Issuu

WSOY

IKUISUUSKOODI

EOIN COLFER

Eoin Colferin teoksia: artemis fowl artemis fowl : tehtävä pohjoisessa artemis fowl : ikuisuuskoodi artemis fowl : salaiset kansiot artemis fowl : opalin kosto artemis fowl : kadonnut siirtokunta artemis fowl : aikaparadoksi artemis fowl : atlantiskompleksi artemis fowl : viimeinen vartija warp : salamurhaajan oppipoika warp : pyövelin vallankumous warp : mestarin kosto toivomuslista supernaturalisti etsivätoimisto puolikuu siipimies vielä yksi juttu … hiuskarvan varassa legenda pottu - mäkisestä legenda kapteeni korpin hampaista legenda maailman tuhmimmasta pojasta tohtori anna - liisa

Eoin Colfer – Andrew Donkin – Giovanni Rigano: artemis fowl ( sarjakuvasovitus ) artemis fowl : tehtävä pohjoisessa ( sarjakuvasovitus )

Englanninkielinen alkuteos ARTEMIS FOWL: THE ETERNITY CODE Copyright © Eoin Colfer, 2003 Suomenkielinen laitos © Jaakko Kankaanpää ja WSOY 2003, 2016 Text illustrations © Tony Fleetwood ISBN 978-951-0-41909-0 Painettu EU:ssa

Powerin perheelle Laillisille ja laittomille

POWERIN PERHEELLE LAILLISILLE JA LAITTOMILLE

sisällysluettelo Alkusanat ENSIMMÄINEN OSA: HYÖKKÄYS

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

Kuutio Sulkumääräys Kylmää kyytiä Kuin kaksi marjaa Apina ja metallimies Hyökkäys Fowl Manoriin Suunnitelmat parhaatkin

TOINEN OSA: VASTAHYÖKKÄYS

8. 9. 10. 11. 12. Epilogi

Nahkoineen karvoineen Kummituksia koneessa Peukalo keskellä kämmentä Näkymätön mies Muistintyhjennys

9 11 13 34 49 107 118 137 158 171 173 208 255 302 314 335

alkusanat Ote Artemis Fowlin päiväkirjasta. Levyke 2. Salattu.

viimeiseen kahteen vuoteen vanhempani eivät ole pystyneet valvomaan tekemisiäni, ja niinpä liiketoimeni ovat kukoistaneet. Siinä ajassa olen myynyt Gizan pyramidit eräälle länsimaiselle liikemiehelle, väärentänyt ja huutokaupannut Leonardo da Vincin kadonneet päiväkirjat ja riistänyt keijuilta osan heidän rakkaasta kulta-aarteestaan. Vapauteni punoa juonia lähestyy kuitenkin loppuaan. Kun kirjoitan tätä, isäni makaa helsinkiläisessä sairaalassa toipumassa kahden vuoden koettelemuksista Venäjän mafian vankina. Hän on yhä tajuttomana, mutta hän herää pian ja ottaa Fowlin suvun liikeasiat jälleen käsiinsä. Kun molemmat vanhempani ovat kotona Fowl Manorissa, en voi enää harjoittaa laittomia puuhia heidän huomaamattaan. Ennen se ei olisi ollut mikään ongelma, sillä isäni oli minuakin suurempi roisto, mutta äiti on päättänyt, että Fowlit kulkevat tästä lähtien kaidalla tiellä. Minulla on kuitenkin aikaa vielä yhteen keikkaan. Äiti

ei varmaankaan hyväksyisi hankettani. Enkä usko että keijutkaan pitäisivät siitä. Niinpä en aio kertoa heille.

ensimmäinen osa:

hyökkäys

1 kuutio En Fin, Knightsbridge, Lontoo

artemis Fowl oli melkein tyytyväinen. Hänen isänsä kotiutettaisiin Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta lähipäivinä. Häntä odotti herkullinen lounas En Finissä, lontoolaisessa kalaravintolassa, ja liikeneuvottelujen toisen osapuolen pitäisi saapua hetkellä millä hyvänsä. Kaikki sujui niin kuin pitikin. Hänen henkivartijansa Butler ei ollut yhtä levollisella mielellä. Mutta eihän hän toisaalta ollut koskaan – jos haluaa olla yksi maailman vaarallisimmista miehistä, on oltava koko ajan varuillaan. Valtavan kokoinen henkivartija pujotteli ravintolan pöytien välissä sijoittelemassa turvavälineitä paikoilleen ja tarkistamassa uloskäyntejä. »Onko sinulla korvatulpat?» hän kysyi suojatiltaan. Artemis huokaisi syvään. »On. Vaikka minun onkin vaikea uskoa, että olisimme vaarassa.Tämä on sentään täysin laillinen liikeneuvottelu keskellä kirkasta päivää.» Itse asiassa kyseiset korvatulpat olivat äänisuodinsieniä, ja ne olivat peräisin puretuista Hautautuneiden Alueiden

