Jälkisuomettumisen
RUUMIINAVAUS
Pekka Virkki
Jälkisuomettumisen
RUUMIINAVAUS
FSC Finnish C021394 New MIX Paper Landscape BlackOnWhite
Copyright © Pekka Virkki ja Docendo 2023 Docendo on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Taitto: Keski-Suomen Sivu Kansi: Kalevantuli / Matti Vartiala Etukannen kuvat: STT-Lehtikuva www.docendo.fi ISBN 978-952-382-551-2 Painettu EU:ssa.
Sisällysluettelo Kiitokset.......................................................................................... 9 Esipuhe.......................................................................................... 11
I Suomettumisesta ja sen hännästä.............................................17 Suomettumisen käsitteestä........................................................... 17 Suomettumisen vaaroista.............................................................. 19
II Suomettuminen – mitä se oli? (1944–1991)............................23 Sodista YYA-aikaan (1944–1956)................................................. 23 Väli-Euroopan ja Pohjoismaiden välissä....................................... 23 Sotasyyllisiä oisko ne sittenkin, kopla Willen ja Aukustin?........ 26 Kommunistien ei-niin-salainen toiminta ja Paasikiven työhypoteesi....................................................................................... 27 Neuvostoystävyyden tuloksia.......................................................... 28 Neuvostoliittoa ja vapaakauppaa (1956–1973)............................. 30 Suomettumispuu paljastaa muotonsa............................................ 30 Suomettuminen ja lännettyminen.................................................. 32 Itäisin pohjoismaa, muttei pohjoinen länsimaa?.......................... 34 Suomi näyteikkunana länteen ja itään........................................... 35 Rauhanomaisen rinnakkaiselon unelma....................................... 36 Raja hämärtyy................................................................................... 37 Suomettuminen ja Saksan Ostpolitik............................................. 39 Länsiyhteistyötä Moskovan varjossa.............................................. 40 Vyörytys etenee (1973–1982)........................................................ 44 Supo sortuu hiljalleen....................................................................... 44 Kekkosen huippuhetki..................................................................... 44 Legalismin sudenkuoppa ja poliittinen vastuu............................. 45 Teknologian kylmää sotaa............................................................... 47 Geopoliittisesta liennytyksestä ideologiseen liennytykseen (1982–1991)................................................................................... 50 Kekkosen Suomesta Koiviston Suomeen....................................... 50 Vakoilutapauksia ja suojelusenkeleitä............................................ 52 Koivisto ja Euroopan konvergenssi................................................ 54
Idänkauppaa ja antikorruptiota...................................................... 56 EY-keskustelu kiihtyy....................................................................... 59
III Suomettumisesta jälkisuomettumiseen – katseita menneeseen ja tulevaan 1990-luvulta..........................65 Paksu viiva – lustraatio ohitetaan................................................. 65 Paksu viiva ja Suomi......................................................................... 65 Muutokset minimoiden, puoluelinjaa pitkin................................ 71 Moraalinen vapautus........................................................................ 73 Arkistot säppiin................................................................................. 76 Oikeuslaitoksen ohjeistajana........................................................... 79 Ahtisaari väistää vastuunsa.............................................................. 81 Verkostot elpyvät........................................................................... 82 Supo puhdistetaan puolittain.......................................................... 82 Supon verkostot................................................................................ 85 ”Tulkaa pojat takaisin!”.................................................................... 87 Kansalaisuuksia oligarkeille............................................................. 88 Vastavakoilun problematiikkaa....................................................... 90 Sillanrakentajan kutsumus........................................................... 92 ”Konvergenssipolitiikkaa” 1990-luvun tyyliin.............................. 92 Halonen ja kumppanit Venäjän kuiskaajina.................................. 94 Lipposen eurooppalaiset vuosikymmenet..................................... 98 Nord Streamin ensitahdit.............................................................. 100 Sorsan instituutti pyrkii maineeseen............................................ 104 Vääristynyt keskustelu................................................................. 105 Politiikkaa ja psykologiaa.............................................................. 105 Helsingin Sanomat – vuosikymmenten vallankäyttäjä.............. 108 Venäjän kynsissä............................................................................. 117 René Nyberg.................................................................................... 119 Puoluevallan jatko....................................................................... 121 Suomettuminen ja libanonisaatio................................................. 121 Suomettuminen ja puoluevalta..................................................... 123 Suomettuminen ja Suomen pienuus............................................ 127 Sisäpolitiikan kiemuroita............................................................... 128 Kiistelyä YYA-kauden perinnöstä................................................. 132 Globalistit ja lokalistit.................................................................... 133 Populistit.......................................................................................... 135 SDP:n erityisrooli – Kalevi Sorsasta Sanna Mariniin................. 139
Kulttuurikamppailujen keskiöissä.............................................. 142 Ajan hengestä toiseen..................................................................... 142 Liberalismi, autoritarismi ja jakobinismi.................................... 142 Kulttuurielämän kummallisuuksia............................................... 144 Suomettumisen perintö 2000-luvun kulttuurissa....................... 148
