Skip to main content

Seutukaupunki Iisalmi rakentaa ja kehittyy 2019

Page 1

TORSTAINA 7.2.2019 | IISALMEN SANOMAT | 15

ELINVOIMAINEN SEUTUKAUPUNKI: Iisalmen kaupunki rakentaa ja kehittyy

Savonkadun remontti jatkuu keväällä Louhenkadun ja Riistakadun välillä uusitaan vesihuolto ja pinnat. Myös jalankulkualueet levenevät.Tänä vuonna varsinaiset peruskorjauskohteet ovat Makkaralahdella ja Lippuniemessä. Sivu 16

Ulkotöissä ja välillä sisälläkin Heikki Seppänen työskentelee kaupunkimittausyksikössä ja viihtyy hyvin. Monipuolisuus on hänestä työn parasta antia. Sivut 24–25 ANNAMAIJA HEROLA

Pois säiden armoilta

Olohuone nuorille Linja-auto aseman nuorisotila Luukussa käy päivittäin noin 60 nuorta. Sivu 26 www.iisalmi.fi

Vuohiniemen jäteveden puhdistamon väki on tyytyväinen uusiin tiloihin. Saneeraus edistyy aikataulussa ja parantaa työolosuhteita sekä lisää työturvallisuutta. Sivut 20-21


16 | IISALMEN SANOMAT | TORSTAINA 7.2.2019

Lähiliikuntapaikasta on iloa kaikenikäisille Katujen ja yleisten alueiden investointien painopiste on katujen peruskorjauksessa. Pyrkimyksenä on pitää katuihin kohdistuva korjausvelka hallinnassa. INVESTOINNIT

Annamaija Herola

–Näkyvä ja varmaankin kuntalaisia kiinnostava asia on heti vapun jälkeen alkava Savonkadun kunnostaminen Louhenkadun ja Riistakadun välillä. Siinä uusitaan vesihuolto ja pinnat, ja jalankulkualueet levenevät. Eli siitä tulee samanlainen kuin aiemmin kunnostettu Pohjolankadun ja Louhenkadun välinen osuus, kertoo kaupungininsinööri Jyrki Könttä ydinkeskustan kehittämisestä. Toinen tähän liittyvä on rautatieaseman pysäköintialueen laajentaminen, hän lisää.

Katuverkon korjausvelkalaskelmassa kartoitettiin katujen kuntoa ja laskettiin korjausvelkaa. Sen perusteella on tehty sorapintaisten katujen peruskorjausohjelma. –Tänä vuonna varsinaiset peruskorjauskohteet ovat Makkaralahdella Jännekatu, Junailijankatu ja Jousikuja sekä loppusyksyllä Lippuniemen kadut Taatontie ja Riihitie, Könttä kertaa. Näiden lisäksi päällysteiden uusintakohteita on esimerkiksi Linkinniemessä, hän jatkaa. Tarkemman toiminnan alle on otettu myös siltojen kuntotarkastus ja tarvittaessa niiden peruskorjaus,

www.iisalmi.fi

ANNAMAIJA HEROLA

Lähiliikuntapaikan rakentaminen Kangaslammilla alkaa nykyisen kaukalon paikalla. ANNAMAIJA HEROLA

esimerkkinä Pihlajaharjussa oleva Pappilan ylikulkusilta, joka menee Ylivieskan radan yli. Siitä on teetetty erikoistarkastus ja korjaussuunnitelma. Sen perusteella silta korjataan vuonna 2020.

Iisalmen kaupunki rakentaa uuden lähiliikuntapaikan Kangaslammille. Kangaslammin lähiliikuntapaikkasuunnitelma käsittää Kangaslammin ympärillä olevat puistoalueet ja osittain koulun piha-alueen, lähiliikuntapaikan rakentaminen aloitetaan heinäkuussa. Tämä alue on valmis vuoden 2020 lopulla. Alueelle on tulossa monipuolisia liikunta- ja oleskelumahdollisuuksia kaikenikäisille käyttäjille. Työt alkavat nykyisen jääkiekkokaukalon paikalla, johon rakennetaan monitoimiareena. Areenan pelialusta on hiekkatekonurmi. Kentällä voidaan pelata useita eri palloilulajeja kesällä ja talvella. Monitoimiareenan vieressä oleva hiekkapintainen pelialue ja vapaaluistelualue kunnostetaan. Kesän aikana rakennetaan myös uimarannan yhteyteen tuleva ulkokuntosali. Tällä hetkellä Kangaslampea ympäröivillä puistoalueilla on pelikenttiä, uimaranta,

leikkikenttä ja puistokäytäviä. Lammen ympärillä kulkevalle ulkoilureitille on suunniteltu pysähdyspaikkoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden levähtämiseen tai monipuoliseen kuntoiluun suunniteltujen kuntoiluvälineiden avulla.

Lammen luoteispuolelle lähelle koulua on sijoitettu niin sanottu Kangasparkki, johon on suunniteltu kumpareita ja skeittialue. Alueen talviaktiviteetteja ovat mäenlasku, lumilautailu ja hiihto. –Alueelle rakennetaan kumpareita, joissa voi harjoitella mäenlaskua ja kesäisin harrastaa pyöräcrossia, Könttä summaa. Hiihdolle on suunniteltu myös reitti, joka kulkee koko lammen ympäri. Myös 9-väyläinen frisbeegolfrata on tulossa. Kangasparkissa on mahdollisuus kesällä harrastaa rullalautailua sekä rantalentopalloa. Kirkonmäen lähiliikunta-alueen rakentaminen viedään loppuun tulevana kesänä, kun koulut loppuvat. Alueen viimeistelyssä kunnostetaan myös puistoa. Myös kaupungin uimarantaa kehitetään jatkamalla laituria ja rakentamalla puurakenteinen luiska rantapaviljongilta laiturille. –Tällä tavoin varmiste-

taan esteetön kulku, kertoo Könttä.

Iisalmen kaupungille on laadittu Viheraluejärjestelmä – suunnitelma, jonka tarkoituksena on turvata kaupunkivihreän säilyminen keskusta-alueella. Suunnitelma on pohjana kaikkea muuta suunnittelua ja kaavoitusta tehtäessä. Puistojen kunnossapidon pääpaino asetetaan leikkikenttien turvallisuudesta huolehtimiseen ja keskustan puistojen siisteyteen sekä viihtyvyyteen. Vuosittain on siisti Iisalmi-kampanja, jolla pyritään aktivoimaan kuntalaisia pitämään alueista huolta. –Toissa kesänä valmistunut Maistraatinpuisto on löydetty hyvin. Erityisesti viime kesän puistojumpat olivat suosittuja, Könttä kertaa. Myös kaupungin nuorisopalveluilla oli puistossa tapahtumia. Leikkikenttien kunnostaminen on myös vuosittaista. Köntän mukaan aiemmin tähän varatulla rahalla on vuosittain pystytty kunnostamaan keskimäärin yksi leikkikenttä. –Nyt toimintaa on tarkoitus muuttaa siten, että kunnostusrahalla uusimme joitakin välineitä useammalla leikkikentällä, Könttä kertoo suunnitelmista.

Ydinkeskustan kehittäminen etenee. Savonkadun kunnostus jatkuu vapun jälkeen. TIINAN TREENIPALVELUT

Viime kesänä Maistraatinpuiston jumpassa oli parhaimmillaan 90 osallistujaa.


