Issuu

Rakenne nautintoja

Kirjoittajat kiittävät Suomen Kulttuurirahastoa ja Taiteen edistämiskeskusta kirjoitustyön ja keskustelusarjan tukemisesta. © Selja Ahava, Emma Puikkonen ja Kosmos 2023 Graafinen suunnittelu: Anna-Mari Tenhunen ISBN 978-952-352-183-4 Painettu EU:ssa

Selja Ahava Emma Puikkonen

kosmos

Rakenne nautintoja

Esseitä kirjoittamisen ja lukemisen ilosta 3

Sisällys 4

Aluksi — 9 Keskustelutilaisuudet — 27 I Esseet Selja Ahava: Sanomatta jätetyn äärellä – Aukot ja poissaolo tekstissä — 39 Emma Puikkonen: Äkkiä kuluu viisikymmentä vuotta – Ajasta ja tilasta romaaneissa — 61 Selja Ahava ja Emma Puikkonen: Askel askel hyppy – Fragmenteista koostuvan romaanin kysymyksiä — 87 Emma Puikkonen: Jalohaikara, saniainen, romaani — 117 Selja Ahava: Muodon kauneus – Miten kirjallisuus kohtaa musiikin rakenteet — 145 II Käytäntöä Selja Ahava ja Emma Puikkonen: Kolme luonnosta tulivuorenpurkauksesta — 175 Selja Ahava: Rakennetarina I. Erään rakennematkan lokikirja: Ennen kuin mieheni katoaa — 197 Emma Puikkonen: Rakennetarina II. Lainattu muoto: Eurooppalaiset unet — 217 III Romaanin ja rakenteen perusteet ja sanasto Romaanin ja rakenteen perusteet — 237 Sanasto — 261 Kuvalähteet — 302

Aluksi 9

Pelihallin autopeli – ratti, istuin ja polkimet. Muistan, miten kuvaruudulla näkyvän maiseman aitous kutkutti sisälläni, kun auto kaartoi vasempaan ja oikeaan, ja kaasuttaessa eteen aukesi aina uusia tienmutkia, siltoja ja katsomorakennelmia. Edes säni kiihdyttävät kilpailijat saivat minut pohtimaan, olivatko nuo autot olleet koko ajan olemassa, horisontin takana näky mättömissä mutta silti olemassa, ja kun kuvaruutu jätti ne taakseen, jäivätkö ne silti yhä ajamaan, olemassa olemaan jonnekin sinne taakseni jääneeseen maisemaan. Kilpailemisen, tiellä pysymisen ja nopeuden sijaan minua kuitenkin houkutti kaikista eniten mahdollisuus kääntää auto pois radalta ja sukeltaa sitä ympäröi vään virtuaaliseen maailmaan. Tuntea Hän istuu autossa ja tuijottaa eteensä. se huimaava vapaus, kun auto hylkää Puristaa rattia: mihin suuntaan? tien ja suuntaa kulkunsa kohti kuva Näin vanhemmiten hän on nimittäin ruudun reunassa häämöttävää metsää, alkanut kyseenalaistaa asioita, joita on kaupunkia, autiomaata. Mitä sieltä pitänyt itsestäänselvyyksinä. Suuntien löytyisi, kulkiko siellä pelin sisällä valintaan liittyviä asioita. Omaan am eläviä ihmisiä, ajaisiko siellä aiem mattiin liittyviä asioita. min ohittamani auto, löytyisikö sieltä Esimerkiksi: hän on kirjoittanut lasku merenranta? tavasta riippuen 6–8 romaania ja nyt, Useammin kuin kerran kokeilin eräänä keväisenä aamuna auton rattia tätä: käänsin rattia äkisti sivuun ja tunnustellessaan hän havahtuu kysy painoin kaasua. Kerta toisensa jälkeen mään: mikä on romaani? auto tietenkin vain nyki tien reunassa, Kysymykseen on tietysti olemassa pe jumittuneena tietä rajaavaan näky tollisen helppoja vastauksia: kirjat, jotka mättömään valliin, pelin illuusion löytyvät kertomakirjallisuuden kirjasto ääriviivaan, pelin idean ahtauteen. luokasta, ovat suomenkielisiä romaaneja, Minä tuhlasin markkani ja luovutin elleivät ne ole novelleista koostuvia ko koelmia. Tai on Wikipedian määritelmä: vuoron seuraavalle. Samankaltainen tieltä poiskaar ”Romaani on proosamuotoinen, sepitteel tava vapauden huimaus valtasi mi linen kirjallinen teos. Romaani on ollut nut myöhemmin teatteriopinnoissa. 1800-luvulta lähtien kaunokirjallisuuden Päivän aiheena oli tarinateatteri, ja hallitseva lajityyppi.” harjoitteen ideana oli ringissä kehit Mutta. Hän sammuttaa auton moot tää tarina, jota kukin vuorollaan jat torin ja pitää pienen tauon ennen kuin koi lauseen verran eteenpäin. Kurs valitsee suunnan. Istuu ja katselee haa sin henkenä oli ryhmässä toimimi rautuvaa tietä. nen, yhteisesti kannatellun tarinan Onko romaanilla sääntöjä tai selkeitä ra joja? Onko olemassa ”romaanin rakenne”? eteneminen, jaettu tunne siitä, että tiedämme mihin tarinan kuuluu kul Onko jotain väistämättömiä ominaisuuk kea ja mitä seuraavaksi tapahtuu. sia, jotka raahautuvat mukana, jos teos taan kutsuu romaaniksi? Vaikuttavatko nämä ominaisuudet kirjoittamiseen tai siihen, miten lukijat lukevat?

