Hunter, Erin: Soturikissat: Tähtien enne 2: Etäiset kaiut (WSOY)

ÄH

T IE N E NN

2

ERIN HUNTER W S OY

E

T

E TÄ I S E T K A I U T

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, OMEN OF THE STARS #2: FADING ECHOES Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, OMEN OF THE STARS #2: FADING ECHOES Text copyright © Working Partners Limited 2009 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Owen Richardson 2015 Map art © Dave Stevenson 2015 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö Suomennos ilmestynyt aiemmin Art Housen kustantamana 2017 ISBN 978-951-0-49644-2 Painettu EU:ssa

Todelliselle Muratti­tassulle, ja koko FarDriving Clanille

JOITAKIN KLAANIKISSOJA

MYRSKYKLAANI Päällikkö

tulitähti

– kellanpunainen kolli, jonka turkki on liekinvärinen

Varapäällikkö

vatukkakynsi

Parantaja

närhisulka

Soturit

(kollit sekä naaraat, joilla ei ole pentuja)

– tummanruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät

– harmaa raidallinen kolli, jolla on sokeat siniset silmät

harmaaraita milli

– pitkäkarvainen harmaa kolli

– juovikas harmaankirjava naaras

tomuturkki

– tummanruskea raidallinen kolli

hiekkamyrsky – vaalean kellanpunainen naaras, jolla on vihreät silmät saniaisturkki

– kullanruskea raidallinen kolli

– kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras, jolla on meripihkanväriset silmät

ratamohäntä

– pitkäkarvainen valkoinen kolli, jolla on siniset silmät pilvihäntä

kirkassydän – valkoinen naaras, jolla on kellanpunaisia läiskiä okakynsi

– kullanruskea raidallinen kolli

oravaliito

– punaruskea naaras, jolla on vihreät

silmät – vaaleanruskea raidallinen naaras, jolla on meripihkanväriset silmät

lehtilampi

– pitkäjalkainen musta kolli, jolla on ruskea vatsapuoli ja meripihkanväriset silmät

lukkikoipi

koivuruska valkosiipi

– vaaleanruskea raidallinen kolli

– valkoinen naaras, jolla on vihreät

silmät marjanenä

– kermanvärinen kolli

pähkinähäntä hiiriviiksi

– pieni harmaavalkoinen naaras

– harmaavalkoinen kolli – harmaa raidallinen naaras; mestari

tuhkasydän

murattitassun

– kullanruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät; kyyhkytassun mestari leijonaroihu

kettuloikka jääpilvi

– punertava raidallinen kolli

– valkoinen naaras

konna-askel

– mustavalkoinen kolli

ruusukukka

– vaaleanruskea naaras

varpuloiste

– tummanruskea naaras

– kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras

kukkasade

– hyvin vaalean harmaa kolli, jolla on mustia raitoja kimalaisraita

Oppilaat

(yli kuuden kuun ikäiset soturiharjoittelijat) kyyhkytassu

– vaaleanharmaa naaras, jolla on

siniset silmät – hopeanharmaan ja valkoisen kirjava naaras, jolla on tummansiniset silmät murattitassu

Kuningattaret

(naaraat, jotka ovat tiineinä tai hoitavat pentuja) – vaaleanharmaa tummajuovainen naaras, jolla on vihreät silmät

lehväpilvi

– kermanvaalea pitkäkarvainen kissa, joka on kotoisin hevospaikasta

kaunokainen

– kilpikonnakuvioinen naaras; marjanenän pentujen kirsikkapennun (kellanpunainen naaras) ja kontiaispennun (ruskeanvaalea kolli) emo unikkohalla

Klaanin­ vanhimmat

(entiset soturit ja kuningattaret, jotka viettävät vanhoja päiviään) hiiriturkki

– pieni tummanruskea naaras

– pulska raidallinen kolli, jolla on harmaa kuono; entinen erakko

sulo

pitkähäntä – vaaleankirjava kolli, jolla on mustat raidat; siirtynyt varhain klaanin­vanhimmaksi menetettyään näkönsä

