KEVÄTUUTTA
UP
KA LU
·S
PA ·
29 18 200 UO
MEN
LU O T
NU ETUI
RH
EI
Jo vartissa virkeyttä!
2
UP
KA
LU
·S
PA ·
29 18 200 UO
MEN
LU O T E
U TUIN
INTERSPORT KEVÄT 2O18
RH
EI
Luonto on suomalaisten terveyspommi. Ulkoilun hyvää tekevät vaikutukset ovat tuttuja myös Stiina Suomelalle, Järvenpään Intersportin vaatevastaavalle.
Luonnossa liikkuminen laskee verenpainetta ja rauhoittaa stressaantunutta mieltä, todistavat tieteelliset tutkimukset. Metsän myönteiset vaikutukset näkyvät jo vartissa. Stiina muistaa kulkeneensa jo pienenä pappansa kanssa pitkin Pohjanmaan polkuja. ”Luonto antaa minulle rauhaa ja hiljaisuutta – tasapainoa elämään. Onneksi me suomalaiset olemme ulkoilukansaa.”
KEVÄÄN TRENDIT TOP 3 1. Ulkoilutakit ilakoivat. Keltainen, liila, vaaleanpunainen, puhdas punainen sekä fuksian eri sävyt ovat tämän kevään värit. 2. Housuja joka lähtöön. Tuttujen tuulihousujen lisäksi tarjolla on stretch-housuja, tuulenpitäviä, vedenpitäviä ja hyvin hengittäviä kuorihousuja sekä viileämpään säähän sopivia softshell-housuja. Värejä hallitsee musta, mutta tehosteina käytetään kontrastivärejä polvissa, lahkeissa ja housujen takapuolella. Stretch-osat lisäävät myös mukavuutta ja istuvuutta. 3. Puntit kapenevat. Ulkoiluhousut istuvat nyt päälle kuin hanska. Naisten ulkohousujen tyylikkäät leikkaukset ja kapeat lahkeet tekevät niistä niin siistinnäköisiä, että niissä kelpaa kulkea melkeinpä missä vain. Istuvuus ei vie mukavuudelta senttiäkään. Kankaat joustavat jopa neljään suuntaan.
Hyvillä kengillä ja sukilla vältät rakot Metsässä on aina vähän kosteaa, joten Goretex-kengät ovat ulkoilijan valinta. Niillä kulkee keväästä pitkälle syksyyn. Kiinnitä huomiota kenkien tukevuuteen. Tukea antavat myös jalkojesi mukaan räätälöidyt FootBalance-pohjalliset. Kun kengät istuvat hyvin, vältyt rakoilta. Myös erikseen vasempaan ja oikeaan jalkaan muotoillut tekniset sukat ovat rakonkarkottajia. Laadukkaissa sukissa on vahvistettu kanta ja varvasosa, ne ovat usein saumattomat ja hengittävät hyvin. Kun sukka on sopiva, se ei löysty eikä liiku käytössäkään.
Tuotteillamme on täysi vaihto- ja palautusoikeus
INTERSPORT lupaa sinulle täyden vaihtoja palautusoikeuden. Voit palauttaa ostamasi tuotteen
30 päivän sisällä käyttämättömänä
alkuperäispakkauksessa ostokuitin osoittamaan INTERSPORT-kauppaan.
Intersport on Suomen luotetuin
urheiluvälinekauppa Intersport valittiin jo kolmannen kerran Suomen luotetuimmaksi urheiluvälinekaupaksi Valittujen Palojen teettämässä Luotetuin merkki -tutkimuksessa. Kategoria oli tutkimuksessa mukana kolmatta kertaa.
HALTI SAVA
Unisex mitoituksella ja mallilla oleva pipo, josta löytyy sekä miehille että naisille sopivat väritykset.
16,90 (24,90)
HALTI PALLAS
Veden-ja tuulenpitävä DrymaxX® -takki Outdoor-käyttöön naiselle tai miehelle.
129,- (159,-)
HALTI CAIMA
Tyylikäs hengittävä sekä veden- ja tuulenpitävä takki naiselle tai miehelle. Pakkautuu pieneen tilaan ja helppo ottaa mukaan.
99,90 (109,-)
HALTI SAVA
Klassinen panta ulkoiluun.
14,90 (17,90)
HALTI KUNNAR
Monikäyttöiset, napakasti istuvat sekä hengittävästä materiaalista olevat kevyet käsineet.
19,90
4
INTERSPORT KEVÄT 2O18
HALTI PALLAS
Tekniset X-Stretch -housut Outdoor-käyttöön naiselle tai miehelle.
99,90 (129,-)
HALTI CAIMA
Hengittävät, sateelta ja tuulelta suojaavat ulkoiluhousut naiselle tai miehelle.
69,90 (79,90)
HAGLÖFS GLIDE
Naisten tai miesten kevyt, helposti pakattava, hengittävä ja tuulenpitävä kuoritakki. GORE-TEX® WINDSTOPPER® suojaa tehokkaasti säältä ja tuulelta. Helmassa yhdellä kädellä säädettävä kiristysnauha. Takissa on kaksi päätaskua, pidempi helman takaosa ja täysin säädettävä huppu.
199,-
HAGLÖFS ASTRAL III
Naisten tai miesten monipuolinen kaksikerroksinen GORE-TEX® trekkingkuoritakki. Ulkoiluharrastajille sopiva takki luonnossa liikkumiseen.