TORSTAINA 7.2.2019 | IISALMEN SANOMAT | 17

I I S A L M E N K AU P U N K I

R A K E N TA A

IISALMEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2019 ASEMAKAAVAT 1. Mansikkaniemi-Koljonvirta

Peltomäki

Mansikkaniemi

Mansikkaniemen alueella ei ole asemakaavaa. Ylä-Savon seurakuntayhtymä on hakenut alueelle asemakaavan laatimista alueen maankäytön kehittämiseksi. Alueen suunnittelu vaatii näiltä osin yhteensovittamista historiallisten ja virkistyskäytöllisten arvojen osalta. Lisäksi perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmassa osoitettiin yhden alakoulun sijaintipaikaksi Mansikkaniemen ympäristö. Mansikkaniemen alue on rakennuskiellossa. Kaava on kaupunginvaltuuston käsittelyssä helmikuussa 2019.

Jordan

1

Pihlajaharju

2. Rantalan pappila Alueella on voimassa rakennuskielto kaavan vanhentuneisuuden vuoksi. Peruste tähän ovat alueella olevat rakennetun kulttuuriympäristön arvot. Ylä-Savon seurakuntayhtymä on hakenut asemakaavan muutosta, jotta aluetta voidaan kehittää edelleen asumisen tarpeisiin. Kaavaluonnos valmistuu vuonna 2019.

Läntinen Kirkonsalmi Parkatti

Linjamaa

Savipelto

3. Haukiniemi-keskusta Alueen asemakaavatyö on OAS-vaiheessa. Alueella uudistetaan asemakaavaa lähinnä kulttuurihistoriallisten arvojen osalta. Myös täydennysrakentamismahdollisuuksia selvitetään. Alue on pääosin rakennuskiellossa. Kaavaluonnos on tavoitteena asettaa nähtäville vuoden 2019 aikana.

2 Kirkonsalmi

5

3 4

Laasonlahti

Makkaralahti

Kangas

6

Linkinniemi

Paloisjärvi

Kankaan entisen kunnantalon ympäristöön valmistellaan asemakaavan muutosta. Asemakaavan muutoksen sisältö noudattelee voimassa olevaa yleiskaavaa, jossa alue on osoitettu kehitettäväksi asuntoalueeksi. Kaavoitus käynnistyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatimisella vuonna 2019.

7

Uimahalli on päätetty rakentaa uudelleen ja sijoituspaikaksi on suunniteltu Kankaan urheilualuetta. Asemakaavan muutoksella selvitetään mahdollisuutta sijoittaa uimahalli alueelle siten, että olemassa oleva halli voi palvella kaupunkilaisia uuden rakentamisen ajan. Kankaan liikunta-alueen asemakaavaa uudistetaan samassa yhteydessä. Kaavaehdotus valmistuu keväällä 2019 ja kaava käsitellään kaupunginvaltuustossa vuoden 2019 aikana.

Marjahaka

Touhula

Luuniemi

Kihmula

8

Kangaslampi

Porovesi

7. Olvi

Olvi Oyj on hakenut asemakaavan muutosta toisen korkean varaston toteuttamiseksi Luuniemenkadun ja olemassa olevan korkean varaston väliin. Asemakaavan muutoksella selvitetään mahdollisuus sijoittaa varasto alueelle. Lisäksi Olvi-hallin ympäristössä on tavoitteena lisätä rakennusoikeutta. Kaavaluonnos valmistui syksyllä 2018 ja kaava on tarkoitus käsitellä kaupunginvaltuustossa vuonna 2019.

Venakkoniemi

8. Kivirannan pientaloalue

Vieremä

Kaavoituksen tavoitteena on selvittää Kivirannan alueen omakotitonttien muuttamista omarantaisiksi Iisalmen keskustaseudun osayleiskaavan mukaisesti. Kaavoitushanke tehdään maanomistajien aloitteesta. Kaavaluonnos valmistuu vuonna 2019.

Sonkajärvi Ryhälänmäki

YLEISKAAVA

Kiuruvesi

Runni

Iiranta

Iimäki

Lammasaho Kihlovirta

Matalahti

Koljonvirta

Iisalmi

Huotari Sourunsalo Laidinmäki

Salmenranta Porosuo

Ruotaanmäki

Koukunjoki Ahmo Kirma

www.iisalmi.fi

Nieminen

Hernejärvi Honkakoski

Kirmanranta

•

Kotikylä

Lapinlahti

Pörsänmäki Mankonmäki

Lappetelä

Vuoden 2018 aikana kaupunginvaltuusto hyväksyi ja voimaan tulivat asemakaavan muutos Kaupunginrannan ympäristöön ja asemakaavan muutos Veturitallin alueelle.

www.iisalmi.fi/kaavoitus

Madesalmi Pitkäkoski

Nerohvirta Myllysaari

Korpiojoki

Pielavesi

Viitaa

Laasonlahti

Ruosteenranta

Riitamäki Siikalahti

Latukka

Soinlahti

Partala

Etelälahti

RANTA-ASEMAKAAVA

VUODEN 2018 AIKANA HYVÄKSYTYT KAAVAT

Lippuniemi

Rohmula

6. Kankaan urheilualue

Myllysaaren alueelle on yksityinen kiinteistönomistaja tehnyt ranta-asemakaavan muutosanomuksen. Kaavamuutos on tavoitteena saada valmiiksi vuoden 2019 aikana.

Tervakangas

Kilpijärvi

5. Kangas, entisen kunnantalon alue

Iisalmen yleiskaava tulee ohjaamaan kaupunkirakenteen kehitystä pitkällä tähtäimellä. Kaavan tavoitevuosi on 2035. Kaavasta on tehty kolme vaihtoehtoista mallia Iisalmen kehittämiseksi, joista on valittu yksi varsinaisen kaavaluonnoksen pohjaksi 2018. Yleiskaava on tavoitteena laatia siten, että se ohjaa mm. asumisen, palvelujen ja työpaikka-alueiden sijoittumista sekä liikkumista Iisalmen alueella. Lisäksi tavoitteena on, että kaava ohjaa Iisalmen yhdyskuntarakennetta elävästi riippuen väestökehityksestä ja kaupungin elinvoiman kehittymisestä. Kaupunkistrategia on hyväksytty vuonna 2017. Yleiskaavatyössä huomioidaan kaupunkistrategiassa määritellyt keskeiset tavoitteet. Kaavaluonnos valmistuu vuoden 2019 aikana.

Pitkälahti

Lintukylä

4. Terveyskeskuksen ja sairaalan alue Nykyisen terveyskeskuksen ja sairaalan alueen kehittäminen halutaan mahdollistaa asemakaavan muutoksella. Kaava on käynnistetty Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän aloitteesta. Kaavalla selvitetään mm. liikennöintiin, täydennysrakentamiseen ja pysäköintiin liittyviä kysymyksiä. Kaava on kaupunginvaltuuston käsittelyssä helmikuussa 2019.

Poskilampi

Papinaho

Kuopio


18 | IISALMEN SANOMAT | TORSTAINA 7.2.2019

I I S A L M E N K AU P U N K I

R A K E N TA A

OSALLISTU KAAVOITUKSEEN

Ota kantaa

Tuo pitää säilyttää! Mitä aiotaan? Miksi?

ALOITUS

Tämä olisi parempi ratkaisu!

LUONNOS

Onko asiani huomioitu?

