Issuu

JUHLA-

VIIKKOSANOMAT MINNA PARIKKA • HECTOR • ROMEO CASTELLUCCI TAIDEPAUKKU • LAURI PORRA & DALIA STASEVSKA • MIKSI RAKASTAN

JUHLAVIIKKOSANOMAT Etkot 5

s. 10

Elokuun parhaat Juhlaviikkotaiteilijat jakavat tärppinsä loppukesään.

720 minuuttia filosofiaa Numerot pöytään: kun filosofia valtaa Kiasman.

Taiteen äärellä Jälkipuintia ja taiteen liepeiltä sanottua.

Mies joka keksi reggaen 3 syytä tutustua Ernest Rangliniin.

Juhlat 10

Elämän taidekohdat Suunnittelija Minna Parikan maaginen maailma.

Romeo Castellucci Julmien näkyjen näyttämörunoilija jakaa mielipiteet.

Iso H Hector on kotosuomalainen musiikin kosmopoliitti.

”Laulut ovat lapsia maailmalle ja elävät omillaan.”

Hector, s. 22

Puhdistava kokemus Lauri Porra ja Dalia Stasevska puhuvat musiikista.

Jatkot 32

Miksi rakastan Jani Toivola ja kolme muuta paljastavat taidesuosikkinsa.

Taidepaukku Juhlaviikkojen nimikkojuomassa maistuu mustikka.

Aurinkoenergiaa Sandhja ei säästele iloa ja energiaa.

Apua, en tajua tästä mitään! Kolumnisti Miina Supinen ei aina ymmärrä taidetta.

Toimitus Helsingin juhlaviikot / Laura Gottleben Paino Sanomapaino Visuaalinen ilme Vapa Media Graafinen suunnittelu Heku Kannen kuva Maria Moulud Stylisti Aino Keskitalo Kakku Say It With A Cake

s. 28

Elokuun juhlaa Elokuinen Helsinki on tulvillaan urbaania energiaa ja käsinkosketeltavaa kesäﬁilistä. Nyt jos koskaan jokainen viikko voi olla juhlaviikko. Lähelle on joskus vaikea nähdä, mutta kesäinen Helsinki on kiistatta huikea kaupunki – ja elokuu sen kuhiseva superkuukausi. Kesästadi on täynnä ainutlaatuisia kolkkia kaupunkisaaristosta Töölönlahdelle, Espalta Hernesaareen ja suojaisilta sisäpihoilta Kallion kaduille. Ilmassa leijuva tunnelma on sekin aivan erityinen. Kaupunki tulvii elämää ja kulttuuria, mutta raukea lomafiilis hyrisee vielä jäsenissä. Kesä on kuumimmillaan, mutta aavistus syksystä kurkkii jo nurkan takana. Nyt jos koskaan kannattaa tarttua hetkeen: arkikin voi olla juhlaa ja jokainen viikko juhlaviikko. Helsingin juhlaviikot on ylpeästi mukana luomassa elokuisen kaupungin sykettä. 48. vuoden arvokkaalla perinteellä, mutta ei koskaan turhantärkeästi. Halusitpa skoolata hillitysti, villiin-

Kuva: Petri Anttila

tyä Huvilassa tai vain hengailla elokuun yössä, olet sydämellisesti tervetullut mukaan juhlaan. Käsissäsi on upouusi Juhlaviikkosanomat, jonka seurassa festivaalin odotus sujuu rattoisammin. Tätä numeroa varten pyysimme tunnetuilta suomalaisilta rakkaudentunnustuksia taiteelle ja kokosimme yhteen Juhlaviikoilla esiintyvien taiteilijoiden parhaat menovinkit loppukesään. Samalla saat selville miten liian lyhyet samettihousut ovat inspiroineet Minna Parikkaa ja minkä supervoiman Hector valitsisi itselleen. Tartuimme myös härkää sarvista ja teimme selkoa Romeo Castelluccin mielipiteitä jakavasta nykyteatterista. Toisaalta, Miina Supinen sen kolumnissaan sanoo: taidetta ei tarvitsee ymmärtää, mutta sen haastamaksi voi aina heittäytyä.

Iloa ja ainutlaatuisia elämyksiä. Elisa ja Helsingin Juhlaviikot yhteistyössä jo yli 20 vuotta.

Elokuun parhaat Lempeä lämpö, pimeät yöt ja kaupunki täynnä elämää – elokuu on kuukausista parhain! Juhlaviikkotaiteilijat jakavat tärppinsä loppukesään. Teksti: Laura Gottleben

Kuva: Anna Nuotio

Kuva: Pekka Keränen

Sara Melleri, näyttelijä

Pyhimys, rap-artisti

Retki Mustasaareen

Olympialaiset

”Saariretkeily on parhainta kesä-Helsinkiä ja tämä on vielä kokematta. Olen kuullut huhuja vehreistä luontopoluista ja eläimistä, vuohista ja lampaista.”

”Tämä ehdottomasti! Ollaan mukana tekemässä tsemppikamppanjaa Olymipiakomitean kanssa ja mahdollisesti tulee vielä itsekin lähdettyä Rioon.”

WunderKinder Stage-festivaalilla

Koulujen alku

”Korjaamon Stage-festivaalilla ensi-iltansa saava WunderKinder kiinnostaa. Designkuvastoa ja työelämädiskurssia sekoittava esitys kertoo työyhteisöstä, jossa työtä on mahdoton erottaa vapaa-ajasta. Ihailen Anni Kleiniä suuresti ja menen katsomaan kaikki hänen ohjauksensa.”

”Elokuussa ipanat saadaan pois jaloista pyörimästä, takaisin valtion huostaan. Pääsee sitten itse rauhassa vaikka rannalle.”

Mökkeily ”Toivon, että pääsen vierailemaan Yppärin mökillämme. Kalastajanmökissä ei ole sähköä ja kun sinne menee, ajan käsite muuttuu ’tasankoajaksi’.” Sara Melleri Everything by my side -esityksessä Keskuskadulla 19.–21.8.

Flow’n sunnuntai ”Festivaalien sunnuntai on vähän sellainen krapulapäivä, mutta Flow’ssa se on yleensä hyvä. Etenkin nyt kun ollaan onnistuttu bändin kanssa tekemään tarpeeksi viileä levy ja ollaan itse siellä.” Pyhimys, DJ Kridlokk ja Tuuttimörkö Huvila-teltassa 26.8.

”Elokuussa ipanat saadaan pois jaloista pyörimästä, takaisin valtion huostaan. Pääsee sitten itse rauhassa vaikka rannalle.” - Pyhimys Kuva: Joerg Letz

Kuva: Matti Pyykkö

Valtteri Raekallio, tanssitaiteilija

DJ Orkidea, dj ja tuottaja Uunisaari "Helmi ihan keskustan liepeillä, jossa voi viettää koko päivän. Ihmeellistä, että on helsinkiläisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet Uunisaaressa. Vien sinne aina myös ulkomaiset vieraani."

Romeo Castelluccin Go Down, Moses ja The James Hunter Six Juhlaviikoilla "Kumpaankaan en omalta teokseltani ehdi, mutta palavasti haluaisin! Näin Itä-Euroopassa erään Castelluccin näytelmän ja se oli todella hieno. James Hunterin musiikkia taas käytän paljon harjoituksissa."

Ääniwallin sunnuntait

Kulttuurisauna "Pyöräilen joka päivä Kulttuurisaunan ohi työ- ja kotimatkalla. Aina kun ymmärtää käyttää pari tuntia siellä rauhoittumiseen, elämä on taas paljon parempaa."

Kesäyö ja kuohuviini "Toimivat yksin tai yhdessä. Kivaa kaveriporukalla, mutta myös itsekseen voi siemailla kuplivaa rantakalliolla ja mietiskellä elämää." Valtteri Raekallion Neuromaani Marian sairaalassa 20.–21.8. ja 24.–27.8.

Kuva: Seilo Ristimäki

Helena Juntunen, oopperalaulaja Eppu Normaali ja Tampere Filharmonia Ratinan stadionilla "Ainutkertainen yhdistelmä, joka täytyy tietysti kokea. Sitä paitsi eihän Epuilla ole yhtään huonoa biisiä!"

”Aina kun ymmärtää käyttää pari tuntia Kulttuurisaunassa rauhoittumiseen, elämä on taas paljon parempaa.” - Valtteri Raekallio

Paula Vesala ihan missä tahansa "Useammallakin kesän festivaalilla esiintyvän Paulan monilahjakkuutta ei voi kuin ihailla. Ei ole helppoa olla hänen kaltaisensa renesanssitaiteilija Suomessa."

Kesäyön uni Suomenlinnan kesäteatterissa "Teatteri-ilta Suomenlinnassa on jo perinteeksi muodostunut kesäklassikko. Elokuussa ehtii vielä hyvin mukaan." Helena Juntunen emännöi Hellun hella -konserttia Aleksanterin teatterissa 21.8.

"Pieni pala Keski-Eurooppaa Vallillassa. Sunnuntaisin klubbailu on jotenkin rennompaa kuin perjantaisin ja lauantaisin, eikä kovin monessa paikassa pääsee tanssimaan ulkoilmassa. Vielä 10 vuotta sitten olisi ollut vaikea kuvitella tällaista fiilistä Helsinkiin."

Weekend Festival "Weekend on kesän keikkakalenterini ehdottomia kohokohtia ja esiinnyn siellä myös itse. Saman viikonlopun aikana järjestetään kolme massiivista tapahtumaa Helsingissä, Tukholmassa ja Pärnussa. On mahtavaa, kun kymmenet tuhannet ihmiset diggailevat yhdessä konemusiikkia." Musiikkitalossa 26.8. kuultava Classical Trancelations in Concert on osa DJ Orkidean 25-vuotistaiteilijajuhlaa.

”Ihmeellistä, että on helsinkiläisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet Uunisaaressa. Vien sinne aina myös ulkomaiset vieraani.” - DJ Orkidea

720 minuuttia filosofiaa Filosoﬁan yönä Kiasma muuttuu 12 tunniksi lentävien ajatusten, poikkeuksellisten puheenvuorojen ja yllättävien taide-elämysten näyttämöksi. Nyt lyödään numerot pöytään: tätä siellä tapahtuu. Teksti: Turkka Ylinen

Pauttiarallaa 800 kuppia kahvia ja 500 lasia viiniä

47 filosofia ja 1 matemaatikko Helsinkiin kerääntyy häkellyttävä määrä huippufilosofeja ympäri maailmaa ja kovimmat kotimaiset ajattelijat. Mukana on muun muassa alansa maailmantähti Barry Smith, joka on perehtynyt ontologian sovelluksiin biolääketieteessä sekä ruoan filosofian johtava tuntija Nicola Perullo. Kaaosteoriaa tutkinut matemaatikko Irma Luhta sekoittaa pakkaa performanssihahmollaan Irma Optimist.

Filosofia on parasta huumetta, mutta vahva kahvi ja punaviini kuuluvat perinteisesti ammattipohtijoiden suosikkistimulantteihin. Molempia on tarjolla Filosofian yössä runsain mitoin. Kiasman ravintola palvelee läpi yön.

Uusien ajatusten määrä: '

20 minuutin luennot Jokaisella filosofilla on tiukka kaksikymmentäminuuttinen aikaa avata maailmaa haluamastaan kulmasta. Aihe on vapaa: esimerkiksi Wolfram Eilenberger valottaa ikuisuuskysymystä ” Was Heidegger a Sith?” Vetoapua antavat filosofiaa nykytanssin liikekielelle kääntävä Minna Tervamäki sekä Boby Hatisi, joka maalaa ajatuksia iholle.

5. Filosofian yö Filosofian yö on järjestetty aiemmin New Yorkissa, Pariisissa, Lontoossa ja Berliinissä. Kansainvälistä kulttimainetta nauttivan tapahtuman takana on filosofi ja teatteriohjaaja Mériam Korichi.

