Kepler62 - Galactic edition: Kirjat 1 Kutsu ja 2 Lähtölaskenta (WSOY)

BJORN SORTLAND TIMO PARVELA

PASI PITKÄNEN

KIRJAT 1 & 2: KUTSU / LÄHTÖLASKENTA

SISÄLLYS:

KIRJA YKSI: KUTSU 11

KIRJA KAKSI: LÄHTÖLASKENTA 121

LUONNOSKIRJA 268

KEPLER62: Galactic Edition

Kirja yksi: Kutsu

Kirja kaksi: Lähtölaskenta

Teksti © Timo Parvela, Bj0rn Sortland 2015

Kuvitus © Pasi Pitkänen 2015

Norjankielisen alkuteoksen KEPLER62 –Nedtelling suomennos© © Outi Menna 2015

Teoskokonaisuus © Tekijät ja Werner Söderström Osakeyhtiö 2020

Graafinen suunnittelu Pasi Pitkänen

Werner Söderström Osakeyhtiö

ISBN 978-951-0-46419-9

Painettu EU:ssa

KIRJA YKSI: KUTSU

BJ Ø RN SORTLAND

TIMO PARVELA KUVITUS PASI PITKÄNEN

KIRJA YKSI: KUTSU

1.

Poika otti omenan. Valvomossa istuva iäkäs vartija huokaisi syvään. Arviolta kolmetoistavuotias omenavaras tuijotti röyhkeästi suoraan valvontakameraan. Vartija nousi, kohotti sinisiä virkahousujaan ja löntysti kohtaamaan ikäisekseen isokokoisen, roikkuviin housuihin ja liian suureen takkiin pukeutuneen kaverin, jonka sotkuinen ja oljenkeltainen tukka näytti siltä kuin siihen olisi iskenyt kolmosluokan pyörremyrsky.

Pojan kurtussa olevat kulmat ja varautunut asento toivat vartijan mieleen villipedon. Ketun tai näädän tai mitä niitä nyt olikaan. Petoja, jotka liikkuivat valon ja varjon rajamailla. Silti pojassa oli samalla myös jotain kunnioitusta herättävää. Silmät. Ne olivat jäänharmaat, avoimet ja rehelliset, jollain tapaa häiritsevän läpitunkevat.

Poika seisoi yhä hedelmäosastolla omena kä -

dessään. Ei yrittänyt paeta mihinkään. Vartijan tullessa paikalle hänen äreä ilmeensä suli ja

muuttui hieman ilkikuriseksi, melkein riemastu-

neeksi, aivan kuin hän olisi kohdannut vanhan kaverinsa.

– Oletko koskaan kuullut hyvän ja pahan tiedon puusta? vartija kysyi.

– Häh?

– Jos haukkaa siitä poimittua hedelmää, saa tietää hyvästä ja pahasta.

Poika katsoi vartijaa rävähtämättä silmiin. Vartija huokaisi.

– Se ei ole välttämättä hyvä asia. Ei ole hyvä tietää liian paljon. Ei varsinkaan lasten.

Edelleen vartijaa tuijottaen poika nosti hitaasti hedelmän ja haukkasi siitä palan. Hän ummisti silmänsä ja mutusteli hedelmää nautiskellen.

Kaistapää, vartija ajatteli. Pojan röyhkeys ja uhmakkuus eivät olleet tavallista nuorten uhmaa. Siinä oli muutakin.

– Älä pakota minua tekemään mitään epämiellyttävää, vartija melkein aneli.

Poika haukkasi omenasta uuden palan ja asetteli sitten puoliksi syödyn hedelmän huolellisesti takaisin omenakeon päälle. Sitten hän hymyili ja nosti kädet eteensä kuin käsirautoja odotellen.

– Hyvä on. Itsepä tätä halusit, vartija tuhahti. Hän harppasi pojan luo, nappasi tätä olkapäästä ja käsivarresta ja kiidätti sitten tavaroita pursua -

vien hyllyjen välistä kassoille ja niiden ohi hä -

lytinporteille, jotka pärähtivät soimaan. Vartija käänsi pojan kasvot itseensä päin.

– Tyhjennä taskusi, vartija komensi ja puristi pojan olkapäätä niin, että tämän kasvot vääntyivät irvistykseen. Poika ei tehnyt elettäkään, joten vartija työnsi toisen kätensä pojan parkatakin valtavaan taskuun ja poimi sieltä foliopaperiin käärityn tietokonepelin. Sen uuden, jota kaikki kersat halusivat pelata. Poika ei näköjään tiennyt, että hälytinjärjestelmää oli muutettu. Vanha foliotemppu ei enää tepsinyt.

– Minä en todellakaan ymmärrä, mikä tässä pelissä teitä kiehtoo. Luulitko tosiaan, että saisit pitää tämän? Ja nyt… ala vetää! Teikäläisillä ei ole mitään asiaa tänne. Minä en halua nähdä sinua kaupassani enää ikinä.

