Skip to main content

Häät 1/2026 Tuhansin tuntein: Keskiössä monipäiväiset häät mieleenpainuvine elämyksineen

Page 1


Kaunista ja kestävää, rakkaudella.

Kohinoor on Kultakeskus Oy:n laadukkaiden timanttikorujen tuotemerkki. Kotimaiset Kohinoor-timanttikorut syntyvät Kultakeskuksen omien muotoilijoiden Assi Arnimaan ja Sami Laatikaisen suunnittelutyön tuloksena Hämeenlinnassa.

Design Sami Laatikainen Dahlia

Rakkaudella tehty & huolella harkittu

Kun jokin asia on sinulle tärkeä, teet sen rakkaudella. Meille kultakeskuslaisille on tärkeää, että valmistamamme korut tuovat iloa elämäsi tärkeimmissä hetkissä, arjessa ja juhlassa. Siksi teemme kaikkemme, jotta Kohinoor-korusi sädehtisi vuosia ja vuosikymmeniä tästä eteenpäin.

Kohinoor-timanttikorut valmistetaan kierrätetystä kullasta käyttäen laadukkaita ja tarkasti valittuja timantteja ja jalokiviä. Voimme joustavasti valmistaa timanttikorusta kelta-, valko- tai punakultaisen version erilaisilla timanttilaaduilla tai korvata luonnontimantit toiveesi mukaan laboratoriotimanteilla.

Suunnittelua ohjaavat aina kestävyys, käytettävyys ja ajattomuus. Jokainen korun yksityiskohta on huolella harkittu.

Tutustu Kohinoor-timanttikorujen maailmaan ja koko monipuoliseen mallistoon osoitteessa www.kohinoor.fi

Instagram, Facebook & TikTok: @kohinoortimanttikorut Saatavilla valtuutetuilta Kohinoor-jälleenmyyjiltä ympäri Suomen

Design Sami Laatikainen
Ellen
Tervetuloa tutustumaan Zazabellan monipuolisiin ja edullisiin Dazzling- ja Deluxe-hääpukumallistoihin!
Zazabella Deluxe Maisa 1299 €
Zazabella Deluxe Audrey 1299 €
Zazabella Deluxe Astrid 1199 €
Zazabella Deluxe Adriana 1399 €
Zazabella Deluxe Chantal 999 €
Zazabella Deluxe Venus 1299 €
Kuvat Azad Betushi ja Pinja’s Photography

Edustamme useita kansainvälisesti tunnettuja merkkejä. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

Häät

Allure Bridals*

Ari Villoso*

Bianco Evento

Dazzling by Zazabella*

Deluxe by Zazabella*

Love by Enzoani (Kaarina)

Blue by Enzoani (Kaarina)

Sincerity (Helsinki)

Juhlat/tanssit

Christian Koehlert

Dazzling by Zazabella*

Mascara

* Zazabellalla yksinmyyntioikeus

Suomessa

Zazabella Deluxe Sara 1399 €

Suomen suurin hää- ja juhlapukuliike

Verkkokauppa & myymälät: KAARINA, HELSINKI, ESPOO TAMPERE, KUOPIO, OULU www.zazabella.fi

Kaikki Princess sormukset valmistetaan kierrätyskullasta käsityönä Suomessa.

Timanttisormukset saatavana Kultajousen myymälöistä ja verkkokaupasta www.kultajousi.fi.

Sormukset valmistetaan käsityönä Suomessa, 14K kultaa, timantit W/SI laatua.

Jokaisella korulla on tarina

Rakkaus on kauneinta mitä meillä on – ja jokainen rakkaustarina on yhtä kaunis. Jokainen hetki, jokainen tunne, jokainen huomionosoitus vahvistaa sitä. Syntyy tarina josta tulee ikuisesti osa elämää. Anna sormuksen kertoa sinun tarinasi.

Kierrätyskultaa ja wsi timantte ja kaikki tuotteet saatavana sekä kelta – että valkokultaisena.

Timanttisormukset saatavana Kultajousen myymälöistä ja verkkokaupasta www.kultajousi.fi.

AR WARR

Hääpari

18 Häätyylin herkät korostukset

20 Elegantti sulhanen

23 Uudet häätrendit 2026

29 Hääsormuksissa hohtaa kulta

38 Iinan uniikki vihkisormus

42 Säihkyviä sormuksia nimettömään

48 Valoa säteilevä voittaja

50 Säihkettä järkevään hintaan

52 Eleganttia rentoutta ritarikartanon suojissa

Häätarinat

62 Essin ja Viljamin tulvivat tunteet

70 Uusi luku elämään juhlasalien loistossa

74 Tuhansien säästöjen torstaihäät kartanossa

82 Destination wedding luonnistuu Lopella

86 Saaristolaisillallinen rakkauden rannalla

90 Rakkauden paraati Helsingin sydämessä

98 Vuoden Hääkuva 2026

29 62 74 52

Suunnittele

Häiden suunnitteluopas

sivut 101–125

• Hääkalenteri 2026

• Hääpaikat veden äärellä

• Sulhasen pukeutumisopas

Bestmanin muistilista

• Vinkit siviilivihkimiseen

• Hurmaavat hääkattaukset

• Laboratoriotimantti hääsormuksissa

Sormusten hoito-ohjeet

• Häiden juomalaskuri

• Timanttiopas

• Ihonhoidon kauneuskalenteri

• Alusvaatteiden ABC

• Vinkit häiden DIY-projekteihin

• Hääleikit 2020-luvulla

• Hääviikko

• Hääkimput Upeat häämatkasaaret

• Parhaat hääpalvelut

Tilaa uutiskirje

Ilmainen viikkokirje tuo luoksesi tuoreimmat häävinkit ja -tarjoukset noin kerran viikossa. Tilaa kirje: Haat.fi/tilaa-uutiskirje

