FUKSIPRESS OIKEUSTIETEEN YLIOPPILAIDEN YHDISTYS LEX RY:N JÄSENLEHTI
3/26
Tervetuloa oikeustieteelliseen tiedekuntaan!
Hei uusi lexiläinen, onnea opintoihin! Castrén & Snellman on vuodesta toiseen noussut koko lakialan halutuimmaksi työnantajaksi Universumin opiskelijatutkimuksessa. Yksityisen sektorin kärkipaikkaa olemme pitäneet jo vuodesta 2008. Haluatko urallasi etulyöntiasemaan? Harjoittelijanamme pääset työskentelemään alan huippuammattilaisten kanssa ja rakentamaan asiakkaidemme menestystä osana mutkatonta mutta kunnianhimoista joukkoamme. Tarjoamme vuosittain lähes 100 harjoittelupaikkaa. Vahva yrityskulttuurimme, matala hierarkia ja koko toimiston aito yhteistyö tukevat sitä, että meillä viihdytään ja meille jäädään usein myös harjoittelun jälkeen. Olen viihtynyt Cassulla erinomaisesti harjoittelujaksoni alusta lähtien. Tiimiläiseni ja muut cassulaiset ovat ottaneet minut lämpimästi vastaan, ja olen nopeasti löytänyt paikkani osana työyhteisöä. Vanhempana harjoittelijana olen päässyt mukaan mielenkiintoisiin asiakasprojekteihin ja avustanut juristeja monipuolisesti erityisesti transaktiotoimeksiannoissa. Osaamiseni on kehittynyt vauhdilla, ja sen myötä olen myös saanut lisää vastuuta.
”
Senni Sorkko, vanhempi harjoittelija
Kurkista toimistomme arkeen Kipinöitä-uutiskirjeemme kautta! Tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa tulevista harjoitteluhauistamme.
castren.fi/fi/toihin-meille/opiskelijat/
YOUR ADVANTAGE
Päätoimittaja: Pilvi Oinonen lexpress@lex.fi Toimitusavustaja: Silja Yli-Hinkkala Kansikuva: Pilvi Oinonen
Taitto: Pilvi Oinonen Kuvitukset: pixabay.com Heidi Virtanen Janniina Pellonpää
Ilmoitusmyynti: Pietari Halme talous@lex.fi Julkaisija: Lex ry
Painopaikka: Painosalama Oy Painos: 245 kpl
ISSN 1235-371X
Toimitus pidättää oikeuden muokata ja lyhentää tekstejä.
Copyright © 2024 Lex ry
04 PÄÄKIRJOITUS 06 PUHEENJOHTAJALTA 10 MIKÄ LEX? 12 LEXIN ORGANISAATIO 14 LEXIN HALLITUS 18 SUURI TOIMIKUNTA 19 TOIMISTO 20 OPINTOASIAINTOIMIKUNTA 21 TALOUSTOIMIKUNTA 22 TIEDOTUSTOIMIKUNTA 23 MITÄ? MISSÄ? MILLOIN? 24 ULKOASIAINTOIMIKUNTA 25 KV-VIIKOT 26 KLUBITOIMIKUNTA 27 KIRKKOTIE 28 TAPAHTUMATOIMIKUNTA 30 TOIMIHENKILÖT 31 LEXPRESS 32 KULTTUURIJAOSTO 33 SITSIJAOSTO 34 LIIKUNTAJAOSTO 35 URHEILUTIIMIEN VETÄJÄT 36 LEX LIBRI 40 LEXCAST 41 LEXKURSSIT 42 YRITYSSUHDEJAOSTO 43 OIKEUSAPUJAOSTO 46 TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSVASTAAVAT 48 KERHOT 49 IUS NATURALE 50 LEX AMICUS 51 LEX SPEX 52 SKIMBALEX 53 SEILAILEX 54 ULTIMATUM BIBENDUM 56 AKATEEMINEN MÖLKKY 57 VUOSIJUHLAT 58 AKATEEMINEN SILLIAAMIAINEN 59 ISO-EXCU 61 TYY 62 RYHMÄ LEX 63 OOL 66 ALUMNIYHDISTYS SENILEX 69 FUKSIKAPTEENIEN TERVEHDYS 70 TUUTORIT ESITTÄYTYVÄT 78 MYYTINMURTAJAT 80 KAMPUS JA LUKUSALIT 82 OIKKARIN AAKKOSET
86 LEX HIGHLIGHTS
SISÄLLYS
Mitä tekee hallitus? Entä toimihenkilöt? Hallitus ja toimihenkilöt esittäytyvät sivulta 14 alkaen
Tutustu tuutoreihin! Siirry sivulle 68
ABC Mitkä ovat sitsit? Entä akateeminen vartti? Vastaukset näihin sekä moneen muuhun löydät oikkarin aakkosista sivulta 80-81
FUKSIPRESS
|
3
PÄÄKIRJOITUS
Tällaista ei kokea saa meistä kovin moni
S
uuret onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa Lexiin!
oikeaan rakennukseen ja eksyy ensimmäisenä Calonian viereisen
Näitä onnentoivotuksia tulet saamaan läpi lehden,
taloyhtiön pihalle. Joku käy ensimmäistä kertaa lounaalla Educa-
mutta hyvästä syystä. Takana on todennäköisesti pitkä,
riumin ruuhkassa ja ihmettelee, miksi kaikki osaavat tämän jo val-
ehkä vuosienkin työ, jännitys ja odotus.
miiksi. Saatoin olla tuo joku.
Edessäsi on elämänvaihe, jonka sisältöä on mahdoton vielä täysin
Kun mietin omaa fuksisyksyäni – tai oikeastaan jo sitä edeltävää
ymmärtää. Tulevat viikot täyttyvät uusista ihmisistä, kokemuksis-
kesää – huomaan palaavani yhä samoihin hetkiin. Siihen päivään,
ta ja valtavasta määrästä uutta tietoa. Kaikkea ei tarvitse omaksua
kun pääsykoetulokset ilmestyivät. Ensimmäisiin huonekaluihin
heti. Opiskelujen alku ei ole suoritus, vaan tutustumista uuteen
ensimmäisessä omassa kodissani. Siihen, kun istuin auditoriossa
ympäristöön, uusiin ihmisiin ja ehkä myös itseesi. Kursseista ja
ensimmäisen Lex-kaverini vieressä – sellaisen, jonka olin hetkeä
opintopisteistä ehdit stressata myöhemminkin. Tai mieluiten älä
aiemmin käytännössä napannut aulasta mukaani, koska kumpi-
tee sitä silloinkaan.
kin taisi olla yhtä hukassa. Ja ehkä kaikkein eniten siihen aamuun fuksiviikon jälkeen, kun heräsin ja tajusin, että jokin oli muuttu-
Opiskelijaelämä on paljon muutakin kuin luentoja ja tenttejä.
nut. Turku ei enää tuntunut vieraalta. Yliopisto ei ollut enää pelk-
Oikeastaan haluaisin puhua opiskelijan elämästä: siitä elämästä,
kä kampus. Minulla oli ympärilläni ihmisiä, joiden kanssa odotin
joka alkaa rakentua juuri sinun näköiseksesi. Rohkaisen uteliai-
innolla seuraavaa päivää.
suuteen. Lähde mukaan, vaikka et vielä tuntisi ketään ja kokeile asioita, jotka vähänkin herättävät kiinnostusta. Kaikki ei tunnu
Olen monta kertaa toivonut, että voisin purkittaa nuo hetket ja
heti omalta, eikä tarvitsekaan. Sitten taas, kun jokin tuntuu mie-
tunteet: sen riemun ja odotuksen uuden elämänvaiheen alussa. En
leiseltä, uskalla mennä sitä kohti. Pikkuhiljaa löydät ne ihmiset ja
usko, että aivan samanlaista tunnetta saa kokea montaa kertaa elä-
asiat, jotka tekevät näistä vuosista juuri sinun näköisesi.
mässään. Juuri siksi toivon, että osaat pysähtyä välillä nauttimaan tästä ajasta – sillä ennen kuin huomaatkaan, siitä on tullut yksi
Samaan aikaan haluan muistuttaa yhdestä asiasta, jonka olisin it-
niistä muistoista, joihin hetken päästä palaat yhä uudelleen. Et
sekin halunnut kuulla opintojen alussa: kaikkeen ei tarvitse ehtiä.
niinkään siihen, mitä luennoilla opetettiin tai montako opintopis-
Vaikka välillä tuntuu, että jokaisesta väliin jääneestä tapahtumasta
tettä syksyllä kertyi, vaan siihen tunteeseen, kun kaikki oli vielä
jää paitsi jostain tärkeästä, tärkeimmät muistot syntyvät harvoin
uutta ja maailma tuntui yhtäkkiä suuremmalta kuin ennen.
siitä, että onnistuit olemaan kaikkialla. Todellisuudessa opiskeluvuosia ei tarvitse suorittaa sen enempää kuin opintojakaan. Lepää
Nauti pian alkavasta syksystä, heittäydy
silloin, kun väsyttää, ja uskalla pitää huolta itsestäsi.
rohkeasti mukaan ja tee näistä vuosista omannäköisesi. Nähdään pian! <3
Väitän, että jokaisen pitäisi saada kokea fuksivuosi edes kerran elämässään. Orientaatioviikolla yhteen kokoontuu ihmisiä eri puolilta Suomea, joista jotkut ovat muuttaneet ensimmäistä kertaa pois kotoa vain muutamaa päivää aiemmin. Joku on ehkä itkenyt edellisenä iltana ikävää kotiin. Joku yrittää aamulla löytää
4
|
FUKSIPRESS
Pilvi Oinonen Päätoimittaja lexpress@lex.fi
Time to decide where you belong Choosing a field of law is not a decision to rush. Yet many students are asked to commit before they have seen how different practices really work. At Bird & Bird, early careers are structured to give you the space to decide. You work across practice groups and gain exposure to the breadth of business law through real client work.
TH CO
U
LI
W
LOOK
HAT YO
R
PA
LD
U
You will learn what different paths look like from the inside — how legal advice is shaped, how teams work together, and where you feel most at home professionally. And when you do choose a direction, it is because it fits. Not because it was the only option presented.
K
E:
S E E
PUHEENJOHTAJALTA
Hyppy tähän uuteen ja erilaiseen voi olla pelottava, mutta ei syytä huoleen Ainut mitä sinun tarvitsee tuoda mukanasi on avoin ja suvaitseva mieli sekä ripaus rohkeutta tutustua uuteen kotiisi Lexiin.
A
ivan ensimmäisenä haluan koko yhdistyksen puolesta
vastaan juuri sellaisina kuin he ovat. Juuri tämä yhteisö on isoin
onnitella opiskelupaikasta! Opiskelupaikan saami-
voimavaramme, jonka kautta toimintamme on jatkunut ja kehitty-
seksi tehty työ on nyt onnistuneesti takana ja nyt on
nyt vuosien kuluessa.
aika nauttia sen työn tuottamista mahdollisuuksista.
Seuraavaksi pääsetkin suuntaamaan katseesi kohti uutta elämänvai-
Lexiläisyys yhdistää meidät kaikki osaksi pitkää jatkumoa, ja niin
hetta.
opiskelijoiden kuin valmistuneidenkin puheessa nousee esiin kerta toisensa jälkeen ns. “Lex-henki”, johon tekin pääsette tutustu-
Opiskeluaika mielestäni todellakin on oma elämänvaiheensa eikä
maan heti ensimmäisistä päivistä alkaen. Juuri tätä yhteisöllistä ja
ainoastaan siirtymäriitti kohti työelämää. Mukaan mahtuu uusia
vastaanottavaa kulttuuria pyrimme vaalimaan päivittäin. Konkreet-
tuttavuuksia, luentoja, unohtumattomia hetkiä ja pitkiä iltoja tent-
tisesti tämä näkyy siinä, että voit mennä jututtamaan ketä tahansa
tikirjojen tai muiden aktiviteettien parissa. Juuri tämä monipuo-
lexiläistä ja kaikkeen toimintaan on helppo lähteä mukaan. Tiedän,
lisuus on se asia, johon itse olen yliopistomaailmassa rakastunut.
että hyppy tähän uuteen ja erilaiseen voi olla pelottava, mutta
Teille tuoreille Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan
ei ole syytä huoleen. Mekin olemme kaikki olleet joskus fukseja
opiskelijoille näitä mahtavia hetkiä mahdollistaa oma ainejärjes-
ja muistamme, millaista oli ottaa se askel tuntemattomaan. Me
tömme - Lex ry. Pääsetkin tämän lehden kansissa sukeltamaan sen
autamme teidät alkuun ja tulemme osaltamme varmistamaan, että
syövereihin.
te saatte kaiken irti opiskeluajastanne. Ainut mitä sinun tarvitsee tuoda mukanasi on avoin ja suvaitseva mieli sekä ripaus rohkeutta
Lexiläiset näkyvät ja kuuluvat niin Turussa kuin valtakunnallisella-
tutustua uuteen kotiisi Lexiin.
kin tasolla mahtavalla tavalla. Tämä mahtava meininki on alkanut jo 1960-luvulla ja jatkuu edelleen. Lex on yksi Turun alueen
Toimintamme syvä ydin on tapahtumien ja ainejärjestötyösken-
suurimmista ja aktiivisimmista ainejärjestöistä. Yhdistykseemme
telyn avulla yhdistää opiskelijoita ja tarjota mukavaa vastapainoa
kuuluu noin tuhat jäsentä. Vaikka jäsenistöä on paljon, vallit-
opiskeluarjen kiireiden keskellä. Entisenä tapahtumavastaavana
see lexiläisten keskuudessa vahva yhteisöllisyyden, ystävyyden ja
tunnen yhdistyksen laajan tapahtumatoiminnan hyvin. Vuoteen
yhdenvertaisuuden kulttuuri. Kaikki opiskelijat otetaan avosylein
mahtuu lähes 150 tapahtumaa, joiden vaihtelevasta sisällöstä
6
|
FUKSIPRESS
PUHEENJOHTAJALTA
Lexin puheenjohtajana toimii tänä vuonna ihastuttava Iiro. Iiro on neljännellä vuosikurssilla ja alun perin kotoisin Kaarinasta. Puheenjohtajana Iiro tunnetaan erityisesti hänen loputtomasta energiastaan, positiivisesta asenteestaan ja hämmästyttävästä kyvystään olla samaan aikaan kokouksessa, tapahtumassa ja vastaamassa viesteihin. Iiro osaa ottaa kaikki huomioon ja onkin yksi ystävällisimmistä henkilöistä, jonka tulet koskaan tapaamaan. Iirolla on aina aikaa, mikäli häntä tarvitsee. Tämä onPuheenjohtaja Iiro Toivonen, 4. vsk.
kin osittain ihme, sillä sekä puheenjohtajuuden ja oikeustieteen opintojen lisäksi häneltä löytyvät myös teekkarilakki ja meneillään olevat tuotantotalouden opinnot. Aiempana tapahtumavastaavana Iiro on ollut mukana järjestämässä lukemattomia tapahtumia, ja hänellä pysyvät aina langat käsissä. Kiireisestä arjestaan huolimatta Iiro on aina valmis auttamaan niin fukseja kuin vanhempiakin opiskeli-
Homma tiivistettynä: Johdan yhdistyksen ja hallituksen toimintaa, edustan yhdistystä ja pyrin kehittämään toimintaa jatkuvasti. Vastaan viime kädessä siitä, että toiminnassa noudatetaan yhdistyksen sääntöjä ja lakia. Viimeisenä ja tärkeimpänä olen kaikkien toimijoiden tukena mahdollisissa haasteissa ja ongelmatilanteissa.
joita. Hänen seurassaan tunnelma pysyy korkealla, ja monelle Iiro onkin tullut tutuksi ihmisenä, jonka puoleen voi kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa. Iiroon voi törmätä Calonialla, tapahtumissa ja esimerkiksi Bootlexin treeneissä. Iiron tunnistaa hänen punaisesta päähineestään ja usein hänet voikin bongata tanssilattialta Mirellan ”Timanttei” soidessa. Iiroon kannattaa todellakin tutustua, hänen kanssaan ei ikinä ole tylsää!
löytyy jokaiselle jotakin. Ulkomaanmatkoja, kulttuuria, liikuntaa,
taan. Monipuolinen kavalkaadi pestejä tarkoittaa myös sitä, että
asiatapahtumia, tutustumista työnantajiin sekä muihin järjestöihin,
pääset ihan oikeasti tekemään ja kokeilemaan juuri niitä asioita,
sitsejä ja ihan niitä perinteisiä bileitä niin baareissa kuin Kirkko-
jotka koet mielenkiintoisiksi. Ainejärjestötoiminnan kautta pääset
tiellä, johon palaan hieman myöhemmin.
oppimaan uutta, kehittämään taitoja, joita voit hyödyntää tulevaisuudessa ja ennen kaikkea pääset tutustumaan ihmisiin, jotka ovat
Tämän kaiken toiminnan mahdollistaa aktiivinen ja aikaansaava
kiinnostuneita juuri niistä samoista asioista.
porukka vapaaehtoisia Lex-aktiiveja. Erilaisia mahdollisuuksia osallistua on laajasti, sillä Lexistä löytyy noin 100 erilaista pestiä.
Viittasin jo aikaisemmin Kirkkotiehen eli legendaariseen kerho-
Nämä pestit täytetään avoimella haulla, joten kuka tahansa voi
huoneistoomme, joka on palvellut bileiden järjestämisessä niin
missä vaiheessa tahansa lähteä ja päästä mukaan kaikkeen toimin-
lexiläisiä kuin muitakin turkulaisia opiskelijoita jo yli viisikym-
FUKSIPRESS
|
7
mentä vuotta. Kirkkotiellä onkin legendaarinen maine turkulaisten
aikaa. Lisäksi lexiläisten yhteisöllisyys näkyy myös pitkään
opiskelijoiden ja muiden oikkareiden keskuudessa. Lexiläisyys näkyy
opintojen loppumisen jälkeen ja se yhdistää meitä kaikkia.
Turun kaupunkikuvassa bolognanpunaisten haalareidemme kautta.
Lexiläisyys on piirre, jota kenestäkään Turun oikeustieteellisessä
Meidät erottaa muista oikeustieteellisistä ainejärjestöistä se, ettei
opiskelleesta ei saa toivottavasti pesemälläkään irtoamaan.
meidän haalareissamme ole mainoksia. Sinäkin pääset fuksivuotesi aikana lunastamaan itsellesi tämän kovaakin kulutusta kestävän
Haluan vielä kerran toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetul-
bolognanpunaisen taisteluasun.
leeksi Turkuun ja Lexiin. Aktiivinen osallistuminen toimintaan ja sen järjestämiseen on helpoin ja hauskin tapa päästä tutustu-
Sinulla on mahdollisuus päästä osaksi kaikkea tätä liittymällä Lexin
maan opiskelijoihin niin omalta kuin vanhemmiltakin vuosi-
jäseneksi. Näin saat kaiken mahdollisen irti opiskeluajastasi. Voin
kursseilta. Hyppää siis rohkeasti mukaan.
lämpimästi suositella aktiivista osallistumista yhdistyksen toimintaan heti ensimmäisistä päivistä alkaen. Kuten tekin tulette vielä varmasti kuulemaan, moni jo työelämään siirtynyt lexiläinen muistelee hartaasti omia opiskeluaikojaan ja kertoo miten se oli elämän parasta
Iiro Toivonen Hallituksen puheenjohtaja puheenjohtaja@lex.fi
8
|
FUKSIPRESS
Muistakaa nauttia kesästä ja nähdään fuksiviikolla!
They say law firms are stiff. Come see for yourself. Krogerus on tarina kasvusta ja palavasta halusta tehdä asiat toisin. Jatkuva kasvumme on maamme terävimpien tekijöiden ansiota: töitä tehdään yhdessä erinomaisen asiakaskokemuksen luomiseksi jo yli 300 krogeruslaisen voimin. Etsimme jatkuvasti joukkoomme uusia kunnianhimoisia ja kehittymishaluisia krogeruslaisia monipuolisiin tehtäviin. Liittymällä Krogerus Student Forumiin kuulet avoimista trainee-paikoistamme ja tulevista opiskelijatapahtumistamme! Liity Krogerus Student Forumiin
FUKSIPRESS
|
9
MIKÄ LEX? Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex ry eli ytimekkäämmin ilmaistuna Lex on upea ja ihmeellinen kuin elämä itse. Tuhatpäisellä jäsenistöllään se kuuluu ehdottomasti Turun suurimpiin ja aktiivisimpiin ainejärjestöihin. Ennen kaikkea se on lämmin ja yhtenäinen perhe kaikille jäsenilleen.
L
ex eli meidän oikisopiskelijoiden ainejärjestö järjestää
Lexillä on edustajia koko yliopiston ylioppilaskunnassa TYY:ssä, sen
jäsenilleen tapahtumia, huolehtii edunvalvonnasta oi-
taloustoimikunnassa ja sen useissa valiokunnissa. Edustajia löytyy
keustieteellisessä tiedekunnassa ja koko Suomen tasol-
myös koko Suomen oikeustieteen opiskelijat sekä valmistuneet ju-
la, pitää yhteyttä muihin Suomen oikisainejärjestöihin,
ristit kattavan etujärjestön Juristiliiton opiskelijavaliokunnasta sekä
myy sinulle haalarit, järjestää fuksiviikon ohjelmaa, ylläpitää harras-
oikeuspoliittisesta, koulutuspoliittisesta ja yksityissektorin valiokun-
tustoimintaa… Lyhyesti sanottuna Lex pitää sinusta erittäin hyvää
nasta valvomassa kaikkien Suomen oikeustieteilijöiden etua.
huolta ja varmistaa, että sinulla on kaikki mahdollisimman hyvin. Lexin kaltainen suuri ainejärjestö pystyy ja luonnollisesti myös ha-
Näillä keinoilla pystymme vaikuttamaan suuremmassa mittakaavas-
luaa olla vahvana vaikuttajana kaikkialla. Lexillä on edustajansa
sa, mutta kuinka toimii itse oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex
oman tiedekuntamme sisällä tiedekunnan johtokunnassa, opetustai-
ry ihan paikan päällä Turussa?
totoimikunnassa sekä peruskoulutustoimikunnassa. Tämän lisäksi
@LexTurku
Seuraa somessa: 10
|
@lexturku @LexTurku
FUKSIPRESS
JÄSENISTÖ olet sinä (heti jäsenmaksun maksettuasi) ja kaik-
JÄSENNEUVOSTO on juhlavasta nimestään huolimatta var-
ki muut lexiläiset yhdessä. Jäsenistö käyttää ylintä päätösval-
sin vapaamuotoinen keskustelufoorumi, johon kaikki jäsenet
taa yhdistyksen kokouksissa, joita järjestetään kolme yhdis-
ovat tervetulleita. Se kutsutaan koolle tarpeen vaatiessa, esi-
tysten sääntöjen mukaista vuodessa. Yhdistyksen kokouksia
merkiksi hallituksen halutessa kuulla jäsenistöä jonkin suurem-
pidetään pari syksyllä ja yksi keväällä, ellei ylimääräisiä kat-
man asian, kuten ison hankinnan tai merkittävän koulutukseen
sota tarpeelliseksi. Sinä pääset ensimmäisen kerran osallis-
liittyvän asian osalta. Jäsenneuvosto on avoin kaikille ja sen
tumaan yhdistyksemme kokoukseen lokakuun loppupuolella,
tarkoituksena on keskustella erittäin vapaasti ennen päätöseh-
jolloin valitaan uusi hallitus seuraavalle vuodelle. Osallistu-
dotuksen muodostamista yhdistyksen tai hallituksen kokousta
malla yhdistyksen kokouksiin ja käyttämällä ääntäsi sinäkin
varten. Jäsenneuvostoa ei ole kutsuttu koolle muutamaan vuo-
vaikutat yhdistyksemme toimintaan ja rahankäyttöön! Lisäksi
teen, mutta mahdollisuus siihen jokatapauksessa on olemassa.
on hyvä muistaa, että Lex on jäsentensä näköinen yhdistys ja parhaat ideat uusista tapahtumista ja aktiviteeteista tulevat usein jäseniltä itseltään. Siispä jos sinulla on ideoita siitä mitä Lexistä puutuu, älä epäröi kertoa ajatuksiasi eteenpäin!
kuntavastaava, kulttuurivastaava ja sitsivastaava. Heidät kaikki valitaan syksyisin yhdistyksen kolmannessa sääntömääräisessä kokouksessa. Lisäksi toimihenkilöitä ovat sekä
kurssiassistentit,
pyörittää tiedekuntarakennuksellamme Calonialla rakasta Lex Caféta ja jonka kautta on mahdollista ostaa suosittuja Lex-tuot-
TOIMIHENKILÖITÄ ovat LexPressin päätoimittaja sekä lii-
valmennuskurssivastaavat
LEX LIBRI OY on Lexin kokonaan omistama osakeyhtiö, joka
vuosi-
juhlamarsalkat ja vuosijuhlaviskaalit, sillisvastaavat, valoku-
teita, kuten collegepaitoja, haalarimerkkejä ja uusimpana hittinä Lexin oman KeepCupin! Lex Librin toimintaa pyörittää toimitusjohtaja, apunaan Lex Librin oma hallitus. Kahvilalla tärkeässä roolissa on kahvilanhoitajamme Johanna sekä muut kahvilatyöntekijät, jotka ottavat sinutkin aurinkoisesti vastaan, kun käyt nappaamassa kahvilalta evästä luentojen välissä.
vausvastaava, vaihtarivastaava sekä erikseen tapahtumiin valittavat vastaavat, kuten mölkky- ja Iso-Excu-vastaavat sekä taloustoimikuntaan vuosittain valittavat yrityssuhdevastaavat. Nämä toimihenkilöt valitaan hallituksen toimesta ja jokaiseen tehtävään myös sinä voit hakea! Toimihenkilöt eivät ole hallituksen jäseniä, mutta erittäin tärkeitä henkilöitä yhdistyksen toiminnan kannalta. Lisäksi liikuntakerhoilla ja LexSpexillä on omat vastaavat, jotka vastaavat oman sektorinsa toiminnasta ja ovat siten ehdottoman tärkeitä yhdis-
PUHEENJOHTAJA eli tutummin puhis heiluttaa nuijaa hallituksen kokouksissa ja yrittää parhaan kykynsä mukaan huolehtia, että muut hallituksen jäsenet pysyvät asiassa ja kokousten esityslistan kohdat tulevat todella käsitellyiksi. Puheenjohtaja ottaa ulospäin kantaa tarpeen tullen ja pyrkii kehittämään yhdistystä jatkuvasti eteenpäin. Puheenjohtaja edustaa Lexiä ulospäin. Viime kädessä vastuu koko yhdistyksestä lankeaa puhiksen harteille.
tykselle. TOIMIKUNNAT JA JAOSTOT tekevät suurimman osan käytännön työstä: toimialansa mukaan ne järjestävät esimerkiksi tapahtumia (tapahtumatoimikunta), huolehtivat varainkeruusta (taloustoimikunta) tai vastaavat tiedottamisesta (tiedotustoimikunta). Yksittäinen toimikunta saa toteuttaa ideoitaan melko vapaasti, mutta yleisinä rajoina ovat tietenkin hallituksen ja yhdistyksen kokouksissa tehdyt päätökset. Toimikuntia on useita – edellä mainittujen lisäksi tapahtumatoimikunnan yhteydessä toimivat liikunta-, kulttuuri- ja sitsijaosto ja tiedotustoimikuntaan kuuluvat LexPressin toimituskunta sekä valokuvausrinki. Mahdollista on toimia useamman toimikunnan jäsenenä samaan aikaan, ja tehdä juuri niin paljon kuin itse vain jaksaa ja haluaa. Päävastuu ja suurin työtaakka on kuitenkin aina toimikunnan tai jaoston vastaavalla. Toimikuntiin ja jaostoihin voi tulla mukaan kuka tahansa halukas vuosikurssista riippumatta!
HALLITUS muodostuu kahdeksasta henkilöstä: puheenjohtajasta, pääsihteeristä, tiedotusvastaavasta, talousvastaavasta, tapahtumavastaavasta, klubimestarista, opintovastaavasta ja ulkosuhdevastaavasta. Hallitus pyörittää yhdistyksen jokapäiväistä toimintaa, kuten maksaa laskut, hoitaa toimistopäivystykset, laatii budjetit ja vastaa jäsenistön kysymyksiin. Lisäksi hallitus pitää yhteyttä muihin ainejärjestöihin ja päättää kokouksissaan asioista, joihin ei tarvita yhdistyksen kokousta. Hallitus kokoustaa kerran viikossa ja kokoukset venyvät joskus pikkutunneille saakka, kun kättä väännetään milloin isommista ja milloin pienemmistä asioista. Hallitukselta voi aina tulla kysymään mitä vain taivaan ja maan väliltä, ja vastaavat ovat tukenasi koko fuksivuotesi ja loppuopintojesi ajan! Hallitukseen törmäät ensi kertaa fuksiviikolla, joten älä pelkää nykäistä heitä hihasta (paitsi mieluiten ei ainakaan PJ:n hihaa irti...).
Hallituksesta lisää seuraavilla sivuilla!
12
|
FUKSIPRESS
Hallitus 2026 Puheenjohtaja Iiro Toivonen puheenjohtaja@lex.fi 040 078 6168
Tiedotusvastaava Iina Marttila tiedotus@lex.fi 045 323 0626
14
|
FUKSIPRESS
Klubimestari Joonas Hallman klubimestari@lex.fi 045 314 7197
Opintovastaava Zozan Altun opinto@lex.fi 040 658 8921
Pääsihteeri Vilma Kronström paasihteeri@lex.fi 045 877 5454
Tapahtumavastaava Siiri Marttala tapahtuma@lex.fi 045 310 8771
Talousvastaava Pietari Halme paasihteeri@lex.fi 044 215 9361
Ulkosuhdevastaava Sara Paasilinna klubimestari@lex.fi 045 310 9515
LEXIN HALLITUS
S
euraavaksi keskitymme yhdistyksen hallitukseen ja hei-
Kun uusi hallitus on valittu ja vuosi vaihtuu, pääsevät uudet hen-
dän alaisiinsa toimikuntiin. Hallitus koostuu seitsemäs-
kilöt luotsaamaan yhdistystä. Vaikka hallituksen jäsenillä riittää
tä jäsenestä ja puheenjohtajasta. Hallituksen tehtävänä
hommia tehtäväksi, on vuosi kaiken kaikkiaan hauska ja täynnä
on edustaa yhdistystä ja huolehtia päivittäisen toimin-
unohtumattomia kokemuksia. Palkaksi tästä kaikesta saa koke-
nan pyörittämisestä. Lisäksi hallitus on viime kädessä vastuussa sii-
musta johtamistehtävistä, antaa oman panoksensa yhdistyksen
tä, että toiminta on sääntöjen ja lain mukaista.
toiminnalle ja tavata mahtavia ihmisiä ympäri Suomen. Vuoden raataminen on tietysti kuormittavaa, mutta vuosi on ainutlaatui-
Lexissä vastuupestit on jaettu siten, ettei yksittäisille ihmisille ka-
nen kokemus, jota harva vaihtaisi muuhun. Hallitustyöskentely
saannu liikaa vastuuta, eikä kenenkään tarvitse olla vastuupesteissä
voi heijastua myös opintomenestyksessä. Opintojen tahti saattaa
loputtomiin. Suurin vastuu toiminnan järjestämisestä on yhdistyk-
hidastua muihin vuosikurssikavereihin verrattuna tai tenttejä saat-
sen hallituksella. Hallituskin vaihtuu kerran vuodessa, kun uusi
taa jäädä tehtäväksi vasta myöhemmillä kierroksilla. Tästäkään ei
hallitus ottaa heidän paikkansa vuoden vaihtuessa. Uusi hallitus
kannata ottaa liikaa stressiä, sillä harvemmin yksittäisen vuoden
valitaan aina edellisen lokakuun aikana. Kukaan ei lähtökohtai-
hitaammalla tahdilla on vaikutusta opintojen lopulliseen kestoon.
sesti toimi samassa tehtävässä kahta vuotta ja viimeistään kahden
Nämäkin vaikutukset vaihtelevat paljon henkilöiden välillä ja jot-
vuoden jälkeen tehtävään valitaan uusi henkilö. Yleisimmin halli-
kut kertovat jopa suorittaneensa opintoja normaalia nopeammassa
tuksen jäsenet ehtivät yhdessä vuodessa kokea ja nähdä niin paljon
tahdissa myös hallitusvuoden aikana. Hallitustyöskentelyn kautta
etteivät he lähde samaan tehtävään uudestaan.
saatuja oppeja on vaikea tässä vaiheessa elämää saada muualta, joten pienet uhraukset ovat varmasti sen kaiken arvoisia.
