Alfred Kordelinin säätiö on tukenut teoksen kirjoittamista ja Svenska Kulturfonden kuvittamista.
Lisäksi WSOY:n kirjallisuussäätiö ja Oskar Öflundin säätiö ovat tukeneet sekä
kirjoitus- että kuvitustyötä. Kirjaa on kirjoitettu Väinö Tannerin säätiön Mazzano Romanon kirjailijakodissa.
Ensimmäinen painos
Teksti © Laura Ertimo, 2025
Kuvitus © Maria Sann, 2025
Teoskokonaisuus © Tekijät ja Tammi, 2025
Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä
Lönnrotinkatu 18 A, 00120 Helsinki
Graafinen suunnittelu: Laura Lyytinen
ISBN 978-952-04-6645-9
Painettu EU:ssa
Tuoteturvallisuuteen liittyvät tiedustelut: tuotevastuu@tammi.fi
PROLOGI
Pietu on pohdiskelija, mutta syyskuun alun museoretkellä ei ollut aikaa haaveiluun. Kun sekä Samin puhelin että kokonainen Anna katosivat, oli pakko toimia. Jälkeenpäin voi kuitenkin sanoa, että päivä oli järjetön ja silti todellisempi kuin tuhat tavallista koulupäivää.
Irrallaan luetellen yksityiskohdat ovat outoja: Patsaat ja taulut eivät yleensä puhu. Ateneumissa ei voi pudota oviaukosta työmaalle. Museokäynnit eivät kai oikeasti ole hengenvaarallisia. Joskus homma kuitenkin menee raiteiltaan, kun tapahtumat seuraavat toisiaan riittävän nopealla tahdilla. Jo museoretkeä edeltävänä iltana ilmassa oli jotain outoa, mutta tuskin kukaan vielä hoksasi mahdollista vaaraa.
Elosalaman välähdykset iskivät äänettömästi pilvestä toiseen, joten ei niitä kaupunkioloissa ehkä moni huomannut. Kukaan ihminen ei nähnyt huuhkajaakaan, kun se lehahti pilvimyrskyn saattelemana Ateneumin taidemuseon katolle.
Se istui huipulle, kaikista ylimpänä kohoavan Pallas Athenen pään viereen. Valot välkkyivät öisellä Rautatientorilla, ja sähköverkossa havaittiin häiriöitä.
Seuraava aamu oli raukea. Se ei osannut päättää, jatkuisiko kesäinen lämpö vielä vai pitäisikö ilmassa jo tuntua ensimmäinen kirpeä näykkäisy. Sininen bussi vaappui lähes itsekseen Rautatientorille. Jokunen ensimmäisen junan tuoma ihminen harppoi torin läpi hartiat lysyssä ja katse katukiveyksessä.
Paniko kukaan merkille julkisivun veistosten outoutta yön ja aamun tunteina? Kuuliko joku keskustelua, jonka tyynen ja arvokkaan näköiset karyatidit kävivät suuren keski-ikkunan ympärillä? Ehkä sillä ei ollut väliä. Kenties tapahtumien oli määrä riistäytyä käsistä.
1 Anna TIET EROAVAT
Anna vetäytyi museokaupan hyllyjen väliin, kun muu luokka palloili aulassa ja jätti tavaroitaan säilöön. Koululaisryhmä kerääntyi oppaan ympärille sisäpihalla. Korkealla heidän yläpuolellaan oli katto, mutta tuntui kuitenkin vähän siltä kuin olisi ulkona. Kukaan ei tosin virittelisi kirjoja, kortteja ja kaikenlaisia museokaupan tavaroita taivasalle tällä säällä. Ilmassa oli ukkosen uhkaa, se oli kosteudesta samea ja liian kuuma syyskuuksi.
Luokkaretkeä veti sijainen, joka skannaili oppilaita.
Anna puolestaan katseli joukkoa hyllyjen suojista. Miksi samalla luokalla olevia sanotaan luokkakavereiksi? Heitä yhdisti ainoastaan rehtorin päähänpisto: nämä tyypit sattuivat olemaan Lehtikummun koulun luokalla 6C.
Ensin pisti silmään erittäin intohimoisesti hiusten laatuun ja muotoon keskittyvä ryhmä, jonka keskiössä oli
QueenBee, oikealta nimeltään Bella – QueenBee oli Annan antama salainen lempinimi. QueenBeen porukan jäsenyys vaati sopivan ulkonäön, oikeat harrastukset, oikean musiikkimaun ja ennen kaikkea valmiuden liehitellä kiihkeästi QueenBeetä.
Heidän vastakohtansa olivat therianit, joiden porukkaan kuului myös turreja. Osa uskoi olleensa entisessä elämässä pantteri tai koppakuoriainen, osa pukeutui huvikseen pörröisiin asuihin tai piti kissankorvapantaa kuten Mai tänään Ateneumin aulassa.
