Hunter, Erin: Soturikissat: Rikottu laki 1: Kadonneet tähdet (WSOY)

IK O

ERIN HUNTER W S OY

T TU LA

1

KI

R

K A D O N N E E T TÄ H D E T

Erityiskiitokset Cherith Baldrylle

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, THE BROKEN CODE #1: LOST STARS Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, THE BROKEN CODE #1: LOST STARS Text copyright © Working Partners Limited 2019 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Owen Richardson 2019 Map art © Dave Stevenson 2019 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö ISBN 978-951-0-49568-1 Painettu EU:ssa

KUKA KUKIN ON MYRSKYKLAANI Päällikkö

vatukkatähti – tummanruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät

Varapäällikkö

– punaruskea naaras, jolla on vihreät silmät ja yksi valkoinen käpälä

Parantajat

närhisulka

Soturit

(kollit sekä naaraat, joilla ei ole pentuja) – kullanruskea raidallinen kolli valkosiipi – valkoinen naaras, jolla on vihreät silmät marjanenä – kermanvärinen kolli, jonka häntä on lyhyt tynkä hiiriviiksi – harmaavalkoinen kolli unikkohalla – vaalea kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras leijonaroihu – kullanruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät ruusukukka – vaaleanruskea naaras; siilitassun (vaaleanharmaa naaras) mestari varsilehti – valko-oranssi kolli liljasydän – pieni, tumma raidallinen naaras, jolla on valkoisia laikkuja ja siniset silmät kimalaisraita – hyvin vaalean harmaa kolli, jolla on mustia raitoja kirsikkasade – kellanpunainen naaras

oravaliito

– harmaa raidallinen kolli, jolla on sokeat siniset silmät leppäsydän – punaruskea kolli, jolla on meripihkanväriset silmät okakynsi

kontiaisviiksi

– ruskean ja vaalean kirjava

kolli – harmaa raidallinen naaras – kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras, jolla on terälehden muotoisia valkoisia laikkuja murattilampi – hopeanharmaan ja valkoisen kirjava naaras, jolla on tummansiniset silmät kotkasiipi – kellanpunainen naaras kastenenä – harmaavalkoinen kolli; neilikkatassun (tummanharmaa naaras) mestari myrskypilvi – harmaa raidallinen kolli paatsamatöyhtö – musta naaras; sukkelatassun (raidallinen kolli) mestari lehvälaulu – keltainen raidallinen kolli hunajaturkki – valkoinen naaras, jolla on keltaisia läiskiä varpuoksa – harmaa naaras, jolla on vihreät silmät evähyppy – ruskea kolli simpukkaturkki – kilpikonnakuvioinen kolli luumukivi – musta-kellanpunainen naaras lehtivarjo – kilpikonnakuvioinen naaras täpläturkki – pilkullinen kirjava naaras kärpäsviiksi – juovikas harmaankirjava naaras napsuhammas – kullanvärinen raidallinen kolli tuhkasydän kukkasade

Kuningattaret

(naaraat, jotka odottavat tai imettävät pentuja) – kermanvaalea pitkäkarvainen kissa, joka on kotoisin hevospaikasta ratamoraita – tummanruskea naaras; laakeripennun (kullanvärinen raidallinen kolli) ja myrttipennun (vaaleanruskea naaras) emo kaunokainen

– oranssi raidallinen naaras; (kilpikonnakuvioinen naaras) ja liekkipennun (musta kolli) emo kipinäkarva

peippopennun

Klaanin­ vanhimmat

(entiset soturit ja kuningattaret, jotka viettävät vanhoja päiviään) harmaaraita – pitkäkarvainen harmaa kolli pilvihäntä – pitkäkarvainen valkoinen kolli, jolla on siniset silmät kirkassydän – valkoinen naaras, jolla on kellanpunaisia läiskiä saniaisturkki – kullanruskea raidallinen kolli

VARJOKLAANI Päällikkö

tiikeritähti

– tummanruskea raidallinen kolli

Varapäällikkö

apilajalka

Parantaja

lätäkkö­hohde

Soturit

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on vihreät silmät kyyhkysiipi – vaaleanharmaa naaras, jolla on vihreät silmät iskukivi – ruskea raidallinen kolli kivisiipi – valkoinen kolli karsiturkki – tummanharmaa kolli, jonka korvissa on viiltoja; pellavatassun (ruskea raidallinen kolli) mestari varpushäntä – kookas ruskea raidallinen kolli lumilintu – puhtaanvalkoinen naaras, jolla on vihreät silmät

