JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTON JÄSENLEHTI
//
SYYS–LOKAKUU 2015
HE KANTAVAT POIKASI KÄSIVARSILLAAN UNOHDETTU PERINNE AUSCHWITZ-BIRKENAU 1 | SANA JERUSALEMISTA
JERUSALEMIN KANSAINVÄLINEN KRISTILLINEN SUURLÄHETYSTÖ, ICEJ Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö perustettiin vuonna 1980 koko Jerusalemin raamatullisen merkityksen sekä sen ainutlaatuisen juutalaisyhteyden tunnistamiseksi. Puhumme miljoonien kristittyjen sekä seurakuntien ja kirkkokuntien puolesta Israelin kansalle ja valtiolle, jonka uudelleen perustamisessa näemme Jumalan uskollisuuden muinaiselle liitolleen juutalaisen kansan kanssa. Päätavoitteemme on • tukea Israelia ja osoittaa sille ystävyyttä • varustaa maailmanlaajuista seurakuntaa opettaen sille Ju malan suunnitelmista Israelin ja Lähi-idän kansojen suhteen • edistää aktiivisesti sovintoa juutalaisten, kristittyjen ja arabien kesken sekä tukea Pyhän maan paikallisseurakuntia Kristillisen suurlähetystön päätoimisto sijaitsee Jerusalemissa. Työmme ulottuu noin 140 maahan. Yli 80 maassa toimii kansallinen osasto. Näkynämme on • koskettaa Israelin jokaista väestöryhmää kristillisellä lohdu tuksella ja rakkaudella sekä • saavuttaa kirkkokunnat, seurakunnat sekä uskovat jokaisesta maailman kansasta ja kanavoida näiden tuki Israelille. ICEJ:N SUOMEN OSASTO ICEJ:n Suomen osasto perustettiin vuonna 1984. Suomen osasto julkaisee joka toinen kuukausi ilmestyvää Sana Jerusalemista -lehteä suomenkielisenä, toimittaa kahdesti viikossa radio-ohjelmia Radio Deissä sekä järjestää Israel-aiheisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea. LAHJOITA Tämän Sana Jerusalemista -lehden välissä olevilla viitepankkisiirroilla sinulla on mahdollisuus lahjoittaa niissä mainittuihin kohteisiin. Mikäli haluat lahjoittaa muihin kohteisiin, voit käyttää seuraavia viitenumeroita: Missä tarve on suurin ICEJ AID, Sosiaalinen avustustyö Kotisairaanhoitotyö Exodus/Paluumuutto Työ Israelissa Messiaaniset juutalaiset Arabiuskovat Druusiuskovat Syvännön raamattutyö Karen Ronningin muistorahasto Haifa-koti Jad Vashemin kristillinen osasto Mediatyö Arise – nuoret aikuiset Neve Galim -lastenkoti Immanuel -päiväkoti
9800 01006 9800 02047 9800 02115 9800 03004 9800 02005 9800 02209 9800 02092 9800 05044 9800 02089 9800 02144 912 02040 9246 01200 9800 02186 9800 08067 8092 02041 7686 02041
Vielä poismenosi jälkeenkin voit olla siunaamassa Israelia tekemällä testamenttilahjoituksen ICEJ:n Suomen osastolle. Testamentin tekemiseen liittyviä lisätietoja saat toimistoltamme. Kiitos rakkaudenlahjastasi, Jumala siunatkoon sinua! Rahankeräysluvan saaja: Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Myöntäjä ja keräysluvan numero: 24.11.2014 Poliisihallitus POL-20147966. Keräys: 1.1.2015 – 31.12.2016, koko Suomi, paitsi Ahvenanmaa. Varojen käyttö: ICEJ:n Suomen osaston työ keräysluvan voimassaoloaikana.
JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTO RY Postiosoite: PL 91, 00521 Helsinki Käyntiosoite: Kasöörinkatu 3, lt 3 A Lankapuhelin: 0207 181 280. Kiinteästä verkosta 8,35 snt/ puh. + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 sent./min. Sis. alv. 24 %. Matkapuhelin: 040 740 6166. Lankaliittymästä paikallis verkkomaksu (pvm). Matkapuhelinliittymästä matkapuhelinmaksu (mpm). Sähköposti: icej@icej.fi Internet: www.icej.fi Avoinna: ti–to klo 9–16 Pankkiyhteydet: Osuuspankki FI29 5092 0920 2944 34 BIC: OKOYFIHH Tykkää meistä Facebookissa!
JOHTAJAN PÖYDÄLTÄ HÄN NOSTAA VIIRIN PAKANAKANSOILLE Tässä lehdessä kerromme Ukrainan kriittisestä tilanteesta. Ukrainalla on monia suuria haasteita ja maa on vaarassa jakautua kahdeksi valtioksi. Monet itäisen Ukrainan evankeliset kristityt venäjämielisten separatistien hallinnoimalla alueella voivat kokoontua ainoastaan maanalaisissa seurakunnissa. Evankelisia kristittyjä pidetään länsimielisinä ja siksi heihin kohdistuu vakavaa sortoa. Ainoa hyväksytty seurakunta on Venäjän ortodoksinen kirkko ja kaikkia muita kristittyjä vainotaan. He tapaavat joko metsissä tai pienissä kotikokouksissa, joissa laulaminen ei ole mahdollista. Läheinen ystäväni, joka on työskennellyt Ukrainassa yli 40 vuoden ajan, kertoi minulle, että tilanne on nyt pahempi kuin Neuvostoliiton aikaan. Myös juutalaisten tilanne alueella vaikenee entisestään. Antisemitismi on hyvin voimakasta ja myös sota vaatii veronsa ennennäkemättömällä tavalla, jonka vuoksi monet ovat päättäneet paeta. Useat heistä yrittävät paeta perheidensä luokse läntisen Ukrainan puolelle. Toisten mielestä Israel on heidän ainoa tulevaisuutensa. ICEJ työskentelee läheisesti israelilaisten järjestöjen, paikallisten kristittyjen työntekijöiden ja ukrainalaisten organisaatioiden kanssa varmistaakseen, että mahdollisimman monet juutalaiset voisivat muuttaa Israeliin. Kesällä järjestimme Ukrainaan kaksi matkaa, joilla halusimme selvittää, kuinka voisimme työskennellä kriisialueella tehokkaammin. Apua tarvitaan monilla alueilla. Vaikeinta on ollut juutalaisten evakuoiminen itäisestä Ukrainasta joko Venäjälle tai läntiseen Ukrainaan, koska alueella käydään edelleen taisteluja. Vain muutamat autonkuljettajat ovat valmiita ottamaan riskin ja ajamaan raja-alueiden läpi. Tämän lisäksi tarvitaan tilapäinen majoitus, kunnes he pystyvät lentämään Israeliin. Viimeinen haaste on Israeliin sopeutuminen, mikä tarkoittaa hepreankielen oppimista, työpaikan ja koulujen löytämistä sekä kulttuuriin sopeutumista uudessa kotimaassa. ICEJ on mukana kaikissa vaiheissa ja olemme sitoutuneet lisäämään apuamme tulevina kuukausina. Lue näitä artikkeleita rukouksen hengessä, sillä edessämme on avoin ikkuna. Se on profeetallinen toimi, johon meillä on etuoikeus osallistua. Profeetta Jesaja puhui siitä: ”Hän nostaa viirin pakanakansoille ja kokoaa Israelin karkoitetut miehet; ja Juudan hajotetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä” (Jes. 11:12). Tämä viiri on nyt Ukrainan yllä ja se puhuu meille kaikille siitä, että meidän tulisi nousta ja seistä Jumalan tarkoitusten suunnitelmissa omana aikanamme. Sinun Kristuksessa,
Jürgen Bühler
SANA JERUSALEMISTA Päätoimittaja: Kari O. Niemi Toimitus: Johanna Manner, Sarita Hokkanen ja Annika Rissanen Käännökset: Annika Rissanen Taitto: gstj.fi Painopaikka: Saarijärven Offset Oy ISSN: 0784-7556 Kuvat: ICEJ, ellei toisin mainita. INTERNATIONAL CHRISTIAN EMBASSY JERUSALEM, ICEJ Osoite: Puhelin: Sähköposti:
Rachel Imenu 20, P.O. Box 1192, Jerusalem 91010, Israel +972 2 539 9700 icej@icej.org.il
KANNESSA Pienoismalli Herodeksen rakennuttamasta temppelistä Jerusalemissa. SANA JERUSALEMISTA -ARKISTO issuu.com/icejsuomenosasto 2 | SY Y S –LOKAKU U 2015
9 / 10 2015
TÄSSÄ NUMEROSSA
KANTAVAT POIKASI KASIVARSILLAAN 6 HE
SISÄLLYS
10
UNOHDETTU PERINNE
14
AUSCHWITZ– BIRKENAU
Johtajan pöydältä
2
Puheenjohtajalta
4
Toiminnanjohtajalta
5
He kantavat poikasi käsivarsillaan
6
Sodan jaloista Israelin ICEJ:n tuella
8
Mercy-levyn tuotto lahjoitettiin Israeliin
9
Unohdettu perinne
10
BDS, antisemitismi ja oikeudenmukaisuus
13
Auschwitz–Birkenau
14
Miehemme Länsi-Afrikassa 16
3 | SANA JERUSALEMISTA
Uskon hyppy
18
Vieraskynä, Martti Kallionpää
20
Israelin-matkan arvonta Iso soitto -tapahtumassa
21
Seurakuntavierailuja
22
Toimistolta
23
PUHEENJOHTAJALTA
HERRAN JUHLAT SYKSYLLÄ JUHA KETOLA ICEJ:N KANSAINVÄLINEN JOHTAJA Juutalaisessa kalenterissa on syksyllä kolmen viikon jakso, johon ajoittuu kolme juhlaa: uusi vuosi, rosh hashana, suuri sovituspäivä, jom kippur ja lehtimajanjuhla, sukkot. Uutena vuotena israelilaiset kattavat ruokapöytiinsä omenoita ja hunajaa ilmaisemaan toivoa makeasta ja hyvästä tulevasta vuodesta. Tästä juhlasta alkaa kymmenen päivän katumusjakso, joka päättyy suureen sovituspäivään. Suuri sovituspäivä Suuri sovituspäivä, jom kippur, on erittäin merkittävä juhla ja tämänkin päivän juutalaiselle koko vuoden pyhin päivä. Kaikki liikenne lakkaa, kaupat ja jopa lentokentät ovat suljettuina eikä televisiostakaan tule mitään ohjelmaa. Autojen vilinän sijaan kaduilla näkee valkoisiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä kävelemässä kaikessa rauhassa ja synagogat täyttyvät rukoilijoista. On katumuksen, synnin tunnustamisen ja anteeksipyytämisen aika. Kolmannen Mooseksen kirjan 16. luku ja Heprealaiskirjeen 10. luku valaisevat jom kippurin voimakasta sisältöä. Suurena sovituspäivänä Israelin kansan synnit ja rikkomukset Jumalan pyhää lakia ja tahtoa vastaan siirrettiin viattoman eläimen päälle pelastamaan ja ylläpitämään syyllisyyden alle joutuneen kansan elämä. Jumalan suuri varoitus oli kaikunut: ”Joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman”. Varoituksesta huolimatta ihmiset tekivät syntiä, ja kuoleman täytyi tapahtua. Mutta kuolemaan vietiinkin syytön eläin, jonka veri vuodatettiin syyllisen kansan sijasta. Nähdessään veren Mooseksen rakentaman ilmestysmajan kaikkein pyhimmässä, armoistuimella arkun kannen päällä, Jumala näki vanhurskauden vaatimustensa täyttyneen. Synti oli rangaistu, oikeus tapahtunut ja hinta ihmisten synneistä maksettu. Synnin palkka ja rangaistus, kuolema, oli siirretty syyllisen kansan päältä viattoman eläimen päälle, ja eläin kantoi ihmisten rikkomusten seuraamuksen. Jumala oli nyt vanhurskas ja vapaa asettamaan siunauksensa kansansa ylle rangaistuksen sijaan, ja kansa oli vapaa vastaanottamaan Jumalan lupaa-
