Painettu EU:ssa Tuoteturvallisuuteen liittyvät tiedustelut: tuotevastuu@wsoy.fi
»Mä
vaan pogoon, mä pogoon, mä pogoon, mä pogoon, mä pogoon, kunnes kuolen.»
–
Pelle Miljoona
Te kaikki! Te rokkarit siellä lavalla!
Te nuoret, joilla on eka bändi menossa! Te, jotka kuusikymppisenä kävelette uutisten jälkeen kellariin polkemaan kuulosuojat päässä tuplabasaria! Te, jotka uskallatte laulaa rakkauslaulun! Te, joiden englannin numero on 5 mutta kirjoitatte biisiin: »I know the time is right and my ax is bright!» Te, jotka hymyilette bändikaverille, kun biisiin tulee livenä poikkeuksellinen loppu! Te, jotka ette puhu mutta joiden kitara puhuu! Pöytärumpalit! Kingston Wall -coveroijat! Jalka kajarille -tyypit! Meikit poskelle -tyypit! Sofistikoituneet riimiparit -tyypit! Kaikki tyypit! Saksofonistit! Perhebändiläiset! Luokkabändiläiset! Työpaikkabändiläiset! Beatles-ihailijat! Ramopunkkarit! Saatanamaskiset! Sifonkihuiviset! Vanhat ja edelleen vihaiset! Humalaiset! Katastrofit! Te, jotka aloitatte selin yleisöön! Rumpukapulanheittäjät! Välispiikkaajat! Pelokkaat mutta rohkeat! Ufot! Taiteellisesti kunnianhimoi-
set! Vaatteilla koreilijat! Mikkitelineestä pelastustaan hakevat! Livenä virittävät! Jazz-taustaiset! Stemmoja laulavat! Kitarakoreografit! Akrobaatit! Soitintenhajottajat! Koko keikan liikkumattomana seisovat! Mukinnäpräysprogenysvärit! Yleisösurffarit! Instalive-keikkailijat! »Uuden levyn biisit järjestyksessä» -bändit! Minihametyypit! Yleisöä huudattavat! Moshaavat! Pogoajat! Telinekiipeilijät! Transsiin vajoavat! Vierailijat! Hatun käyttäjät! »Kitara kiinni monitoriin» -ulisuttajat! Pedaalivelhot! »Kaikki soolot on paskaa!» -rumpalit! Duot, triot ja… en osaa pidemmälle! Stagedaivaajaat! Elävät metronomit! Naamanvääntelijät!
Virkahenkilömäiset suorittajat! »Muuten taustalla, mutta soolon kohdalla askel hetkeksi eteen» -osaajat! Viime hetken tuuraajat! Viime hetken tuuraajalle biisin avainkohdissa nyökkäävät! Ihomaalikkaat! Perseenkeikuttajat! Kaksikaulaisen kitaran soittajat! »Tiedän että olen tämän tamburiinini kanssa bändin tärkein tyyppi» -egoilijat! Yhteensoittajat! Puolikahteensoittajat! »Eins-zwei-polizei»-sisäänlaskijat! 30 vuoden takaista hittiään tunteella esittävät! Tamperelaisen näköiset ruutupaitakitaristit! Englanniksi spiikkaajat!
Kirjoitin tämän kirjan, koska haluaisin olla kaikissa maailman asioissa täsmälleen samanlainen kuin te.
Kirjassa on ensin biisi, sitten biisin sivuhenkilöstä tai statistista kirjoittamani novelli.
Kirja on kirjoitettu farkkuliivi päällä, näppäimiä hakaten. Asettelen äänikirjan OnlyFansiin. Ehkä teen pari videotakin. Toivottavasti pidätte, jos ette, niin mitä se minulle kuuluu. Ihan jumalattoman tosissaan olen kuitenkin kirjoittanut.
Te kaikki! Rokkarit siellä lavalla! Älkää lopettako koskaan.
EINS, ZWEI, POLIZEI...
setti i
ROKKIBÄNDI WOUNDED KNEE
Isosisko oli raskaana kolmatta kertaa
kun me porukalla huomattiin
että Einon autotallin oven saa säppiin
eikä Eikka herää meteliin.
Meitä oli Käpä ja Antsu
Nykä ja mä ja se hullu kauppiaan poika se kirkonpoltosta sittemmin satimeen jäi kun se paistoi siellä perunoita.
Me sitten autotallin nurkalla funtsailtiin
että mitähän me tehtäisiin
kun joku sanoi: perustetaan rokkibändi ja sen nimi olkoon Wounded Knee.
Tie auki taivasta myöten
eikä koskaan takaisin
shala lalaa laala laa laa
shala laalala didadam dii.
