Issuu

USI

PROFE T

KUUNNOUSU

ERIN HUNTER W S OY

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, THE NEW PROPHECY #2: MOONRISE Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, THE NEW PROPHECY #2: MOONRISE Text copyright © Working Partners Limited 2005 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Owen Richardson 2015 Map art © Dave Stevenson 2015 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö Suomennos ilmestynyt aiemmin Art Housen kustantamana 2012 ISBN 978-951-0-49613-8 Painettu EU:ssa

Erityiskiitokset Cherith Baldrylle

JOITAKIN KLAANIKISSOJA MYRSKYKLAANI – kellanpunainen kolli, jonka turkki on liekinvärinen

Päällikkö

tulitähti

Varapäällikkö

harmaaraita

Parantaja

tuhkamarja lehtitassun

Soturit

– pitkäkarvainen harmaa kolli

– tummanharmaa naaras; mestari

(kollit sekä naaraat, joilla ei ole pentuja) – pieni tummanruskea naaras; lukkitassun mestari tomuturkki – tummanruskea raidallinen kolli; oravatassun mestari hiekkamyrsky – vaalean kellanpunainen naaras; ratamotassun mestari pilvihäntä – pitkäkarvainen valkoinen kolli saniaisturkki – kullanruskea raidallinen kolli; valkotassun mestari okakynsi – kullanruskea raidallinen kolli; päästäistassun mestari kirkassydän – valkoinen naaras, jolla on kellanpunaisia läiskiä vatukkakynsi – tummanruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät saarniturkki – vaaleanharmaa tummajuovainen kolli, jolla on tummansiniset silmät tihkuviiksi – tummanharmaa kolli, jolla on siniset silmät nokiturkki – vaaleahkonharmaa kolli, jolla on meripihkanväriset silmät hiiriturkki

Oppilaat

(yli kuuden kuun ikäiset soturiharjoittelijat) ratamotassu – kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras, jolla on meripihkanväriset silmät oravatassu – punaruskea naaras, jolla on vihreät silmät lehtitassu – vaaleanruskea raidallinen naaras, jolla on meripihkanväriset silmät ja valkeat tassut; parantajaoppilas lukkitassu – pitkäjalkainen musta kolli, jolla on ruskea vatsapuoli ja meripihkanväriset silmät päästäistassu – pieni tummanruskea kolli, jolla on meripihkanväriset silmät valkotassu – valkoinen naaras, jolla on vihreät silmät

Kuningattaret

(naaraat, jotka ovat tiineinä tai hoitavat pentuja) kultakukka – vaalean kellanpunainen naaras, vanhin pentutarhan kuningattarista lehväpilvi – vaaleanharmaa tummajuovainen naaras, jolla on vaaleanvihreät silmät

Klaanin vanhimmat

(entiset soturit ja kuningattaret, jotka viettävät vanhoja päiviään) hallaturkki – kaunis valkoinen naaras, jolla on siniset silmät kirjohäntä – nuorempana kaunis kilpikonnakuvioinen naaras, Myrskyklaanin vanhin kissa pilkkuhäntä – vaalea raidallinen naaras pitkähäntä – vaalea kolli, jolla on sysimustat raidat; siirtynyt varhain klaaninvanhimmaksi menetettyään näkönsä

VARJOKLAANI Päällikkö

mustatähti – suurikokoinen valkoinen kolli, jolla on valtavat pikimustat käpälät

Varapäällikkö

ruosteturkki

Parantaja

pikkupilvi

Soturit

– punaruskea naaras

– erittäin pieni raidallinen kolli

tammiturkki

mestari

– pieni ruskea kolli; savutassun

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on vihreät silmät setrisydän – tummanharmaa kolli pihlajakynsi – kellanpunainen kolli; kotkatassun mestari unikonvarsi – pitkäjalkainen vaaleanruskea raidallinen naaras keltaturkki

Klaanin vanhimmat

nuhanenä

parantaja

– pieni valkoharmaa kolli; entinen

TUULIKLAANI Päällikkö

pitkätähti – iäkäs mustavalkoinen kolli, jolla on hyvin pitkä häntä

Varapäällikkö

mutakynsi

– täplikäs tummanruskea kolli; mestari

varistassun

Parantaja

kaarnakasvo

Soturit

yksiviiksi

– lyhythäntäinen ruskea kolli

– ruskea raidallinen kolli – tummanharmaa raidallinen kolli lovikorva – raidallinen kolli valkohäntä – pieni valkoinen naaras seittijalka

