Hunter, Erin: Soturikissat: Kolmikon mahti 2: Pimeyden joki (WSOY)

LM

IKO N M A

2

HTI

KO

PIMEYDEN JOKI

ERIN HUNTER W S OY

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, POWER OF THREE #2: DARK RIVER Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, POWER OF THREE #2: DARK RIVER Text copyright © Working Partners Limited 2008 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Owen Richardson 2015 Map art © Dave Stevenson 2015 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö Suomennos ilmestynyt aiemmin Art Housen kustantamana 2015 ISBN 978-951-0-49631-2 Painettu EU:ssa

Geofille Erityiskiitokset Kate Carylle

JOITAKIN KLAANIKISSOJA MYRSKY­K LAANI Päällikkö

tulitähti

– kellanpunainen kolli, jonka turkki on liekinvärinen

Varapäällikkö

vatukkakynsi

Parantaja

lehtilampi

Soturit

(kollit sekä naaraat, joilla ei ole pentuja)

– tummanruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät; marjatassun mestari

– vaaleanruskea raidallinen naaras, jolla on meripihkanväriset silmät; närhitassun mestari

oravaliito

– punaruskea naaras, jolla on vihreät

silmät – tummanruskea raidallinen kolli; pähkinätassun mestari tomuturkki

hiekkamyrsky hunajatassun

– vaalean kellanpunainen naaras; mestari

– pitkäkarvainen valkoinen kolli; tuhkatassun mestari pilvihäntä

– kullanruskea raidallinen kolli; paatsamatassun mestari saniaisturkki

– kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras, jolla on meripihkanväriset silmät

ratamohäntä

– kullanruskea raidallinen kolli; unikkotassun mestari okakynsi

– valkoinen naaras, jolla on kellanpunaisia läiskiä kirkassydän

saarniturkki – vaaleanharmaa tummajuovainen kolli, jolla on tummansiniset silmät; leijonatassun mestari

– pitkäjalkainen musta kolli, jolla on ruskea vatsapuoli ja meripihkanväriset silmät; hiiritassun mestari lukkikoipi

puro jossa pikkukalat uivat (puro)

– ruskea raidallinen naaras, jolla on harmaat silmät; entinen Kuohuvan Veden Heimon jäsen

– tummanharmaa kolli, jolla on meripihkanväriset silmät; entinen Joki­klaanin jäsen

myrskyturkki

valkosiipi

– valkoinen naaras, jolla on vihreät

silmät koivuruska

– vaaleanruskea raidallinen kolli – pitkäkarvainen harmaa kolli

harmaaraita

– hopeanharmaa raidallinen naaras, jolla on siniset silmät; entinen kotikisu milli

Oppilaat

(yli kuuden kuun ikäiset soturiharjoittelijat) marjatassu

– kermanvärinen kolli

pähkinätassu hiiritassu

– pieni harmaavalkoinen naaras

– harmaavalkoinen kolli

tuhkatassu

– harmaa raidallinen naaras

hunajatassu

– vaaleanruskea raidallinen naaras

unikkotassu

– kilpikonnakuvioinen naaras

– kullanruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät

leijonatassu

paatsamatassu

– musta naaras, jolla on vihreät

silmät – harmaa raidallinen kolli, jolla on siniset silmät närhitassu

Kuningattaret

(naaraat, jotka ovat tiineinä tai hoitavat pentuja) – vaaleanharmaa tummajuovainen naaras, jolla on vihreät silmät; jääpennun (valkoinen naaras) ja kettupennun (punertava raidallinen kolli) emo lehväpilvi

– kermanvaalea pitkäkarvainen kissa, joka on kotoisin hevospaikasta

kaunokainen

Klaanin­ vanhimmat

(entiset soturit ja kuningattaret, jotka viettävät vanhoja päiviään) – vaalea kolli, jolla on mustat raidat; siirtynyt varhain klaaninvanhimmaksi menetettyään näkönsä pitkähäntä

hiiriturkki

– pieni tummanruskea naaras

VARJO­K LAANI Päällikkö

mustatähti – suurikokoinen valkoinen kolli, jolla on valtavat pikimustat käpälät

Varapäällikkö

ruosteturkki

Parantaja

pikkupilvi

Soturit

tammiturkki

– punaruskea naaras

– erittäin pieni raidallinen kolli – pieni ruskea kolli

– kellanpunainen kolli; murattitassun mestari pihlajakynsi

Kuningattaret

savujalka

– musta kolli; pöllötassun mestari

lumilintu

– puhtaanvalkoinen naaras

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on vihreät silmät; tiikeripennun, liekkipennun ja huomenpennun emo keltaturkki

