Issuu

USI

PROFE T

A A MU N KO I

ERIN HUNTER W S OY

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, THE NEW PROPHECY #3: DAWN Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, THE NEW PROPHECY #3: DAWN Text copyright © Working Partners Limited 2006 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Owen Richardson 2015 Map art © Dave Stevenson 2015 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö Suomennos ilmestynyt aiemmin Art Housen kustantamana 2013 ISBN 978-951-0-49615-2 Painettu EU:ssa

Erityiskiitokset Kate Carylle

JOITAKIN KLAANIKISSOJA MYRSKYKLAANI Päällikkö

tulitähti

– kellanpunainen kolli, jonka turkki on liekinvärinen

Varapäällikkö

harmaaraita

Parantaja

tuhkamarja lehtitassun

Soturit

– pitkäkarvainen harmaa kolli

– tummanharmaa naaras; mestari

(kollit sekä naaraat, joilla ei ole pentuja) – pieni tummanruskea naaras; lukkitassun mestari tomuturkki – tummanruskea raidallinen kolli; oravatassun mestari hiekkamyrsky – vaalean kellanpunainen naaras pilvihäntä – pitkäkarvainen valkoinen kolli saniaisturkki – kullanruskea raidallinen kolli; valkotassun mestari okakynsi – kullanruskea raidallinen kolli; päästäistassun mestari kirkassydän – valkoinen naaras, jolla on kellanpunaisia läiskiä vatukkakynsi – tummanruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät saarniturkki – vaaleanharmaa tummajuovainen kolli, jolla on tummansiniset silmät tihkuviiksi – tummanharmaa kolli, jolla on siniset silmät nokiturkki – vaaleahkonharmaa kolli, jolla on meripihkanväriset silmät ratamohäntä – kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras, jolla on meripihkanväriset silmät hiiriturkki

Oppilaat

(yli kuuden kuun ikäiset soturiharjoittelijat) – punaruskea naaras, jolla on vihreät silmät lehtitassu – vaaleanruskea raidallinen naaras, jolla on meripihkanväriset silmät; parantajaoppilas lukkitassu – pitkäjalkainen musta kolli, jolla on ruskea vatsapuoli ja meripihkanväriset silmät päästäistassu – pieni tummanruskea kolli, jolla on meripihkanväriset silmät valkotassu – valkoinen naaras, jolla on vihreät silmät oravatassu

Kuningattaret

(naaraat, jotka ovat tiineinä tai hoitavat pentuja) kultakukka – vaalean kellanpunainen naaras, vanhin pentutarhan kuningattarista lehväpilvi – vaaleanharmaa tummajuovainen naaras, jolla on vaaleanvihreät silmät; Tomuturkin pentujen emo

Klaanin vanhimmat

(entiset soturit ja kuningattaret, jotka viettävät vanhoja päiviään) hallaturkki – kaunis valkoinen naaras, jolla on siniset silmät pilkkuhäntä – vaalea raidallinen naaras pitkähäntä – vaalea kolli, jolla on sysimustat raidat; siirtynyt varhain klaaninvanhimmaksi menetettyään näkönsä

VARJOKLAANI Päällikkö

mustatähti – suurikokoinen valkoinen kolli, jolla on valtavat pikimustat käpälät

Varapäällikkö

ruosteturkki

Parantaja

pikkupilvi

Soturit

– punaruskea naaras

– erittäin pieni raidallinen kolli

tammiturkki

mestari

– pieni ruskea kolli; savutassun

– tummanharmaa kolli – kellanpunainen kolli; kotkatassun mestari yösiipi – musta naaras keltaturkki – kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on vihreät silmät setrisydän

pihlajakynsi

Kuningattaret

unikonvarsi – pitkäjalkainen vaaleanruskea raidallinen naaras

Klaanin vanhimmat

nuhanenä – pieni valkoharmaa kolli; entinen parantaja järkäle – luiseva harmaa kolli

