Issuu

NIEN SY Y

TÄ H T I E N P O L K U

ERIN HUNTER W S OY

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, DAWN OF THE CLANS #6: PATH OF STARS Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, DAWN OF THE CLANS #6: PATH OF STARS Text copyright © Working Partners Limited 2015 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Owen Richardson 2016 Map art © Dave Stevenson 2016 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö Suomennos ilmestynyt aiemmin Art Housen kustantamana 2020 ISBN 978-951-0-49678-7 Painettu EU:ssa

Erityiskiitokset Kate Carylle

KUKA KUKIN ON

KIRKKAAN TAIVAAN LEIRI Päällikkö

kirkas taivas

– vaaleanharmaa kolli, jolla on siniset

silmät tähden kukka

– kullanvärinen naaras, jolla on

vihreät silmät terhon turkki ora

– kastanjanruskea naaras

– kapinen naaras, jolla on epätasainen turkki

varpusen turkki – kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on meripihkanväriset silmät vikkelä vesi nokkonen

– harmaa kolli

– kellanpunainen kolli

koivu leppä

– harmaavalkoinen naaras

nuppu

– valko-kilpikonnakuvioinen naaras

MYRSKYN LEIRI Päällikkö

myrsky

– oranssi kolli, jolla on isot valkoiset tassut

salaman häntä pöllön silmä

– musta kolli

– harmaa kolli, jolla on meripihkan-

väriset silmät – pitkäkarvainen musta kolli, jolla on valkoiset korvat, valkoinen rinta ja kaksi valkoista käpälää

pilven täplä

– vanha valkoinen kolli, jolla on vaaleanpunaiset silmät punainen silmä

lehti – mustavalkoinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät silkkiyrtti

Pennut

apila

– läikikäs kellanpuna-musta naaras

– kellanpuna-valkoinen naaraspentu

ohdake

– kellanpunainen kollipentu

JOEN VÄREEN LEIRI Päällikkö

joen väre

– hopeanvärinen pitkäkarvainen kolli

kirjava karva – siro kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on kullanväriset silmät särkynyt jää

– harmaavalkoinen kolli, jolla on vihreät

silmät yö

– musta naaras

kaste

– harmaa naaras

PITKÄN VARJON LEIRI Päällikkö

– musta, paksuturkkinen naaras, jolla on vihreät silmät

pitkä varjo

– tummanharmaa raidallinen kolli, jolla on rinnassa valkoinen laikku

sorainen sydän

auringon varjo

– musta kolli, jolla on meripihkan-

väriset silmät – pieni harmaa raidallinen kolli, jolla on siniset silmät

rosoinen huippu

paatsama – naaras, jolla on pystyssä törröttävä, pörheä musta turkki

– iso raidallinen kolli, jolla on epätavallisen pienet korvat

hiiren korva

mutainen käpälä

– vaaleanruskea kolli, jolla on

mustat käpälät Pennut

myrskyn karva

– harmaa kollipentu, jolla on siniset

silmät – ruskea raidallinen naaraspentu, jolla on valkoinen nenänpää ja hännänpää

kasteinen nenä

kotkan sulka

– ruskea kollipentu

TUULEN JUOKSIJAN LEIRI Päällikkö

tuulen juoksija

– jäntevä ruskea naaras, jolla on

keltaiset silmät piikkiherneen turkki

– laiha harmaa raidallinen

kolli – paksuturkkinen harmaa naaras, jolta puuttuu molemmat korvannipukat liuske

harmaa siipi – tummanharmaa kolli, jolla on kullanväriset silmät

– kullanruskea kolli, jolla on meripihkanväriset silmät ja pilkullinen turkki täplikäs turkki

särki

– harmaavalkoinen naaras

ruoko

Pennut

– hopeanharmaa raidallinen kolli

tomuinen kuono perhon lento

– harmaa raidallinen kollipentu

– valkoinen naaraspentu, jolla on

vihreät silmät

KULKUKISSAT – kapinen ja arpinen ruskea raidallinen kolli, jolla kulkee etujalkojen poikki valkoinen viiru saniainen – pikimusta naaras viilto

