Ensimmäinen perjantai
Rönkkö
1
On perjantai, olen töissä, seison smoothie-baarin tiskin takana.
Väännän tehosekoittimen täysille.
Katson, kun banaanit ja marjat muussaantuu, niistä tulee vaaleaa mössöä.
Kaadan joukkoon kookosmaitoa ja vähän raakakaakaota.
Lopuksi lisään maapähkinävoita.
Tää on smoothie-baarin hittijuoma.
Takapöydästä kuuluu iloinen kiljahdus.
Siellä istuvat Frida, sen kaverit ja Fridan rakas Allu.
Tänään on Fridan synttärit.
Fridan ja Allun rakkaus on kiihkeää, ne ovat koko ajan kiinni toisissaan.
Nyt ne suutelevat.
Katson, kun Allun limainen kieli lähestyy Fridaa.
Frida raottaa huuliaan.
Hän työntää kieltään kohti Allun kieltä.
Sitten Fridan ja Allun kielet kohtaavat toisensa, ne painivat syljessä.
Miksi kukaan haluaa tehdä noin?
Ihmiset ajattelevat, että suudelma kuuluu kiihottumiseen.
Täytyy suudella ennen kuin pannaan.
Eläimet eivät suutele.
Ne nuuhkivat toistensa sukuelimet, ja sitten ne alkavat hommiin.
Mutta ihmiset ovat keksineet, että kieli työnnetään toisen suuhun.
Se ei ole kovin hygieenistä.
Nyt Allu sulkee silmänsä.
Frida katsoo häntä hetken ja hymyilee. Ne suutelevat taas.
Frida on onnellinen, kun Allu vajoaa sen kanssa johonkin syvälle. Ne katoavat samaan ihanaan paikkaan.
Minä en ole koskaan päässyt sinne ihanaan paikkaan.
Olen suudellut ja pannut, mutta se on ollut vain ihan kivaa.
Minä haluan tuonne ihanaan paikkaan.
Mun ystävä Mimmi sanoo, että mulla on estoja.
Mimmin mielestä se on harjoituksen puutetta tai ehkä pelkoa.
Allu raottaa silmiään ja katsoo Fridaa.
Niiden huulet irtoavat hetkeksi toisistaan.
Niiden hymyt syvenevät.
Allu ottaa Fridan niskasta kiinni ja vetää Fridaa lähemmäs.
Maailma katoaa niiden ympäriltä.
Sonja huutaa niiden pöydästä: – Hei hyi oikeesti!
Te ootte ällöttäviä!
Sonja on Fridan paras ystävä.
Sonja yrittää saada Fridan ja Allun lopettamaan, mutta Frida nuolaisee Allun naamaa.
Allun iho kiiltää syljestä.
Allu suukottaa Fridaa ahneesti.
Sitten Frida nuolaisee Sonjan naamaa. Sonja kirkaisee ja yrittää karata.
Minä olen aina halunnut samanlaisen oman porukan kuin Fridalla on.
Mun ystävän Mimmin mielestä on outoa, että Fridan porukka kiehtoo minua.
Mimmi on mun kanssa töissä smoothie-baarissa.
Mimmi tekee seuraavaa smoothie-erää ja leikkaa mangoa nopeasti.
Mimmi on tänään vakava.
Ehkä häntä vaivaa se, mitä tapahtui koulussa aamulla.
Mimmi löi yhtä tyttöä sählymailalla liikuntatunnilla.
Toisaalta Mimmi näyttää usein vakavalta, jopa vihaiselta, jos häntä ei tunne.
Harva ihminen tuntee Mimmin, koska se ei päästä muita helposti lähelle.
– Mitä? Mimmi kysyy, kun se tajuaa, että tuijotan sitä.
Haluan sanoa sille jotain kivaa.
– Sä olet tosi söpö, vastaan.
Mimmi virnistää
ja nostaa smoothie-lasiaan.
Se vastaa aina vitsillä, kun sitä kehuu.
Laulan Mimmille pätkän yhtä biisiä.
Frida ja Sonja kääntyvät katsomaan meitä. Musta tuntuu hyvältä, että ne huomaavat meidät.
Sitten Frida ja Allu alkavat suudella taas.
– Miten noi jaksaa? kysyn Mimmiltä.
– Sun pitää testata, Mimmi sanoo.
Se nyökkää mulle sen merkiksi, että joku tulee meitä kohti.
Käännyn katsomaan.
Salikassi tulee tiskille.
Salikassi on vakioasiakas, nuori mies.
Se näyttää opiskelijalta, se on minua ja Mimmiä vanhempi. Me kutsutaan sitä Salikassiksi, koska sillä on aina salikassi olalla.
Se tulee tänne kuntosalilta.
Salikassi tuoksuu hyvältä: suihkulta ja joltain hyvältä hajusteelta.
Sillä on lämmin naama.
Salikassi on varmaan hyvä ihminen.
Menen kassalle, ja Salikassi tilaa juoman.
Se pyytää multa juomaa vähän oudosti.
Mä tajuan viiveellä, että se oikeasti pyytää mua ulos.
Salikassi katsoo mua aidosti. Mä vaan tuijotan sitä.
Hetken päästä Salikassi tajuaa, että mun vastaus on ei.
Sen hymy häviää.
Toivon, että musta tuntuisi samalta kuin siitä.
Silti Salikassi katsoo mua kiltisti lopuksi, sanoo moikat ja lähtee.
Mä olisin halunnut sanoa sille joo.
Mutta en pystynyt.
Mimmi kysyy multa, mitä tapahtui.
Yritän selittää, että musta ei tuntunut oikealta.
Rakkauden pitää tuntua heti ensimmäisessä katseessa.
Sitten se on oikeaa.
Mimmi ei ymmärrä.
Se sanoo, että tyypillä voi olla vaan kuuma katse.
Katse ei vielä tarkoita mitään.
Mimmi väittää, että katseen ja tunteen voi teeskennellä.
Se sanoo, että se todistaa sen mulle.
Sitten yksi Fridan kaveri tulee kassalle, se on joku uusi tyttö.
Mimmi menee kassalle.
Selkomukautus
nuortenromaanista Tytöt tytöt tytöt
Tytöt Rönkkö, Mimmi ja Emma miettivät, mitä rakkaus voisi olla. Rönkkö haluaa yhteyden toiseen ihmiseen.
Mimmi taas ei usko rakkauteen.
Sitten Mimmi tapaa Emman.
Mimmin ja Emman välillä on vetovoimaa, josta Rönkkö on haaveillut.
Mutta Emma on taitoluistelija, ja hänen täytyy keskittyä uraansa.
Lopulta jokaisen tytön täytyy päättää, mikä on heille kaikkein tärkeintä.
Romaani perustuu elokuvaan, jonka nimi on Tytöt, tytöt, tytöt.