– harmaa raidallinen naaras

– ruskea kolli, jolla on valkoisia laikkuja; varjot­ assun (harmaa raidallinen kolli) mestari

keltaturkki

– kellanpunainen naaras, jolla on keltaiset silmät marjasydän – mustavalkoinen naaras ruohosydän – vaaleanruskea raidallinen naaras pyörrekarva – harmaavalkoinen kolli; humalatassun (kolmivärinen naaras) mestari muurahaisturkki – kolli, jolla on mustan ja ruskean laikukas turkki roihutuli – valko-kellanpunainen kolli kanelihäntä – ruskea raidallinen naaras, jolla on valkoiset käpälät kukkavarsi – hopeanvärinen naaras käärmehammas – hunajanvärinen raidallinen naaras liusketurkki – sileäkarvainen harmaa kolli loikka-askel – harmaa naaras valohyppy – ruskea raidallinen naaras käpyjalka – valkoharmaa kolli lehdykkäviiksi – harmaa raidallinen naaras lokkisyöksy – valkoinen naaras kärkikynsi – mustavalkoinen kolli notkolähde – musta kolli aurinkosäde – ruskeavalkoinen raidallinen naaras kärsämölehti

Klaanin­ vanhimmat

tammiturkki

– pieni ruskea kolli

TAIVASKLAANI Päällikkö

lehtitähti – ruskean ja kermanvalkoisen kirjava naaras, jolla on meripihkanväriset silmät

Varapäällikkö

haukkasiipi – tummanharmaa kolli, jolla on keltaiset silmät

Parantajat

– täplikkäänkirjava vaaleanruskea naaras, jolla on pilkulliset jalat huiskehiutale – mustavalkoinen kolli

Sovittelija

puu – keltainen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät

Soturit

varpusturkki

pisamatoive

– tummanruskea raidallinen

kolli – mustavalkoinen kolli – tanakka harmaa kolli luumupaju – tummanharmaa naaras salvianenä – vaaleanharmaa kolli; haarahaukkatassun (punertavan ruskea kolli) mestari harripuro – harmaa kolli nuppusydän – kellanpuna-valkoinen naaras; kilpikonnatassun (kilpikonnakuvioinen naaras) mestari hiekkanenä – tanakka vaaleanruskea kolli, jolla on kellanpunaiset jalat kaniloikka – ruskea kolli ruokokynsi – pieni vaalea raidallinen naaras tilliturkki – harmaa raidallinen naaras, jolla on siniset silmät nokkosläikkä – vaaleanruskea kolli pikkuhahtuva – pieni valkoinen naaras vaaleataivas – mustavalkoinen naaras mesilaulu – ruskea naaras viiriäissulka – valkoinen kolli, jolla on korpinmustat korvat pulujalka – harmaavalkoinen naaras ihmemies

kastelähde

hapsuviiksi – valkoinen naaras, jolla on ruskeita laikkuja someronenä – kellanruskea kolli aurinkokarva – kellanpunainen naaras

Kuningattaret

orvokkihohde – mustavalkoinen naaras, jolla on keltaiset silmät; juuripennun (keltainen kolli) ja neulaspennun (mustavalkoinen naaras) emo bellalehti – vaaleanoranssi naaras, jolla on vihreät silmät; peukaloispennun (kullanvärinen raidallinen naaras) emo

Klaanin­ vanhimmat

keltasaniainen

– haaleanruskea naaras, joka on tullut kuuroksi

TUULIKLAANI Päällikkö

jänistähti

– ruskeavalkoinen kolli

Varapäällikkö

varissulka

– tummanharmaa kolli

Parantaja

haukkalento

Soturit

– musta naaras – laikukkaanruskea naaras lehtihäntä – tumma raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät hiillosjalka – harmaa kolli, jolla on kaksi tummaa käpälää savusumu – harmaa naaras viimaturkki – musta kolli, jolla on meripihkanväriset silmät

– täplikäs harmaa kolli, jolla on valkoisia täpliä kuin tuulihaukan höyhenpuvussa

yöpilvi

juovasiipi

– kellanpunainen kolli – vaaleanruskea raidallinen naaras saraviiksi – vaaleanruskea raidallinen naaras hoikkajalka – musta kolli, jolla on rinnassa valkoinen läikkä kaurakynsi – vaaleanruskea raidallinen kolli huuhkajaviiksi – tummanharmaa kolli lehväraita – harmaa raidallinen naaras kyyryjalka kiurusiipi

Kuningattaret

– vaaleanruskea raidallinen naaras, jolla on siniset silmät; Viimaturkin pentujen korpipennun (ruskea naaras) ja omenapennun (keltainen naaras) emo sulkakarva – harmaa raidallinen naaras; Kaurakynnen pentujen ujelluspennun (harmaa raidallinen naaras), laulupennun (kilpikonnakuvioinen naaras) ja vilskepennun (ruskeavalkoinen kolli) emo

Klaanin­ vanhimmat

viiksinenä

kanervahäntä

– vaaleanruskea kolli piikkihernehäntä – hyvin vaalea harmaavalkoinen naaras, jolla on siniset silmät