Klaanin­ vanhimmat

– tummanharmaa kolli – pitkäjalkainen vaaleanruskea raidallinen naaras setrisydän

unikonvarsi

TUULI­K LAANI Päällikkö

yksitähti

– ruskea raidallinen kolli

Varapäällikkö

saarnijalka

Parantaja

kaarnakasvo

– harmaa naaras – lyhythäntäinen ruskea kolli; mestari

haukkatassun

Soturit

lovikorva

– raidallinen kolli; jänistassun

mestari – tummanharmaa kolli; kanervatassun mestari varissulka

– vaaleanruskea raidallinen kolli

pöllöviiksi

– pieni valkoinen naaras; viimatassun mestari valkohäntä

yöpilvi

– musta naaras

lumikkoturkki

– kellanpunainen kolli, jolla on

valkeat käpälät – hyvin vaalea harmaavalkoinen kissa, jolla on siniset silmät; ohdakepennun, sarapennun ja pääskypennun emo

Kuningattaret

piikkihernehäntä

Klaanin­ vanhimmat

aamukukka

– hyvin vanha kilpikonnakuvioinen

naaras seittijalka

– tummanharmaa raidallinen kolli

JOKIKLAANI Päällikkö

leoparditähti

– epätavallisen täplikäs kullankeltainen naaras

Varapäällikkö

– harmaa naaras, jolla on siniset silmät; kirjotassun mestari

Parantaja

perhonsiipi

Soturit

mustakynsi

usvajalka

– täplikäs kullanvärinen naaras; pajutassun mestari – savunmusta kolli

– pieni ruskea raidallinen kolli; särkitassun mestari myyrähammas

ruokoviiksi

– musta kolli; loikkatassun mestari

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on siniset silmät; soratassun mestari

sammalturkki

pyökkiturkki värehäntä

Kuningattaret

– vaaleanruskea kolli

– tummanharmaa raidallinen kolli

huomenkukka

– vaaleanharmaa naaras

– vaaleanharmaa raidallinen naaras, niiskupennun ja malvapennun emo harmaausva

– valkoinen naaras, jonka pennut syntyvät pian

jääsiipi

Klaanin­ vanhimmat

– tanakka raidallinen kolli pääskyhäntä – tumma raidallinen naaras kivivirta – harmaa kolli raskasjalka

MUITA ELÄIMIÄ – mustavalkoinen terrieri, joka asuu kaksijalkojen kanssa hevospaikan lähellä