Häät-lehti & Häät.fi

@haatfi

@haatfi

haat

@haatfi

Haatfi

Kannen kuva Agnetha Lesch Visuals

Löydä uusi näkökulma häiden suunnitteluun

Häät-lehti painettuna kahdesti vuodessa Häät-näköislehti Haat.fi/nakoislehti Haat.fi Inspiroidu & Suunnittele

Facebook @haatfi I nstagram @haatfi

Pinterest HaatFI T ikTok @haatfi

YouTube Haatfi

TOIMITUS

Välikatu 2, 00170 Helsinki haat@editus.fi

Päätoimittaja Sari Yli-Salomäki sari.yli-salomaki@editus.fi puh. 040 505 7345

Tuottaja Tanja Hakala tanja.hakala@editus.fi puh. 045 631 4099

Verkkotuottaja Liina Toiviainen liina.toiviainen@editus.fi puh. 044 763 2382

HÄÄT PRO JA MAINOSMYYNTI YRITYKSILLE

Asiakkuuspäällikkö Sanna Laaksonen sanna.laaksonen@editus.fi puh. 044 378 1154

Pro.haat.fi

ULKOASU JA SIVUNVALMISTUS

CheckPoint Production Oy

Checkpoint.fi

PAPERIVERSION PAINO

Printall

Printall.ee

KUSTANTAJA

Editus Oy haatpro@editus.fi

33. vuosikerta

ISSN 1798-2693

Tämän lehden tai sen osan kopiointi ilman kustantajan lupaa kielletään. Käsikirjoitukset tai kuvitusehdotukset ovat tervetulleita, mutta toimitus ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten tai kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että Editus Oy:llä on ensijulkaisun jälkeen oikeus korvauksetta hyödyntää tekijän kyseisiä teoksia lehtien printtijulkaisuissa (mukaan lukien kokooma-, juhla- ja teemanumerot sekä muiden julkaisujen mukana jaettavat liitenumerot), lehtien sähköisissä julkaisuissa ja muissa, omissa tai kolmansien osapuolien, kaupallisissa sähköisissä palveluissa sekä tässä mainittujen julkaisujen ja palveluiden markkinoinnissa ja mainoksissa.

Pääkirjoitus

Juhlitaan monta päivää

MONISSA KULTTUUREISSA häitä juhlitaan useana päivänä. Erityisesti Aasiassa ja Afrikassa hääperinteet koostuvat useista tapahtumista ja voivat kestää pitkään, mutta myös Yhdysvalloissa on tavallista kokoontua vähintään kolmipäiväisiin juhliin. Suomessakin häitä vietettiin vielä 1900-luvun alkupuolella useamman päivän ajan, ja juuri nyt monipäiväiset hääjuhlat ovat palaamassa – eikä pääjuhlakaan ole enää sidottu lauantaihin.

Anna ja Emil aloittivat juhlinnan keskiviikkona illallisen merkeissä, pääjuhla järjestettiin torstaina ja tapahtumien sarja päättyi perjantain aamiaiselle (s. 74–80). Vaikka ajatus tuntuu nyt uudelta, juuri torstaihäät olivat suosittuja Länsi-Suomessa erityisesti 1800-luvulla. Järjestämällä häät keskellä viikkoa Anna ja Emil laskivat säästäneensä tonneja.

Lexi ja Mikko järjestivät kansainväliselle vierasjoukolleen rentoja tapaamisia häitä edeltävällä viikolla Tallinnaan ja Helsinkiin tutustuen (s. 90–96). Ohjelmassa oli muun muassa kokoontumisia ravintolaissa ja kahviloissa, perheillallinen, welcome party, saaristoristeily ja harjoitusillallinen.

Myös Essin ja Viljamin häävieraat kokoontuivat Vaasaan kolmen päivän elämykseen, joka huipentui puutarhajuhliin Essin lapsuudenkodin pihamaalla (s. 62–68).

Kun hääseurueen toivoo viihtyvän yhdessä useamman päivän, myös majoitus-

tarpeet pitää huomioida ja hääpaikan valintaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tässä numerossa esittäytyy kaksi upeaa uutta hääpaikkaa, joissa ikimuistoiset häät järjestyvät tyylikkäästi. Ensimmäinen paikka löytyy aivan Helsingin ydinkeskustasta (s. 70–73) ja toinen kulttuurimaiseman ja järviluonnon syleilystä Lopelta, vain t unnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta, Turusta tai Tampereelta (s. 82–84). Kun suku ja ystävät kokoontuvat yhteen rakkauden äärelle, suuret tunteet ja kohtaamiset ansaitsevat enemmän aikaa kuin mitä yhden päivän juhla voi tarjota. Miksi siis rajata tämä ainutlaatuinen hetki yhteen iltaan, kun ympärille voi rakentaa useampia yhteisiä hetkiä juuri silloin, kun rakkaimmat ovat läsnä ja eletään yhtä elämän kauneimmista ja merkityksellisimmistä vaiheista.

sari.yli-salomaki@editus.fi @haatfi

Hiilijalanjälki on hyvitetty puolestasi

Häät-media on hyvittänyt lehden painamisesta aiheutuvan hiilijalanjäljen puolestasi, jotta voit nauttia paperilehdestäsi hyvillä mielin. Kompensaatio toteutetaan yhteistyössä Printallin kanssa. Lue aiheesta lisää Häät.fissä

Häät.fi

Jatka ideointia Häiden suunnitteluoppaan avulla: Haat.fi/haaopas

artikkelista ”Häät-lehden hiilijalanjälki on hyvitetty”. Häät-lehden papereilla on myös Joutsenmerkin ja PEFC-merkin käyttöoikeus. Suomalainen työ ry on myöntänyt Häät-lehdelle ja Häät.fille Avainlipun.

