Nyqvist, Sanna: Räjähdemiehen perintö (Tammi)

Sanna Nyqvist

RÄJÄHDEMIEHEN PERINTÖ Vallasta, kirjallisuudesta ja Nobelin palkinnosta

TA M M I

Sanna Nyqvist

Räjähdemiehen perintÜ Vallasta, kirjallisuudesta ja Nobelin palkinnosta

© Sanna Nyqvist ja Tammi, 2019 Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. ISBN 978-952-04-0719-3 Painettu EU:ssa

Sisällys Esipuhe 7 Testamentti ihmiskunnan hyväksi  11 Kirjallisuus kilpailuna  24 De Aderton – akateemikot vallankäyttäjinä  36 Pitkä taival nobelistiksi  50 Voiton tunteet  63 Pörssisalin ovi aukeaa  76 Juhlien juhla  83 Miksi kirjoitamme?  98 Kieltäytyjät 114 Kohuja ja skandaaleja  138 Poliittisia päätöksiä  152 Neljätoista naista  166 Nobel-kirjallisuuden lajit  184 Maailmankirjallisuus 197 Nemesis 208 Kiitokset 218 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajat 1901–2018  220 Suomalaiset Nobel-ehdokkaat vuosina 1901–1968  225 Lähteet ja kirjallisuus  229 Henkilöhakemisto 237

Esipuhe

Kaikki tuntevat Nobelin kirjallisuuspalkinnon – ja silti sen taustoista, myöntämisperusteista ja vaikutuksista tiedetään yllättävän vähän. Nobel on ylin tunnustus, jonka elävä kirjailija voi urallaan saada. Jo liki 120 vuoden ajan Ruotsin Akatemia on seulonut esille kirjailijoita, joiden tuotannossa kiteytyvät kunkin aikakauden korkeimmat kirjalliset arvot. Tuloksena on ainutlaatuinen kirjallisuus­ historiallinen kokonaisuus, kirjallisuuden kuningassarja ja kansainvälinen kaanon. Nobelin kirjallisuuspalkinto sai alkunsa dynamiittitehtailija Alfred Nobelin sensaatiomaisesta testamentti­ lahjoituksesta 1800-luvun lopulla. Kirjallisuuden palkinto on osa viiden palkinnon kokonaisuutta. Samaan aikaan sen kanssa jaetaan myös palkinnot merkittävistä saavutuksista kemian, fysiikan, fysiologian tai lääketieteen sekä rauhan aloilla. Kokonaisuutena Nobelin palkinnot symboloivat ihmiskunnan korkeimpia saavutuksia. Kirjallisuus saa erityistä nostetta siitä, että se on ainoana taiteenlajina mukana tässä viisikossa. (Kuudes 7

Nobelin palkinto, Ruotsin keskuspankin rahoittama taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistoksi, lisättiin palkintokimaraan jälkikäteen, eikä sitä pidetä paino­ arvoltaan aivan alkuperäisten veroisena.) Idean tasolla kirjallisuuspalkinto voi vaikuttaa yksinkertaiselta asialta. Ruotsin Akatemian asiantuntijaraati päättää vuosittain, kuka senvuotisista ehdokkaista on ansioitunein kirjailija. Päätöksen takana on kuitenkin valtava määrä työtä ja tunteita. Miten vertailla ja arvottaa eri kielillä kirjoittavien, erilaisista taustoista tulevien ja eri yleisöjä puhuttelevien kirjailijoiden tuotantoja? Miten päätöksiin vaikuttavat akateemikkojen omat mieltymykset, verkostot ja tavoitteet, entä aikakauden trendit ja virtaukset? Nobelin kirjallisuuspalkinnossa kiehtoo sen ajallinen ulottuvuus. Se ei ole maailman vanhin kirjallisuus­ palkinto mutta ylivoimaisesti tunnetuin, ja sen yli vuosisadan kattava jakohistoria auttaa hahmottamaan kirjallisuuden ja sen arvottamisen laajempia linjoja. Palkinnonsaaja valitaan tietyllä historiallisella hetkellä, sen aikakauden esteettisten normien ja arvojen valossa. Samalla valinnan pitäisi kunnioittaa Alfred Nobelin 1800-luvun lopussa tekemän testamentin määräyksiä ja sopia aikaisempien vuosien valintojen jatkoksi. Kuitenkin vasta tulevaisuus kertoo, onko palkintopäätös onnistunut. Nobelin kirjallisuuspalkinnon on tähän päivään mennessä saanut 114 kirjailijaa. Heidän joukossaan on useita, joita tuskin enää muistettaisiin kotimaittensa ulkopuolella, elleivät he olisi saaneet Nobelia. Nobelin 8