Hallitusta johtaa puheenjohtaja, joka vastaa loppukädessä myös muun hallituksen toiminnasta. Tähän tehtävään valitaan lähes
Hallitus kokoontuu kerran viikossa Toimistolle kokoustamaan pu-
aina henkilö, jolla on aikaisempaa kokemusta hallitustyöskentelys-
heenjohtajan johdolla. Asialistalla on vaihtelevia asioita henkilöva-
tä. Näin hallitusta johtaa sellainen ihminen, jolla selkeä ymmärrys
linnoista ja haastatteluista aina esille tulleiden ongelmien ratkai-
yhdistyksestä, hallituksesta ja niiden toimintatavoista. Näin hän
suun ja yhdistyksen toimintaan vaikuttavien päätösten tekemiseen.
osaa auttaa myös muita hallituksen jäseniä heidän tehtävissään.
Näiden kokousten pöytäkirjat ovat koko jäsenistön luettavissa yh-
Kuten jo mainittu, hallituspaikat tulevalle vuodelle jaetaan loka-
distyksen nettisivuilla muutama viikko kokouksen jälkeen. Kesän
kuun aikana ja kuka tahansa voi asettua ehdolle. Tehtäviin ei ole
aikana opintojen ollessa tauolla myös hallitus viettää kesälomaa.
rajoituksia vuosikurssiin tai opintopistemääriin liittyen. Merkitystä
Tämä loma kuitenkin loppuu hieman aikaisemmin kuin muilla
on enimmäkseen hyvällä asenteella ja mukavalla luonteella. Ennen
opiskelijoilla, sillä hallitus palaa jo elokuun aikana sorvin ääreen
varsinaista valintatilaisuutta, yhdistyksen kokousta, järjestetään ni-
miettimään syksyn suunnitelmia uusille fukseille.
mestään huolimatta hyvin vapaamuotoinen tilaisuus eli Kähminnät. Siellä ehdokkaat pääsevät vastaamaan yleisön kysymyksiin ja
Koska hallitus vastaa pitkälti Lexin tapahtumista ja toiminnasta,
pyrkivät vakuuttamaan muut siitä, että he olisivat oikea valinta
kannattaa risut, ruusut, ideat ja kehitysehdotukset suunnata juuri
haluamaansa tehtävään. Vaikkei itse olisikaan ehdolla, ovat Käh-
hallitukselle! Nykäise siis rohkeasti hallituksen jäsentä hihasta, jos
minnät osallistumisen arvoinen tilaisuus, jossa voit kannustaa ka-
sinulla on mitään kysyttävää tai jokin ajatus toiminnan tulevaisuu-
vereita, tutustua ehdokkaisiin ja seurata hyvämielistä kilpailua hal-
desta. Seuraavilla sivuilla pääset tutustumaan tämän vuoden hal-
lituspaikoista. Lopullisen valinnan tekee yhdistyksen kokouksessa
litukseen ja myöhemmin muihin yhdistyksen ahkeriin ja osaaviin
jäsenistö, eli juuri sinä voit vaikuttaa lopputulokseen.
toimijoihin, sekä tuutoreihin, jotka ottavat teidät vastaan opintojen alkaessa.
FUKSIPRESS
|
15
MAINOS
Marja Välilä – ihmisoikeuksien puolustaja Marja Välilälle asianajo on ennen kaikkea ihmisoikeustyötä arjen tasolla. Lapsi- ja perheoikeuteen erikoistunut asianajaja kohtaa työssään vakavia rikoksia, perheväkivaltaa ja vaikeita huoltoriitoja eli tilanteita, joissa oikeudellisella osaamisella on suora vaikutus ihmisten elämään.
Miten sinusta tuli asianajaja? Kirjoitin jo nuorena Amnestyn vetoomuskirjeitä ja olin niin sanottu valveutunut nuori. Historia ja yhteiskuntaoppi kiinnostivat minua, ja mietin opiskelualaa valtsikan ja oikiksen välillä. Lopulta päädyin oikikseen. Olin opintojen aikana yrityspuolella isossa asianajotoimistossa ja havahduin siellä, ettei yritysjuridiikka sovi minulle. Lähdin Etelä-Afrikkaan opiskelijavaihtoon ja tajusin siellä, että haluan tehdä jotain perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvää. Valmistuttuani pääsin töihin kansainväliseen rikostuomioistuimeen ja sain siellä litigaatiokipinän. Kun muutin takaisin Suomeen, pohdin opiskelukaverin kanssa, miten ihmisoikeustyötä voi tehdä asianajopuolella ja päädyin erikoistumaan lapsioikeuteen. Perustin oman Legal Lounge -toimiston 32-vuotiaana, mistä tulee kohta 15 vuotta.
En ole koskaan suunnitellut uraani, vaan tein asioita, jotka kiinnostivat. Olenkin vakuuttunut, että jos tekee asioita, mistä tykkää, niin siitä yleensä seuraa menestystä. Millaisia asioita hoidat? Hoidan lapsi- ja perheoikeudellisia asioita, lasten ja nuorten rikosasioita sekä lähisuhde- ja kunniaväkivaltaan liittyviä juttuja. Meillä on aika kapea sektori, mutta on mielestäni tärkeää erikoistua johonkin, jos haluaa olla hyvä. En oikein usko jokapaikan höylyyteen. Erikoistuneena asianajajana ei silti myöskään tarvitse pelätä, että jää jumiin johonkin tiettyyn erikoisalaan, vaan meillä on paljon lisäkouluttautumismahdollisuuksia.
Mikä työssäsi on merkityksellistä?
Minkä neuvon antaisit nyt nuorelle opiskelija-Marjalle?
Kohtaan ihmisiä hyvin vaikeissa elämäntilanteissa, esimerkiksi jos henkilö on joutunut vakavan rikoksen kohteeksi. On merkityksellistä, että pystyy auttamaan jotenkin. Koen, että oma työni on ruohonjuuritason ihmisoikeustyötä, koska sillä on konkreettista vaikutusta ihmisten elämään ja oikeuksiin. Olen myös mukana monissa Suomen Asianajajien luottamustehtävissä ja koulutan muita asianajajia, sosiaalialan ihmisiä ja tuomioistuimia lapsiasioissa ja sovittelussa. Kouluttaminen tasapainottaa päivätyötä ja omakin osaaminen laajenee samalla.
Älä lokeroi itseäsi etukäteen johonkin muottiin, koska ei tarvitse. Voit tehdä niitä asioita, mistä tykkäät ja mitkä ovat mielenkiintoisia.
Tyypillinen työpäiväsi? Asianajo on ensisijaisesti asiakastyötä ja tietty asiakaspalveluasenne on tärkeä. Asiakkaita on paljon, minulla on nytkin useita kymmeniä oikeudenkäyntejä vireillä, vaikkakaan kaikki eivät ole samaan aikaan aktiivisia. Oikeudenkäynnit rytmittävät työtä: jos on istuntopäivä, menen istuntoon, joka voi viedä koko päivän. Keskimäärin minulla on kolme istuntoa viikossa. Myös kirjallista valmistelua kuten lausumien kirjoittamista on paljon, samoin yhteydenpitoa ja palavereja asiakkaiden kanssa.
Onko toimistossasi työmahdollisuuksia opiskelijoille? Kaikissa pienissäkin asianajotoimistoissa on töitä oikkareille, niin meilläkin kahden asianajajan toimistossamme. Pienemmissä toimistoissa pääsee tekemään tosi monipuolisesti asioita, esimerkiksi osallistumaan istuntoihin ja asiakastyöhön. Jos vaikka rikosasiat kiinnostavat, kannattaa selvittää ne toimistot, jotka niitä hoitavat ja täsmähakea niihin. Miten työ ja vapaa-aikasi pysyy tasapainossa? Yrittäjyyden vastapainona voin päättää omista aikatauluistani ja lomia on riittävästi. Minulla on kaksi lasta, ja kun olen heidän kanssaan, he eivät anna mahdollisuutta ajatella työasioita. Liikun monipuolisesti, varsinkin luonnossa. Olen harrastanut koko ikäni joogaa ja meditaatiota. Näillä haen sisäistä hiljentymistä työn ja asiakkaiden joskus kaoottisten tilanteiden vastapainoksi.
Mikä tapaus on jäänyt sinulle mieleen? Asianajaja voi lopulta auttaa vain aika kapealla sektorilla ratkaisemaan tietyn oikeudellisen ongelman. Työssä kuulee välillä juttuja, jotka yllättävät, vaikka tätä on tehnyt vuosia. Jotkut ihmiskohtalot ovat jääneet jälkikäteenkin mietityttämään. Mietin joskus, miten ihmiset pärjäävät tapauksissa, joihin on sisältynyt perheensisäistä väkivaltaa tai lähisuhde- ja kunniaväkivaltaa. Samoin pohdin lasten pärjäämistä hyvin konfliktoituneissa perheriidoissa, joissa vanhemmat ovat riidelleet lasten asioista pitkään. Mitä muistat omista opiskeluajoistasi? Valmistuin lähes 20 vuotta sitten Helsingin oikiksesta. Opiskeluaika oli kivaa, minulla oli tunne, että kaikki ovet ovat avoinna. Tällä tutkinnollahan voi tehdä mitä vaan, se on vain kiinni omista kiinnostuksen kohteista. Muistan ihanat opiskelukaverit ja laajat kirjatentit. Meillä oli hirmu hyviä opettajia ja mielenkiintoisia luentoja.
Asianajaja turvaa oikeusvaltion Jos haluat tehdä haastavaa, mielenkiintoista ja vastuullista työtä – valitse asianajajuus. Asianajajan uralle pääset vain asianajajatutkinnon kautta. Voit suorittaa asianajajatutkinnon lähes kokonaan verkossa heti valmistuttuasi oikeusnotaariksi. Tutkinnon suoritettuasi ja työkokemuksesi kartuttua sinun on mahdollista hakea Suomen Asianajajien jäseneksi ja saada arvostettu asianajaja-titteli. asianajajat.fi
SUURI TOIMIKUNTA Onnittelut opiskelupaikasta Turussa ja etenkin Lexissä!! Rankka kevät on nyt takana ja kova työ palkittu <3 Lexin pääsihteeri, eli tuttavallisemmin pääkkö, on Lexin jokapaikanhöylä ja aina valmis tekemään kaikkensa jäsenistön eteen. Pääsihteeri huolehtii muun muassa siitä, ettei Lexin toimistolta lopu kahvi kesken, ja toimistolle onkin jokainen lexiläinen tervetullut! Pääsihteerin tehtäviin kuuluu toimistosta huolehtiminen, sekä pitkä liuta hallinnollisia tehtäviä. Näitä ovat muun muassa taloushallinnosta huolehtiminen talousvastaavan kanssa, laskujen maksaminen, jäsenrekisterin ylläpito yhdessä Juristiliiton kanssa sekä kaikenlaiset juoksevat asiat mitä eteen tulee. Pääsihteeri toimii myös yhdistyksen ympäristö-
Pääs ih
teeri
vastaavana ja huolehtii siitä, että ympäristöasiat otetaan huomioon Le-
Vilm
a Kro
xin toiminnassa ja päätöksenteossa. Kirsikkana kakun päällä on myös
nströ
m, 3
. vsk
.
hyvinvointivastaavana toimiminen, eli kyseessä on varsin monipuolinen homma! Pääsihteeri toimii myös Lexin uusimman toimikunnan eli suuren toimikunnan, puheenjohtajana. Suuren toimikunnan alaisuudessa toimivat Ius Naturale -jaosto, oikeusapujaosto ja Pääkön apurit -jaosto, hyvinvointi- ja ympäristövastaava sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaavat. Pääsihteeri vastaa myös fuksiviikosta yhdessä vastuutuutoreiden kanssa. Suuren toimikunnan monimuotoisuus kuvastaa pääsihteerin monipuolista tehtävänkuvaa, ja on tärkeää että jaostoilla ja
Pääsihteerinä olen täällä teitä kaikkia varten, joten nykäiskää rohkeasti hihasta taikka lahkeesta jos herää kysyttävää mistä tahansa tai tulkaa toimistolle nauttimaan herkkuja ja rupattelemaan <3 Nähdään fuksiviikolla, toimistolla ja tapahtumissa! Vilma Kronström Pääsihteeri paasihteeri@lex.fi
toimikunnilla on suora yhteys hallituksen jäseneen, jotta tiedonkulku ja asiat hoituvat sujuvasti.
Vilma, tuo Lexin todellinen ja suurin päällikkö, ylpeä espoolaiskiintiön edustaja, huolehtii siitä, että jokainen ahkera oikeus-
Nauttikaa ajastanne opintojen parissa, opiskelijatapahtumista ja muis-
tieteiden opiskelija saa kolme kertaa viikossa täytettyä kehonsa
takaa tehdä opiskeluajastanne omannäköisenne! Lexissä on paljon
kofeiinivarastot Lexin toimistolla. Vilman tehtävänä on huolehtia
erilaista toimintaa, ja aivan jokaiselle löytyy varmasti jotain omiin
siitä, että toimistolla on aina kahvia saatavilla ja mukavaa seuraa,
kiinnostuksen kohteisiin sopivaa. Kannattaakin lähteä kaikkeen itseä
ja toimistolla kannattaakin piipahtaa vaikka luentojen välissä. En-
kiinnostavaan mukaan avoimin mielin ja nauttia opiskeluajasta täysil-
nen pääsihteerikauttaan Vilma on ehtinyt toimia muun muassa
lä, sillä oikis on ihmisen parasta aikaa!
pääkön apurina, SeilaiLexissä sekä lukuisissa eri komiteoissa! Vapaa-ajallaan Vilma nauttii ystäviensä seurasta, käy salilla sekä
Homma tiivistettynä: Toimiston ylläpidosta huolehtiminen ja toimistopäivystysten järjestäminen, taloushallinnosta huolehtiminen yhdessä talousvastaavan kanssa, pöytäkirjojen kirjoittaminen, jäsenrekisteristä vastaaminen, sekä yhdistyksen juoksevien asioiden hoitaminen.
opiskelee ahkerasti, ja välillä vaikuttaakin siltä, että Vilmalla on enemmän tunteja päivässään kuin muilla ihmisillä, sillä Vilma on usein myös viimeisenä tanssilattialla. Kiireistä huolimatta Vilma säilyttää aina iloisen asenteensa, ja muistaa aina pysähtyä juttelemaan jokaiselle vastaantulijalle. Kannattaa siis mennä toimis-
18
|
FUKSIPRESS
tolle ja tutustua Vilmaan!
TOIMISTO LEXIN SYDÄN
L
exin
toimisto
on
jokaiselle
lexiläiselle
avoin
Toimisto onkin erinomainen paikka tutustua muihin lexiläisiin
hengailutila, jonne voi tulla nauttimaan kahvista,
yli
pääkön apurien loihtimista tarjoiluista, vaihtamaan
usein
kuulumisia
sekä
selviytymiseen. Toimisto on myös erinomainen paikka päästä
välttelemään opiskelua ja muita vastuita. Toimiston ovet aukeavat
kuulemaan tarinoita menneiden vuosien tapahtumista ja puimaan
jo heti fuksiviikon jälkeen, joten tervetuloa toimistolle nauttimaan
myös viimeisimpien bileiden juonenkäänteet. Keskusteluja on
kahvia ja muita tarjoiluja <3
käyty aiheista maan ja taivaan välillä, ja toimistolla tutustuukin
muiden
lexiläisten
kanssa
vuosikurssirajojen, kullanarvoisia
ja
vanhemmilta
vinkkejä
tenteistä
opiskelijoilta ja
saakin
opiskelijaelämästä
helposti muihin lexiläisiin! Toimistomme sijaitsee keskeisellä paikalla, kivenheiton päässä Caloniasta. Aivan toimiston vierestä löytyvät opiskelijaravintola
Toimistopäivystysten ulkopuolella toimisto toimii myös hallituksen
Assarin ullakko, legendaarinen Proffan kellari, sekä lukuisten
ja jaostojen kokoustilana, ja sen varastot kätkevät sisäänsä kaikkea
muiden opiskelijajärjestöjen toimistot. Sisäänkäynti toimistolle
mitä lexiläinen voi tarvita. Mikäli olet kadottanut omaisuutta,
on aivan TYY:n saunaa vastapäätä, ja toimiston tunnistat jo
kannattaa löytötavaroita tulla kyselemään toimistolta, samoin kun
kaukaa suuntaamalla kohti Lexin logoilla varustettuja ikkunoita ja
saamatta jääneitä haalarimerkkejä. Fuksipassin täytettyäsi pääset
herkullista kahvintuoksua.
myös lunastamaan bolognanpunaiset haalarisi toimistolta, kun aika siihen koittaa.
Toimistolla törmäät tavallisesti pääkköön, sekä lukuisiin muihin lexiläisiin jotka viettävät siellä aikaa esimerkiksi vaihtamassa
Toimisto on paikka johon kaikki lexiläiset voivat tulla omana
kuulumisia ja käyden viimeaikaisia tapahtumia läpi. Monet
itsenään, juuri sellaisena kuin ovat, ja tutustua muihin ihaniin
löytävät tiensä sinne myös saadakseen ansaitun tauon opiskelusta.
lexiläisiin yli vuosikurssirajojen.
Toimistolla on tosin suoritettu myös lukuisia opintopisteitä, vaikkei se aina ole opiskeluympäristöistä kaikkein rauhallisin.
Lämpimästi tervetuloa toimistolle <3
Toimisto on lukuvuoden aikana auki tiistaista torstaihin klo 12-16. Tervetuloa!
FUKSIPRESS
|
19
OPINTOASIAINTOIMIKUNTA Moikka uudet oikeustieteen ylioppilaat ja lämpimästi tervetuloa LEXIIN!
Näkyvimmin toimikunta näyttäytyy jäsenistölle luentomuistiinpanojen ja
Nyt on aika rentoutua ja nauttia tulevasta opiskelijaelämästä rankan uu-
istuntotietojen kautta, jotka julkaistaan Lex ry:n kotisivuille. Toimikun-
rastuksen jälkeen. Kannattaa ottaa kaikki ilo irti, sillä fuksisyksy tulee
nan vastuulla on myös tiedottaa jäsenistölle mahdollisuuksista osallistua
olemaan legendaarisen ikimuistoinen, jota tulet muistelemaan lämmöllä
Juristiliiton ja Alma Talentin järjestämiin koulutuksiin ja huolehtii niiden
vielä pitkään valmistumisen jälkeen.
käyttämisestä mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Opintoasiaintoimikunta tiedottaa myös erilaisista opintoja koskevista uudistuksista. Näiden
Nimeni on Zozan Altun ja toimin tänä vuonna Lexin hallituksessa opin-
lisäksi opintoasiaintoimikunta järjestää vuoden aikana klubi-iltoja yhdessä
tovastaavana. Osana opintovastaavan tehtäviä johdan opintoasiaintoi-
yhteistyökumppanien kanssa. Erityisesti klubi-illat ovat mahtava tilaisuus
mikuntaa. Opintoasiaintoimikunnan tehtävänä on muun muassa valvoa
tutustua erilaisiin yrityksiin, työelämään ja verkostoitumiseen. Toimikun-
opiskelijoiden etuja opintoja koskevissa kysymyksissä niin tiedekunnassa,
ta on mukana myös publiikin eli tiedekunnan valmistujaisjuhlien järjeste-
ylioppilaskunnassa ja erilaisissa valtakunnallisissa elimissä kuten Juristilii-
lyissä. Lisäksi toimikunta järjestää tiedekunnan vuoden opettaja -valinnan
tossa ja OOL:ssa. Itse toimikunnan ytimen muodostaa mahtava opinto-
ja laatii ehdotuksen yliopiston vuoden opettajan -valintaan.
jaosto. Opintojaosto avustaa opintovastaavaa erilaisissa tehtävissä yleisesti edunvalvonnasta aina tapahtumien järjestämiseen. Opintojaosto koostuu
Olipa kyseessä sitten opintoihin liittyviä ongelmia tai muuta mielen
vuosikurssiedustajista ja kahdesta jaostolaisesta. Opintojaoston avul-
päällä askarruttavia seikkoja muhun saa ja on toivottavaa olla yhteydes-
la vuosikurssien opintokuulumiset ja esiin tulevat ongelmat saavuttavat
sä! Kannustan ehdottomasti lähtemään mukaan Lexin toimintaan jo heti
myös opintovastaavan.
fuksivuodesta lähtien, sillä Lexissä on kaikille kaikkee! Vielä kerran niin paljon onnea uudesta opiskelupaikasta ja TERVETULOA LEXIIN! Tästä
Opintojaoston lisäksi opintoasiantoimikuntaan kuuluvat yliopiston hallinnon opiskelijaedustajat eli hallopedit, Acta Legis Turkuensian toimikunta ja opiskelijaedustajat muualla kuten Juristiliitossa, OOL:ssa ja Turun yliopiston ylioppilaskunnassa. Lisäksi opintoasiaintoimikunta tekee tiivistä yhteistyötä edustajistoryhmä Ryhmä Lexin kanssa. Edunvalvontaa
alkaa just sun elämäsi parhaimmat viisi vuotta. Zozan Altun Opintovastaava opinto@lex.fi
tehdään siis monella saralla kuten saatoitte huomata. Kyseessä on matalan kynnyksen hommaa, ja mikäli opinnot ja edunvalvonta kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti hakea mukaan! Tehtävässä oppii paljon kaikkea uutta ja ennen kaikkea se on hauskaa!
Homma tiivistettynä: Opintovastaava vaikuttaa tiedekunnan sisällä mm. koulutustoimikunnan kautta sekä toimii linkkinä tiedekunnan suuntaan. Lisäksi opintovastaava huolehtii, että jäsenistön tuomiin epäkohtiin kiinnitetään asianmukaisesti huomiota.
Opint ovasta ava, Z oz
an Alt
un, 4.
vsk.
Zozan on Tampereen lahja koko Lexin edunvalvonnalle ja hän pitääkin meidän kaikkien puolia opintoihin liittyvissä asioissa ja ongelmatilanteissa. Neljättä vuottaan aloittava opintovastaavamme on ollut aktiivisesti mukana LexKurssien toiminnassa auttamassa hakijoita pääsykokeen selättämisessä, toiminut tuutorina ja Turun yliopiston opiskelijalähettiläänä. Voi siis hyvin olla, että olet päätynyt Turun oikikseen nimenomaisesti Zozanin organisoiman alitajuntaisen vaikuttamisen seurauksena. Energisen ja huumorintajuisen Zozanin naurun voit kuulla kaikuvan pitkin Calonian käytäviä, kun hän on tullut yliopistolle kokoustamaan, opiskelemaan tai tekemään aivan jotain muuta. Hän on osaavaa ja asiantuntevaa seuraa niin opintojen parissa kuin tapahtumien tiimellyksessä. Voit siis kääntyä Zozanin puoleen opiskelijaelämän kaikissa käänteissä.
20
|
FUKSIPRESS
TALOUSTOIMIKUNTA jaosto vastaa puolestaan vuosijuhlapäivän jälkeisenä päivänä järjestettävästä Akateemisesta silliaamiaisesta, jonka teema vaihtuu vuosittain. Mölkkyjaosto järjestää vuosittain yhden Turun suurimmista vapputapahtumista, kun Kupittaanpuistossa kisataan akateemisen mölkyn maailmanmestaruudesta. Speksi-teatteriesityksiä varten Lexillä on oma LexSpex-jaosto, joka vastaa keväisin esitettävän improteatteriproduktion toteuttamisesta. Taloustoimikunnasta löytyy paljon tekemistä kaikille, olit sitten kiinnostunut vuosijuhlien järjestämisestä, Spexissä tanssimisesta tai Mölkyssä tuomarina toimimisesta. Suurimpaan osaan pesteistä on myös todella . vsk.
lme, 3 tari Ha ie P a v a vasta Talous
Tervetuloa Lexiin! Olen Pietari, Lexin hallituksen talousvastaava. Talousvastaava johtaa taloustoimikuntaa, jonka alaisuudessa toimivat kaikki yhdistyksen talouteen sekä suurimpiin tapahtumiin liittyvät jaostot. Taloustoimikunnan jaostoista on syytä nostaa ensiksi esille yrityssuhdejaosto, jossa yrityssuhdevastaavamme toimivat linkkeinä tärkeisiin yhteistyökumppaneihimme. Jaoston yhtenä tehtävänä on Lexille taloudellisesti merkittävien yhteistyösopimusten neuvottelu. Esimerkkejä yhteistyömuodoista ovat muun muassa tämän lehden mainokset sekä
helppoa (ja suositeltavaa) lähteä mukaan jo ensimmäisenä opiskeluvuotena. Toivottavasti innostut ainejärjestötoiminnasta ja lähdet mukaan viettämään elämäsi parhaita vuosia! Pietari Halme Talousvastaava, varapuheenjohtaja talous@lex.fi
Homma tiivistettynä: Tehtäväni koostuu mm. yhdistyksen taloustoimijoiden johtamisesta, yritysyhteistyöstä vastaamisesta, vuosittaisen budjetin laatimisesta ja sen toteutumisen valvomisesta, sijoitusvarallisuuden hallinnoinnista sekä kirjanpidon ja yleisen taloushallinnon hoitamisesta yhteistyössä pääsihteerin kanssa.
syksyisin ja keväisin järjestettävät excursiot. Yrityssuhdevastaavista moni on usein ensimmäisen vuoden opiskelijoita, joten pesti on erinomainen tapa päästä täysillä mukaan Lexin toimintaan jo heti ensimmäisenä opiskeluvuotena. Toinen taloudellisesti merkittävä toimija taloustoimikunnassa on valmennuskurssijaosto. Valmennuskurssivastaavat pyörittävät yhdessä kurssiassistenttien ja luennoitsijoiden kanssa LexKurssien toimintaa, joiden kautta myös osa teistä on saattanut löytää tiensä Lexiin. Myös Lex Libri Oy:n toimitusjohtaja, jonka vastuulla on Calonian kahvilan liiketoiminnan pyörittäminen, on osa taloustoimikuntaa. Näiden lisäksi taloustoimikuntaan kuuluvat vuosijuhlajaosto, sillisjaosto, mölkkyjaosto sekä LexSpex-jaosto. Vuosijuhlajaoston tehtävänä on vuoden hulppeimpien juhlien järjestäminen vuosijuhlamarsalkoiden johdolla yhdessä vuosijuhlaviskaalien ja -komitealaisten kanssa. Sillis-
Pietari on lievän isämäinen, harvinaisen vetovoimainen ja pelottavan paljon joka ikisestä asiasta tietävä talouvastaavamme sekä varapuheenjohtajamme. Kehä kolmosen väärältä puolelta tuleva Vesper martineja puffer liivi päällä siemaileva budjetin portinvartija on yksi Lexin mukavimmista ja hauskimmista ihmisistä, jonka kanssa ei ikinä ole tylsää. Tapahtumien jatkoista heittämällä paremman tekee aina se, kun Pietari löytää karaokelaitteen ja päästää meidät kuolevaiset kuulemaan lievän ennakkopaljastuksen taivaan kuoron sulosoinnuista. Ja jos pelkkä korvaruoka ei riitä, on Pietari tietenkin myös maailmanluokan kokki, joka loihtii taivaanomaisia ruokia kavereilleen. Että kannattaa vissiin tutustua. Hän varmaankin osaa myös jotain kertoa ja puhua taloudesta tai rahasta tai tällaisista ainakin tittelistä päätellen.
FUKSIPRESS
|
21
TIEDOTUSTOIMIKUNTA "KUNINGASTOIMIKUNTA" Moikka uusi fuksi ja tervetuloa Lexiin!! <3 Valtavan suuret onnittelut opiskelupaikasta. Minä, ja kaikki muutkin Lexissä, toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi rakkaaseen ainejärjestöömme! Tiedotusvastaavan tehtävänä on huolehtia, että tarpeellinen tieto saavuttaa jäsenistön. Tiedotusvastaava toimii tiedotustoimikunnan puheenjohtajana, johon kuuluvat LexPressin päätoimittaja ja valokuvausvastaava jaostoineen, markkinointijaosto, LexCast-tuottaja ja co-host sekä tiedotustoimikuntalaiset. Tiedotustoimikunta huolehtii tiedonkulun sujuvuudesta ja monipuolisuudesta.
a, Iina svastaav Tiedotu
Tiedottaminen Lexissä tapahtuu usean eri kanavan kautta. Lexiläisille on ensinnäkin oma sähköpostilista Lexinfo, jonne lähetän
. vsk.
,4 Marttila
tietoa esimerkiksi tulevista tapahtumista ja avoimista työpaikoista. Joka sunnuntai lähetän Sunnuntaimailin eli Suman, josta löytyy
myös LexCast-podcastia, jota juontavat tuottaja Sofia Tabit ja
kootusti kaikki ajankohtaiset infot. Lexin nettisivuilta puolestaan
Aino Mutka. Podin uudet jaksot julkaistaan Spotifyssa ja vanhem-
löytyy tietoa Lexin toiminnasta, erilaisista jäseneduista sekä oike-
pia jaksoja on myös löydettävissä SoundCloudin puolelta. LexCast
astaan kaikesta muustakin mahdollisesta. Sosiaalisesta mediasta Lex
löytyy Instagramista @lexpodcast.
lötyy Instagramista ja LinkedInistä (sekä Facebookista ja X:stä), joista Instagram on aktiivisimmassa käytössä.