KUVASANDERVILL
Sari

Kotimaiset Romanssi-timanttisormukset 9K ja 14K kultaa, vain Timanttisilta.

ROMANSSI-SORMUKSET valmistetaan käsityönä Suomessa ja tästä johtuen se on saanut Avainlipun. Jokaiselle Romanssi-timanttikorulle myönnetään timanttitakuu todistus. Koruissa käytetty 9K ja 14K kulta on 100 % kierrätettyä kultaa. Sormukset ovat tilattavissa kelta-, valko- ja punakultaisina. Romanssi-koruihin käytetään konfliktivapaita, korkealaatuisia W/SI-luonnontimantteja sekä W/VVS-laboratoriotimantteja. Kaikki tuotteet ovat tilattavissa myös laboratoriotimanteilla. www.timanttiset.fi | www.romanssikoru.fi

Hääpari

Kun jokainen yksityiskohta – hääasut, sormukset ja muut detaljit – heijastavat rakkautenne matkaa, hääpäivästä huokuu juuri teidän näköisenne tunnelma.

Häätyylin herkät korostukset

Vuoden 2026 häämuoti kukoistaa yksityiskohdilla, jotka hurmaavat persoonallisuudellaan ja leikittelevät perinteillä.

Kukat

Kukat eivät enää kuulu vain kimppuun, ne puhkeavat loistoonsa myös hiuksissa, puvuissa ja asusteissa. Kukkatrendi tuo juhlaan romantiikkaa ja rohkeutta näyttävistä kukkakoristeista minimalistisiin printteihin. Jokainen voi löytää oman tapansa kukkia –omannäköisesti ja ainutlaatuisesti.

CYMBELINE

Kuvat Barcelona Bridal Fashion Week

Helmet

Helmet ovat häämuodin ikiklassikko, joka tuo morsiuslookiin eleganssia. Koko mekko voi olla kirjailtu helmillä tai ne voivat yllättää yksityiskohdissa kuten kengissä, koruissa, kampauksessa tai hunnussa.

Rusetit

Rusetit koristavat pukuja, huntuja, kampauksia ja koruja tuoden leikkisyyttä ja romantiikkaa. Materiaalit kuten silkki, sametti tai organza muokkaavat niiden ilmettä ja lisäävät persoonallisuutta.

GLOBAL BRIDAL HOUSE
KATY CORSO
CYMBELINE X LUCAS ANDERI

Tyylikäs kaksirivinen klassikkopuku 729 €, kangas: Vitale Barberis Canonico, Italia

Raikas vaaleansininen Athlete fit-villapuku 699 €, kangas: Marlane, Italia

villa-mohairpuku.

Kattava asustevalikoima myymälöissä ja verkkokaupassa.

MAINOS: TURO

Elegantin sulhasen anatomia

Oikein istuvassa ja hengittävässä puvussa tunnet olosi mukavaksi ja itsevarmaksi. Turolta valmispuvut sekä mittoihin valmistetut puvut kaikenlaisiin juhliin ja tilaisuuksiin.

Näyttävä ja monikäyttöinen puuvilla-villapuku 949 €, kangas: Vitale Barberis Canonico, Italia

Tutustu mallistoon ja varaa aika myymälään Turo.fi

Ilmava ja rento pellavapuku 699 €, kangas: Angelico, Italia

ja ilmava hiekanvärinen puku.

liivillä. 699 € / 949 €,

Tummanvihreä
Myös liivillä. 699 € / 949 €, kangas: Vitale Barberis Canonico, Italia
Kevyt
Myös
kangas: Vitale Barberis Canonico, Italia

VOLCANO - UNIIKIT SORMUKSET VASTUULLISESTI

Käsintaotut pinnat, vahvat linjat ja uniikki viimeistely tekevät Volcano-sormuksesta unohtumattoman. Malmin Korupajan Volcano-malliston sormukset valmistetaan 100% kierrätyskullasta ja -hopeasta sekä uusiutuvalla energialla. Avainlippumerkityn Volcanon tuotanto on sekä kotimaista että ekologista.

VUODEN HÄÄKULTASEPPÄ 2024, 2022 JA 2018

Malmin Korupaja on sormusvalmistukseen erikoistunut kultasepänliike Helsingissä. Volcano-malliston lisäksi valikoimiimme kuuluu yli 4000 sormusmallia. Laajan valikoimamme lisäksi tarjoamme mahdollisuuden uniikin sormuksen teettämiseen kuluitta. Ostopäätöksen voit tehdä, kun sormus on valmistunut.

WWW.KORUPAJA.FI

Markkinatie 6 - 00700 Helsinki - 09 3512500 - asiakaspalvelu@korupaja.fi - Tiedustelut teettämisestä: pasi.suninmaki@korupaja.fi

SUOMALAISTA KÄSITYÖTÄ VUODESTA 1937

Varaa henkilökohtainen Private Shopping -aika sormusten ja hääkorujen valintaan: flagship@kalevala.fi

Flagship Store: Keskuskatu 3, Helsinki | kalevala.fi

Kalevala

Prinsessamekko Solara kuuluu Justin Alexander Signature -mallistoon. Helmikirjailtu korsettiyläosa ja basque-vyötärö luovat kuninkaallisen siluetin. Josefiina.fi

Valitse sormus, jolla on sielu! Koru-Linneasta löydät kunnostettuja vintage ja second hand-koruja sekä uusia sormuksia eri tyyleihin. Toimitukset sinne missä olet! Korulinnea.fi

Rohkeat värit

Yhdistä laventeliin sitruunaa tai matchaan mansikkamaitoa. Tai valitse hehkuva smaragdinvihreä tai rubiininpunainen ja rauhoita sitä lattella ja suklaanruskealla.