Korkokivet

Neljä puuta tuulen juoksijan leiri

Putoukset

jok

joen väreen leiri

Pitkän Varjon leiri

kISSAN SILMIN

Ukko

spol

Myrskyn leiri

pohjoinen

Kirkkaan Taivaan leiri

Hiidensormet

Tuulialan maatila

i lt

(hylätty kaivos)

a -H

h Po

Velhonnotko Tuulialan nummi

Velhonloikka

jo lu

a Pa Vihtorin maatilan leirintäalue

Vihtorin maatila Vi

n la

PohjoisHaltialan kaatopaikka

KSIJALAN SILMIN

tie

ialan

Tuul

Valkokauriin metsä

oi p o h j ne n

ESINÄYTÖS

Korkokivien takana leijuva pitkä pilvenlonka alkoi rakoilla, ja sen läpi työntyvät laskevan auringon säteet saivat huiput hehkumaan. Kaukana niiden alapuolella variksenmustat varjot kasvoivat kohti kiviä. Harmaa Siipi istui nummen reunalla turkkia pörröttävässä iltatuulessa ja nosti katseensa kohti taivaanrantaa siristäen silmiään auringon loimotuksessa. Kilpikonnan Häntä liikahti hänen vieressään ja kehräsi hiljaa. Harmaan Siiven sydän oli pakahtua rakkaudesta, kun Kilpikonnan Hännän turkki kosketti häntä. »Tämä on täydellinen hetki. En halua lähteä tästä koskaan», hän sanoi hiljaa. Kilpikonnan Häntä jännittyi yllättäen, ja Harmaa Siipi kääntyi katsomaan häneen hämillään. Eikö naaras halunnutkaan olla täällä hänen kanssaan? Kilpikonnan Hännän vihreät silmät loistivat kaihoisasti. »Elämäsi on jo muuttunut», hän sanoi. »Onko?» Harmaa Siipi yritti muistella. Hän muisti Liuskeen ja hätkähti. Hänen sydämensä alkoi jyskyttää. Liuskehan oli hänen kumppaninsa nyt, ei Kilpikonnan Häntä. Tämä oli uni. Harmaa Siipi räpytteli silmiään, ja hänen vatsaansa painoi syyllisyydentunne. Miten hän oli saattanut unohtaa rakkaan Liuskeensa? 13

Hänet valtasi suru, ja Kilpikonnan Häntä painoi poskensa hänen poskeaan vasten. Hetken verran tuntui siltä kuin hän olisi vasta aivan juuri saanut kuulla tämän lempeän kuningattaren kuolemasta, niin kuin silloin kun Myrsky oli kertonut Kilpikonnan Hännän joutuneen kaksijalkalassa hirviön uhriksi. »Minulla on vieläkin sinua ikävä», Harmaa Siipi naukui käheällä äänellä. »Niin minullakin sinua.» Kilpikonnan Häntä vetäytyi hitaasti kauemmas. »Mutta olen iloinen siitä että sinulla on nyt Liuske. Sinun ei pitäisi olla yksin.» »Oletko varma ettei se haittaa sinua?» Oliko Kilpikonnan Häntä pahastunut siitä, että hän oli rakastunut uudelleen? »Minua lohduttaa, että sinä olet onnellinen.» Kilpikonnan Hännän kilpikonnakuvioinen turkki väreili tuulessa. »Rakastan sinua niin paljon. Toit minulle sellaisen onnen silloin kun olin elossa. Ja kasvatit pentuni. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen siitä, että heillä oli sinut pitämässä heistä huolta.» Hänen silmissään välähti suru. »Oli vielä raskaampaa jättää heidät kuin sinut.» Harmaa Siipi aisti Kilpikonnan Hännän murheen. Se viilsi hänen sydäntään. Vaikka hänellä ei ollut omia pentuja, Sorainen Sydän, Varpusen Turkki ja Pöllön Silmä olivat tuntuneet hänen omiltaan, ja hän kaipasi heitä edelleen nyt kun he olivat lähteneet nummelta mäntyjen ja tammien keskelle asumaan. Siltikin hän oli ylpeä siitä, että pennut olivat seuranneet vaistojaan ja valinneet omat kotinsa. Kilpikonnan Häntä jatkoi. »Olet ollut monille kuin isä.» Hänen silmänsä loistivat. »Myrskylle, ja minun pennuilleni. Kaikille jotka ovat tarvinneet lohdutusta ja opastusta. Kukaan ei ole yhtä rakastettu kuin sinä, Harmaa Siipi. Sinut

