Hunter, Erin: Soturikissat: Uusi profetia 6: Auringonlasku (WSOY)

USI

PROFE T

6

IA

U

AUR INGONL A SKU

ERIN HUNTER W S OY

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, THE NEW PROPHECY #6: SUNSET Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, THE NEW PROPHECY #6: SUNSET Text copyright © Working Partners Limited 2007 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Owen Richardson 2015 Map art © Dave Stevenson 2015 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö Suomennos ilmestynyt aiemmin Art Housen kustantamana 2014 ISBN 978-951-0-49623-7 Painettu EU:ssa

Rod Ritchielle, joka sai ensimmäisenä selville, mitä puutarhan aidan takana oikeasti tapahtuu… Erityiskiitokset Cherith Baldrylle

JOITAKIN KLAANIKISSOJA MYRSKY­K LAANI Päällikkö

tulitähti

– kellanpunainen kolli, jonka turkki on liekinvärinen

Varapäällikkö

harmaaraita

Parantaja

lehtilampi

Soturit

(kollit sekä naaraat, joilla ei ole pentuja)

– pitkäkarvainen harmaa kolli

– vaaleanruskea raidallinen naaras, jolla on meripihkanväriset silmät

tomuturkki

– tummanruskea raidallinen

kolli hiekkamyrsky

– vaalean kellanpunainen

naaras pilvihäntä

– pitkäkarvainen valkoinen kolli

saniaisturkki – kullanruskea raidallinen kolli; valkotassun mestari okakynsi

– kullanruskea raidallinen kolli

– valkoinen naaras, jolla on kellanpunaisia läiskiä kirkassydän

– tummanruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät

vatukkakynsi

saarniturkki – vaaleanharmaa tummajuovainen kolli, jolla on tummansiniset silmät; koivutassun mestari tihkuviiksi – tummanharmaa kolli, jolla on siniset silmät

oravaliito – punaruskea naaras, jolla on vihreät silmät

– pitkäjalkainen musta kolli, jolla on ruskea vatsapuoli ja meripihkanväriset silmät

lukkikoipi

Oppilaat

(yli kuuden kuun ikäiset soturiharjoittelijat) valkotassu – valkoinen naaras, jolla on vihreät silmät koivutassu

– vaaleanruskea raidallinen

kolli Kuningattaret

(naaraat, jotka ovat tiineinä tai hoitavat pentuja) – vaaleanharmaa tummajuovainen naaras, jolla on vihreät silmät; tomuturkin pentujen emo

lehväpilvi

– kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras, jolla on meripihkanväriset silmät

ratamohäntä

– kermanvaalea pitkäkarvainen kissa, joka on kotoisin hevospaikasta

kaunokainen

Klaaninvanhimmat

(entiset soturit ja kuningattaret, jotka viettävät vanhoja päiviään) kultakukka

– vaalean kellanpunainen naaras

– vaalea kolli, jolla on mustat raidat; siirtynyt varhain klaaninvanhimmaksi menetettyään näkönsä pitkähäntä

