JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTON JÄSENLEHTI // SYYS–LOKAKUU 2014
HELPOTUSTA TULITUKSEN KESKELLE ENNALLEENASETTAMISEN SUURI TOIVO ANTISEMITISMIN NOUSU JA ALIJAN KASVU
1 | SANA JERUSALEMISTA
JERUSALEMIN KANSAINVÄLINEN KRISTILLINEN SUURLÄHETYSTÖ, ICEJ Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö perustettiin vuonna 1980 koko Jerusalemin raamatullisen merkityksen sekä sen ainutlaatuisen juutalaisyhteyden tunnistamiseksi. Puhumme miljoonien kristittyjen sekä seurakuntien ja kirkkokuntien puolesta Israelin kansalle ja valtiolle, jonka uudelleen perustamisessa näemme Jumalan uskollisuuden muinaiselle liitolleen juutalaisen kansan kanssa. Päätavoitteemme on • tukea Israelia ja osoittaa sille ystävyyttä • varustaa maailmanlaajuista seurakuntaa opettaen sille Ju malan suunnitelmista Israelin ja Lähi-idän kansojen suhteen • edistää aktiivisesti sovintoa juutalaisten, kristittyjen ja arabien kesken sekä tukea Pyhän maan paikallisseurakuntia Kristillisen suurlähetystön päätoimisto sijaitsee Jerusalemissa. Työmme ulottuu noin 140 maahan. Yli 70 maassa toimii kansallinen osasto. Näkynämme on • koskettaa Israelin jokaista väestöryhmää kristillisellä lohdu tuksella ja rakkaudella sekä • saavuttaa kirkkokunnat, seurakunnat sekä uskovat jokaisesta maailman kansasta ja kanavoida näiden tuki Israelille. ICEJ:N SUOMEN OSASTO ICEJ:n Suomen osasto perustettiin vuonna 1984. Suomen osasto julkaisee joka toinen kuukausi ilmestyvää Sana Jerusalemista -lehteä suomenkielisenä, toimittaa kahdesti viikossa radio-ohjelmia Radio Deissä sekä järjestää Israel-aiheisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea. LAHJOITA Tämän Sana Jerusalemista -lehden välissä olevilla viitepankkisiirroilla sinulla on mahdollisuus lahjoittaa niissä mainittuihin kohteisiin. Mikäli haluat lahjoittaa muihin kohteisiin, voit käyttää seuraavia viitenumeroita: Missä tarve on suurin ICEJ AID, Sosiaalinen avustustyö Kotisairaanhoitotyö Exodus/Paluumuutto Työ Israelissa Messiaaniset juutalaiset Arabiuskovat Druusiuskovat Syvännön raamattutyö Karen Ronningin muistorahasto Haifa-koti Jad Vashemin kristillinen osasto Mediatyö Arise − nuoret aikuiset Neve Galim -lastenkoti Immanuel -päiväkoti
9800 01006 9800 02047 9800 02115 9800 03004 9800 02005 9800 02209 9800 02092 9800 05044 9800 02089 9800 02144 912 02040 9246 01200 9800 02186 9800 08067 8092 02041 7686 02041
Vielä poismenosi jälkeenkin voit olla siunaamassa Israelia tekemällä testamenttilahjoituksen ICEJ:n Suomen osastolle. Testamentin tekemiseen liittyviä lisätietoja saat toimistoltamme. Kiitos rakkaudenlahjastasi, Jumala siunatkoon sinua! Rahankeräysluvan saaja: Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Myöntäjä ja keräysluvan numero: 23.8.2012 Poliisihallitus 2020/2012/2498. Keräys: 1.1.2013–31.12.2014, koko Suomi, paitsi Ahvenanmaa. Varojen käyttö: ICEJ:n Suomen osaston työ keräysluvan voimassaoloaikana.
JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTO RY Postiosoite: PL 91, 00521 Helsinki Käyntiosoite: Kasöörinkatu 3, lt 3 A Puhelin: 0207 181 280. Kiinteästä verkosta 8,35 snt/ puh. + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 sent./min. Sis. alv. 24 %. Sähköposti: icej@icej.fi Internet: www.icej.fi Avoinna: ti–to klo 9–16 Pankkiyhteydet: Huom! Uusi pankkiyhteys: Osuuspankki FI29 5092 0920 2944 34 BIC: OKOYFIHH Tykkää meistä Facebookissa!
JOHTAJAN PÖYDÄLTÄ ”Ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy varaksi hädässä.” (Sanal. 17:17) Me Israelissa asuvat saimme taas tänä kesänä muistutuksen siitä, että tämä kansa elää hyvin vihamielisessä naapurustossa. Saimme todistaa, että Jumala suojelee omaa kansaansa. Israeliin ammuttiin tuhansia raketteja, mutta vahingot olivat ihmeellisen pieniä! Tästä ei ole kiittäminen ainoastaan Israelin uutta Iron Dome (rautakupoli) -ohjuspuolustusjärjestelmää. Monissa tapauksissa voimakkaat tuulenpuuskat ajoivat raketit Välimereen, ja satoja kertoja Hamasin raketit eivät päätyneet Gazaa pidemmälle. Kun kysytään, miksi he eivät tähdänneet rakettejaan huolellisemmin, Hamasin terroristi vastasi: ”Me tähtäämme heihin, mutta heidän Jumalansa muuttaa rakettien suunnan ilmassa.” Kaiken tämän kauhun keskellä olemme sponsoroineet viikonloppuretkiä ja päivämatkoja sadoille israelilaisille perheille, jotka elävät Gazan lähellä sijaitsevissa kaupungeissa, niin että he voivat levätä Jerusalemissa, Kuolleellamerellä ja Galileassa. Pystyimme toimittamaan myös kymmenen uutta liikuteltavaa pommisuojaa yhteisöihin Gazan rajan läheisyydessä. Yksi suojista lahjoitettiin Umm Batimin beduiinikylään, lähelle Beershevaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Negevin alueen beduiinikylässä on pommisuoja. Lisäksi teemme yhteistyötä arabipastoreiden kanssa auttaaksemme arabikristittyjä, jotka ovat kärsineet Gazan sodasta. Olimme yllättyneitä pääministeri Benjamin Netanjahun meille äskettäin lähettämästä henkilökohtaisesta kirjeestä, jossa hän kiitti meitä tuesta, jota kristillinen suurlähetystö on kriisin aikana antanut. Tämä kiitoskirje on osoitettu myös kaikille teille, jotka olette seisoneet ICEJ:n rinnalla rukoilemalla ja antamalla rahallista tukeanne. Se kertoo siitä, että teidän äänenne on kuultu täällä Israelissa. Nyt katsomme kohti lehtimajanjuhlia, jotka järjestetään upouudella Paisareenalla Jerusalemissa. Voit yhä ilmoittautua mukaan ja liittyä joukkoon. Mitä enemmän ihmisiä tulee, sitä enemmän se todistaa siitä, että emme ole vain hyvän päivän tuttuja, niin kuin yksi työmuotomme vetäjistä sen ilmaisi, vaan että todistamme olevamme veljiä, jotka ovat ”syntyneet varaksi hädässä”. Odotan ilolla sitä, että pääsen toivottamaan juhlavieraat tervetulleeksi tämän vuoden lehtimajanjuhlille.
Työtoverinne Kristuksessa, Jürgen Bühler
SANA JERUSALEMISTA Päätoimittaja: Kari O. Niemi Toimitus: Johanna Manner, Helvi Mikkonen-Makolin, Sarita Hokkanen ja Annika Rissanen Käännökset: Annika Rissanen Taitto: gstj.fi Painopaikka: Saarijärven Offset Oy ISSN: 0784-7556 INTERNATIONAL CHRISTIAN EMBASSY JERUSALEM, ICEJ Osoite: Puhelin: Sähköposti:
Rachel Imenu 20, P.O. Box 1192, Jerusalem 91010, Israel +972 2 539 9700 icej@icej.org.il
KANNESSA Irakilainen kristitty protestoi islamilaista terrorismia vastaan. SANA JERUSALEMISTA -ARKISTO issuu.com/icejsuomenosasto 2 | SY Y S –LOKAKU U 2014
TÄSSÄ NUMEROSSA
9/10 2014
8
14
OVIA PAREMPAAN KOULUTUKSEEN SISÄLLYS
ANTISEMITISMIN NOUSU JA ALIJAN KASVU
19
ISRAELIA TUKEVIA MIELENILMAUKSIA ERI PUOLILLA MAAILMAA 3 | SANA JERUSALEMISTA
Johtajan pödältä
2
Puheenjohtajalta
4
Toiminnanjohtajalta
5
ICEJ sponsoroi Jerusalemin amerikkalaisen jalkapallon joukkuetta
6
Hetkeksi pois eturintamalta
6
Helpotusta tulituksen keskellä eläville israelilaisille
7
Siunauksia beduiineille Ovia parempaan koulutukseen
7 8
Ennalleen asettamisen suuri toivo
10
Antisemitismin nousu ja alijan kasvu
14
Arise-aukeama
16
Lyhyesti
18
Israelia tukevia mielenilmauksia eri puolilla maailmaa
19
Isä meidän -rukous Kirje pääministeri Netanyahulta
20
Seurakuntavierailuja
22
Toimistolta
23
20
PUHEENJOHTAJALTA
JUHLA-AIKA ISRAELISSA JUHA KETOLA ICEJ:N KANSAINVÄLINEN JOHTAJA
Syys-lokakuun vaihteessa Israelissa vietetään kolme viikkoa kestävä pyhien juhlien aika, jolloin juhlakalenterissa toinen toisiaan seuraavat uusi vuosi, rosh hashana ja jom kippur eli suuri sovituspäivä sekä lehtimajanjuhla, sukkot. Tämä kolmen viikon jakso alkaa uuden vuoden juhlalla. Sen aattona juutalaiset toivottavat toisilleen Leshana tova tikatevu eli ”Kirjoittakoon Jumala sinulle hyvän vuoden”. T������������������������������� ästä �������������������������� ”������������������������� pasuunoiden juhlasta����� ” alkaa itsetutkiskelu ja kymmenen päivää kestävä katumus, joka huipentuu suureen sovituspäivään, jom kippuriin. On vaikuttavaa seurata sen viettoa Israelissa. Koko maa hiljenee, kaikki liikenne pysähtyy, tv- ja radio vaikenevat ja jopa lentokentät ovat suljettuina. Kaikkialla on hiljaista, ihmiset liikkuvat kävellen yleisillä autoteillä, lapset polkupyörillään. Vaikuttavinta on nähdä, kuinka lukemattomat ihmiset valkoisissa asuissaan menevät tai tulevat synagogistaan. Suuren sovituspäivän jälkeen kansa alkaa valmistautua pian alkavaan sukkotiin, joka puolestaan on koko vuoden juhlista riemullisin ja iloisin. Israeliin saapuu suuri joukko juutalaisia eri puolilta maailmaa ”pyhiinvaellusmatkalle” viettämään juhlaa ja tapaamaan sukulaisiaan. Pihoihin, parvekkeille ja jopa kadunvarsiin ilmestyy lehtimajoja, joissa syödään aterioita ja joissa jotkut myös nukkuvat. Juhlilla on sanoma Nämä kolme juhlaa, joita juutalaiset ovat viettäneet Jumalan käskystä tuhansia vuosia, sisältävät vahvan sanoman tämänkin päivän ihmiselle. Ja Jumala suokoon, että niiden lopullinen täyttymys pian tapahtuisi! Suurena sovituspäivänä ylimmäinen pappi otti israelilaisten seurakunnalta kaksi kaurista syntiuhriksi koko kansan edestä (3. Moos. 16). Toinen kauris teurastettiin ja sen verta vihmottiin armoistuimelle. Toinen kauris lähetettiin elävänä erämaahan. Sanoma oli selvä.
tus sen syntien tähden siirrettiin viattoman eläimen päälle. Näin Jumalan säätämä rangaistus synneistä – kuolema – pantiin täytäntöön viattoman eläimen sijaiskuoleman kautta. Viaton kauris kuoli kansalle kuuluneen kuoleman heidän puolestaan. Heti kauriin veren vuodattamisen jälkeen y������������������������������������ limmäinen pappi laittoi molemmat kätensä elävän kauriin pään päälle, ja tunnusti siinä ääneen koko kansan synnit. N������������������������������������������ äin��������������������������������������� synnit laitettiin elävän kauriin päälle, joka kantoi ne pois autiomaahan.
myös kantoi ihmiskunnan synnit ruumissaan pois sen omaltatunnolta (Jes. 53, Joh. 1:29, 1 Piet. 2:24). Joka uskoo Häneen, saa elää Hänen elämäänsä ja nauttia omassatunnossaan vapautta synneistään (Gal. 2:19–21). Israelin varma ja suurenmoinen tulevaisuus Jumalan pasuuna on soinut ja Hän on koonnut juutalaisen kansan takaisin sen muinaiseen kotimaahan armahtaakseen sen.
