‹ jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön suomen osaston jäsenlehti tammi-helmikuu 2013 ›
Vihdoinkin kotona s.8
{ icej } Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö, icej Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö, icej, on yhteiskristillinen, kansainvälinen Israel-ystävyysjärjestö, joka perustettiin Jerusalemissa vuonna 1980. icej ei edusta mitään hallitusta, poliittista puoluetta, kristillistä organisaatiota, kirkkokuntaa, yhteisöä tai liikeyritystä. Se edustaa miljoonia Raamattua ja juutalaista kansaa rakastavia ja kunnioittavia kristittyjä, jotka haluavat myös käytännössä osoittaa rakkauttaan ja olla kuuliaisia Jumalan Sanalle. icej haluaa ilmaista kristittyjen huolenpitoa juutalaista kansaa kohtaan ja samalla tarjota kristityille kautta maailman kohtaamispaikan Israelissa.
icej:n Suomen osasto icej:n Suomen osasto perustettiin vuonna 1984. Se toimii kahdensuuntaisena kanavana Jerusalemin ja suomalaisten kristittyjen välillä jakaen suomalaisille tietoa Israelista ja lähettäen Suomesta apua Israeliin. Suomen osasto julkaisee joka toinen kuukausi ilmestyvää Sana Jerusalemista -lehteä suomenkielisenä, viikoittaista radio-ohjelmaa Radio Deissä sekä järjestää Israel-aiheisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea. Osasto toimii aktiivisesti exodustyössä ja tukee icej:n projekteja Israelissa.
Lahjoita Tämän Sana Jerusalemista -lehden välissä olevilla viitepankkisiirroilla sinulla on mahdollisuus lahjoittaa niissä mainittuihin kohteisiin. Mikäli haluat lahjoittaa muihin kohteisiin, voit käyttää seuraavia viitenumeroita.
Sähköposti: icej@icej fi Internet: www.fi.icej.org Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry Postiosoite: pl 91, 00521 Helsinki Käyntiosoite: Kasöörinkatu 3, lt 3 a Puhelin: 0207 181 280 Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh. + 6,00 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/ puh. + 17,18 snt/min. Sis. alv. 24 %.
Avoinna: ti–to klo 9–16 Pankkiyhteydet: Nordea 137230-40255 iban: fi70 1372 3000 0402 55 bic: ndeafihh Danske Bank 800011-108902 iban: fi70 8000 1100 1089 02 bic: dabafihh Tykkää meistä Facebookissa
Missä tarve on suurin icej aid, Sosiaalinen avustustyö Kotisairaanhoitotyö Exodus/Paluumuutto Työ Israelissa Messiaaniset juutalaiset Arabiuskovat Druusiuskovat Syvännön raamattutyö Karen Ronningin muistorahasto Haifa-koti Jad Vashemin kristillinen osasto Tiedotustoiminta Arise − nuoret aikuiset Neve Galim -lastenkoti Immanuel -päiväkoti
9800 01006 9800 02047 9800 02115 9800 03004 9800 02005 9800 02209 9800 02092 9800 05044 9800 02089 9800 02144 91 202040 9246 01200 9800 02186 9800 08067 809 202041 768 602041
Vielä poismenosi jälkeenkin voit olla siunaamassa Israelia tekemällä testamenttilahjoituksen icej:n Suomen osastolle. Testamentin tekemiseen liittyviä lisätietoja saat toimistoltamme. Rahankeräysluvan saaja: Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Myöntäjä ja keräysluvan numero: 23.8.2012 Poliisihallitus 2020/2012/2498 Keräys: 1.1.2013–31.12.2014, koko Suomi, paitsi Ahvenanmaa. Varojen käyttö: icej:n Suomen osaston työ keräysluvan voimassaoloaikana. Kiitos rakkaudenlahjastasi, Jumala siunatkoon sinua! Käythän säännöllisesti nettisivuillamme: www.fi.icej.org.
Päätoimittaja Juha Ketola
Painopaikka Saarijärven Offset Oy
Toimitus Johanna Manner Helvi Mikkonen-Makolin Maarit Kattilakoski
issn 0784-7556
Käännökset Anna Vähäkangas Mirjami Vähäkangas Taitto gstj.fi Kannessa Bnei Menashe -heimon juutalaisia
International Christian Embassy Jerusalem, icej Rachel Imenu 20 P.O. Box 1192 Jerusalem 91010 Israel Puhelin: +972-2-539 9700 Sähköposti: icej@icej.org.il
{ johtajan pöydältä } Hyvät ystävät Koko henkilökuntamme täällä Jerusalemissa aloitti uuden vuoden kolmen päivän paastolla ja rukouksella. Rukoilimme oman elämämme puolesta, Jumalan tuoretta kosketusta omaan vaellukseemme. Rukoilimme myös työmme puolesta – sen kasvamisen puolesta, vanhojen ja uusien hankkeiden puolesta ja tarpeellisten varojen saamisen puolesta, jotta voimme toteuttaa kaiken, mitä Hän on kutsunut meidät tekemään. Lopuksi rukoilimme Israelin ja sen naapurimaiden puolesta, Jumalan Hengen voimakasta liikkumista koko seudulla. Tiedämme, että Jumala kuulee rukouksemme ja vastaa oikeaan aikaan, ei meidän tähtemme, vaan koska Hän on sanassaan luvannut niin. Rohkaisen sinua asettamaan rukouksen etusijalle elämässäsi tänä vuonna. Ei ole mitään tärkeämpää kuin viettää aikaa Jumalan läsnäolossa. Mieti, haluatko osallistua Jesaja 62 -rukouskampanjaamme ja rukoilla meidän kanssamme. Israel tarvitsee jatkuvia rukouksiamme. Vuoden 2012 viimeinen merkittävä tehtävä oli toivottaa koillisintialaisen Bnei Menashe -yhteisön ensimmäinen ryhmä tervetulleeksi kotiin Israeliin.
He laskeutuivat Ben-Gurionin lentokentälle jouluaattona tulevien kuukausien aikana saapuvien ryhmien »ensihedelmänä». On jännittävää nähdä omin silmin muinaisten Raamatun profetioiden täyttyvän. Kristityt ympäri maailmaa ovat auttaneet meitä kustantamaan nämä Bnei Menashe -heimon ensimmäiset lennot Israeliin. Tule mukaan tähän uskomattomaan alija-projektiin. Tätä kirjoittaessani Israelissa raivoaa yksi viime vuosien voimakkaimmista talvimyrskyistä. Se tuo tänne historiallisen korkeita sademääriä. Sitä tarvitaan kipeästi, sillä Israelin pääasiallisen vesivarannon Gennesaretinjärven pinta on ollut vaarallisen alhaalla. Suurin osa Israelin joista on nyt noussut ennätyskorkealle ja Tel Avivin suurin moottoritie suljettiin liikenteeltä tulvien takia. Jopa suuri osa autiomaan laaksoista on täynnä sadevettä. Jesaja julistaa: »Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan» (Jesaja 43:19). Mikä on poikkeus tänään, siitä tulee normaalitila huomenna: Virrat erämaassa!
{ tässä numerossa } 3 Johtajan pöydältä 4 Puheenjohtajan palsta 5 Kolumni 6 Arise-palsta: Bolivian taistelu 8 Vihdoinkin kotona 10 Apua Gazan raketti hyökkäysten uhreille 11 Ystävyys palkitaan 12 Musiikki virvoittaa sielun 14 Vihasta rakkauteen 16 Naim Khouryn julistustyö
17 Messiaanisen seurakunnan kiitokset 18 icej:n työ laajenee eri puolilla maailmaa 19 Slovenian osastolle uusi johtaja 20 Keneen voi luottaa? 21 Tule mukaan Jesaja 62 -rukousliikkeeseen 22 Seurakuntavierailuja 23 Toimistolta
Jos olet janoinen, Jeesus kutsuu sinut tulemaan hänen luokseen ja juomaan, niin että elävän veden virrat juoksevat elämästämme ja tuovat Jumalan uudestisynnyttävän kosketuksen ympärillämme oleville ihmisille, (Johannes 7:38). Siunattua uutta vuotta 2013. Jürgen Bühler icej:n toiminnanjohtaja
Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön (icej) Suomen osasto ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään maanantaina 11.2.2013 klo 18.00 icej:n Suomen osaston toimistossa, Kasöörinkatu 3 lt 3 a, Helsinki. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Kahvitarjoilun järjestämiseksi pyydämme ilmoittautumiset toimistollemme viimeistään keskiviikkona 6.2.2013 puhelimitse 0207 181 280 tai sähköpostitse icej@icej.fi.
{ puheenjohtajan palsta }
Tätä kirjoittaessani olen Port Harcourtissa, Nigeriassa, suuressa rukouskonferenssissa, jonka järjestäjänä on apostoli Mosy Madugba. Hän on Jumalan mies ja icej:n Nigerian osastomme johtaja. Jälleen täälläkin, tammikuun toisella viikolla, kuulen selkeästi Jumalan kutsun rukoukseen.
Yhteys Jumalan kanssa Rukouksessa lähestymme Jumalaa ja puhumme uskon kautta Näkymättömälle Persoonalle. Tämä ei suinkaan ole hulluutta, vaan elävää ja kokemuksellista yhteyttä Luojaamme ja Lunastajaamme. Jeesus vertaa Pyhän Hengen persoonallista toimintaa ja työtä tuuleen; kuulemme sen huminan, mutta emme tiedä mistä se tulee ja minne se menee (Joh. 3). Vaikka emme näe tuulta, voimme silti kokea olemuksessamme sen voimakkaitakin vaikutuksia, mutta emme voi niitä itse määrätä. Näin on myös hengellisesti. Rukouksessa voimme kokea näkymättömän Jeesuksen läsnäolon sekä Pyhän Hengen voimaa ja vaikutuksia, mutta emme hallitse Jumalaa vaan Hän meitä. Meidän tulee Jeesuksessa nöyrästi taipua »tuulen suuntaan» ja ottaa vastaan Pyhän Hengen ohjaus rukouselämäämme ja antaa Jumalan Sanan hallita sitä.
Jumala kuulee Raamattu lupaa ja kokemuksemme todistaa, että kun rukoilemme Jumalan tahdon mukaan, Hän kuulee meitä (1 Joh.5:14−15). Näin meille vastataan Taivaasta ja syntyy yhä uusia kokemuksia elämäämme siitä, että vaikkakin ihmissilmälle näkymättömänä, Persoonallinen Jumala on Poikansa Jeesuksen kautta yhteydessä luotuihinsa. Jatketaan siis rukousta ja pysykäämme siinä rohkeina ja kestävinä koko vuoden ajan. Ja rukoilkaamme erikoisesti Israelin puolesta! Kuukausittainen Jesaja 62 -rukouskirjeemme on siinä loistava apuväline.
Tämän lehtemme viimeinen artikkeli kertoo maailmanlaajuisesta rukouskampanjastamme, jonka uskomme tulleen Jumalalta. Se on saanut hyvän vastaanoton eri puolilla maailmaa. Anna sanan levitä − ja ole mukana rukoilemassa Israelin, sitä ympäröivien maiden ja työmme puolesta.
Rukous kantaa Rukousta tarvitsemme myös Suomen osaston työssämme edessä olevissa haasteissamme. Koko sydämestäni uskon, että rukous kantaa meitä. Edessä oleva vuosi tulee olemaan kasvun, laajentumisen ja syvemmän vaikutuksen aikaa maassamme. Eri puolilla maailmaa monet meille uusien seurakuntien pastorit ja johtajat ovat viime kuukausien aikana halunneet käydä kumppanuuteen ja työyhteyteen kanssamme. Uskon saman tapahtuvan myös Suomessa. Jumala on herättänyt omiaan näkemään mitä Hän on tekemässä rakkaan kansansa kanssa Lähi-idässä. icej:nä olemme Jumalan kädessä Hänen kanavanaan kaikessa tässä. Voimme olla auttamassa maailmanlaajuista seurakuntaa kytkeytymään Jumalan tekoihin ja tarkoitusperiin Israelissa. Jumala pitää huolen Israelista ja meille taas työn ystävinä pysyy voimassa lu-
paus: joka Israelia siunaa, on siunattu (1 Moos.12:1−3, Psalmi 122). Joten älä pelkää − älä pelkää yhtään mitään.