Viettäkää rakkauden juhlaa puistomaiseman syleilyssä, 1790-luvun kartanotunnelmassa, vain 20 min päässä Helsingin keskustasta. Annankartano.fi

Tee vaikutus persoonallisella väriyhdistelmällä.

Keto 2,5 mm Pink -sormus 18K-keltakultaa värikkäillä safiireilla ja kirkkailla tw/vs-timanteilla hehkuu kilpaa kanssasi! Design Jussi Louesalmi, Au3 Kultasepät. Au3goldsmiths.com

Dazzling Deluxe by Zazabella -malliston Dessy säteilee ylellisyyttä ja ajattomuutta muodin pääkaupungissa Milanossa. Zazabella.fi

KUVA
MARGARET
JASZOWSKA, UNSPLASH
KUVA JOUNI RANTA

Leather Effecto on mieleenpainuva unisex-tuoksu, jossa mausteinen rommi ja jasmiini sulautuvat lämpimiin santelipuun sävyihin. Löydä tuoksujen maailma Haus of Margareta @hausofmargareta

Pronovias-malliston Viviamamerenneitohäämekon hohtava satiini ja drapeerattu pääntie huokuvat modernia eleganssia. Josefiina.fi

Tuoksut

Luo yhtenäinen tuoksumaailma lisäämällä parfyymeiden rinnalle harmoniset huonetuoksut, kynttilät ja kukat sekä viimeistele elämys vieraille annettavilla saippuoilla.

Liberty’s Way on ylellinen morsiamen hääparfyymi, jossa kesäyön eleganssi ja appelsiininkukan romantiikka yhdistyvät. Kaikki tuoksut häihin Haus of Margareta @hausofmargareta

Ensiluokkaista palvelua, ajatonta eleganssia ja ylellistä tunnelmaa – Juhlista rakkautta Waldorf Astoria Helsingissä. Waldorfastoria.com

Näyttävän Lilibet-sormuksen keskuskivi on safiiri tai timantti, ympärillä pienet tw/vs-timantit. Design Jussi Louesalmi, Au3 Kultasepät. Au3goldsmiths.com

Laadukkaasta hääparfyymista jää ikuinen tuoksumuisto.
KUVA ATTAR AL HAS

Muotoile vihkipaikalle veistoksellinen taideteos.

Festiven Feeniks-sormukset heijastavat luonnon voimaa ja kauneutta. Voit valita sormukseesi luonnontimantit tai laboratoriotimantit, alkaen 930 €. Festive.fi

Elämänlanka-sormukset 14K-kultaa, ilman timanttia alkaen 736 €. Luonnontimantilla 0,30ct H-vs2-3ex 2295 € ja synteettisellä 0,30ct E-vvs 1220 €. Sandberg.fi

Veistoksellisuus

Veistokselliset muodot tuovat hääjuhlaan dramaattisuutta ja taiteellista ilmettä, korostaen yksilöllisyyttä ja rohkeaa eleganssia.

Kymi Sola -sormus 18K-valkokultaa tw/vs-timanteilla. Unisex-mallistossa on sormuksia jalokivillä tai ilman! Design Tero Hannonen, Au3 Kultasepät. Au3goldsmiths.com

Satiininen häämekko Kori, jonka upea muotokaulus ja pehmeät laskokset tuovat vyötärön esille elegantisti, kuuluu Justin Alexander -mallistoon. Valkoinenkreivitar.fi

Tunnelmallinen juhlapäivä saa taianomaisen sävyn Suomenlinnan tapahtumatiloissa, maailmanperintökohteen sydämessä. Suomenlinna.fi/tapahtumatilat
KUVA MARIA HEDENGREN

Kahden muodon herkkä liitto: kierteinen Lilja ja Megan, jonka keskipisteenä trendikäs ovaalihiontainen timantti. Lilja 1010 € ja Megan Oval 1920 €. Festive.fi

Dazzling Deluxe by Zazabella -malliston Carrie on moderni ja pelkistetty. Vartalonmyötäinen siluetti ja off-shoulder-malli tuo kokonaisuuteen keveyttä. Zazabella.fi

Pitsi

Pitsielementit tuovat häihin keveyttä ja romanttista eleganssia, trendikkäällä läpikuultavuudella voi ilmaista modernia rohkeutta ja yksilöllistä tyyliä.

Läpikuultavuus tuo sensuellia särmää häälookiin.

Keto 6 mm ja 2,5 mm Kevät -sormukset, 18K-valkokultaa, vaaleanpunaisilla safiireilla ja tw/vs-timanteilla. Design Jussi Louesalmi, Au3 Kultasepät. Au3goldsmiths.com

Faber Artin Cherry-sormus kietoutuu kauniisti ympäri sormen ja sitä on miellyttävä käyttää. 18K-kelta- ja valkokultaa, TWVS-timantteja ja vaaleanpunaisia safiireja. Faberart.fi

Justin Alexander -malliston Jessa on elegantti häämekko, jossa off-shoulder-pääntie, pitsihihat ja hohtava charmeuse-kangas korostavat vartalon linjoja. Valkoinenkreivitar.fi

Kullan hohto

Sormus nimettömässä on lupaus sitoutumisesta. Jokainen pari voi löytää suomalaisista koruista liitolleen symbolit, jotka heijastavat sekä kantajansa persoonallisuutta että yhteistä rakkautta.

Teksti Sari Yli-Salomäki Kuvat Teemu Töyrylä Lehtikulta Kultaus Oy Snellman

Tunteita monissa sävyissä

Anna rakkautenne värien näkyä. Vasemmalla tyylikäs unisex-sormus Kymi Virta, 18K-keltakultaisena ja kirkkailla TW/vs- t imanteilla yhteensä 0,31 ct, alkaen 4120 €, design Tero Hannonen. Romanttisessa yhdistelmässä 18K-keltakultaiset Keto 4 mm Pink safiireilla ja kirkkailla TW/vs-timanteilla, alkaen 3310 €, ja Keto 2 mm Kirkas -sormus kirkkailla TW/vs-timanteilla yhteensä 0,26 ct, alkaen 2400 €. Keto-sormusten design Jussi Louesalmi. Kymi ja Keto kuuluvat helsinkiläisen Au3 Kultaseppien korumallistoihin.