VIESTI

Lainvalvonnan poliisikypäristä. Butler oli ottanut kypärät ja paljon muutakin mittaamattoman arvokasta keijutekniikkaa haltuunsa vuotta aiemmin, kun Artemis oli konnankoukkujensa johdosta joutunut vastatusten keijupoliisin raskaasti aseistettujen erikoisjoukkojen kanssa. Sienet oli kasvatettu HAL:in laboratoriossa, ja niiden pikkuruiset huokoset sulkeutuivat automaattisesti, kun melutaso nousi vaarallisen korkealle. »Mahdollisesti, mutta salamurhaajissa on se paha puoli, että he iskevät aina silloin kun sitä vähiten osaa odottaa.» »Ehkäpä niin», Artemis vastasi tutkiessaan ruokalistan alkupalatarjontaa. »Mutta kuka ihme meidät haluaisi tappaa?» Salissa oli puolenkymmentä asiakasta. Butler mulkaisi yhtä heistä ankarasti ihan vain siltä varalta että tämä suunnitteli jotain. Nainen oli ainakin kahdeksankymmentävuotias. »Ei välttämättä meitä. Jon Spiro on kuitenkin mahtava mies. Hän on pakottanut paljon kilpailijoitaan pois markkinoilta. Saatamme joutua ristituleen.» Artemis nyökkäsi. Butler oli tapansa mukaan oikeassa, mikä puolestaan selitti, miksi he olivat yhä hengissä. Jon Spiro, amerikkalainen joka oli tulossa tapaamaan häntä, oli juuri niitä miehiä, jotka vetivät puoleensa salamurhaajan luoteja. Menestyvä IT-miljardööri, jolla oli hämärä menneisyys ja huhujen mukaan myös yhteyksiä mafiaan. Väitettiin että hänen yhtiönsä, Fission Chips, oli noussut

ARTEMIS

huipulle varastettujen tutkimustulosten avulla. Mitään ei kuitenkaan ollut voitu näyttää toteen – vaikka Chicagon piirisyyttäjä oli toki yrittänyt. Monta kertaa. Heidän luokseen vaelsi tarjoilijatar, joka soi heille sädehtivän hymyn. »Hyvää päivää. Haluaisiko nuoriherra lasten ruokalistan?» Suoni alkoi sykkiä Artemiksen ohimolla. »Ei, mademoiselle, en halua lasten ruokalistaa. Olen varma, että lasten ruokalista itsessään maistuu paremmalta kuin siinä luetellut annokset. Haluan tilata à la carte. Vai eikö täällä tarjoilla kalaa alaikäisille?» Tarjoilijan hymy kutistui parilla etuhampaalla. Artemiksen ulosannilla oli sellainen vaikutus ihmisiin. Butler kohotti katseensa taivaisiin. Ja Artemis vielä ihmetteli, kuka hänet haluaisi tappaa. Ensinnäkin puolet Euroopan tarjoilijoista ja vaattureista. »Selvä», sopersi onneton tarjoilija. »Miten herra vain haluaa.» »Herra haluaa paistettua haita ja miekkakalaa vihannespedillä sekä uusia perunoita.» »Entä juotavaksi?» »Lähdevettä. Irlantilaista, jos teillä on. Mutta ei jäitä, koska jääkuutionne on epäilemättä tehty vesijohtovedestä, joten niiden lisääminen lähdeveteen olisi jokseenkin epäloogista.» Tarjoilija livahti keittiöön helpottuneena siitä, että pääsi pois kuutospöydän kalpean nuorukaisen luota. Hän oli

FOWLILTA.

kerran nähnyt elokuvissa vampyyrin. Sillä oli ollut epäkuolleissa silmissään samanlainen hypnoottinen tuijotus. Ehkäpä poika oli puhunut aikuisen miehen tavoin, koska oli oikeasti viidensadan vuoden ikäinen. Artemis jäi odottamaan lounasta hymy huulillaan, autuaan tietämättömänä aiheuttamastaan tyrmistyksestä. »Sinusta mahtaa tulla haluttu kavaljeeri koulun tansseissa», Butler huomautti. »Anteeksi kuinka?» »Tyttöparka alkoi melkein itkeä. Mitä jos yrittäisit joskus olla ystävällinen.» Se oli Artemikselle yllätys. Butler ei yleensä puuttunut hänen henkilökohtaisiin asioihinsa. »Enpä taida suuremmin välittää koulun tansseista.» »Tanssiminen ei ole pääasia. Seurustelu on asian ydin.» »Vai seurustelu», tuhahti nuoriherra Fowl. »Enpä usko, että maailmassa on kovinkaan monta teini-ikäistä, joiden verbaaliset kyvyt ovat yhtä hyvin kehittyneet kuin minulla.» Butler oli huomauttamaisillaan, että puhuminen ja seurustelu eivät ole lainkaan sama asia, kun ravintolan ovi avautui. Sisään astui pieni päivettynyt herra, jonka jäljessä kulki varsinainen jätti mieheksi. Jon Spiro ja hänen henkivartijansa. Butler kumartui kuiskaamaan isäntänsä korvaan: »Nyt täytyy olla varovainen. Olen kuullut juttuja tuosta korstosta.» Spiro pujotteli heitä kohti pöytien lomitse kädet leväl-