Jos jokainen kävijä saa yhdenkin uuden oivalluksen ja jakaa sen kanssakävijöilleen, syntyy raksuttamisen ketju, jota ei voi pysäyttää. Ajattelun mahdollisuudet ovat rajattomat ja ajatusten määrä on ääretön.

3235 minuuttia taidetta Tapahtumassa filosofia lomittuu taiteeseen: Kiasmassa koetaan 12 esitystä, joista monet jatkuvat läpi yön – performansseja, musiikkia, nykytanssia, etä-reivit… Tapahtumaa säestää berliiniläisen taiteilijan Damien Cadion 12 tunnin filosofinen DJ-setti. Kiasman öisillä käytävillä voi törmätä myös ohi suhahtaviin roller derby -luistelijoihin. Aamuyöstä norjalainen SLAGR-yhtye rauhoittaa tunnelmaa hiljaisuudesta ammentavalla musiikillaan.

”Jos jokainen kävijä saa yhden uuden oivalluksen, syntyy raksuttamisen ketju, jota ei voi pysäyttää.” Filosofian yö Kiasmassa 2.–3.9. klo 19–07. Vapaa pääsy.

Taiteen äärellä Joskus herkullisin osa taidekokemusta on jälkipuinti. Kokosimme muutamia keskustelunavauksia. ”Minusta olemassaolo on aika absurdia, kuten taidekin. Taiteessa ei ole järkeä, mutta juuri siksi se tekee elämästä merkityksellistä.” Vuoden nuori taiteilija Reima Nevalainen, Suomen Kuvalehti 23/2016 ”Nykytanssiin pitää totutella, sen katsomista pitää opetella. Vähän sama kuin että uusi ruoka vaatii maistelua.” Koreografi Sonya Lindfors, Image 6/16

Kuva: Raymond Young

”Kauniit kuvat, pukeutumiseen satsaaminen ja itsensä tyrkyttäminen kertovat tosi muusikkojen mielestä alistumisesta pinnalliselle pop-maailmalle, jossa ulkoiset avut ovat tärkeämpiä kuin soittotaito. Tosi ammattilainen on nöyrä, kulkee musiikki edellä eikä koreile.”

”Keskeistä on se, keiden tarinoita me kerrotaan. Keihin me opetamme yleisömme samaistumaan? Hyvin pitkälti se on ollut keskiikäisen valkoisen heteromiehen fantasiamaailma. Ja minä olen niin kyllästynyt siihen.”

”Miksi me taidetohisijat hienostelemme tykkäämällä kärsimyksestä ja käsittämättömyyksistä? Vastaus on yksinkertainen. Yllättyminen on parasta, mitä taide voi tarjota, jopa nautintoakin parempaa.”

Näyttelijä ja näyttelijäntyön professori Elina Knihtilä, HS Kuukausiliite 4/2016

Toimittaja Antti Majander, Helsingin Sanomat 7.5.

Päätoimittaja Harri Kuusisaari, Rondo Classic 4/2016

Mies joka keksi reggaen 3 syytä tutustua Ernest Rangliniin, viimeistään nyt. 1. Tyylien kirjo Kitaristi Ernest Ranglin aloitteli uraansa Jamaikalla 1940–50-lukujen vaihteen calypso-bändeissä ja ajautui kehittelemään varhaisten ska-levyjen soundia. 1960-luvulle tultaessa Ranglin suuntautui vahvasti jazziin, r’n’b:hen ja rocksteadyyn. Pikkuhiljaa näistä aineksista muodostui reggae.

2. Dr.No & My Boy Lollipop Vaikka Ranglin on soittanut liki kaikkien reggae- ja dub-suuruuksien kanssa, monet muistavat hänet edelleen kahdesta asiasta: ensimmäisen James Bond -elokuvan calypso-rytmeistä ja Millie Smallin ska-sävytteisestä megahitistä My Boy Lollipop.

3. Jäähyväiset 84-vuotias Ranglin saapuu Huvilaan jäähyväiskiertueellaan afrobeatia, mbalaxia ja jazzia yhdistelevän superkokoonpanon kanssa. Cheikh Lô, Tony Allen, Ira Coleman, Alex Wilson ja Soweto Kinch muodostavat ihanteellisen bändin Ranglinin jäähyväisille: inspiroivampaa tyylien sekoittumista saa hakea. Ernest Ranglin & Friends ja Kalle Kalima’s Long Winding Road Huvila-teltassa 3.9. Turkka Ylinen

Järjestöjen ja tähtien yhteinen ”taidematka” päättyy ja huipentuu koko perheen brunssikonserttiin

HUVILA-TELTASSA 4.9. klo 13 VAPAA PÄÄSY MIESTEN KANSALAISTALO MATTILA | OULUN SEUDUN MUISTIYHDISTYS | NUORTEN PALVELU RY PARASTA LAPSILLE RY | KRIS | VAMOS URAPALVELUT, HELSINGIN DIAKONISSALAITOS

Elämän taidekohdat Suunnittelija Minna Parikan maailmaan ovat vaikuttaneet niin Prince, Saksikäsi Edward kuin erään artistin liian lyhyet samettihousut. Minnan mielestä taiteessa pitää aina olla jotain ekstraa. Teksti: Anna-Kaari Hakkarainen Kuvat: Maria Moulud

12 Laventeli huone, vaaleanpunainen huone, mintunvihreä huone. Perhoskuvioita, designhuonekaluja ja seinän kokoinen Ziggy Stardust. Suunnittelija Minna Parikan koti Helsingin kantakaupungissa on kuin hänen kansainvälisesti menestynyt kenkäbrändinsä: humoristinen, tarkkaan mietitty – ja vähän kreisi. Sohvapöydän pinta on hologrammi ja makuuhuone lattiasta kattoon pehmeä ja vaaleanpunainen. ”Nukun kohdussa”, Minna sanoo ja nauraa. Minnalle on tärkeää, että hänen elinympäristönsä on visuaalisesti inspiroiva. ”Minun pitää luoda itselleni mielenkiintoinen ja kaunis maailma. En pysty olla, jos ympäristöni on ruma tai edes keskinkertainen.” Kodin lisäksi Minna on luonut ympärilleen kokonaisen universumin. Siihen ovat halunneet päästä osallisiksi monet muutkin: Minnan suunnittelemia kenkiä myydään yli 20 maassa ja niitä käyttävät niin tavalliset, näyttäviä kenkiä rakastavat naiset kuin kansainväliset supertähdet Taylor Swiftistä Lady Gagaan. Minna on rakentanut brändiään määrätietoisesti kymmenen vuotta. Hän on tutkinut markkinoita ympäri maailmaa, neuvotellut sopimuksia, etsinyt parhaita materiaaleja ja testannut lestejä. Brändin ja sen menestyksen ytimessä on kuitenkin alusta asti ollut Minnan visuaalinen maailma, joka on täysin omanlaisensa; kuin villiintyneestä tehosekoittimesta syntynyt. Sellainen maailma ei synny tyhjästä. Sellainen maailma vaatii syntyäkseen ristiriitoja ja yllätyksiä – kokemuksia, joita on vaikea niputtaa minkään otsikon tai tyylisuunnan alle. Juuri sellaisia kulttuurikokemuksia Minnan elämä on ollut täynnä.

Kukkatapetteja ja fanijulisteita Minnan lapsuudenmaisema Pajamäki on 1950-luvulla rakennettu lähiö Länsi-Helsingissä. Siellä kerrostalojen välissä on isot pihat ja golf-kenttä oli jo Minnan lapsuudessa aivan kaupunginosan kyljessä. Samoissa pihapiireissä asui paljon lapsia. He seikkailivat metsissä ja kulkivat pihalta toiselle. Minnan lapsuudenkoti ei ollut kliseinen suomalaiskoti täynnä Artekia ja vaaleaa puuta. Isä rakasti huutokaupoissa käymistä ja koti oli täynnä erikoisia aarteita. ”Vanhemmat pitivät todella koristeellisesta ja yltäkylläisestä tyylistä. Koti oli erilaisten tyylien sekamelska, aika kitschikin.” Minnan omassa huoneessa oli kukkia tapetissa, päiväpeitossa ja tuolin verhoilussa. Seinälle Minna oli kiinnittänyt Suosikki-lehdestä repimiään fanijulisteita. Jossain vaiheessa Minna kiinnitti New Kids On the Block -julisteiden tilalle Andy Warholin töistä tehtyjä painokuvia, joissa värikkäät Marilyn Monroet hymyilivät.

Minna piti lapsena ja nuorena myös Gustav Klimtin ja M.C. Escherin teoksista. Escherin surrealistisissa töissä portaat risteilivät eri suuntiin ja maisema murtui lintuparviksi. ”Minua on aina kiehtonut se, että jokin asia ei olekaan sitä mitä se aluksi näyttää olevan. Olen aina pitänyt epätodellisesta.” Sellainen kokemus oli esimerkiksi Olipa kerran -satukokoelman kuvitukset, jotka oli tehnyt Björn Landström. Minna kirjoittaa kuvittajan nimen puhelimellaan Googleen ja näyttää koristeellisia, mystisiä, jopa goottihenkisiä kuvia, joissa seikkailevat merenneidot, ritarit ja jättiläiskoirat. ”Olen aina halunnut uskoa, että satuolentoja on olemassa, että on päällekkäisiä todellisuuksia.”

Kaipaamaansa ekstraa Minna löysi elokuvista, kuten Lumikuningattaresta, Päättymättömästä tarinasta ja Labyrintistä. Minnan 14 vuotta vanhempi sisko vei häntä paljon elokuviin jo silloin, kun hän ei vielä osannut lukea. Jos elokuvassa puhuttiin vierasta kieltä, sisko kuiskasi koko elokuvan Minnan korvaan samanaikaisesti suomeksi.

”Ihmiset luulevat, että brändini on joko lontoolainen tai korealainen.”

Tähtinörttien paratiisissa Minnan perhe matkusteli paljon. 7-vuotiaana Minna oli käynyt jo yli 20 maassa. Reissuun he lähtivät usein ex tempore. Äiti ja isä ajoivat perheen vanhan ”romu-Chevroletin” kodin oven eteen ja pakkasivat sen täyteen tavaraa. Tai sitten he hyppäsivät lentokoneeseen ja lähtivät pitkiksi ajoiksi Aasiaan, Amerikkaan tai Australiaan. Yksi reissujen mieleenpainuvimmista kulttuurikokemuksista oli vierailu NASA:n Space Centerissä. ”Inhosin Floridaa muuten”, Minna sanoo. ”Jo lapsena sen muovisuus oli liikaa.” Mutta avaruuskeskus oli kuin toisesta maailmasta. Isot asfalttiset kulkuväylät ja tyhjät betoniset avaruussukkuloiden laukaisualustat oli rakennettu keskelle rämealuetta, joka oli täynnä krokotiileja. Kontrasti oli vaikuttava.

”Minua on aina kiehtonut se, että jokin asia ei ole sitä mitä se näyttää olevan.” Minna muistaa myös erityisesti kesän, kun he kävivät Pariisissa. 8-vuotias Minna kulki vanhempiensa perässä Louvren salista toiseen. Minna oli odottanut, että näkisi Mona Lisan. Sen edessä tungos oli suurin, mutta Minna työntyi katsomaan maalausta. ”Olin että ai jaa”, Minna kertoo ja kohauttaa olkapäitään. ”Se oli pettymys. Maalaus vaikutti jotenkin vaatimattomalta sen maineeseen nähden.” Minna koki tuolloin Louvressa ensimmäistä kertaa sen, mihin on törmännyt useasti myöhemmin: perinteinen taide ei puhuttele häntä helpolla. ”Tarvitsen aina jotain ekstraa, vähän enemmän vau-efektiä.”

Kerran he katsoivat kotona videolta Princen Purple Rain -musiikkivideota kymmeniä ja kymmeniä kertoja putkeen. Kelasivat VHS-nauhaa aina uudelleen alkuun ja katsoivat, miten Prince tarttui yhä uudestaan prätkän ohjaustankoon. ”Siskolla on ollut todella suuri vaikutus minuun. Hän on esitellyt minulle asioita ja vienyt minua paikkoihin, joihin en olisi itse mennyt.”