TUULIKLAANI Päällikkö

pitkätähti – iäkäs mustavalkoinen kolli, jolla on hyvin pitkä häntä

Varapäällikkö

mutakynsi

– täplikäs tummanruskea kolli; mestari

varistassun

Parantaja

kaarnakasvo

Soturit

lovikorva

– lyhythäntäinen ruskea kolli

– raidallinen kolli

seittijalka

– tummanharmaa raidallinen kolli; mestari

lumikkotassun yksiviiksi

– ruskea raidallinen kolli

– vaaleanruskea naaras, jolla on siniset silmät; ohdaketassun mestari

punarintasiipi

Kuningattaret

saarnijalka

– harmaa naaras

valkohäntä

– pieni valkoinen naaras

– savunharmaa, miltei musta kolli, jolla on siniset silmät

Oppilaat

varistassu

Klaanin vanhimmat

aamukukka kauraviiksi

– kilpikonnakuvioinen naaras – täyteläisen ruskea raidallinen kolli

JOKIKLAANI Päällikkö

leoparditähti

– epätavallisen täplikäs kullankeltainen naaras

Varapäällikkö

usvajalka

Parantaja

mutaturkki

– harmaa naaras, jolla on siniset silmät – pitkäkarvainen vaaleanruskea kolli; mestari

perhonsiiven

Soturit

mustakynsi

mestari

– savunmusta kolli; myyrätassun

– tanakka raidallinen kolli; mestari

raskasjalka kivitassun

– tummanharmaa kolli, jolla on meripihkanväriset silmät

myrskyturkki

– tummanruskea kolli, jolla on valkea vatsa ja jäänsiniset silmät

haukkahalla

pääskyhäntä – tummanruskea raidallinen naaras, jolla on vihreät silmät; läikkätassun mestari

– kaunis kullanvärinen raidallinen naaras, jolla on meripihkanväriset silmät; parantajaoppilas

perhonsiipi

Kuningattaret

Klaanin vanhimmat

sammalturkki

– kilpikonnakuvioinen naaras

huomenkukka

– vaaleanharmaa naaras

varjoturkki kurnumaha

– hyvin tumman harmaa naaras – tummanruskea kolli

KUOHUVAN VEDEN HEIMO Tietäjä

– ruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät

terävistä kivistä näkijä (kivistänäkijä)

Riistanpyytäjät (kollit ja naaraat, joiden tehtävänä on hankkia heimolle ruokaa) harmaa taivas ennen aamua (harmaa)

harmaa raidallinen kolli

puro jossa pikkukalat uivat (puro)

raidallinen naaras

Luolanvartijat

– vaalean-

– ruskea

(kollit ja naaraat, joiden tehtävänä on vartioida luolaa) hyökkäävän kotkan kynsi (kotkankynsi) – tummanruskea raidallinen kolli (entinen karkotettujen johtaja) rosoinen kallio jolla haikara istuu (roso) – tummanharmaa kolli (entinen karkotettu) kallio tyynen veden alla (kallio)

(entinen karkotettu)

– ruskea kolli

– harmaa raidallinen naaras (entinen karkotettu)

lintu joka laulaa hämärässä (lintu)

kieleke jolla kotkat pesivät (kieleke)

tummanharmaa kolli

–

jyrkkä polku putouksen vierellä (jyrkkä)

tummanruskea raidallinen kolli tähdetön yö (yö)

– musta naaras

–

Pentue-emot

(naaraat, jotka ovat tiineinä tai hoitavat pentuja) siiven varjo veden yllä (siipi)

naaras

– valkoharmaa

säikähtäneen haikaran lento (lento)

raidallinen naaras

– ruskea

KLAANEIHIN KUULUMATTOMIA KISSOJA – mustavalkoinen kolli, joka asuu maatilalla metsän lähellä – hoikka musta kolli, joka asuu Ohran kanssa maatilalla kamu – juovikas kotikisu, jolla on siniset silmät sasha – kellanruskea kulkukissa ohra

korppitassu

MUITA ELÄIMIÄ keskiyö

– tähtiä katseleva mäyrä, joka asuu meren rannalla

Korkokivet

ohran tila

nelipuu Tuuliklaanin leiri

Pö putous

KIS

SAN SILMIN

aurinkokivet

joki jokiklaanin leiri

puusilpomo

KLAANIT

haaskala varjoklaanin leiri

MYRSKYKLAANI

ukkosp

olku

öllöpuu

suuri vuorivaahtera myrskyklaanin leiri

käärmekivet

JOKIKLAANI

VARJOKLAANI

Hiekkakuoppa

TUULIKLAANI

TÄHTIKLAANI

korkeamännyt

POHJ

OINEN

KAKSIJALkala 3

e ti al an

hiidensormet

ha lt i

(hylätty kaivos)