299,- (349,-)
HAGLÖFS RUGGED FLEX
HAGLÖFS AERO
Naisten tai miesten kevyet, erinomaisesti hengittävät ja pieneen tilaan menevät kuorihousut. GORE-TEX® WINDSTOPPER® suojaa erinomaisesti monissa olosuhteissa, mutta pitää silti vaatteen kevyenä ja pakattavana.
169,-
HAGLÖFS VIDE MEDIUM
Laadukas päiväreppu kaupunki- ja retkeilykäyttöön.
Naisten tai miesten housut, jotka on suunniteltu kovaan käyttöön ja eeppisiin seikkailuihin. Kestävien ja joustavien kankaiden yhdistelmä ei rajoita liikkumista, ja kavennetut lahkeet myötäilevät liikettä, lämmittävät ja suojaavat. Fluorihiiletön DWR-käsittely auttaa sekä sinua että ympäristöä.
159,-
79,90
INTERSPORT KEVÄT 2O18
5
RUKKA PANU TAI PADMA AWS
Takki ulkoiluun ja aktiiviliikuntaan. Miellyttävä ja joustava stretch materiaali takaa liikuntanautinnon. Hyvä tuulen- ja vedenpitävyys, hengittävä. Kiinteä huppu, vetoketjutaskut. Säädettävä helma ja hihansuut. Naisille C - ja D-mitoitus.
129,- (159,-)
RUKKA RAUL TAI IRELA AWS
Veden- ja tuulenpitävät housut. Miellyttävä ja tekninen stretch-materiaali takaa käyttömukavuuden kaikissa olosuhteissa. Naisille C- ja D-mitoitus.
69,90 (89,90)
Vedenpitävät kengät ECCO STRIDER II GTX
Vapaa-ajan kävelykengät pikanauhoilla sekä GORE-TEX® -kalvolla. Erinomaiset jalkineet monenlaiseen käyttöön. Naiselle tai miehelle.
129,-
6
INTERSPORT KEVÄT 2O18
REEBOK SKYE PEAK GTX 5.0
Vedenpitävät ulkoilukengät naiselle tai miehelle. GORE-TEX® -kalvo tekee kengästä vedenpitävän ja hengittävän.
89,90 (99,90)
Version 1 Trademark Positi ve Colour should be used incommunication all
ETIREL FLOW
Naisten muodikas vapaa-ajantakki.
69,90
ETIREL BAY
Miesten sporttinen vapaa-ajantakki.
59,90
INTERSPORT KEVÄT 2O18
7
MCKINLEY ARID
Naisten vedenpitävä ja hengittävä takki ulkoiluun ja vapaa-aikaan.
79,90
MCKINLEY HYBRID
Monikäyttöinen hybriditakki naiselle.
59,90
MCKINLEY HOLLY
Naisten kevyet ja joustavat housut ulkoiluun ja vapaa-aikaan.
59,90
8
INTERSPORT KEVÄT 2O18
MCKINLEY EVINCE TAI EVY
Monikäyttöinen softshell-takki miehelle tai naiselle. Tuulenpitävä ja hengittävä VENTMAX elite -materiaali. Myös mustana.
59,90
MCKINLEY HYBRID
Miesten monikäyttöinen hybriditakki.
59,90
MCKINLEY PINE
Miesten tekniset ulkoiluhousut. Nopeasti kuivuvaa Exodus DRY -materiaalia.
79,90
INTERSPORT KEVÄT 2O18
9
8848 ALTITUDE HARBOUR
Miesten trendikäs ulkoilutakki. Vedenpitävä ja hengittävä durAtec Extreme -materiaali.
129,- (149,-)
8848 ALTITUDE PADORE
Miesten vettähylkivä ja tuulen pitävä softshell-takki vapaa-aikaan ja ulkoiluun.
129,-
8848 ALTITUDE HEKLA
Trendikkäät stretch -housut niin ulkoiluun kuin vapaa-aikaan.
99,90
8848 ALTITUDE DOUZE
Monikäyttöinen vedenpitävä ja hengittävä ulkoilupuku. 10
INTERSPORT KEVÄT 2O18
129,- (149,-)
8848 ALTITUDE CLEVA
Naisten tyylikäs vapaa-ajantakki. Vedenpitävä ja hengittävä durAtec Extreme -materiaali.
129,- (149,-)
8848 ALTITUDE BROOKE
Monikäyttöinen vedenpitävä ja hengittävä ulkoilupuku.
129,- (149,-)
8848 ALTITUDE TEKLA
Trendikkäät stretch -housut niin ulkoiluun kuin vapaa-aikaan
99,90
CROCS CROCBAND SHORT JAUNT
Naisten puolivartiset, pirteät ja tyylikkäät kumisaappaat. Näissä kevyissä saappaissa jalat pysyvät kuivina kovallakin sateella.
29,90 (39,90)
Vedenpitävä ulkoilupuku INTERSPORT KEVÄT 2O18
11
HELLY HANSEN CREW HOODED JACKET Miesten hupullinen vapaa-ajantakki. Helly Tech Protection -kalvo suojaa kosteudelta ja tuulelta.
149,- (170,-)
HELLY HANSEN CREW
Miesten hengittävä ulkoilutakki. Helly Tech Protection -kangas suojaa sekä vedeltä että tuulelta.