Rakkaudesta pieniin t-paitoihin 15-vuotiaana Minna pääsi TET-harjoitteluun silloin televisiossa pyörineeseen suosittuun nuorten musiikkiohjelmaan Jyrkiin. ”Se oli tosi siistiä aikaa.” Minnaa alkoi kiinnostaa Lontoon klubiskene ja sen musiikki. Hän kulki kultaiset pvc-housut jalassa ja alkoi käydä Helsingissä keikoilla. Sitä kautta hän löysi britti-popin ja britti-poppisoundia soittavat suomalaisyhtyeet kuten Karkkiautomaatin, jonka melkein kaikilla keikoilla Minna kävi. Britti-popissa Minnaa puhutteli sen kaihoisuus. ”Ja että pojat olivat todella söpöjä mod-tukissaan.” Sydäntä riipivää kaihoa oli etenkin Suedella. Bändiin liittyy yksi rakkaimmista kulttuurimuistoista: Minnan sisko oli kirjoittanut ja kuvannut Suosikkiin 10 vuotta ja sai liput Provinssirockin backstagelle itselleen ja Minnalle. Minna seisoi lavan reunassa ja katsoi vain muutaman metrin päästä, kun hänen suuri musiikki-idolinsa, Sueden Brett Anderson esiintyi tuhatpäiselle yleisölle mustat, liian lyhyet samettihousut ja tiukka musta t-paita päällään. ”Se oli siihenastisen musadiggailuni hienoin hetki.” Kun Suede teki muutama vuosi sitten kolmen keikan comebackin Lontoossa, Minna kävi niistä jokaisella. ”Oli mahtavaa päästä fiilistelemään vuoden 1995 aikoja.”

”Kengät vaikuttavat koko kroppaan, siihen miten kannat itsesi, miten tulet tilaan. Kun puet korkokengät jalkaasi, asetat itsesi tavallaan jalustalle. Silloin pitää pystyä myös ottamaan se tila.”

”Ro voluptiisque nos endanto voluptate et remporiamet adit audigeni blaborem volla doluptur?”

Kesällä Minna suuntaa ainakin Kööpenhaminaan Beyoncén keikalle. Beyoncé edustaa hänelle vahvaa ja määrätietoista naishahmoa, joka on onnistunut luomaan lahjakkuutensa ympärille menestysbrändin.

Vuodelta 1995 Minna muistaa myös toisen itseensä voimakkaasti vaikuttaneen kulttuurikokemuksen: Kiasman Ars-näyttelyn, jonka hän kävi katsomassa sen yhdessä Meilahden lukiosta saamansa ystäväporukan kanssa. Minna muistaa Ars 95 -näyttelystä pesukoneet, joissa pyöri ulostetta ja verta. Ja huoneen, jossa oli kaksi lasikoppia.

Lontoossa hän oppi tuntemaan hienoimpien konseptikauppojen myyjät nimeltä ja tunsi kauppojen valikoimat läpikotaisin. Tärkeimmät hänelle olivat B-Store ja Pineal Eye -niminen kauppa Sohon Brooks Streetillä. Siellä myytiin Central Saint Martins -muotikoulun lopputyömallistoja ja Jeremy Scottin kaltaisia vaihtoehtoisempia muotibrändejä.

”Toisessa oli feikkiruusuja ja oikeaa kakkaa ja siellä haisi ruusuille. Toisessa oli oikeita ruusuja ja feikkikakkaa ja siellä haisi kakalle. Se oli niin ihmeellistä ja naurettavaa. Koko näyttely oli tosi vau, jotain ennen kokematonta. Keskustelimme ja naureskelimme sille vielä viikkoja kavereiden kanssa.”

”Se oli ehtymätön ideavarasto.”

Lontoo ei lähde kulumalla Lukion jälkeen Minna pakkasi laukkunsa ja muutti Leicesteriin. Hän oli päättänyt jo 15-vuotiaana, että hänestä tulisi kenkäsuunnittelija.

”Minua kiehtoo, että pääsen tekemään elämästäni maagisemman.”

”Siskon ehdotuksesta.” Englannissa olisi voinut opiskella kenkäsuunnittelua yliopistotasolla myös Lontoossa, mutta se tuntui Minnasta liian jännittävältä paikalta. Leicester osoittautui taas vähän liian ei-jännittäväksi. Kaupungissa saattoi vapaa-ajalla käydä ainoastaan opiskelijabileissä. Siksi Minna matkusti joka viikonloppu Lontooseen. Joskus hän jäi myöhään yöhön ja kävi Ladytronin tai Fisherspoonerin keikoilla, mutta yleensä hän otti aamulla Leicesterista junan, kierteli päivän Lontoon gallerioissa ja putiikeissa ja palasi illalla takaisin opiskelijaboksiinsa.

Lontoon vaikutus näkyy edelleen voimakkaasti Minnan estetiikassa: kaupungin muotiskeneä leimaa tietty värikkyys ja hassuttelu, rajojen rikkominen. ”Ihmiset aina ensin luulevat, että brändini on joko lontoolainen tai korealainen.”

Enemmän on enemmän Lontooseen liittyy myös melko tuore Minnaan vaikuttanut kulttuurikokemus: The Most Incredible Thing -niminen baletti-musiikkishow, jonka hän näki vuonna 2011 asuessaan yhden kevään uudelleen Englannissa. Esitys oli moderni baletti ja sen musiikista vastasi Pet Shop Boys.

”Satumaiset lavasteet näyttivät siltä kuin ne olisi tehty leikkaamalla paperista”, Minna kertoo. ”Kokonaisuus oli yhdistelmä erilaisia vaikutteita. Kiinnostun, jos kokonaisuutta on rikastettu jollain.” Rikastettu kokemus oli myös Saara Turusen Tavallisuuden aave -näytelmä, jonka Minna näki äskettäin Q-teatterissa. Minnan huomion veivät näytelmän loistava ohjaus, toisteinen kovalla soinnut musiikki ja näyttämöllinen kompositio: näyttelijät, jotka olivat lavalla kuin muotokuvissa, kasvot katsojiin päin. Oivaltavinta näytelmässä oli Minnan mielestä kuitenkin valaistus. ”Se oli hyvä esimerkki siitä, miten jokin teoksen yksityiskohta voi luoda voimakkaita tunnetiloja.”

Pää, olkapää, polvet, varpaat Minna palasi vuonna 2005 Suomeen. Hän oli viettänyt Englannin vuosien jälkeen lyhyemmät pätkät Italiassa Comolla ja Espanjassa Barcelonassa opettelemassa kenkäbisneksen saloja. Heti Suomeen palattuaan hän perusti oman merkkinsä. Niihin aikoihin Minna oli kiinnostunut vintage-kulttuurista ja -estetiikasta, oikeastaan kaikista vuosikymmenistä 1920- ja -60-lukujen välillä. Hänen lempiteoksensa oli John Watersin teinirakkausmusikaali Cry-Baby. Siinä oli kaikkea sitä mitä Minna rakastaa: suuria tunteita, värejä, liioittelua. ”En sävähdy asioista kovin helpolla. Pitää olla paljon ja samaan aikaan.”

Minna haaveilee pääsystä muotisuunnittelija Pierre Cardinin Bubble Palaceen; 1960-luvulla rakennettuun hulluun rakennuskompleksiin, joka muistuttaa saippuakuplaorgioita. ”Talo on kuvien perusteella kuin suoraan Bond-leffasta. Minua ylipäätään miellyttää sellainen surrealistinen Barbarella-meininki.” Minnaa kiehtoo se, että kulttuuri ja taide voivat viedä hänet toiseen maailmaan. Sellaisia kokemuksia hänelle tarjoavat esimerkiksi valokuvaaja Miles Aldridgen teokset, jotka ovat samaan aikaan sarjakuvamaisen epätodellisia, tunnelmaltaan pysähtyneitä ja ylellisiä. ”Samaan linjaan menee myös David LaChapelle, mutta hänen maailmansa on vielä kreisimpi.” Minna rakastaa myös Wes Andersonin ja Tim Burtonin elokuvia, joista etenkin Andersonin Grand Budapest Hotel ja Moonrise Kingdom sekä Burtonin Saksikäsi Edward ovat Minnan suosikkeja. Elokuvien vaikutus näkyy Minnan kodissa: se voisi olla suoraan juuri Andersonin tai Burtonin elokuvista.

Elämä kuin pomppulinna Minnalla on kodissaan vähän taidetta, mutta se on valittu sitäkin tarkemmin. Seiniltä löytyy kaksi muotikuvittaja Laura Laineen teosta, joista toisessa pinkkihiuksisella kuningatarhahmolla on lippalakki päässä.

”Lauran naiset ovat coolin oudon kauniita. Heidän seurassaan haluan hengata.”

”Vanhempani opettivat, että elämässä saa leikkiä, että lapsenmielisyyttä saa kantaa mukanaan.”

Eteisestä löytyy lontoolaisen Kristjana S. Williamsin töitä, joissa värikkäät perhoset ja papukaijat sekoittuvat toisiinsa ja olohuoneen perällä on monta metriä korkea piirroskuva David Bowiesta Ziggy Stardustina. Teos on kuvittajaduo Craig & Karlin tekemä. He tekivät jokin aika sitten Minna Parikan brändi-ilmeen ja Minna tilasi heiltä myös kotiinsa teoksen, jonka hän printtasi tv-kaapin kylkeen.

Sitä Minna tekee myös Juhlaviikoilla, kun hän järjestää maahanmuuttajalapsille työpajan, jossa he rakentavat yhdessä Minnan kanssa unelmiensa juhlat.

”Katson televisiota Ziggyn haarojen välistä.” Taide ja kulttuuri vaikuttavat Minnan estetiikkaan, mutta tyylin muokkautuminen on hidasta jatkumoa.

”Katson televisiota Ziggyn haarojen välistä.”

Nyt Minnan suunnittelussa ja visuaalisessa maailmassa näkyy etenkin Aasian vaikutus, sillä hän on matkustanut siellä viime aikoina. Hän on inspiroitunut niin temppeleiden värimaailmasta kuin pikaruokakultuurista, kaikkialla myytävästä söpöstä krääsästä, katumuodista ja neon-valoista.

”Haluan juhliin ehdottomasti pomppulinnan”, Minna sanoo ja hymyilee.

Minna uskoo, että kun hän seuraa aktiivisesti aikaansa ja kulttuuria monipuolisesti, niistä yhdessä syntyy kiinnostavaa suunnittelua. Lopputuotteet ovat kaiken hänen tähän asti kokemansa summa.

Aivan kuten Minna Parikan maailmassa.

”Tärkeää on myös, että pyrin säilyttämään tietyn lapsenomaisen tavan suhtautua maailmaan.”

Pomppulinna ei ole sitä miltä se ensivaikutelmalla näyttää. Se on oma todellisuutensa, jossa pätevät omat lait.

Minna Parikka on mukana Juhlaviikkojen, RAY:n ja viiden suomalaisen taiteilijan Viiden tähden tekoja -taideprojektissa. Yhteinen matka päättyy brunssikonserttiin Huvila-teltassa 4.9., vapaa pääsy.

Oppi on lapsuudenkodin peruja, jossa koko perhe kerääntyi katsomaan piirrettyjä.

STADIN HOTELLEISSA - kuohuvat etkot Helsingin juhlaviikot -pääsylipulla nautit ystäviesi kanssa René Barbier Cava Brut -kuohuviinin 75 cl juhlalliseen hintaan Helsingin Scandic-hotelleissa. Tervetuloa kilistelemään!

19 € norm. 40 €

Edun saat 1.6.-4.9.2016 näyttämällä mitä tahansa Helsingin juhlaviikot 2016 pääsylippua hotelleissa: Grand Marina, Marski, Paasi, Park, Simonkenttä. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.