hiiriturkki

– pieni tummanruskea naaras

VARJO­K LAANI Päällikkö

– suurikokoinen valkoinen kolli, jolla on valtavat pikimustat käpälät

Varapäällikkö

ruosteturkki

Parantaja

pikkupilvi

Soturit

mustatähti

– punaruskea naaras

– erittäin pieni raidallinen kolli

tammiturkki

– pieni ruskea kolli; savutassun

mestari – tummanharmaa kolli

setrisydän

pihlajakynsi

– kellanpunainen kolli

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on vihreät silmät

keltaturkki

Kuningattaret

unikonvarsi – pitkäjalkainen vaaleanruskea raidallinen naaras

Klaaninvanhimmat

järkäle

– luiseva harmaa kolli

TUULI­K LAANI Päällikkö

yksitähti

– ruskea raidallinen kolli

Varapäällikkö

saarnijalka

Parantaja

kaarnakasvo

Soturit

lovikorva

– harmaa naaras – lyhythäntäinen ruskea kolli

– raidallinen kolli

seittijalka

– tummanharmaa raidallinen kolli

varissulka

– tummanharmaa kolli

pöllöviiksi yöpilvi

– vaaleanruskea raidallinen kolli

– musta naaras

lumikkoturkki – kellanpunainen kolli, jolla on valkeat käpälät

Kuningattaret

valkohäntä

– pieni valkoinen naaras

Klaaninvanhimmat

aamukukka

– kilpikonnakuvioinen naaras – vaaleanruskea kolli

kaislahäntä

JOKIKLAANI Päällikkö

leoparditähti

– epätavallisen täplikäs kullankeltainen naaras

Varapäällikkö

usvajalka

– harmaa naaras, jolla on siniset

silmät – juovikas kullanvärinen naaras; pajutassun mestari

Parantaja

perhonsiipi

Soturit

mustakynsi

– savunmusta kolli; pyökkitassun

mestari – tummanruskea kolli, jolla on valkea vatsapuoli ja jäänsiniset silmät

haukkahalla

myyrähammas pääskyhäntä kivivirta

– tumma raidallinen naaras

– harmaa kolli

ruokoviiksi

Kuningattaret

– musta kolli; väretassun mestari

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on siniset silmät

sammalturkki

huomenkukka

Klaaninvanhimmat

– pieni ruskea raidallinen kolli

raskasjalka

– vaaleanharmaa naaras

– tanakka raidallinen kolli – ruskea raidallinen naaras

murattihäntä

KUOHUVAN VEDEN HEIMO puro jossa pikkukalat uivat (puro) myrskyturkki

– ruskea raidallinen naaras – tummanharmaa kolli, jolla on meripihkanväriset

silmät

MUITA ELÄIMIÄ – lihaksikas valkoharmaa kolli, joka asuu hevospaikan ladossa hahtuva – pieni valkoharmaa naaras, joka asuu hevospaikassa papu – mustavalkoinen terrieri, joka asuu kaksijalkojen kanssa hevospaikan lähellä keskiyö – tähtiä katseleva mäyrä, joka asuu meren rannalla savu

