Oivaltava ja sykähdyttävä esikoisromaani valinnanvapaudesta ja elämän arvaamattomuudesta.
Tietokoneeni näytöllä on muotoutumassa tekeillä olevan romaanini kohtaus. Ryhmä suomalaisia virkamiehiä joutuu päättämään äkkitilanteessa, kuinka pitkälle oikeusvaltion prosesseja voidaan noudattaa, jos se samalla merkitsee kuolonuhreja ja yhteiskunnan sekasortoa.
Samaan aikaan selaimellani on tosielämän uutinen, jossa kerrotaan valtionhallinnon mobiililaitteisiin kohdistuneesta tietomurrosta. Tunkeutuja pystyy yhdistämään turvallisuuskriittisistä henkilökokoonpanoista saamiaan salassa pidettäviä tietoja. Romaanissa sellainen tuntuisi liiankin helpolta käänteeltä ilman todellisuuspohjaa.
Kun kirjoitin ensimmäisiä trillereitäni, oli suurimpana vaikeutena istuttaa jännittäviä tapahtumia uskottavasti Suomen silloiseen lintukotoon. Ensimmäisessä kirjassani Pääkallokehrääjässä päädyin jopa kääntämään asetelman ja muuttamaan Suomen uskottavaksi dramaattisille tapahtumille sijoittamalla ne DDRtyyppiseen Suomeen, jonka Neuvostoliitto oli miehittänyt toisen maailmansodan päätteeksi.
Myöhemmin Jäätyvää helvettiä tehdessäni käytin paljon sivuja luodakseni uskottavaksi tilanteen, jossa kantaverkkoon kohdistettujen sabotaasien ja kyberiskujen seurauksena kansalaiset joutuvat taistelemaan paukkupakkasessa hengestään sähköjen katkettua koko maassa.
Nyt taustaksi riittäisi muutama lause tai ei niitäkään, kun meihin kohdistuvaa häirintää ideoi mistään säännöistä ja moraalista piittaamaton autoritaarinen hallinto. Vaikka se on kaukana kaikkivoipaisesta, osoittavat viimeistään Butšan tapahtumat sen kompensoivan operatiivisia puutteitaan keinoin, joiden kuvitteleminenkin on vaikeaa.
Pidäkkeettömän toimijan yllättävien vaikutusyritysten edessä demokratiaamme kuuluvat käytännöt voivat tuntua hitailta, mutta ne luovat todellista kriisinkestävyyttä. Olen vuosien mittaan keskustellut turvallisuuskoneistossa työskentelevien ammattilaisten kanssa ja ymmärtänyt, kuinka tehokasta työtä kulisseissa tehdään uhkiin varautumiseksi. Suomella on osaaminen ja tahto ja se kykenee puolustamaan itseään.
Milloin tahansa saatamme silti päätyä tilanteeseen, jossa joudumme akuutisti päättämään, mitä olemme valmiita uhraamaan oikeusvaltion periaatteiden puolesta ja mitä emme voi uhrata menettämättä sitä, mitä puolustamme.
Teoksillaan neljä kertaa Finlandiaehdokkaana ollut TOMMI KINNUNEN on taitava ihmiskuvaaja ja yksi Suomen luetuimmista kirjailijoista. Hänen edelliset romaaninsa Neljäntienristeys, Lopotti, Pintti, Ei kertonut katuvansa, Pimeät kuut ja Kaarna ovat olleet arvostelu ja myyntimenestyksiä. Kinnusen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.
TOMMI KINNUNEN
Pitkä aukea
Romaani miehestä joka rakasti.
”Minä muistan sinut ulkoa, jokaisen paikkasi, jokaisen asentosi. Muistan, miten seisoit silloin, kun ensi kertaa suutelimme. Muistan, mitä sinulla oli ylläsi, kun muutit luokseni tänne selkosen pieneen kylään. Millainen oli ilmeesi, kun kerroit odottavasi ensimmäistä lasta, millainen kun toista. Jokainen läsnäolosi hetki on tallennettu mieleeni kuin valokuva, joka ei koskaan haalistu.”
Johannes Löytövaara on neljän lapsen isä ja selkosten kylällä pidetty valokuvaaja. Lahja-äitinsä valvovan katseen alla hän pyörittää kuvaamoa ja koettaa rakentaa yhteistä elämää vaimonsa Kaarinan kanssa. Aina välillä Johanneksen yllättää kaipuu isään, joka osasi viheltää lintujen kutsulaulut ja opetti olemaan kärsivällisesti hiljaa paikallaan.
Nyt Johannes on enää vain säikeittäin kiinni elämässä, kun hän päättää kertoa uudelleen koko tarinansa sille tärkeimmälle, jonka kerran kadotti.
Pitkä aukea on syvänkaunis romaani epävarmuuden voittamisesta ja rakkauden voimasta. Tommi Kinnunen kirjoittaa herkän ja paljon näkevän tarkkailijan elämästä valovoimaisen kuulaasti.
JOHANNA VENHO
Mitä rakkaus meille tekee
Pakahduttava romaani rakkaudesta, itsensä kadottamisesta ja sivuun jääneen ihmisen raivosta ja voimasta.
Ystävykset varttuvat yhdessä Keuruun kirkonkylällä: Maiju, tulinen ja määrätietoinen, ja Eeva, arka ja uskollinen. Maijun erityislaatu huomataan jo tyttönä, kun taiteilija Gallén haluaa hänet malliksi maalaukseensa.
Maiju tahtoo parantaa työläisten asemaa, varsinkin köyhien äitien. Eeva kavahtaa Maijun kapinaa ja halua astua esiin. Hän takertuu Oivaan, jonka kanssa voi tuntea olevansa turvassa.
Vasta kun Oiva makaa kuolleena kammarissa, Eeva löytää Maijun kirjeet. Mies on kätkenyt ne häneltä vuosikymmenten ajan. Kirjeistä avautuvat Maijun elämän vaiheet: kiivas työ työväenliikkeessä, epäoikeudenmukaisuus ja köyhyys sekä aviomies Kalle, joka ei tahdo hyväksyä Maijun osallistumista, vaikka työläisten asian piti olla heille yhteinen.
Sekä Maijun että Eevan elämässä rakkaus on vastustamaton, ristiriitainen voima, joka sumentaa minuuden rajat. Sen rinnalla kulkee naisten elävästi ja hellästi kerrottu ystävyys.
Mitä rakkaus meille tekee tulkitsee sosiaalidemokraattien kansanedustaja, ompelija Maria Raunion (1872–1911) elämää. Se aloittaa rakkautta, identiteettiä ja Suomen poliittisen historian kuohuntavaiheita tarkastelevan romaanitrilogian.
VAIKUTTAVA KUVAUS POIKKEUKSELLISEN
NAISEN KAMPPAILUISTA.
SYYSKUU
350 s. | 84.2
EAN: 9789510496657
EAN äänikirja: 9789510496671
EAN e-kirja: 9789510496664
JOHANNA VENHO on palkittu kirjailija ja runoilija, joka kirjoittaa sekä aikuisille että lapsille. Hän on saanut kirjailijantyöstään useita tunnustuksia, ja hänen tuotantoaan on myös käännetty monille kielille. Vuonna 2019 Venho oli ehdolla Finlandiapalkinnon saajaksi
Sylvi Kekkosesta kertovalla historiallisella romaanillaan Ensimmäinen nainen
”ELÄVÄN
IHMISEN EROTTAA KUOLLEESTA KATSE.”
Kannen suunnittelu: VILLE LAIHONEN
SYYSKUU
500 s. | 84.2
EAN: 9789510520482
EAN äänikirja: 9789510520505
EAN e-kirja: 9789510520499
HEIKKI KÄNNÖ on kirjallisuutemme omaperäisimpiä tekijöitä, jota on verrattu niin
Umberto Ecoon kuin Mika Waltariinkin. Kännöltä on julkaistu aiemmin viisi romaania, jotka ovat saaneet useita palkintoehdokkuuksia, kuten kaksi Finlandiaehdokkuutta. Hänen toinen romaaninsa Sömnö voitti Runebergpalkinnon.
HEIKKI KÄNNÖ
Silmät
Kulttikirjailijan syväsukellus taiteilijan mieleen.
Miehitetyssä Pariisissa teinipojat luikkivat öisillä kujilla ja murtautuvat antiikkikauppaan. Lucien Demeny löytää pölyisten tavaroiden joukosta suuren, lukolla varustetun muistikirjan. Sen ensimmäiseltä sivulta häntä katsovat silmät, jotka tuntuvat näkevän hänen synkimmän salaisuutensa. Sodan päättymisen päivänä Lucienin palvoma tanssijataräiti katoaa. Isän mukaan äidin oli mentävä maan alle sen vuoksi, mitä tämä teki vastarintaliikkeen vakoojana. Nuorukaisena Lucien tempautuu sodanjälkeisen Pariisin älylliseen ja taiteelliseen kuohuntaan. Hän tutustuu Jean-Paul
Sartreen, Simone de Beauvoiriin ja erikoiseen näkijään, Alberto Giacomettiin. Kirjailijaksi haluavan Lucienin mielessä kamppailevat kunnianhimo, pakkomielle ja syyllisyys. Mystisen muistikirjan vaikutus häneen kasvaa vähitellen ja muuttuu lopulta koko elämää hallitsevaksi kiroukseksi.
SAATAVILLA UUSINA PAINOKSINA:
Mehiläistie
Julkaisu: Heinäkuu
EAN: 9789510530191
EAN äänikirja: 9789510523742
EAN e-kirja: 9789510523766
Sömnö
Julkaisu: Kesäkuu
EAN: 9789510530184
EAN äänikirja: 9789510523773
EAN e-kirja: 9789510523780
Runoilija
Julkaisu: Elokuu
EAN: 9789510530429
EAN äänikirja: 9789510523988
EAN e-kirja: 9789510523995
Ihmishämärä
Julkaisu: Elokuu
EAN: 9789510530207
EAN äänikirja: 9789510524084
EAN e-kirja: 9789510524145
Kädet
Julkaisu: Kesäkuu
EAN: 9789510527856
EAN äänikirja: 9789510524077
EAN e-kirja: 9789510524152
DESS TERENTJEVA
Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää
ELOKUU
550 s. | 84.2
EAN: 9789510521335
EAN äänikirja: 9789510521359
EAN e-kirja: 9789510521342
Palkitun kirjailijan rikas ja pitelemätön romaani venäläisyyden häpeästä.
Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan kevättalvella 2022 on viimeinen pisara suomenvenäläiselle kirjailijalle Marusjalle, joka päättää luopua Venäjän kansalaisuudestaan. Alkaa kafkamainen sarja käyntejä eri virastoissa. Onko Venäjän konsulaattiin edes turvallista mennä, jos vastustaa sotaa? Entä miten selvitä byrokratiasta sellaisen maan kanssa, joka ei tunnusta Marusjan avioliittoa toisen naisen kanssa?
Yksityiselämänsä myllerryksen keskellä Marusja koettaa edistää myös työn alla olevaa romaaniaan. Perestroikan ajan Petroskoihin sijoittuva, katkeransuloinen lesboromanssi on sukellus Neuvostoliiton loppuvuosiin. Marusja päättää hylätä käsikirjoituksen, mutta onko fiktiokaan niin Marusjan hallinnassa kuin hän kuvittelee?
DESS TERENTJEVA on palkittu kirjailija Tampereelta. Hän kirjoittaa sekä nuorille että aikuisille, usein monikulttuurisista ja seksuaali ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmista. Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää on Terentjevan seitsemäs romaani.
Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää on vallaton ja syvä hybridiromaani Venäjän sorrosta ja venäläisyyden häpeästä. Ainutlaatuisen moniulotteinen teos syvenee perestroikan ruumiinavaukseksi. Samalla se käy läpi itäisen naapurimme seksuaalivähemmistöjen historiaa bolševikkien vallankumouksesta aina nyky-Venäjän tapahtumiin saakka. Kertomus kansalaisuudesta luopumisesta pohjaa kirjailijan omiin kokemuksiin.
Kannen
suunnittelu: VILLE LAIHONEN
Kannen
kuva: VEERA
UUTINEN
MIKI LIUKKONEN
Runot
”Runous on pidättelemätöntä voimaa ja runoilijan tärkein tehtävä on olla pidättelemättä sitä.”
Miki Liukkosen päiväkirjamerkintä maaliskuussa 2009
Miki Liukkosen esikoisteos Valkoisia runoja (2011) esitteli maailmalle nuoren, lupaavan runoilijan. Sen jälkeen Liukkonen julkaisi vielä kaksi runokokoelmaa: vaikuttavan, varhain kuolleelle äidille omistetun teoksen Elisabet (2012) ja kuvia tulvivan proosarunokokoelman Raivon historia (2015). Liukkonen kertoi kuitenkin jo 23-vuotiaana olevansa ”liian vanha” runoilijaksi ja siirtyi sittemmin kirjoittamaan omintakeisia ja runsaita romaanejaan.
SYYSKUU
200 s. | 82.2
EAN: 9789510526644
EAN e-kirja: 9789510529928
MIKI LIUKKOSTA (1989–2023) pidetään yhtenä 2000luvun lahjakkaimmista ja omalaatuisimmista nuorista kirjailijoista. Runoteosten lisäksi hän kirjoitti viisi romaania ja yhden aikuisille suunnatun kuvakirjan nimellä Silvia Classic.
Tähän teokseen on koottu Liukkosen kaikki kolme runokokoelmaa, ennen julkaisemattomia runoja sekä Liukkosen päiväkirjamerkintöjä niiltä vuosilta, jolloin hänen uransa kirjailijana oli vasta nupullaan. Teokseen on kirjoittanut esipuheen Liukkosen ystävä, kirjailija Jukka Viikilä.
ELINA HIRVONEN
Kauneuksien lokikirja
Kauneus on syy elää, kun nykyhetki on pelosta pimeä.
ELOKUU
300 s. | 84.2
EAN: 9789510495261
EAN äänikirja: 9789510523261
EAN e-kirja: 9789510523254
Samana päivänä, kun lapsi ampuu suomalaisessa koulussa luokkatovereitaan, romaanin kertoja avaa vanhat päiväkirjansa ensimmäistä kertaa yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Sivut ovat täynnä kipua, surua ja turvattomuutta. Miksi kertoja ei muista, mitä hänelle on joskus tapahtunut?
Vasta kun Afganistanissa asuva ystävä joutuu vaaraan, hän alkaa muistaa. Kertoja yrittää ymmärtää kokemusten seurauksia ja löytää yhteyden eri puolilla maailmaa eläviin ihmisiin – heihin, joita väkivalta koskettaa nyt.
Päiväkirjan lapsi kirjoitti listoja kauneudesta muistuttaakseen itseään siitä, että kauneus on syy uskoa tulevaisuuteen silloin, kun nykyisyys on kivusta synkkä. Tämä ajatus ohjenuoranaan hän kulkee ukrainalaisen tuttavan kanssa paikkoihin, joissa kiovalaiset vaalivat kauneutta ja elämänjanoa sodan keskellä.
Kauneuksien lokikirja tarkentaa historian ihmisen kokoiseksi Svetlana Aleksejevitšin ja Annie Ernaux’n teosten hengessä. Henkilökohtaisen muistin, dokumentaarisen aineiston ja nykyhetken sotien väliselle jännitteelle rakentuva kunnianhimoinen romaani tekee näkyväksi väkivallan ylisukupolviset jäljet ja ihmisten yhteisen kyvyn vaalia kauneutta vastarinnan voimana. ”Oon varma tästä: kauneus voittaa kivun”, kirjoittaa lapsi päiväkirjaansa.
ELINA HIRVONEN on palkittu ja kiitetty kirjailija, dokumentaristi ja ihmisoikeusaktivisti. Hänen esikoisromaaninsa Että hän muistaisi saman oli Finlandiaehdokkaana ja sen kiittävä arvio nousi The New York Times Book Review’n kanteen. Kauneuksien lokikirja on Hirvosen romaanitrilogian toinen osa. Ensimmäinen osa, Rakkauksien lokikirja, ilmestyi vuonna 2023.
INKA NOUSIAINEN
Siniset koirat
Ihastuttava romaani vakavista aiheista: surusta, rajattomuudesta ja luopumisen vaikeudesta.
ELOKUU
250 s. | 84.2
EAN: 9789510479216
EAN äänikirja: 9789510495803
EAN e-kirja: 9789510495797
Iiris on viemässä syntymäpäiväkukkia ystävälleen. Tuosta lasinkirkkaasta kevään hetkestä avautuvat aiempien vuosien tapahtumat, eräänlaisten katoamisten tarina. Tarina siitä, miten toista etsiessä voi unohtaa itsensä. Ja miten jokainen on täällä vain käymässä, pidemmän tai lyhyemmän ajan.
Kertoja tarkastelee Iiriksen elämää etenkin yksityiskohtien kautta. Jo lapsena Iiris keräsi korkkiseinälleen karkkipapereita, nyt hänen työssään rekvisitöörinä pienillä asioilla on merkitsevä rooli. Erityisen mieltynyt Iiris on siniseen väriin. Korkkiseinän kokoelma oli sininen, samoin peitto, johon joskus pakkasella käärittiin ksylofonin kielet. Aikuisena sininen on väri kaikelle sille, mikä pakenee horisonttiin.
Inka Nousiainen kirjoittaa musertavistakin asioista keveästi kuin puhaltaisi ilmaan voikukan hahtuvia. Upeasta kerronnasta huokuu inhimillisyys, lämmin huumori ja ymmärrys elämän jatkuvasta keskeneräisyydestä.
INKA NOUSIAINEN on 17vuotiaana uransa aloittanut helsinkiläinen kirjailija ja sanoittaja, joka on julkaissut romaaneja, lastenkirjoja ja laulutekstejä useille kotimaisille artisteille. Hän on saanut mm. Topelius ja Savoniapalkinnon ja ollut ehdolla Pohjoismaiden neuvoston lasten ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hänen edellinen teoksensa Häpeäkirja ilmestyi 2023.
Jylhä romaani neljästä naisesta neljällä vuosisadalla.
ELOKUU
300 s. | 84.2
EAN: 9789510521151
EAN äänikirja: 9789510521175
EAN e-kirja: 9789510521168
Unohtumaton tarina selviytymisestä ja eri sukupolvien naisista, joita yhdistää kotitila Halla – turvapaikka maailman kuohujen keskellä.
Isovihan aikana 1713 Pieta pakenee vainolaista ja rakastuu Hallan naimisissa olevaan isäntään.
Suurten nälkävuosien jälkeen autioituneelle tilalle muuttaa rivakka Eliina, jota omatunto soimaa oman onnen eteen tehdyistä valinnoista. Eliinan pojantyttären Tuomikin lähdettyä siirtolaiseksi tila jää tyhjilleen, kunnes 1960-luvulla tilalle asettuu Hilja, joka tekee rakkaudessa rohkean valinnan. Kun 2020-luvulla Hallaa riepottelevat uuden teknologian tuulet, hirrenraossa odottaa yllätys vuosisatojen takaa.
Hallassa synnytään ja kuollaan, se hylätään ja löydetään uudelleen. Mutta talo pysyy pystyssä, kuten muinainen karsikkopetäjä, johon tilan asukkaiden kuolinvuodet on kaiverrettu. Maritta Lintusen kielellisesti upeassa, tunnelmallisessa romaanissa samaa tilaa asuttaneiden ihmisten kohtalot limittyvät salaperäisesti yhteen ja niillä on esikuvansa kirjailijan sukuhistoriassa.
MARITTA LINTUNEN aloitti runoilijana esikoiskokoelmallaan Liekkikupolit (1999) ja on yksi tunnetuimmista suomalaisista novellisteista. Lintusen tuotantoon kuuluu kolme runoteosta, viisi novellikokoelmaa ja seitsemän romaania. Viimeisin romaani, arvostelu ja myyntimenestys Sata auringonkiertoa (2023) voitti Savoniapalkinnon ja on ensimmäinen Lintusen YläKarjalaan sijoittuvista teoksista.
Mielikuvitusta kutkuttava historiallinen romaanisarja saa jatkoa!
Kesällä 1940 eletään välirauhan aikaa, ja petsamolaiset palailevat kotiin evakosta, kuka Tervolasta, kuka Norjasta ja kuka Neuvostoliitosta vankileiriltä. Talvisota ei ole monen kohdalla vielä ohi: se jatkuu kehossa ja mielessä. Yhteisöllisyys, suku ja huumori kantavat kuitenkin petsamolaisia eteenpäin.
Valeria Vedoroff palaa kotiin Kaakkuriin Alekseipoikansa kanssa, vaikkei tiedä, mikä siellä odottaa. Alueella kuhisee jälleen, koska Jäämerentie toimii maan ainoana elämänlankana, kun sadat kuormaautot kuljettavat tuonti- ja vientitavaraa pohjoisen satamasta etelään. Tapahtumat tempaavat mukaansa niin Valerian, poliisi Antti Teerikallion kuin myös valokuvaaja Maija Vuonnajärven, eikä suurilta tunteilta voida välttyä.
Petsamo-sarjan koskettava päätösosa.
Kesällä 1941 petsamolaisten on jälleen kyettävä sopeutumaan, kun 26 000 saksalaista sotilasta marssii Norjasta Petsamoon.
Poliisi Antti Teerikalliolle saksalaiset tuottavat paljon lisätyötä ja päänvaivaa. Elämä sotilasleirin keskellä ei ole Valerialle helppoa. Vieraan maan sotilaiden kanssa kuitenkin ystävystytään, eikä niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Saksan armeijalla on tarjota töitä; ruskeassa kirjekuoressa maksettava palkka on mieluinen lisä sodan kurittamassa arjessa.
Sodassa suruilta ei voida välttyä. Se, mikä on näyttänyt Hitlerin tammipöydällä helpolta, ei ole sitä Petsamon aukeilla kallioilla.
Yhtä kaikki. Oli sota tai ei, lempeä ei mikään estä leiskumasta ja asioilla on taipumusta lopulta aina järjestyä – jotenkin.
VIRPI VAINIO on rovaniemeläinen kirjailija ja kulttuurihistorian tutkija. Hänen teoksensa käsittelevät pohjoisen alueen historiaa ja ihmiskohtaloita, ja ne pohjautuvat tarkkaan tutkimukseen. Turjanmeren tytär on historiallisen romaanisarjan toinen ja Ristitunturi kolmas osa.
VIRPI VAINIO
VIRPI VAINIO Ristitunturi
PAULA SANKELO
Iso valkea
Käytettävissäsi on jääkarhu, / kookas vanha uros. / Hän yrittää syödä sarvivalaan raatoa.”
Haaveiletko risteilystä pohjoisnavalle?
Lue Iso valkea, ennen kuin varaat matkan!
Paula Sankelon runoteoksessa astutaan risteilyalukselle, jossa menneisyys ja unet kietoutuvat yhteen nykyisyyden kauhujen kanssa.
Tulevaisuuskin vaikuttaa pimeältä. Mikä meidät pysäyttää ja kenen puoleen käännymme pahassa paikassa?
SYYKUU
150 s. | 82.2
EAN: 9789510529683
Saamme selville, minkä vuoksi navalta loistaa: jään alta löytyy palava höyhen ja viimeinen elävä lintu se ei pääse enää siivilleen mutta jaksaa huutaa varoitushuutonsa loppuun.
PAULA SANKELO kirjoittaa runoja, kirjaarvioita ja runokäännöksiä, toimittaa kulttuurilehtiä, työskentelee museossa ja asuu perheineen Huippuvuorilla. Sankelon ensimmäinen runoteos Katoava jää (2024) voitti Helsingin Sanomien esikoispalkinnon.
ATTE KOSKINEN Ääri
Hiotun runokielen estetiikkaa.
ELOKUU
80 s. | 82.2
EAN: 9789510527245
EAN e-kirja: 9789510527252
”Odottaminen on vain yksi, joskin varsin lievä, etsimisen muoto,”
Ääri on kolmeosainen runoteos, joka tutkii merkityksen syntymistä osana ihmiselämää. Miten pysähtyminen, keskittyminen ja valintojen tekeminen syventävät kokemuksia? Entä millainen rooli on muistilla ja unohduksella? Onko olemassa mitään, mikä ei vertautuisi mihinkään?
ATTE KOSKINEN on filosofian väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän on työskennellyt myös runouslehti Tuli & Savun päätoimittajana sekä vapaana kriitikkona. Koskisen esikoisteos Silmittömyys (2022) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Ääri on hänen toinen kirjamuotoinen teoksensa.
Kannen
TIINA LAITILA KÄLVEMARK
Ruotsalainen rakastaja
”Koska sillä, joka rakastaa vähemmän, on kaikki valta.”
SYYSKUU
250 s. | 84.2
EAN: 9789510529782
EAN äänikirja: 9789510529805
EAN e-kirja: 9789510529799
Koukuttava romaani nähdyksi tulemisen tarpeesta, vallankäytöstä ja rakkaudesta.
P piirtää Ellenistä muotokuvan. Ellen hullaantuu, sillä P – salaperäinen ja boheemi työkaveri – tuntuu näkevän Ellenin tarkemmin kuin kukaan muu. Mutta P on kuin jatkuvasti suuntaansa muuttava tuuli: vuoroin lämmin, vuoroin kylmä. Silti toivo herää Ellenissä joka kerta, kun P osoittaa hänelle huomiota.
Hotelli Rivalissa Tukholman keskustassa Ellen tapaa sunnuntaisin ystäviään, joilla on Ellenin tavoin suomalainen tausta. ”Sunnuntaiklubin” tapaamisissa he maistelevat gin & toniceja, puhuvat elämästä, Suomesta, Ruotsista ja etenkin suhteistaan – rakkaudesta ja seksistä, sopimuksista ja suostumuksista. Vähitellen Ellen alkaa kyseenalaistaa suhdettaan paitsi P:hen, myös rakkauteen ylipäätään. Miksi hän ihastuu miehiin, joita ei voi saada? Onko hän aina tyytynyt liian vähään, kun on kyse rakkaudesta?
Ruotsalainen rakastaja havainnoi herkullisen tarkkanäköisesti ihmissuhteiden dynamiikkaa ja niitä ohjaavia motiiveja.
TIINA LAITILA KÄLVEMARK on pitkään Tukholmassa asunut kirjailija ja toimittaja. Sivullisuuden kokemukset, keskiluokan ahdinko ja ihmismielen arvoitukset ovat olleet näkyvästi läsnä hänen kirjoissaan. Ruotsalainen rakastaja on hänen kuudes teoksensa.
Kaksi teinityttöä löytää syyspimeällä lenkkipolun varresta keskelle otsaa ammutun lenkkeilijän. Vainajaa on myös nöyryytetty seksuaalisesti. Toisaalla perheenisä Aki Marjamäki rimpuilee vastoinkäymisten sekä yhä pahenevan ilkivallan kourissa.
Tapahtuu toinen murha, joka sekin on tehty millintarkalla otsalaukauksella.
Mikä on murhaajan agenda? Rikosetsivä Amos Kedirillä on painetta tapausten kanssa, koska hänen esimiehensä on alkoholisoitumassa. Amos perustaakin varjotiimin eläkeläisanoppinsa Emilia Kuikan kanssa, tämä kun on entinen rikostutkija. Tapaus tuo heidän eteensä mm. kiusaamisen monet muodot. Ja yllättävän murhaajan.
”Jostakin täytyy kaiken keskellä löytää voimat perheen kannattelemiseen. Isän kuuluu pysyä pystyssä. Vaikka henki menisi.”
Mikko Koivusalon tarkasti punottu dekkari pitää lukijan tiukasti otteessaan.
MIKKO KOIVUSALO on Turussa asuva kirjailija, säveltäjä, sanoittaja ja suomentaja. Hänen tuotantonsa käsittää näytelmiä, oopperoita, revyitä, musikaaleja ja lauluiltoja. Siihen loppui satumaa on jatkoa Koivusalon edelliselle kirjalle Nuku nuku nurmilintu, joka palkittiin vuoden 2024 parhaana esikoisdekkarina.
Kannen
suunnittelu:
SYYSKUU
440 s. | 84.2
EAN: 9789510522745
EAN äänikirja: 9789510522769
EAN e-kirja: 9789510522752
ILKKA REMES
Kaaos
Remes – aina askeleen edellä.
Helsinki-Vantaan lennonjohtoon ja internetin runkoverkkoon kohdistettu häirintä sotkee suomalaisten syysaamua. Ylen radiolähetykset mykistyvät kesken uutisten, joissa käsitellään yöllä puhjennutta Kiinan ja Taiwanin välistä konfliktia. Venäjän epäillään käyttävän Suomessa sotilastasoista elektronisen häirinnän kalustoa. Hyvinkään St1-aseman valvontakamerakuva johdattaa poliisin Venäjän lähetystölle Tehtaankadulle, jonne on yöllä ajanut kaksi Viroon rekisteröityä erikoisvarusteltua pakettiautoa.
Pian selviää, että venäläiset valmistelevat jotain paljon häirintää vaarallisempaa. Pakkotilanne edellyttää poikkeuksellista reagointia, ja kokeneen rikospoliisipäällystön perustaman Bastionin osakas Kaarlo
Norha saa keskeisen tehtävän riskialttiissa operaatiossa. Hänellä on meneillään myös henkilökohtainen
ILKKA REMEKSEN maailmanluokan trillerit ovat nostaneet hänet yhdeksi Suomen luetuimmista kirjailijoista ja fiktiota ja faktaa yhdistelevän tyylilajin mestariksi. Hänen trilleriensä ajankohtaisuus ja osumatarkkuus häkellyttävät kirja toisensa jälkeen.
hanke finanssimiljardööri Rudolf Mayerin ja CIA:sta poispotkitun Amber Blackwoodin kanssa. Kaarlon kollega Meeri Kalliokoski tekee Blackwoodin hallussa olevista Stasi-KGB-mikrofilmeistä havainnon, joka vie heidät Englannin hovin protokollaosaston työntekijän mysteerin perään ja edelleen New Yorkin Long Islandille. Siellä Magaliikettä tukeva teknomiljardööri on raivaamassa auki sadan vuoden takaisten miljonääriliikemiesten tieteen varjoihin luomaa polkua. Samaan aikaan Kiinan ja Venäjän koordinoima geopoliittisten mannerlaattojen järkähdys lyö USA:n ja Euroopan väliin yhä syvemmälle kiilan, jota Kremlissä on pitkään valmisteltu. Erityisen pahasti se vaikuttaa Suomeen, jonka ympärille Moskova kiristää piikkilankansa yhä tiukemmalle.
SATU RÄMÖ
Dísa
Synnit eivät pysy kaikilta piilossa.
Mitä käy, kun ihminen ei hallitse kostonhaluaan ja himojaan?
Ísafjörðurin poliisipäällikkö Jakob Johanson osallistuu naisystävänsä Guðrúnin perheen keskitalven juhlaan, Þorrablótiin. Tunnelma on koholla, ihmiset tanssivat ja viihtyvät yhdessä. Juhlaväki on juuri asettautumassa perinneruuista koostuvan ison pöydän ääreen, kun Jakob tajuaa, että jokin on pahasti pielessä.
Rikostutkija Hildur Rúnarsdóttir saapuu työparinsa
Einarin kanssa Flateyrin kylään selvittämään kummallista rikosta. Mitä tapahtui suomalaiselle liikemiehelle kummitustarinoista tunnetun kirjakaupan yläkerrassa?
Dísa on toiminut poliisin tiedonantajana, mutta hänen tuntemiensa rikosten virta on ehtynyt. Hän päättää käyttää liikenevän ajan vapaaehtoistyöhön turvakodilla.
Dísa tietää, miltä tuntuu, kun ihmiset katsovat ohi eikä poliisista ole apua. Hän ei suostu, että kukaan joutuu enää kääntämään toista poskeaan.
Talven pimeinä hetkinä Hildurin elämässä tapahtuu käänne, joka tekee hänet onnelliseksi. Mutta Länsivuonoilla kosto ja armo lähestyvät samasta suunnasta.
SATU RÄMÖ (s. 1980) on Islannissa asuva kirjailija ja ekonomi. Hildursarja on ollut poikkeuksellisen suuri menestys kaikilla mittareilla mitattuna. Hildurin maailma on laajentunut televisioon ja teatterilavoille, ja sarjan käännösoikeuksia on myyty lähes kolmeenkymmeneen maahan, muun muassa Saksaan, IsoonBritanniaan, Ranskaan ja kaikkiin Pohjoismaihin.
LOKAKUU
400 s. | 84.2
EAN: 9789510508565
EAN äänikirja: 9789510508589
EAN e-kirja: 9789510508572
OSASTO K -TRILLERISARJA JATKUU!
