Hunter, Erin: Soturikissat: Klaanien synty 2: Myrskyn aika (WSOY)

AA

NIEN SY

ERIN HUNTER W S OY

Y

2

NT

KL

MYRSKYN AIKA

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, DAWN OF THE CLANS #2: THUNDER RISING Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, DAWN OF THE CLANS #2: THUNDER RISING Text copyright © Working Partners Limited 2013 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Owen Richardson 2016 Map art © Dave Stevenson 2015 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö Suomennos ilmestynyt aiemmin Art Housen kustantamana 2019 ISBN 978-951-0-49661-9 Painettu EU:ssa

Erityiskiitokset Cherith Baldrylle

KUKA KUKIN ON

KIRKKAAN TAIVAAN LEIRI Päällikkö

kirkas taivas

– vaaleanharmaa kolli, jolla on siniset

silmät – nuori valkoinen naaras

putoava höyhen kuun varjo lehti

– musta kolli

– mustavalkoinen kolli

– pieni keltainen raidallinen naaras, jolla on vihreät silmät

terälehti

vikkelä vesi kuura

– harmaavalkoinen naaras

– puhtaanvalkoinen kolli, jolla on siniset

silmät kuusenkäpy nokkonen

– kilpikonnakuvioinen kolli

– harmaa kolli

PITKÄN VARJON LEIRI Päällikkö

– musta, paksuturkkinen naaras, jolla on vihreät silmät

pitkä varjo

– sileäkarvainen tummanharmaa kolli, jolla on kullanväriset silmät harmaa siipi

– pieni harmaa raidallinen kolli, jolla on siniset silmät

rosoinen huippu

– siro kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on kullanväriset silmät kirjava karva

laonnut kukka

on siniset silmät

– ruskea raidallinen naaras, jolla

– harmaavalkoinen kolli, jolla on vihreät silmät

särkynyt jää

– pitkäkarvainen musta kolli, jolla on valkoiset korvat, valkoinen rinta ja kaksi valkoista käpälää

pilven täplä

naakan huuto

– nuori musta kolli, jolla on siniset

silmät haukan kiito

Pennut

– oranssi raidallinen naaras

salaman häntä

– musta kolli

terhon turkki

– kastanjanruskea naaras

– oranssi kolli, jolla on meripihkanväriset silmät ja isot valkoiset tassut

myrsky

KULKUKISSAT – jäntevä ruskea naaras, jolla on keltaiset silmät – laiha harmaa raidallinen kolli ora – kapinen naaras, jolla on epätasainen turkki kaste – naaras, jolla on lyhyt ja tuuhea harmaa turkki ja kirkkaan siniset silmät joen väre – hopeanvärinen pitkäkarvainen kolli usva – harmaavalkoinen naaras tuuli

piikkiherne

KOTIKISUT pörri

– pulska kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on keltaiset

silmät kilpikonnan häntä

vihreät silmät

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on

Korkokivet

Uk

ko

sp

ol

ku

Pitkän Varjon leiri Neljä puuta

Putoukset

jok

i

kISSAN SILMIN

Ukko

spol

ku

pohjoinen

Kirkkaan Taivaan leiri

e

Hiidensormet

Tuulialan maatila

a

i lt a H

(hylätty kaivos)