Toinen kauris kärsi kansalle kuuluneen kuoleman, toinen kauris kantoi kansan synnit pois sen keskuudesta. Kansa oli täydellisesti vapaa synnistä, sen rangaistuksesta ja seurauksista.
Ja aivan kuten suurena sovituspäivänä koko kansan synnit sovitettiin ja poistettiin sen keskeltä, nyky-Israelin synnit tullaan poistamaan sen keskeltä, ja kaikki Israel on pelastuva Jeesuksen sovitustyön kautta (Sak. 12:10–13:1).
Jeesus on juhlien täyttymys Jeesus Kristus Golgatan keskimmäisellä ristillä kuoli koko ihmiskunnan puolesta – sekä Israelin että pakanakansojen puolesta – sille kuuluneen kuoleman, ja
Heprealaiset profeetat ovat luvanneet Jumalan omaisuuskansalle suurenmoisen tulevaisuuden (Hes. 36:24–38, Jer. 31:10– 38, Sak. 12:10). Myös apostoli Paavali vahvistaa tämän (Room. 11:26–27). Ihme on tapahtuva ja tulemme vielä näkemään pyhän kansan asuttamassa pyhää maataan!
” JUMALAN PASUUNA ON SOINUT JA HÄN ON KOONNUT JUUTALAISEN KANSAN TAKAISIN SEN MUINAISEEN KOTIMAAHAN ARMAHTAAKSEEN SEN.
Israelin toivo Israel toivottaa vielä Messiaansa takaisin, juuri kuten Jeesus lupasi, ja lopulta myös kaikki pakanakansat vaeltavat ylös Jerusalemiin viettämään lehtimajanjuhlaa (Matt. 23:39, Sak. 14:16–19). Uusi rauhan ja valtaisan siunauksen ja Herran tuntemisen aika, josta lehtimajanjuhla puhuu profeetallisesti, on koittava ja on edessämme (Jes. 2:1–4, 11:1–9, Sak .14:16–19).
”
Siunauksin Jerusalemista, lehtimajanjuhlia odottaen,
Koko kansan yllä ollut kuolemanrangais4 | SY Y S –LOKAKU U 2014
Yhdessä nämä kolme juutalaista juhlaa julistavat toivorikasta ja varmaa tulevaisuutta Israelille – muistuttaen siitä joka vuosi – siihen saakka kunnes Hän saapuu. Ja toivottavasti pian!
TOIMINNANJOHTAJALTA
KASVU – JUMALAN TAHTO KARI O. NIEMI ICEJ SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA
Jumala ei luonut maailmaa staattiseen tilaan pyrkien vain ylläpitämään saavutetun tason, vaan kuten jo Raamatun ensimmäisestä luvusta huomaamme, Hänen ajatuksenaan oli lisääntyminen: ”Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää…” (1 Moos. 1:28). Jumalan siunauksen tarkoituksena oli saada aikaan kasvua, ja toisaalta kasvu tulisi olemaan merkkinä Jumalan siunauksesta. Kättemme työ Raamattu ei kuitenkaan anna meidän ymmärtää, että kasvun siunaus olisi automaatio millaisissa olosuhteissa tahansa. Jumalan Sanasta löytyvän periaatteen mukaisesti Jumala siunaa meidän kättemme työn: ”Herra avaa sinulle rikkaan aarrekammionsa, taivaan, antaakseen sinun maallesi sateen aikanansa ja siunatakseen kaikki sinun kättesi työt…” (5 Moos. 28:12). Mitä hyötyä maanviljelijälle on sateesta, ellei hän ole istuttanut jotakin, joka kasvaakseen tarvitsee sadetta? Kasvun siunaus ei laskeudu tyhjiöön, vaan sinne, missä on työtä ja vaivannäköä. Kolme kategoriaa Kasvuun ja lisääntymiseen liittyen voisimme luokitella ihmiset ainakin kolmeen eri kategoriaan. Ensinnäkin on niitä, jotka tyytyvät vain ylläpitämään,
eivätkä odotakaan kasvua omassa elämässään tai yhteisönsä kohdalla. Toisekseen on niitä, jotka uskovat Jumalan haluun antaa kasvua, mutta eivät ole valmiita tekemään omaa osuuttaan tai ainakin näkevät kasvun mahdollisuudet hyvin pieninä. Kolmannessa ryhmässä ovat ne, jotka uskovat suuren Jumalan suuriin mahdollisuuksiin ja myös toimivat uskonsa mukaisesti. Vielä tänäänkin usko ilman tekoja on kuollut, eikä kasvua tapahdu ilman Jumalan siunaamaa vaivannäköä. Pyhä tyytymättömyys Raamatussa muistutetaan, että hyvä mieli on kuin alituiset pidot (Snl. 15:15), mutta hyvän mielen lisäksi meidän tulisi kantaa sielussamme pyhää tyytymättömyyttä. Sillä silloin, kun yksittäinen henkilö tai yhteisö lakkaa pyrkimästä eteenpäin, kolkuttelevat omahyväisyys, ylpeys, pysähtyneisyys ja kuolema ovella. Ei ole kaukaa haettua ajatella, että Laodikean seurakunta edustaa yleisesti ottaen tämän ajan länsimaista seurakuntaa: ”Sillä sinä sanot; minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston” (Ilm. 3:17). Pyhä tyytymättömyys saa meidät etsimään Jumalan parasta elämäämme.
5 | SANA JERUSALEMISTA
Runsauden Jumala Meidän Jumalamme on runsauden Jumala. Abrahamille Hän sanoi:”…lisään sinut ylen runsaasti” (1 Moos. 17:2). Luomistyönsä yhteydessä Hän sanoi: ”Viliskööt vedet eläviä olentoja… ” (1 Moos. 1:20). Muistuttaessaan kymmenyksistä Hän puhui profeetta Malakian������������������� välityksellä: ���� ”Totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti” (Mal. 3:10). Ja Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka seurakunta lisääntyi Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta (Apt. 9:31). ICEJ:n Suomen osaston tavoitteena on kasvu, jonka myötä voimme entistä enemmän siunata Jumalan omaisuuskansaa. Olemme päättäneet nähdä vaivaa käytännön työssä ja rukouksessa, ja uskomme, että yhdessä sinun kanssasi voimme nähdä sellaista lisääntymistä, joka on mieluista sekä Jumalalle että ihmisille. Jälkimmäisestä osoituksena sivulta 20 löytyvä������������������������������� pääministeri Benjamin Netanya�������� hun kiitoskirje! Sinua rakkaasti siunaten,
JERUSALEM KINGS
ICEJ SPONSOROI JERUSALEMIN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON JOUKKUETTA AARON HECHT
ICEJ on astunut urheilun maailmaan ja tukee nyt Jerusalem Kings -jalkapallojoukkuetta yhdessä Sar-El Tours -matkatoimiston kanssa. Jerusalem Kings on yksi yhdestätoista Israelin jalkapalloliigaan kuuluvista joukkueista. Vuonna 2007 perustetussa joukkueessa on pelaajia ja valmentajia hyvin erilaisista sosiaalisista, uskonnollisista ja etnisistä taustoista. ”Ihmiset tulevat läheisemmiksi Jumalan kanssa, kun he pelaavat tässä joukkueessa. Monien ongelmat ovat ratkenneet,
kun he ovat alkaneet pelata joukkueessamme”, kertoo Mike Gondelman, yksi joukkueen pelaajista. Kun joukkue mietti itselleen nimeä, eräs paikallinen rabbi ehdotti nimeä Kings, koska se tarkoittaa kuninkaallista. ”Nimi kuvastaa sitä, kuinka meidän tulisi käyttäytyä kentällä ja kentän ulkopuolella. Mottomme on kerran kuningas, aina
kuningas”, Mike sanoo. ”Vuosien saatossa joukkueessamme on ollut juutalaisia, kristittyjä ja muslimeja. Jalkapallokentällä pelaajat ovat löytäneet yhteisen sävelen ja jättäneet poliittiset erimielisyydet ja stereotypiat syrjään, jotka aiheuttavat Israelissa niin monia konflikteja”, valmentaja Mike Viselli lisää.
ICEJ AID // ISRAEL KRIISISSÄ -RAHASTO
HETKEKSI POIS ETURINTAMALTA BIRTE SCHOLTZ
Gazan konfliktin aikana ICEJ on kustantanut lukuisia päivä- ja viikonloppuretkiä Israelin eteläosissa asuville perheille, jotta he ovat päässeet muutamaksi päiväksi rauhallisempiin osiin maata. Viisi sataa israelilaista Sderotista, Ashkelonista, Ashdodista ja muilta lähellä Gazan rajaa sijaitsevilta alueilta on hyötynyt näistä matkoista. Yksi ensimmäisistä ryhmistä, joka pääsi nauttimaan retkistä, koostui 35 perheestä, joihin kuuluu vammaisia aikuisia. Heitä avustaa hoitokeskus Sedot HaNegevissä lähellä Gazaa. Tulevista raketeista ilmoittava varoitusaika on keskuksessa vain 10–15 sekuntia. Keskuksen pommisuojaan mahtuu vain kymmenen ihmistä, joten useat potilaista ovat joutuneet pysyttelemään kotona konfliktin vuoksi. Ihmiset ovat eläneet jatkuvassa pelossa koko kesän ajan. He olivat kuitenkin iloisia ja hymyilivät
osallistuessaan Jerusalemin retkelle, jonka ICEJ sponsoroi. Katsellessaan Jerusalemin Vanhaakaupunkia he kuvailivat elämäänsä pommituksen keskellä – elämää, jossa he huolehtivat rakkaistaan, joilla on vakavia henkisiä, fyysisiä ja emotionaalisia vammoja. Kobi Bublich, 47-vuotias vammainen mies tuli yhdessä äitinsä ja isänsä kanssa Moshav Shuvasta, joka sijaitsee vain kolmen kilometrin päässä Gazasta. ”Meillä ei ole turvahuonetta talossamme ja liikkuminen Kobin kanssa on hidasta”, äiti kertoi. ”Kun kuulemme ’punaisen koodin’ hälytyksen, pysymme kotonamme ja rukoilemme koko päivän. Joskus öisin Kobi ei herää hälytykseen ja olen vain heittäytynyt hänen päälleen suojellakseni häntä. Tilanne on hyvin vaikea, ja olen kireä ja stressaantunut koko päivän ajan.” Perhe oli hyvin iloinen, että he pääsivät päivän ajaksi pois konfliktialueelta. 6 | SY Y S –LOKAKU U 2014
”Olemme hyvin kiitollisia tästä Jerusalemin vierailusta. Tämä päivä on ollut meillä hyvin tärkeä”, äiti hymyili.
