Skip to main content

Sana Jerusalemista 1/2017

Page 1

JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTON JÄSENLEHTI 1 / 2017

ICEJ ESILLÄ ISRAELIN MEDIASSA JERUSALEM – RATKAISULAAKSO PÄÄMINISTERI NETANJAHU VIERAILULLA KRISTILLISESSÄ SUURLÄHETYSTÖSSÄ

1 | SANA JERUSALEMISTA


Erikoistarjous! 18 € + postituskulut (norm. 38 €)

Kirja on jännittävää kuvausta juutalaisen kansan ja Israelin vaiheista monissa historian käännekohdissa, jotka osuvat juuri viime vuosikymmeniin. Monet suomalaisetkin ovat saaneet todistaa, että ihmeitä tapahtuu yhä. ”Tätä kirjaa lukiessa kirkastuu, kuinka pienten alkujen päivistä ICEJ:n Suomen osaston työ laajeni ja syveni nykyisiin mittasuhteisiinsa. Se oli mahdollista kahdesta syystä: se oli Jumalasta ja Jumala antoi siihen ihmiset! Suomalaiset ovat todella rakastaneet Jumalan valittua kansaa.” - Juha Ketola, ICEJ:n kansainvälinen johtaja

Tilaukset: puh. 040 740 6166

JERUSALEMIN KANSAINVÄLINEN KRISTILLINEN SUURLÄHETYSTÖ, ICEJ Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö perustettiin vuonna 1980 koko Jerusalemin raamatullisen merkityksen sekä sen ainutlaatuisen juutalaisyhteyden tunnistamiseksi. Puhumme miljoonien kristittyjen sekä seurakuntien ja kirkkokuntien puolesta Israelin kansalle ja valtiolle, jonka uudelleen perustamisessa näemme Jumalan uskollisuuden muinaiselle liitolleen juutalaisen kansan kanssa. Päätavoitteemme on • tukea Israelia ja osoittaa sille ystävyyttä • varustaa maailmanlaajuista seurakuntaa opettaen sille Jumalan suunnitelmista Israe lin ja Lähi-idän kansojen suhteen • edistää aktiivisesti sovintoa juutalaisten, kris tittyjen ja arabien kesken sekä tukea Pyhän maan paikallisseurakuntia Kristillisen suurlähetystön päätoimisto sijaitsee Jerusalemissa. Työmme ulottuu noin 140 maahan. Yli 80 maassa toimii kansallinen osasto. Näkynämme on • koskettaa Israelin jokaista väestöryhmää kris tillisellä lohdutuksella ja rakkaudella sekä • saavuttaa kirkkokunnat, seurakunnat sekä us kovat jokaisesta maailman kansasta ja kana voida näiden tuki Israelille. ICEJ:n Suomen osasto ICEJ:n Suomen osasto perustettiin vuonna 1984. Suomen osasto julkaisee joka toinen kuukausi ilmestyvää Sana Jerusalemista -lehteä suomenkielisenä, toimittaa kahdesti viikossa radio-ohjelmia Radio Deissä sekä järjestää Israel-aiheisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea.

LAHJOITA Tämän Sana Jerusalemista -lehden välissä olevilla viitepankkisiirroilla sinulla on mahdollisuus lahjoittaa niissä mainittuihin kohteisiin. Mikäli haluat lahjoittaa muihin kohteisiin, voit käyttää seuraavia viitenumeroita: Arabikristityt 9800 02092 Arise – nuoret aikuiset 9800 08067 Druusityö 9800 05044 Exodus – Etiopian juutalaisten paluumuutto 7507 03107 Exodus – paluumuutto 9800 03004 Haifa-koti 912 02040 Immanuel-päiväkoti 7686 02041 Kotisairaanhoitotyö 9800 02115 Messiaaniset juutalaiset 9800 02209 Missä tarve on suurin 9800 01006 Neve Galim -lastenkoti 8092 02041 Punainen matto – prostituoidut  12160 02040 Mediatyö 9800 02186 Sosiaalinen avustustyö 9800 02047 Syvännön raamattutyö ja Raamattukoti 9800 02089 Työ Israelissa 9800 02005 Yad Vashem 9246 01200 Vielä poismenosi jälkeenkin voit olla siunaamassa Israelia tekemällä testamenttilahjoituksen ICEJ:n Suomen osastolle. Testamentin tekemiseen liittyviä lisätietoja saat toimistoltamme. Kiitos rakkaudenlahjastasi, Jumala siunatkoon sinua! Rahankeräysluvan saaja: Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Myöntäjä ja keräysluvan numero: 13.10.2016 Poliisihallitus RA/2016/605. Keräys: 1.1.2017 – 31.12.2018, koko Suomi, paitsi Ahvenanmaa. Varojen käyttö: ICEJ:n Suomen osaston työ. Varat on tarkoitus käyttää keräysluvan voimassaoloaikana.

2 | 1 / 2017

JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTO RY Postiosoite: Ullanlinnankatu 5 B 9 00130 Helsinki Lankapuhelin: 0207 181 280. Kiinteästä ver kosta 8,35 snt/puh. + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 sent./ min. Sis. alv. 24 %. Matkapuhelin: 040 740 6166. Lankaliitty mästä paikallisverkkomaksu. Matkapuhelinliittymästä matkapuhelinmaksu. Sähköposti: icej@icej.fi Internet: www.icej.fi Avoinna: ti–to klo 9–16 Pankkiyhteydet: Osuuspankki FI29 5092 0920 2944 34 BIC: OKOYFIHH SANA JERUSALEMISTA Päätoimittaja: Kari O. Niemi Toimitus: Nina Aronen Sarita Hokkanen Annika Rissanen Käännökset: Annika Rissanen Taitto: gstj.fi Painopaikka: K-Print OÜ Tallinna ISSN: 0784-7556 Kuvat: ICEJ, Istock, AP, Wikimedia, Getty Images, Reuters, Pixabay Arkistolehdet: issuu.com/icejsuomenosasto Facebook: ICEJ Suomen osasto


JOHTAJAN PÖYDÄLTÄ

1 2017

TÄSSÄ NUMEROSSA

KIITOLLISENA JA RUKOILLEN UUTEEN VUOTEEN Kulunut vuosi oli todella tapahtumarikas. Perheenä me kirjaimellisesti kuljimme kuoleman varjon laakson läpi, kun kohtasin sellaisia terveyshaasteita, joissa minulla lääkärien mukaan oli vain vähän toivoa selviytymisestä. Mutta kiitos Jumalalle siitä, että lääkäreillä ei ole viimeistä sanaa, vaan meidän Herrallamme. Jeesus asetti minut ennalleen, mistä olemme perheenä äärimmäisen kiitollisia. Olemme kiitollisia myös niistä lukuisista ihmisistä ympäri maailmaa, jotka rukoilivat puolestamme ja seisoivat rinnallemme tuona haastavana aikana. Jumala vastaa rukouksiimme! Vuonna 2016 Jumala antoi meille mahdollisuuden olla eturintamassa Etiopian alijan viimeisimmässä muuttoaallossa. Monet teistä seisoitte rinnallamme rukouksin ja taloudellisesti. Kiitos siitä! Saimme myös jälleen viettää äärimmäisen siunattua lehtimajanjuhlaa. En tule ikinä unohtamaan sitä, kun holokaustista selvinneet vanhukset tanssivat ja lauloivat israelilaisten kutsuvierasillassa Pais Arenalla. Vuosi päättyi pääministeri Benjamin Netanjahun yllätysvierailuun, kun hän lähetti ympäri maailmaa lähtevän vuosittaisen joulutervehdyksensä ICEJ:n päätoimistoltamme Jerusalemista. On paljon muutakin, mistä voimme olla kiitollisia Jumalalle. Hän on luvannut olla meille uskollinen yli odotuksiemme! Samanaikaisesti vuosi päättyi voimakkaaseen Israelin vastaiseen toimintaan, kun YK:n turvallisuusneuvosto teki hyvin ennakkoluuloisen ja yksipuolisen päätöksen. Vaikka Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi antaa paljon toivoa monille israelilaisille, he kuitenkin tietävät, että Euroopasta heitä vastaan kohdistuva paine muuttuu entistä voimakkaammaksi. Israel tarvitsee tukeamme tänä vuonna, ja rukouksiamme enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kiitos, että olet seisonut rinnallamme! Teethän niin myös tänä vuonna. Rukoilen, että Herra siunaa sinua suuresti. Rukoilen myös, että tämä saisi olla siunausten vuosi ja vuosi, kun saat vastaanottaa jotakin uutta Herralta! Kristuksessa sinun,

Johtajan pöydältä

3

Puheenjohtajalta 4 Toiminnanjohtajalta 5 Venäjän ja Valko-Venäjän alija kasvussa

6

Etiopian juutalaisten paluumuutto jatkuu

7

Alija-työ Ukrainassa jatkuu

8

ICEJ esillä Israelin mediassa

9

Jerusalem – ratkaisulaakso

10

Kaksitahoinen Turkki

13

Lapsityötä Betlehemissä

13

Erämaajuhlan hedelmät

14

Pääministeri Netanjahu vierailulla kristillisessä suurlähetystössä

16

Trocmén pariskunta

17

Arise: Odota!

18

Vieraskynä: Antisemitismi

20

YK:n ja Yhdysvaltojen väistyvä hallinto Israelin kimpussa

21

Seurakuntavierailuja 22 Toimistolta 23

Jürgen Bühler ICEJ:n kansainvälinen toiminnanjohtaja

KANNESSA Jerusalemin kaupunki auringonlaskun aikaan.