-

is

o hj

Po

Velhonnotko Tuulialan nummi

Velhonloikka

lu

a Pa i

jok

Vihtorin maatilan leirintäalue

Vihtorin maatila

Vi

ht

or

in

ku

ja

n la

ti

e PohjoisHaltialan kaatopaikka

KA

KSIJALAN SILMIN

tie

ialan

Tuul

Valkokauriin metsä

oi p o h j ne n

ESINÄYTÖS

Nummen yllä oli aivan pimeää lukuun ottamatta kaukaisten tähtien kimmellystä ja kuun kelmeää valoa. Myrsky liikahti istuallaan, sulki silmänsä kapeiksi raoiksi ja katseli taivaan­ rannan tuntumassa kumottavaa hopeakiekkoa. Hänen turkkinsa läpi väreilevä yötuuli oli viileä ja virkistävä. Nuori kissa aloitti nautinnollisen venytyksen mutta jähmettyi sitten kun tunsi lempeän pörrötyksen lisäksi jotain muutakin. Hänen päätään siveli jokin lämmin ja karhea. Myrsky käänsi päätään ja näki emonsa Ukkosen, joka nuoli hänen korviaan niin kuin oli tehnyt silloin, kun hän oli ollut pikkuinen pentu. Silloin emo oli tuudittanut hänet uneen vasten pehmeää vatsakarvaansa. Myrsky veti ihmeissään henkeä. Emo! Siitä oli niin kauan, kun hän oli viimeksi tuntenut emon turkin kosketuksen. Ukkonen lopetti. Hänen ja Myrskyn katseet kohtasivat, ja Myrskystä tuntui kuin hän olisi vajonnut emon silmien vihreisiin syvyyksiin. Emo kurkotti käpälällään ja veti hänet lähemmäs, ja hän tunsi emon sydämen lohduttavan sykkeen. Myrskyn päätä pyörrytti tämän kohtaamisen outous, vaikka samaan aikaan hän tajusikin, miten tutulta se tuntui. Valvemaailmassa hän ei ollut koskaan pystynyt muistamaan emoaan, mutta nyt hän tunnisti tämän turkin joka täplän. 11

Jopa emon hengityksen vieno tuoksu oli hänelle tuttu ja herätti muistoja pimeästä, kaikuvasta kaksijalanpesästä jossa hän oli syntynyt. Ukkosen näkeminen jälleen muistutti Myrskyä siitä naaraasta joka oli huolehtinut hänestä sen jälkeen, kun Harmaa Siipi oli tuonut hänet nummelle. Haukan Kiito on kiltti minulle. Naaras oli aina ollut häntä kohtaan lempeä. Silti oman emon rakkauden ja lohdun tuntu oli paljon voimakkaampi. Myrskyn kurkusta kohosi kehräys. »Kerro minulle taas se tarina», hän pyysi, vaikkei ollut varma mitä tarinaa tarkoitti, tai miksi halusi niin kovasti kuulla sen. Ukkonen asettui mukavammin hänen ympärilleen, yksi käpälä suojelevasti hänen lapojensa ympäri. Naaras epäröi hetken katsellen Myrskyn ohi kuin olisi voinut nähdä jonnekin mittaamattoman kauas. »Tapasin isäsi alkuaan metsässä», hän sanoi hiljaa, ja sanat kalskahtivat Myrskyn mielessä tutuilta. »Siinä suojaisassa notkossa jossa hän asui. Hän oli loikoilemassa jonkin vatukon edessä. Katseemme kohtasivat, ja sitten me… me vain tiesimme. Saatoin aistia rakkauden hänessä.» Myrsky kihisi hämmennyksestä kuin hänen turkissaan olisi vilissyt muurahaisia. »Miksi nyt on niin erilaista?» hän kysyi. »Kirkas Taivas käännytti minut pois – oma isäni! Mihin se kaikki rakkaus katosi?» Hän tunsi Ukkosen liikahtavan vaivautuneesti. »On se olemassa edelleen», hän vastasi. »Se on vain… Kirkas Taivas ei tiedä mitä tekisi sillä. Sinä autat häntä keksimään.» Hän taivutti päätään ja alkoi sivellä Myrskyn kylkeä voimakkain, lohduttavin nuolaisuin. »Tiedän että teet sen.» Myrsky rentoutui, mutta ennen kuin hän sai silmänsä kiinni, hän huomasi kaukaisuudessa äkillisen liikahduksen.