Aluksi

Olipa kerran tyttö joka asui isoäitinsä kanssa niityn laidalla joka päivä tyttö leikki niityllä ja poimi kukkia Eräänä päivänä tyttö lähti kävelemään niityn laidalla alkavaan metsään Hän käveli ja käveli, kunnes lopulta hän saapui toisen niityn luo, jonka laidalla oli mökki ja siinäkin mökissä asui isoäiti Tyttö jäi asumaan uuden niityn laidalle uuden isoäidin luo ja joka päivä hän leikki uudella niityllä ja poimi kukkia Eräänä päivänä tyttö lähti kävelemään niityn laidalla kasvavaan metsään hän käveli ja käveli, kunnes lopulta… Kolmannen isoäidin kohdalla tarinateatterin opettaja katkaisi tyytymättömänä harjoitteen. Ryhmä oli karannut, tarina oli jäänyt jumiin luuppiin, emmekä olleet noudattaneet sääntöjä. Opettaja muistutti sovituista lauseista: Olipa kerran… Joka päivä hän… Kunnes eräänä päivänä… Silloin… Lopulta… Sen pituinen se. Saimme luvan jatkaa, veimme tarinan kuuliaisesti loppuun, opettaja kehui, tunti loppui. Olipa kerran tyttö. Hetki, jona tarina jäi jumiin, kun ensimmäinen lause irtisanoutui Tyttö kävelee jalkakäytävää, hän kävelee sovitusta kaavasta ja lähti vallat auton ja rattia puristavan naisen ohi, tyttö tomuuksiin, oli minulle ihana. Se saattaa olla henkilö romaanissa ja mitä hä oli koko kurssin ainoa kiinnostava neltä silloin vaaditaan? Onko hänen muu hetki, ainoa elossa oleva, arvaama tuttava tarinan edetessä? Onko hänen oltava ton mahdollisuus. Mitä nyt? Niin ihminen, voiko hän olla heinäsirkka? Tyttö kuin huono ja ennalta arvattava esi kävelee, hän kävelee vain, tarvitaanko häntä, tys, jonka ainoa kiinnostava hetki voiko romaani olla romaani ilman henkilöä? on se, kun näyttelijä unohtaa rep Hän katsoo ohi kävelevää tyttöä, tytön liikkinsä ja seisoo huteralla pöydällä ruskeita loskaisia kenkiä. Hän ajattelee: eikä tiedä miten jatkaa. Miten hän Onko jotain, mitä ei voi taiteilijana tehdä, jatkaa? Mitä nyt tapahtuu? jos välineenä on romaani? Olisiko syytä Mutta opettaja katkaisi ja torui. vaihtaa lajiin, jonka kautta on vaivatto mampaa lähestyä isoja systeemejä tai yh Väärin tarinoitu. teiskuntien muutoksia? Vaikuttaako ro maanin historia keskiluokan kirjallisuu denlajina siihen, millaisena se nähdään? Onko esimerkiksi aiheita, joita ei tämän historian vuoksi oikein sovi käsitellä, tai rakenteita, joita ei voi käyttää? Jotta hän voi vastata kysymyksiin, hänen pitää ensin osata vastata tähän ensimmäiseen: mikä on romaani? (Ja lisäksi: onko sillä väliä? Ja vielä: kuka sen muka päättää?)