Oppilaat

varistassu

– savunharmaa, miltei musta kolli, jolla on siniset silmät

Klaanin vanhimmat

aamukukka

– kilpikonnakuvioinen naaras

JOKIKLAANI Päällikkö

leoparditähti

– epätavallisen täplikäs kullankeltainen naaras

Varapäällikkö

usvajalka

Parantaja

mutaturkki – pitkäkarvainen vaaleanruskea kolli; perhonsiiven mestari

Soturit

– savunmusta kolli raskasjalka – tanakka raidallinen kolli myrskyturkki – tummanharmaa kolli, jolla on meripihkanväriset silmät sulkahäntä – vaaleanharmaa naaras, jolla on siniset silmät haukkahalla – leveälapainen tummanruskea kolli sammalturkki – kilpikonnakuvioinen naaras perhonsiipi – kaunis kullanvärinen raidallinen naaras, jolla on meripihkanväriset silmät; parantajaoppilas

Kuningattaret

huomenkukka

Klaanin vanhimmat

varjoturkki

– harmaa naaras, jolla on siniset silmät

mustakynsi

kurnumaha

– vaaleanharmaa naaras

– hyvin tumman harmaa naaras – tummanruskea kolli

KLAANEIHIN KUULUMATTOMIA KISSOJA – mustavalkoinen kolli, joka asuu maatilalla metsän lähellä – hoikka musta kolli, joka asuu Ohran kanssa maatilalla sulo – vanhanpuoleinen raidallinen kolli, joka asuu metsissä lähellä merta ohra

korppitassu

Korkokivet

ohran tila

nelipuu Tuuliklaanin leiri

Pö putous

KIS

SAN SILMIN

aurinkokivet

joki jokiklaanin leiri

puusilpomo

KLAANIT

haaskala varjoklaanin leiri

MYRSKYKLAANI

ukkosp

olku

öllöpuu

suuri vuorivaahtera myrskyklaanin leiri

käärmekivet

JOKIKLAANI

VARJOKLAANI

Hiekkakuoppa

TUULIKLAANI

TÄHTIKLAANI

korkeamännyt

POHJ

OINEN

KAKSIJALkala 3

e ti al an

hiidensormet

ha lt i

(hylätty kaivos)

tuulialan maatila

tuulialan nummi

Velhonnotko

Velhonloikka

pa a

Vihtorin maatilan leirintäalue Vihtorin maatila

jo ki

SIJALAN SILMIN

K AK

viht

orin

kuj

pohjoishaltialan kaatopaikka MAASTO

LEHTIMETSÄÄ

tuulialantie

havuMETSÄÄ

SUOTA

Valkokauriin metsä kivikkoa

Paalukylän metsä

POLKUJA POHJ

OINEN

Paalukylän saha Paalukylä 5

ESINÄYTÖS

Yksi kerrallaan kissat ryömivät luolaan. Heillä oli mudalla sivellyt turkit ja silmät pelosta selällään, niin että ne heijastivat katossa olevasta halkeamasta siivilöityvää kylmää kuunvaloa. He kulkivat matalina vatsa maata hipoen, sivuilleen vilkuillen kuin odottaen näkevänsä varjoissa vaanivan vaaran. Vesilätäköt luolan lattialla vangitsivat kuun hohteen. Se valaisi kivisen metsän, jonka suipoista pilareista osa kasvoi maasta ja osa roikkui katosta. Osa kivistä yhtyi keskellä muodostaen hoikkia, valkeita, kimmeltäviä kivipuita. Tuulenpuuskat puhalsivat niiden välistä ja pörröttivät kissojen turkkeja. Ilma tuoksui kostealle ja puhtaalle, ja kaukaa kantautui vesiputouksen jylinä. Kivipilarin takaa astui kissa. Hänellä oli pitkä ruumis ja hoikat, lihaksikkaat jäsenet, ja hänen turkkinsa oli yltä päältä piikeiksi kuivuneen mudan peitossa, niin että hän näytti kiviseltä kissaveistokselta. ”Tervetuloa”, hän maukui käheästi. ”Kuunvalo on vedessä. On näkemisen aika, niin kuin Ikuisen Metsästyksen Heimon lait määräävät.” Yksi kissoista hiipi eteen ja kumarsi mudan peittämälle. ”Kivistänäkijä, oletko saanut merkin? Onko Ikuisen Metsästyksen Heimo puhunut sinulle?” 15