Vahdinvaihto Suomen toimistossamme Viimeisten runsaan kymmenen vuoden ajan toimistollamme on palvellut energinen, iloinen ja palvelualtis nainen syvästi antautuneena tehtäväämme auttaa seurakuntia näkemään Jumalan toiminta Israelissa. Maa rit Kattila koski tuli Suomen osastoomme töihin helmikuussa vuonna 1999 auttamaan silloista puheenjohtajaamme Ulla Järvilehtoa. Maaritin monipuolisiin tehtäviin kuuluivat siitä lähtien yhteydenpito paikallisiin seurakuntiin ja pastoreihin, puhujakiertueiden organisointi matkustamisineen, majoituksineen ja muine yksityiskohtineen. Hän toimi hallituksen sihteerinä, järjesteli tarjoiluja ja palveli vieraita, järjesti laulajat, tanssijat ja soittajat suuriin jokavuotisiin Terveisiä lehtimajanjuhlilta -tapahtumiimme. Hän kokosi aineistoa Sana Jerusalemista -lehteemme, piti yhteyttä Jerusalemin päätoimistoomme ja paljon, paljon muuta. Ulla Järvilehto on usein kertonut, kuinka tärkeä ja arvokas apu Maarit oli hänelle. Otettuani itse puolesta-
Rukouskonferenssi Nigeriassa kokosi tuhansia rukoilijoita yli kahdestakymmenestä maasta.
{ kolumni }
ni puheenjohtajan tehtävät vastaan muutama vuosi sitten, voin todeta täsmälleen saman. Maaritin työ on ollut erinomaista. Tehtävissään johdon assistenttina ja toimiston vastaavana häneen on aina pystynyt luottamaan kuin vuoreen, että annetut tehtävät on hoidettu − ja hyvin. Nyt helmikuussa Jumala on johdattamassa häntä toimistoltamme toisiin tehtäviin. Haluan sanoa omasta puolestani, emeritapuheenjohtajamme Ulla Järvilehdon sekä Suomen osastomme hallituksen ja kaikkien työmme ystävien puolesta: Kiitos Maarit kaikesta! Jumala ei ole väärämielinen, niin että Hän unohtaisi hyvät työt, jotka olet tehnyt. Iloksemme voin kertoa, että Jumala on uskollinen, eikä ole jättänyt meitä pulaan. Maaliskuun alussa toimistomme uutena työntekijänä aloittaa Kristina Koskela. Hän on toiminut Keuruun Iso Kirja -opiston koulutussihteerinä. Hänellä on vaadittavaa kokemusta johdon assistentin tehtävään oltuaan akateemisena sihteerinä ja hoitaessaan yleistä asiakaspalvelua Keuruun Raamattuopistolla. Tervetuloa Kristina mukaan icej:n Suomen osaston mielenkiintoiseen ja monitahoiseen työhön.
Muitakin muutoksia Kuten huomaat, Sana Jerusalemista -lehden ulkoasu on muuttunut. Rami Lehtolan jälkeen taiton tekee meille nyt mainosgraafikko Teemu Junkkaala. Toimistollamme osa-aikaisena työntekijänä toimineen MarjaLiisa Sopasen työtä jatkaa 1.2. alkaen Mirja Tuppurainen. Kiitos Rami ja Marja-Liisa loistavasta yhteistyöstä ja työpanoksestanne ICEJ:n Suomen osastossa. Olette olleet iso apu työmme eteenpäin viemisessä. Tervetuloa Mirja mukaan toimintaamme. Hyvää ja siunattua vuotta 2013. Juha Ketola icej:n kansainvälinen johtaja Jerusalem
Hän rakastaa meidän kansaamme »Ja kuultuaan Jeesuksesta hän lähetti juutalaisten vanhimpia Jeesuksen tykö ja pyysi, että hän tulisi parantamaan hänen palvelijansa. Kun nämä saapuivat Jeesuksen tykö, pyysivät he häntä hartaasti ja sanoivat: »Hän ansaitsee, että teet hänelle tämän; sillä hän rakastaa meidän kansaamme ja hän on rakentanut meille synagogan.» (Luuk.7:5) Lääkäri Luukas kertoo mielenkiintoisen tapahtuman, jonka päähenkilönä oli roomalainen sadanpäämies. Hän johti sadan miehen osastoa. Hänellä oli palvelija, joka sairasti ja oli kuolemaisillaan. Synagogan rakentamisesta voidaan päätellä hänen olleen rikas. Hän halusi käyttää rahansa israelilaisten hyväksi tavalla, joka miellytti Jumalaa. On myös ilmeistä, että hän nautti suurta arvonantoa juutalaisten parissa. Jeesus oli heti valmis menemään hänen taloonsa, mitä monet pitivät sopimattomana. Upseerin asenne osoittaa hänen nöyryytensä. Hän välitti Jeesukselle viestin: »Herra, älä vaivaa itseäsi, sillä en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle» (Luuk.7:6). *
*
*
Todella vahva usko ei tarvitse ulkonaisia merkkejä, kuten esimerkiksi kosketusta. Mies ei pyytänyt myöskään liinaa tai esinettä, joka olisi tullut Jeesukselta. Hänelle riitti, että Jeesus sanoi sanan. Hän oli täysin varma siitä, että vaikka Jeesus oli kaukana, hänen lausumansa sana pystyisi parantamaan palvelijan. Niin myös tapahtui. Sadanpäämies oli käyttänyt huomattavan summan rahavarojaan rakentaessaan juutalaisille synagogan. Hänen kansalle antamansa uhrit ja lahjat huomioitiin taivaassa. Tässä on malli viimeisten päivien seurakunnalle. Mitä tahansa annammekaan Jumalan tahdossa, antamalla varoistamme Israelille kosketamme Jumalan kättä. Jumala antaa vastalahjana aineellisista ihmeistä Hengen lahjoihin saakka seurauksena siitä, mitä kylvämme Israeliin ja juutalaisiin. »Pelastus on juutalaisista» (Joh.4:22). Paavali jatkaa: »Sillä jos pakanat ovat tulleet osallisiksi heidän (juutalaisten) hengellisistä aarteistaan, niin he puolestaan ovat velvolliset auttamaan heitä maallisilla» (Room.15:27). Antakaamme omastamme rakentaaksemme Israelin maata. Siitä seurauksena saamme ottaa kaiken siunauksen, jonka voimassa saamme viedä loppuun sielujen voittamisen ja lähetystyön ja tuoda Kuninkaan takaisin. Martti Kallionpää
Sana Jerusalemista 1 • 2013 | 4–5
BOLIVIAN TAISTELU ICEJ:n nuorten aikuisten Arise-työn johtaja Jani Salokangas vieraili äskettäin Boliviassa. Seurakunnat kasvavat siellä nopeasti ja myös rakkaus Israeliin on vahvaa. Bolivia on yksi maailman köyhimmistä maista, jossa korruptio ja laittomuus rehottavat. Kolme vuotta sitten maassa elettiin vahvan toivon aikaa, kun intiaanipresidentti Evo Morales Ayma astui valtaan. Nyt maalla on uusi, radikaali perustuslaki, mutta kansa on tyytymätön ja jakautumassa kahtia. Maa, jolla on Etelä-Amerikan toiseksi suurimmat maakaasuvarat, ei tunnu pääsevän jaloilleen. Presidentin tuomat vahvat inka-epäjumalanpalvontalinjaukset eivät myöskään vie Boliviaa yhtään parempaan suuntaan. Näiden kaikkien ongelmien keskellä maassa on kuitenkin ihmisiä, jotka taistelevat tätä pimeyttä vastaan Jeesuksen sanalla ja Israelia vahvasti tukien. Evankeliset seurakunnat kasvavat nopeasti. Jo 23 % maan väestöstä kuuluu näiden seurakuntien piiriin. “Oli hämmentävää nähdä 15 000 tuhatta ihmistä polvillaan rukoilemassa Israelin puolesta kaupungissa, josta monikaan suomalainen ei ole koskaan edes kuullut”, Jani Salokangas kertoo kokemuksistaan Santa Cruzissa. Kaupungissa aloitettiin 1980-luvulla vahva ja järjestelmällinen evankelioimistyö Alberto Magnon johdolla. Työ on tuottanut paljon hedelmää. Alberto johtaa nyt 9 000 hengen seurakuntaa. Hän johtaa myös ICEJ:n Bolivian osastoa. Hän sanoo, että Jumala on antanut heille paljon kekseliäisyyttä ja luovuutta työhön hyvin vaikeiden olosuhteiden keskellä. Myös Israelin siunaaminen seurakuntana on antanut heille uudenlaisen terän taistelussa. Kuuliaisuus sanalle on muuttanut vaikeudet voitoiksi. ”Olimme mukana hanukka-juhlissa, joita seurakunnassa vietetään joka vuosi”, Salokangas kertoo. ”Koko hanukka-viikon ajan kokoonnutaan joka ilta. Jokaista iltaa leimasi vahva Jumalan sana, jonka jälkeen palvonta kuului kauaksi stadionilta. Ihmiset todella janosivat Jumalaa.” Valtava uskon ja kuuliaisuuden osoitus on seurakunnan joka perjantai keräämä uhri, joka annetaan kokonaisuudessaan ICEJ Jerusalmin työlle. “Ihmisillä ei ole paljoa, mutta he antavat paljon” Alberto kertoo. Hän on istuttanut seurakuntaansa vahvan rukouksen hengen Israelin puolesta ja ihmisten tuki Israelille on koskettavaa. Eräs nainen antoi ilolla koko kuukauden tulonsa eräässä kokouksessa Israelin työn hyväksi. Jumalan on siunannut ylenpalttisesti ICEJ:n työtä Boliviassa. ”On erityisen innostavaa nähdä Bolivian nuoria polvillaan rukoilemassa Israelin puolesta ja evankelioimassa kaduilla kokouksen jälkeen, ” Jani Salokangas kuvailee tuntojaan matkan aikana. Monet nuoret olivat jo valmiina toteuttamaan Janin suunnitelmia Israel-työssä. ”Tätä Daavidin aloitteellista uskoa meidän on istutettava myös Suomen nuoriin. Jos ei astu taisteluun, on hyvin vaikea taistella.” ICEJ / ARISE Vasemmalla Jani Salokangas ja oikealla ICEJ:n musiikkijohtaja Ray Ramirez kävivät tutustumassa Santa Cruzin viidakko maisemiin
15 000 kynttilää sytytettynä Israelin puolesta.
Jani Salokangas puhumassa 3 000 päiselle yleisölle Jumalan kuuliaisuudesta.
Alberto Magno on ICEJ:n Bolivian osaston iloinen johtaja.