Kobi Bublich ja hänen äitinsä Madeleine iloitsivat Jerusalemin retkestä Gazan konfliktin aikana.
ICEJ AID // ISRAEL KRIISISSÄ -RAHASTO
HELPOTUSTA TULITUKSEN KESKELLÄ ELÄVILLE ISRAELILAISILLE BIRTE SCHOLTZ JA ESTERA WIEJA
Hamasin käynnistämä rakettisota on jo kolmas Israelia vastaan käynnistetty sota kuluneen kuuden vuoden aikana. ICEJ kiiruhti auttamaan heikompiosaisia ihmisiä alueella, joka on yksi pommitetuimmista eteläisessä Israelissa. Rautakupoli -puolustusjärjestelmä on suojannut Israelin suurimpia kaupunkeja, mutta kaikista haavoittuvimmilla yhteisöillä Gazan läheisyydessä on vain muutamia sekunteja aikaa löytää suoja. Alueen ihmiset ovat kärsineet jatkuvista pommituksista jo lähes 15 vuoden ajan. Nuorempi sukupolvi ei oikeastaan tiedä muusta kuin päivittäin jatkuvasti toistuvista varoitussireenien äänien täyttämästä elämästä. Viime viikkojen aikana ICEJ on toimittanut kymmenen liikuteltavaa pommisuojaa Gazan rajaseuduilla asuville yhteisöille. Pommisuojia on toimitettu kouluihin, sairaaloihin, päiväkoteihin,
nuorisokeskuksiin ja yhteisökeskuksiin, jotka muuten olisi jouduttu sulkemaan kriisin ajaksi. ICEJ on myös rahoittanut hätäapupalveluja tarpeessa oleville perheille ja vanhuksille. Näihin palveluihin on sisältynyt ruoka-apua ja leluja lapsille, jotka ovat joutuneet viettämään kesänsä sisätiloissa. Avustusvaroilla on myös kunnostettu vaurioituneita taloja, ja vanhuksille on tarjottu kyyditystä lääkkeiden noutamista varten. Vanhuksille on tarjottu myös muutakin tarvittavaa erityisapua. Kristittyjen anteliaisuuden ansiosta ICEJ on pystynyt antamaan konkreettista apua oikeaan aikaan niille israelilaisille, jotka elävät tulituksen keskellä. Gazan rajan läheisyydessä asuville perheille on annettu ruoka-avustusta ja leluja lapsille.
ICEJ AID // ISRAEL KRIISISSÄ -RAHASTO
SIUNAUKSIA BEDUIINEILLE BIRTE SCHOLTZ
Eteläisessä Israelissa, lähellä Gazan rajaa Negevissä sijaitsee useita beduiinikyliä, joita Hamas on kesän aikana pommittanut. Yksi mies on kuollut ja nuoret sisarukset loukkaantuivat vakavasti. Kun media käänsi huomionsa näihin yhteisöihin, selvisi, että monissa näistä kylistä ei ollut yhtään pommisuojaa. ICEJ päätti toimittaa Umm Batimiin, lähelle Beershevaa liikuteltavan pommisuojan. Pommisuoja toimitettiin paikalliselle sairaalalle, joka oli jouduttu sulkemaan pommitusten vuoksi. Koska tämä oli ensimmäinen pommisuoja, joka toimitettiin beduiiniyhteisölle Negeviin, se kiinnosti mediaa. Juha Ketola oli luovuttamassa pommisuojaa ja kertoi medialle, että ICEJ on luovuttanut 50 liikuteltavaa pommisuojaa vaikeuksissa oleville yhteisöille seitsemän viime vuoden aikana. ”Kiitos klinikan uudelleen avaamisesta kuuluu kaikille ICEJ:n tukijoille maailmanlaajuisesti. Raskaana olevat naiset ja
äidit lastensa kanssa voivat nyt tulla sairaalaan hoitoon ilman pelkoa”, Ketola totesi median edustajille. ”Haluan kiittää kristillistä suurlähetystöä siitä, että he antoivat meille tämän pommisuojan”, Attia, yksi kylän vanhimmista kiitti. ”Se symboloi alkua ja arvostamme sitä hyvin paljon. Toivomme, että myös muut seuraavat esimerkkiänne. Sydämeni avautuu aina, kun näen hyviä ihmisiä.” Muutamia viikkoja myöhemmin ICEJ:n työntekijöitä palasi alueelle ja vieraili ICEJ:n sponsoroimalla kesäleirillä. Kristityiltä saadun tuen ansiosta ICEJ pystyi kustantamaan lapsille nelipäiväisen leirin. Yli sata lasta nautti leiristä, joka järjestettiin heidän koulussaan Hirbet el Wattanissa. Osa opettajista palasi kesälomaltaan aikaisemmin auttaakseen leirillä. ”Pidän leiristä hyvin paljon, meillä on vesiliukumäkiä ja paljon ohjelmaa” selitti eräs 13-vuotias innokkaasti. 7 | SANA JERUSALEMISTA
”Näin ilon lasten silmissä. Sota-aika oli lapsille hyvin raskasta. Toivomme rauhaa jokaiselle”, sanoi Ibrahim, yksi opettajista ja koulun jälkeisen toiminnan koordinaattoreista. ”Monet oppilaista tulevat puutteessa elävistä perheistä, joissa on kahdeksan tai yhdeksän lasta. Heillä ei ole paljon tekemistä kesälomalla. Haluan sydämestäni kiittää jokaista kristittyä, joka on antanut omista varoistaan tähän työhön!” opettaja ja leirin koordinaattori Zaid kiitti.
ICEJ lahjoitti pommisuojan pommisuojan beduiiniyhteisölle Negevissä
AID-PROJEKTIT
OVIA PAREMPAAN KOULUTUKSEEN ESTERA WIEJA
ICEJ sponsoroi useita koulutusohjelmia, jotka avaavat ovia kaikkiin Israelin yhteiskunnan sektoreihin. Erityisesti vähempiosaisille nuorille avautuu paremmat mahdollisuudet menestyä elämässä. Annamme tukea koulutukseen ja harrastustoimintaan, jonka tavoitteena on auttaa nuoria kohtaamaan monia haasteita luokkahuoneessa, kotona ja kodin ulkopuolella. Alla on muutamia esimerkkejä siitä, mitä tällä saralla on tapahtunut.
APUA DRUUSIKOULUILLE ICEJ:n avustamista koulutusprojekteista yksi on druusiyhteisön parissa. Druusit tukevat vahvasti Israelin valtiota. He elävät hyvin tiiviissä yhteisössä, jossa perhe ja vahva työetiikka ovat tärkeitä arvoja, joten he ovat menestyneet Israelissa hyvin. Druusikouluissa opetetaan kunniallisuutta, etiikkaa ja sosiaalista vastuuta. Lapset puhuvat kotona arabiaa, mutta opiskelevat varhaisessa iässä myös hepreaa ja oppivat nopeasti myös englantia. Valmistuttuaan koulusta he liittyvät yleensä armeijaan ja auttavat ylpeinä maansa puolustamisessa.
Viime vuosina ICEJ on lahjoittanut tietokonekeskuksia useisiin druusikouluihin Galileassa. Jokin aika sitten ICEJ AID:in tiimi vieraili Daliat el-Carmelin alueen kouluissa, minne ICEJ on hankkinut 25 tietokonetta ja muita luokkahuonetarvikkeita, kuten tuoleja, pöytiä, kuulokkeita ja kirjoja. ICEJ:n tuki ja paikallisen druusin lahjoittama avustus kohtasivat, kun druusit haluavat taata paremman tulevaisuuden lapsilleen. Yhden tietokoneluokan avaamistilaisuus oli merkittävä tapahtuma sekä koululle että kaupungille. Nicole Yoder ja Yudith
Setz ICEJ AID:sta olivat erityisvieraita, jotka oli kutsuttu mukaan tapahtumaan yhdessä kaupungin pormestarin Rafik Halabin kanssa. Koulun rehtori, vanhempien komitea ja oppilaat toivottivat heidät tervetulleeksi. ”Haluan sydämestäni kiittää ICEJ:tä ja sen hienoa henkilökuntaa avustanne”, koulun rehtori totesi. ”Olen hyvin liikuttunut kristittyjen anteliaisuudesta, ja siitä, että te välitätte meistä. Teidän tukenne antaa perustan lastemme paremmalle tulevaisuudelle ja Israelille.”
Nicole Yoder ja Yudith Setz ICEJ AID:sta olivat erityisvieraita tietokoneluokan avajaisissa.
8 | SY Y S –LOKAKU U 2014
KIRJE ETIOPIANJUUTALAISELTA OPPILAALTA KRISTITYILLE TUKIJOILLEMME Nimeni on Rivka Davit ja opiskelen ensimmäistä vuotta käyttäytymistieteitä. Haluan omasta ja kanssaopiskelijoideni puolesta kiittää teitä! Kiitos, että olette antaneet meille mahdollisuuden olla kuten muutkin israelilaiset. Etiopialaisena olen kokenut kulttuurisärön israelilaisen ja etiopialaisen yhteiskunnan välillä. Tämä kokemus on jättänyt minulle ristiriidan: näen itseni is��� raelilaisena, mutta silti koen, että minulta puuttuu tietynlainen yhteys Israelin yhteiskuntaan. Aikaisemmin ajattelin, että on mahdotonta rakentaa silta tuon kuilun yli. Nyt kun minut on hyväksytty opiskelemaan Ruppinin akateemiseen keskukseen, ymmärrän, että tuon kuilun umpeen kurominen on mahdollista ja yhteistyön luominen eri yhteiskuntakerrosten välille on mahdollista. Tämä kaikki on mahdollista teidän anteliai-
suutenne vuoksi. On hetkiä, jolloin opiskeluni tuntuu hyvin vaikealta ja haluaisin luovuttaa. Mutta tieto siitä, että on olemassa kaltaisianne ihmisiä, jotka uskovat meihin, vaikka eivät koskaan edes ole tavanneet meitä, antaa meille voimaa puskea vaikeuksien läpi ja jatkaa eteenpäin menestyvänä. Teidän avullanne pystymme toteuttamaan useiden etiopialaisten sukupolvien unelman tekemällä alijan Israeliin ja opiskelemalla akateemisessa ympäristössä. Kiitos, että olette palauttaneet uskoni itseeni. Tänä päivänä koen, että pystyn kävelemään itsevarmana ja pää pystyssä. Teidän ansiostan��������������������� ne koen hyvin vahvasti, että haluan antaa Israelin yhteiskunnalle takaisin sen, mitä se on antanut minulle. Ikuisella kiitollisuudella ja arvostuksella, Rivka Davit, Ruppinin akateeminen keskus
Rivka Davit
STIPENDIT AVAAVAT TIEN PARHAISIIN KOULUIHIN Viime vuonna ICEJ aloitti yhteistyön The Centre of Excellence -erityiskoulun kanssa Jerusalemissa. Tuo erinomaisuuden keskus on ainutlaatuinen koulu, jossa erityisen älykkäät oppilaat voivat saavuttaa hienoja tuloksia omilla vahvuusalueillaan ja unelmoida suuria. Tässä Israelin parhaimpiin kuuluvassa koulussa oppilaiden varattomuus ei estä kouluun pääsemistä. Kaikki lahjakkaat oppilaat, jotka ovat akateemisesti päteviä, voivat saada siellä poikkeuksellisen hyvän koulutuksen. ICEJ tarjoaa stipendejä lahjakkaille oppilaille, joilla ei muuten olisi varaa opiskella tässä koulussa. Yksi tällainen opiskelija on Suzanne, Golanin druusiyhteisöstä.