Kuva: Guido Mencari

Romeo Castellucci – julmien näkyjen näyttämörunoilija Jumala, Freud ja vaaran tuntu. Ensimmäistä kertaa Helsingissä nähtävä Romeo Castellucci törmäyttää teatterin lavalla uskonnon, evoluution, myytit ja painajaiset. Tyytyväisyystakuuta ei anneta, mutta harva jää haaleaksi. Teksti: Suna Vuori

Kuva: Guido Mencari

Nainen vuotaa verta. Synnyttää. Yksin. Yleisessä vessassa. Me katsomme. Jäteastiassa parkuu muovipussiin työnnetty vastasyntynyt. Luolassa lauma alastomia esi-isiä ja -äitejä repii lihaa syödäkseen. Taiteen äärellä patsastelevat ihmiset mittailevat toisiaan. Poliisi kuulustelee lapsentaposta syytettyä naista. Sivistyksen pintasilauksen alla verkkokalvoillemme ajetaan hätäsanomaa: S.O.S. – Save Our Souls. Mutta edelleen me katsomme.

Nainen osoittautuu profeetta Mooseksen äidiksi. Mooses taas symboloi koko länsimaista elämäntapaa, lakeja ja kulttuurin kuvia. Raamatun, Freudin, ihmisen evoluution sekä mielen tiedostamattomien kerrosten yhtä aikaa uudessa ja ikivanhassa tulkinnassa luola rinnastuu kohtuun, viemäri korvaa kaislaveneen, ja moderni teknologia kaappaa teatteriyleisön länsimaisen sivilisaation alkulähteille. Päähenkilön anestesia johdattaa katsojat kollektiiviseen, ajasta ja paikasta riippumattomaan tilaan, josta unet alkavat...

Todellisuuden paljas valo Italialaista Romeo Castelluccia kutsutaan näkyjen runoilijaksi. Hänen näyttämötyöskentelyään on

18 verrattu muun muassa amerikkalaiseen avantgardistiin Robert Wilsoniin, jonka ohjaukset tunnetaan visionäärisyydestään sekä taiteen rajoja ylittävästä laaja-alaisuudestaan.

Castelluccin mukaan väkivalta suorastaan kuuluu teatteriin. “Näyttämö on laboratorio, maailma mikroskoopissa, ainoa mahdollinen paikka väkivallan tutkimiseen”, ohjaaja väittää.

Romeo ja Claudia Castellucci kirjoittavat useimmat esityksensä itse. Näytelmäkirjallisuuden klassikoista ryhmä on valinnut tulkittavakseen suurimmat, kuten Aiskhyloksen, Shakespearen ja Danten.

Wilsonin tavoin Castelluccin teatteri- ja oopperaohjaukset altistavat katsojan tilanteille, joissa kuvat puhuvat, joskus jopa mylvien. Siinä missä Wilsonia kiinnostavat kielen eri tasot ja merkitykset, Castelluccille dialogi on kuitenkin toissijaista.

Hänen töissään yleisöön ei kajota, mutta katsojan mieltä ja mieltymyksiä ravistellaan kenties rajustikin.

Romeo Castellucci on kirjoittanut myös esseitä teatterikäsityksistään hahmotellen teoriaa teatterin omasta kielestä, jossa teksti on vain osa vaihtuvien näkyjen hallitsemaa moniulotteista näyttämötaideteosta.

Castellucci pakottaa tekijänsä ja kokijansa ulos Platonin luolasta, pois turvallisessa tulenkajossa seinään heijastuvien varjojen ääreltä. Siinä hän värjöttelee: todellisuudelle paljastettu ihminen, yleisön halkileikkaavien katseiden edessä.

Romeo Castellucci (s. 1960) valmistui alun perin lavastajaksi ja taidemaalariksi Bolognan taideakatemiasta.

Palkittu ja parjattu ravistelija Koko 35 vuotta kestäneen uransa ajan radikaaliksi kutsutun, kihisevää kiinnostusta maailmalla herättäneen Romeo Castelluccin töitä on esitetty yli 50 maassa, ja kaikkialla ne ovat jakaneet katsojansa. Esityksiä on sekä palkittu että parjattu. Ajassa, jossa taide on usein vaaratonta ja varovaista, Castelluccia voi pitää epämuodikkaana ”julmuuden teatterin” täytäntöön panijana. Julmuuden teatteri oli Antonin Artaud’n (1896– 1948) käsitys teatterista rituaalina, joka vapauttaa ihmisen alitajunnan ja paljastaa hänet itselleen. Artaud’n mukaan tämä tapahtuu täydellisimmin näyttämön ja katsomon välisessä maagisessa yhteydessä, jossa lavastus, valot, äänet ja ennen kaikkea eleet ylittävät sekä kielen että ajattelun logiikan ja paljastavat vääristyneet totuudet valheeksi. Prosessi aiheuttaa kipua ja saattaa edellyttää myös todellista väkivaltaa.

Go Down, Moses johdattaa katsojat kollektiiviseen, ajasta ja paikasta riippumattomaan tilaan.

Kuva: Guido Mencari

Romeo ja Claudia, teatterin renesanssimaalarit

Heti valmistumisensa jälkeen 1981 hän perusti taiteentutkijasisarensa Claudian sekä muusikkoystävänsä Chiara Guidin kanssa kokeellisen Socìetas Raffaello Sanzio (SRS)-teatterin. Ryhmä kehitti omaleimaisen ilmaisunsa vastalauseena vallitsevalle teatteriestetiikalle, jonka nuoret taiteilijat kokivat valheelliseksi ja jäykäksi. Renessanssimaalari Raffaellolta nimensä lainannut teatteri on alusta saakka toiminut ohjaajan kotikaupungissa Cesenassa, Pohjois-Italiassa. Ryhmä esiintyy myös ympäri Eurooppaa ja muuta maailmaa. Castelluccin teatteri on alusta saakka ottanut vahvasti vaikutteita kuvataiteen klassikoista ja populaarikulttuurista. Esityksissä keskitytään ennen kaikkea visuaaliseen ja fyysiseen ilmaisuun, äänen mahdollisuuksiin sekä kulttuurihistoriallisesti monikerroksisiin, mielen ulottuvuuksia läpäiseviin elämän ilmiöihin.

Inhimillisyyden koko kirjo Teoksessaan Draaman jälkeinen teatteri (suom. Riitta Virkkunen) teatteriteoreetikko HansThies Lehmann kutsuu Socìetas Raffaello Sanzion esityksiä ällistyttäviksi, ryhmän näyttämöllepanoja usein painajaismaisiksi ja niiden estetiikkaa veistokselliseksi. Castellucci on käyttänyt ohjauksissaan ruumiinrakenteeltaan tavanomaisesta poikkeavia tai näkyvästi sairaita esiintyjiä, usein myös koneita ja eläimiä tuodakseen esiin inhimillisyyden kirjon ja sen varjoon jäävät alueet. Jokaista uutta produktiota varten kootaan oma työryhmä. Castellucci kuitenkin tekee omaa kokonaistaideteostaan kirjoittavan auteurin lailla niin kirjailijan ja ohjaajan kuin lavastajan sekä valo-, ääni- ja pukusuunnittelijankin työt. Romeo Castelluccin taiteeseen heijastuvat myös monet nykyteatterin trendit ja ominaispiirteet: näyttämöteknologian hyödyntäminen, uusi poliittisuus (tasa-arvo ja eläinten oikeudet, usein epäsuorasti esitettynä), ei-fiktiivinen lähestymistapa sekä rikottu kerronta.

19 Toisaalta hän on tinkimättömän omaleimainen ja ehdottoman epätrendikäs: ketä muuta merkittävää teatterintekijää enää 2010-luvulla kiinnostaa Jumalan kyseenalaistaminen tai Freudin haastaminen?

Romeo Castellucci altistaa katsojan tilanteille, joissa kuvat puhuvat, joskus mylvien.

Se mitä ei voi esittää Lokakuussa 2014 Vidy-teatterissa Ranskan Lausannessa ensi-iltansa saanut Go Down, Moses on sarja raamatullisia näkyjä. Unenomaiset episodit kerrostavat kohtauksia ihmiskunnan alkuhämäristä nykyajan banaliteetteihin sekä tilanteisiin, joissa voi nähdä viittauksia pakenevien, turvaa hakevien ja karkotettujen kohtaloihin. Ohjaaja törmäyttää uskonnon ja evoluution, myytit ja painajaiset. Niiden tulkitseminen jää katsojan tehtäväksi. Romeo Castelluccille länsimaisen teatterin juuret ovat yhteisissä sopimuksissa, jakamisessa. Teatterin ydin taas on siinä, mitä ei edes voi esittää. “Mooseksen lakien mukaan kuvan tekeminen Jumalasta on epäjumalan palvomista, tarkoituksellisen viettelevää, tahallisen harhaanjohtavaa ja siksi väärin”, ohjaaja pohjustaa. Häntä kiinnostavat kuvat ovat vaarallisia ja sisältävät aina kysymyksen.

Kuva: Luca Del Pia

”Näyttämö on laboratorio, maailma mikroskoopissa, ainoa mahdollinen paikka väkivallan tutkimiseen.”

“Sellainen kuva koskettaa jotain pyhää, jotain tavoiteltavaa ja kuitenkin kiellettyä, ja siksi siitä ei saa silmiään irti. Jokainen kuvataiteilija, elokuvaohjaaja ja teatterintekijä pyrkii nähdäkseni tavoittamaan juuri tämän.” Länsimaisen kulttuurin erityinen jännite syntyy Castelluccin mukaan sen ristiriitaisesta perimästä: juutalaiset kieltävät kuvanteon, kreikkalaiset yllyttävät siihen. Jumala on kuollut, näyttämö on tyhjä. Ihmiskunnan suurin lahja – ja ohjaajan mukaan suurin heikkous – on yrityksessämme täyttää tyhjyys sillä, mitä ei voi esittää. Näin syntyy taide.

Teknologian orjat erämaassa Romeo Castellucci puhuu mielellään taiteen ja uskonnon yhteisestä evoluutiosta. Go Down, Moses -esityksestä kertoessaan hän siteeraa paleoantropologeja, jotka arvelevat, että kaikkein ensimmäisen kulttuurisen eleen tuotti lapsensa hautaamaan joutunut äiti. Surressaan ja ikävöidessään lastaan tämä nainen löysi muistot, mielen ja mielikuvituksen, joista kehittyi kokonainen oma maailmansa.

“Äiti oli ensimmäinen taiteilija”, Castellucci kiteyttää. Esityksen äiti yritää pelastaa poikansa väittäen, että eivät ihmiset ymmärrä ihmisyyttään, koska eivät oivalla olevansa orjia. Castellucci väittää kaikkien ihmisten kaikkina aikoina olevan orjia jollekin. Meidän aikamme näyttäytyy ohjaajalle erämaana, jossa ihmisen elämä on alistettu teknologioille. Erämaassa vaeltaa myös hänen monien ohjaustensa keskeinen hahmo, profeetta Mooses, orjuuteen alistetun kansan pelastaja. Castellucci etsii taiteessaan uutta tapaa saattaa ihmiskunta kasvotusten väkivaltaisen historiansa kanssa. Hänen tavoitteenaan on luoda eräänlainen tulevaisuuden tragedia, joka pitää peiliä ihmisen edessä paljastaen myös sen, mitä emme haluaisi nähdä. Tässä tarkoituksessa hän ohjasi 2000-luvun alussa kolmivuotisen, kaikkiaan yhdestätoista Euroopan kaupungista (mm. Rooma, Berliini, Bryssel, Lontoo) kertovan sarjan spektaakkeleita, joissa kuvattiin näiden kaupunkien veristä menneisyyttä ja halvaannuttavaa nykyisyyttä.

Danten kolmiosaisesta Jumalaisesta näytelmästä Castellucci taas teki tulkinnan, jota kutsuttiin yhdeksi 2000-luvun merkittävimmistä taiteellisista teoista.