tuulialan maatila

tuulialan nummi

Velhonnotko

Velhonloikka

pa a

Vihtorin maatilan leirintäalue Vihtorin maatila

jo ki

SIJALAN SILMIN

K AK

viht

orin

kuj

pohjoishaltialan kaatopaikka MAASTO

LEHTIMETSÄÄ

tuulialantie

havuMETSÄÄ

SUOTA

Valkokauriin metsä kivikkoa

Paalukylän metsä

POLKUJA POHJ

OINEN

Paalukylän saha Paalukylä 5

ESINÄYTÖS

Tähdet kimalsivat kylmästi kirpeän lehtisateen alastomaksi riisuman metsän yllä. Aluskasvillisuuden keskellä liikkui varjoja – laihoja hahmoja, illan viileän kasteen silottamia turkkeja, jotka soljuivat korsien välistä kuin vesi ruovikossa. Kissojen turkin alla eivät väreilleet lihakset niin kuin ennen; karvan alla oli pelkkää luuta. Kulkuetta johtava liekinvärinen kolli nosti päätään ja maisteli ilmaa. Vaikka yön tulo oli vaientanut kaksijalkojen hirviöt, niiden katku tuntui pinttyneen jokaiseen kuolevaan lehteen ja oksaan. Kissa haki lohtua vierellään vaeltavan kumppaninsa tuoksusta. Naaraan tuttu tuoksu sekoittui vastenmieliseen kaksijalanhajuun ja pehmensi sen raakaa sivumakua. Naaras pysytteli itsepäisesti toisen vauhdissa, vaikka horjuva askel paljastikin hänen nälästä kurnivan mahansa ja nukkumattomat yöt. ”Tulitähti”, hän huohotti heidän käydessään eteenpäin. ”Uskotko, että tyttäremme löytävät meidät, kun palaavat kotiin?” Liekinvärinen kissa sävähti kuin olisi astunut piikkiin. ”Me voimme vain toivoa hartaasti, että löytävät, Hiekka myrsky”, hän sanoi pehmeästi. 15

”Mutta miten he tietävät, mistä etsiä?” Hiekkamyrsky vilkaisi takanaan kulkevaa leveälapaista kollia. ”Harmaaraita, uskotko että he arvaavat, mihin olemme lähteneet?” ”Kyllähän he meidät löytävät”, Harmaaraita vakuutteli. ”Miten voit olla siitä niin varma?” Tulitähti murisi. ”Meidän olisi pitänyt lähettää toinenkin partio etsimään Lehtitassua.” ”Ja ottaa se riski, että menettäisimme vielä lisää kissoja?” mourusi Harmaaraita. Tulitähden silmät sumenivat tuskasta, ja hän kiirehti varjoisaa polkua eteenpäin. Hiekkamyrsky liikautti häntäänsä. ”Tämä oli hänelle kaikkien aikojen vaikein päätös”, hän kuiskasi Harmaaraidalle. ”Hänen oli pakko asettaa klaani etusijalle”, Harmaaraita sihahti takaisin. Hiekkamyrsky ummisti silmänsä hetkeksi. ”Viime kuussa olemme menettäneet niin monta kissaa”, hän naukui. Tuuli kaiketi kantoi hänen sanojaan, koska Tulitähti kääntyi häntä kohti kylmin katsein. ”Kenties tässä kokoontumisessa muut klaanit sitten viimein suostuvat siihen, että yhdistämme voimamme tätä uhkaa vastaan”, hän murisi. ”Yhdistämme voimamme?” kuului erään raidallisen kollin uhmakas naukaisu. ”Oletko unohtanut, miten klaanit suhtautuivat ajatukseesi viimeksi? Tuuliklaanilaiset olivat nälkäkuoleman partaalla, mutta olisit voinut yhtä hyvin ehdottaa heille, että söisivät pentujaan. He ovat liian ylpeitä myöntääkseen että tarvitsevat muiden apua.” ”Nyt asiat ovat vielä huonommin, Tomuturkki”, Hiekka myrsky väitti vastaan. ”Miten mikään klaani voi säilyä vahvana, jos sen pennut kuolevat?” Hänen äänensä haipui kuulumattomiin, kun hän käsitti mitä oli sanonut. ”Anteeksi”, hän kuiskasi. 16

