Skip to main content

Sana Jerusalemista 1/2019

Page 1

JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTON JULKAISU 1 / 2019

VERISET SYYTÖKSET ISRAELIA VASTAAN SAARROKSISSA RAKETTIEN KESKELLÄ AJOITUKSEN JUMALA 1 | SANA JERUSALEMISTA


13.-18.10.

2019

Liity

joukkoomme

Jerusalemin lehtimajanjuhlilla ja opi lisää Jumalasta - kaiken alkuunpanijasta. Lehtimajanjuhlan konferenssipaketti 31.5.2019 saakka: aikuinen 445 € jäsen 410 € icej@icej.fi, 040 740 6166

HÄNESTÄ JA HÄNEN KAUTTANSA ON KAIKKI SAANUT ALKUNSA

UUDEN ALKU

FEAST of TABERNACLES PRESENTED BY THE INTERNATIONAL CHRISTIAN EMBASSY JERUSALEM

www.icej.fi

JERUSALEMIN KANSAINVÄLINEN KRISTILLINEN SUURLÄHETYSTÖ, ICEJ perustettiin vuonna 1980 koko Jerusalemin raamatullisen merkityksen sekä sen ainutlaatuisen juutalaisyhteyden tunnistamiseksi. Puhumme miljoonien kristittyjen sekä seurakuntien ja kirkkokuntien puolesta Israelin kansalle ja valtiolle, jonka uudelleen perustamisessa näemme Jumalan uskollisuuden muinaiselle liitolleen juutalaisen kansan kanssa. Mandaattimme nousee Jesajan kirjan 40. luvun ensimmäisestä jakeesta ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani”.

• saavuttaa kirkkokunnat, seurakunnat sekä uskovat jokaisesta maailman kan sasta ja kanavoida näiden tuki Israelille.

Päätavoitteemme on nelitahoinen: • varustamme – ohjaamme maailman laajuista seurakuntaa huomioimaan Israelin merkityksen; • mobilisoimme – aktivoimme seura kuntia rukoilemaan Israelin puolesta ja vaikuttamaan Israelin hyväksi; • lohdutamme – osoitamme myötä tuntoa israelilaisille sosiaalisen avus tustyön keinoin; • kutsumme juhlille – toivotamme ihmi set tervetulleiksi kristillisille lehtimajan juhlilleJerusalemiin. Kristillisen suurlähetystön päätoimisto sijaitsee Jerusalemissa. Työmme ulottuu noin 170 maahan, 91 maassa toimii kansallinen osasto.

JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTO RY

Näkynämme on: • koskettaa Israelin jokaista väestö ryhmää kristillisellä lohdutuksella ja rakkaudella sekä

ICEJ:N SUOMEN OSASTO ICEJ:n Suomen osasto perustettiin vuonna 1984. Julkaisemme joka toinen kuukausi ilmestyvää Sana Jerusalemista -lehteä suomenkielisenä sekä toimitamme radio-ohjelmia Radio Deissä ja Radio Patmoksessa. Järjestämme Israel-aiheisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea ja viemme vuosittain suomalaisia kristillisille lehtimajanjuhlille.

Postiosoite: Ullanlinnankatu 5 B 9 00130 Helsinki Lankapuhelin: 0207 181 280 Puhelun hinta 8,35 snt/ puh + 16,69 snt/min. Sis. alv. 24 %. Matkapuhelin: 040 740 6166 Lankaliittymästä paikallis verkkomaksu. Matka puhelinliittymästä matkapuhelinmaksu. Sähköposti: icej@icej.fi Internet: www.icej.fi Avoinna: ti–to klo 9–16 Facebook: ICEJ Suomen osasto Tilaa uutiskirje: icej@icej.fi

2 | 1 / 2019

SANA JERUSALEMISTA Päätoimittaja: Jani Salokangas Toimitus: Jenni Isola ja toimistohenkilökunta Käännökset: ICEJ Suomen osasto Taitto: gstj Painopaikka: K-Print OÜ Tallinna ISSN: 0784-7556 Kuvat: ICEJ, Istock, AP, Wikimedia, Getty Images, Reuters, Pixabay Arkistolehdet: issuu.com/ icejsuomenosasto ICEJ RADIOSSA JA TV:SSÄ Sana Jerusalemista Jumalan Sanan opetusta sekä ajankohtaista tietoa ICEJ:n työstä ja Israelista tiistaisin klo 17.25 Radio Dein taajuuksilla. Ajankohtainen Israel Perjantaisin parillisilla viikoilla klo 16.00 Radio Patmoksen taajuuksilla. Ohjelmassa käsitellään Israeliin ja juutalaisuuteen liittyviä ajankohtaisia aiheita. Elävä yhteys Ohjelma sinulle, joka kaipaat Jumalaa ja haluat löytää tosi Ystävän. ICEJ:n Suomen osaston neuvoa-antavan komitean jäsen Juha Ketola TV7:llä maanantaisin klo 20.30 ja keskiviikkoisin klo 23.15.


LAHJOITA

SISÄLLYS

Tämän Sana Jerusalemista -lehden välissä olevilla viitepankkisiirroilla sinulla on mahdollisuus lahjoittaa niissä mainittuihin kohteisiin. Mikäli haluat lahjoittaa muihin kohteisiin, voit käyttää seuraavia viitenumeroita: Exodus/alijatyö 9800 03004 Holokaustivanhukset 9800 02018 Kotisairaanhoito 9800 02115 Messiaaniset juutalaiset 9800 02209 Missä tarve on suurin 9800 01006 Sosiaalinen avustustyö 9800 02047 (mm. arabikristityt, druusit, ihmiskaupan uhrit, prostituoidut) Syvännön raamattutyö 9800 02089 Työ lasten parissa 9800 02238 (mm. lastenkodit, Immanuel-päiväkoti, Makor Hatikva -koulu) Yad Vashemin kristillinen osasto 9246 01200 Pankkiyhteys: Osuuspankki / FI29 5092 0920 2944 34 / BIC: OKOYFIHH Vielä poismenosi jälkeenkin voit olla siunaamassa Israelia tekemällä testamenttilahjoituksen ICEJ:n Suomen osastolle. Testamentin tekemiseen liittyviä lisätietoja saat toimistoltamme. Kiitos rakkaudenlahjastasi, Jumala siunatkoon sinua! Voit lahjoittaa ICEJ:n Israel-työhön myös puhelimitse soittamalla seuraaviin numeroihin: 0600 14460 Työ lasten parissa(10,26 €/puh + pvm) 0600 14470 Missä tarve on suurin (21,28 €/puh + pvm) Poliisihallitus on myöntänyt 16.8.2018 Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry:lle rahankeräysluvan RA/2018/717 ajalle 1.1.2019–31.12.2023 Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta. Kerätyt varat on tarkoitus käyttää keräysluvan voimassaoloaikana tavoitteiden mukaiseen toimintaan Jerusalemin ICEJ:n päätoimiston ja Suomen osaston kautta.

Johtajan pöydältä

4

Uusi toiminnanjohtaja valittu

5

Veriset syytökset Israelia vastaan

6

Saarroksissa rakettien keskellä

8

Opetus: Ajoituksen Jumala

10

Viipurin matka

13

Suvaitsevaisuus-festivaali Pietarissa

13

Kotona Haifassa

14

Todellinen kauneus kestää

15

Ilon ja surun aikoina

16

Suojaa lammasfarmilla

17

Kohtaamisia 17 Arise: Kiinnitä huomiota

18

Vieraskynä, Juha Ketola: Luonteva yhteys

20

Jäähyväiset Susanna Kokkoselle

21

Seurakuntavierailuja 22 Toimistolta 23

6

VERISET SYYTÖKSET ISRAELIA VASTAAN

3 | SANA JERUSALEMISTA


UUDEN EDESSÄ Tämä uusi alkanut vuosi on monilla tavoilla uusien alkujen vuosi. Täällä Jerusalemin toimistossa uusi vuosi alkoi kiitollisella mielellä niistä yli 20 vuodesta, jotka saimme asustaa Norsunluurannikon omistamassa kauniissa rakennuksessa. Tämä aikakausi on ikävä kyllä nyt kuitenkin tulossa päätökseensä. Pyydämme myös sinua rukoilemaan kanssamme, että löytäisimme uudet sopivat toimistotilat. Sellaiset, jotka mahdollistavat meille kutsumuksemme täyttämisen, joka on lohduttaa Israelin kansaa Jesaja 40:1 mukaisesti sekä laajentaa ja kehittää työtämme sen mukaan, miten Herra on meitä kutsunut tekemään. Rukoilethan myös, että saisimme varoja muuttoamme varten, jotta se olisi mahdollisimman sujuva. Selvä muistutus Hiljattain tapahtunut nuoren lähetyssaarnaajan John Chaun murha Pohjois-Sen-

tinelissä oli muistutus siitä, että maailmassa on edelleen sellaisia valtioita ja heimoja, jotka eivät ole koskaan kuulleet hyvää sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Tämä tapaus nosti mieleeni myös edesmenneen lähetyssaarnaajan Jim Elliotin ja hänen viisi ystäväänsä, jotka tapettiin vuonna 1956 Ecuadorissa huaorani-intiaanien toimesta, kun heitä yritettiin tavoittaa evankeliumilla. Jim Elliotin vaimo löysi kuitenkin myöhemmin keinon tavoittaa heidät ja jopa muutamia niistä, jotka tappoivat hänen miehensä, ja kertoa heille Jeesuksen pelastavasta armosta. Jeesus julisti opetuslapsilleen: ” Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu” (Matt. 24:14). Sen lisäksi, että Israelia ennalleenasetetaan, evankeliumin leviäminen kaikkiin kansoihin on yksi suurimmista Jeesuksen paluun merkeistä. Israelin ennalleenasettaminen ja evan-

4 | 1 / 2019

keliumin julistaminen ovat kaksi hevosta, jotka vetävät samoja vaunuja, kuten ICEJ:n entinen kansainvälinen johtaja Juha Ketola tapasi sanoa. Elämme jännittäviä aikoja: Jumalalla on ihmeellinen tarkoitus meitä jokaista varten. Oletpa sitten kutsuttu palvelemaan Israelia, kansakuntia tai molempia, haastan sinua antamaan parhaasi Hänelle. Jim Elliot on sanonut: ”Se ei ole hölmö, joka antaa pois sen, mitä hän ei voi pitää saadakseen sen, mitä hän ei voi menettää.” Rukoilethan edelleen ICEJ:n muuton puolesta ja harkitsethan sitä, että voisit tukea niitä monia projekteja, joita esittelemme tässä uusimmassa Sana Jerusalemista -lehdessä. Kiitos, että seisot rinnallamme, Jürgen Bühler ICEJ:n presidentti