Sana Jerusalemista 1 • 2013 | 6–7
LISÄTIETOJA: 020 7181 280, ICEJ@ICEJ.FI
Manlunien perhe 20-vuotias Efraim Manlun työskenteli viimeiset kaksi vuotta Delhissä kansainvälisessä puhelinpalvelukeskuksessa, jossa hän ansaitsi hieman rahaa nuorena poikamiehenä, hioi englannintaitoaan ja oppi paljon uutta muusta maailmasta. Hän tuli Israeliin vanhempiensa ja kahden sisarensa kanssa Bnei Menashe -heimon uudelleen alkaneen alijan ensimmäisessä ryhmässä. Nyt hän haluaa oppia hepreaa ja palvella Israelin puolustusvoimissa. »Rekrytoijat ovat jo haastatelleet minua, ja uskon armeijan kurin tekevän minulle hyvää», Efraim sanoi. Hänen isänsä Tsafania oli sotilaana Intian armeijassa ja taisteli seitsemän vuotta radikaalimuslimien aseellisia ryhmiä vastaan Kashmirin alueella Pakistanin-vastaisella rajalla. Viime vuodet hän toimi valokuvaajana odottaen samalla mahdollisuutta päästä muuttamaan Israeliin. Efraimin äiti Hadassa oli alaluokkien opettaja paikallisessa
kyläkoulussa Manipurin osavaltiossa. Hän sanoi olevansa valmis tekemään mitä tahansa voidakseen kasvattaa nuorimmat lapsensa aikuisiksi Israelissa. Efraimin sisarten, 15-vuotiaan Jishkan ja 12-vuotiaan Naomin, oli vaikea hyvästellä ystävänsä Intiassa, mutta he odottavat innolla saavansa uusia ystäviä Israelissa ja pääsevänsä osaksi täkäläistä nuorisokulttuuria. »Kaikki toiveemme ja unelmamme ovat nyt täällä», Efraim lisäsi. »Olen iloinen siitä, että olemme ensimmäisinä suvustamme päässeet Israeliin. Muutkin ovat kyllä tulossa.» Efraim Manlun.
Päässään kirkkaanvärinen villalakki ja kasvoillaan leveä hymy Efraim Manlun myönsi auliisti olevansa aivan sanaton. »Sydämissämme on sanoinkuvaamaton tunne, ylitsevuotava innostus, tunteiden tasolla ja hengellisesti», hän sanoi. »Yli kahdentuhannen vuoden ajan olemme odottaneet tätä hetkeä.» Tämä hetki oli Efraimin ja 52 muun koillisintialaisen Bnei Menashe -heimon jäsenen saapuminen Ben-Gurionin lentokentälle 24. joulukuuta tämän Israelin muinaisen sukukunnan uuden alija-aallon ensimmäisellä lennolla. Se merkitsi sitä, että ainakin näiden 13 perheen osalta yli 2 700 vuoden pakkosiirtolaisuus ja harhailu oli ohi. Efraim kertoi, että kaikki hänen matkatoverinsa olivat tietoisia historiallisesta merkityksestään. »Tiedämme edustavamme monien sukupolvien toiveita», hän selitti. »Juuri meillä on etuoikeus lopulta astella jälleen Israelin maaperällä.» Myös icej on saanut etuoikeuden osallistua tämän erityisen Bnei Menashe -ryhmän paluuseen rahoittamalla heidän lentojaan Israeliin. Bnei Menashe, Manassen pojat, on Koillis-Intiassa asuva kansa, joka uskoo polveutuvansa yhdestä Israelin kymmenestä kadonneesta sukukunnasta. Vuonna 732 eKr. assyrialaiset siirsivät heidän esivanhempansa nykyisen Iranin alueelle. Sieltä he matkasivat itään, silkkitietä pitkin Kiinaan, missä he vuosisatojen ajan olivat osa Kaifengin juutalaisten yhteisöä. Myöhemmin heitä vaelsi etelään ja he asettuivat lopulta Mizoramin ja Manipurin osavaltioihin, jotka sijaitsevat eristyneellä alueella Intiassa Myanmarin ja Bangladeshin välissä. Sielläkin Bnei Menashen jäsenet pitivät kiinni raamatullisista perinteistään ja identiteetistään. He pitivät sapatin ja noudattivat kosher-säännöksiä, viettivät juutalaisia juhlia ja toimittivat uhrimenoja. Israelin johtavat rabbit tunnustivat vuonna 2005 virallisesti heidän israe-
icej kustantaa alija-lentoja intiasta Bnei Menashe -heimon jäsenille
Houkholetien perhe 28-vuotias Jishai Houkhloet tuli vaimonsa Jehuditin ja kolmen pienen lapsensa (Lea, Avner ja Raziel) sekä vanhempiensa Joshin (yli 70-vuotias) ja Estherin (yli 60-vuotias) ja tädin kanssa. Intiassa Jishai oli työskennellyt vartijana. Hänen äidillään oli pieni kauppa. »Jo pienenä poikana unelmoin tänne tulemisesta ja Israelin armeijassa palvelemisesta», Jishai
lilaisen syntyperänsä. Sen ansiosta ensimmäiset 1 700 Bnei Menashea pääsi kotiin, mutta muuttoliike keskeytettiin kaksi vuotta myöhemmin. Michael Freund, Shavei Israel -järjestön johtaja, on siitä lähtien tehnyt väsymättä työtä antaakseen heille uudestaan mahdollisuuden solmia yhteyden Israeliin ja juutalaisuuden valtavirtaan. Freundin ansiosta Israelin hallitus hyväksyi äskettäin järjestelyn, jossa jäljellä olevat 7 200 Bnei Menashea palaavat kotiin noin 250 hengen ryhmissä. Ensimmäinen 274 hengen ryhmä saapuu parhaillaan viikoittaisilla lennoilla Intiasta Tashkentin kautta Israeliin. Seuraavan ryhmän muuton odotetaan alkavan maaliskuussa. Kristillinen suurlähetystö maksaa heidän lentolippunsa. »Tukemme Bnei Menashien paluulle perustuu Jumalan Israelille antamille lupauksille tuoda ’sinun siemenesi päivänkoiton ääriltä’, niin kuin voimme lukea Jesaja 43:5:stä», toiminnanjohtaja Jürgen Bühler sanoo. »Olemme innoissamme siitä, että saamme yhdessä Shavei Israel -järjestön kanssa toteuttaa tätä unelmaa näiden kallisarvoisten Siionin poikien ja tyttärien kohdalla.» Ensimmäisellä lennolla maahan saapuvia olivat toivottamassa tervetulleiksi icej:n edustajat sekä satakunta
kertoi. »Unelman toteutumisen viivästyessä perustin perheen enkä todennäköisesti voi mennä armeijaan. Olemme kuitenkin nyt tulleet, ja eräänä päivänä poikani palvelee Israelin armeijassa.» Hän puhui myös heidän hengellisestä kaipuustaan. »Haluamme opiskella tooraa ja tehdä lain vaatimat mitsvat, hyvät teot». Jishailla on jo veli ja sisar Israelissa. He asuvat Kirjat Arban yhteisössä lähellä Hebronia. Jishain
jo useita vuosia Israelissa asuneen Bnei Menashe -yhteisön jäsentä. Tuloaulassa kärsimättömästi odottavien sukulaisten ja ystävien joukko heijasti Israelin yhteiskunnan monimuotoisuutta. Tulojuhlassa eräs Bnei Menashe -mies oli mukana prässätyssä upseerin univormussa, kun taas toisella oli Breslovin hassidi-lahkolle tunnusomaiset poskikiehkurat ja valkoiset vaatteet. Monet halasivat toisiaan kyynelsilmin, kun veljet ja sisaret, tädit, sedät ja enot, veljen- ja sisarenpojat ja -tyttäret tapasivat jälleen toisensa. Tsvi Khante saapui Israeliin melkein 13 vuotta sitten yhtenä ensimmäisistä Bnei Menashen edustajana. Hän selitti, että vanha yhteisö voi nyt auttaa uusia tulokkaita sopeutumaan Israeliin paljon helpommin kuin he sopeutuivat. Ensimmäiset tulijat ovat jo todistaneet Israelin väestölle, että Bnei Menasheilla on tiiviit perheet ja hyvä työmoraali ja että heistä tulee myös isänmaallisia kansalaisia. »Tässä on kysymys paluusta maahamme, kansamme pariin ja tooramme äärelle», vakuutti Tsvi, joka koordinoi Shavei Israelin yrityksiä tuoda Bnei Menashet Israeliin. »Sen ansiosta me myös lähestymme Israelin pelastusta.» »Tämä on yksi niistä hetkistä, jolloin todella näkee kuinka Jumala toimii historiassa», Michael Freund tote-
perhe taas sijoitetaan todennäköisesti Galileaan. »Minne meidät sitten lähetetäänkin, olemme tyytyväisiä. On todella upeaa olla täällä.» Niin kuin kaikki muutkin Israeliin saapuvat Bnei Menashe -perheet, Jishai sanoi, että hänen perheensä halusi aivan ensiksi käydä Länsimuurilla. »Kun saamme siellä itkeä ja rukoilla, olemme todella päässeet perille.»
si. »Pitkästä pakkosiirtolaisuudestaan ja harhailustaan huolimatta Bnei Menashe ei koskaan kadottanut tietoisuuttaan siitä, keitä he ovat tai mistä he tulivat tai minne he jonain päivänä unelmoivat palaavansa.» »Tällä kehityskululla on valtava historiallinen merkitys. Jumala kokoaa Israelin lapset maan kaukaisimmista paikoista. Kukaan ei voi sitä kieltää.» »Toinen asia, jota emme voi ohittaa, on se että juutalaiset ja kristityt yhdistävät voimansa saadakseen tämän aikaan, aivan niin kuten heprealaiset profeetat ennustivat», Freund lisäsi. »Sekin on ihme. Arvostamme syvästi Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön ja muiden kristittyjen ystäviemme apua.» David Parsons
Viime vuosikymmeninä icej on auttanut noin 115 000 juutalaista tulemaan kotiin Israeliin. Tule mukaan auttamaan vielä useampia juutalaisia kotiin. Voit osoittaa lahjoituksesi icej:n exodustyöhön käyttämällä viitettä 9800 03004.
Sana Jerusalemista 1 • 2013 | 8–9
Marraskuun lopulla Israelin johtajat antoivat maan puolustusvoimille määräyksen ryhtyä päättäväisiin toimiin, jotta jatkuvat raketti- ja kranaatti-iskut Gazasta Etelä-Israeliin loppuisivat. Ennen tätä Puolustuspilari-nimistä operaatiota Hamas ja muut Gazan ääri-islamistiset aseelliset ryhmät olivat kuukauden aikana kolme kertaa kiihdyttäneet ohjustultaan Negevin alueelle. Aluksi oli vaikea arvioida, mihin yhteenotto johtaisi. Israelin ilmavoimat iski useita Hamasin johtavia sotilaskomentajia vastaan Gazassa ja tuhosi terroristiryhmän raketteja, maanalaisia rakettien laukaisupaikkoja ja aseidenvalmistuspaikkoja. Silti Israeliin ammuttiin edelleen satoja raketteja, useilla tähdättiin Tel Aviviin ja jopa Jerusalemiin. Israelilaisia kehotettiin varautumaan pitkään konfliktiin ja armeijan maajoukot valmistautuivat menemään Gazaan, jos rakettitulitus ei olisi loppunut eikä tulitaukoa olisi solmittu. Rakettiuhan seurauksena yli miljoonan etelässä asuvan siviilin piti jatkuvasti ahtautua pommisuojiin, koulut suljettiin koko alueella ja lukuisat perheet pakenivat pohjoiseen. icej käytti Israel kriisissä -rahaston varoja ihmisten auttamiseen yhteisöissä, joihin tilanne vaikutti eniten. icej:n tukema yhdeksän vapaaehtoisen avustusryhmä meni vuorokauden sisällä paikalle jakamaan ruokaa, vaatteita, ensiapupakkauksia, huo-
pia, hygieniatarvikkeita ja suojaa vihollisuuksista kärsiville. Ryhmämme oli ensimmäisenä paikalla antamassa humanitaarista apua perheille siinä Kirjat Malachin rakennuksessa ja naapurustossa, jossa kolme israelilaista kuoli Kassam-raketin osuttua heidän taloonsa. Ruokaa ja muita avustustarvikkeita jaettiin pommisuojissa ja kodeissa, pääasiassa vanhuksille ja köyhille perheille. Eräällä alueella uskonnollinen nainen tuli kiittämään icej:n ryhmää. »Katselin teitä ikkunastani ja olin innoissani siitä, että ihmiset tulivat tukemaan meitä. Tulin uteliaaksi, siksi tulin tänne alas. Kiitos todella paljon, kun tulitte. Meille merkitsee paljon, että ihmiset ulkomailla ajattelevat meitä ja ymmärtävät, mitä joudumme kokemaan. Tiedän, että monet kristityt ovat ystäviämme, ja olen siitä kiitollinen», hän sanoi hymyillen ja halasi vapaaehtoistyöntekijöitämme monta kertaa. Sadat perheet saivat avustustarvikkeita. Kymmeniä ikäihmisiä sekä perheitä, joissa oli pieniä lapsia, kuljetettiin turvaan pohjoiseen. Lapsille jaettiin leluja, pelejä, askartelutarvikkeita, kirjoja ja makeisia sairaaloissa ja yleisissä pommisuojissa. Kaikki tehtiin yhteistyössä Israelin sosiaalihuollon ja muiden paikallisviranomaisten kanssa. icej ja sen
kanssa yhteistyötä tekevät hyväntekeväisyysjärjestöt järjestivät neljän linjaautollisen ikäihmisiä, joukossa monia holokaustin kokeneita, evakuoinnin etelästä väliaikaismajoitukseen Nataniaan ja Haifaan. icej:n avustustyöstä kerrottiin Israelin tiedotusvälineissä. Sana »ihme» mainittiin uutisissa useita kertoja. Jumalan käsi oli kansansa yllä hyvin erityisellä tavalla. Yksi ihme tapahtui Asdodissa, jossa raketti putosi kerrostalon parvekkeelle. Raketti ei räjähtänyt ja se saatiin purettua niin, ettei kukaan loukkaantunut eikä talo vaurioitunut. »Haluan tämän loppuvan. Näin on hyvin vaikea elää», sanoi neljän lapsen äiti Asdodista. »Vanhimmalla tyttärelläni on paha trauma raketeista. Hän on kauhusta kankea aina hälytyssireenin soidessa.» Hän oli niin ahdistunut, että hänen oli vaikea hengittää. Hän kertoi saamiensa piirustustarvikkeiden olleen suureksi avuksi, sillä ne antoivat lapsille tekemistä noina levottomina aikoina.
