Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 2
3.8.2026 10.06
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 3
3.8.2026 10.06
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 4
3.8.2026 10.06
YÖKÖTTÄVÄ YÖKYÖPELI
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 5
3.8.2026 10.06
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 6
3.8.2026 10.06
I LO N A A H T I
KUVITTANUT MIILA WESTIN
YÖKÖTTÄVÄ YÖ KYÖ P E L I TA M M I
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 7
• H E LS I N KI 3.8.2026 10.06
Kaikille supermummoille, -mummuille ja -mummeille.
Ensimmäinen painos Teksti © Ilona Ahti 2026 Kuvitus © Miila Westin 2026 Teoskokonaisuus © Tekijät ja Tammi 2026 Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä Lönnrotinkatu 18 A, 00120 Helsinki Painettu EU:ssa ISBN 978-952-04-8690-7 Tuoteturvallisuuteen liittyvät tiedustelut: tuotevastuu@tammi.fi
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 8
3.8.2026 10.06
1. Vaahteranlehdet hehkuivat sinisinä ja turkooseina. Ne eivät olleet vihreitä tai oransseja tai edes rupsahtaneen ruskeita niin kuin syksyiset puut tavallisesti olivat. Aikuisten mukaan värinvaihtoon ei kuulunut koskaan sinisen sävyjä. Nyt edessämme oli kuitenkin puu, jonka oksa välkehti kuin Itämeri iloisena päivänä. Se ihmetytti huippusalaista Stop Secret -kerhoamme, vaikka olimmekin jo oppineet, ettei aikuisiin voinut aina luottaa tällaisissa asioissa. He eivät voineet mitään sille, etteivät kyenneet näkemään maailman taikuuksia niin kuin me. Poikkeus heidän tylsässä joukossaan oli seikkailijamummoni Mitsi, joka oli maailmanmatkoillaan tavannut mitä hurjimpia otuksia. Harmi vain, ettei hän ollut mukanamme tänä iltana. Olimme juuri saapuneet syysretkelle lähimetsään kerros taloalueemme reunamille ja pystyttäneet teltan, kun kummallinen väri oksassa oli vanginnut huomiomme. Oikeastaan pör9
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 9
3.8.2026 10.06
röinen satuolentoystävämme Hikisukka Hirmunen oli nähnyt sen ensin vipeltäessään vaahteraan. Se nuuski nyt puun lehtiä yhtä kiinnostuneena kuin hikisukkia, joiden mukaan se oli alun perin saanut nimensä. Olimme jokin aika sitten onnistuneet selvittämään, mihin sukkien parit aina katosivat, mutta parasta seikkailussa oli ollut se, että Hirmusesta oli tullut tärkeä osa porukkaamme. Tarkastelimme nyt sinertävää oksaa ihmeissämme, ja Maisan silmien hehkusta päätellen meillä oli ratkottavana uusi mysteeri. – Sininen hetki, Roni-Toni hihkaisi ja vilkuili ympärilleen. – Uffuf, ei vaan sininen lehti, Hirmunen korjasi ja tunki kuononsa aivan lehteen kiinni. Virnistin sanailulle. Hirmunen osasi puhua meidän kanssamme mahataskussaan säilyttämänsä kaukosäätimen avulla, mutta väärinymmärrykset olivat hyvin tavallisia. – Tunnistatko hajun? Maisa kysyi vakavana. Hän halusi aina keskittyä faktoihin ja varmistaa, että tutkinto eteni. – Tunnistan! Hirmunen vastasi. Hirmusella oli erityisen hyvä hajuaisti, vielä parempi kuin Maisalla, joka erotti jo eri rapusta asti, kuka talon lapsista oli pessyt aamulla hampaansa ja kuka oli vain vähän sörkkinyt etuhampaitaan vanhempia hämätäkseen. – No? kysyin viimein, kun hiljaisuutta oli kestänyt sietämättömän kauan. 10
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 10
3.8.2026 10.06
– Tunnistan kuusi ja minuutistan kaksikymmentäneljä, se vastasi. Vaihdoimme Roni-Tonin ja Maisan kanssa hölmistyneitä katseita. Hirmunen kurkisti suuren, sinisenä värisevän lehden takaa ja huokaisi. Samassa sen turkkiin muodostui suuri kellotaulu, joka näytti kahtakymmentäneljää yli kuusi. Aloin hekottaa. Maisakin nauroi. Roni-Toni ei vieläkään ymmärtänyt. – Minä putosin, hän totesi. – Sinähän olet ollut maassa koko ajan, Hirmunen pohti ja haukotteli leveästi. – En ole maassa vaan ihan pirteä. Mutta sinä näytät siltä, että tarvitset lisää unta, Roni-Toni huomautti. Hikisukka Hirmunen nappasi tassuunsa yhden lehden ja loikkasi muutamalla pompulla maahan esittelemään sitä meille. Kyykistyimme tutkimaan sinistä lehteä. Se oli kaunis ja hehkuva, melkein kuin sen sisällä olisi hohtanut himmeä valo. – Kyllä tämä jokin lankajohto on, Maisa totesi ja nuuhkutti itsekin lehteä. Katsoimme häntä odottavasti, mutta hän pudisti päätään. – En ole ikinä haistellut vastaavaa. Tässä on jännä, samettinen haju, Maisa jatkoi ja haukotteli lähes yhtä makeasti kuin Hirmunen hetkeä aiemmin. 11
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 11
3.8.2026 10.06
– Sinäkin olet päikkäreiden tarpeessa, totesin Maisalle. Oli kummallista, että heitä väsytti näin jännittävällä hetkellä. – Tämä on selvästi Stop Secretin heiniä, Maisa totesi vakavana. – Onhan meillä evästyksenä muutakin kuin puuta heinää? Hirmunen kysyi ja nojasi vaahteraan. – Voileipiä totta kai, sanoin ja taputin reppuani ylpeänä. – Tämän päivän erikoisuus on tilli-kinuski-oliivitäyte.
12
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 12
3.8.2026 10.06
Hirmunen hyrisi onnesta, mutta Maisa ja Roni-Toni eivät vaikuttaneet aivan yhtä ilahtuneilta. – Ei huolta, tein teille vähän tylsemmät leivät. Niissä on vain maapähkinävoita. Kaksikko näytti yhä epäluuloiselta ja odotti jatkoa. – Ai pelkkää päämahkinaa? Hirmunen kysyi pettyneenä ja haukkasi palasen sinistä lehteä. – No, saatoin lisätä hieman vihreää currytahnaa ja aivan pikkuisen piparminttujäätelöä, kuiskasin, mutta kultainen kaverimme ei kuunnellut. – Tsipi, tsipi! Auttaa saa! se huudahti ja kellahti kumoon sininen lehti suussaan. Hirmusella oli tapana nukahtaa yllättäen, mutta tämä oli erilaista. Yksikään karva sen kehossa ei heilunut. Oliko sininen lehti myrkytetty? – Meidän on pidettävä Stop Secretin hätäkokous! Maisa huudahti.
13
Stop_Secret_Yokottava_yokyopeli_486907_TAITTO.indd 13
3.8.2026 10.06