Skip to main content

Sana Jerusalemista marras-joulukuu 2014

Page 1

JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTON JÄSENLEHTI // MARRAS–JOULUKUU 2014

KANSAKUNNAT SAAPUIVAT JERUSALEMIIN

VIHAN ALTA IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN

ISRAEL – SIUNAUS MAAILMALLE 1 | SANA JERUSALEMISTA


JERUSALEMIN KANSAINVÄLINEN KRISTILLINEN SUURLÄHETYSTÖ, ICEJ Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö perustettiin vuonna 1980 koko Jerusalemin raamatullisen merkityksen sekä sen ainutlaatuisen juutalaisyhteyden tunnistamiseksi. Puhumme miljoonien kristittyjen sekä seurakuntien ja kirkkokuntien puolesta Israelin kansalle ja valtiolle, jonka uudelleen perustamisessa näemme Jumalan uskollisuuden muinaiselle liitolleen juutalaisen kansan kanssa. Päätavoitteemme on • tukea Israelia ja osoittaa sille ystävyyttä • varustaa maailmanlaajuista seurakuntaa opettaen sille Ju malan suunnitelmista Israelin ja Lähi-idän kansojen suhteen • edistää aktiivisesti sovintoa juutalaisten, kristittyjen ja arabien kesken sekä tukea Pyhän maan paikallisseurakuntia Kristillisen suurlähetystön päätoimisto sijaitsee Jerusalemissa. Työmme ulottuu noin 140 maahan. Yli 80 maassa toimii kansallinen osasto. Näkynämme on • koskettaa Israelin jokaista väestöryhmää kristillisellä lohdu tuksella ja rakkaudella sekä • saavuttaa kirkkokunnat, seurakunnat sekä uskovat jokaisesta maailman kansasta ja kanavoida näiden tuki Israelille. ICEJ:N SUOMEN OSASTO ICEJ:n Suomen osasto perustettiin vuonna 1984. Suomen osasto julkaisee joka toinen kuukausi ilmestyvää Sana Jerusalemista -lehteä suomenkielisenä, toimittaa kahdesti viikossa radio-ohjelmia Radio Deissä sekä järjestää Israel-aiheisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea. LAHJOITA Tämän Sana Jerusalemista -lehden välissä olevilla viitepankkisiirroilla sinulla on mahdollisuus lahjoittaa niissä mainittuihin kohteisiin. Mikäli haluat lahjoittaa muihin kohteisiin, voit käyttää seuraavia viitenumeroita: Missä tarve on suurin ICEJ AID, Sosiaalinen avustustyö Kotisairaanhoitotyö Exodus/Paluumuutto Työ Israelissa Messiaaniset juutalaiset Arabiuskovat Druusiuskovat Syvännön raamattutyö Karen Ronningin muistorahasto Haifa-koti Jad Vashemin kristillinen osasto Mediatyö Arise − nuoret aikuiset Neve Galim -lastenkoti Immanuel -päiväkoti

9800 01006 9800 02047 9800 02115 9800 03004 9800 02005 9800 02209 9800 02092 9800 05044 9800 02089 9800 02144 912 02040 9246 01200 9800 02186 9800 08067 8092 02041 7686 02041

Vielä poismenosi jälkeenkin voit olla siunaamassa Israelia tekemällä testamenttilahjoituksen ICEJ:n Suomen osastolle. Testamentin tekemiseen liittyviä lisätietoja saat toimistoltamme. Kiitos rakkaudenlahjastasi, Jumala siunatkoon sinua! Rahankeräysluvan saaja: Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Myöntäjä ja keräysluvan numero: 23.8.2012 Poliisihallitus 2020/2012/2498. Keräys: 1.1.2013–31.12.2014, koko Suomi, paitsi Ahvenanmaa. Varojen käyttö: ICEJ:n Suomen osaston työ keräysluvan voimassaoloaikana.

JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTO RY Postiosoite: PL 91, 00521 Helsinki Käyntiosoite: Kasöörinkatu 3, lt 3 A Lankapuhelin: 0207 181 280. Kiinteästä verkosta 8,35 snt/ puh. + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 sent./min. Sis. alv. 24 %. Matkapuhelin: 040 740 6166. Lankaliittymästä paikallis verkkomaksu (pvm). Matkapuhelinliittymästä matkapuhelinmaksu (mpm). Sähköposti: icej@icej.fi Internet: www.icej.fi Avoinna: ti–to klo 9–16 Pankkiyhteydet: Huom! Uusi pankkiyhteys: Osuuspankki FI29 5092 0920 2944 34 BIC: OKOYFIHH Tykkää meistä Facebookissa!

JOHTAJAN PÖYDÄLTÄ HISTORIALLINEN LEHTIMAJANJUHLA Olemme juuri juhlineet upeita lehtimajanjuhlia Jerusalemissa. Jokaisen juhlan jälkeen ihmiset tulevat sanomaan, että tämä oli paras juhla koskaan! Se on totta, sillä Jumala on ilmestynyt joka vuosi juhlilla ja yksilöllisellä tavalla tehnyt jokaisesta erityisen omalla tavallaan. Tämän vuoden juhla oli kuitenkin hyvin historiallinen ja aistimme, että näillä lehtimajanjuhlilla tapahtui monia läpimurtoja. Herra näytti uskollisuutensa jälleen kerran. Gazan tämän kesän konfliktista johtuen, turismi Israeliin on viime kuukausina syöksynyt alaspäin. Me tunsimme sen myös muutamia kuukausia ennen juhlia. Sodasta huolimatta osallistujia oli lehtimajanjuhlilla tänä vuonna kuitenkin 20 % enemmän kuin viime vuonna. Se on yksi suurimmista kasvunpyrähdyksistä vuosiin. Israelin presidentti osallistui juhlille ensimmäistä kertaa. Iltatilaisuus, jossa presidentti Reuven Rivlin edusti Israelin kansaa, ja Maailman juutalaiskongressin presidentti Ronald Lauder ulkomailla asuvia juutalaisia, oli historiallinen. He seisoivat samalla lavalla ja puhuivat eri puolilta maailmaa tulleille kristityille. Erityisen innostavaa oli kuulla myös heidän lämpimät kommenttinsa ja kutsunsa juutalaisten ja kristittyjen lujempaan kumppanuuteen. Tämän vuoden lehtimajanjuhla oli läpimurtojen juhla monilla muillakin tavoilla. Ensimmäisestä illasta eteenpäin Jumalan läsnäolo tuntui hyvin voimallisesti ja useat kokivat ihmeparantumisen. Uusi Jerusalem-areena osoittautui myös suureksi siunaukseksi, sillä nyt yhä useammat kristityt voivat osallistua tähän vuotuiseen juhlaan Jerusalemissa. Kaikki juhlijat olivat innostuneita uuden areenan tarjoamista mahdollisuuksista. Uusien tilojen ansiosta tapahtumalla on tilaa kasvaa. Jumalalla on varattuna meille jotakin tuoretta ja innostavaa. Tiedän, että pian uuden areenan 10 000 penkkiä ovat täynnä lehtimajanjuhlijoita maailman jokaisesta kansasta, ylistämässä Herraa suuren Kuninkaan kaupungissa. Uskon, että lehtimajanjuhlien parhaimmat vuodet ovat vielä edessäpäin. Kun luet tästä lehdestä tämän vuoden juhlien monista tapahtumista, rukoile miten voisit olla osa tätä huikeaa kehitystä. Älä jää tämän uuden ja ihmeellisen aikakauden ulkopuolelle. Runsasta siunausta Jerusalemista,

Työtoverinne Kristuksessa, Jürgen Bühler

SANA JERUSALEMISTA Päätoimittaja: Kari O. Niemi Toimitus: Johanna Manner, Sarita Hokkanen ja Annika Rissanen Käännökset: Annika Rissanen Taitto: gstj.fi Painopaikka: Saarijärven Offset Oy ISSN: 0784-7556 INTERNATIONAL CHRISTIAN EMBASSY JERUSALEM, ICEJ Osoite: Puhelin: Sähköposti:

Rachel Imenu 20, P.O. Box 1192, Jerusalem 91010, Israel +972 2 539 9700 icej@icej.org.il

KANNESSA Tanssijoita lavalla vuoden 2014 lehtimajanjuhlilla. SANA JERUSALEMISTA -ARKISTO issuu.com/icejsuomenosasto 2 | MARRAS–JOU LU KU U 2014