JOKIKLAANI Päällikkö

usvatähti

– harmaa naaras, jolla on siniset

silmät Varapäällikkö

ruokoviiksi

Parantajat

perhonsiipi pajuhohde

Soturit

– musta kolli

– täplikäs kullanvärinen naaras – harmaa raidallinen naaras

hämyturkki

– ruskea raidallinen naaras

särkihäntä

– tummanharmaa-valkoinen

naaras – vaaleanruskea raidallinen kolli – harmaavalkoinen kolli säihkyturkki – hopeanvärinen naaras liskohäntä – vaaleanruskea kolli niiskupilvi – harmaavalkoinen kolli saniaiskarva – kilpikonnakuvioinen naaras närhikynsi – harmaa kolli pöllönenä – ruskea raidallinen kolli jääsiipi – valkoinen naaras, jolla on siniset silmät pehmokarva – harmaa naaras piikkihernekynsi – valkoinen kolli, jolla on harmaat korvat yötaivas – tummanharmaa naaras, jolla on siniset silmät jänisloiste – valkoinen kolli viimasydän – ruskeavalkoinen naaras kirjotöyhtö – harmaavalkoinen kolli malvanenä

palkoloiste

Kuningattaret

– vaaleanruskea naaras – mustavalkoinen naaras; Niiskupilven pentujen sumupennun (harmaavalkoinen naaras) ja loiskepennun (ruskea raidallinen kolli) emo kiharasulka suojakarva

Klaanin­ vanhimmat

– kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras

sammalturkki

ESINÄYTÖS

Avaralta syvänsiniseltä taivaalta katseli muuan Tähti­ klaanin soturi alas järvelle ja sitä tiiviisti ympäröiville klaani­ reviireille. Pimeässä kumotti puolikuu, jonka valo hopeoi veden pinnan ja kimmelsi lumipeitteisellä maalla. Puiden oksat taipuivat lumikuormansa alla. Tähtisoturi havaitsi liikettä metsänrajassa, siellä missä alkoivat nummen jyrkät rinteet. Kaksi pikkuista hahmoa rämpi ylöspäin tummina täplinä vasten jäätävää kirkkautta. Edellä kulki ruskea, valkolaikkuinen kolli, ja hänen perässään ponnisteli eteenpäin pienempi, harmaa tummaraitainen kolli vatsakarvat hankea viistäen. Kumpikaan ei tiennyt, että heitä tarkkailtiin. »Lätäkkö­hohde», Tähti­klaanin soturi sanoi hiljaa tunnistaessaan Varjo­klaanin parantajan. »Ja hänen oppilaansa Varjo­ tassu. He ovat varmastikin menossa Kuulammelle puolikuun tapaamiseen.» Henkikissa tarkensi kiinteän katseensa raidalliseen oppilaaseen ja nyökkäsi tyytyväisenä siihen, miten päättäväisesti tämä pysytteli mestarinsa vauhdissa ja miten tämä silmät innosta loistaen odotti tulevaa tapaamista, jossa oli tarkoitus vaihtaa unia Tähti­klaanin kanssa. 11

»Viidessä klaanissa ei ole toista sinunlaistasi, Varjo­tassu», soturi jatkoi. »Pian tapahtuu suuria, ja klaanit saavat kokea kauaskantoisia muutoksia. Ja sinä, nuori oppilas – sinulla on esitettävänäsi tärkeä osa.» Tähti­klaanin henkikissa katseli edelleen, miten parantaja­ kaksikko tarpoi nummea pitkin ylöspäin ja miten heidän hahmonsa kutistuivat hitaasti kaukaisuuteen kunnes ylittivät kukkulan laen ja katosivat näkyvistä. »Niin.» Sana kuului tyytyväisenä huokauksena. »Varjo­ tassu, sinun nimesi tullaan muistamaan niin kauan kuin klaanit elävät.»

12

LUKU 1

Varjo­tassu kurkotteli selkänsä yli ja yritti sukia hännänjuuressaan olevan kohdan, johon oli vaikea ylettyä. Juuri kun hän oli ehtinyt nuolaista turkkiaan pontevasti pariin kertaan, hän kuuli lähestyviä käpälänaskelia. Hän nosti katseensa ja näki isänsä Tiikeri­tähden ja emonsa Kyyhkysiiven katselevan häntä kylki kiinni kyljessä ja silmät ylpeän iloisesti loistaen. »Mitä asiaa?» Varjo­tassu kysyi ojentautuessaan ja ravistellessaan turkkiaan. »Tulimme vain saattamaan sinua», Tiikeri­tähti vastasi, ja Kyyhkysiipi antoi poikansa korville nopean, hellän lipaisun. Varjo­tassun turkkia kihelmöi kiusallisesti. Ihan niin kuin en olisi ennen käynyt Kuulammella, hän mietti. He kohtelevat minua edelleen kuin olisin pentutarhan pentu! Hänen vanhempansa eivät olleet taatusti hössöttäneet yhtä paljon silloin, kun hänen pentuetovereistaan Loikka-askelesta ja Valohypystä oli tehty soturioppilaita. Kaipa se johtuu siitä että minusta tulee parantaja… Tai ehkä niistä kohtauksista, joita hän oli pentuna saanut. Hän tiesi että hänen vanhempansa olivat hänestä vieläkin huolissaan, vaikka viimeisimmästä huolestuttavasta näystä olikin jo aikaa. He luultavasti toivovat, että kun saan vähän koulutusta muilta parantajilta, opin lopullisesti hallitsemaan näkyjäni… ja voin olla normaali. 13

