Maailmanmenestys – yli kaksi miljoonaa myytyä kirjaa!
Tässä olen mä. Jack Sullivan. Maailmanlopun toimintasankari.
Hirveä… tuuli…
Mä ja mun parhaat kamut Quint, June ja Dirk ollaan kaikki oltu toimintasankareita siitä lähtien, kun maailmanloppu alkoi ja taivaalle repesi jättimäisiä portaaleja, joista hirviöt ja zombit pääsivät toisesta ulottuvuudesta meidän maailmaan.
Moi! Moi! Kohtelias tervehdys.
PIIP
Kaikki hirviöt eivät ole pahoja. Parista tuli jopa meidän ystäviä. Niin kuin Pallerosta.
Fanit rakastavat minua.
Eikä tämä ole minun vikani.
Zombien tulon jälkeen elämä on muuttunut päivä päivältä hullummaksi. Mä siirryin seuraavalle tasolle ja sain TÄMÄN… kosmisen käden!
Sillä mä voin komentaa zombeja, mikä on ihan hullua hyvällä tavalla! Mutta se saattaa kaapata mun kehon ja mielen, mikä on ihan hullua huonolla tavalla!
Alas! Ei YLÖS vaan alas!
Tytöt ei taatusti tykkää tästä kädestä.
Hei LOPETA, käsi!
Koska tämä on eeppinen hyvän ja pahan taistelu, mulla on tietysti arkkivihollinen: katala hirviö nimeltä Thrull.
ÄLÄ
LAUSU MINUN NIMEÄNI TURHAAN.
Ei kukaan puhu noin!
Vähänkö noloa.
Thrullilla on vain yksi tavoite: tuoda jumala nimeltä
Ŗeżżőcħ meidän ulottuvuuteen, jotta se voi tuhota maapallon. Hauska fakta: mä en halua, että maapallo tuhotaan.
Koska mä, Quint ja Pallero halutaan eliminoida Thrull ja Ŗeżżőcħ lopullisesti, me mentiin portaalin läpi hirviöulottuvuuteen!
Nyt meillä on vain hetki aikaa selvittää, miten me voidaan pelastaa maapallo ja päästä elossa kotiin.
Ei mikään helppo tehtävä, koska armoton hullu
tiedemieshirviö yrittää juuri tappaa mut…
JACK SULLIVAN.
Älä lausu mun nimeä turhaan.
Ja nyt… seikkailu jatkuu!
ÄLÄ JÄTÄ MINUA, JACK!
Nyyh! Älä kulje kohti valoa!
Kaikki ok, Palle–
SINÄ ET VOI KUOLLA! MINÄ OLEN LIIAN NUORI!
Kymmenes kirja. Aika pitkä seikkailu.
LINNAKE TUHOOJAN TUKIKOHTA
Meidän pitää etsiä se, Jack. Siitä tämä kirja kertoo.
Pöh. Kai.
Eli… missä se Tuhoojan tukikohta on, Herra Alaotsikko?
Suomentanut Aila Herronen
Englanninkielinen alkuteos
The Last Kids on Earth:
The Destructor’s Lair
Text copyright © 2025 by Max Brallier
Illustrations copyright © 2025 by Douglas Holgate
Suomenkielinen laitos © Aila Herronen ja WSOY 2026
Werner Söderström Osakeyhtiö
Lönnrotinkatu 18 A, 00120 Helsinki
ISBN 978-951-0-50662-2
Painettu EU:ssa
Tuoteturvallisuuteen liittyvät tiedustelut: tuotevastuu@wsoy.fi
Lilalle ja Teddylle
– M.B.
Suklaalle ja jälkkärille!
– D.H.
1. luku
Mä en osannut kuvitella, että zombiarmeijan johtaminen on tällaista. Nämä on… ötököitä.
No okei, hirviö-ötököitä. Zombiötököitä.
Tarkemmin ottaen herhipistiäisiä. Niin kuin laboratoriossa kyhättyjä mutanttiherhiläisiä, joiden selästä sojottaa roottorin lapa.
Ötököitä ne silti on.
Ne on kotoisin hirviöulottuvuudesta. Juuri samasta hirviöulottuvuudesta, missä mä nyt olen. Mä, mun
paras kamu Quint Baker ja mun hirviökamu Pallero ollaan täällä, koska meidän pitää selvittää, miten
me voidaan pelastaa meidän oma ulottuvuus. Ja siitä päästään tähän hetkeen.