KERRO MEILLE, MIKÄ LEHDESSÄ JA TOIMINNASSAMME ILAHDUTTAA, MIKÄ MIETITYTTÄÄ! KIRJOITA: ICEJ@ICEJ.FI

3 | SANA JERUSALEMISTA


PUHEENJOHTAJALTA

UUSI VUOSI 2017 JUHA KETOLA ICEJ:N KANSAINVÄLINEN JOHTAJA

Uuden vuoden avautuessa eteemme on luonnollista ja ymmärrettävää, että mieleemme nousee ajatuksia tulevaisuudesta. Mitä tämä vuosi tuo tullessaan minun ja rakkaitteni elämään? Mitä tulee tapahtumaan kotimaassamme ja muissa maissa? Pelkoja ja huolia saattaa myös nousta mielemme pintaan, mutta toivomme sittenkin parasta. Ja rukoilemme Jumalalta hyvää, sekä mielenkiintoisten ja uusien asioiden saapumista elämäämme. Joskus meillä on jonkinlainen aavistus ja kuva edessäpäin häämöttävistä tapahtumista. Harvoin kuitenkaan tarkkaa profeetallista ilmoitusta Jumalan Pyhältä Hengeltä päivämäärineen, kuukausineen ja selkeine askelineen, jossa elämämme olisi täsmällisesti etukäteen piirretty silmiemme eteen. Kuitenkin yhden asian tulevaisuuteemme Herramme Jeesus lupaa varmuudella: elämämme, eikä sielumme tule tuhoutumaan! Ei tänä vuonna, eikä tulevaisuudessakaan. Jumala suojelee Jeesuksen seurassa olleet opetuslapset olisivat halunneet tuhoavan tulen tulevan taivaasta niiden samarialaisten ylle, jotka eivät suostuneet majoittamaan Jeesusta Hänen ollessaan matkalla kohti Jerusalemia, mutta Jeesus lujasti kieltäytyi toimimasta näin (Luuk. 9:51–56). Hän oli ja on Jumalan olemuksen kuva, eikä Jumalan kirkkautta säteilevänä tahtonut tuhota samarialaisten elämää, perheitä eikä heidän kyläänsä. Samoin on tämänkin vuoden jokaisena päivänä: Herra ja Jumala pelastaa ja suojelee sinua ja rakkaitasi! Ei Hän tullut tuhoamaan meitä, eikä elämäämme, vaan lähetti Poikansa sitä varten, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys (Joh. 10:10)! Eikä Hän ainoastaan suojele ja siunaa ajallista olemassaoloamme ja toimiamme arjessa, vaan on luvannut täydellisesti varjella omien lastensa sielut synnin tuholta ja turmelukselta, ja lopulta sen rangaistukselta ajan rajan tuolla puolen. Jeesus Herrana pelastaa kadotukselta ja joutumiselta ikuiseen eroon Luojastamme ja

” HERRA JUMALA ON AURINKO JA KILPI; HERRA ANTAA ARMON JA KUNNIAN, EI HÄN KIELLÄ HYVÄÄ NIILTÄ, JOTKA NUHTEETTOMASTI VAELTAVAT. ” Herrastamme. Jeesus sanoi: ”Ja Minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä Minun kädestäni” (Joh. 10:28). Tähän lupaukseen Jeesuksella on täysi valta. Se toteutuu kaikkien niiden kohdalla, jotka uskovat Häneen. Rohkeana tulevaisuuteen Syy, minkä vuoksi voimme rohkeasti heittäytyä Jumalamme varaan ja luottaa Hänen suojelukseensa joka päivä sekä ajallisesti että ikuisesti - huolimatta syntisyydestämme ja kaikista vajavuuksistamme – on Hänen armonsa. Se on joka päivä uusi, kestää ikuisesti ja on yhtä voimallinen kuin taivas on maata korkeammalla (Valitusv. 3:22–26, Ps. 103:11). Hän muistaa meidät tomuksi, ruohoksi ja kuin kedon kukkaseksi, jotka vain hetken viivähdämme maan päällä, ja siksi armahtaa meitä kuin isä lapsiansa ja armossaan antaa anteeksiantonsa hallita suhtautumistaan meihin (Ps. 103:2– 3, 13–17). Jeesus käskeekin meitä odottamaan Isältämme kaikkea hyvää, ei pahaa, lyhyen elämämme päivinä (Matt. 7:7–11, Jaak.1:17). Kaikissa asioissamme meidän tulee kääntyä ja katsoa Hänen puoleensa, kunnes Hän armahtaa meitä. Raamatusta löydämme ihastuttavan ja toivoa ylläpitävän lupauksen, johon on syytä kietoutua joka aamu: ”Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei Hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat” (Ps. 84:12). Yhdessä eteenpäin Kun jokainen meistä omalla kohdallaan luottaa Sanan ohjaamana Jumalaan ja pysyy Jeesuksen Herrauden suojissa, uusi vuosi avautuu eteemme valoisana yhteisen työmme puitteissa. Jokainen kan4 | 1 / 2017

taa kortensa kekoon toivorikkain mielin ja hyväntuulisesti, kuten tähänkin saakka. Uskon, että ponnistelumme Israelin parhaaksi ICEJ:n Suomen osaston kautta jatkuu kukoistavana. Saamme nauttia Herramme ihmeitä ja apua ja yhdessä ylistää, kun palvelutyömme onnistuu ja sillä on vaikutusta. Ei ole syytä masentua, lannistua eikä lakata tekemästä hyvää. Jatkamme yhdessä, samassa Sanan viitoittamassa suunnassa ja odotamme Jumalan hyvyyden ja siunauksen laskeutuvan suojaavasti Israelin ylle, ja myös sen päivän koittavan, jolloin Israel herää tunnustamaan oman Messiaansa. Edelleen jatkamme rukousta Israelin puolesta – Jumala on suvereeni ja huolehtii kansastaan Lähi-idän turbulenssissa naapurustossa. Edelleen annamme varoistamme siunataksemme Israelia käytännöllisin tavoin – Jumala huolehtii kaikista tarpeistamme. Edelleen puhumme Israelin puolesta ja korjaamme valheellista uutisointia – valo karkottaa pimeyden ja totuus lopulta voittaa. Me jatkamme Jumalan tahdon tiellä, ja teemme sitä samaa hyvää, minkä kokemuksellisesti jo vuosien ajan olemme todistaneet olevan Herran hyvä ja täydellinen tahto. Sen tekijälle on luvattu siunaus, joten älköön kätemme hervotko tänäkään vuonna! Olkoon vuosi 2017 Jumalan ihmeellisen siunauksen ja voiman vuosi kaikille meille! Jumalan armossa hyvää uutta vuotta toivottaen,


TOIMINNANJOHTAJALTA

ARMON VUONNA 2017 KARI O. NIEMI ICEJ:N SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA

Uudestaan ja uudestaan uuteen vuoteen siirtyminen saa ihmismielen mietteliääksi; mitähän tuleva vuosi tuo tullessaan? Elämme haasteellisia ja epävarmoja aikoja, minkä tähden monen uudestisyntyneenkin kristityn mieleen saattaa hiipiä pelonsekaisia ajatuksia. Mutta läheinen suhde Jeesukseen auttaa meitä elämään epävarmuuden ja pelon yläpuolella. Kysymys on paljolti siitä, mihin suuntaamme katseemme; katselemmeko ihmisen mahdottomuutta selvitä maailmanlaajuisista ongelmista, vai näemmekö niiden ohitse Jumalan kyvyt ja mahdollisuudet. Meidän ei tule tänäkään vuonna antaa sijaa pelolle, vaan antautua kaikkitietävän ja kaikkivoivan Jumalan huolenpitoon kaikissa elämämme tilanteissa. Kuten ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola on todennut: ”Turvallisinta on olla Jumalan johdatuksessa”. Exodus Yksi erityisen hyvä tapa kiinnittää katseensa iloisiin ja sisäistä maailmaa inspiroiviin elementteihin, on seurata juutalaisen kansan paluuta muinaiseen kotimaahansa. Heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän juutalaisten Suomen kautta tapahtuva muuttoliike oli lukumääräisesti erityisen merkittävää, ja on jälleen muutaman hiljaisen vuoden jälkeen kasvanut huomattavasti. Vuonna 2015 muuttajia oli 118, viime vuonna 161 ja kuluvan vuoden aikana uskomme kauttakulkijoiden määrän entisestään kasvavan. Luonnollisesti muuttoliikettä Israeliin tapahtuu edelleen myös muualta maailmasta ja tietoisuus tästä luo suloisen näköalan, joka on täynnä toivoa ja tulevaisuutta; sekä maailmanlaajuisesti että yksilöiden kohdalla. Jumala pitää lupauksensa, ja ”jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata” (2. Tim. 2:13). Uskolliset lahjoittajat Kristillisen suurlähetystön työ on jo vuosikymmenien ajan mahdollistunut vapaaehtoisten lahjoittajien ansiosta. Yksinkertaistaen voisimme todeta, että mitä enemmän saamme varoja, sitä enemmän

” TURVALLISINTA ON OLLA JUMALAN JOHDATUKSESSA. ” voimme auttaa. Suuri kiitollisuus sydämessäni voin kirjoittaa, että viimeisen kolmen vuoden aikana olemme ICEJ:n Suomen osaston kohdalla nähneet vastaanotettujen varojen määrän kasvaneen vuosi toisensa jälkeen. Uskon tämän tarkoittavan, että ICEJ:n työ nähdään merkitykselliseksi, ja toisaalta se kertoo luottamuksesta työntekijöitämme kohtaan. Siispä kiitos sekä varoista, joita olette uskoneet käyttöömme, että luottamuksesta, jota olette vuosikymmenien ajan osoittaneet. Muutamme maailmaa yhdessä! Missä tarve on suurin On mielenkiintoista, kuinka Jumala koskettelee meidän sydämiämme eri tavoin. Osa työmme yhteydessä olevista ihmisistä haluaa tukea Haifa-kodin vanhuksia, jotka ovat kokeneet holokaustin hirveydet, toiset antavat lahjansa Immanuelin päiväkotiin tai Neve Galimin lastenkotiin. Lukuisat tukijamme ovat kokeneet tärkeäksi auttaa juutalaisia muuttamaan Israeliin. Uskon, että Jumalan innoittaessa meitä tukemaan eri kohteita, Hänen tavoitteenaan on, että apu saavuttaisi jokaisen. Järjestötyössä on avunsaajien ohella myös muita kohteita, joihin tarvitaan varoja, jotta apu voitaisiin toimittaa perille. Avun saattaminen perille ei olisi mahdollista esimerkiksi ilman Suomen osaston toimistotyöntekijöitä tai Israelissa toimivaa päätoimiston monilukuista henkilökuntaa. Luonnollisesti pitkäjänteinen avustustyö vaatii myös huolehtimaan työn tulevaisuudesta muun muassa jakamalla toimintaan liittyvää informaatiota; tästä esimerkkinä Sana Jerusalemista –lehti, joita lähetämme ilmaiseksi yli 14 000 kappaletta joka toinen kuukausi. Huolimatta edellä mainituista hen5 | SANA JERUSALEMISTA

kilökohtaisista mieltymyksistä toivon, että voisit antaa seuraavan lahjoituksesi kohteeseen ”Missä tarve on suurin”, jotta voisimme operoida tasapainoisesti kaikkien erilaisten tarpeiden kanssa. Kiitos, että huomioit tämän. Jäsenyys Olemme vuosien saatossa saaneet työllemme paljon uskollisia ystäviä, jotka ovat ryhtyneet tukemaan kristillisen suurlähetystön tekemää työtä. Emme ole niinkään painottaneet jäseneksi liittymisen merkitystä, mutta viranomaistahot suhtautuvat järjestöihin niin, että toimintaa tarkastellaan suhteessa näiden jäsenmäärään. Esimerkkinä viranomaisten linjauksista joudumme maksamaan Sana Jerusalemista -lehden painatuksesta arvonlisäveroa, koska rekisterissämme ei ole riittävästi henkilöitä, jotka viranomaiset luokittelevat jäseniksi. Luonnollisesti käyttäisimme arvonlisäveroon hupenevat varat mieluummin varsinaiseen toimintaan. Liittymällä ICEJ:n Suomen osaston jäseneksi pääset osalliseksi jäseneduista; saat esimerkiksi kaikista ICEJ:n toimistosta tilaamistasi tuotteista 10 % alennuksen. Vuosittaisen jäsenmaksun hinta on vain 35 euroa ja jäseneksi voi liittyä ottamalla yhteyttä ICEJ:n Suomen osaston toimistoon. Muistathan, että Sana Jerusalemista –lehden tilaaja ei ole automaattisesti ICEJ:n Suomen osaston jäsen. Niinpä vetoan sinuun rakas ystäväni, harkitsethan ICEJ:n Suomen osaston jäsenyyttä, joka osaltaan mahdollistaa tehokkaan toiminnan myös tulevaisuudessa. Ystävällisesti,