VARJOKLAANI Päällikkö

mustatähti – suurikokoinen valkoinen kolli, jolla on valtavat pikimustat käpälät

Varapäällikkö

ruosteturkki

Parantaja

pikkupilvi

– punaruskea naaras

– erittäin pieni raidallinen kolli; (kellanpunainen kolli) mestari

liekkihännän

Soturit

tammiturkki – pieni ruskea kolli; hilleritassun (vaaleanruskea-harmaa kolli) mestari pihlajakynsi savujalka

– kellanpunainen kolli

– musta kolli

konnajalka

– tummanruskea kolli

omenaturkki

– täplikäs ruskea naaras

– mustavalkoinen kolli

varishalla

– ruskea kolli, jolla on selässä pitkä arpi; mäntytassun (musta naaras) mestari

rotta-arpi

lumilintu

– puhtaanvalkoinen naaras

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on vihreät silmät; kottaraistassun (kellanpunainen kolli) mestari keltaturkki

oliivinenä

– kilpikonnakuvioinen naaras

pöllökynsi

– vaaleanruskea raidallinen kolli

päästäisjalka

– harmaa naaras, jolla on mustat

tassut karsiturkki punapaju

– tummanharmaa kolli

– täplikäs ruskea-kellanpunainen kolli

tiikerisydän

– tummanruskea raidallinen kolli

huomenkarva

Kuningattaret

– kermanvärinen naaras

sykkyräturkki – raidallinen naaras, jonka pitkät karvat sojottavat eri suuntiin

– mustan, valkoisen ja kilpikonnakuvioisen kirjava naaras

murattihäntä

Klaanin­ vanhimmat

– tummanharmaa kolli unikonvarsi – pitkäjalkainen vaaleanruskea raidallinen naaras käärmehäntä – tummanruskea kolli, jolla on raidallinen häntä valkovesi – valkoinen pitkäkarvainen naaras, jonka toinen silmä on sokea setrisydän

TUULIKLAANI Päällikkö

yksitähti

– ruskea raidallinen kolli

Varapäällikkö

saarnijalka

Parantaja

haukkalento

Soturit

varissulka

– harmaa naaras – täplikäs harmaa kolli

– tummanharmaa kolli

pöllöviiksi

– vaaleanruskea raidallinen kolli; (vaaleanruskea kolli) mestari

viiksitassun

– pieni valkoinen naaras

valkohäntä yöpilvi

– musta naaras

– hyvin vaalea harmaavalkoinen naaras, jolla on siniset silmät

piikkihernehäntä

lumikkoturkki

– kellanpunainen kolli, jolla on

valkeat käpälät jänisloikka

– ruskeavalkoinen kolli

lehtihäntä – tumma raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät muurahaiskarva

– ruskea kolli, jonka toinen

korva on musta hiillosjalka – harmaa kolli, jolla on kaksi tummaa käpälää kanervahäntä – vaaleanruskea raidallinen naaras, jolla on siniset silmät; hernetassun (harmaavalkoinen naaras) mestari

– musta kolli, jolla on meripihkanväriset silmät; järkäletassun (iso vaaleanharmaa kolli) mestari viimaturkki

saraviiksi

– vaaleanruskea raidallinen naaras

pääskyhäntä

– tummanharmaa naaras

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on otsassa iso valkoinen laikku

aurinkopistos

Klaanin­ vanhimmat

– tummanharmaa raidallinen kolli – raidallinen kolli

seittijalka lovikorva

JOKIKLAANI Päällikkö

leoparditähti

– epätavallisen täplikäs kullankirjava naaras

Varapäällikkö

usvajalka

Parantaja

perhonsiipi

Soturit

ruokoviiksi

– harmaa naaras, jolla on siniset silmät

– täplikäs kullanvärinen naaras; pajuhohteen (harmaa raidallinen naaras) mestari – musta kolli; lommotassun (tummanruskea raidallinen kolli) mestari