Kotonaan hänen täytyy tehdä kahta työtä. Koulussa Jerusalemissa hän jakaa huoneen juutalaisten luokkakaveriensa kanssa, ja he nauttivat toistensa kulttuureihin tutustumisesta. Suzanne ymmärtää saavuttavansa paljon enemmän opiskellessaan koulussa kuin olemalla kotona. Hän uskoo, että hänen koulussa saamansa henkilökohtainen huomio on hänelle suuri etu. Hän osallistuu myös koulun uskontokomiteaan, missä hän oppii muiden uskosta ja jakaa toisille omastaan. Viimeisenä kouluvuotenaan Suzanne sai ICEJ:ltä stipendin, jonka turvin hän pääsi
erinomaisuuden keskukseen. ”Tärkein asia, minkä olen oppinut, on että ihminen voi selviytyä missä tahansa yhteisössä ja löytää hyviä ystäviä riippumatta siitä, mistä he tulevat ja kuinka erilainen tausta heillä on”, hän kertoi. Toinen ICEJ:n stipendin saaja on Sigal, kristitty Sderotista, läheltä Gazan rajaa. Hän osallistuu koulun kuoroon. Kotonaan Sigalla oli jatkuva tarve puolustautua muilta, mutta koulussa hän on oppinut luottamaan vertaisiinsa. Opettajien rohkaisun ansiosta hän on alkanut unelmoida arkkitehdiksi tulemisesta. Kristittyjen antama tuen ansiosta tuo unelma voi toteutua.
VOIT TUKEA SOSIAALISEN OSASTON TYÖTÄ ISRAELISSA LAHJOITTAMALLA VIITENUMEROLLA: 9800 02047.
9 | SANA JERUSALEMISTA
OPETUS
ENNALLEEN ASETTAMISEN SUURI TOIVO JUHA KETOLA ICEJ:N KANSAINVÄLINEN JOHTAJA
Koko ihmiskunta vaikeroi. Syvällä ihmisen sisimmässä on salainen kipu, joka lakkaamatta huutaa, että jotain on menetetty. Tämä kipu on tunteiden kirjo syyllisyyttä, pelkoa, torjuntaa, eristäytymistä, toivottomuutta ja päämäärättömyyttä. Ihminen on ajettu pois alkuperäisestä kodistaan ja on nyt tuuliajolla, vailla suuntaa ja tarkoitusta – ja tuskissaan (1. Moos. 3:16–24). Myös luonto kärsii ja kaipaa palata alkuperäiseen tilaansa. Luomakunta valittaa, kuten ihminen itsekin (Room. 8:18–23). 1 0 | S Y Y S–LOKAKU U 2014
Synnin seuraukset Koko ihmiskunta on tehnyt syntiä ja jäänyt Jumalan kirkkautta vaille (Room. 8:23). Rauha Jumalan, ihmiskunnan ja luomakunnan välillä on menetetty ja sen seurauksena mädännäisyys, rappeutuneisuus ja turhuus lisääntyvät. Synti tuli ihmiseen ja hänen maailmaansa. Paratiisi, jonka Jumala oli alun perin luonut ihmisen kodiksi, menetettiin. Koska ensimmäinen ihminen, Aadam lankesi, koko luomakunta on joutunut rappeutumisen kohteeksi. Synti, kuolema ja saatanan teot ympäröivät meitä. Mutta ylistys Jumalalle, on toivo kaiken ennalleen asettamisesta! (Room. 8:20; Apt. 3:21) Tämä toivo on ”toisessa ihmisessä”, joka tuli taivaasta (1. Kor. 15:20–23).
jolta Hän hallitsee rappeutuneisuudesta, turhuudesta ja turmeltuneisuudesta vapautettua maailmaa (Jer. 3:17; Jes. 2:1–4, 9:6–7, 11:1–9; Sak. 14:16–19; Ps. 2:6–9, 96, 98; Ilm. 20:1–3). Daavidin valtaistuin Jumalan Sana puhuu avoimesti tästä kirkkaasta tulevaisuudesta, ei ainoastaan taivaassa, vaan myös täällä maan päällä – erityisesti Hänen vakuuttelussaan juutalaisille koskien Daavidin valtaistuinta. Tälle valtaistuimelle Daavidin Jälkeläinen palaa taivaasta hallitsemaan maailmaa (Ilm. 22:16)!
Suuri toivo Raamatun keskeinen teema on ihmiskunnan synti ja syyllisyys, ja Jumalan tekemä sovinto ainoan Poikansa, Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumala ei ole koskaan vetäytynyt pois ihmiskunnasta, päinvastoin, Hän on tarjonnut täyden ennalleen asettamisen kaikelle luomak����������� unnalle antamalla Jeesuksen kuolemaan puolestamme, ja herättämällä hänet kuolleista. Jumala on antanut eksyneelle maailmalle suuren toivon lupaamalla, ei ainoastaan syntien anteeksiantamista ja rikkoutuneen elämämme korjaamista, kun uskomme Hänen Poikaansa, vaan myös kuolleiden ylösnousemuksen ja ruumiimme lunastuksen, kun H������������������������� än palaa. Hä������������� n on aloittanut hyvän, lunastavan työnsä meissä, jotka uskomme Häneen, ja Hän vie työnsä päätökseen (Fil. 1:6). Hän on antanut meille rauhan ja toivon maanpäällisen elämämme ajaksi, ja luvannut ������������ meille kirkkauden ylösnousemusruumiin ikuisuutta varten (1. Tess. 4:13–18; 1. Kor. 15:50– 57; Fil. 3:20–21). Tämä lupaus on jatkuva ilomme, joka antaa voimaa ja toivoa päivittäiseen elämäämme rikkinäisen maailman keskellä. Jumala ei ole koskaan luovuttanut Luomakunnan ennalleen asettaminen on aina ollut Jumalan sydämellä. Se on aina ollut osa Hänen tarkoitustaan. Kaikki heprealaiset profeetat puhuivat tästä (Apt. 3:21). Uusi testamentti vahvistaa tämän täyden ennalleen asettamisen, erityisesti Ilmestyskirjassa, esimerkiksi luvuissa 20– 22. Jumala on selvästi luvannut vapauttaa luomakuntansa, palauttaa kaiken ennalleen alkuperäiseen muotoonsa – ja jopa entistä upeampaan muotoon – ja asettaa Pojalleen kuninkaallisen valtaistuimen,
Liitto Daavidin kanssa Jumala teki liiton kuningas Daavidin kanssa ja lupasi, että hänen jälkeläisensä istuu hänen valtaistuimellaan ikuisesti. Jumala vannoi rakentavansa Daavidista alkavan kuninkaallisen huoneen omalle nimelleen, joka lopulta hallitsisi koko maailmaa (2. Sam. 7; Ps. 2:6–9, 89; Luuk. 1:32–33; Apt. 2:30–32; Ilm. 19:15). Tämä liitto takaa Israelin, ihmiskunnan ja koko luomakunnan ennalleen asettamisen. Jeesus vahvisti tämän liiton – aivan kuten muutkin Jumalan tekemät liitot juutalaisten kanssa – omalla verellään (Ef. 2:12; 2. Kor. 1:19–20; Room. 15:8). Jumala ei puhunut Daavidille ainoastaan Salomosta, vaan pikemminkin Messiaasta, Jeesuksesta Kristuksesta, joka on sekä Jumala että ihminen ja tulisi tähän langenneeseen maailmaan. 11 | SANA JERUSALEMISTA
Kuningas Daavid ymmärsi sen, kuten apostoli Pietari vahvistaa Pyhän Hengen vuodatuksen päivänä: ”Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen. Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: Herran sanoi minun Herralleni: ’Istu minun oikealle puolelleni kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi’” (Apt. 2:30–31, 34–35). Apostolit näkivät Jeesuksen Daavidin luvattuna jälkeläisenä, joka asettaisi ennalleen Israelin, rakentaisi Daavidin majan uudelleen ja lopulta istuisi valtaistuimellaan kuninkaana halliten, eikä ainoastaan ennalleen asetettua Israelia, vaan myös ennalleen asetettuja pakanakansakuntia (Apt. 1:6, 15:13–17). Enkeli Gabriel, kuten myös profeetta Jesaja, julistivat, että ”Hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja Hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman” (Luuk. 1:31–33). Israelin toivo Jeesuksen toinen tuleminen on lopullinen täyttymys liitosta, jonka Jumala teki Daavidin kanssa. Se todistaa Jumalan uskollisuuden kansaansa kohtaan ja vahvistaa Israelin lunastusroolin kansakuntien keskuudessa aina Aabrahamin ajoista nykyaikaan saakka. Juutalaiset toivottavat Kuninkaan tervetulleeksi, ja jotta tämä voisi tapahtua, täytyy heidän olla takaisin omassa kotimaassaan! Apostolit Pietari ja Paavali molemmat julistivat, kuinka Jumala toteuttaisi lopulliset päämääränsä Israelin välityksellä koko ihmiskunnan hyväksi. He kertovat meille, että ilman Israelin pelastumista virvoituksen ajat eivät tule, eikä Jeesusta lähetetä takaisin taivaasta (Apt. 3:19–21; Room. 11). Jeesus vahvisti omalle kansalleen: ”Tästedes te ette näe minua ennen kuin sanotte: ’Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen’” (Matt. 23:39). Jeesuksen paluun konteksti on sama kuin ensimmäisessä tulemisessaan: juutalainen kansa ja heidän maansa. Matteuksen evankeliumi alkaa sanoilla: ”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan syntykirja” (Matt. 1:1). Toisin sanoen Jeesus tuli täyttämään liiton, jonka Jumala oli tehnyt Aabrahamin ja Daavidin kanssa. Luukas kirjoitti erityisesti Jeesuksesta näiden kahden liiton täyttäjänä (Luuk. 1:31–33, 54–55, 68–75). Jeesuksen täytyi ensin kuolla ja nousta kuolleista, jotta kaikki liiton lupaukset täyttyisivät, jonka jälkeen Hän palaa�������������������������������� ”omassa ja Isänsä ja pyhien enkelien kirkkaudessa” (Luuk. 9:26).