KAKSIJALKOJ VIHERLEHTIPA KAKSIJALANPESÄ

u

lk

en

oj

ks

ka

n

o lk

ja

si

k ka

lk

po

je

lk

ija

u

po

aukio

varjoklaanin leiri

KAKSIJALKOJEN VIHERLEHTIPAIKKA

puolisilta

pie ukkospni olku

puolisilta

SAN SILMIN KIS

saari

pur

o

jokiklaanin leiri

hevospaikka 2

KUULAMPI

JEN AIKKA HYLÄTTY KAKSIJALANPESÄ

KLAANIT

ku

ol

p os

k

a nh

va

uk

myrskyklaanin leiri MYRSKYKLAANI

vanha tammi

järvi

JOKIKLAANI

VARJOKLAANI

Tuuliklaanin leiri

TUULIKLAANI

rikkinäinen puolisilta

TÄHTIKLAANI

KAKSIJALkala

POHJ

OINEN

u

lk

o sp

ko

uk

3

JÄNÖTIENOON RETKEILYALUE RAUHALANMÖKKI

satulasepänmetsä

män

tylä

NTIE

MÄNTYLÄN PURJEHDUSKESKUS

K AK

SIJALAN SILMIN

MÄNTYLÄNSAARI

ki

jo va l a

VALK

OKIR

KON

4

TIE

ritarin vesakko

E i kUH äy OK tö SE ss N ä) TI

MAASTO

ILO

(e

KI V

HYLÄTTY TYÖMIEHEN TALO

kristallilampi

kivilouhos

jänökummun metsä LEHTIMETSÄÄ

MÄNTYMETSÄÄ

N SUOTA

RAUHALANJÄRVI

jänökumpu

JÄRVI

POLKUJA POHJ

JÄNÖKUMMUN RATSASTUSTALLI

OINEN

E

TI

UN

M

M

U ÖK

N

JÄ

5

ESINÄYTÖS

Metsässä oli synkkä yö. Tyynessä ilmassa heinätkään eivät huojuneet, kun valtava kolli asteli polun reunan varjoissa. Hän pysähtyi korvat pystyssä, meripihkanväriset silmät kapeina. Hänen yllään taivaalla ei loistanut kuu eivätkä tähdet, mutta puunrunkojen tiheästä sienikasvustosta hohti aavemaista valoa paljaalle maalle. Iso kolli avasi suunsa maistaakseen ilmaa vaikkei odottanutkaan tuntevansa riistan tuoksua. Hän tiesi etteivät saniaisten liikahdukset merkinneet mitään, ja tummat häivähdykset hänen silmäkulmassaan haihtuisivat siinä samassa kuin usva, jos hän yrittäisi iskeä niihin kyntensä. Ei tässä paikassa ollut nälkää, mutta hän kaipasi sitä tunnetta, kun kynnet upposivat saaliiseen, ja ensimmäistä lämmintä tuoresaalispalaa onnistuneen saalistuksen jälkeen. Hänen niskakarvansa nousivat pystyyn, kun häntä kohti leijaili uusi haju: kissan haju, muttei kummankaan niistä, joita hän oli aiemmin tavannut. Tämä oli eri kissa, sellainen jonka hän tunsi aikojen takaa. Hän hiipi hajun perässä eteenpäin, kunnes metsä harveni ja hän saapui aukiolle, jolle lankesi heikko valo. Toinen kissa loikki häntä vastaan avoimen maan poikki korvat luimussa ja vauhkoin katsein.

15

”Tiikeritähti!” kissa sanoi huohottaen, jarrutti liukuen ja jäi maahan kyyristelemään. ”Mistä sinä ilmestyit? Minä luulin olevani täällä yksin.” ”Ylös siitä, Mustaraita”, raidallinen kolli murisi halveksuvasti. ”Älä nöyristele siinä niin kuin joku säikky pentu.” Mustaraita nousi käpälilleen ja nuolaisi turkkiaan pari kertaa. Hänen turkkinsa oli aiemmin ollut sileä kuin hyvin syönyt kala, mutta nyt se oli harva ja siihen oli tarttunut ta­ kiaisia. ”Minä en käsitä tätä paikkaa”, hän maukui. ”Missä me olemme? Missä Tähti­klaani on?” ”Tähti­klaani ei kulje täällä.” Mustaraidan silmät levisivät. ”Miksei? Ja miksi täällä on aina pimeää? Missä kuu on?” Häntä puistatti. ”Minä kuvittelin että saalistaisin taivaalla soturiesi-isiemme kanssa ja varjelisin klaanitovereitamme.” Tiikeritähti sihahti hiljaa. ”Ei se meillä mene niin. Mutta en minä tähtien valoa tarvitse seuratakseni omaa polkuani. Jos Tähti­klaani luulee voivansa unohtaa meidät, se on väärässä.” Hän käänsi selkänsä ja raivasi tiensä saniaisten läpi jäämättä odottamaan, seurasiko Mustaraita vai ei. ”Odota”, Mustaraita läähätti kompuroidessaan hänen peräänsä. ”Selitä.” Jykevä raidallinen kissa vilkaisi taakseen, ja kelmeä valo heijastui hänen keltaisista silmistään. ”Tulitähti luuli voittaneensa, kun Ruoska vei yhdeksän henkeäni. Hän on typerys. Meidän välimme eivät ole vielä selvät.” ”Mitä sinä muka Tulitähdelle nyt mahtaisit?” Mustaraita kinasi. ”Et sinä pääse tästä metsästä mihinkään. Minä tiedän sen – olen yrittänyt. Vaikka kävelisin miten kauas, puut eivät ikinä lopu eikä missään ole valoa.” Tiikeritähti ei vastannut heti. Hän tassutti eteenpäin aluskasvillisuudessa Mustaraita tiiviisti perässään. Pienempi 16