TÄSSÄ NUMEROSSA

11/12 2014

6

KANSAKUNNAT SAAPUIVAT JERUSALEMIIN SISÄLLYS Johtajan pöydältä

2

Puheenjohtajalta

4

Toiminnanjohtajalta

5

Kansakunnat saapuivat Jerusalemiin. Kuvaraportti lehtimajanjuhlilta

6

Ikimuistoiset lehtimajanjuhlat 8

16

Vihan alta iankaikkiseen elämään

ARISE MAAILMALLA

18

10

Israel – siunaus maailmalle 12

KIITOSJUHLA TEMPPELIAUKION KIRKOSSA

Palestiinan valtion tunnustamisesta

14

Arise maailmalla

16

Kouvolassa juhlittiin

18

Kiitosjuhla Temppeliaukion kirkossa 18 Suuri Israel-juhla Tapiola-salissa

19

Onko Israel aina oikeassa? 20

3 | SANA JERUSALEMISTA

Sana on lähtenyt liikkeelle Jerusalemista ja se on palautettava sinne

21

Seurakuntavierailuja

22

Toimistolta

23


PUHEENJOHTAJALTA

KUTSU RUKOUKSEEN ISRAELIN PUOLESTA JUHA KETOLA ICEJ:N KANSAINVÄLINEN JOHTAJA

Jeesus sanoo: ”Kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle (engl. julkisesti.)” (Matt. 6:6) Missä on maailman vaikutusvaltaisin paikka? Onko se kuningasten linnoissa, presidentin kansliassa tai valtiopäämiesten huipputapaamisissa? Ei, vaan se on Jumalan lasten rukouskammiossa, esirukoilijan salaisessa paikassa. Jeesus ilmoitti meille, että ylösnoustuaan Hän asettuu istumaan Isän Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle Taivaan kirkkaudessa. Tälle arvovallalle ovat kaikki enkelit, vallat, voimat sekä jokainen nimi ja persoona alistettu Jumalan tahdosta. Jumalan valtaistuin on koko maailmankaikkeuden korkein voima ja asema. Raamattu vakuuttaa, että meidät Jumalan lapsina on asetettu yhdessä Jeesuksen kanssa istumaan Hänen valtaistuimelleen (Ef. 2:6). Tämän tähden esirukouksen voima ja vaikutus on rajaton, ja on suurempi kuin mikään muu näkyvä tai näkymätön arvovalta tai voima. Läpi koko Raamatun Jumala kutsuukin meitä rukoilemaan. Rukouksen maailmasta Jumala on kaikkivoiva, kaikkitietävä ja kaikkialla läsnäoleva. Raamattu ilmoittaa, että Jumala hallitsee kansojen historiaa ja kohtaloita, ja että Hän on myös näkymättömän maailman suvereeni valtias. Jumala voi tehdä kaiken, mutta Hän on valinnut tehdä sen yhdessä lastensa kanssa vastauksena heidän rukouksiinsa ja uskon kuuliaisuuteensa. Jumalan lapsina meillä on sellainen asema Kristuksessa, jossa voimme olla yhtä Jeesuksen rukousten kanssa. Todellinen rukous onkin rukousta Jumalan tahdon mukaan, ja silloin Jumala kuulee meitä. Jumalan tahdon löydämme Hänen sanastaan Pyhän Hengen opastuksella. Raamattu vakuuttaa: ”Jos me jotakin anomme Hänen tahtonsa mukaan, niin Hän kuulee meitä”, ja ”me emme tiedä mitä mei-

” ESIRUKOUKSEN VOIMA JA VAIKUTUS ON RAJATON ” dän pitää rukoileman, niin kuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme…” (1. Joh. 5:14; Room. 8:26). Rukouksen maailmassa uskon kautta siirretään vuoria, istutetaan silkkiäispuita mereen, herätetään kuolleita luita, käsketään tuulta ja merta – ja kutsutaan olemattomia olemaan. Juuri rukouksen maailmassa ilmaisemme Kristusta meissä. Rukoillessamme meidän tulee rohkaistua ajattelemaan niin kuin Kristus valtaistuimella, puhumaan niin kuin Kristus, tahtomaan niin kuin Kristus, uskomaan niin kuin Kristus ja jopa käskemään niin kuin Kristus. Ja maan päällä tapahtuu rukoustemme mukaisesti. Jumala on ikuisesti luvannut: “Kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva” (Mark. 11:24). Erilainen näkökulma Rukouksen maailmassa suhtautuminen kansojen kohtaloihin on erilaista kuin inhimillisen ymmärryksen valossa. Rukouksessa Kristuksen valtaistuimella, Jumalan kirkkaudesta käsin, nähdään niin kuin Jumala ja kuullaan niin kuin Jumala. Siitä seuraa myös, että rukoilija elää ja suhtautuu maan päällisiin asioihin eri tavalla kuin muut. Erityisesti Israelin ja Lähiidän tapahtumien suhteen on tärkeää omata Jeesuksen Kristuksen mieli ja usko Jumalan sanaan. On tärkeää muistaa, mitä Raamattu vakuuttaa: ”Hän joka Israelin hajotti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niin kuin paimen laumaansa” ja ”kaikki Israel on pelastuva” (Jer. 31:10; Room. 11:26). Jumala hallitsee Hizbollah-terroristijärjestö Libanonin rajalla uhkailee murhanhimoisesti Israelia, Syyrian kapinalliset uhittelevat, 4 | MARRAS–JOU LU KU U 2014

Hamas juonii pahuuksiaan ja Jerusalemissa kuohuu. Mutta me olemme rukouksen maailmassa yhteydessä Jumalan valtaistuimeen ja uskon kautta tiedämme, että Hän pyhyydessään ja lunastavassa rakkaudessaan hallitsee koko ihmiskunnan ja ennen kaikkea Israelin kohtaloita. Siksi voimme kiitollisin mielin rukoilla Israelin valtion johdon, rajojen ja sen kansalaisten puolesta. Tiedämme, että Jumala toteuttaa suunnitelmansa, ja että Israel on tullut takaisin omaan maahansa jäädäkseen sinne. Voittamaton Joulun lapsi Kun Jeesus syntyi Joulun lapsena tähän maailmaan, ei ollut mitään valtaa tai mahtia, ei ainoatakaan kuningasta, kenraalia tai poliitikkoa, ei yhtään nimeä tai voimaa, joka olisi voinut estää Jeesus-vauvaa tulemasta ulos neitsyt Marian kohdusta. Eikä mikään mahti maailmassa voinut estää Jumalan Poikaa tekemästä ihmeitä, parantamasta sairaita, herättämästä kuolleita ja ajamasta ulos riivaajia. Mikään mahti ei voinut estää Häntä sovittamasta ihmiskunnan syntejä ja nousemasta ylös kuolleista. Mikään ei voi myöskään estää Hänen paluutaan Taivaasta takaisin maan päälle ja Jerusalemiin, kun aika koittaa. Jumalalla on kaikki hallinnassaan. Kuuletko, kuinka joulun lähestyessä Jumala kutsuu sinuakin uskonhenkiseen esirukoukseen rakkaan ja valitun kansansa puolesta? Tulkoon Hänen valtakuntansa! Tavataan valtaistuimella! Hyvää ja rauhaisaa joulua toivottaen,


TOIMINNANJOHTAJALTA

PYSÄHTYMINEN – HENGENVAARALLISTA KARI O. NIEMI ICEJ:N SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA

Bileam näki, että Israelin siunaaminen oli Herralle otollista ja siunasikin heidät Mooabin arolla kolmeen kertaan. (4. Moos. 24:10,25). Tämän jälkeiset tapahtumat osoittavat järkyttävällä tavalla, että Israelin kansan ylle lausuttu siunaus ei vapauttanut heitä ympäröivän maailman vaikutuksilta. Raamattu kertoo: ”Niin Israel asettui Sittimiin. Ja kansa rupesi irstailemaan Mooabin tyttärien kanssa” (4. Moos. 25:1). Mooabin kuningas ei kyennyt pysäyttämään israelilaisia, mutta israelilaiset joutuivat vaikeuksiin Mooabin tyttärien tähden.

vid itse jäi Jerusalemiin” (2. Sam. 11:1). Oli siis aika, jolloin kuninkaiden tuli lähteä sotaan, mutta Daavid päättikin jäädä Jerusalemiin. Tämä pysähtyminen oli yksi hänen elämänsä raskaimmista virheistä. Sen sijaan, että hän olisi palannut taisteluista sankarikuninkaana, hän ihastui Jerusalemissa toisen miehen vaimoon, saattoi hänet raskaaksi ja synnin sokaisemana toimi kauhistuttavalla tavalla väärin.

Paikalleen pysähtynyt kansa unohti tavoitteensa ja päämääränsä kiinnittäen katseensa vääriin asioihin. Eivät israelilaiset tulleet ulos Egyptistä asuakseen erämaassa, vaan päästäkseen maidon ja hunajan maahan, jonka Jumala oli heille luvannut.

Kohti päämäärää Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 3:13,14).

Daavid jäi Jerusalemiin Pysähtyneisyyden seuraukset huomasi myös kuningas Daavid. Toinen Samuelin kirja kertoo hänestä seuraavasti: ”Vuoden vaihteessa, kuningasten sotaan lähtöaikana, lähetti Daavid Jooabin ja hänen kanssaan palvelijansa ja koko Israelin sotaretkelle; ja he hävittivät ammonilaisten maata ja piirittivät Rabbaa. Mutta Daa-

Olemme matkalla ikuiseen rauhaan Jumalamme luona, mutta tarvitsemme maanpäällisiä välitavoitteita, jotka pitävät meidät liikkeellä ja oikeassa kurssissa. Pysähtyminen on helppoa, mutta eteenpäin meneminen vaatii ponnisteluja. Ajelehtiminen ei vaadi mitään, mutta soutaminen on työlästä. Vain kirkas päämäärä pitää meidät liikkeellä silloin, kun

5 | SANA JERUSALEMISTA

elämän haasteet tuntuvat liian raskailta, mutta myös, kun elämä tarjoilee vaivattomia vuosia. Niin tulee Hän Profeettaa Habakuk kirjoittaa: ”Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseeni ja tähystän, nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän valitukseeni vastaa. Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea” (Hab. 2:1,2). Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön näkynä on koskettaa Israelin jokaista väestöryhmää kristillisellä lohdutuksella ja rakkaudella sekä saavuttaa kirkkokunnat, seurakunnat sekä uskovat jokaisesta maailman kansasta ja kanavoida näiden tuki Israelille. Tämän näyn innoittamina tahdomme juosta yhdessä sinun kanssasi niin kauan, kunnes toteutuu se��������������������� , mihin profeetta Habakuk viittaa: ”Sillä vähän, aivan vähän aikaa vielä niin tulee Hän, joka tuleva on, eikä viivyttele” (Hepr. 10:37). Siunauksellista vuodenvaihdetta


LEHTIMAJANJUHLAT

KANSAKUNNAT SAA

Pais-areenan iltatilaisuudet; koskettavia puheita, innoittavaa musiikkia ja upeita tanssiesityksiä.

Musiikkiryhmä johdattamassa Pais-areenan juhlijoita ylistykseen.

Lehtimajanjuhlien avajaiset Ein Gedissä, Kuolleenmeren rannalla.

Taivaallista esimakua ”Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja ne huusivat suurella äänellä sanoen: Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta”. (Ilm. 7:9–10)

Jerusalem-marssilla oli mukana myös Lehtimajanjuhlien ylistystanssiryhmä koostui eri maista kaikkien saapuneista tanssijoista. 6 | MARRAS–JOU LU KU lasten U 2014 suosikki Ariel Judah.