129,- (160,-)
HELLY HANSEN AMAZE Miesten trendikäs vedenja tuulen pitävä takki.
129,- (175,-)
HELLY HANSEN HP
Miesten lämmin, sporttinen fleecetakki pystykauluksella.
99,90 (120,-)
12
INTERSPORT KEVÄT 2O18
HELLY HANSEN ELEMENTS SUMMER
Naisten veden- ja tuulenpitävä vapaa-ajantakki.
179,- (250,-)
HELLY HANSEN CREW HOODED JACKET Naisten vapaa-ajan takki.
149,- (170,-)
HELLY HANSEN GRAPHIC
Naisten sileäpintainen fleecetakki.
69,90 (90,-)
HELLY HANSEN OSLO
Reppu vapaa-aikaan isolla vetoketjullisella päätaskulla ja pehmustetuilla ja säädettävillä kantohihnoilla.
39,90 (60,-)
INTERSPORT KEVÄT 2O18
13
Raiski R+ -malliston tuotteet on suunniteltu ottaen huomioon erikokoiset vartalot ja naiselliset muodot.
RAISKI SHIMOSA R+
RAISKI VICTORIA R+
Naisten reilumman mitoituksen takki ulkoiluun. Tuulta hylkivä materiaali. Takissa on kevyt ja hengittävä mikrokuitukangas ja ilmava verkkovuori.
Naisten R+ mitoitettu, verkkovuorillinen veden- ja tuulenpitävä sekä hengittävä ulkoilutakki jokapäiväiseen liikkumiseen. ECO tuote, jossa on bluesign® sertifioitu DrymaxX® materiaali.
149,-
69,90 (89,90)
RAISKI LISSON R+
Naisten R+ mitoitetut tuulipuvun housut pariksi Victoria R+ takille.
49,90 (59,90)
RAISKI PINE R+
Naisten vedenpitävät ja hengittävät housut . Neljään suuntaan joustava DrymaxX-materiaali. R+ mitoitetut. Myös 8 cm lyhyemmällä lahkeella.
79,90 (89,90)
14
INTERSPORT KEVÄT 2O18
LUHTA ELSE
Naisten sporttinen trikoopaita pehmeää ja joustavaa puuvilla/elastaania. Myös väljempi D-mitoitus.
29,90
LUHTA MAARIA
Naisten muodikas, säänkestävä ulkoilutakki. Myös väljempi D-mitoitus.
129,- (159,-)
LUHTA MARITA
Naisten muodikas vapaaajantakki. Untuvan kaltainen vanutäyte.
99,90 (119,-)
LUHTA RUUT
Naisten säänkestävät softshell-housut ulkoiluun ja vapaaaikaan. Joustava materiaali. Lyhyempi lahkeen pituus. Myös väljempi D-mitoitus.
69,90
INTERSPORT KEVÄT 2O18
15
NIKE SPORTSWEAR MODERN CREW
Naisten klassinen ja rento collegepaita vapaa-aikaan.
60,50
NIKE SPORTSWEAR ADVANCE 15
Miesten vapaa-ajan takki.
NIKE SPORTSWEAR ADVANCE 15
88,-
Naisten sporttinen ja moderni takki vapaa-aikaan.
66,-
NIKE SPORTSWEARHERITAGE86
Unisex lippalakki Dri-Fit-materiaalista.
16,50
NIKE SPORTSWEAR AIR FLC
NIKE SPORTSWEAR LEG-A-SEE LEGGING
Miesten collegehousut vapaa-aikaan.
Naisten puuvillatrikoot.
66,-
38,50
NIKE COURT BOROUGH LOW Naisten vapaa-ajan kengät.
59,90 (66,-)
16
INTERSPORT KEVÄT 2O18
NIKE TANJUN PREMIUM
Naisten mukavat ja modernin näköiset vapaa-ajan kengät.
69,90 (77,-)
NIKE TANJUN SE
Tekstiilipäällysteiset, hengittävät ja joustavat vapaa-ajan kengät naisille tai miehille.
64,90
PEAK PERFORMANCE COASTAL
Miesten trendikäs takki vapaa-aikaan ja ulkoiluun.
199,- (229,-)
PEAK PERFORMANCE LOGO Miesten collegepaita. Pehmeäksi harjattu sisäpuoli.
89,-
PEAK PERFORMANCE PAC
Täysin veden- ja tuulenpitävä Gore-Tex Paclite kuoritakki naiselle tai miehelle.
299,-
PEAK PERFORMANCE LOGO
PEAK PERFORMANCE SW
PEAK PERFORMANCE LOGO
39,90
89,-
110,-
Miesten t-paita.
Naisten collegepaita.
Naisten logohuppari.
INTERSPORT KEVÄT 2O18
17
Version 1 Trademark Positi ve Colour should be used incommunication all
ETIREL SOFI
Naisten t-paita.
9,90
ETIREL CASANDRA
Naisten leveälahkeiset collegehousut. Harjaamaton sisäpuoli.
29,90
ETIREL SOFI
Naisten t-paita.
9,90
ETIREL JOJO
Naisten trendikäs collegepaita. Harjaamaton sisäpuoli.
19,90
18
INTERSPORT KEVÄT 2O18
ETIREL WINDY
Naisten kevyt tuulenpitävä vapaa-ajantakki.
39,90
ETIREL MINNA
Naisten trendikkäät trikoot vapaa-aikaan. Materiaali pehmeä puuvillasekoite. Myös mustat.