Israelin ennalleen asettaminen Jotta luvattu Israelin ennalleen asettaminen tapahtuisi ja kaikki asiat saavuttaisivat kunniakkaan ”loppuhuipentuman”, juutalaiset palaavat parhaillaan omaan kotimaahansa kahdentuhannen vuoden maasta karkotuksen jälkeen. Tämä on Jumalan suvereenin käden aikaansaannosta. Liittonsa pitävänä Jumalana Hän pysyy ikuisesti uskollisena kaikille Israelia ������������� koskeville lupauksille, jotka vaikuttavat myös koko ihmiskuntaan. Hän ennalleen asettaa juutalaiset omaan maahansa. Seuraava askel on heidän hengellinen ennalleen asettamisensa kansakuntana, mikä avaa portit Kunnian Kuninkaalle tulla takaisin maan päälle (Hes. 36 ja 37; Sak. 12:10; Room. 11:25–26). Israelin ennalleen asettaminen palvelee kaikkien kansakuntien etua. Oikeudenmukaisuus ja rauha saapuvat viimeinkin, mutta ainoastaan Jumalan suunnitelman kautta. Israel sisältyy näihin suunnitelmiin ikuisesti, sillä ”pelastus on juutalaisista” (Joh. 4:22). Kansakuntien tuomio Kun Ihmisen Poika palaa Daavidin valtaistuimelle, kaikki kansakunnat kootaan Hänen eteensä tuomiolle (Matt. 25:31–46; Ps. 96, 98). Raamattu ilmoittaa selkeästi, että todellista rauhaa kansakuntien ja ihmisten välille ei voida saavuttaa ennen kuin oikeudenmukaisuus on asetettu.
Jesaja julisti, että Messiaan hallitessa maan päällä kansakunnat eivät nosta miekkojaan toisiaan vastaan, eivätkä enää opettele sotimaan (Jes. 2:1–4). Kaikki tämä tapahtuu vasta sen jälkeen, kun Daavidin Poika tuomitsee kansakunnat oikeudenmukaisesti. Toden totta, Hän tulee hallitsemaan maata rautaisella sauvallaan (Ps. 2:6–9; Ilm. 19:15). Jumalan hallinta Jumalan hallinta maan päällä kaikkien kansakuntien hyväksi on varma asia. Hän palauttaa oikeuden, oikeudenmukaisuuden, rauhan ja ilon kaikkien ihmisten keskuuteen. Kaikkien suut tukitaan. Jumala puhdistaa nimensä ja luonteensa asettamalla oikeuden kaikille sorretuille kautta historian. Tulee olemaan selvää, että Jumala on, ja on aina ollut oikeudenmukainen. Jesaja kuvailee tätä kunniakasta tulevaisuutta julistamalla: ”Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niin kuin vedet peittävät meren” (Jes. 11:9). Kuolleiden ylösnousemus Herran tuleminen ja Hänelle kuuluvan paikkansa ottaminen Daavidin valtaistuimella Jerusalemissa on seurakunnan suuri toivo. Kirkas kointähti nousee ja meidät vapautetaan. Raamatussa kerrotaan, että kuolleet nousevat ylös ja meidät elossa olevat temmataan silmänräpäyksessä Hänen kanssaan yläilmoihin! (1. 1 2 | S Y Y S–LOKAKU U 2014
Kor. 15:51–57; 1. Tess. 4:13–18) Viimeinkin meidän maalliset ruumiimme muuttuvat Hänen kirkastetun ruumiinsa kaltaiseksi (Fil. 3:20–21)! Sulhasella on täydellinen morsian, jonka kanssa Hän juhlii Karitsan hääaterialla. Raamattu sanoo, että meidän pitäisi laittaa kaikki toivomme Herran tulemiseen ja armoon, joka annetaan meille Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä (1. Piet. 1:13). Heprealaiskirjeen kirjoittaja lisää, että Jeesus palaa ”toistamiseen ilman syntiä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat” (Hepr. 9:28). Toisin sanoen Hänen uhrinsa ristillä oli täydellinen ja on jo pelastanut meidät, vaikka odotammekin vielä ylösnousemusruumistamme! Jeesus sanoi ristillä: ”Se on täytetty!” (Joh. 19:30) Pyhyys toivossa Jumala sanoo, että H������������������� än on asettanut���� koko luomakunnan huokaamaan toivossa, ja että me hänen ominaan olemme saaneet lahjaksi Pyhän Hengen, joka todistaa ruumiimme lunastusta. Tämä on hyvin voimallinen viesti (Room. 8:18–25). Koska meillä on toivo lunastuksesta kivuliaassa olemuksessamme, meillä ei koskaan ole Häneltä lupaa palata takaisin syntiseen elämään seuratessamme Häntä. Vanha syntinen elämämme ja himot ovat poissa! Ei ole mitään mahdollisuutta palata Egyptiin, koska kaikki on tehty uudeksi (2. Kor. 5:17). Kun sanomme
” KOKO LUOMAKUNTA KOKEE USKOMATTOMAN MUUTOKSEN JEESUKSEN PALATESSA. ”
”kyllä” Jeesukselle, se tarkoittaa myös, että sanomme ”ei” synnille. Apostoli Johannes kirjoittaa, että ”jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niin kuin hän on puhdas” (1. Joh. 3:2–3). Paavali kirjoitti Tiitukselle: ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä.” (Tiit. 2:11–13) Luomakunnan lunastus Koko luomakunta kokee uskomattoman muutoksen Jeesuksen palatessa. Kaikki uudistetaan läpikotaisin. Koko ilmapiiri muuttuu paratiisin kaltaiseksi ja kertoo Jumalan luonteesta. Jumalan luomisen kauneus ilmaisee itsensä uudella tasolla, sellaisella täyteläisyydellä ja kunnialla, jota ei ole nähty sitten Eedenin puutarhan. Uskon, että jopa luonnon värit ovat kirkkaampia ja täyteläisempiä kuin nyt. Koko luomakunta, mukaan lukien kaikki kasvit ja eläimet, odottaa ja huokailee, että kaikki tämä tapahtuisi (Room. 8:19– 22). Eläimet ja ihmiset elävät jälleen rauhassa keskenään (Jes. 11:6–9). Hengen hedelmät ovat ylitsevuotavasti aistittavissa maan päällä, koska meillä
on lunastetut ruumiit ja luomakunnalla on uusi vapaus turmeltuneisuudesta ja rappeutumisesta. Herran kirkkaus säteilee jälleen ympäri maailmaa. Nyt koko luomakunta huokaa, mutta tulee päivä, jolloin se iloitsee uudesta ja loistokkaasta vapaudestaan! Luomakunnan ilo Psalmin kirjoittaja ilmaisee suuren lunastuksen ilonsa sanomalla, että virrat paukuttavat käsiään, niityt, puut ja kukkulat iloitsevat, ja meret pauhaavat. Koko luomakunta ottaa Herran vastaan ylitsevuotavalla ilolla (Ps. 96, 98). Meidän tulisi jo iloita ja laulaa Herralle uusi laulu tästä suuresta toivosta (Ef. 5:19). Me tosin huokailemme, mutta samanaikaisesti laulamme ilosta. Kuinka riemullinen se päivä tuleekaan olemaan! Nämä asiat eivät kuitenkaan tapahdu ennen kuin Jumalan Poika ensin ilmestyy (Room. 8:19–21). Jeesuksen ilmestyminen kunniassaan saa Jeesuksessa kuolleet heräämään ja meidät, jotka olemme vielä fyysisissä ruumiissamme muuttumaan, ja sen jälkeen myös luomakunta on lunastettu ja vapaa. Me odotamme Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä tämän hetkisissä ruumiissamme, ja luomakunta odottaa meidän kanssamme. Lopullinen ennalleen asettaminen Kun Pietari ja Paavali paransivat ramman miehen temppelin portilla Aposto13 | SANA JERUSALEMISTA
lien tekojen kolmannessa luvussa, mies vastaanotti täydellisen ruumiinsa ennalleen asettamisen, hyppi ja iloitsi suuresti. Kun kansanjoukot kokoontuivat ihmettelemään tapahtunutta, Pietari alkoi julistaa Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Tämän seurauksena saddukeukset närkästyivät apostoleille, koska he julistivat Jeesuksessa kuolleiden ylösnousemusta (Apt. 4:2). Mutta Pietari julisti: ”Taivaan piti omistaman Hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin �������� profeettainsa suun kautta” (Apt. 3:21). Ramman miehen ennalleen asettaminen, lupaus Israelin virvoituksen ajoista ja sanoma kaiken ennalleen asettamisesta oli kaikki Jumalan suunnittelemaa. Ne kietoutuvat yhteen Jumalan voimallisessa demonstraatiossa, jota hän on aina halunnutkin: koko luomakunnan lunastus takaisin ehyeksi ja puhtaaksi! Toivomme tulevaisuudesta Sanoma täydellisestä ennalleen asettamisesta löytyy kai������������������� kkialta Jumalan Sanasta. Se on kuin virta, joka liikkuu ja innoittaa Jumalan lapsia kulkemaan selkeään suuntaan läpi tuskien ja syvien vesien. Kunnes uusi päivä koittaa, ja kointähti meidän sydämissämme viimeinkin nousee, laulakaamme lunastuksen uutta laulua yhdessä koko luomakunnan kanssa (2. Piet. 1:19).
Vihainen joukko ranskalaisia muslimeja synagogan edustalla Ranskassa.
ALIJA
ANTISEMITISMIN NOUSU JA ALIJAN KASVU DAVID PARSONS
Eräänä toukokuisena iltapäivänä nuori mies ilmaantui Brysselin juutalaisen museon ulkopuolelle hiljaisella kadulla. Hänellä oli päässään lippalakki ja rinnalla roikkui GoProkamera, kun hän yhtäkkiä veti repustaan esiin 38-kaliperin revolverin ja Kalashnikovkiväärin, ja alkoi tulittaa museon sisäänkäynnillä seisovia ihmisiä. Muutamassa sekunnissa hän oli ampunut israelilaista pariskuntaa, ranskalaista naista ja museon työntekijää, ja häipynyt paikalta. Viikkoa myöhemmin johtolangat johdattivat poliisin Mehdi Nemmouchen, 29-vuotiaan ranskalais-algerialaisen rikollisen jäljille, joka oli vapautettu Pariisin vankilasta vuonna 2012. Hän oli vankilasta päästyään mennyt Syyriaan ja liittynyt ISIS-terroristijärjestöön. Hän oli äskettäin palannut Ranskaan päämääränään vuodattaa juutalaista verta. Aivan kuten Toulousen ampumavälikohtauksessa kaksi vuotta sitten, tämäkin ampuja oli toivonut kuvaavansa tapah-
tuneen vauhdittaakseen rekrytointia. Häntä odottaa oikeudenkäynti Brysselissä. Hänen uskotaan olevan ensimmäinen eurooppalainen jidahisti, joka on ollut vapaaehtoisena Syyrian sodassa ja palannut Eurooppaan tappamaan. Euroopan johtajat ovat huolissaan siitä, että Mehdin kaltaisia henkilöitä tulee olemaan vielä monia. Esimerkiksi Britannian viranomaiset pelkäävät, että kaksinkertainen määrä brittiläisiä muslimeja on 1 4 | S Y Y S–LOKAKU U 2014
liittynyt ISIS-joukkoihin Irakissa ja Syyriassa verrattuna siihen määrään, joka tällä hetkellä palvelee Britannian armeijassa. Tämän lisäksi antisemitismist�������� ä������� johtuneet juutalaisiin kohdistuneet tapaukset ja uhka ovat dramaattisesti lisääntyneet ympäri Eurooppaa. Samaan aikaan Israel on viime kuukaudet yrittänyt lopettaa Hamasin raketti-iskut. N������������������� äistä syntyy������� yhdessä hyvin epävakaa sekoitus.