” JEESUS ON YHDELLÄ AINOALLA KERTAKAIKKISELLA UHRILLAAN JUMALALLE, RISTIN PUUN PÄÄLLÄ, OTTANUT POIS KOKO MAAILMAN SYNNIN – EI VAIN PEITTÄNYT SITÄ – JA JUMALAN EDESSÄ VERELLÄÄN VANHURSKAUTTANUT JA PYHITTÄNYT NE, JOTKA USKOVAT. ” man hyvän. Synti oli peitetty, mutta sitä ei ollut kuitenkaan otettu pois. Kansa oli kyllä suojassa, mutta vuoden päästä oli jälleen uusi suuri sovituspäivä muistuttamassa israelilaisia heidän synneistään. Täyttymys Jeesuksessa Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanookin, että jokavuotisissa eläinuhreissa (jom kippur) oli muistutus synneistä, ja ettei härkäin ja kauristen veri voinut ottaa pois syntejä. Siihen tarvittiin Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhri (Hepr. 10:10, 14), joista eläinuhrit olivat esikuvia. Jeesus on yhdellä ainoalla kertakaikkisella uhrillaan Jumalalle, ristin puun päällä, ottanut pois koko maailman synnin – ei vain peittänyt sitä – ja Jumalan edessä verellään vanhurskauttanut ja pyhittänyt ne, jotka uskovat. Sen tähden Hänen kuolemaansa ei tarvitse toistaa vuosittain. Sen tähden ei myöskään ole sovitusta Jumalan edessä sille epäuskon synnille, joka hylkää Hänen Pojassaan kertakaikkisesti ihmiskunnalle lahjoitetun sovituksen (Hepr. 10:26–39). Suuri rauhan ja turvallisuuden tunto rinnassaan sovituksen vastaanottanut Jumalan lapsi alkaa heti myös odottaa Herransa paluuta kaikella ilolla ja toivolla (1. Tess. 1:9–10). Kun Hän tulee, Hän ilmestyy niille, jotka Häntä odottavat ilman viittauksia syntiin. Hän ei palaa takaisin käsitelläkseen syntiä niissä, jotka Häneen uskovat, vaan tulee heille pelastukseksi (Hepr. 9:28, Fil. 1:6). 4 | SY Y S –LOKAKU U 2015
Paluussaan Hän lahjoittaa kirkkauden ylösnousemusruumiin omilleen ja näin täyttää alkamansa hyvän työn ja vie sen lapsissaan päätökseen. Tähän uuteen ja ihmeelliseen aikaan viittaa lehtimajanjuhla, jota vietetään viisi päivää jom kippur -päivän jälkeen. Lehtimajanjuhla Lehtimajanjuhlan sanoma viittaa sekä menneisyyteen, nykyisyyteen että tulevaisuuteen. Juhlan aikana Jumala käskee valittua kansaansa katsomaan taaksepäin 40 vuoden erämaajaksoon, kuinka Hän Mooseksen johdolla huolehti kaikista heidän tarpeistaan (3. Moos. 23:42–43, 5. Moos. 8:4). Sama on totta tänäänkin (Fil. 4:19). Juhlan sanoma tulevaisuudesta ei voisi olla tätä valoisampi ja toivorikkaampi. Juhla julistaa uutta aikaa, jolloin kansat vaeltavat ylös Jerusalemiin palvomaan Herraa, aikaa jolloin Israel on uudistettu hengellisesti, aikaa jolloin kansat eivät enää opettele sotimaan, vaan koko maailmassa vallitsee Jumalan tunteminen, rauha ja järjestys; aikaa jolloin jopa eläinkunta uudistettuna on kadottanut raatelevan luonteensa, ja meillä on kirkkauden ylösnousemusruumiimme (Sak. 14:16, Hes. 36–37, Jes. 2:1–4, 11:6– 9, Fil. 3:20–21). Tätä aikaa kanssanne odottaen, siunaavin terveisin Jerusalemista,
TOIMINNANJOHTAJALTA
PAINEEN ALLA JA TULESSA KARI O. NIEMI ICEJ:N SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA Kuningas Nebukadnessar teetti kultaisen kuvapatsaan, jonka korkeus oli kuusikymmentä kyynärää ja leveys kuusi kynärää, ja pystytti sen Duuran lakeudelle Baabelin maakuntaan, jonka jälkeen kuuluttaja ilmoitti kansoille, sukukunnille ja kielille, että erinäisten instrumenttien soidessa jokaisen tuli langeta maahan tuon kuvapatsaan edessä. Se, joka ei lankeaisi maahan kumartaen tuota patsasta, heitettäisiin sillä hetkellä tuliseen pätsiin (Dan. 3).
Tämän kuultuaan kuningas Nebukadnessar vihan vimmassa käski tuoda Sadrakin, Meesakin ja Abednegon eteensä. Kuulostaako tutulta? Eikö tänäänkin vihata sitä, mikä on Jumalasta syntynyt? Eikö tänäänkin maailmassa vaikuttava antikristuksen henki vihaa Israelia ja juutalaista kansaa? Mutta joka asettuu juutalaisia vastaan, asettuu Jumalan valintaa vastaan. Ja joka asettuu Jumalan valintaa vastaan, asettuu vastustamaan Jumalaa.
Yhteiskunnallinen paine Helvetin kuilujen inspiroimana kuningas teetätti epäjumalan patsaan, ja käsky kumartaa tuota patsasta synnytti valtavan yhteiskunnallisen paineen. Kuinka kukaan uskaltaisi seisoa selkä suorana tällaisen paineen alaisuudessa? Kuninkaan käskyn uhmaaminen tietäisi kuolemaa. Huomionarvoista on myös se, että jälleen kerran paholaisen ajatuksena oli päästä eroon juutalaisista, joita Jumala oli käskenyt, ettei epäjumalia tule kumartaa.
Rohkeina paineen alla Sadrak, Meesak ja Abednego olivat rohkeita miehiä, jotka eivät antaneet yhteiskunnallisen paineen, ihmismielipiteiden tai erilaisten boikottivaateiden vaikuttaa, ja niinpä he vastasivat kuninkaalle: ”Ei ole tarpeellista meidän vastata sinulle tähän sanaakaan. Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt (Dan. 3:16–18).”
Muistamme, kuinka muiden taivuttua paineen alla rukoilemaan käsin tehtyä elotonta veistosta, juutalaiset veljemme Sadrak, Meesak ja Abednego eivät suostuneet kumartumaan. Kuinka olisi käynyt sinulle ja minulle? Raamattu kertoo, että silloin astui heti kaldealaisia miehiä syyttämään juutalaisia todeten, etteivät nämä välittäneet kuninkaan käskystä. Englanninkielinen käännöksen mukaan kaldealaiset olivat sitä mieltä, että Sadrak, Meesak ja Abednego eivät kiinnittäneet kuninkaaseen mitään huomiota (Dan. 3:12).
Tällaisen vastauksen saatuaan kuningas tuli kiukkua täyteen ja nämä Herran palvelijat heitettiin seitsenkertaisesti kuumennettuun pätsiin. Kuvapatsas oli kultainen, mutta Sadrak, Meesak ja Abednego olivat todellista kultaa, joka puhdistettiin tulessa! Sidottuina pätsiin heitetyt miehet kävelivät tulessa vapaina ja vahingoittumattomina seuranaan neljäs
5 | SANA JERUSALEMISTA
mies, joka oli näöltään niin kuin jumalan poika (Dan. 3:25). Jos emme taivu Mekin uskovina elämme yhteiskunnallisen paineen alla. Meitä yritetään puristaa muottiin, jossa todelliselle, puhtaalle ja aidolle jumalanpalvelukselle ei ole sijaa. Meitä kehotetaan boikotoimaan israelilaisia tuotteita ja unohtamaan juutalaisen kansan erityinen kutsumus. Jos taivumme ja kumarramme tätä henkeä, menetämme kallisarvoisen ja suloisen yhteyden Jumalan kanssa. Jos emme taivu, joudumme aika ajoin tuliseen pätsiin, mutta tulessa seuranamme on itse Jeesus. Kuljemme tulessa vapaina, tulemme ennen pitkää ulos koettelemuksista ja näemme, kuinka kaiken armon Jumala, joka on kutsunut meidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyämme, on meidät valmistava, meitä tukeva, vahvistava ja lujittava (1. Piet. 5:10).
Informaatio liittyen sähköpostiuutisiin, joita toimitamme aina torstaisin: Meistä riippumattomista syistä ko. viestit ovat saattaneet myös sinun sähköpostissasi joutua roskapostikansioon. Pahoittelut!
ALIJA
HE KANTAVAT POIKASI KÄSI CHRISTOPHER STANG MEDIAKOORDINAATTORI, ICEJ:N SAKSAN OSASTO
Ukrainan tilanne saa maan juutalaiset tähyämään kohti Israelia. ICEJ:n ryhmä vieraili kesällä tutustumassa maan tilanteeseen. Pelkoa ja toivoa Itäisessä Ukrainassa vallitseva konflikti on epäilemättä maan historian suurin koettelemus sen jälkeen, kun maa vuonna 1991 itsenäistyi. Tilanteen vakavuus oli nähtävissä hyvin selvästi matkamme aikana. Vaikka Ukraina on merkittävästi vaurastunut kommunismin sortumisen jälkeen, maan talous on nyt syöksykierteessä. Valuutta on vuodessa menettänyt puolet arvostaan ja inflaatio on lähes 60 prosenttia. Toivottomuus ja tulevaisuuden pelko ovat läsnä, mutta Ukrainan juutalaiset ovat yrittäneet pitää toivoa yllä katsomalla Israeliin. Virallisten laskelmien mukaan Ukrainassa on tällä hetkellä yli 200 000 juutalaista. Määrä voi kuitenkin olla kaksinkertainen, mikäli mukaan lasketaan myös vahvistamattomat tapaukset. Itäisessä Euroopassa monet edelleen salaavat juutalaisen henkilöllisyytensä, mutta nykypäivän ongelmat ovat muuttaneet ti-
lannetta. Ukrainasta Israeliin muuttavien juutalaisten määrä on kolminkertaistunut vuodesta 2013 vuoteen 2014, jolloin rekisteröityneitä muuttajia oli 5 840. Tänä vuonna arvioidaan, että jopa 10 000 juutalaista tekee alijan Israeliin.
ammatissaan. Ukrainan terveydenhuoltojärjestelmä on hyvin epävakaa ja lääkärien palkka on täysin alimitoitettu. Monet korkeasti koulutetut täyttävät mieluummin kaupanhyllyjä, missä he saavat työtä vastaavaa palkkaa.