EHDOTUS

Mihin ratkaisuun päädyttiin?

Kirjallinen muistutus

MAAKUNTAKAAVA

VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Tavoitteilla varmistetaan, että valtakunnallisesti merkittävät asiat huomioidaan kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Uudistetut valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet tulivat voimaan 1.4.2018. Lisätietoja tavoitteista www.ymparisto.fi

RAKENNUSKIELLOT (MRL 53 §) Iisalmessa rakennuskieltoja on voimassa eri puolilla kaupunkia. Kieltoihin ovat syynä vanhentuneet ja toteutumattomat asemakaavat tai uuden asemakaavan laatimisen tarve. Näillä perusteilla (asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi, MRL 60 §) on voimassa rakennuskieltoja 29.1.2021 saakka. Mansikkaniemen alueella on voimassa rakennuskielto 13.3.2020 saakka. Rakennuskieltoja jatketaan siihen saakka, kunnes kaavamuutokset on tehty. Kun kaava on hyväksytty ja saanut lainvoiman, rakennuskielto ja toimenpiderajoitus päättyvät. Rakennuskieltoalueiden rajaukset https://paikkatieto.yla-savo.fi

TEKNISEN LAUTAKUNNAN YHTEYSTIEDOT Haanketo Olavi, pj. kesk. Hartikainen Seppo, vpj. vas. Kauppinen Sanna, sd. Kekkonen Anne, ps. Pietikäinen Airi, vas. Piippo Anu, kesk. Pirhonen Pekka, kesk. Rautio Markku kok. Tikkanen Ensio, sd. etunimi.sukunimi@iisalmi.fi

HYVÄKSYMINEN

VOIMAAN TULO

YHTEYSTIEDOT

Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 laaditaan kahdessa osassa: ensimmäinen vaihe hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 19.11.2018, toinen vaihe käynnistetään vuonna 2019. Lisätietoja www.pohjois-savo.fi

www.iisalmi.fi

Onko arvioitu...?

040 588 9005 044 343 9417

Nissinen Kari, vt. toimialajohtaja, tekninen toimiala

040 669 1005

Kaavoitus Niemi Sari, kaavoituspäällikkö Kelavuori Hannele, asemakaava-arkkitehti Karppinen Pirjo, paikkatietosuunnittelija Kärki Heli, kaavavalmistelija Vanhanen Maarit, kaavavalmistelija

040 830 4366 040 830 2783 040 830 2788 040 355 1886 040 830 2644

Kadut ja ympäristö, suunnittelu Könttä Jyrki, kaupungininsinööri Korhonen Pasi, suunnitteluinsinööri Honkanen Laura, kuntatekniikan valmistelija

040 588 9022 040 830 2767 040 674 1669

Kadut ja ympäristö, rakentaminen ja liikennealueet Korhonen Jorma, työpäällikkö Rytkönen Antti, vihertyönjohtaja Kouvalainen Pertti, kunnossapitomestari

040 830 2611 040 588 9032 040 588 9015

Kadut ja ympäristö, viher- ja liikunta-alueet Honkanen Harri, viher- ja liikunta-aluepäällikkö Pellikka Ilkka, liikuntapaikkamestari Ryytty Tarja, puutarhuri

040 830 2737 040 588 9051 040 588 9031

Toimitilat Nissinen Kari, vt. toimialajohtaja Myllynen Pirkko, rakennusarkkitehti Kaisanlahti Pirjo, isännöitsijä (vuokraus, tilahallinta) Hyyryläinen Kari, kunnossapitopäällikkö Rönkkö Jarno, rakennusmestari Antikainen Sami, lvi-insinööri

040 669 1005 040 768 4545 040 630 1507 040 830 4350 040 649 4945 040 669 1110

Iisalmen Vesi Tyrväinen Ulla, vesilaitoksen johtaja Rytkönen Miia, käyttöpäällikkö Keskinen Seppo, verkostomestari

040 653 0003 040 662 1805 040 588 9039

etunimi.sukunimi@iisalmi.fi


TORSTAINA 7.2.2019 | IISALMEN SANOMAT | 19

I I S A L M E N K AU P U N K I

R A K E N TA A

IISALMEN KAUPUNGIN RAKENTAMISOHJELMA 2019 KADUT JA YMPÄRISTÖ, RAKENTAMISKOHTEET (suluissa kohteiden rakentamisajankohdat, kk)

1. Pihlajaharjuntie (välillä Teodorinrinne-Emmankuja) Tien rakentaminen, vesihuolto- ja valaistustyöt (01-03) 2. Melakuja Tien rakennus- ja vesihuoltotyöt (03) 3. Sataman aallonmurtaja Louhepenkan rakentaminen (03-04)

6

4. Riistakatu 5 pysäköintialue

Pysäköintialueen rakentaminen, viemärien siirto (04-05)

5. Kaupungin uimaranta

Uimalaiturin jatkaminen ja esteettömyystoimenpiteet (05)

6. Leikkipuistot

Paloisvirranpuiston ja Partalan leikkikentän kalusteiden uusiminen (05)

7. Jännekatu

Jännekadun peruskorjaus-, asfaltointi- ja vesihuoltotyöt (05-06)

8. Junailijankatu

Junailijankadun peruskorjaus- ja asfaltointityöt (06-09) 9. Jousikuja Jousikujan peruskorjaus- ja vesihuoltotyöt (09-10) 10. Savonkatu (välillä Louhenkatu-Riistakatu) Savonkadun peruskorjaus-, asfaltointi- ja vesihuoltotyöt (05-06)

Mansikkaniemi

Peltomäki

27

11. Paloisvuoren ulkoilualue

Jordan

16 23

Pysäköintialueiden kunnostus ja opastuksen parantaminen (07-08)

12. Kirkonmäen lähiliikuntapaikka

Kirkonmäen lähiliikunta-alueen monitoimikentän rakentaminen (06)

13. Kangaslammin lähiliikunta-alue

Kangaslammin lähiliikunta-alueen monitoimikaukalon ja kuntoilualueiden rakentaminen (06-07)

14. Asemakatu

1

Pihlajaharju

Läntinen Kirkonsalmi

Pysäköintialueen rakentaminen, valaistus- ja asfaltointityöt (08-09)

15. Liikennevalojen uusiminen

Papinaho

Riistakadun ja Satamakadun risteyksessä (08)

Parkatti

Poskilampi

16. Koljonvirta-Mansikkaniemi

Opasteiden uusiminen ja kohdevalaistuksen parantaminen (08) 17. Taatontie Taatontien peruskorjaus- ja vesihuoltotyöt (09-10) 18. Riihitie Riihitien peruskorjaus- ja vesihuoltotyöt (10-11)

Kirkonsalmi

Savipelto

19. Kankaan liikuntapuisto

Pysäköintialueen peruskorjaustyöt (10-11)

2

20. Liikenneturvallisuustyöt

24

21 22

Lintukylä

34

21

Keskisaarekkeellisen suojatien rakentaminen Kivirannantien ja Venakontien risteykseen (06-07) Suistamonkadun töyssyn rakentaminen (07)

21. Kevyen liikenteen väylien peruskorjaus

Teollisuuskatu välillä Teollisuuskuja-Parkatintie, asfaltointi (06) Kilpivirrantie välillä Makkaralahdenkatu-Ratakatu, paikkakorjaus (06) Päiviönkatu välillä Malminkatu-Karjalankatu (08) Runnin koulun liikennejärjestelyt (kohde kartan ulkopuolella) Liittymä-, suojatie- ja kevyen liikenteen väyläjärjestelyt (11)