12

Hohtavan kuunkehrän editse asteli tumma kissanhahmo, pää ja häntä pystyssä. Vaikka kissa oli hyvin kaukana, Myrsky vaistomaisesti tiesi että se oli hänen isänsä. Ukkonenkin oli selvästi nähnyt sen, koska Myrsky tunsi että emon sydän kiihdytti lyöntejään. Hänen omaa sydäntään särki kun hän tajusi, että emo rakasti Kirkasta Taivasta edelleen. Hän pyrki nousemaan lähteäkseen isänsä perään, mutta Ukkonen tiukensi käpälänsä otetta ja veti hänet lähemmäs kylkeään. »Anna hänen olla», Ukkonen naukaisi hiljaa. »Mutta sinähän sanoit –» Myrsky purnasi. »Tämä ei ole oikea aika», hänen emonsa sanoi. »Tiedät sitten kun on.» Ukkonen ryhtyi taas nuolemaan hänen korviaan, ja hiljalleen hän asettui aloilleen. »Mutta kun hän on isäni…» hän supatti surullisesti. »Tiedän», Ukkonen rauhoitteli. Sitten hän leikkimielisyyden puuskassa taputti Myrskyä nenälle kynnet piilossa. »Sinussa on niin paljon häntä», hän kehräsi. Myrskyn sydäntä särki yhä pahemmin, aivan kuin sitä olisivat puristaneet terävät kynnet. »Miksei Kirkas Taivas sitten tunnusta minua?» hän tivasi. »Miksen voi mennä hänen luoksensa?» Hänen äänensä kohosi vaikerrukseksi. »Kaikki tuntuu olevan niin väärin!» Ukkosen silmät olivat hyvin murheelliset, kun hän katseli täysikuuta. Yötuuli yltyi, pörrötti hänen karvojaan, ja hän käpertyi tiukemmin Myrskyn ympärille suojaksi kylmältä. Myrsky ei enää nähnyt emon naamaa. Hän vain kuuli miten tämä ryhtyi taas puhumaan. »Sinä korjaat asiat», emo sanoi hiljaa, ja hänen äänensä soljui Myrskyn läpi kuin lämmin hunaja suonissa. »Kun sen aika tulee, tiedän että teet niin…»

13

LUKU 1

Nummiruohon uusi kasvusto huojui lämpimässä tuulessa, joka pörrötti Harmaan Siiven turkkia ja kertoi, että kylmä vuodenaika oli lähenemässä loppuaan. Vihreitä versoja työntyi maasta joka suunnalla, ja maisemaa täplittäviin piikkiherne­pensaisiin oli ilmestynyt kirkkaankeltaisia kukkia. Kaukaa kuuluva linnunlaulu lupasi yltäkylläisesti riistaa tulevina ­kuina. Muutaman hännänmitan päässä Myrsky hihkui riemusta painiessaan Haukan Kiidon pentujen, Salaman Hännän ja Terhon Turkin kanssa. Harmaa Siipi katseli rakastavin silmin, miten he kieriskelivät pehmeällä nurmella ja läpsivät toisiaan tassut huiskien, kynnet piilossa. Hän oli pyytänyt Haukan Kiidolta lupaa viedä pennut ulos saalistusoppiin. »Käyhän se», raidallinen naaras oli myöntynyt. »Mutta muistakin ettet päästä heitä liian kauas leiristä.» Nyt Harmaa Siipi oli hyvillään kun sai antaa pentujen leikkiä hetken ja nautti katsellessaan heidän huoletonta tohellustaan. Pidemmällä nummella hän näki Pilven Täplän ja Kirjavan Karvan palaamassa joelta päin tuoreet yrttikimput suussaan. Laonnut Kukka ilmestyi piikkihernepöheiköstä retuuttaen mukanaan kania. Hän raahasi saaliin notkoon, missä Naakan

14

Huuto ja Särkynyt Jää olivat kaivamassa taas maata avatakseen uuden nukkumatunnelin. Haukan Kiito ja Pitkä Varjo istuskelivat lähekkäin ja sukivat itseään jutellessaan. Tämä tuntuu nyt kodilta, Harmaa Siipi ajatteli muistellen pitkää taivalta pois vuorilta ja heidän vastoinkäymisiään nummelle asettumisessa. Oli ollut vaikeaa hyväksyä Kivistänäkijän näky siitä, että auringon polkua seuraamalla löytyisi uusi, parempi koti. Taival oli ollut täynnä vaaroja, ja kaikesta huolimatta he olivat selvinneet. Elämä on täällä hyvää. »Salaman Häntä, ole sinä jänis.» Myrskyn ääni palautti Harmaan Siiven huomion pentuihin. »Minä näytän sinulle miten sellainen napataan.» »Selvä.» Salaman Häntä rupesi hyppelemään sivulta toiselle matkien jäniksen epäsäännöllistä liikehdintää. Myrsky vilkaisi Terhon Turkkiin ja naukaisi: »Katso tätä!» Hän painautui maahan ja hiipi kohti Salaman Häntää, joka vilkuili taakseen nähdäkseen, saavuttiko vanhempi pentu häntä. Myrsky keinutteli takapäätään ja ampaisi valtavaan loikkaan. Kun hän laskeutui Salaman Hännän niskaan, musta pentu kiljahti, kierähti selälleen ja kietaisi tassunsa hänen kaulansa ympäri niin että kollit kellahtivat maahan yhdeksi pelmuavaksi turkkimytyksi. Me olimme Kirkkaan Taivaan kanssa joskus juuri tuollaisia, Harmaa Siipi ajatteli hiukan suruissaan. Miten ihmeessä päädyimme riitelemään niin pahasti? »Sinä kuolit!» Myrsky ulvaisi. »Minä tapoin sinut!» »Minä haluan tehdä tuon oikeasti!» Terhon Turkki ilmoitti hypellessään paikalle. »Minusta tulee paras saalistaja ikinä.» »Se on hyvä», Harmaa Siipi naukaisi ja tassutti pentujen luo. »Mutta sitä ennen teillä on paljon opittavaa.»