Ei tyytyväisyystakuuta Siinä missä yksi pitää Romeo Castelluccin ohjauksia sietämättöminä ja häiritsevinä, toinen voi kokea ne katarttisiksi, lohdullisiksi, jopa kauniiksi. Tyytyväisyystakuuta ei anneta, mutta harva jää Castelluccin taiteen edessä haaleaksi. Ohjaaja ei kaihda vaaraa tai ristiriitoja, eikä pelkää kielletyksi miellettyjä aiheita sen enempää kuin groteskeja yksityiskohtiakaan. Go Down, Moses, sanoo Jumala Siinain vuorella profeetalle, jonka on määrä johdattaa orjuudesta vapautetut juutalaiset Luvattuun maahan. “Go down, Moses”, ajattelee kenties vastasyntyneen Mooseksen äiti. Ja vetää vessan. Romeo Castelluccin Go Down, Moses Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 19.–20.8.

Kuva: Guido Mencari

Arpikudosta ja luujauhetta eli kun koin Romeo Castelluccin Castellucci pitää kokea edes kerran elämässä, sanotaan. Ohjaajan esityksiä maailmalla nähneet kertovat, miltä se tuntui. ”Castellucci on introvertti renesanssimies, joka zoomaa arat myytit laserkirurgin tarkkuudella. Lavalla nähdään arkinen ihminen, joskus luuydinjauhetta ja robotiikkaa. Oli kyseessä sitten hajuton tai haiseva esitys kuten Amsterdamissa näkemäni On the Concept of the Face, Regarding the Son of God, Castelluccin esitystaide jättää syvät arvet muistiin.”Johan Tallgren taiteellinen johtaja, Musiikin aika ”Casteluccin On the Concept of the Face, Regarding the Son of God aiheutti skandaalin Pariisissa 2011, kun fundamentalistit yrittivät estää pääsyn teatteriin, heitellen kanamunia yleisön päälle. Esitys myöhästyi, kun jouduimme turvatarkastukseen ja avaamaan laukkumme. Esitys alkoi niukkasanaisella dialogilla iäkkään isän ja aikuisen pojan astuessa valkoiseen näyttämökuvaan, jota hallitsi takaseinällä oleva valtava Kristuksen muotokuva. Puhtaan kliininen näyttämö likaantui vanhuksen ulostaessa yhä uudelleen vaippoihinsa, ja poika vaihtoi ja pesi nöyryytyksen vallassa olevan vanhuksen takapuolta. Tämä hidas ja meditatiivinen tapahtuma kertautui ja antoi yleisölle aikaa miettiä haurasta, toisistamme riippuvaista elämäämme.” Terhi Paunula näyttelijä, Kansallisteatteri

”Näin Castelluccin Human use of human beings Hollannissa 2015. Esityskokemus oli mahtipontinen ja voimakkaan aistimellinen; se jäi hämmentämään pitkäksi aikaa. Castelluccin taide kaivautuu syvälle länsimaisen ihmisen kollektiiviseen tajuntaan.” Satu Herrala taiteellinen johtaja, Baltic Circle

”Harva esitys on jättänyt niin vahvan jäljen kuin Castelluccin koettelema kokonaisuus.” ”Näin Etelä-Korean Gwangjussa syyskuussa 2015 Castelluccin teoksen Le Sacre du Printemps, jossa vahva esteettinen ja poliittinen ilmaisu niiavat toisilleen yllättävällä, ravistelevalla ja rajulla tavalla.

Harva esitys on jättänyt niin vahvan jäljen kuin Castelluccin koettelema kokonaisuus, joka samaan aikaan kauhistutti ja virkisti mielen. Uskoisin, että Igor Stravinsky tanssisi haudassaan.” Johanna Råman toiminnanjohtaja, Meidän festivaali "Näin Castelluccin Le Sacre du Printemps Pariisissa 2014. Minulla oli tietty käsitys Castelluccin työstä ja estetiikasta, mutta yllätyin lopulta täysin. Lavan ja katsomon välille oli asennettu läpinäkyvä pleksi lattiasta kattoon. Esitys koostui odotetusti Stravinskyn Kevätuhri-sävellyksestä, mutta lavalla ei nähty näyttelijöitä tai tanssijoita. Suuret koneet liikkuivat katossa eri suuntiin ja syöksivät luujauheutta lattiaan musiikin ja valojen tahtiin. Pleksin tarpeellisuus selvisi vauhdilla pöllyävän jauheen myötä. Esitys alkoi räjähdysmäisesti ja hiipui odottamatta. Kontrasti alun ja lopun tapahtumien välillä tuntui hämmentävältä. Kokonaisuus on jäänyt elävänä mieleen enkä malta odottaa, että pääsen näkemään Castelluccilta jotakin muuta!" Maria Westö teatteritieteen opiskelija, Helsingin yliopisto

Yhteisiä musiikkielämyksiä kaupungin sykkeessä. Koe Pop Up Kaupunkiklasaria -konsertit 26.–28.8.2016. 26.8. Perjantai Punavuori klo 18 Kamus, Vanhakirkko klo 21 Pushkin, G-livelab 27.8. Lauantai Kallio klo 12 Lastenkonsertti – Kallion kirjasto. Vapaa pääsy. klo 16 Kvintettoja, Diakonissalaitoksen kirkko klo 19 Sandhja ja jousiorkesteri – Linnanmäki, ulkoilmalava. Vapaa pääsy. 28.8. Sunnuntai Töölö klo 15 Borea – Töölön kirjasto. Vapaa pääsy. klo 18 Päätöskonsertti – Temppeliaukion kirkko klo 21 Klasarijatkot, Scandic Park. Vapaa pääsy. Lippujen hinnat ja lisätiedot: yhteinen.ﬁ/popup

Iso H Heikki Harma varttui Töölössä, vain parin kilometrin päässä paikasta, jossa hän astuu Hectorina Huvilan lavalle. Esiintyminen pohjustaa 69-vuotiaan taiteilijan 50-vuotisjuhlakiertuetta. Teksti: Arto Pajukallio

Hectorin mittava ura on tuottanut kosolti klassikoita, joiden kuulemista konserteissa pidetään itsestäänselvyytenä. Lukuisat ovat suosikit, joita toivotaan, ja perinteisesti taiteilijalta sopii odottaa myös yllätysvalintoja, paitsi omasta tuotannosta joskus lainamateriaalistakin. Ison miehen takana soittaa rumpali Okko Larun johtama kymmenhenkinen Power Band, jonka huippumuusikoista monet ovat Hectorin pitkäaikaisia luottokumppaneita. Edellistä, vuoden 2014 Hauras-kiertuetta pohjusti samanniminen albumi, tekijänsä ensimmäinen kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Folkia ja rautalankaa

suuri, kun soittajien kauloissa roikkuivat valkoiset Burnsin kitarat, eikä punaisia Fender Stratocastereita, kuten pojat odottivat.

”Kreikkalaisessa mytologiassa Hektor tunnettiin suurena soturina.”

Nuori töölöläispoika Heikki Veikko Harma ihasteli olohuoneen putkiradiota, joka väreilevän vihreän paneelinsa takaa kertoi Mikki Hiirestä merihädässä. Äänet hahmottuivat kuviksi, musiikki sai visuaalisen ulottuvuuden.

Ikoninen punainen Strato yhdistyy myös Hectorin lavaolemukseen, ja ympyrä sulkeutuukin pykälän, kun artisti juuri hankki 12-kielisen Burnsin. Sen on tarkoitus soida jo tulevilla keikoilla. Kitaran myi Antero Jakoila, ystävä ja soittokumppani folkherätyksen ajoilta yli 50 vuoden takaa.

Teininä Heikki jätti luokkaretken väliin päästäkseen kesäloman kynnyksellä Linnanmäelle katsomaan Cliff Richardia ja The Shadowsia. Hämmennys oli

- Muodostimme silloin duon Hector ja Rudolf, jossa Heikki oli kiinnostunut ennen kaikkea sanoista ja minä vain kitaransoitosta, rajaa Jakoila.

Palkkasoturista Mestariksi Kreikkalaisessa mytologiassa Hektor tunnettiin suurena soturina. Siitä johdetun taiteilijanimen omi lähes kaksimetrinen koulupoika, joka 18-vuotiaana, joulukuussa 1965, pääsi levyttämään ensisinglensä Palkkasoturin. Itse hän oli myös laatinut jättimenestyksen suomenkieliset sanat, ja alkoi oitis vakiinnuttaa asemaansa lahjakkaana tekstittäjänä, joka tulisi kirjoittamaan sanat paitsi lähes koko omaan levytettyyn tuotantoonsa, myös monien muiden artistien lauluihin. Sen sijaan nuoresta menestysartistista ei ollut perinteiseksi viihdesolistiksi, jota kannattaisi juoksuttaa pitkin tanssilavoja kitara kainalossa. Oman yhteisönsä Hector löysi Svenska Teaternin hippimusikaali Hairin tekijöistä: syntyi monipuolisesti maailmanmusiikkia tehnyt kansanmusiikkiyhtye Cumulus. Sitten Hectorille tarjoutui tuolloin harvinainen mahdollisuus tehdä sooloalbumi. Monet kerrat hän marssi Runeberginkadulle muusikkopariskunta Matti ja Pirjo Bergströmin kotiin kitaran tai c-kasetin kera.

Kuva: Sony Music Finland

24 ”Meillä kävi jatkuvasti paljon taiteilijavieraita, joista Heikki oli isoin, hiljaisin ja ehkä ujoinkin”, muistelee lapsena vanhempiensa soitto- ja sovitustyötä todistanut, aina musiikkiin nukahtanut tytär Tiina Bergström. Hectorin ensimmäiset omat albumit Nostalgia, Herra Mirandos ja Hectorock I siivittivät uran suosioon, joka kantaa yhä. Lukuisista saamistaan tunnustuksista taiteilija sanoo arvostavansa eritoten vuonna 2008 myönnettyä Pro Finlandia -mitalia sekä vastikään päättynyttä

Ääni ja sanat yli sukupolvien Hector on kotosuomalainen musiikin kosmopoliitti; laulaja, säveltäjä ja sanoittaja yli sukupolvien ja tyylirajojen. Hän ei laula joutavia tyhjänpäiväisyyksiä, vaikka osaakin leikitellä ”rokillisella hölynpölyllä”. Yhtä aikaa yksityistä ja yhteistä kuvaava Hector on antanut äänen ja sanat nuoruudelle, kasvamiselle, epävarmuudelle ja etsimiselle – viime kädessä kestävien arvojen löytämiselle ihmisen ja maailman myllerryksissä.

Vaikka artisti alkujaan kapusi rautalangan ja folk-liikkeen askelmia ja kurkotteli rockin glamin ja modernismin tikapuille, asuu hänessä kunnioitus Reino Helismaan kaltaisten mestarien sanankäytölle. Entä liekö Hector vakavamielinen idealisti? ”Heikkihän on huumorintajuinen imitaattori, jonka kanssa äänitimme hupaisia dubbauksia ja teimme leikillisiä kuunnelmiakin”, muistuttaa entinen soittokumppani ja huonetoveri Holle Holopainen H.E.C.:in ajoista, jolloin Hector halusi irtautua solistisuosikin asemasta kohti bändisoittajan arkisempaa statusta.

”Yhtä aikaa yksityistä ja yhteistä kuvaava Hector on antanut äänen ja sanat nuoruudelle, kasvamiselle, epävarmuudelle ja etsimiselle.”

Vain kiertue-elämää Heikki Harma tuntee paremmin kuin hyvin Hectorin suosion ja institutionalisoidun arvostuksen kääntöpuolen. Pakkomielteiset ihailijat ovat ahdis-

Vuoden 1974 Syksyn sävelessä Hector hätkähdytti David Bowieen viittaavalla meikatulla olemuksella ja tieteiskirjailija Arthur C. Clarken romaanin innoittamalla laululla Lapsuuden loppu.

Kuva: Lehtikuva / Eero Ikäheimonen

Monipuolinen Cumulus edusti maailmanmusiikkia kauan ennen kuin sanaa oli keksittykään.

