Käsiohjelma 11 / 2026 Su 23.8. klo 15.00
Veikkausliigaa Väre Areenalla sunnuntaina 23.8. klo 15.00
Otteluisäntä:
Piotr Parzyszek: ”Pystyn jälleen näyttämään todellisen version itsestäni” Piotr Parzyszek on päässyt hyvään vauhtiin KuPS-paidassa. Puolalaishyökkääjä on edelleen erittäin tyytyväinen päätökseensä palata Suomeen ja kokee löytäneensä paikkansa joukkueessa niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ennen kaikkea oma fyysinen tilanne antaa aihetta tyytyväisyyteen. – Tunnen olevani nyt sataprosenttisesti kunnossa, joten uskon pystyväni jälleen näyttämään sen todellisen version itsestäni, Parzyszek sanoo. Hyökkääjä on päässyt viime aikoina myös maalien makuun. Onnistumisten merkitys korostuu juuri nyt, kun kauden ratkaisuhetket lähestyvät. – Maalit ovat tietysti erittäin tärkeitä. Ne tuovat hyvää momentumia ja auttavat joukkuetta tärkeillä hetkillä. Erityisesti tässä vaiheessa kautta tarvitsemme niitä. KuPSin viime viikot ovat olleet kiireisiä. Europelit ovat vieneet joukkuetta vieraskentille, ja otteluita on riittänyt myös Veikkausliigassa. Parzyszekin mukaan normaali arkirytmi on muuttunut, mutta joukkue on sopeutunut tilanteeseen hyvin. Eikä kiireisen tahdin toivota loppuvan vielä pitkään aikaan. – Teemme kaikkemme sen eteen, että tällainen otteluohjelma jatkuisi aina joulukuun loppuun saakka. Sunnuntaina huomio on jälleen Veikkausliigassa ja IFK Mariehamnissa. Vierasjoukkue nappasi edellisellä kierroksella kauden ensimmäisen voittonsa, eikä Parzyszek halua antaa sille mahdollisuutta jatkaa hyvää virettään. KuPSin tavoitteena on ottaa ottelu haltuun heti alusta, pelata omaa peliään ja pitää kaikki kolme pistettä Kuopiossa. Voitto varmistaisi samalla KuPSille Veikkausliigan runkosarjan ykkössijan. Parzyszek näkee sen osoituksena joukkueen tasaisuudesta, mutta muistuttaa, ettei runkosarjan voitto ole kauden varsinainen päämäärä. – Se tarkoittaisi, että olemme olleet runkosarjan tasaisin joukkue. Samalla kaikki joukkueessa ymmärtävät, ettei se merkitse mitään, ellemme jatka samalla tavalla myös Mestaruussarjassa.
1. Johannes Kreidl (mv)(AUT) 3. Saku Heiskanen 4. Kasim Adams Nuhu (GHA) 6. Saku Savolainen 7. Jerry Voutilainen 8. Petteri Pennanen 9. Gustav Engvall (SWE) 10. Valentin Gasc (ARG) 11. Jaime Moreno (VEN) 12. Hemmo Riihimäki (mv) 13. Niilo Kujasalo 14. Samuel Pasanen 16. Tommi Jyry 17. Arttu Heinonen 18. Eemil Tanninen 19. Calvin Kabuye (SWE) 20. Piotr Parzyszek (POL) 21. Joslyn Luyeye-Lutumba 22. Saikou Touray (GMB) 23. Arttu Lötjönen 24. Bob Nii Armah (GHA) 25. Clinton Antwi (GHA) 26. Aaro Toivonen 28. Brahima Magassa (FRA) 29. Akseli Puukko 30. Jorginho (POR) 32. Rasmus Tikkanen 33. Taneli Hämäläinen 37. Kasperi Silen (mv) Päävalmentaja: Miika Nuutinen Valmentaja: Jonas Nyholm Maalivahtivalmentaja: Joonas Pöntinen Fysiikkavalmentaja: Mika Lähderinne Fysioterapeutti: Johannes Laaksonen Lääkäri: Janne Pesonen / Pihlajalinna Videoanalyytikko: Antti Nyman Huoltopäällikkö/joukkueenjohtaja: Sami Miettinen Urheilutoimenjohtaja: Sixten Boström