ALIJA

VENÄJÄN JA VALKO-VENÄJÄN ALIJA KASVUSSA HOWARD FLOWER ICEJ:N ALIJA-TYÖN JOHTAJA

Venäjän juutalaisten alija on viime vuosiin verrattuna kaksinkertaistunut, ja myös alija Valko-Venäjältä on kasvussa. Ukrainan alija oli jo aiemmin lisännyt entisen Neuvostoliiton alueelta tapahtuvaa muuttoa. Nyt luvut nousevat vieläkin nopeammin. Ukrainan vakavat talousvaikeudet johtivat maan laajaan sisällissotaan. Myös Valko-Venäjällä talousahdinko on jatkunut ja se on vaikuttanut selkeästi alueen muuttolukuihin. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen kaikkia kolmea maata on kohdannut valuuttakurssin romahtaminen, korruptio, mafian valta ja yksilönvapauden kaventuminen. Nämä asiat ovat vaikuttaneet juutalaisten perheiden päätökseen muuttaa Israeliin. Venäjällä keskipalkka on tippunut yli puolella noin 500:aan euroon kuukaudessa. Se on jopa vähemmän kuin kiinalaisten keskipalkka. Valko-Venäjällä keskipalkka on laskenut noin 340:een euroon, kun Ukrainassa se on vieläkin matalampi. Israelissa keskipalkka sen sijaan on tilastokeskuksen mukaan noin 2 600 euroa kuukaudessa. Öljyn hinnan yhtäkkisen romahtamisen jälkeen Venäjän ja Valko-Venäjän valuu-

tat ovat menettäneet yli puolet todellisesta arvostaan. Sen myötä myös ihmisten säästöt, sekä asuntojen ja kiinteistöjen arvot, ovat laskeneet puolella. Venäjän alija oli kasvussa jo ennen ruplan kurssin romahtamista. Nousu alkoi vuoden 2008 laman aikana. Sinä vuonna Venäjältä ja Valko-Venäjältä muutti 2 983 juutalaista Israeliin. Vuonna 2014 lukumäärä nousi jo 5 041:een henkilöön. Seuraavana vuonna ruplan romahdettua muuttajia oli jo 7 124. Viime vuonna muuttajien määrä lisääntyi edelleen. ICEJ on auttanut juutalaista kansaa tekemään alijan näistä kolmesta maasta jo 1990-luvun alusta lähtien. Tällä hetkellä autamme vuosittain yli 1 200:ta ihmistä saamaan tarvittavat dokumentit. Annamme humanitaarista apua, järjestämme lentokenttäkuljetuksia, maksamme lisämatkatavaroita ja tarjoamme suoria lentoja Suomesta. Liity joukkoomme, jotta

Valkovenäläisiä muuttamassa Israeliin.

6 | 1 / 2017

työmme voi laajentua alijan lisääntymisen myötä. Auta meitä, jotta nämä ihmiset pääsevät kotiin Israeliin.

ALIJAN KASVU VENÄJÄLTÄ, VALKO-VENÄJÄLTÄ JA UKRAINASTA 2008 5 603 muuttajaa (Venäjän ja Georgian välinen sota, jota seu rasi maailmanlaajuinen lama) 2009 7 133 2010 7 589 2011 7 786 2012 7 757 2013 7 718 2014 11 979 (Ukrainan sisällissota ja ruplan romahtaminen) 2015 15 508


ALIJA

ETIOPIAN JUUTALAISTEN PALUUMUUTTO JATKUU ESTERA WIEJA ICEJ:N SISÄISEN VIESTINNÄN JOHTAJA

Ensimmäinen ICEJ:n kustantama 63 hengen ryhmä Etiopian juutalaisia saapui Israeliin samana päivänä, kun Etiopian hallitus julisti maahan hätätilan, joka esti diplomaattisen matkustamisen ja heikensi kännyköiden internetyhteyksiä. Kutsumme sinut mukaan auttamaan näitä viimeisiä Etiopian juutalaisia, jotka odottavat pääsyä kotiin Israeliin. Marraskuun 9. päivä Etiopian hallitus otti pois joitakin matkustusrajoituksia useita kuukausia kestäneiden väkivaltaisten protestien seurauksena. Tämä on mahdollistanut sen, että alija-työntekijät ovat voineet matkustaa Gondarin juutalaisyhteisöjen alueelle valmistelemaan niitä uusia muuttajia, joiden Israeliin muutto on jo hyväksytty. Toimisto pysyi tuolloin siellä

suljettuna, mutta työntekijät auttoivat heitä aloittamaan matkansa. Ensin juutalaisten täytyy mennä pakettiautolla tai linja-autolla Addis Abebaan, joka on 600 kilometrin päässä. Sieltä he ottavat lennon Israeliin. Marraskuussa Israeliin muutti lisää Etiopian juutalaisia, joten kokonaismäärä viime vuoden puolella nousi 84:ään henkilöön. Kaikista turvallisuushaasteista huolimatta Juutalaistoimisto on jälleen avannut toimistonsa Gondarissa. Etiopialaisten alijaprosessissa on vielä monia haasteita, mutta Israelin hallitus on sitoutunut tuomaan lupaamansa 1 300 Etiopian juutalaista Israeliin tämän vuoden loppuun mennessä. ICEJ on myös sitoutunut avustamaan ja huolehtimaan niistä Etiopian juutalaisista, jotka tulevat Israeliin.

Kristittyinä olemme ensisijaisesti sitoutuneita Jumalan Sanaan. Profeetta Jesaja sanoi, että muukalaiset toisivat juutalaisten tyttäret ja pojat takaisin heidän maahansa. Juutalaisen Messiaan seuraajina me haluamme olla osa tämän profetian toteutumista. Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö haluaa kulkea Etiopian juutalaisten rinnalla, kun he tulevat takaisin Israeliin ja asettuvat sinne asumaan. Heidän sopeutumisensa maahan voi kestää jopa kaksi vuotta tai kauemminkin. Rukoilethan Etiopiassa olevien juutalaisten turvallisuuden puolesta. Rukoile, että alija-prosessi nopeutuisi, ja että kaikki heidän Israeliin sopeutumiseensa liittyvät tarpeet täyttyisivät.

YK:N RAPORTTI ETIOPIAN TILANTEESTA

RAPORTTI ETIOPIAN TILANTEESTA

Kuivuus pahentui El Niñon myötä. Lisäksi tulvat, sairauksien leviäminen ja peruspalveluiden huonontuminen ovat yhdessä vaikuttaneet negatiivisesti 9,7 miljoonan ihmisen elämään ja toimeentuloon. Kiireellisten tarpeiden rahoituksessa on useilla eri sektoreilla suuria puutteita vuoden 2016 loppuun saakka, erityisesti liittyen akuutin vesiripulin hoitamiseen sekä kotieläinten YK:N

terveyteen ja ruoka-avustuksiin. Vuoden 2017 alkuun odotetaan merkittäviä avustuksia huolestuttavien ennusteiden vuoksi. Niiden mukaan Tyynellä valtamerellä vaikuttava La Niña ilmiö sekä vielä voimakkaampi Intian valtameren dipoli voivat vaikuttaa veden saatavuuteen, karjan hyvinvointiin sekä sadonkorjuuseen eteläisissä ja itäisissä osissa Etiopiaa.

7 | SANA JERUSALEMISTA


ALIJA

ALIJA-TYÖ UKRAINASSA JATKUU HOWARD FOWLER ICEJ:N ALIJA-TYÖN JOHTAJA

ICEJ lahjoitti hiljattain rahat 88 Ukrainan juutalaisen paluumuuton kustannuksia varten. Kaiken kaikkiaan Israeliin on nyt tuotu 1080 henkilöä kolme vuotta sitten Ukrainassa alkaneen kriisin jälkeen. ICEJ:n alija-työn yhdyshenkilö Serguei Popov valvoo projektia Ukrainassa. ICEJ tukee ”kalastajia”, jotka auttavat tuomaan ihmisiä lentokentälle Israeliin muuttoa varten. Tämä työmuoto on ollut toiminnassa Ukrainassa nyt jo kahden vuoden ajan.

On surullista, että vuonna 2014 puhjennut sisällissota jatkuu edelleen Itä-Ukrainassa, ja molemmat osapuolet jatkavat päivittäisiä taisteluitaan. Vaikka muuttoliikenne on hiljentynyt vuoden 2015 jälkeen, se on edelleen melko vilkasta. Rukouksiamme tarvitaan yhä.

8 | 1 / 2017

ICEJ tukee myös Sela-projektia, joka auttaa ilman vanhempiaan Israeliin muuttaneita nuoria aikuisia. Sela-projekti mahdollistaa heille heprean opiskelun, tarjoaa asunnon, sekä valmistaa heitä yliopistoopintoja varten. ICEJ on tukenut tämän projektin kautta 160:tä nuorta aikuista.