Tie auki taivasta myöten me tukka pystyssä laulettiin
minä ja mun frendit – rokkibändi Wounded Knee.
Siihen aaltopeltioveen me maalattiin ympyrä ja pirun iso A että tyypit kaikki varmasti muistais sen minkä takia me soitetaan.
Käpä setävainaan rummut kotoaan toi ja kaikki muu me ostettiin kai Eikka puoli vuotta kämppäänsä lämmitti mainoslehtisillä iltaisin.
Ja niin me maisteltiin variksen verta ja teetä piipussa poltettiin tai tehtiin aspiriinipilsnericocktail ja sitten jammasi Wounded Knee.
Tie auki taivasta myöten…
Sitten Nykä lähti kuitenkin armeijaan ja Antsu stadista töitä sai ei sille kelvannut enää disperiinikalja kun se kävi joku lauantai.
Käpä laivakeittokouluun meni joululta ja lähti merille kokkaamaan niin minä ja se hullu kauppiaan poika jäätiin kahdestaan rokkaamaan.
Mutta kun minä olin maassa ja allapäin se kai jäi sinne taivaisiin sen takkiin oli kirjoitettu Wounded Knee kun kirkon pihalta se pidätettiin.
»…me porukalla huomattiin
että Einon autotallin oven saa säppiin eikä Eikka herää meteliin.»
AUTOTALLIMANÖÖVERI
Rakensin huhtikuussa yläpihalle kunnollisen katoksen ja auton sai siihen tolppaan. Vanha talli jäi alapihalle tyhjäksi, mutta en maininnut asiasta kenellekään.
Tiesin kokemuksesta, että nuorisolle ei kannata koskaan suositella mitään ja että luonnonlakien mukaan mikään tyhjä ei säily tyhjänä. Kuoppa täyttyy, hakkuuaukea kasvaa umpeen, leikkaushaavaan virtaa lihasneste. Kylissä ja kaupungeissa tyhjiin luoliin löytävät haaveilijat, piiloutujat ja paratiisiaan rakentavat kolopesijät. Ja bändiä kasaavat teinit.
Vappuna huomasinkin tyhjäksi jääneessä autotallissa toimintaa, ja viikkoa myöhemmin siskonpoika Heke koputti oveen ja kysyi, saisiko talliin kantaa kaiuttimet. Otin askeleen eteen ja näin kaveriporukan muut jäsenet, neljä nuortamiestä, seisomassa taaempana pihalla. Olin pohtivinani asiaa, jotta sain luotua tilanteesta muistetta-
van. Vilkaisin näyttävästi alapihan suuntaan, vaikka paikaltani näki ainoastaan autotallin katon ja pienen pätkän sen tiiliseinästä. Käänsin katseeni takaisin Hekeen:
– Pullot keräätte tästä eteenpäin muovipusseihin, ettekä jätä lattialle.
– Okei, Heke vastasi.
Korotin ääntäni ja otin koko porukan mukaan keskusteluun:
– Siellä on yksi toimistopöytä ja kahdeksan rengasta, joiden pitää pysyä ehjinä.
– Okei, pojat vastasivat kuorossa.
– Nurkassa on jääkaappi, joka toimii kun laitatte seinään.
– Okei. Kiitos.
Suunnitelma toimi, tyhjä tila täyttyi.
Olin tuntenut autotallia omakseen tuunaavan nuorisoviisikon reilut 15 vuotta, taaperosta saakka.
Pääasiassa heillä meni hyvin. Nykä, Antsu ja Käpä eivät olisi tarvinneet autotalliani, tai varsinkaan minua mihinkään. He ottaisivat nyt täysi-iän kynnyksellä kotikylällä hetken korkeutta ja lentäisivät sitten oikeaan maailmaan olemaan aikuisia ihmisiä. Jos autotallia ei olisi, he viihtyisivät tämän välihetkensä yhtä hyvin jossain muualla. Kaikkein vähiten apuani tarvitsi Holopainen, kauppiaan poika. Hän ei kylästä lähtisi, hän oli jo kotona.
Mutta minä olin huolissani Hekestä. Tein koko autotallimanööverini tämän siskonpoikani takia. Tiesin
hänen elävän ikäisekseen kohtuuttomassa tilanteessa, jossa hän samaan aikaan kaipasi pois ja tunsi vastuuta perheestään. Siskoni, Heken äiti, oli ollut surusta romuna viimeiset kaksikymmentä vuotta ja se heijastui perheessä kaikkeen. Heke oli hiljainen, impulsiivinen ja vailla suuntaa. Minä olin yhden sellaisen ihmisen elämässäni jo menettänyt enkä menettäisi toista.