PUIVAT JERUSALEMIIN Ehtoollisen Puutarhahaudalla siunasivat yhdessä juutalainen ja arabi. Vasemmalla messiaanisen seurakunnan johtaja Avi Mizrachi, oikealla arabipastori Steven Khoury.

Suomalaiset olivat jälleen kerran hyvin edustettuina Jerusalem-marssilla.

Pais-areena. Pais-areenan avajaistilaisuuteen osallistui noin 4 000 pyhiinvaeltajaa.

Juutalaismies tarkastaa myrtinoksaa, joka liittyy lehtimajanjuhlan viettoon. Herran pyhä ehtoollinen Puutarhahaudalla, Jerusalemissa.

7 | SANA JERUSALEMISTA


LEHTIMAJANJUHLAT

IKIMUISTOISET LEHTIMAJANJUHLAT Jerusalemissa vietettiin jälleen kerran upeita lehtimajanjuhlia. Tänä vuonna juhlia vietettiin upouudella Pais-areenalla, jonne saapui ihmisiä lähes 80 eri maasta. Juhlijoiden joukossa oli tänäkin vuonna mukana runsaasti suomalaisia.

LEHTIMAJANJUHLILLA ISRAELISSA Ein Gedissä, Kuolleenmeren rannalla vietetyn avajaistilaisuuden jälkeen juhlimista jatkettiin Jerusalemissa, jossa siirryttiin 33 vuotta palvelleesta juhlapaikasta uusiin suurempiin ja nykyaikaisempiin tiloihin. Ensimmäisenä iltana äskettäin valmistuneelle urheiluareenalle (Pais Arena) saapui nelisen tuhatta juhlijaa, mikä osoitti heti juhlien alussa siirtymisen uusiin tiloihin olleen tarpeellista.

Ensimmäistä kertaa kristillisten lehtimajanjuhlien historiassa myös Israelin presidentti kunnioitti iltatilaisuutta läsnäolollaan ja omalla puheenvuorollaan. Ehtoollinen puutarhahaudalla, juhlakokonaisuuden päättänyt rukouskokous King

Pyhiinvaeltajia saapui juhlille kaiken kaikkiaan yli 5 000, lähes 80 eri valtiosta ja tämän lisäksi 1 200 kutsuvierasta, jotka osallistuivat israelilaisille suunnattuun kutsuvierasiltaan. Edellisen kerran juhlille osallistujia oli yhtä paljon vuonna 2007. Uudet tilat antavat mahdollisuuden kasvulle tulevinakin vuosina, sillä Pais-areenan kapasiteetti on 11 600 istumapaikkaa. Juhlijoiden joukossa oli reilut 200 suomalaista, Masai-heimon kuningas ItäAfrikasta, ministereitä, hallitusten virkamiehiä ja diplomaatteja läntisen Afrikan maista sekä kristittyjä parlamentaarikkoja 16 eri valtiosta. Jälleen kerran ikimuistoiset lehtimajanjuhlat koostuivat useista koskettavista elementeistä. Pais-areenalla juhlapäivät aloitettiin rukouksella ja ylistyksellä, jonka jälkeen aamunavausta seuranneissa seminaareissa kuultiin lukuisia eri puhujia, heidän joukossaan mm. ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola, Malcolm Hedding, Agnus Buchan, tri Susanna Kokkonen, Billy Wilson ja Tass Saada. Iltatilaisuudet olivat upeita musiikin, tanssin ja puheiden kokonaisuuksia. Ein Gedin illassa Sanaa julisti tri Paul Enenche Nigeriasta ja Pais-areenan avajaistilaisuudessa ICEJ:n toiminnanjohtaja tri Jürgen Bühler. 8 | MARRAS–JOU LU KU U 2014

of Kings -seurakunnan tiloissa sekä Jerusalem-marssi, johon myös pyhiinvaeltajat osallistuvat, vaikuttivat syvästi osallistujiin. Ensi vuonna lehtimajanjuhlat järjestetään 27.9.–2.10.


SIIONIN TÄHDEN EN SAATA VAIETA KIRSI ROSTAMO RADIO DEIN TOIMITUSJOHTAJA

Isäni on aina uskoon tultuaan tukenut Israel-työtä ja opettanut meitä tyttäriäkin siihen. Vaikka Israel on ollut minulle rakas, niin oma missioni on ollut kristillinen radiokanava ja sen kautta evankeliumin välittäminen suomalaisille. Tänä vuonna ICEJ:n lehtimajanjuhlilla heräsin, kun Yad Vashemin Kristittyjen ystävien osaston johtaja tohtori Susanna Kokkonen opasti meitä Vainojen museossa. Holokaustista on helppo syyttää vain yhtä miestä, mutta tohtori Kokkonen näytti museossa kammottavia julisteita, joilla juutalaisia ivattiin jo ennen Hitlerin valtaan nousua. Hitler vain vahvisti jo olemassa olevaa juutalaisvihaa, joka on ollut Euroopassa jo Rooman ajoilta lähtien. Ja on edelleen. Viime kesänä Saksassa juutalaisia haukuttiin natseiksi ja sanottiin, että heidät tulisi lähettää kaasutettaviksi. ICEJ:n lehtimajanjuhlilla pastori Andrew White, Bagdadin Anglikaanikirkosta kertoi, kuinka IS-joukot (Islamic State) surmasivat hänen seurakuntalaisiaan. Hän vetosi kristikuntaan, koska nyt ei kirkois-

ta tule sitä ääntä ja tukea, joka pitäisi tulla. Seurakuntien pitäisi osoittaa mieltään, vaatia äänekkäästi murhien lopettamista ja tukea taloudellisesti avustusjärjestöjä sekä rukoilla ja paastota. White iloitsi, että juutalaiset olivat ensimmäisinä auttamassa heitä, mutta ihmetteli surullisena, missä ovat kristityt. ”Ihmiset vaikenivat holokaustin aikana, koska juutalaisten puolustaminen oli vaarallista, mutta miten me puolustamme vaikenemista demokraattisissa valtioissa”, kysyi tohtori Kokkonen ryhmältämme. Omaatuntoani kolkuttaa. Mitä minä olen tehnyt antisemitismin vastustamiseksi ja kristittyjen vainojen loppumiseksi? Olen kuvitellut, että en voi tehdä mitään. Mutta minä voin. Voin kirjoittaa ja rohkaista kaikkia rukoilemaan ja toimimaan, voin auttaa taloudellisesti, voin käyttää ääntäni mediassa. Vaikka olen vain yksi, niin yhdessä voimme vaikuttaa maamme päättäjiin ja sen kautta kansainvälisten yhteisöjen ratkaisuihin. Kristittyjen vainojen ja antisemitismin on loputtava!

Kirsi Rostamo valmistautumassa Jerusalem-marssille.

ENSIMMÄISTÄ KERTAA ISRAELISSA ANTTI KAKRIAINEN ISON KIRJAN OPISKELIJA

Kokemus Israelista oli monella tapaa silmiä avaava kokonaisuus. Siksi en voi sanoa selkeää yhtä parasta asiaa reissusta, vaan enemmän tai vähemmän kaikki liittyy kaikkeen. Siksi suosittelen jokaiselle käymistä Israelissa. Tässä muutamia ajatuksia. Elämää Israelissa Ensimmäinen oli kokemus hyvästä vastaanotosta sekä konkreettinen kokemus demokratiasta Lähi-idässä. Vaikka ympärillä olevat valtiot tuovat oman uhkansa, on elämä Israelissa mahdollista, niin juutalaisille kuin arabeille. Vääjäämättä siinä heräsi mieleen yksipuolisuus ja epäoikeudenmukaisuus, kuinka media usein kohtelee Israelia. Yksi pysäyttävä ajatus oli myös Euroopassa pinnalla ollut antisemitismi. Mistä ihmeestä tämä johtuu? Kuinka moni muu valtio joutuu jatkuvasti todistamaan, että heillä on oikeus olla olemassa. Tähän liittyi myös kokemus siitä, kuinka yksin juutalaiset ovat näissä tilanteis-

sa. Usein, kun juttelin taksissa tai muualla paikallisten kanssa, heille ei suinkaan ollut itsestään selvää, että pidin heidän maastaan ja siunasin heitä. Se sai usein hymyn kuulijan kasvoille, jopa herkistymiseen saakka. Myös juutalaisten huono kokemus historian saatossa kristityistä nousi esille ja ymmärsin sen itse uudella tavalla kohdatessani ihmisiä. Sen tähden käytännön työ ja avustaminen on tärkeä viesti juutalaisille Kristuksen rakkaudesta. Arabiseurakunta Yksi mieleenpainuvista kokemuksista oli vierailu arabiseurakunnassa Betlehemissä. Pastori ja seurakunta ovat joutuneet useiden hyökkäysten ja uhkausten kohteeksi, mutta työ menee eteenpäin. Kun pastori kertoi uskoontulostaan, joka vapautti hänet juutalaisvihasta, johon hän kertoi kasvaneensa, näin konkreettisesti sen, mitä evankeliumi ristiinnaulitusta Kristuksesta saa aikaan. Hänen lauseensa: ”Et voi uskovaisena rakastaa juutalai9 | SANA JERUSALEMISTA

sia ja vihata arabeja, etkä voi uskovaisena vihata juutalaisia ja rakastaa arabeja” oli hyvin kuvaava. Kristuksessa olemme yhtä. Suosittelen jokaiselle käyntiä Israelissa, kokemusta on muuten vaikea täysin selittää.

Nuorisopastori Antti Kakriaisen matka Israeliin oli silmiä avaava kokemus.