Kyllä Varjo­tassu itsekin halusi sitä. »Lunta on varmasti tosi paksulti ylhäällä nummilla», Kyyhkysiipi naukui. »Katsothan tarkoin, mihin lasket käpäläsi.» Varjo­tassu kiemurteli toivoen hartaasti, ettei kukaan klaanitovereista ollut kuulolla. »Katson katson», hän lupasi vilkaisten kohti parantajan pesää siinä toivossa, että hänen mestarinsa Lätäkkö­hohde tulisi ulos. Kollista ei kuitenkaan näkynyt vilaustakaan. Hänen helpotuksekseen Tiikeri­tähti pukkasi Kyyhky­ siipeä, ja sitten he lähtivät kumpikin kohti klaanipäällikön pesää. Varjo­tassu hieraisi käpälällä naamaansa ja hyppeli sitten leirin poikki katsomaan, mikä Lätäkkö­hohdetta viivytti. Hän oli niin keskittynyt mestarinsa etsimiseen ettei ollut huomata partiota, joka talsi kohti tuoresaaliskasaa roikottaen saalista hampaissaan. Hän jarrutti liukuen ja vältti täpärästi törmäyksen klaanin varapäällikön Apilajalan kanssa. »Varjo­tassu!» naaras huudahti päästäinen suussaan. »Melkein keikautit minut käpäliltäni.» »Anteeksi», Varjo­tassu naukaisi ja nyökäytti päätään kohteliaasti. Apilajalka tuhahti osin harmissaan, osin huvittuneena. »Oppilaat!» Varjo­tassu yritti peittää ärtymyksensä. Niin, kyllähän hän oli oppilas, mutta oppilaaksi vanha – parantajaoppilaiden koulutus kesti kauemmin kuin soturioppilaiden. Hänen pentuetoverinsa olivat jo täysiä sotureita. Hän kuitenkin tiesi, että hänen vanhempansa toivoivat hänen kunnioittavan vara­ päällikköä. Apilajalka tassutti eteenpäin perässään Iskukivi, Kärsämölehti ja Roihutuli. Vaikka heillä kaikilla oli mukanaan riistaa,

14

kullakin oli vain yksi saaliseläin, ja ne vähät mitä he olivat onnistuneet nappaamaan, olivat luisevia ja alimittaisia. »En muista yhtään näin kylmää lehtikatoa», Kärsämölehti nurisi pudottaessaan tuoresaaliskasaan mustarastaan. Iskukivi nyökkäsi värähtäen ja pörhisti ruskeita raidallisia karvojaan. »Kummakos tuo, jos riistaa ei ole. Otukset piileskelevät koloissaan, enkä ihmettele.» Jatkaessaan eteenpäin pois kuuloetäisyydeltä Varjo­tassu ei voinut olla panematta merkille, miten säälittävän pieni tuoresaaliskasa oli, ja hän yritti olla huomaamatta oman mahansa murinaa. Hän tuskin muisti ensimmäistä lehtikatoaan, jonka aikaan hän oli ollut pikkupentu, joten hän ei tiennyt olivatko vanhemmat kissat oikeassa sään poikkeuksellisesta kylmyydestä. Sen minä vain tiedän, että tämä ei ole kivaa, hän marisi mielessään etsiessään reittiä halki leiriä peittävän hyisen loskan. Käpäläni ovat niin jäässä, että ne varmaan kohta irtoavat. En malta odottaa hiirenkorvaa! Varjo­ tassun päästessä lähemmäs parantajien pesää Lätäkkö­hohde pujahti ulos. »Hyvä, oletkin valmiina», parantaja maukui. »Meidän on parasta pitää kiirettä, ettemme myöhästy.» Lähtiessään kohti leirin sisäänkäyntiä kolli lisäsi: »Olen käynyt läpi yrttivarastomme, ja se alkaa olla vaarallisen vähissä.» »Voisimme etsiä lisää kotimatkalla», Varjo­tassu ehdotti, ja parantajanvelvollisuudet saivat hänen ajatuksensa irti vilusta ja nälästä. Hänestä oli aina mukavaa etsiä, lajitella ja varastoida yrttejä Lätäkkö­hohteen kanssa. Kissojen hoitaminen rohdoksilla toi hänelle tyynen hallinnan tunteen… aivan päinvastaisen kuin se, miltä hänestä oli tuntunut aiempien kohtausten ja niihin liittyneiden näkyjen aikana.