ICEJ ISRAELISSA

ICEJ ESILLÄ ISRAELIN MEDIASSA DAVID PARSONS ICEJ:N PUHEMIES

Jerusalemin kansainvälinen kristillinen syyttäminen apartheidista. ICEJ sai laa- ICEJ:n lokakuussa järjestämät kristilliset suurlähetystö oli laajasti esillä Israelin jaa näkyvyyttä myös Etiopian juutalais- lehtimajanjuhlat olivat esillä monissa Ismediassa viime vuoden aikana. Useat ten lennättämisestä Israeliin, kun kauan raelin medioissa. Noin 5 000:en kristityn suuret mediatalot välittivät monia posi- erossa olleet perheenjäsenet saatiin yh- osallistuminen Jerusalem-marssille lähes tiivisia artikkeleita ICEJ:n projekteista distettyä. Uutiset painottivat suurlähetys- sadasta eri maasta sai erityistä huomiota ja aktiviteeteista. Näihin kuuluivat suu- tön pitkää historiaa Juutalaistoimiston hepreankielisissä lehdissä yhdessä Unesrimmat hepreankieliset sanomalehdet kanssa, sekä Etiopian alijan humanitaa- con äänestystuloksen kanssa. Uutisissa Israel HaYom, Yediot Aharonot ja Ma’ariv rista luonnetta. tuotiin esille, että Israelilla on ympäri sekä nettisivustot Ynet, maailmaa ystäviä, jotka Walla News, NRG, Gloseisovat juutalaisten tubes ja Arutz Sheva, kuten kena ja tunnustavat juumyös suosituimmat ratalaisten yhteyden JeruICEJ:stä on tullut tärkein kristillinen ääni diokanavat Reshet Bet ja salemiin. Galgalatz. Tämä tarkoittaistelussa, jossa halutaan puolustaa taa, että sadattuhannet isNäiden lisäksi ICEJ:n juutalaisten ja kristittyjen välistä sidettä raelilaiset ovat lukeneet mainitsivat positiivisesja kuulleet kuukausittain ti useat englanninkieliIsraelin pyhiin paikkoihin. palvelutyöstämme, kuinset ja kristilliset julkaisut, ka se koskettaa ihmisiä ja kuten The Jerusalem Post, perheitä ympäri Israelia, Times of Israel, CBN News ja kuinka puolustamme ja niin edelleen. The Jeruheidän maataan maailmanlaajuisesti. Uutiskynnyksen ylitti myös tieto ICEJ:n salem Post jopa julkaisi pääkirjoituksen, Saammekin säännöllisesti yhteydenot- kritiikistä Unescon päätöslauselmaa koh- jossa se toivotti lehtimajanjuhlamatkatoja tavallisilta israelilaisilta, jotka kiittä- taan, jossa juutalaisten ja kristittyjen yhtey- laiset tervetulleeksi Jerusalemiin ja pivät juuri sinunlaisiasi kristittyjä saamas- det Temppelivuoreen ja muihin raama- ti heitä merkkinä siitä, että Israel ei ole taan tuesta ja ystävyydestä. tullisiin pyhiin paikkoihin kiellettiin. Sen yksin kamppailussaan tulla hyväksytyksi. seurauksena ICEJ:stä on tullut tärkein Useat artikkelit käsittelivät myös Israelin Viime kesänä Israelin media raportoi kristillinen ääni Israelissa sekä maail- ja Afrikan välisten diplomaattisten- ja ICEJ:n kokoontumisesta Etelä-Afrikas- malla asuvien juutalaisten keskuudessa kauppasuhteiden parantumista, joissa sa, jossa ICEJ:n kansalliset johtajat laa- taistelussa, jossa halutaan puolustaa juu- ICEJ:llä on ollut ainutlaatuinen rohkaitivat ”Cape Townin julistuksen”. Julis- talaisten ja kristittyjen välistä sidettä Is- sijan rooli. tuksessa tuomitaan BDS-liike ja Israelin raelin pyhiin paikkoihin. 9 | SANA JERUSALEMISTA


OPETUS

JERUSALEM – RATKAISULAAKSO JÜRGEN BÜHLER ICEJ:N KANSAINVÄLINEN TOIMINNANJOHTAJA

Meluavia joukkoja, meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa! Sillä lähellä on Herran päivä ratkaisulaaksossa (Jooel 3:14). Profeetta Jooel näki kolme suurta tapahtumaa ennen kuin ”suuri ja pelättävä” Herran päivä koittaisi. Ensiksi hän näki, että kaiken lihan päälle vuodatettaisiin Jumalan Henki – herätys, joka ulottuisi koko maailmaan (Jooel 2:28). Toiseksi hän näki, että juutalainen kansa palaisi takaisin kotimaahansa ja kolmanneksi, että kansakunnat kokoontuisivat yhteen Jerusalemia vastaan Joosafatin laaksossa (nimi merkitsee: Herra tuomitsee), joka sijaitsee Kidronin laaksossa (Jooel 3:1–2). Pro-

feetta Jooelilla oli erityinen nimi tälle laaksolle – ”ratkaisulaakso”. Jo heti alusta lähtien Jerusalem on ollut ratkaisujen kaupunki. Kun luemme siitä ensimmäistä kertaa Raamatussa, huomaamme Aabrahamin palaavan onnistuneelta matkalta taisteltuaan neljää kuningasta vastaan, jotka olivat ottaneet itselleen panttivankeja Sodomasta ja Gomorrasta. Aabraham voitti nämä kuninkaat, vapautti panttivangit ja tuli takaisin suuren lahjan kanssa (1. Moos. 14). Aabraham saapui ”kuninkaan laaksoon”, jota sanotaan myös Saaven laaksoksi Je10 | 1 / 2017

rusalemin vanhankaupungin itäpuolella. Siellä hän tapasi kaksi kuningasta: Sodoman kuninkaan, joka oli syntisen kaupungin hallitsija sekä Melkisedekin, Saalemin kuninkaan. Molemmat tekivät ehdotuksen Aabrahamille. Sodoman kuningas tarjosi hänelle kaikkia valloituksesta saatuja tavaroita: ”Anna väki minulle, mutta pidä kaikki tavarat itselläsi.” Melkisedekin tarjous oli paljon vaatimattomampi: leipää ja viiniä. Melkisedek siunasi hänet ”Korkeimman Jumalan (El Elyon), taivaan ja maan luojan nimeen.” Ero oli todella huomattava! Sodoman hallitsija tarjosi tavaroita, mutta olisi halunnut pitää ihmiset. Melkisedek oli kor-


keimman Jumalan pappi. Leivän ja viinin, jotka symboloivat uhrilunastusta, kautta hän tarjosi Aabrahamille sielun pelastusta. Aabraham ymmärsi, että tarjous tuli samalta Jumalalta, joka oli kutsunut häntä Kaldean Urissa. Taivaan ja maan Luojalta, joka voisi vaatia itselleen kaiken, mitä hänellä oli. Se ei ollut helppo valinta. Aabrahamilla olisi ollut oikeus pitää Sodoman rikkaudet, mutta hän palautti ne kaikki sen kuninkaalle. Sitten hän otti vastaan Melkisedekin siunauksen ja antoi takaisin kymmenykset kaikesta, mitä hänellä oli, tunnustaen Jumalan vallan elämänsä asioihin. Vuosia myöhemmin Jumala kutsui Aabrahamin takaisin Jerusalemiin. ”Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon” (1. Moos. 22:2). Tämä on vaativin pyyntö, jonka kukaan koskaan voisi saada Jumalalta. Se tarkoitti luopumista lupauksen lapsesta, jota Aabraham oli rukoillut ja toivonut monien vuosien ajan. Iisakilla oli myös oma kutsumuksensa: olla siunauksena kaikille sukukunnille maan päällä. Kaiken lisäksi Iisak oli hänen omaa lihaa ja vertansa. Voimme vain kuvitella, mitä tuon matkan tekeminen Jerusalemiin vaati Aabrahamilta. Heprealaiskirjeessä sanotaan Aabrahamin uskoneen siihen, että Jumala olisi voimallinen herättämään Iisakin kuolleista. Tähän luottaen Aabraham pystyi kulkemaan tuon vaikean tien (Hepr. 11:17–19). Aabraham teki kaksi radikaalia päätöstä Jerusalemissa. Jerusalem edusti hänelle sitä, että Jumala todellakin on taivaan ja maan luoja. Se on täydellisen Jumalalle antautumisen paikka. Paikka, jossa tunnustamme Jumalan elämämme korkeimmaksi auktoriteetiksi ja luovutamme oikeutemme ja tahtomme Hänelle.

Jumala teki päätöksen antaa kaikkensa meidän puolestamme Jerusalemissa. Kuten Aabraham, Hän antoi sen, mikä oli hänelle kaikista rakkainta – Hänen ainokaisen Poikansa. Kaksi tuhatta vuotta Aabrahamin jälkeen, Kuninkaan laaksossa, Kidronin rinteillä, Melkisedek ilmestyi jälleen. Tällä kertaa Daavidin poikana, juutalaisten Kuninkaana ja Jumalan Poikana. Siellä Getsemanen puutarhassa Jeesus Kristus, meidän korkein pappimme, rukoili suurimman nöyrtymisrukouksen: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Ja kuten Iisak, myös Jeesus kantoi puisen taakan tuota vuorta ylös, kun Hän uhrasi itsensä ikuisena uhrina sinun ja minun tähteni. Läpi historian lunastus on ollut tarjolla kaikille. Se on päätöksen paikka jokaiselle!

kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan” (Sak. 12:2–3). On vaarallista piittaamattomasti nostaa Jerusalemin väkikiveä. Se on taakka, joka voi murskata jopa kansakuntia.

On mielenkiintoista, että Sodoman kuninkaan tarjous näyttäisi myös olevan läsnä Jerusalemissa. Ilmestyskirja kutsuu Jerusalemin kaupunkia hengellisesti Sodoman kaltaiseksi. Tästä kaupungista käydään loppumatonta hengellistä kamppailua, joka ilmenee jopa poliittisella areenalla. Jerusalem on kuin magneetti tämän maailman hallitsijoille. Heidän valtansa röyhkeys tulee esille haluna jakaa ja kontrolloida Jumalan kaupunkia. Mutta ”Hän, joka taivaassa istuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: ’Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni’” (Ps. 2:4–6).

Jerusalemiin liittyvien asioiden hoitaminen vaatii jokaiselta nöyryyttä, myös poliitikoilta. Ne, jotka liian helposti ovat jakamassa kaupunkia, nostavat mieliimme sen prostituoidun naisen, joka nopeasti tarttui Salomon ehdotukseen leikata hänen ystävänsä lapsi kahtia. Etsikäämme ennemmin tämän suuren kaupungin rauhaa! Psalminkirjoittaja sanoo: ”Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat” (Ps. 122:6). Hepreankielinen sana ”shalom” tarkoittaa myös ”yhtenäisyyttä”. Kaupungin yhtenäisyyden ja rauhan etsiminen voi tarkoittaa myös eroa siunauksen ja kirouksen välillä.

Profeetta Sakarja näki sen juovuttavan maljan, jonka avulla maailman hallitsijat haluavat päättää Jerusalemin kohtalosta. Profeetta kuitenkin varoittaa: ”… sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja

Tasan sata vuotta sitten brittiläinen kenraali Edmund Allenby vapautti Jerusalemin ottomaanien vallasta. Kun hän saapui kaupunkiin Jaffaportin kautta, hän laskeutui ratsunsa selästä ja pyysi muita sotilaita tekemään samoin. ”Vain Kuningasten Kuninkaan pitäisi saapua kaupunkiin ratsun selässä,” hän sanoi. Noin kaksikymmentä vuotta aikaisemmin saksalainen Kaiser Willhelm II vieraili Jerusalemissa ja vaati, että Jaffaporttia pitäisi leventää häntä varten, jotta hän voisi ratsastaa Jerusalemiin valkealla hevosella.

Tee Jerusalemista siis myös henkilökohtaisten päätöstesi paikka ja ota vastaan Kristuksen tarjoama ikuisen leivän ja viinin lahja. Rukoillaan, että kansakuntamme suhtautuisivat oikein tähän kaupunkiin, jota Jeesus Kristus kutsuu suuren Kuninkaan kaupungiksi. Se edesauttaa omien kansakuntiemme menestystä!

Kenraali Allenby saapumassa Jerusalemiin vuonna 1917.