TOIMITILAT, SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISKOHTEET

9

7 Laasonlahti

20

Kangas

32 25 19

Valaistuksen peruskorjaus

Katuvalolamppuja vaihdetaan ja vanhimpia valaisimia uusitaan Luuniemellä sekä Pohjolankadun ja Koljonvirrantien länsipuoleisilla alueilla. Lisäksi katuvalolamppuja ja –valaisimia uusitaan energiaa säästävämmiksi eri puolilla kaupunkia

Kilpijärvi

Porovesi

35 21 14 26 28 30 31 12 10 33 6 4 29 5 15 3

Makkaralahti

8 Linkinniemi

Paloisjärvi

11 Lippuniemi

17 18 Marjahaka

22. Kirkonsalmen palvelukeskus Vesikatto- ja yläpohjakorjaukset (01-02)

Kihnula

23. Mansikkaniemen koulu

Luuniemi

Uudisrakennussuunnittelu ja rakentaminen (03-12)

20

24. Kilpijärven koulu Uudisrakennussuunnittelu (01-12) 25. Uimahalli Uudisrakennussuunnittelu (04-12) 26. Kulttuurikeskus Korjauksia, omatoimikirjasto, hissi (01-12) 27. Mansikkaniemen kesäteatteri

Katsomoalueen muutos- ja kunnostustyöt (08-10) 28. Nuorisotalo Korjaustyöt (01-12) 29. Linja-autoasema Muutostyöt nuorisotiloiksi (01) 30. Juhani Ahon koulu Korjauksia (01-12) 31. Lyseo Automaatio ja ilmanvaihtokorjaukset (01-12) 32. Jäähalli Vesikattopinnoite, vk:n turvavarusteet (06-08) 33. Raatihuone Huoltorakennus (06-09) 34. Jalkapallohalli Pelialustan uusiminen (05-09) 35. Kaupungintalo Korjauksia, hissi (01-12)

Hernejärven koulu (kohde kartan ulkopuolella) Uudisrakennus suunnittelu (06-12) Runnin koulu (kohde kartan ulkopuolella) Uudisrakennus suunnittelu ja rakentaminen (01-12) Kirkonsalmen ja Kilpijärven koulu

Väistötilat (06-08)

Uusi vuorohoitopäiväkoti (sijaintia ei vielä päätetty) Uudisrakennus suunnittelu (01-12) Keittiöt (eri kohteet) Laiteuusintoja

www.iisalmi.fi

13 Kangaslampi

Venakkoniemi

Karttaan merkitty punaisilla viivoilla päällysteiden uusinnat.

IISALMEN VEDEN RAKENTAMISKOHTEET Peltosalmen vesijohtolinjan uusiminen Virranpuiston jätevesiviemärin uusiminen Runnin siirtoviemäri


20 | IISALMEN SANOMAT | TORSTAINA 7.2.2019

ANNAMAIJA HEROLA

Vuohiniemen jätevedenpuhdistamo on alun perin rakennettu 1970-luvulla ja saneerattu viimeksi 1990-luvulla. Nyt meneillään on vanhojen ilmastusaltaiden kattaminen.

Jätevedet:”Puhdistustulos edellä mennään” Vuohiniemen puhdistamon saneeraus on aikataulussa, hajut ja energiankulutus minimoidaan. SANEERAUS

Annamaija Herola

–Aiemmin puhdistamon kapasiteetti on ollut äärirajoilla, kuormitus on ollut reilusti yli mitoituskapasiteetin, toteaa vesilaitoksen johtaja Ulla Tyrväinen

www.iisalmi.fi

Vuohiniemen jätevedenpuhdistamon remontista. Jatkossa saneeraus varmistaa puhdistustuloksen. Myös energiankulutus on otettu huomioon, hän jatkaa.

Esimerkkeinä energian säästöstä hän kertoo

lämmön talteenoton jätevedestä, asennetut aurinkopaneelit, kemikaalien kulutuksen pienenemisen sekä koneistojen valinnassa painotetun energiatehokkuuden. Lietesiilosta autoihin purkamisen aikana aiheutu-

neet hajuhaitat pyritään estämään laajentamalla ensi kevään ja kesän aikana siilorakennusta, jolloin purkuauton saa kokonaan sisälle purun ajaksi, sekä asentamalla ilmaoviverhot rakennukseen, jotta hajut eivät pääse karkaamaan.

Vuohiniemen jätevedenpuhdistamo on alun perin rakennettu 1970-luvulla ja edellisen kerran saneerattu 1990-luvun loppupuolella. Tämänhetkinen puhdistamon saneeraus käynnistyi kesällä 2017 ja edistyy aikataulussa. Se valmistuu

vuoden 2019 loppuun mennessä. Kokonaisbudjetti on 15,5 miljoonaa. Tyrväisen mukaan koneistoiden käyttöiäksi lasketaan noin 15-20 vuotta ja rakenteiden noin 30-50 vuotta, ja kuntokartoituksen mukaan jotkin raken-


TORSTAINA 7.2.2019 | IISALMEN SANOMAT | 21

ANNAMAIJA HEROLA

Hajut ohjataan kaikista rakennuksista hajukaasusuodattimen kautta ympäristöhaittojen minimoimiseksi.

ANNAMAIJA HEROLA

Ilmastusaltaiden prosesseja voi seurata tabletilta. Kuvassa vesilaitoksen johtaja Ulla Tyrväinen, laitosasentaja Panu Hokkanen ja puhdistamon hoitaja Tommi Pyyhtiä.

ANNAMAIJA HEROLA

Saneeraus valmistuu vuoden loppuun. Vanha välppäämö poistuu kaytöstä.

teet olivat saneerauksen tarpeessa, kuten vanhimmat allasosat ja esikäsittelyrakennus.

Uudet esikäsittely-, ilmastus- ja valvomorakennukset ovat valmiita. Viikolla kaksi otettiin käyttöön polttoainekäyttöinen varavoimakone. Vanhojen ilmastusaltaiden kattaminen on meneillään, ja hajut ohjataan kaikista rakennuksista hajunpoistojärjestelmään ympäristöhaittojen minimoimiseksi. Rakentamisen lisäksi käynnissä on vielä lvi-, koneisto- ja sähköautomaatiotöitä. Loppuvuodesta ovat vuorossa käyttöönottokoulutukset, säädöt ja laitekannan käyttöönotot. Joillakin puhdistamoilla on jo kokeilussa uusia tekniikoita, tässä saneerauksessa vanha käyttökelpoinen biologinen aktiivilieteprosessi pysyy samana, joskin

www.iisalmi.fi

uudistettuna ja kaksilinjaiseksi laajennettuna. –Joitakin uusia kemikaaleja otetaan ehkä käyttöön, kun prosessia ruvetaan säätämään, jos on tarvetta. Monipuolisempaan kemikaalien käyttöön on nyt varauduttu, Tyrväinen toteaa.