papu

KAKSIJALKOJ VIHERLEHTIPA KAKSIJALANPESÄ

u

lk

en

oj

ks

ka

n

o lk

ja

si

k ka

lk

po

je

lk

ija

u

po

aukio

varjoklaanin leiri

KAKSIJALKOJEN VIHERLEHTIPAIKKA

puolisilta

pie ukkospni olku

puolisilta

SAN SILMIN KIS

saari

pur

o

jokiklaanin leiri

hevospaikka 2

KUULAMPI

JEN AIKKA HYLÄTTY KAKSIJALANPESÄ

KLAANIT

ku

ol

p os

k

a nh

va

uk

myrskyklaanin leiri MYRSKYKLAANI

vanha tammi

järvi

JOKIKLAANI

VARJOKLAANI

Tuuliklaanin leiri

TUULIKLAANI

rikkinäinen puolisilta

TÄHTIKLAANI

KAKSIJALkala

POHJ

OINEN

u

lk

o sp

ko

uk

3

JÄNÖTIENOON RETKEILYALUE RAUHALANMÖKKI

satulasepänmetsä

män

tylä

NTIE

MÄNTYLÄN PURJEHDUSKESKUS

K AK

SIJALAN SILMIN

MÄNTYLÄNSAARI

ki

jo va l a

VALK

OKIR

KON

4

TIE

ritarin vesakko

E i kUH äy OK tö SE ss N ä) TI

MAASTO

ILO

(e

KI V

HYLÄTTY TYÖMIEHEN TALO

kristallilampi

kivilouhos

jänökummun metsä LEHTIMETSÄÄ

MÄNTYMETSÄÄ

N SUOTA

RAUHALANJÄRVI

jänökumpu

JÄRVI

POLKUJA POHJ

JÄNÖKUMMUN RATSASTUSTALLI

OINEN

E

TI

UN

M

M

U ÖK

N

JÄ

5

ESINÄYTÖS

Tummansininen taivas peitti nummet ja sulki sisäänsä kolean yön. Kanervat värisivät tuulessa ja rinteet karehtivat. Varvikossa kulki mäkeä alas kissanhahmoja, joiden turkin tuuli nuoli sileäksi. Raidallinen kuningatar kulki yhtä jalkaa nuoren kollin kanssa. ”Oletko ihan varmasti valmis tähän?” ”Olen”, kolli vastasi, ja hänen vihreät silmänsä välähtivät kuutamossa. ”Sinä olet esikoiseni, Pudonnut Lehti”, kuningatar kuiskasi. ”Minun pennuistani ensimmäinen, joka joutuu koetukseen.” ”Hyvin se menee.” ”Hänet on koulutettu hyvin!” huusi matala ääni taempaa. ”Koulutuskaan ei valmista pehmotassua sateeseen!” murisi toinen. Pudonnut Lehti vilkaisi ylös. ”Taivas on kuitenkin kirkas.” ”Haistan kyllä tuulessa sateen.” Joukossa levisi huolestunut supina. ”Taivas on kirkas!” Pudonnut Lehti toisti pysähtyessään kanervikon reunaan. Kuu valaisi hänen oranssivalkean turkkinsa. Hänen klaanitoverinsa kerääntyivät hänen taakseen hännät heilahdellen. Hänen etukäpäliensä edessä oli jyrkkä 15

pudotus. Täällä tuuli ja sade olivat nylkeneet maan, kuorineet siitä mullan ja paljastaneet kallion, rosoisen kiviseinän keskellä aaltoilevia kanervikkoja. ”Onnea matkaan, pehmotassu!” Pudonnut Lehti loikki jyrkännettä alas ja laskeutui keveästi hiekkaan sen juurelle. Hänen emonsa kapusi hänen peräänsä. ”Ole varovainen!” Pudonnut Lehti hieroi kuningattaren kanssa kuonoja. ”Nähdään aamulla”, hän lupasi. Hänen edessään ammotti kallion seinämässä musta aukko, kuin haava. Hänen selkäkarvansa nousivat pystyyn. Hän ei ollut koskaan käynyt siellä sisällä. Ainoastaan valitut kissat kävivät Luolassa. Hän tassutti eteenpäin ja tunsi uppoavansa pimeyteen. Täytyihän siellä jotain valoa olla, jotta näkisi kulkea! Hän onnistui vaivoin nujertamaan pelon, joka potki hänen sisällään kuin kala kuivalla maalla. Hän kuuli mielessään opettajansa äänen: Tunneli johtaa luolaan. Luota viiksiisi. Hänen viiksensä värisivät, kun hän tunnusteli tarkkaavaisesti tietään kapeassa käytävässä. Äkkiä edessäpäin hohti himmeä valo. Tunneli laajeni luolaksi. Sen kaarevat seinät hohtivat kuun valossa, jota pääsi sisään katossa olevasta aukosta. Kallioista kaikui kohisevan veden ääni. Jokiko? Maan alla? Pudonnut Lehti tuijotti leveää virtaa, joka halkaisi hiekkaisen lattian kahtia. Musta vesi kiilsi synkästi hämärässä. ”Pudonnut Lehti?” Nuori kolli säpsähti kuullessaan käheän naukaisun. Hän käänsi nopeasti valkean kuononsa ylös nähdäkseen, kuka hänelle oli puhunut, ja hänen silmänsä kapenivat kun hän näki 16

