KuvitUS
Terese Bast
ja eläinten vastaisku
TAMMI
n e n o r o N Paula
Supermarsu ja eläinten vastaisku
Teksti © Paula Noronen 2023 Kuvitus © Terese Bast 2023 Teoskokonaisuus © Tekijät ja Tammi 2023 Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä Painettu EU:ssa ISBN 978-952-04-4822-6
n e n o r o N Paula
Supermarsu ja eläinten vastaisku
Kuvittanut
Terese Bast
HIENOJA UUTISIA! Olin jo nukkumassa, kun ikkunaani koputettiin. Herätessäni kesken unien olen aina hetken ihan pihalla. Avasin tuuletusikkunan. Ulkona näkyi kirkkaita valoja ja kuului vaimeaa hurinaa. Ilmassa leijui vanha kunnon ruskea marsutaksi. Rakastan näitä hetkiä, kun hyppään ikkunasta ulos suoraan marsutaksiin ja pääsen tapaamaan Jättiläismarsua. – Emilia Laitinen-Nieminen, oikein mukavaa yötä, ystävällinen marsukuski tervehti päätään kääntämättä. – Samoin sinulle, vastasin haukotellen. Supermarsun esihenkilö Jättiläismarsu asuu Lahden mäkimontulla ja sinne on tällä menopelillä vain kymmenen minuutin matka. Kaarsimme taivaalle.
7
– Mikä täällä haisee? ihmettelin ja avasin ikkunan. – Kävin huoltoasemalla kaakaolla ja astuin pihassa koiran jätökseen, vaaleakarvainen marsukuski naurahti ja vilkaisi minua taustapeilistä. – Ikävä tapahtuma, vastasin ja nuuhkin raikasta yöilmaa. – Koirien pitäisi opetella kakkimaan kuten marsut, kuski puuskahti. – Ei kai sentään, nauroin nauttien vauhdin hur masta. – Mutta nyt hellurei ja hellät tunteet, marsukuski sanoi, pysäytti ajopelinsä ja avasi takapenkin luukun. – Heippa! huusin ilmasta ja näin, miten luukku meni yläpuolellani kiinni ja taksi lensi pois. Pudotus ei pelottanut, koska tiesin putoavani Jättiläismarsun tassulle. – Terve, Emilia, Jättiläismarsu sanoi, kun humpsahdin hänen pehmeälle kouralleen. – Hellou, vastasin iloisena.
8
Jättiläismarsu katseli minua suurilla ystävällisillä silmillään. – Minulla on sinulle hyviä uutisia, hän sanoi matalalla äänellä. – Vaihtaako luokkamme kiusaaja Rasva-Antero koulua? – Ei. – Nostaako äiti kuukausirahaani? – Ei. – Saanko vihdoin uuden pelikonsolin? Vanha lagaa koko ajan. – Et. Ja ole nyt jo hiljaa, Jättiläismarsu naurahti ja jatkoi: – Olet ollut niin hyvä Supermarsu, että saat nyt erikoisluvan tehdä supervoimillasi mitä haluat, hän ilmoitti viiksikarvat väristen. – Mitä haluan? Olin tosi yllättynyt. Yleensä voimia sai käyttää vain muiden auttamiseen. – Saat huomenna koulun jälkeen tehdä Supermarsun voimillasi ihan mitä mieleesi tulee. Et saa varastaa,
10
satuttaa ketään tai tehdä muutakaan laitonta, hän jatkoi paksu karvainen etusormi pystyssä, kuin opettaja Seija ”Muurahaiskarhu” Lipsasella. – Höh, juuri mietin, että olisi hauskaa ryöstää vaikka pankki, sanoin pettyneenä. – Mitä!? Jättiläismarsu kiljahti. – Joo joo! Tajuan! En ole pikkulapsi, hihkaisin. – Hetkinen. Odota, Jättiläismarsu sanoi huolestu neena ja katsoi taivaalle. – Mitä nyt? – Haistan ongelmia tulevaisuudessa, hän ilmoitti ja nuuskutti ilmaa valtavan kokoisilla sieraimillaan. – Ei, tuo haju tuli marsukuskin kengänpohjasta. Hän oli astunut koiran jätökseen, selitin. – Tämä on jotain muuta, Jättiläismarsu sanoi pahaenteisesti. Ukkonen jyrähti. Säikähdin säpsähtäen. – Ei tarvitse säikähtää. Teen tällä aikani kuluksi näitä jyrähdyksiä, Jättiläismarsu naurahti ja näytti toisessa kädessään olevaa kaukosäädintä. – Kiva. Sinulla on tuollainen hieno laite ja minulla
11
ikivanha pelikonsoli, sanoin. – Älä valita. Ongelmia on tulossa, Jättiläismarsu sanoi. Samassa havahduin omasta sängystäni. Supermarsulle on siis luvassa tehtävä, mutta sitä ennen aion pitää vähän hauskaa.