ICEJ:n Suomen osaston hallitus on kutsunut Jani Salokankaan, 36, toiminnanjohtajaksi 1.2.2019 alkaen. Janilla on syvällinen tuntemus ICEJ:n työstä ja monivuotinen kokemus myös työskentelystä päätoimistossa Jerusalemissa. Hän on erittäin sitoutunut ICEJ:n työhön ja tavoitteisiin Israelin tukemisessa monin eri tavoin. Toivo-

tamme Janille ja hänen perheelleen Herran siunausta ja voimia vastuullisessa tehtävässään. Pyydämme myös teitä, rakkaat ystävämme, sulkemaan Janin ja hänen perheensä esirukouksiinne. ICEJ:n Suomen osaston hallitus

UUSI TOIMINNANJOHTAJA VALITTU Jani Salokankaan esittely Synnyin ja kasvoin Uruguayssa vanhempieni ollessa siellä lähetystyössä. Palasimme Suomeen 1996 ollessani 13-vuotias ja muutaman vuosi siinä vierähti ennen kuin koin Suomen uudeksi kotimaaksi. Teinivuodet pyörivät vahvasti urheilun parissa ja seurakunnasta löytyi onneksi parhaat kaveritkin. Vuosituhannen vaihto toi mukanaan positiivisia yllätyksiä. Syksyllä 2000 aloitin mediasuunnittelijan tutkinnon opiskelun ja pari kuukautta myöhemmin löysin elämäni naisen ja tulevan vaimoni, Lauran! Seurustelun lomassa armeijan sulkeiset, pinkat ja munkit kutsuivat ilmavoimien muodossa. Armeijan aikana selvisi tulevaisuuden suunta. Hain opiskelemaan kansainvälistä liiketaloutta englannin kielellä ja päätös mennä naimisiin oli jo tehty.

Mentyämme naimisiin vuonna 2004 löysimme itsemme nopeasti kansainvälisten tuulien kutsumina. Australiassa jatkoimme opintojamme vuoden verran, ja pian valmistuttuamme ammattikorkeakoulusta Jumala kutsui meidät Itä-Afrikkaan Fidan palvelukseen vuosina 2008–2009. Tätä pohjusti 6 kuukauden pituinen harjoittelu samoissa maisemissa vuonna 2005. Israel oli näiden vuosien aikana alkanut nostamaan päätään ajatuksissani ja aloimme Lauran kanssa pohtimaan, olisimmekohan jonain päivänä peräti Israelissa. Tätä kaukaista ajatusta alkoi vähitellen valaisemaan ja selventämään Raamatun sanat Israelin kansaa kohtaan. Jumala myös johdatti oikeita ihmisiä meidän matkamme varrelle. En silloin voinut mitenkään kuvitella, mihin tämä polku johtaisikaan.

Keväällä 2011 ICEJ:n päätoimiston pyyntö tulla johtamaan nuorten työtä tuli yllättäen, mutta sisimmässäni tiesin sen olevan seuraava uskon askel elämässämme. Astuin ICEJ:n päätoimiston palvelukseen helmikuussa 2012 ja muutimme Israeliin kahden tyttäremme kanssa. Aika Jerusalemissa opetti ymmärtämään tätä monimuotoista ja värikästä kansaa syvemmin ja vahvisti meille sen, että Jumala on todellakin uskollinen lupauksilleen ja sanalleen. Raamattu sai aivan uuden ulottuvuuden elämässämme. Vajaan neljän vuoden unohtumattoman Israel-jakson jälkeen koimme, että oli aika palata Suomeen. Reppuun oli tarttunut viisautta, kyyneliä ja unohtumattomia seikkailuja, eli elämää isolla E:llä Jumalan kanssa. Näiden vuosien aikana olen palvellut Arise-nuortentyön johtajana sekä markkinointijohtajana. Olen saanut olla rakentamassa meidän kansainvälistä työtämme yli 25 eri maassa. Kansalliset osastot ovat yksi ICEJ:n työn kivijaloista. Suomen osasto on ollut alusta asti yksi vahvimmista tällä saralla, ja voimme olla ylpeitä ja kiitollisia Suomen osaston vahvasta työstä, joka täyttää tänä vuonna 35-vuotta. Ilman sinua ja sinun uskollista tukeasi tämä ei olisi mahdollista. Asumme Jyväskylässä neljän tyttäremme kanssa ja uusi kappale elämässämme on alkamassa. Haluankin kiittää kaikkia edellisiä Suomen osaston toiminnanjohtajia ja työntekijöitä mahtavasta työstänne. Emme olisi tässä ilman teitä. Uutena toiminnanjohtajana tartun lujasti minulle siirrettyyn kapulaan ja jatkan eteenpäin luottaen ja iloiten! ”Hän muistaa aina liittonsa, tuhansille sukupolville antamansa lupauksen” (Ps. 105:8).

5 | SANA JERUSALEMISTA


ANTISEMITISMI

VERISET SYYTÖKSET ISRAELIA VASTAAN DAVID PARSONS ICEJ:N PUHEMIES

Viime lokakuussa sattunut Pittsburghin synagogaisku sai monet Amerikan juutalaiset miettimään turvallisuusasioita. Heidän tilanteensa alkaa pian muistuttaa Euroopan tilannetta, jossa juutalaiset ovat eläneet jo useiden vuosien ajan. Jokaisen juutalaisen synagogan, päiväkodin, koulun ja kulttuurikeskuksen porteilla on metallinpaljastimia ja aseistettuja vartijoita. Viimeisimpien juutalaisiin kohdistuneiden terroristihyökkäysten kohteiden lista on pitkä: juutalainen leipomo Pariisissa, päiväkoti Toulousessa, museo Brysselissä ja synagoga Kööpenhaminassa. Jopa niinkin kaukana kuin Mumbaissa, Intiassa, ja Bondin rauhallisessa lomakeskuksessa Australiassa esiintyy vihaa juutalaisia kohtaan. Olivatpa tekijät sitten äärimuslimeja, radikaalivasemmistolaisia tai äärioikeiston uusnatseja, kuten Pittsburghin tapauksessa, juutalaisten vihaajia on kaikkialla.

Suuri osa antisemitismin uudelleen voimistumisesta saa voimansa Israeliin kohdistuvasta vihasta. Koska aatteen edustajat eivät pysty tuhoamaan juutalaista valtiota, monet kohdistavat vihansa lähellään oleviin juutalaisyhteisöihin. He eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä, ennen kuin Israel saadaan poistettua maailmankartalta. Heidän uusin strategiansa tämän tavoitteen saavuttamiseksi onkin melko kavala. Haagin tuomioistuin Hiljattain pidetyssä kristillisessä media-

Pittsburghin lokakuisen synagogaiskun uhreille pystytettiin väliaikaiset muistomerkit.

6 | 1 / 2019

kokoontumisessa Jerusalemissa Israelin varapääministeriä Michael Orenia pyydettiin nimeämään Israelin olemassaoloa koskevat pääasialliset uhat. Viitaten kansainväliseen Haagin rikostuomioistuimeen hän vastasi: ”Hamasin ja Hizbollahin raketit ovat uhka Israelille, mutta ne eivät uhkaa olemassaoloamme. Näiden järjestöjen edustajat tietävät, että he eivät voi tuhota meitä rakettiensa avulla, mutta he voivat saada meidät ampumaan takaisin…ja he piiles-


” OLEMASSAOLOAMME KOSKEVA UHKA ON SAATTAA MEIDÄT SYYLLISEKSI SOTARIKOKSISTA. TAISTELUKENTTÄMME EI OLE LIBANON TAI GAZA, VAAN HAAG. ”

Israel vihollisten päämääränä on saattaa Israel kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen Haagiin.

kelevät perheiden kodeissa… Olemassaoloamme koskeva uhka on saattaa meidät syylliseksi sotarikoksista. Se tapahtuu viemällä meidät YK:n turvallisuusneuvostoon ja kansainväliseen rikostuomioistuimeen Haagiin. Uhka on myös se, että meiltä kielletään oikeus puolustaa itseämme ja loppujen lopuksi meiltä kielletään oikeus itsenäiseen juutalaiseen valtioon.” ”Kaikki nämä ryhmittyvät ymmärtävät tämän strategian”, Oren selitti. ”Me olemme taistelleet tämän taistelun jo neljä kertaa… Meidän kertomuksemme eivät vain tule kuulluiksi…ja me emme ole sisäistäneet tätä uhkaa. Me luulemme, että on kyse panssarivaunuista ja hävittäjistä, mutta meillä ei ole oikeutta käyttää niitä. Israelin armeija on suurempi kuin Ranskan ja Iso-Britannian armeijat yhteensä. Taistelukenttämme ei kuitenkaan ole Libanon tai Gaza, vaan taistelukenttämme on Haag.” Orenin arvio oli hämmästyttävän paikkansapitävä. Jo seuraavana päivänä ”Palestiina” valittiin YK:n G77-ryhmittymän puheenjohtajaksi, ja nyt he hallitsevat suurinta osaa äänistä YK:n elimissä. Tämän uuden aseman ansiosta palestiinalaishallinto on vannonut vievänsä eteenpäin kampanjaansa, jolla he voivat mustamaalata Israelia kansainvälisillä areenoilla. Tuona samana päivänä Haagin rikostuomioistuimen Lähi-idän alueen erikoissyyttäjä varoitti avoimesti Israelia, että hän seuraa tarkasti Gazan rajan tapahtumia, jotka voitaisiin tuomita sotarikoksiksi. Todelliset rosvot YK:n epänormaali pakkomielle Israelia kohtaan on dokumentoitu huolellisesti. Juutalaista valtiota syytetään YK:n foorumeilla enemmän kuin kaikkia muita valtioita yhteensä, vaikka todelliset hirmuteot ja hyväksikäytöt, joita hirmuhallitsijat tekevät, jätetään huomiotta tai annetaan anteeksi.