Tähän asti on toimittu osittain yksilinjaisessa laitoksessa, esimerkiksi ilmastusaltaita ei ole voinut ottaa pois käytöstä. Vanhojen altaiden saneerausta ei olisi voitu lähteä tekemään ilman toista linjaa. Uusien ilmastusaltaiden valmistuttua vanhat voitiin tyhjentää ja puhdistaa hiekasta ja sakoista sekä käynnistää laitteiden ja putkien uusiminen. –Laitoksen huolto- ja käyttövarmuus on parantunut, kun laitokseen on rakennettu toinen jäteveden käsitte-

”

Laitoksen huolto- ja käyttövarmuus on parantunut.

Vuohiniemen jätevedenpuhdistamo kuvattuna syyskuussa 2018.

lylinja ja myös esikäsittely on muutettu kaksilinjaiseksi. Toinen linjasto on tarpeen esimerkiksi silloin, jos huoltotöissä joudutaan ottamaan altaita pois käytöstä, sanoo Tyrväinen.

Vesilaitoksen työntekijät seuraavat puhdistusprosessia: tekevät tarkistusmittauksia esimerkiksi happipitoisuuksista ja pH:sta tarkastaen mittalaitteiden toimivuuden. Jäteveden laatu ja määrä vaihtelee koko ajan, ja se vaikuttaa prosessin säätöihin kuten kemikaalien kulutukseen. Saneerauksen aikaiset ohitukset ja altaiden tyhjennykset ovat tuoneet mukanaan lisätyötä. –Mittaukset meillä ovat todella nykyaikaisia ja monipuolisia, uutta teknologiaa, biologisella osastolla happianturilla uusien

ilmastusaltaiden happimääriä tarkastava puhdistamon hoitaja Tommi Pyyhtiä kehuu. Saneeraus parantaa työolosuhteita ja lisää työturvallisuutta. Sisätiloissa on stabiilimmat olosuhteet, ei ole esimerkiksi liukkautta ja jäätä. Valaistukseen on kiinnitetty huomiota, ja huoltosiltoja lisätty ja parannettu. Myös nostimia on lisätty. Puhtaanapito helpottuu uusien pintojen myötä.

Iisalmen Veden jätevedenpuhdistamo puhdistaa Iisalmen kaupungin sekä Vieremän ja Sonkajärven kuntien alueella olevien kuluttajien jätevedet Itä-Suomen ympäristölupaviraston vuonna 2009 antaman ympäristölupapäätöksen lupaehtojen mukaisesti. Yhdyskuntajätevesien lisäksi puhdistamolle johdetaan teollisuuden jätevesiä.

Saneeraus Tavoitteet:

■ Lupaehtojen saavut-

taminen.

■ Kapasiteetin nos-

taminen vastaamaan nykyistä kuormitusta. ■ Laitos kokonaisuudessaan kaksilinjaiseksi. ■ Toimintavarmuuden ja prosessin säätöjen parantaminen automaatiota ja mittauksia lisäämällä. ■ Hajuhaittojen eliminointi. ■ Työturvallisuuden parantaminen. ■ Nykyvaatimuksia vastaavat valvomo- ja henkilöstötilat. ■ Korjaavasta kunnossapidosta huoltavaan kunnossapitoon. ■ Energiatehokkuuden parantaminen.


22 | IISALMEN SANOMAT | TORSTAINA 7.2.2019

Kouluinvestoinnit ovat satsaus vetovoimaan Mikäli suunnitellut kouluhankkeet toteutuvat, vuoteen 2025 tultaessa on kaupungin 11 peruskoulusta rakennettu uudelleen yhdeksän koulua. KOULUT

–Kouluverkko on 2025-luvulle tultaessa hyvässä kunnossa, silloin on uudisrakennettu tai peruskorjattu yhdeksän koulua kymmenen vuoden aikana. Iisalmelaislapsilla on hyvät, terveelliset ja turvalliset tilat käydä koulua, sanoo

talousjohtaja Eeva Suomalainen. Peruskoulurakennuksia on yksitoista, ja mikäli perusopetuksen palveluverkkosuunnitelma toteutuu, on näistä yhdeksän koulua rakennettu uudisrakennuksina, hän summaa. Tämä on Suomalaisen mukaan vahvuus ja vetovoimatekijä, joka tukee kaupungin strategisia tavoitteita. –Kuntatalouden näkökulmasta investointiohjelma on raskas

kaupungin taloudelle, taloudellinen kantokyky on kovilla 2020-luvulla. Koulut eivät ole ainoita investointikohteita, Suomalainen miettii. Seuraavassa on koottu tiedot koulukohtaisesti. Tiedot perustuvat helmikuussa 2018 hyväksyttyyn palveluverkkosuunnitelmaan. Investointisuunnitelma on hyväksytty seuraavalle viidelle vuodelle.

Runnin koulu Rakennetaan uusi koulu, rakentaminen alkaa tänä vuonna. Valmiina 2020. Kustannusarvio 1,8 miljoonaa euroa. Koulusta on olemassa hankesuunnitelma, suunnittelijat on kilpailutettu, ja urakat kilpailutetaan vielä tämän vuoden aikana.

Hernejärven koulu Rakennetaan uusi koulu, rakentaminen etenee noin puolen vuoden viiveellä Runnin koulun rakentamiseen nähden. Valmis 2021, kustannusarvio 1,2 miljoonaa euroa. Koulusta on olemassa hankesuunnitelma. Suunnittelu ja urakat kilpailutetaan vielä tämän vuoden puolella.

Kilpijärven koulu Rakennetaan uusi koulu nykyisen koulun viereen, nykyiselle tontille, ja nykyinen koulu puretaan. Kiireellinen kouluhanke, hankesuunnitelma hyväksytty. Kilpailutukset pyritään käynnistämään tänä vuonna. Tavoitteena koulun valmistumien vuonna 2021. Kustannusarvio 5,7 miljoonaa euroa.

Kirkonsalmen koulu Puretaan, kun Mansikkaniemen koulu valmistuu. Suunnitellaan väistötiloja koulun tontille ennen uusien koulujen valmistumista.

Soinlahden koulu Rakennetaan uusi koulu. Rakentaminen vuosina 20222023. Kustannusarvio 2,4 miljoonaa.

Partalan koulu Tulossa viiden vuoden investointisuunnitelman jälkeen. Suunnitelmissa rakentaa uusi koulu vuoden 2023 jälkeen. Kustannukset eivät ole vielä tiedossa.

Annamaija Herola

www.iisalmi.fi


TORSTAINA 7.2.2019 | IISALMEN SANOMAT | 23

Sourunsalon koulu Suunnitelmissa rakentaa uusi koulu vuoden 2023 jälkeen. Kustannuksia ei vielä ole tiedossa.

Kankaan liikuntapuisto: Tavoitteena reilu kasvu kävijämäärissä Liikuntapuiston mahdollisuudet kartoitetaan. Uimahallikyselyyn vastasi yli 1000.

Edvin Laineen koulu Normaaleja ylläpitokorjauksia. Puukoulua on tarkoitus korjata vuosina 2021-2022. Varattuna on miljoonan euron määräraha.

Juhani Ahon koulu Normaaleja ylläpitokorjauksia.

Kangaslammin koulu Täysin peruskorjattu ja rakennettu uudisrakennus vuonna 2016.

Kauppis-Heikin koulu Uusi hirsikoulu, valmistunut vuonna 2017.