Aluksi

Kolmas muisto. Olin opiskellut vuoden verran Teatterikorkea koulun dramaturgilinjalla ja tuntenut epämääräistä hiertoa teat terin perinteisen maailmankuvan ja taiteilijakäsityksen kanssa, kun englantilainen esityskollektiivi Forced Entertainment tuli Helsinkiin vierailemaan. Istuin Savoy-teatterin katsomossa ja tunsin, miten esitys vyöryi päälleni, enkä tajunnut siitä mitään, ja se oli mahtavaa. Esitys oli kollaasimainen viihdettä, yksityisiä havaintoja, kysymyslistoja, eksistentiaalisia ihmetyksiä, videota ja karhupukuja yhdistelevä sekoitus – esitys jollaisia tulin myö hemmin näkemään monia, monia, monia, ja joissa toistuivat hyvinkin uskollisesti nämä samat elementit – mutta tämä ko kemukseni Savoyssa oli niistä ensimmäinen, ja se puhutteli mi nua ytimiini asti. Se oli ensimmäinen teatterilavalla näkemäni esitys, jonka tunnistin. Teki mieli huutaa koko kaksikymppisen varmuudella: Tällainen maailma on! Jumalauta mitä sälää! Sen esityksen äärellä ymmärsin, miksi perinteinen draaman kaari, jossa päähenkilö edellä etsittiin ratkaisua tiettyyn kysymyk seen, ja jonka äärellä meitä opastettiin: tiivistä, karsi, kirkasta olen nainen, oli ollut minulle niin vaikea. Maailma, jossa elin, ei vas tannut tätä kirkastettua, eteenpäin vääjäämättömästi etenevää logiik Kun julkisuudessa keskustellaan kirjalli kaa. Yksi aihe, löydä se aihe, mikä on suudesta, kirjoitetaan ja puhutaan yleensä se kysymys, karsi kaikki muu. Maa yksittäisistä teoksista, mutta lajista ja sen ilma oli sekava, katkeileva, hälyisä perusperiaatteista aika harvoin. Mistä hän ja uuvuttava. Kysymykset, joiden siis voisi löytää tämänhetkisen käsityksen kanssa omassa elämässäni tuolloin siitä, mitä romaani on? parikymppisenä painin, eivät pysy Hän on jo alkanut lukea sillä silmällä. neet samoina, ajatukset eivät kypsy Kirjailijoiden, kriitikoiden ja kolumnis neet ja selkiytyneet, elämä oli täynnä tien puheista ja teksteistä hän on löytänyt kesken jääviä lauseita ja assosiaatio vihjeitä: lauseita, joissa kirjoittajat viittaavat hyppyjä, ohikulkevia keskusteluja, romaanin rakenteeseen tai niihin vaatimuk vieraita tyylilajeja, kaiken koetun siin ja vapauksiin, joita romaaniin liittyy. samanaikaisuutta ja yhteistä riita Ajatus romaanista näkyy teksteissä erään sointuisuutta, mutta tätä kokemusta laisena perusoletuksena, kokonaisuutena en ollut teatterissa siihen mennessä jonka kaikki tuntevat. Satakunnan Kansassa tavoittanut. Minä tunnistin tuossa eräs Hiltunen kirjoittaa Taivaallinen vastaanesityksessä nimenomaan elämän otto -romaanin muodosta ja pitää teosta ko keellisena, ”romaanina” lainausmerkeissä, rikkonaisen rakenteen, eläydyin jollain tavoin vääränlaisena. Hiltunen kai sen fragmentaariseen väitteeseen maailmasta, en niinkään yksittäis paa romaanilta ”suurta kertomusta, sellaista, ten fragmenttien sisältöön. joka tempaisee mukaansa vastustamatto masti kuin vuolas joki eikä itsessään vas tusta lukemista”. Romaanimuotoon tunge taan nykyään ihan liikaa, Hiltunen kirjoit taa. Väärin tarinoitu.