15

»Minä osaan vaania niin kuin Myrsky.» Salaman Häntä painautui matalaksi ja kiemurteli eteenpäin tassut nurmea kuopien. »Näetkö?» »Hienoa», Harmaa Siipi vastasi sanomatta mitään pennun hännästä, joka huiski ilmassa. »Mutta pitää osata muutakin kuin napata saalis. Täällä ulkona nummella saalis näkee teidät jo kaukaa, joten mitä teidän pitää tehdä?» »Loikata sen kimppuun… näin!» Terhon Turkki rääkäisi, hyppäsi veljensä päälle ja heitti tämän käpäliltään. Myrsky syöksyi mukaan. Pennut eivät ikinä saisi kiinni mitään, jos eivät pystyisi kiinnittämään asioihin huomiota, mutta Harmaa Siipi ei ryhtynyt moittimaan heitä. Tuntui hyvältä katsella iloisia, terveitä pentuja. He ovat niin isoja ja vahvoja… kaksi kertaa poloisen Räpyttävän Linnun kokoisia. Suru vihlaisi häntä kun hän muisti sisarensa, joka oli kuollut vuorilla koska ruokaa ei ollut riittänyt kylmään vuoden­ aikaan. Hän tunsi äkillistä suojelunhaluista rakkautta Myrskyä ja muita kohtaan; hän oli päättänyt, että heistä kasvaisi voimakkaita, terveitä kissoja. Kylmä vuodenaika ei ollut kovin ankara. Riistaa oli aina tarpeeksi. Harmaan Siiven oli edelleen vaikea tottua siihen, että lunta ei täällä tullut yhtä paksulti kuin vuorilla eikä se pysynyt maassa yhtä kauan. Kuura suli paljon aiemmin aamui­sin. Oli ollut vain harvoja päiviä, jolloin he eivät olleet pystyneet saalistamaan tai löytämään juomavettä, etenkin metsässä missä puut tarjosivat suojaa pahimmalta pakkaselta. Hän tukahdutti huokauksen. Edelleen hän toisinaan kaipasi kotiaan ja emoaan Hiljaista Sadetta, mutta helpompi elämä nummella merkitsi sitä, että pennut olivat selvinneet hengissä ja näkisivät pian lämpimän vuodenajan paluun.

16

Myrsky ja Salaman Häntä jatkoivat painiaan ja ulvoivat niin kovaa, että säikyttivät kaiken riistan nummelta. Terhon Turkki erkani äkkiä joukosta ja kiljaisi: »Katsokaa minua!» Hän pinkaisi notkoon ja katosi siihen tunneliin jonka suuta Harmaa Siipi oli aiemmin nähnyt Naakan Huudon ja Särkyneen Jään kaivavan. Hän lähti perään sydän jyskyt­täen. Nummen alla oli kokonainen verkosto tunneleita, enimmäkseen kanien kaivamia pesäkoloja. Kissat olivat alkaneet laajentaa niitä pesiksi, mutta kaikki paikat eivät vielä olleet turvallisia. Eikä Harmaalla Siivellä ollut onkaloissa koskaan luonteva olo. Niissä oli niin pimeää ja umpinaista, että hänestä tuntui vaikealta hengittää. Sitä paitsi jos pentu menee liian syvälle tunneleihin, emme välttämättä saa häntä sieltä ulos. Harmaan Siiven helpotukseksi Terhon Turkki ilmestyi melkein heti taas näkyviin, kun hänen perässään tuleva kissa tuuppasi hänet ulos. Kissan astuessa esiin Harmaa Siipi ­näki sen olevan pennun isä, Naakan Huuto. Särkynyt Jää pisti päänsä ulos heidän jälkeensä harmistunut ilme naamallaan. »Pysy poissa täältä», Naakan Huuto torui Terhon Turkkia. »Tämä tunneli ei ole vielä turvallinen. Me Särkyneen Jään kanssa kaivamme sitä vielä.» Hän näpäytti tytärtään napakasti nenälle, kynnet sisällä. »Eikö sinulla pitäisi olla saalistus­ oppitunti Harmaan Siiven kanssa?» »Niin onkin», Harmaa Siipi huusi alas. »Kiitos, Naakan Huuto.» Musta kolli nyökkäsi vastaukseksi ja katosi sitten taas tunneliin Särkyneen Jään kanssa. Terhon Turkki kääntyi poispäin häntä riipuksissa ja tarpoi mäkeä ylös kuopan reunalle. »Vau!» Salaman Häntä huudahti, kun Terhon Turkki saapui toisten luo. »Tuo oli mahtavaa! Nyt me tiedetään miten voi saada tällin nenälle!» 17