palkinto kannattelee kirjailijoita yli unohduksen, mikä ajan mittaan koituu liki jokaisen kirjoittajan kohtaloksi. Tässä kirjassa kääntelen palkinnosta esille sen eri puolia: palkintopäätösten perusteluja, ehdokasasettelun kiemuroita, voittajien tuntoja, palkinnon herättämiä kohuja ja palkinnon vaikutuksia kirjallisuuteen. Räjähde­miehen perintö on kirja Nobelin kirjallisuuspalkinnosta, ei analyysi palkitusta kirjallisuudesta, vaikka toivonkin kirjani innostavan myös lukemaan palkittuja kirjailijoita. Kirjallisuuspalkinnoilla – ja Nobelin palkinnolla aivan erityisesti – on niin hallitseva asema kirjallisessa julkisuudessa, että on paikallaan pöyhiä palkintoinstituution taustoja ja vaikutuksia. Palkinnot eivät ole puhtaasti kirjallisiin meriitteihin perustuvia tunnustuksia, vaan niiden taustalle kätkeytyy paljon julkilausumattomia painotuksia, arvovalintoja ja vaikutuspyrkimyksiä, joista on syytä olla tietoinen, kun miettii, mikä merkitys palkinnoilla on kirjallisessa kulttuurissamme. Kirjaprojektini käynnistyi syksyllä 2017, vain muutamaa viikkoa ennen kuin Nobelin kirjallisuuspalkinnosta päättävä Ruotsin Akatemia syöksyi historiansa pahimpaan kriisiin. Kävi ilmi, että Akatemian lähipiiriin kuulunut kulttuurivaikuttaja oli vuosikausia ahdistellut naisia ja pyrkinyt eri tavoin hyötymään Akatemian vaikutusvallasta. Kun hänen toimensa paljastuivat, alkoi kuukausia kestänyt valtakamppailu, jossa osa Akatemian pyhinä pidetyistä traditioista muokattiin uuteen uskoon. Kriisin vuoksi vuoden 2018 Nobelin kirjallisuus­palkinto jätettiin jakamatta. En kirjoittaessani tiennyt, onko tämä 9

kirja Nobelin kirjallisuuspalkinnon kuolinilmoitus vai ei. Vasta keväällä 2019 varmistui, että Ruotsin Akatemia saa jatkaa Nobelin kirjallisuuspalkintojen myöntämistä, tosin ulkopuolisilla asiantuntijoilla vahvistettuna. Toisen haasteen Nobelin palkinnosta kirjoittamiselle on tuonut Akatemian tarkoin varjelema salaisuusperiaate. Niukka tiedon annostelu on osa palkinnon myyttisyyttä. Tiedot Nobelin kirjallisuuspalkinnon ehdokas­ asetteluista salataan viideksikymmeneksi vuodeksi, eivätkä ulkopuoliset pääse tämän ajan kuluttuakaan lukemaan Akatemian päätöskokousten asiakirjoja. Tiedon aukkoisuus on ohjannut kirjoittamistani. Systemaattisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon historian kartoittamisen sijaan olen antanut uteliaisuuden ja sattumankin toimia suunnannäyttäjinä, kun olen nostanut sen historiasta esille kiehtovia käänteitä, kiistanalaisia valintoja ja kummallisia kohtaloita. Nobelin palkinnossa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla korkeakirjallinen painokkuus ja keveä, kupliva julkisuus, kun kirjanystävät veikkaavat omia suosikkejaan ja kokoontuvat odottamaan palkinnon julkistusta lokakuun alun torstai-iltapäivänä. Nobelin kirjallisuuspalkintoon on mielestäni syytä suhtautua kuin valtavaan konvehtirasiaan. Makujen ja muotojen runsaudesta löytyy aisteja hiveleviä herkkuja jokaiselle, mutta kaikkien 114 makupalan syöminen kerralla voisi aiheuttaa vatsanväänteitä ja viedä ilon koko puuhasta. Omien tuttujen suosikkien lisäksi kannattaa uskaltautua maistamaan uusia makuja ja tutkia ylellistä, koristeellista käärettä, jossa ne meille tarjotaan. Alkuperämaa on Ruotsi, vaikka raaka-aineet tulevatkin ympäri maailmaa. 10