Hänen takaansa puhui toinen kissa: ”Onko lopultakin toivoa?” Kivistänäkijä painoi päänsä. ”Olen nähnyt Ikuisen Metsästyksen Heimon sanat kuun säteissä kalliolla, kivien heittämissä varjoissa, katosta putoavien sadepisaroiden äänessä.” Hän piti tauon ja antoi katseensa vaeltaa kissasta toiseen. ”Kyllä”, hän jatkoi. ”Ikuisen Metsästyksen Heimo on sanonut, että toivoa on.” Kissajoukon läpi kävi heikko supina, kuin lehtien kahina tuulessa. Kissojen silmät näyttivät kirkastuvan ja he nostivat korvansa pystyyn. Eteen astunut naukui ensimmäisenä epäröiden: ”Sinä siis tiedät, mikä pelastaisi meidät tältä hirmuiselta vaaralta?” ”Tiedän, Kieleke”, Kivistänäkijä vastasi. ”Ikuisen Metsästyksen Heimo on luvannut, että toisesta heimosta tulee kissa, hopeanhohtoinen muukalainen, joka pelastaa meidät Terävähampaalta ikiajoiksi.” Tuli hiljaisuus, ja sitten ääni joukon perältä kysyi: ”Onko olemassa muita kissoja, muita kuin Kuohuvan Veden Heimo?” ”Täytyy olla”, toinen kissa vastasi. ”Olen kuullut kerrottavan muukalaisista”, maukui Kieleke, ”vaikkemme ole elinaikanamme nähneet yhtään. Mutta milloin se hopeakissa tulee?” hän lisäsi epätoivoisesti, ja kaikkialla hänen ympärillään alettiin maukua. ”Niin, milloin?” ”Onko se oikeasti totta?” Kivistänäkijä pyysi hiljaisuutta hännänliikkeellä. ”On se totta”, hän maukui. ”Ikuisen Metsästyksen Heimo ei ole valehdellut meille koskaan. Olen nähnyt hänen turkkinsa hopeisen hohteen omin silmin kuun valaisemassa lammessa.” ”Mutta milloin?” Kieleke intti.

”Sitä Ikuisen Metsästyksen Heimo ei ole näyttänyt minulle”, Kivistänäkijä vastasi. ”En tiedä milloin hopeakissa tulee, tai mistä, mutta tiedämme kyllä, kun hän saapuu.” Hän nosti päänsä kohti luolan kattoa, ja hänen silmänsä loistivat kuin kaksi pientä kuuta. ”Siihen asti, heimokissat, voimme vain odottaa.”

LUKU 1

Myrskyturkki avasi silmänsä, räpytteli unet pois ja yritti ankarasti muistaa missä oli. Hän ei ollut kaislavuoteellaan Jokiklaanin leirissä vaan käpertyneenä kuiville, rapiseville sananjaloille. Hänen päänsä yllä oli luolan multakatto, jossa kulki ristiin rastiin juuria. Hän kuuli kaukaisuudesta hiljaisen, rytmikkään pauhun. Aluksi se hämmensi häntä; sitten hän muisti miten lähellä he olivat auringonlaskun vettä, joka huuhtoi lakkaamatta maan äärtä. Hän värähti kun hänen mieleensä tulvahti näky siitä, miten hän ja Vatukkakynsi olivat taistelleet vedessä henkensä edestä, ja hän sylkäisi tuntiessaan vieläkin suolan pistävän maun syvällä kurkussaan. Kotona Jokiklaanissa hän oli tottunut veteen – hänen klaaninsa oli ainoa, joka osasi uida sujuvasti metsän halki kulkevassa joessa – muttei tällaisiin suolaisiin, edestakaisin velloviin maininkeihin, jotka olivat liian voimakkaat jotta edes jokiklaanilainen olisi pystynyt uimaan turvallisesti. Muut muistot palasivat vyöryen. Tähtiklaani oli lähettänyt joka klaanista kissoja pitkälle, vaaralliselle matkalle kuulemaan, mitä keskiyö heille kertoisi. He olivat sinnitelleet läpi tuntemattomien maiden, läpi kaksijalkojen pesien, joutuneet koirien ja rottien uhreiksi ja saaneet lopulta selville uskomattoman asian: että Keskiyö oli mäyrä. 18