Venäjän armeija on Syyriaan saavuttuaan, vuodesta 2015 lähtien, ollut vastuussa noin 18 000 syyrialaisen tappamisesta, ja suurin osa heistä on ollut siviilejä. Ja siltikin YK on hiljaa! Samanaikaisesti Assadin hallinto on tappanut ja haavoittanut palestiinalaisia paljon enemmän kuin Israel on koskaan tehnyt. Heidän julma piirityksensä Jarmukin pakolaisleirillä on jo itsessään viime vuosien aikana aiheuttanut kymmenien tuhansien palestiinalaisten kuoleman, vammautumisen tai kodittomuuden. Jopa palestiinalaishallintoa ja Hamasia on syytetty ihmisoikeusrikkomuksista palestiinalaisia kohtaan Länsirannalla ja Gazassa, missä mielivaltaiset pidätykset ja kiduttaminen on ”systemaattista”. Ihmisoikeuksia tarkkaileva Human Rights Watch on jopa kyseenalaistanut, miksi länsimaat rahoittavat näitä sortovaltoja. Kaikesta huolimatta Israelia syytetään kaikista palestiinalaisten tuskista, ja todellakin lähes koko maailma ajattelee samoin. Aatetta viedään eteenpäin yliopistojen kampuksilla ja viihdeteollisuudessa BDS-liikkeen avulla. Israelin vastainen agenda manipuloi jopa oikeusjärjestelmiämme. Diplomaattiset syytökset Israelia kohtaan voimistuvat. Kaiken tämän päämääränä ei ole pelkästään kieltää Israelin olemassaoloa. Loppujen lopuksi tähdätään siihen, että Israel saa maailman silmissä syytökset kansanmurhasta ja sotarikoksista, jotka oikeuttaisivat lopullisen hävityssodan juutalaista valtiota vastaan. Kaikki Israelin viholliset todellakin ymmärtävät tämän strategian; suunnattoman veriset syytökset juutalaista valtiota ja kansaa kohtaan. Hengellinen sairaus Antisemitismin tutkijat ovat löytäneet kolme päätyyppiä siitä, mihin tämä jatkuva 7 | SANA JERUSALEMISTA

viha kohdistuu: uskontoon, rotuun ja salaliittoon. Menneisyydessä kristityt olivat pahimpia kiihkoilijoita juutalaisia vastaan, ja tällöin viha kohdistui uskontoon. Natsit puolestaan hyökkäsivät heidän rotuaan vastaan ja väittivät, että juutalaisilla oli salaliitto muuta maailmaa vastaan. Sen vuoksi natsit herjasivat heitä ja veivät heiltä ihmisarvon. Nykyään, tällä holokaustin jälkeisellä aikakaudella, nämä ovat kaikki sekoittuneet yhteen äärioikeistolaisten, -vasemmistolaisten ja -muslimien keskuudessa. Antisemitistiset ryhmittymät ovat esimerkiksi syyttäneet Israelin armeijaa siitä, että se tappaa palestiinalaisia voidakseen myydä heidän elimiään mustassa pörssissä. Mossadia puolestaan syytettiin turisteihin kohdistuneista haihyökkäyksistä Siinain turistialueilla. Israelia on viime vuosien aikana syytetty myös hurrikaaneista ja maanjäristyksistä. Ja vaikka juutalaisia pidetään rodullisesti ja älyllisesti vähempiarvoisina, he ovat silti syyttäjiensä mielestä tarpeeksi älykkäitä hallitsemaan maailman tapahtumia. Jotkut tutkijat pitävät antisemitismiä jopa mielisairautena, joka vaatii hoitoa. Tämä puolestaan kertoo sen, kuinka järjetöntä antisemitismi on. Syvimmiltään antisemitismi on hengellinen sairaus: se on hengellistä kateutta ja juutalaisen kansan hylkimistä. Meidän kaikkien täytyy valita, olemmeko asioista samaa mieltä vai emme. Näinä pimenevinä aikoina on äärimmäisen tärkeää, että kristityt eivät ole hiljaa antisemitismin edessä. Uskomme esi-isät tekivät suuria virheitä, kun he levittivät järkyttäviä valheita juutalaisista, ja sillä oli tuhoisat seuraukset. Sen vuoksi meillä on erityinen moraalinen velvollisuus kertoa nykyajan juutalaisvihaajille, että se oli väärin silloin ja se on väärin nyt. Meidän täytyy pitää huolta, että emme toista samoja virheitä.


KRIISIRAPORTTI

SAARROKSISSA RAKETTIEN KESKELLÄ DAN HERRON JERUSALEMIN TOIMISTON ENTINEN TYÖNTEKIJÄ

Olimme eräänä kirkkaana marraskuun aamuna rutiinivierailullamme Gazan rajan läheisyydessä sijaitsevissa avustustyökohteissamme. Olin lähtenyt sosiaalisen avustustyön johtajamme Nicole Yoderin mukaan vierailemaan Länsi-Negevin kohteisiimme. Puoleenpäivään tultaessa mikään ei enää tuntunut rutiininomaiselta, kun jäimme saarroksiin suurimpaan ja kohdennetuimpaan rakettihyökkäykseen, joka Gazasta on koskaan ammuttu yhden päivän aikana. Seuraavan 24 tunnin aikana israelilaisyhteisöihin ammuttiin lähes 500 rakettia Gazan puolelta. Mikään ei olisi voinut valmistaa meitä henkisesti tähän hyökkäykseen, jonka Hamas tuliaseineen järjesti. Suojassa Tapasimme ensimmäisenä yhteistyökumppanimme ja Operaatio Suojaavan kärjen (Operation Lifeshield) johtajan Shmuel Bowmanin, joka esitteli meille uuden liikuteltavan pommisuojan, jonka olimme hiljattain lahjoittaneet. Se, että ICEJ on pystynyt hankkimaan näitä pommisuojia ympäri Gazan raja-aluetta – yli 70 tähän mennessä – tarkoittaa, että asukkailla on turvapaikka, jonne juosta, kun raketit lähestyvät. Iltapäivällä ihmiset olivat jo soittaneet ja kiittäneet uu-

desta pommisuojasta, joka oli toimitettu juuri oikeaan aikaan. Makeita tuotteita kovissa olosuhteissa Seuraavaan paikkaan siirryttäessä oli vielä rauhallista. Kibbutsi Yad Mordechai tuottaa joitakin Israelin parhaimmista tuotteista, muun muassa parasta hunajaa. Kibbutsi on hyvin eläväinen, eikä sillä ole ollut mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia. Tämä tuli hyvin selväksi, kun saimme kuulla, millaisiin toimenpiteisiin kibbutsilla on ryhdytty Gazasta lähetetty-

8 | 1 / 2019

jen tulileijojen torjumiseksi. He näyttivät meille erityisesti tätä tarkoitusta varten suunnitellun sovelluksen ”Avivan”, joka varoittaa paikallisia viranomaisia reaaliaikaisesti eri uhkista ja alueista, jotka ovat uhattuna. Uhat liittyvät usein tulella varustettuihin leijoihin, ja kibbutsin turvallisuustiimi esitteli meille laitteen, jolla palot voidaan sammuttaa ajoissa. Palot, joihin heidän laitteensa eivät riitä, sammutetaan ICEJ:n lahjoittamalla sammutusvaunulla. Kibbutsin johtajat olivat äärimmäisen kiitollisia lahjoituksestamme.


Gadi Arkoni – oikeanlainen mielenlaatu Seuraavaksi tapasimme Eshkolin alueellisen neuvoston johtajan Gadi Arkonin. Hän on aikoinaan menettänyt molemmat jalkansa Hamasin raketti-iskussa, ja hän on Gazan läheisyydessä olevien juutalaisyhteisöjen kärsimysten ja sinnikkyyden elävä ruumiillistuma. Hän on todellinen kibbutsin kasvatti, sillä hän on syntynyt ja kasvanut alueella, opiskellut maataloutta ja investoi sataprosenttisesti alueen maaperään. Hänessä ei ole jälkeäkään katkeruudesta. Aivan kuten israelilaisetkaan eivät liiku pois omilta mailtaan, hän tietää, että myös gazalaiset ovat ”tulleet jäädäkseen”. Hänelle se tarkoittaa sitä, että heidän pitäisi pystyä edes jollakin tavalla elämään rinnakkain, vaikka se pysyykin kaukaisena haaveena niin kauan, kun Hamas hallitsee Gazaa. Asiat eivät ole kuitenkaan aina olleet yhtä huonosti. Hän muistaa, kuinka vuosikymmeniä sitten gazalaiset työskentelivät kibbutsien pelloilla. Gadi pysyy positiivisena, ja hänellä on jo useita projekteja mielessään siltä varalta, että tilanne palautuu normaaliksi. Haavoitettu, mutta ei lannistettu Gadin lähestymistapa elämää kohtaan on hämmästyttävä – ei pelkästään sen vuoksi, mitä hänen alueellaan tapahtuu, vaan myös sen vuoksi, mitä hän on itse joutunut kestämään. Operaatio Suojaavan kärjen viimeisenä tuntina vuonna 2014 Gadi oli korjaamassa kibbutsin hajonnutta sähkökenttää, kun useat räjähteet iskeytyivät hänen tiiminsä keskelle. Yksi räjähteistä vahingoitti hänen jalkojaan ja tappoi kaksi hänen läheistä ystäväänsä. Moni olisi jo tuossa vaiheessa luovutta-

” VAIKKA ALUEEN IHMISET OVAT HYVIN VAHVOJA JA PÄÄTTÄVÄISIÄ, TARVITSEVAT HE SILTI APUAMME. ” nut. Gadi kuitenkin kokosi itsensä ja löysi tarkoituksen elämäänsä julkisten palveluiden puolella. Ensimmäisenä tekonaan hän todisti YK:n komissiossa Genevessä Hamasin terrorihyökkäysten todellisista seurauksista. Hänen henkilökohtainen sitoutumisensa Eshkolin alueeseen on auttanut väestömäärää kasvamaan 14 % sen jälkeen, kun hän astui virkaansa. Näännytyssodasta selviytyminen Vaikka alueen ihmiset ovat hyvin vahvoja ja päättäväisiä, tarvitsevat he silti apuamme. Gadi suree tätä jännittynyttä ”ei-sotatilannetta”, jossa he ovat olleet jo maaliskuusta 2018 lähtien. Näyttäisi siltä, että loppua ei vielä ole näköpiirissä, vaikka hallitus onkin vähentänyt hätäapuavustuksiaan. Israel kohtaa niin monia uhkia muuallakin, eikä sillä ole valmista vastausta tähän näännytyssotaan Gazan kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että alueella asuvien israelilaisten on vain kestettävä, ja meidän tukemme kohottaa heidän mielialaansa merkittävästi. Tulitus alkaa Olimme kolmannessa tapaamispaikassamme Negevin alueellisen neuvoston ti-

ICEJ:n henkilökunnan jäsenet Nicole Yoder ja Dan Herron (oikealla) saivat selvityksen Negevin tilanteesta kaupunginjohtaja Tamir Idanilta.