IV Kontrolli kiristyy jälleen (2000–2011)....................................161 Putinin ja Halosen aikaan (2000–2006)...................................... 161 Uuden ajan presidentti................................................................... 161 Surkovin Venäjä.............................................................................. 163 Halonen idänsuhteiden hoitajana................................................. 167 Tuomioja ja Bäckman tohtorin kimpussa.................................... 170 Vakauspolitiikan häiriöitä (2006–2011)..................................... 172 Halosta haastetaan – ”eurooppalaiseen Natoon” Niinistön johdolla?......................................................................... 172 Provokaatioita ja porvariyhteistyötä............................................ 173 Pronssisoturi.................................................................................... 175 Häkämies ja Stubb ravistelevat vanhaa kaartia........................... 176 Paavo Lipponen Gazpromin leipiin.............................................. 178
V Suomi luovii eteenpäin (2011–2021)...................................... 185 Uusi presidentti istahtaa aidalle (2011–2014)............................ 185 ”Ei vallankumousta” – Paasikiven opein eteenpäin................... 185 Timo Kivimäen vakoilutapaus...................................................... 187 Suomesta EU:n tiedustelusuurvalta – Salmi ja Alafuzoff ytimiin.............................................................................................. 188 EU-linjalla, mutta Venäjää lähentyen (2014–2016).................... 189 Yllätyksiä ja jatkuvuutta................................................................. 189 Nato-keskustelu hiljennetään – taas............................................. 191 Arto Räty.......................................................................................... 193 Fortumin suunnitelmat ja Rosatom............................................. 196 Kai Mykkänen Rosatomin asialla................................................. 197 Esko Aho, East Office ja elinkeinoelämän varjodiplomatia...... 199 Loiskiehuntaa ja maailmanpolitiikan parrasvaloja (2016–2020)................................................................................. 201 Maineenhallintaa............................................................................ 201 Uniperin osto................................................................................... 203 Likaista vaalitaistoa......................................................................... 206 Viestikoelaitoksesta vuotaa............................................................ 208
Suomen maineenkohotus ja Airiston helmi................................ 210 Navalnyi ja Valko-Venäjä – viimeiset välitysyritykset ennen myrskyä ............................................................................... 212
VI Suomi autoritarismin astinlautana.........................................221 Suomi ja Putinin oligarkit.......................................................... 221 ”Suomi-mafia” ja Venäjän mafia................................................... 223 Oligarkkien yhteistyökumppaneita.............................................. 226 Rahan perässä vai kunnian ja isänmaan asialla?........................ 228 Kulosaaren liikemies....................................................................... 229 Poliitikot diktaattorien lobbareina............................................. 235 Azerbaidžan..................................................................................... 237 Kiina................................................................................................. 239 Kazakstan......................................................................................... 243 Qatar................................................................................................. 244 Ystävyysseurat................................................................................. 246 Pankkien uniperit........................................................................ 248 Suomi erikoistapauksena?.............................................................. 250 Välttikö Suomi täpärästi finanssimaailman Uniperin?.............. 251 ”Niin pieninä palasina maailmalla ovat pestyt rahani…”.......... 253 Kun kaikki ongelmat näyttävät nauloilta..................................... 255 Norjalaismiehet järjestelmämuutoksen symboleina.................. 257
VII Kohti Natoa ja katse peiliin!.................................................271 ”Käytännössä Nato-maaksi” (2021–2022).................................. 271 Jännitteet kasvavat.......................................................................... 272 Sodan kylmät kasvot....................................................................... 280 Olimmeko yksin väärässä?.......................................................... 285 Suomalainen menneisyydenhallinnan malli.............................. 293 Ehdotus suomalaiseksi menneisyydenhallinnan malliksi......... 297 Epilogi.......................................................................................... 301 Postludium.................................................................................. 307 Lähteet......................................................................................... 314 Henkilöhakemisto....................................................................... 344
Kiitokset Tämä kirja ei olisi syntynyt ilman lukuisia hyviä journalisteja, tutkijoita sekä aktiivisia kansalaisia, joita maastamme on suomettumisesta ja jälkisuomettumisesta huolimatta onneksi aina löytynyt. Kiitos heille. Kyistä peltoa ei tarvinnut raivata, vaan taloa pääsi rakentamaan valmiille perustuksille. Kiitos VTK Sampo Lindgrénille arvokkaista kommenteista kirjoitusprosessin aikana. Kiitokset lukuisille yhteistyökumppaneilleni ja ystävilleni, joiden nimiä en heidän asemansa tai oman toiveensa vuoksi tuo tässä ilmi. Kiitän Jaakko Puuperää, Jouni Tervoa ja Juha Janhosta sekä koko Docendon väkeä ammattitaitoisesta toimitus- ja kustannustyöstä. Kritiikkinne oli aina rakentavaa ja ennen muuta hyödyllistä. Kiitos lähipiirilleni. Kiitos Ukrainan kansalle ja ukrainalaisille ystävilleni – olettepa rintamalla, kutsua odottamassa tai pitämässä huolta perheestänne ulkomailla. Tämä teos on omistettu teille. Taistelunne ansiosta meillä on nyt mahdollisuus katsoa menneeseen. Teidän vuoksenne pääsin myös tutustumaan hienoon maahanne lähemmin jo kymmenisen vuotta ennen kuin se ihmisiä Suomessa laajemmalti kiinnosti. En koskaan unohda Kiovan kevättä.