muistetaan.» Hän piti tauon, ja hänen silmänsä alkoivat äkkiä kimmeltää. »Senkin jälkeen kun –» Pöllön rääkäisy tunkeutui Harmaan Siiven uneen. Hänen korvansa liikahtivat, ja hän säpsähti hereille. Senkin jälkeen kun mitä? Kilpikonnan Hännän sanat viipyivät hänen mielessään, kun hän räpytteli silmiään makuusijallaan pimeässä. Hänen vieressään Liuske kierähti selälleen tassut unesta velttoina. Harmaa Siipi silitti naaraan poskea. Kilpikonnan Hännän tuoksu tuntui hänen suussaan vieläkin, ja ilo lämmitti hänen turkkiaan kuin aurinko. Hän oli onnekas, kun oli saanut olla kahden kumppanin rakastama. Kukaan ei ole yhtä rakastettu kuin sinä. Hän käpertyi syvemmälle vuoteeseen päästäkseen lehtikadon tuulesta, joka piiskasi leiriä ja värisytti kanervia. »Harmaa Siipi?» Liuskeen nauku oli uninen. Hänen silmänsä avautuivat ja välähtivät pimeässä. Hän tuijotti Harmaata Siipeä. »Oletko kunnossa?» »Olen», Harmaa Siipi vakuutti. »Näin unta.» »Mistä?» »Siitä miten onnekas olen.» Hän hivuttautui lähemmäs ja kehräsi kun Liuskeen myskintuoksu sekoittui muistoon Kilpi konnan Hännästä. »Nukutaan vielä.»

LUKU 1

Aamuaurinko siivilöityi lehtikaton läpi. Pilvet hälvenivät taivaalta viimeinkin. Sulamisvesi tipahteli oksista ja läiskyi metsänpohjalle. Litimärät lehdet lätsähtelivät Kirkkaan Taivaan käpälien alla, kun hän riensi pitkin tammien välissä kulkevaa polkua. Tähden Kukka oli ollut kateissa kuuhuipusta alkaen. Se tuntui kokonaiselta eliniältä. Hän kohotti kuonoaan varovasti ja maisteli ilmaa. Sitten hän pysähtyi ja vilkaisi taakseen. Tarkkailiko joku häntä? Hänen selkäkarvansa nousivat pystyyn, kun hän muisti Viillon varoituksen. Meitä on enemmän kuin voisit kuvitellakaan. Hänen maidensa rajojen takana kulkukissat lymyilivät varjoissa kuin ketut ja käyttivät hyväkseen heikkoja. Kirkas Taivas murahti. Minä en ole heikko! Mutta miten hän pystyisi taistelemaan Viillon koplaa vastaan? He olivat siepanneet Tähden Kukan. Hän ei voisi tehdä muuta kuin suostua Viillon vaatimuksiin. Kapisen kollin uhkaava katse välähti hänen mieleensä. Hänen raivonsa yltyi. »Pelkuri!» hän sihisi puoliääneen muistaessaan, miten oli herännyt ja löytänyt Viillon seisomasta Tähden Kukan vierellä. Heidän sivuillaan oli seissyt kaksi häijyä, ärisevää kollia. Ilmassa oli haissut veri. Tähden Kukan poskessa oli kiiltänyt haava siinä mihin Viilto oli vetäissyt kynsillään. 16