– vaaleanharmaa raidallinen naaras; taimentassun (vaaleanharmaa raidallinen naaras) mestari harmaausva

minttuturkki jääsiipi

– vaaleanharmaa raidallinen kolli

– valkoinen naaras, jolla on siniset silmät

särkihäntä

– tummanharmaa naaras; (ruskeavalkoinen naaras) mestari

sammaltassun

– täplikäs harmaa kolli; kaislatassun (vaaleanruskea raidallinen kolli) mestari

sorajalka

malvanenä

– vaaleanruskea raidallinen kolli

– kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava kolli

punarintasiipi

kuoriaisviiksi kukkaturkki

Kuningattaret

– ruskeavalkoinen kirjava kolli

– harmaavalkoinen naaras

ruohokarva

– vaaleanruskea kolli

hämyturkki

– ruskea raidallinen naaras

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on siniset silmät

sammalturkki

Klaanin­ vanhimmat

– täplikäs harmaa naaras loikkahäntä – oranssivalkea kolli kirjonenä

KLAANIEN ULKOPUOLISIA KISSOJA – lihaksikas valkoharmaa kolli, joka asuu hevospaikan ladossa hahtuva – pieni valkoharmaa naaras, joka asuu hevospaikassa savu

MUITA ELÄIMIÄ keskiyö

– tähtiä katseleva mäyrä, joka asuu meren rannalla

KAKSIJALKOJE VIHERLEHTIPAIK KAKSIJALANPESÄ

u

lk

en

oj

ks

ka

n

o lk

ja

si

k ka

lk

po

je

lk

ija

u

po

aukio

varjoklaanin leiri

KAKSIJALKOJEN VIHERLEHTIPAIKKA

puolisilta

pie ukkospni olku

puolisilta

SAN SILMIN KIS

saari

pur

o

jokiklaanin leiri

hevospaikka 2

KUULAMPI

EN KKA HYLÄTTY KAKSIJALANPESÄ

KLAANIT

ku

ol

p os

k

a nh

va

uk

myrskyklaanin leiri MYRSKYKLAANI

vanha tammi

järvi

JOKIKLAANI

VARJOKLAANI

Tuuliklaanin leiri

TUULIKLAANI

rikkinäinen puolisilta

TÄHTIKLAANI

KAKSIJALkala

POHJ

OINEN

u

lk

o sp

ko

uk

3

JÄNÖTIENOON RETKEILYALUE RAUHALANMÖKKI

satulasepänmetsä

män

tylä

NTIE

MÄNTYLÄN PURJEHDUSKESKUS

K AK

SIJALAN SILMIN

MÄNTYLÄNSAARI

ki

jo va l a

VALK

OKIR

KON

4

TIE

ritarin vesakko

E i kUH äy OK tö SE ss N ä) TI

MAASTO

ILO

(e

KI V

HYLÄTTY TYÖMIEHEN TALO

kristallilampi

kivilouhos

jänökummun metsä LEHTIMETSÄÄ

MÄNTYMETSÄÄ

N SUOTA

RAUHALANJÄRVI

jänökumpu

JÄRVI

POLKUJA POHJ

JÄNÖKUMMUN RATSASTUSTALLI

OINEN

E

TI

UN

M

M

U ÖK

N

JÄ

5

ESINÄYTÖS

Puiden oksat kahisivat toisiaan vasten elottoman metsämaan yllä. Usva kietoi sisäänsä sileät puunrungot, luun­vaaleat, ja kulki pyörteinä yönmustan metsän läpi. Oksien ylä­puolella ammotti taivas tähdettömänä ja kylmänä. Ei ollut kuuta luomassa varjoja, mutta puiden välissä hohti aave­mainen valo. Käpälät kulkivat pitkin kuollutta maata. Kaksi soturia nousi takajaloilleen ja iski toistensa kimppuun heiluen ja vääntyillen hämärässä kuin aaveet. Toinen ruskea. Toinen musta. Tuuli rapisutti puita, kun ruskea kolli kohottautui ja tähtäsi häijyn iskun kohti hoikkaa vastustajaansa. Musta kolli väisti irrottamatta hetkeksikään katsettaan vihollisensa käpälistä, ja hänen silmänsä painuivat keskittyneiksi viiruiksi. Ruskean soturin lyönti meni ohi ja hän tömähti maahan eikä ehtinyt kääntyä tarpeeksi nopeasti välttääkseen mustan kollin terävää näykkäisyä. Hän sihahti ja nousi taas takajaloilleen, kiepahti ympäri yhdellä jalalla, syöksyi ja jysäytti etu­ käpälänsä mustan kollin lavoille kuin kivet. Kolli lyyhistyi iskun voimasta. Kuului puhahdus, kun hänen rintansa iskeytyi maahan. Ruskea kolli raastoi piikinterävillä kynsillään vastustajansa nahkaa, ja hänen nenänsä värähti, kun haavasta pulpahti helakanpunaista, suolaista verta.