Matkalla kotiin Muuttoon ovat valmistautumassa myös Demitry ja Marina Britan Dnepropetrovskista, vain 200 kilometrin päässä konfliktialueelta. Monet etsivät edelleen suojaa juuri ”Dnepron” kaupungista, kuten paikalliset sitä kutsuvat. Demitryn vaimo Marina on kotoisin Donetskista, keskellä sota-aluetta sijaitsevasta kaupungista. Hän pakeni sieltä äitinsä kanssa, vaikka osa hänen perheestään jäi kaupunkiin peläten henkensä puolesta.
Parempi elämä Israelissa Demitryn työmahdollisuudet ovat paljon paremmat. Hänet on jo valittu erityisohjelmaan, joka auttaa ulkomailta tulevia lääkäreitä sopeutumaan ammatilliseen kenttäänsä Israelissa. Hän kertoi meille tästä kasvot loistaen; hänellä on jälleen toivoa.
He asuvat Dnepron kaupungin laitamilla. He olivat hyvin vieraanvaraisia, vaikka näkemämme köyhyys oli järkyttävää. Demitry on lääkäri, mutta ei työskentele
Heidän matka-asiakirjansa ovat jo valmiit, ja nyt heprean opinnot pitävät Demitryn ja Marinan kiireisinä. Demitryn perhe on ollut yhteydessä Juutalaistoimistoon, jonka kanssa ICEJ tekee yhteistyötä. He saavat apua paperitöissä ja heprean opiskelussa sekä paljon henkistä tukea, mikä on hyvin tarpeellista tällä matkalla.
Demitry ja hänen vaimonsa (toinen ja kolmas oik.) vastaanottivat ulkomaalaisia vieraita, heidän joukossaan artikkelin kirjoittaja, ICEJ:n Saksan osaston mediakoordinaattori Christopher Stang (oik.).
6 | SY Y S –LOKAKU U 2015
VARSILLAAN Apua oikeaan aikaan Epävarmuus ja pelko ovat hyvin todellisia Ukrainan juutalaisille. Se tulee esille erityisesti itäisen Ukrainan Mayakissa sijaitsevassa pakolaiskeskuksessa Dneprosta itään. Sodasta traumatisoituneet ihmiset voivat löytää sieltä suojan, mutta se ei tarkoita, että heidän elämänsä muuttuisi yhtään helpommaksi. Jotkut pakolaisista ovat viettäneet keskuksessa jo kuukausia kamppaillen byrokratian kanssa, jotta he saisivat tarvittavat matkustuspaperit. Keskuksen johtaja Max myöntää, että tällä hetkellä heidän suurin ongelmansa on talous. Majoittaminen on kallista ja ajan kuluessa ongelmat vain kasvavat.
Äiti kertoi, kuinka hän menetti tyttärensä itäisessä Ukrainassa. Hänen pieni poikansa (vas.) itkee lakkaamatta.
Mayakin asukkaat ovat Ukrainan juutalaisia ja kaikki haluavat muuttaa Israeliin. He myöntävät, että ei ole helppoa jättää kotimaataan, mutta Israel on heidän ainoa toivonsa. Monet lähes sadasta pakolaisesta ovat korkeasti koulutettuja, osa jopa professoreita. Siitä huolimatta vain harvoilla heistä on varaa maahanmuuttoprosessiin. ICEJ:n tuen ansiosta he viimeinkin tuntevat unelmiensa käyvän toteen. Profetiat täyttyvät Israelilainen oppaamme Shmulik Fried oli hyvin otettu nähdessään meidän kristittyjen saapuvan Ukrainaan auttamaan juutalaisia. Meitä oli viidestä maasta, johon Shmulik sanoi: ”Nyt ymmärrän profeetta Jesajan sanat: ’Näin sanoo Herra, Herra: Katso minä nostan käteni kansakuntien puoleen, kohotan lippuni kansoja kohti, niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään’ (49:22). Tämä profetia täyttyy silmieni edessä!” Voimme yhdessä jatkaa tämän profetian täyttymistä.
Lahjoittamalla exodustyöhön voit auttaa meitä tuomaan heidät Luvattuun maahan. Haluamme kulkea heidän rinnallaan, kun he valmistautuvat matkaansa. Viitenumero: 9800 3004
JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTO RY:N (ICEJ) sääntömääräinen syyskokous perjantaina 13.11.2015 klo 12.00 ICEJ:n tiloissa, Kasöörinkatu 3 lt 3 A. Kokouksessa käsitellään säännöissä syyskokoukselle määrätyt asiat. Ilmoittautumiset viimeistään perjantaina 6.11.2015, puh. 0207 181 280 tai icej@icej.fi 7 | SANA JERUSALEMISTA
ALIJA
SODAN JALOISTA ISRAELIN ICEJ:N TUELLA BIRTE SCHOLZ
Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö alkoi tukea sisällissodan uhkaamia juutalaisia Ukrainassa huhtikuussa 2014. Sisällissota alkoi helmikuussa 2014, kun taistelut ukrainalaisten ja venäjänmielisten kapinallisten välillä itäisessä Ukrainassa syttyivät. Vaikka rauhansopimus allekirjoitettiin helmikuussa 2015 Minskissä, taistelut ovat jatkuneet edelleen.
Tuhannet juutalaiset ovat paenneet Luhanskista, Donetskista ja Mariupolista, joissa kerran oli elämää sykkiviä juutalaisyhteisöjä. Sodan, taloudellisen epävarmuuden ja antisemitismin vuoksi useat Ukrainan juutalaisista ovat päättäneet muuttaa Israeliin, missä he voivat elää turvassa. Tähän mennessä jo noin 3 000 Ukrainan juutalaista on muuttanut Israeliin.
Heinäkuussa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ raportoi kuolleiden ja haavoittuneiden kasvavista määristä konfliktialueella. Järjestö varoitti huhtikuussa, että tilanne vaikeutuu. Monet Ukrainan juutalaiset elävät humanitaarisen kriisin keskellä, jossa rakennuksia tuhotaan, ruuasta on pulaa, eikä palkkoja makseta. Lisäksi he kärsivät kasvavasta antisemitismistä. Juutalaisia on jopa herjattu julkisesti ja syytetty meneillään olevasta kriisistä.
ICEJ jatkaa ponnisteluaan seistäkseen Ukrainan juutalaisten rinnalla. ICEJ auttaa tuomaan heitä turvaan Israeliin. Yhden henkilön muuttokustannukset ovat yhteensä noin 680 euroa. Se sisältää kulut ennen lentoa sekä välttämättömimmät kulut elämän aloittamisessa Israelissa. ICEJ:n tavoitteena on auttaa tänä vuonna yli 2 000 juutalaista palaamaan Israeliin. Tarvitsemme siihen sinun apuasi.
Ihmiset tutkivat asuntonsa kärsimiä tuhoja Venäjän separatistien ja Ukrainan hallitusjoukkojen välisten taistelujen jäljiltä Donetskissa, itäisessä Ukrainassa. YK:n ihmisoikeusministeriön mukaan yli 6 400 ihmistä on saanut surmansa yli vuoden kestäneissä taisteluissa. (Kuva: Mstyslav Chernov)
ICEJ:n Suomen osasto lahjoitti varat uima-allaslelujen hankintaan Neve Galimin lastenkodissa. Kuvassa lastenkodin johtaja Danny Toura ja ICEJ:n Suomen osaston toiminnanjohtaja Kari O. Niemi.
8 | SY Y S –LOKAKU U 2015
LÄPILEIKKAUS TYÖHÖN
MERCY-LEVYN TUOTTO LAHJOITETTIIN ISRAELIIN ICEJ:n Suomen osasto juhli viime vuonna 30-vuotista taivaltaan, jonka johdosta julkaistiin runsassisältöinen Mercy-äänite, josta saatu tuotto lahjoitettiin King of Kings -seurakunnan yhteydessä toimivaan media-alan kouluun. Koulussa tarvitaan kipeästi kahdeksan uutta tietokoneyksikköä. Suomesta annettuja varoja kohdennetaan tässä kohden kahden uuden yksikön hankintaan. Edellä mainitun lisäksi kyseisillä varoilla tuetaan myös kahden opiskelijan opintoja. On hätkähdyttävää ajatella, että ostamalla Mercy-äänitteen, voi olla välittämässä Jumalan rakkautta ympäri maailmaa, sillä median välityksellä nämä opiskelijat tulevat vaikuttamaan myös Israelin rajojen ulkopuolella. Toinen ICEJ:n tukemista opiskelijoista on Petra Hanna. Hän on Nasaretin arabikristitty. Hän syntyi perheeseen, jossa kaikki uskovat Jeesukseen. Petran vanhemmat opiskelivat teologiaa ja musiikkia Ranskassa, nyt isä johtaa järjestöä, joka tekee työtä lasten parissa ja äiti työskentelee kristillisellä radiokanavalla. ”Tulin uskoon neljän vuoden vanhana isäni järjestön tekemän työn vaikutuksesta. Tuosta hetkestä alkaen olen koko ajan tiennyt, että Jeesus rakastaa minua ja että Hän kuoli ristillä minun puolestani.” Petra rukoili Jumalaa osoittamaan hänelle sellaisen opiskelupaikan, joka voi-
si valmistaa hänet palvelemaan Jumalaa ja tuomaan kunniaa Hänen nimelleen. Rukousvastauksena Jumala johdatti hänet King of Kings –seurakunnan mediakouluun. ”Haluan oppia, kuinka olla käyttökelpoinen astia, johdattaa ihmisiä tuntemaan Jeesus ja myös kasvaa uskossani. Aloittaessani tässä koulussa minun täytyi muuttaa Jerusalemiin, jonka johdosta tarvitsen taloudellista tukea. Kiitos sinulle avustasi ja Jumala sinua siunatkoon.” ICEJ avustaa myös juutalaista Liat Adleria, joka syntyi Kfar Sabassa vuonna 1999. Hänen vanhempansa muuttivat Israeliin Kanadasta juuri ennen hänen syntymäänsä. Liatin ollessa viiden vuoden ikäinen perhe muutti kuitenkin takaisin Kanadaan kohdattuaan Israelissa uskonnollista vainoa. Kanadassa Liatin vanhemmat ajautuivat avioeroon, jonka jälkeen Liatin äiti muutti takaisin Israeliin, jossa hän edelleen asuu yhdessä kolmen lapsensa kanssa. ”Jumala on ollut uskollinen vaikeuksista huolimatta ja olemme onnekkaita saadessamme asua pienessä ja rauhallises-
sa kylässä Juudean kukkuloilla lähellä Jerusalemia.” ”Uskovat vanhemmat ovat olleet suuri siunaus. Olen oppinut Jumalan Sanaa jo nuorena. Löysin henkilökohtaisen suhteen Herran kanssa sen jälkeen, kun aloin etsimään Häntä. Joitakin vuosia sitten osallistuin messiaanisten nuorten konferenssiin, jossa löysin entistä syvemmän yhteyden Jumalan kanssa. Tämä rohkaisi minua rakentamaan vahvan uskon perustan niin, että luottamukseni, rauhani ja iloni löytyvät Hänessä.” Musiikki, taide, tanssi ja jollakin tavoin myös kirjoittaminen ovat olleet osa Liatin elämää jo lapsesta lähtien. Myös videoleikkeiden työstäminen on mielekästä puuhaa. ”Palan halusta saada jakaa Jumalan Sanaa. Miljardit ihmiset käyttävät internetiä, jonka johdosta media on uskomattoman tehokas työväline saavuttamaan ihmisiä ja uskon, että Jumala on kutsunut minut levittämään evankeliumia elokuvien välityksellä. Opiskeluuni kohdentuva taloudellinen apusi on erittäin merkityksellinen ja arvostan sitä suuresti.” Petra Hanna (vas.) ja Liat Adler saivat ICEJ:ltä tukea omiin mediaalan opintoihinsa Mercy-levyn kautta tulleista tuotoista.