Myrskyturkin jäseniä kylmäsi, kun hän palautti mieleensä Keskiyön kammottavan viestin. Kaksijalat tuhosivat metsää tehdäkseen uuden ukkospolun. Kaikkien klaanien olisi lähdettävä, ja Tähtiklaanin valitsemien kissojen tehtävä olisi varoittaa muita ja johdattaa klaanit uusille asuinmaille. Myrskyturkki nousi istumaan ja katseli luolaa. Himmeää valoa tihkui sisään tunnelista, joka johti jyrkänteen harjalle, ja sen mukana tuli tuulahdus suolavedentuoksuista raitista ilmaa. Keskiyö-mäyrää ei näkynyt. Myrskyturkin vierellä hänen sisarensa Sulkahäntä nukkui häntä kippurassa kuonon päällä. Seuraavana oli Keltaturkki, Varjoklaanin hurja soturi; Myrsky turkki oli huojentunut nähdessään hänen levollisen unensa. Näytti siltä, ettei hän kärsinyt enää yhtä pahasti kaksijalkalassa saamastaan rotanpuremasta. Keskiyön yrttivarastosta oli löytynyt jotain mikä lievitti tulehdusta ja auttoi saamaan unta. Vähän matkan päässä luolan toisella puolella oli Tuuliklaanin oppilas Varistassu, jonka tummanharmaa turkki juuri ja juuri erottui saniaisenlehvien seasta. Lähinnä luolan suuta makasi oikoisenaan Keltaturkin veli Vatukkakynsi, jonka vierellä nukkui tiukassa sykkyrässä Oravatassu. Myrskyturkki tunsi kateuden kirpaisun nähdessään Myrskyklaanin kissat lähekkäin ja yritti työntää tunteen mielestään. Ei hänen olisi kuulunut ihastella Oravatassun urheutta ja valoisaa myönteisyyttä niin kovasti, koska he olivat eri klaaneista. Vatukkakynnestä tulisi Oravatassulle paljon parempi kumppani. Myrskyturkki tiesi että hänen pitäisi herättää toverinsa, jotta he voisivat lähteä pitkälle paluumatkalleen kohti metsää. Se tuntui kuitenkin oudon vastenmieliseltä. Antaa heidän nukkua vielä vähän, hän ajatteli. Tarvitsemme kaikki voimat tulevaa varten. Hän pudisteli sammalhippuja turkistaan ja asteli varovasti luolan hiekkalattian poikki ja tunnelin läpi. Navakka tuuli 19

pörrötti hänen turkkiaan, kun hän astui tunnelista kimmoisalle ruohikolle. Hän oli viimein kuivunut edellisen illan jäljiltä, jolloin oli ollut vähällä hukkua, ja uni oli virkistänyt häntä. Hän jäi katselemaan ympärilleen; aivan hänen edessään oli rantakallion reuna, ja alhaalla aukeni loputon kimmeltävä ulappa, joka heijasteli aamun kelmeää valoa. Myrskyturkki raotti leukojaan imeäkseen ilmaa suuhunsa ja saadakseen vainun riistasta. Hänen aisteihinsa tulvahti kuitenkin väkevä mäyrän lemu. Hän huomasi Keskiyön istuvan jyrkänteen korkeimmalla kohdalla pienet, kirkkaat silmät naulittuina himmeneviin tähtiin. Hänen takanaan, nummen toisella puolen kermanvärinen raita taivaalla kertoi, mistä aurinko nousisi. Myrskyturkki tallusteli hänen luokseen ja kumarsi kohteliaasti ennen kuin istuutui. ”Hyvää huomenta, harmaa soturi”, Keskiyö toivotti mörisevällä äänellään. ”Nukkunut sinä riittävästi?” ”Kyllä. Kiitos, Keskiyö.” Myrskyturkista oli edelleen kummallista vaihtaa ystävällisiä tervehdyksiä hänen kanssaan, koska mäyrät olivat aina olleet soturiklaanien kohtalokkaita vihollisia. Keskiyö ei tosin ollut tavanomainen mäyrä. Hän tuntui olevan lähempänä Tähtiklaania kuin kukaan soturi, lukuun ottamatta ehkä parantajia; hän oli vaeltanut pitkän matkan ja jollain tavoin saanut kyvyn ennustaa tulevaa. Myrskyturkki vilkaisi häntä vaivihkaa ja näki hänen yhä tuijottavan aamutaivaan viimeisiin tähtiin. ”Osaatko todella tulkita tuosta Tähtiklaanin merkkejä?” hän kysyi uteliaana ja puolittain toivoen, että mäyrän kaameat edellisöiset ennustukset haihtuisivat aamun valossa pois. ”Paljon voi tulkita kaikkialta”, mäyrä vastasi. ”Tähdistä, virtaavasta vedestä, valon välähdyksistä laineilla. Koko maailma puhuu, jos on korvat auki kuulla.” 20

