Ensimmäinen painos
© Ursula Mursu ja WSOY 2026
Kansi ja graafinen suunnittelu: Kaisu Sandberg
Werner Söderström Osakeyhtiö
Lönnrotinkatu 18 A, 00120 Helsinki
ISBN 978-951-0-52337-7
Painettu EU:ssa
Tätä teosta ei saa käyttää tekstin- ja tiedonlouhintaan tekijänoikeuslain (13b.1 §:n) tarkoittamalla tavalla.
Tuoteturvallisuuteen liittyvät tiedustelut: tuotevastuu@wsoy.fi
Yö pimenee, mutta meitä ei nukuta
Mä vannoin, etten aio suhun rakastua
Mut tulipalo on irti ja mä haluun sua
Niinku hullu tuhlaan tulitikkuja
Kuumaa – Tulipalo
You don’t have to lie to girls
If they like you, they’ll just lie to themselves
Sabrina Carpenter – Lie to Girls
Mää ja Vili ollaan niiden pihalla, ollaan just saatu irrotettua apupyörät sen pienemmän pikkusiskon polkupyörästä ja pumpattua ilmaa renkaisiin ja öljyttyä ketjut
kun äiti soittaa ja sanoo että
Meidän pitää puhua.
Okei. Vili antaa mulle heippapusun mutta ei koske öljyisillä käsillään muhun muuten, kuiskaa
Meidänkin pitää puhua… siitä että sää oot maailman söpöin ja hauskin
ja mää muistutan että
Sää puhut siitä kyllä joka päivä.
Äiti vie mut Kotipizzaan. Me otetaan, kuten aina, monsteri puoliksi plus mää saan äidinkin puoliskon taikinatikut ja kaksi dippiä.
Nyt on Liina semmonen juttu, äiti sanoo, tietenkin se sanoo niin, jostainhan meidän piti puhua.
Mää sain neljä viikkoa kesälomaa. Tuskin ihan heti tulee yhtä pitkää lomaa uudestaan, koska tää sijaisuus loppuu jouluun ja voi olla että ensi vuonna on vaan pätkiä jotka ei kerrytä lomia.
Oletan että se jatkaisi, mullahan on suu täynnä pitsaa. Mutta se odottaa mun reaktiota joten
puuskahdan taikinan läpi
Eli?
Mää tiedän Liina että sää haluaisit mieluummin
olla Vilin kanssa Jyväskylässä, mutta mää olen pyöritellyt tätä eikä meillä oo vaihtoehtoa. Meidän täytyy viettää tää kesä Alavudella.
Tuijotan äitiä pitsan yli. Me käytiin Pohjanmaalla viimeksi mummon hautajaisissa ja mummoa ei tosiaan enää ole joten
Miksi?
Äiti dippaa reunapalaansa mun majossa.
Röyhkeämpää kuin Alavus-ajatus.
Mummon talo pitää tyhjentää.
Ei kai me siellä nukuta?
Ei voida. Siellä ei ole sähköjä enää. Me lainataan Jaanalta asuntovaunua, sen lomat on vasta mun
jälkeen, ne lähtee Maken kanssa Lofooteille. Ne tykkää vaeltaa. Ja kun Norjan hintataso on mitä on, niin on kyllä erittäin hyvä jos ei tarvitse maksaa majoituksesta erikseen. Viime kesänähän ne kävi –
Mua ei kiinnosta Jaanan lomat.
Äiti keskity, mää pyydän kun sen yap ei vaan lopu.
Äiti dippaa taas, vaikka molemmat dipit on aina ollut mun.
Varasin meille asuntovaunupaikan Keskiseltä.
Ai siis Tuurista?
Mikään tässä ei todellakaan ollut mun bingokortilla tälle kesälle. Ei vaunu eikä Vesan valtakunta. Vili vaan.
Äiti jättää vihdoin dipit rauhaan. Se syö suun tyhjäksi ja sanoo
Eikö muka ole kätevää? Hyvät puitteet eikä liian kaukana mummolasta. Ja hei siellähän on myös Kotipizza.
Mää työnnän kieleni muoviseen dippikippoon ja kurotan viimeiset majot hankalista nurkista. Esitän että mua on vaikea suostutella.
No jos saan monsterin joka viikko.
So–Kaks kertaa viikossa.
Sovittu.
Se asuu Kypärämäessä.
Se ravaa konsalla ja sen nuotit on aina järjestelmällisesti kansiossa. Joskus se menee kirjastoon ja ottaa kopioita nuoteista kirjaston kopiokoneella.
Se on ollut mun paras ystävä niin pitkään että sen trumpettiope moikkaa mua kaupungilla vaikka Vili ei olis mun mukana.
Se pitää tukkaa ponnareilla joita se lainaa sen pikkusiskoilta.
Viime kesänä riparilla se pyysi mut laiturille ja
laittoi puhelimesta soimaan Sabrina Carpenteria
ja hyräili mukana, posket punaisina
kärrynpyöristä vatsassa ja hupsuista ajatuksista.
Se kertoi olleensa ihastunut muhun jo pitkään ja me päädyttiin pussailemaan
ja meistä tuli Viliina kaikkien suussa tosi nopeasti,
Viliinan vuoro jakaa virsikirjat kaikille, jaahas taas Viliina saapuu myöhässä jne.