Tiedotustoimikunta kokoontuu muutaman kuukauden välein suunnittelemaan Cal§arin ja LexPressin sisältöä. Kokouksissa voit
Sisällön ja erilaisten visuaalisten teosten tuottamisessa apunani
päästä osallistumaan niin huumori- kuin asiapitoistenkin tekstien
toimivat markkinointijaoston jäsenet. Lexin toiminnan ja tapahtu-
suunnitteluun. Tiedotus ja laadukas sisällöntuotanto edustavat Le-
mien valokuvaamisesta vastaa valokuvausvastaava, jona tänä vuon-
xiä niin jäsenistölle kuin ulospäinkin; tiedotustoimikuntaa on vuo-
na toimii Heidi Virtanen. Tiedotustoimikunta toimittaa myös
sikymmenet kutsuttu myös Kuningastoimikunnaksi. Osallistumalla
Calonian Sanomia eli Cal§aria. Cal§ari on Lexin epävirallinen
tiedotustoimikunnan kokouksiin pääset osaksi ihanaa ja hauskaa
ainejärjestölehti, jonka sisältö vaihtelee laidasta laitaan. Ajoittain
joukkoa sekä harjoittamaan luovuuttasi ja huumoriasi. Tiedotus-
kyseenalaisenkin sisältönsä vuoksi lehti on luettavissa vain toi-
toimikunnan kokoukseen osallistuminen ei kuitenkaan sitouta si-
mistolla tai Calonian kahvilalla. Tiedotustoimikunnassa tuotetaan
nua mihinkään, voit siis tulla kokoukseen vain seuraamaankin.
Tänä vuonna sinun sähköpostiisi laittaa viestejä Lexin oma kommunikaatiosuperstara (tiedotusvastaava) Iina Marttila. Nelosvuotinen Iina on hemo laskettelija, joka laskettelee Alpeilta aina Calonialle saakka. Iina on energinen ystävä, musisoiva muusikko sekä kokenut Canvan käyttäjä, jolta hymy ei hyydy. Vaikka Iinan kalenteri on kuumaa kamaa erityisesti tiedottavien asioiden osalta, Iinalla pysyy kalenteri kuin aikataulutuskin tiukassa kurissa. Iinan lempi fontti on Times New Roman ja tiedostomuoto PDF (pois lukien tiedotusasiat!). Tämä Kuopion kasvatti on multitaskaaja, joka ei missaa hyviä bileitä koulun kustannuksella vaan suorittaa tehtävät samanaikaisesti kunnialla loppuun. Toki räpätessä roiskuu ja joskus jäsenistö saakin yhden sähköpostin sijaan kaksi, sillä infosta saattaa jäädä tieto tai pari välistä.
22
|
FUKSIPRESS
Mikäli olet kiinnostunut tiedotustoimikunnan toiminnasta, nykäise minua rohkeasti hihasta tai laita viestiä! Tiedotustoimikunnassa varmistamme, että kaikki lexiläiset tietävät, mitä rakkaassa ainejärjestössämme milloinkin tapahtuu. Nähdään fuksiviikolla! <3 Iina Marttila Tiedostusvastaava tiedotus@lex.fi Homma tiivistettynä: Lexin tiedotuksesta vastaaminen: jäsenistölle sähköpostitse tapahtuva tiedotus, sosiaalisen median hallinnointi, nettisivujen ylläpito, Cal§arin toimittaminen ja tiedotustoimikunnan puheenjohtajuus.
MITÄ? MISSÄ? MILLOIN? Tiedotustoimikunnan vinkit informaation nappaamiseen
Sunnuntaimaili
WhatsApp-ryhmät
Sunnuntaimaili, eli tuttavallisemmin suma, on nimensä mukai-
Lexillä on paljon erilaisia WhatsApp-ryhmiä niin vapaamuotoi-
sesti sunnuntaisin Lexin sähköpostilistalle lähetettävä viikkomai-
semmalle keskustelulle kuin myös tärkeän tiedon levittämiselle.
li. Sunnuntaimaili kokoaa yhteen kaiken tärkeän ja vähemmän
Esimerkiksi fuksien oma WhatsApp-ryhmä on erityisesti heti
tärkeän ajankohtaisen informaation jäsenistölle. Mailiin kootaan
alkusyksystä tärkeä, jota kannattaakin seurata aktiivisesti niin
omina Lexinfo-viesteinään lähetettyjä tärkeitä tiedotteita, ja li-
tärkeiden tiedotteiden kuin hauskojen meemien ja muun haus-
säksi siinä on infoa aiheista, joista ei ole tullut erillistä sähköpos-
kan osalta. Lisäksi esimerkiksi Lexin erilaisilla kerhoilla on usein
tia. Sunnuntaimaili kannattaakin lukea ehdottoman tarkasti!
omat WhatsApp-ryhmänsä, joiden kautta voi päästä osaksi kerhojen toimintaa ja löytää samanhenkisiä ihmisiä.
Lexinfo
Sosiaalinen media
Lexinfo on lexiläisten oma sähköpostilista, joka toimii ehdotto-
Myös sosiaalinen media on tärkeä osa Lexin tiedotusta. Lexin
masti Lexin tärkeimpänä tiedotuskanavana. Listalle välitetään
löytää Instagramista (@lexturku), Facebookista (@Lex), X (@
tietoa muun muassa Lexin tapahtumista, avoimista hauista Le-
LexTurku) ja LinkedInista (@Lex ry / Law Students’ Association
xin toimijoiksi, avoimista työpaikoista ja yleisesti Lexin toimin-
Lex). Aktiivisimmassa käytössä on Instagram, jossa esimerkiksi
nan ajankohtaisista asioista. Sähköpostilistalla jaetaan yhteis-
jaetaan erilaisia tiedotteita ja fiilistellään tapahtumia!
työkumppaneiden tiedotteita, jotka voivat koskea esimerkiksi erilaisia tapahtumia tai webinaareja. Liittyessä Lexin jäseneksi pääset automaattisesti osaksi sähköpostilistaa! Alkusyksyllä uusien jäsenten rekisteröimisessä saattaa kestää hieman, joten älä pelästy, jolleivat Lexinfon sähköpostiviestit kilahda vielä heti fuksiviikolla sähköpostiisi. Alkusyksyllä fukseille tärkeät tiedotteet jaetaan muun muassa fuksien WhatsApp-ryhmään, jotteivat tärkeät infot mene ohi.
Ota somet haltuun.
@LexTurku @lexturku @LexTurku @Lex ry
FUKSIPRESS
|
23
ULKOASIAINTOIMIKUNTA Moi uusi fuksi ja tervetuloa Lexiin! Paljon onnea opiskelupaikasta
Poikkitieteelliset tapahtumat ovat mahtava tapa tutustua uusiin
ja mahtavaa, että päädyit nimenomaan Turkuun. Minä, eli ulko-
ihmisiin, ja niiden järjestäminen on yksi parhaista asioista opiske-
suhdevastaava Sara en malta odottaa jo teidän tapaamista!
lijaelämässä. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi ulkoasiaintoimikunnan järjestämiin tapahtumiin tutustumaan muihin
Lexin toimintaan kuuluvat tärkeänä osana ulkosuhteet. Ulko-
opiskelijoihin, viettämään aikaa yhdessä ja luomaan uusia ystävyys-
suhteet koostuvat suhteista sisarainejärjestöihimme Suomessa ja
suhteita. <3
muualla Pohjoismaissa, sekä poikkitieteellisestä toiminnasta Turussa. Turussa suosituimpia yhteistyömuotoja ovat Trilogia-tapahtu-
Kannattaa ottaa seurantaan Instagramissa @lexgoesworldwide, ulk-
mat yhdessä kauppiksen ja lääkiksen kanssa. Nämä ovat yleensä to-
kiksen oma tili. Sieltä pääsee näkemään, mitä viikoilla tapahtuu!
della isoja ja monille mieluisia tapahtumia, joista voi hyvin löytää uusia ystäviä. Tämän lisäksi Lexillä on tapahtumia esimerkiksi po-
Sara Paasilinna
litiikan tutkimuksen opiskelijoiden eli P-klubin, Turun ruotsinkie-
Ulkosuhdevastaava,
lisen oikiksen Stadgan ja isomman kattojärjestön Indexin kanssa.
Internationell Sekreterare
Myös tapahtumat yhdessä suomalaisten sisarainejärjestöjen kanssa
intsek@lex.fi
ovat odotettuja. <3 Parhaimmillaan poikkitieteelliset tapahtumat synnyttävät uusia ystävyyssuhteita, verkostoja ja muistoja, jotka kantavat pitkälle opiskeluvuosien jälkeenkin. Lex on osa pohjoismaista oikkareiden yhteistyötä, eli mukana toiminnassa, johon kuuluu vierailuja ulkomailla muiden oikisten luona, sekä puolestaan ottaa vastaan Turkuun joka kevät viikoksi oikkareita muista Pohjoismaista. Kaikesta ulkosuhdetoiminnasta vastaa hallituksen ulkosuhdevastaava, eli Int.Sek. Ulkosuhdevastaavalla on apunaan oma ulkoasiainjaosto, Ulkkis <3. Ulkkikseen Viivi, Tuuli, Seela, Josefiina ja Aliisa. Tämän lisäksi ulkoasiainjaostoon kuuluu ulkosuhdevastaavan oikea käsi, Vice Int.Sek, joka
,
inna
asil ra Pa a S , a staav deva 4. vsk. h u s ko
kuuluvat kuusi jaostolaista ja tänä vuonna meillä on mukana Otto, Ul
tänä vuonna on ihana Tuulianna. Ulkoasiainvastaava johtaa myös koko ulkoasiaintoimikuntaa, johon
Ulkosuhdevastaavamme (tuttavallisemmin Int. sek.) Sara piristää au-
ulkoasiainjaoston lisäksi kuuluvat vaihtarivastaava ja Iso-Excu-vas-
rinkoisuudellaan jokaista, joka hänen kanssaan on tekemisissä. Sara
taavat. Vaihtarivastaava huomioi tiedekunnan vaihto-opiskelijoita
on neljännen vuoden oikeustieteen opiskelija, ja vastaa siitä, etteivät
ja järjestää heille tapahtumia. Iso-Excu-vastaavat järjestävät joka
mahdollisuudet hauskanpitoon rajoitu vain Lexin omiin tapahtumiin.
syksy Lexin ulkomaanmatkan. Kohde vaihtuu joka vuosi ja reissut
Ylläpitääkseen hyviä ulkosuhteita, Sara reissaakin leijonanosan vuo-
ovat tykättyjä.
desta ympäri pohjoismaita muiden oikeustieteen opiskelijajärjestöjen kansainvälisillä viikoilla. Tämän ansiosta Sara tunteekin sisarainejär-
Homma tiivistettynä: Vastuussa kaikista Lexin ulkopuolisista suhteista. Järjestää poikkitieteelliset tapahtumat ja on vastuussa pohjoismaisesta yhteistyöstä Lexin osalta. Ulkoasiaintoimikunnan puheenjohtaja.
jestömme jäsenistöineen lähes yhtä hyvin kuin omat taskunsa. Kaiken lisäksi Sara on myös mukana Ultimatum Bibendum -jaoston toiminnassa, jossa sattuu ja tapahtuu vaikka mitä. Saran positiivinen preesens ei jää keneltäkään huomaamatta, ja hän on erittäin helposti lähestyttävä tyyppi. Saraa kannattaakin käydä nykäisemässä hihasta etenkin, jos
24
|
FUKSIPRESS
reissukuume kv-viikoille pääsee yllättämään!
KV-VIIKOT
POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ
K
yliopistoista
ansainvälisyys on merkittävä osa opiskelijaelämää,
Kv-viikoille
ja yksi parhaista tavoista kokea sitä on osallistua kv-
kansainvälisestä toiminnasta. Mukaan ovat tervetulleita kaikki
viikoille. Kv-viikot ovat pohjoismaisten oikeustieteen
kiinnostuneet. Suosittelen ehdottomasti viikoille lähtemistä, sillä
opiskelijoiden pitkä perinne, jossa opiskelijat eri
ne ovat todella ainutlaatuinen kokemus. En usko, että koskaan
kokoontuvat
vaadi
aiempaa
kokemusta
enää pääsen itse tutustumaan esimerkiksi Islannin kulttuuriin
ja ennen kaikkea pitämään hauskaa. Viikon aikana tutustutaan
samalla tavalla, kuin nimenomaan Islannin kv-viikolla sain tehdä.
ajankohtaiseen oikeudelliseen teemaan luentojen ja akateemisen
Kv-viikot tarjoavat mahdollisuuden kehittää englannin kieltä,
ohjelman kautta, mutta yhtä tärkeässä roolissa ovat yhteisöllisyys ja
saada paljon uusia kavereita ja oppia uutta. Toivottavasti nähdään
uudet ystävyyssuhteet.
viikoilla, vi ses i Norden!
kv-viikko
ohjelma
koostuu
ja
on
omanlaisensa
yleensä
luennoista,
yritysvierailuista,
syventää
omaa
kansainvälisestä
oppimaan,
ei
verkostoitumaan
Jokainen
yhteen
osallistuminen
jotka
osaamista
kokemus.
paneelikeskusteluista
tarjoavat
ja
tutustua
näkökulmasta.
Iltaisin
Päivisin
mahdollisuuden
oikeuden
eri
osallistujat
aloihin pääsevät
nauttimaan monipuolisesta vapaa-ajan ohjelmasta, joka esittelee isäntäkaupungin kulttuuria, perinteitä ja opiskelijaelämää. Kv-viikkojen parasta antia ovat kuitenkin ihmiset. Viikon aikana tutustuu opiskelijoihin eri puolilta Pohjoismaita ja luo kontakteja, jotka voivat kestää koko elämän. Viikoilla pääsee tutustumaan upeisiin ihmisiin ja oppimaan paljon kyseisen maan kulttuurista. Koen itse, että opiskeluvuosieni parhaat muistot ovat nimenomaan kv-viikoilta. Jokaisella viikolla on ihana, yhteisöllinen ilmapiiri ja ystävien saaminen on taattua.
FUKSIPRESS
|
25
KLUBITOIMIKUNTA Suuret onnittelut uusille fukseille ja tervetuloa Lexiin! Muistan kuinka itsellä kesti erittäin kauan edes sisäistää se, millainen muutos yliopistoon pääsy oli ja en osannut kuvitellakkaan, mitä kaikkea mahtavaa se tuli tuomaan tullessaan. Toki en paljoa siihen
Homma tiivistettynä: Kirkkotien ja pomppulinnan vuokraukset, kehitys ja ylläpito, Lexin edustaminen taloyhtiössä, Lexiläisten avustaminen Kirkkotiehen liittyvissä asioissa ja tapahtumissa sekä Kirkkotiebileiden järjestäminen.
myöskään valmistautunut, esimerkiksi lukemalla tätä lehtistä. Onneksi sinä luet. Olen Joonas, tämän vuoden Lexin mahdollisesti tärkein ja ylväin, mutta etenkin nöyrin hallituksen jäsen eli klubimestari. Tunnettu myös klubiksena. Kaiken muun raskaan vastuun ohella toimin klubitoimikunnan puheenjohtajana. Klubitoimikunta on kuin Lexin selkäranka, jota ilman koko järjestö väistämättä luhistuisi kasaan. Toimikunta koostuu kirkkotiejaostosta, sitsijaostosta sekä Lex Amicus -jaostosta. Omiin tehtäviini kuuluvat pääasiassa Kirkkotien vuokraaminen, kehittäminen ja ylläpito, muiden toimijoiden auttaminen Kirkkotiehen liittyvissä asioissa sekä Kirkkotiebileiden järkkääminen. Näissä asioissa korvaamaton tuki on rakas kirkkotiejaostoni, jonka tehtävänä on auttaa tehtävissäni, sekä hoitaa niitä puolestani jos olen estynyt. Lexin sitsikulttuuria ylläpitää sitsijaosto, joka koostuu sitsivastaa-
vasta ja sitsijaoston varapuheenjohtajasta. Sitsivastaava toimii myös klubitoimikunnan varapuheenjohtajana ja avustaa omien tehtäviensä ohella välillä myös klubimestaria etenkin Kirkkotien keittiöön liittyvissä haasteissa. Klubitoimikunnan viimeinen osa on Lex Amicus, joka koostuu kahdesta vastuuhenkilöstä ja järjestää erilaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi tänä vappuna järjestetty hajuvesipaja. Klubitoimikunta on erittäin helppo tapa lähteä mukaan Lexin toimintaan. Kirkkotiebileisiin ja sitsikeittiöihin tarvitaan aina apukäsiä ja molempiin osallistuminen ei vaadi muuta kuin innokkuutta lähteä mukaan. Nakkivuorot ovat helppo tapa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja näkemään millaista tapahtumien järkkääminen on. Niissä on myös aina hauskaa. Lisäksi voin henkilökohtaisesti suositella etenkin kirkkotiejaostoa, olenhan itse ollut kaksi vuotta putkeen sen jäsen ennen kuin hain ylennystä klubiksen pestin muodossa. Muistakaa että aina saa tulla kysymään mistä vaan klubitoimikuntaan, Kirkkotiehen, Lexiin tai mihin tahansa liittyvistä jutuista! Hauskaa kesää ja nähdään syksyllä!
Joonas Hallman on neljännen vuoden oikkari ja Nousteen lahja Lexille. Tämä mies on tehnyt opiskeluvuosien aikana pitkän uran kirkkotiejaostossa - ensin jäsenenä, sitten varapuheenjohtajana ja nyt myös puheenjohtajana. Joonas siis tosiaan tietää
Joonas Hallman Klubimestari klubimestari@lex.fi
miten Kirkkotien legendaarinen sekä ei niin legendaarinen booli tehdään, ja miten lattiat tulee siivota. Välillä hän saattaa jopa innostua kunnostamaan Kirkkotien nurkkia yllättävissäkin tilanteissa. Mitä nyt klubimestari ei rakkaan kerhotilan eteen tekisi.. Hallituskevään aikana Joonas on kerännyt itselleen myös paljon kokemusta muistakin pesteistä, sillä hän jos joku on aina paikalla kun apua tarvitaan. Voitkin olla häneen rohkeasti yhteydessä, jos tarvitset pakettiautolle kuskia, perunamuusille reseptiä tai tapahtumalle sponsoria. Hän tykkää myös paljon titteleistä ja onneksi niiden määrä on ollut kevään mittaan hyvässä kasvussa. Tämän kaiken ainejärjestö-aktiivisuuden lisäksi hän on innokas tapahtumakävijä, jonka seurassa kenelläkään ei taatusti tule tylsää.
26
|
FUKSIPRESS
Klub
imest
ari, Jo
onas
Hallm a
n, 4.
vsk.
KIRKKOTIE
LEXIN IKIOMA KERHOHUONEISTO ”Huomenna on bileet taas, klubikselta kaljaa saa, Kirkkotiellä aamuun asti Kikkaa soitetaan!”
L
exin sydän ja lexiläisyyden keskipiste, 200 m2 silkkaa
Siellä järjestetään vuoden aikana lukuisia Lexin legendaarisimpia
rakkautta ja juhlaa eli kerhotilamme Kirkkotie on jo
tapahtumia, sekä sitä käytetään monien muiden tapahtuminen
yli puoli vuosisataa ollut Turun oikkareita ja myös
valmisteluissa.
muita opiskelijoita yhdistävä pyhä tila. Kirkkotien
kaikenlaiset muut mitä hauskemmat tapahtumat ovat Kirkkotien
on todella suuri etuoikeus meille ja mahdollistaa meille suurimman
mauttomien mutta sitäkin arvokkaampien toogabileiden vuoro.
osan siitä mitä Lexissä teemme.
Koittakaa järjestää hyvät, sillä ne ovat teidän fuksien vastuulla.
Kirkkotie on nähnyt ja kokenut paljon sen jälkeen, kun se
Mainitaan nyt vielä Kirkkotiebileiden sielu eli Kirkkotien booli.
Lexille hankittiin vuonna 1970. Valitettava käänne kävi 1982,
Tarkkaan
kun
vuosikymmenten
jälkeen
saatossa
onkin
luotu
lievän
salainen
pääsi
resepti synnyttää täyteläisen nektarin, jota alumnitkin kaipaavat vielä valmistumisen jälkeen. Etteköhän tekin sitä pääse pian
varmasti tunnetuin ja traagisin osa niin Kirkkotien kuin koko
maistamaan.
historiaa
puheenjohtaja
vartioitu
jonka
syyskauden
nauttimaan tutkintavankilan kylmästä aamupuurosta. Kuitenkin maailmankaikkeudenkin
ja
fuksisitseistä,
nauttimaan
sekä
avajaisista
kärähti
pääsette
sitsit
uniikin yhteenkuuluvuuden tunteen Lexin sisällä. Oma kerhotila
sekä
alussa
spex-treenit,
arkea.
salakapakka
syksyn
klubi-illat,
tapahtumat tuovat yhteen Lexiläisiä yli vuosikurssien ja luo aivan
Kirkkotien
Heti
Bileet,
tapahtui
vuonna
2006,
kun Kirkkotie paloi tuhkaksi lievän Lexistä riippumattoman
Omien tapahtumien lisäksi Kirkkotietä vuokrataan ulkopuolisille,
naapuritilan sähkövian vuoksi. Näistä tuhkista kuitenkin noustiin
niin muille opiskelijajärjestöille kuin myös yksityishenkilöillekin!
kuin feeniksi konsanaan ja vuodesta 2007 on saatu nauttia
Myös lexiläiset voivat Kirkkotien vuokrata omaan käyttöönsä
nykyisistä kattavista puitteistamme.
erittäin
kohtuulliseen
hintaan.
Tämä
varmistaa
sen,
ettei
Kirkkotieltä tarvitse olla poissa edes lomien aikana. Tervetuloa Kirkkotie on se paikka, johon Lexin tapahtumatoiminta keskittyy.
Kirkkotielle ja nähdään siellä!
FUKSIPRESS
|
27
TAPAHTUMATOIMIKUNTA Moikka ja lämpimästi tervetuloa oikikseen ja Lexiin! Ensinnäkin suuret
Siiri aka “Tahma-mami” on (melkein) ainoa syy miksi Lexissä ta-
onnittelut opiskelupaikasta! Toivon, että fuksivuosi sekä sen jälkeinen
pahtuu yhtään mitään. Siiri on Lex-uransa aikana noussut syste-
opiskeluaika tarjoaa teille ihania ja ikimuistoisia hetkiä Lexissä! Mä
maattisesti jo hyväksi todettua tahma-polkua, aloittaen uransa
oon Siiri ja toimin tänä vuonna hallituksen tapahtumavastaavana.
Iiron tapahtumajaostossa ja ylentyen siitä luonnollisesti tapahtumavastaavaksi. Jokaiseen hallitukseen tarvitaan vähintään yksi
Hiukan puolueellisesti todettuna, opiskelijatapahtumat on opiskelija-
pohjalainen ja Siiri edustaakin ylpeästi kotikuntaansa Nurmoa (eli
elämän suola! Ne on loistava tapa tutustua niin opiskelijakulttuuriin
Seinäjokea kai?). Siirin tunnistaa tapahtumissa ehdottomasti siitä,
että myös muihin opiskelijoihin yli vuosikurssien ja ainejärjestöjen.
ettei häntä saa tanssilattialta millään pois, muuta kuin lupaamal-
Meillä Lexissä tapahtumia on aivan laidasta laitaan ja joka viikko noin
la hänelle seuraavan karaokebiisin. Siirillä on hämmästyttävä kyky
2-3. Kalenterista löytyy niin bileitä Kirkkotiellä ja Turun baareissa, sit-
jaksaa bileissä aina pilkkuun ja sitäkin pidemmälle asti, mikä toki
sejä, urheilutapahtumia, rentoa hengailua sekä kaikkea tältä väliltä.
selittyy tämän pohjanmaalaisen vähintäänkin erikoisella unirytmillä. Kun muut ovat kerenneet tehdä työpäivän jo alta pois klo 16
Tämän kaiken tarjoaminen ei kuitenkaan ole yksin mahdollista, vaan
mennessä, heräilee tämä yövirkku vasta tuolloin. Mikäli siis haluat
meitä tapahtumajärjestäjiä on paljon. Keskeisessä roolissa on tapahtu-
saavuttaa jonkun hallituslaisen hieman erikoisempiin vuorokau-
matoimikunta, jonka puheenjohtajana toimin. Tapahtumatoimikun-
denaikoihin, saattaa Siiri olla tähän paras vaihtoehto. Siiri on yli-
taan kuuluu liikunta- ja kulttuurijaostot, fuksikapteenit, SkimbaLex,
päätään tutustumisenarvoinen tyyppi, sillä tätä mukavampaa seu-
SeilaiLex, Ultimatum Bibendum -jaosto sekä tapahtumajaosto. Tapah-
raa on vaikea löytää!
tumajaosto on näihin muihin toimijoihin nähden vähän erilainen, sillä jaosto toimii suoraan tapahtumavastaavan alaisuudessa. Jaoston kanssa pääsen tuomaan tapahtumatoimintaan ideoitamme sekä kehittämään tarjontaa. Kiitos siitä siis ihanalle tiimilleni - Matleena, Aura, Emmi, Nina, Iida, Olli ja Marianna! Heidät tunnistatte tapahtumajaoston järjestämissä tapahtumissa hienoista, beigeistä “tapahtumajaosto” -paidoista. Jaosto tarjoaa loistavan mahdollisuuden lähteä mukaan ainejärjestötoimintaan jo fuksina ja haku aukeaakin myöhemmin syksyllä!
Tapahtumavastaavan hallitustehtävät luonnollisesti pyörivät tapahtumien ympärillä. Jotta tapahtumien ja tapahtumajärjestäjien moninainen paketti saadaan toimimaan, oon paljon yhteydessä muihin toimijoihin. Kommunikoinnin lisäksi on myös paljon muita päivittäisiä hommia sekä yleinen tapahtumatoiminnan kehittäminen ja johtaminen. Lexin tapahtumiin osallistumalla ja toimijoihin tutustumalla voitte löytää itsellenne mieluisan tavan osallistua toimintaan. Haluankin rohkaista jokaista lähtemään rohkeasti mukaan tavalla tai toisella, vaikka aluksi voi jännittää. Toiminnan kautta pääsette tutustumaan ihaniin uusiin ihmisiin ja saatte ikimuistoisia kokemuksia! Itse en olisi koskaan voinut kuvitella, miten tärkeä osa Lexistä ja koko yhteisöstä tulee elämääni ja toivon, että teistä jokainen voisi kokea samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja olla osa tätä mahtavaa joukkoa! Nauttikaa kesästä ja tavataan syksyllä fuksiviikolla! Siitä ja koko fuksivuodesta tulee niin hauskaa!!! Siiri Marttala Tapahtumavastaava tapahtuma@lex.fi
Tapahtum
avastaava , Siiri Ma rttala, 3. vsk.
28
|
FUKSIPRESS
Homma tiivistettynä: Johdan Lexin tapahtumatoimintaa, hallinnoin ja aikataulutan tapahtumakalenteria ja järjestän tapahtumien lipunmyynnit. Suunnittelen ja järjestän yhdessä jaoston kanssa tapahtumia ja tarvittaessa autan myös muita toimijoita.
DISPUTE RESOLUTION | COMPETITION | PUBLIC PROCUREMENT ____________________________
We provide first class advocacy responsibly and effectively with uncompromised focus on the clientʼs interest.
Learn more at www.frontia.fi
TOIMIHENKILÖT
L
exissä toimihenkilöihin kuuluvat LexPressin päätoi-
seurat. Kulttuurivastaavan vastuulla on puolestaan kulttuurijaoston
mittaja, kulttuurivastaava, sitsivastaava sekä liikunta-
johtaminen. Toimihenkilöiden toimikausi on hallituksen tavoin aina
vastaava. Toimihenkilöt eivät ole hallituksen jäseniä,
kalenterivuosi, ja uudet toimihenkilöt valitaan vuosittain syksyllä
mutta tärkeitä henkilöitä yhdistyksen toiminnan kan-
yhdistyksen kolmannessa sääntömääräisessä kokouksessa. Jokainen
nalta. Toimihenkilöiden tehtävänä on järjestää omaan toimialaansa
voi halutessaan asettua ehdolle tiettyyn toimihenkilötehtävään en-
liittyen tapahtumia ja vastata niiden toteutumisesta. LexPressin pää-
nen kolmatta sääntömääräistä kokousta. Toimihenkilönä toimimi-
toimittaja ei järjestä omia tapahtumia, mutta hänen vastuullaan on
nen on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kokemaan ikimuistoisia
jäsenlehden toimittaminen. Kullakin toimihenkilöllä on tahoillaan
tapahtumia erilaisesta näkökulmasta ja ottamaan vetovastuuta itseä
myös apukäsiä oman tehtävän suorittamisessaan. Päätoimittajaa
kiinnostavan tehtävän alaisista projekteista. Toimihenkilöillä on
avustaa tehtävään aina vuodeksi kerrallaan valittava toimitusavus-
usein myös jo ennen nykyistä tehtäväänsä monipuolista kokemusta
taja, joka päätoimittajan ohella kuuluu LexPress-jaostoon. Sitsivas-
Lexin toiminnasta, joten heidän puoleensa voi matalalla kynnyksellä
taavan tehtävänä on johtaa sitsijaostoa, johon kuuluu sitsivastaavan
kääntyä. Toimihenkilöihin voit törmätä esimerkiksi fuksiviikolla ja
lisäksi myös sitsijaoston varapuheenjohtaja. Liikuntavastaavan alai-
myös heitä voi kiskaista hihasta jos jokin asia, heidän toimialaansa
suudessa toimii liikuntajaosto, johon kuuluvat Lexin omat urheilu-
tai muuhun liittyen, mietityttää.
30
|
FUKSIPRESS
LEXPRESS vat lehden mainosmyynnistä. Lisäksi valokuvausvastaava kuvaajineen huolehtii lehdessä komeilevista tapahtumakuvista. Valokuvaajan virkaa toimittaa tänä vuonna Heidi Virtanen. Tärkeä osa prosessia on toimituskunta, joka osallistuu juttujen suunnitteluun ja kirjoittamiseen. Ennen jokaista numeroa (pl. FuksiPress) järjestetään tiedotustoimikunnan kokous lehden ideointia varten. Lehteen kirjoittaminen on helppo ensimmäinen steppi kokeilla ainejärjestötoimintaa ilman sen suurempia vastuita! Jos kirjoittaminen tai ideointi kiinnostaa, tule rohkeasti mukaan! ,
aja, oimitt s v . 3 k.
päät Pressin
Lex
inonen Pilvi O
Onnea vielä opiskelupaikasta ja Lexiin pääsystä! <3
Ensimmäiseen kokoukseen osallistuminen ei sido sinua vielä mihinkään. Toimituksen väeltä voi aina tulla kysymään lisää lehden tekemisestä tai mistä tahansa muustakin. Ihan pian nähdään! Pilvi Oinonen LexPressin päätoimittaja lexpress@lex.fi
LexPress on Lex ry:n oma jäsenlehti - lexiläisten virallinen äänenkannattaja. Lehti tarjoaa paikan ajatuksille ja oikeustieteen opiskelijoita kiinnostaville aiheille. Ennen kaikkea LexPress tehdään lexiläisiltä lexiläisille, joten sen sisältö on ajankohtaista ja meidän näköistämme. Samalla lehti vie myös lexiläisten ääntä Lexin ulko-
Homma tiivistettynä: Lehden taittaminen julkaisu kuntoon, lehden sisällön sekä ulkoasun suunnittelu, juttujen kirjoittaminen ja juttujen kirjoittamisen delegointi.
puolelle, sillä se on vapaasti kaikkien luettavissa. Lehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa. Erityinen numero on loppukesän FuksiPress, jota juuri nyt pidät käsissäsi. Sen tarkoituksena on tutustuttaa uudet opiskelijat Lexiin ja sen toimintaan. Muut numerot sisältävät monipuolisesti lexiläisten kirjoittamia juttuja oikeustieteestä, opiskelijaelämästä ja kaikesta niiden ympäriltä. Painetun lehden voi lukea maksutta Calonian lehtitelineestä tai Lexin toimistolta. Sähköinen versio löytyy Issuusta, ja uusi numero toimitetaan myös sisarainejärjestöillemme sekä yhteistyökumppaneille.