loissa, kun tulitus alkoi vain muutamien kilometrien päässä meistä. Olimme hädin tuskin istuneet alas kuuntelemaan paikallisen kaupunginjohtajan Tamir Idanin selostusta vallitsevasta tilanteesta, kun turvallisuuspäällikkö astui sisään kertomaan sotilaiden linja-autoon tehdystä iskusta lähellä Gazan raja-aitaa. Onneksi bussi oli ollut lähes tyhjä ja vain yksi sotilas oli loukkaantunut vakavasti. Uutiset tulivat kuitenkin hyvin lähelle, koska vain muutamia kuukausia aikaisemmin joukko ICEJ:n työntekijöitä oli seisonut juuri tuossa samassa paikassa ja tähyillyt Gazan puolelle. Hyvin pian linja-autoiskun jälkeen ensimmäiset hälytyssireenit menivät päälle. Meillä oli 30 sekuntia aikaa juosta turvaan kellarin pommisuojaan. Kiirehdimme rappusia alas ja katsoimme, kuinka kaupunginjohtaja otti tilanteen hallintaansa. Tulituksen alla Kellarissa huomasimme, kuinka jokaisella oli omat vastuualueensa hätätilanteiden varalta. Ilmapiiri oli jännittynyt, mutta kaikki olivat todellisia ammattilaisia ja luottivat toisiinsa. Hälytyssireenit pysyivät päällä ja kuulimme räjähdyksiä. Kuulimme myös, kuinka ohjuspuolustusjärjestelmä rautakupoli aktivoitui ja tuhosi raketteja ennen kuin ne iskeytyivät kohteisiinsa. Kuulimme kaiken kaikkiaan noin kaksitoista hälytystä. Raketteja ammuttiin reilusti yli 400 vuorokauden sisällä, eli kyseessä oli kaikkien aikojen voimakkain tulitus. Avullasi on merkitystä Nicole ja minä saimme ensi kädessä kokea, miten tärkeää on päästä suojaan. Meitä rohkaisi se, miten hyvin paikalliset osasivat hoitaa tilanteen ja se, kuinka kiitollisia he olivat ICEJ:n avusta. Olemme tähän mennessä lahjoittaneet yli 70 pommisuojaa ja 17 sammutusvaunua. Ikävä kyllä Hamas jatkaa edelleen tulitustaan, joten vielä on paljon tehtävää, jotta voimme suojella tätä piiritettyä rajaaluetta. Kiitos, että autat meitä, kun seisomme yhdessä Israelin kansan rinnalla!

9 | SANA JERUSALEMISTA


AJOITUKSEN JUMALA Kun aloitamme uutta vuotta, on hyvä muistaa, että Jumala on alkujen Jumala. Yksi Jumalan pääpiirteistä on Hänen ikuisuutensa, mutta meidän on kuitenkin vaikea ymmärtää sitä. Ikuisuus on asia, jolla ei ole loppua tai alkua: Se on aina ollut ja tulee aina olemaan. ”Ikuisuudella” viitataan joskus taivaaseen; paikkaan, jossa ei enää ole aikaa, kuten me sen ymmärrämme. Yksi maailman suurimmista tiedemiehistä on ollut juutalainen fyysikko Albert Einstein. Hän keksi suhteellisuusteorian ja muutti sillä rajusti meidän käsitystämme ajasta. Hänen teoriansa mukaan, mitä nopeammin kuljemme, sitä hitaammin aika kuluu. Jos esimerkiksi lennettäisiin äärimmäisen nopealla raketilla, joka kulkee lähes valon nopeudella, aika laajenisi. Jos pystyisit samaan aikaan katsomaan maail-

man tapahtumia ja liikkuisit 99,9 % valon nopeudella, tapahtumat näyttäisivät siltä kuin olisit ottanut älypuhelimellasi pikakuvaa, jossa kaikki tapahtuu 25 kertaa nopeammin. Kun viettäisit vuoden avaruusaluksessa, sinun perheesi viettäisi sillä välin 25 joulua, syntymäpäivää ja niin edelleen. Kun palaisit takaisin maan pinnalle, he olisivat 25 vuotta vanhempia, vaikka sinä olisit vanhentunut vain yhden vuoden verran. Einstein sanoi myös, että jos matkustettaisiin valon nopeudella (mikä on mahdoton-

Suhteellisuusteorian keksijä ja Nobel-palkinnon saanut Albert Einstein (1879-1955) oli yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä fyysikoista.

10 | 1 / 2019

ta) ja katsottaisiin maailman tapahtumia, kaikki nähtäisiin äärimmäisen nopealla pikakelauksella ja kaikki tapahtuisi samanaikaisesti. Eli aikakäsite, jonka tunsimme maan päällä, ei enää pitäisi paikkaansa. Kaikkea tätä on vaikea kuvitella ja vielä vaikeampaa ymmärtää, mutta monet kokeet ovat todistaneet Einsteinin teorian oikeaksi. Se, että pystyisi näkemään kaikki ihmiskunnan historian tapahtumat samanaikaisesti, tuntuu mahdottomalta; meidän aivomme eivät pystyisi käsittelemään sellaista tietomäärää.


Toisen maailmansodan aikana minun isäni joutui melkein kokemaan ”äärimmäisen pikakelauksen”. Maatessaan kuolinvuoteellaan venäläisellä vankileirillä talvella 1946 nälkiintyneenä ja vakavassa keuhkokuumeessa, hän kuuli lääkärin sanovan, että ”Bühler kuolee tänä yönä”. Epätoivoissaan hän muisti äitinsä rukoukset ja lähestyi Jumalaa. Sitten tapahtui jotakin, mitä hän on kertonut meille lapsille monet kerrat: ”Näin silmänräpäyksessä koko elämäni, syntymästäni siihen hetkeen saakka, aivan kuin filminauhana edessäni. Sitten ääni sanoi minulle: ’Jos kuolet nyt – perustuen siihen elämään, mitä olet elänyt – joudut ikuiseen kadotukseen.’” Tuona päivänä hän antoi elämänsä Jeesukselle. Kun Jumala katselee maailman tapahtumia, meidän ajan ja paikan käsitteemme eivät rajoita Häntä. Augustine, yksi kirkkohistorian isistämme ymmärsi, että Jumala on luonut ajan, mutta Hän on meidän aikamme ulkopuolella. Minun on helpointa ymmärtää tämä asia, kun muistan, että Jumala sanoo itseään valoksi (esim. Joh. 1:9). Valona hän on maallisten pidäkkeiden ulkopuolella. Se tarkoittaa Hänen todellisuudessaan sitä, että ajalla ei ole merkitystä.

Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennen kuin Aabraham syntyi, olen minä ollut” (Joh. 8:58). Meidän näkökulmastamme tässä ei ole järkeä, mutta Jumalan näkökulmasta se on täysin oikein. Ikuisena Jumalana Hänellä ei ole alkua tai loppua. Sen vuoksi Paavali tiesi ja ymmärsi, että Jumala tuntee meidät ja kutsui meidät jo ennen luomistamme (Ef. 1:11) ja ennen kuin aika alkoi (2. Tim. 1:9). Mikä ihmeellinen ajatus tämä onkaan: Jo ennen maailman ja maailmankaikkeuden luomista, Jumala ajatteli meitä. Sen vuoksi sinä ja minä olemme olemassa ja se antaa merkityksen meidän elämällämme. Toinen ihmeellinen totuus on se, että ennen kuin aika alkoi, Jumala tiesi, että ihmiskunta tarvitsisi Hänen pelastavaa armoaan. Jumala tiesi meidän epäonnistuvan, tekevän vääriä päätöksiä ja jopa kapinoivan Häntä vastaan. Mutta jo ennen aikojen alkua Hän valmisti ikuisen pelastuksen: Jeesuksen veren. Ilmestyskirja kuvailee Jeesusta teurastetuksi Karitsaksi (Ilm. 13:8). Risti ja seurakunta eivät ole ”suunnitelma B” tai Jumalan varasuunnitelma, vaan ne olivat Hänen ajatuksissaan jo ennen aikojen alkua. Jee-

sus on kaiken keskipiste sekä myös ajan ja historian keskus. Profeetta Jesaja tuo esille myös Jumalan toisen piirteen: ”…minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani. Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen.” (Jes. 46:9–10) Jumala ei ole ainoastaan nähnyt meidän elämämme alkua, vaan Hän tietää myös, kuinka kaikki tulee päättymään. Ei ole epäilystäkään, että aikojen lopussa ”minun neuvoni pysyy, ja kaiken, mitä tahdon, minä teen.” Miten rohkaisevaa tämä onkaan. Israelin kansan historia on yksi suurimmista esimerkeistä tästä ajattomasta ja järkähtämättömästä Herran neuvosta. Israelin tarkoituksen perusta löytyy Jumalan ikuisesta tarkoituksesta. Sen raamatulliset perustat alkoivat vedenpaisumuksen jälkeen. Sen jälkeen, kun Nooan perhe poistui arkista, hänen poikansa Seem, Haam ja Jaafet perustivat perheet ja heimot, kuten kuvaillaan 1. Mooseksen kirjassa luvussa 10. Näistä perheistä syntyi vedenpai-

”

KUN JUMALA KATSELEE MAAILMAN TAPAHTUMIA, MEIDÄN AJAN JA PAIKAN KÄSITTEEMME EIVÄT RAJOITA HÄNTÄ

”

11 | SANA JERUSALEMISTA


sumuksen jälkeinen ihmiskunta. Rabbit ovat laskeneet 70 sukukuntaa ja heimoa, jotka polveutuvat Nooan pojista, ja jotka kuvastavat maailman kansoja: Euroopan kansat polveutuvat Jaafetista: ”… maittensa, eri kieltensä ja heimojensa ja kansakuntiensa mukaan” (1. Moos. 10:5). Afrikan ja jotkut Lähi-idän kansat Haamista: ”...heimojensa, kieltensä, maittensa ja kansakuntiensa mukaan” (1. Moos. 10:20). Lähi-idän muut kansat ja idän kansat Seemistä: ”...heimojensa, kieltensä, maittensa ja kansakuntiensa mukaan” (1. Moos. 10:31). Ensimmäisen Mooseksen kirjan 10:32 tekee yhteenvedon näistä 70 kansasta: ”Nämä olivat Nooan poikien heimot, sukukuntiensa ja kansakuntiensa mukaan; ja niistä haarautuivat kansat maan päälle vedenpaisumuksen jälkeen”. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala sanoi, ettei Hän enää koskaan tuhoaisi kaikkea, mikä elää (1. Moos. 8:21). Jo seuraavasta luvusta kuitenkin selviää, että jopa tämän suuren vedenpaisumustuomion jälkeenkään ihmiskunta ei ylistänyt Jumalaa; ylpeys ja heidän omat etunsa olivat heidän pääasiallisia huolenaiheitaan. Tästä alkaa myös Israelin historia. Koska