Mansikkaniemen koulu Rakennetaan uudiskohteena liikenneympyrän läheisyyteen Mansikkaniemeen Koljonvirran alueelle. Kiireellinen kouluhanke, hankesuunnitelma hyväksytty. Kilpailutukset pyritään käynnistämään tänä vuonna. Tavoitteena koulun valmistumien vuonna 2021. Kustannusarvio 5,8 miljoonaa euroa.

www.iisalmi.fi

Kankaan alueella oleva liikuntapuisto on merkittävä kunnallisten ja yksityisten liikuntapalveluiden keskittymä. Sieltä löytyvät muun muassa liikunta- ja jäähalli, tekonurmikenttä, keilahalli, kuntosaleja sekä uimahalli. Alueesta on tulossa YläSavon Veturin rahoittama elinvoimaselvitys. –Selvitys toteutetaan yhteistyössä elinvoimapalveluiden kanssa, ja kysely kattaa yrityselämän ja järjestöjen lisäksi myös naapurikunnat ja näiden kuntien merkittävimmät järjestöt, kertoo kulttuuri- ja vapaaaikajohtaja Pekka Partanen.

Kankaan liikuntapuiston kaava valmistuu keväällä 2019, ja suunnitelmat uudesta uimahallista tarkentuvat vuoden 2019 loppuun mennessä. Kankaan liikuntapuisto liikuttaa vuodessa satoja tuhansia kävijöitä, ja uimahallin merkitys seudullisena palveluna sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä on suuri. –Uuden uimahallin rakentamisen myötä alueen vetovoima tulee edelleen

kasvamaan, ja aluetta onkin syytä kartoittaa kokonaisvaltaisemmin hyvinvoinnin edistämisen ja elinvoiman kannalta, Partanen sanoo. Selvitystyössä kartoitetaan Kankaan alueella jo aktiivisesti toimivien yritysten ja yhdistysten konkreettiset kehittämistarpeet sekä toimijoiden nykyiset yritysverkostot ja niihin liittyvät kehittämismahdollisuudet. –Liikuntapuiston kävijämäärässä tavoitellaan reilua kasvua nykyisestä noin 450 000 kävijästä, noin 600 tuhanteen kävijään vuodessa, laskeskelee Partanen.

Selvityksessä tutkitaan uusia yrittäjyyden mahdollisuuksia, joita uimahallihankkeen myötä rakentuva hyvinvointikeskus tuo mukanaan. Eri hahmotelmissa hallihankkeen kokoa voidaan selvittää uuden yrittäjyyden mahdollistamiseksi. Myös kunnallisten palvelujen eri tuotantomuodot yhteistyössä yritysten kanssa voivat avata uusia mahdollisuuksia. Viime vuoden lopulla toteutettiin uimahallikysely, joka keräsi yli tuhat

vastausta. Kyselyn toteutti liiketalouden opiskelija Sami El Shallaly Savoniaammattikorkeakoulusta. Vastausten mukaan uimahallissa halutaan kuntoilla, virkistäytyä ja peseytyä. Toiminnallinen harjoittelu korostui kuntosalitoiveissa, ja tulevaan uimahalliin toivottiin tilavia altaita vesiliikuntaan ja kuntouintiin, poreita ja vesihierontaa unohtamatta. Myös vesiliukumäet sekä lapsille että aikuisille sekä hyppypaikka olivat toiveissa. Pesutiloihin toivottiin eniten perussaunoja ja näkösuojasuihkuja. Ohjattuja allas- ja kuntosalipalveluita pidettiin tärkeänä. –Kokonaisuutena sekä asiakastarpeiden että hyvinvointiyrittäjyyden ja elinvoimaselvityksen huomioiminen on mielenkiintoinen lähestymistapa myös uuden uimahallin rakentamiseen ja palveluihin. En ole itse aikaisemmin törmännyt tämän tyyppiseen lähestymistapaan ja konseptiin kunnallisten uimahallien rakentamisen yhteydessä, Partanen toteaa.

Moderni, laadukas kerrostaloasuminen on täällä Hyvä talotekniikka ja maalämpöviilennys asunnoissa ovat tätä päivää. Myös kodinohjausjärjestelmät tuovat asumisviihtyvyyttä. –Esimerkiksi suuret, tilavat parvekkeet, joita ei ehkä ole suurkaupungeissa, tuovat asumismukavuutta, miettii toimitusjohtaja Jukka Rissanen Savon Laaturakennukselta. Rissasen mukaan Iisalmen keskustan alueen vanhoissa kerrostaloissa on vähän hissejä, ja vaikka uudistuotannossa jo määräykset vaativat hissin, ihmiset arvostavat tilavia hissejä.

Myös sijainti on erittäin tarkeässä asemassa, kun ihmiset hankkivat uutta asuntoa. Vesistön äärellä olevat asunnot ovat suosittuja. –Iisalmessa erityispiirteenä on sijainti suhteessa palveluihin. Totta kai kaikki arvostavat maisemaa, mutta pienessä kaupungissa etuna on myös, että kaikki palvelut ovat lähellä, kävelymatkan päässä, Rissanen toteaa. Hänen mielestään paikallisten rakennusliikkeiden rakentamissa kerrostaloissa on korkea varustelaatutaso, ja täällä saa enemmän vastinetta rahalle kuin

isoissa kaupungeissa. Pitää vain osata verrata, mitä rahalla saa, esimerkiksi onko vuokratontti vai oma tai onko maalämpö. –Asiakkaat ovat hyvin valveutuneita tänä päivänä, ja me tarvitsemmekin sitä, että asiakkaat huomaavat, miten paljon he saavat Iisalmessa, Rissanen toteaa. Hän toivoo myös ulkopaikkakunnista asukkaita Iisalmeen ja hypetystä Iisalmen osalle. –Uudessa talossa on huoletonta asua. Silloin tietää kulut seuraavat kymmenen vuotta, toteaa Rissanen lopuksi.


24 | IISALMEN SANOMAT | TORSTAINA 7.2.2019

ANNAMAIJA HEROLA

Rakentamisen edetessä tehdään rakennuksen sijaintikatselmus. Tarkoituksena on varmistaa että rakennus on rakennusluvan edellyttämässä paikassa. KARTOITTAJA

Monipuolisuus on työn rikkaus Heikki Seppänen viihtyy kartoittajana. Työ vaihtelee päivittäin, eikä tietokone kahlitse toimistoon.

www.iisalmi.fi

Annamaija Herola

Heikki Seppänen nostaa robottitakymetrin jalustalleen ja määrittää kojeen sijainnin. Hän on aloittamassa sijaintikatselmusmittausta Pihlajaharjussa omakotitalotyömaalla. Sijaintikatselmuksessa tarkistetaan, onko rakennus asemapiirustuksen mukaisessa paikassa. Elektronisella takymetrillä vaaka- ja pystykulmien sekä etäisyyksien arvot siirtyvät havainnoinnin jälkeen suoraan tallentimeen, josta ne myöhemmin siirretään tietokantapohjaiseen paikkatietojärjestelmään.

–Maastosta tuodaan mitattu tieto ja käsitellään sisällä, Seppänen kertoo. Tällä tontilla hän on käynyt jo aiemmin merkkaamassa rakennuksen pai-

kan. Merkintämittauksessa rakennuksen neljä nurkkaa merkataan puupaaluilla maahan tai rakennuksen seinälinjat linjapukkeihin. –Nykyisillä laitteilla nämä mittaukset voi hoitaa yksi kartoittaja, aiemmin tähän hommaan tarvittiin kolme miestä, Seppänen toteaa alan kehityksestä.