Vartija tönäisi varasta selkään niin kovaa, että tämä säilytti tasapainonsa vain vaivoin. Pojan ilme vääntyi uhmakkaaksi ja harmaiden silmien eteen laskeutui sumupilvi. Vartija puisteli päätään ja naurahti äänellä, joka muistutti metallin kirskahdusta. Poika painoi päänsä ja lähti puskemaan vastatuuleen.

Ari nosti päänsä ja huokaisi. Se oli ollut niin lähellä. Peli oli ollut jo melkein hänen.

Aurinko pilkisti muutoin pilviseltä taivaalta. Säde osui telineeseen, jossa olevan lehden otsikko kirkui: Uusimmat uutiset tutkimusretkestä!

Ari ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Vartijan sanat kirvelivät yhä hänen mielessään. Ari tiesi tarkalleen, mitä mies tarkoitti ”teikäläisillä”.

Kotona oli hiljaista. Tietysti oli. Isä ei ollut koskaan asunutkaan siellä, ja äiti oli taas etsimässä

töitä, ruokaa, parempaa elämää, mahdollisuutta, oikeastaan mitä vain muutosta.

Ne retket kestivät yhä kauemmin, sillä eivät he ainoita köyhiä olleet, eivät tosiaankaan.

Yhä harvemmalla oli varaa tehdä ostoksia sellaisessa kaupassa, jossa Ari oli juuri vieraillut. Hedelmät olivat ylellisyyttä siinä missä uudet vaatteet, tuore maito ja leipäkin. Tavallisten ihmisten ruoka oli tiivisteitä, säilykkeitä ja maissia. Aina vain maissia, jota sentään riitti kaikille.

Mutta Ari ei ajatellut nyt ruokaa. Peli, se oli jo ollut hänen hyppysissään. Hän oli koskenut sen kiiltävää pakettia ja tuntenut hetken voitonriemua, kunnes typerä vartija pilasi kaiken. SE peli. Kaikkien pelien peli. Maailman hienoin ja samalla vaikein tietokonepeli ikinä. Kepler62. Siitä puhuttiin kaikkialla, mutta siitä huolimatta sitä oli vaikea saada käsiinsä. Peliä ei voinut edes ladata netistä. Se piti saada, löytää tai ostaa.

Ari heitti takin tuolin selkänojalle. Lattialla lojui koulureppu, jonka sisältö oli levinnyt ympäriinsä aivan kuin pommi olisi räjähtänyt sen sisällä.

– Sinun pitäisi pitää parempi huoli tavaroistasi, Ari huikkasi ja alkoi kerätä tavaroita takaisin reppuun. Edelleen oli hiljaista, mutta Ari tiesi, että pikkuveli oli kotona.

– Ei meillä ole varaa ostaa sinulle uusia koulutavaroita, jos hukkaat tai rikot nämä, hän jatkoi puhumista näköjään itsekseen.

Ripustettuaan repun eteisen naulaan Ari latoi saaliinsa pöydälle: mandariineja hupparin hupusta, housun lahkeeseen litistetty paahtoleipäpaketti, purkki mehua, kaksi tikkaria. Jostain Arin selän takaa työntyi hento käsi, joka tarttui toiseen makeiseen, mutta Ari oli nopeampi. Hän läppäsi käden pois ja työnsi herkun taskuunsa

– Syöt ensin jotain terveellistä. Hedelmän vaikka.

Joni seisoi Arin selän takana ja piteli kirvelevää kättään loukkaantuneena. Hänen suunsa oli tiukkana viivana, ja tummat silmät leimusivat. Kukaan ulkopuolinen ei olisi arvannut heitä veljeksiksi. Joni oli tummaihoinen, ikäisekseen pienikokoinen, ja hänen hiuksensa olivat kuin tiukalle syherölle väännettyä piikkilankaa.

Ari puolestaan oli iso ja vaalea. Selitys oli tietysti eri isissä, mutta veljeksiä he silti olivat.

–

Sinun on huolehdittava siitä, että syöt terve…

Arin lause katkesi, ja hänen silmänsä melkein pullistuivat päästä, kun hän huomasi pakkauksen veljensä kädessä.

– Onko tuo se, miltä se näyttää? Ari kysyi.

– On.

– Saanko minä…?

– Et.

Pikkuveljen käsi ojentui. Ari huokaisi ja naurahti. Hän kaivoi toisen tikkareista takkinsa taskusta.

– Vaihtokauppa?

Pikkuveli nyökkäsi vakavana ja ojensi pelin.

– Mutta se on minun. Sinä saat vain katsoa sitä.