korkealla olevalla kalliotasanteella kyyhöttävän olennon, jonka valaisi luolan seinään osuva kuunvalon läikkä. Oliko se Kallio? Olennon turkki oli kuin myyrännahkaa – karvat olivat lähteneet kaikkialta lukuun ottamatta muutamaa tupsua selässä – ja sen sokeat silmät pullottivat päästä. Sen pitkät, käyrät kynnet koukistuivat sileän oksan ympärille. Oksa oli kuorittu, ja hämärässäkin Pudonnut Lehti näki että siihen oli kaiverrettu kynnenjälkiä, kokonainen sarja suoria viivoja vaaleaan puuhun. Tämä oli varmasti Kallio. ”Huomaan että olet hämmästynyt”, sokea olento raakkui. ”Tunnen sen kuin piikkiherneen pistelynä.” ”A-anteeksi”, Pudonnut Lehti sanoi. ”En vain kuvitellut –” ”Et kuvitellut, että kissasta voisi tulla näin ruma.” Pudonnut Lehti jähmettyi nolona. Oliko Kallio lukenut hänen ajatuksensa? ”Kissa tarvitsee tuulta ja aurinkoa, jotta turkki kiiltäisi, ja kunnon saalistusta, jotta kynnet pysyisivät siisteinä”, Kallio jatkoi äänellä, joka oli kuin olisi hionut kahta kiveä yhteen. ”Minun on kuitenkin pysyteltävä lähellä soturiesi-isiämme, niitä jotka ovat jääneet maan poveen.” ”Me olemme siitä sinulle kiitollisia”, Pudonnut Lehti sanoi hiljaa ja kunnioittavasti. ”Älä minua kiitä”, Kallio murisi. ”Se oli minun kohtaloni. Sitä paitsi et ehkä tunne enää samanlaista kiitollisuutta, kunhan koetuksesi on alkanut.” Hän veti puhuessaan pitkän kyntensä oksaan uurrettujen viivojen yli. Joidenkin viivojen yli kulki ristiin toinen viiva, mutta kaikkien ei. ”Yli vetämättömät viivat merkitsevät niitä kissoja, jotka eivät ole palanneet tunneleista.” 17

Pudonnut Lehti tuijotti luolan seinustoilla ammottavia pimeitä, suun näköisiä onkaloita. Jos ne eivät johtaneet maan pinnalle turvaan, mihin ne sitten johtivat? ”Mihin tunneleihin ne kissat menivät?” Kallio pudisti päätään. ”En voi auttaa. Tullaksesi teräväkynneksi sinun on löydettävä tie itse. Voin ainoastaan saatella sinut matkaan esi-isiemme siunauksin.” ”Etkö voi neuvoa mitenkään?” ”Kun ei ole valoa, on pelkät vaistot. Seuraa niitä. Jos ne ovat oikeassa, sinulla ei ole hätää.” ”Mitä jos ne eivät ole?” ”Sitten kuolet pimeässä.” Pudonnut Lehti ryhdistäytyi. ”En minä aio kuolla.” ”Toivottavasti et”, Kallio naukui. ”Tiedäthän, että sinulla ei ole lupa palata takaisin tähän luolaan. Sinun on löydettävä sellainen tunneli, joka johtaa suoraan takaisin nummille. Sataako siellä?” hän kysyi äkkiä. Pudonnut Lehti jännittyi. Pitäisikö hänen mainita, että ilmassa oli sellainen tuntu, että saattaisi tulla sade? Ei. Kallio saattaisi käskeä hänen palata takaisin ja siirtää tätä myöhemmäksi. Hän ei voisi lykätä teräväkynneksi pääsemistään enää enempää. Hän halusi tehdä sen nyt. ”Taivas on kirkas”, hän vakuutti. Kallio silitti oksaan piirrettyjä merkkejä vielä kerran käpälällään. ”Aloita siis.” Pudonnut Lehti silmäili Kallion tasanteen alla olevaa tunnelia. Se vaikutti muita isommalta ja näytti johtavan ylöspäin. Ylös nummilleko? Siihen suuntaan hän lähtisi. Sydän jyskyttäen hän loikkasi virran yli ja lähti hyytävän kammottavaan pimeyteen. Aamuun mennessä olen teräväkynsi. Hänen karvansa nousivat pystyyn. Toivon niin. 18