9
Esipuhe Kesäkuun 29. päivä vuonna 2022. Ihmiset kiiruhtavat myöhäiselle lounaalle, mutta monen askel on lämpimistä viikoista jo hidastunut. Lomiaan aloittelevat perheenisät tarjoavat vaimoilleen ja lapsilleen astetta hienomman aterian, tyttöporukat siemailevat Helsingin keskustabaarien edullisinta samppanjaa. Autot pitävät ääntä ja skeittaajat kauhistuttavat vanhempia ohikulkijoita nopeilla liikkeillään. Onhan nuoriso ollut aina hiukan epäilyttävää! Kaikki on kaupungissa melkein kuin ennenkin. Töistään kehyskuntaan palaava matkalainen suuntaa tapansa mukaan katseen hetkeksi muhkean Rautatieaseman katolle, jossa liehuu näyttävästi sinikeltainen Ukrainan lippu. Siellä se on ollut helmikuusta saakka, melkein katkeamatta Venäjän suurhyökkäyksen alkamisesta. Jos Suomi olikin aiemmin pyrkinyt säilyttämään itsellään jonkinlaisen välittäjän aseman kahden lähialueemme valtion kesken, nyt liputetaan vain yhden puolesta. Juna ohittaa Finlandia-talon, jossa pidetystä ETY-kokouksesta matkaaja muistaa kuulleensa jo ennen kouluvuosiaan. Silloin Helsinki oli maailmanpolitiikan polttopisteessä. Aiemmin kovin pramea Hartwall-areena näyttää alastomalta eikä kukaan oikein tiedä, mitä sille tulisi tehdä. Maailma tuntuu muutamassa kuukaudessa muuttuneen vuosien edestä – ainakin kovin toisenlaiseksi kuin se maailma, jota työmatkalainen muistaa samojen seinien varjosta nuorena katselleensa. Jotain kummallista hermostuneisuutta on ilmassa. Suuri osa selittyy luultavasti pari vuotta jatkunutta pandemiaa seuran11
neella sodalla. Sitä hyvin harva kykeni henkisesti pakenemaan vain omiin arkiaskareisiin keskittymällä, kuten perisuomalaiseen tapaan kuuluu. Helpotusta tuo kuitenkin tieto siitä, että puolustusliitto Nato on vihdoin Madridin huippukokouksessa tehnyt päätöksen Suomen ja Ruotsin kutsumisesta uusiksi jäsenikseen. Turkin oikuttelu vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa olevan muodollisen länsiliittoutumisen viimeistelylle enemmän hidaste kuin todellinen este. Ratifioinnit seuraavat toisiaan ja koko kevään puristanut kaulus alkaa hiljalleen löystyä. Kuten ihminen akuutin uhkatilanteen jälkeen usein tekee, myös työmatkalainen kysyy monien kaltaistensa tavoin: miten ihmeessä me tähän päädyimme? Miten se isänmaa, jonka sankarillisuutta Neuvostoliiton vastaisessa taistelussa isoisä oli ylistänyt, onnistui melkein toistamiseen jättämään itsensä yksin – vieläpä omasta tahdostaan? Miten se maa, joka oli kerran ylpeänä seissyt Euroopan vartijana railoisalla rajalla, saattoi sallia valtiollisen energiayhtiön sitoa liiketoimensa vartioinnin tärkeimpään kohteeseen? Entä kuinka rehellisenä ja omapäisenä tunnettu kansakunta ei vaatinut päättäjiltään selvitystä siitä, oliko kaikki kylmän sodan aikana tehty itäyhteistyö sittenkään tarpeellista? Missä muodossa tuo yhteistyö olisi sittemmin jatkunut? Kysymykset suorastaan huusivat vastauksia – ja moni niitä ryhtyi etsimäänkin. Tämän kirjan tarkoitus on toimia matkaoppaana etsijöille. Lukijan ei ole pakko käydä teosta läpi kannesta kanteen saadakseen siitä jotain irti. Selailu, itseä kiinnostavien osioiden kahlaaminen tai vaikka lähdeviitteiden tutkiminen ovat aivan hyväksyttäviä tapoja lukea tietokirjaa. Jos teoreettinen puoli innostaa vähemmän, kannattaa teoksen ensimmäiset luvut jät12
tää myöhemmäksi tai kokonaan välistä. Mikäli taas kiinnostus kohdistuu nimenomaan jälkisuomettumisen ilmiöiden juuriin ja syväanalyysiin, alkupuoli kannattaa lukea tarkkaan. Miksi sitten tällaisessa, periaatteessa populaarissa teoksessa on käytetty näinkin paljon tilaa hiukan kaukaisemman historian ja käsitteiden tarkastelulle? Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että suuri osa lähihistoria- ja suomettumiskeskustelun ongelmista on ollut käsitteellisiä. Jos osapuolilla ei ole keskenään ymmärrystä edes käsiteltävän aiheen luonteesta tai käsite – olkoon se suomettuminen tai jälkisuomettuminen – on niin laaja, että jokainen voi tulkita sitä tarkoitushakuisesti ja merkityksiä muuttaen, ei debatti useinkaan ole järin tasokasta. Miksi siis jälkisuomettuminen? Miksei vain suomettuminen uudessa ajassa tai vaikkapa uussuomettuminen? Tässä kirjassa käytetään jälkisuomettumisen käsitettä ensi sijaisesti siksi, että esimerkiksi uussuomettuminen johtaa lukijan ajatukset välittömästi hiukan muuttuneen, mutta perusominaisuutensa säilyttäneen suomettumisilmiön uuteen tulemiseen. Suomen idänpolitiikassa ja yhteiskunnassa on 1990-luvulta saakka näkynyt YYA-kauden suomettumisen perintö hyvin monenlaisin tavoin. Onko tämä perintö itsessään säilyttänyt suomettumisen syvimmän olemuksen? Myöhemmin esittelemäni ”suomettumispuun” ja ”jälkisuomettumispuun” vertailun pohjalta esitän, että vaikka ilmiöt ovat toisiinsa linkittyneitä, ne ovat samalla luonteeltaan erilaisia eikä uussuomettumisen käsite siksi sovi niitä ongelmattomasti kuvaamaan. Nojaamalla jälkisuomettumisen käsitteeseen vältetään harhaanjohtava mielleyhtymä suomettumisilmiön perusteiden jatkumisesta sellaisenaan YYA-kauden jälkeisessä Suomessa, mutta samalla tehdään selväksi, ettei perinteen vaikutus kadonnut mihinkään. 13
Tässä mielessä jälkisuomettuminen vertautuu sellaisiin termeihin kuin jälkineuvostolainen tai postkommunistinen. Maissa, joissa todellinen irtiotto reaalisosialismin aikaisista valtarakenteista ei onnistunut markkinatalouteen siirtymisestä huolimatta, jälkineuvostolaisuus on edelleenkin läsnä politiikassa ja ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Baltia ja pääosa itäisestä Keski-Euroopasta sen sijaan onnistuivat karistamaan neuvostoperinnön harteiltaan tehokkaammin, mikä ei muuta niiden historiaa, mutta kansallista (oma) kuvaa kylläkin. Siinä missä suomettuminen on jo vakiintunut – jos kohta sisällöltään kiistelty – kansainvälisen politiikan käsite, jälkisuomettuminen määritellään tässä teoksessa kernaasti vain Suomen kautta. Tarkoituksena on itseymmärryksemme sekä kriittisen keskustelun edistäminen tavalla, joka 1990-luvun alkupuolella jäi pelkäksi haaveeksi. Mikäli sillä ennemmin tai myöhemmin on akateemistakin arvoa, se ei tekijää haittaa, mutta tähän ei myöskään tietoisesti pyritä. Tämän kirjan tekstilaji sijoittuu esseistiikan sekä tutkivan journalismin välimaastoon. Asiaa on selvennettävä ennen muuta siksi, että niin lukijat kuin mahdolliset kriitikot osaavat asettaa myöhemmin esitetyt tiedot, huomiot sekä arviot oikeaan kontekstiinsa. Kuitenkaan se, ettei teosta tule arvioida tieteellisen historiantutkimuksen standardein ei tarkoita, etteikö kirjoittajan tavoitteena olisi saavuttaa mahdollisimman tasapainoinen ja kattava historiakuva niissä asioissa, joita teos käsittelee. Suomettuminen ja jälkisuomettuminen ovat juuriltaan kansainvälisiä ilmiöitä, joilla on ollut kuitenkin syvällinen vaikutus sisäpolitiikkaan ja yhteiskuntaamme. Sen vuoksi tässä kirjassa pyritään ottamaan huomioon myös aate- ja kulttuurihistorialliset – ennen kaikkea ideologiset – näkökohdat. 14
Vaikka en ole diplomaatti, alan kysymysten arvioinnissa Ottavio Maggin De Legatossa (1596) esittämä kuvaus tehtävän ideaaleista on toiminut kirjoitusprosessin hyvänä ohjenuorana: ”Lähettilään tulisi olla harjaantunut teologi ja hyvin perehtynyt klassiseen kirjallisuuteen, maantieteeseen ja historiaan; kyetä silmänräpäyksessä ratkaisemaan mitä vaikeimpia dialektisia probleemoja; ja olla hienoaistinen runouden, musiikin ja rakennustaiteen tuntija.”1 Esseistiikan ja journalismin keskeisinä tavoitteina on nostaa esiin kysymyksiä, jotka eivät muuten välttämättä tulisi osaksi julkista keskustelua. Se, mitä teoksessa on väitetty, on mahdollisimman yksityiskohtaisesti selitetty lähdeviittein sekä huomautuksin. Lukija voi halutessaan arvioida lähteiden luotettavuutta. Journalistina olen tottunut erilaisiin lähdeaineistoja koskeviin yhteyden ottoihin sekä kyselyihin, joihin vastaaminen on myös tämän kirjan osalta kunniakysymys. Jonkinasteisen rajoitteen lähdetyöskentelyn perusteellisuudelle on asettanut teoksen luonne ”ensiapupakkauksena” – keskustelunavauksena, jolla pyrin pikemminkin tilinteon vauhdittamiseen kuin esittämään lopullisia totuuksia. Siksi kirjan tekemiseen ei ole käytetty vuosi kausia. Sana ”esseistiikka” viittaa ranskalaiseen koetta tai yritystä tarkoittavaan sanaan, jonka latinalainen alkuperä palautuu vaakaa, painotusta tai painoa tarkoittavaan käsitteeseen.2 Samaa etymologista alkuperää edustaa muun muassa englanninkielinen sana ”exam”, tentti tai koe. Esseistiikan tarkoituksena on siis – pikemminkin kuin tarjota täysin tasapainoinen, metodologisesti loppuun saakka punnittu näkemys jostakin yksittäisestä seikasta – tuoda Oikeu15