19,90
ETIREL JOAKIM
Miesten logo-huppari. Pehmeäksi harjattu sisäpuoli.
29,90
ETIREL CHIGAGO
Miesten t-paita printillä.
9,90
ETIREL BLOCK
Miesten t-paita 100% luomupuuvillaa.
9,90
ETIREL DASH
Miesten vedenpitävä ja hengittävä vapaa-ajantakki.
69,90
ETIREL JACOB
Miesten rennot collegehousut vapaa-aikaan.
29,90
INTERSPORT KEVÄT 2O18
19
ADIDAS ID MESH
Naisten hyvin istuvat treenitrikoot.
44,90
ADIDAS SID BRANDED P/O
ADIDAS SID
Miesten vapaa-ajan huppari kengurutaskulla.
Naisten collegepaita.
54,90
69,90
ADIDAS CF QT RACER
20
Vapaa-ajan sandaalit.
ADIDAS 6P CAP COTTON LIPPIS
ADIDAS CF ADVANTAGE CL
69,90
69,90 (74,90)
INTERSPORT KEVÄT 2O18
27,90
19,90
ADIDAS VL COURT 2.0 Vapaa-ajan kengät naiselle tai miehelle.
74,90
ADIDAS CF ADILETTE
Naisten vapaa-ajan kengät cloudfoam pehmusteella.
59,90 (64,90)
ADIDAS ID RF STRIKER
Miesten kolmen raidan verryttelyhousut kapenevalla lahkeella.
Vapaa-ajan kengät naiselle tai miehelle
ADIDAS QUESTAR BYD
Kevyet ja mukavat vapaa-ajan kengät naiselle tai miehelle.
79,90 (89,90)
SUPERDRY SPORT SPORT TRACKER
119,-
SUPERDRY SPORT SPORT GYM TECH LUXE
SUPERDRY SPORT ESSENTIAL
44,90
VANS ATWOOD TAI ATWOOD LOW Matalavartiset ja mukavat canvastennarit naiselle tai miehelle.
59,90 (65,-)
89,90
SUPERDRY SPORT TRAINING GRAPHIC
39,90
SUPERDRY SPORT NUCORE GYMTECH
99,90
PUMA COURT POINT VULC V2 UX Vapaa-ajan tennarit aikuisille.
39,90 (55,-)
SUPERDRY SPORT SPORT SPINTER
119,-
SUPERDRY SPORT TRAINING WOVEN STRETCH
69,90
NEW ERA LIPPIS
Trendikkäissä kevään väreissä
29,90
INTERSPORT KEVÄT 2O18
21
Enemmän tehoja irti
22
INTERSPORT KEVÄT 2O18
J
uoksijat ovat innostuneet entistä enemmän myös voimaharjoittelusta ja kehonhuollosta. Helsingin Mikonkadun Intersportin jalkine-
JUOKSUKENGILLÄ MYÖS TOIMISTOLLE
vastaava Juho Koivistoinen kertoo monipuolisen
Juoksukenkien ulkonäköön – muotoon ja
kuntoilun hyödyt ja antaa parhaat vinkit: ”Ihmiset haluavat kiinnittää nyt huomiota kokonaishyvinvointiinsa. Juoksijatkin ovat havainneet, että pelkkä lenkkeily ei riitä, vaan kehon tasapaino vaatii myös lihasvoimaa ja kehonhuoltoa. Painoharjoittelun ohella crossfit ja oman kehon painolla tehty treeni ovat nousseet suosioon.
yksityiskohtiin – satsataan yhä enemmän. Juoksukengät ovatkin trendikäs vaihtoehto vapaa-ajan jalkineille. Ne sopivat vaikka toimistokäyttöön puvuntakin kanssa ja hameen seuraksi.
Olen itsekin huomannut, että monipuolisen treenin ansiosta saan juoksulenkillä enemmän tehoja irti, eivätkä paikat ole niin kipeinä kuin ennen. Treenatessa myös kehonhuolto on todella tär-
Juoksukengät s. 24–25
keää. Venyttele ja käytä foam rolleria, mutta maltillisesti, etteivät lihaskalvot ärsyynny. Netistä löydät hyviä ohjevideoita. Myös liikkuvuustreenit, kuten karhukävely, pitkäkestoiset venytykset, keppijumpat ja jumppapallon hyödyntäminen ovat loistavia harjoituksia. Monipuolisessa kuntoilussa innostaa se, että jokaiselle päivälle voi luoda omanlaisensa kokonaisuuden. Tuo pitää mielenkin virkeänä. Kun haluat laajentaa harjoitteluasi, kannattaa pyytää salilta tai personal trainerilta ohjausta. Itse innostun aina kun saan treenaamiseen uusia ideoita.”
3D-SKANNAUKSELLA OMAT POHJALLISET Tärkeää on hankkia kuhunkin lajiin sopivat kengät. Ne tuovat tehoa treeniin ja pienentävät loukkaantumisriskiä. Esimerkiksi juoksukenkien pohjassa voi olla foam-vaimennus, joka vaimentaa jalan iskua maahan ja tekee näin juoksusta entistä kevyempää ja nopeampaa. Lisää tukea juoksu- ja treenikenkiin saat yksilöllisesti jalkoihisi muotoilluista FootBalance-pohjallisista. Pohjalliset teemme 3D-skannauksella. Sähköpostiisi lähettämästämme linkistä voit kätevästi tilata myös lisää pohjallisia.