Rakkaus kuuluu kaikille

Meille molemmille kaksi

Tapa valita kaksi sormusta molemmille yleistyy nyt vauhdilla! Unisex-sormusparit sopivat molemmille puolisoille, omaa makua kuunnellen. Vasemmalla pari Festiven Routa-sormuksia. Routa Rakka -sormuksessa yhteensä 0,33 ct H/SI1-timantit, 3130 €. Alla Routa Rakka Grand -sormus, jossa yhteensä 0,86 ct H/SI1-timantit, 4730 €. Oikealla kaiken muuttavasta palavasta liekistä kertovat Festiven Kulo-sormukset, jotka on tehty kullasta ja zirkoniumista. Kapeampi 2 mm Kulo-sormus 620 € ja Kulo 6 mm 930 €. Sormukset on valmistettu käsityönä Hämeenlinnassa.

Näytä rakkauden voima

Luonnon inspiroimaa sinulle ja minulle

Keltakultaiset Kohinoorin Flow-sormukset ovat saaneet nimensä villinä virtaavaan veden eloisaa tanssia kuvaavista uurretuista linjoista sormusten pinnoilla. Pystyssä seisovan timanttisormuksen kivet säihkyvät kuin virran nostattamat kuohut auringonvalossa, timantit yhteensä 0,20 ct H/Si, suositushinta 2119 €. Vieressä lepäävä sormus on 5,7 mm leveä, alkaen 1214 €. Flow-malliston on suunnitellut Sami Laatikainen, ja sormukset valmistaa Kultakeskus Hämeenlinnassa.

Sirosti ja keveästi

Etsittekö tämän päivän trendikkäimpiä muotoja? Ovaalihiontainen 1,00 ct laboratoriotimantti kruunaa Midem Copenhagen -sormuksen siron 14K-keltakultaisen rungon, 1795 €. Alla lepää Midem Vienna -rivisormus, jossa yhteensä 0,50 ct laboratoriotimantit, 1495 €. Oikealla 3,9 mm leveä kihlaklassikko Lykka Exclusive 9K-keltakullasta 595 €. Midem- ja Lykka-sormukset löydät Keskisen Kellolta.

Rohkeaa luksusta

Ajattoman moderneihin muotoihin ei kyllästy koskaan, vaikka valitsisi nimettömäänsä kuinka näyttävät sormukset. Ylhäällä

Nevè Lab Moon N’ Back -sormus kapealla valkokultarungolla ja 3,00 ct ovaalihiontaisella laboratoriotimantilla, hinta 4447 €.

Sen alla OJL Harmonia -malliston kaksirivinen kelta- ja valkokultainen timanttisormus, timantit yhteensä 1,16 ct, hinta 7499 €.

Oikealla Nevè Lab Johan -malliston platinasta valmistetut sormukset: leveämpi 1,00 ct Square Emerald Cut -laboratoriotimantilla, hinta 5047 €, ja kapeampi 1,00 ct Emerald Cut -laboratoriotimantilla, hinta 3470 €. Olli Johan Lindroos Jewellery -sormukset valmistetaan OJL-ateljeessa Porissa.

Häät |

Häät.fi – Löydä rakkaudestasi kertova sormus: Haat.fi/sormuskone

Sormukset kertovat teidän tarinaanne

Rakkaus kultaan taottuna

Volcano-sormusten samppanjakullan pinta on teksturoitu rohkeasti. Näiden Malmin Korupajan valmistamien sormusten herkkyys ja selkeälinjaisuus puhuttelee sukupuoleen katsomatta. Leveämpi Volcano 6 mm 1477 € ja kapeampi 4 mm 1050 €.

Mielessä klassikot

Kullan sileä pinta antaa ajattoman hehkun kihla- ja vihkisormuksille. Toivomuslähde-pisarahalosormuksessa on keskellä 0,50 ct H-vs2-exex pear GIA-timantti ja kehyksenä yhteensä 0,25 ct G-vs-timantit. Sandberg-klassikko 14K-keltakultaisena 4790 €. Pari täydentyy Sandbergin Toivomuslähde-puoliallianssilla, timantit yhteensä 0,32 ct G-vs, 1635 €. Vasemmalla samaa tyyliä toistava Sandbergin sileä Aamurusko-ellipsikihlasormus 7,4 mm leveänä. 14K-keltakultaisen sormuksen hinta alkaen 2530 €.

Sormusten tiedot ja hinnat on tarkistettu marraskuussa 2025. Erityisesti kullan hinnan vaihtelun takia suositushinnat ovat saattaneet myöhemmin muuttua.

MAINOS: KULTAKESKUS

Iinan uniikki Kohinoor-vihkisormus

Kultakeskuksen oma timanttikorubrändi Kohinoor tunnetaan laadukkaasta muotoilusta ja vuosikymmenten mittaisesta kokemuksesta. Kotimaiseen ja luotettavaan timanttikoruvalmistajaan päätyi myös Iina pohtiessaan unelmiensa vihkisormuksen teettämistä.

Iina ja hänen puolisonsa päätyivät uniikin timanttisormuksen teettämiseen, kun kotimaan markkinoilta ei tuntunut löytyvän omiin toiveisiin sopivaa sormusmallia. Täysin omannäköisen sormuksen teettäminen tuntui hyvältä ajatukselta, koska tulisihan Iina käyttämään sitä aina. Myös tuotannon ja materiaalien alkuperä mietityttivät, joten kotimainen ja luotettava Kohinoor-timanttikoru tuntui luontevalta valinnalta.