Kieltä hän vaalii. Kirjoitti Hector sitten runollista tai mystiikkaa, yhteiskunnallista realismia tai populaarikulttuurin peilailua, putoavat tavut, painotukset ja loppusoinnut kohdalleen juuri eikä melkein, suomen kielen rikkautta kunnioittaen.

Kuva: Lehtikuva / Pertti Messo

kauttaan Stadin Kundina. Historiallisina kokemuksina on helppo muistaa kun Mestarit täytti Olympiastadionin tai kun Hector oli Linnanmäen vanhan ulkoilmalavan – jolla Shadowsitkin nähtiin – kaikkien aikojen viimeinen esiintyjä.

Hectorin, Kirkan, Pave Maijasen ja Pepe Willbergin muodostama Mestarit syntyi tilapäiseksi sivuprojektiksi, mutta osoittautuikin ennätyksellisen suosituksi ryhmäksi.

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander

telleet kotiovelle asti, ja artisti itsekin on tarvinnut lepoa minänsä pitkistä varjoista.

Heikki ”Hector” Harma nojailee puuhun Sibeliuspuistossa. Kuva vuodelta 1981.

Osin sitä on tuonut toimittajan työ sekä vuodet radiossa ja televisio-ohjaajana. Laulut ovat lapsia maailmalle ja elävät omillaan. Nuorempien sukupolvien uustulkintoina niitä tullaan kuulemaan alkukesästä kuvatussa Vain elämää -sarjassa.

”Laulut ovat lapsia maailmalle ja elävät omillaan.”

- Heiveröisemmätkin biisit osoittavat, että jos niissä on juuret kunnossa, niin ne voivat kasvaa, kiittää Hector raskaaksi ja liikuttavaksi kuvaamaansa leirikokemusta. Sen päälle Stadin kundi vetäytyikin maalle keräämään voimia ennen tulevan juhlakiertueen harjoitusrupeamaa. Hector Huvila-teltassa 29.8. Loppuunmyyty.

Kuva: Lehtikuva / IS / Timo Hämäläinen

Folk-kauden melodinen perinne kuuluu yhĂ¤ Hectorin musiikissa. Kuva vuodelta 1965.

Kuva: Lehtikuva

Stadin kundin kasvutarina ilmestyy kirjana ensi vuonna Itselleen remontin tehnyt Hector suunnittelee uutta, mutta päivittäisi myös vanhaa. Ja uneksii lentämisestä. Oletko tehnyt urallasi Hectorina jotakin harmittavaa tai kaduttavaa? Ehkä on ollut vauhtisokeutta ja olisi ollut hyvä jättää kypsymään jotkut hieman keskeneräisenä julkaistut jutut, se harmittaa. Enkä saamattomuuttani ole myöskään opetellut soittamaan pianoa, vaikka mahdollisuuksia on tarjottu. Se on pieni katumisen paikka!

Entä mitä sellaista Hector on kokenut, johon ei ole voinut itse varautua? Ei sitä ole voinut aikoinaan kuvitella että 50 vuotta myöhemmin suunnittelen innoissani kiertuetta ja olen tekemässä uutta albumia. Tai että saan olla hengissä ja tolkuissani!

”Edelleen houkuttaa ajatus päivittää joitain vanhoja asioita.” Entä mitä tekemääsi pitäisit näin jälkikäteen erityisen ylpeyden aiheena? Onnistuin viimeisen puolen vuoden aikana tekemään remontin, jonka olen ollut itselleni velkaa. Olen nyt eheämpi ihminen.

Onko jokin biisisi tai levysi sellainen että tunnet haluja tehdä sen uudestaan, toisin tai jopa paremmin? Varhaisempi tuotanto. Edelleen houkuttaa ajatus päivittää joitain vanhoja asioita, vaikka kokonainen albumi kuten Kadonneet lapset. Tavastialla voisi pitää kaksiosaisen konsertin, jossa esitetään ensin albumi kantamuodossaan, ja seuraavana päivänä sama levy tämän päivän näkemysten mukaisesti päivitettynä.

Halki vuosikymmenten sinulta on odotettu kirjaa. Onko esimerkiksi jokin muistelmateos tulossa? Se kirja on tulossa vuonna 2017! Stadilaiskundin kasvutarina ja yhtenä aiheena kaupungin kasvojen muuttuminen. Kyseessä ei ole mikään perinteinen muistelmateos, en ole koskaan pitänyt päiväkirjaa tai säilyttänyt tärkeitä dokumentteja.

Jos saisit täysin vapaat ja taloudellisesti turvatut taiteellisen toiminnan mahdollisuudet, minkälaisen projektin tahtoisit mahdollisesti vielä toteuttaa? Voisin tehdä jonkun yhteiskonsertin, johon keräisin kaikki elossa olevat ja vielä pystyvät oman sukupolveni esikuvat.

Jos sinulla olisi kaikki mahdollisuudet ja valta, kenen kanssa tekisit yhteistyötä? Kansainvälisistä artisteista joku Neil Young saattaisi olla kiehtova. Ja suomalaisista artisteista Chisu.

Mitä artistia tai bändiä et harmiksesi ole koskaan päässyt näkemään livenä? Ei ole vaikea! The Beatles.

Oletko tulossa Huvilaan Jimmy Webbin konserttiin ja millä mielellä odotat hänen tulkintaansa MacArthur Parkista? En ole ostanut lippua, mutta jos joku lykkää lipun käteen, niin kyllä mitä todennäköisimmin menen. Enkä vain MacArthur Parkin vaan koko tuotannon takia. Webb on yksi eniten arvostamiani oman genrensä säveltäjiä.

”Jimmy Webb on yksi eniten arvostamiani oman genrensä säveltäjiä.” Joskus kauan sitten sinulta kysyttiin minkä yliluonnollisen ominaisuuden haluaisit. Tuolloin toivoit osaavasi lentää. Oletko vielä samaa mieltä? Unien toistuva lentäminen, kyllähän se on vapauttava tunne kun maan vetovoima muuten kahlitsee. Kyllä, olen edelleen samaa mieltä. Teksti: Arto Pajukallio

Lauri Porra ja Dalia Stasevska esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä Helsingin Juhlaviikoilla.

Puhdistava kokemus Kun kaksi muusikkoa puhuu musiikista, ei ylisanoilta vältytä. Säveltäjä-muusikko Lauri Porran ja hänen puolisonsa kapellimestari Dalia Stasevskan mielestä ihmistä ei olisi olemassa ilman musiikkia. Teksti: Emma Nikka Kuvat: Laura Hakalisto

Mikä inspiroi teitä juuri nyt? Lauri: Kesä ja luonto. Suomessa on monta vuodenaikaa, joten muuttuva ympäristö inspiroi aina. Myös säätilat ja niiden mukana tulevat kollektiiviset mielentilat inspiroivat. Ensimmäisinä valoisina päivinä kaikkien kasvoilta näkee, miten onnellisia he ovat. Dalia: Vietimme juuri pari viikkoa maalla. Rakastan puutarhanhoitoa ja luonto on minulle todella tärkeä. Olen tutkinut Piet Oudolfin ja Claude Monet’n puutarhatoteutuksia. Minua kiinnostavat kukkien muodot, värit ja asetelmat. Vanhempani ovat kuvataiteilijoita, joten ehkä toteutan pientä sisäistä kuvataiteilijuuttani puutarhuroinnin merkeissä.

Mikä on erikoisin tai yllättävin asia, josta löydätte inspiraatiota? L: Uskon, että me kaikki inspiroidumme kaikesta. Siksi mikään ei ole yllättävää. Kaikki, mitä näemme ja koemme, vaikuttaa elämäämme. Ei se mene niin, että lähdemme kuuntelemaan sinfoniaorkesteria ja laitamme inspiraattorin päälle. D: Mikä tahansa voi olla inspiroivaa. Joskus innoituksena voi toimia esimerkiksi urheilijan suoritus. Se riippuu niin hetkestä ja tunnetilasta. Myös Netflixissä pyörivä Chef ’s Table -ohjelma inspiroi minua. Samaistun ohjelman kokkeihin: hekin ovat käsityöläisiä, joiden mielessä pyörii samanlaisia kysymyksiä kuin itselläkin. Elämän pieniä ja suuria asioita, luomisen iloa ja tuskaa.

Lataa sovellus ja pysy kartalla Taiteiden yössä! Lataa ilmainen Taiteiden yö -mobiilisovellus puhelimesi sovelluskaupasta, tutustu ohjelmatarjontaan ja suuntaa tänäkin vuonna sinne missä kuhisee. Someta samalla omat Taiteiden yö -hetkesi! Kampin jättiscreenillä julkaistaan tunnuksella #taiteidenyö varustettuja postauksia Twitteristä ja Instagramista koko Taiteiden yön ajan. #taiteidenyö Helsingissä 25.8. www.helsinginjuhlaviikot.ﬁ/taiteidenyo

#taiteidenyö Sovelluksen takana

30 Kuinka paljon musiikki vie aikaa päivästänne ja viikostanne? L: Elämäntapa-ammatti seuraa koko ajan mukana. On vaikea sanoa, milloin teen ja milloin en tee töitä. Minulla on jatkuvasti etsiminen päällä. Välillä etsin intensiivisemmin ja suljen ulkomaailman pois. Ei ihmisen aisteja voi kytkeä päälle tai pois päältä. D: Musiikki vie hyvin ison osan ajastani. Se on tiedostamattakin jatkuvasti mielessä. En halua sanoa, että teen koko ajan töitä, mutta kyllä musiikki on mielessäni. Haluan antaa sille paljon aikaa, sillä se on niin tärkeä juttu.

taakaksi. Rakastan uusien paikkojen ja ihmisten kohtaamista. Kaikki ovat joskus väsyneitä, etenkin jos ammatissa ei ole tarkkoja työtunteja. Välillä paiskitaan töitä 13 tuntia putkeen viikko toisensa perään ja välillä tulee voimakkaita uupumisia. Vapaapäivänä iskee usein flunssa, mutta se menee myös nopeasti ohi.

”Ei ihmisen aisteja voi kytkeä päälle tai pois päältä.”

Tuleeko teille koskaan tarvetta ottaa etäisyyttä tai lomaa musiikista? L: Tietynlaisesta työskentelystä tarvitsee välillä taukoa. Ei siinä tosin yleensä kauan mene, kun alan jo pyöritellä mielessäni työhön liittyviä ajatuksia. D: Olen samoilla linjoilla Laurin kanssa. En kulje partituuri kädessä kaikkialle, mutta pyörittelen silti ajatuksissani esimerkiksi tulevia konsertteja.

Onko musiikki tuonut mukanaan mitään taakkoja? L: Intohimoammatti vaatii aikaa ja panostusta. Välillä tuntuu raskaalta, että musiikkia on paljon eivätkä työt lopu koskaan. Olen kuitenkin innoissani siitä, mitä teen ja kiinnostunut etsimään aina uusia juttuja. D: Koen olevani onnekas, kun saan tehdä tätä työtä. En sanoisi edes reissaamisesta johtuvaa väsymystä

Dalia Stasevska on johtanut orkestereita Suomessa muun muassa Kansallisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla, sekä toiminut ulkomailla esimerkiksi Orchestre de Parisin assistenttina.

Mitkä ovat musiikilliset vahvuutenne ja heikkoutenne?

Miltä onnistuminen tuntuu? L: Onnistumisesta tulee mieleen nousuhumalan kaltainen tunne, joka voi olla addiktoiva. Sillä ei ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa. Tietenkin me kaikki haemme onnistumisen tunteita. Niistä johtuva euforia ei kuitenkaan ole kovin tärkeää, vaan palkitsevinta on itse prosessi. Ei ole järkeä uhmata omaa henkistä ja fyysistä terveyttään hetkellisen euforisen olotilan takia. Onnistumisen tunne on kiva, mutta verrattain vaarallinen. D: Kun on liikkeessä ja haluaa olla koko ajan parempi, onnistuminen on vain ohikiitävä hetki. Konsertin jälkeen on hyvä fiilis yhdessä muusikoiden kanssa, mutta nopeasti tulee taas halu tehdä jotain lisää.