LOKAKUU
400 s. | 84.2
EAN: 9789510520611
EAN äänikirja: 9789510522462
EAN e-kirja: 9789510522455
TUOMAS NISKAKANGAS (s. 1980) on jännityskirjailija ja Helsingin Sanomien toimittaja. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Aiemmin Niskakangas on työskennellyt Washingtonissa HS:n Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajana.
TUOMAS NISKAKANGAS
Unohdettu nimi
Älykäs, vangitseva ja häiritsevän ajankohtainen.
Mitä kätkeytyy valheiden verkkoon?
Presidentinlinnan edessä seisoo päivästä toiseen sateessa salaperäinen vanhus. Hän ei suostu poistumaan eikä selittämään, miksi on siellä. Kansliapäällikkö Kaarle Sachs ymmärtää nopeasti, että kyse ei ole protestista vaan viestistä: mies tietää jotakin sellaista, mitä ei saisi tietää, ja haluaa kertoa sen suoraan presidentille.
Joel Saarni yrittää aloittaa kaiken alusta. Uusi työ Urheilulehdessä tarjoaa kaivattua etäisyyttä, mutta menneisyys ei lopulta kuitenkaan jätä rauhaan. Suomalainen padelurheilija Marjaana Pulkkanen katoaa turnausmatkallaan Qumarissa. Joel saa vihjeen, joka liittää suomalaisen teknologiayhtiö Noduksen tapaukseen. Miksi Osasto K näyttää ohjaavan tapahtumia, vaikka kukaan ei myönnä sen olemassaoloa?
Noduksen asianajajalla Petra Thorrylla on oma pakottava syynsä jatkaa Osasto K:n salaisuuden selvittämistä. Hänelle kaikki on alkanut muistijäljestä ja kidnapatun tytön mysteeristä.
Kun Petra ja Joel lähestyvät Osasto K:n salaisuuksia eri suunnista, he huomaavat tarvitsevansa jälleen toistensa apua.
Unohdettu nimi jatkaa Tuomas Niskakankaan Osasto K -sarjaa.
HANNE KETTUNEN
Orkideahuijaus
Meitä kaikkia voi huijata – myös huijareita.
ELOKUU
300 s. | 84.2
EAN: 9789510524374
EAN äänikirja: 9789510524398
EAN e-kirja: 9789510524381
Vetävän viihdesarjan avaus huijareista, ystävyydestä ja rakkaudesta sekä Espanjan armottomasta auringosta.
Puolustusasianajaja Mia Hollmén uskoo, että vuoroa ei odoteta, se otetaan. Hänellä on kaunis koti, yllä parasta kasmiria ja edessä osakkuus asianajotoimisto Widgrenissä. Kaikki on hyvin, kunnes Mian tytär kertoo järisyttävän uutisen ja hän itse tekee ison virheen oikeudessa.
Mia pakenee Espanjan Fuengirolaan ja löytää sieltä eri-ikäisten naisten yhteisön, jossa ammatilla ei ole väliä ja aurinko paistaa aina. Paitsi silloin, kun on joutunut romanssihuijauksen kohteeksi.
ESIKOISROMAANI
Mia alkaa auttaa huijauksen uhria, mutta ei pelkästään laillisin keinoin. Missä menevät moraalin rajat? Onko Miassa sittenkin jotakin samaa kuin hänen isässään, joka katosi mystisesti Mian ollessa 13-vuotias? Ja miksi Mian kohtaama kiinnostava uusi mies ei suostu kertomaan ammattiaan?
Auringon varjossa -sarja vie paahteiseen Espanjaan, jossa kaikki ei lopulta ole aivan sitä, miltä näyttää.
HANNE KETTUNEN on ekonomi, suurperheen äiti ja somevaikuttaja. Kettunen julkaisi vuonna 2025 tietokirjan Väsyneet naiset – kirja näkymättömän työn sankareille. Orkideahuijaus on hänen esikoisromaaninsa.
ANNA-MARI RAASKA
Aamukampa
Lattekahvilasta halkosavottaan.
SYYSKUU
270 s. | 84.2
EAN: 9789510528372
EAN äänikirja: 9789510528396
EAN e-kirja: 9789510528389
ESIKOISROMAANI
Vauhdikkaassa viihderomaanissa rahapula ajaa cityihmisen mökille opettelemaan maalaiselämää.
Viisikymppinen Maisa juontaa Suomen suosituinta aamuradio-ohjelmaa. Hänellä menee muutenkin mukavasti: on kaunis omistusasunto Tampereen keskustassa, sponsoriauto ja salasuhde kanavapomo Matiaksen kanssa. Vain suosikkijuontajan titteli on yhä voittamatta. Kun Matias sitten kutsuu kesäloman jälkeen Maisan toimistoonsa ja irtisanoo hänet, Maisa, puhumisen ammattilainen, jää kerrankin sanattomaksi.
Järkytys on kuitenkin vasta alkua. Maisa huomaa, että luottokorttia on tullut vingutettua eikä säästöjäkään ole kertynyt. Hätäratkaisuna hän laittaa asuntonsa vuokralle ja matkustaa sukulaistätinsä mökille ”retriittiin”. Siellä kylmän mökin tulipesä ei ota syttyäkseen ja hiiret ovat vallanneet puuliiterin. Sisuuntunut Maisa askartelee aamukamman ja päättää: kun sen viimeinen hammas on repäisty, hänen elämänsä olisi taas tutuilla raiteillaan. Mutta ehtivätkö avulias naapuri Janne tai lapsuuden ihastus Teemu muuttaa hänen suunnitelmansa ennen sitä?
ANNA-MARI RAASKA on kirjailija ja suomentaja, joka on tehnyt pitkän uran myös radiojuontajana ja toimittajana. Hän on kotoisin Juvalta Kaskiin kylästä. Raaskalta on aiemmin ilmestynyt matkakirja Belizessä kaikki on paremmin. Aamukampa aloittaa humoristisen ja juurevan Radiotähtiviihdesarjan.
MAIJA KAJANTO
Lasipallotalvi
Kahvila Koivu -sarjasta tutun Hetan tarina jatkuu!
LOKAKUU
240 s. | 84.2
EAN: 9789510527610
EAN äänikirja: 9789510527634
EAN e-kirja: 9789510527627
Pienessä merenrantakaupungissa marraskuisen tuulen ajamat aallot lyövät rantakallioon, kun Heta Penttilä raahaa matkatavaransa rautatieasemalta torin laidalla sijaitsevaan antiikkiliikkeeseen. Puoli vuotta Aasiassa on antanut Hetalle etäisyyttä entiseen kotipaikkakuntaan ja ihmissuhteeseen. Pölyn keskellä häntä odottavat suomalaisen lasisuunnittelun helmet ja uusi alku.
Järjestellessään lasitavaraa pursuilevaa liiketilaa valmiiksi joulumyyntiä varten Heta asettelee paikoilleen myös tulevaisuutta koskevia ajatuksiaan. Merenrantakaupungin yhteisö ottaa näppärän nuoren naisen osaksi porukkaa, ja Heta huomaa naapurikiinteistön rautakaupan pitäjän olevan kuin suoraan romanttisesta jouluelokuvasta. Kun syövästä toipuvan siskon tytär ja koira muuttavat Hetan luo, alkaa elämässä olla vauhtia jo liikaakin. Joulun lähestyessä Heta joutuu antiikkiliikkeen siivoamisen ohella kirkastamaan myös oman elämänsä suuntaa, kun hänen ex-puolisonsa Pyhävirralta saapuu keskustelemaan tulevaisuudesta.
Lasipallotalvi on kertomus uudesta alusta ja vanhoista ystävistä. Kirjassa luodaan pieniä kurkistuksia Kahvila Koivu -sarjasta tuttujen ihmisten elämään.
MAIJA KAJANTO on kirjailija ja viestinnän ammattilainen, jonka mielestä ihmiset eivät lue lainkaan tarpeeksi viihdettä. Kahvila Koivu -sarja nosti hänet yhdeksi suomalaisen viihdekirjallisuuden kirkkaimmista tähdistä.
MAIJA KAJANTO
Korvapuusti kesä Selkokirja
Kahvila Koivu -sarjan aloitusosa selkomukautuksena.
Kristiina Kivimaa irtisanoutuu työstään ja lähtee pikkukylään Pyhävirralle. Siellä odottaa hänen mummonsa, joka leipoo maailman parasta pullaa.
MARRASKUU
Selkomukautus: Satu Leisko
150 s. | 84.2
EAN: 9789510528488
EAN e-kirja: 9789510529461
NIINA HAKALAHTI
Pienen juhlan aika
Loppujen ja alkujen riemukasta juhlintaa.
LOKAKUU
280 s. | 84.2
EAN: 9789510526583
EAN äänikirja: 9789510526606
EAN e-kirja: 9789510526590
Tohtorila alkaa rapistua. Niin myös sen asukkaat. Liisa kolisee yhtenä yönä alas rappuset, ja Hannun muistisairaus alkaa näkyä muunakin kuin entisen pedantin insinöörin estottomaksi käyneenä pukeutumisena. Onko seitsemän vanhan ystävän yhteisö tulossa tiensä päähän?
Siltä näyttää, kunnes Mervi saa idean. Hän päättää ottaa talon tyhjäksi jääneeseen huoneeseen au pairin. Teppo ei tosin nelikymppisenä ole ihan perinteisin au pair. Tohtorilan ongelmat eivät kuitenkaan tähän katoa: Merville tuottaa tuskaa eläköityminen, lapsenlapsettomuus ja muiden joustamattomuus, Helille uuden intohimon, somevaikuttamisen tuomat haasteet ja Vilille se, että kaiken vastustaminen ja velvollisuuksista luistaminen alkaa kuusikymppisenä olla yhä työläämpää. Siksi kaikkien on välillä nostettava tunnelmaa ja juhlittava sitä, mitä yhä on: elämää ja ystävyyttä.
Niina Hakalahden Pienen juhlan aika on lämminhenkisen Tohtorila-sarjan kolmas osa. Se keskittyy nuoruuden ystävien kypsässä iässä perustaman yhteisön elämään, joka onneksi on edelleen kaikilla ihan kesken ja levällään.
NIINA HAKALAHTI on tamperelainen kirjoittamisen sekatyöläinen. Hakalahti on julkaissut runoja, aikuisten romaaneja sekä palkittuja lastenkirjoja.
MINNA MIKKANEN
Kullannuput
Rakkaus voittaa aina, joskus kaksinkertaisesti.
HEINÄKUU
250 s. | 84.2
EAN: 9789510522622
EAN äänikirja: 9789510522646
EAN e-kirja: 9789510522639
Sydämellinen kertomus oman koulun pelastamisesta ja mahdottoman lapsihaaveen tekemisestä mahdolliseksi.
Sydänmaan sivukylän koulu on lakkautusuhan alla, ja kyläläiset käyvät taistoon koulun puolesta. Samaan aikaan Kurkelan tilalla puuhataan lapsen hankintaa. Äiti vain puuttuu – isiä olisi omasta takaa kaksin kappalein.
Minna Mikkasen Sydänmaa-sarja palaa neljännessä osassaan Sydänmaalaiset-kirjan rakastettuihin henkilöhahmoihin, karjatilaa pitävään Samiin ja opettajana työskentelevään Petriin. Elämä vain on edennyt ja kohtalonkysymykset uudet.
Kuten aina Sydänmaalla, vakavien asioiden alla kuplii lempeä nauru.
Kuopiolainen MINNA MIKKANEN (s. 1966) on opiskellut kirjallisuutta ja kirjoittamista ja julkaissut useita romaaneja. Kullannuput jatkaa Sydänmaasarjaa, jossa on aiemmin ilmestynyt kolme teosta: Sydänmaalaiset, Tuulentuomat ja Lemmenkipeät.
TIINA TANSKANEN
Tämä kesä on meidän
Aurinkoa, kesää ja tunteiden kiitolaukkaa.
HEINÄKUU
250 s. | 84.2
Kun vuosien etäännyttämät vanhat ystävykset Kerttu, Maaria ja Stella ajautuvat kukin kesän kynnyksellä vuorollaan kriisiin, he päättävät paeta yhdessä.
Pakopaikka on iki-ihana Usva-ahon ratsutila, jossa he aikoinaan viettivät kaikki nuoruutensa kesät. Tuttu talli ja sitä ympäröivät loputtomat pellot, kesäyöt ja samettiturpaiset hevoset upottavat naiset muistoihin ja nostalgiaan. Mutta kun yksi leiriläisistä katoaa, kolmikko on valmis toimintaan. He päättävät selvittää mysteerin.
Ratkeaako pikkukylää kuohuttava katoamistapaus? Syttyykö leiriromansseja? Ja miten elämä jatkuu leirin päätyttyä?
250: 9789510521083
EAN äänikirja: 9789510521106
EAN e-kirja: 9789510521090
Tämä kesä on meidän on hevoskirja aikuiseen makuun ja pienellä dekkarikierteellä piristetty feelgood-romaani niillekin, joilta ponivuodet jäivät väliin.
TIINA TANSKANEN on vahvoilla pohjoiskarjalaisilla juurilla varustettu helsinkiläinen käsikirjoittaja, kirjailija ja heppatyttö, joka käy ratsastusleirillä joka kesä. Tanskanen on urallaan kirjoittanut lukuisia suomalaisia tvsarjoja sekä nuorille suunnattua hevoskirjasarjaa. Tämä kesä on meidän on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu teoksensa.
Jouluksi haluan sinut
Avaa tänä jouluna 24 romanttista luukkua!
Teoksen monipuolisen kirjoittajakaartin muodostavat:
Rakkaudentäyteisiä joulutarinoita kotimaisilta tekijöiltä. Upeassa kirjassa on aivan oikeat yllätysluukut, jotka avataan niin kuin kirjekuoret!
Joulu on suurten tunteiden aikaa – niin myös tässä ihanassa tarinakokoelmassa. Kirjan 24 tarinaa paljastuvat luukku kerrallaan, ja niitä voi lukea kuin joulukalenteria. Jouluntaikaa ja kiihkeitä tunteita koetaan niin joogakoulussa Kanariansaarilla, Lapin hiihtokeskuksissa kuin ruuhkaisessa joulujunassa, ja hyvänmielen loppuratkaisut kruunaavat täydellisen kirjapaketin.
Kirjan kotimaisten huipputekijöiden joukossa ovat esimerkiksi Annukka Salama, Ulla Onerva ja Dess Terentjeva. Jouluksi haluan sinut on kuin luotu luettavaksi kynttilänvalossa, kaakaomuki kädessä ja joulumieli sydämessä.
LOKAKUU
150 s. | 84.2
EAN: 9789510527108
EAN äänikirja: 9789510527115
EAN e-kirja: 9789510527122
Laura Andersson, Mintie Das, Laura Lähteenmäki, Ursula Mursu, Ulla Onerva, Leena Paasio, Liina Putkonen, Mari Renko, Annukka Salama, Laura Suomela, Dess Terentjeva ja Ilona Tuominen.
Kannen
SUOMENNETTU KAUNOKIRJALLISUUS
ELOKUU
The Names Suom. Irmeli Ruuska 350 s. | 84.2 EAN: 9789510508329
EAN äänikirja: 9789510508343
EAN e-kirja: 9789510508336
MINUT ON JUURI TYRMÄNNYT
PARAS ESIKOISROMAANI, JONKA OLEN VUOSIIN LUKENUT.” – THE SUNDAY TIMES
”TÄMÄ
KAUNIISTI KIRJOITETTU, VIISAS JA LEMPEÄ
ESIKOIS ROMAANI ON TÄYSIN AINUTLAATUINEN.” – JOJO MOYES
FLORENCE KNAPP
Nimet
Kolme nimeä.
Kolme kohtaloa.
”Nimet on aidosti suurenmoinen romaani, joka avartaa sydäntä.” – Ann Napolitano
Vuosi 1987. Cora vie vastasyntyneen poikansa rekisteröitäväksi – mutta mikä lapsen nimeksi? Suloinen
Bear, tavanomaisempi Julian vai isänperintönä saatu Gordon? Jokainen nimi kerii hiljalleen auki oman tarinansa. Bearin, Julianin ja Gordonin elämät eroavat toisistaan oleellisesti, vaikka niitä yhdistävätkin perheen odotukset, isän vallan varjo ja äidin toivo vapaudesta.
Nimet on oivaltava ja sykähdyttävä esikoisromaani, joka tutkii identiteettiä, perintöä ja sitä elämän harmaata aluetta, missä valinnanvapaus risteää kohtalon ja arvaamattomuuden kanssa.
”Taidokas, sydämen nyrjäyttävä… tämä jää mieleeni vielä vuosikausiksi.” – Miranda Cowley Heller
Brittiläinen FLORENCE KNAPP tunnetaan sekä kirjailijana että käsityöalan asiantuntijana. Hänen esikoisteoksensa Nimet on saanut sekä kriitikoilta että lukijoilta ylistystä, ja sen käännösoikeudet on myyty jo 28 maahan. Knapp asuu Lontoon lähistöllä miehensä ja koiransa kanssa.
HELLE HELLE
Hafni kertoo
...että aikoo erota.
SYYSKUU
Hafni fortæller
Suom. Outi Menna
200 s. | 84.2
EAN: 9789510522325
EAN äänikirja: 9789510522349
EAN e-kirja: 9789510522332
Pohjoismaisen minimalismin mestari teos on hienovarainen, ironinen romaani erosta, muutoksesta ja hiljaisesta kivusta.
Hafni oli suunnitellut juhlivansa avioeroa ja uutta alkua matkustamalla ympäri Tanskaa. Matkan oli tarkoitus kestää kahdeksan päivää, mutta lopulta se kesti noin kuukauden. Nyt Hafni soittaa levähdyspaikalta ja kertoo, mikä kaikki meni matkan varrella pieleen.
Hafni kertoo on tiivis ja tarkkanäköinen romaani ihmisestä, joka on hukassa itseltään. Hellen äärimmilleen hiottu kieli tavoittaa niin yksinäisyyden levottomuuden kuin lakonisen huumorinkin. Pienistä harha-askelista ja vääristä pysähdyksistä rakentuu kertomus häpeästä, kaipuusta ja yrityksestä tulla joksikin toiseksi.
HELLE HELLE on kotimaassaan ja Pohjoismaissa laajalti palkittu tanskalaiskirjailija, joka tunnetaan ainutlaatuisesta, hillitystä tyylistään. Hänen vähäeleiset romaaninsa kuvaavat täsmällisesti arkielämää ja ihmisten välisiä jännitteitä. Hellen teoksia on käännetty 23 kielelle, ja Hafni kertoo on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa.
DOUGLAS STUART
Isänsä poika
Booker-palkitun tekijän vangitseva uutuus.
SYYSKUU
John of John Suom. Laura Jänisniemi
450 s. | 84.2
EAN: 9789510526651
EAN äänikirja: 9789510529621
EAN e-kirja: 9789510526668
Sydämen särkevä kertomus nuoren miehen kotiinpaluusta ja perhesiteitä repivistä odotuksista. Isänsä poika vahvistaa Stuartin asemaa yhtenä aikamme merkittävimmistä skottikirjailijoista.
Rahattomana ja vailla mitään konkreettista näyttöä taideopinnoistaan John-Calum Macleod palaa kotisaarelleen ja huomaa, ettei juuri mikään ole muuttunut, paitsi hän itse. Kun Cal miettii, voisiko tuulisilta ja karuilta mäkikumpareilta löytyä seuraksi yhtäkään yksinäistä miestä, hänen isänsä John – lammasfarmari ja paikallisen presbyteerikirkon tukipilari – järkyttyy poikansa pitkästä tukasta ja siitä, ettei hän näytä haluavan pelastusta. Vuodenaikojen vaihtuessa perheen koossa pitävät, hauraat langat sotkeutuvat yhä tiukemmin.
Skotlantilaisamerikkalainen kirjailija DOUGLAS STUART (s. 1976) kasvoi Glasgow’ssa yksinhuoltajaperheessä. 24vuotiaana hän muutti New Yorkiin ja ryhtyi muotisuunnittelijaksi. Stuartin esikoisromaani Shuggie Bain voitti arvostetun Bookerpalkinnon vuonna 2020. Stuartin toinen romaani, Nuori Mungo, ilmestyi suomeksi keväällä 2023. Stuart asuu miehensä kanssa New Yorkissa.
Kannen
kuva:
PAUL DUKE
YAN LIANKE
Veren ja unien kylä
LOKAKUU
Dīng zhuāng mèng
Suom. Riina Vuokko 400 s. | 84.2
EAN: 9789510502778
EAN äänikirja: 9789510502792
EAN e-kirja: 9789510502785
Millainen hinta edistyksestä on maksettava?
Raastava romaani Kiinan köyhimpiä yhteisöjä 1990-luvulla riepotelleesta verenluovutusbuumista.
Dingin kylään on langennut hiljaisuus. Sen asukkaat näivettyvät hiljaa kodeissaan muistellen kymmenen vuoden takaista nousukautta. Silloin veriplasma virtasi ja johtajat juhlivat liikeideaansa – eikä kukaan välittänyt hygieniasta tai kummallisesta taudista, joka levisi ulkomailla. Menestyksestä jäi kylään jäljelle vain AIDS, ja yhteisön raivon sai rankimmin tuntea 12-vuotias Xiao Qiang. Nyt Xiaon isoisä vierailee pojanpoikansa haudalla ja kirjaa ylös uniaan. Kuoleman kuristusotteessakin unet jatkavat kulkuaan.
”Merkkiteos [Lianken] uralla kritiikki kehityksestä, joka on karannut Kiinan hallinnasta.” – The Guardian
YAN LIANKE (s. 1958) on niin Kiinassa kuin ulkomaillakin palkittu kirjailija. Länsimaissa hän nousi suuren yleisön suosioon voitettuaan Franz Kafka -palkinnon vuonna 2014. Yania pidetään yhtenä Kiinan merkittävimmistä nykykirjailijoista. Veren ja unien kylää ei ole koskaan julkaistu MannerKiinassa.
SALMAN RUSHDIE
Yhdestoista hetki
SYYSKUU
The Eleventh Hour
Suom. Maria Lyytinen
300 s. | 84.2
EAN: 9789510528181
EAN äänikirja: 9789510528204
EAN e-kirja: 9789510528198
Taianomaisia tarinoita yhdeltä aikamme merkittävimmistä kirjailijoista.
Rushdien uusin kertomuskokoelma pohtii elämää ja kuolemaa, perintöä ja identiteettiä. Tarinat liikkuvat niiden maiden välillä, joita Salman Rushdie on kutsunut kodeikseen – Intia, Englanti ja Yhdysvallat.
Kuinka jätämme hyvästit paikoille, joista on tullut kotimme? Kuinka voimme löytää elämällemme merkityksen, jos emme tiedä oman tarinamme loppua?
Yhdestoista hetki on eräänlainen tilinpäätös: viisi kertomusta kuolevaisuudesta, joka kaikkien on joskus kohdattava. Rushdien sanat, jotka ovat täynnä taikaa, huumoria ja teräviä huomioita, vievät lukijan Intian Chennaihin, Cambridgen yliopistoon, Bombayn kujille ja Yhdysvaltain Oklahomaan.
SALMAN RUSHDIE on amerikkalaisenglantilainen kirjailija, joka syntyi Intiassa. Läpimurtoteoksestaan Keskiyön lapset Rushdie sai Bookerpalkinnon, ja hänen neljännen romaaninsa Saatanallisten säkeiden julkaisun jälkeen Iranin ylin johtaja julisti Rushdielle fatwan. Rushdien koko tuotanto käsittää kymmeniä teoksia: romaaneja, esseitä, elämäkertoja, lastenkirjoja ja tietokirjoja. Kaunokirjallisissa teoksissaan Rushdie yhdistää maagista realismia ja verevää historiankirjoitusta rikkaiksi kirjallisiksi monumenteiksi.
SYYSKUU Eit nytt namn. Septologien VI–VII Suom. Katriina Huttunen 330 s. | 84.2
EAN: 9789510508497
EAN e-kirja: 9789510508503
Rakkaus, kaipuu ja yksinäisyys kietoutuvat hypnoottiseksi sielunmessuksi nobelistin pääteoksen päättävässä Uudessa nimessä
Taidemaalari Asle asuu syrjäisessä kylässä vuonon rannalla. Hän nousee naapurinsa veneeseen lähteäkseen joulunviettoon, ja veneen lipuessa vuonon laineille Aslen ajatukset lipuvat sairaalassa makaavaan kaimaan ja menneisyyteen. Kummankin Aslen elämän kudelma piirtyy kokonaisuudessaan esiin – rakkaudet ja menetykset, mieleen painuneet kuvat jotka on maalattava pois, pimeässä loistava valo ja lopulta pelastus, kääntymys uskoon siinä missä kaima kääntyy pullon puoleen.
”Kaunis päätösosa taiteesta, kaipauksesta ja intohimosta. Jon Fosse vie mestariteoksensa Septologian päätökseen huomionarvoisella taidolla.” – Bergens Tidende
”Fossen tuotannon, ja uskallan väittää että koko norjalaisen kirjallisuuden, merkittävimpiä teoksia.” – Vårt Land
Norjalaisen JON FOSSEN (s. 1959) tuotantoon kuuluu lukuisia näytelmätekstejä sekä romaaneja. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle, ja hänen näytelmiään esitetään ympäri maailman. Vuonna 2023 Fosselle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto. Septologia on Fossen seitsenosainen, kriitikoiden ylistämä magnum opus. Teos julkaistaan suomeksi kolmena niteenä, samoin kuin Norjassakin. Kolmas nide Uusi nimi: Septologia VI–VII palkittiin Norjassa sekä Bragella että Kritikerprisenillä.
MIHAIL ŠIŠKIN
Kaikkia odottaa sama yö
MARRASKUU
Vseh ožidajet odna notš Suom. Vappu Orlov
200 s. | 84.2
EAN: 9789510525333
EAN e-kirja: 9789510525340
Kaikkia odottaa sama yö on Siskinin varhainen yritys sanoittaa tuntemaansa maailmaa.
Ylistetyn ja palkitun venäläiskirjailijan esikoisromaani avaa tien hänen myöhempään tuotantoonsa: venäläisestä romaaniperinteestä ammentava teos tarkastelee yksilöä historian, velvollisuuksien ja omantunnon puristuksessa.
Venäläinen aatelismies Aleksandr Lvovitš Larionov kirjaa muistiin huomioitaan maailmasta, jota hän tarkkailee herkkävaistoisesti mutta johon hän ei tunne voivansa vaikuttaa.
Larionovin tarina kartoittaa 1800-luvun Venäjää: Aleksanteri I:n kuoleman jälkeistä epävarmuutta sekä Nikolai I:n ankaraa hallintoa, kapinoita ja kansannousuja. Keisarikunnassa yksilö jää kolkon koneiston varjoon, eikä Larionov ole sen vapaampi vaikka näkeekin ympäristönsä muita kirkkaammin.
Kaikkia odottaa sama yö on sekä osa klassisen venäläisen kirjallisuuden jatkumoa että teos, jossa näkyvät kasvun, hapuilun ja väistämättömän muutoksen jäljet.
MIHAIL ŠIŠKIN (s. 1961) on merkittävimpiä venäläissyntyisiä nykykirjailijoita. Kaikkia odottaa sama yö (1993, suom. 2026) on Šiškinin esikoisromaani. Šiškin on ainoa kirjailija, joka on voittanut kaikki kolme merkittävää venäläistä kirjallisuuspalkintoa: Venäjän Bookerin (2000), Valtakunnallisen bestsellerin (2005) ja Suuri kirja palkinnon (2006). Šiškinin teokset yhdistävät venäläisen klassisen perinteen fragmentaariseen, moderniin kertomustyyliin. Kirjailija asuu Zürichissä ja on julkisesti kritisoinut Venäjän politiikkaa.
FRANK HERBERT
Dyynin jumalkeisari
Scifimonumentin
neljäs osa vihdoin suomeksi!
MARRASKUU
God Emperor of Dune
Suom. Natasha Vilokkinen
500 s. | 84.2
EAN: 9789510516621
EAN äänikirja: 9789510516645
EAN e-kirja: 9789510516638
Dyyni-sarjan filosofisin osa vie Atreides-suvun aikakauden päätökseensä.
Dyynin lasten tapahtumista on kulunut 3 500 vuotta. Tarunhohtoisesta, aavikoiden peittämästä Dyynistä on jäljellä enää vain Leto Atreides II:n rujo hahmo. Leto on tuhansien vuosien muodonmuutoksen jälkeen enimmäkseen hiekkamato – ja Imperiuminsa lähes kuolematon jumalkeisari. Yksin Leto tuntee tulevaisuuden, ja hänen on ohjattava ihmiskunta pois tuhon tieltä pitkin Kultaista polkua.
Leton hallinnosta on kuitenkin inhimillisyys kaukana. Hirmuhallitsijan valtaa vastustaa kapinallisjoukko, jota johtaa Atreides-sukuun kuuluva Siona.
Leton ja Sionan kohtaaminen sysää liikkeelle jumalkeisarin viimeisen, kohtalokkaan suunnitelman.
”Antoisa kattaus… vahvaa kamaa.” – Los Angeles Times
”Neljäs vierailu kaukaiselle Arrakisplaneetalle on aivan yhtä kiehtova kuin kolme aiempaa – ja aina yhtä ajankohtainen.” – Time
FRANK HERBERT (1920–1986) on tieteiskirjallisuuden suurimpia uranuurtajia. Hänen pääteoksenaan pidetään Dyynisarjaa, josta on aiemmin suomennettu Dyyni, Dyynin messias ja Dyynin lapset. Scifimonumentti Dyyni on myös nähty kahdesti valkokankaalla: ensin David Lynchin ja nyttemmin Denis Villeneuven sovituksena elokuvatrilogiassa, jonka kolmas osa saa ensiiltansa joulukuussa 2026.
EMILY BRONTË
Humiseva harju
Kiihkeä kuvaus ihmisen ja nummien karusta luonnosta kiehtoo kautta aikain.
Kapinallisen kartanon tyttären
Catherinen ja leppymättömän ottopojan Heathcliffin rakkaus on intohimoista, pakkomielteistä ja täyttymätöntä. Englannin nummille ja kartanoihin sijoittuva Humiseva harju on paitsi maailmankirjallisuuden väkevimpiä ja unohtumattomimpia rakkaustarinoita myös psykologisen kuvauksen ja jännitteen taidonnäyte.
Ikiklassikon asemaan noussut Humiseva harju jäi 30vuotiaana kuolleen EMILY BRONTËN (1818–1848) ainoaksi romaaniksi. Vuonna 1847 ilmestynyt teos tunnetaan yhtenä maailmankirjallisuuden merkkiteoksista.
HELMIKUU 2026 | Wuthering Heights
Suom. Eila Pennanen | 438 s. | 84.2 EAN: 9789510529058
OSCAR WILDE
Saatana
saapuu Moskovaan
Venäjän kirjallisuuden sapekkaimpiin kuuluva satiiri. Mustan komiikan mestariteoksessa Pimeyden Ruhtinaan vierailu 1930-luvun Moskovassa rinnastuu vaikeuksiin joutuneen neuvostokirjailijan ja hänen rakastettunsa lyyriseen rakkaustarinaan sekä Pontius Pilatuksen ja Jeesuksen välienselvittelyyn kahdentuhannen vuoden takaisessa Jerusalemissa. Mihail Bulgakovin pääteos oli Neuvostoliitossa kielletty kirja miltei kolmekymmentä vuotta.
MIHAIL BULGAKOV (1891–1940) syntyi Kiovassa, opiskeli lääkäriksi ja toimi kirjailijana, lehtimiehenä, näyttelijänä, ohjaajana ja dramaturgina. Saatana saapuu Moskovaan romaanin kirjoittamisen Bulgakov aloitti 1928, ja hän viimeisteli sitä kuolemaansa saakka.
”Kankaalla olevat kasvot vanhenivat tunti tunnilta, viikko viikolta.” Jokainen Dorian Grayn tekemä synti tahraa taulun kauneutta, mutta hänen oma ulkomuotonsa säilyy muuttumattomana…
OSCAR WILDE (1854–1900) lumosi Lontoon seurapiirit hienona dandyna, säkenöivän älykkäänä keskustelijana ja seuramiehenä. Mutta salonkileijonan elämällä oli toinenkin puoli. Tämän pimeämmän puolen Oscar Wilde on ikuistanut kauhuromaaniinsa Dorian Grayn muotokuva
LOKAKUU
The Picture of Dorian Gray Suom. Kai Kaila | 84.2 EAN: 9789510520383
Maailmankirjallisuuden klassikot -sarjassa saatavilla myös Jane Austenin Viisasteleva sydän, Ylpeys ja ennakkoluulo ja Järki ja tunteet, Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani, Miguel de Cervantes Saavedran Don Quijote, Franz Kafkan Oikeusjuttu, George Orwellin Vuonna 1984 ja Eläinten vallankumous, Charles Dickensin Joululaulu, William Shakespearen Hamlet sekä Louisa May Alcottin Pikku naisia.