Kaksi sekuntia sitten tapahtui näin: mä lähetin
mun parannetuilla zombinkomennuskyvyilläni
EIIIIII!!!! KIROTTU JACK SULLIVAN!
kokonaisen parven zombiherhipistiäisiä suoraan kohti
Tuholonkeroa, kaikista roistomaisinta roistoa…
Ja nyt koko parvi läiskähtää päin Tuholonkeroa!
Tuholonkero on surisevien hirviöiden peitossa.
”Menkää pois! Häipykää! MINÄ KÄSKEN TEITÄ!”
Tuholonkero ulvoo. Se heiluttaa villisti lonkerokäsiään ja läiskii sitä ahdistelevia herhipistiäisiä. ”Minä loin teidät! Minä tein teistä noin hurmaavia tuholaisia!
Miten te kehtaatte käydä minun kimppuuni?”
Herhipistiäiset käy Tuholonkeron kimppuun, koska mä käskin. Nuo lentävät aseet on Tuholonkeron luomuksia, mutta se ei osannut arvata, että joku pahainen lapsi toisesta ulottuvuudesta voisi kaapata ne itselleen.
Mä marssin eteenpäin yksi todella outo käsi ojossa. Kosminen käsi. Se on mun käsi, mutta siinä on hirviöenergiaa, ja siitä on tullut taas kummallinen elävä versio Silpojasta, joka on mun luottoase. Mun päässä vilisee komentoja. Mä näen ne kuvina silmieni edessä kuin mulla olisi AR-lasit päässä. Nimesin ne mielipiirustuksiksi (koska olen huono keksimään nimiä) ja jokainen kuva esittää komentoa, jonka herhipistiäisille voi antaa.
Pistinhäntä energianeuloille
”Tuikatkaa! Tökkikää! Törkkikää! Energianeulatkaa!”
huudan ja lähetän käskyt ajatuksen voimalla zombiarmeijalle. Harmi ettei energianeulaus ala t:llä.
Täsmäiskunokka
Tarraa ja viillä -kynnet
Herhipistiäiset tottelee mun ohjeita. Ne kiitää ja viiltää ja ampuu energiapommeja pistinhännistään.
Tuholonkeron lihassa on punaisia viiltoja. Se kiemurtelee ja kompuroi taaksepäin ja yrittää torjua jättiötököitä.
Tuholonkeron ruumis horjuu ja sen jalkalonkerot notkahtelee. Ihan kuin täysillä maahan paiskatulla painijalla, joka on menettämäisillään tajuntansa.
Sitten Tuholonkero katsoo mua silmiin siipien ja häntien sekamelskan takaa.
ALIARVIOIN SINUT, JACK SULLIVAN. OLET VAHVEMPI KUIN LUULIN. MUTTA –
”– et ole vielä nähnyt minua täysissä voimissani”, Tuholonkero murisee ja läimäyttää tuhopistiäisiä käsilonkeroillaan kuin piiskalla. ”Etkä nähnyt uusimpia PARANNUKSIANI!”
”Ei taas!” voihkaisen. Olisi pitänyt arvata, että hullu tiedemies Tuholonkero kehuskelee joka taistelussa häiritsevän hengenvaarallisilla kehonmuokkauksillaan.
Kuuluu hirvittävää lotinaa, ja yksi Tuholonkeron käsilonkeroista alkaa muuttua. Ihon alla pullottaa metallipiikkejä, jotka lävähtää ihon läpi.
”Pelottava metallin ja lihan yhdistelmä”, Tuholonkero ilmoittaa ja sinkauttaa uuden aseensa mua kohti kuin laakalyönnin.
Lonkero osuu herkkukojuun, kiertyy sen ympärille kuin anakonda ja rutistaa kojun kuin tyhjän limutölkin. Kuuluu korviahuumaava KRUNTS, kun koju riuhtaistaan maasta. Tuholonkero nostaa kojun pääni päälle kuin jättiläisvasaran. Eli silloin mä olen kai… naula.
Ooo! Tässä ulottuvuudessa on Oreoita!
Eikun äh, ne onkin Dominoita.
Katselen tuhopistiäisiä. Mun pitää keksiä jotain ja äkkiä. Lopettaa tämä taistelu ennen kuin Tuholonkero alkaa hutkia mua kojulla kuin Mätki myyrää -pelissä.
Bingo.