17

Vikkelästi kuin käärme musta kolli luikahti vihollisensa otteesta ja alkoi huitoa etukäpälillään puolelta toiselle keinuen, kunnes ruskea soturi kavahti taemmas. Juuri silloin – huomion herpaantumisen häviävänä hetkenä – musta kolli ponkaisi eteenpäin ja upotti hampaansa syvälle ruskean soturin etujalkaan. Soturi ulvaisi ja ravisteli kollin irti silmät raivosta leiskuen. Silmänräpäyksen ajan kissat tuijottivat toisiaan laskelmoivan kiiltävin silmin. Sitten musta kolli painautui matalaksi, kierähti ja veti itsensä ruskean kollin lumivalkean vatsan alle. Ennen kuin hän ehti kömpiä pois, ruskea kuitenkin loikkasi hänen päälleen, tarrasi häneen pitkillä, käyrillä kynsillään ja naulitsi hänet maahan. ”Liian hidasta”, ruskea soturi murisi. Musta kolli rimpuili ja hänen silmissään välähti pakokauhu, kun vihollisen hampaat alkoivat puristua hänen kurkkuunsa. ”Riittää.” Varjoista astui esiin tumma raidallinen kolli, jonka jykevät käpälät hämmensivät usvaa. Kissat jähmettyivät ja päästivät sitten toisistaan irti. Ruskea soturi nousi istumaan toinen etukäpälä koholla kipeän näköisenä. Musta kolli kömpi käpälilleen ja ravisti turkkiaan niin että maahan sinkoutui veripisaroita. ”Joitain hyviä liikkeitä, Haukka­halla.” Tumma raidallinen kissa nyökkäsi rotevalle soturille; sitten hänen katseensa käännähti mustaan kolliin. ”Sinä edistyt, Viima­turkki, mutta sinun on oltava vielä nopeampi, jos aiot päihittää vahvempia sotureita. Jos et pärjää vastustajalle painossa, hae sen sijaan nopeutta ja käytä hänen painoaan häntä vastaan.” Viima­turkki nyökkäsi. ”Lupaan harjoitella sitä, Tiikeri­ tähti.”

18

Varjoista pujahti esiin neljäs kolli. Hänen hopeanharmaat raitansa hohtivat hämyssä, kun hän tuli kiehnäämään Tiikeri­ tähteä vasten. ”Haukka­halla pärjää kenelle hyvänsä soturille”, hän kehräsi hunajaisesti. ”Monella kissalla ei ole samanlaisia taitoja ja voimia.” Tiikeri­tähti nosti huultaan. ”Vaiti, Musta­raita!” hän sihahti. ”Haukka­halla tietää kyllä vahvuutensa.” Musta­raita hämmästyi. ”Enhän minä –” Tiikeri­tähti keskeytti hänet. ”Ja aina on varaa parantaa.” Erään puun takaa luikahti esiin kissa, jonka yöntumma turkki hapsotti vasten sileänharmaata runkoa. ”Haukka­halla luottaa liikaa voimiinsa”, hän jupisi. ”Viima­turkki taas nopeuteensa. Yhdessä heistä tulisi hyvä soturi. Erikseen he ovat haavoittuvaisia.” ”Rikkotähti.” Haukka­halla tervehti takkuista raidallista kollia, jolla oli hampaat irvessä. ”Pitäisikö meidän kuunnella sellaisen soturin neuvoja, joka epäonnistui Närhi­sulan vaientamisessa?” Rikkotähti heilautti hännänpäätään. ”En odottanut Tähti­ klaanin taistelevan niin hurjasti hänen puolestaan.” ”Älä koskaan aliarvioi vihollistasi.” Haukka­halla ojensi etukäpäläänsä ja sävähti. Viima­turkki nuolaisi kyljessään olevia syviä viiltoja, ja hänen kielensä värjäytyi punaiseksi hänen omasta verestään. ”Meidän on oltava valmiina”, Tiikeri­tähti murisi. ”Ei riitä, että pystymme voittamaan yhden vihollisen kerrallaan. Meidän on harjoiteltava kunnes pystymme käymään kokonaista partiota vastaan yhdellä käpälällä.” Viima­turkki nosti katseensa haavastaan silmät leimahtaen. ”Voitan jo Jänisloikan ja Lehtihännän harjoituksissa.” Tiikeri­tähden katse synkkeni. ”Harjoittelu on eri asia. Soturit taistelevat kovemmin, kun on kyse hengestä.” 19