OPETUS

VIHAN ALTA IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN KARI O. NIEMI ICEJ:N SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA

”Niin Israel asettui Sittimiin. Ja kansa rupesi irstailemaan Mooabin tyttärien kanssa. Nämä kutsuivat kansaa jumaliensa uhreille, ja kansa söi ja kumarsi heidän jumaliansa. Kun Israel näin antautui palvelemaan Baal-Peoria, syttyi Herran viha Israelia kohtaan” (4. Moos. 25:1-3). Minä olen Herra, sinun Jumalasi Jumala oli kyllin selvästi kertonut israelilaisille, että heidän tuli palvella vain yhtä Jumalaa. Hän sanoi: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani” (2. Moos. 20:2,3). Sielujemme vihollinen, Lucifer, on kautta historian halunnut tuon palvonnan, joka kuuluu yksin Jumalalle. Ja Raamattu osoittaa, ettei tämäkään riitä hänelle, vaan hän haluaisi myös Jumalan lankeavan eteensä. Paholainen sanoi Jeesukselle: ”Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua” (Matt. 4:9).

Eroon Sanasta, eroon Jumalasta Jo aikojen alusta paholainen on pyrkinyt kyseenalaistamaan Jumalan Sanan auktoriteetin. Jumala oli antanut Aadamille ja Eevalle selkeät ohjeet siitä, kuinka yhden paratiisin puun hedelmää ei saanut nauttia. Mielenkiintoista, ettei tuo valtava jumalallisen siunauksen kehto ollut täysin vapaa paholaisen läsnäololta, ja niinpä eräänä päivänä Eevalle esitettiin kysymys: ”Onko Jumala todellakin sanonut” (1. Moos. 3:1). Ensimmäinen pariskunta söi kielletyn puun hedelmää, jonka seurauksena synti tulvahti maailmaan. Raamatun mukaan tuona surullisena päivänä ihminen kuole1 0 | M ARRAS –JOU LU KU U 2014

malla kuoli (1. Moos. 2:17). Ensinnäkin fyysinen kuolema tuli osaksi ihmiselämää. Toisekseen tämän lankeemuksen kautta koko ihmiskunta kuoli myös hengellisesti eli joutui eroon Jumalasta (Room. 5:15). Tiedämme, että synnin palkka on kuolema (Room. 6:23). Toisinaan synnin seuraamusten antaessa odottaa itseään, ihmiset saavat rohkeutta jatkaa syntielämäänsä, mutta v��� äärin tekemisellä on aina seurauksensa. Synti kolkuttelee myös meidän sydäntemme ovella, mutta voimme voittaa sen noudattamalla Jumalan Sanaa. Psalmin kirjoittaja kysyy: ”Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että


hän noudattaa sinun Sanaasi” (Ps. 119:9). Israelilaisten epäjumalanpalvelus sai Jumalan vihan syttymään ja tätä syntiä seurasi hirvittävä rangaistus: Ja Herra sanoi Moosekselle: ”Ota kaikki kansan päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vasten aurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista” (4. Moos 25:4). Suruton elämä Huolimatta Jumalan vihasta, joka oli kohdannut israelilaisia, muuan mies toi israelilaisten leiriin midianilaisen naisen, Mooseksen ja kaiken seurakunnan nähden, kun nämä olivat itkemässä ilmestysmajan ovella (4. Moos. 25:6). Kun olisi pitänyt tehdä parannusta, tämä mies jatkoikin syntielämäänsä täysin suruttomana! Kuinka sokea ihminen voikaan olla! Raamattu kertoo: ”Kun Piinehas, pappi Aaronin pojan Eleasarin poika, näki sen, nousi hän kansan keskeltä ja otti keihään käteensä ja seurasi tuota Israelin miestä makuusuojaan ja lävisti heidät molemmat, Israelin miehen ja sen naisen, vatsan kohdalta. Silloin taukosi israelilaisilta vitsaus” (4. Moos. 25:7,8). Takaisin Jumalan yhteyteen Tottelemattomuus Jumalan Sanaa kohtaan, siis synti, veti ensimmäisen pariskunnan välityksellä koko ihmiskunnan ylle Jumalan vihan, mutta Jeesus kuoli puolestamme, jotta pääsisimme Jumalan vihan alta iankaikkiseen elämään. Profeetta Jesaja kirjoittaa kärsivästä Herran palvelijasta: ”Niin kuin monet kauhistuivat häntä – sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo” (Jes. 52:14).

” JEESUS TOIMITTI SYNTIEN SOVITUKSEN KOKO MAAILMALLE JA MAHDOLLISTI MEILLE PALUUN JUMALAN YHTEYTEEN. ” sus, Jumalan Poika, niin…käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan” (Hepr. 4:14,16). Rauhan liitto Totesimme jo, että syntielämällä on seuraamuksensa, mutta niin on myös vanhurskaalla elämäntavalla, ja Sananlaskujen kirjassa meitä kehotetaankin kiivailemaan aina Jumalan pelon puolesta (Snl. 23:17). Juuri näin Piinehas teki, ja Jumala käski Mooseksen sanoa Piinehaalle: ”Katso, minä teen hänen kanssansa liiton hänen menestymiseksensä. Ja se tulee hänelle ja hänen jälkeläisillensä ikuiseksi pappeuden liitoksi, koska hän kiivaili Jumalansa puolesta ja toimitti sovituksen israelilaisille” (4. Moos. 25:12,13). Jumala teki ikuisen liiton Piinehaan kanssa hänen menestymiseksensä. Englanninkielinen käännös puhuu rauhan liitosta. Suloinen yhtymäkohta löytyy Hesekielin kirjasta, jossa kerrotaan: ”Ja minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin; hän on kaitseva heitä ja oleva heidän paimenensa. Ja minä, Herra, olen heidän Jumalansa, ja minun palvelijani Daavid on ruhtinas heidän keskellänsä. Minä, Herra, olen

Jeesus, surmattiin raa´asti Golgatan keskimmäisellä ristillä. Matteus kirjoittaa: ”Ja he sylkivät häntä, ottivat ruovon ja löivät häntä päähän. Ja kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä vaipan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi” (Matt. 27:30,31). Johannes puolestaan lainaa Vanhan testamentin kirjoitusta ja toteaa: ”He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet” (Joh. 19:37). Jeesus toimitti syntien sovituksen koko maailmalle ja mahdollisti meille paluun Jumalan yhteyteen. Heprealaiskirjeen kirjoittaja vahvistaa, että kerran uhrattuna Hän otti pois monien synnit (Hepr. 9:28) ja toteaa toisaalla, että Hänestä on tullut ylimmäinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti (Hepr. 6:20). ”Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jee11 | SANA JERUSALEMISTA

puhunut. Ja minä teen heidän kanssansa rauhan liiton; minä lopetan maasta pahat eläimet, niin että he asuvat turvallisesti erämaassa ja nukkuvat metsiköissä; ja minä teen siunatuiksi heidät ja kaiken, mitä minun kukkulani ympärillä on, ja vuodatan sateen ajallansa – ne ovat siunauksen sateita” (Hes. 34:23–26). Ja vielä: ”Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton – se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa – istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti” (Hes. 37:21,26). Iankaikkinen elämä Jeesuksessa ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä” (Joh. 3:36). Jeesuksen täytetyn ja täydellisen työn ansioista Jumalan viha on tauonnut, vaikka emme vielä näe sen täydellistä ilmenemistä. Jeesuksessa olemme jo nyt osallisia iankaikkisesta elämästä, ja Hänessä vaeltaessamme voimme odottaa ihmeellistä ja toivorikasta jumalallisen rauhan täyttämää tulevaisuutta.


ISRAEL

ISRAEL - SIUNAUS MAAILMALLE ABIGAIL KLEIN LEICHMAN ISRAEL21C

Hyvästit tikeille ja niiteille Mikäli uusi israelilainen tuote saa hyväksynnän markkinoilla, saavat kirurgit mullistavan apuvälineen käyttöönsä, jolla leikkaushaavat saadaan paikattua ilman arpia. Keisarinleikkaukseen joutuvat naiset hyötyisivät todennäköisesti ensimmäisinä tästä mullistavasta keksinnöstä, jolla leikkaushaavat pystytään sulkemaan ilman tikkejä ja niittejä. Uusi tekniikka lupaa myös vähentää infektioita ja arpia. BioWeld1 on tuotemerkki, jonka IonMed on kehitellyt viiltohaavojen sulkemiseen kylmää plasmaa käyttämällä. Tuote toisi apua arpikudoksen muodostumiseen, verenvuodon kontrolloimiseen, desinfiointiin ja syöpäsolujen tuhoamiseen. Toimenpide kestää muutamia minuutteja, sulkee haavan kokonaan, jättää minimaalisen määrän arpia tai tuskallisia tikkejä, eikä vaadi monimutkaista koulutusta. ”Kukaan ei ole tehnyt tätä aikaisemmin – eikä kylmää plasmaa vielä käytetä lääketieteessä”, IonMedin toinen keksijä Ronen Lam sanoo. Yhtiö odottaa tuotemerkin hyväksyntää Euroopasta tämän vuoden loppuun mennessä.

Israel taistelee ebolan leviämistä vastaan Vastauksena YK:n, Maailman terveysjärjestön WHO:n, Yhdysvaltojen ja monien muiden maiden hallitusten vetoomukseen Israel lähettää yli miljoonan shekelin, eli yli 200 000 euron arvosta lääkintätarvikkeita ja asiantuntijoita Afrikkaan taistelemaan Ebola-viruksen leviämistä vastaan. Ebola on maaliskuusta lähtien vaatinut jo yli 5 100 ihmisen hengen ja tartuttanut marraskuun puoliväliin mennessä lähes 9 000 ihmistä. Monia Israelin avustusjärjestöjä työskentelee LänsiAfrikan tartunta-alueilla hoitamassa virukseen sairastuneita. Israelin puolustusministeriö on ilmoittanut, ettei se lähetä kenttäsairaaloita Liberiaan ja Sierra Leoneen Israelin työntekijöiden terveyden vaarantumisen vuoksi. Israel vastaa tarpeeseen yhtä tarpeellisella tavalla eli ennalta ehkäisemisellä. ”Tarkoituksemme on hyödyntää kokemustamme ensiavusta maissa, jotka ovat rajanaapureita niiden maiden kanssa, joihin epidemia on levinnyt. Tällä tavalla epidemian leviäminen muualle Afrikkaan voidaan ehkäistä”, Israelin ulkoministeriön kehitysyhteistyön varatoimitusjohtaja Gil Haskel selitti. ”Meillä on kokemusta liikuteltavista klinikoista ja ensiapuasemista, ja juuri siinä me haluamme tarjota apuamme. Päätimme, että olemme tehokkaampia viruksen leviämisen ennaltaehkäisemisessä”, jatkoi Haskel. Afrikkaan lähetetään kolme liikuteltavaa ensiapuasemaa maihin, joissa Ebola-tartuntojen vaara on suurin. Jokainen ensiapuasema on varustettu kymmenellä sängyllä. Asemien mukana menee teknikkoja, jotka pystyttävät ensiapuasemat ja kouluttavat paikallisen henkilökunnan käyttämään niitä. Lisäksi lähetetään yksi lääkäri ja hoitaja, jotka ohjeistavat paikalliset lääkärit ja hoitajat ehkäisemään taudin leviämistä.