MIHAIL BULGAKOV
”MUKAANSATEMPAAVA.
SULOISEN ROMANTTINEN.” – KIRKUS REVIEWS
LOKAKUU The Things We Leave Unfinished Suom. Laura Haavisto
500 s. | 84.2
EAN: 9789510522844
EAN äänikirja: 9789510522868
EAN e-kirja: 9789510522851
REBECCA YARROS
Kesken jääneitä asioita
Mahdoton rakkaus voi päättyä vain sydänsuruun.
Romantasiakirjailijana tunnetun Rebecca Yarrosin elämänmakuinen romaani kertoo rakastumisen riskeistä ja siitä, kuinka helposti kunnianhimo sokaisee.
Kirjailija Noah Harrison on saanut unelmiensa tarjouksen: kustantamo haluaa, että hän viimeistelee hiljattain edesmenneen Scarlett Stantonin keskeneräisen käsikirjoituksen. Paha vain, että Scarlettin perillinen Georgia vastustaa ajatusta hanakasti.
Kun Noah viimein onnistuu taivuttelemaan Georgian puolelleen, on vastassa uusi ongelma. Scarlettin kesken jäänyt käsikirjoitus ja kirjeet toisen maailmansodan ajalta kertovat kaiken voittavasta rakkaudesta – mutta päättyvät raastavaan tragediaan. Miten kirjoittaa tarinalle onnellinen loppu ja samalla kunnioittaa Scarlettin muistoa?
REBECCA YARROS on yhdysvaltalainen kirjailija ja kuuden lapsen äiti. Hänen Empyreum-romantasiasarjansa on villinnyt lukijat ympäri maailman, ja myös Suomessa Siivenisku ja sen jatkoosat ovat olleet poikkeuksetta myyntilistojen kärjessä. Kesken jääneitä asioita on nykyaikaan sijoittuva romanttinen viihdekirja, joka vilisee Yarrosille ominaisia nokkelia sutkauksia, pakahduttavia tunteita ja yllättäviä juonenkäänteitä.
Kirjasomen kuumin tapaus on dystooppinen romantasia, jonka jakautuneessa maailmassa erilaisuus voi maksaa hengen.
Wren Darlingtonia on pienestä pitäen ohjannut yksi ohjenuora: älä kerro kenellekään, mikä olet. Mantereen vallanpitäjät haluavat hävittää muuntuneet ihmiset eli modifiitit, joilla on pelottavia psyykkisiä voimia – ja Wren on poikkeuksellisen voimakas modi.
Kun yksi uhkarohkea virhe saattaa Wrenin vihollisen käsiin, hänet pakotetaan liittymään modeja tuhoaviin hopeajoukkoihin.
Samalla Wrenille kuitenkin tarjoutuu tilaisuus auttaa kapinallisia, ja niinpä hänen on todistettava kykynsä eliittisotilaana.
Suom. Oona Nyström
550 s. | 84.2
EAN: 9789510526101
EAN äänikirja: 9789510526125
EAN e-kirja: 9789510526118
Se on helpommin sanottu kuin tehty, kun Wrenin menestyksestä päättää armoton ja sietämättömän vastustamaton kapteeni Cross Redden, joka huomaa aivan kaiken, kun kyse on Wrenistä.
DANI FRANCIS on taiteilijanimi, jonka taakse kätkeytyvä menestyskirjailija on innokas lukija ja toivoton romantikko. Hopeaeliitistä tuli heti ilmestyessään toukokuussa 2025 The New York Timesin bestseller, ja se herätti laajaa keskustelua sosiaalisen median lukijayhteisöissä.
CALLIE HART
Tulikivi
Romantasiafanien rakastaman
Elohopean kipunoiva jatko-osa!
HEINÄKUU
Brimstone
Suom. Heidi Nieminen
770 s. | 84.2
EAN: 9789510517970
EAN äänikirja: 9789510517994
EAN e-kirja: 9789510517987
Elohopea
Erikoislaitos
Elohopean syrjävärjätty erikoispainos sonnustautuu uusiin tyylikkäisiin kansiin ja sisältää kolme bonuslukua.
Pimeys lankeaa Yvelian ylle. Pelastaakseen valtakunnan ja ystävänsä
Saerisin ja Kingfisherin on kuljettava
läpi tulen ja tulikiven.
Saeris Fane ei kaipaa lisää velvollisuuksia, verenvuodatusta eikä valtaa – mutta Verihovin
vasta kruunattuna kuningattarena hänen elämänsä ei enää ole vain hänen omansa. Haltioita uhkaavien pimeyden voimien lisäksi Saeris on huolissaan veljestään. Hän ei kuitenkaan voi enää palata synnyinkaupunkinsa kaksoisaurinkojen paahteeseen, joten jonkun muun on mentävä hänen puolestaan. Kingfisher on kukistanut armeijoita ja demoneja, mutta pelastusretki Hopeakaupunkiin Carrion Swiftin seurassa tarjoaa aivan omanlaisiaan haasteita. Zilvarenin varjoissa piilee salaisuuksia ja vaaroja, joista haltiasoturin on selviydyttävä päästäkseen takaisin kumppaninsa rinnalle.
BONUSLUVUILLA!
Quicksilver Suom. Heidi Nieminen
Julkaisu: Kesäkuu
700 s. | 84.2
EAN: 9789510527863
CALLIE HART on Kaliforniassa asuva englantilainen kirjailija, joka on kirjoittanut lukuisia sekä Yhdysvalloissa että maailmalla menestyneitä, romantiikkaa ja erotiikkaa huokuvia romaaneja. Haltioita ja alkemiaa romantasiatrilogian avausosa Elohopea hurmasi suomalaiset lukijat vuonna 2025.
COLLEEN HOOVER Polvillaan
Mihin voi uskoa, kun ei voi enää luottaa itseensä?
Myyntilistojen kärkinimen romanttinen trilleri kirjailijasta, joka etsii inspiraatiota syrjäisestä piilopaikasta mutta löytää sen sijaan jotain, mikä ylittää hänen odotuksensa – ja hämärtää todellisuuden rajat.
Petra Rose on kirjailija, jolla on kyky sytyttää sanat paperilla liekkeihin. Kirjoitusinto ei ole kuitenkaan ollut entisellään sen jälkeen, kun hänen edellisen romaaninsa filmatisointi sai koko internetin kääntymään häntä vastaan. Huijariksi ja kuuluisuudenkipeäksi onnenonkijaksi haukuttu Petra lähtee etsimään rauhaa ja uutta inspiraatiota syrjäiseltä järvenrantamökiltä. Uuden jännitysromaanin käsikirjoitus alkaa hahmottua, ja kaikki vaikuttaa palaavan hiljalleen uomilleen. Kunnes mökin ovelle ilmestyy vaarallisen komea mies, joka saa Petran todellisuudentajun järkkymään sijoiltaan.
Verityn varjo
Erikoislaitos
Megailmiöksi noussut järkyttävä, tiivistunnelmainen trilleri syrjävärjäyksellä varustettuna erikoispainoksena.
Verity
Suom. Taina Wallin
Julkaisu: Syyskuu
359 s. | 84.2
EAN: 9789510530719
COLLEEN HOOVER (s. 1979) on yhdysvaltalainen menestyskirjailija. Hänen teoksiaan on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta ympäri maailman, ja hänen romaaneistaan on tehty sovituksia myös valkokankaalle. Hooverin teoksissa sydämeenkäyvä romantiikka yhdistyy kipinöivään erotiikkaan, mikä on luonut hänelle valtavan fanikunnan sosiaalisessa mediassa, erityisesti TikTokissa. Hoover asuu Texasissa.
Hermosolut sähköistyvät ja sydänkäyrät villiintyvät tiedemaailmaan sijoittuvassa romanttisessa komediassa. Miesselittäjät ja tiedemaailman ankeuttajat vaviskoot!
Vuosikausia pätkätöitä tehnyt neurotieteilijä Bee Königswasser saa uskomattoman upean työtarjouksen NASAsta. Harmi vain, että hän joutuu työskentelemään yhdessä arkkivihollisensa Levi Wardin kanssa, jonka yrmeää naamaa ja käsittämättömän leveitä hartioita ei näemmä pääse pakoon missään. Mutta hetkinen – reistaileeko Been takaraivolohko vai onko Levi juuri niin seksikäs kuin miltä näyttääkin? Laboratorion lämpötila nousee järisyttävän kuumiin lukemiin, kun huippulahjakkaat tohtorit ottavat toisistaan mittaa.
”Nokkelasti kirjoitettu, vangitseva ja käänteitä täynnä oleva juoni sekä ihanat henkilöhahmot tekevät Aivokemiasta romanttisen täysosuman.”
– Publishers Weekly
ALI HAZELWOOD syntyi Italiassa, opiskeli Saksassa ja Japanissa ja työskenteli neurotieteiden professorina Yhdysvalloissa, kunnes heittäytyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Hän kirjoittaa niin kutsuttuja ”STEMinistisiä romcomeja” eli romanttisia komedioita naisista luonnontieteellisillä aloilla ja maustaa tarinansa aimo ripauksella feminismiä ja nörttikulttuuria. Hazelwoodilta on aiemmin suomennettu YA-herkkupala Shakkimatti sekä romanttinen komedia Rakkaushypoteesi. Hazelwoodin teokset ovat saaneet miljoonia ihailijoita sosiaalisessa mediassa.
TikTokin suosikkikirjailijan läpimurtoromaanissa kympin tyttö tekee sopimuksen yliopiston pahan pojan kanssa.
Hannah Wells, huippuopiskelija Briar U:n yliopistossa, on ihastunut kuumaan jalkapalloilijaan. Ongelmana on, että tämä ei edes vaikuta olevan tietoinen hänen olemassaolostaan.
Jääkiekkojoukkueen kapteeni Garrett Grahamia taas ei kiinnosta muu kuin urheiluuran rakentaminen. Mutta nyt romahtanut keskiarvo uhkaa hänen tulevaisuudenhaaveitaan.
Kaksikko tekee sopimuksen, joka auttaa molempia saamaan haluamansa. Mutta kun yksi suudelma johtaa unohtumattomaan iltaan, Garrett ymmärtää, että haluaa olla enemmän kuin pelkkä nappula Hannahin pelissä. Nyt hänen pitää vain vakuuttaa Hannah siitä.
ELLE KENNEDY varttui Toronton liepeillä Kanadassa ja opiskeli York Universityssä englanninkielistä kirjallisuutta. Hän on kirjoittanut lukuisia romanttisia, seksillä höystettyjä romaaneja, jotka ovat keränneet huikean fanikunnan sosiaalisessa mediassa. Kennedyltä on aiemmin suomennettu Avalon Bay kirjasarja, ja Sopimus aloittaa uuden sarjan.
Shatter Me: The New Republic. Watch Me Suom. Salla Voutilainen
150 s. | 84.2
EAN: 9789510527474
EAN äänikirja: 9789510527481
EAN e-kirja: 9789510527498
Keitä me olemme silloin, kun kukaan ei näe meitä?
Vihollisista rakastavaisiksi? Enemmänkin murhaajasta ja uhrista karkulaisiksi. Katso minua on huikean suositun Tahereh Mafin uuden sarjan säkenöivä avaus.
James Andersonilla oli uhmakas suunnitelma: tunkeudu vihollisen alueelle, missä kukaan ulkopuolinen ei ole aikoihin käynyt. Suunnitelma on puolivälissä, sillä James on tosiaan päässyt Ark Islandille. Paha kyllä hän on siellä vankisellissä. Sitten selliin saapuu Rosabelle Wolff. Rosabelle on koulutettu palkkamurhaaja, jonka jokaista liikettä ja ajatustakin valvotaan. Kun hän saa tappokäskyn, hän ei epäröi. Paitsi tällä kertaa. Eivätkä hänen valvojansa koskaan anna haparointia anteeksi.
Toimintaa, kipunoivaa romantiikkaa ja aseistariisuvaa dialogia. Katso minua on unohtumaton matka armottomassa ympäristössä.
TAHEREH MAFI on miljoonia kirjoja myynyt menestyskirjailija ja National Book Award palkintoehdokas. Hän on kirjoittanut yli 10 kirjaa, joukossa hittisarja
Shatter Me ja sen spinoff-sarja
Shatter Me: Uusi valtakunta.
Mafin kirjoja on käännetty yli 30 kielelle. Hän asuu Kaliforniassa aviomiehensä, kirjailija Ransom Riggsin, ja perheensä kanssa. taherehmafi.com
MARRASKUU
Shatter Me: The New Republic. Release Me
Vapauta minut
Toimintaa, kipunoivaa romantiikkaa ja aseistariisuvaa dialogia!
Suom. Salla Voutilainen
150 s. | 84.2
EAN: 9789510527504
EAN äänikirja: 9789510527511
EAN e-kirja: 9789510527528
Voivatko viholliset koskaan luottaa toisiinsa? Kutkuttavan romanttisen dystopiasarjan toinen osa.
James Andersonilla on nyt liittolainen vihollisalue Ark Islandia vastaan. Kaikki Jamesin ympärillä eivät tosin arvosta Rosabelle Wolffia, joka hädin tuskin puhuu ja jolla on taipumus tappaa vaistonvaraisesti. Rosabellen puolelle asettuminen on jo maksanut Jamesille paljon – mutta samalla se on ainoa tie vapautta kohti. Rosabelle taas aikoo pelastaa siskonsa tunkeutumalla takaisin alueelle, jonka hirmuhallinto loi hänestä tappokoneen. Mutta uudessa ympäristössä Rosabellen suurin valtti alkaa horjua: Jamesin kanssa hän ei enää ole pelkkä tunteeton tappaja. Voiko taistelua voittaa, jos tunteet astuvat peliin?
Tiheätunnelmainen Vapauta minut jatkaa Katso minua -kirjasta alkanutta unohtumatonta matkaa. Sarjan kolmas osa ilmestyy vuonna 2027.
TAHEREH MAFI
Kannen kuva: ALEXIS
FRANKLIN
ALEX ASTER
Lightlark: Kirotut yöt
Nightbane
Suom. Aila Herronen
400 s. | 84.2
EAN: 9789510525067
EAN äänikirja: 9789510525081
EAN e-kirja: 9789510525074
Viettelevä ja kiihkeästi etenevä toinen osa Alex Asterin menestyssarjassa Lightlark!
Kun menneisyyden kuumat salaisuudet alkavat paljastua, Isla Crownin on punnittava hallitsijan velvollisuuksien ja – pettureista vaarallisimman – oman sydämensä välillä.
Satapäiväiset päättyi Islan voittoon mutta myös musertavaan petokseen. Isla on saavuttanut kahden hallitsijan rakkauden ja murtanut kuusi eri kirousta, mutta kukaan ei tiedä hänen valtavien voimiensa alkuperää eivätkä kaikki pidä hänen voittoaan oikeutettuna. Kun kuolemanvaara ympäröi Valonkiurun saarta, Islan on vaikea vastustaa menneisyyden eskapistista vetovoimaa.
ALEX ASTER on yksi maailman seuratuimpia kirjailijoita, hänellä on yli miljoona seuraajaa. Hänen Lightlark-trilogiansa on käännetty yli 30 kielelle, ja kirjasarjan leffaoikeudet on ostanut Twilightelokuvien tuottajatiimi.
C. SOUSA
ENTANGLED, LYDIA FENWICK
Siivenisku: Virallinen väritys- ja tarrakirja
Loihdi värit Siiveniskun maailmaan!
Rebecca Yarrosin menestysromaanin virallinen väritys- ja tarrakirja sisältää 78 sivua ja 10 tarraa, jotka voit itse värittää.
Upeasti kuvitetun kirjan sivuilta löytyy runsaasti väritettävää: Siiveniskun päähenkilöitä ja huippukohtauksia, mieleenpainuvia sitaatteja ja erilaisia tunnuskuvioita. Teokseen kuuluu lisäksi väritettäviä tarroja, joilla voit koristella mitä ikinä keksitkin. Täydellinen kirja luoviin värityshetkiin Violetin, Xadenin ja lohikäärmeiden parissa!
TAMMIKUU Fourth Wing: The Official Coloring & Sticker Book
Suom. Laura Haavisto
80 s. | 79.8
EAN: 9789510527139
LYDIA FENWICK on kalifornialainen kuvittaja, joka on erikoistunut fantasiataiteeseen ja kuvittanut useita värityskirjoja.
Sarjan 3. osa nyt pehmeäkantisena Myrskynsilmä
Onyx Storm
Suom. Laura Haavisto
Julkaisu: Syyskuu
690 s. | 84.2
EAN: 9789510530825
CATHERINE WALSH
Kinosten keskellä
Joulun hauskinta romantiikkaa.
MARRASKUU
Snowed In
Suom. Paula Takio-Pairault
350 s. | 84.2
EAN: 9789510516522
EAN äänikirja: 9789510516508
EAN e-kirja: 9789510516553
Säännöt laaditaan, sopimus kirjoitetaan viinitahraiselle lautasliinalle, kaikki on selvää. Mutta kun yhtälöön lisätään lumen saartama mökki ja ripaus joulun taikaa… mitä tahansa voi tapahtua!
Viisi vuotta sitten Megan jätti kotikylän kultapojan Isaacin alttarille ja karkasi suurkaupunkiin. Nyt joulu kotona – koko kylän silmätikkuna – ei suoranaisesti houkuta.
Varsinkaan, kun Isaac on taas kihloissa ja Meganin vuoden saldona on neljä eroa ja nolla joulumieltä. Christian puolestaan on kyllästynyt olemaan perheensä ainoa sinkku, muiden sääliä tihkuvat katseet saavat hänet raivon partaalle. Kun Megan kirjaimellisesti törmää Christianiin pubissa, he keksivät suunnitelman selviytyäkseen pyhien yli: he ryhtyvät toistensa täydellisiksi vale-deiteiksi.
Irlantilainen CATHERINE WALSH opiskeli kirjallisuutta ja työskenteli kustannusalalla ennen hyppäämistään täyspäiväiseksi kirjailijaksi. Hän asuu Dublinissa ja kirjoittaa lämpimän humoristisia rakkausromaaneja.
Kinosten keskellä on Fitzpatrickin joulu -sarjan toinen, itsenäinen osa.
Kannen
suunnittelu:
SOPHIE KINSELLA
Kerro miltä se tuntuu
”Kerro miltä se tuntuu on fiktiota, mutta se on tähänastisista teoksistani omaelämäkerrallisin. Even tarina on minun tarinani.” – Sophie Kinsella
Kipeänkaunis romaani kaiken muuttavasta diagnoosista itkettää, naurattaa ja muistuttaa siitä, mikä on tärkeintä.
Eve Monroe, huippusuosittu kirjailija ja viiden lapsen äiti, herää sairaalasta. Hänelle on tehty leikkaus, jossa aivoista on poistettu pahanlaatuinen kasvain.
On elämä ennen ja jälkeen diagnoosin. Eve opettelee taas kävelemään ja puhumaan, ja kuvantamisten, hoitojen ja kuntoutuksen keskellä tärkeimmiksi muodostuvat arkiset asiat: aamuiset keskustelut aviomiehen kanssa, illat perheen kesken ja se yksi tietty, Oscarien arvoinen mekko.
Pienoisromaani kuvaa vakavan sairauden värittämää elämää koskettavan suorasti, Kinsellalle ominaisella lämmöllä ja huumorilla.
LOKAKUU
What Does It Feel Like?
Suom. Karoliina Timonen 84.2
EAN äänikirja: 9789510528433
EAN e-kirja: 9789510528440
SOPHIE KINSELLA (1969–2025), oikealta nimeltään Madeleine Wickham, oli huippusuosittu englantilainen viihdekirjailija, joka tuli tunnetuksi Himoshoppaajasarjastaan ja kirjoitti myös lukuisia itsenäisiä romanttisia komedioita. Kinsella sairastui aivosyöpään vuonna 2022, ja Kerro miltä se tuntuu perustuukin kirjailijan omiin kokemuksiin. Kinsella kuoli joulukuussa 2025, ja WSOY julkaisee hänen viimeiseksi jääneen kirjansa postuumisti. The New York Times nosti teoksen vuoden 2024 sadan merkittävimmän kirjan joukkoon.
Kannen suunnittelu: RICHARD OGLE, PAUL
THURLBY
ÄÄNIJA EKIRJANA
TRINE ANGELSEN
Tohtorin tytär
Historiallista romantiikkaa, etevää juonittelua ja herkullisia salaisuuksia Norjan Länsivuonolla.
Herttapari
Par i hjerter
Suom. Auli Hurme-Keränen
Julkaisu: Joulukuu | 84.2
EAN äänikirja: 9789510524688
EAN e-kirja: 9789510524695
Viettelevät leikit
Forførende spill
Suom. Auli Hurme-Keränen
Julkaisu: Joulukuu | 84.2
EAN äänikirja: 9789510528648
EAN e-kirja: 9789510528655
Vuonon väkeä -sarja vie lukijan
jylhälle Engeløyan saarelle, jossa tuulet tuiskuavat ja sydämet roihuavat.
Vuosi 1862. Engeløyan saaren lääkäri pelastaa elottoman tytön hangesta kipakkana pakkasiltana. Tohtorin talossa syntyy melkoinen tohina, kun tyttö virkoaa ja kaikki yrittävät arvuutella, kuka hän on ja mistä hän on kotoisin. Salaperäinen tyttö ei puhua pukahda mutta herättää leskeksi jääneen tohtorin isänvaiston – sekä nuoren ja komean rengin kiinnostuksen. Mitä tytölle oikein on tapahtunut, ja löytääkö hän paikkansa talonväen keskuudesta?
JOULUKUU
Doktorens datter | Suom. Onerva Kuusi | 84.2
EAN äänikirja: 9789510522233
EAN e-kirja: 9789510522240
Elämän kirja
Livets bok
Suom. Onerva Kuusi
Julkaisu: Joulukuu | 84.2
EAN äänikirja: 9789510528662
EAN e-kirja: 9789510528679
Norjalainen kirjailija TRINE ANGELSEN (s. 1965) on kirjoittanut lukuisia viihdekirjoja, jotka ovat olleet huikean suosittuja Ruotsissa ja Norjassa. Tohtorin tytär, Herttapari, Viettelevät leikit ja Elämän kirja aloittavat ihastuttavan romanttisen
Vuonon väkeä -sarjan. Angelsen on kotoisin Lofooteilta mutta asuu nykyään Fauskessa miehensä ja hevostensa kanssa.
ÄÄNIJA EKIRJOINA
LIZ FENWICK
Vuoroveden aikaan
HEINÄKUU
The Returning Tide
Suom. Hilkka Pekkanen
400 s. | 84.2
EAN: 9789510498712
EAN äänikirja: 9789510498668
EAN e-kirja: 9789510498613
Kaksi sisarusta ja petos, jonka varjo kurottaa läpi vuosikymmenten.
Joen erottamat -kirjailijan hengästyttävä kertomus myrskyisästä rakkaudesta ja mahdottomista valinnoista sodan jaloissa.
Vuonna 1943 kaksoset Adele ja Amelia liittyvät Ison-Britannian merivoimiin tehdäkseen osansa sodassa Saksaa vastaan. Kun siskokset lähetetään tehtäviin eri puolille maata, he joutuvat ensi kertaa elämässään toisistaan eroon. Sitten toinen heistä tekee valinnan, jolla on peruuttamattomia seurauksia.
Vuonna 2015 Cape Codissa Laran isoisoisän viimeiset sanat herättävät henkiin suvun vaietun historian, ja Lara lähtee Cornwalliin tutkimaan perheensä menneisyyttä. Historian kätköistä hän löytää piiloon painettuja salaisuuksia, kipeää rakkautta ja petoksen, jonka jäljet kantavat sukupolvien päähän ja valtameren toiselle puolen.
LIZ FENWICK syntyi Massachusettsissa Yhdysvalloissa mutta ihastui Englannin Cornwalliin ja osti sieltä talon vuonna 1996. The Guardianin ”cornwallilaisen romantiikan kuningattareksi” nimittämän Fenwickin romaanit tulvivat tunnelmallista historiaa ja koskettavia ihmiskohtaloita. Fenwickiltä on aiemmin suomennettu romaanit Joen erottamat, Polku merelle ja Salainen ranta
LOKAKUU
Autumn Chills | Suom. Hilkka Pekkanen ja muita kääntäjiä
Klassikkonovelleissa syksy on tulvillaan salaisuuksia ja syyllisiä.
”Kun luemme Christietä, tiedämme, ettei mikään voi tulla meidän ja tarinan väliin.”
– The New Yorker
Lehdet putoilevat ja aamut viilenevät, mutta lyhenevien päivien kotoisaan hämyyn ei kannata tuudittautua. Pimenevät illat ovat otollista aikaa hämäräpuuhille ja pitävät Hercule Poirotin, neiti Marplen ja muut Agatha Christien rakastetut etsivät kiireisinä. Rikokset kuljettavat etsivämme karmiviin kartanoihin, syrjäisiin röttelöihin ja kirotuille hautausmaille tässä kahdentoista novellin kokoelmassa.
Tervetuloa Agatha Christien kotiin Greenwayhin. Rikosten grande dame ottaa sinut mitä lämpimimmin vastaan, koska vain sinä voit auttaa ratkaisemaan häntä vaivaavan mysteerin. On löytynyt ruumis, ja vihjeet ovat toinen toistaan hämmentävämpiä. Sanaristikot, kryptogrammit, anagrammit ja loogista päättelyä vaativat tehtävät on ripoteltu Greenwayn tilusten eri kolkkiin. Yhteensä 100 pulmaa odottaa ratkaisijaansa – oletko valmis?
LOKAKUU | The Official Agatha Christie Puzzle Book Suom. Annamari Typpö | 350 s. | 79.814 | EAN: 9789510529669
AGATHA CHRISTIE (1890–1976) oli englantilaisen dekkarin uranuurtaja, jonka tuotanto käsittää yli 70 romaanin lisäksi novelleja, näytelmiä ja kuunnelmia. Hänen teoksiaan on käännetty noin sadalle kielelle ja myyty yli kaksi miljardia kappaletta.
LUCY FOLEY
Murha Alpeilla
Lucy Foley neiti Marplen jäljillä – uusi romaani Agatha Christien rakastetusta salapoliisista.
SUOMENKIELINEN KANSITULOSSA
SYYSKUU
Murder at the Grand Alpine Hotel
Suom. Terhi Vartia
350 s. | 84.2
EAN: 9789510528068
EAN äänikirja: 9789510528082
EAN e-kirja: 9789510528075
Ainoastaan neiti Marple pystyy ratkaisemaan mysteerin, jonka lonkerot ulottuvat sodanaikaisiin rikoksiin, mutta jonka ytimessä on lopulta ikiaikainen tarina ihmisten ahneudesta ja vallanhimosta.
Vuosi 1950. Jane Marple on harvinaisella ulkomaanlomalla Sveitsin Alpeilla ystävänsä Dolly Bantryn kanssa. Luksushotelli sijaitsee männyntuoksuisella rinteellä, jonne pääsee vain pienellä hammasratajunalla. Ystävättäret nauttivat hotellin hienostuneesta tunnelmasta ja upeasta talvimaisemasta, kunnes eräänä aamuna koittaa tragedia: yksi vieraista nousee gondolihissiin elävänä mutta löydetään vuoren huipulla kuolleena. Tilannetta mutkistaa lumimyrsky, joka katkaisee junayhteyden. Vai oliko kyseessä sittenkin sabotaasi?
Ja sitten tappaja iskee uudestaan…
”On valtava kunnia tulla pyydetyksi kirjoittamaan tämä romaani. Neiti Marple on ehdottomasti suosikkietsiväni Christien hahmoista (désolé, Poirot). Rakastan hänen intuitiivista älyään, huumorintajuaan ja sitä, miten hän käyttää näkymättömyyttään supervoimana: vanhempana naisena hänet aliarvioidaan jatkuvasti. Minulla on ollut NIIN hauskaa Marplen maailmassa, enkä malta odottaa, että saan jakaa sen lukijoiden kanssa.” – Lucy Foley
Englantilainen LUCY FOLEY on menestyskirjailija, jonka modernit murhamysteeritrillerit ovat myyneet yli 5 miljoonaa kappaletta ja ilmestyneet yli 40 maassa. Hänen romaanejaan on ylistetty laajalti, The New York Times on mm. todennut niiden ”tuovan mieleen Agatha Christien parhaat klassikot”. Murha Alpeilla on Christien perikunnan siunauksella ja tiukasti dekkarikuningattaren kultakauden hengessä kirjoitettu uusi neiti Marple mysteeri.
Vangitsevassa dekkarissa häiden odotusta varjostavat menneisyyden tukahdutetut tapahtumat ja uudet esiin nousevat uhat.
August Strindbergin ja Maria Martinssonin häävalmistelut ovat jo käynnissä viehättävässä
Hovenäsetin kylässä, mutta vaiettu perhesalaisuus ei jätä Augustia rauhaan. Rikostutkijana työskentelevä Maria puolestaan alkaa saada pahaenteisiä nimettömiä viestejä. Selvittämättömien kysymysten lista kasvaa entisestään, kun Guleskärin saarella tehdään kylmäävä havainto kauhuissaan pakenevasta nuoresta naisesta, ja Maria löytää saarelta kollegansa kanssa verisen jalkaproteesin. Pian he saavat huomata, että saaren tapahtumista on kiinnostunut joku muukin.
”Luotettava ja rakastettava päähenkilö, ihmissuhdedraamaa juuri sopivissa määrin ja runsain mitoin hyvänmielenkirjallisuuden elementtejä jännityksen seassa… August Strindberg on tullut länsirannikolle jäädäkseen.”
– Göteborgs-Posten
Pohjoismaisen jännityskirjallisuuden ykkösnimiin lukeutuva KRISTINA OHLSSON tunnetaan älykkäistä ja taitavasti rakennetuista dekkareistaan. August Strindberg sarjan viidennessä osassa salaperäiset tapahtumat, rakastetut henkilöhahmot ja merentuoksuinen miljöö imaisevat mukaansa.
Yliopistomaailman synkeät kiemurat paljastuvat Fredrika Storm -sarjan kolmannessa osassa.
Nuori naisopiskelija katoaa hiostavana kesäiltana trendikkään teknologiayrityksen juhlista. Firman toimitusjohtaja väittää, ettei kukaan työntekijöistä tuntenut naista. Rikostutkija Fredrika Storm ja hänen työparinsa Henry Calment keksivät pian, että katoaminen muistuttaa seitsemän vuotta sitten surmatun opiskelijanaisen tapausta – joskin murhaaja istuu yhä tuomiotaan. Jäljet johtavat Lundin perinteikkääseen yliopistoon, jonka koreilla käytävillä ja salaisissa kammioissa pelataan kovaa peliä.
Ruotsalaiskirjailija FRIDA SKYBÄCK tunnetaan satojatuhansia kappaleita myyneistä ihmissuhderomaaneistaan. Musta lintu oli Skybäckin taiturimainen avaus dekkareiden maailmaan ja Rautakukka tunnelmallisen Fredrika Storm sarjan itsenäinen jatkoosa. Varjosusi jatkaa sekä kriitikoiden että lukijoiden kehuman sarjan seikkailuja Lundin viehättävillä kujilla ja Skånen metsämaisemissa. Skybäck asuu itsekin Skånessa miehensä ja kahden lapsensa kanssa.
VIVECA STEN Rajamailla
Lumimyrskyn silmässä kukaan ei ole turvassa.
SYYSKUU
Gränsöverskridaren
Suom. Virpi Vainikainen
400 s. | 84.2
EAN: 9789510517697
EAN äänikirja: 9789510517703
EAN e-kirja: 9789510517710
Åren murhat -sarjan kuudennessa
osassa raaka rikollisuus, ihmissuhteet ja pohjoisen karu luonto kietoutuvat yhdeksi hyytäväksi vyyhdiksi.
Odottamaton lumimyrsky riepottelee Årea kesken syksyn, ja kylän laitamilta löydetään kaksi lumeen paleltunutta ruumista. Samaan aikaan jengirikollisuus vetää nettipalstalta mukaansa pahaa-aavistamattoman nuoren.
Kun kylässä alkaa liikkua hengenvaarallista huumetta, on vain ajan kysymys ennen kuin ensimmäinen uhri joutuu sairaalaan.
Poliisit Hanna Ahlander ja Daniel Lindskog tekevät kaikkensa pysäyttääkseen huumeiden leviämisen, eikä Hanna anna edes loppumetreillä olevan raskautensa hidastaa työtään.
Myrskyn riehuessa Hanna ja Daniel joutuvat tekemään ennen näkemättömiä uhrauksia ratkaistakseen tapauksen, joka on heidän tähänastisen uransa vaikein.