HINTA ALKAEN
5990
Foundation for movement. FootBalancen 100 % yksilölliset pohjalliset ehkäisevät rasitusvammoja ja tekevät kengistäsi mukavammat. Tule ilmaiseen jalka-analyysiin ja nauti liikkumisesta enemmän juuri sinulle räätälöidyillä kengillä. INTERSPORT KEVÄT 2O18
23
NIKE ESSENTIAL HOODED RUNNING
Kevyt ja vettähylkivä hupullinen juoksutakki naiselle tai miehelle. Miellyttävää suojaa kelillä kuin kelillä.
82,50
NIKE FREE RN 2
Juoksukengät tuo sinulle mukavuutta päivitetyllä verkkopäällisellä ja kevyemmällä rakenteella. Naisten ja miesten malli.
99,90
24
INTERSPORT KEVÄT 2O18
NIKE DRY ELEMENT RUNNING
Juoksupaita naiselle tai miehelle puolipitkällä vetoketjulla ja pystykauluksella. Nopeasti kuivuva materiaali.
60,50
NIKE ZOOM STRIKE
Kevyet ja nopeat juoksukengät kovavauhtiseen juoksuun ja kilpailemiseen naisille tai miehille.
79,90 (88,-)
NIKE POWER RUNNING
Naisten pitkät juoksutrikoot tiukalla ja tukevalla istuvuudella ja hikeä haihduttavalla Dri-FIT -teknologialla.
66,-
NIKE POWER RUNNING
Miesten juoksutrikoot. Power Fabric- materiaali. Tarjoaa kompressiotukea, istuvuutta ja hengittävyyttä juoksulenkeille.
49,50
NIKE AIR ZOOM PEGASUS 34
Juoksukengät hengittävällä verkkopäällisellä. Iskua vaimentava Zoom air-yksikkö. Naisten ja miesten malli.
119,-
Haluamme sinun olevan 100-prosenttisesti tyytyväinen uusiin juoksukenkiisi, joten tarjoamme 30 päivän tyytyväisyystakuun kaikille aikuisten juoksukengille. Myönnämme takuun, kun olet valinnut kengät yhdessä myyjämme kanssa, käyttäen ilmaista jalkaanalyysiamme. Tarvittaessa voit 30 päivän aikana vaihtaa juoksukenkäsi kerran uuteen pariin. Kysy lisää myyjiltämme!
PRO TOUCH OZ 2.0
Neutraalisti askeltavan juoksukengät vaimentavalla Phylon-välipohjalla. Naisten ja miesten malli.
49,90 (59,90)
SALOMON XA ELEVATE GTX
Juoksu- ja ulkoilujalkineet haastaviin olosuhteisiin. Gore-Tex-kalvo pitää jalat kuivana. Energy Cell+ Eva -välipohja vaimentaa hyvin iskuja ja lisää mukavuutta. Naisten ja miesten malli.
139,- (155,-)
ASICS GEL-IKAIA 7
Naisten ja miesten GEL -vaimennetut juoksukengät lenkkeilyyn ja ulkoiluun.
79,90
ADIDAS COSMIC 2
Juoksukengät naiselle tai miehelle.
59,90 (64,90)
ASICS GT-2000 6
Maksimaalista vaimennusta ja oikeanlaista ohjaavuutta hakevalle harrastajalle ja aktiivijuoksijalle . Naisten ja miesten malli.
169,-
ADIDAS ADIZERO BOSTON 6
Kevyet neutraalit juoksukengät vauhtitreeneihin naiselle tai miehelle. Kenkien boost-välipohja vaimentaa askeleita ja joustaa palauttaen energiaa.
139,- (149,-)
ASICS GEL-GLORIFY 3
Kimmoisa ja rullaava FluidRide -välipohja, kannassa ja päkiällä GEL-vaimennus. Naisten ja miesten malli.
169,-
ADIDAS SUPERNOVA
Juoksukengät naiselle tai miehelle. Erittäin vaimennettu, 75 % boost™-välipohja, elastinen TRANSITION STRETCHWEB -ulkopohja.
129,- (149,-)
INTERSPORT KEVÄT 2O18
25
26
INTERSPORT KEVÄT 2O18
PRO TOUCH RACER
PRO TOUCH RUNTRUE
Vuorittomat tuulihousut naiselle tai miehelle.
Kevyt tuulenpitävä juoksutakki vettähylkivästä ja hyvin hengittävästä DRY PLUS-materiaalista. Naiselle tai miehelle.
29,90
39,90
PRO TOUCH SIA
PRO TOUCH RYLUNGO II
Naisten juoksupaita heijastavilla yksityiskohdilla. Pitkähihainen 24,90 Lyhythihainen 19,90
Miesten pitkähihainen juoksupaita.
24,90
PRO TOUCH BAKIS 3-PACK Tekniset unisex juoksusukat.
9,90
PRO TOUCH JUOMAPULLO Muovinen 0,5 litran juomapullo monipuolisiin harrastuksiin.
3,90
PRO TOUCH HB
Juomapullovyö, johon sisältyy 0,5 l juomapullo.