Tähden Kukka oli näyttänyt niin pelokkaalta. Kirkas Taivas värähti ja hänen sydäntään kouraisi. Ja Vikkelä Vesi oli vain katsellut tarjoutumatta auttamaan! Naaras oli ollut hänen heimotoverinsa ja oli nyt hänen leiritoverinsa. Ja silti hän oli piileskellyt sananjalkojen seassa ja katsellut vain. Jos hän olisi tullut Kirkkaan Taivaan avuksi, he olisivat pystyneet ehkä ajamaan kulkukissat tiehensä. Tähden Kukka olisi nyt hänen kanssaan eikä panttivankina. Hän oli ottanut Vikkelän Veden puhutteluun sen jälkeen, kun Viilto kulkukissoineen oli raahannut Tähden Kukan pois. Vuoristokissa oli väittänyt, että Tähden Kukka oli yksi kulkukissoista – ja halusi muka lähteä Viillon matkaan. Kirkas Taivas oli raapaissut Vikkelää Vettä vihaisesti kuonoon. Mokoma vanha typerys! Nyt hän kääntyi kohti leiriä, ja hänen turkkinsa alla kihisi äkkiä tarmo. Hän tuhlasi aikaa. Hänen piti toimia. Viilto oli vaatinut, että kaikkien joukkioiden päälliköt saapuisivat tapaamiseen neljälle puulle puolenkuun aikaan. Kirkkaan Taivaan oli ollut vaikeaa saada Viillolta edes nämä muutamat lisäpäivät muiden päälliköiden kanssa keskusteluun, mutta hän ei mitenkään olisi pystynyt puhumaan heitä ympäri siinä yhdessä päivässä, jonka Viilto alkuaan oli hänelle luvannut. Viilto päästäisi Tähden Kukan vapaaksi, jos päälliköt suostuisivat luovuttamaan osuuden riistastaan kulkukissoille – eikä vain kerran, vaan jatkuvasti. Kirkas Taivas pörhisti karvansa koleassa aamussa. Lehtikato oli aivan hiljattain alkanut saada otetta metsästä, ja saalista oli jo nyt niukasti. Olisi vaikeaa saada Myrsky, Pitkä Varjo, Joen Väre ja Tuulen Juoksija lupaamaan mitään saalisosuuksia. Suostuisivatko he edes tapaamaan Viiltoa? Kaipa he jotain myötätuntoa tuntisivat Tähden Kukkaa kohtaan. Pitkä Varjo ja Myrsky olivat nähneet, miten 17

skollinen ja kannustava naaras oli ollut silloin kun Kirkkaan u Taivaan emo oli kuollut. Mitä sitten, jos hän oli julman ja verenhimoisen kissan tytär? Tähden Kukka ei ollut missään määrin samanlainen kuin Yksi Silmä. Olihan hän tehnyt menneisyydessä huonoja päätöksiä, mutta hän oli muuttunut. Ja hän kantaa minun pentujani. Kirkas Taivas pinkaisi juoksuun käpälät märkää maata rummuttaen. Hän kokoaisi partion käymään kussakin joukkiossa vuorollaan ja suostuttelisi Myrskyn, Joen Väreen, Pitkän Varjon ja Tuulen Juoksijan tapaamaan Viillon. Heidän olisi suostuttava kulkukissan ehtoihin ainoastaan siksi aikaa, että Tähden Kukka saataisiin takaisin. Se ei liene liikaa pyydetty? Kirkas Taivas syöksyi vatukkamuurin läpi ja liukui leiriin. Hänen törmätessään sisään Ora ja Leppä kiepahtivat ympäri. Nokkonen ja Varpusen Turkki kiersivät lehtien peittämän aukion reunaa, ja heidän silmänsä painuivat viiruiksi, kun Kirkas Taivas pysähtyi aukion keskelle. Nuppu norkoili Terhon Turkin ja Koivun takana levottoman näköisenä. Vikkelä Vesi asteli marjakuusen luona häntä huiskien. Kirkas Taivas kuuli käpälien kahinaa maassa. Hänen ympärilleen leijui hengityksen huurua. Korvat ja viikset nytkähtelivät. Mutta kukaan kissoista ei sanonut mitään. Hän on kertonut. Hänen katseensa käännähti Vikkelään Veteen. »Mitä olet sanonut?» hän tiukkasi. Vikkelä Vesi tuli hänen eteensä silmät raivosta kimmel täen. Hänen nenäänsä oli kuivunut verta siihen kohtaan johon Kirkas Taivas oli raapaissut. »Kerroin heille totuuden.» Kirkas Taivas nosti huultaan. »Totuus on, että sinä jänistit etkä taistellut leiritoverisi puolesta!» »Ei Tähden Kukka ole leiritoverini!» Vikkelä Vesi kivahti. »Hän lähti takaisin tosiystäviensä pariin.» 18