15

»Voihan sitä yrittää», Lätäkkö­hohde huokaisi. »Mutta kaikki mitä pakkanen ei ole puraissut, on lumen peitossa.» Hän vilkaisi lapansa yli Varjo­tassuun heidän ottaessaan suunnan metsään. »Tämä on muodostumassa todella vaikeaksi lehtikadoksi. Eikä se ole vielä ohi, ei lähimainkaan.» Varjo­tassu kihisi jännityksestä aina korvista hännänpäähän asti, kun hän kapusi kivistä mäkeä ylös kohti Kuulammen notkoa ympäröivää pensasriviä. Hänen huolensa kohtauksista ja purevasta lehtikadosta haihtuivat; hänen turkkinsa joka karvaa kihelmöi halu päästä tapaamaan muita parantajia ja kaikkein eniten Tähti­klaania. Eihän hän vielä ollut täysivaltainen parantaja, eikä hän aivan täysin hallinnut näkyjään… mutta silti hän pääsisi tapaamaan soturiesi-isiään. Ja muilta parantajilta hän kuulisi, mitä muissa klaaneissa oli meneillään. Seisoessaan mäen harjalla ja odottaessaan, että Lätäkkö­ hohde työntyisi edellä pensaiden läpi, Varjo­tassu mietiskeli edeltäviä kuita. Tunnelma oli ollut Varjo­klaanissa kireä, kun kaikki kissat olivat järjestäytyneet uusien rajojen mukaan ja totutelleet yhteiseen rajaan Taivas­klaanin kanssa. Siitä ei ollut kauankaan, kun Taivas­klaani oli asunut erillään muista klaaneista, kaukaisella reviirillä eräässä rotkossa. Mutta sitten Tähti­klaani oli kutsunut Taivas­klaanin takaisin muiden klaanien keskuuteen järvelle, koska klaanit olivat vahvempia silloin kun kaikki viisi pitivät yhtä. Taivas­klaani tarvitsi kuitenkin oman reviirin, mikä oli merkinnyt uusia rajoja kaikille, ja muilta klaaneilta uuden klaanin hyväksyminen oli vienyt aikaa. Varjo­tassu oli helpottunut siitä, että tilanne tuntui rauhoittuneen; raa’an kylmä lehtikato oli tuonut klaaneille riittämiin huolia ilman keskinäisiä kiistojakin. Klaanit olivat alkaneet jopa turvautua toisiinsa, etenkin yrttien tarjoami16

sessa, sillä pakkanen oli vahingoittanut monia heidän kaipaamiaan kasveja. Varjo­tassu oli ylpeä siitä miten he tulivat keskenään toimeen sen sijaan että olisivat kamppailleet joka saaliseläimestä. Eipä ollut kovin hyvä alku Tiikeri­tähden päällikkyydelle… Onneksi se on nyt ohi! »Aiotko seistä siellä koko yön?» Kuullessaan Lätäkkö­ hohteen äänen pensaiden takaa Varjo­tassu pujahti oksien sekaan sävähdellen, kun terävät oksanpäät raapivat hänen nahkaansa, ja työntyi ulos Kuulammen yllä olevalle tasanteelle. Lammen toisella puolella, puolivälissä jyrkkää kiviseinää pulppusi puro kahden sammaloituneen kivenlohkareen välistä. Vesi valui alas lampeen välkähdellen, kuin itse tähdet olisivat jääneet veden vangeiksi. Lammen väreilevä pinta heijasteli hopeista kuunvaloa. Varjo­tassu oli niin innoissaan päästyään taas Kuulammelle, että hänen olisi tehnyt mieli loikata ilmaan, mutta hän ponnisteli säilyttääkseen jonkinlaisen itsehillinnän ja tassutti kierteistä polkua alas vedenrajaan juuri niin arvokkaasti kuin oli parantajalle sopivaa. Hänen sisällään kuohahti pelon­ sekainen kunnioitus, kun hän tunsi käpäliensä asettuvan painanteisiin, lukemattomia vuodenaikoja sitten kulkeneiden kissojen ­jälkiin. Keitä he olivat? Mihin he lähtivät täältä? hän mietti. Myrsky­klaanin kaksi parantajaa istuivat jo lammen rannassa. Varjo­tassu arveli että oli liian kylmää odotella notkon ulkopuolella kaikkien saapumista, niin kuin parantajat tavallisesti tekivät. Leppäsydän suki rintaturkkiaan ajatuksissaan, ja Närhisulan hännänpää nyki ärtyneesti edestakaisin. Sokea kolli käänsi sinisen katseensa Lätäkkö­hohteeseen ja Varjo­ tassuun, kun he saapuivat notkon pohjalle.