17,90
INTERSPORT KEVÄT 2O18
27
Aseta tavoitteesi ja
seuraa kehitystäsi Polarin maksuttomasta Flow-verkkopalvelusta löytyy juoksuharjoitusohjelmia kaikentasoisille juoksijoille. Valitse tavoitteesi lähtötasosi mukaan ja aseta päivämäärä, jolloin haluat onnistua tavoitteessasi. Saat ohjelman, joka ottaa tarkasti huomioon harjoitustaustasi ja kuntotasosi.
Kehittymistä on vaikea huomata, ellei sitä mittaa jotenkin. Polarin mittarit antavat käyttäjälle paljon tietoa juoksusuorituksesta. Eri sykealueilla vietetty aika kertoo lenkin kuormittavuudesta ja sykekäyrästä on helppo poimia lenkin raskaimmat ja kevyemmät vaiheet. GPS:n avulla voidaan seurata matkaa ja vauhtia. Juoksuindeksi kertoo päivittäisestä juoksukunnosta ja sen kehittymisestä. Levossa tehtävän Polar-kuntotestin avulla voi puolestaan seurata hapenotto-
kyvyn kehittymistä. Treenidataa on helppo tarkastella Polar Flow -sovelluksessa ja tarkempaa analyysiä voi tehdä Flow -verkkopalvelussa. Polar M430 sopii erinomaisesti juoksijalle, joka kaipaa vielä monipuolisempaa dataa juoksuharjoituksistaan. Kätevä rannesykkeenmittaus sopii erityisen hyvin juoksuharjoitteluun. Lue lisää www.polar.com
POLAR M430 GPS
GPS-juoksukello rannesykkeenmittauksella, edistyksellisillä harjoitusominaisuuksilla ja 24/7 aktiivisuuden ja sykkeen seurannalla.
199,-
SUUNTO SPARTAN TRAINER WRIST HR STEEL
GPS-kello rannesykkeellä, istuu optimaalisesti ja on valmis vaikka uintiin, pyöräilyyn, voimaharjoitteluun tai juoksuun.
299,-
28
INTERSPORT KEVÄT 2O18
TILAA JUOKSIJA!
Kätevästi osoitteesta www.juoksija-lehti.fi/tilaalehti
Osta nyt maksa vasta elokuussa 2018
Intersport-tili Saat aina 30-60 päivää korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Voit maksaa koko summan kerralla pois tai valita sinulle sopivan maksuvaihtoehdon. Avattu tili on jatkuvakäyttöinen ja voit helposti hyödyntää sitä jatko-ostoksiisi. Voit hakea tiliä suoraan liikkeessä tai osoitteessa intersport.fi.
Kampanja-aika 19.3. – 13.5.2018 Tyyppiesimerkki 12 kk:n maksuvaihtoehdosta* Luotto-ostos 1 000 €
Vuosikorko 0%
Käsittelymaksu/kk 4,80 €
Tilimaksu 20 €
Todellinen vuosikorko 13,91 %
Luoton kustannukset 77,6 €
Osamaksuerä/kk** 88,2 €
Maksettava kokonaismäärä 1 077,6 €
*Esimerkkilaskelma on tehty 15.2.2018. Laskelma edellyttää, että korko ja kulut eivät muutu esimerkin maksuajan aikana. Luoton muusta käytöstä voi myös seurata korkeampi tai alempi todellinen vuosikorko. Todellinen vuosikorko on laskettu Oikeusministeriön asetuksen (824/2010) mukaisesti. **Pyöristys tehty ylöspäin yhden desimaalin tarkkuudella. Kuukausi maksuvaihtoehdon valinnan jälkeen osamaksuerään lisätään mahdollinen tilimaksu.
Luotonantaja: Resurs Bank AB Suomen sivuliike, PL 3900, 00002 Helsinki Asiakaspalvelu: 09 622 4308 | asiakaspalvelu@resurs.fi | resursbank.fi
INTERSPORT KEVÄT 2O18
29
SÄHKÖPYÖRÄT Joko olet koeajanut sähköpyörän? Valikoimastamme löytyy sopiva malli jokai-
positiivisia vaikutuksia fyysiseen ja psyyk-
selle sähköpyörää harkitsevalle, oletpa sit-
kiseen terveyteesi. Sähköpyöräily on arjen
ten innokas työmatkapyöräilija joka haluaa
hyötyliikuntaa joka sopii kaikille, ei pelkäs-
saapua töihin hikoilematta tai saada hel-
tään hyväkuntoisille – sinä päätät kuinka
potusta pitkille pyöräretkille ja raskaimpiin
raskasta ajaminen on!
mäkiin. Poljetpa sitten tavallisella pyörällä tai sähköpyörällä, pyöräily on aina ympäristöteko. Sähköpyöräily ei aiheuta päästöjä, pakokaasuja tai äänihaittoja. Sähkömoottorilla varustelulla pyörällä pidempikin matka sujuu kevyesti, hyötyliikuntaa unohtamatta. Liikunnalla on paljon
30
INTERSPORT KEVÄT 2O18
Tehostat ajankäyttöäsi, ei odottelua pysäkeillä tai ruuhkissa – oikaise sieltä mistä autot eivät pääse ja saavu kotiin ajoissa. Kukkarokin kiittää – unohda pysäköintimaksut, bensan hinnan korotukset, moottoriajoneuvojen verot ja maksut. Säästät siis selvää rahaa!
NAKAMURA E-ROCK
Vauhdikas Shimano StepsE6000 -järjestelmällä varustettu 29” sähkömaastopyörä aktiiviseen ajamiseen.