Viima­turkki kynsi maata. ”Osaan minä taistella kovemmin.” Tiikeri­tähti nyökkäsi. ”Sinulla on siihen enemmän aihetta kuin useimmilla.” Viima­turkin kurkusta kumpusi murahdus. ”Sinulle on tehty vääryyttä”, Tiikeri­tähti maukui pehmeästi. Viima­turkin nuoret piirteet näyttivät hämärässä pentumaisilta. ”Sinä tunnut olevan yksi harvoista, jotka tajuavat sen.” ”Olen sanonut, että sinun on kostettava”, Tiikeri­tähti muistutti. ”Meidän avullamme voit kostaa kaikille kissoille, jotka ovat pettäneet sinut.” Viima­turkin katse muuttui ahneeksi, kun tumma soturi jatkoi. ”Ja kaikille niille, jotka ovat vain katselleet vierestä mitään tekemättä, kun muut ovat vaatineet itselleen sitä mikä on sinun.” ”Alkaen Varissulasta.” Viima­turkki ärähti isänsä nimen. Rikkotähti huitaisi ilmaa käyrällä hännällään. ”Mitä isäsi on tehnyt puolustaakseen sinua?” Hänen sanojaan höysti katkeruus, joka tuntui nousevan hänen omista muistoistaan. Musta­raita luikahti eteen. ”Hän ei ole koskaan ole pitänyt sinua arvossa.” Tiikeri­tähti hätisti raidallisen soturin takaisin hännän­ näpäytyksellä. ”Hän yritti murskata sinut, tehdä sinusta heikon.” ”Ei onnistunut”, Viima­turkki sylkäisi. ”Mutta hän yritti. Kenties hän arvosti myrsky­klaanilais­ pentujaan enemmän. Niiden kolmen ei olisi ikinä pitänyt syntyäkään.” Tiikeri­tähti tassutti kohti nuorta soturia silmät kiiluen ja katsoi Viima­turkkia silmiin tiukasti kuin saalistaan 20

lumoava käärme. ”Sinua on imetetty valheilla ja toisten heikkoudella. Olet kärsinyt, kun toisilla on mennyt hyvin. Mutta sinä olet vahva. Panet asiat järjestykseen. Isäsi petti klaaninsa ja sinut. Lehti­lampi petti Tähti­klaanin ottamalla kumppanin.” Viima­turkin häntä viuhtoi. ”Pistän heidät kaikki maksamaan teoistaan.” Hänen katseessaan ei ollut tulta, pelkkää kylmää vihaa. ”Saan kostaa joka ikiselle.” Rikkotähti työntyi eteen. ”Olet jalo soturi, Viima­turkki. Et voi elää valheissa. Suonissasi virtaa liian voimakkaana uskollisuus soturilaille.” ”Toisin kuin niiden pelkurien”, Viima­turkki myönsi. Haukka­halla oli noussut käpälilleen. ”Lisää harjoituksia?” hän ehdotti. Tiikeri­tähti pudisti päätään. ”Sinulle on eräs toinen tehtävä.” Hän heilautti leveää päätään ja katsoi soturiin. Haukka­halla siristi silmänsä jäänsiruiksi. ”Mikä?” ”On eräs toinen oppilas”, Tiikeri­tähti sanoi. ”Hänellä on suuria voimia. Hänen on liityttävä meihin, niin puntit ovat taistelussa tasan.” ”Haluatko, että käyn hänen luonaan?” Haukka­hallan nau’ussa oli uhkaava sävy. Tiikeri­tähti nyökkäsi. ”Kulje hänen unissaan. Opeta hänelle, että meidän taistelumme on hänen kohtalonsa.” Hän heilautti pitkän, tumman häntänsä päätä. ”Mene.” Kun roteva soturi kääntyi ja lähti tallustamaan usvan sekaan, Tiikeri­tähti murisi hänen jälkeensä: ”Ei pitäisi tulla ongel­mia. Hän on valmis.”