Aluksi

Forced Entertainmentin ohjaaja Tim Etchells määritteli tuolloin 1990-luvulla esitysryhmänsä tehtäväksi tämän: ”On kerrottava tämän päivän kokemuksesta, tämän päivän kielellä.” Ja tästä juuri oli kyse. Minua oli puhuteltu kielellä, jota ymmärsin. Kokemukseni maailmasta oli saanut hahmon, eikä se ollut yksi kirkas aihe, se oli jotain muuta, mutta se oli totta. Jokainen muoto ja rakenne kantaa sisällään myös maailmankuvaa. Muoto asettaa ihmisen ja maailman tiettyyn merkityksiä tuottavaan suhteeseen tois tensa kanssa, muoto voi siis olla väite ihmisen roolista ja paikasta maailmassa. Klassinen juo Myös Helsingin Sanomien kritiikeistä hän on nirakenne, joka pyrkii johdon löytänyt vihjeitä siihen, mitä romaanista mukaisuuteen ja kausaalisuu ajatellaan. Toisaalla on huomioitu, että kir teen, suljettu lopetus jossa eri jailija yhdistää esimerkiksi elämäkertaa ja laiset kuljetukset punotaan yh romaanimuotoa, toisaalla, että kirjoittaja teen ja alussa asetettu ongelma on vaihtanut runot romaanimuotoon. Tästä ratkaistaan, perustuvat ajatuk hän on päätellyt, että romaani on siis erilai selle maailmasta joka on miele nen kuin runot ja elämäkerrat, se on suo käs, ihmisestä joka toiminnal rasanainen ja ehkä myös fiktiivinen. Hän laan pyrkii johonkin ja kykenee on huomannut, että silloin tällöin romaa näin vaikuttamaan olosuhtei nimuotoon viitataan jonkinlaisena mitta siinsa, maailmasta jossa muu rina, jonain, mitä kohti kirjailijat kurottele tos ja asioiden ratkaiseminen vat tai jonain, millä on tiettyjä vaadittavia ovat mahdollisia. Mutta on ai ominaisuuksia: ”xxx tavoittelee romaani heita, kuten vaikka holokausti muotoa, mutta teksti muistuttaa monessa tai ilmastonmuutos, joiden ää proosarunoa” tai ”myös tiiviimpi romaani rellä tämän kaltaiset rakenteet muoto palvelisi draaman kaarta paremmin” tuntuvat vääriltä. tai ”xxx ei lopulta ole kovin eheä romaani, vaikka sen ainekset ovat herkulliset”. Onko hän voinut päätellä lukijoiden ja kriitikoiden jälkeensä jättämistä vihjeistä jotain yleistä romaanista? Esimerkiksi, että romaanille on hyväksi olla eheä, tai ainakin toisinaan tiivis? Tai että oikea romaani (il man lainausmerkkejä) imaisee mukaansa? Tässä ei tietenkään ole koko totuus. Hän on nimittäin löytänyt myös vastarintaa, toi senlaisia ääniä.