Daavid teki Jerusalemista myöhemmin Israelin pääkaupungin. Kuten Aabrahamille, myös Daavidille Jerusalemista tuli Jumalalle annettavan ylistyksen ja uhrauksien paikka. Siionin vuorella Daavid ylisti Jumalaa. Yhdessä hänen psalmeistaan puhutaan, että se oli paikka niille, joilla on viattomat kädet ja puhdas sydän (Ps. 24:1–4). Siellä taivaan ja maan luoja odottaa meiltä täydellistä antautumista Hänelle. Jesaja julistaa, että ”Herran tuli on Siionissa ja pätsi Jerusalemissa” (Jes. 31:9). Jerusalem on sielun taistelukenttä; paikka, jossa päätämme, ketä palvelemme. 11 | SANA JERUSALEMISTA


REIPPAILLEN KOHTI KESÄÄ! ICEJ:N KEVÄTMATKA

JERUSALEMIN K A N S A I N V Ä L I N EN KRISTILLINEN SUURLÄHETYSTÖ

19.-27.5.2017

WWW.ICEJ.FI

1 359 € Matkapakettiin sisältyy: * Finnairin suorat lennot * puolihoito (aamiainen ja päivällinen) * majoittuminen kahden hengen huoneessa * oppaan suomenkielinen palvelu * tutustuminen ICEJ:n työhön * retket (Kuollutmeri & Masada, Tiberias, Nasaret, Haifa ja vanha Jaffa) * kuljetukset

Lisämaksusta: * Jerusalemin Vanhakaupunki (55 €) * Jerusalem (59 €) * Genesaretin järvi ja veneretki (69 €) * Pohjois-Galilea (59 €)

Matkanjohtajat: Tuija Valtanen, Pekka Vaismaa ja Helvi Mikkonen-Makolin (myös opas). Mukana Roni Lempiäinen. Ilmoittautumiset 22.2.2017 mennessä:

Nordic Cruises & Tours: 040 749 3699, info@nordiccruises.net

ICEJ: 0400 357 683, helvi.mikkonen@icej.fi 12 | 1 / 2017


ICEJ MAAILMALLA

KAKSITAHOINEN TURKKI Joulukuun alkupuolella viulutaiteilija Serguei Popov ja ICEJ:n Suomen osaston toiminnanjohtaja Kari O. Niemi vierailivat Turkissa, jonne on äskettäin perustettu kristillisen suurlähetystön osasto. Turkissa on 80 miljoonaa asukasta, heistä kristittyjä vajaa 100 000, joiden joukossa uudestisyntyneitä uskovia vain 5 000– 6 000. Juutalaisia arvioidaan olevan Turkissa 20 000. Seurakunnat ovat suomalaisen mittapuun mukaan pieniä, ja sekä Israel että juutalaiset ovat jännitteinen elementti myös uskovien keskuudessa. Turkin ja Israelin välit ovat viime vuosina olleet varsin tulehtuneet, mutta loppuvuodesta 2016 Israelin suurlähettiläs asettui Turkkiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Tätä voimme luonnollisesti pitää merkkinä suhteiden paranemisesta. Kuuleman mukaan juutalaiset ovat luonnollinen osa yhteiskuntaa, mutta jotakin muuta voinemme päätellä siitä, ettei vierailu Istanbulin synagogassa ollut turvallisuussyistä mahdollista edes suomalaisille kristityille.

salaisille annetaan uudet henkilökortit, joissa ei enää mainita henkilön uskonnollista taustaa. Varsinaista määrätietoista juutalaisten tai kristittyjen vainoa ei Turkissa tällä hetkellä ole, mutta tuulahduksen toisenlaisesta todellisuudesta antoi paikallisen pastorin

kanssa liikkuva henkivartija sekä tietoisuus siitä, että viimevuotisen vallankaappausyrityksen jälkeen joitakin amerikkalaisia lähetystyöntekijöitä karkotettiin maasta. Turkki on monella tavalla mielenkiintoinen -sekä valtio että kansa- idän ja lännen välillä, jonka asukkaat tarvitsevat esirukouksiamme.

Kuvassa Serguei Popov (vas.) sekä ICEJ:n Turkin osaston johtaja Behnan Konutgan.

Islam pyrkii kiristämään otettaan Turkissa. Maan parlamentissa on muun muassa hahmoteltu lakia, jonka voimaantullessa maassa lakkautettaisiin erinäiset kulttuuria yllä pitävät tahot, kuten esimerkiksi teatterit ja ooppera. Joulukuinen sanomalehti julkaisi kuvat niistä viidestätoista vankilaan tuomitusta journalistista, joiden näkemykset eivät olleet hallitukselle mieluisia. Samanaikaisesti Turkkia valmistellaan osaksi Euroopan Unionia, josta johtuen vuonna 2017 kaikille kan-

ARABITYÖ

LAPSITYÖTÄ BETLEHEMISSÄ Betlehemin arabiseurakunnalla on monia työmuotoja, joista lasten parissa tehtävä työ on yksi tärkeimmistä. Pyhäkoulutyöhön sisältyy monia elementtejä ja erilaisia tapoja kertoa lapsille evankeliumia. Sunnuntaisin Betlehemissä kiertää bussi, joka ottaa lapset kyytiin ja vie heidät seu-

rakuntaan. Seurakunnassa lapsille opetetaan Raamatun kertomuksia käsinukkejen avulla. Pyhäkoulussa myös pelataan erilaisia pelejä ja leikitään ulkona leikkikentällä. Lapset saavat pientä välipalaa, makeisia sekä pieniä lahjoja. Lapset opettelevat raamatunjakeita ja hengellisiä lauluja. Jouluksi harjoitellaan joulu13 | SANA JERUSALEMISTA

lauluja ja näytelmiä. Kesälomien aikaan lapsille järjestetään retkiä ja muuta erityistoimintaa. Seurakunnan pastori Naim ja Elvira Khoury lähettävät lämpimät kiitokset ICEJ:n antamasta tuesta.


LEHTIMAJANJUHLA

ERÄMAAJUHLAN HEDELMÄT JUHA KETOLA ICEJ:N KANSAINVÄLINEN JOHTAJA

ICEJ:n lehtimajanjuhlat vuonna 2016 käynnistyivät perinteisesti Ein Gedissä, Kuolleenmeren rannalla. Illan puhujavieraana oli lähetyssaarnaajien poika Dionny Baez, joka aloitti saarnaamisen jo hyvin nuorella iällä ja järjesti suuria hengellisiä tilaisuuksia ympäri latinalaista Amerikkaa. Baez johtaa tällä hetkellä kasvavaa kaksikielistä seurakuntaa Philadelphiassa, Yhdysvalloissa.

profetoi, että sinä iltana klo 22 Englannin aikaan Elmsin terveydentilassa tapahtuisi iso muutos parempaan. Myöhemmin Elmsin perheenjäsenet kertoivat saaneensa puhelinsoiton sairaalasta tasan kello kymmenen, että Elmsin terveydentila oli kohonnut merkittävästi.

oltiin muisteltu 500 vuotta sitten tapahtunutta reformaatiota. Tässä kokouksessa Bolivian presidentti Evo Morales oli yhdessä kabinettinsa ja paikallisten pastorien kanssa nostanut kätensä, rukoillut Jumalaa ja julkisesti omistanut Bolivian Herralle Jeesukselle!

Tähtitaivaan alla, lämpimässä erämaan illassa Baez johdatti ihmiset hyvin kauniilla, voimallisella ja voidellulla tavalla Jumalan läsnäoloon. Hän liikkui Pyhän Hengen johdatuksessa jakaen tiedon sanoja sekä profetioita Herralta. Osa kohdistui henkilökohtaisesti joillekin henkilöille, myös ICEJ:n Iso-Britannian johtajalle David Elmsille.

Voimme äärimmäisen iloisina kertoa, että Elms pääsi sairaalasta marraskuun puolivälissä ja on nyt kotonaan toipumassa lähes kuolemaan johtaneesta kokemuksestaan. Saimme yhdessä Jürgen Bühlerin kanssa kuulla Elmsin nauravan puhelimessa! Herramme Jeesus paransi hänet uskollisesti, ja Hänen profeettansa oli kuullut sanan oikein. Palvelemme ihmeellistä ja yliluonnollista Jumalaa, joka tekee ihmeitä ja vastaa rukouksiimme!

Tässä ihmeellisessä Pyhän Hengen läsnäolossa Dionny Baez profetoi myös ICEJ:n puhemiehelle David Parsonsille, joka seisoi yleisössä, että hän näki Davidin kirjoittamassa kirjaa Lähi-idästä ja muslimimaista. David Parsons vahvisti myöhemmin, että tämä oli totta.

Ennen juhlan alkua saimme kuulla, että Elms oli sairaalahoidossa Liverpoolissa, Englannissa. Hän oli juuri ollut valtimon pullistuman leikkauksessa. Baez johdatti ihmiset rukoukseen Elmsin puolesta ja

Baez myös profetoi suurelle joukolle bolivialaisia, että he saisivat pian kokea muutoksen maansa kansallisella tasolla. Muutama viikko myöhemmin saimme kuulla ihmeellisestä rukouskokouksesta, jossa

Myös monia muita profeetallisia sanoja jaettiin illan aikana, joissa mainittiin nimeltä ihmisiä ja tilanteita, ja jotka myöhemmin vahvistettiin todeksi. Tilaisuuden loppupuolella Baez rohkaisi jokaista paikallaolijaa heprealaiskirjettä lainaten tavoittelemaan Herramme Jeesuksen läsnäoloa ja kunniaa, korostaen ylistyksen merkitystä sen kokemisessa.