Meidän konfirmaatiossa ja rippijuhlissa tuntui olevan enemmän kyse meidän suhteesta kuin
Jeesuksesta kaikkien Vilin isotätienkin mielestä.
Me ollaan seurusteltu yksitoista kuukautta, Vili tietäis myös montako viikkoa ja päivää.
Mää tunnen Vilin paremmin kuin kukaan ja veikkaan että paremmin kuin se tuntee mut vaikkei kukaan tunne mua paremmin kuin se.
Pitäisi varmaan olla murheen murtama kun joudun kesäksi pois kaupungista ja kauas Vilistä, mutta mää olen salaa vähän huojentunut.
Kai mustakin on jotain tiedettävää, mutta eniten
kertoo se että se ei tule edes mieleen ennen Viliä.
Oon ollut aika kauan
Vilin kautta
mitä ikinä oonkaan ollut.
Muuten keräilen itseäni vain irtopaloista jotka tuntuvat enää puoliksi tosilta siinä vaiheessa kun saan ne sanottua.
Mun lempielokuva on Beetlejuice enkä mää malta odottaa jatko-osaa joka tulee syksyllä.
Siinä on Jenna Ortega
ja joo kyllä mun lempiohjelma on Wednesday,
ihan sama vaikka se joidenkin mielestä on lähinnä meemimatskua tai cringe, musta se on ihanaa todellisuuspakoa ja ~aesthetic~
pidän siitä yhdestä hottispojusta vaikka sen näyttelijä on jotenkin kusipää, tyyliin ahdistelija tai jotain
ei se hahmon vika ole.
Mun lempiruoka on dippi.
Mun lempijuttu mun kehossa on hip dipit
ja mun lempijuttu Jyväskylässä Köhniön uimaranta.
Vähiten lempi: oliivit, sähkönsininen, turistit.
Mää en yleensä viestittele Lotalle… mutta kuka muu tajuaa mitään mummolaan liittyvää kuin mun ainut serkku?
Käy ilmi että Lotta on just päässyt inssistä läpi. Se lupaa tulla pelastamaan mut
jos Pohjanmaalla on liian paskaa.
Ei Juupajoelta sinne kauaa aja, se lupaa. Maksat vaan bensat.
Hetken mää toivon, että Lotta tulisi mukaan. En pyydä, se olis epäreilua, Lottaa tarvitaan kotona enemmän. Sen äidillä on long covid, aivosumu ja loputon väsymys. Mun tädillä siis,
mummon ainoalla muulla lapsella kuin mun äiti
eli siihen on syynsä ettei myöskään olis reilua
valittaa äidille kun mummon talon tyhjennys kaatuu juuri äidin niskaan.
Kaikki kantaa jo liikaa
turha mun lisätä kuormaa.
Mää pakkaan kamat ja hyvästelen Vilin
neljäksi viikoksi
tosi pitkällä halauksella, mun silmät kostuu koska Vilikin itkee.
Meiltä jää Umbrella Academy kesken kakkoskauden puoliväliin.
Vähän lisää mitä Vilistä pitää tietää.
Se on menossa Norssiin lukioon mikä on okei, sinne se on aina halunnut.
Se vaan luulee olevansa menossa sinne mun kanssa.
Mikä ehkä johtuu siitä että mää sanoin sille niin. Tai siis annoin ymmärtää. Kun se haaveili. Ja sen haaveet oli niin pieniä etten mää raaskinut niitä särkeä senkään jälkeen kun olin tekemässä yhteishakua ja mun rintakehää puristi ihan helvetisti kun mää
katsoin niitä yhdessä mietittyjä valintoja ja mää en vaan pystynyt vahvistamaan sitä hakua.
Vili ei tiedä että mää olen hakenut Gradialle.
Se ei tiedä että mää klikkasin
Lukion yleislinjan
kadoksiin pienestä roskakorin kuvasta
ja valitsin tilalle
Pintakäsittelyalan perustutkinnon
ja lähetin lomakkeen ennen kuin ehdin katua.
Joten.
Ehkä se ei ole ihan täysin random että mun on vaikea hengittää Vilin lähellä just nyt.
Tai itseni lähellä.
Me ajetaan isoa tietä hitaasti, vaunun kanssa on pakko. Mää luen mapsia vaikka äiti on sanonut että osaisi ilmankin.
Me tuhotaan kokonainen pussillinen värikkäitä turkinpippureita.
Äiti kuuntelee jotain radionovaa joka soittaa pelkkiä Vain elämää -covereita.
Puhelimen ehdottama risteys tulee yllättäen. Äiti ajaa vanhasta muistista ohi, koska yleensä me on menty normaalille kyläkaupan parkkipaikalle,
äiti kiroaa ja kääntyy liikenneympyrästä, senkin kautta pääsee. Joka puolella loputtomasti
”– – nään unta Jakobin huulista aivan lähellä mun ihoa mutta ei ihan iholla ja herään hengästyneenä.”
Kyläkaupan irtokarkkihyllyllä Liina tutustuu hengästyttävän houkuttelevaan Jakobiin, mutta romanssiin heittäytymistä häiritsee kotikaupungissa odottava poikaystävä. Kesä karavaanarialueella saa Liinan halun ja häpeän valtaan. Lopulta valinnoista on kannettava vastuu, jotta voi taas hengittää vapaasti.
Ote-sarja tarjoaa rouheaa lukemisen imua, samaistuttavia tarinoita ja nopeita sivunkääntöjä.