Pilvi, “Päätoimittaja” Oinonen on Lexin tekstitaituri! LexPressin päätoimittajana hän on vastannut tämänkin julkaisun toimittamisesta ja tuhannesta palapelinpalan kokoamisesta! Taivaallisesta olemuksestaan huolimatta Pilvin kotikaupunki on päätoimittajalle ominaisesti Kuopio, eikä hän savolaisuuttaan piilottele! Viimeistään diftongimuutoksista ja väljistä vokaaleista huomaa kotiseudun, vaikka etelän murteet ovat kieltämättä pikkuhiljaa alkaneet kuulumaan myös Pilvin puheessa. Päätoimittajuutensa sekä lexi-
Julkaisusta tiedotetaan aina Lexin viestintäkanavissa.
läisten osakeyhtiön hallituksen jäsenen tehtäviensä lisäksi Pilvi
Lehden tekemisestä vastaa päätoimittaja, apunaan toimitusavustaja.
sekä junassa istumista. Lempiruoka on kuulemma perunamuusi. Ja
Päätoimittaja suunnittelee lehden sisällön ja ulkoasun, jakaa kirjoitustehtäviä ja viimeistelee lehden painovalmiiksi. Toimitusavustaja auttaa käytännön asioissa, kuten yhteistyökumppaneiden kanssa viestimisessä ja muissa tehtävissä. Tänä vuonna korvaamaton oikea käteni on Silja Yli-Hinkkala. LexPressiä tehdään yhteistyössä myös talousvastaavan ja yrityssuhdevastaavien kanssa, jotka vastaa-
harrastaa historiadokkareita ja laskettelua (kun kiireiltään ehtii!) eipä ole LexPress Pilvin ensimmäinen toimittama lehti, sillä jo lapsena hän toimitti perheelleen Pilvin joululehteä! (Mistä saan kopion??). Luonnollisesti tämän hulvattoman ja menevän toimihenkilön voi bongata suurella todennäköisyydellä myös viininpunaisten haalarien tapahtumissa, joihin Pilvi ennättikin ennen päätoimittajuuttaan suunnitella puolentusinaa yhdistyksen haalarimerkkiä!
FUKSIPRESS
|
31
KULTTUURIJAOSTO Hei vaan ja hello! Onnittelut ensinnäkin opiskelupaikasta! Kova työ on palkinnut Sinut opiskelupaikalla upeimmalle alalle Suomen parhaassa opiskelukaupungissa! Lexin tapahtumatoimikunnan alainen kulttuurijaosto pitää huolen siitä, että jäsenistö saa pykälien ja oikeusperiaatteiden keskellä virkistystä kulttuurin sammumattomasta ja monipuolisesta lähteestä! Kulttuurijaostoa johtaa kulttuurivastaava eli tuttavallisemmin ‘Kulttis’ Saku Leskinen, ja jaostoon kuuluu juusto- ja viini-iltojen vetäjä, upea tietopankki Eemeli Raitanen yhdessä säväyttävän ute-
Kulttuuriva st
aava, Saku Leskinen, 3. vsk.
liaan kirjakerhon vetäjä Senna Hiironniemen kanssa. Mitä kulttuurijaosto tekee? Jaoston suosikkitapahtumiin kuuluvat ensinnäkin juusto- ja viini-illat, eli tuttavallisemmin ‘juvikset’, joita järjestetään pitkin vuotta vaihtelevin teemoin. Juvikset koulutta-
Mitä muuta kulttuurijaosto tekee kuin juviksia ja kirjakerhoa?
vat niin aloittelevan hauskanpitäjän kuin rypälelajikkeista syttyvän
Toistuvien juvis- ja kirjakerho-tapahtumien lisäksi jaosto järjestää
oikkarinkin juustojen ja viinien saloihin siten, että tämä vappuna
keväisin Lexin inspiroivimman tapahtuman, Kulttiksen kevätret-
tai vuosijuhlilla osaa imitoida ihka aitoa keskiluokkaista!
ken. Vuosittain vaihtuva Kevätretki suuntautui kuluneena vuonna pikkubussilla Helsinkiin; levy-yhtiöön, kirjakustantamoon ja
Toinen kulttuurijaoston keskeinen ja jatkuva tapahtumakonsepti
Yleisradioon sekä Toinen tasavalta -näytökseen Kansallisteatteriin.
on Kulttiksen kirjakerho, joka kokoontuu lähtökohtaisesti kerran
Lisäksi Kulttis osallistuu Lexin tapahtumatoiminnan järjestämiseen
kuukaudessa. Kulttiksen kirjakerhon jäsenet valitsevat itse omatoi-
pitkin vuotta tapahtuvien vaihtelevien tapahtumien muodossa.
misesti luettavat kirjat. Kerhon henki, ydin ja ajatus ovat kuitenkin nimenomaan yhteisössä: kirjakerhossa osallistujat keskustelevat
Mikäli huomaat opiskelujesi aikana kaipaavasi mahdollisuutta len-
johdetusti kirjan keskeisimmistä kysymysistä, teemoista ja puuttu-
tää taiteen taivaaseen, virkistäytyä viihdekentällä tai koristautua
vista palasista. Miksikö? No tietenkin siksi, koska keskustelu kehit-
kulttuurilla, suosittelen Sinua osallistumaan Kulttuurijaoston toi-
tää!
mintaan tai hakemaan jaoston vastuutehtäviin: niissä saa toteuttamisen lisäksi viettää parasta opiskeluaikaansa! Homma tiivistettynä: Kulttuurivastaava uskaltaa luottaa tapahtumien toteutuksessa uusiin uskalluksiin, rikkaisiin ideoihin, vanhoihin ajatuksiin sekä taikaan ajattoman ainiaan vaihtuvien avausten!
Onnittelut vielä opiskelupaikasta ja rauhoittavia viimeisiä viikkoja ennen opintoja. Elokuun hulinoissa nähdään! Saku Leskinen Kulttuurivastaava sllesk@utu.fi
Jos jonkun nimen muistat fuksiviikon jälkeen, on se Saku Leskinen. Nimittäin tämä kultturelli herra on henkeen ja vereen lexiläinen, ja se näkyykin muun muassa niin aktiivisena aj-puuhasteluna kuin ryhmähenkeä kohottavana asenteena. Saatat bongata Sakun luotsaamiensa kulttuuritapahtumien lisäksi myös esimerkiksi vetämässä karaokeapproilla Frozen-kappaleita arabiaksi ja japaniksi. Viikonloppunsa tämä pianota pimputtava ikiliikkuja puolestaan viettää vaihtelevasti Turun yössä, Pohjoismaissa tai Etelä-Euroopassa. Vaikka Saku onkin aina menossa, pystyy hän olemaan aina läsnä muille oli asia sitten mikä tahansa. Tämä 22-vuotias Espoon kasvatti (ikävä kyllä) pitää viimeistään huolen siitä, ettei fuksiviikolta meininkiä tai fiilistä puutu. Älä siis epäile nykäistä tätäkään violettipaitaista huipputyyppiä hihasta tapahtumien temmellyksessä!
32
|
FUKSIPRESS
SITSIJAOSTO Helan går… sjung hoppfaderallan lej, hej!
Valtaosan Lexin sitsien järjestämisestä vastaa sitsivastaava, joka sitsijaoston varapuheenjohtajan ja reippaiden vapaaehtoisen keittiöläisten
Skål ja tervetuloa Lexiin! Raskaan opiskelun lomassa on mukava pääs-
avustamana suunnittelee sitseille menun, teeman ja istumajärjestyk-
tä välillä hengähtämään ja istumaan yhteiseen pöytään muiden lexi-
sen, hoitaa budjetoinnin ja tarvittavat hankinnat, hoitaa käytännön
läisten kanssa nauttimaan hyvästä tunnelmasta, laulamisesta ja seuras-
järjestelyt Kirkkotiellä ja valmistaa ruuat sekä hankkii laulunjohtajat.
ta. Puhun tietysti opiskelijatapahtumien aatelista eli sitseistä! Helan
Sitsivastaava auttaa tarvittaessa myös muita toimijoita sitsien järjestä-
går ja monet, monet muut sitsilaulut tulevat varmasti vuoden aikana
misessä. Sitsikeittiöön kannattaa ainakin kerran osallistua, sillä se on
tutuksi, kun pääset osallistumaan Lexin legendaarisille sitseille. Fuksit
myös paikka tutustua uusiin ihmisiin paremmin. Allekirjoittanut on
johdatetaan sitsaamisen saloihin heti alkusyksystä fuksisitseillä, jonne
esimerkiksi tavannut yhden parhaista ystävistään fuksivuonna juuri
jokaiselle fuksille on varattu paikka. Älä kuitenkaan rentoudu liikaa,
sitsikeittiössä<3.
sillä sitsit ovat ehdottomasti Lexin suosituimpia tapahtumia joten kilpajuoksussa lipuista saa olla jatkossa skarppina!
En malta odottaa, että näen sinut fuksiviikolla ja Kirkkotiellä fuksisitsien pöydässä!
Mutta mitkä ihmeen sitsit? Sitsit on akateeminen pöytäjuhla ja kaikilla aloilla ympäri Suomea todella perinteikäs opiskelijatapahtuma.
Juo pois, juo pois, juo herran tähden pois!
Vaikka perinteitä ja sitsitapoja on vuosien saatossa päivitetty, pitää Lexin sitsijaosto edelleen hyvää huolta sitsikulttuurista. Sitseillä syödään kolmen ruokalajin illallinen, lauletaan sitsilauluja, juodaan sekä tietysti pidetään hauskaa yhdessä. Sitseillä toimitaan tiettyjen sääntöjen ja
Siiri Vaahersalo Sitsivastaava sevaah@utu.fi
kaavan mukaan, ja sääntöjen noudattamisesta huolta pitää laulunjohtajat. Laulunjohtajat saattavat jakaa myös mielivaltaisia rangaistuksia, jos sääntöjä rikotaan… Älä kuitenkaan pelkää! Lexin sitseillä on aina hauskaa ja lämmin, yhteisöllinen tunnelma rankuista huolimatta.
Kotkan lahja maailmalle, Espoon prinsessa ja Turun rautaisin emäntä. Tämä Kirkkotien hengetär pitää tänä vuonna huolta Lexin sitsikulttuurista ja on myös kuuluisan Lex-hengen suuri sanansaattaja. Siirin lujassa mutta lempeässä otteessa kokemat-
lo, 3.
tominkin koheltaja menestyy sitsikeittiössä kunnialla. Vaikka
hersa ri Vaa i i S , ava
Kirkkotien tiskikone (ja vieraat) ajoittain koettelevatkin Siirin
vsk.
sta
a Sitsiv
hermoja, on hän aina energisenä menossa mukana ja huolehtii, että sitseillä ja tapahtumissa on tunnelma katossa. Ennen sitsivastaavan pestiä Siiri ehti toimia muunmuassa ulkoasiainjaostossa, vuosijuhlaviskaalina, Akateemisen mölkyn juontajana ja tuutorina. Tämä showgirl ja rohkeana esiintyjänäkin tunnettu tapaus on ehtinyt myös ihastuttaa kaksi vuotta LexSpexin näytöksissä ja lukuisia kertoja karaokelavoilla. Siiri on luotettava jokapaikanhöylä, joka ei koskaan jätä kaveria pulaan.
Homma tiivistettynä: Sitsivastaava on vastuussa sitsien järjestämisestä, kuten menun, teeman ja placen suunnittelusta yhdessä sitsijaoston varapuheenjohtajan ja sitsikeittiön kanssa. Sitsivastaava toimii myös klubitoimikunnan varapuheenjohtajana ja vastaa Kirkkotien keittiöstä.
FUKSIPRESS
|
33
LIIKUNTAJAOSTO Lexiläisten mielen ja kehon hyvinvoinnista huolehtii liikuntajaos-
heti fuksivuonna ja erilaista tekemistä löytyy laidasta laitaan. Varsi-
to, jonka tehtävänä on tarjota jos jonkinlaista aktiviteettia aka-
naista urheilutaustaa ei tarvita vaan hyvä asenne ja innokkuus riit-
teemisten ja hieman vähemmänkin akateemisten aktiviteettien lo-
tää vallan mainiosti. Jos siis liikunta on lähellä sydäntä ja haluat
maan.
tietää lisää toiminnasta, niin multa voi tulla kysymään millon ja missä vaan!
Liikuntajaosto on osa tapahtumatoimikuntaa, ja sitä johtaa yhdistyksen kokouksessa valittava liikuntavastaava. Liikuntavastaa-
Ikimuistoista fuksisyksyä ja opiskelutaivalta!
van tehtäviin kuuluu perinteisten tapahtumien, kuten Curlingin ja LexVaelluksen järjestäminen, mutta myös vuosittain vaihtelevat lajikokeilut, joissa lexiläiset pääsevät kokeilemaan uusia asioita hyvässä porukassa! Viime vuosina lajikokeiluja on järjestetty esimer-
Matti Sankari Liikuntavastaava matti.j.sankari@utu.fi
kiksi skumppajoogan ja crossfitin merkeissä. Liikuntajaoston alle kuuluvat myös Lexin upeat urheilukerhot, jotka edustavat upeaa ainejärjestöämme erilaisissa kilpailuissa ympäri Suomen. Liikuntavastaava hallinnoi kerhojen toimintaa yhteistyössä kerhojen vastuuhenkilöiden kanssa. Jaoston alaisuuteen kuuluu
Homma tiivistettynä: Lexin liikuntatapahtumien ja liikuntatoiminnan organisointi yhteistyössä tapahtumavastaavan ja liikuntajaoston kanssa.
myös yleinen liikuntavuoro, jonka vetäjä pyrkii yhdessä liikuntavastaavan kanssa järjestämään mahdollisimman helposti saavutettavaa liikuntatoimintaa esim. erilaisten lenkkirinkien tms. muodossa.
Lexin liikuntatoiminnasta vastaa tänä(kin) vuonna mies, jonka näytöt lukusalissa ja kentällä ovat hyvinkin verrattavissa toisiin-
Paljon kaikkea hienoa ja upeaa on siis tulevanakin lukuvuonna lu-
sa; lähelle toimintaa on päästy, mutta enimmäkseen aika kuluu
vassa! Liikuntajaoston toimintaan on mahdollista lähteä mukaan
kuitenkin muita kannustaessa. Yllättävän hiljattain notaariksi valmistunut Matti on jo seniori-ikää lähestyvä sympaattinen ilmestys, jonka löydät useimmiten Lexin toimistolta, Lexin toimistolta tai Lexin toimistolta. Vapaa-aika hänellä kuluu Turun periferia-alueilla jalkapallon ja golfin parissa. Lexissä tämä kaikkien janoisten sankari on ehtinyt tehdä jo sitä sun tätä, ja hieman tätä myös uudestaan, mutta loppua ei ainakaan valmistumisen muodossa ole näkyvissä. Matin edelleen koulun penkkiä kuluttava vuosikurssikaveri (huom. se ainoa) kuvailisi Mattia sanoin “yksi miehistä”, minkä jälkeen kehuisi tämän hierontavasaraa ja sitä, miten paljon rahaa yhteen ruskeaan kirjekuoreen mahtuu. Matti on aina valmis auttamaan, on tilanne oikeastaan kuinka kriittinen tahansa. Häneltä saa myös oivalliset työkalut Hesburgerin platina-asiakkuuden hankkimiseen. Hänet löytää myös lä-
Liiku
ntav astaa
hes poikkeuksetta Bootlexin viikkovuorolta, mikä ei välttämättä
va, M n. vs atti San k. kari
,
kuitenkaan ole hänen terveytensä, tai hänen joukkueensa kannalta optimaalista. Leijonien (ja toivottavasti Saksan) MM-kullan jälkeen on kuitenkin erinomainen sauma tutustua tähän sopi-
34
|
FUKSIPRESS
vaan koalan ja kultaisennoutajan sekoitukseen!
Urheilutiimien vetäjät Bootlex
Lex Hockey
Mikko Partanen ja Miisa Lipponen mippar@utu.fi & malipp@utu.fi
Tuomas Lahtinen tuomas.p.lahtinen@utu.fi
@bootlex02
@functiolaesary
Lex Puuhelmet Aleksi Kanerva aleksi.k.kanerva@utu.fi @lexpuuhelmet @LexPuuhelmet
Lue myös muista kerhoista sivulta 48 alkaen!
FUKSIPRESS
|
35
LEX LIBRI eli Calonian kahvila & kauppa
L
ex Libri Oy on Lex Ry:n kokonaan omistama osakeyhtiö
pullaa ei siis tarvitse kaukaa hakea. Aurinkoisesta palvelusta ja moni-
eli toisin sanoen meidän lexiläisten oma yritys. Yritystoi-
puolisesta tarjonnasta vastaa vuoropäällikkö Johanna opiskelijoista
minta alkoi jo vuonna 1987 ajatuksesta välittää oikeustie-
koostuvan työntekijäringin kanssa. Kahvilan tilat ovat vakiinnuttaneet
teen opiskelijoille kurssikirjoja edullisen hintaan. Pitkälle
roolinsa Calonian olohuoneena, jossa viihtyvät niin opiskelijat yli ala-
ollaan päästy pelkästä kirjakaupasta, kun yhtiön toiminta on jakau-
rajojen kuin yliopiston alueen työntekijätkin.
tunut Calonian kahvilaan ja Calonian kauppaan, joiden tarjonnasta löytyy koko alakampukselle niin energiaa opiskelupäivään kuin mo-
Kaiken tämän mahdollistamiseen tarvitaan kuitenkin ihmisiä. Vuoro-
nipuolinen valikoima merkkejä koristamaan haalareita. Näiden lisäksi
päällikön ja työntekijöiden lisäksi päivittäistä arkea ja yrityksen hallin-
lexiläisille ja Lex-mielisille löytyy tietysti kattava kokoelma Lex-tuot-
toa pyörittää vuosittain lexiläisten keskuudesta valittava toimitusjohta-
teita, kuten collegepaitoja, juomapulloja, sukkia ja erilaisia päähineitä.
ja. Vuoden 2026 toimitusjohtajan Otson voitkin useimmiten bongata
Lex Libri tarjoaa myös graduntaittopalveluita ja järjestää kahvituksia
kahvilalta työn touhussa. Yhtiön kehittämisestä ja yleisestä toiminnasta
erilaisissa tilaisuuksissa. Kaupan koko valikoimaan voit tutustua jo etu-
taas vastaa Lex Librin hallitus, johon valitaan jäsenet niin ikään ker-
käteen verkkokaupassa osoitteessa www.lexlibri.fi/verkkokauppa.
ran vuodessa. Librin hallituksen jäsenenä voit toimia riippumatta vuosikurssista tai opintopisteistä, eikä aiempaa kokemusta hallitustoimin-
Kahvila ja kauppa sijaitsevat samassa yhteydessä oikeustieteellisen tie-
nasta tarvitse. Jokaisella jäsenellä on oma pesti, eli tietty vastuualue.
dekunta rakennuksen tiloissa, eli Calonialla. Aamukahvia tai luento-
Vuonna 2026 hallituksessa toimii puheenjohtaja, tuotevastaava, liike-
36
|
FUKSIPRESS
Vuoden 2026 kokoopanon muodostavat: vasemmalta oikealle liiketoimintavastaava Oskari Ahonen, hallituksen puheenjohtaja Viliina Heikkinen, toimitusjohtaja Otso Kurkela, tuotevastaava Olli Larvala, Lex Ry:n puheenjohtaja Iiro Toivonen ja markkinointivastaava Pilvi Oinonen.
toimintavastaava ja markkinointivastaava. Lex Ry:tä edustaa yhdistyksen puheenjohtaja. Jos siis pesti Lex Librissä kuulostaa omalta, kannattaa sähköpostiin kilahtavaa hakuilmoitusta odotella loppusyksystä. Sillä aikaa voit myös olla kehen tahansa Librin hallituksen jäseneen yhteydessä lisätietojen tiimoilta. Ennen fuksivikon kohtaamisia suosittelemme, että otat Lex Librin some-
www.lexlibri.fi @LexLibri @caloniankauppa @caloniankahvila @Lex Libri Oy
tilit seurantaan. Niiden kautta tiedotetaan tarjouksista ja muista enemmän tai vähemmän tärkeistä asioista. Löydät meidät Instagramissa @caloniankahvila ja @caloniankauppa. Linkedin-pöhisijöille tiedoksi, että yhtiön löytää nimellä Lex Libri Oy. Lämmintä ja rentoa loppukesää. Nähdään pian Calonialla!
FUKSIPRESS
|
37
Oletko kiinnostunut immateriaalioikeuksista, teknologiasta ja brändeistä? Saat ainutlaatuisen tilaisuuden kehittää osaamistasi alan huippuammattilaisten keskuudessa. Legal Traineet avustavat muun muassa juridisissa selvityksissä, oikeustapausten läpikäynnissä, asiakirjojen laatimisessa, tavaramerkkien ennakkotutkimuksissa sekä asiakkaidemme tavaramerkkien ja verkkotunnusten valvonnassa.
BERGGREN OY on kansainvälinen, markkinajohtajana toimiva täyden palvelun IPR- ja kaupallisen oikeuden palveluntarjoaja, jonka ytimessä on asiakkaiden innovaatioiden, brändien ja keksintöjen suojaaminen, kaupallistaminen ja puolustaminen. Tarjoamme myös kattavasti juridista tukea asiakkaillemme – sopimusjuridiikasta tietosuojaan ja riidanratkaisuun.
KERRO MEILL E ITSESTÄSI
LexCast
L
exCast on nimensä mukaisesti Lexin oma podcast, jota juontavat vuoden 2026 ajan tuottaja Sofia Tabit ja co-host Aino Mutka. LexCastin jaksoissa syvennytään lexiläisiä kiinnostaviin teemoihin ja keskustellaan
mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Lexiläisten omaa podcastia onkin tuotettu jo vuodesta 2020 asti! Ilmestyneet jaksot löydät videoiden kera Spotifysta, joten ehkäpä siinä olisi juuri sopivaa kesäkuunneltavaa tulevalle lexiläiselle. ;) Aikaisemmissa jaksoissa on ollut vieraina niin asiantuntevia juristeja
kuin
taitavia
Lexin
toimijoita.
Keskustelunaiheet
ovat liittyneet muun muassa työ- ja opiskelijaelämään sekä eri oikeudenalojen
ajankohtaisiin
kysymyksiin.
LexCast
pyörii
luonnollisesti lexiläisten voimin, joten laitahan tämäkin pesti korvan taakse tulevaisuutta varten. Suosittelemme myös ottamaan seurantaan LexCastin ig-tilin (@ lexpodcast), sillä siellä ilmoitamme aina uuden jakson julkaisusta ja keräämme
kuulijapalautetta,
-kysymyksiä
ja
jaksotoiveita.
Keskustelemme mieluusti myös ihan kasvotusten, joten vedä meitä hihasta Calonialla tai tapahtumissa, oli mielesi päällä sitten jaksoidea, kysymys podcastin tekemisestä tai jotain ihan muuta. Nähdään syksyllä! <3: Sofia ja Aino
Kuuntele täältä
@lexpodcast LEXCAST LEXCAST
40
|
FUKSIPRESS
LEXKURSSIT
H
urjasti onnea uusille fukseille opiskelupaikasta
alan valintakokeisiin. Toiminta pyörii opiskelijavoimin, ja mukana
Suomen parhaassa oikiksessa! Me LexKursseilla tie-
on vuosittain iso joukko lexiläisiä erilaisissa tehtävissä.
dämme omasta kokemuksesta, kuinka paljon työtä opiskelupaikan eteen on tehty ja olemme saattaneet
Fukseille luontevin tapa hypätä mukaan on toimia kurssiassis-
monta oikkaria tähän tavoitteeseen. Siksi haluamme olla mukana
tenttina. Assistentit auttavat kurssien käytännön järjestelyissä ja
auttamassa myös seuraavan vuoden hakijoita saavuttamaan saman
vastaavat pääosin LexKurssien sosiaalisesta mediasta. Tehtävä on
tavoitteen.
erinomainen tapa tutustua uusiin opiskelijoihin ja päästä mukaan ainejärjestön toimintaan heti opintojen alussa.
LexKurssit on yksi Lexin pitkäikäisimmistä toimintamuodoista, ja sen kautta sadat hakijat valmistautuvat vuosittain oikeustieteellisen
Myöhemmin LexKursseilla voi toimia myös valmennuskurssivastaavana, jolloin pääsee suunnittelemaan ja kehittämään kursseja laajemmin ottamalla enemmän vastuuta. Valmennuskurssitoiminta tarjoaa mahdollisuuden tutustua eri vuosikurssien opiskelijoihin, saada uutta työkokemusta ja olla mukana auttamassa tulevia oikkareita heidän matkallaan kohti opiskelupaikkaa. Jos toiminta vähänkään kiinnostaa, tule rohkeasti juttelemaan, mukaan pääsee matalalla kynnyksellä! Nähdään syksyllä! Terkuin lukuvuoden 2025-2026 LexKurssien tiimi, Enni, Sanni H., Emma, Sofia ja Sanni E.
www.lexkurssit.fi @LexKurssit @lexkurssit
FUKSIPRESS
|
41
Yrityssuhdejaosto
L
ämpimät onnittelut opiskelupaikasta, ja tervetuloa Le-
jestömme toiminnan kannalta, mikä antaa motivaatiota tehdä par-
xiin. Tässä järjestössä sattuu ja tapahtuu jatkuvasti, ja
haansa Lexin eteen.
jotta näin voisi olla, tulee jossain kohtaa löytää myös rahaa toiminnan pyörittämiseen. Tällöin kuvioihin astuu
Yrityssuhdevastaavaksi voi hakea jo ensimmäisenäkin opiskelu-
Lexin yrityssuhdejaosto, jonka yrityssuhdevastaavat pyörittävät Le-
vuonna, ja usein yrityssuhdevastaavat ovat olleetkin alkuvaiheen
xin varainhankintaa.
opiskelijoita. Mikäli yrityssuhdevastaavien toiminta kiinnostaa, tule ihmeessä juttelemaan meille!
Yrityssuhdevastaavien keskeisimpänä tehtävänä on yhteistyösopimusten neuvotteleminen erinäisten tahojen kanssa, ja jokaisella
Kesäterkuin,
yrityssuhdevastaavalla onkin oma portfolionsa yhteistyökumppaneita hoidettavanaan. Tämän lisäksi yrityssuhdevastaavat kartoit-
Yrityssuhdevastaavat Riikka, Ella, Emma Å, Nelma, Lenni-Heik-
tavat ja kontaktoivat uusia mahdollisia yhteistyökumppaneita. Jo-
ki ja Emma G
kaisella yrityssuhdevastaavalla on myös oma erityispestinsä, jota he hoitavat muiden tehtävien ohella. Näitä pestejä ovat baarivastaava, vuosijuhlavastaava, jäsenetuvastaava, kilpailutusvastaava sekä excuvastaava (2 kpl). Yrityssuhdevastaavana pääsee oppimaan esimerkiksi neuvottelu-, viestintä- ja myyntitaitoja sekä tekemään yhdessä hommia mahtavan tiimin kanssa. Pesti on myös hyvin merkityksellinen koko jär-
42
Oikeusapujaosto
S
ydämelliset onnittelut opiskelupaikasta ja lämpimästi
edellytetään mahdollisuutta sitoutua jaoston toimintaan vuodek-
tervetuloa Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekun-
si eteenpäin. Haku jaostoon on auki kaksi kertaa vuodessa. Jaosto
taan!
päivystää aina keskiviikkoisin klo 18–20 ja päivystäminen tapahtuu
Ainejärjestömme Lex tarjoaa monipuolisesti erilaista toimintaa läpi
pareittain – vastuu on siis jaettua ja päivystysvuoroja kertyy noin kerran kuussa.
opintovuosien. Jaostoja ja pestejä on lukuisia ja jokaisen makuun löytyy varmasti jotain. Suosittelen rohkeasti hakeutumaan mukaan
Oikeusapujaosto on sitoutunut auttamaan kaikkia opiskelijoita
järjestötoimintaan, sillä se on mitä mainioin tapa kartoittaa uusia
parhaalla mahdollisella tavalla ja toimintaa sitoo salassapitovel-
kokemuksia sekä tutustua uusiin ihmisiin!
voite. Muistathan, että myös sinä voit kääntyä oikeusapujaoston puoleen mikäli kaipaat oikeudellista neuvontaa! Ottaessasi yhteyt-
Lex ry:n perustama oikeusapujaosto tarjoaa oikeusapua ja oikeu-
tä jaostoon, listaa ylös asiasi tiedot mahdollisimman yksityiskoh-
dellista neuvontaa kaikille Turun yliopiston ylioppilaskunnan, Åbo
taisesti: mitä tarkalleen on tapahtunut ja mikä asiassa mietityttää.
Akademis Studentkårin sekä Turun ammattikorkeakoulun opiske-
Muistathan lähettää sähköpostisi koulun sähköpostista, jotta voim-
lijakunnan jäsenille. Oikeusapujaosto toimii TYY:n alaisuudessa ja
me varmistaa oikeutesi tähän palveluun.
antaa maksutonta oikeudellista neuvontaa henkilökohtaisesti, puhelimitse ja sähköpostitse. Jaostosta saa apua niin suomeksi, ruot-
Ikimuistoista ja antoisaa syksyä kaikille, pidetään toisistamme ja
siksi kuin englanniksikin.
oikeuksistamme huolta!