Testamentti ihmiskunnan hyväksi

Marraskuun 3. päivänä vuonna 1842 piirilääkäri Henrik Cajander pystytti kamera-apparaattinsa Turun Uudenmaankadulle ja otti Suomen ensimmäisen valokuvan. Hopeapäällysteiselle kuparilevylle tallentui kuva hienostuneesta kaksikerroksisesta empiretalosta, joka oli valmistunut muutamaa vuotta aiemmin. Satakaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1962, Nobelin talona tunnettu rakennus joutui Turun taudin uhriksi: se purettiin rakennustaiteellisen arvonsa menettäneenä ja liikennejärjestelyjä häiritsevänä menneisyyden reliikkinä. Samalla pyyhkäistiin kartalta muisto Immanuel Nobelin lyhyestä urasta Turussa keksijänä ja arkkitehtinä. Köyhistä oloista ponnistanut yritteliäs ruotsalaismies oli ajautunut kotimaassaan konkurssiin ja päätti kokeilla onneaan Venäjän imperiumissa. Se kannatti: samana vuonna kun Cajander otti valokuvansa, Nobel sai tsaari Nikolai I:ltä 25 000 hopearuplan palkkion merimiinojen kehittämisestä. Turusta Pietariin siirtyneen Nobelin toi11

minimi Fonderies et Ateliers Mécaniques, Nobel & Fils toimitti armeijalle höyrykoneita, sorveja ja työ­kaluja; siviileille puolestaan kaupattiin lämmityskattiloita, vesijohtoja ja lämpöpattereita. Immanuel Nobel oli ajassaan kiinni ja pyrki viipymättä tuotteistamaan uusimmat tekniset keksinnöt. Valimon ja mekaanisen konepajan osakkaina olivat myös Nobelin kolme poikaa, joista vuonna 1833 Tukholmassa syntynyt Alfred tuli sittemmin tunnetuksi paitsi dynamiitin keksijänä myös poikkeuksellisen palkinto­instituution perustajana. Alfredin varhaislapsuutta varjostivat perheen taloudellinen ahdinko ja isän poissaolo, mutta vuonna 1842 Immanuel Nobelin liiketoimet Pietarissa olivat niin vakaalla pohjalla, että äiti Adrienne ja pariskunnan pojat Ludvig, Robert ja Alfred saattoivat muuttaa Venäjälle. Siellä perheeseen syntyi vielä kuopus Emil. Nobelin veljekset eivät käyneet Pietarissa kouluja, vaan heillä oli kotiopettajia. Opetuksen käytännön järjestelyistä tiedetään vähän, mutta tulokset olivat erinomaisia: pojat puhuivat sujuvasti neljää vierasta kieltä, tunsivat hyvin kirjallisuudenhistorian ja saivat perusteellisen luonnontieteellisen koulutuksen. Immanuel Nobel jakoi heille nopeasti vastuuta omassa yritysryppäässään, joten uran suunta oli selvä. Dynamiitin keksijä Alfred Nobel ei tietenkään itse keksinyt dynamiittia. Lupaavan mutta äärimmäisen räjähdys­herkän aineen oli tuonut julkisuuteen italialainen kemisti Ascanio Sobrero 1840-luvun lopulla. Sobrero piti keksintöään niin vaarallisena, ettei suo12