Jumala lupasi, että Hän ei enää tuhoaisi ihmiskuntaa vedenpaisumuksella, Hän päätti sen sijaan tarjota heille tien pelastukseen. Hän kutsui Aabrahamin ja sanoi hänelle: ”sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä”, ja niin alkoi jälleen ihmiskunnan toivo. Paavali kirjoitti myöhemmin siitä, että kaikkien sukukuntien ja heimojen pelastuskertomus sai alkunsa Aabrahamin sukujuurista (Gal. 3:8). Israelilla on ollut ainutlaatuinen rooli ihmiskunnan pelastuskertomuksessa. He antoivat meille Jumalan Sanan ja Messias tuo valon jopa maailman kaukaisimpaan kolkkaan. Aabrahamin siemenenä Jeesuksesta tuli maailman keskus sekä ajan ja historian keskipiste. Kelataan nyt ihmiskunnan historian loppuun. Johannes irrotettiin tästä ajasta yliluonnollisella tavalla ja hän pystyi näkemään lopunajat. Hän oli ihmeissään, kun hän pystyi näkemään kaikki kansakunnat yhdessä taivaassa ylistämässä Jumalaa: ”Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ’Pe-

Nooa ja hänen poikansa Seem, Haam ja Jaafet vedenpaisumuksen jälkeen. (Kuva: Wikipedia)

12 | 1 / 2019

lastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta.’” (Ilm. 7:9–10) Se, mikä sai alkunsa aikojen alussa – ja oli olemassa jo ennen maailman luomista – saavuttaa nyt täyttymyksensä. Tämän ihmeellisen totuuden, että Jumala tietää meidän loppumme jo ennen meidän syntymäämme, pitäisi rohkaista meitä jokaista. Hän on alku ja loppu, Alfa ja Omega. Taivaassa mikään ei tule yllätyksenä, eikä siellä pidetä hätäkokouksia. Meidän Jumalamme on historian Jumala, joka sanoo, ei pelkästään Israelille, vaan myös sinun elämääsi: ”…varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka” (Fil. 1:6). Vaikka sinun vuotesi olisi alkanut vaikeuksilla tai odottamattomilla haasteilla, saat olla varma, että Jumala vie päätökseen kaiken, mitä Hän on tarkoittanut sinun elämääsi. Hän näyttää sinulle ne hyvät työt, jotka Hän on edeltäpäin valmistanut (Ef. 2:10). Kun pysyt lähellä Jeesusta, vietät aikaa Hänen ja Hänen Sanansa parissa, niin Hänestä tulee uskosi alkaja ja täyttäjä (Hepr. 12:2). Siunatkoon Jumala sinua, kun vaellat Hänen ikuisissa tarkoituksissaan vuonna 2019!


EXODUS

VIIPURIN MATKA JOHN REMES ICEJ:N HALLITUKSEN JÄSEN Viime joulukuun 8. päivänä teimme tutustumismatkan Viipurin juutalaisyhteisön pariin. Meitä oli kolme: Keijo Parkkunen on useinkin vieraillut avustusmatkoilla Viipurissa, ICEJ:n julistustyöntekijä Tuija Valtanen oli ensimmäistä kertaa vierailulla kaupungissa, ja myös minä olen aikaisemmin useinkin käynyt siellä.

Vierailu osui hyvin sopivaan ajankohtaan, sillä juutalaisyhteisö oli järjestänyt hienon hanukka-juhlan ja päivä oli myös sapatti. Juhla oli paikallisessa baptistikirkossa, ja juhlassa oli noin sata osanottajaa. Saimme kuulla monenlaisia musiikkiesityksiä, lyhyitä puheenvuoroja, runoja ja tanssiesityksiä. Kaupungin apulaisjohtaja toi komean kukka-asetelman kera terveh-

dyksensä juhlaan ja kunnioitti näin tapahtumaa. Koskettava oli myös hanukkakynttelikön sytyttämisseremonia. Oli juhlan seitsemäs päivä ja sytytettiin siis seitsemän kynttilää. Viipurin juutalaisyhteisön keskeinen henkilö ja puuhamies, tri Lev Kremer kertoi meille yhteisön tilanteesta. Kremer pitää vapaaehtoisten kanssa yllä ”Lämmin koti” -paikkaa, missä annetaan ruokaa ja jaetaan avustusta vähävaraisille. Viipurissa on aikanaan ollut 2 500 juutalaista, mutta suurin osa on jo tehnyt alijan Israeliin tai muuttanut johonkin toiseen maahan. Tällä hetkellä Viipurissa on noin 700 juutalaista, eli exodustyö on vieläkin ajankohtaista.

Viipurin kaupungin apulaisjohtaja (oik.) toi tervehdyksen hanukka-juhlaan. Lev Kremer (vas.) on juutalaisyhteisön keskeinen henkilö.

HOLOKAUSTI

SUVAITSEVAISUUS-FESTIVAALI PIETARISSA HOWARD FLOWER ICEJ:N ALIJATYÖN JOHTAJA Suvaitsevaisuus-festivaali järjestettiin viime vuoden loppupuolella Pietarissa jo 12. kerran, ja se oli jälleen suuri menestys. ICEJ:n Venäjän osasto ja pitkäaikainen juutalaisyhteisön yhteistyökumppanimme Eva Foundation järjestivät tämän

festivaalin, jotta tietous holokaustista lisääntyisi. Festivaalin alussa juutalainen näytelmäkerho esitti näytelmän Anne Frankin päiväkirja. Ohjelma jatkui keskustelulla kirjasta

Saksalaiset jahtaavat meitä koirien kanssa, joka kertoo kahdesta holokaustia paenneesta siskoksesta. Kirja koostuu piirroksista, joita nuoret juutalaislapset ovat tehneet toisen siskoksen, Alla Aizensharfin runojen pohjalta. Heidän tarinaansa havainnollistettiin myös videon välityksellä sekä kouluikäisten lasten runojen lausunnan kautta. ICEJ:n Suomen osasto on kääntänyt, painattanut ja myynyt tätä kirjaa Suomessa kerätäkseen varoja Pietarin holokaustivanhuksille. Kirjan tuotoilla ostettiin lämpimiä petivaatteita Pietarin 68:lle jäljellä olevalle holokaustivanhukselle sekä muille juutalaisvanhuksille ja vammaisille. Alla Aizensharfin runoihin pohjautuva kirja käännettiin myös suomen kielelle. Kuvassa ICEJ:n Venäjän osaston johtaja Howard Flower (vas.).

13 | SANA JERUSALEMISTA


HAIFA-KOTI

KOTONA HAIFASSA YUDIT SETZ ICEJ:N SOSIAALISEN AVUSTUSTYÖN APULAISJOHTAJA

Kesällä 2018 ICEJ:n läsnäolo Haifassa lisääntyi, kun Yudit Setz ja hänen miehensä Will muuttivat Haifaan, jotta he voisivat työskennellä entistä paremmin holokaustista selvinneiden Haifa-kodilla. Muutosta on nyt kulunut useita kuukausia, ja tämä uusi ICEJ:n toimisto on jo osoittautunut hyödylliseksi. Sana Jerusalemista -lehden toimitus pyysi Yuditia kertomaan tuoreimmat kuulumiset siitä, mitä Jumala on Haifassa tehnyt ICEJ:n välityksellä. Kotimme on nyt jo useiden kuukausien ajan sijainnut hyvin lähellä Haifa-kotia. Tämän vuoksi meillä on paremmat mahdollisuudet osallistua asukkaiden päivittäiseen elämään ja ymmärtää paremmin heidän tarpeitaan sekä myös Haifa-kodin tarpeita. Tapaan lähes päivittäin lisäksi monia israelilaisia, jotka ovat kiinnostuneita tietämään lisää siitä, mitä me teemme.

Asukkaat ovat niin iloisia siitä, että asumme Haifassa ja näemme heitä lähes päivittäin. Monet ovat sanoneet, että meidän läsnäolomme tuo heille iloa. Tapaamme päivittäin myös Haifa-kodin johtajan Shimon Sabagin, jonka kanssa keskustelemme ajankohtaisista haasteista ja ratkaisuista. On suuri etuoikeus työskennellä läheisesti israelilaisen järjestön kanssa, joka luottaa meihin kristittyihin ja näkee

meidät todellisina yhteistyökumppaneina. Koska olen asunut Israelissa monta vuotta ja olen saanut rakentaa juutalaisten ja kristittyjen välistä suhdetta, voin sanoa, että tämä on ihmeellistä. Tämä saa minut todella innostumaan. Yksi osa tämänhetkistä työtämme on myös toiminta vapaaehtoisten kanssa, jotka auttavat kahdessa meneillään olevassa rakennusprojektissamme. Ensimmäisessä projektissa kunnostamme vanhoja, jo käytössä olevia rakennuksiamme ja toisessa projektissa remontoimme uusia rakennuksia. Monet vapaaehtoiset ympäri maailmaa ovat halunneet tulla auttamaan, joten meidän läsnäolomme Haifassa on erittäin oleellista, jotta voimme voittaa kielija kulttuurimuurit kristittyjen vapaehtoisten ja israelilaisen henkilökunnan välillä. Tällä hetkellä meillä on kaksi pitkäaikaista vapaaehtoista Saksasta, yksi lyhytaikainen vapaaehtoinen Kanadasta ja kaksi lyhytaikaista apumiestä. Miehelläni Willillä on paljon kokemusta rakentamisesta ja remontoimisesta ja hän puhuu sujuvasti hepreaa, englantia ja saksaa, joten hän johtaa vapaaehtoisten apumiesten tiimiä. Meidän näkynämme on tuoda taidokkaita kristittyjä ihmisiä Haifa-kotiin tekemään käytännön työtä holokaustivanhusten hyväksi ja esitellä heille samalla ICEJ:n työtä. Rakennuksen ulkoseinät on jo saatu melkein valmiiksi, ja uudet ikkunat on asennettu. Toivomme voivamme aloittaa remontin sisäpuolella piakkoin, kunhan vain saamme tarvittavat luvat hissiä ja uusia lattioita varten. Monet ovat osoittaneet kiinnostustaan uuden rakennuksen remontoimiseen, joten odotamme innolla, että saamme toivottaa monia lyhytaikaisia vapaaehtoisia tervetulleeksi tulevien viikkojen ja kuukausien aikana. Yudit ja Will Setz asuvat nykyään Haifassa, jotta he voivat työskennellä paremmin Haifa-kodin hyväksi.