den Jumalattaren punnukselle ne muutamat laavakivet, joita kukaan ei sinne aiemmin ole vaivautunut viemään. On vain ja ainoastaan toivottavaa, jos teko rohkaisee muitakin vastaavaan. Lopulta väliä on vain sillä, voimmeko uskoa punnusten välisen suhteen mittaavan edes etäisesti sitä, mitä kutsumme totuudeksi. Teoksessa esitetään paljon faktoja, huomioita sekä synteesejä. Olen valinnut näiden sisällön ja järjestyksen, mistä kannan luonnollisesti täyden vastuun. Sen sijaan en kanna vastuuta erilaisista lukijoiden aivoissa syntyneistä mielleyhtymistä, emo tionaalisista kokemuksista, sukulais- tai työsuhteisiin liittyvistä häiriöistä, saati edellisistä seuraavista tunnepurkauksista. Tässäkin journalistin työkokemus on ollut avuksi: yleensä ”aukottomia todisteita” vaativat kriitikot kaipaavat vahvistusta pikemminkin sille, mitä kuvittelevat kirjoittajan tarkoittaneen, eivätkä sille, mitä kirjoittaja on todella sanonut. Monesti tällaisten ihmisten lähipiiristä tai -suvusta löytyy helposti identifioitava taloudellinen, poliittinen tai sosiaalinen kytkös henkilöön, joka – usein valheellisesti – kokee tulleensa syytetyksi jostakin. Mikäli edelliset huomiot luettuanne löydätte kirjasta virheitä – niitähän jää parempiinkin opuksiin – pyydän huomauttamaan kirjoittajaa asiasta, jotta ne voidaan korjata. Helsingissä, 12.1.2022 Pekka Virkki Viitteet 1 2
Ilmari Susiluoto. 2002. Diplomatian taito, s. 34. Ajatus Kirjat 2002. Essay. 2022. Online Etymology Dictionary. Saatavilla verkossa (vierailtu 21.5.2022): https://www.etymonline.com/word/essay
16
I
Suomettumisesta ja sen hännästä ”Kyllähän sen jokainen tietää, että ne ovat yleiset syyt, eivätkä sisäiset syyt. Jokainenhan tämän käsittää, kun ottaa huomioon Suomen aseman.” – Johannes Virolainen3
Suomettumisen käsitteestä
S
uomettumisen käsitettä ovat aikojen saatossa käyttäneet niin monet tutkijat, poliitikot kuin ei-akateemiset analyytikot kuvaamaan Suomen kehitystä ja asemaa Neuvosto liiton paineessa kylmän sodan aikana sekä toisaalta yleisellä tasolla ilmiöitä, jotka edellistä jotenkin muistuttavat. Alkuperäinen saksankielinen käsite, Finnlandisierung, tarkoittaa kirjaimellisesti Suomen kaltaiseksi tulemista. Tutkija Mari Luukkonen on analysoinut suomettumisen eri ulottuvuuksia ja merkityssisältöjä Suojelupoliisin historiaa käsittelevässä teoksessaan Rautaesiripun varjossa – Supo idän ja lännen jännitekentässä 1978–1990 (Otava 2022). Kirjassa Luukkonen tuo esiin niin ulkopoliittisia, sisäpoliittisia kuin näiden rajapintoihin sijoittuvia näkökohtia. Kokonaisuutta tarkastel17
taessa voi nähdä hänen pyrkivän paikkaamaan sitä käsitteellisen erittelyn puutetta, joka suomettumiskeskustelua vaikuttaa ohjanneen väärille raiteille jo vuosikymmenten ajan.4 Valitettavasti kirjailija käsittelee itsekin ns. itsetarkoituksellisen suomettumisen – Forsbergin ja Pesun esittämään jaotteluun5 viitaten – roolia turhan niukasti ja tuntuu suorastaan ohittavan sen, että osa suomettumisen muodoista oli tiiviimmin kytköksissä kylmän sodan ideologiseen vastakkain asetteluun kuin toiset. Tämä on ongelmallista, sillä erityisesti YYA-kauden vasemmistososialidemokraattien ja kommunistien piirissä tuki maamme viralliselle ulkopolitiikalle perustui nimenomaan pyrkimykselle lähentää maatamme Neuvostoliiton ja muiden sosialistileirin valtioiden kanssa itseisarvoisesti – ei niinkään ulkopoliittisen liikkumatilan ostamiseksi maamme suvereniteetin tai länsi-integraation tukemiseksi, kuten Urho Kekkonen ”suomalaisesta paradoksista” puhuessaan hahmotteli: ”Mitä luottamuksellisemmat Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet ovat, sitä paremmin me suomalaiset voimme omistautua länsimaiden kanssa omaamamme suhdeverkoston vaalimiseen ja edelleenkehittämiseen.”6 Mauno Koivistosta ja Kalevi Sorsasta vasemmalle olimme idän etuvartio, mikä oli tavoite itsessään.7 Epäilemättä tähän perustuu myös usein esitetty kommentti, jonka mukaan suomettumisen aikana toiminnan maanpetoksellisuus ei määrittynyt tekojen, vaan niiden motiivin mukaan. Asian voi tietenkin perustellusti nähdä näin. Näkökulmassa ei ole mitään poikkeuksellista sikäli, että jo rikosoikeudellisessa arvioinnissa laintulkintaan vaikuttavat runsaasti ympäröivät olosuhteet sekä henkilön toiminnan taustamotiivit.8 18
Tämä ei kuitenkaan voi olla kestävä argumentti koko i lmiön unohtamiseksi, saati sen eri muotojen asettamiseksi samaan koriin. Edes ”suomettuminen Suomen lännettämiseksi” ei ollut moraalisesti tai poliittisesti ongelmaton ilmiö. Hyvienkään motiivien vuoksi ei avoimessa yhteiskunnassa pitäisi sulkea arkistoja tai leimata kriittisten kysymysten esittäjiä kiihkoilijoiksi, kuten turhan usein on käynyt.
Suomettumisen vaaroista Suomettumiskeskustelua vaivanneella käsitteellisellä hämäryydellä on ollut potentiaalisesti vakaviakin seuraamuksia. Näihin lukeutuvat joidenkin merkittävien kansainvälisen politiikan tutkijoiden ja kommentaattoreiden – esimerkiksi tohtori Henry Kissingerin – ehdotukset, joiden mukaan Ukraina olisi voinut harkita kylmän sodan aikaisen Suomen mallia turvallisuusratkaisunsa perustaksi.9 Elokuussa 2022 Kissinger tosin perui puheensa ja ilmoitti näkemyksenään, että Ukrainasta on sodan jälkeen tultava Naton jäsen – muodollisesti tai käytännössä.10 Vuonna 2014, jolloin Kissinger suomettumisideansa esitti, ajatus olisi toki hyvin rajoitetussa merkityksessä saattanut tulla kyseeseen – ainakin, jos asiaa tarkastelee puhtaasti ulko politiikan ja perinteisen ”realistisen” valtatasapainon näkökulmasta. Voi olla, että Kissinger tarkoitti nimenomaan tätä tai ei yksinkertaisesti ollut perehtynyt suomettumisen sisäpoliittisiin heijastusvaikutuksiin. Se olisi täysin luonnollista ihmiselle, jonka elämänuran aktiivisin vaihe osui tilanteeseen, jossa toimivaan ydinasepelotteeseen liittyvien riskien minimointi muodosti kansainvälisen politiikan keskeisimmän tutkimuskentän. 19
Ukrainan vuoden 2014 vallankumous – Euromaidan tai ”Arvokkuuden vallankumous” – oli kuitenkin myös jälkisuomettumisen kauden päättymisen lähtölaukaus ja epookki, joka merkitsi länsimaisen, kansainvälispoliittisen paradigmamuutoksen alkupistettä. Kansannousun perimmäisenä motiivina ei ollut Venäjän vastustaminen, Euroopan integraation vaatiminen itsetarkoituksellisena tavoitteena tai edes presidentti Viktor Janukovitšin vallan kaataminen, vaan Neuvostoliiton perintöön nojaavan – toki Kremliin läheisesti kytkeytyneen – korruptiojärjestelmän vastustaminen. Tämän järjestelmän ylläpitäminen – tai ainakin sen horjuttajille kostaminen – oli niin voimakkaasti putinististen vallanpitäjien intresseissä, että venäläismielisen hallinnon luhistuttua Moskovassa oltiin valmiita sotilaallisiin toimiin Ukrainaa vastaan. Täten myös väite Venäjän vuonna 2014 toteuttaman hyökkäyksen puhtaan geopoliittisesta ja reaktiivisesta luonteesta on ongelmallinen, jos sillä yritetään syyllistää länttä tai ukrainalaisia integraation ja reformien tavoittelusta. Venäjän näkökulmasta ns. geopolitiikkaa sekä liberaalin demokratian käytänteiden leviämistä ei voi erottaa toisistaan, sillä toimiva hallinto Moskovan etupiiriin kuuluvassa maassa olisi uhka Kremlin vallalle ja toisaalta Venäjän otteen heikentyminen hengenvaarallista paikallisille korruptioverkostoille. Ukrainan Nato-pyrkimys oli siten seurausta Kremlin toiminnasta – ei päinvastoin – eikä maan suunnittelemaan EU-assosiaatiosopimukseen sisältynyt mitään vakavasti otettavaa näkymää Ukrainan EU-jäsenyydestä. Myöskään Euroopan unioni vuonna 2014 ei ollut samassa mielessä geopoliittinen toimija kuin 2020-luvun alkupuolella. Muutoksesta Venäjä saa pitkälti kiittää itseään, vaikka myös Kiinan nousulla sekä Donald Trumpin presidenttiydellä on ollut asiaan vaikutusta. 20