Aluksi

Sekä Michel Foucault että Umberto Eco ovat puhu neet rakenteen ja ideologian välisestä sidoksesta. Kun toistamme tiettyjä kerrontarakenteita, ne samalla muokkaavat meidän ajatteluamme, havaintojamme ja tapaamme tehdä tulkintoja. Esimerkiksi psykolo gisoiva kerronta vahvistaa tulkintaa, jossa syitä fik tiivisen henkilön käytökselle etsitään tämän men neistä kokemuksista, tietoisista ja tiedostamattomista pyrkimyksistä, perhesuhteista. Tällainen luenta ei ole hedelmällisin vaihtoehto vaikkapa myytteihin pohjaavan tarinan kohdalla. Tietyt sosiaaliset rakenteet on mahdollista pur kaa vain kyseenalaistamalla kerrontarakenteet, jotka niitä synnyttävät ja ylläpitävät. Juri Lotmanin mu kaan klassinen juonellinen kokonaisuus, jossa esi tellään sääntö, kuvataan sitten miten tuota sääntöä loukataan ja päädytään lopuksi todistamaan, millai sen rangaistuksen säännön rikkoja saa, heijastelee aina patriarkaalista lakia ja vahvistaa käsitystä siitä luonnollisena ja muuttumattomana asioiden tilana. Joka kerta, kun valitsemme millai sia tapahtumia otamme mukaan juo Toisenlaiset äänet pyrkivät vastusta neen, millaisen loppuratkaisun raken maan sitä, mitä romaani oletetusti namme kokonaisuudelle, keiden nä on. Eräs kirjailija Hallikainen on pu kökulmista tapahtumia valotamme, hunut kirjallisuusklubilla romaani ketkä saavat äänen ja kenelle jaamme muodon porvarillisuudesta ja tämän viimeisen puheenvuoron, teemme muodon vastustamisesta kirjoitta myös ideologisia valintoja. malla. Hallikainen sanoi, että romaa Ehkä olikin siis kyse patriarkaa nin porvarillisuus aiheuttaa tunteen lisen lain kyseenalaistamisesta, kun siitä, että seksiä ei saa teoksessa olla käänsin autopelin auton pois radal liian paljon – kahden miehen väli taan ja pyrin muihin maisemiin? nen anaaliseksi on keskiluokkaiseen Ehkä samaa sivuraiteille eksymistä romaanimuotoon liian alhaista tai hain myös luupiksi kiertyvästä tari ruumiillista, jolloin sitä pitää olla so naharjoitteesta. Ehkä kaipasin vain pivasti eli vähän tai vaihtoehtoisesti jotain yllättävää. kertojan äänen tulee etäännytyksellä tehdä selväksi, että liian syvälle lihal liseen kokemukseen ei mennä. Helsingin Sanomien haastattelussa Halli kainen on todennut, että romaani muoto vetää häntä puoleensa, koska sen sisällä vallitsee niin monia pai nostavia perinteitä, kaanoneita ja ennakkokäsityksiä, jotka hän ha luaa tuhota omien kirjojensa sisältä.