icej jakoi lapsille mm. piirustustarvikkeita.
Druusit ovat yksi Israelin vähemmistöistä. He tarjosivat apuaan Etelä-Israelin juutalaisperheille, jotka tarvitsivat suojaa Gazasta ammutuilta raketeilta. Äskettäisen Israelin ja Hamasin välisen rakettisodan aikana monet lähellä Gazan rajaa asuvat israelilaisperheet väsyivät ahtautumaan jatkuvasti pommisuojiin ja pakenivat turvaan pohjoiseen. Jotkut yöpyivät sukulaisten luona tai majoittuivat hotelleissa. Monilla köyhillä perheillä ei kuitenkaan ollut näitä mahdollisuuksia. Valtion virkamiehet ja yksityiset hyväntekeväisyysjärjestöt tarjosivat heille tilapäistä huojennusta järjestämällä esimerkiksi lapsille päiväretkiä Jerusalemin eläintarhaan. Yksi yllättävä avun lähde oli Galilean druusiyhteisöjen tarjoama apu. Toisen Libanonin sodan aikana vuonna 2006, kun Hizbollah pommitti Libanonista Israelin pohjoisosia, Etelä-Israelin asukkaat avasivat kotinsa sodasta kärsiville Pohjois-Israelin perheille, joista monet olivat druuseja. Nyt oli aika maksaa takaisin tuota kiitollisuudenvelkaa. Druusien kunnallisjärjestön puheenjohtaja Mofied Amar muisti saamansa avun ja tarjosi suojapaikkaa hätää kärsiville juutalaisperheille. Amar koki, että nyt oli tullut mahdollisuus palkita ystävällisyys. »Druuseina pidimme tärkeänä sitä, että ottaisimme etelästä vastaan juutalaisperheitä, jotka ovat avun tarpeessa», hän selitti. Amar ja muut druusijohtajat ottivat yhteyttä Asdodin kaupunkiin ja tarjosivat apua köyhille perheille, joilla ei ole turvahuoneita. »Otin yhteyttä Asdodin pormestariin ja kerroin halustamme ottaa vastaan kolmeksi päiväksi jopa kaksi linja-autollista lapsiperheitä», Amar kertoi Jerusalem Post -lehden kristillisen painoksen toimittajalle. »Yhdessä muiden järjestömme jäsenten ja yhteisömme vapaaehtoisten kanssa valmistimme heille ohjelmaa.» Vain 37 kilometrin päässä Gazasta sijaitseva Asdod oli jatkuvassa hälytystilassa Operaatio Puolustuspilarin aikana. Koulut ja liikkeet olivat kiinni ja kotoa lähteminen ruokaos-
toksille oli äärimmäisen vaarallista. Paikalliset sosiaalityöntekijät valitsivat 23 perhettä, yhteensä 77 henkeä, jotka vietiin linja-autoilla Galileaan. Yhden perheen äiti on Sharon, joka asuu puolisonsa ja heidän kolmen lapsensa kanssa pienessä huoneistossa. Talossa ei ole pommisuojia tai turvahuoneita, joten ensimmäisen hälytyssireenin soidessa marraskuussa he juoksivat talon pohjakerroksen rappukäytävään. »Kolmivuotias tyttäreni joutui aina paniikkiin kuullessaan sireenin tai jonkin samantapaisen äänen», Sharon kertoi. »Hän ei vieläkään suostu olemaan missään yksin, ei edes omassa huoneessaan vaikka olisin keittiössä.» Perheen 9-vuotias poika alkoi kastella öisin. Hän siirsi patjansa olohuoneeseen, jotta olisi lähempänä rappukäytävää. Perheelle oli helpotus päästä Galileaan. »Emme ole koskaan kokeneet niin upeaa vieraanvaraisuutta», Sharon totesi isännistään Peqi’inin druusikylässä. »Kasvoin pohjoisessa ja tiesin maamme druuseista, mutta minulla ei ollut koskaan ollut mahdollisuutta tutustua heihin. En odottanut heiltä näin paljon rakkautta ja huolenpitoa. Se oli uskomatonta!» Ryhmässä oli sekä ortodoksijuutalaisia että ei-uskonnollisia juutalaisia Asdodin eri kaupunginosista. Normaalioloissa he eivät todennäköisesti olisi koskaan tekemisissä toistensa kanssa, mutta nyt he nauttivat toistensa seurasta. Peqi’inin ja ympäröivien kylien asukkaat valmistautuivat etukäteen ottamaan vastaan ahdinkoon joutuneet vieraansa. Kaikkia tervehdittiin ruusulla ja heidät vietiin ravintoloihin, jotka tarjosivat jopa kosher-ruokaa. Sitten heidät vietiin mukavaan hotelliin, jossa he saivat nukkua yönsä rauhassa ilman hälytyksiä. Galilean-vierailunsa aikana asdodilaisperheet tutustuivat alueeseen, rentoutuivat oliivitarhoissa, vierailivat kansallispuistoissa ja saattoivat
rauhoittua muutaman päivän ajan. Peqi’inissä Sharonin pojasta tuli hyvin itsenäinen ja hän uskalsi lähteä äitinsä viereltä leikkimään paikallisten druusilasten kanssa. Sharon oli ällistynyt. »Täällä on niin kaunista ja rauhallista», hän sanoi. »Lapseni eivät ole ennen nähneet tätä osaa Israelista, enkä olisi ehkä koskaan pystynyt tuomaan heitä tänne. Tämä oli kuin unta.» »Olisimme ottaneet vastaan toisenkin ryhmän, jos siihen olisi ollut tarvetta», Amar sanoi. »Mutta toivomme, että vastaisuudessa voimme järjestää tällaista rauhallisissa oloissa.» Amar pystyi kattamaan perheiden majoituksen, ruokailujen ja ohjelman kustannukset hyväntekeväisyysjärjestönsä Salach Falachin kautta ja icej:n lahjoituksen ansiosta. Israelin druusit ovat isänmaallisia kansalaisia ja käyvät armeijan, mikä tarkoitti sitä, että Operaatio Puolustuspilarin alettua monet heidän nuorista miehistään kutsuttiin reservipalvelukseen. Niinpä samaan aikaan kun Israelin armeijan druusisotilaat odottivat Gazan rajalla maahyökkäystä, jota ei sitten tullutkaan, heidän perheensä pitivät vierainaan juutalaisia Asdodista, jotka tarvisivat suojaa Hamasin rakettitulelta. Estera Wieja Peqi’inin druusikylän johtaja Mofied Amar (oikealla) toivottaa ruusujen kera juutalaisperheet Asdodista tervetulleiksi. Kuva: Salach Falach.
Sana Jerusalemista 1 • 2013 | 10–11
Muusikot ilahduttivat Juliaa (keskellä) ja hänen vanhempiaan pitämällä heille yksityiskonsertin.
Annan ja Jevgenin olohuoneen seinät ovat täynnä kehystettyjä valokuvia. Niissä kaikissa on sama kaunis nainen. Huomioni kiinnittyi lähinnä ikkunaa olevaan mustavalkoiseen kuvaan, jossa nainen istuu kirjoituskoneen ääressä. Hän näyttää onnelliselta ja tyytyväiseltä ja kirjoituskone saa hänet näyttämään vaikutusvaltaiselta. Auringonvalo heijastuu kuvaa peittävästä puhtaasta lasista saaden naisen silmät sädehtimään. Aivan ikkunan alla on liikuntarajoitteiselle ja fyysisesti heikolle henkilölle tarkoitettu pyörätuoli ja erikoisvalmisteinen sänky. Ne kuuluvat Julialle, kuvissa olevalle viehättävälle naiselle, Annan ja Jevgenin tyttärelle. Julia varttui perheensä kanssa Moskovassa. Kokemastaan juutalaisvastaisuudesta huolimatta hän menestyi. Opiskeltuaan maan parhaissa kouluissa hän työskenteli toimittajana eräässä Moskovan huomattavimmista sanomalehdistä. Hänet määrättiin kirjeenvaihtajaksi parlamenttiin eikä hän pelännyt raportoida vaikeistakaan aiheista. Maailma oli hänelle avoinna, kunnes koitti päivä, josta hänen vanhempansa puhuvat edelleen kyyneleet silmissä. Anna ja Jevgeni kertovat tyttärensä tarinaa tuska sydämessään. He ovat molemmat tietokoneinsinöörejä. Heidän elämänsä muuttui dramaattisesti vuonna 1994, kun Julia sai ensimmäisen epileptisen kohtauksensa 30-vuotiaana.