Lyhyesti sanottuna: ukrainalaisten kansannousun tausta oli venäläiskytkyisen korruption vastustamisessa ja Venäjän hyökkäys kohdistui Ukrainan tulevaisuutta vastaan. Tätä ongelmaa ei ”ulkopoliittinen suomettuminen” olisi ratkaissut, vaan pikemminkin pahentanut. Suomessa tilanne oli sikäli erilainen, että toisen maailmansodan jälkeen neuvostovaikutus maassamme ei ollut järin laajaa, mikä antoi instituutioillemme ajallista etumatkaa vastustaa itäisten verkostojen leviämistä. Silti 1980-luvulle tultaessa lähes koko valtionhallintomme oli ”miehitetty” neuvostoystävillä, mikä käy ilmi niin Suojelupoliisin kuin KGB:n asiakirjoista.11 Kyvyttömyys suomettumiseen liittyvän korruption tunnistamiseen on osin suomalaisten omaa syytä. Viime kädessä suomettumisen tutkijoiksi ja arvioitsijoiksi ei nimittäin ole mitään luonnollisempaa tahoa kuin suomalaiset itse. Kun suomalaisista näkyvimmät ovat julistaneet kylmän sodan aikaisen ulkopolitiikkaamme menestystarinaksi – mitä se osittain olikin – nyansoituneemman analyysin vaatiminen ulkomaalaisilta on maamme koon huomioiden lievästi sanoen epärealistista. Toisaalta suomettumisella on omanlaisensa, vakiintunut merkitys akateemisessa maailmassa, jonka perusviettinä on pyrkiä yleistettävyyteen. Siinä suomettuminen nähdään lähinnä ulkopoliittisena strategiana, jossa pienempi valtio mukautuu suuremman tahtoon – mikä on loppujen lopuksi ainoastaan yksi perinteinen pienvaltiorealistisen ajattelun ilmenemismuoto. Tämän tietäenkin suomettumisen suositteleminen poliittiseksi ratkaisuksi muille on ongelmallista, jos strategian vaikutusta ei kunnolla ymmärretä edes sille nimensä antaneessa maassa.
21
Viitteet 3
Tuomo Lappalainen. 2016. Sata vuotta skuuppeja – Näin Suomen Kuvalehti on tehnyt Suomen historiaa. Suomen Kuvalehti, 27.3.2016. Saatavilla verkossa (vierailtu 5.12.2022): https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/sata-vuotta-skuuppeja-nain-suomen-kuvalehti-on-tehnyt-suomen-historiaa/ 4 Mari Luukkonen. 2022. Rautaesiripun varjossa – Supo idän ja lännen jännitekentässä 1978–1993. E-kirja, osa III – Historiatieteelliset lähtökohdat ja tutkimustulokset. Otava 2022. 5 Tuomas Forsberg & Matti Pesu. The ”Finlandisation” of Finland: The Ideal Type, the Historical Model, and the Lessons Learnt. Diplomacy & Statecraft. 27:3, 2016. https://doi.org/10.1080/09592296.2016.1196069 6 Urho Kekkonen. 1980. Tamminiemi, s. 108–109. Weilin+Göös 1980. 7 Tämä on Suomen puoluekenttää koskeva yksinkertaistus, ei kaikenkattava kuvaus ideologian vaikutuksesta yksittäisten kansalaisten tai poliitikkojen näkemyksiin. Syvän ystävyyspolitiikan kannattajia löytyi myös ns. ei-sosialistien joukosta sekä vilpittömiä länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen kannattajia etenkin sosialidemokraattisen puolueen riveistä. 8 Pekka Virkki. 2018a. Legal source analysis concerning treasonable offences in Finland. Kandidaatintutkielma. Tallinnan yliopisto, 2018. 9 Henry Kissinger. 2014. Henry Kissinger: To settle the Ukraine crisis, start at the end. The Washington Post, 5.3.2014. Saatavilla verkossa (vierailtu 5.12.2022): https://www.washingtonpost.com/opinions/henry-kissinger-to-settle-the-ukraine-crisis-start-at-the-end/2014/03/05/46dad868-a496-11e3-8466-d34c451760b9_ story.html 10 Laura Secor. 2022. Henry Kissinger Is Worried About ’Disequilibrium’. The Wall Street Journal, 12.8.2022. Saatavilla verkossa (vierailtu 5.12.2022): https://www.wsj. com/articles/henry-kissinger-is-worried-about-disequilibrium-11660325251?no_ redirect=true 11 Tilannetta kuvaa erinomaisesti esimerkiksi Rusin (2022a) siteeraama Supon toimistopäällikkö Arvo Kolin 18.1.1979 päivätty lähetekirje, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti KGB:n ja GRU:n eri haarojen toimintaa sekä kontakteja Suomessa. Syvästä ja monipuolisesta tunkeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan todistavat myös ne KGB:n omat asiakirjalähteet, joita ylipäänsä on saatavilla, toisin sanoen lähinnä loikkarien länteen siirtämät tai kopioimat aineistot ja kertomukset.