Jaosto auttaa opiskelijoita kaikissa oikeudellisissa ongelmissa lu-
Oikeusapujaoston puheenjohtaja
kuun ottamatta vero-oikeudellisia kysymyksiä. Tyypillisiä opiske-
Velma Jääskeläinen
lijan arkipäivään liittyviä oikeudellisia tilanteita ovat esimerkiksi vuokra- ja työsuhteisiin tai jäämistöoikeudellisiin ongelmiin liittyvät kysymykset. Oikeusapujaostossa toimiminen on siten loistava tapa päästä harjoittamaan oikeudellista neuvontaa käytännössä ja kartuttaa arvokasta työkokemusta. Toiminnasta ansaitsee CV-merkinnän lisäksi myös opintopisteitä! Voit päästä mukaan oikeusapujaostoon, kun olet suorittanut tietyt pakolliset perusopinnot (rikos-, prosessi-, velvoite-, esine-, hallinto-, työ- sekä perhe- ja jäämistöoikeuden perusopinnot). Lisäksi
FUKSIPRESS
|
43
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaavat
M
oikka! Onnittelut opiskelupaikasta, aivan mah-
sa-arvossa ja yhdenvertaisuudessa. Lisäksi vastaavat suunnittelevat
tava saada teidät mukaan Lexiin! Me ollaan Ella
jäsen-, opinto- ja yhdenvertaisuuskyselyn yhdenvertaisuuteen liit-
ja Santeri, ja me toimitaan Lexin tasa-arvo- ja
tyvän osion ja esittelevät sen tulokset jäsenistölle. Lexin tapahtu-
yhdenvertaisuusvastaavina tänä vuonna. Ollaan
missa häirintäyhdyshenkilöinä toimivat hallituksen jäsenet sekä ta-
molemmat nyt aloittamassa neljättä vuotta ja maisterivaiheen opin-
pahtumajärjestäjät omissa tapahtumissaan. Näiden lisäksi voit aina
toja. Tutustuimme toisiimme fuksisyksynä, kun olimme samassa
lähestyä meitä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaavia tapahtumissa
tutor-ryhmässä, ja olemme olleet hyviä ystäviä siitä lähtien. Lexissä
tai Calonian käytävillä, jos olet kokenut epäasiallista kohtelua tai
ollaan tehty sitä sun tätä eikä loppua näy vieläkään. Tämä ainejär-
ahdistavia tilanteita Lexin toiminnassa. Jos haluat käsitellä tapah-
jestö on meille todella tärkeä ja siksi me haluammekin olla mukana
tunutta anonyymisti, voit kertoa kokemuksestasi Lexin nettisivuil-
sen kehittämisessä.
la olevan “Ilmoitus epäasiallisesta käytöksestä” -lomakkeen kautta. Tavoitteenamme on, että jokaisella on turvallinen ja tervetullut olo
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaavien tehtävänä on seurata ai-
kaikessa Lexin toiminnassa.
nejärjestön toimintaa ja tuoda esille mahdolliset epäkohdat taEnnen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaavien tehtävät oli jaettu Lexin hallituksen hoidettavaksi. Vuodelle 2026 toimi siirrettiin hallituksen ulkopuolisille toimijoille. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusvastaavien toimikausi kestää vuoden ja uudet vastaavat valitaan vuoden vaihteen paikkeilla. Toimessaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaavat toimivat yhteistyössä Lexin hallituksen puheenjohtajan kanssa, ja vastaavat ja puheenjohtaja kokoontuvat neljännesvuosikatsauksiin, joissa käydään läpi mahdollisia toimeen liittyviä havaintoja ja huomioita. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaavaksi voi hakea kuka tahansa aiheesta kiinnostunut lexiläinen. Yleisesti vastaavan roolissa on kuitenkin hyötyä aiemmasta ainejärjestökokemuksesta. Valtavasti vielä onnea opiskelupaikasta! Teitä uusia opiskelijoita odottaa varmasti unohtumaton fuksivuosi Lexissä! Terkuin vuoden 2026 tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaavat Ella ja Santeri
46
|
FUKSIPRESS
Together we make a mark Do you want to be part of our truly global team? Do you have a genuine interest in business law? Want to work in a high-performance team where one day is not a copy of another? Show us your passion and motivation. Show that you would be a great asset to our team. Register your application on our website www.whitecase.com/careers/locations/finland to jumpstart your career.
KERHOT
M
onipuolinen kerhotoiminta on keskeinen osa Lexin toimintaa. Kerhoihin kuuluvat Ius Naturale, Lex Amicus, LexSpex, Skimbalex, Seilailex sekä aiemmin esitellyt Bootlex, Lex Hockey ja Lex Puuhelmet.
Kerhot tarjoavat mukavaa ja hauskaa tekemistä samanhenkisessä seurassa
sekä
mahdollisuuden
irrottautua
opiskeluarjesta
omien
kiinnostuksenkohteiden parissa. Toimintaan voi osallistua matalalla kynnyksellä, eikä mukaan lähteminen edellytä aiempaa kokemusta tai erityisiä taitoja. Tärkeintä on hyvä seura ja yhteinen kiinnostus. Seuraavilta sivuilta löydät lyhyet esittelyt kerhoista. Tarkemmin niiden toimintaan pääset tutustumaan fuksiviikolla, joten rohkeasti mukaan!
Lisää tietoa kerhojen tapahtumista, kokouksista sekä muista aikatauluista löydät Lexin nettisivuilta!
48
|
FUKSIPRESS
Ius Naturale
H
ei ja tervetuloa Lexiin! Ius Naturale on Lexin ym-
Osallistukaa siis rohkeasti kerhon tapahtumiin jo syksyn aikana!!
päristö- eläin- ja ihmisoikeusteemainen kerho, joka
Jaostossakin on tilaa, ja te uudet fuksit olette enemmän kuin terve-
järjestää ainejärjestölle tapahtumia näihin aiheisiin
tulleita mukaan järkkäämään tapahtumia <3
liittyen.
Ius Naturalen toiminnasta vastaa jaosto, joka valitaan vuodeksi
Nähdään elokuussa! Venla, Ius Naturalen vastaava
kerrallaan. Jaostolla on suhteellisen vapaat kädet toiminnan suhteen, ja Ius Naturale on vuosien varrella järjestänyt mm. seminaareja, excursioita, erilaisia pajoja, sekä viiniä ja valitusta -iltoja. Tapahtumien järjestäminen ja niihin osallistuminen ei vaadi erityistä aiheeseen liittyvää tuntemusta tai osaamista, vaan kaikki on todella matalan kynnyksen toimintaa, pelkkä kiinnostus riittää! Kevään aikana Ius Naturale on järjestänyt kaksi dokkari-iltaa erilaisilla teemoilla. Tapahtumissa on ollut pientä vegaanista naposteltavaa, ja dokumentin katsomisen jälkeen aiheista on keskusteltu yhteisesti. Tapahtumiin on saanut ottaa mukaan Lexin ulkopuolisen kaverin, sillä Ius Naturalen teemat kiinnostavat varmasti ihmisiä yli ainejärjestön rajojen, ja näin on samalla voinut tutustuttaa kavereita Lexin toimintaan.
@iusnaturalee @iusnaturalee
FUKSIPRESS
|
49
Lex Amicus
M
oikka kaikille ja isot onnittelut opiskelupaikasta! <3 Me ollaan Lex Amicuksen tämän vuoden vastuuhenkilöt Elli ja Sandra. Ihanaa saada teidät mukaan toimintaan. <3
Lex Amicus on vuonna 2024 perustettu kerho ystävyydelle, ja meidän tavoitteena on järjestää rentoa ja matalan kynnyksen tekemistä, johon kaikki ovat tervetulleita mukaan. Järjestämme kaikenlaista tapahtumaa sitseistä ja pajoista rennompiin hengailuihin, joissa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja pitämään hauskaa yhdessä. Fuksina kaikki uusi voi myös tuntua välillä jännittävältä, mutta meidän tapahtumiin saa aina tulla juuri sellaisena kuin on, joten rohkeasti mukaan! Meille saa myös aina tulla juttelemaan missä tahansa tapahtumissa, ja odotetaan tosi innolla, että päästään tutustumaan teihin kaikkiin! Lisäksi postaillaan viikoittain Perjantain piristys -julkaisuja, joihin voi osallistua lähettämällä kuvan omasta lemmikistä pienen esittelyn kanssa. Myös meidän WhatsApp-ryhmään saa aina laittaa viestiä, jos kaipaa seuraa esimerkiksi kahville, opiskeluun tai ihan mihin vaan tekemiseen. Sinne tulee myös ajankohtaista infoa meidän toiminnasta. Kerhon toimintaan voi tutustua etukäteen kurkkaamalla Instagramia @lexamicusturku -tililtä. Odotetaan innolla, että nähdään teidät fuksiviikolla ja Lex Amicuksen tapahtumissa! Elli Pirkkama & Sandra Lankila
50
|
FUKSIPRESS
@lexamicus
LexSpex
H
ei fuksi, lämpimästi tervetuloa Lexiin ja valtavan
sien kanssa. LexSpexissä on tilaa tekijöille aivan laidasta laitaan.
isot onnittelut opiskelupaikasta! Lisäksi onnittelut
Kiinnostivatpa sinua näytteleminen, maskeeraus, lavatekniikka tai
siitä, että sinulla on nyt mahdollisuus tehdä toinen
jokin muu, jokaiselle löytyy tekemistä. Toimintaan on helppo tulla
elämäsi paras päätös ja tulla osaksi LexSpexiä. Ha-
mukaan esimerkiksi improiltojen kautta, eikä aiempaa kokemusta
luamme mukaan juuri sinut <3
tarvita. Vain bändiin pyrkiviltä toivomme jonkinlaista instrumentin soittotaitoa.
Mikäli et ole kuullut speksistä aikaisemmin, tässä homman ydin: speksi on interaktiivista opiskelijateatteria komeilla musiikki- ja
Miksi juuri speksi? Koska se on parasta, mitä opiskelijaelämässä
tanssinumeroilla. Speksaamiseen liittyvät olennaisesti omstartit.
voit tehdä! Viime keväänä esitetty Noidankehä oli LexSpexin nel-
Kuka tahansa yleisöstä voi huutaa milloin tahansa "OMSTART!",
jästoista produktio, ja lavalla nähtiin upeita suorituksia, suuria
jolloin viimeisin repliikki, toiminto tai musiikkinumero esitetään
tunteita ja rutkasti naurua. Yhteisöllisyys ja spexin mahtavat tyypit
uudelleen uudella tavalla. Omstarttiin voi lisätä erityisohjeita, ku-
ovat koko homman suola, ja speksaamalla pääset osaksi myös suur-
ten "samma på svenska", "äiti soittaa" tai "näyttelijä ja tuoli vaih-
ta ja lämminhenkistä interspeksuaalista yhteisöä.
tavat paikkoja keskenään". Näin esitys voi ajautua aivan uusille urille, ja välillä tietyt omstartit jäävät elämään koko näytösviikon
LexSpexin toimintaa pyörittävät eri tiimien vastaavat ja tuottajat.
ajaksi.
Jokaisen polku speksaamisen pariin on omanlaisensa: joku halusi palata teatteriharrastuksen pariin, jonkun sydämessä oli bändin
Speksin kasaaminen käynnistyy heti syksyn alussa. Käsikirjoitus-
muotoinen aukko ja osa tuli mukaan kavereiden houkuttelemana.
tiimi juonii lavalle mielenkiintoisia juonenkäänteitä, tanssijat,
Täydennämme vastaavakaartiamme syksyllä, joten kannattaa tark-
laulajat ja bändi aloittavat treeninsä ja improkerhon harjoitukset
kailla sunnuntaimailia.
pyörähtävät käyntiin. Käsikirjoituksen valmistuttua etsitään näyttelijät, käynnistetään markkinointi ja lipunmyynti sekä raken-
Speksaaminen on parasta, mitä voit opiskeluvuosiesi aikana tehdä,
netaan lavasteet ja puvustus. Speksivuosi huipentuu huhtikuun
joten liity seuraamme! Esittelemme toimintaa tarkemmin fuksivii-
näytösviikkoon, mutta vuoteen mahtuu myös LexSpexin omia ta-
kolla ja speksin nuotioillassa, mutta tunnelmaan voi virittäytyä jo
pahtumia sekä yhteistä toimintaa ja biletystä Turun muiden spek-
etukäteen ottamalla @lexspex Instagramissa seurantaan. Näyttämö on teidän, <3:lla LexSpexin vastaavat
@LexSpex @lexspex
FUKSIPRESS
|
51
Skimbalex
M
oikka kaikille uusille fukseille <3 !! Ensinnäkin
sauna-approt, keikkoja, perinteinen rinnerieha sekä mökkiolympia-
isot onnittelut opiskelupaikasta ja lämpimästi
laiset tällä kertaa yhdessä Vaasan oikiksen Justskin kanssa.
tervetuloa Turkuun sekä Lexiin! Me ollaan Skimbalex, Lexin ikioma timanttinen laskettelukerho.
Skimban reissuilla korostuu yhteishenki. Se näkyy niin laskiessa,
Pääsette tutustumaan meihin jo fuksiviikolla, joten pitäkää silmät
after ski -tunnelmassa, hengaillessa kuin muun hauskan ohjelman
auki sinisten Skimbalex-takkien ja hyvän menon osalta.
lomassa. Monet (me jaostolaiset mukaan lukien) ovat saaneet reissuilta uusia ystäviä yli vuosikurssirajojen ja lämpimät muistot mat-
Vuosittain Skimba järjestää kaksi laskettelumatkaa, yhden Suo-
koilta voivat auttaa yli ajoittain rankkojenkin opintojen. Vaikka
messa ja toisen Alpeilla. Tammikuussa käytiin Bad Gasteinissa
matkamme suuntautuvat laskettelukeskuksiin, matkan aikana itse
nauttimassa rinteistä, afterskistä ja luomassa elinikäisiä muisto-
laskettelu ei ole välttämättömyys. Jos haluat heti päästä fiilistele-
ja lexiläisten ja Rovaniemen oikiksen laskukerhon Roiskin kanssa!
mään aikaisempien matkojemme tunnelmia, matkojen aftermoviet
Kannattaa olla heti valppaana, sillä jo alkusyksystä selviää millai-
pääset näkemään Youtubesta hakusanalla “Skimbalex goes”. Myös
siin vuoristomaisemiin Skimba on suuntaamassa tulevana talvena...
Instagramistamme löytyy kohokohtia reissuista!
;). Suomi-matka on perinteisesti järjestetty myöhemmin keväällä alppimatkan jälkeen. Laskuista ja nousuista nautittiin tänä vuon-
Reissujen lisäksi järjestämme vuoden aikana esimerkiksi sitsit sekä
na Rukalla huippuhauskan ja tapahtumarikkaan viikon merkeissä.
laskukauden avajaiset ja päättäjäiset. Kaikki lexiläiset ovat terve-
Ohjelmassa nähtiin laskettelun lisäksi muun muassa yhteisillallista,
tulleita mukaan kokemuksesta riippumatta. Skimban toimintaan pääsee, ja kannustammekin kaikkia, osallistumaan laskutaidosta ja kokemuksesta riippumatta. Tärkeintä on avoin mieli, halu pitää yhdessä hauskaa ja kiinnostus päästä mukaan toimintaan. Vaikka olemmekin laskettelukerho, on Skimbalex kaikille lexiläisille ja Skimba is a state of mind! Laita Skimbalexin Instagram-tili seurantaan @skimbalex, niin pääset fiilistelemään aikaisempien vuosien puuhia sekä seuraamaan tiedotustamme tulevista tapahtumista. Emme malta odottaa teidän kaikkien näkemistä! Voitte aina tulla kysymään meiltä toiminnastamme, jutellaan ja jaetaan Skimban ilosanomaa mielellämme, nykäiskää vaan rohkeasti takin hihasta. :) Lämpimästi tervetuloa mukaan pöhinään, tavataan fuksiviikolla! <3 Malttamattomin afterski-terkuin: Iines, Venla, Josefiina, Tuuli, Matilda, Viivi ja Eemil
@Skimbalex @skimbalex
52
|
FUKSIPRESS
SeilaiLex
H
ei ihanat uudet fuksit! Me ollaan SeilaiLex eli
SeilaiLexin uusi jaosto valitaan aina syksyisin, ja se vaihtuu vuo-
Lexin purjehdus- ja vesiaktiviteettikerho! Seilai-
denvaihteessa. SeilaiLexiin hakemiseen ei tarvita mitään aikaisem-
Lexin perusti vuonna 2020 joukko innokkaita
paa purjehduskokemusta, ja jaostoon hakeminen on erittäin hyvä
lexiläisiä, jotka huomasivat Lexin toiminnnassa
ja helppo tapa kartuttaa purjehduskokemusta, jos sellainen yhtään
purjehduskerhon kokoisen aukon. Kuuden vuoden aikana Seilai-
kiinnostaa. Jaostoon valitaan usein myös fukseja, eikä toiminta
Lexin toiminta on kehittynyt hurjasti, ja nykyään tapahtumiimme
vaadi aikaisempaa ainejärjestötoimintakokemusta. Kannattaa siis
kuuluu muun muassa useammat sitsit, rapujuhla, purjehduskurssi,
hakea mukaan, jos yhtään kiinnostaa!
kotimaanpurjehdus sekä syksyllä taas tuleva ulkomaanpurjehdus! Toimintamme ei siis vain koske purjehdusta, vaan toimintaan on
Me ollaan tosi innoissamme kaikista uusista fukseista ja emme
kaikkien helppoa tulla mukaan, vaikka ei olisikaan mitään purjeh-
malta odottaa, että päästään tapaamaan teidät! Meitä pääsee näke-
duskokemusta.
mään jo fuksiviikon tapahtumissa, jolloin esittelemme teille meidän toimintaa hiukan! Meidän syksyn eka tapahtuma tulee myös
Toimintamme lähtökohtana on halu järjestää Lexin jäsenistölle
aika äkkiä, joten kannattaa olla hereillä. Meille saa aina tulla jut-
hauskoja ja erilaisia tapahtumia vesi- ja purjehdusteemalla,
telemaan koululla tai taphtumista, ja jos on meidän toimin-
joihin kaikkien on helppoa osallistua. Tämän
nasta mitään, niin tulkaa rohkeasti kysymään!
vuoden aikana olemme järjestäneet Ka-
Teillä kaikilla on tulossa ihana syksy, jo-
ribian risteily -sitsit, “Väärät bi-
ten nauttikaa siitä <3 Nähdään fuk-
leet”-teemaiset kaverisitsit sekä purjehduskurssin.
Syksyllä
tapahtumiimme
kuuluu
vielä
siviikolla! Purjehdusterkuin,
Suomi-purjehdus,
poikkitieteellinen
Olivia, Siiri, Alisa,
Bile-
Juliaana, Janette, Riikka
Boat, suuresti odotettu
ja Rebekka
Kreikan purjehdus sekä avantouinti.
Jokaiselle
siis varmasti löytyy jokin mieleinen tapahtuma!
@SeilaiLex @seilailex
FUKSIPRESS
|
53
Ultimatum Bibendum
H
eipsan fuksit <3 Valtavan suuret onnittelut opis-
viikolla! Meidät tunnistaa silloin syötävän herkullisista, vaaleanpu-
kelupaikasta! Te selvisitte sisään, joten voitte
naisista pelipaidoista. Tulkaa siis rohkeasti nykäisemään hihasta,
vihdoin hengähtää… mutta vain hetken, koska
kuulemaan meistä tai muuten vaan moikkaamaan. Mahtavaa saada
nyt alkaa se hauskin osuus. Me ollaan Ultima-
teidät messiin ja toivottavasti innostutte lähtemään mukaan meiän
tum Bibendum (lyhyemmin Bibis) ja ollaan melkeen yhtä tuore
toimintaan. Ennen fuksiviikkoa meihin voi tutustua paremmin ins-
juttu Lexissä kuin tekin.
tagramin kautta @ultimatumbibendum
Bibis on vuonna 2026 perustettu Lexin uusin kerho, jonka tarkoituksena on rikastuttaa Lexin tapahtumatarjontaa mahdollistamalla myös sellaiset ideat, joissa mielikuvitus on saanut laukata täysin uusilla aaltopituuksilla. Toimintaamme inspiroivat luovuus, rento yhdessäolo ja leikkimielisyys. Kerhon idea onkin lähtenyt juuri siitä ajatuksesta, että miksi jättää potentiaaliset ideat vain ajatuksen tasolle, jos ne voidaan toteuttaa. Tavoitteena on siis se, että Bibis muotoutuu aina sen näköiseksi kuin sen hetkinen jaosto. Kevään aikana starttasimme toimintamme erilaisten tempausten ja tapahtumien parissa. #Bibinkaa käytiin pulkkamäessä, metsästettiin aarteita ja vietettiin sekasorron täyteinen ilta yhdessä pohjoisen oikkareiden kanssa. Syksyä varten ollaan ideoitu jo vaikka ja mitä: tapahtumista ja tempauksista aina merchiin asti! Niistä kuulette pian lisää ;) Bibiksen toiminta on avointa kaikille. Tärkeintä onkin halu pitää hauskaa, viettää yhdessä aikaa ja ehkä kokea myös jotakin uutta. Ei malteta odottaa, että päästään tapaamaan teitä fuksi-
54
|
FUKSIPRESS
@ultimatumbibendum
Hei uusi opiskelija! Tervehdys tsuppitiimiltä! Huolehdimme työssämme toimiston sujuvasta arjesta ja hoidamme monenlaisia käytännön asioita. Olemme esimerkiksi mukana tapahtumajärjestelyissä, huolehdimme posteista ja teemme erilaisia hankintoja välipaloista juhannuskoivuihin. Työskentelemme osa-aikaisesti ja meillä on noin kaksi vuoroa viikossa. Työt ja opinnot onkin ollut helppo sovittaa yhteen. Tämä on mahtava tilaisuus päästä tutustumaan liikejuridiikkaan erikoistuneen asianajotoimiston arkeen. Täällä on aidosti arvostettu olo myös tsuppina ja Dittiksen ilmapiiri on erittäin lämminhenkinen. Olemme oppineet käytännön taitoja, tiimityötä ja organisointikykyä – kaikki hyödyllisiä tulevalla juristin uralla. Jos olet siis opintojesi alkuvaiheessa, positiivinen tiimityöskentelijä ja kiinnostunut tutustumaan asianajotoimiston arkeen, hae ehdottomasti Dittikselle tsupiksi!
Antti, Aura, Ester ja Juho - Dittiksen nykyiset tsupit Lämpimät onnittelut opiskelupaikasta Dittmar & Indreniuksen puolesta! Tarjoamme harjoittelumahdollisuuksia opiskelijoille opintojen kaikissa vaiheissa. Ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille toimistoapulaisen, tsupin, rooli on loistava tapa tutustua asianajotoimistoon ja kehittää työelämätaitoja heti opintojen alussa! 65
Akateeminen Mölkky
T
ervehdys! Valtaisat onnittelut opiskelupaikasta rakkaat fuksit ja lämpimästi tervetuloa Lexiin! <3 Kuten osa teistä varmasti jo tietääkin, on opiskelijavappu opiskeluvuoden kruunu ja sen kirkkaimpana timant-
tina säihkyy vapun aatonaattona järjestettävä Akateeminen Mölkky. Akateeminen Mölkky on Lex ry:n perinteikkäimpiä tapahtumia, joka kokoaa opiskelijoita poikkitieteellisesti yhteen niin Turusta kuin muualtakin Suomesta. Viime vuonna tapahtumassa oli yli 1400 voitonhimoista mölkvistiä ja tunnelmasta nauttivaa kannattajaa. Pelkkään puukapulan nakkeluun tämä tapahtuma ei kuitenkaan jää, vaan osallistujille on luvassa mitä moninaisempia oheisaktiviteetteja mölkkypelien lisäksi. Tänä vuonna osallistujat nauttivat muun muassa rodeohärällä ratsastamisesta, benjitrampoliinilla ja pomppulinnassa pomppimisesta sekä beerpong-peleistä. Tunnelman takasivat osallistujien käsiin toimitetut pizzat, metrilakut sekä alueella soivat hittibiisit ja janoisimmat osallistujat pääsivät sammuttamaan janoaan anniskelualueella. Kupittaanpuiston valtaakin päivän aikana täysin uniikki mölkkytunnelma, joka jokaisen opiskelijan on itse päästävä kokemaan. Uniikilla tapahtumalla on totta kai oltava myös uniikki päätös, joten illalla mölkvistit pääsivät juhlimaan tapahtuman jatkoja, kun Turun yöelämän kolme kovinta saluunaa yhdistivät voimansa ja avautuivat juhlakansalle yhdeksi yhteiseksi jatkopaikaksi. toimiminen antaa myös hyvän pohjan hakea mölkkyvastaavan tehAkateemisen Mölkyn valmistelu aloitetaan jo kuukausia ennen
tävään ja voimmekin lämpimästi suositella komiteaa myös ensim-
vappua ja Lexin hallitus valitseekin hakemusten perusteella mölk-
mäisen vuoden opiskelijoille.
kyvastaavat tapahtuman ohjaksiin jo syksyn aikana. Yksinään mölkkyvastaavat eivät kuitenkaan pärjäisi, vaan mölkkyvastaavien
Todella suuret onnittelut vielä nappiin menneestä opiskelupaikan
avuksi vuonna 2026 mölkkykomiteaan valittiin 44 komitealaista
valinnasta ja törmätään fuksiviikolla sekä syksyn tapahtumissa! PS.
hakemusten perusteella. Komitealaisena pääsee olemaan mukana
Käy vilkaisemassa Akateemisen Mölkyn tunnelmia Instagramista @
järjestämässä huikeaa tapahtumaa hyvällä porukalla ja nauttimaan
akateeminenmolkky ja laita tapahtuma samalla seurantaan.
Mölkyn tunnelmasta uniikilla tavalla. Tarjolla on jokaiselle sopivia tehtäviä, esimerkiksi tuomaroinnista rodeohärän pyörittämiseen
Mölkähtävin terveisin vuoden 2026 mölkkyvastaavat
tai kisakanslistista pakettiauton kuljettamiseen. Mölkkykomiteassa
Ella, Elmeri, Hilla ja Juho
56
|
FUKSIPRESS
Lex ry:n vuosijuhlat
P
aljon onnea opiskelupaikasta ja tervetuloa osaksi Lexiä!
Vuosijuhlamarsalkkoina aloitimme kevään vuosijuhlien järjestelyt
Opiskeluelämän aloituksen myötä tapahtumat pyöräh-
viime vuoden kesällä. Erilaiset vuosijuhliin liittyvät tehtävät täyt-
tävät käyntiin kovalla vauhdilla. Jokaisen opiskeluvuo-
tivät kalentereitamme pitkin opiskeluvuotta ja mitä lähemmäs juh-
den yksi kohokohdista onkin Lex ry:n vuosijuhlat, joita juhlitaan
lia mentiin, sitä enemmän vietimme aikaa järjestelyjen parissa. Itse
ensi keväänä jo 66. kertaa.
juhlapäivänä loimme komitean ja viskaalien kanssa yhteisvoimin Gatorade Centerin jääkiekkoareenasta miljöön vuoden arvokkaim-
Vuosijuhlien järjestämisestä vastaavat vuosijuhlamarsalkat apunaan
mille juhlille.
tavanomaisesti kaksi vuosijuhlaviskaalia sekä vuosijuhlakomitea. Osallistumalla vuosijuhlien järjestämiseen näkee, mitä kaikkea ku-
Vuosijuhlien järjestäminen oli meille molemmille unohtumaton
lissien takana tapahtuu, ja se onkin etenkin fukseille erinomainen
kokemus, jota muistelemme vielä pitkän aikaa. Juhlien järjestelyis-
tapa tutustua ainejärjestötoimintaan. Viime vuonna valtaosalle ko-
tä emme kuitenkaan olisi selvinneet kaksin, ja arvostammekin suu-
miteasta tämä olikin ensimmäinen virallinen Lex-pesti.
resti etenkin vuosijuhlaviskaaleiden ja -komitean juhlille antamaa panosta. Nyt uudet vuosijuhlamarsalkat ovat jo päässeet alkuun juhlien järjestelyissä, ja odotamme innolla, millaiset juhlat meitä ensi keväänä odottavat. Toivottavasti myös sinä, uusi fuksi, olet mukana järjestämässä juhlia. Opiskeluvuodet ovat ohi silmänräpäyksessä – muistakaa siis nauttia niistä ja juhlia tilaisuuden tullen! Lämpimin juhlaterveisin, Aada Blåfield ja Cecilia Mäkelä Vuosijuhlamarsalkat 2026
Vuosijuhlamarsalkkojen kolme vinkkiä vuosijuhlille: 1.
Kunnioita juhlan arvokkuutta noudattamalla juhlaetikettiä – ilosta tinkimättä
2.
Ota vaihtovaatteet jatkoille – jotta iltapuvusta tai frakista ei yön pikkutunneilla tarvitse stressata
3.
NAUTI – vujut ovat vain kerran vuodessa!
FUKSIPRESS
|
57
Akateeminen silliaamiainen eli sillis
S
uper suuret onnittelut koulupaikasta ja lämpimästi
Silliksen järjestää kolme sillisvastaavaa apunaan silliskomitea. Sil-
tervetuloa osaksi Lexiä! Akateeminen silliaamiainen,
lisvastaavilla on vapaat kädet luoda tapahtumasta oman näköisen-
eli tuttavallisemmin sillis, on yksi Lexin rakastetuim-
sä. Rajana on vain taivas (sekä budjetti ja vaatimukset saunasta)!
mista ja legendaarisimmista tapahtumista. Sillistä vie-
Sillisvastaavana saa kokemusta erityisesti projektinjohtamisesta,
tetään vuosijuhlia seuraavana päivänä ja sillis tarjoaakin loistavan
varainhankinnasta ja talouden seurannasta sekä ainejärjestöstötoi-
mahdollisuuden rentoutua ja palautua edellisen illan juhlinnasta.
minnasta.
Sillistä vietetään salaisessa juhlapaikassa, jossa juhlijoille on tarjolla ruokaa ja juomaa sekä teemaan sopivaa ohjelmaa loistavaa fiilistä
Silliskomitea pestataan vähän ennen sillistä ja komitean tehtävät
unohtamatta.
painottuvatkin itse sillispäivään. Pesti sisältää muun muassa tapahtumapaikan koristelua, käytännönjärjestelyitä tapahtuman aikana
Tänä vuonna silliskansa purjehti seitsemälle merelle, kun sillistä
sekä tapahtuman purkamista silliksen jälkeen. Vaikka komitealaiset
juhlittiin merirosvojen tapaan. Kapyysin pöydät notkuivat erilaisis-
ovatkin silliksellä duunissa, ehtii päivän aikana myös itse ottaa ilon
ta ruoka- ja herkkuvaihtoehdoista, joista nälkäiset merirosvot sai-
irti tapahtumasta ja vaihtaa vapaalle!
vat mahansa täyteen. Janoisenakaan ei tarvinnut merenkävijöiden olla, vaan kakkospäivän olon tueksi löytyi juomavaihtoehtoja niin
Silliksen teko on hyvä tapa ansaita mainetta ja kunnioitusta lexi-
merirosvoille kuin maakravuillekin.
läisten keskuudessa tapahtuman legendaarisuuden vuoksi. Hyvää sillistä muistellaan vuosienkin päästä! Maineen ja kunnian lisäksi
Ruoan ja juoman lisäksi merirosvot pääsivät upeiden palkintojen
saimme silliksen ansiosta uusia ystäviä, läpileikkauksen Lexiin sekä
motivoimana testaamaan merenkulkutaitojaan aarteenmetsästykses-
työelämässäkin tärkeitä taitoja. Jos sillisvastaavuus kiinnostaa tai
sä sekä tuuriaan bingossa. Seikkailujen lomassa likaisimpia meri-
silliksestä heräsi mitään kysymyksiä, meitä voi moikata Calsulla tai
rosvoja palvelivat saunat ja palju, joissa tunnelma nousi hyvinkin
tapahtumissa koska vaan!!
kuumaksi. Upea DJ varmisti juhlatunnelman ja nosti väsähtäneenkin merirosvon takaisin tanssilattialle.
Huippua, että just sä pääsit Lexiin! Ota kaikki irti tulevista vuosista, niistä tulee sun elämän parhaat (ja nopeimmat vuodet). Ahoy! Erika Andersén, Vilja Lahtinen ja Helena Kuronen Ps. Rommi ei loppunut silliksellä!