kissa säpsähteli jokaisesta rasahduksesta saniaisten seassa ja jokaisesta eteen osuvasta varjon häilähdyksestä. Kerran hän pysähtyi tuijottamaan leuat raollaan ilmaa maistellen. ”Minä haistan Rikkotähden!” hän huudahti. ”Onko hänkin täällä? Rikkotähti, missä sinä olet?” Tiikeritähti pysähtyi ja katsoi taakseen. ”Turhaan huudat. Ei Rikkotähti sinulle vastaa. Täällä voi haistaa monia kissoja, mutta harvoin heitä tapaa nenäkkäin. Olemme vankeina samassa paikassa, mutta olemme vankeina yksin.” ”Miten sinä sitten oikein kuvittelet tavoittavasi Tuli­ tähden?” Mustaraita kysyi. ”Eihän hän edes liiku tässä metsässä.” ”En minä häntä yritäkään tavoittaa.” Tiikeritähti murisi hiljaa ja uhkaavasti. ”Vaan minun poikani. Yhdessä Haukkahalla ja Vatukkakynsi näyttävät Tulitähdelle, että taistelu ei ole läheskään voitettu.” Mustaraita pälyili entistä päällikköään. ”Mutta miten sinä saat Haukkahallan ja Vatukkakynnen tekemään mitä tahdot?” Tiikeritähti vaiensi hänet hännänhuitaisulla. Hänen kyntensä työntyivät sisään ja ulos ja raapivat maata käpälien alla. ”Minä olen oppinut kulkemaan heidän uniensa poluilla”, hän sihisi. ”Ja minulla on aikaa. Kaikki aika maailmassa. Kun he ovat tuhonneet sen viheliäisen kotikisun, minä teen heistä klaaniensa päälliköitä ja näytän heille, mitä todellinen valta on.” Mustaraita kavahti taaksepäin sananjalanvarsien suojiin. ”Heillä ei voisi olla parempaa opettajaa”, hän maukui. ”He oppivat metsän parhaat taistelutaidot”, Tiikeritähti jatkoi Mustaraitaa kuuntelematta. ”He oppivat olemaan armottomia kaikille, jotka yrittävät nousta heitä vastaan. Ja lopulta he jakavat koko järveä ympäröivän alueen keskenään.” ”Mutta kun on neljä klaania –” 17

”Ja pian enää kaksi. Kaksi klaanillista puhdasverisiä sotureita, joita eivät heikennä kotikisut eivätkä puoliveriset. Tulitähti on jo ottanut hoiviinsa sen tyhjänpäiväisen karvakasan sieltä hevospaikasta, ja sen inisevät pennut. Niinkö muka klaania johdetaan?” Mustaraita painoi päänsä korvat myötämielisesti luimussa. ”Haukkahalla on peloton”, Tiikeritähti murisi mielissään. ”Hän todisti sen häätämällä Jokiklaanin reviiriltä mäyrän. Hän osoitti myös suurta viisautta auttaessaan sisarensa parantajaksi. Sisaren tuki helpottaa hänen pääsyään päälliköksi, ja hän tietää sen. Hän tietää että valtaa saavat vain ne jotka sitä eniten haluavat.” ”Niin, hän on totisesti sinun poikasi.” Sanat valuivat Musta­raidan suusta kuin sadevesi lehdeltä, mutta jos Tiikeri­ tähti huomasikin äänensävyssä kireyttä, hän ei ainakaan välittänyt. ”Kun taas Vatukkakynsi…” Tiikeritähti kavensi silmiään. ”Hänelläkin on rohkeutta, mutta häntä vaivaa uskollisuus sille typerälle Tulitähdelle. Hänen on opittava, ettei minkään – ei päällikön, ei soturilain, ei itse Tähti­klaanin – saa antaa tulla tielle. Hän ansaitsi kaikkien kissojen kunnioituksen tekemällä matkan auringonpesälle ja johtamalla klaanit uuteen kotiinsa. Jo hänen maineensa pitäisi helpottaa hänen valtaanpääsyään.” Hän ryhdistäytyi voimakkaat lapalihakset väreillen. ”Minä näytän hänelle, miten.” ”Minä voisin auttaa sinua”, Mustaraita tarjoutui. Tiikeritähti kääntyi hänen puoleensa kylmän halveksuvana. ”En tarvitse apua. Etkö sinä kuullut kun sanoin, että joka kissa kulkee tässä pimeässä metsässä yksin?” Mustaraita vavahti. ”Mutta kun täällä on niin tyhjää ja hiljaista… Anna minun tulla mukaasi.”