17

»Kylläpä teillä kesti», hän kivahti. »Me tuhlaamme kuutamoa.» Varjo­tassu tajusi, että Tuuli­klaanin Haukkalento sekä Joki­klaanin parantajat Perhonsiipi ja Pajuhohde istuivat myrskyklaanilaisten toisella puolella. He olivat olleet kiven varjossa, eikä hän ollut huomannut heitä ennen kuin nyt. »Mukava nähdä, Närhisulka», Lätäkkö­hohde vastasi lempeästi. »Anteeksi jos olemme myöhässä, mutta ei täällä näy myöskään Pisamatoivetta tai Huiske­hiutaletta.» Närhisulka niiskautti nenäänsä ylenkatsovasti. »Jos he eivät tule pian, niin aloitamme ilman heitä.» Tekisikö Närhisulka oikeasti niin? Varjo­tassu tuijotti Myrsky­klaanin parantajaa edelleen ihmeissään, kun mäen harjalta kuului rapinaa joka sai hänet valpastumaan. Hän nosti katseensa ja näki Pisamatoiveen tunkevan pensaiden läpi Huiske­hiutale tiiviisti kintereillään. »Viimeinkin!» Närhisulka sihahti. Onpa hän äksyllä tuulella, Varjo­tassu tuumi ja lisäsi mielessään hiukan huvittuneena: Ei siis mitään uutta auringon alla. Kun Taivas­klaanin parantajat tassuttivat mäkeä alas, Varjo­tassu huomasi miten laihoilta ja väsyneiltä he kumpikin näyttivät. Silmänräpäyksen ajan hän mietti, oliko Taivas­ klaanissa jokin hullusti. Sitten hän tajusi että kaikki muutkin parantajat, ja hän itsekin, näyttivät aivan yhtä laihoilta, aivan yhtä rasittuneilta lehtikadon koettelemuksissa. Pisamatoive nyökäytti päätään muille parantajille liittyes­ sään heidän seuraansa lammen rantaan. »Tervehdys», hän naukaisi selvästi väsyneellä äänellä. »Millainen pyyntionni teidän klaaneissanne on ollut?» Hetkeen kukaan ei vastannut, ja Varjo­tassu aisti muiden levottomuuden. Kukaan ei halua myöntää, että omassa klaanissa on ongelmia. 18

Hän hämmästyi, kun yleensä hyvin harkitsevainen Lätäkkö­hohde ryhtyikin puhumaan ensimmäisenä. Ehkä kylmä oli karistanut mestarista varautuneisuuden ja saanut hänet avoimelle päälle. »Varjo­klaanissa on hyvin kehnot saaliit», Lätäkkö­hohde vastasi; Varjo­tassu säpsähti kuullessaan mestarinsa lannistuneen äänensävyn. »Jos tämä hyytävä sää jatkuu vielä pitkään, en tiedä mitä teemme.» Muut parantajat vaihtoivat helpottuneita katseita ilmeisen tyytyväisinä kuullessaan, ettei heidän klaaninsa ollut ainoa joka kärsi. Pajuhohde nyökytteli. »Monet Joki­klaanissa ovat sairastuneet kylmän takia.» »Niin Myrsky­klaanissakin», Leppäsydän sanoi hiljaa. »Meiltä alkavat yrtit loppua», Huiske­hiutale lisäsi nykäisten viiksiään. »Ja ne vähät mitä meillä on jäljellä, ovat nahistuneita ja tehottomia.» Pisamatoive vilkaisi klaanitoveriaan myötätuntoisesti. »Olen kuullut joidenkin nuorempien soturien vitsailevan, että pitäisi ottaa hatkat ja lähteä kotikisuksi», hän maukui. »Sitä on parasta olla sanomatta silloin kun minä olen kuulolla.» Närhisulka veti huulensa irveen. »Tai muuten katuu pian sanojaan.» »Pysy turkissasi, Närhisulka», Pisamatoive vastasi. »Se on vain vitsi. Kaikki Taivas­klaanin kissat ovat klaanilleen uskollisia.» Närhisulka ei vastannut, heilautti vain ärtyneesti korviaan. »Kenelläkään ei taida olla ylimääräistä kissanminttua?» Haukkalento kysyi varovasti. »Kaikki Tuuli­klaanin mailla kasvava on mustunut pakkasessa. Emme saa sitä lisää ennen hiirenkorvaa.»

19

Kaikki pudistelivat päätään, paitsi Pajuhohde, joka laski häntänsä rohkaisevasti Haukkalennon lavalle. »Joki­klaani voi auttaa», hän lupasi. »Kaksijalkojen puutarhoissa lähellä rajaamme kasvaa kissanminttua. Siellä on suojaisampaa.» »Kiitos, Pajuhohde.» Haukkalennon ääni värisi. »Tuuli­ klaanin leirissä on valkoyskää, ja minua hirvittää, että ilman kissanminttua se muuttuu viheryskäksi.» »Tavataan huomenissa rajalla aurinkohuipun aikaan», Paju­ hohde maukui. »Minä näytän missä kissanminttua ­kasvaa.» »Niin niin», Närhisulka tuhahti, »kaikki kissat pärjäilevät jotenkin, mutta ei unohdeta miksi olemme täällä. Minua kiinnostaa paljon enemmän se, mitä sanottavaa Tähti­klaanilla on. Aloitetaanko?» Hän asteli Kuulammen rantaan ja ojensi etukäpälänsä koskettaakseen sen pintaa, mutta vetäisikin käpälän äkkiä takaisin ja haukkasi henkeä ihmeissään. »Mikä hätänä?» Lätäkkö­hohde kysyi. Yksi kerrallaan parantajat lähestyivät lampea varovasti. Varjo­tassu nuuhkaisi lammen pintaa uteliaana ja ojensi sitten tunnustelevasti tassuaan. Se osui johonkin kovaan, ja hän oli äimänä. Mitä tähtien nimessä…? Siinä ei ollut vettä vaan jäätä, niin ohutta että se antoi polkuanturan alla periksi ja ohuet pirstaleet jäivät rantaveteen kellumaan. »Kuulampi alkaa jäätyä», Haukkalento maukui, kun Varjo­tassu lipoi jäistä vettä käpälästään. Kylläpä se tuntui oudol­ta! »No, tämä on todiste: pakkanen on pahempi kuin tavallisesti», Närhisulka nurisi. »Onko tällaista tapahtunut aikaisemmin?» Huiske­hiutale kysyi silmät ammollaan. »En muista että olisi», Perhonsiipi vastasi tasaisella äänellä. »Kuulammen pinnassa on ajoittain ollut jäätä, mutten muista että se olisi jäätynyt koskaan kokonaan.» 20