Aluksi

Kuinka usein oikeasti yllätyn kirjallisuuden äärellä? Kun aloin kirjoittaa proosaa, olin huomaavinani, että niin kirjoittajien kuin lukijoiden välisissä keskusteluissa raken netta käsiteltiin paljon vähemmän kuin teatterin ja esitys taiteen puolella. Kirjan muotoon liittyviä valintoja nimetään harvoin erikseen, niihin saatetaan viitata jollain lauseella, mutta kirjailijan tekemien rakenneratkaisujen yhteyttä esi merkiksi kirjan aiheeseen tai siihen, miten nuo rakenne ratkaisut tuottavat merkityksiä, aika harvoin pysähdytään erittelemään. Juoni on se osa rakennetta, joka osataan lu kea ja jota seurataan. Kun romaanin rakenne nousee keskusteluun, siinä on useimmiten jotain poikkeuksellista. Se saattaa olla ekses siivisen laaja ja omaan yksityiskohtaisuu teensa uppoava, tai se ei tarjoa samastut Hän nousee autosta ja paukauttaa tavia henkilöhahmoja selkeine kaarineen, oven kiinni, jatkaa matkaa jalkai tai se vaatii typografisten piirteidensä joh sin. Puhuri tarttuu hiuksiin, on se dosta poikkeavaa lukutapaa. aika keväästä kun tuulee, jalkakäy Palaan aina toisinaan mielikuvaan rep tävällä juoksee vapaana koira. Ihmi liikkinsä unohtaneesta, pöydällä horju siä on paljon, vastaantulijoiden vä vasta näyttelijästä. Hetkeen jolloin kukaan listä joutuu puikkelehtimaan. Hän ei äkkiä osannut sanoa, mitä seuraavaksi kääntyy yhdestä kadunkulmasta tapahtuu. Miksi se hetki oli niin täynnä oikeaan, toisesta vasempaan, etsii elämää? Miksi kyllästyn niin usein, kun suuntaa. Kaupan ovi avautuu, ulos tarinassa on kaikki niin kuin pitää, hen tulee lapsi päässään silinterihattu kilöt uskottavia ja käänteet kohdillaan? ja tiukkaan napitettu kauluspaita, Tai kuten Virginia Woolf kuvaa: tarina on hän ajattelee tutkijoita ja sitä mitä palsamoitu mahdollisuuksiensa rajoihin, he ovat kirjoittaneet romaaneista: muottiin, juuri niin sopivasti, että ”jos kir- jokainen romaani vastaa kysymyk jan henkilöt heräisivät henkiin, he huomaisi- seen siitä, mikä romaani on, tutki vat pukeutuneensa takkinsa viimeistä nappia joiden teksteissä on saatettu sanoa. myöten uusimpaan muotiin. Tyrannia on toteltu, Tai on etsitty erilaisille romaaneille romaanista on tullut juuri sopiva. Mutta toisi- nimiä ja määritelmiä jotka tekevät naan, koko ajan useammin, epäilykset heräävät tilaa ja venyttävät sitä, mitä romaani hetkellisesti, niin myös vastarinnan puuskat, voi olla – ensyklopedinen, simultaa kun sivut täyttyvät tuttuun tapaan. Onko elämä ninen, eksessiivinen, fragmentaari tällaista? Onko romaanin oltava tällainen?” nen. Hän kiihdyttää kävelytahtia ja avaa takin napit, nauttii raikkaasta ilmasta. Tutkijoiden ja Hallikaisen ajatukset saavat hänen aivonsa ki hisemään, ja käy niin, että hänen kysymyksensä näyttäytyy uudessa valossa. Mikä on romaani? Mitä se voisi olla?

Aluksi

Ja Virginia jatkaa kuvaamalla sadan vuoden takaista mutta kummasti tutulta kuulostavaa modernia elä mää: ”Mieli vastaanottaa suunnattomasti vaikutteita – joutavia, epätodellisia, haihtuvia, merkityksettömiä, mielikuvituksellisia, ohikiitäviä tai teräksen lujuudella syöpyviä. Niitä tulee joka puolelta, loppumattomana lukemattomien atomien suihkuna; ja kun ne putoavat, kun ne asettuvat arkeen, painotus muuttuu entisestä; tärkeä hetki ei osunutkaan tähän vaan tuonne; niin että jos kirjailija olisi vapaa, (...) jos hän voisi perustaa työnsä omiin tunteisiinsa eikä yleiseen tapaan, hänen omaksumassaan tyylissä ei olisi juonta, ei komediaa eikä tragediaa, ei rakkaussuhteita eikä katastrofeja eikä kenties ainuttakaan nappia ommeltuna juuri niin kuin Bond Streetin räätälit tahtoisivat sen ommella. Elämä ei ole sarja symmetrisesti aseteltuja opastevaloja; elämä on omaa valoaan hehkuva kehrä.” Woolf käyttää esseessään sanaa tyyli, mutta hän puhuu nimenomaan rakenteeseen liittyvistä valin noista. Esseen otsikkona on Moderni romaani, ja hän peräänkuuluttaa siinä teoksen rakenteen yhteyttä si sältöön, maailmaan jota se kuvaa. Jos elämä on hen geltään vaihtelevaa, kahlehti Mikään yksittäinen vastaus ei ole oikea. Kysy matonta ja eksyväistä, meidän ei tulisi sotkea sen kuvaukseen mykseen romaanista on vastattava monta ker mukaan ”vierasta ja ulkopuo taa. Lukeminen vastaa siihen, kun kirja syntyy lista ainesta” (napitettuja muo lukijan ja tekstin kohtaamisessa. Kriitikot vas titakkeja tai muita muotteja) taavat siihen, kun he kirjoittavat lukukokemuk vaan välittää juuri tuo sekava sistaan. Jokainen aikakausi vastaa siihen, kun ja eksyväinen henki. Jos maa lukijat lukevat toisin kuin ennen (nopeammin? ilma polarisoituu, ajankulku katkonaisemmin? visuaalisemmin? monipuoli vaihtaa tempoaan, identitee semmin?) ja kirjailijat yrittävät pyydystää sitä, tit monentuvat tai maailman mikä on kussakin ajassa merkityksellistä. Ja ilmiöt vaikuttavat yllättävästi tietysti erityisesti romaanien kirjoittaminen toinen toisiinsa, pitää tämän vastaa siihen. Jokainen kirjailija luo oman käsi kaiken heijastua myös romaa tyksensä romaanista. Jotkut keskelle niitä aja nin muodossa. tuksia joita romaanista on, toiset laita-alueille tai aivan ulkoavaruuteen, kysellen ja laventaen sitä mikä romaanille on mahdollista.