”Sitten minä taidan olla kuuro”, Myrskyturkki maukui. ”Tulevaisuus näyttää minusta synkältä.” ”Ei niin, harmaa soturi”, kähisi Keskiyö. ”Katso.” Hän osoitti kuonollaan auringonlaskun veden yli sinne, missä yksinäinen Tähtiklaanin soturi vielä hohti kirkkaasti juuri taivaanrannan yläpuolella. ”Tähtiklaani on nähnyt tapaamisemme. Mielissään ovat, ja apua antavat tulevina synkkinä päivinä.” Myrskyturkki tuijotti loistavaan valopisteeseen ja henkäisi. Hän ei ollut parantaja joka oli tottunut vaihtamaan unia soturiesi-isien kanssa. Hänen tehtävänsä oli antaa voimansa ja taitonsa klaanin palvelukseen – ja tässä tilanteessa kaiketi kaikkien metsän kissojen. Keskiyö oli tehnyt heille selväksi, että joka ikinen klaani olisi tuhon oma, elleivät ne pystyisi tämän kerran unohtamaan ikiaikaisia klaanirajoja ja tekemään yhteistyötä. ”Keskiyö, kun menemme kotiin –” Hän ei saanut kysymystään loppuun, kun hänet keskeytti ulvaisu. Hän kääntyi ja näki Oravatassun tupsahtavan ulos mäyränpesään johtavasta tunnelista. Oppilas jäi seisomaan tunnelin suulle punaruskea turkki pörhössä ja korvat pystyssä. ”Kuolen nälkään!” hän julisti. ”Missä täällä on riistaa?” ”Sivuun siitä niin muutkin pääsevät ulos.” Varistassun ärtynyt ääni kuului hänen takaansa. ”Ehkä joku sitten osaa auttaa.” Oravatassu hyppeli vähän eteenpäin, ja Tuuliklaanin oppilas ilmestyi näkyviin Sulkahäntä tiiviisti kannoillaan. Hän venytteli antaumuksellisesti auringossa. Myrskyturkki nousi ja loikki karkean nummiruohikon poikki koskettamaan sisarensa nenää. Hän ei ollut alun perin Tähtiklaanin valitsema mutta oli vaatinut päästä matkalle mukaan Sulkahäntää suojelemaan. Koska heidän emonsa oli kuollut ja heidän isänsä 21