Entä epäonnistuminen?

L: Vahvuuteni on se, että olen kiinnostunut kokeilemaan ja etsimään uusia juttuja. Ehkä se on myös heikkouteni: kun on innoissaan ja menee eteenpäin päätä pahkaa, tarvitsee joskus malttia. Heikkoudet ovat kiinnostavia. Niitä kannattaa pohtia. Liikaa ei kuitenkaan kannata miettiä. Kunhan tekee parhaansa ja yrittää olla onnellinen.

L: Se tuntuu tietenkin mälsältä! Mutta jos ei epäonnistu, tekee vääriä asioita tai menee liian helpolla. Epäonnistuminen on olennaista, sillä se opettaa. Epäonnistumiseen pitää oppia suhtautumaan rennosti. Välillä pieni ego ottaa vallan ja epäonnistumisen mahdollisuuteen kiinnittää liikaa huomiota. Se on kuitenkin tärkeä osa ihmisyyttä. Jos kaatuu, niin nousee ylös, kuten Batmanin hovimestari sanoo.

D: On vaikea katsoa itseään ulkopuolelta. Luotan siihen, että omat vahvuuteni ja heikkouteni muodostavat kauniin symbioosin. Koen itseni todella energiseksi ihmiseksi. Haluan antaa kaikkeni ja välillä rummut pärisevät varmasti liian lujaa. Päämääräni on kuitenkin mennä kohti hiljaisuutta ja vähäeleisyyttä. Jatkuva halu kehittyä on voima, joka ajaa minua eteenpäin.

D: Saan epäonnistumisista lisää tulta jalkojen alle ja käsken itseäni kokoamaan itseni. Epäonnistumiset ovat minulle tärkeitä hetkiä, vaikka ne tuntuvatkin hetkellisesti tylsältä. Pystyn kuitenkin kääntämään tunteen toisin päin. Täytyy ottaa riskejä ja testata, kuinka pitkälle voi mennä. Epäonnistumisia saattaa tulla yllättävissäkin tilanteissa, ja ne voivat avata uusia maailmoja ja näkökulmia.

Jos saisitte olla mukana missä tahansa projektissa, millainen se olisi? L: Nyt haluisin olla mukana tekemässä kappaletta, jossa olisi sinfoniaorkesteri, solistina Paperi T ja jonka johtaisi Dalia.

Lauri Porra on soittanut Statovariuksen lisäksi muun muassa Vesa-Matti Loirin, Emma Salokosken ja Michael Monroen bändeissä.

D: Haluan olla mukana kaikissa projekteissa, joita kullakin hetkellä teen. Koko ajan tulee eteen toinen toistaan hienompia juttuja, joista tajuan, että tämänkin olen aina halunnut tehdä. Minulla on paljon suunnitelmia, mutta pidän ne vielä mahassani. Pitää mennä nöyrästi eteenpäin ja keskittyä tekemään parhaansa.

Mitkä kappaleet tai teokset ovat tällä hetkellä suosikkejanne? L: Viime aikoina olen kuunnellut tosi paljon modernia hiphopia ja uudempaa orkesterimusiikkia uutta kappaletta varten. Syvennyn eri tyyleihin kausittain. Silmäni ovat auenneet etenkin hiphopille ja sille, miten tajuttoman taiteellisesti korkealaatuista musiikkia tällä hetkellä tehdään. D: On paljon upeaa musiikkia, joka puhuttelee minua. Työssäni repertuaarin vaihtuvuus on suuri ja tyylilajeja on paljon. Yritän olla avoin kaikelle vastaantulevalle musiikille, toimia kuten näyttelijä ja uppoutua rooliin. Näin kulloinkin johtamastani teoksesta tulee minulle sillä hetkellä merkityksellinen. Tällä hetkellä tutkin Mahlerin kolmatta sinfoniaa ja Prokofjevin Pekkaa ja sutta.

”Silmäni ovat auenneet hiphopille.” Mikä on konsertin paras hetki? Miltä se tuntuu? L: Paras on se hetki, kun tajuan keikan menevän hyvin. Silloin pääsen sellaiseen tilaan, jossa voin vain nauttia tekemisestä ja mukana olemisesta. Se on onnellinen hetki. D: Minusta hienoin hetki on juuri ennen konserttia, kun en oikein tiedä, mitä voisin enää tehdä. Olen tsekannut kaiken miljoona kertaa läpi, puuteroinut nenäni ja partituurini on viety paikalleen. Yleensä zoomaan koko orkesterin läpi ennen kuin aloitamme. On hienoa, kun kaikki on mahdollisuuksia täynnä.

ammatillisesti. Toinen unohtumaton hetki on se, kun kävelin oopperan monttuun ensimmäistä kertaa. Johdin silloin Bartokin Siniparran. Se tuntui käsittämättömältä, unelman toteutumiselta.

Mitä haluatte vielä saavuttaa? L: Haluan kehittyä ja ylläpitää liikettä. Toivon, että jaksan tutkia ja etsiä uusia asioita, mihin tahansa se viekään. On tärkeää pitää päämäärä yhtä elastisena kuin tekeminenkin. Jos koko matkan ajan asettelee pieniä kiviä tiensä varrelle, voi olla, että niistä muodostuu polku, joka vie takaisin kesämökin puutarhaan. D: Haluan kehittyä ja innostua asioista. Katsoa, mihin omat taidot ja elämä minut vievät. Malttamattomana odotan, että pääsen joku päivä johtamaan Wagnerin oopperoita.

Mitkä ovat tärkeimmät hetket urillanne?

Mitä musiikki parhaimmillaan antaa?

L: Muutaman viimeisen vuoden aikana olen saanut todella mielenkiintoisia, jännittäviä ja haastavia töitä. Mutta myös ensimmäiset kerrat ovat tärkeitä: kun lähdin maailmankiertueelle, kun sain kehuja, kun julkaisin levyn tai tein leffamusiikkia. Ne ovat kaikki virstanpylväitä, joita voi päiväkirjasta muistella.

L: Musiikki avaa itselle niitä asioita, joita ei tiedä itsessä olevan. Yksi kulttuurin funktioista on laajentaa käsityskykyämme. Se myös auttaa tekemään irtiottoja. Musiikkia voi analysoida psykologisesti ja analyyttisesti, tai sitten se voi olla vain puhdistava kokemus.

D: Ensimmäinen tapaaminen opettajani Jorma Panulan kanssa muutti täysin elämäni suunnan

D: Musiikki opettaa empatiaa. Joku toinen on tehnyt musiikin; joku joka on eri maailmasta ja eri

lähtökohdista. Sen kautta oppii ymmärtämään ympäristöä, ihmisiä ja ihmisyyttä. Musiikki avaa sisällämme maailmoja ja tunnetiloja, joita on muuten vaikea lähestyä konkreettisesti. Vaikeina aikoina musiikki kuvailee enemmän kuin tuhat sanaa ja onnellisina hetkinä se nostattaa tunnetta. Kaikki on mahdollista. Musiikissa on niin monia tasoja.

Millainen olisi maailma ilman musiikkia? L: Sellaisessa maailmassa joku muu asia olisi varmaankin korvannut musiikin. Jos ihmisellä ei olisi kuuloaistia niin meille olisi varmasti kehittynyt tosi hyvä hajuaisti. Sitten tuoksujen maailma toimisi musiikin tavoin. Haluamme antaa aisteillemme asioita. Musiikin ihmisille tuoma yhteinen kokemus, on niin iso osa ihmisyyttä, että jos sitä ei olisi niin sitten ei varmaan olisi ihmistäkään. D: Onko sellainen maailma edes mahdollinen? Ensin pitäisi määritellä musiikin syvin olemus. Mielestäni kaikki äänet ovat musiikkia. Lauri Porra ja Dalia Stasevska nähdään Kuriton kesäyö -konsertissa Musiikkitalon Konserttisalissa 19.8. Radion sinfoniaorkesteria ja Helsingin kaupunginorkesteria johtaa Stasevska. Porra on säveltänyt konsertin ensimmäisen kappaleen, jonka solistina esiintyy Paperi T.

MIKSI RAKASTAN Taide ei ole yksi vaan monta, ja kaikilla on oma juttunsa. Voimabiisi, pakopaikka, lapsuusmuisto, kiistaton klassikko. Neljä tunnettua tekijää lausuu rakkaudentunnustuksen suosikilleen. Teksti: Laura Gottleben Kuvat: Maria Moulud

33 Jani Toivola, kansanedustaja ”Näin Heidi Elisabeth Hännisen Surullisten piknikin tammikuussa Galleria Huudossa. Näyttely käsitteli eri kulttuurien tapoja surra ja sen yhteydessä järjestettiin Kuolema-seminaari, johon osallistuin taiteilijaystäväni kanssa. Kuolema aiheena kuulosti ahdistavalta, mutta kokemus olikin puhdistava ja helpottava. Teos kosketti syvältä ja loi tilan jollekin, jolle en edes tajunnut olevan tarvetta. Maailmassa on tällä hetkellä paljon kollektiivista surua ja se on vaikuttanut myös minuun. Taiteilijan läsnäolo näyttelyssä teki vaikutuksen, sillä kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat itselleni tärkeitä ja ominaisia tapoja käsitellä asioita. Jotain siitä haluaisin siirtää myös poliittiseen päättämiseen. Olisin mielelläni tuonut koko Eduskunnan galleriaan istumaan piknikille. Surullisten piknikissä kiinnostavaa oli myös prosessinomaisuus ja tietty keskeneräisyys. Nykyään tuntuu, että aina pitäisi olla niin valmista. Tämä korostuu erityisesti poliittisessa keskustelussa: aina on oltava vastaus, vaikka ei tietäisikään. Mitä jos politiikka olisi enemmän keskeneräisiä ja avoimia kysymyksiä? Näyttely kirkasti ajatuksiani taiteen tärkeydestä: se antaa luvan kysyä kysymyksiä ja olla keskeneräinen. Ei pitäisi olla oletuksia siitä, mistä aiheista taidetta kannattaa tehdä tai minkälaisia tunnetiloja taiteen pitäisi herättää.” Kuvauspaikka on Hännisen studio Kontulassa, taustalla osa Antiterror-teosta. Surullisten piknikin voi kokea Ars Auttoisessa Padasjoella 7.8.2016 saakka.

Laura Lindstedt, kirjailija ”Tykkäsin lapsena Lucky Luke -sarjakuvista. Luke on myyttinen lännenmies, joka ampuu varjoaan nopeammin ja ratsastaa lopulta yksin auringonlaskuun. Hahmo vastasi klassista haavekuvaa riippumattomasta lonely riderista; tyypistä johon mikään ei tartu. Rakkauteni italowesterniin kumpuaa kenties juuri tästä muistosta. Sergio Leonen elokuvat kuuluvat ikisuosikkeihini. Dollaritrilogiassaan Leone maalaa kirkkaan ja kyynisen tekojen maailman, jossa antisankareiden päämääränä on yleensä kosto tai raha.

Spagettiwesternit edustavat minulle eskapistista nautintoa. Ne ovat vastakohta normaalielämälle ja kirjoitustyölle, jotka ovat täynnä tunteita ja hapuilua merkitysten perässä. Elokuvien huumori, hitaasti rakentuvat tunnelmat sekä Ennio Morriconen mestarillinen musiikki ovat olennainen osa elämystä.” Kuvauspaikka on Bar Arizona Kalliossa.