VIVECA STEN (s. 1959) tunnetaan kansainvälisesti huippusuositusta Sandhamnin murhat sarjasta sekä uudemmasta, idyllisiin tunturimaisemiin sijoittuvasta Åren murhat sarjasta. Rajamailla on Åren murhien kuudes osa. Sarjan pohjalta on tehty myös samanniminen Netflix-tv-sarja.
ANKI EDVINSSON
Laululintu
Kaaosta ja kuolemaa Uumajassa.
HEINÄKUU
Sångfågeln
Suom. Leena Virtanen
400 s. | 84.2
EAN: 9789510517536
EAN äänikirja: 9789510517543
EAN e-kirja: 9789510517529
Laululintu on sykettä nostattavan ja koukuttavan dekkarisarjan kolmas, itsenäinen osa.
Teinityttö kidnapataan, Uumajan linja-autoasemalla ammuskellaan, ja pienen lapsen isä löytyy murhattuna. Rikokset näyttävät liittyvän toisiinsa, mutta avoimia kysymyksiä on enemmän kuin johtolankoja. Miksi teinin äiti ei kerro poliisille olennaisia tietoja? Kuka oikeastaan on tytön isä? Onko kaupungissa puhkeamassa jengisota? Paine Uumajan poliisin Charlotte von Klintin ja Per Bergin harteilla kasvaa, ja kaiken lisäksi kummankin yksityiselämässä myllertää.
ANKI EDVINSSON on toimittaja ja entinen TVjuontaja. Hän asui vuosia Uumajassa ja opiskeli kriminologiaa. Nykyään hän asuu puolisonsa kanssa Tukholmassa. Kriminologian tuntemus auttaa dekkaristia rakentamaan uskottavia hahmoja ja motiiveja rikoksille. Poliisityö taas on aina ollut osa Edvinssonin jokapäiväistä elämää: hän kasvoi perheessä, jossa sekä isä että veli toimivat poliiseina.
LISA JEWELL
Se olisi voinut
olla
hän
MARRASKUU
It Could Have Been Her Suom. Karoliina Timonen 480 s. | 84.2
EAN: 9789510529942
EAN äänikirja: 9789510529966
EAN e-kirja: 9789510529959
Sinä yönä hän oli vähällä kuolla. Nyt menneisyys palaa vaatimaan vastauksia.
Kadonnut nainen, rikkinäinen perhe ja salaperäinen talo, joka kätkee synkkiä salaisuuksia: Lisa Jewellin uusin psykologinen trilleri vie mukanaan ensi sivulta alkaen.
Jane Trevally on ulkoiluttamassa koiriaan, kun vieras koira ilmestyy kuin tyhjästä hänen eteensä. Jane päättää tehdä hyvän työn ja palauttaa koiran sen rekisteröidylle omistajalle, vaikka se tarkoittaa tuntien ajomatkaa Lontooseen. Perillä pelko kuitenkin iskee välittömästi: hän muistaa talon ja kauhistuttavan illan kahdenkymmenenviiden vuoden takaa. Kun ikkunassa vilahtaa aavemainen nainen, Jane ymmärtää heti, että jokin on pahasti vialla, ja päättää selvittää mysteerin. Mutta mitä pidemmälle hän etenee, sitä vaarallisemmaksi totuus käy – jotkin salaisuudet on haudattu syystä.
Koskettavan psykologisen jännityksen mestari LISA JEWELL (s. 1968) on kansainvälinen menestyskirjailija, jonka teoksia on käännetty kymmenille kielille ja myyty yli viisitoista miljoonaa kappaletta. Jewell on samastuttavien henkilöhahmojen, mutkikkaiden juonikuvioiden ja arkipäiväisen uhan tunteen luomisessa aivan omaa luokkaansa.
NICHOLAS SPARKS, M. NIGHT SHYAMALAN
Jää luokseni
Rakkaus vie meidät paikkoihin, joita emme edes uskoneet olevan olemassa.
Romantiikan mestarin ja jännityselokuvien suurnimen yhteinen romaani on koukuttava täysosuma.
Arkkitehti Tate Donovan pakenee menneisyyden varjoja Cape Codiin. Ystävänsä kesäkotia suunnitellessaan hän kohtaa Wrenin, salaperäisen nuoren naisen, joka tuntuu näkevän suoraan hänen sieluunsa. Heidän välilleen syntyy heti syvä yhteys – sellainen, josta Tate on vain uneksinut. Mutta Wren kantaa salaisuutta ja sen myötä heidän suhteensa alkaa saada piirteitä, joita Tate ei täysin ymmärrä. Pian Tate joutuu päättämään, uskaltaako päästää irti järjen äänestä ja kaikesta todeksi uskomastaan ja kuunnella ainoastaan sydäntään.
ELOKUU
Remain | Suom. Ulla Selkälä
300 s. | 84.2
EAN: 9789510525920
EAN äänikirja: 9789510525944
EAN e-kirja: 9789510525937
NICHOLAS SPARKS on rakastettu ja kautta maailman luettu kirjailija, jonka tunnetuin romaani
The Notebook – Kuuntele vain muistojasi hurmaa lukijoita edelleen, vuosikymmeniä ilmestymisensä jälkeen.
M. NIGHT SHYAMALAN on menestystä niittänyt kirjoittaja ja ohjaaja, joka tunnetaan muun muassa hittielokuvasta Kuudes aisti
Kannen
suunnittelu: FLAMUR TONUZI
PASCAL ENGMAN
Ei kukaan
Tukholmaa kurittaa ankara talvi.
MARRASKUU
Ingen
Suom. Pekka Marjamäki
500 s. | 84.2
EAN: 9789510514306
EAN äänikirja: 9789510514337
EAN e-kirja: 9789510514290
Polttavan ajankohtainen trilleri yhteiskunnallisesta sekasorrosta ja uudesta, entistä tylymmästä Ruotsista.
Länsi-Afrikka. Miranda Nunez nousee laivaan. Edessä on vaarallinen matka Euroopan läpi Ruotsiin, sillä hänen on löydettävä poikansa hinnalla millä hyvänsä. Suunnitelmat särkyvät, kun hän huomaa joutuneensa ihmiskauppiaiden käsiin. Tukholma. Yritysjohtaja ammutaan yksityisjuhlissa, ja toisella puolen kaupunkia jengiläinen murhataan vesipiippukahvilassa. Levottomuudet lisääntyvät, ja Vanessa Frankin kollegoineen on puututtava peliin ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. Tutkinnan edetessä esiin piirtyy yhteiskunta, jossa järjestäytyneen rikollisuuden valta kasvaa, teinejä käytetään sotilaina ja rikos ei ratkea siihen, että löytää liipaisinta painaneen henkilön.
PASCAL ENGMAN (s. 1986) on Expressenin entinen toimittaja ja sukupolvensa luetuimpia ruotsalaisia dekkaristeja. Suositun Vanessa Frank sarjansa myötä hän on osoittautunut yhteiskunnallisen jännityksen mestariksi, joka pureutuu kirjoissaan nykyajan kipupisteisiin luokkaeroista pakolaisuuteen ja yhteiskunnan ääriilmiöihin. Engmanin kirjoja on myyty yli 2,5 miljoonaa kappaletta ja kirjojen oikeudet on ostettu yli 20 maahan.
ANDERS ROSLUND
Pirullinen temppu
JOULUKUU
Djävulens bästa trick
Suom. Annamari Typpö
400 s. | 84.2
EAN: 9789510512159
EAN äänikirja: 9789510512173
EAN e-kirja: 9789510512166
Tukholman tulevaisuus on Ewert Grensin harteilla.
”Kuten niin usein Roslundin kirjoissa, aika on käymässä vähiin. Lukiessa lähes kuulee kellon tikittävän, eikä kirjaa voi laskea käsistään.” – Göteborgs-Posten
Vuorokauden vaihtuessa keskiyöllä Tukholmaa ravistelee usea samanaikainen terroriteko. Poliisin ylin johto ryntäilee vihjeiden perässä, mutta rikostutkija Mariana Hermansson päättää seurata vaistoaan. Se johdattaa hänet vankilan muureille ja osoittaa kohti oikeuspsykiatrista osastoa. Hermanssonin on luotettava miehiin muurien sisäpuolella: entiseen poliisiin Ewert Grensiin ja rikolliseen Piet Hoffmaniin. Oikeuspsykiatrian osaston numero 5 ovien takana on suunniteltu ennennäkemättömiä rikoksia, ja vain Grens ja Hoffmann voivat estää uudet järkyttävät veriteot.
ANDERS ROSLUND (s. 1961) on ruotsalainen journalisti ja kirjailija, joka on palkittu himoitulla Lasiavaimella. Hänen ja edesmenneen työparinsa, entisen rikollisen Börge Hellströmin, Kolme sekuntia romaanin aloittama trilogia oli kansainvälinen menestys: osuvaa yhteiskuntakritiikkiä ja uskottavaa rikollismaailman kuvausta. Roslund on jatkanut Ewert Grens ja Piet Hoffmann -sarjaa itsenäisillä teoksilla Sä kasvoit neito kaunoinen, Levon hetki nyt lyö, Mistä tunnet sä ystävän, 100 prosenttia ja Pako. Pirullinen temppu on sarjan viimeinen osa.
JOHN GRISHAM
Leski
Epätoivoinen kilpajuoksu aikaa vastaan.
LOKAKUU
The Widow
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
400 s. | 84.2
EAN: 9789510528099
EAN äänikirja: 9789510528112
EAN e-kirja: 9789510528105
Pienen paikkakunnan asianajajaa syytetään murhasta, ja hänen ainoa mahdollisuutensa selvitä ehjin nahoin on löytää todellinen tappaja.
Simon Latch toimii asianajajana Virginian maaseudulla ja ansaitsee juuri sen verran, että saa laskut maksettua. Kun hänen toimistoonsa astuu Eleanor Barnett, iäkäs leski, joka tarvitsee uuden testamentin perittyään yllättäen sievoisen summan, Simon tuntee onnensa kääntyneen. Mutta sitten Eleanor joutuu auto-onnettomuuteen, ja Simon ymmärtää, että mikään ei ole sitä miltä näyttää. Pian häntä syytetään rikoksesta, ja vaikka Simon tietää olevansa syytön, todisteet osoittavat toisin. Vapautuakseen Simonin on löydettävä todellinen syyllinen ennen kuin on liian myöhäistä.
JOHN GRISHAM (s. 1955) on maailman arvostetuimpia ja menestyneimpiä jännityskirjailijoita. Hän toimi asianajajana, kun hänen esikoisteoksensa On aika tappaa julkaistiin. Sen jälkeen kaikki hänen teoksensa ovat nousseet järjestään The New York Times bestsellerlistan ykkösiksi. Kun Grisham ei kirjoita, hän toimii hallituksen jäsenenä kahdessa amerikkalaisessa järjestössä, jotka ovat omistautuneet väärin tuomittujen vapauttamiselle. Suuri osa Grishamin kaunokirjallisesta tuotannosta käsitteleekin juuri syvälle juurtuneita ongelmia amerikkalaisessa rikosoikeusjärjestelmässä.
CLIVE CUSSLER, GRAHAM BROWN
Tuhokoodi
Tuhovoimainen tekoäly
NUMAn kintereillä.
LOKAKUU
Desolation Code
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
400 s. | 84.2
EAN: 9789510527443
EAN äänikirja: 9789510527467
EAN e-kirja: 9789510527450
Äkillinen ympäristökatastrofi uhkaa ihmiskuntaa huippujännittävässä seikkailussa.
Kymmenittäin valaita huuhtoutuu rantaan syrjäisellä Intian valtameren saarella. Kun NUMAn johtama pelastusoperaatio epäonnistuu, saaren asukkaiden keskuudessa alkaa levitä hurjia huhuja Yhdysvaltain hallituksen salaisista kokeista. Samaan aikaan oikea syyllinen kätkeytyy sumuverhon taakse. Kurt Austinilla, Joe Zavalalla ja supertietokone Maxilla on vastassaan huipputehokas tekoäly. Ehtivätkö he estää mittaamattoman, koko maapallon ekosysteemiä uhkaavan tuhon?
CLIVE CUSSLER (1931–2020) kirjoitti elämänsä aikana yli 80 teosta, joita on myyty toistasataa miljoonaa yli sadassa eri maassa. Dirk Pitt, NUMA ja Isaac Bell sarjat ovat supersuosittuja Suomessakin. Cussler oli tunnettu myös meriarkeologina, syvänmerentutkijana ja klassikkoautojen keräilijänä. Alun perin lentäjäksi ja juristiksi valmistunut GRAHAM BROWN on kirjoittanut jo lukuisia NUMAseikkailuita.
DAVID LAGERCRANTZ
Ääni haudasta
Ovela, psykologinen trilleri on Rekke & Vargas -sarjan kolmas osa.
ELOKUU
Post Mortem
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
400 s. | 84.2
EAN: 9789510455326
EAN äänikirja: 9789510526163
EAN e-kirja: 9789510526156
Ääni haudasta punoo taitavasti yhteen kaksi tarinaa ja aikatasoa, joissa jännitys kasvaa samaa tahtia kuin rikollisjahti kiihtyy.
Professori Hans Rekke saa pöydälleen selvittämättömän rikoksen monen vuoden takaa. Nuori baskinainen hakattiin kuoliaaksi, ja hänen ruumiistaan löytyi outo merkki. Yhdessä työparinsa Micaela Vargasin kanssa Rekke ymmärtää pian, että tapauksella on yllättäviä yhteyksiä muihin, Tanskassa ja Suomessa tehtyihin murhiin. Voiko kyseessä olla sarjamurhaaja?
Ratkaisevaksi vihjeeksi nousee postuumisti julkaistu novelli espanjalaisesta kulkukoirasta.
Pian jäljet johtavat suoraan Tukholman eksklusiivisiin kirjallisiin piireihin.
DAVID LAGERCRANTZ (s. 1962) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti, joka on julkaissut paitsi tietokirjoja myös useita romaaneja. Poikkeusyksilöt ja oman tiensä kulkijat ovat aina kiinnostaneet Lagercrantzia.
J. R. R. TOLKIEN, CHRISTOPHER TOLKIEN (toim.)
Bovadium-fragmentit
JA RICHARD OVENDEN: BOVADIUMIN TARINA
Autoilun vastainen satiiri Tolkienilta.
Hämmästyttävä löytö Tolkienin jäämistöstä: kieli poskessa mukatieteelliseen tyyliin kirjoitettu kertomus, jossa kuvitteellinen Oxford täyttyy autoista – katastrofaalisin seurauksin.
Tarun Sormusten herrasta tekijä J. R. R. Tolkien oli koko ikänsä suuri luonnon ja puiden ystävä. Hän ei voinut sietää autoliikennettä, jonka melu ja saasteet tärvelivät 1920-luvulta lähtien Oxfordin vanhan yliopistokaupungin rauhaa. 1950luvun lopulla kirjoitettu satiirinen fantasiatarina Bovadium-fragmentit on Tolkienin hirtehinen kommentti kotikaupunkinsa elämänmenoon.
Kirja on kuvitettu valokuvin ja Tolkienin piirroksin, ja siihen sisältyy myös Oxfordin yliopiston kirjaston johtajan Richard Ovendenin essee, joka valottaa Tolkienia sapettaneen kehityskulun taustoja.
LOKAKUU
The Bovadium Fragments Suom. Jaakko Kankaanpää 150 s. | 84.2
EAN: 9789510528877
EAN äänikirja: 9789510529089
Oxfordin yliopistossa Englannin kirjallisuutta ja muinaisenglantia opettanutta J. R. R. TOLKIENIA (1892–1973) pidetään nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden keskeisenä kehittäjänä. Hänen kolmas poikansa CHRISTOPHER TOLKIEN (1924–2020) oli myös keskiajan tutkija, mutta omistautui isänsä kuoleman jälkeen toimittamaan tämän julkaisematonta tuotantoa kirjoiksi.
Kannen suunnittelu: RIIKKA TURKULAINEN, VILLE RANTA
SARJAKUVAT JA PILAPIIRROKSET
SYYSKUU
150 s. | 74.17
EAN: 9789510528815
VILLE RANTA (s. 1978) on helsinkiläinen sarjakuvantekijä ja Helsingin Sanomien pilapiirtäjä. Hänen valittiin Vuoden journalistiksi vuonna 2023. Rannan pilapiirroksista on aiemmin julkaistu kokoelmat Joku raja (2012) ja Kurissa ja nuhteessa (2022).
Suomen ykköspilapiirtäjä Ville Ranta kampaa uudessa piirroskokoelmassaan viime vuosien politiikan keskeiset käänteet, ironiaa ja huumoria iloisesti roiskien.
Vieläkö muistatte, kun Ville Ranta yritti pilata Suomen Nato-prosessin pilkkaamalla Turkin sulttaania? Entäpä, kun meillä oli vasemmistohallitus, ja Ranta pilkkasi sitä jatkuvasti? Ettepä tietenkään muista! Ja kohta jo unohtuvat Purran sakset, Trumpin sekoilut, Putinin nuoleskelijat, woke ja kaikki. Tämä kirja on olemassa siksi, että ette unohtaisi – vaikka haluaisittekin.
Historian oikealla puolella luotaa Suomen ja maailman tärkeimmät tapahtumat vuosina 2023–2026. Tervetuloa pistävien, naurattavien, itkettävien, ilkeiden, helpottavien ja epäreilujen piirrosten maailmaan!
VILLE TIETÄVÄINEN
Metsän kuningatar
Käänteentekevä sarjakuvateos
Kalevalan luomisesta ja väärinkäytöstä.
ELOKUU
128 s. | 85.32
EAN: 9789510512951
EAN e-kirja: 9789510513330
”Ihana hirtehinen ja tummanpuhuva ote, hillitöntä tarinankerrontaa.” – Anna Kortelainen
VILLE TIETÄVÄINEN (s. 1970) on Helsingissä työskentelevä sarjakuvantekijä, kuvittaja ja graafikko. WSOY on julkaissut häneltä aiemmin sarjakuvaromaanit Näkymättömät kädet (2011), josta hänelle myönnettiin Suomen kulttuurirahaston palkinto sekä SarjakuvaFinlandiapalkinto, ja Harvennus (2021, käsikirjoitus Iiro Küttner).
Ville Tietäväinen antaa uudessa kirjassaan kyytiä Elias Lönnrotille ja Kalevalaa keppihevosenaan hyödyntäneille suomalaisuuden rakennusmiehille.
Vienan Karjala, Elias Lönnrotin merkitsemätön tutkimusmatka 1830-luvun alussa: Lönnrot ja Moarie Karhu kohtaavat. Moarie laulaa sukunsa runot Lönnrotille, joka lupaa olla julkaisematta niitä.
Metsän kuningatar on halki vuosisatojen kulkeva, huimaava ja graafisesti upea sarjakuva. Se kertoo, miten Lönnrot, karelianistit, kansatieteilijät sekä sittemmin heimosoturit ja jatkosodan Suur-Suomi-intoilijat muokkasivat vienalaiset myytit nationalistisiin tarkoituksiinsa. Tiedemies Lönnrot etsi kansanrunoudesta Suomen muinaishistoriaa, mutta mikään tieto ei valmistanut häntä sivistyksen ja luonnon törmäykseen, eikä siihen, mitä hän Karhun suvun naiselta sai.
Pilvi Hyvärin Koeta pysyä herttasena on autofiktiivinen sarjakuvaromaani siitä, kuinka nuori ihminen uskaltautuu itsenäistymään vanhoillislestadiolaisen liikkeen piiristä.
”Ko mie olin lapsi, tiesin, että maailmassa oli kahenlaisia ihmisiä: meitsejä ja epämeitsejä.”
Pilvi kasvaa konservatiivisen uskonyhteisön keskellä. Elämän tavoitteena on pysyä uskovaisena, päästä naimisiin ja lopulta taivaaseen. Kun pohjoisen kasvatti muuttaa nuorena aikuisena Helsinkiin, hänelle alkaa valjeta, ettei maailma ole mustavalkoinen. Hiljalleen Pilvin mieleen hiipii epäilys, ovatko lestadiolaiset arvot ja suurperheen äitiys sittenkään häntä varten.
Koeta pysyä herttasena kertoo riipaisevasti, miten löytää vapaus olla oma itsensä. Se antaa toivoa kaikille, joiden elämän ehtoja toiset määrittelevät.
PILVI HYVÄRI (s. 1992) on torniolaissyntyinen kuvataiteilija ja sarjakuvantekijä, joka asuu ja työskentelee Tampereella. Koeta pysyä herttasena on hänen esikoissarjakuvaromaaninsa.
Aino ja Jean Sibelius saivat kuusi tytärtä, joista viisi eli aikuiseksi. Lämmin, intiimi kirja tallentaa tytärten elämäntarinat ja kuvaa, millaista oli kasvaa kulttuuriperheestä itsenäisyyteen vuosisadalla, jona naisten asema muuttui ratkaisevasti.
Sibeliusten perheeseen syntyi tyttäriä 18 vuoden ajan. Kaksi vanhinta, Eva ja Ruth, muodostivat ison parin ja kaksi nuorinta, Margareta ja Heidi, pienen parin. Keskimmäisen Katarinan pari Kirsti taas kuoli jo varhain. Eva oli perheen tukipilari ja vastuunkantaja, Ruth tunnettu näyttelijä, joka kipuili perheen ja taiteen yhdistämisessä. Katarina oli tarinankertoja, joka luopui pianistin urastaan, ja Margareta äitinsä kaltainen luja luonne. 1900-luvun alun yhteiskunnalliset muutokset vaikuttivat siihen, että nuorimmainen Heidi sai jo olla boheemi taiteilija. Sisarukset muodostivat tiiviin yksikön, jossa Ainolan kulttuurikodin perintö eli vahvana.
Hurmaava Sibeliusten tyttäret tavoittaa jokaisen persoonan muun muassa säilyneen kirjeenvaihdon avulla ja piirtää kuvan omaperäisistä ja rajoja rikkovista sisaruksista.
”JOKAINEN
TYTTÄRISTÄ
JOHANNA LINDFORS on taidehistorioitsija, joka on keskittynyt henkilöhistorioihin ja kiinnostunut menneisyyden arjen pienistä tarinoista. Päivätyökseen taiteen parissa toimiva Lindfors kirjoittaa teosanalyysejä ja taiteilijabiografioita ja on tutkinut muun muassa Pekka Halosta, Eero Järnefeltiä ja Tapio Wirkkalaa. Hän on aiemmin kirjoittanut teoksen Elämäni ranskattarena (2022).
KYKENI OMALLA TAVALLAAN LUOMAAN JA VIEMÄÄN ETEENPÄIN SITÄ SUURTA HENKISTÄ PERINTÖÄ, JOKA HEILLE KOTOA SUOTIIN.
--
EVA, RUTH, KATARINA, MARGARETA JA HEIDI OVAT ANSAINNEET PAIKKANSA SUOMALAISEN KULTTUURIPERINNÖN HISTORIASSA OMINA PERSOONINAAN.”
KATI PUKKI
Minna Tervamäki
Tanssijalegendan elämäkerta.
Kirja vie treenisaleissa vietettyihin tunteihin, kansallisbaletin kulisseihin ja lavan takaiseen tunnelmaan ennen isoa ensi-iltaa. Samalla se laajenee syvemmäksi pohdiskeluksi kehollisuudesta, ikääntymisestä, naiseudesta ja epätyypillisistä elämänvalinnoista.
Liikunnallisen Minna Tervamäen lahjakkuus huomattiin nuorena: Hän suunnitteli pienestä pitäen omia tansseja kotinsa olohuoneessa. Baletin Minna aloitti seitsemänvuotiaana, ja 18-vuotiaana hänet kiinnitettiin Suomen kansallisbalettiin, missä hän teki päärooleja maailman tunnetuimmissa baleteissa eläkeikäänsä asti. Jäätyään eläkkeelle 44-vuotiaana Minna tuli äidiksi ja rakensi tanssijana ja koreografina poikkeuksellisen pitkän uran, joka jatkuu yhä.
Menestyksestä huolimatta ura on ollut kaikkea muuta kuin tasainen ja nousujohteinen. Onnistumisia ja näytön paikkoja ovat varjostaneet lukuisat loukkaantumiset ja selittämättömät kivut. Rakkaus tanssia kohtaan on kuitenkin kannatellut aina, myös henkilökohtaisen elämän raskaimpina aikoina.
SYYSKUU
300 s. | 99.1
EAN: 9789510521816
EAN äänikirja: 9789510524404
EAN e-kirja: 9789510521823 Kannen
MINNA TERVAMÄKI on tanssija, koreografi ja opettaja, joka viettää 40-vuotistaiteilijajuhlaansa syksyllä 2026. Tervamäki on aina rakastanut vauhtia ja vapauden tunnetta. Harrastuksista hänen suosikkinsa on tuulitunnelissa lentäminen. KATI PUKKI on vapaa kirjoittaja, toimittaja ja kirjailija. Pukki on kirjoittanut menestysteokset Vankina Thaimaassa (2024) ja Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina (2025).
SILJA VUORIKURU
Elina Karjalainen
PIENELLÄ PILVEN HATTARALLA
”Katsovatko
aikuiset koskaan tähtiin?”
SYYSKUU
600 s. | 99.1
EAN: 9789510504772
EAN äänikirja: 9789510529591
EAN e-kirja: 9789510529584
Elina Karjalainen (1927–2006) oli kiitetty toimittaja, suosittu pakinoitsija ja rakastettu lastenkirjailija, jonka lempeät tarinat ovat yhdistäneet jo monta sukupolvea.
Karjalainen asui lapsuusvuotensa Viipurissa ja joutui evakkomatkalle kaksitoistavuotiaana. Valtaosan elämästään hän vietti Savossa, jonka murretta, arkea ja ihmisiä hän rakasti. Hänen tekstejään leimasivat huumori, tarkkanäköisyys ja myötätunto. Artikkeleita ja reportaaseja syntyi taiteesta ja kulttuurista, mutta etenkin maaseudun ihmisistä, jotka saivat ääntään kuuluviin vain harvoin. Pakinoitsijana hän riemastutti kuvauksillaan taiteilijaperheen arjesta. Lastenkirjailijana Elina Karjalainen antoi suuren arvon lapsen oivalluskyvylle, mielikuvitukselle ja huumorintajulle. Hänen tunnetuin hahmonsa Uppo-Nalle oli herkkä runoilija ja luova kapinallinen, kuten kirjailija itsekin.
Silja Vuorikurun teos on lämmin ja eläytyvä elämäkerta Elina Karjalaisesta ja kirjoittamisen pakosta. Se piirtää lohdullisen kuvan sodan rikkomasta lapsuudesta, kirjailijaksi kasvusta ja taiteilijasta, joka pysyi elämänsä läpi lasten puolestapuhujana.
SILJA VUORIKURU on Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden dosentti, tutkija ja kirjailija. Hänen edellinen kirjailijaelämäkertansa on kiitetty teos Aino Kallas – Maailman sydämessä (SKS 2017).
ANNA PIIROINEN
Joan ja minä
”Olemme
tunteneet kuusitoista
vuotta, etkä lakkaa yllättämästä.”
LOKAKUU
300 s. | 99.1
EAN: 9789510522707
EAN äänikirja: 9789510522721
EAN e-kirja: 9789510522714
Kertomus erityislaatuisesta ystävyydestä ja naisesta, joka on elänyt elokuvan kaltaisen elämän, mutta käsikirjoittanut sen ihan itse.
Toimittaja-valokuvaaja Joan Ganny, 80, on elänyt uskomattoman elämän. Manhattanilla syntynyt ja Hollywoodin Sunset Boulevardilla varttunut Joan raivasi tiensä 1970-luvun miehisessä maailmassa yhdeksi Yhdysvaltain ensimmäisistä naispuolisista radiojuontajista ja ystävystyi kirjallisuuden pahojen poikien Charles Bukowskin ja Henry Millerin kanssa. Hän juoksi Muhammed Alin rinnalla ja kuvasi ja haastatteli aikamme suurimpia nimiä Martin Scorsesesta Steven Spielbergiin ja Joan Baezista Jane Fondaan, monia juuri menestyksen kynnyksellä. Vuonna 1987 Joan laskeutui juttukeikalle Helsinkiin ja rakastui Suomeen. Eräänä syksynä, vuosia myöhemmin, Joan ilmestyy Anna Piiroisen takapihalle Hangossa kuin räväkkä henkiopas toisesta ajasta ja maailmasta. Tästä saa alkunsa harvinainen ystävyys, jota muovaavat pitkät keskustelut rakkaudesta, rohkeudesta ja luovuuden ruokkimisesta. Joan ja minä on kuin hyvä elokuva: viipyilevä, hurmaavan aito ja vahvojen henkilöhahmojen kannattelema.
ANNA PIIROINEN (s. 1972) on tekstityöläinen ja markkinointiosaaja, joka muutti perheineen Helsingistä Hankoon kaksikymmentä vuotta sitten toteuttaakseen unelmansa hitaasta elämästä aavan meren rannalla. Anna on frankofiili, cinefiili ja kulinaristi sekä nainen suositun @annapalaaanna-tilin takana. JOAN GANNY (s. 1946) asuu nykyään Amsterdamissa ja vierailee Suomessa lähes vuosittain. Hän on julkaissut runo ja lastenkirjoja ja pitää edelleen valokuvanäyttelyitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
JOHANNA ELOMAA
Johtaja ja meedio
TIINA LINDFORSIN TARINA
HEINÄKUU
250 s. | 99.1 | EAN: 9789510525210
EAN äänikirja: 9789510525234
EAN e-kirja: 9789510525227
Tiina
Lindforsin tarina pankinjohtajasta henkien tulkiksi.
”Se kerta oli jotenkin erilainen. Mies ryntäsi henkimaailmasta luokseni voimalla. Sain viisi tunnistetta yhtä aikaa. Tiesin saman tien, ketä henki oli tullut tapaamaan ja että tämä oli edessäni istuvan naisen isä.”
Rahoitusmaailmassa menestyksekkään uran luonut Tiina Lindfors salasi vuosikymmenien ajan työnsä meediona. Nyt hän kertoo matkastaan arvostetuksi henkien tulkiksi. Johtaja ja meedio on kuvaus kahdessa erilaisessa maailmassa seisovasta naisesta. Lindfors jakaa ravisuttavia ja koskettavia kokemuksiaan henkimaailmasta ja kyseenalaistaa kuoleman siinä muodossa kuin me sen tunnemme. Samalla Lindfors tahtoo tuoda liikemaailmaan pehmeämpiä arvoja kehittämänsä tunnevoimakonseptin avulla. Hän toimii edelleen sijoituskonsulttina ja kouluttaa liike-elämän ihmisille herkempiä arvoja: tunneälyä, intuitiota ja energian hallintaa.
TIINA LINDFORS (s. 1977) on taloustieteestä valmistunut valtiotieteiden maisteri, joka on työskennellyt muun muassa LähiTapiolassa yksityispankinjohtajana sekä seniorivarainhoitajana Mandatumilla. Hän kiinnostui meediontyöstä kolmekymmentä vuotta sitten ja on kouluttautunut meedioksi Suomessa ja ulkomailla. Lindfors harjoittaa todistusvoimaista mediaalista tulkintaa. JOHANNA ELOMAA (s. 1977) on helsinkiläinen romaani ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut muun muassa tietokirjat Prinsessan pako (2022) sekä Lupasin sinulle rakastaa (2023). Kirjailijan viimeisin romaani on Rosalisa (Otava 2025).
RACHEL ZOFFNESS
Kipu ja mieli
YMMÄRRÄ MITEN KIPU TOIMII JA KATKAISE
KIERRE
MARRASKUU
Tell Me Where It Hurts
Suom. Jorma-Veikko Sappinen 400 s. | 59.4
EAN: 9789510505687
EAN äänikirja: 9789510505700
EAN e-kirja: 9789510505694
Kivunhoidon uusi tiede.
Jokainen tuntee kipua, oli syynä sitten vamma, sairaus tai ihan vain vanheneminen. Kipua hoidetaan usein lääkkeillä ja kehon kipukohtaan keskittymällä, mutta entä jos käsityksemme kivusta ja sen hoidosta onkin virheellinen?
Niin kauan kun emme ymmärrä, miten kipu toimii, hoidamme sitä väärin. Kipu ei ole koskaan vain fyysistä kehon vaurion aiheuttamaa kipua, sillä kivun tuntemus syntyy aivoissa. Siksi meillä on enemmän valtaa kipuun kuin uskalsimme toivoakaan.