»No, viis siitä nyt – on aika vaihtaa unia Tähti­klaanin kanssa», Närhisulka täräytti äkkiä. »Ehkä se osaa kertoa, miten pitkään meidän on kärsittävä tätä purevaa pakkasta.» »Ja ehkä me saamme puhua Lehti­lammen kanssa», Pajuhohde lisäsi murheesta vaisulla äänellä. Varjo­tassu oli tuskin tuntenut Myrsky­klaanin parantajaa mutta oli kuullut hänestä tarinoita ja tiesi, miten kovasti kaikki metsän kissat häntä ihailivat. Vaikka Myrsky­klaanilla olikin kaksi muuta parantajaa, Lehti­lammen menettäminen tuntui klaanissa varmasti samalta kuin jos mäyrä olisi repinyt yhden raajan irti. Hän huomasi Närhisulan sulkeneen silmänsä kuin kovan kivun vallassa ja muisti, että Lehti­lampi oli ollut paitsi Närhisulan mestari, myös tämän emo. Äkkiä Varjo­tassu pystyi antamaan anteeksi Närhisulan kaiken aiemman äksyilyn. Kyyhkysiipi osaa olla joskus todella nolo, silloin kun hän kohtelee minua kuin pentua, mutten osaa edes kuvitella miten pahalta tuntuisi menettää hänet. Leppäsydän siirtyi lähemmäs klaanitoveriaan. »Hän katselee meitä edelleen Tähti­klaanista», hän sanoi hiljaa. »Tiedän.» Varjo­tassu kuuli Närhisulan hiljaisen vastauksen juuri ja juuri. »Mutta ei se ole sama asia edes parantajille.» Kaikki yhdeksän parantajaa painautuivat kiinni toisiinsa lämmitelläkseen, kurkottivat kaulaansa Kuulammen ylle, painoivat päänsä ja koskettivat nenällään lammen pintaa. Varjo­ tassun hengitys tiheni jännityksestä. Hän tiesi että huomaisi parin silmänräpäyksen kuluttua siirtyneensä Tähti­klaaniin; tai vaihtoehtoisesti Tähti­klaanin soturit lähtisivät omalta reviiriltään ja tulisivat tapaamaan eläviä kissoja Kuulammelle. Nyt seurasikin pelkkää hiljaisuutta. Sitten, kun hetket matelivat hitaasti eteenpäin, Varjo­tassu alkoi kuulla kissanäänten hälinää, vaimeaa ja kaukaisen tuntuista. Hän ei saanut selvää siitä, mitä kissat yrittivät sanoa tai edes siitä, sisältyikö 21

huudahduksiin mitään kunnon sanoja. Hän säikähti, katsahti ylöspäin ja näki taivaalla pilvikuvioita, kuin hennosti hohtelevia usvakiehkuroita. Muutaman silmänräpäyksen ajan kiehkurat näyttivät tiivistyvän kissan hahmoiksi, mutta sitten ne haihtuivat ja hävisivät muodottomaksi hämyksi. Varjo­tassun valtasi jäätävä pelko, ja hän painautui tiukemmin vasten Lätäkkö­hohteen kylkeä. Hän yritti olla joutumatta kauhun valtaan ja tolkuttaa itselleen, että hän oli nyt typerä. En ole käynyt Kuulammella yhtä monta kertaa kuin muut, hän ajatteli. Ehkä tämä ei ole mitenkään epätavallista. Sumukuvien haihtuessa Varjo­tassu kuitenkin huomasi, että muut parantajat tuijottivat toisiaan järkyttyneinä ja hermostuksissaan. »Onko tällaista tapahtunut aikaisemmin?» hän kysyi ja yritti kaikin voimin estää ääntään muuttumasta kauhistuneen pennun vinkunaksi. Haukkalento pudisti päätään. »En ole koskaan nähnyt mitään tällaista», hän vastasi. »En ole edes kuullut tällaisesta, en keneltäkään.» Muut parantajat myöntelivät hiljaa. »Mitä tämä tarkoittaa?» Varjo­tassu kysyi. »Ei tämä voi olla hyvä juttu… vai mitä?» »En minä olisi tästä huolissani.» Lätäkkö­hohde painoi kuononsa hetkeksi vasten Varjo­tassun lapaa, lohduttavaksi eleeksi. »Ehkä se johtuu siitä että Kuulampi on jäätymässä. Kunhan se sulaa, Tähti­klaanin kissojen henkiolemus voimistuu taas.» Varjo­tassu olisi halunnut uskoa mestariaan, mutta muut parantajat vilkuilivat toisiaan epäileväisesti eikä hän ollut varma edes siitä, oliko Lätäkkö­hohde itsekään uskonut mitä oli juuri sanonut. Kukaan ei kumminkaan alkanut väittää vastaan. Kukaan ei tuntunut osaavan puhua tapahtuneesta