21

LUKU 1

Kyyhky­tassu vapisi unissaan. ”Kyyhky­tassu! Kyyhky­tassu!” vaikeroivat äänet hänen ympärillään kun hän räpiköi virrassa, joka repi hänen turkkiaan ja kieputti häntä pimeyden läpi. ”Kyyhky­tassu!” Ääni oli pelosta kireä. Hänen ohitseen ui puita ja oksia, jotka kulkeutuivat kauas alavirralle. Alapuolella ammotti pimeys, jota jatkui niin kauhistuttavan syvälle että Kyyhky­tassun kurkkua kuristi. ”Kyyhky­tassu!” Väre­hännän epätoivoinen, orpo uikutus kaikui Kyyhky­tassun korvissa. Hän hätkähti ja räväytti silmänsä auki. Hänen sisarensa Muratti­tassu liikahti hänen vieressään. ”Näitkö sinä unta?” Hopeanharmaan ja valkoisen kirjava naaras nosti päätään ja katsahti huolestuneena Kyyhky­tassuun. ”Sätkit kuin mikäkin hiiri.” ”Paha uni.” Kyyhky­tassu pinnisteli pitääkseen naukunsa tasaisena. Hänen sydämensä jyskytti ja Väre­hännän huuto kaikui hänen päässään. Hän kurkotti eteenpäin ja nuolaisi Muratti­tassun päätä. ”Se oli ja meni”, hän valehteli. Kun Muratti­tassun uneliaat silmät alkoivat painua kiinni, Kyyhky­tassu hengitti sisarensa pehmeää tuoksua. Olen kotona, hän muistutti itselleen. Kaikki on hyvin. Silti hänen

22

sydämensä takoi edelleen. Hän venytteli vuoteellaan niin että väreet kulkivat häntää pitkin ja kömpi sitten käpälilleen. Hän tassutteli varovasti makuusijojen välitse ja ulos pesästä. Kuun valo lankesi autiolle aukiolle, ja leiriä ympäröi­vien kivi­seinien yllä taivas oli aamuisen maidonvaalea. Pentu­ tarhas­ta kantautui Unikko­hallan vastasyntyneiden pentujen miukuna, ja pesistä kuului kuorsauksen hyrinää. Ilma tuntui Kyyhky­tassun kuonolla oudolta, viileältä ja märältä. Monen kuun ajan hän oli tuntenut pelkän kuivuuden paahtavan, kielellä kuivan tuulen. Nyt hän kuitenkin maistoi metsän veh­ reän tuoreuden, huumaavan ja houkuttelevan. Tähtien täplittämän taivaan poikki leijaili pilviharso, joka kietoi Hopeahännän hämähäkinseittiinsä. Kyyhky­tassu mietti, katseliko Väre­häntä jostakin tähtiesi-isien joukosta. Anteeksi. Sana kaikui hänen korvissaan kuin pöllön yksinäinen huuto. Vaikka matkasta ylävirralle oli jo neljänneskuu, muisto tuntui yhä särkynä Kyyhky­tassun lihaksissa. Hän ja Leijona­ roihu sekä kaksi kissaa kustakin muusta klaanista olivat taivaltaneet etsimään majavia, jotka olivat tukkineet joen ja kuivattaneet järven. Yhdessä he olivat tuhonneet padon ja vapauttaneet veden, joka oli täyttänyt järven uudelleen. Ja nyt elämä oli palaamassa reviireille. Kyyhky­tassu tunsi sen metsän havinassa, kuuli sen riistaeläinten liikahduksissa leirin ulkopuolella. Hänet valtasi ylpeys. Juuri hän oli aistinut ne majavat, kun ne tekivät tihutyötään. Hän oli ollut mukana hajottamassa niiden patoa, ja nyt kaikki klaanit selviäisivät. Muisto oli kuitenkin katkeransuloinen, kuin siankärsämöä kielellä. Joki­klaanin soturi Väre­häntä oli kuollut taistellessaan isoja ruskeita otuksia vastaan, joiden ruho oli voimakkaampi kuin

