LOISTE HAMINAKOTK AN SATAMAN UUTISIA 1/2022
Katsaus sataman vuoteen 2021 Venäjän sotatoimien vaikutukset HaminaKotka Satama Oy:n toimintaan s. 3
Kansainvälinen risteilijäkausi käynnistyy pian s. 4
HAMINAKOTKAN SATAMAN UUTISIA 1/2022
HaminaKotka sataman vuosi sujui melko hyvin pienestä pudotuksesta huolimatta Vuonna 2021 elettiin vielä voimakkaasti koronaviruspandemian varjossa, mutta pandemian vaikutukset HaminaKotka sataman toimintaan jäivät lopulta vähäisiksi. HaminaKotka sataman kautta kulki viime vuonna yhteensä 14 574 247 tonnia tavaraa, mikä on 1,8 % edellisvuotta vähemmän. Muutoin varsin hyvin sujunutta vuotta varjosti nesteliikenteen takkuaminen niin viennissä kuin tuonnissa, mutta tältä osin tilanne helpottui vuoden loppua kohden. Lisäksi konttiliikenteen globaali häiriötila ja konttipula vaikuttivat liikennemääriin vaihtelevasti lähes koko vuoden ajan. Vuoden loppupuolella metsäteollisuuden lakot ja saarrot vähensivät liikennettä HaminaKotka satamassa. Vientiliikenteessä tavaraa kulki kaikkiaan 3,2 % edellisvuotta vähemmän. Laskussa olivat nestebulk (-27,9 %) sekä edellisvuonna vertailussa näkyvien kaasuputkikuljetusten vaikutuksesta luokat kappaletavara (-18,2 %) ja
2
muu tavara (-50,2 %). Vienti puolestaan kasvoi paperin (+16,1 %), kuivabulkin (+9,4 %) ja sahatavaran (+4,1 %) osalta. Tuonnin puolella liikennettä oli 2,9 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten kasvoivat raakapuun (+30,4 %) ja luokan muu tavara (+21,0 %) kuljetukset. Tuonnissa puolestaan laski nestebulk (-12,5 %), kuivabulk (-8,0 %) ja kappaletavara (-5,1 %). Nesteliikenteen vähenemisestä johtuen kauttakulkuliikenne pieneni kokonaisuudessaan 12,5 %. Kotimaanliikenne, joka HaminaKotka satamassa on pienimuotoista, kasvoi 55,3 %. Konttiliikenteen häiriöt vähensivät konttien käsittelyä 4,5 %. Aluksia HaminaKotka satamassa kävi viime vuonna 2344 kpl (-3,1 %).
Kuluva vuosi haasteellinen Vuosi 2022 alkoi epävarmoissa merkeissä niin työmarkkinahäiriöiden, koronan kuin epävakaan geopoliittisen tilanteen vuoksi. Helmikuun lopussa Venäjän hyökättyä Ukrainaan kansainväliset pakotteet ja niiden vaikutukset logistiikkaan aiheuttivat myös satamayhtiössä tarpeen arvioida uudelleen kuluvalle vuodelle asetettuja odotuksia. Vuoden 2022 liikennekehityksen ennakointi oli jo ennen Ukrainan ja Venäjän välisen kriisin eskaloitumista vaikeaa, mutta sodan syttymisen myötä ennakointi vaikeutui entisestään. HaminaKotka sataman markkinaosuus koko Suomen kauttakulkuliikenteestä on lähes puolet ja sataman omasta liikenteestä transiton osuus vuonna 2021 oli 27 %. Suurin
HAMINAKOTKAN SATAMAN UUTISIA 1/2022