Julia ei ollut varma, mikä oli aiheuttanut kohtauksen ja hän uskoi elämänsä lääkärien käsiin. Nämä tekivät nopeasti päätöksen tehdä hänelle aivoleikkauksen. Julian tila heikkeni ja neljä vuotta myöhemmin, käytyään kolmessa leikkauksessa Yhdysvalloissa, hän päätti tulla Israeliin. Hän muutti Israeliin vuonna 1998 ja haki apua lääketieteen asiantuntijoilta. Hänen Moskovassa saamansa ensimmäinen diagnoosi oli väärä. Nyt hän taisteli hengestään. Julialle tehtiin taas leikkaus, jossa yritettiin korjata aivoille aiemmin tehtyä vahinkoa, mutta hän ei herännyt nukutuksesta noin kuukauteen. Harvat uskoivat hänen jäävän henkiin. Siinä vaiheessa Jumala järjesti tälle huolesta suunniltaan olevalle perheelle tapaamisen. Vanhemmat tulivat joka päivä sairaalaan hoitamaan haurasta tytärtään ja eräänä päivänä Corrie van Maanen icej:n kotisairaanhoidosta sattui olemaan samassa sairaalassa. Corrie ja Anna kohtasivat käytävällä. Jokin sai Annan kysymään Corrielta: »Voitko auttaa meitä?» Empimättä Corrie vastasi: »Ken! Kyllä.» Vaikka siitä on kulunut jo lähes kymmenen vuotta, Anna ja Julia muistavat selvästi Corrien yhden sanan vastauksen. Julian tultua kotiin pitkän sairaalassaolon jälkeen icej:n kotisairaanhoitotiimi alkoi auttaa häntä. Hän oli nyt täysin riippuvainen toisista ihmi-
sistä, mikä oli usein turhauttavaa hänelle ja ylivoimaisen raskasta Annalle ja Jevgenille. Corrie ja muut alkoivat käydä säännöllisesti auttamassa Juliaa käymään suihkussa ja säilyttämään liikuntakykynsä. icej:n Suomen osaston uskollisen avun ansiosta Julialle on voitu hankkia erikoisesti hänen tarpeitaan vastaavat tuoli ja sänky. Näin kristillinen suurlähetystö on tuonut lohtua koko perheelle. Monet rukoilevat heidän puolestaan. Corrie järjestää heille aika ajoin myös yllätyksiä. Juutalaisen kalenterin uutena vuotena he saivat kotiinsa konsertin, kun Corrien huilunsoiton opettaja Esther ja hänen sellistiystävänsä Julia olivat kysyneet Corrielta, voisivatko he siunata tätä perhettä musiikillaan. Niinpä he pitivät perheen kotona konsertin vain Annalle, Jevgenille ja Julialle. Lahjakkaat muusikot panivat esitykseen koko sydämensä ja saivat herätettyä uudelleen perheen rakkauden taiteeseen, kauneudenkaipuun ja ennen kaikkea heidän omanarvontunteensa, uskon siihen, että he ansaitsevat sen, että joku antaa heille aikaansa ja lahjojaan. Estera Wieja
icej:n kotisairaanhoitotyötä tehdään lahjoitusvaroin. Jos haluat antaa lahjasi tähän työhön, käytä viitettä 9800 02115.
suuren kuninkaan kaupunki Lauantaina 9.2. Parkanon Ev.lut. seurakuntatalossa, Kirkkopolku 3 Klo 16.00 Musiikkitilaisuus Klo 18.00 Israel-juhla Mukana icej:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola, • viulisti Serguei Popov •, ballerinat Helena ja Elisabeth Popov sekä kirkkoherra Liisa Myyryläinen Parkanon seurakunnasta.
mukana
Israelin Suomen suurlähettiläs Dan Ashbel, ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola, Usko Katto ja Marco Roth.
musiikki
Serguei Popovin taiteilijaperhe sekä Jofiel.
väliajalla kahvit
vapaa pääsy
tervetuloa
Järjestäjinä icej Suomen osasto ja Parkanon vapaa- ja helluntaisrk ja luterilainen srk
Järj. ICEJ Suomen osasto ja Helluntaiseurakunta
Gaalassa kerätään lahja sosiaaliseen työhön Israelissa.
Vihasta
rakkauteen
Ugandalainen pastori Umar Mulinde on joutunut maksamaan kovan hinnan uskostaan ja kutsumuksestaan julistaa evankeliumia. Hänen elämänsä kertoo rohkeudesta, kestävyydestä ja luottamuksesta Jeesukseen.
Jouluaattona vuonna 2011 Umar Mulinde oli tulossa seurakunnastaan, kun hän kuuli pimeällä kujalla jonkun huutavan nimeään. Hän kääntyi äänen suuntaan luullen ensin jonkun tarvitsevan apua, mutta aavisti pahaa. Seuraavaksi hän tunsi viiltävän kivun, kun voimakas happo poltti hänen kasvojaan. Hetken kuluttua toinen hyökkääjä heitti happoa myös hänen selkäänsä. Hän oli joutunut äärimuslimien hyökkäyksen kohteeksi. Häntä on yli vuoden ajan hoidettu Israelissa vakavien palovammojen hoitoon erikoistuneessa Sheban sairaalassa Tel Avivissa. Sairaala otti hänet hoitoon ilman korvausta. Lisäksi icej ja monet kristilliset järjestöt ovat tukeneet häntä ja hänen perhettään.
Muslimista Jeesuksen julistajaksi Pastori Mulinde on syntynyt muslimiperheeseen. Hänen isoisänsä oli imaami ja myös hänen isänsä on tunnettu muslimijohtaja. Umar Mulinde sen si-
jaan on nyt evankelista ja kasvavan seurakunnan pastori, monet seurakuntalaisista ovat kristityiksi kääntyneitä entisiä muslimeja. Kristinuskoon Mulinde tutustui 19-vuotiaana, kun hän tapasi kristittyjä, jotka kertoivat hänelle Raamatusta ja Jeesuksesta. Alkuun hän salasi kiinnostuksensa, koska tiesi kristityksi kääntymisen voivan olla jopa hengenvaarallista. Sitten hän alkoi nähdä toistuvaa unta: »Käteni ja jalkani olivat sidotut. Paloin tulessa ja huusin. Oikealla puolellani seisoi mies, joka kasvot loistaen sanoi minulle: Islam tuo sinut tähän kidutuksenpaikkaan. Käänny kristityksi ja sinä selviät.» Sama uni toistui monena yönä. Kun hän viimein rukoili Jeesuksen nimessä, että uni ei toistuisi, hän sai nukkua rauhassa. Se ratkaisi asian; hän meni seurakuntaan ja antoi elämänsä Jeesukselle kokonaan. Sen seurauksena perhe hylkäsi hänet ja julisti hänet kuolleeksi ja vaino alkoi. Umar meni raamattukouluun ja hänestä tuli pastori.
Viha vaihtui rakkauteen Umar kertoo, kuinka hän muslimina vihasi kaikkea mikä liittyi Israeliin ja juutalaisiin. Kampalassa hän tapasi joukon kristittyjä, jotka rukoilivat Israelin puolesta joka päivä ja se herätti Mulinden kysymykset. »Myös Raamatusta ymmärsin, että jos haluan rakastaa Jumalaa, minun on rakastettava myös hänen kansaansa. Aloin tutusta Israeliin liittyviin asioihin.» »Muslimina elin hyvin lainalaisesti. En tehnyt asioita rakkaudesta vaan Allahin pelosta. Minulla ei ollut sisäistä rauhaa. En tehnyt asioita siksi, että halusin, vaan koska minua käskettiin tekemään niitä. Tein kaiken tarkalleen niin kuin minulle oli opetettu. Muslimina ajattelin, että toisuskoisia sai vaikka tappaa, mutta nyt minua motivoi Jumalan rakkaus ja myös rakkaus Israeliin.» Vuonna 2008 hän kävi ensimmäisen kerran Israelissa ja matkusti sinne Egyptin kautta. Hän hämmästyi, kun häntä kuljettaneessa autossa
oli juutalainen opas ja arabikuljettaja, jotka työskentelivät yhdessä. »En tiennyt, että juutalaiset antoivat arabien asua maassa ja tehdä työtä. Olin luullut, että juutalaiset vainoavat arabeja.» Hän näki omin silmin, että Israel on demokraattinen maa ja siellä on rauhallista. Hän alkoi opiskella Israeliin liittyviä asioita ja opettaa Israelin merkityksestä. Hän järjesti myös pastoreille matkoja Israeliin. Nyt hän on asunut Israelissa jo yli vuoden, mutta valitettavasti siksi, että hän on joutunut läpikäymään lukuisia leikkauksia ja hoitoja, kun israelilais-
lääkärit ovat vähitellen hoitaneet hänen happohyökkäyksessä pahoin palaneita kasvojaan. Vuosi sitten jouluna tapahtunut hyökkäys katkaisi toistaiseksi hänen työnsä pastorina, mutta ei suinkaan sammuttanut hänen uskoaan tai intoaan puhua Israelin puolesta. Nyt hän on voinut todistaa Jeesuksesta toisella tavalla ja sanoma on saavuttanut ihmisiä ympäri maailmaa eri medioiden kautta. Hän oli puhumassa myös viime syksynä lehtimajanjuhlilla Jerusalemissa. Maaliskuussa icej:n Suomen osastolla on kunnia pitää häntä vieraanaan.
Umar joutuu käyttämään erikoisnaamiota, joka auttaa paranemista.
Ugandalainen pastori Umar Mulinde Israelista vierailee seuraavilla paikkakunnilla La 2.3. Su 3.3. Su 3.3. Ma 4.3. Ti 5.3. Ke 6.3. To 7.3. La 9.3. Su 10.3. Su 10.3.
Lohja Nummela Hämeenlinna Tampere Seinäjoki Karstula Jyväskylä Kouvola Kotka Helsinki
klo 18.30 klo 11.00 klo 18.00 klo 18.30 klo 19.00 klo 18.00 klo 18.30 klo 18.00 klo 11.00 klo 17.00
Vivamo, Vivamontie 2 Kotikirkko, Hannankatu 7 Vapaaseurakunta, Sibeliuksenkatu 17 Baptistiseurakunta, Kissanmaankatu 19 Vapaaseurakunta, Kauppakatu 13 Helluntaiseurakunta, Soinintie 116 A Halssilan kirkko, Kärpänkuja 5 Seurakuntakeskuksen Maria Sali, Savonkatu 40 Helluntaiseurakunta, Kaivokatu 10 Vanha kirkko, Lönnrotinkatu 6
Tilaisuuksissa mukana John Remes ja tulkkina Kristina Koskela.
Umar vaimonsa Evelynin ja kahden nuorimman poikansa kanssa.
Sana Jerusalemista 1 • 2013 | 14–15
Siunattuja ovat ne, jotka siun
pastori naim khouryn julistusty Betlehemin ensimmäisen baptistiseurakunnan pastori Khoury syntyi Jerusalemin Vanhassakaupungissa kymmenestä lapsesta nuorimpana. Hänen isoisänsä oli kreikkalaisortodoksinen pappi, ja jotkut sedistä, enoista ja serkuista ovat kreikkalaisortodoksipappeja. Naim Khoury oli seitsemäntoistavuotias, kun hän kohtasi Jeesuksen henkilökohtaisesti rukouskokouksessa. ”Kuulin evankeliumin ensimmäistä kertaa 47 vuotta sitten. Tuona iltana Pyhän Hengen voima täytti minut. Iloisena ja innostuneena kävelin kotiin ja aloin kertoa siitä perheelleni”, hän kertoo.
Vainoa alusta alkaen
Rakkaus Israeliin
Perhe reagoi torjuvasti. Jo nuorena Khoury joutui kokemaan, millaista on tulla vainotuksi uskon tähden. Hänen täytyi taistella ongelmien ja vaikeuksien kanssa. Jumalan armosta hän piti kuitenkin lujasti kiinni uskostaan. »Pyhä Henki opetti minua kiinnittämään katseeni Jeesukseen ja ajattelemaan Jeesusta. Herra opetti minua rukoilemaan. Aloin rukoilla perheeni pelastumisen puolesta.»
»Palestiinalaisena ja uudestisyntyneenä kristittynä minulle opetettiin, että vain Uusi testamentti on Jumalan sanaa, ei Vanha testamentti. Sitä pidetään juutalaisena kirjana, jonka kanssa meillä ei ole mitään tekemistä. Mutta Pyhä Henki näytti minulle, että myös Vanha testamentti on Raamattua. Mitä enemmän luin sitä, sitä enemmän Jumala antoi minulle erityistä rakkautta juutalaista kansaa kohtaan.» Khoury tajusi, että Jumalan liitto Abrahamin kanssa on iankaikkinen. »Kukaan ei voi muuttaa sitä, kukaan ei voi purkaa sitä, kukaan ei voi korvata sitä. Jumalan sanassa ei ole korvausteologiaa!»