Peli. Kepler62. Ari ei voinut uskoa silmiään. Hän pyöritteli pakettia kädessään varovasti kuin se olisi ollut maailman haurainta lasia. Hänen kädessään oli peli, jota kukaan ei vielä ollut läpäissyt. Peli, jonka ympärillä liikkui hurjia huhuja. Joidenkin mukaan siihen oli piilotettu salainen taso, ylimääräinen kenttä viimeisen kentän jälkeen. Ja vieläkin hurjempi huhu oli liikkeellä: ne, jotka läpäisivät pelin, saivat kutsun. Millaisen kutsun? Minne? Mitä se tarkoitti? Kukaan ei tiennyt. Muutos, se sama jota äitikin etsi. Palkinto, joka muuttaisi elämän. Ja nyt tuo peli oli heillä kotona. Se ei ollut pelkkä peli. Pikemminkin se oli pääsylippu.

– Mistä ihmeestä sinä tämän sait? Ari kysyi kateellisena.

– Yhdeltä naiselta. – Naiselta?

– Niin. Hän antoi sen minulle.

Antoi? Noin vain? Ari pudisti päätään epäuskoisena.

Jep. Ja hän antoi minulle myös limun, kokiksen.

– Eikä.

– Antoi, katso vaikka.

Joni kaivoi repustaan tyhjän limsatölkin. Ari otti sen ihmeissään käteensä. Limsatölkki maksoi nykyään suunnilleen saman verran kuin äiti sai kerättyä kokoon kuukaudessa. Ari ei ollut koskaan maistanut kokista, mutta oli tietysti kuullut siitä, kaikki olivat. Vielä äidin lapsuudessa kokis oli kuulemma ollut ihan tavallinen juoma.

– Joni, sinähän tiedät, ettei tuntemattomilta saa ottaa mitään. Ja varsinkaan ei saa pistää suuhunsa mitään sellaista, jossa ei ole hallituksen leimaa, ja tässä sitä ei todellakaan ole.

– C’mon. Olisitko itse kieltäytynyt kokiksesta?

Sitä paitsi se oli ihan tavallinen nainen. Tosi mukava ja ystävällinen, aika nuori. Ei siinä ollut mitään vaarallista. Hän halusi antaa pelin ja juoman minulle, koska olin hänen mielestään söpö.

– Söpö?

– Niin.

– Pikemminkin höpö.

– Olet vain kateellinen, kun et itse ole yhtä söpö.

Ari katseli veljeään, jonka silmät hehkuivat innostuksesta ja onnesta. Kyllä, Joni oli söpö. Ehkä kyseessä oli joku rikas kersa, joka halusi huvitella

köyhien kustannuksella. Tehdä päivän hyvän työn. Sellaisiakin oli.

– Kuulitko sinä siitä tutkimusretkestä? Joni kysyi.

– Mistä?

– Ne aikovat lähettää avaruusaluksia tutkimaan jotain planeettaa. Kaikki puhuvat siitä. Siellä voi olla elämää.

– Ei se meitä koske.

– Kuinka niin? Joni hämmästyi.

– Se on kuitenkin vain rikkaita varten niin kuin kaikki muukin hyvä. Ne voivat ostaa paikan siltä uudelta planeetalta, jos sellainen nyt edes on olemassa, Ari tuhahti.

– Mutta silti. Eikö sinua kiinnosta, mitä sieltä löytyy? Sehän on vähän sama juttu kuin se Kolu… Klo… Kolombo…

Kolumbus.

– Niin. Se, joka löysi Amerikan. Ajattele, jos tuolla avaruudessa on kokonainen uusi maailma.

Veljekset tuijottivat toisiaan. Joni innostuksesta täristen, Ari suutaan mutristellen.

Aiotko tosiaan pelata tuota peliä yksin? Ari kysyi.

Arvaa, Joni hymyili.

– Annat siis minunkin pelata? Ari varmisti.

BE PART OF THE STORY!

GALACTIC EDITION sisältää huippusuositun Kepler62-sarjan kaksi ensimmäistä osaa yhteisniteenä sekä ennen julkaisemattomia kuvitusluonnoksia.

Kirjassa Kutsu veljekset Ari ja Joni saavat käsiinsä Kepler62-pelin, jonka vain harvat pystyvät viemään läpi. Kukaan ei tiedä, mitä pelin viimeisen tason suorittaneille tapahtuu – tai onko Kepler62 edes pelkkä peli…

Lähtölaskenta esittelee asetehtailijan tyttären, Marien, joka on vehkeillyt itsensä Kepler62 e -planeetalle valittujen lasten joukkoon. Area 51:n koulutuskeskuksessa hän tapaa avaruusolennon, Kuiskaajan, joka varoittaa häntä lähtemästä matkalle.

Suosikkikirjailijat Timo Parvela ja norjalainen Bjøorn Sortland ovat yhdessä kuvittaja Pasi Pitkäsen kanssa luoneet Kepler62-maailman, jossa lapset kokevat seikkailuja tuntemattomalla planeetalla. Sarjaa on käännetty jo yli 20 kielelle.

*9789510464199*

ISBN 978-951-0-46419-9