Kipuun erikoistunut psykologi Rachel Zoffness murtaa kipumyytit hämmästyttävien potilaskertomusten avulla uusimpiin tutkimuksiin pohjaten. Kirjassa hän kertoo, miten tunteemme ja olosuhteemme vaikuttavat kivun kokemiseen ja kuvaa muun muassa ahdistuksen, pelkojen ja trauman vaikutusta kipuun. Pitkittynyttä kipua on mahdollista hoitaa, mutta silloin täytyy hoitaa koko ihmistä. Kirjan neuvoilla opit katkaisemaan kipukierteen ja nopeuttamaan paranemista. Tämä uraauurtava kirja tarjoaakin pääsyn maailman vahvimpaan särkylääkkeeseen: sinuun itseesi.
RACHEL ZOFFNESS on kipuun erikoistunut psykologi, luennoitsija ja kirjailija, joka on muuttanut käsitystämme kivun ymmärtämisestä ja hoidosta. Hän työskentelee apulaisprofessorina University of California San Franciscon lääketieteellisessä tiedekunnassa, luennoi Stanfordissa ja on Mayday-stipendiaatti. Lisäksi hän kirjoittaa Pain, Explained -kolumnia Psychology Today -lehteen ja konsultoi kipuohjelmien kehittämisessä ympäri maailmaa. Hänet löytää Twitteristä nimellä @drzoffness ja Instagramista nimellä @TheRealDocZoff.
Kannen
suunnittelu:
THOMAS ELFGREN
Rikospoliisi
50 vuotta rikollisten jäljillä.
SYYSKUU
Suom. Tero Valkonen
350 s. | 99.1
EAN: 9789510527016
EAN äänikirja: 9789510527023
EAN e-kirja: 9789510527030
Arvostettu rikostutkija muistelee vaiherikasta uraansa – Kallion murtovarkaista Ruandan sotarikollisiin.
Thomas Elfgrenin viisikymmentävuotista uraa rikostutkijana on leimannut uteliaisuus, ja se on vienyt hänet Helsingin hämäriltä kujilta aina kansainvälisiin sotarikostuomioistuimiin ja Afrikan konfliktien keskelle. Suomenruotsalaisen kodin boheemi kasvatti on joutunut julmien rikollisten parissa hyväksymään, että totuus, oikeus ja moraali ovat häilyviä käsitteitä.
Omaäänisessä muistelmateoksessaan Elfgren päästää kurkistamaan rikostutkinnan kulissien taakse ja näyttää, miten rikollisuus ja poliisin toiminta ovat vuosikymmenissä muuttuneet: pikkurikolliset ja murtovarkaat ovat vaihtuneet globaaleiksi rikollisverkostoiksi. Kylmäveriset murhat, hengenvaarallisten aineiden salakuljetukset ja kansanmurhat Balkanilla ja Ruandassa valottavat poliisin karua arkea ja saavat pohtimaan ihmisyyden pimeitä puolia. Jokainen keikka jättää jäljen.
THOMAS ELFGREN (s. 1954) on keskusrikospoliisin entinen rikosylikomisario. Eläkepäiviään hän viettää Ruandassa Gisenyin kaupungissa.
KATERYNA YEHORUSHKINA
Tuho ja toivo
KERTOMUKSIA UKRAINAN SODASTA
”Pyydän
anteeksi, että puhun virheellisesti. Vaihdoin kieleni ukrainaan heidän hakattuaan minut henkihieveriin. Se tapahtui ensimmäisessä kuulustelussani.”
LOKAKUU
Suom. Eero Balk | 260 s. | 97.4
EAN: 9789510529638
EAN äänikirja: 9789510529652
EAN e-kirja: 9789510529645
Sodan koskettamat ukrainalaiset todistavat sodan tuhovoimasta ja ihmishengen sinnikkyydestä kirjailija Kateryna Yehorushkinan ainutlaatuisessa tositarinoiden kokoelmassa.
Miltä lapsesta tuntuu, kun hänet viedään vankileirille? Mitä ajattelee mies, kun hänelle tarjotaan mahdollisuutta ryhtyä ilmiantajaksi? Mitä tekee nainen, kun hänen kotinsa muuttuu yhtäkkiä taistelukentäksi? Kirjailija ja psykologi Kateryna Yehorushkina keräsi kolmen vuoden ajan satojen tavallisten ukrainalaisten kertomuksia sodasta. Ääneen pääsivät sotilaat ja siviilit, lapset ja aikuiset, pakolaiset ja vapautetuille kotiseuduilleen palanneet. Syntyi ainutlaatuinen tositarinoiden kokoelma, joka kertoo paitsi sodan tuhoisasta todellisuudesta myös ihmisen hämmästyttävästä kyvystä uskoa, toivoa ja jatkaa kohti parempaa huomista.
KATERYNA YEHORUSHKINA (s. 1984) on palkittu ukrainalainen kirjailija ja psykologi. Hänen lastenkirjojaan on käännetty lukuisille kielille, ja hänen uusin kirjansa, ukrainalaisten sotakokemuksia tuoreeltaan dokumentoiva Tuho ja toivo on kerännyt kiitosta ympäri Eurooppaa. Venäjän täysmittaisen hyökkäyksen alettua Yehorushkina on kirjailijantyönsä ohella toiminut vapaaehtoisena lasten taideterapeuttina sodan pahiten runtelemilla alueilla.
Kannen suunnittelu: MIKA TUOMINEN Kannen kuva: SEPPO KONSTIG / JOKA JOURNALISTINEN
KUVA-ARKISTO / MUSEOVIRASTO
250 s. | 99.1
EAN: 9789510530467
EAN äänikirja: 9789510530481
EAN e-kirja: 9789510530474
LOKAKUU
RIKU SIIVONEN
Melkoinen elämä
HJALLIS HARKIMON TARINA
Hjallis, ilman naamiota.
Suodattamaton elämäkerta miehestä, joka ei ole pelännyt kulkea omia polkujaan.
Harry ”Hjallis” Harkimo on elänyt melkoisen elämän. Hän on purjehtinut ensimmäisenä suomalaisena yksin maailman ympäri, ostanut Jokerit ja myynyt sen, päätynyt lööppeihin, juontanut lukemattomia tv-ohjelmia, kasvattanut kolme poikaa, rakennuttanut kaupunginosan, suututtanut yhden puolueen ja perustanut toisen.
73 vuotta täyttävän Hjalliksen on tullut aika katsoa taaksepäin ja miettiä elettyä elämää. Mitä tuli tehtyä, mitä jäi tekemättä? Missä onnistuttiin, missä epäonnistuttiin? Toimittaja-kirjailija Riku Siivosen kirjoittama elämäkerta perustuu laajoihin ja avoimiin keskusteluihin Hjalliksen kanssa ja kuorii esiin miehen monien maskien takaa.
HARRY ”HJALLIS” HARKIMO
(s. 1953) on suomenruotsalainen purjehtija, liikemies, urheilumanageri ja poliitikko sekä kolmen pojan isä. RIKU SIIVONEN (s. 1977) on toimittajakirjailija ja median monityöläinen. Hän on työskennellyt muun muassa Yleisradiolle ja Helsingin Sanomille ja ollut perustamassa verkkolehti
Long Playta. Siivonen on julkaissut yhden romaanin, Kaikki isäni tavarat, sekä kaksi tietokirjaa.
BILL BRYSON
Lyhyt historia lähes kaikesta
LOKAKUU
A Short History of Nearly Everything 2.0 Suom. Markku Päkkilä
600 s. | 90
EAN: 9789510527306
EAN e-kirja: 9789510527313
Klassikkoteoksen päivitetty laitos.
Kuinka ihmisestä tuli ihminen? Miksi kotiplaneetallamme ylipäätään on elämää?
Ja miten maailmankaikkeus sai alkunsa?
Eikö olisi sääli viettää ainutkertainen elämä maapallolla saamatta koskaan selville, mistä tässä kaikessa oikeastaan on kysymys?
Kun kirjailija Bill Bryson ryhtyi selvittämään maailmankaikkeuden suuria arvoituksia, hän halusi kerrankin kuulla tieteentekijöiltä ymmärrettäviä lauseita. Kolmen vuoden ajan hän haastatteli eri tieteenalojen johtavia tutkijoita – ja pyysi heitä aina selittämään uudestaan, jos jotakin meni ensi kuulemalta yli hilseen. Uupumattoman työn tuloksena syntyi Lyhyt historia lähes kaikesta, joka on nimensä veroinen, hauska ja erinomaisen helposti lähestyttävä kirja lähes kaikesta, mitä ihmiskunta on avaruudesta, kotiplaneetastaan ja omasta alkuperästään saanut selville. Brysonin ensi kertaa vuona 2003 julkaistusta kirjasta tuli maailmanlaajuinen ilmiö ja lukijoiden kestosuosikki. Nyt kirja on päivitetty vastaamaan tämänhetkistä tutkimustietoa.
Amerikkalainen BILL BRYSON (s. 1951) on kirjoittanut 18 kirjaa, joista on suomennettu mm. Lyhyt historia lähes kaikesta, Keho – Opas asukkaalle ja Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona. Vuonna 2003 ensi kertaa julkaistu Lyhyt historia lähes kaikesta pysyi Sunday Timesin bestsellerlistalla huimat 106 viikkoa ja voitti Aventis ja Descartespalkinnot. Englannissa asuva Bryson on Durhamin yliopiston entinen kansleri ja Royal Societyn kunniajäsen.
PETER ENGLUND
Epäonnistumisten historia
LOKAKUU
Om att misslyckas
Suom. Sirpa Hietanen
200 s. | 90.2
EAN: 9789510529430
EAN äänikirja: 9789510529454
EAN e-kirja: 9789510529447
Miksi historia toistaa samoja virheitä?
Peter Englundin viihdyttävä tutkielma historiankirjoihin jääneiden epäonnistumisten syistä ja seurauksista.
Järjestelmät eivät kaadu yksittäisiin virheisiin vaan rakenteisiin, joissa virheiden korjaaminen on koko ajan vaikeampaa. Apollo 13:n onnettomuus sai alkunsa pienistä, kasautuvista virheistä. Muotisuunnittelija Roy Halston Frowickin imperiumi ja khmerien valtakunta Kambodžassa kasvoivat omien rajojensa yli, koska menestys synnytti harhan hallinnasta. Olof Palmen murhatutkinnassa ajattelu kaventui liian aikaisin ja johtolankoja jätettiin selvittämättä.
Historioitsija Peter Englund yhdistää historiallisen analyysin terävään havainnointiin ja osoittaa, miten suurten epäonnistumisten taustalla vaikuttavat sokeat pisteet ja epäilysten sivuuttaminen. Samat inhimilliset mekanismit toistuvat sekä historiallisissa käännekohdissa että arkisissa valinnoissamme. Englund kuvaa myös, miltä tuntuu olla osa instituutiota, jossa päätöksenteko voi lukkiutua.
PETER ENGLUND on ruotsalainen historioitsija, tarinallisten tietokirjojen Augustpalkittu mestari ja entinen Ruotsin Akatemian jäsen. Häneltä on aiemmin ilmestynyt muun muassa teokset Marraskuu 1942 (2022), Murha Sunnuntaitiellä (2020) ja Kuningatar Kristiina – Tyttökuningas (2015).
LIISA SAARENMAA, LAURA PAJULA
Neuloosisko
NEULEITA KYLISTÄ JA KAUPUNGEISTA
Suosittu neulekirja saa jatkoa!
ELOKUU
250 s. | 65.43 | EAN: 9789510526323
Neuloosiskon uutuuskirja sisältää yli kaksikymmentä huolella suunniteltua neuleohjetta ja tekemisen iloa pitkäksi aikaa niin vasta-alkajille kuin neulekonkareillekin.
Laura Pajulan ja Liisa Saarenmaan ensimmäinen Neuloosisko-kirja Neuleita metsästä ja mereltä keskittyi paksuihin ulkoiluneuleisiin. Neuleita kylistä ja kaupungeista on sen sijaan omistettu ohuemmille käyttöneuleille. Kirjan naisille suunnattuja neuleita ovat inspiroineet niin kaupunkielämä, pienten kylien villan tuottajat kuin kesäinen Suomen luonto. Kirja nostaa keskiöön monipuolisen ja ainutlaatuisen suomivillan, jonka alkuperä on jäljitettävissä lähes lampaan tarkkuudella. Kirjasta löytyy ohjeita niin neulepaitoihin, neuletakkeihin, hameeseen, housuihin kuin asusteisiin. Laaja kokoluokitus ja kaikissa ko’oissa testineulotut ohjeet takaavat istuvat neuleet, joita käytetään ja rakastetaan pitkään.
Neuloosiskon muodostavat identtiset kaksoset LAURA PAJULA ja LIISA SAARENMAA , jotka suunnittelivat ensimmäisen villapaitansa äitinsä muistolle. Siitä saatu palautevyöry oli alkusysäys neuleuralle. Neuloosiskon tavoitteena on tehdä ohjeita, joilla kuka tahansa onnistuu neulomaan villapaidan ja saa siten kokea käsin tehtyyn neuleeseen pukeutumisen ihanuuden.
MAARET KALLIO
Lujasti lempeä
Kalenteri 2027
Lujasti lempeä -pöytäkalenteri
vuodelle 2027.
ELOKUU
230 s. | 05.3
EAN: 6430060033542
Lujasti lempeä. Kalenteri 2027 on A5-kokoinen vuosikalenteri, joka auttaa havainnoimaan hyvän elämän tärkeimpiä asioita ja mielen taitoja.
Kalenterisivuilla voi seurata omia voimavarojaan ja kirjata tärkeimpiä muistettavia asioita. Kuukausittaiset teematekstit ja harjoitukset käsittelevät tärkeitä mielen taitoja. Kalenterista löytyvät suomalaiset nimipäivät ja juhlapäivät sekä vuosisuunnitelma ja viikkopäivyri vuodelle 2027 että runsaasti muistiinpanotilaa omille pohdinnoille. Kalenterissa on kovat kannet ja lukunauha. Kalenterin kuvitukset ovat Kati Vuorennon
MAARET KALLIO on kouluttajapsykoterapeutti ja kysytty luennoitsija. Hänen sanansa antavat tilaa lukijan omille havainnoille ja vastalauseillekin. Hänen myötätuntoinen kiinnostuksensa ihmisenä olemisen kaikkiin puoliin luo oivaltavan ja sovinnollisen väylän oppia itsestämme ja toisistamme. Hän on julkaissut useita menestysteoksia mielen hyvinvoinnin aiheista.
Huippusuositussa sarjassa julkaistaan keväällä ja kesällä 2026 monta uutta suloistakin suloisempaa värityskirjaa.
Love Cuties
Love Cuties -värityskirjassa suloiset eläinhahmot osoittavat rakkauttaan monin tavoin: ne käyvät hauskoilla retkillä, järjestävät romanttisia yllätyksiä ja nauttivat yhteisestä ajasta.
Summer Cuties
Summer Cuties -värityskirjassa otetaan kaikki irti kesästä, rentoudutaan uima-altaalla, valmistaudutaan lomamatkoille ja osallistutaan kesäharrastuksiin auringonpaisteessa.
Summer Cuties
Julkaisu: Maaliskuu | 92 s. | 79.8
EAN: 9789510527702
Love Cuties
Julkaisu:
Helmikuu
92 s. | 79.8
EAN: 9789510529607
’90s Cuties
’90s Cuties on aikamatka 1990-luvulle. Nostalgisissa värityskuvissa kuunnellaan musiikkia korvalappustereoilla, käydään rullaluistindiscossa, pelataan videopelejä ja soitellaan kavereille lankapuhelimella.
Lovely Places
Lovely Places -värityskirjassa matkataan maailmalla jännittävissä kohteissa. Hellyttävät eläinhahmot osallistuvat teeseremoniaan Japanissa, ihailevat Egyptin pyramideja kamelin selässä, patikoivat Alpeilla ja loikoilevat kuumissa lähteissä Islannissa.
Lovely Places
Julkaisu: Toukokuu | 92 s. | 79.8
EAN: 9789510529614
’90s Cuties
Julkaisu:
Maaliskuu
92 s. | 79.8
EAN: 9789510527719
Cozy Worlds
Cozy Worlds tarjoaa hurmaavia miniatyyrimaailmoja: tutut eläinystävät pyörittävät leipomoa, rentoutuvat bubble tea -kahvilassa, laskettelevat hiihtokeskuksessa ja lumoutuvat lukemisesta taianomaisessa kirjakaupassa.
Cozy Worlds
Julkaisu: Kesäkuu | 92 s. | 79.8
EAN: 9789510530603
TOVE JANSSON, MARKUS HOTAKAINEN, ANNI PÖYHTÄRI
Taikurin tähtikirja
Lumoava opas kaikenikäisille tähtiharrastajille.
ELOKUU
100 s. | 52.2
EAN: 9789510524831
Lähde taikurin matkassa kartoittamaan avaruutta ja sen ihmeitä! Kaikenkattava teos tuo silmiemme eteen universumin kaukaisimmatkin kolkat päätähuimaavin neliväripiirroksin.
Taikurin tähtikirjassa on kiinnostavaa tietoa ja klassisen kauniit piirroskuvat tutuimmista tähtikuvioista, Aurinkokuntamme planeetoista ja muista avaruuden kohteista. Kirjassa edetään lähimmästä tähdestämme Auringosta aina Linnunrataan ja maailmankaikkeuden mittakaavaan asti. Kiehtovat kuvaukset komeetoista, galakseista, mustista aukoista ja alkuräjähdyksestä avaavat avaruuden arvoituksia kiinnostavasti ja selkeästi havainnollistaen.
Kirjan sivuja kuvittavat Tove Janssonin mustavalkoiset originaalipiirrokset sekä avaruusaiheiset sitaatit. Vuonna 2026 tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Muumipeikko ja pyrstötähti -kirja julkaistiin.
TOVE JANSSON (1914–2001) oli kirjailija, taidemaalari, kuvittaja ja rakastettujen muumihahmojen luoja.
MARKUS HOTAKAINEN on tietokirjailija, joka on kirjoittanut kymmeniä tähtitiedettä ja säätä käsitteleviä teoksia aikuisille ja lapsille. Hän on saanut mm. Valtion tiedonjulkistamispalkinnon sekä Tietopöllöpalkinnon. ANNI PÖYHTÄRI on kuvittaja ja graafinen suunnittelija, jonka upeat nelivärikuvat ovat tuttuja kiitosta keränneistä muumien luontokirjoista sekä lehtikuvituksista.
Kannen
LASTEN-
JA NUORTENKIRJAT
TOVE JANSSON
Muumi: Kukkuu!
Leiki Muumipeikon kanssa piilosta!
Lystikäs pahvikirja on täynnä läppiä, joiden taakse voi kurkistaa.
HEINÄKUU
Moomin: Peekaboo!
Suom. Päivi Lehtinen
12 s. | L85.22
Ikäryhmä: 0+
EAN: 9789510527290
Missä Niiskuneiti ja Pikku Myy oikein piileskelevät? Kurkista läppien taakse ja auta Muumipeikkoa etsimään ystävänsä. Iloisen värikäs pahvikirja on koottu Tove Janssonin alkuperäiskuvien pohjalta. Isot, tukevat luukut sopivat mainiosti pieniinkin käsiin.
TOVE JANSSON
Muumi ja syntymäpäiväyllätys
Tule mukaan valmistelemaan juhlia!
Muumien toiminnallisessa pahvikirjassa on hauskoja ulos vedettäviä läppiä.
On Muumipapan syntymäpäivä, ja Muumipeikko suunnittelee yllätysjuhlia. Pikku Myy kerää marjoja, Niiskuneiti koristelee ja Muumimamma leipoo. Kun kaikki ovat mukana auttamassa, saadaan aikaan hienot juhlat!
Tove Janssonin kuvitusten pohjalta kootussa pahvikirjassa on ulos vedettäviä läppiä, joista paljastuu lystikkäitä yllätyksiä. Toiminnallista muumiseikkailua on hauska yhdessä lukea ja leikkiä!
TOVE JANSSON (1914–2001) on Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia kirjailijoita ja kuvittajia, jonka tarinoita muumeista kaikenikäiset rakastavat.
TOVE JANSSON
Niiskuneidin oma seikkailu
MARRASKUU
32 s. | L85.22 | Ikäryhmä: 3+
EAN: 9789510530016
EAN äänikirja: 9789510530023
EAN e-kirja: 9789510530030
Jokainen on rohkea omalla tavallaan.
Lumoava kuvakirjasarja muumeista kertoo tällä kertaa Niiskuneidin tarinan.
Niiskuneiti ei pääse mukaan, kun Muumipeikko ja Nipsu lähtevät hurjalle retkelle. Voi kuinka häntä harmittaa! Pikku Myy lupaa löytää heille ihan oman seikkailun – ja siitä tuleekin jännittävä! Kiperässä tilanteessa heitä ei kuitenkaan pelasta uhkarohkeus vaan Niiskuneidin neuvokkuus.
TOVE JANSSON, AMANDA LI MUUMIT: K uvitettu opas & 100 esinettä
SYYSKUU
What is a Moomin?
Suom. Pekka Tuomisto
224 s. | L80.2 | Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510524602
Runsaasti kuvitettu koko perheen muumitietokirja.
MUUMIT: Kuvitettu opas & 100 esinettä on värikäs kuvateos täynnä tietoa
Tove Janssonin muumeista ja kaikesta, mikä näihin rakastettuihin hahmoihin liittyy.
Mistä kaikesta on muumien maailma tehty? Se selviää tästä runsaasti kuvitetusta oppaasta, jossa esitellään 100 Muumilaaksoon ja sen tarinoihin liittyvää esinettä – Muumitalon kuistin lampusta Nuuskamuikkusen selkäreppuun, Taikurin hatusta Muumipapan muistelmakynään ja muumimukeista Muumitalon pienoismalliin.
Tove Janssonin piirustuksia ja sarjakuvastrippejä sekä muumiarkistojen aarteita tulviva teos on todellinen kirja-aarre kaikille muumien ystäville!
TOVE JANSSON (1914–2001) oli kirjailija, taidemaalari, kuvittaja ja rakastettujen Muumi-hahmojen luoja.
MUUMIT: Kuvitettu opas & 100 esinettä teoksen kirjoittaja, arvostetun Blue Peter lastenkirjapalkinnon voittanut brittikirjailija AMANDA LI on suuri muumifani.
ASTRID LINDGREN, INGRID VANG NYMAN
Tässäpä Peppi Pitkätossu: Hyvää syntymäpäivää, Peppi!
Ruotsalainen ASTRID LINDGREN (1907–2002) on maailman luetuimpia lastenkirjailijoita. Tanskalainen INGRID VANG NYMAN (1916–1959) on kuvittanut kaikki Lindgrenin Peppitarinat ja sarjakuvat. BJÖRN BERG (1923–2008) loi Eemelin kuvallisen ilmeen jo ensimmäiseen Eemelikirjaan 1963. Virolaissyntyisen ILON WIKLANDIN (s. 1930) yhteistyö Lindgrenin kanssa jatkui vuosikymmeniä.
Peppi-tarina kannustaa lasta lukemaan itse.
Hauska sarja kertoo tuttuja Peppitarinoita helppolukuisina versioina. Millaiseen tyyliin Huvikummussa vietetään Pepin syntymäpäiviä?
Itsenäiseen lukemiseen kannustavassa
Tässäpä Peppi Pitkätossu -sarjassa tutut Peppi-tarinat saavat uuden asun. Tarinat ovat runsaasti kuvitettuja, ja myös niiden taitto tukee lukemisen opettelua.
Sarjan neljännessä osassa Peppi viettää syntymäpäiviään, eikä kukaan osaa juhlia niin kuin hän! Tommi ja Annika saavat kutsun ikimuistoisiin juhliin. Kuinka paljon herkkuja yksillä syntymäpäivillä voi ahmia?
Ihana sarja perheen pienimmille jatkuu. Lue tarina ja etsi kuvista yksityiskohtia.
Astrid Lindgrenin tarinat Pukarikadun Lotasta ovat ihastuttaneet vuosikymmenestä toiseen. Tämän hauskan kirjan avulla omapäiseen Lottaan voivat tutustua myös perheen pienimmät. Samalla hoksottimet pääsevät töihin etsintätehtävien myötä. Lotta – Etsi ja löydä perustuu Astrid Lindgrenin teksteihin ja Ilon Wiklandin iki-ihaniin kuviin.
HEINÄKUU
20 s. | L85.22 | Ikäryhmä: 3+ | EAN: 9789510525807
Lapsuudessa pitää olla vauhtia!
Nyt juhlistetaan Vaahteramäen Eemeliä ja muita ehtiväisiä lapsia! Tunnetaitokasvatusta ja tarinaa yhdistelevässä kirjassa lapset saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Jotkut lapset ovat vikkelämpiä kuin toiset. Metkuistaan tunnettu Vaahteramäen Eemeli aiheuttaa harmaita hiuksia vanhemmilleen, mutta vauhdista ja vaarallisista tilanteista huolimatta vanhemmat rakastavat Eemeliä aina. Eemeli-kirjojen maailmaan perustuva kuvakirja Eemeli: Maailman vekkulein poika muistuttaa Astrid Lindgrenin tärkeästä opista: lasten vilkkaus ja impulsiivisuus ovat arvokkaita ominaisuuksia. Kannustava kirja auttaa lasta hahmottamaan omia vahvuuksiaan ja opettaa lempeästi myös itsesäätelyä ja rauhoittumista.
Sarjassa aiemmin ilmestynyt: Peppi: Maailman vahvin tyttö
Taina Tomera ja muita kertomuksia sisältää kymmenen Astrid Lindgrenin klassista tarinaa täynnä suuria tunteita, kepeää huumoria ja kauniita hetkiä. Nyt tyylikkäässä
Lindgren-klassikkosarjassa ensimmäistä kertaa suomeksi omana kirjanaan.
Kokoelmassa tavataan joukko lapsia, tavallisia ja erikoisia, iloisia ja surullisia – lähes kaikki rohkeita ja uhmakkaita, vikkeliä, nokkelia ja pilke silmäkulmassaan. Mukana ovat muun muassa Taina Tomera, joka auttaa isoäitiään jouluvalmisteluissa ja myy torilla karkkeja, sekä Jokitorpan Kalle, koko tienoon ainoa joka uskaltaa lähestyä karannutta sonnia.
Alun perin Smoolannin sankari -antologiassa 1983 suomeksi nimellä Kaisa Kullanmuru ilmestyneen Taina Tomera -kokoelman on kuvittanut Peppi-kuvituksista tuttu Ingrid Vang Nyman.
ASTRID LINDGREN (1907–2002) on yksi maailman rakastetuimmista lastenkirjailijoista. Hänet tunnetaan mm. Vaahteramäen Eemelin, Peppi Pitkätossun ja KattoKassisen äitinä. Tanskalainen INGRID VANG NYMAN (1916–1959) kuvitti useita Lindgrenin teoksia 1940 ja 50luvuilla.
ASTRID LINDGREN
Astrid Lindgrenin joulutarinoita
Lähde joulunviettoon Astrid Lindgrenin hahmojen kanssa!
LOKAKUU
Jul med Astrid Lindgren
Suom. Mikael Ahlström, Laila Järvinen, Marikki Makkonen, Kerttu Piskonen ja Kristiina Rikman
128 s. | L85.22 | Ikäryhmä: 3+
EAN: 9789510529102
Astrid Lindgrenin joulutarinoita sisältää neljä rakastetun sadunkertojan jouluista tarinaa samannimisestä animaatioelokuvasta tutuilla kuvituksilla. Hauskan ja tunnelmallisen satukokoelman sivuilla päästään lumisotasille Vaahteramäen Eemelin kanssa ja tutustutaan lattian alla asuvaan Pekka Peukaloiseen. Lisäksi saamme kuulla, kuinka Taina Tomera auttaa mummia jouluvalmisteluissa, sekä tapaamme nälkäisen ketun ja kanalaa valppaana vahtivan tontun…
Kirjan viehättävä kuvitus on peräisin Qvisten Animationin Astrid Lindgrenin joulutarinoita -elokuvasta.
”ASTRID LINDGRENIN JOULUTARINAT VIRITTÄVÄT TEHOKKAASTI JOULUTUNNELMAAN.”
– Tuomas Yrttiaho, Helsingin Sanomat (elokuvan arviossa)
Ruotsalainen ASTRID LINDGREN (1907–2002) on maailman luetuimpia lastenkirjailijoita. Norjalainen Qvisten Animation studio on tuottanut useita Lindgrenin tarinoihin perustuvia animaatioelokuvia.
Lapsen ja lemmikin suhde on aina erityinen, ja niin myös hauskasta
Sammeli-koirasta kertovissa pienten lasten kuvakirjoissa.
Kansien suunnittelu: RIIKKA TURKULAINEN
ILON WIKLAND
Missä on Sammeli?
Sammeli on hävinnyt! Etsi Sammeli jokaiselta aukeamalta niin huomaat, miten monenlaisiin paikkoihin koirat voivat piiloutua.
Rakastettu kuvittaja Ilon Wikland tunnetaan Astrid Lindgrenin tarinoiden kuvituksista, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu lukuisia muitakin kirjoja. Hurmaavasta Sammeli-koirasta kertovat kirjat pohjautuvat muistoihin Wiklandin omasta koirasta.
HEINÄKUU
Var är Sammeli? | Suom. Kati Valli 24 s. | L85.22 | Ikäryhmä: 3+ EAN: 9789510529157
ILON WIKLAND
Nyt kylpyyn, Sammeli!
Sammeli-koira ja sen perheen lapset rakastavat toisiaan yli kaiken. Mutta nyt Sammelin pitäisi mennä pesulle!
Mikä eteen, kun koira ei suostukaan?
Ilon Wikland kuvaa lämmöllä ja huumorilla lapsen ja lemmikin ainutlaatuista suhdetta. Idyllisiin lapsuuden kesiin sijoittuvia Sammeli-kirjoja ei ole aikaisemmin julkaistu suomeksi.
HEINÄKUU
Sammeli, bada! | Suom. Kati Valli 24 s. | L85.22 | Ikäryhmä: 3+ EAN: 9789510529164
ILON WIKLAND (s. 1930) syntyi Viron Haapsalussa ja muutti pakolaisena Ruotsiin 1940luvulla. Wikland tunnetaan unohtumattomista kuvituksista Astrid Lindgrenin kirjoihin, mutta hänen laaja tuotantonsa käsittää paljon muutakin.
IHANAT LASTENKIRJAKLASSIKOT NYT UUDESSA, TYYLIKKÄÄSSÄ ASUSSA!
KIRSI KUNNAS, MAIJA KARMA Tiitiäisen satupuu
Julkaisu: Syyskuu
48 s. | L85.2 | Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510530672
MARJATTA KURENNIEMI
Onnelin ja Annelin talo
Onneli ja Anneli täyttävät
60 vuotta!
Onneli ja Anneli ovat parhaat ystävykset. Eräänä ihmeellisenä päivänä he pääsevät muuttamaan ikiomaan taloonsa Ruusukujalle. Luvassa on unelmien kesä, josta ei puutu yllätyksiä ja seikkailuja!
Onnelin ja Annelin hurmaava maailma on täynnä ystävyyttä, iloa ja kuplivaa jännitystä. Maija Karman kuvittama Onnelin ja Annelin talo ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1966.
HEINÄKUU
112 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 5+ | EAN: 9789510529836
Kirjailija MARJATTA KURENNIEMEN (1918–2004) tuotanto on hyvin laaja ja monipuolinen. Hän on kirjoittanut yli kolmekymmentä satukirjaa sekä suomentanut lukuisia lastenkirjoja. Onneli ja Anneli saturomaanit kuuluvat hänen rakastetuimpiin kirjoihinsa.
”Vesipuhveli / velimuhveli / aamusta iltaan / ilkosiltaan / vesissä likoili. / Eikä ikänänsä Suomeen tullut / jossa saunahullut / ilkosiltaan / illasta iltaan / saunan lauteilla hikoili.”
Kirsi Kunnas on kirjoittanut runsain mitoin runoja Suomen luonnosta, mutta kurkottanut tuotannossaan myös kauas: merien syvänteisiin, savanneille ja viidakoihin. Kunnas on kirjoittanut runon niin meren hevosesta kuin tähdestäkin, vesipuhvelista ja kameleontista, elefanteista ja kirahveista. Vain runoissa mustekala asuu mustepullossa ja lentokala nauttii ilmashow’sta! Christel Rönnsin kekseliäät kuvat vievät lukijan tutkimusmatkalle kaukomaille.
KIRSI KUNNAKSEN (19242021) ensimmäinen runoteos ilmestyi vuonna 1947, lapsille hän ryhtyi kirjoittamaan 1950luvulla. CHRISTEL RÖNNS (s. 1960) on kuvittaja, graafinen suunnittelija ja kirjailija. Hän on kuvittanut monia Kirsi Kunnaksen runokokoelmia, mm. kirjat Tapahtui Tiitiäisen maassa (2004), Tiitiäisen runoretki (2024) ja Iloinen auto ja muita rämiseviä runoja (2025).