14 | 1 / 2019


HAIFA-KOTI

TODELLINEN KAUNEUS KESTÄÄ BIRTE SCHOLZ ICEJ:N TYÖNTEKIJÄ

Todellinen kauneus on sellaista, joka kestää ja loistaa kirkkaana olosuhteista riippumatta. Tällainen kauneus loistaa myös holokaustista selvinneistä naisista Haifakodissa. Tätä kauneutta juhlistetaan joka vuosi järjestettävässä Miss holokaustiselviytyjä -gaalassa. Yli 2 000 holokaustiselviytyjää ja heidän perheenjäsentään kokoontui lokakuussa Haifan kongressikeskukseen juhlistamaan vuoden 2018 Miss holokaustiselviytyjää. Israelilaiset TV-kanavat ja useat mediatalot kertoivat tapahtumasta myös maailmanlaajuisesti. Kilpailuun osallistui 12 naista, ja heidän joukossaan oli naisia myös Haifa-kodista. Naiset olivat pukeutuneet kauniisti, ja he saivat ammattilaisilta apua hiustenlaitossa ja itsensä ehostamisessa. Jokainen nainen sai kertoa

jotakin omasta elämästään, ja pääviesti maailmalle oli tämä: ”Me toivomme maailmalle shalom-rauhaa ja toivomme, että meidän kauniista maastamme pidettäisiin huolta, ja ettette koskaan unohtaisi, mitä me jouduimme käymään läpi.” 93-vuotias Tova Ringer kruunattiin voittajaksi. ”Olen hyvin onnellinen. Tämä on jotakin erityistä. En voi uskoa, että minua pidetään kauniina vielä tässä iässä”, sanoi Puolassa syntynyt Tova, joka menet-

15 | SANA JERUSALEMISTA

ti Auschwitzissa vanhempansa, neljä sisartaan ja isoäitinsä. Haifa-kodin Rita valittiin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi, ja Shalom, Miriam ja Judith saivat erityispalkinnon rohkeudestaan ja elämästään. Haifa-kodin kuoro päätti tilaisuuden vahvaan julistukseen: ”Me selvisimme!” Nämä naiset menettivät holokaustissa nuoruutensa, mutta tässä erityisessä illassa juhlittiin heidän todellista kauneuttaan; elämän kauneutta!


KOTISAIRAANHOITO

ILON JA SURUN AIKOINA MAXINE CARLILL ICEJ:N TYÖNTEKIJÄ

Leonit joutui nuoruudessaan kokemaan valtavaa surua. Hän kertoi kotisairaanhoidon tiimille, että ennen kuin hän tapasi vaimonsa, hän ei voinut uskoa, että saisi joskus kokea rakkautta ja iloa. Leonit syntyi Valko-Venäjällä perheen viidentenä lapsena juutalaisille vanhemmilleen. Kun sota syttyi, hänen äitinsä pakeni lasten kanssa Ural-vuorille, mutta hänen isänsä kuoli taistelussa. Leonit oli 5-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli syöpään, ja hänet lähetettiin sotaorpojen kotiin. Tuolloin oli voimassa laki, että saman perheen lapsia ei saanut sijoittaa samaan orpokotiin. Sisarukset siis erotettiin toisistaan, ja Leonit päätyi samaan orpokotiin 300 muun tuntemattoman lapsen kanssa.

hänen vaimonsa menehtyi, Leonit koki suurta surua, mutta kotisairaanhoidon tuki ja apu toivat hänelle suurta lohtua. Leonitin tarina on vain yksi monista entisen Neuvostoliiton alueen juutalaisten tarinoista, joita olemme saaneet kuulla. Jokaisen tarinassa on suuria ilon hetkiä,

Lapsia kohtaan ei osoitettu minkäänlaista hellyyttä, ja alkoholismista kärsivä johtaja ja vanhemmat lapset löivät nuorempia lapsia. Kaikkien lasten täytyi tehdä päivittäin raskasta työtä niin talven paukkupakkasissa kuin kesän helteissäkin. Vaikka Leonit oli orpokodissa 17-vuotiaaksi saakka, hänellä on tuolta ajalta vain yksi iloinen muisto: päivä, jona hänen sisarensa löysi hänet ja tuli vierailemaan hänen luonaan, kun hän täytti 16 vuotta. Tuosta kivuliaasta ajasta syntyi kuitenkin yksi suuri aarre. Leonit löysi intohimon taidetta kohtaan. Lapset rakastivat piirustuksia, joita hän teki heille. Kun Leonit viimein lähti orpokodista ja ansaitsi tarpeeksi rahaa yliopiston taideopintoja varten, hän huomasi, että hänellä oli intohimoa ja taitoja kuvanveistämiseen niin paljon, että hänestä tuli jopa kuuluisa. Perestroika, Mihail Gorbatshovin alullepanema prosessi Neuvostoliitossa, toi entisen Neuvostoliiton kansalaisille mukanaan aikaisemmin tuntematonta vapautta, mutta samanaikaisesti antisemitismi juutalaisia kohtaan lisääntyi. Sen vuoksi vuonna 1991 Leonit muutti Israeliin vaimonsa ja poikansa kanssa. Vaikeuksista huolimatta he löysivät Israelista kodin, ja hänestä tuli kuuluisa kuvanveistäjä. Myös hänen pojastaan tuli merkittävä taiteilija. ICEJ:n kotisairaanhoito auttoi heitä, kun Leonitin vaimo sairastui syöpään. Kun 16 | 1 / 2019

mutta myös syvää surua. Kotisairaanhoidon tiimillä on etuoikeus kuulla näitä tarinoita ja samalla tarjota käytännön apua maahanmuuttajille heidän uudessa elämässään Israelissa. Yksi monista veistoksista, joita holokaustista selvinnyt kuvanveistäjä Leonit on tehnyt.


HENKILÖKUNNAN VIERAILU

SUOJAA LAMMASFARMILLA ICEJ:N HENKILÖKUNTA ”Tämä pommisuoja on ollut meille valtava siunaus. Me käytämme sitä…valitettavasti. Olemme tästä pommisuojasta teille erittäin kiitollisia.” Nämä ovat Etelä-Negevissä asuvan lammasfarmarin sanoja. Kun ICEJ:n Jerusalemin toimiston henkilökunta vieraili tällä lammasfarmilla lähellä Gazan rajaa nähdäkseen ICEJ:n hiljattain lahjoittaman pommisuojan, omistaja kertoi sen olleen jo käytössä. Muutamia viikkoja asentamisen jälkeen ja vain muutama päivä ennen meidän vierailuamme varoitussireenit olivat menneet päälle ja farmin omistaja perheineen oli juossut suojaan kuultuaan rakettien räjähtävän lähiseudulla. Vierailun aikana meitä kierrätettiin lammasfarmilla ja meille tarjottiin maittava maitopohjainen lounas. Pystyimme tuntemaan heidän vilpittömän kiitollisuutensa kristittyjä kohtaan, koska kristityt

KOTISAIRAANHOITO

KOHTAAMISIA CORRIE VAN MAANEN ICEJ:N KOTISAIRAANHOITAJA Kun tarkastelen juutalaisen kansan historiaa, näen sen kertomuksena Jumalan uskollisuudesta. Syvimmänkin pimeyden aikoina Jumala toi kansalleen valoa. Tarpeen aikoina Hän vapautti heidät.

Vietimme joulukuun alkupuolella hanukka-juhlaa. Jokaisena kahdeksana päivänä sytytetään yksi kynttilä lisää, kunnes viimeisenä päivänä kaikki kahdeksan kynttilää palavat. On maanantaiaamu, ja kestää jonkin aikaa, ennen kuin Noam (nimi muutettu) saapuu avaamaan ovensa, sillä hän on 93-vuotias. Kun hän vanheni, valo hänen silmissään alkoi kadota ja hän alkoi sokeutua. Hän tunnustelee paikkoja käsillään, jotta hän pystyy liikkumaan eteenpäin kodissaan. Juhlistimme yhdessä hanukkaa hänen kanssaan juomalla kupin teetä ja syömällä sufganiotteja, herkkua, joka muistuttaa munkkia.

ICEJ:n päätoimiston henkilökunta pääsi nauttimaan maittavasta lounaasta ja kierroksesta Negevin aavikon lammasfarmilla, jonne lahjoitettiin hiljattain pommisuoja.

ympäri maailmaa olivat auttaneet heitä hädän hetkellä. Pieninä liiketoimintayrittäjinä heillä ei olisi ollut varaa pommisuojaan, joka kaikilla alueen yrittäjillä täytyy olla. Tämän vuoksi he olivat entistä kiitol-

lisempia, koska ilman tätä pommisuojaa he olisivat joutuneet sulkemaan ravintolansa. Sinunlaistesi kristittyjen ansiosta he voivat ylläpitää ravintolaansa ja tarjota suojaa vierailleen ja perheelleen.

Noam kertoo mielellään omasta elämästään. Hörppiessämme teetä hän alkoi kertoa: ”Olin viisivuotias ja isovanhempani olivat hyvin uskonnollisia. Isoisälläni oli pieni lompakko ja aina hanukan aikaan hän otti sieltä yhden ”kapeikan” (pieni kolikko) ja antoi sen meille lapsille. Sitten menin yhdessä kaksi vuotta vanhemman siskoni kanssa kauppaan ostamaan pieniä keksejä.”

varastettiin kaikki irtaimisto. Äitini joutui tekemään kynttilänjalan perunasta, johon hän kaiversi pienen reiän, ja laittoi siihen öljyä ja lankaa.” Noam hiljenee yhtäkkiä, aivan kuin hän näkisi nuo tapahtumat edessään. ”Rakastin vanhempiani hyvin paljon, ja he rakastivat meitä lapsia. Miten muistan tämän niin hyvin? Sen jälkeen, kun kommunistit ottivat vallan, jouduimme elämään jatkuvassa pelossa.”

Hän näyttää kädellään, kuinka pieniä he olivat. ”Seisoin aivan siskoni vieressä, ja hän maksoi ostoksemme. Kun menimme kotiin, pikkuveljemme oli jo odottamassa, että jakaisimme keksit hänen kanssaan. Ennen syntymääni alueella oli ollut pogromeja ja vanhempani olivat joutuneet piiloutumaan. Kaunis hanukka-kynttelikkömme varastettiin, ja itse asiassa meiltä

Noam juo teensä hitaasti loppuun. Yli 85 vuotta noiden tapahtumien jälkeen hän on keittiössään Jerusalemissa, ja pöly noiden muistojen yltä on puhallettu pois. Noamin elämässä on ollut monia tilanteita, joissa Jumala on varjellut häntä ja suojellut häntä pahalta. Kaiken kärsimyksen keskellä hän on saanut kokea myös monia ihmeitä.

Juutalaista herkkua sufganiotia syödään hanukan aikaan.