sitellut sen jatkokäyttöä. Nobelin perheen kiinnostus aineeseen heräsi, kun Krimin sodan jälkeen konepaja oli menettänyt armeijan tilauksensa ja täpärästi konkurssin välttäneet vanhemmat olivat joutuneet palaamaan Tukholmaan kuopuksensa kanssa. Yrityksen oli etsittävä uusia tuotteita ja markkinoita. Pietarissa pojat Alfred, Robert ja Ludvig tekivät kokeitaan Nevan jäillä ja onnistuivat saamaan aikaan sarjan hallittuja räjähdyksiä. Vuonna 1863 Alfred patentoi nitroglyseriinin (sillä nimellä aine tuolloin tunnettiin). Kun keksinnön valtava kaupallinen potentiaali kävi nopeasti ilmi, Sobrero pahastui oman osuutensa sivuuttamisesta. Neuvokkaana pragmaatikkona Nobel hoiti suhteet Sobreroon nopeasti kuntoon ja palkkasi tämän yrityksensä konsultiksi runsasta korvausta vastaan. Alfred Nobelin ansiot dynamiitin kehittämisessä liittyivät siihen, miten voimakas räjähde saatiin varastoitua ja laukaistua turvallisesti. Dynamiitti oli ensimmäinen merkittävä räjähdekeksintö sen jälkeen, kun ruuti esiteltiin Euroopassa 1400-luvulla. Ruotsin armeija, joka oli suhtautunut penseästi jo isä Immanuelin sotateknisiin keksintöihin, ei lämmennyt tälläkään kertaa: aine tuomittiin liian vaaralliseksi, jotta sitä voitaisiin käyttää sodassa. Tukholman rakentamiseen dynamiitti sen sijaan kelpasi. Tukholman keskustaa halkova paraatikatu Kungsgatan raivattiin kalliomaastoon räjähdeaineen avulla. Vaikka Alfred Nobelin nimi on sittemmin yhdistetty ensi sijassa sotatarvikkeisiin, hänen yrityksiensä tuotteita käytettiin pääosin rakennus- ja kaivannais­ teollisuudessa. 13

Samalla kun Alfred, Immanuel ja Emil Nobel omistautuivat räjähdebisnekselle Ruotsissa, suomalaisen Pauline Lenngrénin kanssa avioitunut veli Robert loi uraa Helsingissä ensin lamppuöljykauppiaana ja sitten räjähde­tehtailijana. Pasilassa sijainnut dynamiittitehdas ei kuitenkaan lähtenyt vetämään. Suomen maanrakennushankkeet olivat 1860-luvulla vaatimattomia, eikä tsaarin hallintokaan ollut myötämielinen räjähdeteollisuudelle. Jo toisen kerran Nobelit jättivät Suomen. Öljy osoittautui paremmaksi bisnekseksi: Robert ja Ludvig iskivät Bakun öljysuoneen oivallisella hetkellä. Veljesten yritys Branobel, johon Alfredkin oli sijoittanut, kasvoi yhdeksi maailman suurimmista öljy-yhtiöistä 1800-luvun lopulla. Nobelin lahjakkaat veljekset menestyivät hankkeissaan, mutta nuorimmalle veljelle perheen yritteliäisyys koitui kohtaloksi: Emil kuoli kuuden ihmisen hengen vieneessä räjähdeonnettomuudessa perheyrityksen Tukholman tehtaalla vuonna 1864. Pelkillä keksinnöillä Alfred Nobel ei olisi onnistunut luomaan valtavaa omaisuuttaan. Hän oli vakuuttava myyntimies, jonka räjäytysnäytökset muistuttivat taikurin esityksiä, ja lisäksi hän osasi hoitaa liikeasiat rahoituksen hankkimisesta tehtaiden perustamiseen. Teollisuusvakoilun, patenttikiistojen ja räjähdeonnettomuuksien kurimuksessa Nobelin onnistui pitää yritysryppäänsä pinnalla ja alansa markkinajohtajana. Minne hyvänsä Alfred Nobel kosmopoliittisen elämänsä varrella asettuikin asumaan, sinne varustettiin ensimmäisenä laboratorio. Keksijänä hänen kiinnostuk14