23

ketun ja joiden keltaisten hampaiden näykkäisyt olivat kuolettavampia kuin kynnet. Kyyhky­tassun mieli oli ollut kotiinpaluun jälkeen täynnä matkan muistoja, ja Väre­hännän kuolema vainosi häntä unissa. Tuntuiko Leijona­roihusta samalta? Hän ei uskaltanut kysyä. Eikä hän voinut myöskään uskoutua Närhi­sulalle siitä, miten matka vieläkin vaivasi hänen mieltään. He voisivat pitää häntä heikkona. Hänellä oli edessään mahtava kohtalo. Miten hän ikinä pystyisi toteuttamaan ennustuksen, joka oli annettu Tuli­tähdelle monta kuuta sitten? Tulee kolme, veresi verta, jotka pitävät tähtien voimaa käpälissään. Kyyhky­tassu oli yksi kolmesta yhdessä Leijona­roihun ja Närhi­sulan kanssa. Sen tajuaminen oli hänestä vieläkin typerryttävää. Hän oli ollut oppilaana alle kuun, ja nyt hän kantoi lavoillaan samanlaista vastuuta kuin vanhemmat soturit. Mitä muuta hän voisi kuin hioa hänelle suotua kykyä, sitä joka oli tehnyt hänestä yhden kolmikosta? Hän harjoitteli joka päivä, kurkotteli aisteillaan niin kauas metsään kuin kykeni, kuunteli, maisteli ja tunnusteli sellaisia ääniä ja liikkeitä, joita edes Närhi­sulka ei erottanut. Kyyhky­tassu kyyristyi pesän ulkopuolelle kostean tuulen tuiverruksessa ja sulki silmänsä. Hän antoi maan tunnun hälvetä käpälistään, kurkotti pentutarhassa möyrivien Unikko­ hallan pentujen äänten yli ja päästi aistinsa harhailemaan. Metsä värisi eloa ja täytti hänen aistinsa tuoksuilla ja äänillä: linnut pörhistelemässä höyheniään ennen aamulaulun aloittamista, varhainen Varjo­klaanin partio lampsimassa ulos leiristä uneliaasti, kömpelöin käpälin liukkaalla, neulasten peittämällä maalla. Hylätyn kaksi­jalanpesän vieressä kasvavan kissanmintun kirpeä tuoksu tulvahti hänen kielelleen. Tuuli­ klaanin rajalla virtaavan kivipohjaisen joen pulputus värisytti hänen korvakarvojaan. 24

Hetkinen! Miksi järven rannalla luikki kaksi kissaa tähän aikaan päivästä? Kyyhky­tassua alkoi hermostuttaa niin että nahkaa pisteli. Hän räväytti silmänsä auki. Hänen pitäisi kertoa jollekulle. Mutta miten hän selittäisi asian paljastamatta salaista ky­ kyään? Leijona­roihu? Ei. Ei hän voisi mennä mestarinsa luo. Leijona­roihu olisi nukkumassa soturien pesässä, ja hänet olisi mahdotonta herättää hänen pesätovereitaan häiritsemättä. Närhi­sulka? Tietenkin! Närhi­sulka oli nukkunut parantajan pesässä yksinään siitä alkaen, kun Lehti­lampi oli siirtynyt soturien joukkoon. Kyyhky­tassu kiirehti aukion poikki ja työntyi varjoisan luolan suuaukkoa verhoavien vatukan­ oksien läpi. ”Närhi­sulka!” Hän avasi silmänsä ammolleen tottuakseen hämärään. Sitten hän kiiruhti Närhi­sulan makuusijan ääreen ja tökkäsi häntä nenällään. Närhi­sulan harmaankirjava turkki oli unen jäljiltä sekainen ja hän oli tunkenut nenänsä tiukasti käpälän alle. ”Mene pois”, hän murahti. ”Tämä on tärkeää”, Kyyhky­tassu sihahti. Parantaja nosti päätään ja räpäytti sokeat siniset silmänsä auki. ”Minä näin unta!” hän töksäytti. Kyyhky­tassu jännittyi. Oliko hän häirinnyt Tähti­klaanin lähettämää viestiä? ”Olin juuri saamassa hiiren kiinni.” Närhi­sulka toi käpälänsä viiksenmitan päähän toisistaan. ”Se oli näin lähellä.” Kyyhky­tassu tukahdutti kehräyksen. Tuntui huojentavalta, että Närhi­sulka näki tavallisia hiirenpyydystysunia niin kuin muutkin. ”Anteeksi.” ”Ei siinä ole mitään hauskaa!” Närhi­sulka nousi ja ravisteli turkkiaan. 25