Terhon Turkki mulkaisi häntä muttei vastannut. »Sinun pitäisi varmaan näyttää se meille uudelleen», hänen veljensä kiusoitteli. »En ehkä ihan ymmärtänyt sitä täysin.» »Ai et? No näin sinä saat tällin nenälle, senkin kirpunaivo!» Terhon Turkki sihahti ja huiskaisi käpälällä veljensä nenää. Salaman Häntä hyppäsi taaksepäin. »Hei, tuo sattui!» »Nyt riittää», Harmaa Siipi maukui ja meni pentuetoverus­ ten väliin ennen kuin kehkeytyisi tappelu. »Meidänhän piti saalistaa, muistatteko?» Hänen helpotuksekseen pennut alkoivat asettua ja kiehnäsivät vähän aika kunnes löysivät mukavat istumapaikat. He katselivat Harmaaseen Siipeen silmät pyöreinä. Harmaa Siipi vilkaisi, löytyisikö ympäriltä jotain minkä avulla nuoret pennut oppisivat helpommin. Hän huomasi liikettä erään piikkihernepensaan alla: sieltä kurkisti kani, joka tuli näykkimään ruohoa. »Katsokaa tuonne», hän sanoi pennuille hännällään osoittaen, »mutta älkää liikkuko. Näettekö tuon kanin? Minä aion napata sen.» Pennut nyökyttivät silmät säihkyen ja hännänpäät malttamattomasti väristen. »Ensin», Harmaa Siipi jatkoi, »aion antaa sen tulla vähän kauemmas pensaasta. Luultavasti sen pesäkolon suu on piilossa jossain tuon alla. Ja kun jahtaan sitä, pidän sitä tarkasti silmällä jotta arvaan, mihin se on aikeissa juosta.» Hänen puhuessaan kani oli tullut edemmäs ulkosalle. Harmaa Siipi katseli tarkasti ja odotti juuri oikeaa hetkeä. Sitten hän ampaisi salamana sen perään nauttien siitä tunteesta kun lihakset venyivät ja tuuli virtasi turkin läpi. Hän oli ehtinyt muutaman hännänmitan päähän ennen kuin kani hoksasi hänet. Se pakeni hätääntyneesti kiljaisten ja