9 | SANA JERUSALEMISTA
OPETUS
UNOHDETTU PERINNE JÜRGEN BÜHLER ICEJ:N TOIMINNANJOHTAJA
Jo 35 vuoden ajan ICEJ on järjestänyt Israel-tilaisuuksia ympäri maailmaa. Yleinen toimintamalli seurakunnissa on, että tilaisuuden lopussa kerätään kolehti, jolla halutaan siunata Israelia. Olen tästä aina kiitollinen. Lukiessani Paavalin kirjettä korinttolaisille aloin miettiä, olisiko apostoli Paavali täysin hyväksynyt tällaisen käytännön. Paavali antaa Korinton seurakunnalle nämä tarkat ohjeet: ”Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnalle. Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. Mutta kun olen saapunut teidän tykönne, lähetän minä ne henkilöt, jotka siihen sopiviksi katsotte, kirjeet mukanaan, viemään teidän rakkaudenlahjanne Jerusalemiin” (1. Kor. 16:1–3). Näemme, että Paavali, pakanoiden apostoli, ohjeisti seurakuntia laittamaan joka viikko osan kolehtituloista syrjään kunnes hän saapuisi seurakuntaan. Tällä tavalla varmistettaisiin, että Jerusalemin pyhät saisivat anteliaan lahjan. Tämä säännöllinen tapa ”laittaa jotakin syrjään Jerusalemia varten”, on nykypäivänä ehkä yksi vähiten huomiota saanut tapa uudessa testamentissa. Kysymys kuuluu tietenkin, että oliko tämä käsky tarkoitettu vain Korinton seurakunnalle vai koskeeko tämä muitakin seurakuntia ja myös meitä nykyään? Käsky seurakunnille laajemmalla alueella Tämä Paavalin ”käsky” Korinton seurakunnalle ei ollut tarkoitettu ainoastaan heille, vaan hän ilmaisee selvästi antaneensa tämän käskyn myös Galatian seurakunnille. Se ei tarkoittanut pelkästään galatalaisia tai korinttolaisia seurakuntia. Tiedämme Raamatusta, että Jerusalemin säännöllinen avustaminen oli osa ”systemaattista teologiaa”, jonka Paavali esitti jokaiselle perustamalleen seurakunnalle. Makedonian seurakunnille (PohjoisKreikassa) oli myös varmasti opetettu tämä periaate, koska Paavali useita kertoja kiitteli heitä heidän esimerkillisestä anteliaisuudestaan Jerusalemin pyhille (2. Kor. 8:1–7, 9:1–5; Room. 15:25–28).
Tämä tarkoittaa, että Galatian ja Makedonian seurakunnille, ja jopa roomalaisille oli henkilökohtaisesti tai kirjeellä opetettu tämä Jerusalemin säännöllisen tukemisen periaate. Paavali oli opettanut ja käskenyt jokaista perustamaansa seurakuntaa siunaamaan Jerusalemia ja juutalaisia säännöllisesti. Tämä näyttää kuitenkin olevan yksi vähiten huomiota saanut perinne nykyajan seurakunnissa. Apostoliset juuret Syy, miksi Paavali teki tämän, on monitahoinen. Ensinnäkin se pohjautuu apostolien historialliseen kokoontumiseen Jerusalemissa (Apt. 15). Tästä voimme oppia, että seurakunta tunnisti ja täydellisesti hyväksyi Jumalan työn ei-juutalaisten keskuudessa. He valtuuttivat Paavalin työhön pakanoiden parissa, johon Jumala oli hänet kutsunut. Paavalin kirjeestä galatalaisille näemme, että Jerusalemin tukeminen oli tärkeä osa apostolista julistusta pakanoille. ”Meidän oli vain muistaminen köyhiä, ja juuri sitä minä olenkin ahkeroinut tehdä” (Gal. 2:10). Suurin osa kommentaattoreista on sitä mieltä, että sekä Paavali että apostolit viittaavat tässä Jerusalemin köyhiin. Paavali työskenteli ahkerasti pakanoiden keskuudessa tukeakseen Jerusalemia Jaakobin, Pietarin ja Johanneksen ohjeen mukaisesti, heidän, joita pidettiin alkuseurakunnan tukipilareina (Gal. 2:9). Toinen syy Paavalin halukkuudelle siunata Jerusalemia pohjautuu vielä kauemmas historiaan. Jerusalemin säännöllinen tukeminen näyttää olleen osa hänen Antiokian kotiseurakuntansa DNA:ta, josta Paavali aloitti lähetystyönsä. Antiokian seurakunta vastasi profeetalliseen kutsuun, että ”kaikkeen maailmaan oli tuleva suuri nälkä” (Apt. 11:27–30). Ainoa alue, jota Antiokian seurakunta päätti auttaa, oli Juudea. Vanhimpien lähettämät lähettiläät, jotka vei1 0 | S Y Y S–LOKAKU U 2015
vät lahjoja Jerusalemiin, olivat Barnabas ja nuori käännynnäinen nimeltään Paavali. Tämä tarkoittaa, että hänen tapansa tukea Jerusalemia ja Juudeaa pohjautuu hänen ensimmäiseen kotiseurakuntaansa Antiokiassa. Pakanat ovat velkaa juutalaisille Oli kuitenkin myös syvempi, perimmäinen teologinen syy, miksi pakanaseurakuntien oli Paavalin mielestä äärimmäisen tärkeää tukea Jerusalemin juutalaisia. Paavali kirjoittaa siitä Rooman seurakunnalle: ”Sillä Makedonia ja Akaia ovat halunneet kerätä yhteisen lahjan niille Jerusalemin pyhille, jotka ovat köyhyydessä. Niin he ovat halunneet, ja he ovatkin sen heille velkaa; sillä jos pakanat ovat tulleet osallisiksi heidän hengellisistä aarteistaan, niin he puolestaan ovat velvollisia auttamaan heitä maallisissa” (Room. 15:26–27). Paavali tekee rohkean lausunnon: Makedonian seurakunnat tunnistivat, että he olivat velkaa juutalaisille. He olivat jotakin velkaa Jerusalemille. Mutta Paavali ei viitannut tässä rahalliseen velkaan, jonka Jerusalemin seurakunta olisi voinut antaa Makedonian seurakunnan istuttajille heidän rakennusprojektejaan varten. Ei, Paavali viittasi hengelliseen velkaan. Makedonialaiset tajusivat itse olevansa Jerusalemille velkaa hengellisesti. He ymmärsivät saaneensa Jumalan Sanan, Messiaan, liiton ja paljon muutakin juutalaiselta kansalta (Room. 3:1; 9:4– 5). Sen vuoksi oli enemmän kuin sopivaa antaa vastalahjasi tästä hengellisestä siunauksesta aineellisia lahjoja. Tämä oli luultavasti Paavalin tärkein peruste kerätä kannatusta Jerusalemille, minne ikinä hän menikin. Pakanat olivat velkaa juutalaisille. Koska olivat saaneet niin monia hengellisiä rikkauksia heiltä, oli oikein, että he palauttaisivat siunauksen Jerusalemiin.
istockphoto.com
11 | SANA JERUSALEMISTA
Käytännöllisiä neuvoja Paavali lähestyi pakanaseurakuntia asiassa hyvin käytännöllisesti. Hän antoi Korinton seurakunnan vanhimmille ohjeita ehdottaen säännöllistä, pienin askelin toteutettavaa tapaa: Laittakaa jotakin talteen tai sivuun ja tehkää niin joka viikko (1. Kor. 16:2). Paavali ei tietenkään halunnut ylikuormittaa seurakuntaa tällaisella. Hän suosi ennemmin pieniä askelia pitkässä juoksussa kuin pienten henkäysten aiheuttamaa liiallista innokkuutta. Hän tiesi myös, että pitkällä aikavälillä kerätyt pienet summat voisivat saavuttaa enemmän kuin yksi suuri rahalahja silloin, kun hän tulisi. Sillä saavutettiin myös jotakin muuta: huolimatta siitä, mitä kulloisenakin vuonna, kuukautena tai viikkona seurakunnassa painotettiin tai mitä siellä tehtiin, säännöllinen lahja saisi heidät aina kiitollisina muistamaan juutalaisia. Vaikka se ei ollutkaan heidän toimintansa keskipisteensä, se oli se aina läsnä heidän toiminnassaan. Periaatetta jonkin sivuun laittamisesta voisi soveltaa muihinkin asioihin. Eikö olisi sopivaa tehdä niin kaikessa, mitä teemme Jumalalle. Viikoittaisessa rukouskokouksessa voisimme omistaa osan rukouksista Israelille. Oli koskettavaa kuulla, mitä evankelista Reinhard Bonnke kertoi minulle jokin aika sitten: ”Rukoilemme Israelin puolesta joka viikko henkilökunnan rukoushetkessä!” Israel ei ole hänen työnsä keskipiste, mutta silti hän varaa aikaa rukoillakseen juutalaisen kansan puolesta joka viikko. Jos olet pastori, voit opettaa seurakunnassasi jonkin jakson ajan Israelista tai mainita siitä saarnoissasi. Näin kuuluisa saar-
namies Charles Spurgeon teki. Hän aloitti kymmenet saarnansa, tai ainakin mainitsi jossakin saarnansa vaiheessa, Israelin ennalleen asettamisesta. Myös taloudellisesti voit laittaa jotakin talteen Jerusalemia varten. Tee siitä vuosibudjettisi osa. Tee sitä säännöllisesti. Joka vuosi Gateway-seurakunnan pastori Robert Morris Dallasissa, Teksasissa käyttää prosentin budjetistaan Israelin siunaamiseen. Alkuseurakunta teki samoin! Siunauksen lähde Hyvä ystäväni apostoli Alberto Magno de Sales oli pienen seurakunnan pastori Santa Cruzissa, Boliviassa noin 12 vuotta sitten. Muistan hyvin, kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa lehtimajanjuhlilla Jerusalemissa. Hän halusi tavata minut antaakseen rahalahjan työllemme Israelissa. Tiesin, että Bolivia on latinalaisen Amerikan köyhin maa, joten epäröin ottaa vastaan monen tuhannen dollarin suuruista lahjaa. Hän melkein suuttui ja vaati minua ottamaan sen. ”En salli sitä, että ryöstät tämän siunauksen seurakunnaltani”, hän sanoi. Seuraavana vuonna ja sitä seuraavina vuosina hän palasi Jerusalemiin, ja joka vuosi rahalahja kasvoi seurakunnan kasvaessa. Muutama vuosi sitten kysyin häneltä: ”Alberto, kuinka teet tämän köyhässä yhteisössäsi?” Hänen vastauksensa hämmästytti minua: ”Hyvin yksinkertaista. Teemme joka viikko kuten Paavali on opettanut. Annamme perjantain kolehtimme Israelille ja sunnuntain kolehdin keräämme seurakunnalle.” Hänen seurakuntansa on ensimmäinen, jonka olen nähnyt toteuttavan Paa-
valin opetusta. Sen jälkeen, kun hän alkoi toimia näin, hänen seurakuntansa alkoi kasvamaan räjähdysmäisesti. ”Nykyään seurakunnassamme käy maan johtavia lakimiehiä, professoreita ja tuomareita. Jumala siunaa seurakuntaamme ja nuorisoamme näkyvällä tavalla”, hän kertoi. Muutama viikko sitten yksi Taiwanin suurimpien seurakuntien johtajista vieraili luonani. He tukevat useita hankkeitamme. Kun kuulin, kuinka Jumala siunaa heidän seurakuntaansa, kysyin mikä on heidän salaisuutensa. Hän vastasi epäröimättä: ”Siunaamme Israelia!”. Vuosi sitten pastoreiden kokoontumisessa Jerusalemissa pastori Robert Morrisilta kysyttiin, mikä on avainsyy Gatewayseurakunnan kasvuun ja vaikuttavuuteen. Hän vastasi, että Herra oli näyttänyt sen hänelle: ”Siunaan sinua, koska sinä valitsit siunata minun kansaani.” Paavali ymmärsi varmasti erään toisenkin tärkeän periaatteen, minkä vuoksi hän halusi niin kovasti tukea Israelin seurakuntia. Hän tiesi, että kun nämä seurakunnat siunaavat Israelia, Jumala vastavuoroisesti siunaa heitä. Paavalille Israelin tukeminen oli olennainen osa tervettä seurakuntaelämää. Omien juurien ja taustan ymmärtäminen oli Paavalin mielestä tärkeä osa hengellisen elämän ylläpitämistä. Tehkäämme siis sitoumus ”laittaa jotakin talteen Jerusalemia varten” kaikilla tavoilla, joita Herra näyttää. Sisällytä Israel Raamatun lukemiseesi, talouteesi, rukouksiisi ja jopa matkoihisi. Jumala tulee varmasti siunaamaan sinua sen vuoksi.
