tämän kirjan omistaa:
ja suurenmoiset Sudenpennut
Ensimmäinen painos © 2026 Disney Enterprises, Inc. Tammi, 2026
Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä Lönnrotinkatu 18 A, 00120 Helsinki
Alkuteokset: Junior Woodchucks on the Trail. Suomentanut Terhi Viljakainen 2004. Grandma Duck’s Little Helpers. Suomentanut Terhi Viljakainen 2003.
The Woodchucks in the Dark Swampy Forest. Suomentanut Katja Kärkkäinen 2007.
Tarinat on julkaistu aikaisemmin suomeksi erillislaitoksina Lasten Oman Kirjakerhon sarjassa vuosina 2003–2007. Suomennokset tarkistettu 2026 / Tammi.
Kansi: Laura Lyytinen Painettu EU:ssa.
Tuoteturvallisuuteen liittyvät tiedustelut: tuotevastuu@tammi.fi
ISBN 978-952-04-8167-4
ja suurenmoiset Sudenpennut
TAMMI • HELSINKI
Sudenpentujen suuri
jäljityskisa
Tupu, Hupu ja Lupu
olivat innoissaan, kun Aku-setä viimeinkin löysi perille sudenpentujen leiripaikalle vuorten keskelle. Siellä oli jo täysi hyörinä päällä: sudenpennut pystyttivät telttoja ja tekivät nuotioita. Pojat halusivat päästä heti mukaan.
– Tämähän on tuttu paikka poikavuosiltani! Telttailin täällä itsekin tuomenmarjana, Aku totesi.
– Miksi et sitten ole koskaan opettanut meille partiossa oppimiasi taitoja? Tupu tokaisi.
Aku hymyili vaisusti ja vastasi kierrellen ja kaarrellen: – Ehdin vielä näyttää teille, kunhan ensin opitte perusasiat kunnolla.
Partiojohtaja Pasuuna toivotti sudenpennut tervetulleiksi. Sitten hän kertoi, että päivän ensimmäinen ohjelmanumero olisi suuri jäljityskisa. Se, joka löytäisi ja tunnistaisi eniten eläinten jälkiä, voittaisi palkinnon.
Akua kilpailu kiinnosti kovasti. Hänen oli kuitenkin vaikea kuunnella ohjeita, sillä sudenpentujen koira Lurppa touhotti hänen kimpussaan. Lurppa nimittäin vainusi
Akun taskussa olevan voileivän ja halusi saada siitä osansa.
– Alas! Paikka! Aku komensi Lurppaa.
Samassa partiojohtaja
Pasuuna kääntyi ja katsoi Akua happamin ilmein.
– Tunnen tuon äänen, sitä en voisi ikinä unohtaa, hän puhisi.
– Sinä olet varmasti se kuuluisa Aku Ankka, vai kuinka? partiojohtaja Pasuuna töksäytti. – Ihme, että ylipäänsä löysit tänne. Tuomenmarjojen ylikenraali piti sinua aivan toivottomana tapauksena! – Toivottomana? Aku-setä on aina kehunut olleensa partiolaisista paras, Hupu sanoi yllättyneenä.
Partiojohtaja Pasuuna jatkoi:
– Setänne taidoissa oli pahoja puutteita. Kerrankin hän meni pensaikkoon hakemaan polttopuita, ja meiltä meni neljä päivää hänen löytämiseensä.
– Kerran, kun hän valvoi nuotiota, kuusi telttaa syttyi palamaan. Ja erään toisen kerran…
– Solmuja opetellessaan hän onnistui sitomaan itsensä puuhun.
– Tsot, tsot! En minä ollut eksyksissä, Aku keskeytti. – Tiesin koko ajan, missä olin… nimittäin metsässä. Ja ne teltat kärähtivät, kun yritin siirtää nuotiot lähemmäs vilusta hytiseviä poikia!
Tupua, Hupua ja Lupua nolotti. Aku-sedän hienot retkeilykokemukset olivatkin olleet pelkkää puhetta.
Jäljityskisa alkoi. – Siitä vain! hykerteli Aku. – Tiedän, miten heidän pikku kisastaan tulee todella vaikea.
Tupu, Hupu ja Lupu luulivat, että Aku-setä oli lähtenyt kotiin. Tämä piileskeli kuitenkin pensaiden keskellä. Pojat ottivat Lurpan avukseen jäljitysretkelle, mutta sudenpentujen vainukoiraa kiinnostivat enemmän perhoset ja kukat.
Poikien kisa sujui hyvin heti alusta lähtien. He olivat löytäneet jo kolmen eri eläimen jäljet, jotka he pystyivät näppärästi tunnistamaan Sudenpentujen käsikirjan avulla!
– Ensin näimme fasaanin jäljet, Tupu sanoi.
– Seuraavat jäljet oli tehnyt kettu, Hupu jatkoi.
– Ja sitten oli vielä ne jäniksen jäljet, Lupu selitti ja osoitti käsikirjan kuvaa.