1 2 | M ARRAS –JOU LU KU U 2014


Tiesitkö? > Israelissa on suurin määrä uusia aloittavia yrityksiä väkilukuun suhteutettuna. Absoluuttisesti mitattuna aloittavia yrityksiä on enemmän kuin missään muussa maassa, lukuun ottamatta Yhdysvaltoja.

Israelilainen vesiasiatuntija vieraili kuivuudesta kärsivässä Kaliforniassa Tunnettu vesiasiantuntija professori Eilon Adar vieraili Kaliforniassa jakamassa tietämystään ja kokemuksiaan niukkojen vesivarojen käyttämisestä. Adar kiersi itäisen rannikon vesilaitoksia yhdessä Kalifornian osavaltion- ja alueellisten asiantuntijoiden kanssa. Vierailu on osa historiallista teknologianjakamissopimusta, jonka Kalifornian kuvernööri Edmund G. Brown Jr. ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu allekirjoittivat viime vuonna. ”Israel on menestyksekkäästi tehnyt itsestään riippumattoman vesivarojen suhteen”, Kalifornian luonnonvarojen toimiston assistentti John Laird totesi. ”Koska Kalifornian ilmasto on hyvin samankaltainen kuin Israelin, Kalifornia hyötyy suuresti professori Adarin ja Ben-Gurionin yliopiston tutkijoiden tieto-taidosta, kun suunnittelemme parempia tapoja veden hallinnoimisessa, erityisesti ankarina kuivuusjaksoina.” ”Jos me olemme onnistuneet voittamaan vesiongelmat Israelissa, Lähi-idässä, ne voidaan voittaa lähes missä tahansa muuallakin”, Adar kommentoi. ”On kuitenkin huomioitava, että vedenkäsittelyä parantaakseen ja tehostaakseen, Kalifornian vesilaitosten täytyy lisätä koordinointia ja yhteistyötä veden käytössä ja hoitamisessa.”

> Ensimmäinen tietokonevirusten torjunta ohjelma kehitettiin Israelissa vuonna 1979. > Israelissa kehitetty algoritmi mahdollisti sen, että NASA pystyi lähettämään kuvia Mar sista. > Israelissa kehitetty seljanmarjauute on yksi Yhdysvalloissa parhaiten myyvistä flunssaa ennaltaehkäisevistä lääkkeistä. > Israelilaiset lääkintätiimit kouluttavat etio pialaisia lääkäreitä taistelemaan AIDS:ia vastaan. > Israelilaisten käynnistämä projekti on mer kittävästi vähentänyt etiopialaisten lasten AIDS-kuolleisuutta. > Israelissa suoritetaan eniten yliopistotutkin toja väkilukuun suhteutettuna. > Israelissa on kolmanneksi eniten yrittäjyyttä – sekä maailman eniten naisyrittäjyyttä ja yli 55 vuotiaita yrittäjiä. > Norjan saamelaiset kääntyivät Jerusalemin heprealaisen yliopiston puoleen oppiakseen, kuinka elvyttää perinteinen kielensä. > Vuosina 1984 ja 1991 Israel lennätti yhteensä 22 000 vaarassa olevaa Etiopian juutalaista turvaan Israeliin. > Viikon ikäinen irakilainen vauva tuotiin Is raeliin hoitoon teho-osastolle, jossa hänen synnynnäinen sydänvikansa korjattiin. >

Israelilaiset ovat auttaneet nigerialaisia maanviljelijöitä kehittämään puutarhanviljely järjestelmän, jota kutsutaan Afrikan markkinapuutarhaksi (AMG).

> Yli 1 200 syyrialaista naista, miestä ja lasta ovat ylittäneet Syyrian ja Israelin välisen rajan helmikuusta 2013 lähtien tullakseen ilmaiseen sairaalahoitoon israelilaisiin sairaaloihin – siitäkin huolimatta, että Syyria pitää Israelia vihollismaana.

13 | SANA JERUSALEMISTA


RAUHANPROSESSI

PALESTIINAN VALTION TUNNUSTAMISESTA VARPU HAAVISTO ICEJ:N SUOMEN OSASTON HALLITUKSEN JÄSEN Ruotsin uusi hallitus tunnusti lokakuussa Palestiinan valtion. Tämä käynnisti keskustelun aiheesta myös Suomessa. Suomen poliittinen johto ilmoitti, ettei Suomi tule seuraamaan Ruotsia tässä päätöksessä. Presidentti Niinistön mukaan Suomi kannattaa kahden valtion periaatetta Lähi-idäs-

sä, mutta tämä edellyttää valtioiden välistä sopua. Tähän asti demokraattiset länsimaat ovat seisseet yhtenäisinä sen takana, että Oslossa vuonna 1993 aloitetun rauhanprosessin periaatteista pidetään kiinni, mutta nyt Ruotsin hallituksen kannan takia tämä on asetettu kyseenalaiseksi. 1 4 | M ARRAS –JOU LU KU U 2014

Oslossa aloitettu rauhanprosessi on asteittainen suunnitelma, jolla Palestiinan valtio Israelin rinnalla tulisi mahdolliseksi. Molemmat osapuolet – sekä israelilaiset että palestiinalaiset – sitoutuivat etenemään suunnitelman mukaisesti. Sopimuksen perusteella Israel antoi Jasser


” YLEISESTI LEVINNYT HARHALUULO ON, ETTÄ VUODEN 1948 SODAN ASELEPOLINJA OLISI KANSAINVÄLISESTI TUNNUSTETTU RAJA. ” Arafatin johtamalle terroristijärjestö PLO:lle mahdollisuuden siirtyä palestiinalaisalueille rakentamaan rauhanomaista itsehallintoa. Suunnitelman ensimmäisessä vaiheessa palestiinalaiset sitoutuivat luopumaan terrorista ja siihen kiihottamisesta, ja Israel sitoutui tätä vastaan luovuttamaan asteittain alueita palestiinalaisten valvontaan. Samalla osapuolet sopivat, että alueen juutalaiskylien ja ulkoisten rajojen turvallisuus on Israelin vastuulla. Prosessin piti edetä vaihe vaiheelta siten, että ensimmäisen vaiheen onnistuttua ja luottamuksen kasvettua siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Onnistuneen prosessin lopputulos olisi rauhansopimus, ja vasta tässä vaiheessa sovittaisiin rajoista ja juutalaisasutuksen asemasta (so. siirtokunnista). Yleisesti levinnyt harhakäsitys on, että vuoden 1948 sodan aselepolinja olisi kansainvälisesti tunnustettu raja Israelin ja mahdollisen tulevan palestiinalaisvaltion välillä ja että palestiinalaisilla olisi legitiimi oikeus valtioon aselepolinjan mukaisin rajoin. Tuo ns. ”Vihreä linja” syntyi, kun Israelin itsenäistymisen jälkeen ympäröivät arabimaat hyökkäsivät sen kimppuun tuhotakseen vastasyntyneen valtion. Sota päättyi aselepoon, koska yksikään arabimaa ei suostunut solmimaan rauhaa Israelin kanssa. Vuoden 1948 aselepolinjat eivät ole minkään tahon tunnustamia rajoja, ja palestiinalaishallinto on sitoutunut kansainvälisissä sopimuksissa neuvottelemaan rajoista solmiessaan pysyvän rauhan Israelin kanssa. Oslossa erityisesti sovittiin, etteivät osapuolet pyri yksipuolisiin ratkaisuihin, jotka ohittavat neuvottelut ja sopimukset toisen osapuolen kanssa. Tämä on linjassa myös sen kanssa, mitä ”kvartetti” – EU, YK, USA ja Venäjä – ovat aikaisemmissa kannanotoissaan painottaneet: että palestiinalaishallinnon tulee sitoutua väkivallattomuuteen ja Israelin tunnustamiseen, että aiemmin tehtyjä sopimuksia tulee kunnioittaa, ja että kahden valtion

ratkaisun pitää olla osapuolten neuvottelema ja hyväksymä. Viimeiset viisi vuotta palestiinalaishallinto on asettanut esteitä neuvotteluille vaatimalla Israelia jo ennakolta suostumaan palestiinalaisten sanelemiin lopputuloksiin ehtona neuvottelujen jatkamiselle. Myös tämä on vastoin Oslon periaatteita, joiden mukaan osapuolet eivät pyri ennakolta päättämään neuvottelujen lopputuloksesta. Viimeisimpänä yrityksenä neuvottelujen kiertämiseksi palestiinalaishallinto on lähtenyt hakemaan kansainvälisillä areenoilla yksipuolista valtion tunnustamista, joka jättäisi huomiotta Israelin tarpeet. Valtion tunnustaminen tässä vaiheessa antaa palestiinalaisille vapaat kädet jatkaa terrorisotaa Israelia vastaan, ja tähän juoneen Ruotsin hallitus on nyt päättänyt lähteä mukaan. Oslon prosessin ensimmäisen vaiheen epäonnistumisesta ei ole epäselvyyttä. Palestiinalaishallinto levittää avoimesti ajatusta intifadasta ja terrori-iskuista Israelia vastaan. Sen koulukirjat, lastenohjelmat, televisioidut moskeijasaarnat ym. levittävät juutalaisvastaisuutta ja aatetta Israelin tuhoamisesta. Israel toteutti sovitusti alueiden luovutuksia palestiinalaishallinnolle, mutta tämä kehitys pysähtyi 1990-luvun puolivälissä alkaneeseen itsemurhaterroriin, joka pakotti Israelin kiristämään turvatoimia ja rajoittamaan vapaata liikkumista. Terrorista huolimatta Israel luovutti vuonna 2005 koko Gazan alueen palestiinalaishallinnolle. Palestiinalaishallinnon johdossa on tällä hetkellä Fatahin ja Hamasin yhteishallitus. Hamas on EU:n luokittelema terroristijärjestö, joka julistaa peruskirjassaan tavoitteekseen islamin lipun nostamisen Palestiinan joka kolkan ylle – tällä tarkoitetaan koko Israelia. Palestiinalaishallinnon harjoittaman vihakasvatuksen tulokset näkyvät Ramallahissa toimivan politiikan tutkimuskeskuksen syyskuussa julkaisemassa mielipidemittauksessa. Tutkimuksen mukaan palestiinalaisten seuraavien vaalien voittaja on 15 | SANA JERUSALEMISTA