Rukouksen voima »Rukoiltuani ja koettuani vainoa seitsemän vuotta äitini tuli tuntemaan Herran. Aloimme yhdessä rukoilla muun perheemme puolesta. Herra kosketti jokaisen sydäntä vuorollaan, ja yksi toisensa jälkeen otti Herran Jeesuksen Kristuksen vastaan Vapahtajanaan. Jumalalle kunnia!» »Rukouksiimme vastataan Jumalan aikataulun mukaan», Khoury toteaa. »Luotin siihen, että jonain päivänä Jumala koskettaisi vanhimman veljeni sydäntä. Rukoilin joka päivä 27 vuoden ajan veljeni puolesta. Sitten hän otti Jeesuksen vastaan Herranaan ja alkoi todistaa hänestä.» Siihen aikaan Khouryn veli asui Öljymäellä, missä asuu paljon muslimeja. Kaksitoista vuotta sitten hänen musliminaapurinsa hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja tappoivat hänet. »Veljeni on nyt paremmassa paikassa: hän on Jeesuksen luona Taivaassa. Tapaamme hänet pian, koska Herra tulee takaisin. Meidän täytyy rukoilla sukulaistemme pelastumisen puolesta», Khoury rohkaisee. »Uskolla kaikki on mahdollista.»
Siunattu on se, joka siunaa Israelia Pastori Khoury ja hänen vaimonsa Elvira tulivat Betlehemiin 35 vuotta sitten julistamaan Jumalan sanaa. »Silloin joku sanoi minulle: Se on mahdotonta! Nyt voin sanoa: Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle!» »Jumala paljasti minulle: Jos siunaat kansaani Israelia, minä siunaan sinua ja julistustyötäsi. Ja minua siunataan jatkuvasti! Vuosi vuodelta yhä useammat ihmiset tulevat tuntemaan Jeesuksen. Rukoilkaa kanssamme, että tämä jatkuisi. Kun rukoilette juutalaisen kansan puolesta, älkää unohtako rukoilla myös arabien puolesta, hekin tarvitsevat Jeesusta!» Hänen palava uskonsa ja päättäväisyytensä julistaa Jumalan sanaa omalle kansalleen ja osoittaa rakkautta juutalaista kansaa kohtaan on usein saattanut pastori Khouryn vaarallisiin tilanteisiin.
»Kirkkoomme Betlehemissä on tehty 14 pommi-iskua, ja viisi vuotta sitten käsivarteeni ammuttiin neljä luotia. He halusivat ajaa minut tieheni, mutta olen yhä täällä, koska Jumala tahtoo meidän julistavan evankeliumia ja kertovan ihmisille Jeesuksesta.» »Rukoilen joka päivä: Herra Jeesus, anna minulle sinun mielesi, jotta voin elää sinulle, palvella sinua, kestää vainoa, jotta pysyn lujana Pyhän Hengen voimassa ja näen ihmisten ottavan Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanaan.»
Työ kasvaa Vaikeista olosuhteista huolimatta pastori Khoury ja hänen perheensä ovat perustaneet seitsemän seurakuntaa ja hengellistä järjestöä Betlehemistä käsin. »Nyt seurakunnassamme on 300 jäsentä, ja se on maan suurin palestiinalainen seurakunta. Koska täällä on 65 prosentin työttömyys, seurakunnassa on paljon avustustoimintaa.
aavat Israelia
ö betlehemissä
Messiaaninen seurakunta kiittää Tervehdys Jeshuan ihanassa nimessä
Naim Khoury on suosittu puhuja lehtimajanjuhlilla.
Meillä on leikkikenttä lapsille, ohjelmia lapsille ja nuorille ja kuljetus jumalanpalveluksiimme, rukouskokouksiin ja raamattupiireihin. Eri syistä ja kaupunkimme kristittyjen toisinaan vaikeasta tilanteesta johtuen meidän on otettava kyytiin noin 85 prosenttia seurakuntamme jäsenistä. Meidän täytyy vuokrata autoja tätä varten, ja se on kallista», Khoury kertoo. »Säästääksemme rahaa haluaisimme ostaa seurakunnalle linja-auton, Jeesus-bussin, jolla voimme viedä esimerkiksi pojat ja tytöt kirkon lastenohjelmaan. Tämän vuoden kesäleirillä 70 lasta ja murrosikäistä otti Jeesuksen vastaan Vapahtajanaan. Linja-auton ostamiseen tarvitsemme 68 000 €. Auttakaa meitä toteuttamaan tämä unelma!».
Haluaisimme kiittää teitä avokätisestä lahjastanne seurakunnallemme. Käytimme rahat tuolien ostamiseen kokouksiamme varten. Arvostamme hyvin paljon tukeanne ja rakkauttanne meitä kohtaan. Haluaisimme kertoa teille myös tuoreita kuulumisia ja vastauksen moniin rukouksiin. Vuosien ajan olimme rukoilleet, että saisimme suuremman kokoontumispaikan ja noin kaksi kuukautta sitten saatoimme allekirjoittaa vuokrasopimuksen tiloista, joissa kokoonnumme nyt sapatteina ja viikollakin. Yli puoli vuotta sitten olimme lopettaneet kokoontumiset kotonamme ja tänä väliaikana kokoonnuimme luolassa Laupiaan samarialaisen majatalo -museossa. Tila kävi meille pieneksi ja kun talvikin lähestyi (meillä ei ollut sopivia tiloja pyhäkoululle), oli välttämätöntä löytää kunnollinen kokoontumispaikka. Uskomme Herran johdattaneen meidät hyvin sopiviin tiloihin Mishor Adumimissa, läheisellä teollisuusalueella, ja vuokranantajan luo, joka on hyvin myötämielinen meille – vain Jumala voi tehdä tällaista! Otamme suuren uskon askeleen, sillä tulomme ovat paljon pienemmät kuin vuokra. Olemme voineet teidän avullanne kunnostaa tiloja (sisustaa, tehdä pieniä muutoksia ja korjauksia, ostaa tuoleja yms.) ja olemme hyvin iloisia siitä, että voimme seitsemän vuoden jälkeen kokoontua ”omassa” pyhäkössämme. Ylistys Herralle! Rukoilettehan, että Hänen kirkkautensa pilvi peittäisi jatkossakin meidät ja kaiken, mitä teemme. Kiitos vielä kerran rakkaudellisesta tuestanne ja rukouksistanne. Ma’ale Adumimin seurakunnan puolesta Avraham Ben-Hod Seurakunta kokoontui aiemmin luolassa.
Birte Scholz
Vaikeuksista ja vainosta huolimatta pastori Naim Khouryn työ on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Voit tukea tätä työtä käyttämällä arabikristittyjen viitenumeroa 9800 02092.
Sana Jerusalemista 1 • 2013 | 16–17
icej:n työ laajenee eri puolilla maailmaa Uusia uria Länsi-Afrikassa Yksi Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön tärkeimmistä tehtävistä eri puolilla maailmaa on toimia sillanrakentajana paikallisseurakuntien ja Israelin välillä. Tätä icej tekee kansallisten osastojensa kautta. Marraskuun alkupuolella icej:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola vihki Sierra Leonen pääkaupungissa Freetownissa icej:n uuden osaston ja tutki mahdollisuuksia laajentaa työtä muihin Länsi-Afrikan maihin. Arabimaiden painostuksesta Sierra Leone katkaisi diplomaattisuhteet Israeliin vuonna 1973 ja solmi suhteet uudelleen vasta vuonna 1992. Seuraavana vuonna maassa syttyi tuhoisa sisällissota, jota kesti 11 vuotta. Elämän palauduttua normaaliksi Sierra Leonen kristillinen yhteisö on rukoillut hartaasti läheisempiä suhteita Israeliin. Monet paikallisten seurakuntien johtajat olivat innoissaan voidessaan osallistua maansa icej:n osaston avajaisiin. Paikalla oli edustajia 40 kristillisestä järjestöstä eri puolilta maata.
Tilaisuus alkoi Sierra Leonen entisen varapresidentin ja entisen poliisiylijohtajan johtamalla katumusrukouksella, jossa pyydettiin anteeksi suhteiden katkaisemista Israeliin 1970-luvulla. Juha Ketola nimitti pastori Joseph Francis Williamsin osaston johtajaksi. Williams on hyvin tunnettu seurakunnallisissa piireissä eri puolilla Länsi-Afrikkaa pastorina ja kiertävänä julistajana. Hän kertoi olevansa vakuuttunut siitä, että icej:n osasto Sierra Leonessa vahvistaa paikallisia seurakuntia. Hän nimitti 24 seurakuntien johtajan ryhmän auttamaan työn järjestämisessä maassa. »Olemme jo vuosien ajan toivoneet koko sydämestämme, että Jumala korjaisi Sierra Leonen ja Israelin väliin revenneen kuilun», pastori Williams totesi. »Rukousten vaikutuksesta Jumala on avannut icej:lle oven tulla tänne perustamaan osastoa. Uskon, että Jumala on tässä mukana. Olemme tehneet parannuksen ja haluamme kertoa Israelille olevamme pahoillamme.» Juha Ketola piti myös raamattuopetussarjan Israelista yli sadalle pastorille ja järjestön johtajalle.
Elämää Sierra Leonen pääkaupungissa Freetownissa.
icej:n Meksikon osasto sai uuden johtajan Kristillisen suurlähetystön työ Meksikossa sai uuden alun, kun toiminnanjohtaja Jürgen Bühler piti marraskuussa Jerusalemin toimistossa vierainaan sataa meksikolaispastoria. Pastorit olivat viikon matkalla Israelissa käymässä raamatullisilla paikoilla ja osoittamassa tukeaan juutalaisvaltiolle. Bühler nimitti tri Carlos Quiroan icej:n kymmenisen vuotta sitten perustetun Meksikon osaston uudeksi johtajaksi. Quiroa on kotimaassaan kunnioitettu evankelikaalinen johtaja, hänet tunnetaan muun muassa yhtenä Mexico Cityn vuosittaisen Jeesusmarssin, Marcha de Glorian, pääjärjestäjänä. Tuolle marssille osallistuu joka vuosi yli miljoona kristittyä. Quiroa kertoi protestanttisten seurakuntien nopeasta kasvusta Meksikossa ja monien kristittyjen palavasta rakkaudesta, joka monilla meksikolaiskristityillä on Israelia kohtaan. Emanuel Mfoukou
Sloveniaan uusi osasto Raamatun mukaan Jumala antaa ihmisille erilaisia lahjoja. Toiset ovat saaneet profetian lahjan, toiset terveeksitekemisen lahjan, kun taas toisia on siunattu jalkapallon pelaamisen lahjalla. Marcos Tavares kuuluu tähän viimeiseen ryhmään. Hän on ammattijalkapalloilija, pastori, aviomies, viiden lapsen isä ja kohta hänestä tulee uuden icej:n Slovenian osaston johtaja. Marcos syntyi vuonna 1984 Porto Alegressa Etelä-Brasiliassa. Hän kasvoi pelaten jalkapalloa niin kuin suurin osa muistakin nuorista Brasiliassa. Lopulta hän pelasi maan alle 15-vuotiaiden maajoukkueessa. Sitten Marcos tapasi elämänkumppaninsa Letitian ja he muuttivat Malesiaan. Siellä hän solmi sopimuksen paikallisen jalkapalloseuran kanssa. Tuossa muslimimaassa Marcos ja hänen vaimonsa tulivat uskoon. »Otimme Jeesuksen vastaan, kun olin 21-vuotias. Tapasimme brasilialaisen pariskunnan, joka oli kotoisin samasta kaupungista kuin minä. He kertoivat meille evankeliumia ja rukoilivat puolestamme. Minut ja vaimoni kastettiin myöhemmin Brasiliassa ja viime vuoden toukokuussa apostoli Antonio Melo vihki meidät molemmat pastoreiksi. Minä ja vaimoni olemme kulkeneet hengellistä matkaamme yhdessä, mikä on ihmeellistä.»