18

”En.” Tiikeritähden äänessä kuului hiukan harmistusta muttei yhtään epäröintiä. ”Älä yritä seurata minua. Tässä paikassa kissoilla ei ole ystäviä eikä liittolaisia. Jokaisen on kuljettava varjoisia polkujaan yksin.” Mustaraita nousi istumaan ja kiersi häntänsä etukäpälilleen. ”Mihin sinä nyt olet menossa?” ”Tapaamaan poikiani.” Hän loikki polkua pitkin pois turkki kellertävässä valossa hohtaen. Mustaraita jäi paikoilleen, kyyristelemään saniaisten varjoon. Ennen kuin Tiikeritähti katosi metsän pimentoon, hän vilkaisi taakseen ja lausui vielä: ”Tulitähti saa nähdä, että minun aikani ei ole ohi. Onhan hänellä jäljellä seitsemän henkeä, mutta minä vaanin häntä poikieni kautta, kunnes häneltä on riistetty joka ainut. Tätä taistelua hän ei voita.”

19

LUKU 1

Vatukkakynsi seisoi keskellä aukiota ja tuijotti Myrsky­ klaanin leirin jäänteitä. Kynnenohut, kasvava kuu purjehti kivinotkoa ympäröivien puiden yllä. Sen himmeä valo paljasti rikki poljetut pesät, leirin sisäänkäyntiä suojanneen piikkipensasmuurin, joka oli hajotettu ja sysätty syrjään, sekä Myrsky­klaanin haavoittuneet kissat, jotka hiipivät hitaasti esiin varjoista karvat pystyssä ja silmät järkytyksestä ammollaan. Vatukkakynsi saattoi yhä kuulla mäyrien tömistelyn, kun ne löntystivät tiehensä. Sisäänkäynnin toisella puolen aluskasvillisuus heilahteli siinä mistä ne olivat rynnineet, kun Yksitähti ja Tuuli­klaanin soturit olivat viime hetkellä tulleet Myrsky­klaanin avuksi. Vatukkakynnen nahkaa ei kuitenkaan kihelmöinyt eikä hänen käpäliään liimannut maahan tämä hävitys. Leirin piikkipensasmuurin maahan levinneiden jäänteiden keskellä asteli kaksi kissaa, joita hän ei ollut kuvitellut näkevänsä enää koskaan. He olivat vahingoittumattomia ja sileäturkkisia, ja heidän silmänsä kiiluivat huolestuneesti. ”Myrskyturkki! Mitä sinä täällä teet?” Vatukkakynsi huusi. Voimakas harmaa kolli tuli koskettamaan Vatukkakynnen kanssa neniä. ”Mukavaa nähdä taas”, hän naukaisi. ”Minä…

20

halusin nähdä, oletteko te löytäneet kotipaikan. Mutta mitä täällä on oikein tapahtunut?” ”Mäyriä”, Vatukkakynsi vastasi. Hän katsahti ympärilleen arvioidakseen, mistä aloittaisi haavoittuneiden ja pelästyneiden klaanitoveriensa auttamisen. Myrskyturkin vierellä oleva hoikka ruskeankirjava naaras sipaisi hännällään pitkää jälkeä Vatukkakynnen lavassa. ”Sinä olet saanut haavan”, hän naukaisi. Vatukkakynsi heilautti korviaan. ”Ei sillä väliä. Tervetuloa Myrsky­klaaniin, Puro. Ikävää että teidän piti taivaltaa niin pitkä matka nähdäksenne tämän.” Hän vaikeni ja katseli kumpaakin vuoron perään. ”Onko Kuohuvan Veden Heimossa kaikki hyvin? En olisi ollenkaan odottanut teitä vierailulle näin pian.” Myrskyturkki vilkaisi Puroon niin nopeasti, että Vatukkakynsi ehti tuskin huomata. ”Kaikki on hyvin”, hän naukaisi. ”Me vain halusimme varmistua siitä, että te olette löytäneet itsellenne uuden asuinpaikan niin kuin Tähti­klaani lupasi.” Vatukkakynsi katseli ympärilleen tuhotussa leirissä, jossa typertyneet kissat hoipertelivat kotinsa raunioilla. ”Löysimme me”, hän sanoi hiljaa. ”Sanoitko sinä että tänne hyökkäsi mäyriä?” Puro uteli hämmentyneen kuuloisena. ”Ne tulivat tänne tarkoituksella”, Vatukkakynsi selitti. ”Tähti­klaani tietää, mistä ne oikein tulivat, mutta niitä oli enemmän kuin olen eläessäni nähnyt. Ne olisivat tappaneet meidät, ellei Tuuli­klaani olisi ilmestynyt paikalle.” Hänen käpälänsä tärisivät, ja hän upotti kyntensä veren tahraamaan maahan pysyäkseen pystyssä. Myrskyturkki nyökkäsi. ”Ei sinun tarvitse kertoa meille kaikkea nyt. Miten me voisimme auttaa?”