58
|
FUKSIPRESS
Iso-Excu
O
nnittelut opiskelupaikasta Suomen parhaassa oikiksessa ja lämpimästi tervetuloa Lexiin! Me ollaan Anna ja Anton, tänä syksynä jo viidennen vuoden lexiläisiä sekä vuoden 2026 Iso-Excun järjestämisvastuussa. Inspiraatio hakeutua
tähän (Lexin parhaaseen) pestiin sai alkunsa jo vuonna 2022 meidän ensimmäisellä yhteisellä Iso-Exculla Berliiniin. Iso-Excun tunnelma ja Lex-henki on aivan omaa luokkaansa. Tätä reissua et todellakaan halua missata! Mikä ihmeen Iso-Excu? Iso-Excu on Lexin vuotuinen ekskursio johonkin kiinnostavaan ja monipuoliseen kaupunkikohteeseen Euroopassa. Aikaisempina vuosina matka on suuntautunut mm. Budapestiin, Pariisiin, Amsterdamiin ja Berliiniin. Yleensä noin viiden päivän mittainen matka pitää sisällään vierailuja mielenkiintoisiin excu-kohteisiin kuten tuomioistuimiin, asianajotoimistoihin tai kansainvälisiin instituutioihin. Viikolla on kuitenkin myös runsaasti vapaata aikaa tutustua kohteen nähtävyyksiin ja kulttuuriin, sekä muihin lexiläisiin. Iso Excu onkin ennen kaikkea mahtava mahdollisuus fuksivuonna tutustua lexiläisiin yli vuosikurssirajojen! Matka tähän vielä hämärän peitossa olevaan kohteeseen sijoittuu tänä vuonna viikolle 45, joten kannattaa jo nyt varata kalenteriin tilaa. Liput tälle matkalle myyvät loppuun heti, joten se kuuluisa kide-sormi kannattaa treenata kuntoon. Excun huokea hinta sisältää meno-paluu lennot ja majoituksen kohteessa. Kohde paljastuu vasta myöhemmin syksyllä Lexin instagramissa julkaistavien vihjeiden myötä, silmä tarkkana siis! Tänä vuonna Iso-Excun yhteistyökumppanina toimii Asianajotoimisto DLA Piper. Onnea lipunmyyntiin ja toivottavasti nähdään Iso-Exculla! Anton Pohjola ja Anna Uusisalo
FUKSIPRESS
|
59
I L J A E K E S L I Ä P M O Ä I STÄ! T U A N walorooftopbar.fi
bar-edison.fi
TYY Turun yliopiston ylioppilaskunnan terveiset
O
nnittelut uudesta opiskelupaikasta Suomen parhaas-
TYY tukee myös järjestöjään kuten Lexiä erilaisilla koulutuksilla ja neu-
sa yliopistossa, Turun yliopistossa! TYY eli Turun yli-
vostoilla, jotka kokoontuvat yhteen läpi lukuvuoden. Neuvostoissa eri
opiston ylioppilaskunta on kaikkien Turun yliopiston
järjestöjen toimijat pääsevät keskustelemaan yhdessä ajankohtaisista
opiskelijoiden eli noin 15 000 jäsenen yhteinen yliop-
asioista ja kuulemaan tärkeistä asioista, kuten yhdenvertaisuuden ke-
pilaskunta. Sinustakin on tullut osa TYYtä, kun yliopistoon ilmoittau-
hittämisestä opiskelijayhteisössä. TYYn toimistolla työskentelee monia
tumisen yhteydessä maksoit ylioppilaskunnan jäsenmaksun. Tervetuloa
asiantuntijoita, jotka ovat täällä opiskelijoita varten auttamassa erilaisis-
siis TYYn jäseneksi!
sa tilanteissa esimerkiksi koulutuksen laatuun tai opiskelijan toimeentuloon liittyen. TYYltä löytyy myös häirintäyhdyshenkilöitä, jotka autta-
TYY on Turun yliopiston opiskelijat kokoava edunvalvoja, palvelun-
vat tarvittaessa häirintätilanteissa.
tarjoaja ja yhteistyökumppani. TYYn ensisijainen tavoite on varmistaa, että jokaisella opiskelijalla olisi mahdollisimman mukavaa ja vaivatonta
Tämän kaiken lisäksi TYY on aktiivinen tapahtumatuotannossa. Raken-
Turun yliopiston opiskelijana. Käytännössä TYY vaikuttaa opiskelijoi-
namme yhdessä vastuullista ja eläväistä opiskelijakulttuuria järjestämällä
den hyvinvointiin kaikilla Turun yliopiston kampuksilla (Turku, Rau-
muun muassa vappuaaton perinteikkään lakituksen Taidemuseonmäellä
ma, Pori) ja tekee yhteistyötä yliopiston henkilöstön kanssa opiskeli-
ja syksyn alussa TYYn avajaiskarnevaalit kampuksella.
joiden sananviejänä. TYYn kautta valitaan myös yliopiston hallinnon opiskelijaedustajat, joita on oikkareistakin monia. Yliopiston tasakol-
Asiantuntijoiden lisäksi TYYssä työskentelee vuosittain vaihtuva halli-
mikanta mahdollistaa sen, että me opiskelijat olemme yhdenvertaisessa
tus. TYYn suurinta päätäntävaltaa harjoittaa ylioppilaskunnan edusta-
asemassa yliopiston professorien ja henkilökunnan kanssa.
jisto eli edari. TYYn hallitus on edarin tahdon toimeenpaneva elin ja työskentelemmekin päivittäin edarin mukaisten linjojen mukaisesti muun muassa jättämällä lausuntoja opiskelijoita koskettavista asioista ja keskustelemalla yliopiston rehtoraatin kanssa. TYY on olemassa meitä kaikkia varten. TYYn toimisto varmistaa toiminnallaan, että arki on opiskelijalle Turun yliopistolla mahdollisimman sujuvaa ja mukavaa, ja tuemme järjestöjä, jotta jokaisella olisi hyvä olla opiskelijayhteisössä. Lisätietoja saat: nettisivuiltamme tyy.fi ja Instagramista @studentuniontyy Kirjoittaja Lauri Pesonen TYYn hallituksen jäsen Ryhmä Lex
FUKSIPRESS
|
61
Ryhmä Lex
M
ikä on opiskelijayhteisön eduskunta? No ylioppi-
Liputamme neutraalin, ylioppilaskunnan ydintehtäviin keskitty-
laskunnan edustajisto, tottakai!
vän ja taloudellisesti järkevän ylioppilaskunnan puolesta. Pidämme esillä myös oikeudellista näkemystä ja olemmekin peräänkuuluttaneet jo pitkään ylioppilaskunnan pakkojäsenyydestä luopumista.
41-paikkainen edustajisto on TYY:n ylin päättävä elin ja kokoaa yhteen opiskelijat päättämään ylioppilaskunnan asioista. Edustajis-
Edustajistovaalit pidetään kahden vuoden välein ja viime marra-
tossa käsitellään muun muuassa TYY:n jäsenmaksun ja avustusten
kuussa uusimme neljä paikkaamme edustajistoon. Pienestä koosta
suuruutta sekä yliopiston toiminnan kehittämistä. TYY ja edusta-
huolimatta olemme yksi edustajiston aktiivisimmasta ryhmistä ja
jisto tekee myös opiskelijoiden edunvalvontaa tiedekuntia laajem-
jäseniämme löytyy lähes kaikista TYY:n toimielimistä. Oikkarit oli-
malla tasolla.
vat itsekin aktiivisia: viime vaaleissa olimme jälleen kerran äänestysprosentiltaan aktiivisin tiedekunta.
Edustajisto koostuu erilaisista edustajistoryhmistä, jotka voivat olla esimerkiksi alakohtaisia tai poliittisia. Näistä oikkarin kannalta tär-
Opiskelijapolitiikka on loistava tapa tutustua muihin opiskelijoi-
kein on ehdottamasti Ryhmä Lex. Olemme puoluepoliittisesti si-
hin ja saada niitä kuuluisia verkostoja. Edustajistossa oppii paljon
toutumaton oikeustietelijöiden edustajistoryhmä ja edustajistossa
yhteistyöstä sekä kompromisseista, mutta myös strategisesta ajatte-
ajamme erityisesti oikkareiden asiaa. Toimimme itsenäisesti, mutta
lusta. Toiminta on lisäksi äärimmäisen hauskaa ja pääset mukaan
tiiviissä yhteistyössä Lex ry:n kanssa ja ajattelumme pohjautuukin
useisiin tiukkoihin debatteihin!
ainejärjestönäkökulmaan. Vaikka edessä ei olekaan vaalisyksy, otamme kaikki innokkaat mukaan toimintaan! Tule vetämään hihasta fuksiviikolla tai Calonialla, niin kerron mielelläni lisää. Mitään etukäteistietoja et tarvitse, pelkkä kiinnostus riittää. Itsekin lähdin untuvikkona mukaan viime syksyn vaaleissa! Ryhmämme sisällä on avoin ja yhteistyölähtöinen keskustelukulttuuri, jossa jokaisen ryhmäläisen mielipide on tervetullut. Lämpimät onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa kotiin <3 Ella-Sofia Lindeman Ryhmä Lexin puheenjohtaja
www.ryhmalex.fi @RyhmaLex @ryhmalex @ryhmalex
62
|
FUKSIPRESS
Oikeustieteen opiskelijoiden liitto
T
ervehdys uudelle oikkarille, ja onnittelut uudelle opis-
kanssa säännöllisesti. Valtuuskunnassa istuu OOLin hallituksen lisäksi
kelupaikalle!
jokaisen ainejärjestön puheenjohtaja ja yksi edustaja (yleisesti opintovastaava).
OOL - Oikeustieteen Opiskelijoiden Liitto on
oikisopiskelijoiden edunvalvonnan kattojärjestö, joka toimii koko Suo-
Oikeustieteen opiskelijoiden liitto on kaikkien oikislaisten tukena ja
messa ja molemmilla kotimaisilla kielillä. Kaikki suomalaiset oikeustie-
meihin voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä oikeustieteen alaa kos-
teen ainejärjestöt jäsenineen ovat liitossa, eli myös sinä, kun olet liitty-
kettavissa asioissa. Suosittelemme kuitenkin myös tutustumaan oman
nyt Lexiin!
ainejärjestönne edunvalvonnalliseen toimintaan, koska opintovastaavan työ on lähellä opiskelijan arkea.
Oikkariliiton tehtäviin kuuluu valtakunnallisen edunvalvonnan koordinointi ja oikkareita koskevista ongelmista keskustelu. Liitto on esimer-
Voit löytää lisätietoja liitosta Instagramissa @oikkariliitto ja nettisivuil-
kiksi tänä vuonna lausunut eri lakialoitteista, edustanut opiskelijoita de-
tamme www.oikkariliitto.fi. Viestiä saa toki myös laittaa suoraan alle-
kaanien yhteistapaamisessa ja puolustanut oikeustieteellisen alan arvoa
kirjoittaneelle, mikäli kysymyksiä herää liiton puuhista.
yhteiskunnassa. Oikkariliitto toivottaa teille mukavaa ja antoisaa fuksisyksyä! Oikkariliiton työ keskittyy valtakunnallisiin oikisopiskelijoita koskeviin ongelmiin, jotta ainejärjestöt voivat rauhassa keskittyä oman jäsenis-
Lauri Pesonen, puheenjohtaja
tönsä haasteisiin. Oikkariliitto toimii kuitenkin vahvassa yhteistyössä
puheenjohtaja@oikkariliitto.fi
ainejärjestöjen kanssa ja OOLin hallitus kokoustaakin valtuuskunnan
FUKSIPRESS
|
63
Tervetuloa juristien joukkoon ja oikeudenmukaisen Suomen rakentajaksi Isot onnittelut opiskelupaikan johdosta! Toivottavasti näemme sinut myös Juristiliiton tapahtumissa. Liiton jäsenyys on oikkareille ilmainen, mutta pääset silti hyödyntämään lähes kaikki edut ja palvelut kuten oikkaritapahtumat, koulutukset sekä urapalvelut!
Ota kaikki irti Juristiliiton opiskelijajäsenyydestä
Vaikka me juristit toimimme erilaisissa tehtävissä eri sektoreilla, meistä kaikki tekevät merkityksellistä työtä.
Teitä oikkareita kuuluu Juristiliittoon noin 4000! Liiton jäsenyys on opiske-
Juristien edunvalvonnan lisäksi tärkeä tehtävämme on olla mukana ra-
lijoille täysin ilmainen. Liittyminen käy kätevästi oman ainejärjestösi kaut-
kentamassa oikeudenmukaista Suomea ja yhteiskuntaa, jossa oikeus kuuluu
ta.
kaikille. Hauska tapa lähteä mukaan toimintaamme on osallistua liiton opiske-
lijatapahtumiin, kuten Oikkaripäivään, Liiton Arkkiin tai joka toinen vuosi
Nähdään pian!
ainejärjestöjen kanssa järjestettävään SAKKEen. Hauskanpidon lisäksi tarjoamme ilmaisia koulutuksia ja tapahtumia,
Olemme Tiia ja Jesse, Juristiliiton
joissa opit uutta ja pääset verkostoitumaan muiden oikkareiden ja juristien
opiskelijakoordinaattorit. Järjestämme
kanssa.
oikkareille suunnattua toimintaa ja
Liiton monipuoliset asiantuntijapalvelut ovat myös oikkareiden käy-
valvomme oikkareiden etuja niin kou-
tössä. Jos vaikkapa työpaikan hakeminen mietityttää, saat meiltä konk-
lutus- kuin työmarkkinapoliittisissa
reettisia neuvoja esimerkiksi ansioluettelon tekemiseen. Myös suosittuun
asioissa. Samalla teemme paljon tiivis-
mentorointiohjelmaan kannattaa hakea mukaan!
tä yhteistyötä ainejärjestöjen kanssa.
Valvomme oikkareiden etuja
kaikkia muita uusia fukseja heti al-
Tulemme tapaamaan sinua ja kusyksystä
Juristiliiton
fuksi-infon
Valvomme myös opiskelijajäsentemme etuja. Julkaisemme esimerkiksi vuo-
merkeissä ja kerromme lisää liiton toi-
sittain palkkasuositukset oikeustieteen opiskelijoille ja vastavalmistuneille.
minnasta! Tuomme tullessamme myös
Voit jo opintojen aikana osallistua ja vaikuttaa monin tavoin Juristilii-
legendaariset liiton aurinkolasit sekä
ton toimintaan! Liiton kaikissa päättävissä elimissä, kuten hallituksessa ja
opiskelijahaalareiden hihaan ommelta-
valiokunnissa, on vähintään yksi opiskelijaedustaja. Näihin pesteihin sinul-
van Juristiliitto-haalarimerkin.
lakin on liiton opiskelijajäsenenä mahdollisuus hakeutua. Opiskelupaikkakunnaltasi löytyy myös liiton oma oikkarilähettiläs eli Jurri, jonka puoleen voit kääntyä liittoa koskevissa sinua askarruttavissa asioissa. Jurrit järjestävät myös matalankynnyksen tapahtumia opiskelupaikkakunnallasi, joissa pääset tutustumaan muihin opiskelijoihin.
Meidän puoleemme voit aina kääntyä, liittyipä asiasi sitten opiskeluun, kesätöihin tai vaikkapa tuleviin tapahtumiin! Olet aloittamassa yhtä mieleenpainuvimmista ajanjaksoista elämässäsi. Ota kaikki ilo irti opiskeluajasta ja lähde rohkeasti mukaan sinua kiinnostavaan järjestö- ja yhdistystoimintaan!
Sinun oma liittosi Tiia Joensuu Juristiliitto on valvonut juristikunnan etuja ja toiminut oikeusvaltion puo-
Jesse Sironen
lustajana jo 82 vuoden ajan. Liittoon kuuluu yli 16 000 jäsentä.
Juristförbundets studiesamordnare opiskelijat@juristiliitto.fi
64
|
FUKSIPRESS
Välkommen att bygga ett rättvist Finland tillsammans med oss Stort grattis till studieplatsen! Vi hoppas vi får se dig på Juristförbundets evenemang. Det är gratis för juridikstuderande att vara medlem i förbundet och samtidigt får studerande utnyttja nästan alla förbundets förmåner och tjänster, till exempel evenemang, kurser och karriärtjänster!
Ta ut allt av ditt medlemskap i Juristförbundet
Ditt eget förbund
Ca 4 000 studerande hör till Juristförbundet! Medlemskapet är helt gratis
Redan i 82 års tid har Juristförbundet drivit juristkårens intressen och förs-
för studerande. Det är lätt att bli medlem via din ämnesorganisation.
varat rättsstaten. Förbundet har mer än 16 000 medlemmar.
Ett sätt att gå med i verksamheten är att delta i evenemang för studerande, exempelvis Studentdagen, sommarseglatsen Liiton Arkki eller SAKKE, som ordnas vartannat år tillsammans med ämnesorganisationerna. Dessutom erbjuder vi gratis kurser och
Även om vi jurister jobbar med varierande uppdrag i olika sektorer, utför vi alla ett viktigt arbete. Utöver att vara intresseorganisation, är en av våra viktigaste uppgifter att fortsätta bygga upp ett rättvist Finland där rätten tillhör alla.
utbildningar, där du får lära dig nytt och kan nätverka med andra juridikstuderande och
Vi ses snart!
jurister. Studenterna kan också utnyttja förbundets
Vi är Tiia och Jesse, Juristförbundets studiesamordnare. Vi ordnar verk-
mångsidiga experttjänster. Om du funde-
samhet för studerande och bevakar deras intressen i såväl utbildnings- som
rar på att söka jobb, får du konkreta råd till
arbetsmarknadspolitiska frågor. Samtidigt har vi ett nära samarbete med
exempel med att skriva en bra CV. Det lönar
ämnesorganisationerna.
sig också att delta i vårt populära mentorprogram!
Vi träffar dig och alla andra nya fuxar genast i början av hösten på Juristförbundets fux-info och berättar mera om förbundets verksamhet! Då tar vi också med oss förbundets legendariska solglasögon och studenthalare
Vi bevakar juridikstuderandes intressen
med Juristförbundets märke som ska sys på ärmen.
Vi bevakar också våra studerandes intressen.
jobb eller kanske något evenemang!
Du kan alltid vända dig till oss, oavsett som det gäller studier, sommarÅrligen publicerar vi lönerekommendationer
Du står nu i beråd att inleda en av ditt livs mest oförglömliga perioder.
för juridikstuderande och nyutexaminerade
Ta ut allt av studietiden och gå aktivt med i någon organisations- och före-
jurister.
ningsverksamhet som intresserar dig!
Redan under studietiden kan du delta och påverka på många sätt i Juristförbundets verksamhet! I alla beslutande organ, t.ex. i styrelsen och i utskott, finns det åt-
Tiia Joensuu
minstone en studerandemedlem. Som förbundets studerandemedlem har
Jesse Sironen
du också en möjlighet att ta dig an dessa uppdrag.
Juristförbundets studiesamordnare
På din studieort finns även förbundets egen studentambassadör ("Jur-
opiskelijat@juristiliitto.fi
ri"), som du kan vända dig till om du har frågor som berör förbundet. Studentambassadörerna organiserar också lågtröskelevenemang på din studieort, där du kan bekanta dig med andra studeranden.
@Oikkarit @oikkarit
FUKSIPRESS
|
65
Alumniyhdistys Senilex Onnittelut oivallisesta opiskelupaikasta! Turussa suoritettu oikeustieteellinen tutkinto avaa ovet kiinnostaville ja monipuolisille urapoluille. Opiskeluajasta kannattaa ottaa kaikki irti, sillä se vierähtää ohi hämmentävän nopeasti. Lexiläisten yhteyksien säilyttämiseksi opiskeluaikojen jälkeen perustettiin vuonna 2000 Suomen ensimmäinen oikeustieteellinen alumniyhdistys, Senilex ry, joka mahdollistaa lexiläisyyden jatkamisen senilexiläisyytenä. Yhdistyksemme tarjoaa Turun oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneille keinoja ylläpitää opiskeluaikana syntyneitä ystävyyssuhteita sekä mahdollisuuksia tavata eri ikäpolvien Turusta valmistunutta juristikuntaa suosituissa tapahtumissamme.
66
|
FUKSIPRESS
T
urun oikkareiden erityinen yhteys jatkuu myös valmis-
korkeimmassa oikeudessa, korkeimmassa hallinto-oikeudessa, valta-
tumisen jälkeen. Esimerkiksi rekrytointiprosesseissa
kunnansovittelijan toimistossa sekä puolustusministeriössä.
haastattelijoina olevat entiset lexiläiset eivät varmasti koe hakijan lexiläisyyttä haittana, vaan päinvastoin!
Senilexillä on stipendirahasto, josta jaetaan vuosittain tiedekunnan
Senilexin tapahtumissa eri-ikäiset juristit löytävät helposti yhtei-
publiikkien yhteydessä vähintään kaksi 500–1000 euron suuruista
sen sävelen, ja myös opiskelijat voivat osallistua tilaisuuksiimme.
Senilex-stipendiä.
Ainutlaatuinen alumniverkostomme ja yhteishenkemme herättää usein jopa kateutta muualta valmistuneissa juristeissa.
Tervetuloa Senilexin jäseneksi tiedekunnasta valmistuttuasi!
Senilex edistää yhteistyötä erilaisissa tehtävissä toimivien juris-
Alumniterveisin,
tien ja oikeustieteen opiskelijoiden sekä Turun yliopiston oikeus-
Antti Vaaja
tieteellisen tiedekunnan välillä. Alumneja voi nähdä opettamassa
Senilexin hallituksen puheenjohtaja
tiedekunnan valinnaisilla kursseilla sekä tavata vuosittaisen Tiede-
HR Legal Business Partner, Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy
kunnan päivän jatkoilla Kirkkotiellä. Lexin kanssa järjestettävässä vuosittaisessa yhteisseminaarissa käsitellään opiskelijoita kiinnos-
Stina Nurmi
tavia teemoja, kuten kansainvälisiä urapolkuja ja työmahdollisuuk-
Senilexin hallituksen jäsen, tiedotusvastaava
sia julkisella sektorilla. Seminaarin jälkeen on tavattu viettää aikaa
Työmarkkina-asiantuntija, Kaupan liitto ry
alumnien ja opiskelijoiden kesken. Senilexin jäseneksi kannattaa liittyä heti valmistumisen jälkeen, sillä ovathan kontaktit jo pidempään työelämässä olleisiin entisiin lexiläisiin erityisen tärkeitä juuri vastavalmistuneille. Senilex järjestää jäsenilleen ohjelmaa ja verkostoitumistilaisuuksia, kuten erilaisia seminaareja ja excursioita. Viime vuosina Senilex on vieraillut muun muassa UPM:n, Microsoftin, OP Ryhmän, Supercellin, Keskon, Huhtamäen, Futuricen ja Patrian pääkonttoreissa
http://www.senilex.fi @Senilex_ry
sekä HUS:lla, ulkoministeriössä, Energiavirastossa, eduskunnassa,
FUKSIPRESS
|
67
Hei fuksi! Suuret onnittelut opiskelupaikasta! Muistan edelleen sen fiiliksen, kun sain vahvistuksen omasta opintopaikastani – jännitys ja innostus uutta elämänvaihetta kohtaan olivat silloin käsinkosketeltavia. Olen Laura Hirvonen, juristi Roschierilla. Olen kotoisin Turusta, mutta muutin 12-vuotiaana perheeni kanssa Saksaan ja sieltä myöhemmin Hollantiin opiskelemaan. Tein oikeustieteen kandin tutkinnon (LL.B.) Groningenin yliopistossa, minkä jälkeen palasin Suomeen ja suoritin oikeustieteen maisterin tutkinnon Turun yliopistossa. Roschier tuli minulle tutuksi ensimmäisenä maisterivuotena, kun osallistuin kansainväliseen välitysmenettelyyn keskittyvään Vis Moot -oikeustapauskilpailuun. Päätin silloin hakea Roschierin riidanratkaisupraktiikkaan Associate Traineeksi ja sille tielle jäin! Harjoittelujakson aikana oppii päivittäin uutta ja pääsee mukaan äärimmäisen mielenkiintoisiin toimeksiantoihin. Roschierilla järjestetään harjoittelujakson ohella monipuolisesti myös muuta ohjelmaa koulutuksista yön yli kestäviin reissuihin harjoitteluporukan kanssa. Pidän edelleen tiivisti yhteyttä oman Associate Trainee -porukkani kanssa! Opiskelijayhteistyötä arvostetaan Roschierilla suuresti ja olen itsekin päässyt ylläpitämään suhteitani Lexiin muun muassa Roschierilla järjestettyjen ekskursioiden kautta. Voin lämpimästi suositella esimerkiksi Hesa-exculle osallistumista! Opiskelijaelämä on ainutlaatuista ja tulee menemään hujauksessa. Ota siitä siis kaikki irti, äläkä murehdi turhaan tulevaa. Paras on vielä edessä!
68
|
FUKSIPRESS
Roschier.com
Fuksikapteenien tervehdys Fuksikapteenit, fuksikaput, kaput… – 1 vsk. edustajat ja hengenluojat
V
ALTAVAT onnittelut Turun oikikseen ja ennen kaikkea Lexiin
Ensimmäinen ainejärjestötehtävä aukeaakin heti jo fuksiviikon jälkeen,
pääsystä! Edessä on hurjan monipuolinen, opettavainen,
kun teillä on mahdollisuus hakea halutuksi ja himoituksi fuksikapteeniksi.
hauska ja ikimuistoinen vuosi (ja vuodet) Suomen parhaassa
Jokainen tehtävästä kiinnostunut fuksi voi asettua ehdolle fuksikapuvaa-
ainejärjestössä. Tulevat viikot ovat varmasti jännittäviä, mutta
leissa, ja äänestyksessä kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta valitaan oman
samalla ne ovat alku yhdelle taatusti elämänne parhaimmista vuosista!
vuosikurssinsa fuksikapuiksi.
Oletpa sitten villi yöeläjä tai rauhallisempi kotona viihtyjä, tästä ainejär-
Fuksikapteenit ovat vuosikurssinsa hengennostattajia, ja tämä homma
jestöstä löytyy varmasti paikka, porukka ja tekemistä jokaiselle. Haluamme
on ainutlaatuinen tilaisuus päästä jo ensimmäisenä vuonna näkyväksi
kannustaa jokaista kohtaamaan fuksiviikon avoimin mielin ja sydämin, sillä
toimijaksi Lexissä ja mahtava tapa tutustua kaikkiin kanssafukseihin! Kaput
juuri silloin syntyvät monet opiskeluajan tärkeimmistä tuttavuuksista.
järjestävät koko ainejärjestölle lukuvuoden kiihkeimmät bileet eli toogat sekä kevään huipentavan aktiviteettitapahtuman, fuksikapubileet. Kapteenit vastaavat myös seuraavan vuoden fuksien kastajaisista (eli me vastataan teidän, jes!!).
ka ri im i: M ax Nik
N Ik ä: 22 i to si aa n m pe re el ta (e K ot oi si n: Ta Te so m al ta ) m ax ni kk ar i m yö In st ag ra m : @ a: m en ev ä, aa ad je kt ii vi m uk av a av va ku e m K ol li se n ja m ax im aa au ti ol le tä tu nt oi ne n is it m uk aa n ta ot a nk jo a, ok ru tä pi -p öy Le m ir is se n bu ff et sa arel le : fu ks
Olet erityisen sopiva tähän pestiin, jos tulet toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, pidät tapahtumien järjestämisestä ja haluat oppia niitä järjestämään ja olet valmis saamaan fuksikapteeniparistasi elämänmittaisen ystävän. Toisin sanoen voimme todellakin lämpimästi suositella tähän hommaan hakemista, ette tule katumaan! Nähdään fuksiviikolla, meille saa aina tulla juttelemaan mistä tahansa! Mahtavaa saada teidät osaksi Lex-perhettä :) Venla ja Max Fuksikapteenit 2025
Nim i: Ven la Pa lo n en Ik ä: 2 2 K o to is in : Ta m p eree lt a (t ie te n In st ag ra m k in Tes o m : @ p .a .l .o a lt a ) .n .e .n K o lm e k u va av aa ad vi ih d yt tä je k ti iv ia : vä ve ik eä , vi is a s ja L em p ir u o k a, jo n k a o tt ai si t m re ll e: ve n ee n ja a ir uk la a le vy n o je n m u o aa n au ti o ll e sa ato is en fa ze ri n su k -
FUKSIPRESS
|
69
Tuutorit 2026-2027 ! Lex ry lanseerasi vuonna 1962 ensimmäisenä koko Turun yliopistossa oikeustieteelliseen tiedekuntaan niin sanotun tuutoroinnin eli pienryhmäohjauksen uusille opiskelijoille. Sama meno jatkuu yhä, 60 vuotta myöhemmin!
Tuutoroinnin ideana on jakaa uudet opiskelijat heti ensimmäisenä opiskelupäivänä noin kymmenen hengen tuutorryhmiin, joista kustakin vastaa yksi vanhemman vuosikurssin opiskelija
eli tuutori. Tuutorit tutustuttavat oman ryhmänsä opiskelijat paitsi toisiinsa, myös yliopistomaailman käytännön asioihin ja tarvittavaan nippelitietouteen, lexiläisen mallin opiskelijaelämää suinkaan unohtamatta. Vuosikymmenten kokemuksella voidaan väittää, että tuutoritoiminnasta ei haittoja synny – päinvastoin: oppi uppoaa uusiin opiskelijoihin huomattavasti paremmin pienissä ryhmissä kuin reilun sadan hengen laumassa. Kannattaa siis pitää korvat höröllä ja kuunnella tarkkaan tuutorin höpinöitä!
Inka Airola imairo@utu.fi Toista vuottaan Lexissä aloitteleva Inka on aito ja kannustava kaikkien kaveri. Mikäli olet opiskeluvinkkejä vailla, kannattaa kääntyä Inkan puoleen, sillä tämä tyttö loistaa opintomenestyksellään. Myös iPad-kidinä tunnetun Inkan voikin bongata Calonialta esteettisyydellään lumoavia luentomuistiinpanoja rustaamasta. Vapaa-ajallaan Inka on todellinen salirotta, jonka prioriteettilistalla painojen nostelu ohittaa kaiken muun. Opintojen parissa ahertaminen saakin yleensä odottaa viime tinkaan, ja Exam-tilasta Inkan voi nähdä poistumasta vasta deadlinen kolkutellessa keskiyöllä. Inka on esimerkillisesti osoittanut, että opinnot ja hauskanpito on mahdollista yhdistää, sillä kurssityön hoitaminen on onnistunut häneltä muun muassa Ruotsin vesiltä käsin opiskelijaristeilyllä. Helsinkiläisenä itseään pitävä Inka on todellisuudessa syntyperäinen vantaalainen, ja kaupunkilaistyttö pääsikin fuksivuotensa aikana purkamaan lande-energiaansa muun muassa legendaarisella Dittisvaelluksella. Inkan vastustamaton huumorintaju sekä sydämellinen tapa kohdata ihmisiä varmistavat, että tämän yhteishengen mestarin fuksina syksystäsi tulee unohtumaton!
Aada Borg ahborg@utu.fi Aada on alunperin Tampereelta kotoisin oleva toista vuosikurssiaan aloittava lexiläinen. Tämä Averagekidluken tyyppiin varmasti lukeutuva Elovena tyttö haluaa aidosti auttaa ystäviään ja kanssaopiskelijoitaan aina mahdollisuuden tullen. Aada on tomera, hyväsydäminen ja nauravainen, ja uudet fuksit ovat varmasti hyvissä käsissä Aadan pitkissä glitterisissä tekokynsissä. Neuvoja löytyy kaikenlaisiin kysymyksiin ja Turun parhaat terassit hän osaa neuvoa vaikka unissaan. Kysyitpä siis häneltä mitä vain opiskeluun liittyvää tai liittymätöntä, hän varmasti tekee kaikkensa auttaakseen. Voit siis huokaista helpotuksesta, jos Aada arpoutui tuutoriksesi, koska fuksiviikkosi (tai koko vuosi) tulee varmasti olemaan ikimuistoinen!