Hamas, yli 80 % palestiinalaisista kannattaa terroria Israelia vastaan, 65 % luottaa Iranin, Turkin ja Qatarin tukeen ja vain 10 % mielestä tärkein päämäärä on luoda demokraattinen poliittinen systeemi.1 Euroopan yhteisö antoi vuonna 1991 julistuksen periaatteista, joita se noudattaa tunnustaessaan uusia valtioita. Julistus annettiin, kun Euroopan alueelle oli syntymässä uusia valtiota neuvostojärjestelmän hajottua. Julistuksen mukaan periaatteita ovat mm. ihmisoikeuksien, lain ja demokratian kunnioitus, alueella asuvien etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen ja rauhanomainen sopiminen rajoista naapurivaltioiden kanssa.2 Näistä periaatteista olisi syytä pitää kiinni edelleen. Palestiinalaishallinto ei toteuta mitään näistä kriteereistä. Demokraattisia vaaleja ei ole pidetty sitten vuoden 2006, poliittisia toisinajattelijoita vainotaan ja kidutetaan, korruptio rehottaa, uskonnollisia vähemmistöjä, kuten kristittyjä vainotaan ja juutalaisten olemassaoloa palestiinalaisvaltiossa ei sallittaisi lainkaan – jo nyt juutalaiselle on hengenvaarallista eksyä palestiinalaishallinnon valvomille alueille. Ruotsin hallitus on päättänyt ruveta tukemaan projektia, jonka tuloksena on palestiinalaisten omien mielipidemittausten mukaan terrorijärjestön hallitsema islamilainen valtio ja tavoitteena islamin lipun kohottaminen koko alueen ylle. Tämän askeleen naapurimaamme on päättänyt ottaa aikana, jolloin koko sivistyneen maailman pitäisi toimia yhdessä pysäyttääkseen islamilaisen terrorivaltion leviämisen Lähi-idässä.

1. Palestinian Center for Policy and Survey Research: Palestinian Public Opinion Poll No -53press releases, 29.9.2014 2. Declaration on the ‘Guidelines on the Recognition of New States in Eastern Europe and in the Soviet Union’, 16.12.1991 (European Journal of International Law)


ARISE

ARISE MAAILMALLA JANI SALOKANGAS ICEJ:N NUORTEN AIKUISTEN ARISE-TYÖN KANSAINVÄLINEN JOHTAJA

TOIMINTA THAIMAASSA Thaimaassa lokakuussa järjestetyllä Arise-puhujakiertueella ylistettiin, naurettiin, itkettiin ja opetettiin Jumalan sanaa. Tilaisuuksiin saapui niin aikuisia, lapsiperheitä, kuin nuoriakin. Kaikenikäset olivat hyvin edustettuina, kun Arise-työn johtaja Jani Salokangas palveli seurakuntia ja perheleiriä. Kiertueen järjesti ICEJ:n Thaimaan osasto. Thaimaan seurakunta on varsin pieni maan asukaslukuun verrattuna, mutta kasvua on näköpiirissä. Monet seurakunnat ovat kokeneet nopeaa kasvua ihmeellisillä tavoilla. ”Aloimme rukoilemaan johdonmukaisesti kaupunkimme ja Israelin puolesta, ja saimme nähdä seurakuntamme kasvavan 60 hengen seurakunnasta yli 200 jäsenen seurakunnaksi. Tämä on ihme Thaimaassa”, kertoi yksi Srirachan helluntaiseurakunnan johtajista, Voranee Pattrakulchai. Jumalan voima oli kosketeltavissa monissa tilaisuuksissa, joissa seurakuntaa haastettiin lähtemään mukavuusalueelta tavoittamaan ihmisiä “seinien” ulkopuolelle. Arise-työn tavoitteena onkin rohkaista nuoria elämään uskoaan, eikä pelkästään tyytyä puhumaan siitä. Jani Salokangas haastoi Bangokin seurakunnan nuoria elämään täysillä Jeesukselle. ”Uskon, että jos nuoret astuisivat elämään uskoaan joka päivä, niin moni huomaisi nopeasti, että uskonelämä on kaikkea muuta kuin tylsää, harmaata tai sahanpurua. Kun luen Mooseksen, Daavidin tai Jeesuksen elämäntarinoita, niin en näe niiden olleen harmaita tai tarkoituksettomia vaelluksia. Miksi uskoisimme meidän elämämme olevan sellaista? Elä täysillä Jeesukselle, niin Jeesus antaa sinulle uskomattoman seikkailun elämääsi, josta ei puutu iloa, kipua ja voittoja”, kertoi Jani nuorille.

Ylhäällä: Nuorisokonferenssin osanottajia. Alhaalla: Ylistysryhmän laulaja oli innoissaan nuorisokonferenssista.

Thaimaan seurakuntien nuoret ovat herätyksen porteilla. Monien seurakuntien nuoret palvelevat intohimoisesti vähäosaisten ja orpojen kanssa. Tällä tavalla seurakunnan nuoret ovatkin päässeet hoitamaan Thaimaan yhteiskunnan syvimpiä haavoja. Monet korkeasti koulutetut nuoret ovatkin alkaneet voimakkaasti tukemaan yritystensä tuotoilla seurakunnan sosiaalisia ohjelmia. ”Jumala on antanut minulle viisautta rakentaa menestyvän yrityksen ja samalla tiedän, että tämä yritys ei ole minun, vaan Jeesuksen. Haluan yritykseni varoilla olla tekemässä hyvää yhteiskunnalleni ja samalla voimauttaa paikallisia nuoria palvelemaan niitä, kenet yhteiskuntamme on unohtanut”, kertoi yrittäjä Jaw Jan. Arise-työn suora, mutta syvällinen sanoma tuntuukin menevän läpi ikään katsomatta. Sen raikas, välillä humoristinen, mutta myös hyvin raamattukeskeinen sanoma saa monet kuulijat pohtimaan omaa elämäänsä ja myös sitä, mitä he oikein ajattelevat Israelista. Sanoma sai voimakasta vastakaikua, sillä kymmenet halusivat uudistaa elämänsä Jeesuksen kanssa ja monet nuoret halusivat ensimmäistä kertaa elämässään kuulla enemmän maasta nimeltä Israel. 1 6 | M ARRAS –JOU LU KU U 2014


VIERAILULLA SAKSASSA JA NORJASSA Syyskuussa Arise vieraili Saksassa ja Norjassa. Norjassa tavoitettiin nuoria ja nuorten aikuisten johtajia. Tilaisuuksia pidettiin paikallisissa seurakunnissa. Monet ihmiset ottivat haastavan sanoman vastaan ja uudistivat suhteensa Jumalan kanssa. Norjan ICEJ:n vaikutusala on kasvussa ja Arise haluaa olla tässä eturintamassa mukana. Saksassa Arise-työn kansainvälinen johtaja Jani Salokangas saarnasi ”Code Red”-konferenssissa 10 000 nuorelle aikuiselle. Arise loi suhteita moniin Euroopan nuoriin ja nuorten aikuisten johtajiin, joilla on vaikutusvaltaa omassa lähipiirissään. Arise järjesti myös seminaarin, jossa mentiin syvemmälle Jumalan suunnitelmassa henkilökohtaisella tasolla sekä maailmaa että Israelia koskien. Yli 300 nuorta lupautui rukoilemaan Israelin puolesta säännöllisesti. Seminaarin aikana useat nuoret vastasivat haastavaan sanomaan ja uudistivat suhteensa Jumalan kanssa. Jumalan voimallinen käsi oli konferenssin yllä ja sadat ihmiset antoivat elämänsä Jeesukselle. Jumala liikkuu Euroopan keskellä ja tämänkaltaiset konferenssit ovat elävä todiste siitä, että nuoret ihmiset janoavat Jeesusta.

Jani Salokangas haastoi nuoria rukoilemaan Israelin puolesta.

17 | SANA JERUSALEMISTA


KOUVOLA

TERVEISIÄ LEHTIMAJANJUHLILTA Jerusalemin kristillisten lehtimajanjuhlien jälkimaininkeja vietettiin Kouvolassa marraskuun alussa. Sadat juhlijat saapuivat ICEJ:n Suomen osaston järjestämään Terveisiä lehtimajanjuhlilta – tapahtumaan, joka toteutettiin sekä Kouvolan helluntaiseurakunnan että Kouvolan luterilaisen seurakunnan tiloissa. ������ Juhlijoita saapui eri puolilta Suomea, Jyväskylästä jopa yhteisellä linja-autokuljetuksella. Kaksipäiväinen tapahtuma alkoi perjantaina, jolloin nuoriso kokoontui kuulemaan kansainvälisen Arise-työn johtajan Jani Salokankaan julistusta ja ylistämään Jumalaa ICEJ:n luovan osaston johtajan Ray Ramirezin johdolla. Ray Ramirezin kanssa musisoi Suomesta koottu ylistysryhmä, joka vastasi tilaisuuksien musiikillista elementeistä yhdessä viulutaiteilija Serguei Popovin kanssa. Perinteet näyttävät siirty-

vän Popovien perheessä, sillä juhlayleisö sai kuulla myös viulisti Tim Popovin tulkintaa. Popovin perheen osuutta täydensi balettitanssija Helena Popov.

ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola.

Lauantaipäivän sananjulistuksesta vastasivat ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola ja Seinäjoen helluntaiseurakunnan pastori Martti Kallionpää. Ketola rohkaisi kuulijoita elämään uskossa ja vastustamaan lujina paholaista. Kallionpään raamattutunnin aiheena oli Daniel ja hänessä vaikuttanut erinomainen henki. Suuri Israel-juhla päättyi Israelin ylle lausuttuun Herran siunaukseen sekä yhdessä laulettuun Israelin kansallislauluun, Hatikvaan. Ja perinteiseen tapaan, aivan lopuksi juhlakansa sai mahdollisuuden karkeloida heprealaisen musiikin tahdissa.

Pastori Martti Kallionpää.

Ylistyksestä vastasi Suomesta koottu ylistysryhmä Ray Ramirezin johdolla. Mukana myös viulutaitelija Serguei Popov. HELSINKI

KIITOSJUHLA TEMPPELIAUKION KIRKOSSA Jukka Leppilampi

Vuosi 2014 on ollut juhlavuosi, sillä ICEJ on toiminut Suomessa jo 30 vuoden ajan. Maaliskuussa Seinäjoella vietettyjen syntymäpäiväjuhlien lisäksi järjestettiin lokakuun lopussa Helsingissä Temppeliaukion kirkossa kiitosjuhla. Muutama sata kuulijaa sai kuulla upeita musiikkiesityksiä, Israelin Suomen suurlähettilään tervehdyspuheen sekä onnittelutervehdyksiä videon välityksellä Jerusalemista. Uudella Mercy-äänitteellä esiintyvistä artisteista kiitosjuhlassa esiintyivät Serguei Popov, Jukka Leppilampi, Ulla & Pete, Lasse Heikkilä, Anni Kaisa Ojala, Liisa Moliis-Niininen sekä joukko virolaisia muusikoita. Juhlan juonsivat Sarita ja Benjamin Hokkanen. Tämä heprealaisen musiikin kokoelmalevy on tilattavissa ICEJ:n Suomen osaston toimistosta.

1 8 | M ARRAS –JOU LU KU U 2014


ESPOO

SUURI ISRAEL-JUHLA TAPIOLA-SALISSA Balfourin julistuksen vuosipäivänä 2.11. 2014 lukuisat suomalaiset Israel-ystävyysjärjestöt yhdistivät voimansa suuressa Israel-juhlassa Espoon kulttuurikeskuksen Tapiola-salissa. Juhlapuhujaksi oli kutsuttu Anat Gold Israelista, joka edusti yhtä maailman vanhimmista ekologisista järjestöistä, vuonna 1901 perustettua ��� Ke-

ren Kayemeth LeIsraelia. Lipunmyynnistä kertyneet varat kohdennetaan järjestön tekemään metsänistutus- ja luonnonsuojelutyöhön Israelissa. Juhlaan toivat tervehdyksensä myös sisäministeri Päivi Räsänen ja Israelin Suomen suurlähettiläs Dan Ashbel, jol-

ta kuultiin katsaus Israelin nykytilanteeseen. Juhlan musiikillinen osuus koostui ladino-yhtye Sheine Iten lauluista, joka vei kuulijat monikulttuuriselle matkalle flamencon, ������������������� klezmerin ja israelilaisen musiikin myötä.

Ylhäällä vasemmalla: Ladino-yhtye Sheine Ite. Ylhäällä oikealla: Anat Gold Israelista. Alhaalla vasemmalla: Sisäministeri Päivi Räsänen. Alhaalla oikealla: Israelin Suomen suurlähettiläs Dan Ashbel tulkkinaan Pasi Turunen. 19 | SANA JERUSALEMISTA


VIERASKYNÄ

ONKO ISRAEL AINA OIKEASSA? HANNU TAKKULA

“En ymmärrä sinun ja monien muiden Israel-ystävien toimintaa. Tekipä Israel mitä tahansa, niin aina te olette puolustamassa sitä ja selittelemässä median epäoikeudenmukaisuutta. Eikö Israel sitten koskaan toimi väärin vaan onko sen poliitikkojen ja hallituksen kaikki toimet aina vain hyviä ja sallittuja?”

nien mielissä totuuden aseman. Meidän eurooppalaisina tulisi tässä tilanteessa voimakkaasti puolustaa demokratiaa, ihmisoikeuksia, mielipiteenvapautta sekä oikeusvaltioperiaatteita. Nämä arvot ovat yksi keskeinen perusta sille, mikä meistä tekee Israelin ystäviä. Euroopan unionin jäsenmaat ja Israel jakavat saman arvopohjan.

Tämä on suora lainaus hiljattain saamastani palautteesta, kun otin kantaa Ylen Radioateljeen “Kolme ghettoa – Gaza, Beirut, Varsova” ohjelmaan. Tuo ohjelma itsessään, kuunteli sitä sitten millä korvalla tahansa, oli hyvin antisemitistinen ja selvästikin tarkoituksellisesti. En kuitenkaan mene sen käsittelyyn tässä artikkelissa, vaan pohdin tuota palautteena saamani kysymystä; ”Eikö Israel koskaan toimi väärin”, sillä uskon monen muunkin Lähiidän asioita aktiivisesti seuraavan Israelin ystävän kuulleen samanlaisia väittämiä.

Israel ja sen päätöksentekijät tekevät siis virheitä ja vääriä valintoja, niin kuin muidenkin maiden valtaapitävät. Valta ja vastuu asioiden korjaamiseen on maan kansalaisilla, israelilaisilla. Tämä tapahtuu demokratiassa vapaiden vaalien kautta, jossa kansalaiset käyttävät äänioikeuttaan. Israelin on myös suojeltava omaa siviiliväestöään ja yhteiskuntaansa. Niin tekevät muutkin demokraattiset oikeusvaltiot. Tämä tarkoittaa sitä, että maan ulkopuo-

lelta tulevalle terrorille eikä rikoksille itsenäisen maan sisälläkään voi olla sijaa. Oikeusjärjestelmän on myös toimittava. Tästä Israelilla on kansainvälisten lakien ja asetusten pohjalta oikeus ja velvollisuus pitää kiinni. Tätä oikeutta on myös meidän syytä puolustaa. Israelin tukemisessa on ensisijaisesti siis kysymys demokraattisen järjestelmän, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion arvojen puolustamisesta. Israel on oikeassa halutessaan rauhaa, ja puolustaessaan jokaisen kansalaisensa koskemattomuutta ja oikeutta hyvään elämään. Tämä suuri periaatteellinen linja on hyvä muistaa myös irrallisten ”oikein väärin” väittelyiden yhteydessä, jossa mielikuvat ja valheet tahtovat liian usein peittää alleen tosiasiat.

Heti alkuun on todettava, että totta kai niin Israelin kuin muidenkin maiden poliitikot, hallitus ja johtajat tekevät virheitä ja vääriä valintoja. Seuraamalla aktiivisesti Israelin politiikkaa, tämän voi huomata hallituksen ja opposition välisestä keskustelusta ja lukea sanomalehdistä. Erilaiset mielipiteet kuuluvat demokratiaan, ja Israel on ainoa demokratia Lähi-idässä. Mutta valitettavasti näyttää vain olevan niin, että tuo Israeliin kohdistuva arvostelu on täysin toisen tyyppistä kuin vaikkapa Suomen tai Ruotsin hallituksen arvostelu. Israelia kohtaa hyökätään juutalaisvaltio Israel-näkökulmasta, jossa yksittäisistä äärimielipiteistä tehdään yleistyksiä, ja niitä vahvistetaan irrationaalisella inhoamisella, tai täysin todellisuudesta irrallaan olevilla räikeillä mielikuvilla ja vertauksilla, kuten yhtäläisyyksillä apartheid -politiikkaan. Edellä mainitsemastani asenteellisuudesta johtuen, uutisointi Israelista nousee eri valoon. Kun katsotaan historiaa ja kansainvälisen oikeuden päätöksiä, niin kenellekään ei niiden valossa tulisi olla epäselvää Israelin olemassa olon oikeutuksesta. Kuitenkin tuo legitiimi oikeus on koko ajan ikään kuin kysymyksen alla, koska valheelliset kertomukset ovat saavuttaneet mo-

TILAUKSET: www.israelmaailmankeskipisteessa.info Israel maailman keskipisteessä -DVD tarjoaa katsojalleen tunnin mittaisen informatiivisen ”elämysmatkan” maan läpi.

2 0 | M ARRAS –JOU LU KU U 2014


AILA NUUTINEN IN MEMORIAM

SANA ON LÄHTENYT LIIKKEELLE JERUSALEMISTA JA SE ON PALAUTETTAVA SINNE ICEJ on väsymättä työskennellyt jo 30 vuoden ajan Israelin kansan puolesta. Shomer-yhteisö on ollut oleellinen osa työmme jatkuvuutta. Siihen liittyneet ovat tehneet testamentin ICEJ:n työlle. Rahalahja, osakkeet ja arvopaperit, rahastot, henkivakuutus, eläkerahaston ylijäämä, kiinteistö ja kuolinpesä ovat erinomainen tapa auttaa ICEJ:tä välittämään rakkauttasi Israelia kohtaan. Katsomalla näin eteenpäin voit siunata Israelia merkittävällä tavalla. Aila Nuutinen on esimerkki kristitystä, joka teki juuri näin. Hän eli pitkän ja hedelmällisen elämän ja oli yli 90-vuotias, kun hän viime vuonna kuoli. Hän testamenttasi osan omaisuudestaan ICEJ:lle auttaakseen meitä vaikuttamaan israelilaisten elämään senkin jälkeen, kun hän on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen Herran luokse. Aila toimi suurimman osan elämästään luokanopettajana. Vielä iäkkäänäkin hän ystävien ja omaistensa mukaan seurasi tarkoin maailman tapahtumia ja myös rakastamansa Israelin kehitystä.