Minna Tervamäki, tanssija-koreografi ”Minulla on monipuolinen musiikkimaku, mutta kaiken ytimessä sykkii rakkaus klassiseen musiikkiin. Olen kasvanut äitini rakastamien Mozartin ja Beethovenin parissa ja todennäköisesti kuunnellut heitä jo kohdussa. Ehkä juuri siksi klassinen tuntuu niin tutulta ja omalta. Muistan vaikuttuneeni lapsena myös suurista tunteista, joita äiti koki kuunnellessaan lempisäveltäjiään. Minulle musiikki on ennen kaikkea sisäinen matka. Kun täytän itseni musiikilla, luovuus, tunteet ja inspiraatio lähtevät liikkeelle. Klassinen musiikki on tarvittaessa myös vahva tunteiden purkamisen kanava. Sitä haluan kuunnella keskittyneesti ja hyvällä äänentoistolla, kaikista vivahteista nauttien.” Kuvauspaikka on Helsingin Musiikkitalo.

Riku Riihilahti, urheilutoimittaja ja tuottaja ”Mika Waltari oli aukko sivistyksessä, kunnes kerran lentokentällä päätin tarttua tiiliskivenomaiseen Sinuhe egyptiläiseen. Se ei päästänyt otteestaan. Sinuhen jälkeen löytämäni Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim oli nekin luettava heti. Suuri Illusioni oli taas jotain aivan muuta: nuoren miehen mielenmaisemaa, joka jätti hengästyneen olon. Myöhemmin pääsin käymään Egyptissä ja oli kummallista katsella paikkoja Sinuhen tapahtumien valossa. Waltari ei tietääkseni itse koskaan matkustanut sinne, mutta hänellä oli hämmästyttävä taito kuvata etäältä historiallisia tapahtumia ja vieraita paikkoja. Muita historiallisia romaaneja lukiessani mietin välillä, että Waltari olisi kertonut tämän paljon paremmin. Kirjallisuuden avulla pääsee parhaimmillaan jonnekin totaalisen muualle. Tunnin dekkaritarinoita löytää telkkarista, lukiessa haluan syventyä rauhassa eri maailmoihin.” Kuvauspaikka on C. Hagelstam Antikvariaatti.

Taidepaukku: Puodin mustikka Elokuinen ilta, Huvila-teltta ja juuri se oikea suviﬁilis. Juhlaviikkojen virallisessa nimikkojuomassa maistuvat metsäinen mustikka ja kotimainen Napue Gin. Puodin mustikka 4 cl Napue Giniä 2 cl Juuren Puodin mustikkasiirappia Fever Tree Indian Tonicia Rakenna jäitä täynnä olevaan grogilasiin, täytä tonicilla ja sekoita. Koristele mustikoilla ja viimeistele rosmariininoksalla sekä tomusokerilla. Alkoholiton kesäherkku syntyy samalla ohjeella ilman giniä.

Sekoita oma mustikkasiirappi 1 osa sokeria 1 osa mustikkamehutiivistettä Kiehauta ja sekoita kunnes siirappi on läpikuultavaa. Kuva: Petri Anttila

Puodin mustikan on suunnitellut Juuren ravintolapäällikkö Jesse Auvinen. Juuri Tapahtumat vastaa Huvila-teltan ruoka- ja juomatarjoiluista.

LATAA NYT! Seuraa bonuksen kertymistä mobiililaitteellasi ja katso ajankohtaiset edut! Missä vaan, milloin vaan.

Voit tilata bonustiedot myös sähköpostiisi osoitteesta s-kanava.fi/tiedot

37 Kuva: Petri Anttila

Aurinkoenergiaa Kesällä yrmymmänkin on helppo hymyillä, mutta iloa ei tarvitse säästellä. Uuden Musiikin Kilpailusta Euroviisulavalle ponnistaneen Sandhjan onni kumpuaa suoraan selkärangasta ja spontaaneista hetkistä. Mitkä ovat suurimmat ilonaiheesi juuri nyt? Se, että on lomaa ja ihana sää! Minulla on lisäksi hieno ystäväpiiri ja tukiverkosto, josta saan voimaa. Myös luonnossa oleilusta voi ammentaa loputtomasti energiaa. Positiivisuus on perusluonteeni ja selkärankani. Äitini on opettanut rakkaudellisen ajattelutavan. Vaikeuksista huolimatta hän on aina nähnyt asioiden positiivisen puolen. Itsellekin tulee hyvä mieli, kun saa jakaa iloa.

Mitkä ovat suurimpia käännekohtia urallasi ja elämässäsi? UMK:n voitto, Euroviisut ja sitä kautta nousu ihmisten tietoisuuteen merkitsivät paljon. Isoimpia käännekohtia elämässä ovat kuitenkin arkipäivän oivallukset, jotka syntyvät spontaaneista hetkistä ja ihan tavallisista keskusteluista. Joskus vain välähtää ja alkaa toimia uudella tavalla. Euroviisuissakin paras oli se hetki bäkkärillä tyttöjen kanssa että ”jes, me tehdään tää!”. Ihmiset ja arjen hetket ovat tärkeimpiä; sieltä löytyy se mitä lopulta jää käteen. Sandhja esiintyy POP UP -kaupunkiklasaria -konserttisarjan solistina Linnanmäellä 27.8. Vapaa pääsy. Laura Gottleben

Miina Supinen on Helsingissä asuva toimittaja ja kirjailija, joka hämmentyy toisinaan taiteen äärellä.

Apua, en tajua tästä mitään! Teksti: Miina Supinen

Olen työskennellyt kulttuurin parissa koko aikuisen ikäni, mutta usein tuntuu siltä, etten tajua taiteesta mitään. Joskus salaisuuteni paljastuu aika kiusallisesti. Jonkin aikaa sitten taidemuseossa mukaani lyöttäytyi ”taide-kaveri”, museon palkkaama tyyppi, jonka homma oli keskustella kävijöiden kanssa teoksista. Tarkoitus oli opastaa kävijöitä hellävaraisesti monimutkaisten teosten äärelle. Opas pysäytti minut pienen valokuvateoksen eteen. Siinä oli kaksi osaa: tulivuori ja kukkaniitty. ”Mitähän tämä tuo sinulle mieleen?” hän kysyi. Yritin keksiä jotakin. ”No, minulle tulee tästä mieleen kai jotain sellaista, että apua jos tulivuori purkautuu. Sitten kukat jää laavan alle.” Opas naurahti epäuskoisena. ”Pakko sanoa, että en ole koskaan ennen kuullut noin alkeellista tulkintaa”, hän sanoi rehellisen hölmistyneenä. Sitten hän selitti, että teos representoi maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä. Tietenkin. Vuoteni kulttuuritoimittajana ovat olleet ajoittain melko piinallisia. Mitä pitäisi kysyä taiteilijalta, jonka työ menee ihan yli hilseen? Sanataiteilijat ovat useimmiten helppoja tapauksia. He keksivät lennokkaan vastauksen hämärimpäänkin kysymykseen. Kuvataiteilijoiden, näyttelijöiden ja tanssijoiden haastatteleminen on yleensä silkkaa tuskaa. Niissä kohtaamisissa on useimmiten kaksi yhtä hämmentynyttä osapuolta. Nimittäin – ja tässä tulee toinen suuri salaisuus – taiteilijat eivät välttämättä itsekään tajua mitä tekevät. Olen ruvennut aavistelemaan, että osa taiteesta, ehkä jopa se kiinnostavin osa, sijaitsee sanojen tuolla puolen. Monet teokset herättävät

tunteita ja ajatuksia, joille ei ole keksitty sanoja. Sellaisesta elämyksestä on vaikea puhua. Yritykset kuulostavat lähes poikkeuksetta laimeilta, tärkeileviltä tai järkyttävän sekavilta. Oikeastaan olen sitä mieltä, että taidetta ei ole pakko tajuta siitä nauttiakseen. Teoksen yhteiskunnallisia tai psykologisia piiloviestejä ei tarvitse väkisin etsiä. Ehkä taiteilijan tarkoitusperät löytyvät, ehkä eivät. Ehkä niitä ei edes ole. Tiedän kokemuksistani kirjailijana, että kriitikot ja lukijat bongaavat ties mitä kummallista, mitä en ole tarkoittanut kirjoittaa. Taiteen voi ottaa vastaan kiinnostavina kuvina, ääninä, tunteina ja hahmottomina ajatuksina. Joskus vaikuttavan teoksen tunnistaa hyvin primitiivisellä tasolla. Vatsaan sattuu, tai alkaa itkettää tai naurattaa. Vaikka taiteen äärellä ei tarvitse pönöttää arvokkaasti, gallerioissa, konserteissa ja teattereissa kannattaa keskittyä, ehkä vähän hiljentyäkin. Jotkut haluavat laittaa oopperaan parhaan mekon päälle. Vasta se tuo oikean tunnelman. Jos minulla on oikein hyvä kirja, haluan siivota huoneen ennen kuin alan lukea. Joskus museoissa käy haavereita, kun siivoojat luulevat moderneja teoksia roskiksi ja heittävät ne menemään. Jos täysiä saleja vetävät huippumuusikot soittavat kadulla, ihmiset kävelevät kiireissään ohi. Vasta yleisön keskittyminen, ajatus siitä että ”tämä on nyt taidetta”, tekee taiteesta taidetta. Moiset sattumukset eivät tarkoita sitä, että taide olisi naurettavaa ja taiteen rakastajat teeskentelijöitä. Taiteen vastaanottaminen vaatii herkistymistä, ja harva pystyy tai edes haluaa olla herkistynyt 24/7. Taiteella on siksi omat puitteensa ja omat paikkansa. Museot, teatterit, konserttisalit ja festivaalit ovat merkkinä siitä, että tässä paikassa ja tilassa saa halutessaan siirtyä toiselle tajunnan tasolle. Ja sitten sitä onkin joskus ihan ymmällään.

JUHLA VIIKKO

KLUBI

NIEMINEN & LITMANEN PE 19.8.

JEMINA & SELINA SILLANPÄÄ LA 27.8.

OSMO IKONEN TRIO

KLASARIKLUBI

LA 20.8.

SU 28.8.

NO ONE’S LAND

DJ UUGE

SU 21.8.

MA 29.8.

IDA ELINA

TUOMO PRÄTTÄLÄ SINGS JAZZ STANDARDS

MA 22.8.

TUTUSTU OHJELMAAN helsinginjuhlaviikot.fi

LIPUT MYY PUH 0600 10 800 (1,98 €/MIN + PVM) TAI 0600 10 020 (6,84 €/PUHELU + PVM) MA–LA KLO 8–21, SU JA PYHÄISIN KLO 10-18 TAI TICKETMASTER.FI

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT

TI 30.8. JA KE 31.8.

SPOKEN WORD

DJ BORZIN

TI 23.8.

TO 1.9.

DJ ORKIDEA

BETTER LUCK NEXT TIME

KE 24.8.

PE 2.9.

DJ VILLE SÄRMÄ

MOPO

TO 25.8.

LA 3.9.

YAKUZI PATO

HAAGA FOLK MACHINE

PE 26.8.

SU 4.9.

SPONSORIT

JUHLAT JATKUVAT JUHLAVIIKKOKLUBILLA! SCANDIC PARK HELSINKI JOKA ILTA VAPAA PÄÄSY helsinginjuhlaviikot.fi/juhlaviikkoklubi KLUBIFIILIS NOSTATETAAN YHTEISTYÖSSÄ:

PALVELUKUMPPANIT AKUN TEHDAS HEKU PUNAMUSTA MICROMEDIA

TIESITKÖ, ETTÄ MERTEN LINNUT SYÖVÄT KESKIMÄÄRIN 200 OSTOSKÄRRYLLISTÄ MUOVIROSKAA VIIKOSSA?

Helsingin Sanomat, Helsingin juhlaviikot ja korealaistaiteilija Choi Jeong Hwa kutsuvat kaikki rakentamaan Meren elämät -installaatiota, joka avautuu Taiteiden yönä Senaatintorilla. Lue lisää osoitteesta: www.helsinginjuhlaviikot.fi/merenelamat #merenelämät

MINNA PARIKKA • HECTOR • LAURI PORRA & DALIA STASEVSKA Helsingin juhlaviikot CASTELLUCCI • MUSTIKKAINEN GIN&TONIC • MIKSI RAKASTAN 19.8.–4.9.2016