LUKU 1

”Varo!” Leijona­tassu huitaisi hännällään. ”Varjoklaanin sotureita takana!” Paatsama­tassu kiepahti ympäri mustat karvat sojollaan. ”Minä hoidan heidät!” Leijona­tassu vilkaisi veljeensä. ”Närhi­tassu, haistatko sinä mitään?” ”Lisää sotureita tulossa!” harmaa raidallinen Närhi­tassu varoitti. Hänen sokeat siniset silmänsä olivat pelokkaan pyöreät. ”Valmistautukaa hyökkäykseen!” ”Järjestetään väijytys, kun he tulevat leirin muurin läpi!” Leijona­tassu käski. Hän heilautti päätään Paatsama­tassun suuntaan. ”Pystytkö hoitelemaan nuo kolme?” ”Helposti!” Paatsama­tassu kierähti selälleen ja ponkaisi siitä käpälilleen kynnet iltapäivän auringossa kiiltäen. Leijona­tassu syöksähti eteenpäin ja kyyristyi piikikkään karhunvatukkamuurin taakse. ”Närhi­tassu, nopeasti! Tule tähän viereen!” Närhi­ tassu pinkaisi veljensä viereen ja pudottautui hyökkäys­asentoon. ”Sieltä he tulevat!” Oviaukosta lönkytti sisään raidallinen soturi. ”Nyt!” Leijona­tassu rääkäisi. Hän heittäytyi päin soturia, ja Närhi­tassu kompuroi viholliskollin käpälien väliin. 19

­ unkeilija murahti hämmästyneenä ja keikahti kyljelleen. T Leijona­tassu loikkasi oitis hänen päälleen. ”Riittää jo!” Oravaliidon kipakka naukaisu kajahti pienellä aukiolla. Leijona­tassu lakkasi rummuttamasta Vatukkakynttä selkään takajaloillaan ja kääntyi katsomaan emoaan, joka juoksi sisään karhunvatukkamuurissa olevasta tunnelista. ”Mutta kun meillä on tässä meneillään Varjoklaanin hyökkäys!” Närhi­tassu liukui pysähdyksiin. ”Me jo melkein voitimme!” Vatukkakynsi nousi käpälilleen ja ravisteli Leijona­tassun kimpustaan. ”Hyvä väijytys”, hän kehräsi. ”Mutta eihän teidän pitäisi täällä leikkiä.” Leijona­tassu liukui maahan. ”Tämä on ainut hyvä paikka harjoitella yllätyshyökkäystä”, hän naukaisi yrmeästi. Hän katseli ympärilleen puolivalmiissa pesässä, jonka karhun­ vatukkaseinät ulkonivat soturien pesän kyljestä. Kunhan siihen olisi vielä saatu rakennetuksi oksista katto, pesien väliin avattaisiin aukko niin että vanhasta ja uudesta tulisi yhtä tilaa. Paatsama­tassu tuli heitä kohti ja unohti mielikuvitusviholliset. ”Emme me ole tässä kenenkään tiellä”, hän huomautti. Sitten hän pörhisti karvansa suojaksi tuulelta. Hiirenkorvan aurinko oli lämmittänyt notkoa, mutta iltapäivällä vuorilta oli alkanut puhaltaa tuuli, joka muistutti Leijona­tassua siitä että lehtikadosta oli aikaa vain neljänneskuu. ”Mitä jos kaikki oppilaat päättäisivät harjoitella taistelutaitojaan täällä?” Oravaliito kysyi tiukasti. ”Seinät hajoaisivat alta aikayksikön ja Koivuruskan ja Harmaaraidan koko työ menisi hukkaan.” ”Meidän pitää laajentaa soturien pesää ennen kuin teistä ja muista oppilaista tulee sotureita”, Vatukkakynsi lisäsi. ”Siellä on jo nyt turhan ahdasta.” 20

”Hyvä on, selväksi tuli!” Närhi­tassu nakkasi niskojaan. Hänen turkkinsa oli sekainen, ja siihen oli tarttunut lehtisilppua. ”Katsokaa nyt itseänne!” Oravaliito nuolaisi Närhi­tassua napakasti korvien välistä. ”Olette sotkeneet itsenne täysin”, hän torui, ”ja me lähdemme kohta kokoontumiseen.” Leijona­tassu ryhtyi pesemään kuivia lehtihippuja rinnastaan, ennen kuin emo ehti tulla motkottamaan hänelle. Närhi­tassu väisti Oravaliidon kieltä. ”Osaan minä itsekin peseytyä, ettäs tiedät”, hän jupisi. ”Anna olla”, Vatukkakynsi maukui kumppanilleen. ”Kyllä he varmasti siistiytyvät ennen lähtöä.” ”Totta kai”, Leijona­tassu lupasi. Hän ei missään tapauk­ sessa antaisi muiden klaanien nähdä häntä semmoisena siilinä. Tämä olisi ensimmäinen kokoontuminen, johon he kolme lähtisivät yhdessä. ”Olemme odottaneet tätä jo ikuisuuden. Vai mitä, Närhi­tassu?” Närhi­tassu heilautti häntäänsä. ”Joo, tosiaan.” Leijona­tassu ojenteli kynsiään. Miksi Närhi­tassun piti olla koko ajan niin äksy? Hänelle tämä olisi ensimmäinen kokoontuminen. Pakkohan hänen oli olla siitä innoissaan. Häneltä oli mennyt kaksi edellistä ohi suun, ensimmäinen rangaistukseksi ja toinen siksi, että hänen oli jäätävä leiriin hoitamaan parantajanvelvollisuuksiaan. Leijona­tassu tunsi pentuetoverinsa niin hyvin että tiesi, miten tärkeää tälle oli sokeudesta huolimatta pystyä samaan mihin muutkin – myös käymään kokoontumisissa. ”Vauhtia! Ulos sieltä, ennen kuin Tulitähti huomaa!” Oravaliito komensi ja paimensi pentujaan kohti oviaukkoa. ”Käykää hakemassa jotain tuoresaaliskasasta. Teillä on pitkä ilta edessä.”