70
|
FUKSIPRESS
Lumi Friis lpfrii@utu.fi Jyväskylän tyttö Lumi on lempeä energiapakkaus, jonka ulkonäkö voi pettää. Resting bitch facen takaa paljastuu kaikki huomioon ottava muumimamma, jonka hulvaton huumorintaju piristää jokaisen päivää. Kauppiksella paljon aikaansa viettävää Lumia saattaa erehtyä luulemaan kylteriksi, mutta todellisuudessa kyseessä on Calonian oma tähkäpää, jonka takapuoleen asti ulottuvat hiukset hulmuavat hänen viilettäessään pitkin yliopiston käytäviä. Kiiltävän pehkonsa lisäksi tämän Jyväskylän ihmeen voi bongata kampuksella rapsuttelemasta tuntemattomien koiria, sillä hänen rakkautensa eläimiä kohtaan on käsin kosketeltavaa. Vapaa-ajallaan Lumi rakastaa prokrastinointia ja päiväunia, ja Exam-tentistä hänet löytääkin yleensä tenttiperiodin viimeisenä iltana. Tilanteeseen sulautuvana heittäytyjänä Lumista on seuraa monenlaiseen illanviettoon, sillä hän nauttii sekä sohvan nurkassa kotihiireilystä että aamuun asti venyvillä jatkoilla bailaamisesta. Tutor-Lumin hellässä huomassa legendaarinen aloitus Lexissä on taattu!
Hilla Hanhimäki hmhanh@utu.fi Hilla; tottelee monia lempinimiä, kuten Hilpukainen, Hilipatihei, Hillevi ja ”25-hallituksen levein selkä”, on erinomainen valinta teidän uusien opiskelijoiden tuutoriksi! Hilla tulee rautaisella kokemuksellaan (tämä on Hillan neljäs fuksiviikko, ja jo toinen tuutorina) opastamaan fuksit opiskelijaelämän saloihin. Jos sait Hillan tuutoriksesi, voit luottaa siihen, että
Matleena Goman mkgoma@utu.fi Jos olet joskus miettinyt, miltä täydellinen yhdistelmä iloisuutta, aitoutta ja hyvää seuraa näyttää, vastaus löytyy Oulusta. Matleena on villakoiria rakastava 19-vuotias toisen vuosikurssin lexiläinen, joka on ehtinyt fuksivuotensa aikana tutustua jopa ansiokkaasti Lexin tapahtumatarjontaan. Ei siis ihme, että hänet löytää tapahtumajaoston riveistä. Vaikka Turku on Matleenalle jo äärimmäisen tärkeä ja rakas kotikaupunki, paljastuu Oululaisuus sanavalmiudesta ja reippaasta asenteesta. Myös taidokkaana kokkina (ja baarimestarina) pidetty Matleena on helposti lähestyttävä persoona, joka lähtee innolla uusiin juttuihin ja tutustuu rohkeasti uusiin ihmisiin. Olet siis onnekas, jos saat kutsua häntä tuutoriksesi.
tulet aina tietämään mitä, missä ja milloin tapahtuu. Onhan Hilla vastannut niin koko rakkaan ainejärjestömme, kuin erään akateemisen palikkapelinkin tiedottamisesta! Tämä neljättä opiskeluvuottaan aloitteleva Kangasalan lahja Lexille on opiskeluvuosiensa aikana ehtinyt koluamaan läpi Lexin koko tapahtumatarjonnan, joten Hillalta saat varmasti parhaat menovinkit, eikä häntä ole vaikeaa suostutella jatkoille. Tästäkin huolimatta Hillan opintomenestys on lähes yhtä uskomaton kuin hänen selkänsä, joten Hillalta saat myös varmasti vinkit hyviin opiskelutekniikoihin sekä parhaisiin opiskelupaikkoihin Calsulla. Hilla onkin todellinen informaatiopakkaus, joten heräsipä sinulla kysymyksiä opintoihin, opiskelijaelämään, ainejärjestötoimintaan tai mihin tahansa muuhun liittyen, voit luottaa, että Hilla tietää (tai ainakin uskoo tietävänsä) vastauksen niihin! Poikkeuksena mölkyn säännöt. Niitä Hilla ei koskaan opetellut.
FUKSIPRESS
|
71
Aleksi Kanerva aleksi.k.kanerva@utu.fi Aleksi on Lexin ylpeä Itä-Helsingin edustaja, joka on tullut tutuksi
Malinda Kaisanlahti
yllättävistä curlingtaidoistaan, Puuhelmien Instagramin uudelleenhe-
m a l i n d a . m . ka i sa n l a h -
rätysliikkeestä sekä älyttömän laimeista muuveista Kirkkotien tans-
ti@utu.fi
silattialla. Avoimen kautta tulleena hänellä on hyviä vinkkejä niin
Malinda, lahja
tuo
Järvenpään
fuksivuonna ahkera tapahtumissa kävijä, jonka pysäytti pieneksi het-
kin meille kanssalexiläisille.
keksi ainoastaan Peiskältä kylkiäisenä tullut keuhkokuume. Aleksi on
kanssa
ei
ja
opintoihin kuin huvitteluun. Toista vuottaan aloittava Aleksi olikin jo
eten-
Malindan
maailmalle
varmasti
helposti lähestyttävä, rennonletkeä tyyppi, joka ottaa kaikki ympärillä
tule tylsää, sillä juttua ja tarinoita
olevat huomioon eli hänen seurassaan ei turhia tarvitse jännitellä. Ju-
löytyy maasta taivaisiin. Jos erityiselle
tulle voit mennä melkein mistä vaan aina Barcasta ja muusta urheilusta
hot topicille tulee kuitenkin tarvetta, suosittelisin ohjaamaan keskustelun
vaikka historian pitkään op-
suomirapin skeneen, josta Malinda osaa varmasti kertoa kaiken tarpeellisen
pimäärään. Tuutoroinnin
(ja vähemmän tarpeellisen). Ei ole syytä huolestua, mikäli Malindaa ei näy
lisäksi Aleksi toimii myös
Calsulla minuuttia ennen luentoa, sillä mitä luultavimmin hän tallustaa si-
Lex Puuhelmien vastaa-
sään tyylikkäästi viime sekunneilla. Jos siis edellinen ilta Kirkkotiellä ei ole
vana. Tehtaan takuul-
venähtänyt ja Malinda saapuu kuin saapuukin luennolle, voit olla varma,
la on se, että tämä
että läppärin näytöltä löytyy peliä toisensa perään. Kannattaa siis kääntyä
tuutori mahdollistaa
Malindan puoleen, mikäli pelivarastosi vaatii täydennystä. Mainitsemisen
parhaan mahdollisen
arvoista ja toivottavasti tuleville fukseille lohdullista tietoa on, että Malin-
alun uusille fukseille!
da on urhea ruotsin itsenäisen valmentavan kertauskurssin alumni (Malinda piti kielen kertaamisen sijaan paremmin huolen siitä, että kurssin nimenä toimiva pitkä rimpsu tuli kaikille tutuksi). Malinda on tunnettu hänen rennosta energiastaan, joka saa kaikki tuntemaan olonsa huomioiduksi ja osaksi porukkaa. Kiskaise siis Malindaa hihasta, ja voit olla varma, että saat huikeat naurut ja piristyksen mitä synkimpiin päiviin <3
Vertti Koivu vevihk@utu.fi Vertti, tuo Etelä-Karjalan turkulaistunein herra on ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana osoittanut äärimmäistä sitkeyttä osallistumalla aktiivisesti niin Lexin tapahtumiin kuin ”etukenossa” tulevien vuosien kursseihinkin fuksivuoden kurssien lisäksi. Uskomme hänellä olevan enemmän tunteja vuorokaudessa kuin meillä muilla; niin moneen hän tuntuu venyvän. Kenties vastaus löytyy kahvista, jonka suuri ystävä tämä mies on ja jota ilman et luennolla häntä näe. Kahvin merkittävää kulutusta signaloi myös melkein tavaramerkiksi muodostuneet “pienet” kahvimukit omasta takaa. Vaikka Vertin motto ilmeisesti onkin ”pessimisti ei pety”, ei hän silti vaivu epätoivon alhoon, vaan piristää päiväänne terävällä analyysillä asiasta kuin asiasta. Mikäli haluat vaikkapa pohtia oikeudellisia ongelmia, keskustella politiikasta tai väitellä mistä tahansa asiasta tuntikausia, kannattaa tämä kaveri pyytää ruokaseuraksi (väittely tosin suoritettava täysin omalla vastuulla eikä menestymisestä ole takeita). Voimme myös allekirjoittaa Vertin osalta Wikipedian Karjalaisiin liittyviä mielikuvia -osiossa esitetyn väitteen, jonka mukaan karjalaisten sanotaan olevan eläväisiä, iloisia ja musikaalisia - tällainen hän todella on. Vertin musikaalisuus ilmenee empiiristen havaintojemme mukaan ennen kaikkea jatkobaarin karaokelavalla, jossa hän on valmis ottamaan yleisönsä haltuun ennakkoluulottomasti - yhdessä tai yksin. Teidän on suuri onni oleva saadessanne Vertin tuutoriksenne! Viimeisenä neuvona todettakoon, että Vertin läsnäollessa ”välppääminen” kannattaa suosiolla unohtaa - kokeilkaa vaikka itse!
72
|
FUKSIPRESS
Frans Koivumäki fekoiv@utu.fi Franssilla on poikkeuksellinen kyky edustaa Länsi-Helsingin rahakasta kiintiötä, vaikkakin aktiivinen Onnibussin käyttö antaa tästä toisinaan harhaanjohtavan kuvan. Pikkutunneille jaksava Frans on tuttu näky niin opiskelijatapahtumissa kuin niiden jatkoillakin, mutta häneltä ei kuitenkaan kannata kysyä, mitä tapahtui Eerikinsillan läheisellä kaivolla eräänä syksyisenä (ja ruusuisena) iltana. Jos olet saanut Franssin tuutoriksi, niin onneksi olkoon! Frans pitää huolen siitä, että fuksiviikosta jää varmasti muistoja (pois). Legendan mukaan hän onnistui kaatamaan kaljat (tarkoituksellisesti) oman tuutorinsa päälle fuksiviikollaan ja kirjoittajien mielestä olisi vain reilua nähdä historian toistavan itseään. Frans ei kuitenkaan harrasta pelkkää bilettämistä, vaan välillä ottaa opiskelunkin (jopa liiankin) tosissaan. Legendan mukaan Franssi suoriutui ainoana voitokkaasti eurooppaoikeuden lisäpistetehtävästä perinteisen isokänni risteilyn toisena päivänä, kun kanssaristeilijät vielä taistelivat darran kanssa. Joten jos kaipaat pokerivinkkejä, inkiväärireseptejä tai sijoitusneuvoja, vetäise Fransia hihasta. Lisätietoja antaa kirjoittajat Joona Porkka, Eemil Uusikylä ja Tomi Saaranluoma.
Ella Kurkimäki ella.t.kurkimaki@utu.fi Ella on neljättä opiskeluvuottaan aloittava Lapuan lahja Lexille. Tämä nainen on mitä mahtavinta seuraa, joten Ellan ryhmän fuksit voivat
aloittaa
opiskelutaipaleensa
oikein hyvillä mielin. Pesäpallon entinen suurlupaus pyrkii jostain syystä pitämään matalaa profiilia kotipaikkakunnastaan, mutta ajoittainen pohojalaane murre paljastaa heti, mistä hän on maailmalle ponnistanut. Lexissä Ella on toiminut muun muassa vuoden 2025 sitsivastaavana ja vuonna 2026 yhtenä Akateemisen Mölkyn järjestäjistä. Hän on myös osallistujan roolissa kolunnut ainejärjestömme koko tapahtumatarjonnan läpi sekä on yksi toimiston vakikävijöistä ja Calonian penkkien suurkuluttajista. Tarvitset sitten vinkkejä ainejärjestötoiminnasta, parhaista opiskelijameiningeistä, opiskelusta, tai oikeastaan mistä tahansa, she’s your girl! Vaikka Ella onkin jo saavuttanut akateemisen täti-iän, tamppaa hän edelleen urhoollisesti niin Kirkkotien, kuin Turun baarien tanssilattioita (erityisesti Kylien soidessa). Ystäviensä keskuudessa Ella tunnetaan edunvalvojana, koska hän aina muistuttelee kurssi- ja tapahtumailmoittautumisista, on perillä siitä, mitä HOPSin kuuluu sisältää ja mikä tärkeintä, hän asuu asunnossa, jonka sijainti on täydellinen etkojen pitämisen kannalta!
Iida Liimula iiliim@utu.fi Hyvät naiset ja herrat, saanen esitellä teille Ms Iida Liimulan! Tämä lady tässä ei nimittäin ansaitse mitään vähempää kuin ylevän esittelyn. Iida on ensinnäkin aivan huikea ihminen – maailman kahdeksas ihme kuuluukin, että miten veri pääsee kiertämään tuossa läpeensä timanttisessa sydämessä. Suoraselkäisempää, vastuuntuntoisempaa ja myötäelävämpää tyyppiä saa nimittäin (ainakin meidän tulevien juristien joukosta) etsiä pitkään ja huonolla menestyksellä. Iidan kultaakin kallisarvoisempi sisin ei onneksi jää pimentoon tai mene hukkaan, koska hänellä on jatkuvasti sata rautaa tulessa milloin missäkin: Iida on muun muassa ainejärjestöAktiivi isolla A:lla, vaihtaritoiminnan avainhenkilö, lentopallokenttien pelätyin ja hei, tietysti tanssilattian tunnelmannostattaja pilkkuun asti. Missä tapahtuu, sieltä löytyy Iida ja missä Iida, siellä tapahtuu.
FUKSIPRESS
|
73
Hertta Martikainen hertta.m.martikainen@utu.fi Hertta on toista vuottaan Lexissä aloittava 21-vuotias, Helsingistä (snäppikartalta katsoen Vantaalta) Turkuun rantautunut kovan luokan voimistelija ja suomiräp-tietäjä. Hertta on myös erityinen energiajuomanautiskelija ja luennoilla Hertan voikin useimmiten bongata Celsius-tölkki käsissä. Fuksivuoden aikana Hertta kulutti Helsinki-Turku junien istuimia todennäköisesti reippaammin kuin luentosalin istuimia, mutta luennoille saapuessaan Hertta osallistuu aina aktiivisesti kaveriporukan päivän pelailuihin ja on osoittanut erityistä taitoa contextossa. Hertan voi myös löytää usein Assarilta, sillä ravintolan uunituoreet sämpylät ovat tehneet naiseen suuren vaikutuksen. Jos elämän eri osa-alueiden tasapainottelussa tarvitsee vinkkejä, kannattaa kääntyä Hertan puoleen: Hertta on fuksivuonna onnistunut yhdistämään niin opinnot, voimisteluharrastuksensa kuin myös opiskeluelämän riehakkaammat menot. Hertalta saa myös aina analyysit suomiräpin uusimmista julkaisuista ja skenen tapahtumista. Saattoipa käydä niinkin, että Hertta oli hetken aikaa darts-skenessä mukana… eli juttua ja tietämystä eri aiheista riittää. Kaiken kaikkiaan Hertta on hyväsydäminen ja hauska tyyppi, jonka kanssa fuksiviikosta tulee varmasti ihan huippu!
Netta Marttila njmart@utu.fi Olet onnekas saatuasi tuutoriksesi Netan, sillä tämä ensimmäisen opiskeluvuotensa läpi kahlannut neiti todellakin tietää, miten ottaa kaikki irti fuksivuodesta. Saatat alkuun jännittää saapumista Suomen Pariisiin, mutta onneksesi Netta pitää huolen, että Turku tuntuu hetkessä kodilta. Tämä tois pual jokkee kasvanut lexiläinen ottaa nimittäin jokaisen uuden ihmisen vastaan samalla lämmöllä kuin vanhemmankin ystävän. Netan seurassa alun jännitys vaihtuu nopeasti tuttuuden tunteeseen, ja pian huomaatkin löytäneesi paikkasi niin Turussa kuin Lexissä. Tältä kävelevältä fuksivuoden UKK-palstalta voit myös kysyä mitä tahansa, sillä Netalta tuntuu löytyvän vastaus lähes kaikkeen (testattu on). Eikä ihmekään, sillä Netta on täydellinen kombo akateemista tykkiä, ehtymätöntä uteliaisuutta ja lähes jokaisen Lexin tapahtuman vakiokalustoa. Kaipasitpa sitten vinkkejä ensimmäiseen tenttiin, seuraavaan opiskelijatapahtumaan tai siihen, miten päädyt puolessa vuodessa kolminumeroiseen opintopistesaldoon, voit huoletta nykäistä tätä neitiä hihasta. Loppukesän voitkin siis ottaa rennosti, sillä syksyllä sinua odottaa tuutori, jonka seurassa et edes ehdi kauaa tuntea oloasi uudeksi.
Miro Mänttäri miroma@utu.fi Miro Mänttäri on Calonian hiomaton timantti tyrehtymättömällä seikkalunhalulla. Miro on henkilö, joka tulee kaikkien, paitsi vuokrapotkulautojen, kanssa toimeen ja jonka filosofiset näkemykset saavat aivorattaat raksuttamaan! Miro suoriutuu opiskelusta mallikkaasti, kunhan hän on ensin saapunut kokeeseen paikalle selvinpäin ja suorittanut ensimmäisen tenttikierroksen lämmittelynä. Tämän takia fuksien kannattaakin kohdistaa kysymyksensä ennemmin Miron matkailuneuvoihin, kun kouluvinkkeihin. Kirjoittajat kuitenkin suosittelevat suhtautumaan skeptisesti Miron reissuideoihin varsinkin, jos pitää omaa henkeään edes jokseenkin tärkeänä. Fuksien kannattaakin kiittää hallitusta heidän henkien pelastamisesta, kun Miroa ei valittu Skimbalexin alppimatkavastaavaksi, koska Miron alppimatka ei olisi suuntaunut tutuille ja turvallisille Euroopan Alpeille. Välillä Miron seikkailut rajoittavat yhteydenpitoa, eikä alottelupaikkaa olekkaan pakosti tarjolla Välimeren itärannikon matkan takia.
74
|
FUKSIPRESS
Max Nikkari maxnik@utu.fi Seuraavaksi esittelyssä fuksikapunakin tunnettu 22-vuotias Max! Maxin ryhmäläiset voivat aloittaa fuksivuotensa turvallisin mielin, sillä tämän paremmissa käsissä te ette voisi olla. Max on toisen vuoden opiskelija ja ylpeä entinen tamperelainen. Max on lämminsydäminen, innokas ja uskomattoman ongelmanratkaisukykyinen persoona – ei ole tilannetta tai asiaa, johon tältä kaverilta ei löytyisi ratkaisua. Kannattaakin kääntyä Maxin puoleen aina avun tai tärppilistojen tarpeessa, kunhan asia ei vain liity pyöräilyyn. Se ei häneltä suju. Max innostui ainejärjestötoiminnasta jo fuksiviikolla, ja tämän jälkeen Maxin onkin voinut nähdä tanssilattian lisäksi myös järjestämässä mitä huikeimpia tapahtumia, kuten Lexin toogia. Opiskelun ja juhlimisen ohella tämän nuoren miehen voi nähdä myös Samppiksen maauimalassa vetämässä sellaista tahtia, että altaan aallokko muistuttaa enemmän Itämerta syysmyrskyssä kuin leppoisaa kesäallasta. Maxin kanssa ikimuistoinen fuksivuosi on varma!
Pyry Ohtonen pyry.a.ohtonen@utu.fi Pyry "Pryzmi" Ohtonen on Lauttasaaren lahja Suomen juristikunnalle. Tämän valloittavan Helsingin herran saatat löytää luennolta takarivistä, lähimmän kauppasi eineshyllyltä tai Kirkkotieltä yön pimeinä tunteina. Luennoilta et kyllä välttämättä ihan heti löydä, jos olet ajoissa paikalla. Sama koskee muuten luentojen lisäksi lentoja. Pyry tietää oman paikkansa maailmassa. Se on Kehä 1:n sisäpuolella. Ja FPL-taulukon kärjessä. Pyryn lähipiiri on varma siitä, että tämä mies tulee vielä väittelemään itsensä FPL-tieteen tohtoriksi. Onhan äijä myös underrated skenettäjä ja kävelevä Räp-musiikkikirjasto. Mies on opintojen ja t-sanan (älä sano hänen kuullen työ) ohella ehtinyt vaikuttamaan Seilailexissä, ELSAn hallituksessa sekä eri komiteoissa ja kastajaisten oppaana. Tapahtumissa hän on kuin kotonaan. Lexiläiset tuntevat hänet iloisena, sydämellisenä ja aitona ystävänä, jolla on aina hetki aikaa jutella. Kannattaakin jutella Pyrylle. Livenä tai IG-reelsejä lähettämällä. Protect this man at all costs.
Kaisa Palmroos kmpalm@utu.fi Suuret onnittelut sinne, jos olet saanut tuutoriksesi Kaisa “Böle” Palmroosin. Kaisa on 20-vuotias kolmannen vuoden ilopilleri Espoosta, joka on muuttanut opiskeluiden perässä Suomen todelliseen pääkaupunkiin. Kaisa on Lexissä toiminut muun muassa tapahtumajaostossa, joten häneltä kannattaa ehdottomasti kysyä tapahtumavinkkejä. Lisäksi hän on myös opiskeluidensa aikana toiminut aktiivisesti erilaisissa komiteoissa. Vapaa-ajallaan Kaisa pelaa padelia, käy pilateksessa, tekee töitä ja nautiskelee herkkuja. Kaisalta kannattaa aina rohkeasti kysyä mitä vaan opintoihin liittyvää, sillä hänellä on aina vastaus valmiina. Kaiken tämän lisäksi Kaisa on myös ihana ja helposti lähestyttävä ihminen, jonka seurassa kaikki viihtyvät!
FUKSIPRESS
|
75
Lenni-Heikki Ruokanen lenni-heikki.j.ruokanen@utu.fi Lenni-Heikki, tunnetummin “Lehe” kuuluu yliopiston kovimpiin ukkoihin. Tämä neljännen vuoden opinnot kunniakkaasti aloittava Calonian “common encounter” on kunnostautunut vuosien aikana muun muassa Seilailex-jaostossa, ELSA Turun ContactExpo-vastaavana ja kuluvana vuonna Lexin menestyksekkäänä yritysyhteistyövastaavana. Hommat saattavat jatkua myös tulevaisuudessa rahan parissa ;) Leheä kuvastavat persoonana poikkeuksellinen rentous ja elämäniloisuus, jotka sekoittuvat toisaalta voimakkaaseen vastuuntuntoisuuteen. Tämän vapauden ja itsenäisyyden nautiskelijan kanssa juttuun pääsee aiheesta kuin aiheesta. Erityisesti Lehen korvat virittyvät kuitenkin kuullessa sanat: “bileet” (mieluiten sellainen, jossa pääsee verkostoitumaan ilmaisen alkoholin kera), “hakea pestiä”, “LinkedIn” tai missään kontekstissa “kylteri” (esimerkiksi: “taas ne kylterit X”, “tyypillinen kylterimeininki Y”). Tosiaankin, Lehe on päässyt työskentelemään paljon kauppatietelijöiden kanssa erityisesti ContactExpo -aikoinaan. Kokemukset ovat lukuisten haastattelijoiden mukaan olleet kirjavia. Kuitenkin lukuisten skandaalimaisten anonyymien vinkkien mukaan Lehe on ainakin joskus ollut jäsen kylterien pahamaineisessa järjestössä, Turun akateemiset arvopaperisäästäjät ry:ssä! Erityisesti Lehe on kiinnostunut verkostoitumisesta, mieluiten viileän viskilasin ja sauhuavan sikarin äärellä. Kaveri voi siis opettaa vinkin, jos toisenkin uralla etenemiseen kontaktien kautta! Yhtä hyvin haalareihin kuin pukuunkin sopivana aktiivina Lehe onkin hienointa tuutorimateriaalia ja oikea tyyppi opastamaan opiskelijaelämän tyylikkäimpiin saloihin!”
Venla Salminen veells@utu.fi Tämä neiti ei suurem-
Frans Salminen
pia esittelyitä kaipaa,
fosalm@utu.fi
sillä hänen aurinkoi-
Frans on viidettä
nen olemuksensa on
ja viimeistä vuot-
tehnyt lähtemättömän
taan
vaikutuksen
aloitteleva
lexiläinen, on
jo
joka
pidemmän
Calonian
käytävillä. Mikäli olet tarpeeksi onnekas saadessasi Ven-
aikaa ehtinyt pyöriä
lan tuutoriksesi, voit huokaista hel-
mukana mukana Lexin
potuksesta. Hän ottaa sinut heti siipiensä suojaan ja tekee kaikkensa,
toiminnassa. Olet onnekas,
jotta tuleva fuksivuosi on elämäsi paras vuosi. Hänen oma fuksivuo-
jos sait Fransin tuutoriksesi, sil-
tensa kului nautiskellen opiskelijaelämästä täysin siemauksin, ja kol-
lä tämä akateemisesti varttunut herra (lue. Setä) tietää jos mitäkin
men opiskeluvuotensa aikana hänen tunnetuin lausahduksensa onkin
yliopistoelämän saloista, liittyivät ne sitten mielenkiintoisimpiin
ollut: ”Hei nyt pitää nauttia!”. Venlan kanssa elämä on nimittäin
kursseihin, Kirkkotien tanssilattialla näytettäviin bravuuritanssi-
yhtä auringonpaistetta ja loputonta naurunremakkaa, ja hänen kans-
liikkeisiin tai muuten Lexin toimintaan. Frans on myös puhelias ja
saan tulet todellakin nauttimaan jokaisesta sekunnista!
sosiaalinen, joten sinun ei tarvitse pelätä hiljaista hetkeä, sillä hän löytää kyllä aina jotain puhuttavaa. Eli jos kaipaat mitä tahansa tukea tai seuraa, niin kannattaa nykäistä rohkeasti Fransia hihasta!
76
|
FUKSIPRESS
Otto Tammi otto.i.tammi@utu.fi Ylpeästi kaarinalainen ja kansalaiskunnoltaan koeteltu Otto on luotettava ja hänet on helppo saada innostumaan mitä erikoisimpiin aktiviteetteihin. On kyse sitten
karaokesta,
oma-aloitteisista
paloturvallisuustarkastuksista tai oudoista iskevistä mietelauseista, saa tämän herran aina kiinnostumaan. Otto on ystävällinen kaikkia kohtaan ja suhtautuu uteliaasti ympäristöönsä. Otto vaikuttaa olevan immuuni stressille ja vaikka tentit painaisivatkin päälle löytyy tämä mies silti tanssilattioilta ja sääntömääräisistä kokouksista. Hän on aktiivinen ja valmis vaikuttamaan asioihin niin Lexissä, yliopistossa kuin kotikunnassaankin. Hän toimii Lexissä mm. ulkoasianjaostossa ja on vakiokasvo siellä missä hän pystyy toiminnallaan edistämään yhteistä hyvää. Ottoa kiinnostaa suuresti kulttuuri ja politiikka, ja on lisäksi monen eri kielen taitaja. Päätyessäsi tämän herrasmiehen fuksiryhmään voit olla varma, että hän antaa sinulle erinomaisen perehdytyksen niin Turkuun kuin opiskelijaelämäänkin (ja tahtomattasi myös Kaarinaan). Häneltä voit siis rohkeasti kysyä mistä vaan maan ja Kaarinan välillä. Todettakoon kuitenkin, että mikäli suunnittelet Oton kanssa laskettelureissua, saattaa laskut jäädä hieman lyhyiksi mutta huikat sitäkin pidemmiksi, varsinkin jos mintulla on näppinsä pelissä.
Emmi Toivonen emmito@utu.fi Emmi on Rauman lahja maailmalle.
Vaikka
Emmi
aloittelee vasta toista opiskeluvuottaan, on hän ehtinyt fuksivuonna kokemaan tapahtuman jos toisenkin, sitseistä puhumattakaan… Vappuna Emmi johti esimerkillään suorittamalla vappupassin täyteen leimoja. Olet onnekas päästessäsi tutustumaan Emmiin. Emmi on huippu sosiaalinen (jututtaa mahdollisuuden saadessaan ketä vaan, milloin vaan), rento ja rempseä, hiukan myös elämän ekstaaseissa etenevä lexiläinen. Emmi ei pelkää tarttua tuumasta toimeen ja hänellä onkin toiminta täydessä vauhdissa silloin, kun muut vasta suunnittelevat. Olipa kyse mistä tahansa, Emmi auttaa mielellään. Emmin kanssa fuksiviikosta tulee elämäsi ikimuistoisin viikko!!
Allan Vidgren aavidg@utu.fi Olet erittäin onnekas, jos sinut on valittu Allanin tuutoriryhmään. Tämä turkulaistunut munkkalainen on luvannut asettaa tuutoroinnin ykkösprioriteetikseen, vaikka hänen päivänsä ovat täynnä muita side questeja, kuten oman start-upin pyörittämistä. Allan kävikin koko ensimmäisen opiskeluvuotensa hyvin ahkerasti tapahtumissa, eikä tarvitse huolehtia etteikö miestä näkyisi Kirkkotiellä myös ensi vuonnakin. Edes vappuun osunut [t-sana]-haastattelu ei saanut Allania jättäytymään pois vapun kosteimmista tapahtumista. Allanilta tuutorointi hoituu myös ruotsiksi ja venäjäksi, ja hän mielellään esittelee näitä taitojaan fukseille fuksiviikolla! Opintojen suhteen Allanin tuutoroitavat ovat myös hyvissä käsissä, ja hän kuuluukin siihen harvojen joukkoon, jotka erään fuksisyksyisen Ruotsin-risteilyn toisena päivänä nousivat tunnollisesti ylös aamuyhdeksältä suorittamaan eurooppaoikeuden toista lisäpistetehtävää (sai kuitenkin 0p.) Harva fuksi on myöskään ollut yhtä perillä patenttioikeuden saloista kuin Allan. Tämä ilmiselvä & häikäilemätön pykälä-rejekti on rento, avoin ja aina valmiina verkostoitumaan!
FUKSIPRESS
|
77
MYYTINMURTAJAT
Myytinmurtajat Lex Edition Haluan ensiksi onnitella juuri sinua lämpimästi opiskelupaikasta Turun oikiksessa! “Oikis on ihmisen parasta aikaa” ei ole nimittäin vain turha fraasi, jota viljellään, kun ei keksi muutakaan sanottavaa onnittelujen kylkeen. Kuitenkin mahdollisesti uusi kaupunki, uusi ympäristö ja uudet ihmiset voivat tuoda mukanaan innostuneen jännityksen lisäksi pientä hiipivää epävarmuutta. Onko sitä funikulaaria pakko käyttää? Entä ovatko kaikki muut tietotasoltaan lähellä oikeustieteen tohtoria? Olen kerännyt muutamia yleisiä, jokseenkin hieman kärjistettyjä myyttejä fuksivuodesta sekä vastaukset niihin jännitystä lievittämään.
1. Fuksivuosi on pelkästään opiskelijabileitä ja väsyneitä aa-
2. On otettava välittömästi intensiivikurssi ymmärtääkseen Tu-
muluentoja.
run murretta.