12
HAUSKANPITOA LUVAN KANSSA Herätyskello soi seitsemältä. Torkutin kolme kertaa. Äiti torkuttaa niin usein, että Pertti uhkasi muuttaa autoon nukkumaan. Nyt he ovat sopineet, että äiti saa torkuttaa vain kuusitoista kertaa. Heräsin aikaisin, koska tänään minulla oli lupa tehdä Supermarsuna hauskoja juttuja! Ja aina kun on jostain innoissaan, aivot heräävät nopeammin. – Emilia, kouluun. Oppivelvollisuus kutsuu ja laki määrää! Jos et mene, tulee poliisi hakemaan, Pertti ilmoitti keittiöstä. – Upeaa, vastasin synkkänä, vaikka tiesin sen olevan totta. Kalle Alander lintsasi niin paljon, että poliisit hakivat hänet kouluun ja antoivat heijastimen, jossa luki ”poliisi on ystävä”. Äiti sanoi, ettei se ole totta,
13
mutta jäljet K allen ranteissa viittasivat käsirautoihin. Äiti sanoi, että se on vain atooppista ihottumaa. Kalle haluaisi Suomen suosituimmaksi tubettajaksi, mutta hänellä on vasta sata seuraajaa. Ehkä hän siksi keksii välillä juttuja. Koulupäivä meni hitaasti, kun odotin sen loppu mista. Tuntui, että luokan kellon viisarit suorastaan valuivat eteenpäin, kuin jokin hidas räkävana taaperon nenästä. Vihdoin opettaja Sakari Laaksonen sanoi sanat, joita olin odottanut: – Kiitos tästä päivästä, mussukat, ja nähdään huomenna. Ryntäsin ulos niin nopeasti kuin jaloistani pääsin. – Emilia, mennäänkö meille pelaamaan Mine craftia? Simo pyysi, kun avasin pyöräni lukkoa. – Tänään en pääse. Minulla on hommia, vastasin. – Mitä hommia? Simo ihmetteli. – Tuota, hommia, sanoin vähän vaikeana. En voisi kertoa Simolle, että menen kotiin ja otan huikan marsuni juomapullosta. Sitten muutun Super
14
marsuksi ja teen jotain hauskaa, kun sain Jättiläismarsulta luvan. Simo katsoi minua pitkään ja tokaisi hymyillen: – Ok, huomenna sitten. Onneksi olemme Simon kanssa niin hyviä kavereita, että annamme toistemme pitää myös omia salaisuuksia.
Myöhemmin – Läksyt tehty! huusin huoneestani, kunnes muistin, ettei meillä ollut ketään kotona. Pertti ja äiti olivat töissä. Marsu-Halonen tuijotti minua häkistään pienet nappisilmät välähdellen, ihan kuin niistä olisi patteri loppumassa. Otin ison huikan marsuni juomapullosta ja muutuin hetkessä Supermarsuksi. Hörppäämällä vähän enemmän supervoimat kestävät pidempään. Avasin ikkunan ja lennähdin taivaalle. Olin koulupäivän aikana miettinyt, mitä tekisin. Menisin Linnanmäen huvipuistoon! Se oli näin syksyllä arkena suljettu, mutta ei Supermarsulta! En päässyt sinne viime kesänä, kun aina oli jotain muuta.