Annasta oli periaatteessa kiva, että kaksi niinkin erilaista kaveriporukkaa mahtui samalle luokalle. Kumpienkin piti vain elää niin kuin toisia ei olisi olemassakaan. Anna ei itse tuntenut tarvetta pudotella tassulla tavaroita pöydänreunalta, eivätkä loputtomat skin care -rutiinitkaan vetäneet puoleensa. Hän ei siis hakeutunut sen enempää QueenBeen kuin therianienkaan seuraan.
Luokkaa kansoitti myös ryhmäliikuntaryhmä, joka koostui jalkapalloilijoista. He olivat liigojen ja megaluokan miljardööri-huippupelaajien lumoissa, eikä mieleen ilmeisesti mahtunut yhtään mitään muuta. Porukka kikkaili pallon kanssa välitunnit ja joskus jopa oppitunneilla. Ryhmäliikuntaryhmän kapteenina hääri rinnakkaisluokan Reino, Annan luokalta joukkoon kuuluivat muun muassa kaikesta vitsiä vääntävä Sami ja Kai, joka oli nytkin nenä kiinni pistetaulukossa.
Muuton takia Anna oli aloittanut syyslukukauden pari
päivää muita myöhemmin. Kaikki muut olivat tietysti tunteneet toisensa koko kouluajan. Anna oli alkuun arvioinut luokkaa sivusta, kunnes yhdellä välitunnilla Pietu oli nähnyt Annan lukemassa paranormaaleista ilmiöistä kertovaa kirjaa ja tullut yllättäen juttelemaan aiheesta.
Pietun kanssa juttu luisti. He tykkäsivät samoista tubettajista ja sarjoista. Pietu vahvisti Annan tulkinnat luokan kaverikuvioista. Mikään ei yhdistä niin kuin toisten oppilaiden ominaisuuksien ruotiminen! Se oli kuitenkin vain portti muihin juttuihin. Myös Pietua kiinnostivat menneisyyden mysteerit ja selittämättömät ilmiöt. Koska Pietun äiti teki vuorotyötä, heillä saattoi huoletta katsoa mitä tahansa elokuvia – vaikka sellaista kauhua tai scifiä, jotka Annan vanhemmat kielsivät ikärajojen takia ja joita kumpikaan ei olisi uskaltanut yksin katsoa.
Se siitä sitten. Anna oli menettänyt parhaan tai oikeastaan ainoan ystävänsä koko koulussa eikä ihan ymmärtänyt, miksi. Pietu oli alusta asti suhtautunut museoretkeen oudosti. Anna oli kuvitellut, että he voisivat irvailla hölmölle retkikohteelle ja sijaisopettajalle, joka vaikutti tavallistakin nihkeämmältä tapaukselta. He olisivat voineet jättäytyä jonon hännille, piiloutua yhdessä museossa kiertelyn sijaan – sijaisten pääthän on usein aika helppo sekoittaa. Pietu oli kuitenkin vain tuhahtanut, että Anna voi tehdä mitä lystää. Hän oli suhtautunut kummallisen suojelevasti Ateneumin taidemuseoon, mutta ei sentään opettajaan! Koko juttu haiskahti, ja lisäksi Annaa jostain kumman syystä hävetti.
Vaikka hän oli ollut ihan tavallisesti! Miksi Pietu puolusti homeista museota? Ei kai hän mikään taidenörtti ollut? Pietu oli oikein änkeämällä ängennyt eturiviin, kun ryhmä odotti varhaista sisäänpääsyä Ateneuminkujalla. Anna oli puolestaan laahustanut museoon vihoviimeisenä…
…ja pudonnut sitten joukosta kokonaan.
Kuudesluokkalaisten retki Ateneumiin innostaa yksiä enemmän kuin toisia. Pietu ja Anna ovat kavereita, jotka tyhmä riita ajaa erilleen. Pian on selvää, että hieno talo kätkee sisäänsä vaaranpaikkoja ja vuosikymmenten takaisia juonitteluja. Miten autetaan Anna kotiin, kun väliin on revennyt yli sadan vuoden kuilu?
Kirjan tapahtumapaikat, teokset ja historialliset viitteet ovat todellisia, seikkailu on mielikuvitusta. Lopussa on tieto-osio, jossa esitellään Ateneumia ja kirjan kannalta tärkeimpiä tapahtumia ja teoksia.
Ateneumin arvoituksen takana ovat lapsille seikkailullisia tietokirjoja kirjoittava Laura Ertimo ja kuvittaja, taidekasvattaja Maria Sann. Ateneumin yleisötyö on antanut asiantuntija-apua kirjan sisällön tuottamiseen. Tammi ja Kansallisgalleria kutsuvat kaikki huimaan taideseikkailuun!