SALATTU.

lään. Hän oli keski-ikäinen amerikkalainen, laiha kuin keihäs ja hädin tuskin Artemista pitempi. Kahdeksankymmentäluvulla hän oli ollut kuljetusalalla; yhdeksänkymmentäluvulla hän oli rikastunut entisestään osakekaupoilla. Nyt hän oli siirtynyt viestintäalalle. Hänellä oli yllään valkoinen pellavapuku kuten aina ja hänen ranteissaan ja sormissaan kimmelsi niin paljon kultaa, että sillä olisi voinut päällystää Taj Mahalin. Artemis nousi tervehtimään liikekumppaniaan. »Tervetuloa, herra Spiro.» »Hei, pikku Artemis Fowl. Kuinka pyyhkii, poikakulta?» Artemis puristi hänen kättään. Korut helisivät kuin kalkkarokäärmeen häntä. »Oikein hyvin, kiitos. Hauskaa että pääsitte tulemaan.» Spiro istuutui. »Kun Artemis Fowlilla on minulle ehdotus, tulen hänen luokseen vaikka pää kainalossa.» Henkivartijat silmäilivät kainostelematta toisiaan. Jos heidän kokoaan ei otettu huomioon, he olivat toistensa täydellisiä vastakohtia. Butler oli hillityn tehokkuuden ruumiillistuma. Musta puku, kaljuksi ajeltu pää, olemus niin huomaamaton kuin yli kaksimetriselle miehelle vain on mahdollista. Spiron henkivartijalla taas oli platinanvalkoinen tukka, niukka T-paita ja molemmissa korvissa hopeinen rengas kuin merirosvolla. Hän halusi, että hänet huomattiin ja muistettiin. »Arno Blunt», Butler sanoi. »Olenkin kuullut teistä.» Blunt asettui paikalleen Spiron olkapään viereen.

HYVÄ

»Butler.Yksi Butlereista», Blunt vastasi venyttelevällä Uuden-Seelannin murteella. »Teikäläiset ovat kuulemma alan huippuja. Niin ainakin väitetään.Toivottavasti siitä ei tarvitse ottaa selvää.» Spiro nauroi. Aivan kuin laatikollinen hepokatteja olisi sirittänyt. »No mutta Arno. Mehän olemme kaikki ystäviä. Ei ole mitään syytä uhkailla.» Butler ei ollut siitä yhtä varma. Hänen sotilaanvaistonsa surisivat kuin herhiläispesä hänen kallonsa pohjukassa. Hän vaistosi vaaraa. »No niin, ystäväiseni. Käydäänpä sitten asiaan», Spiro sanoi ja suuntasi tummien silmiensä pistävän katseen Artemikseen. »Olen kuolannut koko matkan Atlantin yli. Mitä teillä on tarjota minulle?» Artemis katsoi Spiroon harmissaan. Hän oli toivonut, että liikeasioiden vuoro tulisi vasta lounaan jälkeen. »Ettekö haluaisi vilkaista ensin ruokalistaa?» »En. En enää syö kovin paljon nykyään. Yleensä vain pillereitä ja nesteitä. Ruoansulatusvaivoja.» »Hyvä on sitten»,Artemis vastasi ja nosti pöydälle alumiinisen salkun. »Käydään suoraan asiaan.» Hän avasi salkun kannen. Sen sisus oli pehmustettu sinisellä vaahtomuovilla, ja keskellä pehmusteita oli MDsoittimen kokoinen punainen kuutio. Spiro pyyhki silmälasejaan solmionsa ohuempaan päähän. »Mikä tämä on?»