15
Onneksi oli sumuinen päivä, koska kohta joku saattaisi ihmetellä, kun suljetun huvipuiston laitteet käynnistyisivät. Kiidin kohti kauempana siintävää maailmanpyörää. Perille päästyäni laskeuduin vekottimen päälle. Aloin juosta maailmanpyörän sisällä. Tältä MarsuHalosesta siis tuntui, kun se kipitti juoksupyörässään. Kiihdytin niin kovaa, että vekotin alkoi savuta. Nauratti ihan hirveästi, ja jossain vaiheessa tassuni herpaantuivat, niin että tömpsähdin maahan. Minua ei Supermarsuna tietenkään sattunut, mutta Emiliana olisi voinut vähän kolahtaa.
– Seuraavaksi vuoristorata! hihkaisin itsekseni. Puusta tehty valtava rakennelma on koko Linnanmäen ylpeys. Jonot saattoivat olla niin pitkiä, että ne ulottuivat Keravalle saakka. Kalle kertoi, että joku mies oli mennyt jonoon kaksikymmentävuotiaana ja pääsi kyytiin vasta kun oli vanha pappa. Paikallaan olevan vaunujonon vieressä tolpassa oli nappula, jossa luki Start. Painoin sitä ja hyppäsin etummaiseen vaunuun. Ajelin vuoristoradalla turkki hulmuten varmaan viisitoista kierrosta. Joka ikinen kerta kiljuin, kun tulin pahimpaan kaarteeseen. Hoipertelin pois vaunusta ja huomasin, että turkkini oli ihan pystyssä. Näytin trollipeikolta. Karkkikauppa! huomasin ja hölkkäsin sinne karvaisilla tassuillani.
Supermarsuna käveleminen tai juokseminen Supermarsu eläimellisessä on samanlaista kuin olisi isot aamutossut jalassa. vauhdissa! Kömpelöä mutta pehmeää. Sujahdin sisälle kark-
S
kikaupan tuuletusikkunasta. Kahmin erityisen pörröisillä upermarsu-Emilia on hoitanut tehtävänsä hyvin jakarkkia saa Jättiläismarsulta palkinnoksi kourillani paperipussiin niin luvan paljon kuin tehdä supervoimillaan hauskoja juttuja. Ja pystyin. niitähän Emilia tekee, huvipuistossa ja lentomatkalla Onko tämä varastamista? Hitsi, on Kreikkaan. Lomareissulle lähteetajusin perheenyhtäkkiä. lisäksi tuttuja koulukavereita ja opettajia, jopa koulun rehtori, joka tietenkin. Minulla ei ollut rahaa mukana. yllättäen keikkailee turistioppaana. Jättiläismarsu ei varmasti katsoisitositoimiin, tätä läpi valtavien Perillä Supermarsu joutuu kuitenkin sillä matkatovereita alkaa kadota yksi kerrallaan. Paikalliset paksujen sormiensa. Toisaalta olin jo koskenut nameieläimet käyttäytyvät myös jotenkin oudosti. Hurja hin enkä vie ollut käyttänyt jäätäviin käsidesiä. Hankalaa. seikkailu supersankarin paikkoihin, joissaPäätin hyvätmaksamaan neuvot ovat kalliit. tulla ne myöhemmin. Sitten näin hattarakojun. Hattaraa on pakko saada aina huvipuistossa! Pienessä kojussa oli metallinen suuri astia, jossa sokeria kehrättiin. Kaadoin astiaan sokeria ja väriainetta. En löytänyt mistään pahvisia tikkuja, joten päätin kehrätä herkun itseni ympärille. Käynnistin hattarantekokoneen ja hyppäsin vatiin. Nauratti, kun ympärilleni alkoi muodostua hattaraa. En malttanut lopettaa, ja pian tahmaa oli niin paljon, että täytin koko kojun.
www.tammi.fi
L84.2
ISBN 978-952-04-4822-6
Kuva: Otto Virtanen
18
*9789520448226*