»He sieppasivat hänet!» Kirkas Taivas upotti kyntensä maahan ja nieli raivonsa. Hän silmäili muita kissoja ja yritti saada selkoa heidän ilmeistään. Leppä katseli häntä silmät sirrillä. Koivu oli kallistanut päänsä sivulle ja näytti miette liäältä. Nokkonen räpytteli silmiään eikä paljastanut mitään, ja Ora vääntelehti hänen vieressään siirrellen painoaan tassulta toiselle. Ainoastaan Terhon Turkki ja Nuppu katsoivat häntä silmiin. Varpusen Turkki istui heidän välissään häntä nytkyen. »Vikkelä Vesi sanoi että yksi niistä kulkukissoista oli Tähden Kukan entinen kumppani.» »Se ei ole totta.» Kirkkaan Taivaan häntä pörhistyi. »Viilto oli Yhden Silmän kaveri. Tähden Kukka tunsi hänet, siinä kaikki.» Vikkelä Vesi tassutti eteen. »Kyllä ne toisetkin kaksi tunsivat Viillon! He ovat kaikki samasta kulkukissakoplasta. Tähden Kukka taitaa tuntea heidät kaikki.» Leppä räpäytti silmiään Kirkkaalle Taivaalle. »Miten iso se joukkio on?» »En tiedä.» Kirkas Taivas tunsi pakokauhun heräävän sisällään. Hän kuvitteli mielessään kulkukissojen leirin: Tähden Kukka yksinään, kapisten kissojen keskellä. »Meidän on järjestettävä Tähden Kukka pois sieltä.» Nokkonen kurtisti kulmiaan. »Mutta Vikkelä Vesi sanoo, että Tähden Kukka lähti heidän mukaansa vapaaehtoisesti.» »Ei hän voinut muutakaan!» Kirkas Taivas tiuskaisi. »Viilto repäisi hänen poskeensa haavan. Hän oli kauhuissaan!» »Miksei hän sitten taistellut?» Vikkelä Vesi tivasi. »Näithän sinä sen!» Kirkas Taivas räyhäsi. »Hän oli alakynnessä. Ja hän odottaa pentuja. Miten hän olisi voinut asettaa ne vaaraan?» 19

Terhon Turkin silmät laajenivat. »Ne kulkukissat siis veivät hänet väkisin.» »Niin!» Kirkas Taivas tunsi toivonpilkahduksen. Uskoiko joku häntä viimein? »Etkö sinä pystynyt estämään heitä?» Varpusen Turkki kysyi. »En yksinäni!» Kirkas Taivas oli järkyttynyt kysymysten tulvasta. »Miksi he sitten veivät hänet?» Koivu hämmästeli. Kirkas Taivas tasasi hengitystään. »Viilto haluaa puhua kaikkien joukkioiden päälliköiden kanssa. He aikovat pitää Tähden Kukkaa niin kauan, että minä onnistun suostuttelemaan Pitkän Varjon, Tuulen Juoksijan, Myrskyn ja Joen Väreen tapaamiseen.» »Mitä Viilto muilta päälliköiltä oikein haluaa?» Ora kysyi. Kirkas Taivas epäröi. »Hän haluaa osuuden saaliistamme.» Oran korvat heilahtivat. »Niin kuin entisinä aikoina.» Hän vaihtoi katseita Nokkosen kanssa. »Silloin kun me olimme erakoita, jätimme metsän reunaan lahjoituksia. Se piti kulkukissat tyytyväisinä. He pysyivät poissa mailtamme.» Nokkonen nyökkäsi. »Ostimme riistalla rauhaa.» Kirkas Taivas katsoi häneen toiveikkaasti. »Me voimme tehdä niin nytkin! Me tarvitsemme rauhaa.» Vikkelän Veden silmät välähtivät. »Luuletko oikeasti, että selviämme lehtikadon yli, jos meidän on annettava pois puolet saaliistamme?» Nokkonen heilautti häntäänsä. »Ei sen tarvitse olla puolta», hän järkeili. »Sen verran vain että he pysyvät tyytyväisinä.» Ora tuhahti. »Viillon ja Yhden Silmän kaltaiset kissat eivät ole tyytyväisiä ennen kuin saavat kaiken!»