22

– kaikki vain lähtivät takaisin mäkeä ylös, pois notkosta, ja sanoivat sitten toisilleen hyvästit. Tassuttaessaan Lätäkkö­hohteen rinnalla takaisin Varjo­ klaaniin päin Varjo­tassu tunsi turkissaan edelleen huolestunutta kihinää. Jos tällaista ei kerran ole koskaan ennen tapahtunut, niin miksi tapahtuu nyt? Mitä se merkitsee? Hän kääntyi Lätäkkö­hohteen puoleen, avasi suunsa ja aloitti: »Mitä luulet –» Lätäkkö­hohteen ilme oli kuitenkin muuttunut jotenkin etäiseksi ja hän näytti sulkeutuneen omiin ajatuksiinsa. Varjo­ tassu ei tiennyt miksi, mutta hänelle tuli sellainen tunne että nyt ei ollut sopiva hetki vaivata mestaria oppilaan kysymyksillä. Varjo­tassu muisti pilvihahmot ja kaukaiset äänet ja tunsi synkän pilven leijuvan hänen ja kaikkien klaanien yllä, aivan kuin olisi ollut puhkeamassa tuhoisa rajuilma. Hän yritti taas muistuttaa itselleen, että häntä vain hermostutti koska hänellä ei ollut yhtä paljon kokemusta kuin muilla. Hän tarvitsi vain aikaa tottua siihen. Ei kai siinä sen kummempaa… vai kuinka?

23

»Klaanit ovat unohtaneet lakinsa. Sitä on rikottu kerta toisensa jälkeen, ja lainrikkojien takia kaikki klaanit joutuvat maksamaan.» LUKU 2 Soturikissojen kotijärvellä paukkuu pakkanen. »Saapukoon jokainen riistansa kissaklaaneille metsästämään kykeKeskellä pimeyttäoman ja kylmyyttä nevä tänne Isonkiven alle klaanikokoukseen!» tapahtuu vielä pahempaa: yhteys niitä varjelevaan Kuullessaan Lehtitähden äänen kajahtavan kirkkaana leiTähtiklaaniin katkeaa. Vain Varjoklaanin rin yli Juuripentu pisti päänsä ulos pentutarhasta ja kipitti sitparantajaoppilas esi-isien henkiä. ten ulkosalle. Taivasklaaninkuulee päällikkö seisoi sillä jättimäisellä Onko Tähtiklaani vihastunut? Parantajat ovat järkäleellä, joka kohosi yli kolmen hännänmitan korkeuteen pahenee kun Sen aukionymmällään. keskustassa.Tilanne Sen kylkiä täplittientisestään, keltainen jäkälä. juuressa ammotti kolo; siitä pääsiviestin, onkaloon, klaanin klaanit saavat salaperäisen että jossa kaikkia päällikkö piti pesäänsä. lainrikkojia on rangaistava. Kun Juuripentu vilisti kohti Isoakiveä, joku tömähti häntä päin niin että hän keikahti nurin ja kieri pitkin pikkukivien peittämää maata. Hänen korvansa juuresta kuului riemukas vinkaisu. »Sainpas sinut!» Ei taas, Neulaspentu! Juuripentu ajatteli huokaisten, kun tunnisti sisarensa äänen ja näki tämän kiiluvat silmät hiirenmitanKadonneet päässä. Hän kiemurteli pois jalaki huitaisi Neulastähdet aloittaaalta Rikottu -saagan, pentua korvalle kynnet piilossa. jonka tapahtumat sijoittuvat Varjojen aika -saagan »Anna olla jo, senkin hiirenaivo», hän naukaisi. »Minä jälkeen. haluan kuulla mitä asiaa Lehtitähdellä on.» Neulaspentu nousi istumaan ja pudisteli tomua ja hiekkaa mustavalkoisesta turkistaan. »Mitä tiedän mitä asiaa hänellä on», hän vastasi omahyväisesti. 9 789510 495681

24

www.wsoy.fi

N84.2

ISBN 978-951-0-49568-1

Kannen kuva: Owen Richardson