Kannen
suunnittelu:
CHRISTEL
RÖNNS
MAARET KALLIO, KATI VUORENTO
Tunteiden metsä
PELOKAS PUPU JA MUITA ELÄINSATUJA
Maaret Kallion eläinsaduissa on seikkailua, lämpöä ja oivallusta.
Tiaisten perheessä vaihdetaan rooleja ja linnunpoikasilta vaaditaan nokkeluutta, kun vanhemmat joutuvat hiekkalaatikkonujakkaan. Entä miten selätetään ilkeä Ilves kunnon kaveriksi?
ELOKUU
80 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 3+
EAN: 9789510526194
EAN äänikirja: 9789510526200
EAN e-kirja: 9789510526217
Maaret Kallion saduissa eläinlapsille tulee vastaan arkipäivästä tuttuja tilanteita, joissa tunteet kuumenevat, jokin pelottaa tai väärinkäsitykset uhkaavat järjestystä. Aina kuitenkin löytyy ratkaisu, jolla tilanne selvitetään ja eteenpäin päästään hyvillä mielin.
Tunteiden metsän on kuvittanut viehättävän ilmeikkäästi Kati Vuorento. Tekijäpari on tehnyt yhteistyötä aiemmin rakastetuissa runokokoelmissa Välillä olet varpuseni, Saatan sinut unille ja Kuiskaan sinulle salaisuuden
MAARET KALLIO on laajasti seurattu kouluttajapsykoterapeutti, kolumnisti ja kysytty luennoitsija, jonka Lujasti lempeä kolumni saavuttaa kymmeniätuhansia lukijoita aina ilmestyessään. Hänen teoksiaan on myyty yli 300 000 kappaletta, ja ne saavat uusia lukijoita jatkuvasti. KATI VUORENTO on kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Vuorento on tehnyt kuvituksia lastenkirjoihin, aikakauslehtiin, kalentereihin ja muihin julkaisuihin.
ELOKUVAKIRJA!
METSÄMARJA & ANTTI AITTOKOSKI
Pikkuli ja Tähtipeura
Supersuositun Pikkulin lumoava jouluseikkailu!
Pikkuli lähtee ystäviensä kanssa etsimään joulumieltä. Elokuvaan perustuvassa kuvakirjassa kyllästytään aikuisten riitelyyn, ollaan rohkeita ja päätetään pelastaa joulu.
Aurinkonummen väki on lähes valmiina joulunviettoon. Pikkuli on varma, että Tähtipeura saapuu jouluna heidän luokseen. Isoveli kuitenkin väittää, että tarunhohtoinen olento onkin vain satua! Kun aikuiset sitten tahtovat perua joulun, lapset lähtevät Pikkulin johdolla etsimään Tähtipeuraa. Matkalla kohdataan valtavasti haasteita kinoksineen, jyrkänteineen ja jokineen… Mutta löytävätkö lapset etsimänsä? Entä miten joulun käy?
Kuvakirja perustuu Pikkuli ja Tähtipeura -elokuvaan (2026). Sekä kirjassa että elokuvassa päästään tunnelmoimaan tuttujen ja suloisten hahmojen kanssa edessä häämöttävästä joulunajasta.
SYYSKUU
48 s. | L85.22
Ikäryhmä: 3+
EAN: 9789510527566
EAN äänikirja: 9789510527580
EAN e-kirja: 9789510527573
METSÄMARJA ja ANTTI AITTOKOSKI ovat yhdessä luoneet Pikkulin ihastuttavan maailman ja vastaavat tekstin lisäksi kirjan värikylläisestä kuvituksesta.
Uudistetussa Pikkuli-kuvakirjasarjan ensimmäisessä osassa lapsi oppii yhdessä Pikkulin kanssa käsittelemään uusien tilanteiden pelkoa ja ennakkoluuloja.
Sisarukset kannustavat Pikkulia leikkimään ulkona, mutta häntähän pelottaa! Miksi leikkiä ulkona hippaa, kun sisällä on tuttua ja turvallista? Kun vanhemmat sitten muistelevat, miten Pikkuli ei olisi halunnut kuoriutua munasta, pieni lintu päättää kohdata omat epävarmuutensa.
Tarinan lempeät kuvat ja lämmin maailma kuljettavat lasta tilanteisiin, joissa jännitys muuttuu oivallukseksi – ja jokainen päätös kasvattaa uskallusta.
Pikkuli on utelias ja valmis oppimaan. Yhdessä pyynpoikasten kanssa hän harjoittelee laskemaan!
Mukaansatempaavat Aurinkonummen hahmot ja selkeät kysymykset tekevät numeroihin tutustumisesta hauskaa ja vaivatonta. Pikkuli oppii numeroita on mainio teos yhteisiin lukuhetkiin – kotona, päiväkodissa tai matkalla.
Youtuben ja Netflixin riemukkaista lauluvideoista tuttu CoComelon tekee arjesta pikkulasten kanssa turvallista ja hauskaa. Vauvoille ja taaperoille sopivat kirjat tutustuttavat ympäröivään maailmaan ilmeikkäiden hahmojen avustuksella. Tervetuloa JJ-vauvan ja tämän perheen mukaan!
CoComelon: Vastakohdat
Opitaan vastakohtia ilon kautta!
Kova vai pehmeä, kuuma vai kylmä? Veikeät CoComelonhahmot ihmettelevät nyt vastakohtia!
JJ ja hänen ystävänsä kutsuvat perheen pienimmät tutustumaan ympäröivään maailmaan, oppimaan ja innostumaan. Lystikäs pahvikirja opastaa lapsia havainnoimaan vastakohtia ja nimeämään niitä.
Tervetuloa mukaan harjoittelemaan uusia sanoja ja tekemään havaintoja!
HEINÄKUU
CoComelon:
Opposites
Suom. Tuulia Lehmus 20 s. | L85.22
Ikäryhmä: 0+
EAN: 9789510526484
KNUT NÆSHEIM
Fantti joulupuuhissa
LOKAKUU
Fantus pynter juletre
Suom. Laura Andersson
10 s. | L85.22 | Ikäryhmä: 0+
EAN: 9789510529768
Pikku Kakkosesta tuttu sarja perheen pienimmille!
Koristele joulukuusi Fantin kanssa ja avaa hauskoja luukkuja.
Fantti haluaa koristella joulukuusen. Mitä kuuseen kuuluu ripustaa? Ehkä lusikoita? Suloisen joulutarinan aikana lapsi oppii arjesta tuttujen esineiden nimiä ja pääsee kurkistamaan luukkujen taakse. Luukkukirjassa on tukevat pahvisivut ja perheen pienimmille mainiosti sopiva tarina.
Fantin seurassa lapsi viihtyy ja oppii uutta. Norjalainen sarja on ollut sekä animaatioina että kirjoina huima menestys.
KNJUT NÆSHEIM on norjalainen kirjoittaja ja ohjaaja.
Posti tuo poron perheen kotiovelle, mutta kukaan ei käsitä, mistä on kyse. Mitä siis tehdä, kun lapset haluaisivat poron perheenjäsenekseen, mutta vanhemmat päättävät lähettää sen Korvatunturille? Ihastuttava kuvakirja kertoo hauskasti, miten ratkiriemukkaalta elämä yllättävine käänteineen saattaa tuntuakaan!
Yleensä postinjakaja tuo kirjeitä, mutta tänään oven takana nököttää poro! Pian otus valloittaa perheen lasten sydämet. Siitä huolimatta se passitetaan oikeaan osoitteeseen. Mitä jos sen olikin tarkoitus jäädä perheen luo? Onneksi kohta oven takana odottaa jälleen yllätys – ja juuri sopivasti jouluksi!
Vauhdikas kuvakirja riemastuttaa lukijaa huumorillaan ja menevillä käänteillään.
MAIJA NIINIMÄKI on kouvolalainen kirjailija ja luokanopettaja, joka kirjoittaa lapsille joulukirjeitä tontuilta.
BETTIINA LIEVONEN on kontiolahtelainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, jonka kuvitukset ovat leikkisiä ja humoristisia.
CAMILLA BRINCK
Musse ja Helium Joulun taika
Suosikkihiirulaiset
Musse ja Helium rakastavat joulua!
SYYSKUU
Musse & Helium: En magisk julsaga
Suom. Kati Valli
32 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 3+
EAN: 9789510514702
EAN äänikirja: 9789510514726
EAN e-kirja: 9789510514719
Joulunodotus on rauhoittavaa ja taianomaista Mussen ja Heliumin kuvakirjan parissa.
Jouluaatonaattona Camilla kertoo tunnelmallisen tarinan perhejoulusta kauan, kauan sitten, kun hänen oma äitinsä oli vielä pieni tyttö. Kuinka mökkijoulu keskellä suurta metsää sai ihmeellisen ihanan lopun? Toimivatko apureina todellakin joulutontut? Jouluna pitääkin uskoa ripaukseen taikaa.
Kirjailija CAMILLA BRINCK on luonut runsaan, värikkään ja omintakeisen fantasiamaailman, jonka parissa viihtyy koko perhe. Brinck on taustaltaan laulajalauluntekijä, ja rytmin ja melodisuuden hallinta näkyy myös hänen kirjoissaan. Mussen ja Heliumin maailmaan voi tutustua lisää osoitteessa musseochhelium.se.
MESTARIKUVITTAJA
SALLA SAVOLAINEN JATKAA
SUPERSUOSITTUA KIRJASARJAA!
SALLA SAVOLAINEN
Kivihommissa
Kohta mennään läpi harmaan kiven!
Salla Savolaisen suosittu kirjasarja erilaisista työmaista saa jatkokseen vauhdikkaan pahvikirjan.
Panostajat ovat täyttäneet poravaunujen kairaamat reiät, ja kallio on valmis räjäytettäväksi. ”Tassua toisen eteen ja äkkiä suojaan!” hoputtaa Koistinen Piki-koiraa. Pian Koistisen kuormurin lava on täynnä suuria kivenmurikoita, jotka pitää kuljettaa kivimurskaamoon. Siellä valtavan murskaimen leuat rouskuttavat kivet hetkessä murskeeksi ja sepeliksi.
Kirjasarja täynnä isoja työkoneita, ihmeellisiä vempaimia, tietoa ja toimintaa.
Kuusikossa ryskyy, kun metsäkoneen hakkuupää nappaa puun toisensa perään kouraansa ja sahaa juuresta poikki. Zzzzrrrrr! Koistinen ja Piki-koira kääntelevät tukkirekkaa kapean metsätien päässä. Tarvitaan taitoa ja vahvaa moottoria, jotta iso rekka ei jumitu syyssateiden pehmentämään maahan.
ELOKUU
40 s. | L85.22
Ikäryhmä: 3+
EAN: 9789510520734
Salla Savolaisen yksityiskohtaiset työkonekuvat ja humoristinen tarinointi ovat takuuvarma yhdistelmä.
Sarjan aiemmissa osissa on tutustuttu asfaltin ja betonin tekemiseen sekä romuasemaan ja kivimurskaamoon.
Niissä kaikissa riittää kiirettä ja työntouhua, koneita ja kovaa meteliä!
SALLA SAVOLAINEN on kirjoittanut ja kuvittanut lastenkirjoja jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän on saanut kuvituksistaan muun muassa Rudolf Koivu -palkinnon.
ANNE VASKO
Poni – luonto kutsuu
Mitä aidan takana odottaa?
Uusi sykähdyttävä kuvakirjasarja kolmesta eläinystävästä ja elämän suurista kysymyksistä.
LOKAKUU
24 s. | L85.22 | Ikäryhmä: 3+
EAN: 9789510529751
Kolme ystävystä – poni, kissa ja kana – asuvat maatilalla. Siellä kaikki on tuttua ja turvallista. Eräänä päivänä Poni saa ajatuksen: mitä jos aidan toisella puolella on jotain enemmän?
Niinpä he laukkaavat metsään ja kokeilevat siipiään! Seikkailusta tulee villimpi ja vapaampi kuin he osasivat aavistaakaan.
Anne Vaskon kirjoittama ja kuvittama moderni eläinfaabeli hurmaa kaikenikäiset lukijat värikylläisyydellään ja lempeällä viisaudellaan. Metsä on kaunis mutta myös pelottava ja arvaamaton. Mitä jos vapaus onkin sitä, että voi palata?
ANNE VASKO on taiteilija ja kuvittaja, joka on saanut mm. Rudolf Koivu -kuvituspalkinnon. Vaskon kuvittamia ja Kaisa Happosen kirjoittamia Murkuvakirjoja on käännetty jo parillekymmenelle kielelle.
TUUTIKKI
TOLONEN, MARIA VILJA
Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa
Tässä ovat Havu ja Roopertti!
Verraton kuvakirja käsittelee sisarussuhteita nokkelasti ja nurinkurisella huumorilla.
LOKAKUU
32 s. | L85.22 | Ikäryhmä: 3+
EAN: 9789510525890
Onko hauskempaa olla mummun pikku palleroinen vaiko iso, taitava ja pitkäkoipinen? Havu ja Roopertti päättävät kokeilla. He muuttuvat toisikseen, eikä mummu huomaa mitään! Vai huomaako sittenkin?
Tuutikki Tolosen oivaltava tarina ja Maria Viljan hurmaavat kuvat tekevät kirjasta iki-ihanan nykyklassikon Jasoneiden ja Mikko Mallikkaiden hengessä. Kirja käsittelee sisarkateuden teemaa lempeästi ja lapselle sopivalla huumorilla höystettynä. Loppujen lopuksi käy niin, että Havusta ja Roopertista – ja mummustakin – on mukava olla ihan oma itsensä.
TUUTIKKI TOLONEN (s. 1975) on kirjailija ja sanataideopettaja. Tolosen lastenkirjat ovat matkanneet myös laajasti maailmalle: hänen kirjojaan on myyty yli 30 maahan. MARIA VILJA (s. 1986) on kirjailijakuvittaja, taidepedagogi ja sosionomi. Viljan kuvakirja Kesän ainoa kaunis päivä oli lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandiapalkintoehdokkaana vuonna 2024, ja se sai myös Rudolf Koivu -palkinnon.
Lempitarinoita 5-vuotiaalle
Täydellinen lahja leikki-ikäisille!
SYYSKUU
150 s. | L85.22
Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510529997
5-vuotiaalle omistettu kirja sisältää rakastetuimpia klassikkotarinoita ja ikiihanimpia kuvia. Kirjan ensimmäiselle sivulle voi täydentää tietoja lahjan saajasta.
Viisivuotiaat pohtivat jo isoja asioita ja kyselevät paljon. Tiedonjano on valtava, ja myös sanat ja kirjaimet alkavat kiinnostaa. Tarinat ovatkin oivallinen keino käsitellä erilaisia teemoja yhdessä aikuisen kanssa.
Viisivuotiaan omaan kirjaan on koottu otteita eri aikoina ilmestyneistä WSOY:n lastenkirjoista: kertomuksia, runoja ja ihastuttavia alkuperäiskuvituksia. Klassikkosatujen hahmot – muumit, Peppi, Vaahteranmäen Eemeli ja Uppo-Nalle – lumoavat aina uusia sukupolvia. Mukana on myös valittuja paloja uudemmista lastenkirjoista.
A. A. MILNE, E. H. SHEPARD, JEANNE WILLIS, MARK BURGESS
Nalle Puhin tarina-aarteet
Nalle Puhin seikkailuja A. A. Milnen ja E. H. Shepardin hengessä!
TAMMIKUU
WinniethePooh Treasury
Suom. Alice Martin, Riina Vuokko
152 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510530214
Neljän kuvakirjan kokoelma vie rakastettujen hahmojen maailmaan uusin tarinoin.
Kirjailija Jeanne Willisin ja kuvittaja Mark Burgessin yhteistyönä on syntynyt useita tarinakokoelmia Puolen Hehtaarin Puiston tutuista hahmoista vuosien varrella. Nalle Puhin tarina-aarteiden riimitellyissä seikkailuissa muun muassa kelkkaillaan kuninkaanpalatsin läheisyydessä ja osallistutaan syntymäpäiväkemuihin, joissa tavaaminen tuottaa päänvaivaa.
A. A. MILNEN (18821956) tunnetuimmat työt ovat Nalle Puh ja Nalle Puh rakentaa talon E. H. SHEPARDIN (18791976) kuvitukset ovat erottamaton osa Puolen Hehtaarin Puiston taikaa. JEANNE WILLIS (s. 1959) on palkittu brittiläinen lastenkirjailija. Hänellä on laaja oma tuotanto. MARK BURGESS (s. 1957) on brittiläinen kirjailija ja kuvittaja.
ANNA ELINA ISOARO, MIRA MALLIUS
Miljoonan tähden hotelli
ELOKUU
32 s. | L85.22
Ikäryhmä: 4+
EAN: 9789510526477
Metsälammen rannalla ei kasva palmuja, mutta ei se haittaa.
Värikylläinen kuvakirja vie lukijan metsän siimekseen ja huikaisevan tähtitaivaan alle!
Toiveikas tarina näyttää, millainen rikkaus meillä on ympärillämme ja miten vähempikin voi riittää.
Vennin ystävä on kesälomalla matkustanut etelään, syönyt hotellin noutopöydässä ja nähnyt oikeita delfiinejä. Venni on käynyt vain uimarannalla ja jätskillä. Onneksi isä saa idean: hän varaa huoneen miljoonan tähden hotellista!
Matkaan voi lähteä heti viikonloppuna, eikä sinne tarvitse edes lentää lentokoneella.
Anna Elina Isoaron ja Mira Malliuksen kuvakirja on lumovoimainen matka metsän keskelle. Kauniin tarinan sivupolkuna kulkevat tärkeät teemat lapsiperheiden eriarvoistumisesta aina luonnonsuojeluun. Malliuksen kekseliäs kollaasitekniikka tallettaa kirjan sivuille palasia oikeasta metsästä.
ANNA ELINA ISOARO (s. 1981) on Akaassa asuva runoilija ja lastenkirjailija. Hän on julkaissut kolme palkittua runokokoelmaa aikuisille. MIRA MALLIUS (s. 1981) on helsinkiläinen kuvittaja ja muotoilija, joka on tunnettu mm. kalentereistaan ja postikorteistaan. Isoaron ja Malliuksen kuvakirja Sinä yönä tuli talvi voitti Botniapalkinnon vuonna 2021, ja Kaksi tätiä nimeltä Veera valittiin lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaehdokkaaksi vuonna 2023.
Kannen
suunnittelu:
MIRA
MALLIUS
TARU VIINIKAINEN, SILJA-MARIA WIHERSAARI
Saapastalon Aurora ja aarteiden aarre
”Hän lähetti meidät aarrejahtiin, vain jotta löytäisimme toisemme.”
SYYSKUU
120 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510510506
EAN äänikirja: 9789510510520
EAN e-kirja: 9789510510513
Hurmaavan lämmin lastenromaani vie lukijat aarteenetsintään ja kertoo samalla jokaisen oikeudesta olla sellainen kuin on. Trilogian avausosa Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko sai Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 2024.
Aurora on pieni pohdiskeleva piiskuhäntä, joka valitsee mieluummin nappipurkkinsa kuin uudet tuttavuudet tai seikkailut. Kun Auroran perinnöksi saaman kirjoituspöydän laatikosta löytyy aarrekartta, hän heittääkin sen ensin pois. Saapastalon rahahuolet pakottavat Auroran kuitenkin aarteen perään. Myös eräs toinen on perinyt samanlaisen kartan - ja niin Aurora löytää aarteiden aarteen, jollaista ei olisi osannut odottaa.
Sarjan edellisestä osasta sanottua: ”Saapastalon Aurora ja tihutöiden talvi on yhtä lämmin ja pehmeä kuin päähenkilön villatakki.” – @kirjojajakakkuja
TARU VIINIKAINEN (s. 1983) on kirjailija sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka tunnetaan myös aurinkoisista Tiltu ja Lettu lastenromaaneistaan sekä Lukupalatsarjan pupuaiheisista Nepparikirjoista. SILJA-MARIA WIHERSAARI (s. 1988) on lastenkirjakuvittaja ja kuosisuunnittelija, joka on kuvittanut mm. Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen metsän
LIISA LOUHELA, ELINA JOHANNA AHONEN
Ronttiäiti muuttaa vuorille
ELOKUU
100 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510526033
EAN äänikirja: 9789510526040
EAN e-kirja: 9789510526057
Riemukas teos täynnä uusia käänteitä!
Arki alkaa kesän jälkeen, mutta onneksi mukana menossa on edelleen Ahkera Tiikeri!
Kun Ronttiäiti kuulee ystävänsä muutosta ulkomaille, hän loukkaantuu ja päättää alkaa erakoksi. Seikkailu on taattu, kun
Ronttiäiti lähtee perheensä kanssa vuorille Japaniin – Ahkeran Tiikerin johdolla totta kai!
Sarjan riemastuttavassa toisessa osassa päästään jälleen Liisa Louhelan luoman viisaan ja kekseliään Ahkeran Tiikerin pariin. Sarjan kuvitus on Elina Johanna Ahosen taitavaa käsialaa.
LIISA LOUHELA on hailuotolainen kirjailija, jonka sydän sykkii japanilaiselle zen-runoudelle. ELINA JOHANNA AHONEN on tamperelainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, jonka ydinosaamista on leikkisä kerrontatyyli.
MAGDALENA HAI, TEEMU JUHANI
Painajaispuoti: Karmea keppostelija
LOKAKUU
40 s. | L85.22
Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510521878
EAN äänikirja: 9789510521892
EAN e-kirja: 9789510521885
Uskallatko astua sisälle noitakouluun?
Supersuositun Painajaispuodin seikkailut jatkuvat noitamaisin kääntein. Isokokoinen kirja on täynnä toinen toistaan hullumpia taikoja ja kamalampia kepposia!
Kun Ninni saapuu Painajaispuotiin, kaikki on nurinkurin: Pertsasta on tullut tavallinen poika ja maamustekala Lölliksestä puodinpitäjä. Vaikuttaa aivan noituudelta! Ninni ja Pertsa menevät selvittämään asiaa Kammolan uuteen noitakouluun, mutta siellä vasta odottaakin kaaos. Kaiken huipuksi Ninnikin alkaa vähitellen muuttua… PUF!
Lukupaloista tuttua Painajaispuoti-sarjaa on käännetty jo yli 20 kielelle. Magdalena Hain hulvaton teksti ja Teemu Juhanin humoristiset, yksityiskohtia täynnä olevat kuvat ovat lyömätön yhdistelmä!
MAGDALENA HAIN kirjoittama Painajaispuotisarja sopii kaikille jännityksen ja huumorin ystäville, joiden päätä eivät huimaa hirmuiset merirosvot tai superilkeät maamustekalat limalonkeroineen. Kuvittaja TEEMU JUHANIN hurjissa kauhuhahmoissa on mukana aimo annos hurttia huumoria.
TRIINU LAAN, MARJA-LIISA PLATS
LuurankoJuhanin loppuelämä
HEINÄKUU
Luukere Juhani juhtumised
Suom. Heli Laaksonen
64 s. | L85.22
Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510520741
EAN äänikirja: 9789510520765
EAN e-kirja: 9789510520758
Riemastuttava
Luuranko-Juhanin loppuelämä ilmestyy Palkittua lastenkirjallisuutta maailmalta -sarjassa.
Moninkertaisesti palkitun virolaisen lastenkirjan on suomentanut sanataituri Heli Laaksonen.
Juhani on tehnyt pitkän uran koulun biologian luokan anatomialuurankona, ja kun on aika jäädä eläkkeelle, mamma ja pappa ottavat hänet asumaan metsätilalle. Juhani saa oman huoneen kesäkeittiöstä ja pääsee mukaan kaikkiin seikkailuihin, tästä alkaa todellinen luurankoelämä! Onni on talonväki, jonka mielestä myös luurangot ansaitsevat vapaan ja villin vanhuuden.
TRIINU LAAN (s. 1975) virolainen lastenkirjailija ja kulttuurituottaja. MARJA-LIISA PLATS (s. 1984) on virolainen kuvittaja, graafikko, valokuvaaja ja laulaja.
SARAH SHEPPARD
Vaara: lihansyöjiä!
Hilpeää faktaa dinosauruksista.
Kaikki dinosaurukset ovat mahtavia – mutta lihansyöjissä on jotain HIRVEÄN kiinnostavaa!
Osa teropodeista on varsinaisia staroja (kuten Tyrannosaurus). Jotkut ovat olleet yhtä pieniä kuin kalkkuna (Velociraptor) ja toiset puolestaan
HEINÄKUU
Nya Varning för Köttgänget
Suom. Riina Vuokko
40 s. | L55.4 | Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510526224
pörröisiä vegaaneja (Therizinosaurus – tuo lihansyöjiin luokiteltava saniaisten kauhu).
Kirjassa tutustutaan teropodien eli lihansyöjädinojen suureen lahkoon, joka alkoi kehittyä noin 230 miljoonaa vuotta sitten. Miten ne elivät ja mitä ne söivät? Entä miten tajuttiin, että linnutkin ovat dinosauruksia?
SARAH SHEPPARDIN luonnontieteistä ja historiasta ammentavat tietokirjat ovat valtavan suosittuja, ja hän on saanut myös Carl von Linné palkinnon. Sheppardin värikäs ja sarjakuvamainen kuvitustyyli sekä superkiinnostavat faktat puhuttelevat monenikäisiä lukijoita!
SALLA SALMELA, TIINA KONTTILA
Minä menen sairaalaan
Sopivan jännittävä kirja tunnetulta perhevaikuttajalta.
LOKAKUU
48 s. | L85.22 | Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510528761
Sinna on menossa leikkaukseen ihan oikeaan sairaalaan. Mutta mitä kaikkea siellä oikein tapahtuu?
Pieni Sinna meni rohkeasti lääkärikäynnille kirjassa Minä menen lääkäriin
Tällä kertaa edessä on nielurisaleikkaus aivan oikeassa sairaalassa. Se vasta onkin jännittävä paikka! Mutta tarvitseeko leikkaukseen menoa pelätä? Entä mitä nukutuksessa oikeastaan tapahtuu?
Minä menen sairaalaan on lämminhenkinen tarina, joka rohkaisee pieniä potilaita hurjan jännittävän tilanteen edessä. Samalla lapset saavat aimo annoksen hauskaa tietoa sairaalan arjesta. Tarinan riemukkaasti kuvittanut Tiina Konttila on loihtinut loppuun sankarikortit, jotka voi leikata talteen omaa lasta kannustamaan.
SALLA SALMELA on suosittu perhevaikuttaja, joka tunnetaan niin Instagramista kuin hauskoista Youtubevideoista. Aiemmassa työssään lasten sairaanhoitajana hän oppi, kuinka tärkeää on valmistella lapsia sairaalakäynneille. TIINA KONTTILA on yksityiskohtaisesta ja värikkäästä tyylistään tunnettu kuvittaja.
SABRINA BQAIN
SALLA SALMELA, IINA HYTTINEN, ANNA POLKUTIE
Naapurissa: Koulu alkaa
Täydellinen tarina koulunaloitussesonkiin!
HEINÄKUU
32 s. | L85.22 | Ikäryhmä: 5+
EAN: 9789510528921
EAN äänikirja: 9789510528938
EAN e-kirja: 9789510528945
Koulunalku on lapsen elämän isoimpia juttuja. Entä jos jännitystä voisi lievittää yhteisen leikin kautta?
Laineen ja Hattusen perheissä on tultu koulunaloitusikään. Oiva Hattusta se jännittää aika lailla. Koululeikit naapurin lapsien kanssa kuitenkin auttavat, sillä leikin kautta tulevat tutuksi koulun eri puolet. Mitä kaikkea koulussa pitäisi osata ja mitä koulupäivän aikana tapahtuu?
Lapset oppivat hauskoja juttuja myös eri maiden koulunkäyntitapojen eroista. Ja kun oikea koulu sitten alkaa, Oiva ja hänen ystävänsä huomaavat, että jännitys voi muuttua innostukseksi.
Toistensa naapureina elävät perhevaikuttajat Salla Salmela ja Iina Hyttinen tarttuvat Naapurissa-sarjan kirjoissa lasten elämän suuriin tapahtumiin.
SALLA SALMELA ja IINA HYTTINEN tunnetaan suosittuina perhevaikuttajina. He asuvat toistensa naapureina ja juontavat yhteistä ”Naapurissa”podcastia, jossa käsitellään samanlaisia arjen aiheita kuin heidän lastenkirjoissaankin. ANNA POLKUTIE on värikkäistä hahmoista ja oppikirjoista tunnettu kuvittaja.
Liiku ja innostu uusista lajeista moukarinheittäjä Silja Kososen kanssa.
Auta lasta löytämään liikunnan ilo ja sopiva urheilulaji
Silja Kososen kanssa. Siljan oma tarina osoittaa, että liikkuminen on hauskaa!
Kuinka innokkaasta, lukuisia lajeja kokeilleesta lapsesta kasvoi yleisurheilun tähtinimi? Tämä kannustava kirja yhdistää Silja Kososen oman tarinan hauskaan lajitietoon ja muistuttaa, että kokeilunhalu ja ilo ovat mainio reitti kohti liikkuvaista elämäntapaa. Aina ei tarvitse keskittyä tiukasti yhteen lajiin, kysykää vaikka Siljalta, joka on harrastanut esimerkiksi jalkapalloa, ringetteä, suunnistusta, voimistelua, sählyä, partiota ja pianonsoittoa.
Siljan liikuntakirjasta jokainen löytää itselleen sopivan lajin, ja samalla värikkäästi kuvitettu kirja kertoo Siljan oman tarinan pikkutytöstä olympiaurheilijaksi.
Moukarinheittäjä SILJA KOSONEN on Suomen yleisurheilun kirkkaimpia tähtiä, joka tunnetaan myös iloisesta läsnäolostaan Instagramissa, missä Kososella on yli 18 000 seuraajaa. MIKKO KALAJOKI on monipuolinen toimittajakirjailija, joka on kirjoittanut monia lastenkirjoja urheilusta. SINI NIHTILÄ on kuvittaja ja graafinen suunnittelija
SARI AALTO
Tähtihetki
ESIINTYJÄN KÄSIKIRJA LAPSILLE
Nyt tehdään yhdessä ihan mahtavia esityksiä!
Rakastettu vatsastapuhuja ja sometähti
Sari Aalto opastaa hurmaavaan tyyliinsä lapsia löytämään esiintymisen ilon.
Mistä löytää juuri itselle sopiva estradi? Miten kotoa tuttujen välineiden avulla voi käsikirjoittaa, puvustaa, lavastaa tai ohjata mieleenpainuvia esityksiä? Tämän inspiroivan kirjan avulla opit viemään esiintymistaitosi uudelle tasolle, oli intohimosi sitten näytteleminen, musiikki, tanssi, videot tai sirkus. Sari Aallon innostavien oppien ohella kirjassa jakavat vinkkinsä esimerkiksi Atte Kilpinen, Saara Aalto ja Ernest Lawson
Tähtihetki sopii täydellisesti esiintymiskärpäsen puraisemille lapsille, mutta myös niille, jotka vasta etsivät omaa kipinäänsä tai joita esiintyminen vielä jännittää.
Tämä käsikirja vie sinut uskomattomalle seikkailulle luovuuteen ja mielikuvitukseen!
SARI AALTO on kansainvälisesti tunnettu vatsastapuhuja ja yksi Suomen seuratuimmista Youtube ja TikToktähdistä. Aalto on koulutukseltaan teatteriilmaisun ohjaaja ja hän suunnittelee omat esiintymisensä alusta loppuun itse.
UUSI IHANAN SÖPÖ SARJA!
Pocket Peaches on yhdysvaltalaisen Dora Wangin luoma suloinen tarinamaailma, jossa seurataan hauskojen ystävysten elämää. Sarjan kirjoja on myyty Yhdysvalloissa yli 300 000 kappaletta.
DORA WANG
Pocket Peaches:
Uudet ystävät
Operaatio ystävyys alkakoon! Hauskan sarjakuvakirjan tarina on täynnä kaverijuttuja ja pientä jännitystä.
Peachesilla on paljon ystäviä, mutta hän haluaisi tutustua myös kaupunkiin muuttaneeseen salaperäiseen Taroon. Kun Peaches huomaa, että Taroa kiinnostavat jännitys ja hirviöt, hän kutsuu Taron kauhuleffailtaan. Mutta elokuva onkin Peachesille itselleen liian jännittävä! Mikä eteen, kun se pitäisi tunnustaa uudelle ystävälle, johon haluaisi tehdä vaikutuksen?
Ihana värityskirja täynnä suloisia hahmoja, herkkuja ja söpöstelyä.