2.599,-
HELKAMA CE3
Kiireisen kaupunkipyöräilijän unelma. Matala jalannostokorkeus ja vääntävä etunapamoottori lupaavat mukavia ja vaivattomia kilometrejä.
1.290,-
HELKAMA E7
Tyylikäs kaupunkipyörä seitsemällä vaihteella. Soveltuu erinomaisesti työmatkapyöräilyyn, ostosreissuille ja muille kaupunkimatkoille.
2.590,-
HELKAMA SE10
Monipuolinen pyörä kaupunkiajeluun kuin pidempään ajoon tekee vaikutuksen muotoilullaan ja Shimano Steps-tekniikalla. Naisten ja miesten runkomallit.
2.790,-
TARKISTA POLKUPYÖRIEN KAUPPAKOHTAINEN SAATAVUUS VERKOSTA INTERSPORT.FI
INTERSPORT KEVÄT 2O18
31
NOPSA COMFORT 28
Tyylikäs ja perinteinen matalarunkoinen citypyörä 28” -renkailla. Shimanon jalkajarrullinen Nexus-napavaihteisto. Etukori sekä irrotettava hameverkko.
3-VAIHTEINEN 429,7-VAIHTEINEN 499,-
CITYPYÖRÄT 32
INTERSPORT KEVÄT 2O18
NOPSA JAZZY 24” – 28”
Suosittu, perinteinen Shimanon Nexus-vaihteinen jalkajarrullinen citypyörä, jolla polkee mukavasti pidemmänkin matkan. Useita värejä.
3-VAIHTEINEN 399,- 7-VAIHTEINEN 469,-
NOPSA MASTER 28
Suosittu, miesten perinteinen Shimanon Nexus-vaihteinen jalkajarrullinen citypyörä, jolla polkee mukavasti pidemmänkin matkan.
3-VAIHTEINEN 399,-
7-VAIHTEINEN 469,-
NOPSA SOLE TAI MONDO 28/7
Rullaava alumiinirunkoinen ja ketjuvaihteinen citypyörä. 7-vaihdetta. Miesten ja naisten runkomallit.
299,-
NOPSA COMFORT LS 28
Luotettava matalarunkoinen Low-Step -pyörä. Matalan rungon ansiosta pyörälle nouseminen on helppoa.
449,-
CRESCENT DANA CITY NEXUS 7V
Ruotsissa valmistettu, täysin varusteltu 7-vaihteinen Dana on lujatekoinen citypyörä niin työ- kuin koulumatkoille.
649,-
TUNTURI AURA
Tyylikäs kaupunkipyörä, jossa on pysty ajoasento ja se on helppokäyttöinen. Käytännöllinen napavaihteisto ja turvallinen jalkajarru. Naisten ja miesten runkomallit.
649,-
TARKISTA POLKUPYÖRIEN KAUPPAKOHTAINEN SAATAVUUS VERKOSTA INTERSPORT.FI
INTERSPORT KEVÄT 2O18
33
MAASTOPYÖRÄT
34
INTERSPORT KEVÄT 2O18
NAKAMURA SHADOW 24
Tyylikäs alumiinirunkoinen 24-tuumainen junnumaasturi.
299,-
NAKAMURA SHADOW 27,5
Rullaava 27,5 maastopyörä maastoon ja kaupunkiin. Alumiinirunko, joustokeula sekä Shimanon 21-vaihteisto.
449,-
NAKAMURA SHADOW 26
Monipuolinen ja tyylikäs pyörä maasto- ja kaupunkiajoon. Alumiinirunko, joustokeula, levyjarrut sekä Shimano 21-vaihteisto. Useita runkokokoja.
399,-
NAKAMURA SHADOW 29
Rullaava 29” maastopyörä monipuoliseen ajoon maastoon sekä tielle. Alumiinirunko, joustokeula sekä Shimano 21-vaihdetta.
499,-
NAKAMURA GRADE 26+
NAKAMURA BOOM 26
Leveärenkainen, 26” maastopyörä. Shimano hydrauliset levyjarrut, joustokeula.
Kevyt alumiinirunkoinen ”läskipyörä”.
699,-
499,- (699,-)
GHOST KATO 2.7
Kevyt alumiinirunko, tehokkaat hydrauliset levyjarrut ja lukittava joustohaarukka tekevät pyöräilystä mukavaa niin metsäreiteillä kuin asfaltilla. Ghost Kato 2.7 on varustettu 27.5-tuuman renkailla.
GHOST KATO 5.9
Monipuolinen maastopyörä maastoon tai työmatkapyöräksi läpi vuoden. RockShox-joustohaarukka. Ghost Kato 5.9 malli 29-tuuman renkailla.
599,-
TARKISTA POLKUPYÖRIEN KAUPPAKOHTAINEN SAATAVUUS VERKOSTA INTERSPORT.FI
949,-
INTERSPORT KEVÄT 2O18
35
NAKAMURA BROADWAY
Sporttinen hybridipyörä päivittäiseen pyöräilyyn. Miesten ja naisten runkomallit.
499,-
NAKAMURA HIGHWAY
Rullaava, alumiinirunkoinen hybridipyörä kuntoiluun. Miesten ja naistenrunkomallit.