” PALVELEMME IHMEELLISTÄ JA YLILUONNOLLISTA JUMALAA, JOKA TEKEE IHMEITÄ JA VASTAA RUKOUKSIIMME! ”

14 | 1 / 2017


LÄHDE LEHTIMAJANJUHLILLE JERUSALEMIIN! ICEJ:n lehtimajanjuhlamatka

2.-12. LOKAKUUTA 2017 - Finnairin suorat lennot - Natania, Kuollutmeri ja Jerusalem - puolihoito (Leonardo Plaza Netanya hotelli 5* ja Caesar Jerusalem hotelli 3*) - kuljetukset

Nopean varaajan etu 28.2.2017 asti

1 583 € / hlö / 2 hh Hinta 1.3. alkaen 1 613 € / hlö / 2 hh 1 hh lisämaksu 531 €

Matkanjohtajina Kari O. Niemi, Helvi Mikkonen-Makolin (myös opas) ja Annika Rissanen. Ilmoittautumiset: Nordic Cruises & Tours 040 749 3699 ICEJ 0400 357 683

JUHLAPAKETTI JÄSENILLE 398 €, MUILLE 430 € (TILAUKSET 040 740 6166 / ICEJ@ICEJ.FI)

15 | SANA JERUSALEMISTA


PÄÄMINISTERIN VIERAILU

PÄÄMINISTERI NETANJAHU VIERAILULLA KRISTILLISESSÄ SUURLÄHETYSTÖSSÄ Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vieraili Jerusalemin kansainvälisessä kristillisessä suurlähetystössä joulukuun 21. päivä ja lähetti sieltä käsin vuosittaisen joulun- ja uuden vuoden tervehdyksensä kristityille ympäri maailmaa. Netanjahun perinteinen joulutervehdys kuvattiin suurlähetystössä, ja video lisättiin pääministerin viralliselle Youtube-sivulle sekä Facebookiin. Kymmenen päivän sisällä videota oli katsottu yli 7 miljoonaa kertaa pelkästään Facebookin kautta. Video lisättiin Fox Newsin ja monien muiden uutistoimistojen sivustoille. Koska joulu ja hanukka osuivat viime vuonna samaan ajankohtaan, ICEJ:n kansainvälinen toiminnanjohtaja Jürgen Bühler toivotti pääministerille hyvää hanukkaa ja antoi hänelle lahjaksi hopeisen hanukkahyrrän (dreidel). ”Oli suuri kunnia pitää pääministeriä vieraanamme suurlähetystömme päätoimistossa ja vastaanottaa hänen hyvän joulun toivotuksensa”, Bühler sanoi. ”Tiedämme, että hänen lämmintä ja vilpitöntä tervehdystänsä arvostetaan suuresti kristittyjen keskuudessa lähellä ja kaukana. Oli myös hienoa toivottaa vastavuoroisesti hänelle, hänen perheelleen ja kaikille juutalaisille hyvää hanukkaa. Tämä todellakin oli hetki, kun molemmat yhteisöt pystyivät juhlimaan sitä, että valo voittaa pimeyden. Tämä solidaarisuuden osoitus näyttää jälleen kerran, että Israel on maa, jossa uskonnollinen vapaus ei ainoastaan ole turvattu asia, vaan siihen jopa rohkaistaan.”.

BENJAMIN NETANJAHUN JOULUTERVEHDYS Haluan toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille kristityille ystävillemme ympäri maailmaa! Lähetän nämä terveiset Jerusalemista. Seison tämän upean kansainvälisen kristillisen suurlähetystön pihalla. Olen hyvin ylpeä suhteestamme kristittyihin sisariimme ja veljiimme. Monet teistä ehkä muistatte tunteen, kun vierailitte ensimmäisen kerran Israelissa. Kun näitte Pyhän haudan kirkon, Via Dolorosan, Gennesaretin järven tai Nasaretin. Olen varma, että liikutuitte suuresti. Meitä liikuttaa suuresti se, että meillä on tällainen sidos teidän kanssanne, sillä me kaikki tiedämme, että Israelin maa on yhteinen perintömme. Se muutti ihmisyyden ja sivilisaation. Mikä mah-

Yllä: Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu toivotettiin tervetulleeksi ICEJ:n toimistoon. (Kuva: ICEJ/Emill Sahlman) Alla: Pääministeri Netanjahu vastaanotti hopeisen lahjan Jürgen Bühleriltä vieraillessaan ICEJ:n toimistossa juuri ennen joulua ja hanukkaa. (Kuva: ICEJ/Emill Sahlman)

16 | 1 / 2017

tava perintö se onkaan! Tiedämme kuitenkin, että tämä perintö on hyökkäysten alla, ja että suvaitsemattomuuden voimat ja raakuus, joka hyökkää kaikkia uskontoja vastaan, iskee erityisen voimakkaasti kristittyjä vastaan. Me seisomme rinnallanne. Olen erityisen ylpeä siitä, että Israel on ainoa paikka Lähi-idässä, jossa kristityt eivät ainoastaan selviä, vaan he kukoistavat. Se ei ole mikään sattuma. Se johtuu sitoutumisestamme uskonnonvapauteen; koska vaalimme perintöämme ja yhteistä tulevaisuuttamme. Joten tulethan Israeliin. Tule vierailemaan luonamme, me odotamme sinua. Se tulee olemaan mahtava kokemus sinulle. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.


KANSAKUNTIEN VANHURSKAAT OSA 1/6

TROCMÉN PARISKUNTA YAD VASHEM

Vuodesta 1940 lähtien vuoteen 1944 saakka, jolloin toinen maailmansota päättyi Euroopassa, Trocmén arvion mukaan noin 2 500 juutalaista pelastui Le Chambonin pienessä kylässä, jossa ihmiset eivät suostuneet antautumaan sellaisella, jota he pitivät laittomana, sotilaallisena ja natsi-poliisien vallankäyttönä. Se tuli lopulta anti-juutalaisen Vichyn hallituksen tietoisuuteen, ja viranomaisia ja ”turvallisuusagentteja” lähetettiin suorittamaan etsintöjä kylään, kuitenkin tuloksetta. Tammikuussa 1971 Yad Vashemin holokaustin muistokeskus lisäsi André ja Magda Trocmén kansakuntien vanhurskaiden joukkoon.

André Trocmé (7.4.1901–5.6.1971) ja hänen vaimonsa Magda (1901–10.10.1996) ovat ranskalainen pariskunta kansakuntien vanhurskaiden joukossa. André toimi aikoinaan pastorina ranskalaisessa Le Chambon-sur-Lignon kylässä. Saarnoissaan hän puhui syrjintää vastaan natsien samanaikaisesti kasvattaessa valtaansa naapurimaassa Saksassa. Hänen protestanttinen seurakuntansa piilotti tuhansia juutalaisia pakolaisia toisen maailmansodan aikana. Vuonna 1938 André Trocmé ja pastori Edouard Theis perustivat Lycèe International Cévenolin kansainvälisen yliopiston Le Chambon-sur-Lignonin kylään, jonne he piilottivat tuhansia juutalaisia. Kun Ranska antautui natsi-Saksalle, hänen tehtävänsä natsien vastustajana nousi äärimmäisen tärkeäksi. Hengel-

lisen johtajan Charles Guillonin inspiroimana André ja Magda auttoivat 3 000– 5 000 juutalaista pakenemaan natsien järjestämiltä pakkosiirroilta. Vichyn hallituksen perustamisen jälkeen, Ranskan miehityksen aikana, Trocmé pyysi seurakuntaansa majoittamaan ”Raamatun kansan”. Trocmén ansiosta Le Chambonista ja viereisistä kylistä tuli ainutlaatuisia turvapaikkoja natsien valtaamassa Ranskassa. Trocmé ja hänen seurakuntansa jäsenet auttoivat kyläänsä kehittämään tapoja, joilla he pystyivät vastustamaan kohtaamaansa pahaa. Trocmé kieltäytyi hyväksymästä vallassa olevien johtajien määritelmiä. ”Emme tiedä, mikä juutalainen on. Tunnemme vain miehiä”, hän sanoi, kun viranomaiset pyysivät häntä laatimaan listan kaupungin juutalaisista. 17 | SANA JERUSALEMISTA


ARISE

ODOTA! JANI SALOKANGAS ICEJ:N KANSAINVÄLINEN ARISEJA MARKKINOINTIJOHTAJA

Kännykkäsi akku on lopussa. Olet laittanut sen latautumaan, ja nyt et voi muuta kuin istua ja odottaa. Tiedät ehkä tuon tunteen? Sinusta voit tuntua tällä hetkellä juuri siltä. Odotit koko viime vuoden ajan, ja lataus on edelleen kesken. Saatat olla malttamaton ja kysyä Jumalalta: Kuinka kauan tämä oikein kestää?

OD OT PAL TAMIN JA E ME STA N TOD IDÄN A MO ELLIS E TIIV IMM T E OD NEN OTTA TAA KAS MIV LISY KÄRSI ATYTT VÄL ÄM ME OD OTT AM K LUO ASVA INEN NN TTAA ETTA MM E

kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kokoontui kansa Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: ’Nouse, tee meille Jumala, joka käy meidän edellämme’” (2. Moos. 32:1). Meillä on aina kiire seuraavaan paikkaan tai seuraavan asian pariin. Tällainen asenne ohjaa usein myös hengellistä elämäämme, kun kii-

Kun Mooses oli paennut Egyptistä tapettuaan israelilaisia pahoinpitelevän egyptiläisen, hänestä varmasti tuntui siltä, että hänen elämänsä oli käytännöllisesti katsoen ohi. Hän oli ollut suuri Egyptin prinssi. Yhtäkkiä hän olikin vain pakolainen, jonka täytyi odottaa 40 vuotta. Se oli pitkä latausprosessi. Latauksen jälkeen hänen täytyi odottaa toiset 40 vuotta, että hän näki Luvatun maan kukkulan laelta. Useimmat meistä eivät pidä odottamisesta. Huomaan usein itse sanovani asioita kuten: ”En voi uskoa, että tässä kestää näin kauan! Minulla ei ole aikaa tällaiseen!” Me nimittäin ajattelemme, että odottaminen on ajan haaskausta. Voimme lukea samankaltaisesta mielentilasta toisesta Mooseksen kirjasta: ”Mutta kun 18 | 1 / 2017

rehdimme seuraavan ison asian kimppuun, emmekä ymmärrä, että meidän pitäisi odottaa Jumalaa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että Jumalalla ei yleensä ole kiire mihinkään. Kirjoituksissa sanotaan, että Hän on hidas asioiden suhteen. Joosef odotti 20 vuotta,


Nooa 100 vuotta ja Jeesus 30 vuotta. Palvelemme Jumalaa, joka ei aina toimi tässä ja nyt. Herran odottaminen tarkoittaa Häneen katsomista, Hänen tahtonsa etsimistä. Lyhyesti sanottuna me odotamme Herraa, kun pysähdymme rukoilemaan ennen

kuin toimimme. Tällä tavalla osoitamme Jumalalle, että Hän todella on elämässämme ensimmäisellä sijalla. Psalmissa 27:14 sanotaan: ”Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sydämesi. Odota Herraa!” Ladattu puhelin on hyödytön, ellei sitä ole kytketty verkkoon. Odota siis ensin, että olet kytkettynä Jumalan verkkoon!

Olen aina uskonut siihen, että Jumala on yhtä kiinnostunut niin matkasta kuin itse päämäärästäkin. Me emme aina ehkä ymmärrä, miksi joudumme odottamaan. Hyvä uutinen on se, että Jumala ei koskaan pyydä meitä odottamaan ilman Häntä.