17 | SANA JERUSALEMISTA


ANNA ARTIKKELI NUORELLE LUET TAVAK SI!

KIINNITÄ HUOMIOTA ”Ja hän sanoi heille: ’Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. Sillä sille jolla on, sille annetaan; mutta sille, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.’” (Mark. 4:24–25)

Jeesus haluaa tällä raamatunpaikalla sanoa, että meidän tulisi kuunnella tarkkaavaisesti. Jos me emme kuuntele, emme myöskään voi ymmärtää. Jos me emme ymmärrä, menetämme viimeisimmätkin tiedon rippeemme. Kaikki riippuu siitä, kuinka hyvin kuulemme, mitä Jumala sanoo. Jeesus puhui ihmisille usein vertauksilla. Näihin kertomuksiin Jeesus piilotti syvällisiä Jumalan valtakunnan salaisuuksia, usein hyvin arkipäiväisiä kielikuvia. Markuksen evankeliumin neljänteen lukuun tallennetuissa vertauksissa Hän käyttää kielikuvina kylvämistä (Mark. 4:1–8), lamppua (Mark. 4:21–25) ja siemeniä (Mark. 4:26–32). Monet näistä vertauksista kuulostavat yksinkertaisemmilta kuin ne todellisuudessa ovat. Me emme pääse niihin sisälle, ellemme kiinnitä niihin huomiota. Ja meillä on Raamatut, joista voimme nii-

tä lukea! Muistetaan se, että Jeesuksen aikaan kenelläkään ei ollut käytössään Raamattua, johon he olisivat kotonaan voineet syventyä uudelleen ja tutkia näitä vertauksia. Niitä ei ollut vielä kirjattuina ylös. Alkuperäinen kuulijakunta kuuli vertaukset vain kerran. Jos he eivät kiinnittäneet huomiota, he jäivät paitsi Jumalan valtakunnasta. Miten kalliiksi tuollainen virhe saattoikaan tulla. Kertooko Jumala todellakin sellaisia arvoituksia, joita me emme voi ymmärtää? Kyllä ja ei. Jeesus puhui näitä vertauksia paljastaakseen syvällisiä hengellisiä Jumalan valtakunnan salaisuuksia. Sen vuoksi Hän sanoi: ”Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon” ja ”ottakaa vaari”. Tällä menetelmällä Hän testasi kuulijoiden hengellistä herännäisyyttä. Ne, jotka kuuntelivat tarkkaavaisesti, kuulivat. Mutta ne, jotka olivat hengellisesti nukuksissa tai eivät kiinnittäneet tarpeeksi huomiota, eivät kuulleet. Jeesuksen tapoja ei aina ollut helppo ymmärtää, mutta Hän toimi johdonmukaisesti Sanan mukaan: ”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole

18 | 1 / 2019

minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” (Jes. 55:8–9) Erityisesti näinä aikoina, kun meillä on niin monia vaihtoehtoja, liian monia ääniä ja ympärillämme kaikenlaista kaaosta, on entistä vaikeampaa kuunnella Jumalaa ja kiinnittää huomiota. Ajan löytäminen Raamatun lukemiselle tuntuu olevan välillä niin vaikeaa. Elämämme nopeatahtisuus, jossa Jumala jää taka-alalle, voi johtaa loppuunpalamiseen. Tapa, jolla voimme kuitenkin parhaiten ymmärtää Jeesuksen opetuksia, on kiinnittää huomiota siihen, mitä Hän sanoo. Jeesus sanoi, että jos emme kiinnitä huomiota siihen, mitä Jumala sanoo, emme huomaa sitä, mitä Jumala tekee. Kysymykseni kuuluu: kiinnittävätkö seurakunnat huomiota siihen, mitä Jumala tekee Israelissa tälläkin hetkellä? Puhutteleeko Roomalaiskirjeen 11. luku meitä enää millään tavalla? Jani Salokangas ICEJ:n Suomen osaston toiminnanjohtaja


MATKA JERUSALEMIN

lehtimajanjuhlille

Lauantai 12.10. Saapuminen Israeliin Sunnuntai 13.10. Retki Ein Bokekiin, Kuollutmeri ja Ein Gedin erämaajuhla Maanantai 14.10. Ehtoollinen Puutarhahaudalla ja lehtimajanjuhlan avajaiset Tiistai 15.10. Lehtimajanjuhlan ohjelmaa ja lisäretki Itä-Jerusalemiin ja Jerusalemin Vanhaankaupunkiin Keskiviikko 16.10. Lehtimajanjuhlan ohjelmaa ja lisäretki Beetlehemiin ja arabiseurakuntaan Torstai 17.10. Lehtimajanjuhlan ohjelmaa ja Jerusalem-marssi Perjantai 18.10. Rukouskokous, Abu Gosh, Raamattukoti, Vanha Jaffa, Immanuel-kirkko ja kotiinpaluu

1 480 €

8.3.2019 saakka

1 580 €

9.3.2019 alkaen

Matka sisältää: � Suorat Finnairin lennot � 6 yötä Jerusalemissa Caesar Premier Jerusalem -hotellissa (***) kahden hengen huoneessa � puolihoito � kaikki kuljetukset � bussinkuljettajan tipit � suomenkielisten matkanjohtajien ja oppaan palvelut; Tuija Valtanen, Aki Turunen ja Helvi Mikkonen-Makolin Lisäretket ja lehtimajanjuhlan konferenssipaketti eivät sisälly hintaan.

J E R U S A L E MIN K ANS A IN V Ä L IN EN K R I S TI LL IN EN S U U R LÄ H E T Y S T Ö

Matkan ja lisäretkien varaukset: info@nordiccruises.net ja 040 749 3699 Lehtimajanjuhlan konferenssipaketti: icej@icej.fi, 040 740 6166

12.-19.10.2019 LÄHDE MUKAAMME!

www.icej.fi

19 | SANA JERUSALEMISTA

040 740 6166, icej@icej.fi


LUONTEVA YHTEYS On olemassa silta uskovan ihmisen sisimmän ja Israelin välillä. Jokainen uuden elämän lahjan sydämeensä saanut huomaa ennen pitkää, kuinka luontevasti hänen sisimmästään alkaa kummuta halu ja mielenkiinto Israelin kansaa ja sen historiaa ja nykypäivää kohtaan. Tämä kaipaus saada tietää enemmän nousee mieleen yhtä luontevasti kuin lintu siivilleen ja on yhtä aitona läsnä ja osana uuden ihmisen olemusta kuin ruumiille hengittäminen. Ja ihmekös tuo, sillä jo pelkästään sana ’Israel’ on mainittu Raamatussa yli 2 300 kertaa ja ’Jerusalem’ yli 800 kertaa, eikä kirjojen Kirjaa lukiessa voi mitenkään välttyä tältä kosketukselta. Ja voimakas halu tehdä matka nykyiseen Israeliin ja saada nähdä se – kuulla, tarttua, haistaa ja maistaa ja kokea valitun kansan elämää paikan päällä – kasvaa kasvamistaan ja tuntuu luontevalta. Ja kun pikkuhiljaa oppii tarkastelemaan Jumalan sanaa kokonaisuudessaan, yhdistävän sillan olemassaolo käy yhä vain selkeämmäksi. Kristittyjen ja Israelin kansan välillä on erottamaton yhteys. Jo heti Raamatun alkulehdillä, Aadamin ja Eevan lankeemuksen jälkeen, ihmiskunnan Luoja – Herra Jumala – ilmoitti ja julisti käärmeelle, kuinka vaimon siemen on murskaava käärmeen pään (1. Moos. 3:14–15). Aadam ja Eeva kuulivat tämän ennustuksen, jossa näin jo heti ihmiskunnan aamunkoitteessa Paratiisissa viitattiin Jeesuksen vielä kaukana edessä kajastavaan ihmiseksi tuloon. Paholainen, käärme, tulisi riisutuksi aseistaan ja joutuisi julkisen häpeän alaiseksi ja kaikki hänen petolliset tekonsa tehtäisiin tyhjiksi, kun tämä lupaus toteutuisi. Myöhemmin Israelin kansan keskellä eläneet profeetat vuosisatojen seuratessa toisiaan tarkensivat edelleen tätä kuvaa tulevasta Messiaasta ja maalasivat Vapahtajalle hyvin selvät tunnusmerkit, joista Hänet voitaisiin tunnistaa.

nut ja kertonut heille Jeesusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta (1. Piet. 1:10–11). Jumalan suunnitelma, jonka Hän näin etukäteen oli ilmoittanut, toteutuisi aikojen täyttyessä sen pienintä piirtoa myöten, ja profeettoja kiinnosti suuresti, kuka Messias olisi ja milloin Hän ilmestyisi. Juuri muutama viikko sitten viettämämme joulun aika julistaa: Hän totisesti tuli! Ja Hän tuli Israelin kansan keskelle. Kaikki tämä ilmoituksen valo oli siis annettu ensiksi ainoastaan juutalaisille. Onko siis ihme, että Jeesuksessa uuden elämän ja toivon saanut ihminen huomaa sisällään kohoavan suuren mielenkiinnon siihen kontekstiin ja asiayhteyteen, johon Jeesus syntyi: Israelin kansaan ja maahan? Päinvastoin on ihmettelyn aihe, jos Israelin kansa Lähi-idässä ei uskovaa kiinnosta! Se on samankaltaista ihmettelyä kuin silloin, jos lintu ei pääse nousemaan siivilleen. Jotakin surullista on tapahtunut, koska se ei lennä; lintu ei selvästikään ole terve. Tai jos jollakulla on hengitysvaikeuksia; silloin hän aikansa ihmeteltyään hakeutuu lääkärin vastaanotolle ja toivoo syyn löytyvän sii-

Heprealaiset profeetat olivat aikakausien vaihtuessa uskollisesti tutkineet, kehen henkilöön ja mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, kun Henki jo edeltäpäin ennen Jeesuksen syntymistä Beetlehemissä oli ennusta20 | 1 / 2019

hen, miksi luonnollinen ja normaali ruumiin toiminta on alkanut takkuilemaan. Mutta kiinnostus ja yhteys Israeliin voi myös syntyä, vaikka ei olisikaan henkilökohtaisesti kohdannut kuolleista noussutta Jeesusta. Itselleni yhdistävä silta sydämeni ja Israelin välille rakentui jo nuoruudessani ja ollessani vasta noin 20-vuotias. Liftailin tuolloin hyvin levottomana elämäni tarkoitusta etsien ympäri Eurooppaa ja päädyin lopulta Israeliin. Silloin jotain tapahtui minussa. Yhteys – se vain tuli. Nautin olla israelilaisten seurassa, nautin maasta ja sen kulttuurista ja tavasta elää. Ja sen auringosta. Ja tämä ilo on säilynyt. Ja yhteyteni on vain kasvanut ja tiivistynyt ja tietoni karttuneet lisää vuosikymmenten saatossa – ja varsinkin elettyämme Jerusalemissa vaimoni kanssa viisi vuotta. Yhteyden silta Israeliin on todellinen ja pysyvä. Miten on, ystävä: oletko tänään siivilläsi ja hengitätkö vapaasti? Se on luontevaa elämistä. Siunaten, Juha Ketola