”Häntätornado!” huudan ja sinkautan käskyn herhipistiäisille. Ne muodostaa heti hillittömän pyörremyrskyn. Silmissä vilisee, kun zombiötökät kieppuu pikavauhtia Tuholonkeron ympärillä.
Herhipistiäismyrskyn jokainen käänne saa Tuholonkeron kompuroimaan. Piikikkäät käsilonkerot viuhuu villisti, kunnes –
NAPS!
Tuholonkeron kovia kärsinyt käsilonkero napsahtaa poikki. Herkkukoju tipahtaa sen otteesta ja törmää päin patsasta, joita on kadun varressa muistomerkkien lomassa.
Tuholonkeron kasvot vääntyy raivosta. Sen ruumis värähtelee ja vilkkuu tummanviolettina.
”Me kohtaamme vielä, Jack Sullivan…” se ärisee.
Sitten –
LÄTS-PUUUM!
Nostan käden naaman eteen, kun mönjää ja limaa sinkoaa ilmaan siinä, missä Tuholonkero äsken seisoi. Purkaus jää leijumaan ilmaan ja leviää hitaasti ulospäin kuin railot jäässä.
Äkkiä kuuluu kovaa hurrausta. Käännyn hengästyneenä ja näen mun kamut. Quintin, Palleron ja Tähtimeren.
JACK! SINÄ KÄÄNSIT TEHOLONKERON NURINPÄIN!
Hyvä show, Jack!
”Ai nurinpäin? En kai…” Mietin hetken. ”En mä varmaan kääntänyt sitä nurinpäin. Vai käänsinkö?”
”Minä olen nähnyt vähintään yhdeksäntoista kertaa, kun roisto käännetään nurinpäin”, Pallero sanoo. ”Ja tuo sotku näyttää nurinkäännetyn roiston sisälmyksiltä.”
”Eivät nuo ole sisälmyksiä”, Quint sanoo ja tutkii outoa violettia nestettä. Se roikkuu ilmassa, vaikka nesteen ei kuulu tehdä niin. ”Se on pikemminkin… mustetta.”
Muste haalistuu pois. Eikä sen takaa paljastu
Tuholonkeroa. Se on poissa. Kadonnut näkyvistä kuin silmänkääntötempun tehnyt taikuri.
”Sinä pelotit sen tiehensä!” Quint hihkaisee. ”Ajoit sen takaisin… no, sinne missä sillä on tapana majailla.”
”Ei ole todellista!” voihkaisen pettyneenä. ”Voitto oli niin lähellä! Ihan niin kuin Mario, joka valmistautuu hyppäämään lipulle tason lopussa. Mutta sitten
Tuholonkero vain karkasi paikalta!”
No, ainakaan se ei ole enää täällä . Onhan sekin jotain. Ihan kuin maailmankaikkeus olisi suonut meille pienen hengähdystauon loputtomista kosmisista iskuista suoraan palleaan.
No, ystäväni.
Nyt se on todistettu. Pystyt komentamaan kokonaista zombiarmeijaa. Sinä olet kenraali.
Pane se pois, Jack. Tökkäät vielä silmääsi.
Katson kosmista kättä. Kun komensin ensimmäisen
kerran Tähtimerta, käden outo, paksu iho muuntui
Louisville Silpojaksi.
Se tapahtui taas täällä, kun komensin herhipistiäisten armeijaa. Nyt kun Tuholonkero on poissa ja taistelu on ohi, kumimainen materiaali palautuu tavalliseen, lähinnä kättä muistuttavaan muotoon. Kun katson sitä, tuntuu kuin näkymätön paino painaisi harteita. Ihan kuin jalkojen juuressa olisi pikkuruinen musta aukko, joka vetää mua alas. Jalat tutisee. Silmiin valuu hikeä.
”Tuntuuko musta vaan vai… onko tässä ulottuvuudessa tosi kuuma?” kysyn.
”Aika lämmin”, Quint vastaa.
Jack ja Quint ovat ansassa hirviöulottuvuudessa. Estääkseen
R , ez • z • őch – Muinaisen paluun Maahan ja sitä seuraavan täydellisen tuhon heidän
on päästävä kaikkein salaperäisimmän hirviön puheille – eikä se ole hirviöulottuvuudessa kovin helppoa!
Ennen paluuta Junen ja Dirkin luo Jack joutuu taisteluun, joka muuttaa kaiken, IHAN kaiken…
SUOSIKKISARJAN KYMMENES OSA!