JUMALAN ODOTTAMINEN SAA AIKAAN KOLME ASIAA: 1. ODOTTAMINEN PALJASTAA MEIDÄN TODELLISET MOTIIVIMME Odottaminen tuo esiin ihmisen parhaimmat ja pahimmat puolet. Ihmiset, joilla ei ole oikeanlaisia motiiveja, eivät jaksa odottaa pitkään. He eivät ole valmiita sitoutumaan siihen, mitä asian toteutuminen vaatisi. He ovat kiinnostuneempia lyhytaikaisesta hyödystä tai menestyksestä. 2. ODOTTAMINEN KASVATTAA KÄRSIVÄLLISYYTTÄMME Kärsivällisyys pienissä asioissa johtaa siihen, että meillä on kärsivällisyyttä myös isommissa asioissa. Jos emme jaksa odottaa Jumalaa pienissä asioissa, emme todellakaan jaksa odottaa suuremmissakaan. 3. ODOTTAMINEN KASVATTAA LUONNETTAMME Odottamisella on tapana hioa elämämme rosoisia kohtia. Jumala käyttää sitä muuttamaan luonnettamme, kuten Hän teki Mooseksen kohdalla. Tiedämme tämän siitä, että nuorena miehenä Mooses oli hätiköivä ja kärsimätön. Kun hänelle annettiin toinen mahdollisuus, hän oli valmis toimimaan Jumalan tahtomalla tavalla ja hänen aikataulussaan.

19 | SANA JERUSALEMISTA


VIERASKYNÄ

ANTISEMITISMI JOHN REMES ICEJ:N HALLITUKSEN JÄSEN

Juutalainen kansa on joutunut kokemaan syrjintää ja vainoa läpi historiansa. Herääkin kysymys, miksi juuri tämä kansa on niin vainottu? Tähän on selkeä vastaus. Jumala valitsi Israelin kansan tuomaan pelastuksen, pelastajan ja Vapahtajan koko maailmalle. Israel on punainen lanka Jumalan pelastussuunnitelmassa, alkaen Aabrahamista ja muista kantaisistä ja jatkuen Daavidissa ja profeettojen ilmoituksissa. Tätä pelastussuunnitelmaa sielunvihollinen vihaa koko voimallaan. Se on yrittänyt tuhota sen käyden edelleen samaa sotaa. Koska Israelin kansa on suunnitelman suurin toteuttaja, se joutuu vihan kohteeksi. Jeesus itse sanoi: ”Pelastus on juutalaisista.” Jeesus syntyi juutalaiseksi, juutalaisen kansan keskelle ja toimi juutalaisena rabbina. Henkilö, joka ei hyväksy juutalaisen kansan erikoisasemaa Jumalan suunnitelmassa, vastustaa itse Jumalaa. Antisemitismissä on kysymys antikristuksen hengestä. Antisemitismi ilmenee myös Israel-vastaisuutena. Jumalan kutsuessa Aabrahamin toteuttamaan hänen suunnitelmaansa, hän antoi Aabrahamille lupauksen maasta, kansasta ja siunauksesta (1. Moos. 12:1–3). Kaiken tämän Jumala vahvisti liitolla Aabrahamin kanssa, joka tulee koskemaan koko Israelin kansaa (1. Moos. 15:18). Liiton pysyvyyden takaaja on itse Jumala. Siunauksesta, jonka Jumala Aabrahamille antoi, syn-

tyi Israelin kansa, jolle annettiin Kanaanin maa ikuisiksi ajoiksi. ”Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi” (1. Moos. 13:15). Suurin siunaus Aabrahamin kautta tuli koko maailmalle, kun Messias Jeesus syntyi. ”Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä” (1. Moos. 22:18). Joka ei ymmärrä, tai vastustaa Israelin kansan oikeutta maahan, jonka Jumala heille antoi, vastustaa itse Jumalaa ja hänen suunnitelmaansa. On useita järjestöjä eripuolilla maailmaa, jotka ajavat boikotteja Israelia vastaan. On todella paheksuttavaa, että Suomessakin toimii tällaisia järjestöjä, joiden agendalla on Israelin ja sen tuotteiden boikotointi. Taustalla on antisemitismi, vaikka toimet puetaan ihmisoikeuksien ajamisen muotoon. Israel on Lähi-idän alueen ainoa demokraattinen valtio. Siellä asuu juutalaisten lisäksi arabeja, druuseja, beduiineja ja muitakin kansallisuuksia. Kaikilla on samanlaiset ihmisoikeudet. Siksi on käsittämätöntä, että Israelia syytetään apartheid-politiikasta. YK:ssa Israel on toistuvasti arvostelun ja syyttelyn kohteena. Antisemitismi hiipii hiljalleen joka taholle, ja meidän on hyvä tunnistaa se. Emme voi olla hiljaa. Paholaisen vi-

ha Israelia kohtaan vain yltyy, sillä Jumalan suunnitelma Israelin kohdalla toteutuu piirun tarkasti. Antisemitismin lisääntyessä on suuri ilonaihe, että monet kristityt ovat nousseet selkeästi Israelin rinnalle puolustamaan ja tukemaan sitä. Tästä asiasta iloitsi myös juutalaisten maailmankongressin puheenjohtaja Ron Lauder puheessaan ICEJ:n lehtimajanjuhlilla pari vuotta sitten. Oli merkittävää, että Lauder päätti puheensa Uuden testamentin sanoihin: ”Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen” (2. Tim. 1:7). Seiskäämme edelleen rohkeana Herrassa ja hänen voimassaan pahan valtaa vastaan. Se tarkoittaa sitä, että nousemme totuudella valhetta vastaan, valkeudella pimeyttä vastaan ja rakkaudella vihaa vastaan. ICEJ:n työssä saamme olla toteuttamassa Jumalan suunnitelmaa Israelin ja koko maailman kohdalla. Saksalainen pappi ja teologi Dietrich Bonnhoeffer vastusti natsien toimia juutalaisia kohtaan. Hän joutui kärsimään siitä menettämällä henkensä. Bonnhoeffer kirjoittaa virressä seuraavasti: Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.

Tykkää meistä Facebookissa! ICEJ Suomen osasto ”Ja meidän lehdistö ei tiedota mitään näistä eikä minkään muun maan lehdistö. Ilman Facebookia olisimme pimennossa.” ICEJ:n ”FB-seinältä” poimittua.

20 | 1 / 2017


ISRAEL VS MAAILMA

YK JA YHDYSVALTOJEN VÄISTYVÄ HALLINTO ISRAELIN KIMPUSSA VARPU HAAVISTO ICEJ:N ERITYISAVUSTAJA YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 23.12.2016 päätöslauselman 2334, joka tuomitsee ennennäkemättömän jyrkästi Israelin siirtokunnat kansainvälisen lain rikkomisena. Päätöslauselma määrittelee aivan uusin sanakääntein neuvottelujen kohteena olleet alueet ”palestiinalaisten maiksi”, myös Itä-Jerusalemin. Sen mukaan Jerusalemin vanhakaupunki Itkumuureineen on ”miehitettyä palestiinalaisten maata”, jossa juutalaisten asuminen on räikeä rikos kansainvälistä oikeutta vastaan. Lisäksi päätöslauselma antaa epäsuoraa tukea Israelin vastaiselle boikottikampanjalle. Aiemmin Yhdysvallat on estänyt yksipuoliset Israel-vastaiset päätöslauselmat turvallisuusneuvostossa. Tällä kerralla on ilmeistä, että Yhdysvaltain väistyvä hallinto toimi kulisseissa sekä laatimassa sitä että painostamassa turvallisuusneuvoston jäsenmaita sen hyväksymiseksi. Näin Obaman hallinto toimi siitä huolimatta, että amerikkalaisten enemmistö antoi vaaleissa tukensa täysin erilaiselle politiikalle Lähi-idässä. Myös Yhdysvaltain kongressi tuomitsi päätöslauselman julistuksessa, jonka taakse asettui enemmistö myös demokraattien edustajista. Tammikuun 15. päivänä, vain päiviä ennen Yhdysvaltain presidentin vaihtumista, koottiin Pariisiin Lähi-idän rauhankonferenssi, johon osallistui 72 maata. Konferenssin tavoitteena oli saada Israelin ja palestiinalaisten välinen rauhanprosessi käynnistymään uudelleen. Prosessi on ol-

lut pysähdyksissä vuodesta 2014, jolloin palestiinalaishallinto solmi yhteishallituksen Gazassa valtaa pitävän Hamasin kanssa. Israel ilmoitti kieltäytyvänsä neuvotteluista hallinnon kanssa, jota edustaa Israelin tuhoamiseen tähtäävä ääri-islamilainen terrorijärjestö. Israel on kuitenkin tarjonnut Länsirannan palestiinalaishallinnolle kahdenkeskisiä neuvotteluja. Palestiinalaishallinto on niiden sijasta yrittänyt viedä konfliktin kansainvälisille areenoille ratkaistavaksi siinä toivossa, että kansainvälinen yhteisö tekisi sitovia päätöksiä, joihin Israelin voisi boikotein, sanktioin ja kaikin mahdollisin keinoin pakottaa. Neuvottelujen sijasta se aloitti vuonna 2014 kansainvälisen kampanjan Palestiinan valtion tunnustamiseksi ilman neuvotteluja Israelin kanssa. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2334 ja Pariisin konferenssin voi nähdä palestiinalaisten omaksuman politiikan onnistumisena. Toisaalta voimakas diplomaattinen kampanja ennen Pariisin konferenssia muutti kokouksen loppujulistuksen paljon aiottua lievemmäksi. Tavoitteet saada nopea kansainvälinen tunnustus palestiinalaisvaltiolle ja määritellä kaikki ns. ”Vihreän linjan” takaiset alueet sille kuuluviksi vesittyivät täysin. Siitä huolimatta YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma jää pysyväksi dokumentiksi, jonka kumoaminen on Yhdysvaltain uudelle presidentillekin lähes

mahdoton tehtävä. Päätöslauselmassa vaaditaan YK:n pääsihteeriä raportoimaan turvallisuusneuvostolle kolmen kuukauden välein, kuinka päätöslauselma on pantu toimeen. Tämä takaa asian pysymisen jatkuvasti turvallisuusneuvoston käsittelyssä. Myös Ranska aikoo jatkaa Pariisin rauhankonferenssia. Tavoitteena on tiivistää kvartetin – EU, YK, USA ja Venäjä – ja arabiliiton yhteistyötä ja kutsua koolle uusi aiheeseen liittyvä kokous ennen kuluvan vuoden loppua.* Kaiken keskellä meidän pitää toimia totuuden ja oikeuden puolesta, mutta samalla nostaa katse siihen perspektiiviin, jonka Jumalan Sana antaa. Tämä konflikti on pohjimmiltaan hengellinen, eikä sen ratkaisu ole inhimillisissä käsissä. Jesajan 40. luku käsittelee Jumalan uskollisuutta Israelille ja hänen valtavaa luomisvoimaansa todeten: ”Kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, kuin tomuhiukkanen vaa’assa...Hän tekee maan tuomarit tyhjän veroisiksi. - Miksi sinä, Israel, puhut: ’Minun oikeuteni on joutunut pois Jumalani huomasta’? Etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton.”