sen kohteensa olivat moninaiset. Räjähdeaineiden lisäksi hän omistautui keinomateriaalien, kuten synteettisen kumin ja tekosilkin kehittelyyn, tilasi maailman ensimmäisen alumiinirunkoisen veneen ja kehitteli useita arkielämän parantamiseen tähtääviä tuotteita, muun muassa turvallisempia kaasulamppuja sekä paineilmalla toimivaa jääkaapin esiastetta. Käytännön ongelmien ratkaiseminen tieteen avulla oli Nobelin intohimo. Samalla hän oli tietoinen keksijäntyönsä syvästä ristiriitaisuudesta. Elämänlaatua ja turvallisuutta parantavat keksinnöt perustuivat varallisuudelle, jonka hän oli luonut räjähdealalla ja aseteknologian kehittäjänä. Marraskuun 27. päivänä vuonna 1895 Pariisin ruotsalaisnorjalaisella klubilla kokoontui viiden herrasmiehen seurue. Sotatarviketehtailija Thorsten Nordenfelt, Ruotsin armeijan eläkkeellä oleva upseeri Sigurd Ehrenborg sekä insinöörit R. W. Strehlenert ja Leonard Hwass saivat kunnian allekirjoittaa ystävänsä Alfred Nobelin testamentin. Asiakirja oli käsin kirjoitettu ja lyhyt. Se kumosi aiemman testamentin, joka olisi merkittävästi hyödyttänyt Nobelin sukulaisia, ja ohjasi naimattoman poikamiehen huomattavat rahavarat uuden säätiön perustamiseen. Säätiön varoista myönnettäisiin vuosittain palkinnot kemian, fysiikan, fysiologian tai lääke­ tieteen, rauhan ja kirjallisuuden aloilla saavutuksista, jotka ovat eniten hyödyttäneet ihmiskuntaa. Kolmea palkintoa ei tarvinne erikseen perustella. Nobelin koko ura rakentui kemian ja fysiikan pohjalle, ja hän tiesi, mikä arvo lääketieteellisellä ja fysiologisella 15

tutkimuksella on ihmiskunnan hyvinvoinnille. Mielenkiintoisempia ovat rauhalle ja kirjallisuudelle omistetut palkinnot. Rauhanpalkintoon vaikutti merkittävästi Nobelin lyhytaikainen sihteeri mutta elinikäinen ystävä, itävaltalainen kreivitär Bertha Kinsky. Nobel oli vuonna 1876 hakenut lehti-ilmoituksella sihteeriä ja palkannut erittäin lupaavalta vaikuttavan Kinskyn, joka kuitenkin karkasi Nobelin ensimmäisen ulkomaanmatkan aikana takaisin kotimaahansa ja naimisiin paroni Arthur von Suttnerin kanssa. Suhde työtoverusten välillä kuitenkin säilyi, ja keskustelut kiivaana rauhanpuolustajana tunnetuksi tulleen Bertha von Suttnerin kanssa sytyttivät Nobelin mieleen idean rauhanpalkinnosta. Von S uttneristä tuli sittemmin historian ensimmäinen ­ Nobelin palkinnon saanut nainen: hänet palkittiin rauhanpalkinnolla vuonna 1905. Kirjallisuus sen sijaan oli Nobelin nuoruudenrakkaus, joka kesti läpi elämän. Kahdeksantoistavuotiaana nuorukaisena hän laati pitkän englanninkielisen runoelman, ja elämänsä loppupuolella hän paneutui näytelmän kirjoittamiseen. Tiukasta työtahdistaan huolimatta Nobel luki paljon, ja kun hän muutama vuosi ennen kuolemaansa karsi laajan kirjastonsa 800 niteeseen, puolet niistä oli kaunokirjallisuutta. Kirjallisuus ja rauha yhdistettynä luonnontieteisiin oli Nobelin resepti ihmiskunnan menestykselle. Alfred Nobel sai aivoverenvuodon ja kuoli huvilallaan Italian San Remossa reilu vuosi testamentin laatimisen 16

jälkeen. Tieto suuren teollisuusmiehen ja keksijän poismenosta oli jo itsessään maailmanluokan uutinen, mutta suurta hämmästystä herätti myös hänen testamenttinsa sisältö. Testamentti oli periaatteessa hyvin yksinkertainen: se määräsi Nobelin koko omaisuuden myytäväksi ja säätiöitäväksi perustettavien viiden palkinnon pesämunaksi. Käytännössä testamentin toimeenpano osoittautui äärimmäisen haastavaksi operaatioksi. Kuolinhetkellään Nobel omisti osittain tai kokonaan yli yhdeksänkymmentä yritystä, lukuisia kiinteistöjä ja tuhdin tukun arvopapereita, eikä palkintouutinen miellyttänyt muhkeaa perintöä odottaneita sukulaisia. Myös veroviranomaiset olivat potista kiinnostuneita. Testamentin täytäntöönpanijaksi Nobel oli määrännyt nuoren työtoverinsa, insinööri Ragnar Sohlmanin. Sohlman kuljetti Nobelin arvopapereita turvaan Ruotsin Pariisin-lähetystöön jopa henkensä kaupalla, revolveri taskussa. Erityinen haaste oli saada Ruotsin ja Ranskan viranomaiset vakuuttumaan siitä, että liki parikymmentä vuotta Pariisin Avenue Malakoffilla asuneen Nobelin asuinpaikka oli Ruotsissa – muutoin Ranskan verokarhu uhkasi takavarikoida teollisuuspohatan omaisuuden. Neuvokas Sohlman sai kuitenkin prosessin kunnialla päätökseen. Vuonna 1900 perustettiin Nobel-säätiö, jonka säännöissä täsmennettiin kunkin palkinnon myöntöprosessi. Ensimmäiset palkinnot jaettiin vuonna 1901 Alfred Nobelin kuolinpäivänä 10. joulukuuta.