Äskettäin julkaistu tutkimus osoitti, että antisemitistiset tapaukset ovat jyrkästi lisääntyneet ���������������������������� maailmanlaajuisesti mitattuna ja erityisesti Euroopassa sen jälkeen, kun Israelin puolustusvoimat aloitti operaatio Suojaavan kärjen Gazassa heinäkuun alussa. Tapauksiin on sisältynyt juutalaisten fyysistä pahoinpitelyä, uhkailua ja pelottelua, juutalaisten synagogien, kotien ja liiketilojen vahingoittamista, julkisia vihapuheita, verisiä kunnianloukkauksia ja natsijulmuuksia sekä antisemitistisiä ja poliittisia sarjakuvia. Suurin osa tapauksista on tapahtunut Euroopassa, mutta vastaavanlaista on raportoitu myös Etelä-Afrikassa, Australiassa, Turkissa, Kanadassa, Marokossa ja useissa Latinalaisen Amerikan maissa. Monet tapauksiin osallistuneista henkilöistä ovat sanoneet, että he vain osoittivat suuttumusta Israelia kohtaan, mutta useimmissa tapauksissa tällainen on helposti muuttunut yleiseksi juutalaisvihaksi. Mielenosoittajat toivottivat usein kuolemaa juutalaisille ja pitelivät kylttejä, joissa sionismia verrattiin natsismiin. Pariisissa väkivaltaiset joukot ovat piirittäneet useita synagogia. Haagissa, lähellä Rauhan palatsia, muslimit ovat toistuvasti järjestäneet mielenosoituksia heilutellen ISIS-järjestön mustia lippuja ja huutaneet, että juutalaisten tulisi muistaa Khybar – juutalaisten joukkomurha, joka tapahtui Arabian kaupungissa Muhammedin suostumuksella. Frankfurtissa rabbi sai puhelun, jossa
uhattiin tappaa 30 kaupungin juutalaista. Casablancassa rabbi pahoinpideltiin kostoksi Gaza-kampanjasta murtamalla hänen nenänsä ja kylkiluunsa. Kaukana Australiassa joukko huligaaneja hyppäsi bussiin, joka oli täynnä juutalaisia opiskelijoita, ja uhkaili heitä. Samanaikaisesti sekä Palestiinan johtaja Mahmoud Abbas että Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan liittyivät joidenkin Hollywood tähtien joukkoon tuomitsemaan Israelin syylliseksi Gazan ”kansanmurhaan”. Ei siis ole ihme, että juutalaisten maahanmuutto, alija, Israeliin on lisä����� äntynyt viime kuukausien aikana. Läntisessä Euroopassa nousu on ollut 162 %. Ranskassa määrä on noussut 250 % viime vuodesta. Itse asiassa yli 5 000 Ranskan juutalaista, prosentti koko yhteisöstä, muuttaa Israeliin tämän vuoden aikana. Se on ennennäkemätön luku länsimaisessa mittapuussa. Monet ovat lähteneet antisemitismin vuoksi, osa paremman työn löytämisen toivossa. Juutalaistoimiston puheenjohtaja Natan Sharanski jopa sanoi, että parin viime kuukauden aikana Israeliin on tullut enemmän juutalaisia maahanmuuttajia kuin Hamasin ohjuksia. Monet uusista tulokkaista ovat paenneet Ukrainasta, jossa sisällissota Venäjän separatisteja vastaan maan itäosassa on muuttunut intensiivisemmäksi. Sieltä muuttavien määrä on jo tuplaantunut tämän vuoden aikana. Viime kuukausina Ukrainan konflikti on muuttunut julmaksi kaupunkisodaksi ukrainalaisten joukkojen ja venäjämielisten
Ukrainanjuutalainen pariskunta täyttää alija-papereita.
15 | SANA JERUSALEMISTA
joukkojen välillä tyhjentäen kokonaisia kaupunkeja. Myös tuhansia juutalaisia elää nyt Länsi-Ukrainan pakolaisleireillä. He ovat päättäneet, että kotiinpaluuseen ei ole enää mitään syytä ja osa aikoo muuttaa Israeliin. Silti monet itäisen Ukrainan juutalaisvanhuksista pysyvät kodeissaan hiljaa. Useimmissa kaupungeissa ei enää ole sähköä tai juoksevaa vettä, junaliikenne on lakannut, ampumista ja kranaatinheittimen ääniä kuuluu kaikkialla, keskenään kilpailevat armeijat ovat asettaneet tiesulkuja kaikkialle ja vaativat lahjuksia turvallista kulkua vastaan. Pelastusjoukkojen lähettäminen on suunnitteilla, jotta monia eristyksissä ja evakossa olevia juutalaisia saataisiin tuotua turvaan. Juutalaistoimisto on pyytänyt ICEJ:tä auttamaan pelastusoperaatioiden rahoittamisessa. Maahanmuuttoviranomaiset jouduttavat paperitöiden edistymistä, jotta heidät saadaan pelastettua. ICEJ on jo lahjoittanut varoja useiden satojen juutalaisten lennättämiseen Israeliin. Olemme sitoutuneet auttamaan tämän kiireellisen humanitaarisen operaation rahoittamisessa, jotta loputkin ansaan jääneet juutalaiset saataisiin pelastettua itäisestä Ukrainasta. Tarvitsemme edelleen teidän lahjoituksianne, jotta operaatio saadaan toteutettua. Seuraava ICEJ:n sponsoroima alija-lento Bnei Menashen yhteisöstä, Koillis-Intiasta, lähtee marraskuussa. Myös tämä on hieno humanitaarinen pyrkimys tuoda vanhaa perua oleva Israelin heimo takaisin esi-isiensä maahan 2 700 ���������� vuoden odotuksen jälkeen.
ARISE
ELÄMÄN PERUSTUKSET JANI SALOKANGAS ICEJ:N NUORTEN AIKUISTEN ARISETYÖN KANSAINVÄLINEN JOHTAJA
Nuorina ihmisinä rakennamme elämämme perustuksia joka päivä. Rakennamme ammattejamme, perheitämme ja uskonelämäämme. Näiden perustusten täytyy kesHeinäkuun Arise-matkalla istutettiin oliivipuita symbolisoimaan rauhaa.
tää elämän kylmät tuulet ja rankkasateet. Perustusten syvyys tulee määrittelemään pitkälti hengellisen talomme korkeuden. Oletko koskaan huomannut miten paljon näkymätöntä työtä ja vaivaa näiden perustusten tekeminen vaatii? Juuri tätä pyyteetöntä ja usein näkymätöntä uskon perustuksia rakentavaa rukousta, sanan lukemista ja Herran äärellä olemista meidän tulisi tehdä päivittäin. Psalmeissa meitä kehotetaan muistamaan elämämme rakennusohjeet, ettemme unohtaisi tai rakentaisi väärin: “Minä talletan kaikki ohjeesi sydämeeni” (Psalmi 119:11). Nämä rakennusohjeet löydämme näistä Juma-
lan antamasta 66 kirjasta, jota kutsumme Raamatuksi. Liian usein haluaisimme rakentaa nopeasti hienon pilvenpiirtäjän, leikkimökin perustuksilla. Pilvenpiirtäjän perustuksia ei rakenneta nopeasti, vaan siihen investoidaan paljon aikaa, vaivaa ja huolellisuutta. Samaa periaatetta meidän tulisi soveltaa elämämme perustuksien rakentamiseen Jumalassa. Rakennetaan syvät perustukset uskon kallioon nuorina, niin uskon talomme tulee kestämään elämän tuomat myrskyt Jumalan käden alla. Muistakaa – ei perustuksia, ei taloa.
Nuoret saivat väläyksen Jerusalemin historiasta.
ARISE
MATKA ISRAELIIN JUURI OIKEAAN AIKAAN EMANUEL MFOUKOU
ICEJ Arise -matkalle osallistuneet nuoret osoittivat suurta rohkeutta tulemalla Israeliin meneillään olevan konfliktin aikana. Ryhmän 40 osanottajaa tulivat hyvin erilaisista taustoista. Heitä yhdisti halu tuntea Jeesus paremmin. Kymmenen päivää kestänyt matka tarjosi elämää mullistavia kokemuksia. Matkaan sisältyi vierailuja esimerkiksi Galilean järvelle, Arbelan vuorelle, Jerusalemiin puutarhahaudalle ja Getsemanen puutarhaan. Muita mieleenpainuvia kohteita olivat uiminen Kuolleessameressä ja yöpyminen beduiiniteltassa Negevin autiomaassa sekä kiipeäminen Masadan vuorelle kat-
somaan auringonnousua. Ryhmän päivittäiset hartaus- ja ylistyshetket tekivät matkasta unohtumattoman. Ryhmä teki myös käytännön työtä. Raamattukin opettaa, että usko ilman tekoja on kuollutta. Nuoret vierailivat muun muassa Israelin puolustusvoimien yksikössä, jossa he viettivät aikaa sotilaiden kanssa rohkaisten heitä. Nuoret istuttivat oliivipuita yhdessä sotilaiden kanssa symboloimaan rauhaa. ”Matkalla oli paljon parhaita hetkiä. Minulle Arbelan vuori oli yksi matkan kohokohdista ja yö beduiiniteltassa, oli 1 6 | S Y Y S–LOKAKU U 2014
Kymmenen päivää kestänyt matka tarjosi nuorille elämää mullistavia kokemuksia. Kuvan nuoret Galilean järvellä veneajelulla.
matkani hengellisin kokemus”, kertoi kanadalainen Kevin. ”Jos saat mahdollisuuden käydä Israelissa, lähde. Jumala puhuu ihmisille täällä. Israel on hyvin erityinen paikka, Jumalan paikka! Hän valitsi Jerusalemin”, etelä-afrikkalainen Natalie kehottaa nuoria.
17 | SANA JERUSALEMISTA
LYHYESTI
MAAILMANLAAJUINEN JESAJA 62 -RUKOUSKAMPANJA MYÖS SUOMESSA Seurakunnat, ryhmät ja yksityishenkilöt ympäri maailman kokoontuvat kuukausittain rukoilemaan ja paastoamaan Israelin puolesta Jesaja 62 mukaan: Sinun muureillesi, Jerusalem, minä olen asettanut vartijoita… (Jes. 62:6 –7) Liity mukaan maailmanlaajuiseen rukousliikkeeseen käyttämällä kuukausittaisia rukousaiheitamme, missä ikinä rukoiletkin. Jos mahdollista,rukoile ja paastoa kanssamme jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona, kun esirukoilijat ympäri maailman liittyvät yhteiseen rukoukseen tuon päivän ajaksi. Suomessa järjestetään Jesaja 62 -rukousiltoja ainakin Heinolassa, Lahdessa ja Saarijärvellä. Voisiko seuraava säännöllinen rukousilta käynnistyä sinun seurakunnassasi? Rukouskirjeen ja -aiheet saat kätevästi sähköpostilla.
Iloinen esirukoilijajoukko Heinolan helluntaiseurakunnan Jesaja 62 -rukousillassa.
LYHYESTI
ISRAEL-JUHLA UURAISILLA Keski-Suomen perinteinen Israel-päivä järjestettiin heinäkuun viimeisenä sunnuntaina Uuraisten helluntaiseurakunnassa. Suomalaisittain ajatellen kuumasta kesäpäivästä huolimatta kokoustiloihin ahtautui kolmatta sataa ihmistä, heidän joukossaan myös Matti ja Lilja Ravi, jotka saivat kiitoslahjan uraauurtavasta Israel-työstä Keski-Suomessa.