* http://www.diplomatie.gouv.fr/en/ country-files/israel-palestinian-territories/ peace-process/initiative-for-the-middleeast-peace-process/article/conferencefor-peace-in-the-middle-east-15-01-17

JERUSALEMISTA MAAILMAN ÄÄRIIN Mirja Ronning Raamatunkääntäjien kodilta Israelista ja raamatunkääntäjä, pastori Jesaja Ligring Tšadista vieraina Ti 14.3. Seinäjoki Ke 15.3. Jurva To 16.3. Parkano Su 19.3. Lempäälä Su 19.3. Pori Ma 20.3. Salo Ke 22.3. Lappeenranta To 23.3. Helsinki

klo 19.00 klo 19.00 klo 18.00 klo 12.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 18.00

Vapaakirkko, Kauppakatu 13 Helluntaiseurakunta, Hahdonkuja 4 Vapaakirkko, Satakunnankatu 32 Helluntaiseurakunta, Rypyntie 8 Seurakuntakeskus, Itäpuisto 14 Halikon kirkko, Kirkkorinne 1 Helluntaiseurakunta, Armilankatu 31 Alppilan kirkko, Kotkankatu 2

Lisätietoa: fin.bibletranslators.org Järj. Raamattukoti ja paikallisseurakunnat

Mirja Ronning

21 | SANA JERUSALEMISTA


SEURAKUNTAVIERAILUJA KANSAINVÄLINEN JOHTAJA JUHA KETOLA

JULISTUSTYÖNTEKIJÄ TUIJA VALTANEN

TOIMINNANJOHTAJA KARI O. NIEMI

PASTORI PETER TSUKAHIRA ISRAELISTA

Ke 15.2. klo 19.00 Seinäjoen helluntaiseurakunta, Vellamonrinne 1 To 16.2. klo 19.00 Vaasan helluntaiseurakunta, Asemakatu 24 Pe 17.2. klo 18.00 Ylistaron helluntaiseurakunta, Viertolankuja 1 La 18.2. klo 16.00 Kurikan helluntaiseurakunta, Kirkkoahde 6 La 18.2. klo 18.00 Kurikan helluntaiseurakunta, Kirkkoahde 6 Su 19.2. klo 11.00 Kokkolan helluntaiseurakunta, Hakalahdenkatu 88

To 16.2. klo 18.00 Puolangan helluntaiseurakunta, Ouluntie 16 Pe 17.2. klo 18.00 Haapaveden helluntaiseurakunta, Oravatie 1 La 18.2. klo 18.00 Haapajärven helluntaiseurakunta, Ouluntie 3 Su 19.2. klo 12.00 Tornion vapaaseurakunta, Saarenpään-katu 20 Su 19.2. klo 18.00 Kemin helluntaiseurakunta, Koulukatu 6 Ma 20.2. klo 18.00 Haukiputaan helluntaiseurakunta, Pöllönperäntie 2, Kello Ke 8.3. klo 19.00 Kyyjärven helluntaiseurakunta, Tuliharjuntie 24 To 9.3. klo 18.00 Äänekosken vapaaseurakunta, Urheilukatu 2 Pe 10.3. klo 19.00 Jämsä Elävät Kivet, Koskentie 1 La 11.3. klo 15.00 Helsingin Metrokappeli, Keinulaudankuja 4, raamattutunti La 11.3. klo 16.00 Helsingin Metrokappeli, Keinulaudankuja 4, raamattutunti La 11.3. klo 18.00 Helsingin Metrokappeli, Keinulaudankuja 4, iltatilaisuus Su 12.3. klo 11.00 Padasjoen helluntaiseurakunta, Kauppatie 4 Su 12.3. klo 16.00 Petäjävesi, Liikekeskus, Siltatie 1 Ti 14.3. klo 19.00 Sotkamon helluntaiseurakunta, Makkosentie 51 To 16.3. klo 18.30 Joensuun Perinteisen Sanan seurakunta, Malmikatu 2 Pe 17.3. klo 18.00 Imatran helluntaiseurakunta, Kallenkatu 8 La 18.3. klo 18.00 Kiteen vapaaseurakunta, Palomäentie 9 Su 19.3. klo 16.00 Liperin helluntaiseurakunta, Kaivantotie 5

Su 19.2. klo 13.00 Lammin vapaaseurakunta, Palkkisillantie 1 Ma 27.2. klo 18.00 Manos Abiertas, Fuengirola, Espanja Ti 28.2. klo 18.00 Skandinaavinen Turistikirkko, Fuengirola, Espanja, mukana Serguei Popov To 2.3. klo 16.00 Costa Blancan kotikirkko, Torrevieja, Espanja Su 12.3. klo 11.00 Nurmijärven helluntaiseurakunta, Sepäntie 3

KIERTUEELLA 6.–9.4., MUKANA KARI O. NIEMI To 6.4. klo 19.00 Jyväskylän vapaaseurakunta, Puutarhakatu 16 Pe 7.4. klo 18.00 Tampereen baptistiseurakunta, Kissanmaankatu 19 Su 9.4. alk. klo 11.00 Äänekosken helluntaiseurakunta, Äänekoskentie 238, Israel-päivä

ERITYISAVUSTAJA VARPU HAAVISTO

Ennakkoilmoittautumiset workshopeihin: ilmoittaututumiset. yaps@outlook.com La 18.2. klo 11.00 Vaasan Kaupunginkirjaston Draama-sali, Kirjastonkatu 13, Avaimia Lähi-idän konfliktin ymmärtämiseen -luento La 18.2. klo 14.00 Vaasan Kaupunginkirjaston Draama-sali, Kirjastonkatu 13, Välineitä vaikuttamiseen -workshop La 25.3. klo 11.00 Oulun pääkirjaston Pakkalasali, Kaarlenväylä 3, Avaimia Lähi-idän konfliktin ymmärtämiseen -luento La 25.3. klo 14.00 Oulun pääkirjaston Pakkalasali, Kaarlenväylä 3, Välineitä vaikuttamiseen -workshop

ARISE- JA MARKKINOINTIJOHTAJA JANI SALOKANGAS

SOSIAALISEN AVUSTUSTYÖN JOHTAJA NICOLE YODER ISRAELISTA

KIERTUEELLA 26.3.–2.4. Su 26.3. klo 16.00 Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, Helsinki Ma 27.3. klo 19.00 Taavetin helluntaiseurakunta, Tainantie 3 Ti 28.3. klo 19.00 Mäntyharjun helluntaiseurakunta, Pyhävedentie 3 Ke 29.3. klo 18.00 Pieksämäen vapaaseurakunta, Koulukatu 12 To 30.3. klo 18.00 Jyväskylän Missio Church, Rajakatu 20 Su 2.4. klo 18.00 Järvenpään helluntaiseurakunta, Valtuustonkatu 5

To 6.4. klo 18.00 Alavuden helluntaiseurakunta, Viistie 1 La 8.4. klo 16.00 Pomarkun helluntaiseurakunta, Kivijärventie 30 Su 9.4. klo 11.00 Virtain helluntaiseurakunta, Pääskyntie 7 Su 16.4. klo 11.00 Turun Hopeseurakunta, Tuureporinkatu 10 Su 16.4. klo 16.00 Turun Hopeseurakunta, Tuureporinkatu 10 Katso kiertueiden loput seurakunnat www.icej.fi Muutokset ovat mahdollisia. Kiertueohjelmat myös nettisivullamme: www.icej.fi Otamme mielellämme vastaan toiveita seurakuntavierailuista. Jos olet kiinnostunut ICEJ:n puhujista, voit ottaa yhteyttä tapahtumakoordinaattori Sarita Hokkaseen, icej@icej.fi tai puh. 040 724 7422.

JESAJA 62 -RUKOUSILLAT JOKA KUUKAUDEN ENSIMMÄINEN KESKIVIIKKO Klo 18 Heinolan helluntaiseurakunta Siltakatu 42. Mukana Anne Laakso. Klo 19 Saarijärven helluntaiseurakunta Matinkuja 1. Mukana Kati Rautasaari. Klo 19 Siilinjärven vapaaseurakunta Asematie 7. Yhteiskristillinen rukousilta. 22 | 1 / 2017


TOIMISTOLTA UUTUUKSIA Ulla & Pete I call you

20 €

Ullan & Peten heprean- ja englanninkielisiä lauluja.

Martin & Riki Li Shalom

20 €

Hepreankielisiä hymnejä.

TILAUKSET ICEJ Suomen osasto icej@icej.fi • Ullanlinnankatu 5 B 9, 00130 Helsinki • Puh: 040 740 6166. Tilauksiin lisätään postituskulut. Lisää tuotteita osoitteessa www.icej.fi.

ICEJ RADIOSSA

MUISTATHAN...

Sana Jerusalemista -ohjelmat Jumalan Sanan opetusta sekä ajankohtaista tietoa ICEJ:n työstä ja Israelista tiistaisin ja sunnuntaisin klo 17.25 Radio Dein taajuuksilla.

Käy lukemassa tuoreimmat artikkelit nettisivuiltamme www.icej.fi.

ICEJ TV:SSÄ Elävä yhteys. Ohjelma sinulle, joka kaipaat Jumalaa ja haluat löytää tosi Ystävän. ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola TV7:llä maanantaisin klo 20.30 ja keskiviikkoisin klo 23.15.

Voit lahjoittaa lehden välissä olevilla viitesiirtolomakkeilla tai sivulta 2 löytyvillä viitenumeroilla haluamiisi kohteisiin. Voit lahjoittaa ICEJ:n Israel-työhön myös puhelimitse soittamalla seuraaviin numeroihin: 0600 14460 Neve Galim -lastenkoti (10,26 €/puh + pvm) 0600 14470 Missä tarve on suurin (21,28 €/puh + pvm) Tutustu & tykkää Facebook-sivuistamme www.facebook.com/icejsuomenosasto Tilaa uutiskirjeemme: icej@icej.fi

23 | SANA JERUSALEMISTA


LEHTIMAJANJUHLA JERUSALEMISSA LOKAKUUSSA 2017! TILAA JUHLAPAKETTI ICEJ:N TOIMISTOSTA 398 € / jäsenhinta, 430 € / normaalihinta Tilaukset: puh. 040 740 6166

ICEJ:n lehtimajanjuhlamatkan lisäksi matkoja järjestävät: Toiviomatkat; www.toiviomatkat.fi ja Kinneret Tours; www.kinnerettours.fi. Matkatiedot ja matkanjohtajat järjestäjien nettisivuilla.

ICEJ-palautekortti Haluan saada Sana Jerusalemista -lehden ilmaiseksi kotiini Haluan liittyä jäseneksi ICEJ Suomen osastoon, jäsenmaksu 35 € / v. / henkilö

Muista postimerkki

Haluamme liittyä avioparijäseniksi, 70 € / vuosi Haluan liittyä ainaisjäseneksi, kertamaksu 350 € Haluan lehden mukana ruotsinkielisen koosteen Haluan näkövammaisten äänikirjeen ja lehden Osoitteenmuutos Minulle saa lähettää tietoa sähköpostitse Nimi Osoite Postitoimipaikka Vanha osoite

Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Ullanlinnankatu 5 B 9 00130 Helsinki

Sähköpostiosoite Puhelin Päiväys ja allekirjoitus 24 | 1 / 2017


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Sana Jerusalemista 1/2017 by ICEJ Suomen osasto - Issuu