”Havupentu on kuollut”, ärähti Tomuturkki, ”mutta se ei tarkoita, että antaisin muiden klaanien komennella myrsky klaanilaisia!” ”Ei meitä ole kukaan tulossa komentelemaan”, Tulitähti sanoi tiukasti. ”Silti olen sitä mieltä, että pystyisimme autta maan toisiamme. On miltei lehtikadon aika. Kaksijalat hirviöineen ovat ajaneet suuren osan saaliistamme yhä kauem mas ja myrkyttäneet loput niin, ettei ole enää turvallista syödä. Emme voi jatkaa taistelua yksin.” Äkkiä tuulen suhina puissa kasvoi ärjynnäksi, ja Tulitähti hidasti askeleitaan korviaan höristäen. ”Mitä tuo on?” Hiekkamyrsky kuiskasi silmät selällään. ”Nelipuulla tapahtuu jotain!” Harmaaraita ulvaisi. Hän pinkaisi juoksuun, ja Tulitähti säntäsi hänen peräänsä muut klaanitoverit visusti kintereillään. Kaikki kissat pysähtyivät äkkinäisesti mäen harjalla ja katsoivat alas jyrkkä reunaiseen notkoon. Kuunvaloa räikeämmät, kirkkaat, luonnottomat valot paistoivat neljän jättimäisen tammen runkoihin. Nämä puut olivat vartioineet pyhää paikkaa aina suurten klaanien ajoista asti. Aukion laidoilla kyyröttävien valtavien hirviöiden silmistä loisti vielä lisää valoa. Puhujankivi – laakea, sileä harmaa kivi, jolla klaanipäälliköt seisoivat puhuakseen kokoontumisissa aina täydenkuun aikaan – näytti pieneltä ja suojattomalta kuin pentu ukkospolulla. Notkossa vilisti kaksijalkoja, jotka huutelivat toisilleen. Ilmaa leikkasi uusi ääni, kirskuva, kimakka ulina, ja yksi kaksijaloista nosti suunnattoman suuren, kiiltävän etukäpä län, joka välähti kirkkaissa valoissa. Kaksijalka painoi sitä vasten lähimmän tammen runkoa, ja puusta sinkosi purua kuin verta haavasta. Kiiltävä käpälä ulvoi purressaan ilkeäs ti ikivanhaa puunkuorta ja työntyi yhä syvemmälle puun 17

s ydämeen, kunnes kaksijalka huudahti varoituksen ja notko raikui niin kovasta rusahduksesta, että mörisevien hirviöiden äänet hukkuivat sen alle. Suuri tammi alkoi kallistua, alkuun hitaasti, sitten nopeammin, nopeammin, kunnes se kaatui rysähtäen maahan. Sen lehdettömät oksat kopisivat osuessaan kylmään maahan, ja sitten tuli kuolemanhiljaisuus. ”Tähtiklaani, pysäytä ne!” naukui Hiekkamyrsky. Ei näkynyt mitään merkkiä siitä, että heidän soturiesiisänsä olisivat huomanneet, mitä Nelipuulla tapahtui. Tähdet tuikkivat kylmästi tummansinisellä taivaalla, kun kaksijalka siirtyi seuraavalle tammelle huutava etukäpälä seuraavaa tappoa odottaen. Kissat katselivat kauhuissaan, miten kaksijalka eteni aukion ympäri, kunnes viimeinenkin tammi oli nurin. Nelipuuta, paikkaa missä neljä klaania olivat kokoontuneet monien monituisten sukupolvien ajan, ei ollut enää. Jättimäiset puut retkottivat maassa oksat värähdellen ja jääden sitten paikoilleen. Kaksijalkojen hirviöt ärähtelivät aukion laidoilla valmiina jakamaan tuoresaaliin keskenään, mutta kissat seisoivat jähmettyneinä mäen harjalla. ”Metsä on kuollut”, Hiekkamyrsky sanoi hiljaa. ”Kenelläkään meistä ei ole enää toivoa.” ”Pysykää urheina.” Tulitähden silmät kiilsivät, kun hän kääntyi kohti klaaniaan. ”Meillä on yhä klaani. Aina on toivoa.”