UUSI

Artemis laski kiiltävän kuution pöydälle. »Se on tulevaisuus. Edellä aikataulusta.» Jon Spiro kumartui katsomaan tarkemmin. »Minusta se näyttää paperipainolta.» Arno Blunt naurahti ja loi uhmakkaan katseen Butleriin. »Sen toiminta vaatii siis esittelyä», Artemis sanoi ja otti metallilaatikon pöydältä. Hän painoi nappia ja laite hyrähti käytiin. Osa paneeleista liukui sivuun ja niiden alta paljastuivat kaiuttimet ja videoruutu. »Hienoa», Spiro mutisi. »Minä siis lensin viisituhatta kilometriä katsomaan pienois-TV:tä?» Artemis nyökkäsi. »Se on tosiaan pienois-TV. Mutta se on myös ääniohjattu tietokone, matkapuhelin ja diagnostiikkatyökalu. Tämä pikku laite lukee mitä tahansa informaatiota miltä tahansa elektroniselta tai orgaaniselta tallennusalustalta. Se osaa soittaa videoita, laserlevyjä ja DVD:itä; se pystyy ottamaan yhteyden internetiin, vastaanottamaan sähköpostia ja murtautumaan mihin tahansa tietokoneeseen. Se voi jopa luodata rintanne nähdäksenne kuinka nopeasti sydämenne lyö. Sen akku kestää kaksi vuotta ja se toimii tietenkin täysin langattomasti.» Artemis vaikeni, jotta Spiro ehtisi ymmärtää hänen sanansa. Spiron silmät näyttivät lasien takana valtavan suurilta. »Tarkoitatteko, että tämä laatikko...» »Tämän laatikon vuoksi kaikki muu alan teknologia on vanhentunutta. Teidän tietokonetehtaillanne ei ole enää

LIITTOLAISENI,

mitään virkaa.» Spiro haukkoi henkeä. Monta kertaa. »Mutta miten... miten?» Artemis käänsi laatikon pohjan esiin. Siinä sykki vaimeasti infrapuna-anturi. »Tässä sen salaisuus. Omni-anturi. Tämä anturi lukee kaiken mitä pyydetään. Ja jos laatikkoon on syötetty oikea lähdekoodi, se pystyy käyttämään hyväkseen minkä tahansa satelliitin viestiliikennettä.» Spiro heristi sormeaan. »Mutta se on kai laitonta.» »Ei ole», Artemis vastasi hymy huulillaan. »Tällaisia laitteita vastaan ei vielä ole lakeja. Eikä niitä kovin pian tulekaan, ei ainakaan kahteen vuoteen sen jälkeen kun tämä ilmestyy markkinoille. Muistatte varmaankin, kuinka kauan Napsterin sulkeminen kesti.» Spiro kätki kasvot käsiinsä. Artemiksen laite oli hänelle liikaa. »En ymmärrä. Tämä on vuosia, ei, vuosikymmeniä edellä kaikkia nykyisiä laitteitamme.Te olette vain kolmetoistavuotias lapsi. Miten olette onnistunut rakentamaan tällaisen?» Artemis mietti Vuosi ja neljä mietti hetken. hetken.Mitä Mitähän hänsanoisi? sanoisi? Puolitoista kuukautta sitten Butlerpäihitti päihittiHautautuneiden Hautautuneiden Alueiden vuotta sitten Butler Lainvalvonnan noutoyksikön ja takavarikoi sen varusteet? Sitten hän itse purki laitteet osiin ja rakensi niistä tämän ihmeellisen vempaimen. Ei totisesti. totisesti. »Sanotaan vain, että olen hyvin älykäs lapsi.» Spiron silmät kapenivat viiruiksi. »Ette ehkä ihan niin

JOS

Keijuille ei POTTUILLA. Artemis on saanut käsiinsä keijujen huimaa tekniikkaa ja rakentanut sen avulla hämmästyttävän supertietokoneen. Se on niin ihmisille kuin keijuille vaarallinen pirunnyrkki, ja Artemis tarjoutuu pitämään vekottimensa hetken aikaa pois markkinoilta, jos vain hinnasta sovitaan. Pian nuori rikollisnero ja henkivartija Butler huomaavat kuitenkin aliarvioineensa kauppakumppanin, hämäräperäisen amerikkalaisen IT-miljardöörin, kyvyt pahemman kerran. Vähintään yhtä huolestuttavaa on, ettei huipputekniikan väärinkäyttö jää huomaamatta keijuiltakaan…

ARTEMIS FOWL: IKUISUUSKOODI on irlantilaisen Eoin Colferin fantasiaa ja teknologiaa nerokkaasti yhdistävän maailmanmenestyssarjan kolmas osa. ”Sarjan kahden edellisen kirjan tapaan menoa ja meininkiä riittää, huumoria piisaa, henkilöhahmot ovat hauskoja ja lapsinero hoitaa hommat kotiin – kaiken kaikkiaan kunnon viihdepläjäys Artemis-faneille.” SALLY ESTES, BOOKLIST

9 789510 419090 N84.2

ISBN 978-951-0-41909-0