399,-
NISHIKI HYBRID 313
Varusteltu hybridipyörä työmatkalle ja kuntoiluun. Alumiinirunko, levyjarrut ja laadukas vaihteisto. Säädettävällä ohjainkannattimella saa ajoasennon saa nostettua pystymmäksi tai laskettua nojaavammaksi. Miesten ja naisten runkomallit.
599,-
CRESCENT TREKKKING 704 TAI 714
Täysin varusteltu 24-vaihteinen hybridpyörä miehelle tai naiselle. Valmiina niin työmatkoille kuin pidemmillekin pyöräretkille
699,-
36
INTERSPORT KEVÄT 2O18
TARKISTA POLKUPYÖRIEN KAUPPAKOHTAINEN SAATAVUUS VERKOSTA INTERSPORT.FI
HYBRIDIPYÖRÄT NAKAMURA FREEWAY
Tyylikäs ja helppohoitoinen alumiinirunkoinen, napavaihteinen hybridipyörä työmatkapyöräilyyn ja kuntoiluun. Miesten ja naisten runkomallit.
549,-
PEARL IZUMI ELITE BARRIER Veden- ja tuulenpitävä pyöräilytakki naiselle tai miehelle.
99,-
INTERSPORT KEVÄT 2O18
37
PEARL IZUMI ELITE BARRIER
Veden- ja tuulenpitävä pyöräilytakki naiselle tai miehelle.
99,-
PRO TOUCH VELOCITY
Tuulenpitävä kevyt pyöräilytakki naiselle tai miehelle. DRY PLUS -materiaali siirtää tehokkaasti kosteutta ja kuivuu nopeasti.
49,90
PEARL IZUMI CYCLONE GEL
Geelitopatut ja kevyesti tuulelta ja viimalta suojaavat pyöräilyhanskat naiselle tai miehelle.
49,- (59,-)
PRO TOUCH SPINSTER 1/2 ZIP
Hyvin istuva pyöräilypaita kosteutta siirtävästä ja nopeasti kuivuvasta DRY PLUS –materiaalista naiselle tai miehelle.
24,90
PEARL IZUMI ESCAPE SUGAR THERM Naisten pyöräilyhousut pehmusteella.
109,-
PEARL IZUMI SELECT ESCAPE THERM BIB
Miesten henkselilliset pyöräilyhousut pehmusteella.
119,-
PRO TOUCH KICK
Naisten capri-mittaiset pyöräilytrikoot. Joustava DRY PLUS materiaali siirtää tehokkaasti kosteutta ja kuivuu nopeasti.
39,90
PRO TOUCH POWER SHORT
Miesten lyhyet olkaimelliset pyöräilytrikoot joustavasta materiaalista. DryPlus -materiaali siirtää tehokkaasti kosteutta ja kuivuu nopeasti.
39,90
SHIMANO ME300 MTB KENGÄT MTB kengät kahdella tarralla ja yhdellä kiristyssoljella. Kengissä on panostettu mukavuuteen ja suojaavuuteen. Naiselle tai miehelle.
PEARL IZUMI VERSAL LINER
Ohuella pehmusteella varustetut pyöräilyalushousut naiselle tai miehelle.
49,-
38
INTERSPORT KEVÄT 2O18
119,-
NAKAMURA SPORTY 2
Takavalolla varustettu In-Mold -rakenteinen pyöräilykypärä.
34,90
PRO TOUCH VELOCITY
Tuulenpitävä kevyt pyöräilytakki. DRY PLUS -materiaali siirtää tehokkaasti kosteutta ja kuivuu nopeasti.
49,90
NUTCASE STREET
Hauskat kypärät pyöräilyyn ja lautailuun. Helppokäyttöinen magneettilukko ja näkyvyyttä lisäävät heijastinpinnat.
79,90
PRO TOUCH POWER BIB MIEHELLE TAI NAISELLE
Pitkät pyöräilytrikoot joustavasta ja pehmeäksi harjatusta materiaalista. Etuosa tuulenpitävää ja vettähylkivää 3L softshelliä. DryPlus -materiaali siirtää tehokkaasti kosteutta ja kuivuu nopeasti.
59,90
GIRO QUARTER
Matalaprofiilinen ja kevyt ABS-kypärä.
49,90
GIRO REVEL
Erinomainen ilmanvaihto ja muotoilu. Säädettävissä 54-61 cm.
59,90
GIRO VERONA
Naisten In-Mold-rakenteinen kypärä. Koko säädettävissä 50-57 cm.
59,90
GIRO FIXTURE MIPS
Takaa matala maastokypärä. Heijastavat yksityiskohdat. Säädettävissä 54-61 cm.
89,90
INTERSPORT KEVÄT 2O18
39
MCKINLEY CLOUDY JACKET
Vedenpitävä ja hengittävä takki ulkoiluun ja vapaa-aikaan naiselle tai miehelle.
59
,90
Tarjoukset voimassa 6.5.2018 asti, niin kauan kuin varatut erät riittävät. Koot ja värit voivat vaihdella kaupoittain.
Vedenpitävä ulkoiluasu
MCKINLEY CLOUDY PANT Vedenpitävät kuorihousut naiselle tai miehelle.
39
,90
AD Jukka Laukkanen, Intersport Finland Oy
Ilahduta Intersport - lahjakortilla! Varmista onnistunut lahja ja anna lahjaksi Intersport-lahjakortti.
UP
KA LU
·S
PA ·
29 18 2 00 UO
MEN
LU O T E T U I
NU
RH
EI