Epätoivo painoi Kirkkaan Taivaan vatsassa raskaana kuin kivi. »Olet oikeassa», hän mutisi. »Mutta meidän on annettava Viillolle hänen haluamansa vain siksi aikaa kunnes Tähden Kukka palaa kotiin. Sen jälkeen kulkukissat saavat luvan saalistaa oman riistansa.» »Ja missä luulet heidän saalistavan?» Koivu tiukkasi. »Meidän maillamme», Nuppu jupisi synkästi. »Siksi meidän on saatava muut joukkiot apuun», Kirkas Taivas hoputti. »Meidän on ensin saatava Tähden Kukka takaisin ja päätettävä sitten, mitä teemme.» Nuppu kääntyi katselemaan metsään hermostuksissaan. »Entä jos he kieltäytyvät auttamasta?» »Eiväthän he voi!» Kirkkaan Taivaan sisällä sykähteli pelko. Hän oli joskus taistellut muita joukkioita vastaan. Hän oli jopa kääntynyt omia sukulaisiaan vastaan. Olivatko Myrsky, Harmaa Siipi ja Rosoinen Huippu antaneet hänelle anteeksi? »Teidän on autettava minua muiden suostuttelussa!» Hän katseli leiritovereitaan toiveikkaasti. Vikkelä Vesi puhahti. »Eivät muut päälliköt aseta omia kissojaan vaaraan Tähden Kukan takia. Hän kavalsi heidät.» »Siitähän on monta kuuta!» Kirkas Taivas sanoi. »Ja voiko häntä syyttää siitä, että hän asettui isänsä puolelle?» Koivu niiskautti nenäänsä. »Olisitko yhtä anteeksiantavainen, jos hän ei olisi kumppanisi?» »Tai olisitko yhtä kiihkeästi hakemassa apua, jos kulkukissat olisivat vieneet jonkun toisen?» Ora säesti. Kirkas Taivas mulkoili ruskeaa naarasta. »Minä taistelisin yhtä lujasti teidän jokaisen puolesta! Te olette leiritovereitani!» Terhon Turkki nosti häntänsä päättäväisesti. »Minä tulen mukaasi», hän sanoi Kirkkaalle Taivaalle. Kirkkaan Taivaan valtasi helpotus. »Kiitos!»

»Mutta mitä jos Vikkelä Vesi on oikeassa?» Koivu muistutti. »Mitä jos Tähden Kukka lähti heidän mukaansa omasta halustaan?» »Meitä on »Vaikka olisi lähtenytkin, niinenemmän hän kantaa Kirkkaan Taivaan pentuja»,kuin Terhonvoisit Turkki kuvitellakaan.» sanoi jämäkästi. »Hänen pentunsa kuuluvat joukkioomme. Meidän on haettava ne takaisin.» Leppä vilkaisi Koivuun harmaavalkoinen turkki väreillen. kiisteltyään villien kissojen HänMonta räpäyttikuuta silmiään veljelleen. »Etkö muista miten joukkiot joukkio ovat asettuneet viiteen leiriin. Joukkioiden välit suojeli meitä, kun emomme oli kuollut?» Kirkkaan Taivaan vatsaa kaihersi syyllisyys. HänKovaoli tapjoutuvat kuitenkin äkkiä koetukselle. panut Lepän ja Koivun emon, joka oli suojellut raivokkaasti naamainen kulkukissa nimeltä Viilto on siepannut pesäänsä. Terälehti oli tuonut pennut joukkioon ja kasvattaTähden Kukan ja vaatii mahdottomia saalisnut heidät ominaan. lunnaita. Kirkas Taivas haluaa pelastaa naaraan Koivu nyökkäsi, ja hänen ilmeensä pehmeni. »Olemme aina saaneet turvallisen vuoteenyksin. ja saalista syödäksemme.» Hämuttei pysty siihen Muut päälliköt ovat nen katseensa siirtyili kissasta toiseen. »Tähden Kukan penvastahakoisia ryhtymään yhteistyöhön, mutta nut ansaitsevat saman. He eivät ole tehneet mitään väärää.» pianVesi Viillon röyhkeämmiksi käyvät Vikkelä siristiyhä silmiään. »Mutta voimmeko me kissat luottaa uhkaavat heidän kaikkien uutta elämäntapaa. pentujen emoon?» Ora kurtisti kulmiaan. »Hän saattaa vain juonia uutta ansaa.» Klaanien synty -saaga kertoo siitä, »Ei takuulla!» Kirkas Taivas kimpaantui. miten soturikissojen klaanit saivat alkunsa. »Hän on tehnyt niin ennenkin», Nokkonen muistutti. Tähtien polku on saagan kuudes, »Hän johdatti meidät Yhden Silmän väijytykseen.» osa. Kissajoukosta kuului viimeinen huolestunutta supinaa. »Mitä jos hän on järjestänyt itse oman sieppauksensa?» Ora henkäisi. »Kootakseen kaikkien joukkioiden päälliköt yhteen.» Nupun silmät levisivät. »He varmaan suunnittelevat hyökkäystä!»

www.wsoy.fi

*9789510496787*

T84.2

ISBN 978-951-0-49678-7

Kannen kuva: Owen Richardson