Väritä Pocket Peaches -maailman ystävysten kanssa vuodenaikoja, herkkuja ja ystävyyden parhaita hetkiä. Kirjassa on mukana myös söpöjä tarroja. Pocket Peaches: Värityskirja sopii täydellisesti niin lapsille kuin teini-ikäisille rauhoittaviin värityshetkiin.
MAALISKUU 64 s. | L79.8 | EAN: 9789510528051
DORA WANG on kiinalaisamerikkalainen kirjailijakuvittaja. Hän on kotoisin Mainen osavaltiosta ja asuu nykyisin Los Angelesissa.
ROOPE LIPASTI, KAISU SANDBERG
Lemuetsivät ja tyhmyrien kivi
HEINÄKUU
80 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 7+
EAN: 9789510525814
EAN äänikirja: 9789510525821
ROOPE LIPASTI on monipuolinen kirjailija, joka lastenkirjailijana tunnetaan esimerkiksi LätkäLaurisarjasta. KAISU SANDBERG on värikkäästä tyylistään tunnettu kuvittaja ja graafinen suunnittelija.
Lemuetsivillä
on
edessään keskiaikainen haisumysteeri!
Lähde Lemuetsivien mukana seikkailuun etsimään muinaista taikakiveä, jolla on poikkeuksellisen ällöttäviä voimia.
Oletko kuullut viisasten kiven sottaisesta serkusta? Harva onneksi on, sillä tyhmyrien kivi ei muunna kaikkea kullaksi vaan inhottavaksi sonnaksi. Muuan puutarhuri on kuitenkin saanut vihiä kivestä ja päättänyt kehittää sen avulla kaikkien aikojen vahvimman lannoitteen. Lemuetsivien on matkustettava aikakoneella aina kuningas Pörthurin hoviin asti estämään puutarhurin kierot suunnitelmat. Jos he epäonnistuvat, koko maailma on vaarassa peittyä sontaan…
Audiosarjana alkanut Lemuetsivät on ollut valtava hitti, ja tarinat ovat lennähtäneet myös painettuihin kirjoihin. Sarja jatkuu nyt Kaisu Sandbergin railakkaasti kuvittamalla, itsenäisellä seikkailulla.
Lemuetsivät : Paukutteleva Punahilkka ja muita ällöttäviä mysteereitä
Hyi, pieraisiko Punahilkka?
Lemuetsivien hulvattomat ja ällöttävät seikkailut jatkuvat! Nyt hassutellaan kaikille tuttujen satujen parissa.
Maailman kirjat ovat sekaisin, ja joku on muuttanut suosikkisadut sopimattomiksi versioiksi. Lemuetsivät hyppäävät avuksi selvittämään, kuka satuihin on kajonnut. Onko maailmankuululla kirjailijalla jotakin tekemistä hävyttömän tempauksen takana? Tapahtumat saavat uuden vaihteen, kun etsivät itse päätyvät lemuavaan satumaailmaan!
Lemuetsivät-audiosarjan kirjat päätyvät aina suosituimpien äänikirjojen listoille. Nyt sarjassa ilmestyy jo viides kuvitettu kirja, joka kokoaa yhteen kolme ällöttävää mysteeriä. Ei muuta kuin pyykkipoika nenään ja lukemaan!
MARRASKUU
150 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 7+
EAN: 9789510529775
ÄÄNIKIRJA-SARJA JATKUU UUSILLA OSILLA
Lemuetsivät 17: Antiikin haisevin ihme
Julkaisu: Syyskuu
EAN äänikirja: 9789510528839
Lemuetsivät 18: Ripulopoliksen purkaus
Julkaisu: Lokakuu
EAN äänikirja: 9789510528846
L84.2 | Ikäryhmä: 6+
Lemuetsivät 19: Munakoisoksen kirous
Julkaisu: Marraskuu
EAN äänikirja: 9789510528853
Lemuetsivät 20: Haisujaistiistai
Julkaisu: Joulukuu
EAN äänikirja: 9789510528860
p a l at
MIKKO KALAJOKI, VÄINÖ HEINONEN
Karttakopla ja vikkelä varas
Mysteeri suunnistusleirillä!
Karttakopla seuraa pitkäkyntisen jälkiä suunnistusleirillä.
Karttakoplan kaverukset pääsevät treenaamaan urheiluopistolle. Siellä harjoittelee samaan aikaan suunnistuksen huippunimi, Mikki Kirmajalka, jolta on kadonnut omaisuutta. Karttakopla näkee tilaisuutensa ja päättää jäljittää rastien ohella myös vikkeläliikkeistä varasta.
Urheilullinen Karttakopla on Lukupalat-sarja, jossa tutustutaan suunnistamiseen ja ratkaistaan pieniä mysteerejä. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt Karttakopla huhuilijan jäljillä
HEINÄKUU
64 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 7+
EAN: 9789510525838
EAN äänikirja: 9789510525845
EAN e-kirja: 9789510525852
MIKKO KALAJOKI on julkaissut kiitettyjä teoksia lasten ja nuortenkirjoista rikosromaaneihin. Lastenromaani Almus – Tännetuloa terve! (2022) oli ilmestyessään Runeberg Junior, Arvid Lydecken ja LukuVarkauspalkintoehdokkaana. VÄINÖ HEINONEN on helsinkiläinen kuvittaja, joka on tehnyt sarjakuvaa sekä lastenkirja ja oppikirjakuvituksia. Hän on kuvittanut mm. Lukupalojen Säbähamsteritsarjaa.
LUKUPALAT ON RUNSAASTI
KUVITETTU JA HELPPOLUKUINEN
SARJA JUURI LUKEMAAN OPPINEILLE.
ERJA PYHÄLTÖ-SEPPÄLÄ, MARI LUOMA
Hilja Hui ja jännittävä koulupäivä
Opettajaakin voi pelottaa!
Hassutteleva uusi Lukupalatsarja esittelee maailman ujoimman sijaisopettajan, Hilja Huin!
2A-luokan sijaisopettajaa ei näy eikä kuulu. Opettaja Hilja Hui on jäänyt keräämään rohkeutta naulakoille eikä tahdo uskaltaa astua luokkaan.
Oppitunnin hän aloittaa lymyilemällä opettajanpöydän alla. Mutta kun lapset saavat tehtäväksi piirtää omia pelkojaan, käy ilmi, että ihan kaikkia jännittää jokin asia.
Lukupalojen lyhyen ja vetävän tekstin ansiosta aloittelevankin lukijan on helppo hotkaista kirja hetkessä!
HEINÄKUU
64 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 7+
EAN: 9789510524510
EAN äänikirja: 9789510524527
EAN e-kirja: 9789510524534
ERJA PYHÄLTÖ-SEPPÄLÄ on lempääläläinen lastenkirjailija, joka rakastaa satumaailmoja. Hän pitää myös Sydänmurujablogia. MARI LUOMA on Saksassa asuva sarjakuvantekijä ja lastenkirjakuvittaja. Luoma on kuvittanut mm. suosittua Lukupalatsarjaa Aavepartiota.
Ulkoasun
Tietopalat: Valloittavat viikingit
Valmistaudu valloittavaan seikkailuun
viikinkien kanssa!
Viikingit ovat kiehtoneet ihmisiä satoja vuosia – mutta keitä he oikein olivat?
Millaista mahtoi olla rohkeiden soturien elämä, jossa purjehdittiin myrskyisillä merillä ja rantauduttiin ventovieraisiin paikkoihin? Entä mihin muinaiset Pohjolan asukit oikein uskoivat? Viikingit ovat nykypäivänäkin osa kulttuuriamme, ja heihin voi törmätä esimerkiksi peleissä tai elokuvissa.
Tässä tietopalassa tutustutaan muun muassa salaperäisiin saagoihin ja viikinkikylien elämään. Tietokirjan mielenkiintoisten värikuvien ansiosta oppiminen on mukavaa.
SYYSKUU
64 s. | L49.1 | Ikäryhmä: 7+
EAN: 9789510529256
EAN äänikirja: 9789510529263
EAN e-kirja: 9789510529270
KAROLIINA SUONIEMI on Tampereella asuva selko- ja tietokirjailija sekä opettaja. Hän on opiskellut folkloristiikkaa ja toiminut sanataiteen läänintaiteilijana ja sanataideohjaajana. VALTTERI PELLINEN on jyväskyläläinen kuvittaja, graafikko ja animaattori. Viikinkejä hän on piirtänyt jo lapsuudesta saakka. Eloisat teoksensa hän toteuttaa digitaalisesti.
HELPPOLUKUINEN TIETO KIRJASARJA ALAKOULULAISILLE. TIETOPALATKIRJOISSA ON TUHTIA TIETOA HELPOSTI HOTKAISTAVASSA PAKETISSA. UUSIA ASIOITA
OPPII KUIN HUOMAAMATTA!
SANJA HAKALA, MIIA TAIVALKOSKI
Tietopalat: Myrkyllinen luonto
Heittäydy myrkkyjen mielenkiintoiseen maailmaan!
Tappavia kauniita kasveja, salaperäisiä eläimiä ja luonnon omia kemistejä – myrkkyä on mitä yllättävimmissä eliöissä!
Tämä runsaasti kuvitettu tietokirja tarjoaa kiinnostavaa luettavaa ja katseltavaa luonnon eri myrkyistä, niiden vaikutuksista, hyödyntämisestä ja puoleensavetävistä ominaisuuksista.
Ympärillämme on monenlaisia myrkkyjä. Joitakin ei pysty silmillä näkemään, kun taas toiset varoittavat värillään. Mutta mitä myrkky on? Tämä tietokirja esittelee luonnon myrkkyjen kirjon, unohtamatta hengenvaarallisia aineita ja vastamyrkkyjä.
SYYSKUU
64 s. | L50 | Ikäryhmä: 7+
EAN: 9789510529225
EAN äänikirja: 9789510529232
EAN e-kirja: 9789510529249
SANJA HAKALA tutkii työkseen ötököiden perheelämää ja kirjoittaa lasten tietokirjoja monenlaisista otuksista.
MIIA TAIVALKOSKI on kuvittaja ja animaattori, joka nauttii etenkin värikkäiden luontokuvien tekemisestä.
Ulkoasun
suunnittelu: RIIKKA
ROOPE LIPASTI, MARI LUOMA
Aavepartio ja kummituspesula
Kekseliästä kyytiä kummituksille!
SYYSKUU
64 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 7+
EAN: 9789510523155
EAN äänikirja: 9789510523162
EAN e-kirja: 9789510523179
Karmivan hauskat ja sopivasti jännittävät Aavepartio-kirjat ovat lasten suosikkeja. Lyhyen ja vetävän tekstin sekä runsaan kuvituksen ansiosta ne sopivat hyvin lukemisharrastusta aloittavalle alakoululaiselle.
Kummitustalona tunnettu rakennus puretaan ja kodittomiksi jääneet aaveet häiriköivät kaupungissa. Lakanoilla on silmät, ravintoloiden pöytäliinat lähtevät liihottelemaan ja pian kukaan ei uskalla avata liinavaatekaappiaan. Hätiin hälytetyn Aavepartion keinot uhkaavat loppua, kunnes löytyy vanha pesula. Siinä missä mankeli ja kuivausrumpu ovat ihmisille pelkkiä tylsiä kodinkoneita, kummituksille ne voivat olla kokonainen huvipuisto!
Aavepartio-jengin aiemmat seikkailut ovat tuttuja helppolukuisista Lukupalat-kirjoista mutta uudet tarinat ilmestyvät nyt omana sarjanaan.
ROOPE LIPASTI (s. 1970) kirjoittaa sekä lapsille että aikuisille. Lipastin LätkäLaurisarja, Lemuetsivät ja Aavepartiokirjat ovat vakiinnuttaneet paikkansa lasten lukusuosikkeina. MARI LUOMA (s. 1993) on sarjakuvantekijä, lastenkirjakuvittaja ja kirjailija. Kuvitusten lisäksi Luoma kirjoittaa mm. omaa Mysteerimestarit Olivia & Icarus sarjaa.
ROOPE LIPASTI, HARRI OKSANEN
Lätkä-Lauri ja kiekkotemppu
Lätkä-Lauri menee viraaliksi!
ELOKUU
130 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 7+
EAN: 9789510525869
EAN äänikirja: 9789510525876
EAN e-kirja: 9789510525883
Lätkä-Lauri ja Veeti kikkailevat itsensä temppuvideoillaan kuuluisuuteen, mutta suosiolla on myös kääntöpuolensa.
Lätkä-Laurin taiturimainen peippailu treeneissä päätyy sattuman kautta nettiin ja video lähtee viraaliksi. Lauri ja Veeti ryhtyvät kuvaamaan kiekkotemppujaan ja pian tavallinen jääkiekko alkaa tuntua vähän tylsältä. Seuraajien suosio sumentaa poikien pään ja isommat kuviot kutsuvat heitä pääkaupungissa asti. Reissu ei kuitenkaan suju kuin suunnitelmissa, ja Lauri joutuu miettimään, mistä pelaamisessa oikein olikaan kysymys.
Lätkä-Lauri-sarja on vauhtia, huumoria ja täpäriä tilanteita – niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin.
Kirjailija ROOPE LIPASTI (s. 1970) ja kuvittaja HARRI OKSANEN (s. 1973) ovat itsekin entisiä innokkaita juniorikiekkoilijoita. Heidän yhteistyöstään on syntynyt yhteensä jo 14 suosittua LätkäLaurikirjaa.
Kannen suunnittelu: KAISU SANDBERG
VENNY HELÉN, KAISA PIRTTINEN
Rambon talli: Valkean ratsun kirous
SYYSKUU
120 s. | L84.2 | Ikäryhmä: 9+
EAN: 9789510521052
EAN äänikirja: 9789510521069
EAN e-kirja: 9789510521076
Rakastettu heppasarja jatkuu!
Rambon talli -kirjasarjan kuudennessa osassa lumimyrsky tuo tallille mystisen kaksikon.
Keskellä talvimyräkkää Rambon tallille saapuu muuan vaeltaja hevosensa kanssa pyytämään suojaa. Tallilaiset rientävät apuun, mutta aamun sarastaessa vaeltaja on tiessään. Mihin tämä oikein lähti – ja miksi hän jätti valkean ratsunsa tallille?
Rambon tallin tarinat ovat täynnä ystävyyttä, tallidraamaa ja heppojen hoitoa – jännitystä ja huumoria unohtamatta! Schleichtalli Rambon Youtubevideot keräävät joka kuukausi tuhansia nuoria seuraamaan, mitä jännittävää tallilla seuraavaksi tapahtuu.
VENNY HELÉN on Ulvilassa asuva tubettaja. Hän käsikirjoittaa, lavastaa, ääninäyttelee ja leikkaa suosittuja Schleichtalli Rambo lyhytelokuvia.
KAISA PIRTTINEN on laukaalainen graafikko, joka työskentelee animaattorina Gigglebug Entertainmentillä.
MARRASKUU
VENNY HELÉN, KAISA PIRTTINEN
Rambon talli: Värityskirja
Väritä Rambon tallin hevosia ja hahmoja!
Suosikkitubettaja Venny Helénin värityskirja on täynnä ihania hevoskuvia ja tallielämää. Mukana supersöpö tarraliite!
Pehmeäkantinen värityskirja vie Rambon tallin maailmaan. Mukana ovat kaikki tutut hahmot Elinasta Aadaan – suloisia hevosia ja tallikissaa unohtamatta. Värittele kuvia ja lue parhaita sitaatteja rakastetuista Rambon talli -kirjoista!
JOHN PATRICK GREEN
Salagaattorit: Viemärin viemää
Salagaattorit toilailevat taas!
SYYSKUU
InvestiGators: Take the Plunge
Suom. Kati Valli
208 s. | L85.32 | Ikäryhmä: 7+
EAN: 9789510524794
EAN e-kirja: 9789510524800
EAN äänikirja: 9789510530542 (lokakuu)
”Nopeatempoista hupia huonojen sanaleikkien ja hölmöjen vitsien ystäville.”
– Publishers Weekly
Salagaattorit: Viemärin viemää on toinen seikkailu sarjassa, jossa säheltävät alligaattoriagentit Omppu ja Jyry ratkovat rikoksia – vitsejä ja viemäriputkia säästelemättä.
KOPONE-robotti on siepattu, ja Omppu ja Jyry komennetaan pelastamaan se putkimiehiksi naamioituneina. Viemäreissä majaileva sieppaaja, Keksikroko, pääsee kuitenkin livahtamaan lipettiin. Roisto panee putkistot tulvimaan koko kaupungissa ja salagaattorit saavat syyt niskoilleen. Onnistuvatko he puhdistamaan maineensa ja nappaamaan oikean syypään kiikkiin ennen kuin kaikki paikat ovat veden vallassa?
Julkaisu: Syyskuu EAN äänikirja: 9789510530528
NYT SALAGAATTORIEN YKKÖS OSA MYÖS ÄÄNIKIRJANA!
JOHN PATRICK GREEN on newyorkilainen kuvittaja ja sarjakuvantekijä, jonka ensimmäinen suomennettu sarjakuvakirja Salagaattorit ilmestyi keväällä 2026. Salagaattoritsarjan kirjoja on julkaistu lähes 20 kielellä ja myyty yli kolme miljoonaa kappaletta.
MAX BRALLIER, DOUGLAS HOLGATE
Maailman viimeiset tyypit: Tuhoojan tukikohta
ELOKUU
The Last Kids on Earth #10: The Destructor’s Lair
Suom. Aila Herronen
300 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 9+
EAN: 9789510506622
EAN äänikirja: 9789510506639
EAN e-kirja: 9789510526507
Suosikkisarjan kauan odotettu kymmenes osa!
Zombeja, toimintaa ja huumoria tursuava Maailman viimeiset tyypit -sarja jatkuu!
Jack ja Quint ovat ansassa hirviöulottuvuudessa. Heidän tehtävänään on estää Ŗeżżőcħ Muinaisen paluu Maahan ja sitä seuraava täydellinen tuho. Taltutettavana on uusi salaperäinen hirviö ja kisa aikaa – ja hirviöulottuvuutta vastaan! Ennen paluuta Junen ja Dirkin luo Jack joutuu tekemään ratkaisun, joka muuttaa kaiken, IHAN kaiken…
MAX BRALLIER on yhdysvaltalainen kirjailija ja DOUGLAS HOLGATE australialainen kuvittaja. Yhdessä he ovat luoneet yllättävän, karmivan ja hilpeän maailmanlopun maailman, josta on tehty myös animaatiosarja Netflixiin.
Diary of a Wimpy Kid #21: Fight or Flight Suom. Mikael Ahlström | 218 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 9+ EAN: 9789510515112 | EAN äänikirja: 9789510515129
JEFF KINNEY
Neropatin päiväkirja 21
Gregillä on kuumat paikat – mikä neuvoksi?
Jo 21. kirja Neropatti Greg Heffleyn seikkailuista! Neropatin päiväkirja on maailman ja Suomen suosituin nuortenkirjasarja, joka houkuttelee kirjojen pariin nekin, joita lukeminen ei muuten innosta.
Neropatin päiväkirja -sarjan uudessa kirjassa Greg Heffleyllä on vaikeampaa kuin ikinä ennen, kun koulukiusaaja ottaa hänet kohteekseen. Neropatin onneksi hänen paras kaverinsa Rowley Jefferson harrastaa karatea, joten ei hän sentään ihan yksin jää. Yllättävä käänne kuitenkin muuttaa tilanteen huonompaan suuntaan.
Saako Greg pantua kampoihin kiusaajalle vai heittääkö hän pyyhkeen kehään? Yksi asia ainakin on varma – tämä kirja on tyrmäävän hauskaa luettavaa.
Sarjan edellisestä osasta sanottua:
”Kaaoskemut on viihdyttävä ja helposti lähestyttävä nuortenkirja, joka toimii erityisen hyvin 7–12vuotiaille lapsille, jotka eivät muuten ole löytäneet lukemista harrastuksena.” – Juha Salmi, Kirjavinkit.fi
JEFF KINNEY (s. 1971) on The New York Timesin kirjamyyntilistan kärkinimi. Hän on voittanut kuusi kertaa Nickelodeon Kids’ Choice Award palkinnon suosituimmasta nuortenkirjasta. Jeff on valittu Timelehdessä maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon. Hän vietti lapsuutensa Washington D.C:ssä ja muutti UuteenEnglantiin, missä hän omistaa vaimonsa kanssa kirjakaupan nimeltä An Unlikely Story. YLI
3 MILJOONAA MYYTYÄ KIRJAA SUOMESSA!
JEFF KINNEY
Maailman parhaan kaverin kauhujutut
Vinkeitä väristyksiä
KIRJOITTANUT ROWLEY JEFFERSON
ERIKOISLAITOS
MAAILMAN
PARHAAN
KAVERIN
KAUHU JUTUT 2
SUOMENKIELINEN KANSITULOSSA
Uusia kauhujuttuja
Neropatin kaverin kynästä.
Kolmas Greg ”Neropatti” Heffleyn parhaan kaverin Rowley Jeffersonin oma kirja: aimo annos jännitystä kaikille Neropatin päiväkirjojen ystäville! Nyt komeana erikoislaitoksena syrjävärjäyksellä ja uudella kannella.
Tartu taskulamppuun, piiloudu peiton alle ja sukella Rowley Jeffersonin vinksahtaneeseen mielikuvitusmaailmaan.
Maailman parhaan kaverin kauhujutuissa vilisee zombeja, vampyyrejä, kummituksia ja vaikka mitä outoja olentoja. Rowleyn tarinoista saa kunnon naurut, mutta varo vain – näitä juttuja luettuaan voi tehdä mieli nukkua valot päällä!
Rowley Jefferson palaa uudessa Maailman paras kaveri -sarjan kirjassaan Maailman parhaan kaverin kauhujutut 2, joka on vielä edellistäkin karmivampi mutta vähintään yhtä riemukas!
Greg Heffleyn ja Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjojen ystävät pääsevät sukeltamaan Rowleyn mielikuvituksen outoon ja yllättävän hilpeään maailmaan, jossa vastaan tulee niin hirviöitä, pahoja henkiä kuin jättihyönteisiäkin. Koomisen karseat tarinat vilisevät vaikka mitä yllätyksiä. Turha valittaa, jos tämän kirjan jälkeen ei saa unta – sinua on varoitettu!
ELOKUU | Rowley Jefferson’s Awesome Friendly Spooky Stories 2 | Suom. Mikael Ahlström | 218 s. | N84.2
Lukijakommentteja sarjan aiemmista osista: ”Taattua laatua!” • ”Tämä kirja on todella kiva ja hauska.” • ”Mahtavaa huumoria, nenät ovat kiinni kirjassa ja iloinen naurunremakka on herkässä.” • ”Kokonaisuus on sekä toimiva että hauska.”
ERNEST LAWSON, MARIA MAKKONEN
Höpersankarit 6: Pahisten koulu
Höpersankarit: H-popparit demon jäljillä
Julkaisu: Heinäkuu | EAN äänikirja: 9789510529171
Höpersankarit: Hanurin lapsuus
Julkaisu: Elokuu | EAN äänikirja: 9789510529188
Höpersankarit: Vallu venyy liikaa
Hittisarjan uusi osa pursuaa taas höpsöjä voimia – myös ilkeitä sellaisia.
Höpersankarien voimista ei aina ole paljon hyötyä, mutta ei haittaakaan. Toisin on Höperpahisten laita!
Höpsövaaran koululaisten arki rullaisi mukavasti eteenpäin, ellei kaupunkiin olisi perustettu uutta koulua. Sitä käyvät pahamaineiset Höperpahikset, eikä heistä ole kuin harmia. Uutta koulua johtaa kauhea Kanamies, eivätkä oppilaat ole yhtään parempia. Kun Taavin, Noelin ja Kiian koulu ajautuu törmäyskurssille pahisten kanssa, edessä on täysi kaaos. Voiko pahiksiin koskaan luottaa?
Julkaisu: Lokakuu | EAN äänikirja: 9789510529294 UUDET
Julkaisu: Syyskuu | EAN äänikirja: 9789510529287
Näyttelijä, juontaja ja lastenkirjailija ERNEST LAWSON tunnetaan Tanssii tähtien kanssa kisan voittajana ja ohjelman nykyisenä juontajana. Lawson on siviiliammatiltaan luokanopettaja. MARIA MAKKONEN on kuvittaja ja sarjakuvantekijä.
TIM PROBERT
Lightfall 4: Rajamailla
SYYSKUU
Lightfall 4: A Place Between Suom. Kati Valli
256 s. | N85.32
Ikäryhmä: 9+
EAN: 9789510529065
EAN e-kirja: 9789510529072
Suosittu sarjakuvasaaga jatkuu!
Tim Probertin eeppisen
Lightfall-fantasiasarjan neljäs osa sukeltaa entistä syvemmälle Irpan taikamaailman salaisuuksiin.
Haaksirikosta selviytynyt Cad löytää itsensä Pellidyrin rannalta ja päätyy henkiolennon johdattamana oudoille Rajamaille, jossa elämä ja kuolema risteytyvät. Sinne löytää tiensä lopulta myös Bea, ja hänelle selviää järkyttäviä asioita, jotka voivat muuttaa käsityksen ihan kaikesta. Keksivätkö ystävykset keinon palauttaa valo pimenneeseen maailmaan?
– Toni Jerrman, Tähtivaeltaja-sarjan edellisestä kirjasta Lightfall 3: Synkkiä aikoja
Yhdysvaltalainen TIM PROBERT on kuvittanut lasten ja nuortenkirjoja ja työskentelee animaatiostudion taiteellisena johtajana. Lightfall-sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet osat Viimeinen liekki, Linnun varjo ja Synkkiä aikoja. Sarjalle on satanut palkintoja ja palkintoehdokkuuksia niin Amerikassa kuin Euroopassakin.
Kannen
ERIN HUNTER
Soturikissat: Tähdetön klaani 4: Myrsky
Löytyykö tulevaisuus kaukaa menneisyydestä?
Tähdetön klaani -saagan neljännessä osassa taivalletaan Jokiklaanin juurille.
Jokiklaanin parantajaoppilas Hallatassu on saanut kuolevalta emoltaan ohjeen olla luottamatta kehenkään. Kun hänen kimppuunsa yllättäen hyökätään, hän kuitenkin tajuaa ettei selviä yksinään. Hänen suojelijakseen tarjoutuu soturikolli Yösydän, jonka kanssa hän lähtee pyytämään neuvoa mietiskelijäkissojen yhteisöstä. Heidän on saatava Puiston Kissoilta vastaus polttavaan kysymykseen: kenestä tulee Jokiklaanin uusi päällikkö?
Tähdetön klaani -saagan tapahtumat sijoittuvat Rikottu laki -saagan jälkeen.
340 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 9+
EAN: 9789510512739
EAN äänikirja: 9789510512753
EAN e-kirja: 9789510512746
ELOKUU
Warriors: A Starless
Clan #4: Thunder
Suom. Nana Sironen
ERIN
HUNTER
Soturikissat: Novellit: Soturin polku
LOKAKUU
Warriors: Novellas: Path of a Warrior
Suom. Nana Sironen
Viides Soturikissatnovellikokoelma!
Kolme tarinaa kissaklaanien historian eri vaiheista.
Mistä sai alkunsa Punahännän ja Tiikerikynnen kohtalokas yhteenotto? Miksi Keltaturkki väistyi Varjoklaanin varapäällikön paikalta? Miten Varjotähdestä tuli ensimmäinen päällikkö, joka menetti yhdeksännen henkensä? Nämä ennen kertomattomat tarinat kerrotaan novelleissa Punahännän velka, Keltaturkin klaani ja Varjotähden yhdeksäs henki
210 s. | N84.2 |käryhmä: 9+
EAN: 9789510513040
EAN äänikirja: 9789510513064
EAN e-kirja: 9789510513057
ERIN HUNTERIN monikymmenosainen Soturikissatsarja on noussut suureen maailmanlaajuiseen suosioon. Suomeksi Hunterilta on julkaistu myös sarjoja Uljasmaa, Pandojen valtakunta, Etsijät ja Selviytyjät. Salanimi Erin Hunterin taakse kätkeytyy seitsemän britti ja yhden amerikkalaiskirjailijan tiimi.
RACHEL RENÉE RUSSELL
Nolo elämäni:
Olisinpa Nikki
Hulvattomien teinipäiväkirjojen toistaiseksi viimeinen osa!
Ikimuistoinen kesäloma alkaa olla ohi ja Nikkin on aika siirtyä yhdeksännelle luokalle. Se ei tietenkään tapahdu ilman nolojen tilanteiden sarjaa...
Pulaan joutuessaan Nikki on tottunut kääntymään parhaiden ystäviensä puoleen. Nyt kun Zoey ja Chloe tarvitsevatkin häntä, neuvot ovat parhaimmillaankin outoja! Voisiko syypää olla suloinen mutta kauhukakaramainen pikkusisko Brianna - ja mitä ihmettä Nikkille tapahtui?!
SYYSKUU
Dork Diaries # 16:
Tales from a Not So Bratty Little Sister Suom. Jani Bohm
240 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 9+
EAN: 9789510516034
EAN äänikirja: 9789510516041
RACHEL RENÉE RUSSELL on yhdysvaltalainen lasten ja nuortenkirjailija, jonka romaaneja on myyty miljoonittain ympäri maailman. Russell kirjoittaa ja kuvittaa sarjaa apunaan tyttärensä Nikki.
KATIE KIRBY
Lottie Brooksin päiväkirja: Levoton leirikoulu
Lottie-parka, hänen elämässään on niin paljon pielessä!
Neljäs hillittömän hauska teinipäiväkirja Lottie Brooks -sarjassa.
Loma ja KRP:t (kuumat ranskalaispojat) ovat menneen kesän iloja, ja Lottie siirtyy kasille vailla selviytymissuunnitelmaa. Valopilkkuna loistaa leirikoulu – viikko poissa nolojen vanhempien ja iljettävän pikkuveljen luota, aah. Mutta leiri osoittautuu katastrofiksi: toisen koulun tytöt ovat megailkeitä, Jess viihtyy vain uuden luokkakaverin kanssa ja Lottien päiväkirja varastetaan! Miten elämä voikin olla pelkkää DRAAMAA?!
KATIE KIRBY on brittiläinen kirjailija ja kuvittaja. Hän on kirjoittanut kirjoja sekä aikuisille että lapsille. Lottie Brooks kirjasarja on ollut valtava menestys Englannissa, ja Kirby toivoo suosion jatkuvan, ettei hänen tarvitse mennä takaisin oikeisiin töihin mainostoimistoon.
LEONARDO LUPO
Escape Book: Kartanon arvoitus
LOKAKUU
La Villa Misteriosa
Suom. Laura Lahdensuu
200 s. | N79.8 | Ikäryhmä: 9+
EAN: 9789510529874
Astu sisään kartanoon. Pääsetkö enää ulos?
Pakohuonepeli kirjan muodossa!
Saat kutsun juhliin kartanon puutarhaan. Taloon ei saa mennä, ja kuulet että tarinan mukaan siellä kummittelee muinaisen murhamiehen haamu. Yllättäen kaverisi kuitenkin luikahtaa sisään. Kun lähdet perään, ovi lukkiutuu takananne. Tajuat, että kartano on oikeasti vaarallinen paikka. Sinun on löydettävä kaverisi ja päästävä ulos ennen kuin on liian myöhäistä!
Escape Book -pakopelikirjassa seurataan jännittävää tarinaa, ratkotaan mutkikkaita pulmatehtäviä ja edetään ratkaisujen mukaan samoin kuin huippusuosituissa pakohuoneissa.
LEONARDO LUPO on salanimi, jonka takana piilevät kirjailijat Simone Laudiero, Fabrizio Luisi ja Pier Mauro
Tamburini. He ovat laatineet yhdessä lukuisia suosittuja pakopelikirjoja.
JAMES PONTI
Kaupunki vakoojat: Kielletty kaupunki
Vauhdikkaan Kaupunkivakoojat-sarjan kolmannessa osassa seikkaillaan Aasiassa.
LOKAKUU
City Spies: Forbidden City
Suom. Ville Viitanen
350 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 10+
EAN: 9789510518717
EAN äänikirja: 9789510518731
EAN e-kirja: 9789510518724
Edgar-palkitun menestyskirjailija
James Pontin jännityssarjan elokuvaoikeudet on myyty Amazon MGM Studiolle. Kirjasarja on käännetty neljälletoista kielelle.