YAD VASHEM

JÄÄHYVÄISET SUSANNA KOKKOSELLE DAVID PARSONS ICEJ:N PUHEMIES

Susanna Kokkonen lopetti hiljattain työnsä Yad Vashemin kristillisen osaston johtajana. Osasto on toiminut yhteistyössä Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön kanssa. Hän toimi osaston johtajana kymmenen vuoden ajan, ja hänen päivittäistä työtään ja vaikutustaan tullaan kaipaamaan suuresti. Yad Vashemin kansainvälisten suhteiden osaston pitkäaikainen apulaisjohtaja Sari Granitza toimii kristillisen osaston uutena johtajana. ”Susanna Kokkonen osoitti viimeisen vuosikymmenen ajan erinomaista johtajuutta tässä työmme yhdessä tärkeimmistä ja herkimmistä osa-alueista, kun hän valvoi Yad Vashemin kristillisen osaston työtä, jonka perustamisessa ICEJ auttoi”, sanoi ICEJ:n presidentti Jürgen Bühler. ”Tri Kokkonen laittoi holokaustiopintojen akateemiset taitonsa käyttöön esimerkiksi vuosittaisissa kristillisten johtajien seminaareissa. Hän toi myös oman ainutlaatuisen hengellisen kosketuksensa holokaustin muistamiseen ja koulutukseen. Hän jopa loi oman erityisen rukousnurkkauksensa tähän arvostettuun instituutioon. Ennen kaikkea Susanna oli ”valo” kaikkien kivuliaiden ja synkkien muistojen keskellä täällä Yad Vashemissa. Hän tunsi Raamattunsa hyvin, ja hänellä oli ihmeellinen kyky rinnastaa Raamatun ikuiset totuudet Yad Vashemin yleismaailmallisiin opetuksiin antisemitismistä, rasismista ja kansanmurhista.”

David Parsons antoi Susanna Kokkoselle sertifikaatin ansioituneesta työstä.

Suomalainen Susanna Kokkonen valmistui holokaustiopintojen tohtoriksi vuonna 2004 Jerusalemin heprealaisesta yliopistosta, ja hänen väitöskirjansa keskittyi sodanjälkeisiin juutalaispakolaisiin vuosien 1945–1951 Italiassa. Myöhemmin hän työskenteli Euroopan parlamentissa Brysselissä ja kulttuuriasioiden lähetystöavustajana Suomen suurlähetystössä Tel Avivissa. Kokkonen aloitti Yad Vashemin kristillisen osaston johtajana vuonna 2008. Osasto oli tuolloin vielä varsin uusi. Seuraavien vuosien aikana hän vakiinnutti kristillisen osaston työn tärkeänä osana Yad Vashemin kampusta ja laajensi sen koskettamaan kristittyjä yhteisöjä kaikilla mantereilla. Hän emännöi lukuisia arvovaltaisia kristittyjä, piti puheita sadoille kristityille matkaryhmille ja organisoi lukuisia kristittyjen johtajien se-

minaareja, joihin saapui osallistujia yli 50 maasta. Kokkonen lanseerasi myös Yad Vashemin kristillisen osaston rukous- ja opintomatkan, jossa koettiin uudelleen Israelin historia Raamatun ajoista aina nykypäivään saakka. Hän tuli tunnetuksi myös siitä, että hänellä oli erityisen hyvät suhteet holokaustista selvinneisiin ja hän osasi kääntää huomion vanhusten tarpeisiin, Israelin unohdettuihin vanhurskaisiin. 21 | SANA JERUSALEMISTA

Kokkonen puhuu sujuvasti kuutta eri kieltä ja tulee vielä jatkossakin esiintymään Yad Vashemin tilaisuuksissa sekä matkustamaan ympäri maailmaa puhumaan niin kristityille, juutalaisille kuin kansalaisyleisöillekin holokaustista, kansanmurhista, antisemitismistä ja Israelista. Voit seurata Susannan tekemisiään hänen nettisivujensa kautta: www.susannakokkonen.com


SEURAKUNTAVIERAILUJA

JESAJA 62 -RUKOUSILLAT JOKA KUUKAUDEN ENSIMMÄINEN KESKIVIIKKO Klo 19 Saarijärven helluntaiseurakunta Matinkuja 1. Mukana Kati Rautasaari. JULISTUSTYÖNTEKIJÄ TUIJA VALTANEN To 14.2. klo 19.00 Viitasaaren helluntaiseurakunta Keskitie 26 Pe 15.2. klo 19.00 Kyyjärven helluntaiseurakunta Tuliharjuntie 24 La 16.2. klo 16.00 Alavuden helluntaiseurakunta Viistie 1 Su 17.2. klo 11.00 Ilmajoen helluntaiseurakunta Riihitie 1 Pe 1.3. klo 18.00 Ev. lut. kirkko Tennontie 7, Salla La 2.3. klo 18.00 Ev. lut. seurakuntatalo Sysitie 7, Posio Su 3.3. klo 18.00 Kuusamon helluntaiseurakunta Kitkantie 141 To 14.3. klo 18.00 Siilinjärven vapaaseurakunta Asematie 7 Pe 15.3. klo 18.00 Kuopion NNKY Vuorikatu 22 La 16.3. klo 15.00 Nilsiän helluntaiseurakunta Nilsiäntie 62

ICEJ:N SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA JANI SALOKANGAS To 14.2. klo 18.00 Lähetyskirkko Tähtitorninkatu 18 A, Helsinki Ke 13.3. klo 18.30 New Hope -seurakunta Albergan kartano Sokerilinnantie 7, Espoo Ma 18.3. klo 18.00 Seurakuntakeskuksen Maria-Sali Hovioikeudenkatu 8, Kouvola Ke 27.3. klo 19.00 Rovaniemen helluntaiseurakunta Kairatie 37 To 28.3. klo 18.00 Kemijärven helluntaiseurakunta Pelkosenniementie 24 Pe 29.3. klo 18.00 Sodankylän helluntaiseurakunta Lapintie 12 La 30.3. klo 18.00 Ivalon helluntaiseurakunta Metsätie 2 Su 31.3. klo 11.00 Kittilän helluntaiseurakunta Valtaite 43 A 7 Ma 1.4. klo 18.00 Pellon helluntaiseurakunta Kauppatie 19

Su 17.3. klo 11.00 Pyhäjärven helluntaiseurakunta Kellopolku 1

Klo 18 Siilinjärven vapaaseurakunta Asematie 7. Yhteiskristillinen rukousilta. FOKUS ISRAEL HELSINKI 21.–22.3.2019 Tapahtuman järjestävät Israel ystävyystoimikunta ja European Coalition for Israel Torstai 21.3. klo 10–12 Eduskunnan kansalaisinfo (Arkadiankatu 3) Vaalit 2019 Vaalikeskustelun aiheena Suomi, Israel ja Lähi-itä Asiantuntijavieraana ECI:n lainopillinen neuvonantaja Andrew Tucker Torstai 21.3. klo 18–20 Tiedekulma (Yliopistonkatu 4) Fokus Israel – paneelikeskustelu Teemat: Israel & International Community Israel & International Law Israel & Human Rights (Keskustelukieli englanti) Perjantai 22.3. klo 10–12 Porthania, sali PIV (Yliopistonkatu 3) Israel on trial: How international law is being misused to delegitimize the State of Israel Luennoitsijana ECI:n lainopillinen neuvonantaja, juristi Andrew Tucker (Luento on englanninkielinen, ei tulkkausta) Muutokset ovat mahdollisia. Kiertueohjelmat myös nettisivullamme: www.icej.fi Otamme mielellämme vastaan toiveita seurakuntavierailuista. Jos olet kiinnostunut ICEJ:n puhujista, voit ottaa yhteyttä tapahtumakoordinaattoriin icej@icej.fi

Su 17.3. klo 18.00 Kiuruveden helluntaiseurakunta Nivankatu 12 22 | 1 / 2019


TOIMISTOLTA

JÄSENILLE

15 €

8 €

MUILLE

10 €

ISRAEL JA MINÄ Pienuudestaan huolimatta Israel herättää voimakkaita tunteita. Toiset tuomitsevat Israelin ja toiset taas ovat Israelin ystäviä. Välissä on joukko hämmentyneitä, jotka eivät tiedä, mitä ajatella asiasta. Tämän kirjasen tarkoitus on käsitellä raamatullisen Israel-rakkauden perusteita ja samalla kysymystä oikeudenmukaisuudesta.

PETER TSUKAHIRA VALTAKUNNAN KULTTUURI Peter Tsukahira on arvostettu pastori ja opettaja. Hän toimii johtajana Or HaKarmel Ministry Centerissä Israelissa. Kirjassa Tsukahira kertoo siitä, mitä hän on oppinut eri elämänvaiheidensa kautta Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta.

TILAUKSET ICEJ Suomen osasto • icej@icej.fi Ullanlinnankatu 5 B 9, 00130 Helsinki • Puh: 040 740 6166. Tilauksiin lisätään postituskulut. Lisää tuotteita osoitteessa www.icej.fi 23 | SANA JERUSALEMISTA


ICEJ-palautekortti Haluan Sana Jerusalemista -lehden ja ICEJ:n ystäväkirjeen maksutta kotiini Haluan liittyä jäseneksi ICEJ Suomen osastoon, jäsenmaksu 35 € / v. / henkilö

Muista postimerkki

Haluamme liittyä avioparijäseniksi, 70 € / vuosi Haluan liittyä ainaisjäseneksi, kertamaksu 350 € Haluan lehden mukana ruotsinkielisen koosteen Haluan näkövammaisten äänikirjeen ja lehden Osoitteenmuutos Minulle saa lähettää uutiskirjeen ja kuukausittaisen Jesaja 62 -rukouskirjeen sähköpostitse Nimi Osoite Postitoimipaikka Vanha osoite

Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Ullanlinnankatu 5 B 9 00130 Helsinki

Sähköpostiosoite Puhelin Päiväys ja allekirjoitus 24 | 1 / 2019


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Sana Jerusalemista 1/2019 by ICEJ Suomen osasto - Issuu