Aluksi

Martti Anhava kertoo Matti Mäkelän ehdotta neen, että kirjailijat luopuisivat luomistarpeen käsitteestä ja korvaisivat sen muodon antamisen ikävällä. Anhava lähestyy kirjoittamista käsityö läisyyden näkökulmasta – se on käsillä tekemistä ja muodon esiin työstämistä siinä missä veistä minen, kutominen tai saven muovaaminen. Hän muistuttaa joidenkin antropologien uskovan, että aivot ohjaavat käsiä toimimaan, mutta sen lisäksi kädet myös opettavat aivoja. Luoda muotoa – ajatella. Käsittää – käsitellä. Käsillään tekevässä ihmisessä on jotain sy västi inhimillistä. Rakastan tuota ilmaisua: muodon antami sen ikävä. Tarve kirjoittaa on oikean muodon tai hahmon etsimistä, rajatuilla sanoilla rajattoman todellisuuden tavoittelua, Niin, hän ajattelee ja astuu sivuaske oikean kuvan löytämistä, tarpeellisten leen väistääkseen tuulessa kieppuvaa yksityiskohtien valitsemista. muovipussia. Ehkä tärkeää on nautinto, ja mistä se kirjoittamiseen ja lukemi seen syntyy. Tai ehkä tärkeää on tämä aika maailmanhistoriassa, miten sitä voisi hahmottaa, millaisista havain noista on kyse, millaisilla rakenteilla sitä osaisi kuvata. Mikä on romaani -kysymys on vaih tunut toisiin, tarkempiin ja ehkä tär keämpiin kysymyksiin. Esimerkiksi: Missä kohdassa romaanin muoto oi Rakastan ajatusta siitä, että jokin mi keastaan syntyy? Ketkä sen syntyyn vai nussa ikävöi tekstin kokonaishahmoa kuttavat, ja miten? niin kuin jotain vain aavistuksena erot Millaisilla rakenteilla voisi paremmin tuvaa kuvaa. Että kirjoittaminen kaiver kuvata ihmisen ja saniaisten suhdetta? taa, kutoo, vetää lankoja, veistää esiin. Mikä nautinto se onkaan, kun sattumanvarai sen tuntuinen kokonaisuus paljastaa sisältään kauniin ja selkeän symmetrian. Tai se, kun joku muu näkee sen, mitä omat silmät eivät erota, ja sanoo: ”Sahaa kaikki tuo pois. Nivo nuo yhteen.” Tai kysyy samaa kirjaa lukiessaan: ”Miten sinä ymmärrät tämän katkoksen?”