Kaupunkivakoojat, brittiläisen MI6:n alainen ryhmä, jonka nuoret pystyvät soluttautumaan peitetehtäviin aikuisia näkymättömämmin, on jälleen liikkeellä. Rikollisjärjestö Umbra aikoo siepata joukkoihinsa pohjoiskorealaisen ydinasefyysikon keinoja kaihtamatta. Paris lähetetään Moskovaan ja Pekingiin nuorten lahjakkuuksien shakkiturnaukseen pitämään silmällä fyysikon poikaa. Sydneyn tarkkaileman brittimiljardöörin perheellä on kytkös ohjustukikohtaan – liittyvätkö tapaukset toisiinsa? Kaupunkivakoojat joutuvat uransa kiperimpään pelastusoperaatioon, joka kulminoituu Pekingin kaduilla.
Edgarpalkittu JAMES PONTI on amerikkalainen kirjailija. Hän asuu perheineen Orlandossa Floridassa. Ponti on innokas penkkiurheilija (jalkapallossa hän kannattaa Italian maajoukkuetta!) ja rakastaa matkustamista ja kirjoittamista.
CASSANDRA CALIN
Uusi tyttö
Hyväntuulinen ja herkkävireinen sarjakuvaromaani elämänmuutoksesta ja sen hyväksymisestä kotimaataan vaihtavan tytön silmin.
Uusi tyttö on sarjakuvataiteilija
Cassandra Calinin esikoisteos, joka perustuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa. Hänen arkielämästään ammentavilla Instagram-stripeillä on yli 2,6 miljoonaa seuraajaa.
Hyvästi, vanha elämä… Lia perheineen muuttaa Romaniasta Kanadaan, ja taakse jää suku ja ystävät, kaikki tuttu. Suunnistaessaan uudessa koulussa Lian on vaikea hyväksyä kun kaikki muuttuu samalla kertaa: kotimaa, kieli ja jopa oma keho. Tunteeko hän itsensä vielä joskus omaksi itsekseen?
LOKAKUU
The New Girl | Suom. Kati Valli
140 s. | N85.32 | Ikäryhmä: 10+
EAN: 9789510529478
EAN e-kirja: 9789510529485
CASSANDRA CALIN on romanialaissyntyinen sarjakuvataiteilija, kuvittaja ja kirjailija. Hän asuu Montrealissa, Kanadassa. Calin julkaisee Cassandra Comics webcomia elämästään ja ihmissuhteistaan, odotuksista versus todellisuudesta. Uusi tyttö on hänen esikoiskirjansa.
MARI LUOMA (s. 1993) on Saksassa asuva kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. WSOY on julkaissut häneltä aiemmin sarjan aloitusosan Freya & Eldi: Matka Ejderhaan ja kolme Romeo & Hirviöt sarjakuvakirjaa.
Mari Luoman nuortensarjakuvan toinen osa Freya & Eldi: Lilithin jäljillä jatkaa siitä mihin Matka Ejderhaan päättyi. Löytävätkö tytöt tarumaisen aarteen ja salaperäisen Lilith-noidan?
Nuori merirosvokapteeni Freya ja noidanalku Eldi seilaavat kohti tuntemattomia vesiä Ejderhan lohikäärmesaarelta löytämänsä kartan avulla. Freyan silmissä kiiltelee myyttinen kulta-aarre ja Eldi puolestaan toivoo päässeensä Lilithin jäljille – noidan, joka voisi kertoa, kuka muistinsa menettänyt Eldi oikein on.
Matka vie kaksikon saarelle, jonka keskellä kohoaa suuri torni. Kun selviää, että Lilithiä pidetään siellä todennäköisesti vankina, Eldi ei kaihda keinoja pelastaakseen hänet. Mutta miten käy tyttöjen ystävyydelle, kun vaaroja täynnä oleva saari on ajaa heidät erilleen?
ERKKA MYKKÄNEN
Kutsumattomat vieraat
Mitä jos puhelimestasi alkaisi tupsahdella historiallisia henkilöitä?
LOKAKUU
250 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 12+
EAN: 9789510523193
EAN äänikirja: 9789510523209
EAN e-kirja: 9789510523216
13-vuotiaan Eliaksen elämä on jo valmiiksi täynnä vastoinkäymisiä, kun matkaan liittyy kolme historiallista henkilöä – ja heidän kintereilleen pelottava rikollinen. Kutsumattomat vieraat aloittaa vetävän kaksiosaisen ChronoPhone-sarjan nuorille.
Eliaksen kodin kellarista löytyy outo puhelin, ChronoPhone, josta alkaa putkahdella historiallisia henkilöitä yksi kerrallaan. Elias ryhtyy ratkomaan puhelimen arvoitusta yrittäen samalla selviytyä kohtuuttomista kouluhaasteista. Mutta kun rikollinen alamaailma kuulee aikakoneesta, koko porukan on lähdettävä pakomatkalle, jonka päässä Eliasta odottaa hurja paljastus.
ChronoPhone-sarjassa vauhdikas seikkailu ja ääneen naurattava huumori yhdistyvät viestiin siitä, miten tärkeää on tuntea historia voidakseen jatkaa kohti tulevaisuutta.
Kirjailija ERKKA MYKKÄNEN (s. 1988) on kotoisin Kuopiosta ja asuu Helsingissä. Hän on julkaissut runoja, novellikokoelmia ja romaaneja. Mykkänen opettaa kirjoittamista ja tekee suosittua Kirjoittamisestapodcastia. Kutsumattomat vieraat on hänen ensimmäinen nuortenkirjansa.
MIKKO KOIRANEN
OTE: Finaalissa
”Jos haluu saada / on pakko antaa”
SYYSKUU
120 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 12+
EAN: 9789510522950
EAN äänikirja: 9789510525906
EAN e-kirja: 9789510525913
Tatu, rap-nimeltään Anfangi, on voittamaisillaan musiikkikilpailun mutta joutuu kriittisellä hetkellä soluttautumaan hailuotolaisen hevibändin kosketinsoittajaksi.
Finaalissa on kiihkeä romaani, joka kertoo monista koettelemuksista matkalla tärkeimmälle keikalle. Se on osa Ote-sarjaa, joka tarjoaa samaistuttavia tarinoita, lukemisen imua ja nopeita sivunkääntöjä.
Tatun sisällä rytmi ei vaimene, vaikka Hailuoto on kaukana musiikkikilpailun hypestä. Saaren lämmössä hän joutuu kohtaamaan epävarmuutensa ja kysymyksen siitä, kuka hän on ilman tuttua ympäristöään. Uusien kavereiden seurassa Tatu tajuaa, millä todella on väliä. Mutta kukaan heistä ei aavista, mikä finaalissa odottaa...
Ote-sarjassa julkaistaan vetävää kotimaista nuortenkirjallisuutta kaiken tasoisille lukijoille.
MIKKO KOIRANEN (s. 1987) on pohjoispohjanmaalainen kirjailija, 3Dohjelmistokehittäjä ja aitopääräppäri
00luvulta. Finaalissa on Koirasen kolmas nuortenkirja.
ANNIINA MIKAMA
Hopeasiipi
Kaksiosaisen fantasiaseikkailun päätös!
SYYSKUU
300 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 12+
EAN: 9789510524442
EAN äänikirja: 9789510524466
EAN e-kirja: 9789510524459
Haltioiden taikuutta, miekkojen kalsketta ja aarteenetsintää maanalaisissa hautaholveissa. Hopeasiipi jatkaa Häkkilinnun fantasiaseikkailua, joka on myös kaunis tarina oman tien löytämisestä.
Emilillä on oma taikateatteri Dublinissa, mutta hän ikävöi haltiamaata. Samaan aikaan haltiakuninkaan tytär Jinny etsii Emiliä pyytääkseen häneltä apua. Pahamaineinen velho on kokoamassa armeijaa alistaakseen valtaansa haltioiden ja ihmisten maailman. Emilin ja Jinnyn on löydettävä uusia liittolaisia sekä maaginen Kohtalon kivi, joka voi pelastaa heidät tai syöstä kaiken tuhoon. Keskellä taistelun melskettä Emilin on ratkaistava myös oma suhteensa haltiamaahan – ja etenkin haltiakuninkaan tyttäreen.
Häkkilinnusta kirjoitettua: ”Mikaman kyky keksiä lennokkaita tarinoita ja temmata lukija mukaan seikkailuun on verraton.” – Savon Sanomat
ANNIINA MIKAMA (s. 1977) on saanut historiallisista nuortenromaaneistaan Laivakellopalkinnon sekä kahdesti Topeliuspalkinnon. Hänen teoksensa ovat olleet myös Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia ja Nuori Aleksis palkintoehdokkaina.
MARI RENKO
Häiveen tapauskirjat: Puolen kuun
teatteri
LOKAKUU
350 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 14+
EAN: 9789510528785
EAN äänikirja: 9789510528792
EAN e-kirja: 9789510528808
Herkullinen keijufantasian ja dekkarin yhdistelmä!
Häiveen tapauskirjat -mysteerisarjan Viona ja Ely ratkaisevat toista isoa tapaustaan. Luvassa on fantasiakaupungissa seikkailevan parivaljakon kipakkaa sananvaihtoa ja kilpailevia teorioita sekä tietysti houkuttavan mutkikas rikosjuoni.
Viona ja Ely odottivat etsivätoimistolleen hohdokkaampaa alkua kuin kadonneiden kissanpentujen etsimistä. Mutta kun Vionan keksijäystävää herra Hastfeldia syytetään tomun valmistamisesta, Viona ja Ely löytävät itsensä keskeltä monimutkaista vyyhtiä, johon ovat sotkeutuneet niin Yön hovin salakuljettajavampyyrit, tomun alkuperä kuin kirkkokin.
Vionaa rasittaa lisäksi naimakauppoja juoniva äiti. Elykään ei ole kosijoista innoissaan, eikä varsinkaan siitä miten hyvin hänen isoveljensä Cory viihtyy Vionan seurassa.
Häiveen tapauskirjat -mysteerisarjan aloitti lumoava Pihlajapalatsi
MARI RENKO (s. 1994) kirjoittaa nuorille ja aikuisille. Häiveen tapauskirjat -fantasiasarja sekä Ikoset-sarjan historiaa ja nykyaikaa yhdistävät lukuromaanit (Bazar) ovat nousseet nopeasti lukijoiden suosikeiksi.
JANDY NELSON
Taivas on kaikkialla
”Tämä
energinen, runollinen ja lämminverinen tarina kertoo surun ja rakkauden rinnakkaisuudesta herkästi ja kiihkeästi.” – The Guardian, UK
LOKAKUU
The Sky Is Everywhere
Suom. Inka Parpola
300 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 14+
EAN: 9789510514252
EAN äänikirja: 9789510514276
EAN e-kirja: 9789510514269
Jandy Nelsonin kiitetty esikoiskirja juhlii rakkauden parantavaa voimaa ja on samalla kirpeän koskettava tarina menetyksestä. Kirja saa lukijan itkemään sekä naurusta että myötätunnosta.
Lennie on tuuliajolla menetettyään äkillisesti sisarensa Baileyn. Hän on aina viihtynyt Baileyn varjossa, ja yhtäkkiä hänen onkin noustava oman elämänsä päähenkilöksi. Sisaren poikaystävä Toby vetää häntä puoleensa, samoin kaupunkiin juuri muuttanut musikaalinen, elämänjanoinen Joe. Toby lohduttaa häntä surussa, Joe auttaa häntä unohtamaan murheensa. Lennie tietää, että jos nämä kaksi salaisuutta törmäävät yhteen, hänen maailmansa hajoaa kappaleiksi.
”Taivas on kaikkialla on syvällinen meditaatio menetyksestä ja surusta sekä ilahduttava, seksikäs romanssi.” - NPR
JANDY NELSON on San Franciscoon asettunut yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen teoksistaan on aiemmin suomennettu Kun maailma keinahtaa radaltaan (2025) ja Annan sinulle auringon (2026). Nelson rakastaa jokia, öisin kukkivia puita ja elokuvien katsomista peräjälkeen.
SONYA
SONES
JENNIFER LYNN BARNES
Pelien peli
Seitsemän pääsylippua.
Unelmista ja painajaisista kudottu saari. Ainutlaatuinen tilaisuus.
Pelien peli on itsenäinen jatko-osa
The Inheritance Games -sarjaan ja koukuttaa lukijan älypeleihin ja arvoituksiin, vaarantunteeseen ja luksukseen.
Miljardööri Avery Grambs ja neljä pahamaineista Hawthornen veljestä järjestävät kilpailun, johon pääsee mukaan kultaisella pääsylipulla. Tarjolla on rahaa ja valtaa, ja joillakin osallistujilla on motiivina kostonhimo. Kaikilla on salaisuutensa. Peli eristetyllä saarella on fyysisesti, psykologisesti ja emotionaalisesti raskasta – eivätkä kaikki suinkaan pelaa sääntöjen mukaan.
ELOKUU
The Grandest Game Suom. Aila Herronen 400 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 15+
EAN: 9789510525463
EAN äänikirja: 9789510525487
EAN e-kirja: 9789510525470
JENNIFER LYNN BARNES on amerikkalainen kirjailija ja tvkäsikirjoittaja. Häneltä on aiemmin suomennettu
The Inheritance Games sarjan kirjat Salainen perijätär, Hawthornen arvoitus, Viimeinen siirto ja Hawthornen veljekset sekä Debytantitsarjan Pieniä valkoisia valheita ja Tappavia pikku salaisuuksia. Kirjailijan uran lisäksi Barnes opettaa Oklahoman yliopistossa psykologiaa ja luovaa kirjoittamista. Hän on väitellyt tohtoriksi Yalen yliopistossa.
Suom. Helene Bützow, Liisa Ryömä 335 s. | N84.2 | Ikäryhmä: 12+ EAN: 9789510528914
Nälkäpeli aloittaa Suzanne Collinsin supersuositun sarjan hyytävästä tulevaisuudesta. Uuden Nälkäpeli: Elonkorjuun sarastus -elokuvan kunniaksi julkaistavassa laitoksessa on folioidut kannet ja näyttävä syrjävärjäys.
Katastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin Nälkäpeli, jossa nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin taistelemaan hengestään. Viimeinen selviytyjä on pelin voittaja.
Viiteen osaan kasvanut Nälkäpeli-sarja alkaa, kun 16-vuotias Katniss Everdeen ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa…
”Juoni on nerokas ja kerronnan tahti täydellinen.” – John Green
SUZANNE COLLINS (s. 1962) tunnetaan uraauurtavista nuortenromaaneistaan Nälkäpeli, Vihan liekit, Matkijanärhi, Balladi laululinnuista ja käärmeistä ja Elonkorjuun sarastus, jotka nousivat kaikki The New York Timesin bestsellerlistan kärkeen ja keräsivät ylistäviä arvioita. Niistä on tehty myös viisi suosittua elokuvaa. Collinsin kirjoja on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta ja julkaistu kautta maailman 53 kielellä.
MUISTA MYÖS NÄLKÄPELI: ELONKORJUUN SARASTUS -LEFFAPOKKARI, KS. SIVU 166.
HEINÄKUU
ELLE KENNEDY
Villin tytön kesä
AVALON BAY 3
The Summer Girl Suom. Siiri Hornsby T84.2 | Hintaryhmä: F EAN: 9789510526392
KRISTINA OHLSSON
Pelastusrengas
AUGUST STRINDBERG 4
POKKARIT
Cassie Soul palaa kesäksi entiseen kotikaupunkiinsa Avalon Bayhin. Hän aikoo viettää aikaa perheensä kanssa, juhlia 21-vuotissyntymäpäiviään – ja ensimmäistä kertaa elämässään sekoittaa päänsä intohimoisella ja väliaikaisella kesäromanssilla.
”Kirjassa on paljon naurua ja sydämellisiä hetkiä, ja nuoret rakastavaiset käsittelevät ristiriitoja kypsyydellä, joka on virkistävää ja uskottavaa. Tuloksena on pirteä kuvaus ensirakkaudesta, joka saa lukijoiden sydämet lepattamaan.” – Publishers Weekly
LIANE MORIARTY Täällä vain hetken
Kesken lentomatkan harmittoman näköinen vanhempi nainen nousee paikaltaan ja lähtee kulkemaan koneen käytävää pitkin. Hän osoittaa kanssamatkustajiaan yksi kerrallaan ja kertoo heille, milloin ja miten he kuolevat. Muutamaa kuukautta myöhemmin yksi matkustajista kuolee niin kuin hänelle ennustettiin. Sitten kaksi muuta. Videot ”Rouva Kuolemasta” leviävät somessa, ja yhtäkkiä päällä on täysi paniikki.
Here One Moment
Suom. Helene Bützow
T84.2 | Hintaryhmä: H EAN: 9789510526408
August Strindbergin hartain toive on toteutunut, ja hänestä on tullut pienen tytön isä. Tummat pilvet kerääntyvät kesätaivaalle, kun rikostutkija Maria Martinsson palaa äitiyslomalta ja ryhtyy tutkimaan myrkytetyn opettajapariskunnan tapausta. Samaan aikaan menneisyys kolkuttaa Augustin oveen, eikä hänen käsityksensä omasta lapsuudenperheestään ole enää koskaan ennallaan.
Frälsarkransen
Suom. Annamari Typpö
T84.2 | Hintaryhmä: H EAN: 9789510526415
JENNIFER WEINER Sinä kesänä
Daisyllä on menestyvä yritys ja kaunis koti Philadelphian vihreässä lähiössä – kaikki hyvin siis. Toisaalta hänellä on ongelmia teini-ikäisen tyttärensä ja yhä etäisemmän aviomiehensä kanssa, työ tuntuu yhdentekevältä ja osoitekirja on täynnä tuttavia, ei ystäviä. Kun Daisy alkaa saada sähköposteja, jotka on selvästi tarkoitettu jollekulle toiselle, alkaa tapahtua.
That Summer Suom. Virpi Vainikainen T84.2 | Hintaryhmä: G EAN: 9789510526422
AGATHA CHRISTIE
Neljä suurta
HERCULE POIROT 5
Hercule Poirotilla on kova pähkinä purtavana ja hän kutsuu avukseen kaksoisveljensä Achille Poirotin. Vastustajana on Neljä suurta, rikollisten ylimystöön kuuluvan tuhojärjestön johtokunta. Se tavoittelee valtaa ja sillä on keinot sen saavuttamiseksi: terävät aivot, suuri raha sekä murhiin kouliutunut asiamiesverkosto.
The Big Four Suom. Anna-Liisa Laine
T84.2 | Hintaryhmä: E EAN: 9789510526439
Mathilda
Mathilda oli kaunis ja herkkä. Loja taitava ja luova. He olivat kumpikin arkkitehti Eliel Saarisen vaimoja. Mathilda ensimmäinen, Loja viimeinen. Molemmat jäivät miehensä varjoon. Kymmenen vuotta elämistään he asuivat saman varjon alla. Kun Mathilda ja Eliel aikanaan erosivat, Mathilda päätyi nopeasti naimisiin miehensä läheisen työtoverin, Herman Geselliuksen kanssa.
T84.2 | Hintaryhmä: F EAN: 9789510526453
Odota minua
”Tämä lumoava, aikakaudet ja mantereet ylittävä romanssi perustuu tositarinaan ja saa lukijan täysin pauloihinsa. Florencessa ruumiillistuu rakkauden uskomaton voima.” – My Weekly ”Riipaisevan romanttinen.” – Daily Mirror
Wait for Me Suom. Ulla Selkälä
T84.2 | Hintaryhmä: G EAN: 9789510526446
Armahtaja
ÅREN MURHAT 5
Poliisi Hanna Ahlander vastaa sekavaan puheluun, joka voisi olla pilasoitto. Hannan vaisto sanoo kuitenkin toista. Kun poliisi sitten saa tiedon usean vanhuksen kuolemasta poikkeuksellisissa olosuhteissa Åren lähistöllä, Hanna tietää vaistonsa osuneen oikeaan. Tutkintaa vaikeuttaa se, että Hannan ja hänen lähimmän kollegansa Danielin välit ovat riitaisat.
Benådaren
Suom. Virpi Vainikainen
T84.2 | Hintaryhmä: G
EAN: 9789510526460
JARE HENRIK TIIHONEN, OSKARI SAARI
JHT – Missio vai mielenrauha
”Muutaman vuoden hautumisen jälkeen tämä kirja ikään kuin vain purkautui ulos. Sen tekeminen nousi tarpeesta antaa jollekin jotakin. Mietin, kerroinko jopa liikaa ja liian rehellisesti, mutta en osannut suodattaa. Halusin jakaa ajatuksiani menestyksestä ja sen vaatimasta hinnasta omien kokemuksieni pohjalta. Toivon, että kirja antaa ajattelemisen aihetta sekä tukea menestyksen tavoitteluun tai mielensä haasteiden kanssa kamppailemiseen.”
T99.1 | Hintaryhmä: J
EAN: 9789510526620
SANTA MONTEFIORE
MILLA OLLIKAINEN
VIVECA STEN
SYYSKUU
TONNY GULLØV
Kuninkaan sukua
VIIKINKIEN VALTAKUNTA 2
Nuori Ulv on ottanut oikeutetun paikkansa
Jyllannissa viikinkien keskuudessa ja odottaa saavansa sukutilukset viimein itselleen. Kuningas Gormilla on kuitenkin muita suunnitelmia, ja vihastuksissaan Ulv tuikkaa serkkunsa tilan tuleen – ajattelematta lainkaan millaiset seuraukset sillä on maassa, jossa kostonhimo imetään jo äidinmaidossa.
En konges æt
Suom. Leena Virtanen
T84.2 | Hintaryhmä: J EAN: 9789510526675
RYTISALO Sylvia
Mitä jos naisella on vain nimensä, ja senkin voi vaihtaa? Sylvia on romaani vapaudesta ja kahleista ja siitä, millaista on elää maailmassa, jossa sota on päättynyt mutta epäluulo ei ole hävinnyt. Kuka Sylvia todella oli? Seikkailija, huijari, selviytyjä – vai nainen, joka halusi olla vapaa?
T84.2 | Hintaryhmä: G EAN: 9789510526750
LEENA PAASIO
Tuuli kääntyy etelään
KOTISATAMA 1
Tuuli kääntyy etelään aloittaa mereltä tuoksuvan Kotisatama-viihdekirjasarjan. Tunnelmallinen saaristolaissarja keskittyy kirja kerrallaan yhden Meriön perheen sisaruksen – Hennan, Heikin ja Hillan – vaiheisiin. Vaikka elämä ulottuu mantereelle ja muihin saariin, Utö säilyy turvallisena kotisatamana.
T84.2 | Hintaryhmä: F EAN: 9789510526682
OSKARI SAARI
Aki Hintsa
– Voittamisen
Anatomia
10-vuotisjuhlapainos
Voittamisen anatomian 10-vuotisjuhlapainos, jota on täydennetty muun muassa tuoreimmalla tutkimustiedolla, uusilla tapauskertomuksilla sekä pääsyllä QR-koodien avulla Hintsa Performancen huippuluokkaisiin harjoitusmateriaaleihin.
T99.1 | Hintaryhmä: G EAN: 9789510526699
SOFIE SARENBRANT
Seuraaja
EMMA SKÖLD 12
Nainen katoaa jäljettömiin
Tukholman Brommassa. Rikostarkastaja Emma Sköld kollegoineen tekee kaikkensa selvittääkseen tapauksen, mutta tutkinta herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Miksi naisen aviomies odotti kolme päivää ennen kuin otti yhteyttä poliisiin?
Följeslagaren
Suom. Helene Bützow
T84.2 | Hintaryhmä: F EAN: 9789510526705
MINNA
Kurpitsajuhla
HERCULE POIROT 35
Riemukas pyhäinpäivän aattojuhla noitineen ja ennustuksineen päättyy tragediaan, kun suulas Joyce-tyttönen löytyy omenasankoon hukutettuna. Aiemmin samana päivänä rouva Oliver kuuli, kuinka Joyce kehuskeli kerran todistaneensa murhan. Rouva Oliver rientää oitis ystävänsä Hercule Poirot’n pakeille. ”Mestarillinen kuten aina.” – Sunday Mirror Hallowe’en Party
Suom. Anna-Liisa Laine
T84.2 | Hintaryhmä: E EAN: 9789510529911
Caminon tuulet
CAMINO 2
Floridan rannikolla riehuu myrsky. Suurin osa Caminosaaren asukkaista laudoittaa kotinsa ja pakenee mantereelle. Paikallinen kirjakauppias Bruce Cable päättää kuitenkin jäädä saarelle. Hurrikaani on tuhoisa: kodit ja liiketilat sortuvat, kadut tulvivat ja kymmenkunta ihmistä menettää henkensä. Yksi uhreista on Brucen ystävä, jännityskirjailija Nelson Kerr. Kuolemassa on kuitenkin jotain outoa. Kuoliko Nelson todella tapaturmaisesti?
Camino Winds Suom. Jorma-Veikko Sappinen
T84.2 | Hintaryhmä: F EAN: 9789510526811
SUZANNE COLLINS
Nälkäpeli: Elonkorjuun sarastus
NÄLKÄPELI 5
MAIJA KAJANTO
Talvikaupungin valot
Nelikymppisen Vilman elämässä on yksi vaihe päättynyt. Avioliitto nuoruudenrakkauden kanssa on ohi, kaksi teini-ikäistä lasta elää onnellisessa symbioosissa älypuhelintensa kanssa ja omakotitalo pikkupaikkakunnalla on laitettu myyntiin. Kun ex-mies haluaa viettää viimeisen joulun lasten kanssa vanhassa kodissa, Vilma sisuuntuu ja buukkaa itselleen Airbnb-asunnon Helsingistä.
T84.2 | Hintaryhmä: E EAN: 9789510526736
Dystopiasarjojen ehdoton ykkönen, Suzanne Collinsin Nälkäpeli, jatkaa uudella, yllättävällä tarinalla, joka sijoittuu kirjojen Balladi laululinnuista ja käärmeistä ja Nälkäpeli väliseen aikaan.
Sunrise on the Reaping Suom. Helene Bützow, Einari Aaltonen
T84.2 | Hintaryhmä: F EAN: 9789510526804
SAULI
NIINISTÖ
Kaikki tiet turvaan
SINNIKKÄÄN SUOMEN SUUNTA ”Turvallisuuden paras tae on, että sen takana seistään yhtenäisenä kansana.”
Presidentti Sauli Niinistö kuvailee päiväkirjoihin ja muistiinpanoihin perustuen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan teitä ja tienristeyksiä virkakausillaan vuosina 2012–2024.
T99.1 | Hintaryhmä: F EAN: 9789510530054
AGATHA CHRISTIE
JOHN GRISHAM
LOKAKUU
ANDRZEJ SAPKOWSKI
Korppien tienhaara
THE WITCHER – NOITURI 9
Noituriksi ei synnytä. Sellaiseksi tullaan.
Fantasian suurmestari
Andrzej Sapkowski palaa Korppien tienhaarassa Geraltin nuoruusvuosiin, kun tämä on vasta ottamassa ensiaskeleitaan noiturin ammatissa.
Rozdroże kruków
Suom. Tapani Kärkkäinen
T84.2 | Hintaryhmä: H EAN: 9789510526767
COLLEEN HOOVER Marraskuun 9.
Dramaattinen rakkaustarina kirjailijanalusta ja yllättävästä muusasta.
”Juuri kun luulee tietävänsä minne romanttinen tarina johtaa, Hoover kiepauttaa juonen päinvastaiseen suuntaan… Tätä kirjaa ei voi laskea käsistään.” – Library Journal November 9
Suom. Siiri Hornsby
T84.2 | Hintaryhmä: E EAN: 9789510526828
MARRASKUU
DAVID GOGGINS Pysäyttämätön
VAPAUDU MIELESI KAHLEISTA
FRIDA SKYBÄCK
Rautakukka
FREDRIKA STORM 2
Kevätiltana lukiolaiset löytävät autiotalon seinään muuratun ruumiin. Rakennus kuului Sankt Larsin pahamaineiseen mielisairaalaan, josta kaksi nuorta potilasta katosi hämärissä olosuhteissa vuonna 1987. Lundiin asettunut rikostutkija Fredrika Storm saa tehtäväkseen ratkaista vanhan mysteerin kollegansa Henry Calmentin kanssa.
Järnblomma
Suom. Jonja Rajala
T84.2 | Hintaryhmä: F EAN: 9789510526835
Tuntuuko, ettet millään pääse ylös sohvalta ja saa otettua itseäsi niskasta kiinni? Onko usko itseesi koetuksella? Tämä kirja on sinua varten. Menestyskirjassaan Läpi harmaan kiven Yhdysvaltain armeijan ja kestävyysurheilun legenda David Goggins osoitti, kuinka paljon hyödyntämätöntä potentiaalia meissä jokaisessa on.
Never finished Suom. Lauri Mäntyranta T17.3 | Hintaryhmä: G EAN: 9789510529935
CATHERINE WALSH
Menolippu jouluun
FITZPATRICKIN JOULU 1
Irlantilainen Molly lentää jouluksi kotiin Chicagosta. Niin kuin yhdeksänä edellisenäkin vuonna hänen seuranaan on Andrew – ystävä, jonka hän kohtaa vain kerran vuodessa. Molly ei ole erityisen innostunut joulusta, mutta hän tietää, kuinka paljon se merkitsee Andrew’lle. Kun heidän lentonsa sitten peruuntuu Atlantin yllä riehuvan lumimyrskyn takia, Molly tekee sen minkä jokainen hyvä ystävä tekisi: hän vannoo vievänsä heidät jouluksi kotiin, hinnalla millä hyvänsä.
Holiday Romance
Suom. Paula Takio-Pairault
T84.2 | Hintaryhmä: E
EAN: 9789510526842
JOULUKUU
DAN BROWN
Salaisuuksien salaisuus
ROBERT LANGDON 6
Secret of Secrets
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
T84.2 | Hintaryhmä: J EAN: 9789510530061
ILMARI KÄIHKÖ 10 oppia sodasta
”Sodankäynti on organisoitua väkivaltaa, jonka välittömät vaikutukset ovat aina tuho ja kuolema. Emme saa koskaan unohtaa, että viime kädessä sodasta päättävät, sotaa käyvät ja sodasta kärsivät aivan samanlaiset ihmiset kuin me.”
T90.3 | Hintaryhmä: F EAN: 9789510529973
Räjähtävä, älykäs ja käänteitä täynnä oleva trilleri koukuttaa lukijat niin kuin ainoastaan Dan Brown osaa. Symboliikan professori Robert Langdon matkustaa Prahaan kuuntelemaan rakastettunsa, tietoisuuden tutkija Katherine Solomonin odotettua luentoa. Katherinelta on juuri ilmestymässä kirja, joka sisältää mullistavia näkemyksiä ihmismielestä. Tulenarat löydökset asettavat vuosisatoja vallalla olleet uskomukset kyseenalaisiksi ja voivat paljastuessaan suututtaa monia tahoja.
JENS HENRIK JENSEN
Pyhiinvaeltaja
OXEN 6
BETH O’LEARY Löytöpalkkio
Hotellin vastaanottovirkailijat Izzy ja Lucas vihaavat toisiaan täydestä sydämestä, mutta tänä jouluna he eivät voi vältellä toisiaan. Hotellin katto ja sen myötä asiakasmäärä on romahtanut, ja Izzy ja Lucas joutuvat siivoamaan vanhoja varastoja – kahden kesken. Löytöpalkkio on Beth O’Learyn, ”fiksun viihteen kuningattaren” (Prima), kynttilänvalossa ja piparkakuntuoksussa luettava hilpeä jouluromanssi.
The WakeUp Call
Suom. Heli Naski
T84.2 | Hintaryhmä: G
EAN: 9789510529980
Tanskan poliisi tutkii usean sotaveteraanin kuolemaan johtaneita tapahtumia, eikä syyllisyydentunto jätä Niels Oxenia rauhaan. Oxen vetäytyy omiin oloihinsa ja lähtee pitkälle vaellukselle. Hänen pitkäaikainen ystävänsä, tiedusteluagentti Margrethe Franck, joutuu jättämään virkansa. ”Oxensarjan paras osa tähän mennessä vetoaa niin älyyn kuin sydämeenkin.” – Jyllands-Posten
Pilgrim Suom. Anna Skogster T84.2 | Hintaryhmä: H EAN: 9789510524312
SATU RÄMÖ
Tinna
HILDUR 5
Islannin maaseudulla lähdetään syksyisin vuorille keräämään lampaita. Syrjäisestä laaksosta löytyy kuitenkin jotain muuta: korppien nokkima ruumis. Rikostutkija Hildur Rúnarsdóttirista tuntuu, ettei kyse ole onnettomuudesta. Korviin soimaan jäänyt ääni saa hänet tutkimaan asiaa tarkemmin. Tinna-tädin huomio yhdestä yksityiskohdasta vahvistaa epäilyt, että Hildur on kohdannut saman tekijän aikaisemminkin. Jäljet johtavat Reykjavíkiin – ja lopulta aikaan, jolloin asioita ei koskaan kunnolla selvitetty.