LUKU 1

Ensimmäiseksi nummimaan haistoi Varistassu. Aamuaurinko loi kermanväristä valoaan kasteiseen ruohikkoon. Vaikka Varistassu oli hiljaa, Oravatassu huomasi, miten hän nosti korvansa pystyyn ja karisti harteiltaan osan siitä väsymyksestä, joka oli vaivannut häntä aina Sulkahännän kuolemasta saakka. Tummanharmaa tuuliklaanilainen kiihdytti vauhtia ja kiirehti ylös rinnettä, missä usva vielä viipyi korkeassa heinikossa. Oravatassu avasi suunsa ja veti syvään henkeä, niin että saattoi hänkin maistaa piikkiherneen ja kanervan tutun tuoksun vilpoisessa aamuilmassa. Sitten hän pinkaisi Varistassun jälkeen Vatukkakynnen, Myrskyturkin ja Keltaturkin seuratessa nopeasti perässä. He kaikki haistoivat nyt nummien tuoksut; he kaikki tiesivät olevansa lähellä pitkän, uuvuttavan taipaleensa päätä. Mitään puhumatta viisikko pysähtyi riviin Tuuliklaanin reviirin rajalle. Oravatassu vilkaisi klaanitoveriaan Vatukkakynttä, sitten Keltaturkkia, varjoklaanilaisnaarasta. Tämän vieressä Myrskyturkki, harmaa Jokiklaanin soturi, siristi silmiään kylmässä tuulessa. Erityisen kiinteästi villiä ruoho maisemaa tuijotti Varistassu, joka oli syntynyt siellä. ”Emme olisi päässeet tänne saakka ilman Sulkahäntää”, hän sanoi hiljaa. 19

”Hän kuoli pelastaakseen meidät kaikki”, lisäsi Myrskyturkki. Oravatassu vavahti kuullessaan syvän murheen jokiklaanilaisen äänessä. Sulkahäntä oli ollut Myrskyturkin sisar. Hän oli kuollut pelastaessaan heidät julmalta pedolta heidän tavattuaan vuoristossa tuntemattomien kissojen joukon. Kuohuvan Veden Heimo eli vesiputouksen takana ja kuunteli omia esi-isiään – ei Tähtiklaania vaan Ikuisen Metsästyksen Heimoa. Monen kuun ajan valtava vuoristokissa oli saalistanut heimon jäseniä yksi kerrallaan. Kun se oli taas kerran tunkeutunut heimon kotiluolaan, Sulkahäntä oli onnistunut irrottamaan terävän tippukiven luolan katosta ja pudottamaan sen pedon niskaan. Hän oli kuitenkin loukkaantunut kuolettavasti pudotessaan itse mukana, ja nyt hän lepäsi kivien alla heimon mailla, lähellä vesiputousta, jonka ääni opastaisi hänet Tähtiklaanin luo. ”Se oli hänen kohtalonsa”, Keltaturkki totesi lempeästi. ”Hänen kohtalonsa olisi ollut saattaa tehtävä loppuun meidän kanssamme”, Varistassu murisi. ”Tähtiklaani valitsi hänet taivaltamaan auringonpesälle kuulemaan, mitä kerrottavaa Keskiyöllä olisi. Ei hänen olisi kuulunut kuolla toisen klaanin ennustuksen tähden.” Myrskyturkki asteli Varistassun vierelle ja kosketti tätä kuonollaan. ”Rohkeus ja uhrautuminen ovat osa soturilakia”, hän muistutti. ”Olisitko halunnut hänen valitsevan jotenkin toisin?” Varistassu tuijotti tuulen pieksemien piikkiherneiden yli vastaamatta. Hänen korvansa kääntyilivät kuin hän olisi koet tanut kuulla tuulessa Sulkahännän äänen. ”Tulkaahan nyt!” Oravatassu loikki eteenpäin kitukasvui sessa ruohikossa äkkiä innostuneena pääsemään perille. Hän oli ennen lähtöään riidellyt isänsä Tulitähden kanssa, ja hänen 20

käpäliään kihelmöi hermostuttavasti, kun hän mietti miten isä suhtautuisi hänen paluuseensa. Kun hän oli Vatukka kynnen kanssa lähtenyt metsästä, he eivät olleet kertoneet kenellekään klaanissa, mihin olivat menossa tai miksi. Ainoas taan Lehtitassu, Oravatassun sisar, tiesi että Tähtiklaani oli puhunut yhdelle kissalle kustakin klaanista ja käskenyt heidän mennä auringonpesälle kuulemaan Keskiyön profetian. Kukaan heistä ei ollut arvannut, että Keskiyö osoittautuisi vanhaksi viisaaksi mäyräksi, eikä kukaan heistä ollut voinut kuvitellakaan, millaisia ratkaisevan tärkeitä uutisia hänellä oli kerrottavanaan. Varistassu kiiti Oravatassun ohi joukon kärkeen, koska tunsi reviirin paremmin kuin muut. Hän suuntasi kohti piikkihernepensaikkoa ja katosi kaninpolkua pitkin Kelta turkki vanavedessään. Oravatassu seurasi heitä kapeaa käytävää pitkin pää matalana, jotta korvat eivät olisi takertuneet okaisiin. Vatukkakynsi ja Myrskyturkki olivat tiukasti kannoilla; Oravatassu saattoi tuntea maassa heidän tassujensa töminän. Piikkiherneseinien välissä muistot löivät synkillä siivillään Oravatassun pään sisällä ja muistuttivat unista, jotka olivat vaivanneet häntä – unista, joissa oli pimeys sekä pakokauhun ja pelkotuoksun täyttämä pieni, suljettu tila. Hän oli varma, että hirveät unet liittyivät jotenkin hänen sisareensa. Hän ajatteli, että nyt kun hän olisi kotona, hän pystyisi ottamaan täsmällisesti selvää siitä, missä Lehtitassu oli – mutta uusi levottomuuden puuska sai hänet kiirehtimään kohti valoa tunnelin päässä. Hän hidasti askeleitaan tullessaan ruohikkoiselle aukealle. Vatukkakynsi ja Myrskyturkki ilmestyivät tunnelista hänen jälkeensä turkki terävien piikkien raastamana. ”Enpä tiennytkään, että sinä pelkäät pimeää”, kiusoitteli Vatukkakynsi ottaessaan paikan hänen viereltään. 21