istockphoto.com
1 2 | S Y Y S–LOKAKU U 2015
BDS-LIIKE, OSA 1/3
BDS, ANTISEMITISMI JA OIKEUDENMUKAISUUS VARPU HAAVISTO ICEJ:N ERITYISAVUSTAJA
Viime aikoina kansainvälinen Israelin vastainen BDSboikottiliike on levinnyt myös Suomeen. Liikkeen mukaan Lähi-idän rauhaa voidaan edistää eristämällä Israel kansainvälisesti boikotein, divestoinnein ja sanktioin (BDS). Liike sai alkunsa YK:n 1. rasisminvastaisessa konferenssissa Durbanissa vuonna 2001. Jo sen valmisteluasiakirjaluonnokset olivat niin vinoutuneita, että USA ja Israel jättäytyivät pois kokouksesta1. Konferenssin johtaja, YK:n ihmisoikeuskomissaari Mary Robinson tunnusti myöhemmin kokouksen valmisteluasiakirjojen antisemitistisen sisällön2 ja oman epäonnistumisensa niiden korjaamisessa. YK:n virallisen kokouksen yhteydessä kokoontunut kansalaisjärjestöfoorumi muutti konferenssin järkyttäväksi Israel- ja juutalaisvastaiseksi näytökseksi, jossa päivittäisissä mielenosoituksissa kannettiin Hitler-kylttejä ja natseja kannattavia tekstejä. Kansalaisjärjestöfoorumi päätti aloittaa ”Israelin rotusorron” vastaisen kampanjan ja kohdistaa sen YK:n lisäksi erityisesti EU:n ja USA:n yrityksiin ja kansalaisyhteiskuntiin. Foorumin päätöslauselman mukaan tavoitteena on Israelin eristäminen täydellisesti sanktioin ja kauppasaarroin ja kaiken yhteydenpidon katkaiseminen diplomaattisella, taloudellisella, sosiaalisella, koulutuksellisella, sotilaallisella ja humanitaarisen avun alueella3. Siirtokuntatuotteiden boikotointi on vain ensimmäinen askel prosessissa. Viime vuosina BDS-liike on tullut yhä aktiivisemmaksi Euroopassa ja USA:ssa. Se järjestää tapahtumia yliopistokampuksilla ja lähestyy sanomallaan kirkkokuntia ja yrityksiä. Sen vanavedessä on nähty suurin antisemitististen hyökkäysten lisääntyminen sitten toisen maailmansodan. Sen toiminnan takia juutalaiset opiskelijat ovat kampuksilla joutuneet hyökkäysten kohteeksi, juutalaisia tiedemiehiä on erotettu tiedejulkaisujen johtokunnista ja muista vastuutehtävistä, israelilaisia taiteilijoita ja esiintyjiä boikotoidaan kansainvälisillä festivaaleilla, Israel-myönteisiä järjestöjä estetään osallistumasta tapahtumiin.
lopullisista rajoista. BDS-liikkeen mukaan rajalinjan pitää noudattaa vuoden 1948 aselepolinjoja. Liikkeen vaatimuksiin ei kuulu, että palestiinalaisten pitäisi luopua terrorikasvatuksesta tai vihakiihotuksesta juutalaisia ja Israelia vastaan. Israel on pieni maa keskellä ääri-islamin ja äärinationalististen liikkeiden kuohuttamaa Lähi-itää. Sen painostaminen alueluovutuksiin ilman, että vastapuolta vaaditaan luopumaan ääriajattelusta ja terrorikasvatuksesta, on kohtuutonta yksipuolisuutta ja välinpitämättömyyttä sitä vaaraa kohtaan, johon Israel yhteiskuntana ja sen kansalaisina joutuisivat niiden toteutuessa.
Liikkeen tavoitteet ovat täysin kohtuuttomia verrattuna siihen, mistä Israelia syytetään, ja verrattuna siihen, miten maailman muihin maihin suhtaudutaan. Israel on tällä hetkellä Lähi-idän ainoa toimiva demokratia, jossa kaikilla asukkailla etniseen taustaan, uskontoon tai sukupuoleen katsomatta on kansalaisoikeudet, uskonnon- ja mielipiteenvapaus ja oikeusturva. Kaikissa ympäröivissä Lähi-idän maissa ihmisoikeusloukkaukset, mm. naisten sortaminen ja vähemmistöjen vainoaminen ovat arkipäivää. Jos jonkun maan eristämistä ihmisoikeusrikkomusten takia harkitaan, maailmassa on kymmeniä maita, jotka olisivat listalla ennen Israelia.
Palestiinalaisten ja israelilaisten välistä rauhaa ei edistetä eristämällä, vaan kaikenlaisen sekä valtiollisen että kansalaistason yhteistyön lisäämisellä ja tukemisella. Molemmilla puolilla on ihmisiä, jotka haluaisivat rauhaa, mutta samaan aikaan ääriliikkeet ja terrori vaikeuttavat sen saavuttamista. Israelin demokratian säilyminen vahvana on elintärkeää myös koko alueen kannalta, koska kaikilla sitä ympäröivillä mailla on vaara luisua Syyrian ja Irakin kaltaiseen kaaokseen. Yhteistyö Israelin kanssa on tärkeää myös länsimaille – ei ainoastaan siksi, että Israel on yksi innovatiivisimmista maista maailmassa – vaan myös ääri-islamin ja ISISin leviämisen patoamiseksi länsimaissa.
BDS-liikkeen tavoitteet ovat myös ristiriidassa Oslon rauhanprosessin periaatteiden kanssa. Palestiinalaiset sitoutuivat prosessin ensimmäisessä vaiheessa luopumaan kaikesta terrorista ja terroriin kiihottamisesta – ja vasta onnistuneen prosessin viimeisessä vaiheessa sopimaan kiistanalaisista aiheista, kuten
Lähteet: 1. http://archive.adl.org/durban/durban_090401d. html 2. http://www.thedailybeast.com/witw/articles/ 2013/04/07/i-had-to-plead-with-interpreters-to stay-on.html 3. http://academic.udayton.edu/race/06hrights/ WCAR2001/NGOFORUM/Palestinans.htm
Palestiinalainen aktivisti laittaa Israelinvastaisia boikotti-kylttejä Betlehemiläisen kaupan hyllyille. 13 | SANA JERUSALEMISTA
HOLOKAUSTI
AUSCHWITZ–BIRKENAU KARI O. NIEMI ICEJ:N SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA
Harold S. Kushner kirjoittaa Viktor E. Franklin kirjan saatesanoissa: ”Meidän sukupolvemme edustajat ovat realisteja, sillä me olemme tulleet tietämään millainen ihminen todellisuudessa on. Tämä ihmiseksi kutsuttu olento keksi Auschwitzin kaasukammiot, mutta tämä sama olento myös astui näihin kammioihin ryhdikkäänä Isä Meidän -rukous tai Shema Yisrael huulillaan.” Helvetissä on suunnitelma Tässä kauhistuttavassa paikassa, Auschwitz-Birkenaun keskitysleirissä, vierailin elokuussa. Halusin omin silmin nähdä tämän täysin selittämättömän kärsimyksen paikan. Piikkilanka-aitoja, vartiotorneja, rangaistussellejä, teloituspaikka ”Kuoleman seinä”, yli 100 000 kenkää, matkalaukkuja, hiuksista tehtyä kangasta ja kaikkein koskettavinta – jota en voi itkemättä kirjoittaa – kuvia keskitysleirille tuoduista lapsista. Kaiken käsittämättömyyden takaa ymmärsin jotakin hyvin selvästi: helvetissä on suunnitelma juutalaisen kansan tuhoamiseksi; mutta myös kaikkia meitä varten. Raa-
mattu osoittaa selvästi, että saatana on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan, mutta kiitos Jumalalle, Jeesus tuli, että meillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys (Joh. 10:10). Auschwitz-Birkenaun historiaa Toinen maailmansota sai alkunsa Natsi-Saksan hyökättyä Puolaan syyskuussa 1939. Lukuisia puolalaisia pidätettiin, jonka johdosta vankiloissa ei ollut enää riittävästi tilaa. Tämän seurauksena vuoden 1939 lopulla aloitettiin puolalaisille vangeille tarkoitetun keskitysleirin suunnittelu. Huhtikuussa 1940 Heinrich Himmler antoi käskyn tämän leirin sijoittamisesta
Pakeneminen keskitysleiriltä oli lähes mahdotonta.
1 4 | S Y Y S–LOKAKU U 2015
Auschwitziin, jonne ensimmäiset poliittiset vangit toimitettiin kesällä 1940; heidän joukossaan myös pieni ryhmä Puolan juutalaisia. Samoihin aikoihin paikalliset asukkaat pakotettiin muuttamaan muualle, etteivät he voisi todistaa Auschwitzissa tapahtuneita raakuuksia ja toisaalta auttaa vankeja pakenemaan. Sotavuosina muutama sata vankia yrittikin paeta ja noin 150 onnistui siinä. Juutalaisten massatuhoaminen kaasukammioissa aloitettiin vuoden 1942 alkupuolella, jolloin maaliskuussa Auschwitziin kuljetettiin 69 000 juutalaista Ranskasta ja 27 000 Slovakiasta.
Yhteen junanvaunuun saatettiin ahtaa jopa 80 ihmistä.
Kun neuvostoarmeija vapautti leiriläiset tammikuussa 1945, keskitysleirillä oli kuollut arviolta 1,5 miljoonaa ihmistä; neuvostoarmeijan sotavankeja, puolalaisia poliittisia vankeja, romaneja sekä juutalaisia, joita Auschwitziin saapui noin 1,1, miljoonaa. Antisemitismin esiinmarssi Joidenkin vuosikymmenien ajan Euroopassa luultiin antisemitismin jo kadonneen, mutta lähihistoria osoittaa, että se vain hautautui toisen maailmansodan raunioihin noustakseen myöhemmin uudelleen esiin. Antisemitismin taustalla vaikuttava henkivalta ei ole kuollut.