Korkeasta iästään huolimatta Ailan asenne elämään säilyi myönteisenä ja hän oli hyvin määrätietoinen. Hän osallistui aktiivisesti ICEJ:n Suomen osaston tilaisuuksiin. Hän ymmärsi roolin, joka kristityillä pitäisi olla suhteessa Israeliin ja näki sen hyvin tärkeänä omassa vaelluksessaan Herran kanssa. Tekemällä testamenttilahjoituksen ICEJ:lle Aila halusi osoittaa kiitollisuutensa kaikesta, mitä hän oli saanut Israelilta ja juutalaisilta. Hän uskoi, että Jumalan Sana on lähtöisin Jerusalemista, ja se tulisi palauttaa meiltä pakanoilta takaisin ennalleen asetetulle juutalaiselle valtiolle armon ja lohdutuksen osoituksena. Olemme hyvin kiitollisia siitä perinnöstä, jonka tämä Jumalan mielenmukainen nainen ja työmme tukija Aila Nuutinen jätti jälkeensä. Tule ICEJ:n Shomer-yhteisön jäseneksi ja sisällytä palvelutyömme perintösuunnitelmaasi. Lisätietoja asiasta saat ottamalla yhteyttä Suomen osastoon, icej@icej.fi tai 0207 181 280.

21 | SANA JERUSALEMISTA


SEURAKUNTAVIERAILUJA

Kari O. Niemi

ICEJ:n Suomen osaston toiminnanjohtaja Kari O. Niemi Tilaisuuksissa 16.-22.2. tulkkina ja musiikissa Rauno Karmitsa La 24.1. Joensuu klo 18.00 Pielisensuun kirkko, Tikkamäentie 15 Su 25.1. Hanko klo 17.00 Vapaakirkko, Koulukatu 2 Su 15.2. Jyväskylä klo 16.00 Missio Church, Yliopistonkatu 28 E Ma 16.2. Kristiinankaupunki klo 19.00 Metodistförsamling, Staketgatan 35 Ti 17.2. Närpiö klo 19.00 Filadelfiaförsamling, Claresundsvägen 8 To 19.2. Vaasa klo 18.30 Missionskyrkan, Rauhankatu 20 Pe 20.2. Vöyri klo 18.00 Frikyrkoförsamling, Vöråvägen 32 Su 22.2. Ähtävä klo 18.00 Baptistförsamling, Nådjärvvägen 30 ICEJ:n Suomen osaston emeritapuheenjohtaja Ulla Järvilehto, tilaisuudet Ruotsissa La 7.2. Borås klo 14 ja 16 Suomalainen seurakunta, Kungsgatan 58 Su 8.2. Göteborg klo 11.00 Helluntaiseurakunta, Redbergsvägen 19

Ulla Järvilehto

ICEJ:n kansainvälisen Arise-työn johtaja Jani Salokangas, Arise-kiertue Ti 10.2. Vaasa klo 18.00 Vapaaseurakunta, Laivakatu 7 Ke 11.2. Jyväskylä klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Lyseonkatu 3 Pe 13.2. Espoo klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Luomanportti 8 La 14.2. Helsinki klo 19.00 Lähetysseurakunta, Iso Roobertinkatu 24 Su 15.2. Turku klo 11 ja 16 Hope-vapaaseurakunta, Tuureporinkatu 10 Jani Salokangas

Tuija Valtanen

ICEJ:n Suomen osaston julistustyöntekijä Tuija Valtanen Ti 17.2. Parkano klo 18.00 Vapaaseurakunta, Satakunnankatu 32 Ke 18.2. Pori klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Itsenäisyydenkatu 9 To 19.2. Sastamala klo 19.00 Vapaaseurakunta, Pikkusuonkatu 5 B Pe 20.2. Kokkola klo 19.00 Uskon Sana –seurakunta, ks. osoite internetistä La 21.2. Kokkola klo 19.00 Karleby svenska församling, Torggatan 35, Arise-ilta Jesaja 62 -rukousillat joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko: Klo 18 Heinolan helluntaiseurakunnassa, Siltakatu 42. Mukana Kari O. Niemi. Klo 19 Lahden Joutjärven kirkossa, Ilmarisentie 1. Mukana John Laasonen. Klo 19 Saarijärven helluntaiseurakunnassa, Matinkuja 1. Mukana Kati Rautasaari. Klo 19 Siilinjärven vapaaseurakunta, Asematie 7. Yhteiskristillinen rukousilta. Muutokset ovat mahdollisia. Kiertueohjelmat myös nettisivullamme: icej.fi. Otamme mielellämme vastaan toiveita seurakuntavierailuista. Jos olet kiinnostunut ICEJ:n puhujista, voit ottaa yhteyttä tapahtumakoordinaattori Sarita Hokkaseen, icej@icej.fi tai puh. 040 724 7422.

KIITÄMME YSTÄVIÄMME JA LUKIJOITAMME KULUNEESTA VUODESTA JA TOIVOTAMME SIUNAUSTA VUODELLE 2015! Toimistomme on suljettuna joulusta loppiaiseen 22.12.2014–6.1.2015. Kiireellisissä tapauksissa yhteydenotot sähköpostitse: icej@icej.fi. 2 2 | M ARRAS –JOU LU KU U 2014


TOIMISTOLTA MUSIIKKI Viulisti Serguei Popov Duo, tuplalevy Minä uskon – I believe Kyyneleitä ja iloa Pitkä matka kotiin

TILAUKSET CD 20 € CD 18 € CD 18 € CD 15 €

Lasse Riutamaa Rakkauden heijastuksia CD 10 € Ulla ja Pete Hyvä näin Kuljen kanssasi

CD 20 € CD 20 €

Jippii-kuoro Heprealaista musiikkia

CD 20 €

DVD Serguei Popovin taiteilijaperhe Lohduttakaa minun kansaani – Rukous viulun, tanssin ja draaman välityksellä DVD 25 € Comfort my people – A prayer with violin, dance and drama DVD 25 €

KIRJAT Ulla Järvilehto – Juha Ketola Kenen maa? 2 € Vems land? 2€ Kamil Dow Hohtava muste Tarjoushinta

24,90 €

Susanna Kokkonen Matka holokaustiin

45 €

ICEJ:N EMERITAPUHEENJOHTAJA ULLA JÄRVILEHDON JUHLAJULKAISU KUTSUTTU LOHDUTTAMAAN ON KOSKETTAVA KERTOMUS ICEJ:N SUOMEN OSASTON KOLMESTA ENSIMMÄISESTÄ VUOSIKYMMENESTÄ.

ICEJ Suomen osasto icej@icej.fi PL 91, 00521 Helsinki Puh: 040 740 6166. Lankaliittymästä paikallisverkkomaksu (pvm). Matkapuhelinliittymästä matkapuhelinmaksu (mpm). Tilauksiin lisätään postituskulut.

MUISTATHAN... Sana Jerusalemista -ohjelmat Jumalan Sanan opetusta sekä ajankohtaista tietoa ICEJ:n työstä ja Israelista tiistaisin ja sunnuntaisin klo 17.25 Radio Dein taajuuksilla. Voit tilata aiempia CD:n muodossa olevia ohjelmia toimistoltamme. Käy lukemassa tuoreimmat artikkelit nettisivuiltamme www.icej.fi. Voit lahjoittaa lehden välissä olevilla viitesiirtolomakkeilla tai sivulta 2 löytyvillä viitenumeroilla haluamiisi kohteisiin. Voit lahjoittaa ICEJ:n Israeltyöhön myös puhelimitse soittamalla seuraaviin numeroihin: 0600 14460 Neve Galim -lastenkoti (10,26 €/puh + pvm) 0600 14470 Missä tarve on suurin (21,28 €/puh + pvm) Tutustu & tykkää Facebook-sivuistamme www.facebook.com/ icejsuomenosasto Tilaa uutiskirjeemme osoitteesta icej@icej.fi.

23 | SANA JERUSALEMISTA


ICEJ:N KEVÄTMATKA 1.–8.3.2015 Koe Israelin aurinkoinen kevät, virkistäydy Sahnen luonnonpuiston lähteiden vedessä, purjehdi Gennesaretin järvellä Tiberiaksessa, ihastele maisemia Karmel-vuorelta Haifassa, tutustu holokaustista selvinneisiin vanhuksiin Haifa-kodilla, vieraile arabiseurakunnassa Betlehemissä, anna Kuolleenmeren mineraalien hoitaa ihoasi, ihastu Jerusalemin Vanhaankaupunkiin…

Tiedustelut ja ilmoittautumiset matkanjohtajille Tuija Valtanen 050 441 3525, tuija.valtanen@icej.fi Kari O. Niemi 050 501 0007, kari.niemi@icej.fi Anne Jurvelin 040 504 5527, a.jurvelin@hotmail.com tai ICEJ:n toimistoon 0207 181 280, icej@icej.fi Tekninen matkanjärjestäjä Toiviomatkat, www.toiviomatkat.fi

Lennämme suorilla Finnairin lennoilla. Tilaa matkaesite ICEJ:n toimistosta.

ICEJ-palautekortti Haluan saada Sana Jerusalemista -lehden ilmaiseksi kotiini Haluan liittyä jäseneksi ICEJ Suomen osastoon, jäsenmaksu 30 € / vuosi / henkilö

Muista postimerkki

Haluamme liittyä avioparijäseniksi, 60 € / vuosi Haluan liittyä ainaisjäseneksi, kertamaksu 300 € Haluan lehden mukana ruotsinkielisen koosteen Haluan näkövammaisten äänikirjeen ja lehden Osoitteenmuutos Minulle saa lähettää tietoa sähköpostitse Nimi Osoite Postitoimipaikka Vanha osoite

Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. PL 91 00521 Helsinki

Sähköpostiosoite Puhelin Päiväys ja allekirjoitus 2 4 | M ARRAS –JOU LU KU U 2014


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Sana Jerusalemista marras-joulukuu 2014 by ICEJ Suomen osasto - Issuu