Tehtävä Sloveniassa Vuodesta 2008 Marcos on asunut perheensä kanssa Sloveniassa, jossa hän toimii maan jalkapalloliigamestarin nk Mariborin kapteenina. Hänelle on siunaantunut monenlaisia titteleitä, kuten arvokkain pelaaja, liigan paras maalintekijä, liigan paras pelaaja ja Slovenian paras ulkomaalaisurheilija. »Tällä kaudella olen päässyt ensimmäiselle sijalle kymmenellä maalilla, ja toivottavasti minusta tulee uudelleen paras maalintekijä. Olemme nyt
icej:n Slovenian johtaja on ammattijalkapalloilija.
uefa:n Eurooppa-liigassa ja pelaamme viimeisen pelimme Laziota vastaan. Sen pidemmälle emme pääse, mutta olemme kuitenkin Slovenian ainoa joukkue Eurooppa-liigassa», hän selittää. Jalkapallouransa lisäksi Marcos johtaa vaimonsa kanssa noin 25-jäsenistä International Ministry Kairos Sloveniaa. »Se kasvaa joka päivä. Slovenialaiset pelaajat eivät tule useinkaan seurakuntaan, mutta kun brasilialaiset pelaajat tulevat Sloveniaan, he tulevat seurakuntaani. Nyt joukkueessani on brasilialainen, joka on ottanut Jeesuksen vastaan. Useat pelaajat Brasiliasta ovat jo uskovia, samoin yksi kroatialaispelaaja. Seurakuntamme tekee myös humanitaarista ja tavoittavaa toimintaa. Annamme espanjan ja englannin tunteja ja keräämme vaatteita köyhille», Marcos kertoo. »Olen jalkapalloilija ja lähetystyöntekijä. Jumala valitsi jalkapallon, jotta voisin elättää perheeni, mutta tehtäväni on kertoa evankeliumia. Kun muutin Sloveniaan, kysyin Jumalalta, miten voisin evankelioida pelaajia, ja Hän antoi minulle ajatuksen kirjoittaa ’Jeesus on tie’ t-paitaan pelipaitani alle. Aina tehtyäni maalin näytän heille tekstiä. Kaikki ovat huomanneet tämän, tiedotusvälineetkin, ja kun he näkevät minut kadulla, he huutavat: Jeesus on tie.»
Israel-näky Israel-kysymyksessä Marcosilla on selkeä näkemys. »Jeesus syntyi Israelissa, hän kuoli Israelissa, nousi kuolleista Israelissa ja tulee eräänä päivänä takaisin Israeliin», hän selittää. Hän opettaa seurakunnassaan Israelin tärkeydestä ja siitä, kuinka rukoilla profeettojen maan puolesta sekä rakastaa ja tukea sitä. Vuonna 2013 Marcosista tulee icej:n Slovenian osaston kansallinen johtaja. »Yhteys icej:hin on lahja Jumalalta. Se on Hänen suunnitelmansa elämällemme ja todellinen ihme. Olemme jo alkaneet järjestää Juha Ketolan vierailua maahamme ja kutsumme pastoreita kaikkialta Sloveniasta mukaan oppimaan lisää juutalaisvastaisen teologian vaaroista, Israelin merkityksestä Raamatussa ja siitä, että juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa.» »Maailmassa on liian paljon uskontoja, mutta uskontoahan emme tarvitsekaan», Marcos sanoo. »Tarvitsemme yhden Vapahtajan, joka pelastaa nuoret huumeilta, alkoholilta, masennukselta, sodalta ja kaikilta pahoilta asioilta. Jos he uskovat Jeesukseen Kristukseen, he löytävät toivon, heidän elämänsä muuttuu paremmaksi ja heidän tulevaisuutensa on siunattu. Meidän täytyy tunnustaa Vapahtajamme eikä uskontoa.»
Sana Jerusalemista 1 • 2013 | 18–19
Viimeaikaiset käänteet Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa eivät tiedä hyvää rauhalle eivätkä kansainvälisen yhteisön uskottavuudelle. Huolestuttava tapahtumaketju sai alkunsa marraskuun alkupuolella Hamasin päätettyä kiihdyttää terrorikampanjaansa Etelä-Israelin kaupunkeja vastaan, mikä johti intensiiviseen kahdeksanpäiväiseen rakettisotaan Gazan rajan tuntumassa. Israel vastasi hyökkäykseen täsmäiskuilla Hamasin soluja ja asevarastoja vastaan puolustaen samalla kansalaisiaan loistavasti suunnitellulla Rautakupoli-ohjustentorjuntajärjestelmällä. Siitä huolimatta Hamasin johtajat väittivät saaneensa »voiton», kun olivat sentään jääneet henkiin. Tämä oli haaste palestiinalaishallintoa johtavalle Fatahin ydinjoukolle, joka tavallisten palestiinalaisten mielestä seuraa vain sivusta aseellista taistelua juutalaisia vastaan. Se vastasi toteuttamalla suunnitelmansa pyrkiä korkeampaan asemaan yk:n yleiskokouksessa 29. marraskuuta – samana päivänä, jona vuonna 1947 yk hyväksyi Palestiinan mandaatin jakosuunnitelman. yk:n yleiskokous puolestaan hyväksyi suurella äänten enemmistöllä tarkkailijavaltion aseman »Palestiinalle», joka määriteltiin viittaamalla vuotta 1967 edeltäneisiin rajoihin. Monet eurooppalaiset ja muut länsimaat äänestivät tämän päätöksen puolesta sanoen, että palestiinalaishallinnon johtaja Mahmud Abbas tarvitsi oman »voittonsa», ettei hän näyttäisi heikolta ja merkityksettömältä. Abbas julistikin sitten voittoa, mutta Hamasin rinnalla, ja kehui jokaisen ryhmän tehneen oman osansa Israelin vastustamisessa. Nämä kaksi katkeraa kilpakumppania käyttivät tilaisuutta hyväkseen hieromalla sovintoa ja antamalla toisilleen ensimmäisen kerran vuosiin luvan järjestää joukkokokouksia, Fatahin Gazassa ja Hamasin Länsirannalla. Kun Hamasin johtaja Khaled Meshaal tuli ensimmäiselle vierailulle Gazaan järjestön 25-vuotisjuhliin, hän julisti joukkokokouksessa, että »Palestiina kuuluu meille joesta mereen asti ja etelästä pohjoiseen. Emme tee myönnytyksiä tuumastakaan maata. Israelilla ei ole mitään oikeutusta… Vapautamme Jerusalemin tuuma tuumalta, kivi kiveltä. Israelilla ei ole mitään oikeutta olla Jerusalemissa.» Israelin johtajat taas vastasivat yk:n yleiskokouksen äänestykseen hyväksymällä alustavasti 3 000 kodin rakentamisen Itä-Jerusalemiin ja Länsirannalle, mm. kiistellylle E1-käytävälle, joka yhdistää Jerusalemin ja Ma’ale Adumimin. Talot rakennetaan ehkä vasta vuosien päästä,
mutta kansainvälinen yhteisö arvosteli välittömästi päätöstä ja syytti Israelia rauhan estämisestä. Israelilaisdiplomaatit joutuivat jopa henkilökohtaiseen puhutteluun Euroopan pääkaupungeissa. Tämä sai Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun huudahtamaan tuskastuneena: »Tänä viikonloppuna Hamasin johtajat vaativat avoimesti Israelin tuhoamista. Suuttuiko kukaan siitä? Missä olivat yk:n päätöslauselmat? Missä oli presidentti Abbas? Miksi palestiinalaisdiplomaatteja ei kutsuttu Euroopan pääkaupungeissa tai muissa kaupungeissa selittämään, miksi palestiinalaishallinnon presidentti ei ainoastaan kieltäytynyt tuomitsemasta tätä vaan itse asiassa julisti hallintonsa aikovan yhdistyä Hamasin kanssa?» Todella hyviä kysymyksiä! yk:n yleiskokouksen ajattelemattomalla päätöksellä ja sen jälkeen epätasapuolisella suhtautumisella tapahtumiin kansainvälinen yhteisö tuhoaa rauhan mahdollisuuksia ja murentaa Israelin luottamusta sen kykyyn toimia rehellisinä välittäjinä ja konfliktin toteuttamiskelpoisen ratkaisun takaajina. yk-äänestys palkitsi palestiinalaisten itsepäisen kieltäytymisen suorista neuvotteluista Israelin kanssa. Palestiinalaiset väittivät, että tämän yksipuolisen teon tarkoituksena oli pelastaa kahden valtion ratkaisu, mutta itse asiassa se oli taas yksi yritys välttää juutalaisvaltion hyväksyminen, aivan samoin kuin vuonna 1947. Äänestys vain rohkaisee palestiinalaisia olemaan jatkossakin joustamattomia. Yleiskokouksen päätös on myös murentanut kunnioitusta kansainvälistä lakia ja osapuolten välisiä allekirjoitettuja sopimuksia, kuten yk:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 242 ja Oslon sopimusta, kohtaan. Monet niistä maista, jotka äänestivät päätöslauselman puolesta, olivat itse asiassa Israelin ja palestiinalaisten välisten sopimusten välittäjiä ja allekirjoittajia, mutta ne rikkoivat Israelille ja maailmalle antamansa vakavat sitoumuksensa. Tämän vuoksi Israelin on entistä vaikeampaa luottaa kansainväliseen yhteisöön, kun on kyseessä kolmannen osapuolen takeet juutalaisvaltion turvallisuudesta ja tulevaisuudesta. Maailman johtajat ovat usein kuvanneet Israelia ja erityisesti Netanjahua epäluotettavaksi, mutta todellisuus on osoittautumassa päinvastaiseksi. Juuri nyt israelilaisista näyttää, ettei suuri osa kansainvälistä yhteisöä ole lainkaan sitoutunut periaatteisiinsa ja antamiinsa lupauksiin. David Parsons
Vuonna 2011 Herra antoi Jerusalemin kristillisen suurlähetystön johtajille ajatuksen, että heidän tuli erottaa erityisiä rukousaikoja Israelin, ympäröivien kansojen ja työmme puolesta. Kahden vuoden aikana tämä Jesaja 62 -rukouskampanja on levinnyt ympäri maailmaa eteläiseltä Tyyneltämereltä Etelä-Amerikkaan, PohjoisAmerikkaan, Aasiaan, Afrikkaan ja Eurooppaan asti, ja painanut ihmisiä säännöllisesti polvilleen rukoilemaan. Paikallisseurakunnat, yhteisöt ja rukouspiirit eri maissa ovat tulleet mukaan. Olemme keskittyneet rukoilemaan yhdessä Israelin ja koko Lähi-idän puolesta. Pyhä Henki kutsuu myös sinua ja seurakuntaasi tekemään samaa. Kahden vuoden ajan olemme erottaneet jokaisen kuukauden jokaisen keskiviikon päiväksi, jona rukoillaan erityisen paljon, ja yksi keskiviikko kuukaudessa on ollut myös paastopäivä, jossa on mukana ihmisiä kaikkialta maailmasta. Myös vuonna 2013 joka keskiviikko rukoillaan erityisen paljon Israelin, Lähi-idän ja icej:n työn puolesta. Joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko on myös paastopäivä. Löydät nettisivuiltamme (http://fi.icej.org/uutiset) joka kuukauden rukouskirjeen.
Tule mukaan! Kerro kampanjasta seurakunnassasi ja ystävillesi. Joka kuukausi löydät nettisivultamme uusia rukousaiheita ja lyhyen kehotuksen koskien rukousta. Se
innostaa ja rohkaisee sinua antautumaan Herralle Jeesukselle ja olemaan yhtä Hänen kanssaan rukouksessa. Muista: Jeesus elää aina rukoillakseen meidän puolestamme (Hepr. 7:25). Hän on jatkuvasti yhteydessä taivaalliseen Isäänsä ja rukoilee Häntä. Siten Jeesuksen ikuinen elämä meissä on rukouksen elämää, ja tästä löytyy rauha ja lepo.