eli toisessa klaanissa, he olivat paljon läheisemmissä väleissä kuin sisarukset yleensä. Keskiyö löntysteli Myrskyturkin perässä ja nyökkäsi kissoille. ”Keltaturkki voi tänään paljon paremmin”, Sulkahäntä ilmoitti. ”Hänen lapaansa ei kuulemma satu enää juuri lainkaan.” Keskiyölle hän lisäsi: ”Se antamasi takiaisenjuuri todella auttoi.” ”Juuri on hyvä”, mäyrä mörisi. ”Nyt loukkaantunut soturi vaeltaa hyvästi.” Hänen puhuessaan Keltaturkki itse tuli tunnelista. Myrskyturkki oli helpottunut nähdessään että hän näytti pitkien u nien jälkeen voimakkaammalta eikä enää juuri ontunut. Keltaturkin perässä hänen veljensä Vatukkakynsi työntyi ulos tunnelista ja jäi räpyttelemään silmiään kirkastuvassa aamussa. ”Aurinko on melkein noussut”, hän maukui. ”Meidän on aika lähteä matkaan.” ”Mutta täytyyhän meidän syödä ensin!” vaikeroi Oravatassu. ”Minun mahani murisee kovempaa kuin hirviö ukkospolulla! Voisin syödä ketun nahkoineen päivineen.” Myrskyturkki oli pakostakin samaa mieltä. Nälkä kurni hänen vatsassaan, ja hän tiesi että ilman ruokaa he eivät jaksaisi pitkää ja uuvuttavaa matkaa takaisin metsään. Toisaalta hän kuitenkin ymmärsi Vatukkakynnen kiireen; miltä tuntuisi saada tietää, että he olisivat viivytelleet liian pitkään ja kissoja olisi kuollut sen takia? Vatukkakynnen naamalla välähti kiukkuinen ilme. Hän vastasi vakaalla äänellä: ”Nappaamme matkalla jotakin. Ja heti kun pääsemme siihen metsään, jossa pidimme leiriä, saalistamme kunnolla.” ”Senkin komenteleva karvapallo”, Oravatassu mutisi.

”Vatukkakynsi on oikeassa”, Keltaturkki maukui. ”Kuka tietää, mitä kotona nyt tapahtuu? Meillä ei ole aikaa hukattavaksi.” Muiden joukosta kuului hyväksyvää hyminää. Edes Varis»Ikuisen Metsästyksen Heimo tassulla, joka yleensä vastusti Vatukkakynnen päätöksiä jopa on luvannut, että toisesta heimosta ankarammin kuin Oravatassu, ei ollut mitään sanomista. tulee kissa, hopeanhohtoinen Yllättyen Myrskyturkki tajusi, että pitkä taival ja kaikkien muukalainen, joka pelastaakiistelevien meidät viklaanien yhteinen uhka olivat muuttaneet hollisten joukon kiinteäksi ryhmäksi, jolla oli yksi ainoa Terävähampaalta ikiajoiksi.» päämäärä: pelastaa klaanitoverit sekä soturilaki, joka oli suojellut heitä iät ajat. Myrskyturkin valtasi lämmin yhteenkuuluvuudentunne. Hänen uskollisuutensa Jokiklaanille oli Tähtiklaanin kissat ovat palaamassa monimutkainen asiavalitsemat – muut soturit olivat epäluuloisia häntä kotiin. Matkallaan he tapaavat vuoristokissojen ja Sulkahäntää kohtaan heidän puoliverisyytensä takia – mutta täällä hänellä oli ystäviä jotka arvioivat häntä ajattelematta heimon, jolla on omat vaaralliset salaisuutensa koko ja ajan klaanien rajoja. Samaan aikaan klaanien ennustuksensa. Vatukkakynsi asteli Keskiyön eteen. ”Kaikkien klaanien kotimetsässä onhän alkanut, kiitokset kuuluvat tuho sinulle”, naukui.riista on vähissä jaKeskiyö sota klaanien välillä näyttää väistämättömältä. murisi. ”Ei ole aika vielä hyvästien. Tulen kanssanne metsälle saakka,matkalaiset varmistan ettäkotiin oikeanajoissa polun tiedätte.” Ehtivätkö Odottamatta kissoilta vastausta tai kiitoksia hän lähti pelastaakseen klaaninsa? tallustelemaan nummen yli. Hänen edessään taivas oli kirkastunut niin ettei sitä kärsinyt katsoa, kun aurinko alkoi Uusi profetia on toinen Soturikissat-saaga. hivuttautua taivaanrannan yläpuolelle. Myrskyturkki räpytteon saagan toinen osa.aurinko oli li silmiään Kuunnousu kiitollisena keltaiselle valolle. Laskeva johdattanut heidän kulkunsa auringonpesälle, ja nyt nouseva aurinko opastaisi heidät kotiin. Neljä valittua kissaa – ja heidän lisäkseen Myrskyturkki sekä Oravatassu, joka oli lähtenyt Vatukkakynnen mukaan riideltyään isänsä Tulitähden kanssa – olivat lähteneet metsästä seuraten sokeasti puoliksi ymmärtämäänsä Tähtiklaanin

www.wsoy.fi

*9789510496138*

T84.2

ISBN 978-951-0-49613-8

Kannen kuva: Owen Richardson