Kuvan kärryillä kuljetettiin sekä ruokaa että ruumiita.
” LOPPUJEN LOPUKSI HE TULIVAT NOUTAMAAN MINUA, EIKÄ OLLUT ENÄÄ KETÄÄN, JOKA OLISI PUOLUSTANUT MINUA. ” Asuinparakin wc-tilat.
Käymieni keskustelujen perusteella olen tullut johtopäätökseen, että monet ovat varsin tietämättömiä vallitsevasta tilanteesta ja kuitenkin esimerkiksi Ranskassa antisemitistiset hyökkäykset kaksinkertaistuivat vuonna 2014 verrattuna edelliseen vuoteen, jolloin tapauksia oli hieman yli neljä sataa. Viime vuonna 851! Kuluvan vuoden maaliskuussa kaksi 16-vuotiasta juutalaispoikaa hakattiin heidän ollessaan matkalla kotiin synagogasta. Päälle käyneet tahot sanoivat: ”Likaiset juutalaiset, tulemme tuhoamaan teidät kaikki.” Vaativat turvajärjestelyt juutalaisten suojelemiseksi ovat tänään osa eurooppalaista yhteiskuntaa. Yhteiskunnan kehittyessä tähän suuntaan vaaravyöhykkeeseen joutuvat myös valtavirrasta poiketen ajattelevat kristityt. Olemme siis jälleen kerran tilanteessa, jossa joudumme valitsemaan, seuraammeko sivusta vai riskeeraammeko oman elämämme seisomalla Jumalan omaisuuskansan rinnalla. On hyvä muistaa mietelmä, joka liitetään saksalaiseen pappismieheen nimeltä Martin Niemöller: ”Ensin he tulivat noutamaan juutalaisia, mutta minä en puolustanut heitä, koska en ollut juutalainen. Seuraavaksi he tulivat etsimään kommunisteja, mutta en puuttunut asiaan, koska en ollut kommunisti. Sitten etsittiin ammattiyhdistykseen kuuluvia, mutta olin hiljaa, koska en kuulunut ammattiyhdistykseen. Loppujen lopuksi he tulivat noutamaan minua, eikä ollut enää ketään, joka olisi puolustanut minua.” Lähteet Auschwitz-Birkenau; The Past And The Present To Bear Witness; Holocaust Rememberance at Yad Vashem The Jewish Agency for Israel
15 | SANA JERUSALEMISTA
ICEJ MAAILMALLA
MIEHEMME LÄNSI-AFRIKASSA DAVID PARSONS
Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö sai neljä vuotta sitten profetian, jonka mukaan ICEJ avaisi lähiaikoina uusia kansallisia osastoja kymmeneen muslimimaahan. ICEJ:n johtajat ihmettelivät, kuinka tämä voisi koskaan toteutua. Jonkin ajan kuluttua siitä eräs afrikkalainen pastori otti meihin yhteyttä. Hän on lähes yksin saavuttanut tämän tavoitteen hyvin lyhyessä ajassa. Pastori Abdou Maiga syntyi hyvin tiukkaan muslimiperheeseen Malissa, kylässä lähellä Timbuktua. Vanhemmat lähettivät hänet uskonnolliseen kouluun, jotta hänestä tulisi imaami. Hän osasi koraanin ulkoa jo teini-ikäisenä.
Pastori Abdou Maiga, ICEJ:n Senegalin osaston toiminnanjohtaja ja Länsi-Afrikan aluekoordinaattori.
Jumala käytti kristillistä lehteä avaamaan hänen silmänsä evankeliumille ja hän tuli uskoon. Aluksi hän joutui kohtaamaan vainoa ja jopa myrkytysyrityksiä. Hän suoritti myöhemmin Raamattu- ja teologiaopintoja ja suorittaa parhaillaan kansainvälisen kehityksen tohtorin tutkintoa kalifornialaisessa William Careyn kansainvälisessä yliopistossa. Maiga on opiskellut myös Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa parantaakseen tietämystään raamatullisesta hepreankielestä ja on Raamattukodin jäsen. Maiga on arvostettu pastori ja raamatuntutkija. Hänet tunnetaan kaikkialla LänsiAfrikan ranskankielisillä alueilla ja häntä pidetään alueen johtavana asiantuntijana raamatullisessa hepreassa. Lisäksi hän järjestää johtajuuskonferensseja ja palvelee konfliktien selvittelemisen ja yhteisökehityksen alueneuvojana. Maiga rakastaa Israelia ja on hyvin omistautunut laajentamaan ICEJ:n työtä Afrikassa. Kolme vuotta sitten ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola nimitti Maigan Senegalin uudeksi kansalliseksi johtajaksi ja Länsi-Afrikan aluekoordinaattoriksi. Hän on käyttänyt kaikkia pastori- ja hallitusyhteyksiään auttaakseen kristillistä suurlähetystöä avaamaan uusia osastoja Länsi-Afrikan ranskankielisiin maihin, joista monissa on muslimienemmistö. Tähän mennessä uusia osastoja on avattu Beninissä, Burkina-Fasossa, Malissa, Nigerissä, Senegalissa ja Togossa. Hän
on avustanut myös Norsunluurannikon osaston uudelleen avaamisessa ja uusien osastojen perustamisessa Gambiaan ja Guineaan. Näiden lisäksi myös erääseen Pohjois-Afrikan maahan on avattu uusi osasto. Lähestymme tavoitetta avata kymmenen osastoa muslimimaihin, josta meille profetoitiin vuosia sitten. ”Kun tapasin Abdoun ensimmäisen kerran, koin heti yhteyttä hänen kanssaan ja rukoilimme samassa hengessä ennen kuin lähdimme”, Juha kertoi. ”Ilman Abdou Maigaa emme olisi pystyneet avaamaan näin montaa uutta osastoa LänsiAfrikkaan. Hän on hoitanut asiat sillä tavalla, että paikalliset seurakuntien johtajat ja hallituksen virkamiehet seisovat takanamme, jopa muslimimaissa. Hän on todellinen lahja työllemme.” 1 6 | S Y Y S–LOKAKU U 2015
Pastori Maiga kertoi meille palvelutyöstään ja Länsi-Afrikan ranskankielisestä alueesta. Miten sinua muslimina opetettiin suhtautumaan kristittyihin ja juutalaisiin? Koraanissa ja islamilaisissa perinteissä kristityt ja juutalaiset nähdään kaksiselitteisesti. Koraanissa opetetaan, että juutalaiset ja kristityt ovat Kirjan ihmisiä, ja että heillä on sama jumala kuin muslimeilla. Raamatun profeettoja pidetään oikeina. Silti monissa muissa koraanin kohdissa juutalaisia ja kristittyjä syytetään siitä, että he ovat monijumalaisia ja vääristävät Raamattua, ja Allahia pyydetään tuhoamaan heidät. Islamilaisessa eskatologiassa ennustetaan, että juutalaiset tuhoutuvat lopulta.
Ovatko näkemyksesi Israelista ja juutalaisesta kansasta muuttuneet sen jälkeen, kun sinusta tuli kristitty? Islamilainen teologia juutalaisesta kansasta sekä Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista luo esteitä nuorten muslimien ajatusmaailmaan, ja se voi johtaa heidät vihaan Israelia ja juutalaisia kohtaan. Kun käännyin kristityksi, ymmärsin, että Jeesus oli juutalainen, ja että juutalaiset kirjoittivat Raamatun juutalaisessa kontekstissa. Ei voi samanaikaisesti rakastaa Jeesusta, ja vihata Israelia ja juutalaisia. Onko Länsi-Afrikassa herätystä ja kasvavatko seurakunnat? Monet Länsi-Afrikan seurakunnat ovat kokeneet hyvin nopeaa kasvua viime aikoina. Monet kristityt olivat pettyneitä tavallisiin toimintatapoihin ja etsivät läheisempää suhdetta Jumalan kanssa. Tällainen ylistyksen vapaus synnytti tuhansia eläviä seurakuntia ja monia kääntyi kristinuskoon jopa vahvasti islamilaisilla alueilla. Selvät todisteet armolahjojen toimimisesta ovat olleet ratkaiseva tekijä. Kun ihmiset näkevät Jumalan voiman käytännössä, heidän uskonsa kasvaa. Kuinka ääri-islamilaisten ryhmittymien nousu on vaikuttanut alueen kristittyihin? Osa radikaaleista muslimeista julistaa lo-
jaaliuttaan islamilaiselle valtiolle, erityisesti Boko Haram Nigeriassa, Kamerunissa, Tsadissa ja Nigerissä. Nämä ryhmittymät haluavat voittaa islamin nimissä. Muutama vuosi sitten he alkoivat tehdä lähetystyötä ja olemme nähneet moskeijoiden nopean lisääntymisen Länsi-Afrikassa. Usein tähän kytkeytyy myös sosiaalista avustustyötä ja humanitaarista apua. Sotilaallisten valloituksien strategia on ennen näkemättömän fanaattinen. Länsi-Afrikan kristityt ovat joutuneet maksamaan kalliin hinnan. Monia seurakuntia on tuhottu ja kristityille on tehty väkivaltaa. Tämä saattaa väliaikaisesti hidastaa seurakuntakasvua, mutta marttyyrien veri on seurakuntien siemen. Kuinka Länsi-Afrikan johtajat näkevät radikaalin islamin? Kaikki Länsi-Afrikan valtion virkamiehet, muslimit ja ei-muslimit, tunnistavat, että radikaali islam on yksi ihmisyyden ja sosiaalisen yhteyden suurimmista uhkista. Jopa poliittiset muslimijohtajat ovat ymmärtäneet, että mikäli radikaalia islamia ei kontrolloida, se johtaa islamin uskon vähenemiseen maailmalla. Kukaan uskottava johtaja ei voi lukeutua mukaan radikaaliin islamiin, koska muslimit ovat heidän ensimmäisiä uhrejaan. Kuinka he suhtautuvat Israeliin?
17 | SANA JERUSALEMISTA
Minulla on ollut etuoikeus puhua Israelista useille valtion virkamiehille ja hallituksen ministereille ja olen ymmärtänyt, että Israelia arvostetaan Länsi-Afrikassa. Israelilla on siellä enemmän ystäviä kuin vihollisia. Olen kuullut kansallisten johtajien myöntävän, että Israel on ainoa demokraattinen valtio Lähi-idässä ja yksi kaikkein demokraattisimmista valtioista koko maailmassa. Miksi haluat tukea ICEJ:n työtä? ICEJ:n visio ja missio ovat ainutlaatuisia ja raamatullisia. Israelin ja juutalaisen kansan tukeminen ja lohduttaminen koskettavat Jumalan sydäntä ja ne vapauttavat siunaukset perheillemme ja kansoillemme. Silta, jonka ICEJ on rakentanut Jeesuksen kautta juutalaisten ja arabien välille on erinomainen rauhan ja sovinnon instrumentti. ICEJ:n tukeminen ei ole työskentelemistä ainoastaan Jumalan kansan ja Israelin hyväksi, vaan myös Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ratkaisemiseksi sekä raamatullisen totuuden julistamiseksi kansakunnille. Abdou Maiga (eturivissä kolmas oik.) ja Juha Ketola paikallisten pastorien tapaamisessa, johon osallistui myös Togon oikeusministeri.