osa sataman liikenteestä on kuitenkin Suomen ulkomaankaupan liikennettä. HaminaKotka sataman vahvuutena on niin tavaralajien ja kuljetusmuotojen monipuolisuus kuin laajat lastinkäsittely- ja varastointimahdollisuudet. - Kriisin aiheuttama muutos voi luoda myös uusia mahdollisuuksia ja niihin panostamme tällä hetkellä, HaminaKotka Satama Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Naski sanoo. Kansainvälinen risteilyliikenne Itämerellä alkaa toipua koronapandemian aiheuttamista vaikeuksista ja tämänhetkisen tilanteen mukaan HaminaKotkaan on tänä vuonna saapumassa alkuperäisiä odotuksia enemmän risteilyaluksia. Ukrainan ja Venäjän välinen tilanne sekä koronapandemia voivat kuitenkin aiheuttaa risteilyalusten reitityksiin nopeitakin muutoksia suuntaan tai toiseen. Vienti*
11 055 407 tn
-3,2 %
Tuonti**
3 518 840 tn
+2,9 %
Yhteensä
14 574 247 tn
-1,8 %
*sisältää myös viennin transiton
Tavaraliikenne HaminaKotkan satamassa 2021
• Kotimaa <1 % • Kauttakulku 27 %
•Vienti 51 %
• Tuonti 21 % Liikenteen jakautuminen tavararyhmittäin
• Muu liikenne 15 %
• Paperi ja sellu 30 %
• Lannoitteet 16 %
**sisältää myös tuonnin transiton
• Nesteliikenne 18 %
Venäjän sotatoimien vaikutukset HaminaKotka Satama Oy:n toimintaan Pääosa HaminaKotka sataman kuljetuksista on Suomen ulkomaankaupan liikennettä, johon Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan ei suoraan ole vaikutuksia. Konflikti vaikuttaa transitoliikenteeseen, jonka osuus HaminaKotka sataman liikenteestä oli viime vuonna 27 %. Transitoliikenteen tilanne elää koko ajan EU:n pakotteista ja Venäjän vastapakotteista sekä transitoliikenteeseen liittyvien muiden toimijoiden päätöksistä riippuen ja tilannetta seurataan satamayh-
tiössä tiiviisti. VR tiedotti 6.4.2022 lopettavansa idän rautatiekuljetukset vähitellen ja se vaikuttaa merkittävästi HaminaKotka sataman liikenteeseen. Kansainvälisen risteilyliikenteen osalta Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut siten, että Pietarin jäädessä reitiltä pois, risteilyvarustamot tekevät Itämerellä uudelleenreitityksiä ja se on tuonut myös HaminaKotka satamaan runsaasti uusia varauksia pian alkavalle risteilijäkaudelle.
• Puutavarat 21 %
Sataman talvikunnossapito HaminaKotka Satama Oy:n talvikunnossapitoon kuuluu noin 30 km tietä, 100 ha laituri- ja kenttäalueita sekä 90 km raiteita. Talvikunnossapitotöihin sisältyy auraus, liukkaudentorjunta, lumen siirto, harjaus sekä hiekan poisto. Haminassa satamayhtiö hoitaa raiteiden talvikunnossapidon sekä omana työnään että aliurakoitsijan toimesta, muilta osin ja muissa satamanosissa talvikunnossapidon hoitaa aliurakoitsija. Satama-alueilla on HaminaKotka Satama Oy:n lisäksi useita muita rataverkon haltijoita. Rataverkon haltijoina ovat alueilla toimivat yritykset ja jokainen haltija vastaa oman raideosuutensa kunnossapidosta. HaminaKotka Satama Oy:n talvikunnossapidon urakoitsijat ovat laivaliikenteen osalta yhteydessä HaminaKotka Sataman liikennepalveluun ja raideliikenteen osalta ratapihaohjaukseen, jotta talvikunnossapitotyöt saadaan hoidettua mahdollisimman oikea-aikaisesti. Luminen talvi aiheutti haasteita, mutta operointi satamassa toimi runsaasta lumentulosta huolimatta.