”En pelkääkään”, Oravatassu tuhahti. ”En ole koskaan nähnyt sinun juoksevan noin kovaa”, Vatukkakynsi kehräsi viikset värähdellen. »Suuri tammi kallistui, ”Minä vain haluan kotiin”, Oravatassu vastasi itsepäisesalkuun hitaasti, sitten nopeammin, ti. Hän ei piitannut vierellään astelevien Vatukkakynnen ja nopeammin, kunnes se kaatui rysähtäen Myrskyturkin vaihtamasta katseesta. Kolmikko oli jäänyt ’Metsä on kuollut’, Hiekkajälkeenmaahan. Keltaturkista ja Varistassusta, jotka olivat kadonneet kanervikkoon. myrsky sanoi hiljaa.» ”Mitähän Tulitähti mahtaa sanoa, kun kerromme hänelle Keskiyöstä?” Oravatassu pohti ääneen. Vatukkakynnen korvatikiaikainen käännähtivät.kotimetsä ”Tiedä häntä.” Soturikissojen on ”Me olemme vain viestintuojia”, maukui Myrskyturkki. tuhoutumassa, kun kaksijalat rakentavat ukkos”Emme voi tehdä muuta kuin kertoa klaaneillemme, mitä polun sen halki. Vaaralliselta Tähtiklaani halusi meidän tietävän.” matkaltaan palanneet nuoretettä soturit ovat meitä?” vaikeanOravatassu tehtävänkysyi. edessä: ”Luuletko, he uskovat ”Jos Keskiyö olivihollisklaanit oikeassa, en uskolähtemään että heitä onyhdessä kovinkaan miten saada vaikeaa vakuuttaa”, Myrskyturkki huomautti synkästi. kohti uusia asuinsijoja? Reviirien ulkopuolella Oravatassu tajusi, ettei ollut ajatellut muuta kuin kotiodottaa arvaamaton eivätkä kissat tiedä, klaaniin palaamista. Hänmaailma, oli työntänyt mielestään kaikki ajatukset metsää vaarasta. Hänen sydäntään kuiminne uhkaavasta mennä. Antaisipa Tähtiklaani tenkin riipaisi Myrskyturkin sanojen herättämä pelko, ja häjonkin merkin! nen mielessään kaikui Keskiyön kauhea varoitus: Kaksijalat tulevatUusi mukanaan hirviöt. Puut neSoturikissat-saaga. juuriltaan kiskovat, kivet profetia on toinen pirstovat, maan itsensä repivät auki. Ei enää sijaa kissoille. Jos Aamunkoi on saagan kolmas osa. jäätte, hirviöt repivät teidätkin tai näännytte ilman riistaa. Hänen vatsaansa kiristi kauhu. Mitä jos he tulisivat liian myöhään? Olisiko enää edes kotia johon palata? Hän koetti rauhoitella itseään muistelemalla Keskiyön ennustuksen jatkoa: Ette te kuitenkaan ilman opasta jää. Kun kotona, seisokaa Puhujankivellä kun Hopeahäntä loistaa yllä. Kuoleva soturi tien näyttää. Oravatassu hengitti syvään. Oli yhä toivoa. Mutta heidän oli päästävä kotiin.

www.wsoy.fi

*9789510496152*

T84.2

ISBN 978-951-0-49615-2

Kannen kuva: Owen Richardson