Lilja ja Matti Ravi saivat kiitoslahjan uraauurtavasta Israel-työstään.
Ulkomailta saapuneet kutsuvieraat olivat tällä kertaa suomalaisia; ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola vaimonsa Katin kanssa sekä tohtori Susanna Kokkonen, Yad Vashem -museon kristittyjen osaston johtaja. Israelin valtion tervehdyksen välitti Arezoo Hersel Israelin Suomen suurlähetystöstä. Julistusvastuussa oli myös Tuija Valtanen ICEJ:n Suomen osastosta.. Reipas ja innoittava ylistysmusiikki oli merkittävässä roolissa. Saarijärveläisen musiikkiryhmän johtajana toimi ICEJ:n Suomen osaston yhdyshenkilökoordinaattori Kati Rautasaari, joka yhdessä perheensä kanssa siunattiin koordinoimaan yhdyshenkilötoimintaa. Omat tervehdyksensä toivat myös Uuraisten helluntaiseurakunnan pastori Miko Puustelli, Uuraisten kunnanjohtaja Juha Valkama sekä tanssiryhmä Miriam.
LYHYESTI
ICEJ-MUKANA KESKELLÄ ELÄMÄÄ -TAPAHTUMASSA Seinäjoen helluntaiseurakunnan johtajisto halusi osoittaa tukensa sekä Israelille että Jerusalemin kansainväliselle kristilliselle suurlähetystölle sijoittamalla Keskellä elämää -tapahtuman yhteyteen Israel-tilaisuuden. Vahvassa Pyhän Hengen läsnäolossa vietetyn iltapäivähetken puhujavieraina olivat ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola sekä Euroopan parlamentissa Suomea edustanut Hannu Takkula. Yhteiseen lauluun ja ylistykseen Seinäjoki Areenassa johti evankelistamuusikko Rauno Karmitsa yhtyeineen ja ICEJ:n työtä esitteli Suomen osaston toiminnanjohtaja Kari O. Niemi. Reilusti yli tuhat kuulijaa käsittäneen yleisön Israel-rakkautta olivat lavalta käsin todistamassa myös paikallisen helluntaiseurakunnan johtavat veljet Martti Kallionpää, Markku Tuppurainen sekä Timo Närhi. 1 8 | S Y Y S–LOKAKU U 2014
OSASTOJEN UUTISIA
ISRAELIA TUKEVIA MIELENILMAUKSIA ERI PUOLILLA MAAILMAA JUHA KETOLA ICEJ:N KANSAINVÄLINEN JOHTAJA
Israelia kohtaan kasvavan kritiikin keskellä ICEJ ja sen osastot eri maissa ovat ilmaisseet julkisen tukensa Israelille järjestämällä tukimielenilmauksia. Kun Israelia ainoana demokraattisena valtiona vaarallisessa Lähi-idässä taas kerran pommitettiin Hamasin ohjuksilla ja terroristihyökkäyksillä, ICEJ:n laajat kansallisten osastojen verkostot järjestivät tai osallistuivat kesällä kymmeniin tukimielenosoituksiin ympäri maailmaa. Monet tukimie-
lenilmauksista olivat ICEJ:n järjestämiä tai yhteisesti sponsoroituja, useimmiten ne toteutettiin yhteistyössä paikallisten juutalaisten yhteisöjen johtajien kanssa. Kun uutisia ja kuvia näistä mielenilmauksista alkoi tulla, Israelin media alkoi poimia tarinoita kaukaisista maista samanaikaisesti, kun toisaalla maailmanlaajuiset vihaprotestit Israelia ja juutalaisia vastaan
olivat käynnissä. Uutiset kristityistä osoittamassa tukensa Israelille oli heille kuin raikasta vettä uupuneelle sielulle. Sadat ja jopa tuhannet kristityt kokoontuivat kaduille osoittamaan julkisen tukensa ja ilmaisemaan ymmärryksensä konfliktin todellisesta tilanteesta – tilanteesta, jossa Hamas on piiloutunut siviilien taakse, jotta se on pystynyt ampumaan Gazasta tuhansia ohjuksia Israelin siviiliväestön asutusalueita kohti.
Noin kaksi tuhatta juutalaista ja kristittyä kokoontui Ottawan parlamenttitalon edustalle osoittamaan tukeaan Israelille.
Israel oli pakotettu osallistumaan tähän konfliktiin Gazan terroristien puolelta, ja kristillinen suurlähetystö halusi maailmanlaajuisesti ja julkisesti vakuuttaa, että Israelin hallituksella on oikeus – ja velvollisuus – puolustaa kansalaisiaan. Viesti oli selvä: Israel taistelee eturintamassa radikaalia terrorismia vastaan, joka on nyt suuntautunut myös länsimaailmaa vastaan. Yhtälailla Hamas on vastuussa kaikista kuolemista ja tuhoista, joita se on aiheuttanut omalle kansalleen Gazassa, eikä sen toiminta eroa al-Qaidan ja ISISterrorijärjestön toiminnasta.
Tukimielenilmaus Helsingissä eduskuntatalon edessä.
Tavallisten ihmisten oli sanottava tämä viesti ääneen ääneen suurimmissa kaupungeissa. Hamasin terroristit eivät ole ainoastaan ampuneet ohjuksia yrittäessään murhata israelilaisia, vaan ovat myös moraalittomasti ja häikäilemättömästi käyttäneet palestiinalaisia, jopa lapsia, ihmiskilpinä. He eivät ole osoittaneet sääliä tai myötätuntoa edes omaa kansaansa kohtaan.
Yli 800 Israelin ystävää osallistui Aucklandissa, Uudessa-Seelannissa pidettyyn mielenilmaukseen Israelin puolesta.
Taivaassa on Jumala, joka on oikeamielinen ja armollinen, joten jatka rukoilemista, että oikeudenmukaisuus ja rauha laskeutuisivat Israeliin ja Lähi-itään. Muista, että Hän, joka Israelia vartioi, ei torku eikä nuku (Ps. 121:4). PS. Rukoile Gazan konfliktin päättymisen ja jälkiseurausten puolesta, että Hamasin terroristijärjestöä pidettäisiin täysin vastuullisena kauhistuttavista teoistaan. Rukoile myös, että maailman johtajat osoittaisivat tukensa Israelille selkeästi ja johdonmukaisesti sen puolesta, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään näitä terroristeja vastaan.
19 | SANA JERUSALEMISTA
OPETUS
ISÄ MEIDÄN -RUKOUS KIRKAS HISTORIALLINEN JEESUKSEN ÄÄNI ILKKA PUHAKKA EVANKELISTA
Opiskellessani 1970-luvulla Helsingin Raamattukoulussa juutalaisuuden, rabbinistisen kirjallisuuden ja heprean kielen hyvin tuntevan rovasti Risto Santalan oppilaana, huomasin hänen usein mainitsevan nimen Gottlieb Klein, joka oli Ruotsissa toimiva juutalainen rabbi. 1800 -luvun loppupuolella löivät suurina saksalaisen kristillisen liberaaliteologian hyökyaallot, hukuttaen alleen monet hurskaat kristityt, jotka eivät tienneet, miten vastata noille Jeesuksen taruolennoksi tekeville tiedemiehille. He väittivät, että
oli ”täydellinen erehdys” uskoa juutalaiseen Jeesukseen historiallisena henkilönä. Silloin Ruotsin lehdistö kääntyi juutalaisen rabbin Gottlieb Kleinin puoleen, kysyäkseen hänen mielipidettään liberaaliteologien väitteistä.
kutsutaan rabbinistiseksi kirjallisuudeksi. Tuohon kirjallisuuteen kuuluu myös vanha – tänä päivänäkin käytössä oleva – juutalainen Sidduur -rukouskirja, joka sisältää myös rukouksia Jeesusta varhaisemmalta ajalta.
Vuonna 1910 Gottlieb Kleinilta ilmestyi kirja ”Onko Jeesus historiallinen henkilö?”, jossa hän antaa vastineensa liberaaliteologien ”Kristus-tarua” -väitteisiin. Klein oli aikansa parhaita vanhan juutalaisuuden ja vanhojen juutalaisten oppineiden kirjallisuuden tuntija. Tuota kirjallisuutta
Tämän tuntemuksensa perusteella Klein saattoi tarkastella Jeesuksen opetuksien aitoutta juutalaisuuden taustaa vasten. Klein toteaakin teoksessaan näin: Kirkkaammin, täsmällisemmin ja persoonallisempaa leimaa kantaen kuin Jeesuksen oppi on, ei ole talletettu mitään muuta mui-
Rakkaat ystävät, Kidnappaamisen ja kolmen teini-ikäisen murhan jälkeen Israel on kestänyt terroristien hyökkäksiä ilmasta, mereltä ja maalta. Näiden kahden kuukauden aikana saamamme tuki Jerusalemin kansainväliseltä kristilliseltä suurlähetystöltä on ollut voiman lähde ja rohkaisu Israelin kansalaisille ja sotilaille, jotka puolustavat heitä. Haluan kiittää suurlähetystöä Israelin kansalaisten ja valtion puolesta ystävällisyydestänne ja anteliaisuudestanne operaatio suojaavan kärjen aikana, sekä meneillään olevasta vaivannäöstänne Israelissa ja ympäri maailmaa.
2 0 | S Y Y S–LOKAKU U 2014
naisajan oppia (Klein: Är Jesus en historisk personlighet? Stockholm 1910. s. 48). Parhaiten Jeesuksen opin aitous näkyy Isä meidän -rukouksen rakenteessa ja sanonnoissa. Se on niin juurevasti kiinni vanhassa juutalaisessa rukousmaailmassa, ettei sitä voi sijoittaa mihinkään muuhun uskontoon, ei muualle maailmaan, eikä jälkeenpäin toisessa kulttuurissa keksityksi. Sen aineisto ja esitystapa on juutalaista alkuperää. Isä meidän -rukouksessa kuuluu kirkkaana Jeesuksen ääni. Ensi alkuun vaikuttaa kummalliselta, että rabbi Klein asettui aikanaan kristinuskon puolustajaksi. Tämä johtui lähinnä siitä, että koko Raamatun arvovalta oli pantu vaakalaudalle. Myöhemmin mm. Jerusalemin Heprealaisen yliopiston professori David Flusser ja diplomaatti, juutalainen oppinut ja historiantutkija Pinhas Lapide ovat kirjoittaneet avoimesti Jeesuksen ylösnousemuksesta historiallisena
tosiasiana. On mielenkiintoista huomata juutalaisten oppineiden puolustavan kristinuskon aitoperäisyyttä. Tämä kaikki edellä sanottu vain sen takia, että yhtyessämme jumalanpalveluksissamme, seurakuntakokouksissa, uskovien rukoushetkissä tai yksityisessä rukouselämässä Isä meidän -rukoukseen ymmärtäisimme noiden sanojen vahvan historiallisen kaiun. Ne kertovat Raamatun luotettavuudesta samalla, kun ne johdattavat meidät elävän ja todellisen Jumalan mielen mukaiseen rukoukseen. Isä meidän -rukouksen arvon tajusin jouluna 2003 Apatiitin tutkintavankilassa Murmanskin alueella Pohjois-Venäjällä. Olimme juuri kiertäneet ko. tutkintavankilan selleissä ja vankilan pihalla pois lähtiessämme huomasimme, että meillä oli vielä jäljellä jonkin verran teetä. Totesin porukallemme, ettemme ole tulleet tänne saakka viedäksemme teetä takaisin. Niin-
21 | SANA JERUSALEMISTA
pä lähdin tulkkini Riitan kanssa takaisin vankilaan jakamaan loput teepaketit vangeille ja toivottamaan heille hyvää joulua. Kun vartija avasi erään sellin oven, siellä olikin kaksi poikaa. Pyysin lupaa vartijalta päästä selliin tervehtimään poikia. Luvan saatuamme menimme Riitan kanssa poikien luokse. Toinen pojista – Oleg Nikolai – tunnisti meidät aiemmilta käynneiltä. Kun aloin kertoa heille jouluevankeliumia, silloin Oleg keskeytti minut ja sanoi: ”Voisitko opettaa meitä rukoilemaan?” Selitin heille miten rukoillaan Jeesuksen nimessä, miten rukoillaan vapaasti, miten käytetään Psalmeja rukouksessa ja opetin heille Isä meidän -rukouksen, jonka rukoilimme yhdessä. Siinä pimeässä sellissä, poikien kanssa kylmässä Pohjolassa, saimme yhdessä viettää hetken yhtyen niihin sanoihin, jotka Jeesus on opettanut. Lähtiessäni tuosta sellistä, tajusin, kuinka kurjissa oloissa he olivat, ei edes patjoja sängyssä, mutta pojat näyttivät onnellisilta. Heidän sydämissään eli Jeesuksen rukous.