Hän aloitti kartoittajana vuonna 2006 työskenneltyään aiemmin kunnallisteknisellä rakennuspuolella. –Eläköitymisten myötä vapautui kartoittajan paikka ja siihen pääsin sisäisen haun kautta, Seppänen muistelee. Iisalmen kaupungin kaupunkimittausyksikössä työskentelee maastossa neljä kartoittajaa. Seppäsen lisäksi maastokartoittajina ovat Erkki Hyvönen, Aimo Votkin ja Antti-Jussi Vieltojärvi.


TORSTAINA 7.2.2019 | IISALMEN SANOMAT | 25

Tonttitarjonta runsasta Iisalmessa Iisalmessa on useita asuinalue kokonaisuuksia, joilla kaikilla on omat tunnusmerkkinsä. Paloisjärven rantamaisemassa, Veturitallinrannan alueella on tarjolla tontteja lähellä palveluja, kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Tarratähtäin asetetaan talon nurkalle.

Maastotietokone kulkee mukana salkussa.

–Veturitallin rannan alueesta on oltu kiinnostuneita. Meille on tullut tontinvaraushakemuksia rantatonteista sekä kyselyjä kadun varren tonteista, iloitsee kaavoituspäällikkö Sari Niemi tämänhetkisestä tilanteesta. Taajaman läheisyys on Niemen mukaan alueen vahvuus. Alueella on kadut valmiina ja rantaan on tulossa julkinen laituri ja veturitallin aukio, joka on investointiohjelmassa 2020. Aikataulu on kuitenkin riippuvainen alueella kulkevan Savon Voiman sähkölinjan aikataulusta.

Pihlajaharjussa on myös hyvin tontteja. Asuinalue laajenee toteutuneen alueen itä- ja eteläpuolelle. –Nyt kun perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmassa on hyväksytty Mansikkaniemeen uusi koulu ja hankesuunnitelma on valtuustossa hyväksytty, Pihlajaharju nousee tämän vuoksi asuinalueena. Alue on lähellä tulevaa uutta koulua. Luuniemen alue on Nie-

Nykylaitteilla yksi kartoittaja hoitaa esimerkiksi sijaintikatselmuksen.

”

Myös hy�ät sosiaaliset taidot ovat tarpeen, kun ollaan tiiviisti yhteyksissä asiakkaitten kanssa.

Kaupunkimittausyksikkö vastaa asemakaava-alueen mittaus- ja kartoitustehtävistä. Se tuottaa ja ylläpitää numeerisia paikkatietoaineistoja, karttoja maastomittauspalveluja kaupungin maankäytön suunnittelun, kunnallisteknisen suunnittelun ja rakentamisen, rakentamisen valvonnan sekä yksityisen rakentamisen tarpeisiin. Kunnallistekniset työmaamittaukset työllistävät kaupunkimittausyksikköä, kun kaupunki peruskorjaa katuja tai rakentaa uusia. –Katualueen merkkaukset, korot ja vesihuollon linjojen tarvitsemat mittaukset hoidetaan, samoin kaikki muu kunnallistekniseen rakentamiseen liittyvä työmaamittaus. Nämä mittaukset ovat iso tehtäväkokonaisuus, toteaa mittauspäällikkö Ilkka Niskanen. Kunnallistekni-

www.iisalmi.fi

set työmaamittaukset työllistävät kaksi kartoittajaa, hän jatkaa. Iisalmen Veden rakentaessa vesihuoltolinjojaan, kaupunkimittaus pääsääntöisesti tekee niiden edellyttämät mittaukset. Maaperätutkimuksia tehdään vain kaupungin omaa rakentamista varten. –Kiinteistötoimitusten edellyttämät mittaukset, kuten tonttien mittaukset ja uusien rajalinjojen merkkaukset sekä pohjakartan täydennyskartoitukset kuuluvat nekin kartoittajan työnkuvaan, Niskanen kertaa.

Seudullisen täydennyskartoituksen nimissä kaupunkimittaus ylläpitää Vieremän ja Sonkajärven pohjakartat ja tekee täydennyskartoitusta näihin kuntiin. Erilaisia tilaustehtäviä otetaan myös vastaan. Tyypillinen tällainen tehtävä on rajan näyttö,

kun tontin omistaja rakentaa esimerkiksi aitaa tontin rajalle. Rajan näyttöjä tehdään asemakaava-alueelle. –Monipuolisuus on ehdottomasti parasta tässä työssä, toteaa Seppänen. Sään vaihtelu tuo mukanaan omia vaatimuksiaan, työskentelemme yli puolet työajasta ulkona, hän jatkaa.

Seppäsen mukaan työ vaatii kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Mittauslaitteiston hallinta ja hyvät atk-taidot ovat tarpeen. Tarkkuus, tunnollisuus ja matemaattinen ajattelu ovat avuksi. –Myös hyvät sosiaaliset taidot ovat tarpeen, kun ollaan tiiviisti yhteyksissä asiakkaitten kanssa, sovitusta aikataulusta pidetään kiinni, eivätkä tauot sanele työnkulkua, hän naurahtaa.

men mukaan isoilta osin rakentunut, mutta joitakin yksittäisiä rivitalo- ja omakotitalotontteja vielä sieltäkin löytyy. Kirkonsalmen länsirannan omarantaiset tontit ovat kaikki menneet, mutta sisempänä alueella on vielä isoja tontteja. –Omarantaisia tontteja meiltä aina kysytään, niitä on Iisalmessa yksityisessä omistuksessa Venakkoniemessä, Niemi toteaa. Myös maaseutualueilla on todella hyvä omarantainen tonttitarjonta yleiskaavoissa, mutta alueet ovat yksityisomistuksessa, hän jatkaa.

Liike- ja teollisuustontteja löytyy eri puolilta kaupunkia. –Soinlahdessa on tontteja kaikenlaiseen toimintaan, Parkatilla ja Ratakadun ympäristössä on tontteja liike-, teollisuus- ja varastotoiminnoille. Myös Marjahaassa on tontteja, summaa elinkeinojohtaja Terho Savolainen. Ahmolta kaupunki on hankkinut uusia maita, siellä ei ole vielä kaavaa eikä tontteja mutta tulevaisuudessa aluetta kehitetään. –Tänä vuonna on tarkoitus tehdä kehittämissuunnitelma tästä alueesta, Savolainen kertoo. Myös Peltomäkeen on tulossa lisää tontteja kunhan alkamassa oleva kallioalueen louhinta etenee, hän toteaa.

Karttatietoa kuntalaisille

Karttatietoa tarvittaessa on helppo asioida kaupungin nettisivuilla. Kartat ja paikkatieto-osiosta löytyy täytettävä verkkolomake, josta voi valita haluamansa tuotteen. Lähetetty pyyntö menee paikkatietokäsittelijälle, joka toimittaa aineiston pyydettyihin yhteystietoihin. Palvelua on mahdollista pyytää myös puhelimitse, sähköpostilla tai käymällä paikan päällä. Samasta polusta löytyy myös Ylä-Savon karttapalvelu, jota kannattaa käydä tutkimassa. Sieltä löytyy paljon tietoa YläSavon kunnista. Se pitää sisällään kuntien osoitteet, kaavat, perusrekisteritiedot, palvelukohteet ja

palautekanavat. Perusrekisteritiedoissa saa halutessaan näkyville esimerkiksi kiinteistörajat, osoitteet ja asemakaavarajaukset. Myös erilaisia aluejakoja on näkyvissä, muun muassa kuntarajat ja oppilaaksiottoalueet. Samasta paikasta löytyy palvelua tukevia osioita, kuten asumiseen ja ympäristöön liittyviä asioita, esimerkiksi kasvimaapalstat, matonpesupaikat ja vapaat tontit. Haja-asutusalueen kartta-aineistoa tarvittaessa yhteydenotot tulee kohdistaa maanmittauslaitoksen asiakaspalveluun tai maanmittauslaitoksen avoimien aineistojen tietopalveluun, josta voi ladata haluamaansa aineistoa.