17

Kaikki eivät suhtautuneet palkintoideaan varauksetta. Osa Nobelin sukulaisista kyseenalaisti testamentin ja yritti saada sen kumottua oikeusteitse. Ajankuvaa tarkasti taltioinut Hjalmar Söderberg kuvaa romaanissaan Den allvarsamma leken (1912), miten tukholmalaisessa sanomalehden toimituksessa suomittiin Nobelin perintöä: ”Nobelin testamentti oli idiootin testamentti, ja on mahdotonta ratkaista, miten se voitaisiin panna täytäntöön.” Nobelia kritisoitiin epäisänmaallisuudesta: hänen olisi pitänyt jättää rahat hyödyttämään joko ruotsalaisia sukulaisia tai maan tiede- ja kulttuurielämää, ei haaskata miljooniaan ulkomaaneläville. Myös villit huhut mahdollisista palkinnon saajista lähtivät varhain liikkeelle: esimerkiksi Porissa ilmestynyt Kansalainen-lehti raportoi varmana tietona, että Nobelin rauhanpalkinto annettaisiin vuonna 1898 hänen majesteetilleen keisari Nikolai II:lle ”hänen ylevä­mielisestä esiintymisestään maailmanrauhan aikaansaa­miseksi”. Nobel laati testamenttinsa kiireisen liikemiehen kärsimättömyydellä. Hän asetti palkinnoille vain kolme yleistä ehtoa. Kaksi ensimmäistä oli tiivistetty yhteen lauseeseen: palkinnot tulee myöntää ”henkilöille, jotka edellisen vuoden aikana ovat eniten hyödyttäneet ihmiskuntaa” (”åt dem som under det förlupne året hafva gjort menskligheten den största nytta”). Palkinnon pitäisi siis mitata ajan pulssia ja reagoida heti, kun jotakin uutta ja merkittävää ilmestyy. Ehdosta ei käytännössä ole koskaan pystytty pitämään kiinni, ja se muokattiin jo Nobel-säätiön peruskirjassa paljon 18

väljemmäksi. Peruskirjan mukaan vanhemmatkin saavutukset voidaan palkita, mikäli niiden arvo on vasta viime aikoina tullut ymmärretyksi. Kirjallisuudessa käännösprosessit vievät vuosia elleivät vuosikymmeniä, joten olisi ylivoimaisen haastavaa yrittää selvittää, mikä teos maailmassa on ollut edellisenä vuonna ansiokkain. Käytännössä kirjallisuuden palkinto on ollut luonteeltaan pikemminkin elämäntyöpalkinto kuin tunnustus tietystä teoksesta, vaikka palkintoperusteissa onkin saatettu nostaa esille jokin yksittäinen teos kirjailijan tuotannosta. Lauseen toinen ehto, hyöty ihmiskunnalle, pohjaa vankasti 1800-luvun edistysuskoon. Nobel oli elinaikanaan nähnyt jättiharppauksia kohti parempia elinoloja ja yhä kehittyneempää teknologiaa. Ulottamalla hyötyvaatimuksen myös kirjallisuuteen hän otti painokkaasti kantaa edelleen ajankohtaiseen kysymykseen taiteen arvosta: pitäisikö sitä mitata vain taiteen sisäisin kriteerein vai suhteessa sen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin? Muista palkinnonaloista poiketen kirjallisuuden hyödyllisyyttä on huomattavan vaikea todentaa. Kirjallisuus voi muuttaa yksilöiden elämää ja herättää keskustelua, mutta se harvoin johtaa näkyviin muutoksiin, toisin kuin esimerkiksi lääketieteen saavutukset, joiden an­siosta voidaan kehittää entistä parempia hoitomuotoja ja pelastaa ihmishenkiä. Kirjallisuuden Nobel-palkinnon perusteluissa mainitaan usein tapa, jolla kirjailija kuvaa ihmisen osaa: palkinnon valossa kirjallisuuden hyöty liittyy siihen, miten se auttaa meitä paremmin ymmärtämään itseämme, toisiamme ja paikkaamme maailmassa. 19