3
HAMINAKOTKAN SATAMAN UUTISIA 1/2022
Kansainvälinen risteilijäkausi käynnistyy pian HaminaKotka Satamassa valmistaudutaan parhaillaan pian alkavaan kansainväliseen risteilijäkauteen, josta on muodostumassa kaikkien aikojen risteilijäkesä. Toukokuusta lokakuuhun asti kestävän kauden aikana HaminaKotkaan on tämän hetken tilanteen mukaan tulossa ennätykselliset kolmisenkymmentä kansainvälistä risteilijää. Itämeren risteilymarkkina on kuitenkin suuressa murrostilassa, eikä lopullista risteilijöiden määrää satamassamme pystytä ennustamaan. Aluksia saapuu monen kokoisia niin Kotkaan kuin Haminaan tuoden seudulle parhaimmillaan jopa kymmeniä tuhansia matkustajia. Sekä pandemia että maailmanpoliittinen tilanne vaikuttavat osaltaan risteilijäkauden muotoutumiseen, joten muutoksia alusten määrään suuntaan tai toiseen voi tapahtua lyhyelläkin varoitusajalla. Kotka ja Hamina ovat osoittautuneet kansainvälisesti houkutteleviksi risteilykohteiksi muun muassa sijainnin sekä monipuolisen retki- ja ohjelmatarjonnan ansiosta. Lyhyet välimatkat, puhdas luonto ja luonnon tarjoamat elämykset ovat selkeitä etuja kilpailtaessa muiden Itämeren risteilysatamien kanssa. Risteilymatkustajista pääsääntöisesti vajaa
puolet osallistuu erilaisille ohjatuille retkille ja reilu puolet tutustuu kohteeseen omatoimisesti hyödyntäen paikallisten yritysten palveluita. Alkavaan risteilijäkauteen valmistautumisen lisäksi HaminaKotka Satamassa tehdään kovasti töitä myös tulevien vuosien eteen. Risteilyliikenne Itämerellä on kasvussa ja satamayhtiön odotukset kausille 2023–25 ovat hyvin myönteiset. - Risteilykausi 2023 ylittää jo tällä het-
Sataman tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin Haminakotka.com -sivustolla julkaistavat suomenkieliset tiedotteet on nyt mahdollista tilata suoraan omaan sähköpostiin. Tiedotteet jaetaan kahteen kategoriaan ja tilaaja voi itse valita, tilaako molempien kategorioiden vai ainoastaan toisen kategorian tiedotteet. Yleiset tiedotteet sisältävät muun muassa kuukausittain julkaistavat tilastot, uutisia ja muuta yleistä tietoa. Infra- ja kunnossapitotiedotteet puolestaan sisältävät pääasiassa operatiiviseen toimintaan liittyvää tietoa, kuten tiedotteet poikkeuksellisista liikennejärjestelyistä ja tietojärjestelmä- tai sähkökatkoksista. Tiedotteet voi tilata joko https://www.haminakotka.com/fi/tilaa-tiedotteet-sahkopostiisi -linkin tai haminakotka.com-sivustolla julkaistujen tiedotteiden alareunassa sijaitsevan Tilaa tiedotteet sähköpostiisi -painikkeen kautta.
kellä sille asetut määrälliset tavoitteet ja odotettavaa on, että varauksia tulee vielä syksyyn mennessä lisää, HaminaKotka Satama Oy:n risteilyvarustamomarkkinoinnin projektipäällikkö Petra Cranston kertoo. Seuraa Cruise Port HaminaKotkaa myös somessa!
Viime syksynä Haminassa vieraillutta Oceania Cruisesin MS Marinaa odotetaan saapuvaksi HaminaKotkaan myös tällä risteilijäkaudella (kuva: Jarno Koivula).
HaminaKotka Satama mukana Breakbulk Europe -messuilla Koronapandemiasta johtuneen parin vuoden tauon jälkeen HaminaKotka Satama on jälleen mukana kansainvälisillä messuilla. Vuosittain järjestettävät Breakbulk Europe -messut ovat tänä vuonna siirtyneet Bremenistä Rotterdamiin ja tapahtumapaikkana toimii Rotterdam Ahoy -monitoimihalli. HaminaKotka Satama on mukana tapahtumassa yhteisosastolla Steveco Oy:n kanssa. Tervetuloa tapaamaan meitä messuille Rotterdamiin! Breakbulk Europe, Rotterdam Ahoy 17.-19.5.2022 Halli 1, osasto 1G25-H24 Lisätietoja: europe.breakbulk.com
HaminaKotka Satama Oy Merituulentie 424, 48310 Kotka • office@haminakotka.fi haminakotka.com • puh. 020 790 8800
Port of HaminaKotka
Cruise Port HaminaKotka