26 | IISALMEN SANOMAT | TORSTAINA 7.2.2019

ANNAMAIJA HEROLA

Nuoriso sai oman tilansa Linja-autoaseman Luukusta tuli nuorille mieleinen olohuone. Aukioloaikoja toivotaan lisää.

Tomi Rae, Jenny Sahlström, Noora Penttonen, Rainer Grönfors ja Veeti Hedman käyvät Luukussa lähes päivittäin.

NUORISOTILAT

Annamaija Herola Maanantai-iltapäivänä Nuorten tila Luukulla on rauhallista, muutamia nuoria istuu ryhmissä näpräillen kännyköitään ja jutellen. Luukku avattiin toukokuussa 2018 matalan kynnyksen paikaksi nuorten tulla viettämään aikaa. Kesän se oli kiinni ja avautui jälleen koulujen alettua.

– Nuorempana olimme Kellarilla, siellä käyvät pienemmät nykyäänkin. Myöhemmin istuskelimme Salella tai Supermarketilla, nyt käyn melkein joka päivä koulun jälkeen Luukulla. Keisarinkulmalla oleilu on kyllä vähentynyt, kun tämä aukesi, toteaa lyseolla opiskeleva Noora Penttonen. –Täällä istuskellaan kavereitten kanssa ja jutellaan, ei sen erikoisempaa. Läksyjä tehdään harvemmin, sanoo Jenny Sahlström. Hän opiskelee Ylä-Savon ammattiopistossa. Rainer Grönfors muistelee kirjanneensa joitakin parannusehdotuksia Luukulle keväällä, kun seinällä oli lappu, johon pyydettiin ehdotuksia Luukun varustukseen. –Telkkari ja joku pelikone olisi kiva, hän toivoo. Veeti Hedmanin mielestä Luukulla on rauhallista ja

www.iisalmi.fi

mukavaa porukkaa. Kännykkää saa ladata rauhassa, eikä vartija tule hätyyttelemään. –Valvojat täällä ovat asiallista porukkaa, sanomista ei tule kuin aiheesta, hän naurahtaa. Marko Jauhiainen on työskennellyt Luukulla alusta alkaen tilan valvojana. Hänen mukaansa palaute nuorilta on ollut positiivinen. –Syksyn alussa oli hiljaisempaa, kun säät olivat vielä lämpimiä. Nyt kävijöitä on kuutisenkymmentä päivittäin, hän kertoo. Ikäjakauma on 13–18 vuotta. Luukku on avoinna joka koulupäivä aamuisin ja iltapäiväyh-

Luukun valvojat Satu Kumpulainen ja Marko Jauhiainen keittävät nuorille kahvia päivittäin.

”

Keisarinkulmalla oleilu on kyllä vähentynyt, kun tämä aukesi. destä iltaseitsemään. –Nuorille oli jo aikakin saada heidän toivomansa tilat keskustan lähelle. Tiloja oli haettu jo useamman vuoden ajan, sanoo kulttuurija vapaa-aikajohtaja Pekka Partanen. Lähtökohta uusien tilojen hakemiselle oli se, ettei Nuorisotalo enää vetänyt nuoria tilatoimintaan, hän jatkaa. Partasen mukaan haluttiin myös vastata yrittäjien toiveisiin nuorten kokoontumisesta Keisarinkulman sijasta vaihtoehtoiseen paikkaan. Luukun toiminnan ydinajatuksena on, että tilana se toimii nuorten toiveiden mukaisesti.

Nuorisotalon avoimien ovien toiminta oli päättynyt jo aiemmin. Iisalmen keskustassa on nuorille suunnattuja tiloja seurakunnan kokoontumistila Kellari, nuorisotila Kuoppa Luma-keskuksella ja nyt uusimpana Luukku linja-

autoasemalla. Muita nuorisotyön toimintamuotoja Iisalmessa ovat muu muassa ryhmätoiminta, tapahtumat ja kurssit sekä nuoriso-ohjaajien jalkautuminen oppilaitoksiin ja kirjastoon. Lisäksi toimintaan kuuluvat Twist-kesätyötoiminta sekä nuorisolle suunnattujen hankkeiden toteuttaminen. –Kun kysyttiin mielipiteitä, nuorten toiveet olivat aika niukkoja. Toivottiin latauspisteitä ja sohvia oleskeluun ja lämmintä tilaa, jossa voi viettää aikaa, muistelee nuoriso-ohjaaja Jari Mustonen. Iisalmen nuorisoneuvosto päätti nimen nuorilta tulleista ehdotuksista ja listaa varustuksesta, jota pyrittiin hankkimaan, hän jatkaa.

Luukulla nuorille on saatavilla kahvia ja uusimpana perjantaisin tarjolla oleva välipala. –Seurakunnan Kellarilla saa välipalaa muina arkipäivinä, me tarjoamme perjantaisin, Mustonen toteaa. Mustosen mukaan Luukun ajatuksena on olla pistäytymispaikka, johon on helppo tulla, suuret ikkunat, joista näkee, mitä sisällä tapahtuu, ettei tarvitse ujostella. –Varsinaista ohjelmaa Luu-

kulla ei järjestetä, olemme paikalla valvomassa nuoria. Järjestyshäiriöitä ei ole juuri ollut, alkuun oli roskaamista, mutta siitä on päästy, Marko Jauhiainen iloitsee. Mustonen sanoo kevään suunnitelmissa olevan nuorten kanssa yhteisten pelisääntöjen laatimisen. –Mietittiin juuri, laitetaanko fläppitaulu seinälle, johon nuoret voisivat kirjata ehdotuksiaan, hän aprikoi.

Tästä tietämättä nuoret sanovat maalaisjärjen riittävän Luukun säännöiksi.

Samat säännöt kuin muuallakin: siivotaan jäljet eikä roskata. Aukioloaikoihin nuoret toivovat pidennystä, varsinkin perjantai-iltaan. Oman tilan puuttuessa viikonloppuisin he oleskelevat Torikulmalla ja Keisarinkulmalla ja illemmalla liikenneasemalla.

Nuorisopalvelut siirtyvät fyysisesti Nuorisotalolta remontin alta linja-autoasemalle entisiin NäppäräNäpin tiloihin lähiaikoina. Etsivä nuorisotyö muuttaa entisiin ompelimon tiloihin.

Nuorisopalvelut siirtyvät Nuorisotalolta remontin alta linja-autoasemalle entisiin NäppäräNäpin tiloihin lähiaikoina. Muuttopuuhissa nuoriso-ohjaajat Iina Karikumpu ja Jari Mustonen.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Seutukaupunki Iisalmi rakentaa ja kehittyy 2019 by Iisalmen kaupunki - Issuu