Jokainen voi tehdä fuksivuodesta omannäköisensä. Lexillä on
Syntyperäisenä tamperelaisena siirtyminen Turkuun epäilytti,
kattava tarjonta erilaista toimintaa, johon kannattaa fuksina eh-
mutta Turku on aivan mahtava opiskelukaupunki! Opiskelijoille
dottomasti hypätä mukaan! Suosittelen lämpimästi osallistumaan
on lukuisia tapahtumia, ravintoloita, alennuksia – you name it!
etenkin fuksiviikon iltaohjelmaan, sillä silloin oppii paljon siitä,
Opiskelijat ovat tulleet Turkuun ympäri Suomen, joten kielikurssi-
mitä kaikkea seuraavina vuosina voikin puuhata. Vanhan ja viisaan
kaan ei ole välttämätön selviytyäkseen.
vinkki: muista nukkua, edes viikonloppuisin. “Et sää ollu” -> olitko? “Mää katsosin” -> hän on katsonut jo!
78
|
FUKSIPRESS
MYYTINMURTAJAT
3. Fuksiviikolla pitää tutustua kaikkiin ja muodostaa oma ka-
5. Tentit ovat mahdottomia, mutta tarvitsen niistä parhaan
veriporukka.
mahdollisen arvosanan.
Ensimmäinen viikko menee todella nopeasti. Mikäli joku uusista
Jokaisella menee oma aikansa opiskelutekniikan hiomiseen. Yli-
fukseista onnistuu puhumaan jokaiselle vuosikurssinsa edustajalle
opistossa opiskelu voi olla hieman erilaista, mutta kaikki selviävät
ensimmäisellä viikolla, lupaan kirjoittaa julkisen anteeksipyynnön
siitä kyllä. Etenkin fuksivuonna lasku opintoihin on melko peh-
seuraavaan LexPressiin. Kokonaisuudessaan oikiksessa opiskelee
meä. Arvosanojen osalta haluaisin muistella sitä, mitä eräs aikai-
satoja ihmisiä, ja jokaisen ensimmäisellä viikolla tavanneelle koit-
sempien aikojen dekaani totesi eräällä kurssilla. “Tiedättekö, miksi
taisin saada anteeksipyynnön valtakunnalliseen lehteen. Tutustu
kutsutaan lääkäriä, joka valmistui jokaisesta kurssistaan arvosanal-
rohkeasti, mene ja tee – Lex on täynnä huipputyyppejä!
la 1? Lääkäriksi.” 6. Vanhemmat opiskelijat ovat pelottavia ja kysymykseni on to-
4. Kaikki muut osaavat toimia sitseillä, ommella haalarimerk-
dennäköisesti tyhmä.
kejä ja ovat approjen asiantuntijoita.
Vanhemmat opiskelijat auttavat mielellänsä! Kysy rohkeasti tuuto-
Mitä pidemmälle vuosi etenee, sitä selvemmäksi käy, että suurin
riltasi, hallituslaiselta tai vastaantulijalta, miten siellä opiskelijara-
osa on aivan yhtä hukassa. Tämä kannattaa ottaa yhdistävänä teki-
vintolassa nyt maksettiinkaan, missä se ylipäätään on tai mitä siel-
jänä: kysy joltakin, ompele jonkun kanssa merkkejä yhdessä, haa-
lä on ruokana. Klisee, tiedän, mutta tyhmiä kysymyksiä ei todella
huilkaa kampuksella.
ole. Samalla tutustut vanhempiin tieteenharjoittajiin!
Toivottavasti kenelläkään ei ole oikeasti näin katastrofaalista käsitystä yliopistoelämään siirtymisestä. Jutun pääviesti on kuitenkin sama, oli huolenaiheesi pieni tai suuri: kysy rohkeasti, tule mukaan, nauti! Edessäsi on elämäsi ikimuistoisimpia vuosia, joten ota niistä kaikki irti ja heitä huolet pois. Vielä oikein lämpimästi tervetuloa Lexiin! <3
Silja Yli-Hinkkala, toimitusaustaja
FUKSIPRESS
|
79
KAMPUS JA
Kupittaanpuisto
80
|
FUKSIPRESS
LUKUSALIT Kiistaton tosiasiahan on se, että oikiksessa täytyy myös opiskella. Ainakin jos aikoo nostaa opintotukea ja välttää opintotukilautakunnan yhteydenoton seuraavana vuonna. Menneitä ovat ajat, jolloin tentti läpäistiin silmäilemällä koealue edellisenä iltana läpi, sillä tenttitulosten julkaisun yhteydessä valitettavan tuttu kaveri on pieni mutta sitäkin ilkeämpi i-kirjain. Raivokas tenttiin paukuttaminen tekee kyllä myös hyvää armottoman opiskelijaelämän vastapainona. Kun viime hetken paniikki iskee, kannattaa hakeutua johonkin seuraavista paikoista:
1. Educarium: Kirjasto sijaitsee Educariumin ensimmäisessä kerroksessa. Samasta rakennuksesta löydät myös Macciavellin suositun opiskelijaravintolan. Kirjastossa on myös lukusali, joka hyvän sijaintinsa vuoksi on suosittu lexiläisten keskuudessa.
2. Calonia: Iltaisin ja viikonloppuisin varmasti oivallinen
paikka takoa lakeja päähänsä, mutta virka-aikaan vilinää riittää. Tehokasta lukuaikaa uhkaavat kaverit ja Lex Café, mutta rekvisiitan puolesta ei ole Caloniaa voittanutta: kurssikirjastosta löydät niin lakikirjat, tenttikirjat, hallituksen esitykset kuin muutkin tarpeelliset teokset.
3. Teutorin kirjasto: Tenttipaniikin iskiessä tänne pääsee lukemaan vuorokauden ympäri.
4. Turun kauppakorkeakoulu: Kauppakorkeakoulun kirjasto ja kurssikirjasto ovat myös kokeilemisen arvoisia paikkoja. Valikoima ei lexiläisiä ajatellen ole mikään päätähuimaava, mutta joitakin kauppa- ja vero-oikeuden kirjoja voit sieltä löytää. Kauppakorkeakoulun kirjastosta löydät myös yhden yliopistoalueen suurimmista lukusaleista, jossa myös moni lexiläinen säännöllisesti kuluttaa penkkejä. Sali on normaaliolosuhteissa lähes tyhjä, mutta täyttyy äärimmilleen aina kauppakorkeakoulun tenttiviikkojen lähestyessä. Kirjaston alapuolella sijaitseva Monttu on myös mainio ruokapaikka.
Turun kaupunginkirjasto (ei kartalla): Valikoimansa puolesta paikka on melko onneton, minkä lisäksi monet kirjat ovat pitkän jonotuksen takana. Kirjastorakennuksesta löytyy kuitenkin monenlaisia lukupakkoja, jotka ovat auki myös sunnuntaisin. Sopii lukupaikaksi, jos pieni häly ei häiritse keskittymistä.
5. Pääkirjasto: Yliopistonmäellä sijaitseva pääkirjasto on yksi Suomen vapaakappalekirjastoista, mikä tarkoittaa, että sen arkistoihin talletetaan kappale jokaista Suomessa julkaistua painotuotetta. Näin ollen kirjaston varastot ovat valtaisat ja kirjojen lainaaminen tapahtuu varaussysteemin kautta. Käytännössä kirjan voi varata joko netistä tai paikan päältä ja hakea kirjastolta seuraavana päivänä. Tenttikirjoja pääkirjastolta ei kuitenkaan kannata etsiä, sillä niiden lainaus on organisoitu kurssikirjastojen kautta. Pääkirjastolta löydät myös ison ja valoisan lukusalin, joka on yleensä rauhallinen ja tunnelmaltaan kivan akateeminen. Pääkirjastolla järjestetään vuosittain erilaisia kursseja koskien tiedonhakua ja kirjaston käyttöä – kannattaakin perehtyä asioihin ja erityisesti kirjaston hakujärjestelmän käyttöön omaa työskentelyään helpottaakseen.
6. Åbo Akademis Bibliotek: Mukavan rauhallinen ja viileä paikka aivan Tuomiokirkon takana on monen lexiläisen suosikki, eikä vähiten erittäin pehmeiden tuoliensa ansiosta. Myös ruotsia pääsee kirjastolla treenaamaan. Suomenkielinen kirjallisuus kirjastossa on vähissä, mutta lukupaikat ovat lokeroituja ja mukavuutta lisäävät valo ja pistoke kannettavaa/laturia varten. Myös Gado Gadon opiskelijaruokala sijaitsee aivan vieressä. Muita vinkkejä kirjansaalistukseen: Monet kirjat löytyvät onneksi myös sähköisinä Volterista (utuvolter.fi). Ulkopaikkakuntalaisen kannattaa tarkastaa myös oman kotikuntansa kirjaston valikoima. Lisäksi toimistolta löydät Lexin kirjakokoelman, joka saattaa tuoda pelastuksen kirjanmetsästyksen käydessä epätoivoiseksi. Aina kirjaa ei ole saatavilla, jolloin kopiointi on ainut vaihtoehto. Kopiointi onnistuu lyhyempien pätkien osalta Calonialla, minkä lisäksi monistaminen onnistuu kätevästi kopiointiliikkeessä. Suuremmalta vaivalta säästyy, kun sopii kirjojen kopioimisesta kavereiden kanssa.
FUKSIPRESS
|
81
OIKKARIN AAKKOSET AATU eli Akateeminen Aurajokilaivuritutkinto: Kesän kolkutellessa ja terassien avautuessa järjestetään Aurajoen rannassa juontikisailu, jossa kittauksessa ansioituneet palkitaan kunnialla, haalarimerkeillä sekä erilaisilla titteleillä, joista esimerkkeinä mainittakoon Matruusi, Kapteeni ja Hinaaja. Akateeminen silliaamiainen eli sillis: Ruokaa, juomaa ja laulua salaisessa paikassa, vuosijuhlien jälkeistä päivää ilostuttamassa. Akateeminen vartti: Pelastava neljännestuntinen, jollaista vielä lukioaikoina ei suotu. Muutenkaan poissaoloista ei tarvitse tehdä selvitystä – ainoastaan kieliopinnoissa vallitsee 75 % läsnäolopakko. Alumni: Yliopistosta valmistunut henkilö. Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneet ovat tiedekuntamme alumneja, joilla on tietenkin myönteinen suhtautuminen lexiläisiä kohtaan. Akateemisen Mölkyn Mestaruuskilpailu: vuoden yksi odotetuimmista urheilu- ja hengailutapahtumista, jonka Lex järjestää Wappuviikolla. Lex on tunnetusti ollut vahva mölkyssä, vaikka joukkueita saapuukin kisailemaan kaikkialta Suomesta. Appro: Opiskelijakaupungeissa järjestettävä tapahtuma, joissa opiskelijat kiertävät ravintolasta toiseen ansaiten leimoja, jotka oikeuttavat eritasoisiin ansio(haalari)merkkeihin. Juhliminen jatkuu pikkutunneille saakka ja meno on huumaava. Ota haltuun ainakin Hämeenkadun appro, Pikkulaskiainen ja edellä mainittu AATU. Artikla: Sisarainejärjestömme villissä Pohjolassa eli Rovaniemellä. Parhaiten pohjoisen veljiin ja sisariin tutustuu osallistumalla Rollon Kv-viikolle, Poronkusematapahtumaan tai lukemalla Digesta-lehteä toimistolla. Assarin ullakko: Opiskelijaruokala Lexin toimiston kupeessa. Assarin yhteydestä löydät ko-
82
|
FUKSIPRESS
konaan kasvisruokaa tarjoavan opiskelijaruokala Bryggen. Aurajoki: Kaupunkimme läpi virtaava ränni, johon on syytä varoa suistumasta kotimatkalla. Paikoitellen kotoisa kaupunkimme uhkaa vajota jokeen – lieneekö syynä Tampereella vaikuttavan Ei-turkulaisen osakunnan vuosittainen traditio pomppia torilla toivoen Turun uppoavan? Bootlex: Lexin oma jalkapallojoukkue, jonka viikkovuorolle jokainen on tervetullut taitotasoon katsomatta. Cal§ari: Tiedotustoimikunnan painattama tiedotuslehti pitää sisällään tietoa tulevista tapahtumista, ajankohtaisuuksista sekä aimo annoksen vaihtelevanlaatuista huumoria. Calonia: Kampusrakennus, jossa oikeustieteellinen tiedekunta (ja Lex Café) toimii. Calonian kahvila: Lexiläisten oma kahvila Calonialla. Täällä vietät aikaa todennäköisesti enemmän kuin lukusalissa. Iloinen palvelu, uudet lehdet ja kaverit odottavat sinua! Codex: Svenskspråkiga juriststuderanden i Helsingfors. Dekaani Mika Viljanen: Tiedekunnan dekaani.
polttava tarve jakaa lainopillisia neuvoja lähipiirille juuri opittuun tietoon ja keskimääräistä korkeampaan sivistystasoon perustuen. Fuksikapteenit: Vuosikurssinsa edustajat, jotka ovat vastuussa esimerkiksi legendaaristen Toogien järjestämisestä. Fuksipassi: Lärpäke, johon tuoreet oikeustieteen ylioppilaat keräävät fuksipisteitä saadakseen lunastettua haalarit toimistolta! Haalarit: Se ainoa oikea bailuvaate, jonka väri riippuu opintoalasta – meillä väri on tietenkin kauniin bolognanpunainen. Omat haalarisi voit ostaa toimistolta kerättyäsi fuksipassin täyteen fuksipisteitä. Haalarimerkki: Bileunivormun koristuksia, joita saa niin tapahtumista kuin ostamalla. LexLibriltä voit ostaa kaikki Lexin klassikkomerkit ja niiden kanssa voikin sitten käydä luontoistalouden mukaista vaihtokauppaa muiden tieteenharjoittajien kanssa. Ius Naturale: Lexin alaisuudessa toimiva ympäristö- ja ilmastoasioihin keskittynyt oikeustieteen opiskelijoiden kerho. Janne Salminen: Tiedekunnan entinen dekaani, nykyinen oikeuskansleri ja lexiläisten ylpeys. Judica: Rakas sisarainejärjestömme Joensuussa.
ELSA (The European Law Students’ Association): Euroopan laajuinen oikkarijärjestö, joka toimii myös Turussa. ELSA tarjoaa kaikenlaista excuista ja bileistä laajamittaiseen ja halpaan ulkomaanmatkailuun sekä kansainväliseen työharjoitteluun!
Juristiliitto: Jokainen Lexin jäsen on myös Juristiliiton jäsen, mikä oikeuttaa muun muassa Juristiuutisiin, joka tipahtelee luukusta suhteellisen mukavaan tahtiin ilman maksua. Ei myöskään kannata jättää väliin Juristiliiton esittelyä alkusyksyllä!
Excursio: Yleensä varsin edulliseen hintaan tarjottava tutustumiskäynti johonkin tieteen, työn tai taiteen mekkaan.
Justus: Vähintään yhtä rakas sisarainejärjestömme Vaasassa.
Fuksi: Onnellinen 1. vuosikurssin opiskelija, eli esimerkiksi juuri sinä! Tunnusmerkkeinä mainittakoon pääsykokeen läpäiseminen sekä
Jäsenneuvosto: Nimestään huolimatta rento keskustelutilaisuus, jossa kuullaan jäsenistön mielipiteitä ja ajatuksia ennen Isoista Asioista
päättämistä. Osallistumalla saat äänesi kuuluviin ja autat ohjaamaan rahaa oikeisiin kohteisiin. Kastajaiset: Fukseille järjestettävä kosteaakin kosteampi rituaali, jossa heidät otetaan virallisesti lexiläisiksi. Joskus sataa, joskus kastuu/ kostuu muutenkin… Kettumerkki: Arvostettu ansiomerkki, joka myös Lexin tunnustusmitalina tunnetaan.
Oikkariliitto: Jokainen Lexin jäsen on myös Oikkariliiton jäsen. Oikkariliitto on oikeustieteen opiskelijoiden kattojärjestö. Oikkariliitto tukee ja koordinoi ainejärjestöjen tekemää edunvalvontatyötä. Opintotukilautakunta: Se mystinen elin, jonka lähettämät kirjeet saavat kylmät väreet ravistelemaan selkäpiitä. Koskettaa jokaisen opiskelijan elämää uhaten sulkea kukkaronnyörit, elleivät opinnot etene.
Kirkkotie: Tuo lexiläisten oma pyhättö, jossa järjestetään jos jonkinlaisia bailuja. Jäsenille löytyy niin tanssilattia, videotykki, musaa kuin biljardiakin. Paikka, joka ei virallisia aukioloaikoja tunne. Valmistaudu siis bailaamaan aina seuraavan päivän lounasaikaan asti!
OPM: Oma Pullo Mukaan.
Klubi-ilta: Jonkin teeman ympärille järjestetty asiapitoinen ilta, joka sisältää alustuksen, keskustelua ja iltapalaa.
Pykälä: Joko § tai sisarainejärjestömme Helsingissä. Ainainen kilpakumppanimme, vähän niin kuin Roope Ankka ja Kulta-Into Pii.
Kv-viikko: Jokaisen pohjoismaisen sisarainejärjestön järjestämä jokavuotinen riemuviikko täynnä excuja, bileitä, luentoja, mökkikeikkaa ja muita yllätyksen täyteisiä hetkiä. Lexin Kv-viikko on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Pohjolan parhaista!
Ryhmä Lex: Joukko nykyajan preetoreita, jotka huolehtivat oikeustieteen opiskelijoiden eduista TYY:n päättävissä elimissä.
Laulukirja: Kannattaa pitää aina mukana – koskaan ei voi tietää, milloin se unelmien tyyppi kävelee vastaan aiheuttaen tarpeen serenadin esittämiseen.
Senilex ry: Tiedekunnastamme valmistuneiden eli alumnien yhdistys, joka on perustettu vuonna 2000. Järjestää verkostoitumistilaisuuksia ja edesauttaa yhteistyötä tiedekunnan, opiskelijoiden ja alumnien välillä.
Parkki: Kauppakorkeakoululaisten bilemesta. Punssi: Virvokkeista kallein, mutta myös jaloin. Nautitaan sitseillä kahvin kera.
SeilaiLex: Lexin purjehdukseen ja vesiaktiviteetteihin keskittynyt kerho.
Lex Hockey: Lexin jääkiekkojoukkue. Lexinfo: Valveutuneiden lexiläisten oma sähköpostilista, jonka kautta tieto kaikesta olennaisesta kulkee. Muutoinkin kannattaa muistaa, että sähköposti on yliopistomaailman tietokanava numero uno!
Sitsit: Olennainen osa opiskelijaelämää ja Lexiä. Kolmen ruokalajin illallinen, runsaasti juomaa ja juomalauluja. Nostaa snapsinjuontitaidon vuodessa aivan omaan luokkaansa!
eipä siellä Kirkkotietä hauskempaa olekaan. TLKS: Lääkisläiset. Pukeutuvat valmistuttuaan valkoisiin mutta opiskellessaan mustiin. Toimisto: Lexiläisen toinen koti, jossa pääsihteeri hoitaa äidin virkaa ja lievittää koti-ikävää. Tietokoneita, reilua kahvia sekä viihdyttävää lehtitarjontaa. Osaan tapahtumista myydään haalarimerkkejä toimistolla. Toispual jokke: Se puoli Aurajokea, jolla Kirkkotie, toimisto ja Calonia eivät sijaitse. Toogabileet: Fuksien järjestämät roomalaistyyliset bakkanaalit Kirkkotiellä. Pukukoodina tooga. Ilmapiiri kostea, hektinen ja hekumallinen. TuKY: Sinisissä haalareissa temmeltäviä kauppatieteilijöitä Shop-High Schoolista. Ekonomiplanttuja, jotka bilettävät joko Montussa tai Parkilla. Eksyvät usein Kirkkotielle. Tuutori: Elämää suurempi pienryhmäohjaaja, jolta voit kysyä mitä tahansa saaden vastaukseksi mitä tahansa. Eivät aina tiedä kaikkea, mutta tietävät melko varmasti, kuka tietää tai ainakin tietävät, kuka tietää sen, joka tietää. TYY: Turun yliopiston ylioppilaskunta on vuonna 1922 perustettu Turun yliopiston opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, johon sinäkin kuulut. Toimintaan kuuluu mm. opiskelijan edunvalvontaa ja Turun ylioppilaslehden eli Tylkkärin julkaisemista. TYY:n kanslia sijaitsee Ylioppilastalo A:ssa, josta voit hakea lukuvuositarrasi opiskelijakorttiin. Tälpual jokke: Se puoli jokea, jolla sijaitsevat Kirkkotie, toimisto ja Calonia.
Skimbalex: Lexin oma laskettelukerho, joka järjestää laskettelureissuja lexiläisille.
Vuosijuhlat: Ne juhlista jaloimmat, joiden kohdalla rahasta tai tyylistä ei säästellä.
Lex Libri Oy: Lexin omistama osakeyhtiö, joka mm. pyörittää kahvilaa ja välittää kirjallisuutta opiskelijaystävälliseen hintaan.
Stadga: Åbo Akademin oikkarit.
LexPress: Lexin virallinen äänenkannattaja, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa.
Tentti: Kiusallinen piikki kurssin ja opintorekisterimerkinnän sitkeässä välilihassa. Lexissä vallitsevan mielipiteen mukaan tentit on tehty uusittaviksi.
Wappu: Sitsit, kilpasoutua Aurajoella, lakitus Taidemuseonmäellä, skumppaa, Kirkkotiebileet, akateemista mölkkyä, piknik Puolalanpuistossa ja paljon muuta. Voiko opiskelija tätä partyputkea enempää edes pyytää?
Lex Puuhelmet: Lexin salibandyjoukkue. Järjestää viikkovuoroja sekä toisinaan pelejä ja vuoroja muiden ainejärjestöjen joukkuiden kanssa.
Tivoli: Lääkiksen bilemesta. Herättää kateutta monissa. Kutsuja Tivolille tulee harvoin, mutta
YTHS: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Paikka, jossa saa rahoilleen hyvää vastinetta hoidon muodossa aivan Kirkkotien strategisessa läheisyydessä.
FUKSIPRESS
|
83
Tenttikirja loppu kirjastosta? Oikeustapaus etsinnässä? Teksti kaipaa lähteitä? Ei hätää – me hoidamme. Oikeustieteen opinnoissa tarvitset jatkuvasti ajantasaista tietoa: lainsäädäntöä, oikeuskäytäntöä, kirjallisuutta. Alma Insightsin juridiikan palveluista saat oikean tiedon oikeaan aikaan. VERKKOKIRJAHYLLY on digitaalinen kirjasto, josta löydät kurssi- ja tenttikirjat – käytettävissäsi milloin tahansa, omalta läppäriltä tai puhelimelta. Ei kirjastojonoja, ei palautuspäiviä. LAKITIETOPALVELUISSA EDILEX ja SUOMEN LAKI on ajantasainen lainsäädäntö, oikeuskäytäntö ja esityöt sekä paljon muita lähteitä ja linkityksiä lisätietoon. Kun kurssilla viitataan tuoreeseen ratkaisuun tai lakimuutokseen, löydät sen konteksteineen palvelusta. Näitä palveluita juristitkin käyttävät: ota ne haltuun jo opinnoissa. Opiskelijana käytät palveluita veloituksetta koulusi tarjoamina. Kysy lisää opiskelijakirjastostasi! Olemme tukenasi matkalla juristiksi – tenttiinluvusta tutkielmaan ja oman suunnan löytämiseen.
Lue lisää: almainsights.fi/oikkarille
Oikea tieto oikeaan aikaan.
60°26'96"N 22°15'78"E
KAUPUNGIN PARHAIDEN BILEIDEN KOORDINAATIT
est. 1991
LEX HIGHLIGHTS 1960 Turun yliopiston lakitieteellinen tiedekunta perustetaan.
1961 Toiminta alkaa: 150 pyrkijästä hyväksytään sisään 78. Ensimmäiseksi dekaaniksi valitaan nyt jo legendaarinen P. J. Muukkonen. Uuden tiedekunnan tilat sijaitsevat matemaattisluonnontieteellisen siiven toisessa kerroksessa lähellä yliopiston kahvilaa. Lex perustetaan! Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valitaan Tuomo Pekkala. Yhdistyksemme nimi on aluksi TYLex ja tarkoitukseksi määritellään jäsenten keskinäinen yhteydenpito sekä edunvalvonta. Käytännöllisistä syistä yhdistys jätetään rekisteröimättä ja liitetään kerhona TYY:n järjestöksi. Jo ensimmäisenä keväänä Lex saa yhden paikan TYY:n edustajistoon lexiläisten äänestysprosentin ollessa varsin vaatimaton 95 %.
1962 Lex osallistuu kansainvälisiin ylioppilaskäräjiin Paraisten Airistolla. Lexillä on ollut heti alkuvaiheesta asti kansainvälistä yhteistyötä, erityisesti pohjoismaista yhteistyötä. Samana vuonna Lex tuo Turun yliopistoon uusien opiskelijoiden ohjausjärjestelmän, tuutoroinnin, joka myöhemmin leviää muihinkin tiedekuntiin. Lisäksi Lexin ensimmäinen lehti Välipuhe näkee päivänvalon. Lehti toimii vuoteen 1968 asti.
Saman vuoden marraskuussa maailma räjähtää, kun sanoma- ja iltapäivälehdet julkaisevat tiedon Turun oikeustieteen ylioppilaiden salakapakan kärähtämisestä. Kirkkotielle tehdään yllätysratsia ja kamarille raahataan muutama lexiläinen. Puheenjohtaja istuu neljä päivää tutkintavankeudessa ja käräjäoikeus tuomitsee Lexin mittaviin sakkoihin. Kirkkotien kärähtäminen on kuumin puheenaihe pitkään.
1986 Oma tiedekuntarakennuksemme Calonia otetaan käyttöön. Matthias Caloniuksen mukaan nimetyn rakennuksen on muuten suunnitellut yliopiston pitkäaikaisen rehtorin ja kanslerin, Tauno Nurmelan, poika.
vastoin odotuksia ollut lämpöpatterin päälle nukahtanut opiskelija, vaan todennäköisesti samassa kiinteistössä sijainneen kauppaliikkeen sähkövika.
2007 Kirkkotie nousee tuhkasta entistä ehompana! 2008 Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhdistymisen yhteydessä oikeustieteellisen tiedekunnan itsenäisyys on vaakalaudalla. Kiivaiden keskusteluiden jälkeen oikeustieteellinen tiedekunta kuitenkin säilyttää sille kuuluvan itsenäisyyden!
2009 Legendaarinen Muusiainen järjestetään ensimmäisen kerran alkukeväästä. Lisäksi Lexin nettisivut uudistuvat.
1987 Jälleen historiallinen hetki Lexissä, kun muutama tavallista fiksumpi opiskelija lyö viisaat päänsä yhteen. Yhteistyön tuloksena syntyy Cal§ari välittömien tiedotustarpeiden tyydyttämiseksi. Lehden tarkoituksena on ensimmäisen numeron mukaan “raottaa sitä sepalusta, jonka kautta tieto Lexin toiminnasta suihkuaa jäsenistön niskaan“.
2011 Lex ry täyttää kunniakkaat 50 vuotta! Puolivuosisataista ainejärjestötoimintaa juhlitaan koko vuosi. Myös Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta juhlii 50. toimintavuottaan – onnittelunsa käyvät esittämässä juhlaluentojen muodossa mm. Sauli Niinistö sekä Tasavallan presidentti Tarja Halonen.
1994 Lex muuttaa uuteen toimistoonsa Yo- Talo A:han Yo-Talo B:n ahtaudesta. Riemu on rajaton.
2012 Lexin kautta aikojen ensimmäinen LexSpex järjestetään suurella menestyksellä!
1965 Yhdistys rekisteröidään ja nimeksi tulee Lex
1995 Kirkkotie täyttää neljännesvuosisadan. Sitä
ry. Nyt nimi ei mene enää sekaisin turkulaisen tekstiililiikkeen Tyleksin kanssa! Lexin ensimmäinen kerhohuoneisto aloittaa toimintansa Henrikinkadulla, entisen postin ja nykyisen elokuvatieteen laitoksen talossa, jossa Lex mm. piti omaa lukusalia. Myös televisio vetää väkeä viettämään aikaa kerhohuoneistolla.
juhlistetaan kunnon kemuilla juhlakalun hellässä huomassa.
1970 Historiallinen hetki koetaan Lexissä, kun pitkäaikainen haave toteutuu: Lex hankkii oman kerhohuoneiston Kirkkotieltä.
2014 Lex siirtyy Some-aikakudelle, kun Lex liittyy sisarainejärjestöistämme ensimmäisenä Twitteriin ja Instagramiin @lexturku.
1999 Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta valitaan jo toisen kerran peräkkäin korkeakouluopetuksen laatuyksiköksi. Muille Suomen oikeustieteellisille tiedekunnille vastaavaa mainetta ja kunniaa ei ole myönnetty. Lex on mukana onnittelemassa ja juhlimassa nimitystä.
2015 Lexin toimisto muuttaa, nyt Yo-Talo A:sta takaisin Yo-Talo B:hen ja Lexin nettisivut kokevat kauan kaivatun kokonaisuudistuksen.
2016 Rakas Caloniamme laitetaan remonttiin ja tiedekuntamme muuttaa väistötiloihin DataCityyn.
2000 Lex ry elvyttää pitkään nukuksissa olleen se1972 Lex ryhtyy toimittamaan Totuusvakuutus -lehteä ja sanoutuu yhdessä Codexin ja Pykälän kanssa irti jonkin aikaa tehdystä oikeus- ja yhteiskuntapoliittisesta aikakauslehdestä Contrasta. Koko 1970luku on muutenkin pullollaan poliittista kuohuntaa, sillä lähes koko 70-luvun on Lexissä havaittavissa poliittista jakautumista. Hallituspaikatkin jaetaan Porvarilexin ja Demlexin välillä. 1980-luvun alkaessa palataan takaisin poliittiseen sitoutumattomuuteen.
nioritoiminnan ja toukokuussa järjestetyn senioritapahtuman yhteydessä perustetaan Senilex ry ylläpitämään senioritoimintaa uudella innolla.
2018 Paluu uudistuneelle Calonialle! 2021 Lex ry täyttää 60 vuotta ja vuosijuhlia juhlitaan poikkeusoloissa.
2001 Lex täyttää 40 vuotta. Vieraita on huimat 400, mukana monta tiedekunnan jo vuosia sitten taakseen jättänyttä lexiläistä!
2025 Kirkkotie pääsee uutisiin katana-iskun johdos-
2004 Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta
2026 Lex Ry:n 65:n vuosijuhlia vietetään Gatorade
valitaan jälleen korkeakouluopetuksen laatuyksiköksi.
Centerillä.
aktiivisesti mukana.
2006 45-vuotisjuhlavuosi saa synkän käänteen, kun
2026 On suuren ilon ja riemun vuosi, sillä _______________ pääsee tiedekuntaan!
1982 LexPress syrjäyttää aiemmin toimitetut lehdet.
legendaarinen kerhohuoneisto Kirkkotie palaa käyttökelvottomaksi helteisessä heinäkuussa. Syynä ei
ta.
1981 ELSA perustetaan ja lexiläiset ovat alusta asti
86
|
FUKSIPRESS
FUKSIPRESS
|
87