Kolmantena yleisenä ehtonaan Nobel esitti, että palkinto tulee antaa parhaalle kussakin kategoriassa, riippumatta siitä, oliko tämä skandinaavi tai ei. Aito kansain­ välisyys (vaikka tulikin kierteisesti ilmaistua skandi­naavisuus edellä) on ollut yksi Nobelin palkintojen vetovoimatekijöistä alusta pitäen, olkoonkin, että se on samalla synnyttänyt kansallistunnetta voimistavan kilpailuasetelman siitä, mikä maa saa kahmittua eniten palkintoja. Näiden yleisten ohjeiden lisäksi Nobel täsmensi jokaisen palkinnon alaa ja nimitti sen myöntäjän. Kirjallisuuden palkinto tulisi myöntää sille, joka on ”kirjallisuuden saralla julkaissut parhaimman idealistista suuntaa edustavan teoksen” (”den som inom litteraturen har producerat det utmärktaste i idealisk rigtning”). Erikoinen ja vaikeasti käännettävä ilmaisu ”idealisk rigtning” on sittemmin herättänyt paljon keskustelua. Tarkoittiko Nobel ihanteellisinta vai idealistisinta teosta, vai onko sana­valinnassa kyse epäselvästi paikkaillusta kirjoitusvirheestä? Ihanteellisuus voisi viitata teoksen kompositioon: palkittavaksi pitäisi näin ollen valita teoksia, jotka tyylinsä ja muotonsa puolesta edustavat parasta kirjallisuutta. Idealistisuus taas suuntaa huomion teoksen sisältöön. Parhauden määrittelyn kriteeriksi nousisi täten teoksessa ilmenevä maailmankuva. On jopa esitetty, että idealistisuudella Nobel olisi tarkoittanut vapautta vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen kahleista, siis jonkinasteista anarkismia. Käytännössä kirjallisuuden palkinnon epäselvä kriteeri on jättänyt tulkitsijoille suuren liikkumavaran. Ensim20

mäiset kirjallisuuden Nobel-komiteat lähtivät konservatiivisen idealismin linjalle ja etsivät palkintoehdokkaiden joukosta niitä, joiden teokset ilmensivät tervettä hengellisyyttä ja rakentavaa asennetta suhteessa vallitsevaan yhteiskuntajärjestykseen. Radikaaleille uudistajille ja kokeilijoille ei palkintoja alkuvuosina sadellut, vaikka juuri kokeilunhalu ja toisinajattelu olivat Nobelin oman elämäntyön ytimessä. Myös myöntäjätaho oli ilmaistu testamentissa tulkinnanvaraisesti. Nobel määräsi kirjallisuuspalkinnon toimeenpanijaksi ”akatemian Tukholmassa”. Akate­ mioita on kuitenkin Tukholmassa useampia, ja tarvittiin kuningas Oskar II:n vahvistus, että tehtävä todella kuuluu hänen suojeluksessaan toimivalle Ruotsin Akatemialle. Hieman nikotellen Akatemia hyväksyi ­ tehtävän. Pelkona oli, että se veisi huomiota Akatemian tärkeältä työltä ruotsalaisen kirjallisuuden ja ruotsin kielen hyväksi. Testamentin täytäntöönpano vaati runsaasti soveltamista ja tulkintaa, mutta lopulta raharuhtinas Nobelin tahto oli täytetty. Nobel oli ollut onnekas liiketoimissaan, ja onni jatkui myös postuumisti. Palkintojen saama näkyvyys on varmasti ylittänyt kaikki mesenaatin ennakkoodotukset. Epäisänmaallisena pidetty kansainvälisyys on sittemmin kääntynyt Ruotsin tieteen ja kulttuurielämän hyväksi: palkittavien alojen edustajat ryhtyvät hyvin mielellään yhteistyöhön ruotsalaisten kanssa tietäen sen lisäävän heidän tunnettuuttaan palkinnon myöntäjien silmissä. Nobelin palkinnoilla on valtava PR-arvo. Pal21