21

Vatukkakynsi lähetti Tähtiklaanille hiljaisen kiitoksen siitä, että se oli päättänyt lähettää hänen vanhan ystävänsä takaisin klaanien luo juuri nyt. Hän ja Myrskyturkki olivat kokeneet yhdessä »Ennen paljon matkallaan auringonpesälle, rauhan aikaa eikä hän olisi voinut nyt toivoa rinnalleen juuri ketään veri verta vuodattaamuuta. ja Hän käänsi päänsä, kun tallotusta saniaispehkosta notjärven vesi punertuu.» kon reunalta kuului uikutusta. ”Meidän on löydettävä kaikki pahasti haavoittuneet. Jotkut ovat jo matkalla Tähtiklaanin luo”, hän varoitti ja vilkaisi Puroon. ”Mäyrät tulivat tänne Mäyrien hyökkäys on jättänyt tappamaan eivätkä ajamaan meitä pois.” Myrskyklaanin Puro sekasorron katsoi häntä valtaan. tyynesti silmiin. ”Ovatpa säilyisi ne tehneet Jotta klaanissa mitä hyvänsä, minä haluan auttaa. Olen minä nähnyt täljärjestys, Tulitähden on nimitettävä pian uusi laista raakuutta ennenkin. Muistathan Terävähampaan?” Nuori vuoristokissa, kunnianhimoinen Terävävarapäällikkö. hammas oli jättimäinen joka oli soturi piinanVatukkakynsi odottaa monta kiihkeästi valinut Kuohuvan Veden Heimoa kuuta,tulevansa kunnes metsän kissat olivat saapuneet. Myrskyturkin Sulkahäntä tuksi. Hän kuitenkin tapaasisar öisin isäänsä oli kuollut pudotuksessa, joka surmasi villipedon. Tiikeritähteä, kostonhimoista henkikissaa, ”Me teemme mitä vain tarvitsee”, Myrskyturkki lupasi. jokamitä lietsoo poikaansa ”Sano vain tehdä. Oletko sinävallankaappaukseen. nyt Myrskyklaanin varaLopulta Vatukkakynnelle koittaa totuuden hetki: päällikkö?” Vatukkakynsi tarkasteli etukäpälänsä jäänyttä sammalhaluaako hän seurata isänsäallekäpälänjälkiä tuppoa. ”En”, hän vastasi. ”Tulitähti on päättänyt olla nivai pysyä uskollisena päällikölleen? mittämättä toista varapäällikköä. Hän haluaa antaa Harmaaraidalle lisäaikaa palata takaisin.” Uusi profetia on toinen Soturikissat-saaga. ”Onpa raskasta.” Myrskyturkin äänessä oli sellainen on saagan kuudes, myötätunnonAuringonlasku häivähdys, että Vatukkakynsi sävähti. Ei hän halunnut kenenkään sääliä. viimeinen osa. Äkkiä Puro jähmettyi. ”Sinähän sanoit että ne mäyrät lähtivät jo”, hän sähähti. Vatukkakynsi käännähti ympäri ja rauhoittui sitten, kun näki tutun pitkänomaisen mustavalkean naaman työntyvän kuivien saniaisten seasta.

G

22

www.wsoy.fi

*9789510496237*

T84.2

ISBN 978-951-0-49623-7

Kannen kuva: Owen Richardson