Kyyhkytassu siirtyi syrjään, kun Närhisulka ponkaisi vuoteeltaan ja laskeutui kevyesti hänen viereensä. ”Mitä asiaa?” Närhisulka nuolaisi käpäläänsä ja pyyhkäisi sillä viiksiään. ”Järven kulkee kaksi kissaa.” Tiikeritähti »’Onrannassa eräs toinen oppilas’, Närhi sulka päästi käpälänsä putoamaan ja kääntyi sanoi. ’Hänellä on suuria voimia. Kyyhkytassua kohti. Kyyhkytassu räpäytti silmiään. Hän Hänen on liityttävä meihin.’» ei vielä ollut tottunut siihen, että sokeudestaan huolimatta Närhisulka käyttäytyi kuin näkevät. ”Ovatko he tulossa kohti Myrskyklaanin reviiriä?” Myrskyklaanin Kyyhkytassulla on erityinen lahja Kyyhkytassu nyökkäsi. Hänestä oli helpottavaa, ettei yliluonnollisen ja hän näyttää Närhi–sulka ollut kysynytterävät häneltä,aistit oliko–hän varma asiasta. Närhi sulka vainmuinaisen uskoi häntä.ennustuksen Uskoi häntä täysin. Närhisulka kuuluvan tarkoittamaan luottikolmikkoon. hänen mahtiinsa. Hänsalaisuus todella olion yksihänelle kolmikosta. Tämä raskas Närhisulka päästi pitkän, mietteliään henkäyksen. ”Tiekantaa, etenkin kun hänen sisarensa Murattitassu dätkö, mistä klaanista he ovat?” on hänelle kateellinen. Murattitassu löytää aisteilpakoMiksei hän ollut vielä selvittänyt sitä? Hän kurkotti laanpaikan uudelleen kauas, antoi ilmestyy niiden tavoitella järvenrantaa ja unista, joihin salaperäinen soturi. kietoa sisäänsä kaksikon, joka yhä tallusti eteenpäin tasaista Kun rankkasateet uhkaavat Myrskyklaanin leiriä, tahtia. ”Jokiklaanista”, hän kuiskasi maistaessaan kissojen kaklaanin on nuorten käpälissä: lanhajun. Hänkohtalo erotti heidän karvansasiskosten värin: toinen oli täplipystyykö Kyyhkytassu estämään onnettomuuden, käs kullankeltainen ja toinen harmaa. Täplikäs oli pienempi, ja naaras. ”Perhon siipi.”johtavat? Parantajan ja mihin Murattitassun unet klaanin turkissa tuntui voimakas yrttien tuoksu. Harmaakin isompi, ja hänellä Tähtienkissa enneolionnaaras, neljäsmutta Soturikissat-saaga. oli koulitun soturin lihaksikkaat lavat. ”Ja Usvajalka.” JokiEtäiset kaiut on saagan toinen osa. klaanin varapäällikkö. Närhisulka nyökkäsi, ja hänen silmänsä sumenivat. ”Mitä?” Kyyhkytassu nojautui lähemmäs. ”He surevat”, Närhisulka sanoi hiljaa. Kyyhkytassu aisti jokiklaanilaisten hitaissa, laahaavissa askelissa murhetta. Närhisulan äänen terävä surunsävy kui-

G

26

www.wsoy.fi

*9789510496442*

T84.2

ISBN 978-951-0-49644-2

Kannen kuva: Owen Richardson