kintojen vuoksi Ruotsi nousee joka vuosi uutisotsikoihin kaikkialla maailmassa, mitä voi pitää hyvänä saavutuksena syrjäiselle Euroopan maalle. Syrjäisyys on myös suojellut palkintoa: Ruotsin valtion puolueettomuuspolitiikka on pitänyt huolta siitä, etteivät Nobelin palkinnot ole joutuneet 1900-luvun suurvaltamittelöiden ja kylmän sodan välikappaleiksi. Noin vuonna 1883 otetussa valokuvassa Alfred Nobel istuu kameran edessä rennon ja luontevan oloisesti, katse mietteliäästi sivuun luotuna. Kuohkea parta pyöristää leukaperät, hyvin istuva puku on yksinkertainen, kaularusetti oikeastaan pelkkä ohut nauha. Kuvassa ei poseeraa teollisuuspohatta vaan ihminen Nobel, joka ei eläessään halunnut teettää itsestään pompöösiä muoto­ kuvaa. Hänellä ei ollut kärsivällisyyttä istua maalarin mallina, kun oli niin paljon tärkeämpääkin tekemistä. Valokuvan tehokkuus, tarkkuus ja nopeus miellyttivät häntä, uusien teknologioiden ystävää ja kokeilijaa. Nobel suhtautui kunnianosoituksiin ristiriitaisesti. Hän iloitsi kutsusta Ruotsin kuninkaallisen tiede­ akatemian jäseneksi, mutta pilkkasi kirjeissään ”kaiken maailman krasaaneja ja kunniamerkkejä, kannetaanpa niitä rinnalla, mahan päällä tai selässä” ja toivoi säästyvänsä sellaisilta helyiltä ja pellinkappaleilta. Nobelin palkinnon kaltainen huomattava julkinen tunnustus olisi epäilemättä tuntunut hänestä piinalliselta. Hän varjeli yksityisyyttään eikä viihtynyt huomion keskipisteenä. Tuskalliset vatsavaivat ja sairastelu varjostivat hänen elämäänsä. Eräs lääkäri määräsi hänelle sydänvaivoi22

hin spriillä laimennettua nitroglyseriiniä, siis samaa räjähdys­ainetta, johon Nobelin koko yritysimperiumi perustui. Nobel kieltäytyi hoidosta. ”Olen arvoitus.” Näin hän otsikoi teini-ikäisenä kirjoittamansa omakohtaisen runon. Nobelista kirjoitetuissa elämäkerroissa on yritetty koota kokonaiskuvaa määrätietoisesta liikemiehestä ja moniaalle harovasta keksijästä. Yksityisissä kirjeissä paljastuu Nobelin tunteellinen ja haavoittuvainen puoli. Sarkastisesti hän määritteli itsensä ”ihmisvihaajaksi, joskin hyvän­tahtoiseksi sellaiseksi”. Ihmisvihaaja, joka testamentillaan perusti maailman suurimmat palkinnot ihmiskunnan hyväksi. Siinä on arvoitusta kerrakseen.

23

Dynamiittitehtailija Alfred Nobelin rahoilla on palkittu kirjallisuutta liki 120 vuoden ajan. Räjähdemiehen perintö paljastaa kirjallisen vallankäytön näyttämön ja kiehtovia yksityiskohtia Nobelin kirjallisuuspalkinnon kulisseista. Millaista kirjallisuutta Ruotsin Akatemian Nobel-komitea on eri aikoina halunnut nostaa valokeilaan ja miksi? Suuri skandaali ravisteli Ruotsin Akatemiaa vuonna 2018. Pystyykö ulkopuolisilla asiantuntijoilla vahvistettu Akatemia tekemään päätöksiä, jotka kantavat skandaalin ylitse? Ja mitä tästä kaikesta ajattelisi Alfred Nobel, intohimoinen keksijä, kirjallisuuden harrastaja ja omaehtoinen ajattelija?

KAIKKI

KIRJALLISUUDEN

NOBEL PALKINNOSTA *9789520407193* www.tammi.fi

86.1

ISBN 978-952-04-0719-3

Kansi: Markko Taina • Kannen kuva: Getty Images

24