Iinalla oli suhteellisen selkeä mielikuva unelmiensa sormuksesta: Noin karaatin kokoinen ovaalin muotoinen timantti sivukivillä, mutta timanttien keskinäiset mittasuhteet olivat tärkeässä roolissa, jotta saavutettaisiin haluttu fiilis. Keskuste-

lu Kultakeskuksen pääsuunnittelijan Assi Arnimaan kanssa alkoikin timanttien kokoluokan kartoituksella ja esimerkkikuvien läpikäymisellä, jotta myös suunnittelija saisi hyvän käsityksen siitä, millaista tyyliä haetaan.

– Iina halusi sormukseensa luonnontimantit ja pitkäaikaiselta timanttitoimittajaltamme löytyi tähän juuri mieluisan muotoiset ja kokoiset timantit. Iinan sormuksessa on tärkeää korostaa näyttävän keskitimantin loistoa, ja sivujen pienemmät pisaranmuotoiset timantit sekä sormuksen kapea, linjakas runko sopivatkin tähän erinomaisen hyvin, Arnimaa kertoo. Iinalla oli selkeä käsitys, että nyt teetetty vihkisormus olisi siroudestaan huolimatta kestävä ja todellinen loppuelämän koru. – Ke skustelussa Assin kanssa sormuksen muotoon liittyvät yksityiskohdat loksahtelivat kohdilleen. Esimerkiksi sormuksen runkoon päädyttiin tekemään pienet kavennukset juuri ennen sivukiviä, koska se korostaisi timanttien kokovaikutelmaa. Myös Assin tekemät mallikuvat auttoivat mittasuhteiden hahmottamista.

”Rakastan sormukseni harmonisuutta”
– Iina

Iina ja Assi etsivät yhdessä parhaat ratkaisut täydellisen vihkisormuksen luomiseen.

Yksilöllisesti suunniteltu Kohinoor-timanttikoru

Vuosien saatossa Kultakeskuksella on toteutettu lukuisia yksilöllisiä tilaustöitä asiakkaiden toiveiden pohjalta. Aivan k uten kotimaiset, Avainlipulla varustetut Kohinoor-malliston tuotteet myös yksilöllisesti suunnitellut timanttikorut valmistetaan Hämeenlinnassa, ja niiden suunnittelusta vastaavat Kultakeskuksen omat muotoilijat Assi Arnimaa ja Sami Laatikainen.

Ajatus oman timanttikorun teettämisestä voi saada alkunsa monella tavalla: se voi olla mielikuva täydellisestä sormuksesta, halu jatkaa perintökorun tarinaa tai yksilöllisen tyylin ilmentäminen korun muodossa. Joskus vain pieni muutos mallisto-

Yksilöllisen Kohinoortimanttikorun teettäminen

1. Ota yhteys valtuutettuun Kohinoor-jälleenmyyjään. Voit myös poiketa Kultakeskuksen Tehtaanmyymälään Hämeenlinnaan tai olla yhteydessä Kultakeskukseen sähköpostitse tai puhelimitse. Yhteystiedot löydät osoitteesta kohinoor.fi.

2. Keskustelussa suunnittelijan kanssa mietitään yhdessä ratkaisut korun muotoon, materiaaleihin ja jalokiviin liittyen. Tärkeintä on kokonaisuus ja haluttu lopputulos – Kultakeskuksen suunnittelijat tietävät, miten se toteutetaan.

3. Jos päädyt ostamaan sinulle suunnitellun korun, suunnittelutyö ja luonnoskuva sisältyvät hintaan.

Löydä lisää tietoa yksilöllisten Kohinoor-timanttikorujen teettämisestä Kohinoor.fi

tuotteeseen riittää luomaan lopputuloksen, joka tuntuu juuri omalta.

– Asiakkaalla on usein mielessään idea, ja minun tehtäväni on kiteyttää se valmiiksi koruksi. Tyytyväinen asiakas on aina kaiken lähtökohta. Joskus ideoita täytyy hiukan jalostaa, jotta korusta tulee toteutuskelpoinen ja aikaa kestävä, joten minun tulee miettiä tekniset ratkaisut, joilla asiakkaan unelma saadaan toteutettua, Arnimaa kuvailee.

Nykypäivänä timanttikorun ostajalla on enemmän vaihtoehtoja kuin koskaan. Valinnat liittyen timantteihin ja jalokiviin, korun muotoon ja istutukseen sekä materiaaleihin vaikuttavat ulkonäön lisäksi myös korun kestävyyteen ja arvoon. Kultakeskuksen ansioituneiden suunnittelijoiden

ammattitaidon ansioista on mahdollista luoda Kohinoor-timanttikoru, joka vastaa asiakkaan yksilöllisiin toiveisiin sekä kestää aikaa.

Unelma, johon kannatti panostaa Iina ja hänen puolisonsa menivät naimisiin kesällä 2025 ja matkustivat häämatkalle romanttiseen Etelä-Ranskaan. Iina kertoo edelleen ihailevansa sormustaan päivittäin. Se myös muistuttaa 15 vuoden matkasta oman puolison kanssa ja yhteisestä tulevaisuudesta. – Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Rakastan sormukseni harmonisuutta, kun sivukivet imartelevat keskitimanttia kauniisti. Jos nyt lähtisin uudestaan tähän prosessiin, tekisin täysin samat valinnat, Iina iloitsee.

website: www.angelabianca.com

instagram: angelabianca.bridal

Häät.fi

Kun haluat lisää tietoa ja inspiraatiota sormuksista, siirry osoitteeseen: Haat.fi/sormukset

Nimettömässä kimaltaa

Säihkyvät arvokorut kutsuvat sinua kihla- ja vihkisormusten kiehtovaan maailmaan. Valitse rakkauden symboliksi mieltymystesi mukainen ja arjen kulutusta kestävä kotimainen sormuskokonaisuus.