Pojat asettuivat nopeasti talliin taloksi. En ruvennut kurkottelemaan kuistilla tupakalla käydessäni, mutta usein kuulostelin hetken vain tietääkseni poikien olevan paikalla. He valvoivat öitä ja soittivat levyjä kovalla. Ajattelin, että kun uuteen kotipesään olisi totuttu, makoilu päättyisi. Yleensä kun nuoret laittaa läjään, niin he alkavat luoda. Jotkut tekevät vallankumouksia ja toiset taidetta. Levyjen kuuntelu sopii lämmittelyksi kumpaankin.
Viikon he jaksoivat fiilistellä tekemättä mitään.
Sitten koitti maanantai, jona he astuivat talliin sekalaisena joukkona ja tulivat ulos bändinä. Verivalat oli tehty. Muutoksen näki pienistä asioista, yhden lakatusta pikkusormen kynnestä ja toisen rehvakkaasta kävelytyylistä. Ja jos muut vihjeet eivät riittäneet, niin kauppiaan pojan takin selkään piirretty liekehtivä jalka ja sen ympärille kirjoitettu WOUNDED KNEE paljastivat totuuden. Vastaperustetun orkesterin jätkiltä puuttuivat toki kaikki instrumentit, mutta se näytti olevan mitätön järjestelykysymys.
Järjestelyt alkoivat heti seuraavana päivänä. Käpä, Wounded Kneen virkaatekevä rumpali, pyysi kyytiapua, joten lähdimme kahdestaan hakemaan hänelle rumpuja pakettiautollani. En ollut aikaisemmin ymmärtänyt, miten bändien soittimet tulevat valituiksi. Kuka päättää, kuka soittaa kitaraa ja kuka taas tarttuu bassoon? Nyt opin kuvion. Kitaraa soittaa hän, jolla on kitara. Ja rumpuja soittaa hän, jonka kotona on setävainaan rummut.
»MINÄ, KEINOSIEMENTÄJÄ
ONNI LAUKKANEN, SATUIN
AJAMAAN LIKOLAHDEN
RANNAN TALON PIHALLE
Ajaessani katselin nurkkasilmällä kun Käpä rummutti hansikaslokeron kantta ja käänteli päätään lähes aggressiivisilla nykäyksillä. Pelkkä oleminen näytti vaativan valtavasti energiaa. Käpän olemus hymyilytti, mutta matka oli lyhyt ja halusin tietoja. En ole hyvä johdattelemaan keskustelua, joten menin suoraan asiaan:
SAMALLA HETKELLÄ KUN
HILMA PÄÄTTI LÄHTEÄ
VILJAMIN LUOTA. HILMA
SEISOI PIHALLA KUMISAAP -
– Mites Hekellä menee?
PAAT JALASSA, ASTUI
– Hekellä? Käpä vaihtoi puhuessaan raskaan kämmenrummutuksen napakkaan sormenpäänaputukseen. – Hyvin kai.
LEHMÄNPASKALTA HAISEVANA
SAABIINI JA SANOI, ETTÄ PAINA KAASUA.»
Sitten hän ensimmäistä kertaa mietti hetken ja jatkoi:
– Se on välillä meillä yötä, kun kotona on kuulemma kaaos päällä.
Nyökkäsin. Siellä todella oli kaaos. Heken viisi vuotta vanhempi sisko asui edelleen kotona ja odotti jo kolmatta lastaan. Lasten isistä ei ollut havaintoa. En ehtinyt jatkaa keskustelua, kun käännyimme Lehmustielle.
»SIVULAVOILLA
TAPAHTUVAT PARHAUDET!»
suomirockin statistit kertoo tunnettujen biisien sivuhenkilöistä – heistä, joiden nimi on tuttu mutta tarina tuntematon.
Mitä sattuu J. Karjalaisen Telepatiaa-biisin mummolle, kun nuoripari nyhjää seinän takana vuokrahuoneessa?
Entä millaisia temppuja harrastaa Eppujen Urheiluhullubiisin jääkiekkoilija?
Väärinymmärretty Matias Myyrä avautuu vuosikymmenten piinasta Saku Sammakon varjossa, ja RosvoRoope joutuu koetukselle rakastuttuaan dominan ottein piiskaa heiluttavaan Leskeen. Miljoonasateen Rokkibändi Wounded Kneen Eikka-eno tuntee nostalgian sekaista huolta, kun nuorten miesten äänekäs bändi valtaa hänen autotallinsa.
Tarinat ovat tragikoomisia, absurdeja ja yllättäviä. Niissä tuoksuvat nuoruuden joutilaiden kesien kuumat hiekkarannat ja pussikalja. Rivien välistä kihisee elämänkokemuksen korventama nauru.