Uusi elämä Tulin uskoon 20-vuotiaana Espanjassa, Malagassa. Sitä ennen sydämeni oli ollut raskas ja väsynyt jatkuvasta turhasta elämän tarkoituksen ja mielekkyyden hakemisesta. Olin matkustanut ja liftannut Euroopassa yrittäen täyttää elämääni uusilla kokemuksilla, uusilla mailla, uusilla ajatuksilla, uusilla ihmisillä, mutta olin saanut tarpeekseni. Lopulta olin valmis avaamaan sydämeni Jeesuksen rakkaudelle. Kun Hän tuli sydämeeni, elämääni tulvi sellainen rauha ja rakkaus, jota en ollut milloinkaan ennen tuntenut missään paikassa tai missään tilanteessa. Ja kaikki tämä oli sisälläni, ihoni alla, hengessäni. Sain täydellisesti ja kerta kaikkiaan syntini anteeksi, olin saanut levon kuluttavasta etsinnästäni, ja vielä enemmänkin: olin nyt elävässä yhteydessä, sisältäpäin, Jumalaan ja Hänen ikuisiin tarkoituksiinsa! Tämä uusi elämä, jossa Jumala asui sisimmässäni, veti minua alusta alkaen Häntä kohti. Minulla oli sisältä nou-
seva tarve olla yhteydessä Jumalaani ja viettää aikaa Hänen kanssaan. Rukouksen elämä oli asennettu minuun. Uusi kristillinen elämäni täyttyi rukouskokouksista ja jopa koko yön rukouksista yhdessä toisten kaltaisteni hengellisesti janoisten nuorten miesten ja naisten kanssa.
Rukousyhteys Noista ensimmäisistä päivistä lähtien olen oppinut ja kokenut, että Jeesuksen elämä meissä pyrkii tulemaan näkyviin erityisesti rukouksen kautta, jopa niin että apostoli Paavali sanoo: »Rukoilkaa lakkaamatta» (1. Tess. 5:17). Koska Jeesus taivaallisella valtaistuimellaan elää rukoillakseen ja Hänen Henkensä asuu meissä, meillä on tämä jatkuva, rakastava kaipaus olla Jumalan, Isämme, kanssa, olla yhteydessä Häneen ja seurustella Hänen kanssaan. Hänen elämänsä meissä saa tämän aikaan. Meidän tarvitsee vain totella sitä ja antaa periksi tälle Jumalan antamalle, armolliselle ja rakastavalle kutsulle sisimmässämme viettää aikaa taivaallisen Isämme kanssa ja seurustella Hänen kanssaan. Tule mukaan ja antaudu Jumalan ikuiselle elämälle Jeesuksessa, rukouksen kautta maailmanlaajuisessa Jesaja 62 -rukouskampanjassa. Israel ja Lähi-itä tarvitsevat rukouksiasi. Juha Ketola kansainvälinen johtaja
Sana Jerusalemista 1 • 2013 | 20–21
{ seur akuntavier ailuja } icej:n Suomen osaston varapuheenjohtaja, pastori John Remes Ke 13.2. Kerava Su 17.2 Lohja
klo 18.30 klo 11.00
Keravan helluntaiseurakunta, Kuparisepänkatu 6 Helluntaiseurakunta, Nyyrikinkatu 9
icej:n Suomen osaston hallituksen jäsen, musiikin maisteri Varpu Haavisto
John Remes.
La 9.2 Espoo klo 16.15 Pe 22.2. Pyhäsalmi klo 18.00 La 23.2. Kiuruvesi klo 18.00 Su 24.2. Nilsiä klo 11.00 Su 24.2. Suonenjoki klo 16.00
Helluntaiseurakunta, Luomanportti 8 Israel nuorisokonferenssin ”Mitä voin tehdä ja miksi pitäisi” -kanava. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet: http://www.enterisrael.fi/ Pyhäjärven helluntaiseurakunta, Kellopolku 1 Helluntaiseurakunta, Nivankatu 12 Helluntaiseurakunta, Nilsiäntie 62 Helluntaiseurakunta, Rautalammintie 24
icej:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola Jerusalemista
Varpu Haavisto.
Ti 5.2. Helsinki klo 18.00 Ke 6.2. Kuopio klo 19.00 To 7.2. Suolahti klo 19.00 La 9.2. Parkano klo 16 & 18 Su 10.2. Lempäälä klo 12.00 Su 10.2. Tampere klo 15.00
Siion seurakunta, Nordenskiöldinkatu 3 Helluntaiseurakunta, Vuorikatu 29 Kotikirkko, Niemelänkatu 5 Ev.lut. seurakuntatalo, Kirkkopolku 3 Helluntaiseurakunta, Rypyntie 8 Helluntaiseurakunta, Aleksanterinkatu 18, Israel-hyväntekeväisyysgaala
icej:n Suomen osaston julistustyöntekijä Tuija Valtanen
Juha Ketola.
Tuija Valtanen.
Ma 11.2. Muhos klo 19.00 Ti 12.2. Raahe klo 18.00 Ke 13.2. Oulainen klo 19.00 To 14.2. Ylivieska klo 19.00 Pe 15.2. Sievi klo 19.00 La 16.2. Kokkola Su 17.2. Veteli klo 11.00 Su 17.2. Ullava klo 19.00 Ti 19.3. Kemi klo 18.00 Ke 20.3. Tornio klo 18.00 To 21.3. Rovaniemi klo 19.00 Pe 22.3. Sodankylä klo 18.00 La 23.3. Kemijärvi klo 18.00 Su 24.3. Posio klo 11.00 Su 24.3. Kuusamo klo 17.00
Helluntaiseurakunta, Veturitie 1 Helluntaiseurakunta, Reiponkatu 40 Helluntaiseurakunta, Kaarikatu 7 Helluntaiseurakunta, Tulolantie 14 Helluntaiseurakunta, Haikolantie 30 Helluntaiseurakunta, Hakalahdenkatu 88, Israel-Arise-päivä: klo 14.00 Arise-raamis nuorille klo 16.30 Israel-info, klo 19.00 Israel-juhla Vetelin-Halsuan helluntaiseurakunta, Kustintie 1 Helluntaiseurakunta, Neverbackantie 7 a Helluntaiseurakunta, Koulukatu 6 Helluntaiseurakunta, Keskikatu 21 Helluntaiseurakunta, Kairatie 37 Seurakuntatalo, Papintie 2 Siion-seurakunta, Pelkosenniementie 24 Helluntaiseurakunta, Posiontie 35 Helluntaiseurakunta, Kitkantie 141
Ugandalainen pastori Umar Mulinde Israelista: katso kiertueohjelma sivulta 15 Tulevia kiertueita 2013 Eli Nacht ja Lia Shemtov Israelista Paul ja Nuala O’Higgins Yhdysvalloista Jürgen Bühler Israelista Malcolm Hedding Yhdysvalloista
17.–21.4. 4.–12.5. 23.–28.7. 19.–27.10.
Muutokset ovat mahdollisia. Kiertueohjelmat myös nettisivullamme www.icej.fi.org.
{ toimistolta } • Musiikki Viulisti Serguei Popov Duo, tuplalevy Minä uskon – I believe Kyyneleitä ja iloa Pitkä matka kotiin
• Tilaukset cd 20 € cd 18 € cd 18 € cd 15 €
King of Kings Seurakunnan ylistysmusiikkia, rajoitettu erä cd 20 € Ulla ja Pete UUTUUS! Hyvä näin Kuljen kanssasi
cd 20 € cd 20 €
• dvd Serguei Popovin taiteilijaperhe Lohduttakaa minun kansaani – Rukous viulun, tanssin ja draaman välityksellä dvd 25 € Trösta mitt folk –En bön med violin, dans och drama dvd 25 € Comfort my people – A prayer with violin, dance and drama dvd 25 €
icej Suomen osasto icej@icej.fi pl 91, 00521 Helsinki Puh: 020 7181 280
• Puheäänitteitä Terveisiä lehtimajanjuhlilta -tapahtumasta neljän cd:n kooste 24€ Oded Shoshani Israelin hengellinen tila ja messiaaniset seurakunnat, osat I ja II Ilkka Puhakka Jumalan siunaus: tae elämälle Suuri Israel-juhla
• Muistathan... icej:n radio-ohjelma Sana Jerusalemista sunnuntaisin klo 16.30–17.00 Radio Deissä. Voit tilata aiempia ohjelmia cd:llä toimistoltamme. Käy lukemassa tuoreimmat jutut nettisivuiltamme www.fi.icej.org
• Kirjat Ulla Järvilehto ja Juha Ketola Kenen maa? 2€ Vems land? 2€ Peter Tsukahira Jumalan hyökyaalto
22 €
UUTUUS! Kamil Dow Hohtava muste Tarjoushinta
24,90 € (Ovh 37 €)
Tilauksiin lisätään postituskulut.
Voit lahjoittaa lehden välissä olevilla viitesiirtolomakkeilla tai sivulta 2 löytyvillä viitenumeroilla haluamiisi kohteisiin. Voit lahjoittaa myös icej:n Israel-työhön myös puhelimitse soittamalla seuraaviin numeroihin: 0600 14460 Neve Galim -lastenkoti (10,26 €/puh + pvm) 0600 14470 Missä tarve on suurin (21,28 €/puh + pvm)
lähde lehtimajanjuhlille 18.–29.9.2013 israeliin Teema Sadonkorjuun aika Toiviomatkojen tilauslennot 18.9. ay1921 Helsinki – Tel Aviv klo 6.05–9.25 29.9. ay1922 Tel Aviv – Helsinki klo 10.15–15.50 icej:n Suomen-osasto John Remes 044 377 3377, john.remes@saunalahti.fi Helvi Mikkonen-Makolin 0400 357 683, helvi.mikkonen@icej.fi 18.9.–25.9. Jerusalem/Crowne Plaza 25.9.–29.9. Tiberias/Ron Beach Aamiainen Jerusalemissa, puolihoito Tiberiaassa. Crowne Plazassa majoitus perustason huoneissa. Perushinta 2 095 €. 1hh 699 €.
Radio Dei / icej Pekka Vaismaa 0500 662 340, pekka.vaismaa@radiodei.fi Tuija Valtanen 044 280 5325, tuija.valtanen@pp.inet.fi 18.9.–25.9. Jerusalem/Jerusalem Gardens 25.9.–29.9. Tiberias/Dona Gracia Perushinta ph 1 950 €. 1 hh 520 €. Muita matkanjohtajia Leena Niemi 040 723 0935 Riikka Tuhkanen 050 362 2753
Aune Lähteenmäki 0400 856 844 Sirkka Parkkinen 0400 868 464
Huom! Lehtimajanjuhlapaketti ei sisälly matkojen hintoihin. Matkan varaamisen jälkeen lehtimajanjuhlapaketti (hinta ilmoitetaan myöhemmin) tulee tilata icej:n Suomen osaston toimistosta, puh. 0207 181 280, icej@icej.fi. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Toiviomatkat Oy.
icej-palautekortti Haluan saada Sana Jerusalemista -lehden ilmaiseksi kotiini Haluan liittyä jäseneksi ICEJ Suomen osastoon,
Muista postimerkki
jäsenmaksu 30 €/vuosi/henkilö Haluamme liittyä avioparijäseniksi, 60 €/vuosi Haluan liittyä ainaisjäseneksi, kertamaksu 300 € Haluan lehden mukana ruotsinkielisen koosteen Haluan näkövammaisten äänikirjeen ja lehden Osoitteenmuutos
Nimeni Osoitteeni
Postitoimipaikka Vanha osoitteeni Puhelin Päiväys ja allekirjoitus
Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. pl 91 00521 Helsinki