Sormusten hinnat on tarkistettu marraskuussa 2025. Suositushinnat ovat saattaneet myöhemmin muuttua.

Tuottaja Sari Yli-Salomäki Kuvat Teemu Töyrylä

30 vuotta sormusosaamista

Suomen laajin sormusvalikoima löytyy Malmin Korupajalta! Kaikki sormukset valmistetaan 100 % kierrätyskullasta, ja mallistosta löytyy laaja valikoima luonnolle lempein labratimantein koristettuja sormuksia. Pajalla voit myös teettää unelmiesi sormuksen – ilman ostopakkoa!

Malmin Korupaja Korupaja.fi Instagram @malminkorupaja Tiktok @malminkorupaja

1. Lila-sormusta koristaa elegantti 0,57 ct baguettehiottu laboratoriotimantti, joka luo säihkettä koko rungon leveydeltä.

2. Le Petite -sormuksessa emeraldhiottu labratimantti on istutettu siroon bezel-istutukseen. Aubrey-sormuksessa puolestaan vuorottelevat baguette- ja briljanttihiotut laboratoriotimantit, jotka luovat näyttävän rivistön.

3. Enchantée-sormuksen keskikivenä säihkyy cushionhiottu 0,50 ct laboratoriotimantti. Sormuksen runko on romanttisesti kuvioitu, ja siinä välkehtivät pienet briljanttihiotut labratimantit.

Laadukkaita Avainlipputuotteita

Sandberg-timanttikorut suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa – Sandberg-timanttikoru on aina Avainlipputuote. Laajasta ja monipuolisesta mallistosta löytyy upea valikoima erilaisia sormuksia ja sormuksiin yhteensopivia korvakoruja, riipuksia, kaula- ja rannekoruja. Jos et löydä mieluisaa korua valmiin mallistomme puolelta, teemme myös uniikkikoruja.

Sandberg-timanttikorut Sandberg.fi Instagram @sandbergtimanttikorut Facebook SandbergTimanttikorut

1. Kukkaniitty M-872k -sormuksen keskellä olevaa ruskeaa 0,14 ct timanttia kehystää 0,08 ct G-vs-timantit, kapeneva runko 14K-kultaa, 1690 €. Yhteensopivassa Suvituuli M-114k -sormuksessa ruskeita timantteja ja 0,06 ct G-vs-timantteja, 14K, 1430 €.

2. Kastepisara M-32w -sormuksessa 0,30 ct H-vs2-3ex GIA luonnontimantti 6-kyntisessä matalassa istutuksessa, 14K-kultaa, 2150 €. Saman sormuksen hinta synteettisellä timantilla 0,30 ct E-vvs on 1370 €. Päällä yhteensopiva Toivomuslähde M-15w -sormus ice blue -timanteilla 0,09 ct ja 0,06 ct G-vs-timanteilla, 14K, 1490 €.

3. Taivaanranta M-285w -sormuksen timantti 1,00 ct H-vs2-exex emerald GIA on matalassa 4-kyntisessä istutuksessa, 14K-kultaa, 6950 €. Edullisempi vaihtoehto synteettisellä timantilla 1,01 ct D-vvs2-exex emerald 1815 €. Yhteensopiva Toivomuslähde V-720w -puoliallianssisormus 0,15 ct G-vs-timanteilla, 14K, 1250 €.

Timanttisormusten asiantuntija

Suokko on suomalainen timanttikorujen valmistaja, joka tunnetaan laadukkaista kihla- ja vihkisormuksistaan. Suokko tarjoaa laajan valikoiman klassisia malleja – solitaire, halo, rivisormukset ja yksilölliset iDesign-sormukset – eri jalometalleissa kuten valkokulta, keltakulta ja platina. Suokko yhdistää käsityötaidon, huolellisesti valitut timantit ja ajattoman muotoilun.

Suokko Suokko.fi Instagram @suokkobrand Tiktok @suokkobrand

1. Gloria-sormus 1,73 ct pyöreällä laboratoriotimantilla, runko 14K-keltakultaa.

2. Grace-sormuksen keskikivenä upeassa kruunuistutuksessa 1,00 ct laboratoriotimantti, ja sivuilla yhteensä 0,40 ct laboratoriotimantit. Runko 14K-valkokultaa.

3. Gloria-sormus 0,50 ct ovaalilla laboratoriotimantilla, runko 9K-valkokultaa.

Suomalaista käsityötaitoa

Festive on kotimainen timanttikorumallisto, jossa suomalainen käsityötaito, monipuolinen muotoilu ja runsas valikoima kohtaavat. Kaikki korut valmistetaan Hämeenlinnassa omalla pajalla, 100 % kierrätyskullasta – vastuullisesti ja kestävästi. Malliston jokainen koru on saatavilla valintasi mukaan luonnontimanteilla tai laboratoriotimanteilla.

Festive

Festive.fi

Instagram @festive_timanttikorut Tiktok @festivetimanttikorut Facebook Festive Diamond Collection

1. Vuoden Kaunein Sormus 2025 Auréa yhdessä halaajasormusten kanssa muodostaa kauniin kokonaisuuden. Sormukset valmistetaan Hämeenlinnassa vastuullisesti 100 % kierrätyskullasta, ja ne ovat saatavilla kaikissa kullan sävyissä, luonnontimanteilla tai laboratoriotimanteilla. Auréa 1,00 G/VS1 labratimantilla 2460 € ja Auréa Side 0,15 ct G/VS1 labratimanteilla 1490 €.