22
II
Suomettuminen – mitä se oli? (1944–1991)
Sodista YYA-aikaan (1944–1956) ”Kreml ei ole raastuvanoikeus.” – Juho Kusti Paasikivi12 Väli-Euroopan ja Pohjoismaiden välissä Vuonna 1917 itsenäistynyt nuori Suomi nojasi ulkopolitiikassaan ensin Saksaan, jonka voittoon ensimmäisessä maailmansodassa suuri osa tuolloisesta valtiojohdosta uskoi. Haaksirikon jälkeen yhteyksiä ryhdyttiin rakentamaan ennen muuta länsivaltoihin sekä ns. Väli-Eurooppaan, jonka rungon muodostivat vanhojen imperiumien raunioilta itsenäistyneet kansallisvaltiot. Näihin kuuluimme itsekin. 1920-luvun vaihteessa Helsingissä, Varsovassa ja muissa alueen maissa viriteltiin ajatusta ns. reunavaltiopolitiikasta, jossa Ranskan ja/tai Englannin tuella olisi luotu suojavyöhyke – cordon sanitaire – Saksan ja Neuvostoliiton väliin. Länsivaltojen tukemana puolustusliittokin olisi voinut onnistua. 23
*9789523825512*
24
KUVA: PETRI MAST
Hanke kaatui lopulta ennen kaikkea Puolan ja Liettuan keskinäisiin kahinoihin. Niin ikään Suomessa reunavaltiopolitiikan vahvin tukimies, ulkoministeri Rudolf Holsti joutui poliittisen skandaalin vuoksi eroamaan tehtävästään. Tapaus toistui alle parikymmentä vuotta myöhemmin, kun länsimielinen, mutta Neuvostoliiton kanssa luottamuksellisia neuvotteluja käynyt konkaridiplomaatti ajettiin samasta pestistä ulos natsi-Saksan lähetystön organisoimalla informaatio-operaatiolla.13 Kuten Neuvostoliitto tulevina vuosikymmeninä ”turvasi” YYA-sopimuksen toimeenpanoa tuhoamalla ”neuvostovastaisten” poliitikkojen uria, Saksa sitoi Suomen tiiviimmin omaan etupiiriinsä sulkemalla korkean tason toimivan yhteyden Lontooseen, Pariisiin ja Moskovaan. Viimeistään talvisodan alkaessa 30.11.1939 kävi selväksi, että monien vuoden 1918 muistoa vaalineiden suomalaisten ystävänään pitämä Saksa oli jättänyt maamme idän susilauman armoille. Ylipäänsä maailmansotien välinen Saksa-ystävyys perustui vähintään yhtä paljon tunteeseen kuin reaalipolitiikkaan. Weimarin tasavalta oli eurooppalaisittain hyvissä väleissä Suomen ainoan potentiaalisen uhan – Neuvostoliiton – kanssa ja natsi-Saksa antikommunismistaan huolimatta itänaapurimme tavoin revansistinen valtio, joka oli valmis monenlaisiin manöövereihin ainoastaan rikkoakseen länsivaltojen dominoiman, sopimusperusteisuuteen ja Kansainliittoon nojaavan turvallisuusjärjestelmän. Toisaalta Suomi oli 1930-luvulla vakiinnuttanut asemansa jonkinlaiseksi pohjoismaan ja Väli-Euroopan maan hybridiksi. Näitä kahta identiteettiä ei välttämättä pidetty toisensa poissulkevina, vaan pikemminkin toisiaan täydentävinä. Niin nuori valtio saattoi tuntea itsensä samaan aikaan dynaamiseksi ja nopeasti kehitKL 32.52 978-952-382-551-2 tyväksi valtakunnaksi, jonka ISBN kulttuuri pohjautuisi kuitenkin suurelta osin skandinaavisten kuningaskuntien yhteiskunnalliseen ja