1. Kevin Lund (SWE) 2. Noah Nurmi 3. Aaro Soiniemi 4. Pontus Lindgren (SWE) 5. Tuomas Koivisto 6. Nicolaos Dosis (GRE) 7. Adam Larsson (SWE) 8. Jelle Van der Heyden (NED) 9. Wille Nunez 10. Sebastian Dahlström 11. Luke Pearce (IRL) 14. Arvid Bergvik 16. Anttoni Huttunen 17. Rasmus Holmberg 18. Adam Stroud (SWE) 20. Emmanuel Patut 21. Arvid Lundberg 26. Milton Jansson 28. Jiri Nissinen 31. Samson Ngulube (ZIM) 32. Matias Riikonen 38. Yeboah Amankwah (GBR) 43. Leo Andersson 64. Marlo Hyvönen Päävalmentaja: Gary Williams Valmentajat: Daniel Sjölund, Martin Falkeborn Maalivahtivalmentaja: Johan Sundman Fysioterapeutit: Tommi Haanpää, Jesper Lehtinen, Johanna Lundberg, Markus Palm Lääkärit: Gabriel Petrovic, Malin Ringbom Joukkueenjohtaja: Per-Ingmar Berglund
Veikkausliiga
Taulukko: Palloliitto
Illan tuomaristo: Erotuomari: Joona Kontinen Avustavat erotuomarit: Simo Mynttinen, Eemeli Kettunen Neljäs erotuomari: Kalle Nummela ET-valmentaja: Ville Nevalainen
Tehopörssi: Maalit: Jaime Moreno 10, Joslyn Luyeye-Lutumba 5, Bob Nii Armah 4, Otto Ruoppi 4, Petteri Pennanen 3, Valentin Gasc 1, Brahima Magassa 1, Arttu Heinonen 1, Gustav Engvall 1, Saku Savolainen 1, Tommi Jyry 1 Syötöt: Otto Ruoppi 3, Gustav Engvall 3, Saku Heiskanen 3, Bob Nii Armah 3, Petteri Pennanen 2, Saku Savolainen 2, Jaime Moreno 2, Joslyn Luyeye-Lutumba 2, Valentin Gasc 1, Clinton Antwi 1, Taneli Hämäläinen 1, Tommi Jyry 1, Akseli Puukko 1 RUUTU-tähdet: Otto Ruoppi 15, Jaime Moreno 12, Bob Nii Armah 9, Brahima Magassa 7, Petteri Pennanen 6, Johannes Kreidl 5, Hemmo Riihimäki 5, Valentin Gasc 4, Gustav Engvall 3, Joslyn Luyeye-Lutumba 3, Saku Savolainen 3, Clinton Antwi 2, Tommi Jyry 2, Kasim Adams Nuhu 1, Taneli Hämäläinen 1 Veikkausliigan tämän illan ottelut: KuPS – IFK Mariehamn HJK – IF Gnistan TPS - FC Inter Seuraavat ottelut: To 27.08. KuPS – Shamrock Rovers FC UEFA Europa Conference League Play Off-kierros, 2. osaottelu Ma 31.08. Veikkausliigan runkosarjan viimeinen kierros: FC Inter – KuPS AC Oulu – SJK IF Gnistan – TPS IFK Mariehamn – FF Jaro Ilves – HJK VPS – FC Lahti Veikkausliigan runkosarjan kuusi parasta joukkuetta jatkavat omaa kauttaan syksyn mestaruussarjassa, jonka otteluohjelma valmistuu lähiaikoina syyskuun alussa.