21

Leijonatassun häntää kihelmöi jännityksestä, kun hän ajatteli kokoontumista. Hän saattoi jo melkein haistaa saaren männyt. Paatsamatassun silmissä kiilsi kuitenkin huoli. ”Toivotta»Närhitassun mieli täyttyi kuvista: vasti toiset klaanit eivät taas ala nälviä. Onkohan Milli lähpimeä tunneli, veden jylinä, järkyttävä dössä mukaan? Ehkä hänen pitäisi tällä kertaa jäädä pois.” Kun Harmaaraita oli kaksi kuuta sitten palannut klaaniin, aalto joka tempaisi hänet mukaansa hän oli tuonut mukanaan uuden kumppaninsa Millin. Milli kuin myrskytuuleen joutuneen lehden.» oli kotikisu, jonka Harmaaraita oli tavannut ollessaan kaksijalkojen vankina. Harmaaraita oli kouluttanut Milli soturiksi, ja vastapalvelukseksi Milli oli seurannut Harmaaraidan oppilassisarukset edistyvät mukanaMyrskyklaanin koko pitkän, vaarallisen matkan järvelle takaisin Myrsky klaanin pariin. Kotikisujuurien takia muiden klaa nien koulutuksessaan. Kokemus tuo mukanaan vaaroja oli helppoa piikitellä häntä, eikä hän ollut Myrskyklaanissa ja vastuuta: Leijonatassu saa salaisen ystävän ainut, jota pilkattiin syntyperän takia. ja”Milli tekeeosaa jännittävän löydön, ja Närhitassua vetävät pitää itsestään huolen”, Oravaliito huomautti. muinaisten kissojen salaisuudet. ”Nepuoleensa kilpailut tuntuvat muutenkin liennyttäneen asioita vähäsen”, Vatukkakynsi Paatsamatassu taaslisäsi. pystyisi estämään vääjäämättö”Mutta miten pitkäksi aikaa?” Paatsamatassu naukaisi. män taistelun, jos muu klaani vain uskoisi häntä. Leijonatassu tiesi ettei hänen sisarensa ollut missään vaiheesToisilleen läheinen siitä, kolmikko uhkaa ajautua sa ollut täysin vakuuttunut että päiväkokoontuminen erilleen,klaanien kun salakähmäisyys, valheet ja epävoisi hävittää erimielisyydet. Neljä klaania olivat mitelleet taitojaantietoisuus ystävällismielisissä kisoissa, joissa eri klaaottavat vallan. nien oppilaat olivat kilpailleet toisiaan vastaan. Tavoitteena oli ollut unohtaamahti hetkeksi epäluulot ja kiristynyt Kolmikon onpahenevat kolmas Soturikissat-saaga. rajatilanne. Leijonatassu muisti sen päivän kuitenkin aivan Pimeyden joki on saagan toinen osa. eri syystä: silloin hän oli pudonnut Tuuliklaanin Viimatassun kanssa vanhaan mäyränpesään ja ollut vähällä tukehtua hiekkaan ennen kuin Närhitassu oli löytänyt heidät. ”Aina sinä hätäilet jostain”, Närhitassu tuhahti Paatsamatassulle. ”Niin kuin joku hermostunut pöllö.”

G

22

www.wsoy.fi

*9789510496312*

T84.2

ISBN 978-951-0-49631-2

Kannen kuva: Owen Richardson