ARISE
USKON HYPPY JANI SALOKANGAS ICEJ:N NUORTEN AIKUISTEN ARISE-TYÖN KANSAINVÄLINEN JOHTAJA
”Open the floodgates of heaven, let it rain!” (sateesi tulvikoon, aukaise taivaan portit) – suositun ylistyslaulun kertosäkeistö täytti bussin, kun ajoimme läpi Israelin erämaan. Tervetuloa vuoden 2015 Arise-kesäkiertueelle!
ICEJ:n Arise-työllä oli jälleen heinäkuussa etuoikeus isännöidä ympäri maailmaa saapunutta 45 hengen nuorten aikuisten ryhmää, jotka tulivat Arise-matkalle Israeliin. Monimuotoisen ryhmän matkalaiset saapuivat viideltä mantereelta ja jotkut heistä jopa Australiasta ja Kiinasta saakka. Osallistujia kuljettava bussi ei Arise-tyylille uskollisena ollut ainoastaan ilmastoitu, vaan siinä oli tietenkin myös Wi-Fi-yhteys. Matka oli monille näistä nuorista elämää muuttava kokemus, jonka myötä Jumala muutti heidän sydäntään, uudisti heidän mielensä Sanallaan, ja antoi heille innon jakaa ilosanomaa.
Matkan aikana käytiin tutustumassa niin historiallisiin nähtävyyksiin kuin myös projektikohteisiin, joissa pystyttiin auttamaan hädänalaisia israelilaisia. Ensimmäinen projektikohde oli Moshavin maatalousyhteisössä lähellä Tiberiasta, missä nuoret aikuiset keräsivät vihanneksia vihannesmaalta, joka oli tarkoitettu köyhien ja huono-osaisten israelilaisten auttamista varten. Vihannesmaan omistajat kertoivat, että nämä nuoret rikkoivat ennätyksen keräämällä 2 000 kiloa tomaatteja yhden ja puolen tunnin aikana. Kolmannessa Mooseksen kirjassa oleva raamatunpaikka rohkaisi koko ryhmää:
Tämän vuoden teema oli ”uskon hyppy” ja monet osallistujista todistivat, että heidän matkansa Israeliin oli ollut juuri sellainen. Kanadalainen Aaron oli halunnut vierailla Israelissa siitä lähtien, kun hän nuorena tuli uskoon. Hänen matkansa Israeliin peruuntui vuonna 2014 ja hänen sydämensä särkyi, koska hänen seurakuntansa ei voinutkaan avustaa häntä matkanteossa. Kokonaisen vuoden ajan hän joutui kohtaamaan monia esteitä ja vastustusta muilta ihmisiltä, jotka sanoivat hänelle, että ehkä se ei vain ollut tarkoitettu. Läpimurto tapahtui tämän vuoden huhtikuussa, kun vierailin Kanadassa ja tapasin maan nuoria aikuisia. Puhuin tulevasta Arise-matkasta, mikä kuulosti Aaronille aivan rukousvastaukselta. Hänen unelmansa vierailusta Israelissa voisi viimeinkin toteutua.
”Kun te korjaatte eloa maastanne, niin älä leikkaa viljaa pelloiltasi reunoja myöten äläkä poimi tähkäpäitä leikkuun jälkeen, vaan jätä ne köyhälle ja muukalaiselle. Minä olen Herra teidän Jumalanne.” (3. Moos. 23:22) Betlehemissä ryhmä vieraili paikallisessa arabiseurakunnassa oppimassa alueen haasteista ja kuuli todistuksia siitä, kuinka Jumala käyttää paikallisia kristittyjä Betlehemin ihmisten keskellä. Tapaamisen jälkeen ryhmä vieraili muutamassa Betlehemin orpokodissa, mikä oli hyvin koskettava hetki monille ryhmäläisistä. Lasten sydäntä särkevät kertomukset olivat usein liian vaikeita käsittää. Hyvin merkittävä osa matkaa oli käynti 1 8 | S Y Y S–LOKAKU U 2015
Jordan-joella, missä useat matkan osallistujista päättivät ottaa kasteen. Kastettaville oli unohtumaton kokemus seurata Jeesuksen jalanjäljissä tässä voimallisessa uskonjulistuksessa. Muita matkan kohokohtia olivat melominen Jordan-joella, uiminen Gan HaSloshan (Sahne) luonnonvesilähteillä, hartaushetki Masada-vuoren huipulla auringon noustessa, yö beduiiniteltassa aavikolla ja kameliratsastus. Matka ei olisi täydellinen ilman mahdollisuutta oppia ja keskustella vakavista aiheista. Erityinen puhujavieras ja ihmisoikeusaktivisti, asianajaja Calev Meyers tapasi ryhmän ja hän jakoi tietämystään ja kokemuksiaan Israelista lainopillisesta ja poliittisesta näkökulmasta, Israelin YK-suhteista ja elämän todellisuudesta Länsirannalla ja Gazassa. Kiinalaiselle Kitille Israeliin tulo oli Jumalan kanssa sovittu asia. Kit on perheensä ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa kristitty, joten Israeliin tulolla oli häneen voimallinen vaikutus. ”En tiennyt ennen tätä matkaa Israelista mitään muuta kuin sen sodat”, Kit kertoi. ”Matkan aikana koin vain rauhaa ja iloa. Matkan jokainen hetki oli ikimuistoinen!” LIITY ARISE-LIIKKEESEEN! Vieraile nettisivuilla: www.arisegeneration.org
19 | SANA JERUSALEMISTA
VIERASKYNÄ
HERÄTYS SEURAKUNNILLE JA ISRAELILLE MARTTI KALLIONPÄÄ PASTORI
Kaikkina aikoina Jumalan antamat herätyksen sateet ovat koskettaneet maailmaa. Azusa-kadun herätys runsas sata vuotta sitten saa meidät tuntemaan syvää kaipausta saada samaa hengellistä herätystä myös tänne pohjolaan. Ei niin, ettei Jumalan sade ole koskettanut, kyllä, mutta viime vuodet ovat olleet kuivia aikoja monien seurakuntien elämässä. Odotammeko me seurakuntiin hengellistä sadetta? Mitä ”herätyksen” sade toisi meille tullessaan? David Mains määrittelee herätyksen näin: ”Herätys on uskonelämässä kuolleiden ja uneliaiden kristittyjen päälle voimakkaasti lankeava Jumalan läsnäolon mykistävä tunne; se elvyttää asiat, joiden Jumala suunnitteli olevan normaaleja kristillisessä elämässä.” Jos herätys on tätä, niin se vastavuoroisesti vaikuttaa uskovien seurakuntaelämään. Se elvyttää rakkauden Jumalan Sanaan. Se tuo tullessaan pyhyyden ja saa aikaan parannuksen mieltä ja sisäistä uudistumista, halun olla uskovien yhteydessä ja vaikuttaa tuskaa uskovien sydämissä kadotetun maailman puolesta. Kaiken edellä mainitun seurauksena ihmiset pelastuvat ja ihmeet ja tunnusmerkit alkavat seurata. Se saa aikaan palvelevan mielen, tinkimättömän uskon Jumalan Sanaan ja sen noudattamiseen. Oivalletaan Jumalan suuruus uudella tavalla, kun uskovat käsittävät Jumalan voiman ja heidän käyttöönsä annetut rajattomat voimavarat. Heidän odotuksensa muuttuvat myönteisiksi, se antaa vastauksen masennukselle ja johtaa luovien aloitteiden tekemiseen. Seurakunnasta tulee rakastava ja ylistävä, joka huolehtii niin uskovien kuin pelastumattomienkin tarpeista. Siitä tulee elinvoimainen ja toimiva, joka varustaa ihmisiä löytämään ja käyttämään hengellisiä lahjoja sekä voiman palvella muita. Englantilainen pastori Willliam Jenkyn kirjoittaa: ”Herätys on kristinuskon kevät, se on elämän ja ilon uudistumista. Se on
aikaa, jolloin nuoret vastakääntyneet puhkeavat elämään ja toimintaan. Seurakunta jatkaa työtään ja uurastustaan tuorein voimin. Ilma on leuto ja levittää suloisia tuoksuja. Maisema vilisee eläviä lupauksia vanhurskauden ja rauhan runsaasta sadosta. On pyhyyden riemuvuosi. Suloinen lämpö täyttää koko seurakunnan ja virkistää sitä. Taivaallisen ilon ja riemun sateet laskeutuvat lempeästi runsaina. Jokainen tuulen henki kantaa mukanaan riemukasta elämää.” Varmasti meidän on syytä rukoilla, että Herra herättäisi hengellisesti haaleat ja kylmät sydämet ja laskisi läsnäolonsa voimakkaan tunteen sydämiimme niin, että meidän henkemme täytetään ensirakkauden hehkulla ja voimalla. Antakoon Herra meidän elää vielä suuri herätyksen aika oman kaupunkimme ja koko maamme kohdalla. Myös Israel tulee kokemaan kansallisen herätyksen. Profeetta Hesekiel sai tuntea Herran käden, joka tuli hänen päällensä ja vei hänet hengessä laaksoon, joka oli täynnä kuolleita luita. Herra kysyi: ”Ihmislapsi, voiko näistä luista tulla eläviä?” Minä vastasin:” Herra, Herra sinä sen tiedät.” Hesekiel sai tehtäväksi profetoida noille luille ja hän teki työtä käskettyä ja suuri ihme tapahtui. Laaksossa al2 0 | S Y Y S–LOKAKU U 2015
koi kuulua kolinaa, kun luut lähentyivät toisiaan. Luihin kasvoi jänteet ja liha, ja niiden päälle tuli nahka. Herran käskystä hän profetoi hengestä ja surmattuihin tuli henki; ja ne heräsivät eloon. Jumala itse lupasi sijoittaa heidät omaan maahansa ”ja te tulette tietämään, että minä, Herra olen puhunut ja minä toteutan sanani, sanoo Herra” (Hes. 37:1–14). Hesekielin profetia on osittain toteutunut. Israelin kansa palaa omaan maahansa meidän päivinämme. Jumalan lupaukset ovat totta meidän silmiemme edessä. Herra tulee toteuttamaan sanansa, sillä tulee päivä, jolloin koko Israel on pelastuva. Paatumus on kohdannut osaa Israelista, ja se kestää, kunnes täysi määrä pakanoita on tullut sisälle. Sitten koko Israel on pelastuva, niin kuin kirjoitettu on: ”Siionista on tuleva pelastaja. Hän poistaa jumalattomuuden Jaakobista. Tämä on minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä” (Room. 11:25–27). Meidän tehtävämme on rukoilla ja odottaa sitä päivää, jolloin kaikki kohdallensa asetetaan ja Israel on siinä paikassa ja tehtävässä, johon Jumala on heidät tarkoittanut, sillä ei Jumala ole hylännyt kansaansa, sillä valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
LÄPILEIKKAUS TYÖHÖN
ISRAELIN MATKAN ARVONTA ISO SOITTO -TAPAHTUMASSA Suolahdesta kotoisin oleva Leila Vikki voitti Isossa Soitossa arvotun Israelin matkan. Hän odottaa innolla ensimmäistä matkaansa Raamatun maahan. Jeesus on syntynyt juutalaisen kansan keskellä; niinpä Israel on Leilalle tärkeä Jeesuksen kotimaana. ICEJ on tullut Leilalle tunnetuksi seurakunnissa järjestetyissä tilaisuuksissa. Leila on lähdössä kevätmatkalle, jonka aikana tutustutaan ICEJ:n tekemään työhön Israelissa.