18

valkoinen häntä pompahdellen. Harmaa Siipi piti katseensa siinä kiinni ja kiri katkaisemaan otuksen tien, kun se yritti päästä kääntymään takaisin kohti pensaan suojaa. Kanin käpälät lipsuivat, kun se kaartoi taas poispäin. Mutta Harmaa Siipi sai sen kiinni muutamalla harppauksella, iski sen käpälillään eturuumiista maahan ja surmasi sen sitten puremalla sitä kurkkuun. Hänet valtasi tyytyväisyys. Hän nosti vielä lämpimän saaliinsa ja hölkytti ihailevasti katselevien pentujen luo. »Hienosti napattu, Harmaa Siipi!» Myrsky huudahti. »Minä haluan tehdä noin», Terhon Turkki maukui. »Sinä saatkin, pian», Harmaa Siipi lupasi ja työnsi kanin läheisen piikkihernepensaan oksien alle. Palaan hakemaan sen kun olemme valmiit. »Itse asiassa voisitte kokeilla nyt. Kuka löytäisi jotain riistaa?» Pennut ponkaisivat käpälilleen, tähyilivät ympärilleen ja nuuhkivat vimmatusti ilmaa. »Minä haistan vain kanin», Salaman Häntä nurisi. »Siirrytään sitten», Harmaa Siipi maukui ja vei heidät muutaman hännänmitan päähän notkosta. »Myrsky, näetkö mitään?» Harmaa Siipi oli jo havainnut hiiren, joka nakersi siemeniä pienessä heinikossa. Kun se puikkelehti heinänkorsien välitse, niiden latvat alkoivat heilua ja Myrsky huomasi liikkeen. »Tuolla!» hän kuiskasi kääntäen korviaan kohti hiirtä. »No niin, anna mennä», Harmaa Siipi kehotti. Myrsky painautui oitis matalaksi ja lähti hiipimään eteenpäin. Harmaa Siipi pudisteli päätään ja piti äänensä edelleen hiljaisena, jotta hiiri ei huomaisi. »Ei. Minähän sanoin jo, että tuo tapa voi toimia metsässä, missä on paljon piilo­paikkoja ja

19

puiden äänet peittävät lähestymisen äänen. Täällä se ei kuitenkaan käy, koska saalis näkee sinut jo kaukaa. Sinun on luotettava nopeuteen.» »Ai… selvä.» Myrsky nousi taas pystyyn hännänpää turhautuneesti nykien ja säntäsi sitten nummen poikki kohti sitä mätästä jossa hiiri piilotteli. »Nopeammin!» Terhon Turkki rääkyi. »Typerä karvapallo!» Salaman Häntä läimäytti häntänsä sisarensa suun eteen. »Katso nyt, minkä teit!» Terhon Turkin äänen kuullessaan hiiri jähmettyi ja tajusi vaaran olevan lähellä. Sitten se pinkaisi ulos heinikosta ja vipelsi kohti muutaman hännänmitan päässä olevaa kivikkoa. Myrsky yritti kiriä vielä hurjemmin, mutta jotenkin hän onnistui sotkeutumaan omiin käpäliinsä, menetti tasapainonsa ja mätkähti maahan. Hiiri pujahti kahden kiven väliin ja katosi. Myrsky kömpi pystyyn, ravisti turkkiaan ja laahusti toisten luo pää painuksissa. »Anteeksi», hän mumisi. »Ei se mitään», Harmaa Siipi vastasi laskien hännänpäänsä Myrskyn lavalle. »Ensi kerralla paremmin.» Vilkaistessaan Myrskyn valtavia valkoisia käpäliä hän tajusi, miksi pentu oli niin kömpelö. Hänestä oli selvästikin kasvamassa iso, voimakas kissa, mutta hän oli nyt hontelossa ikävaiheessa eikä täysin hallinnut liikkeitään. Hänen aikansa tulee vielä, Harmaa Siipi ajatteli. Hänen täytyy vain odottaa kärsivällisesti. »Minä haluan kokeilla nyt», Terhon Turkki maukui. »Jos sinä et säikytellyt kaikkea riistaa tiehensä.» »Mitä?» Myrskyn silmät levisivät närkästyneesti. »Jos sinä et olisi –»

20

Harmaa Siipi nosti käpälänsä keskeyttääkseen kinastelun. »Me etsimme lisää riistaa», hän aloitti. »Kyllä jotakin täytyy olla.» »Tuolla!» Salaman Häntä osoitti hännällään. Harmaa Siipi kääntyi ja näki pienen lintuparven nokkimassa ruohoa lähellä sitä kivikkoa, johon hiiri oli kadonnut. Hän nyökkäsi. »Lähde perään.» Salaman Häntä pudottautui heti samanlaiseen kyyryyn kuin Myrsky, aivan kuin Harmaan Siiven ohjeet olisivat menneet häneltä täysin ohi korvien. »Juokse, senkin kirpunaivo!» Terhon Turkki kiljaisi veljelleen. Hän säntäsi matkaan ja kiiti ruohikolla häntä perässä hulmuten. Harmaa Siipi ihaili hänen nopeuttaan, mutta juostessaan naaras päästeli innostuneita vinkaisuja. Muutama lintu oli lentänyt pois jo ensimmäisen vinkaisun kuullessaan, ja muu parvi kohosi ilmaan kauan ennen kuin Terhon Turkki ehti edes lähelle. Salaman Häntä, joka oli seurannut perässä heti tajut­ tuaan että oli virhe yrittää vaania, pysähtyi ja kääntyi takaisin tympääntyneen näköisenä. »Kuka nyt on kirpunaivo?» hän kysyi. Harmaa Siipi pudisti päätään ja yritti olla näyttämättä, miten häntä huvitti. »Teillä kaikilla on vielä paljon opittavaa», hän sanoi hiljaa. Kun hän odotti kahta pentua takaisin, hänen huomionsa kääntyi Myrskyyn, joka ponnisti valtavaan loikkaan. Harmaa Siipi näki että yksi linnuista oli laskeutunut vähän matkan päähän. Myrskyn etukäpälät ojentuivat ja iskivät linnun maahan kun se yritti turhaan pyrähtää pakoon.