SEURAKUNTAVIERAILUJA ICEJ:n Suomen osaston emeritapuheenjohtaja Ulla Järvilehto Ke 29.10. Tampere klo 12.30 Helluntaiseurakunta, Aleksanterinkatu 18, srk:n tilaisuus Ke 10.12. Nokia klo 18.00 Helluntaiseurakunta, Välimäenkatu 8, srk:n tilaisuus ICEJ:n hallituksen jäsen Seppo S. Kosonen Su 26.10. Kotka klo 17 & 18 Aittakorven seurakuntatalo, Luhtipolku 3 Seppo S. Kosonen
Juha Ketola
Tuija Valtanen
Raymond Ramirez
ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola La 1.11. Riihimäki klo 16.00 Helluntaiseurakunta, Koivistonkatu 5 Su 2.11. Jyväskylä klo 11.00 Helluntaiseurakunta, Lyseonkatu 3 Su 2.11. Saarijärvi klo 17.00 Helluntaiseurakunta, Matinkuja 1 Ma 3.11. Kokkola klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Hakalahdenkatu 88 Ti 4.11. Vaasa klo 18.30 Helluntaiseurakunta, Asemakatu 24 Ke 5.11. Seinäjoki klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Vellamonrinne 1 To 6.11. Kuopio klo 19.00 Vapaaseurakunta, Kemilänrinne 3 La 8.11. Kouvola koko päivä Terveisiä lehtijamajanjuhlilta –tapahtuma, ks.mainos s. 21 Su 9.11. Kouvola klo 11.00 Helluntaiseurakunta, Kalevankatu 20, srk:n jumalanpalvelus Su 9.11. Helsinki klo 18.00 Siion-seurakunta, Nordenskiöldinkatu 2 ICEJ:n Suomen osaston julistustyöntekijä Tuija Valtanen Pe 7.11. Kouvola klo 19.00 Helluntaiseuraunta, Kalevankatu 20, Arise–ilta nuorille La 8.11. Kouvola koko päivä Terveisiä lehtimajanjuhlilta –tapahtuma, ks.mainos s. 21 Su 9.11. Hietanen klo 16.00 Kotikokous Airaksisilla, Soikkalantie 13 Ma 10.11. Suomussalmi klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Säröspinontie 14 La 29.11. Saarijärvi klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Matinkuja 1, Arise-ilta nuorille Su 30.11. Ullava klo 11.00 Helluntaiseurakunta, Neverbackankyläntie 7 A Ma 1.12. Oulainen klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Kaarikatu 7 Ti 2.12. Kurikka klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Kirkkoahde 6 Ke 3.12. Muhos klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Veturitie 1 Su 7.12. Kuhmo klo 11.00 Helluntaiseurakunta, Rajakatu 5 Ma 8.12. Kajaani klo 18.00 Vapaaseurakunta, Linnankatu 9 Ti 9.12. Vaala klo 18.00 Helluntaiseurakunta, Vaalantie 8 Ke 10.12. Hyrynsalmi klo 18.00 Helluntaiseurakunta, Kaartotie 7 To 11.12. Puolanka klo 18.30 Helluntaisrk, Ouluntie 16 ICEJ:n musiikkijohtaja Raymond Ramirez ja ICEJ:n kansainvälisen Arise-nuorten työn johtaja Jani Salokangas, Arise-kiertue Pe 7.11. Kouvola klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Kalevankatu 20, Arise-ilta nuorille La 8.11. Kouvola koko pv Terveisiä lehtimajanjuhlilta –tapahtuma, ks.mainos s. 21 Su 9.11. Kouvola klo 11.00 Helluntaiseurakunta, Kalevankatu 20, srk:n jumalanpalvelus Ke 12.11. Jyväskylä klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Lyseonkatu 3, Tukikohta To 13.11. Viitasaari klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Keskitie 26 Pe 14.11. Kerava klo 20.00 Helluntaiseurakunta, Kuparisepänkatu 6, Uturn Night La 15.11. Kokkola klo 19.00 Kokkolan kaupungin kirkko, Läntinen kirkkokatu 12, Crosspoint Su 16.11. Turku klo 16.30 Raamattu puhuu -seurakunta, Hämeenkatu 28 Jesaja 62 -rukousillat joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko Klo 18 Heinolan helluntaiseurakunnassa, Siltakatu 42. Mukana Kari O. Niemi. Klo 19 Lahden Joutjärven kirkossa, Ilmarisentie 1. Mukana John Laasonen. Klo 19 Saarijärven helluntaiseurakunnassa, Matinkuja 1. Mukana Kati Rautasaari.
Jani Salokangas
Muutokset ovat mahdollisia. Kiertueohjelmat myös nettisivullamme: http://fi.icej.org/ Otamme mielellämme vastaan toiveita seurakuntavierailuista. Jos olet kiinnostunut ICEJ:n puhujista, voit ottaa yhteyttä tapahtumakoordinaattori Sarita Hokkaseen, icej@icej.fi tai puh. 040 724 7422.
JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTO RY:N (ICEJ) Sääntömääräinen syyskokous tiistaina 11.11.2014 klo 16.00 Radio Dein tiloissa, Ilmalankuja 2 i. Kokouksessa hyväksytään Patentti- ja rekisterihallituksen tarkennukset uusiin sääntöihin sekä käsitellään säännöissä syyskokoukselle määrätyt asiat. Ilmoittautumiset viimeistään perjantaina 31.10.2014, puh. 0207 181 280 tai icej@icej.fi 2 2 | S Y Y S–LOKAKU U 2014
TOIMISTOLTA MUSIIKKI Viulisti Serguei Popov Duo, tuplalevy Minä uskon – I believe Kyyneleitä ja iloa Pitkä matka kotiin
TILAUKSET CD 20 € CD 18 € CD 18 € CD 15 €
Lasse Riutamaa Rakkauden heijastuksia CD 10 € Ulla ja Pete Hyvä näin Kuljen kanssasi
CD 20 € CD 20 €
Jippii-kuoro Heprealaista musiikkia
CD 20 €
DVD Serguei Popovin taiteilijaperhe Lohduttakaa minun kansaani – Rukous viulun, tanssin ja draaman välityksellä DVD 25 € Comfort my people – A prayer with violin, dance and drama DVD 25 €
KIRJAT Ulla Järvilehto – Juha Ketola Kenen maa? 2 € Vems land? 2€ Kamil Dow Hohtava muste Tarjoushinta
24,90
Susanna Kokkonen Matka holokaustiin 45 €. ICEJ:N EMERITAPUHEENJOHTAJA ULLA JÄRVILEHDON JUHLAJULKAISU KUTSUTTU LOHDUTTAMAAN ON KOSKETTAVA KERTOMUS ICEJ:N SUOMEN OSASTON KOLMESTA ENSIMMÄISESTÄ VUOSIKYMMENESTÄ.
ICEJ Suomen osasto icej@icej.fi PL 91, 00521 Helsinki Puh: 020 7181 280 Tilauksiin lisätään postituskulut.
MUISTATHAN... Sana Jerusalemista -ohjelmat Jumalan Sanan opetusta sekä ajankohtaista tietoa ICEJ:n työstä ja Israelista tiistaisin ja sunnuntaisin klo 17.25 Radio Dein taajuuksilla. Voit tilata aiempia CD:n muodossa olevia ohjelmia toimistoltamme. Käy lukemassa tuoreimmat artikkelit nettisivuiltamme www.icej.fi. Voit lahjoittaa lehden välissä olevilla viitesiirtolomakkeilla tai sivulta 2 löytyvillä viitenumeroilla haluamiisi kohteisiin. Voit lahjoittaa myös ICEJ:n Israel-työhön myös puhelimitse soittamalla seuraaviin numeroihin: 0600 14460 Neve Galim -lastenkoti (10,26 €/puh + pvm) 0600 14470 Missä tarve on suurin (21,28 €/puh + pvm) Tutustu & tykkää Facebook-sivuistamme www.facebook.com/ icejsuomenosasto Tilaa uutiskirjeemme osoitteesta icej@icej.fi.
23 | SANA JERUSALEMISTA
ICEJ:N KEVÄTMATKA 1.–8.3.2015 Koe Israelin aurinkoinen kevät, virkistäydy Sahnen luonnonpuiston lähteiden vedessä, purjehdi Gennesaretin järvellä Tiberiaksessa, ihastele maisemia Karmel-vuorelta Haifassa, tutustu holokaustista selvinneisiin vanhuksiin Haifa-kodilla, vieraile arabiseurakunnassa Betlehemissä, anna Kuolleenmeren mineraalien hoitaa ihoasi, ihastu Jerusalemin Vanhaankaupunkiin…
Tiedustelut ja ilmoittautumiset matkanjohtajille Tuija Valtanen 050 441 3525, tuija.valtanen@icej.fi Kari O. Niemi 050 501 0007, kari.niemi@icej.fi Anne Jurvelin 040 504 5527, a.jurvelin@hotmail.com tai ICEJ:n toimistoon 0207 181 280, icej@icej.fi Tekninen matkanjärjestäjä Toiviomatkat, www.toiviomatkat.fi
Lennämme suorilla Finnairin lennoilla. Tilaa matkaesite ICEJ:n toimistosta.
ICEJ-palautekortti Haluan saada Sana Jerusalemista -lehden ilmaiseksi kotiini Haluan liittyä jäseneksi ICEJ Suomen osastoon, jäsenmaksu 30 € / vuosi / henkilö
Muista postimerkki
Haluamme liittyä avioparijäseniksi, 60 € / vuosi Haluan liittyä ainaisjäseneksi, kertamaksu 300 € Haluan lehden mukana ruotsinkielisen koosteen Haluan näkövammaisten äänikirjeen ja lehden Osoitteenmuutos Minulle saa lähettää tietoa sähköpostitse Nimi Osoite Postitoimipaikka Vanha osoite
Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. PL 91 00521 Helsinki
Sähköpostiosoite Puhelin Päiväys ja allekirjoitus 2 4 | S Y Y S–LOKAKU U 2014