Nuorison hyvin tuntema Mikaveli (Mikael Meklin) nosti arvonnan voittajakupongin ICEJ:n esittelypisteellä.
LÄHDE TUTUSTUMAAN ICEJ:N TYÖHÖN K E VÄ T M A T K A 4.–12.3.2016 Koe keväinen Israel Tutustu ICEJ:n työkohteisiin Tapaa holokaustista selvinneitä vanhuksia Näe tärkeimmät kohteet Lähde siunaamaan Israelia! LISÄTIETOJA ICEJ:N TOIMISTOSTA puh. 0400 357 683 helvi.mikkonen@icej.fi
Katso tarkka matkaohjelma osoitteesta www.icej.fi 21 | SANA JERUSALEMISTA
SEURAKUNTAVIERAILUJA ICEJ:N SUOMEN OSASTON JULISTUSTYÖNTEKIJÄ TUIJA VALTANEN Su 25.10. Oulu klo 11.00 Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 Su 25.10. Vaala klo 16.00 Helluntaiseurakunta, Vaalantie 8 Ke 4.11. Kaavi klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Kalliotie 2 To 5.11. Nilsiä klo 18.00 Helluntaiseurakunta, Nilsiäntie 62 Pe 6.11. Siilinjärvi klo 18.00 Vapaaseurakunta, Asematie 7 La 7.11. Keitele klo 18.00 Helluntaiseurakunta, Paljepolku 2 Su 8.11. Kyyjärvi klo 11.00 Helluntaiseurakunta, Tuliharjuntie 24 Ke 18.11. Viitasaari klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Keskitie 26 To 19.11. Jämsä klo 19.00 Elävät kivet –seurakunta, Mottilantie 2 Pe 20.11. Vehniä klo 18.00 Baptistikirkko, Vehniän Kylätie 248 Su 22.11. Pälkäne klo 16.00 Katukappeli, Keskustie 5 Ti 1.12. Sotkamo klo 19.00 Saalem-seurakunta, Makkosentie 51 To 3.12. Suomussalmi klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Säröspinontie 14 Pe 4.12. Kempele klo 18.00 Vapaaseurakunta, Kissankulma 2 La 5.12. Muhos klo 17.00 Helluntaiseurakunta, Veturitie 1 Su 6.12. Kajaani klo 18.00 Vapaaseurakunta, Linnankatu 9 Pe 11.12. Kokkola klo 19.00 Uskon Sana –seurakunta, Måttisenkatu 8 ICEJ:N TOIMINNANJOHTAJA JÜRGEN BÜHLER La 24.10. Oulu klo 14.30 La 24.10. Oulu klo 18.00 Su 25.10. Oulu klo 11.00 Su 25.10 Oulainen klo 18.00 Ma 26.10. Kälviä klo 19.00 Ti 27.10. Kurikka klo 19.00 Ke 28.10. Tampere klo 18.00 To 29.10. Helsinki klo 19.00
Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78, Terveisiä lehtimajanjuhlilta –tapahtuma Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78, Terveisiä lehtimajanjuhlilta -tapahtuma Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 Helluntaiseurakunta, Kaarikatu 7 Helluntaiseurakunta, Eriksoninkatu 2 Helluntaiseurakunta, Kirkkoahde 6 Vapaakirkkoseurakunta, Puutarhakatu 17 Lähetysseurakunta, Iso Roobertinkatu 24
ICEJ:N SUOMEN OSASTON EMERITAPUHEENJOHTAJA ULLA JÄRVILEHTO La 24.10. Mäntyharju klo 18.00 Helluntaiseurakunta, Pyhävedentie 3 Su 25.10. Kesälahti klo 14.00 Ev.lut. seurakuntasali, Taipaleentie 9 Ma 26.10. Mikkeli klo 18.00 Seurakuntakeskuksen yläsali, Savilahdenkatu 20 Ti 27.10. Kouvola klo 18.00 Helluntaiseurakunta, Kalevankatu 20 Ke 28.10. Lahti klo 18.30 Helluntaiseurakunta, Kiveriönkatu 1 La 14.11. Tampere klo 13.00 Baptistiseurakunta, Kissanmaankatu 19, Esirukoilijoiden tilaisuus (koko päivä) To 19.11. Tampere klo 19.00 Tampereen helluntaiseurakunta, Aleksanterinkatu 18, Israel-hyväntekeväisyysgaala Pe 20.11. Kannus klo 19.00 Baptistiseurakunta, Metsolantie 8 La 21.11. Kokkola klo 19.00 Uskon Sana –seurakunta, Måttisenkatu 8 Ke 9.12. Nokia klo 18.00 Helluntaiseurakunta, Välimäenkatu 8 ICEJ:N SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA KARI O. NIEMI Ti 20.10. Tuusula klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Koskenmäentie 5 Su 25.10. Oulu klo 11.00 Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 Ma 23.11. Parkano klo 18.00 Vapaaseurakunta, Satakunnankatu 32 Ti 24.11. Vammala klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Varikonkatu 10 To 26.11. Huittinen klo 18.00 Vapaaseurakunta, Lauttakylänkatu 1 Pe 27.11. Laitila klo 17.00 Rukouspiiri Kittilöillä, Kaivolantie 1044 La 28.11. Kokemäki klo 18.00 Seurakuntakeskus, Maarianrinne 1 Su 29.11. Tampere klo 16.00 Toivon portti -seurakunta, Juvankatu 6 JESAJA 62 -RUKOUSILLAT JOKA KUUKAUDEN ENSIMMÄINEN KESKIVIIKKO Klo 18 Lahden Joutjärven kirkossa, Ilmarisentie 1. Mukana John Laasonen. Klo 19 Saarijärven helluntaiseurakunnassa, Matinkuja 1. Mukana Kati Rautasaari. Klo 19 Siilinjärven vapaaseurakunta, Asematie 7. Yhteiskristillinen rukousilta. Muutokset ovat mahdollisia. Kiertueohjelmat myös nettisivullamme: www.icej.fi Otamme mielellämme vastaan toiveita seurakuntavierailuista. Jos olet kiinnostunut ICEJ:n puhujista, voit ottaa yhteyttä tapahtumakoordinaattori Sarita Hokkaseen, icej@icej.fi tai puh. 040 724 7422.
ISRAEL-HYVÄNTEKEVÄISYYSGAALA to 19.11. klo 19.00 Tampereen helluntaiseurakunta, Aleksanterinkatu 18 Mukana suurlähettiläs Dan Ashbel, KD:n puheenjohtaja Sari Essayah, ICEJ:n emeritapuheenjohtaja Ulla Järvilehto, Musiikki- ja tanssiesityksiä Gaalassa kerätään lahja Immanuel-päiväkodille Samariassa. 2 2 | S Y Y S–LOKAKU U 2015
TOIMISTOLTA MUSIIKKI Viulisti Serguei Popov Duo, tuplalevy Minä uskon – I believe Kyyneleitä ja iloa
TILAUKSET CD 20 € CD 18 € CD 18 €
Lasse Riutamaa Rakkauden heijastuksia CD 10 € Ulla ja Pete Hyvä näin Kuljen kanssasi Tilaa ICEJ:n juhlaäänite itsellesi
CD 20 € CD 20 €
Jippii-kuoro Heprealaista musiikkia
CD 20 €
Mercy Tilaukset: ICEJ:n toimisto, p. 040 740 6166 tai icej@icej.fi ICEJ:n juhlaäänite
CD 20 €
tai lahjaksi!
Mukana mm. Serguei Popov, Jukka Leppilampi, Nina Åström, Ulla & Pete sekä eturivin muusikoita Virosta.
Hinta 20 € + postikulut Tuotto ICEJ:n työhön.
DVD Serguei Popovin taiteilijaperhe Lohduttakaa minun kansaani – Rukous viulun, tanssin ja draaman välityksellä DVD 25 € Comfort my people – A prayer with violin, dance and drama DVD 25 €
KIRJAT Ulla Järvilehto Kutsuttu lohduttamaan 38 € Ulla Järvilehto – Juha Ketola Kenen maa? 2 € Vems land? 2€
ICEJ Suomen osasto icej@icej.fi / PL 91, 00521 Helsinki Puh: 040 740 6166. Lankaliittymästä paikallisverkkomaksu (pvm). Matkapuhelinliittymästä matkapuhelinmaksu (mpm). Tilauksiin lisätään postituskulut.
MUISTATHAN... Sana Jerusalemista -ohjelmat Jumalan Sanan opetusta sekä ajankohtaista tietoa ICEJ:n työstä ja Israelista tiistaisin ja sunnuntaisin klo 17.25 Radio Dein taajuuksilla. Elävä yhteys. Ohjelma sinulle, joka kaipaat Jumalaa ja haluat löytää tosi Ystävän. ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola TV7:llä maanantaisin klo 20.30 ja keskiviikkoisin klo 23.15. Käy lukemassa tuoreimmat artikkelit nettisivuiltamme www.icej.fi. Voit lahjoittaa lehden välissä olevilla viitesiirtolomakkeilla tai sivulta 2 löytyvillä viitenumeroilla haluamiisi kohteisiin. Voit lahjoittaa ICEJ:n Israel-työhön myös puhelimitse soittamalla seuraaviin numeroihin: 0600 14460 Neve Galim -lastenkoti (10,26 €/puh + pvm) 0600 14470 Missä tarve on suurin (21,28 €/puh + pvm) Tutustu & tykkää Facebook-sivuistamme www.facebook.com/ icejsuomenosasto Tilaa uutiskirjeemme: icej@icej.fi
TARKENNUS Keski-Suomen Israel-päivästä otettujen valokuvien kuvaajan nimi oli jäänyt meiltä mainitsematta heinä– elokuun lehdessä. Kuvat otti Pentti Heinonen. 23 | SANA JERUSALEMISTA
25.-28. TAMMIKUUTA
ENVISION
2016
Tule mukaan Jerusalemiin elämää muuttavaan pastoreiden & johtajien konferenssiin! Uudista näkyäsi kuulemalla, mitä Jumala tekee Israelissa ja kansakuntien keskuudessa! Sukella syvemmälle Raamatun profetioihin tri Jürgen Bühlerin ja muiden ICEJ:n johtajien sekä paikallisten juutalais- ja arabipastoreiden johdolla!
LISÄTIETOA KONFERENSSISTA SEKÄ REKISTERÖITYMINEN JERUSALEMIN SIVUJEN KAUTTA: HTTP://ENVISION.ICEJ.ORG
ICEJ-palautekortti Haluan saada Sana Jerusalemista -lehden ilmaiseksi kotiini Haluan liittyä jäseneksi ICEJ Suomen osastoon, jäsenmaksu 35 € / vuosi / henkilö
Muista postimerkki
Haluamme liittyä avioparijäseniksi, 70 € / vuosi Haluan liittyä ainaisjäseneksi, kertamaksu 350 € Haluan lehden mukana ruotsinkielisen koosteen Haluan näkövammaisten äänikirjeen ja lehden Osoitteenmuutos Minulle saa lähettää tietoa sähköpostitse Nimi Osoite Postitoimipaikka Vanha osoite
Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. PL 91 00521 Helsinki
Sähköpostiosoite Puhelin Päiväys ja allekirjoitus 2 4 | S Y Y S–LOKAKU U 2015