21

Nuori kissa suoristautui roikottaen lintua suustaan. Hänen silmänsä loistivat. »Minä sain yhden!» hän ilmoitti ääni höyhenten tukahduttamana. Hetkeen Harmaa Siipi ei pystynyt antamaan hänelle hänen ansaitsemiaan kehuja. Mahtiloikka oli muistuttanut »’Minä näytän hänelle!’ Myrsky ajatteli. häntä liikaa Myrskyn isästä, Kirkkaasta Niin kuin ’Minä näytän kaikilleTaivaasta. kissoille.’» silloin kun hän tappoi sen haukan, vähän ennen kuin lähdimme vuorilta. Harmaan Siiven valtasivat taas kipeät muistot niistä päiVuoriston kissat ovat veljensä taivaltaneet reviirille vistä, jolloin hän oli ollut kanssauudelle hyvin läheinen. elämän toivossa. Ruokaanähdä kyllävelHän eiyltäkylläisen ollut uskaltautunut metsään tai yrittänyt jeään sen jälkeen, kun tämä oli kieltäytynyt tunnustamasta riittääkin, mutta kissojen välit ovat alkaneet Myrskyä pojakseen, ja se oli ollut ennen kylmän vuodenajan kiristyä – ja tiiviisti yhtä pitänyt joukko on alkua. Heidän viimeisellä tapaamisellaan Harmaa Siipi oli kahdeksi. Nuoriollut kolli nimeltä Myrsky jopajakautunut julistanut, ettei Kirkas Taivas enää hänen veljensä. on jäänyt isänsä hylkäämäksi päätynyt eriSiiLähimmän perheenjäsenen menettäminenjapisti Harmaan ven sydämeen kuin piikki, mutta hän eiuhatessa pystynyt näyttää antamaan leiriin. Kun hän metsäpalon Kirkkaalle Taivaalle anteeksi Myrskyn torjumista niin tylysti. kyntensä, isä pyytääkin häntä takaisin luokseen. Harmaa Siipi huokaisi. Olen yrittänyt kasvattaa Myrskyn Myrskyystävällisyyttä on vaikeanjavalinnan edessä: kumpi on osoittamaan myötätuntoa – mutta nouseeko tärkeämpää, verisukulaisuus vai ajan mittaan Kirkkaan Taivaan luonne hänessä esiin kumminkin, teinpä mitä vain? kehittynyt toveruus? Harmaan Siiven takaa kuului pehmeä tervehdys-mrrau, joka havahdutti hänet synkistä mietteistään. kääntyi ja Klaanien synty -saaga kertooHän siitä, näki kilpikonnakuvioisen naaraan tulevan häntä kohti loikmiten soturikissojen klaanit saivat alkunsa. kien. Hänen silmänsä levisivät ja ilo valaisi hänet kuin aurinMyrskyn aika onNaaras saagan osa. kansgon säde. Kilpikonnan Häntä! olitoinen tullut heidän saan vuorilta ja ollut hänelle uskollinen ystävä, kunnes… Ei kun ei. Minä en ala vatvoa sitä nyt. »Kilpikonnan Häntä!» hän huudahti. »Miten löysit meidät?» Kilpikonnan Häntä oli lähtenyt vuoristokissojen luota ennen kuin he olivat muuttaneet uuteen leiriinsä.

G

22

www.wsoy.fi

*9789510496619*

T84.2

ISBN 978-951-0-49661-9

Kannen kuva: Owen Richardson