Aluksi

Nyt hän erottaa suunnan. Hän ha luaa hämmentyä rauhassa. Pohtia rakenteita ja iloa, rakennenautintoja. Mikä on rakennenautinto?

esimerkiksi kirja, joka yhtäkkiä tekee yllättävän leikkauksen tai jättää lukukokemukseen onton kummallisen aukon

Ja niin se alkaa; niin me päädymme saman aiheen ääreen. Aloitamme työn: luemme, luemme, puhumme, puhumme. Avaamme uusia ja uusia kirjoja, pyöritämme ilmassa määritelmiä ja havaintoja ja opimme. Ha luamme kirjoittaa lukijan ja kirjoittajan ilosta. Haluamme jakaa jotain omasta innostuksestamme rakenteen ajattelua kohtaan. Jossain kohtaa valitsemme kirjalle nimen, Rakennenautintoja. Myöhemmin satumme opetusryhmässä lukemaan puolalaisen Olga Tokarczukin haastattelua Särö-lehdestä, ja osumme lausumaan ääneen kirjailijan viittauksen nautintoon: ”Jos antaisin neuvon nuorille kirjoittajille, se olisi: tutki rakennetta nautinnolla. Kirjan rakenteen muodostaminen on kirjoittamisen nautinnollisimpia vaiheita.”

Aluksi

Mitä on rakennenautinto?

kirja, joka houkuttelee kesken lukemisen piirtämään kaavion

tai ehkä oivallus tekstiin piilote tusta temaattisesta jatkumosta

se, kun tajuaa oman alitajuntansa rakentaneen tekstiin temaattisen jatkumon ilman, että siitä on ollut edes tietoinen

sitä kun teksti lähtee rönsyilemään, lisääntymään, yhteyttämään, luikertamaan haarojaan, kiertymään teemojensa varassa ylöspäin; syntyy uusia henkilöitä, kohtaamisia, pulpahtaa tapahtumapaikka – –

Aluksi

tiivistämistä, karsimista, kirkkaan muodon esiin kaivertamista

rakennenautintoa on haastattelija, joka haluaa keskustella kirjani rakenteesta

Leikki: Olisiko tämä näin tai noin?

Tai kokonaan ylösalaisin? rakennenautintoa on löytää teemojen ja omien ajatuksien kanssa yhteen soiva muoto, helminauha, LP-levy, tähtikartta, kaksikerroksinen juna

entä pidättely? Se kun ei anna lukijalle kaikkea kerralla vaan annostelee. Se, mikä on piilossa saattaa kohota udusta esiin toisella lukukerralla tai oivalluksena vuosia myöhem min aurinkoisena kesäpäivänä, tai sitten – ei koskaan.

25.6.2023 Selja Ahava ja Emma Puikkonen

Aluksi

Kirjallisuus: Anhava, Martti 2013: Ajoissa lopettamisen taito. Helsinki: Otava. Arminen, Elina ja Lehtimäki, Markku (toim.) 2019: Muistikirja ja matkalaukku. Muotoja ja merkityksiä 2000-luvun suomalaisessa romaanissa. SKS. Etchells, Tim 1999: Certain Fragments: Texts and Writings on Performance. Routledge. Kundera, Milan 1987 (1986): Romaanin taide. Suomennos Jan Blomstedt ja Riikka Stewen. Helsinki: WSOY. Reitala, Heta ja Heinonen, Timo 2001: Dramaturgioita. Helsinki: Palmenia. Woolf, Virginia 1925 (2013): ”Moderni romaani”, Kiitäjän kuolema ja muita esseitä. Suomennos Jaana Kapari-Jatta. Helsinki: Teos.

Haastattelut, keskustelut, muut teokset: Hallikainen, Niko Nuoren Voiman Liiton Limbo-klubilla 3.3.2021. Majander, Antti: ”Kuka saa Helsingin Sanomien esikoispalkinnon? Tämän vuoden kymmenen ehdokasta kertovat, miten heidän teoksensa ovat syntyneet”. Helsingin Sanomat 30.10.2021. Mallon, Mark ja Saalo, Venla: ”Näkymättömiä yhteyksiä asioiden metsässä”. Särö 31-32. Romaanimuoto eilen, nyt, huomenna -keskustelu 9.10.2021 (rakennenautintoja.com) sekä vieraana olleiden tutkija Laura Piipon ja kirjailija Sinikka Vuolan kanssa käydyt viestinvaihdot tilaisuuteen liittyen.

Aluksi

9 789523

521834

ISBN 978-952-352-183-4