2. Upean Selena Halon keskiössä loistaa 1,00 ct ovaalihiottu timantti, jota kiertää siro timanttikehä. Vierelle sopii allianssisormus Juliette, jonka runkoa timantit kiertävät ikuisuuden symbolina. Selena Halo 1,18 ct G/VS1 labratimanteilla 2660 € ja Juliette 0,42 ct G/VS1 labratimanteilla 1740 €.

3. Kolmikivisen Megan-sormuksen kruunaa 0,60 ct emeraldhiottu timantti. Vierelle sopii lumoava Lilja-sormus, jonka kierteisessä rungossa on kahdeksan 0,01 ct timanttia ja keskellä pisaran muodossa 0,04 ct timantti. Megan Emerald 0,74 ct G/VS1 labratimanteilla 2450 € ja Lilja 0,12 ct G/VS1 labratimanteilla 1290 €.

Valikoituja luksuskoruja

Lindroos on vuonna 1887 perustettu kulta- ja kelloalan yritys Helsingin ydinkeskustassa M ikonkadulla ja A leksanterinkadulla sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Koruvalikoimaan kuuluu maailman tunnetuimpia luksusmerkkejä kuten Bvlgari, Chopard, Fobe, M ikimoto, Gucci, Piaget ja Ole Lynggaard, kellomerkkeihin muun muassa Rolex, Tag Heuer, Omega ja Hublot.

Lindroos Kämp Galleria Lindroos.fi Instagram @lindrooskampgalleria

1. Lindroos Collection -timanttisormuksessa yhteensä 2,00 ct luonnontimantit, joista GIA-todistus. Viisikivinen, 18K-valkokultainen sormus on valmistettu käsityönä Suomessa, 12080 €.

2. Käsityönä Suomessa valmistetun Lindroos Collection -parin uniikki multicolor safiirisormus, 18K-kultaa, 3280 €. Miehen jykevä kantasormus myös 18K-kultaa, 4310 €. Tähän sormukseen voi teettää upean kaiverruksen!

3. Lindroos Collection -sormusparin elegantti yksikivinen platinasormus 0,90 ct Emerald cut luonnontimantilla on, 11100 €. 18K-valkokultaista allianssisormusta kiertää yhteensä 1,04 ct luonnontimantit, 3340 €. Molemmat sormukset valmistettu käsityönä Suomessa.

Auréa säteilee valoa

Nuori hämeenlinnalainen kultaseppä Elias Narsakka hurmasi yleisön

Auréa-sormuksellaan ja voitti Vuoden Kaunein Sormus 2025 -kilpailun.

Teksti Sari Yli-Salomäki Kuvat sormuksista Teemu Töyrylä / Studio Töyrylä

Auréa-sormus hehkuu lämmintä valoa, ja sen valmistuksessa on kierrätyskultaan yhdistetty näyttävä ovaalihiontainen laboratoriotimantti. Näin neljännen sukupolven korumuotoilija Elias Narsakka yhdistää perinteisen käsityötaidon moderniin muotoiluun.

Suvun pitkät perinteet

Vasta 23-vuotias Narsakka on kasvanut kultasepänalla toimivan perheensä ympäröimänä, ja halu jatkaa perheen perinteitä oli läsnä jo kouluvuosina. Sukunimi melkeinpä velvoittaa, sillä Narsakat ovat toimineet kultasepänalalla jo lähes 80 vuotta! – Kädentaidot ovat olleet minulle aina tärkeitä. Peruskoulun todistuksessa komeili kymppejä kuvaamataidosta ja käsityöistä, ja tein kaikki TET-harjoittelutkin perheyrityksessämme Kultasepät Narsakalla. – Pienenä poikana sain touhuta pajalla isän ja papan kanssa. Silloin luomistyön aiheena saattoi olla vaikkapa kultainen kypärä Lego-ukolle. Tärkeintä oli, että sain tehdä jotain mielekästä omin käsin. Nuoresta iästään huolimatta Narsakka on ehtinyt olla alalla jo seitsemän vuotta. Syksyllä 2018 alkaneet opinnot Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa johtivat jalometallialan artesaanin tutkintoon keväällä 2020. Kokemusta karttui, sillä opiskelu tapahtui pääasiassa oppisopimuskoulutuksena perheyrityksessä.

Rauha minimalismissa

Elias Narsakka haluaa jatkossakin jättää kädenjälkensä nimenomaan pelkistettyjen ja modernien korujen muodossa.

”Tärkeintä oli, että sain tehdä jotain mielekästä omin käsin.”

– Koen Pohjoismaissa suositun minimalistisen muotokielen itselleni läheiseksi. Kauneuden ei tarvitse merkitä hirveää määrää monimutkaisia yksityiskohtia. – Y ksinkertaisen muodon toteuttaminen on myös mukavan haastavaa. Työhön pitää löytää rauha ja tasapaino, Narsakka pohtii. 2. sija 3. sija

Vuoden Kaunein Sormus 2025 -kilpailun teemana oli Valo. Häät.fissä järjestetyssä finaalissa 9700 seuraajaa antoi äänensä, joista Auréa keräsi 27,5 prosenttia. Kilpailun järjesti jo 18. kerran Häät-lehti ja Häät.fi. Yhteistyökumppanit olivat Love me do -häätapahtuma, Suomen Kultaseppien Liitto, Suomen Kello- ja korumuseo Kruunu ja Solo Sokos Hotel Pier 4. Lue lisää ja seuraa kilpailun kulkua läpi vuoden osoitteessa Haat.fi/vuoden-k auneinsormusHäät.fi. Yhteistyökumppanit olivat Love me do -häätapahtuma ja Suomen Kultaseppien Liitto. Lue lisää ja seuraa kilpailun kulkua läpi vuoden osoitteessa haat.fi/ vuoden-kaunein-sormus

Minun tähteni

Ismo Alakärppä, Ainua Jewelry

”Minun tähteni kuvaa kaukaista linnunrataa ja kaunista ajatusta, että äärettömyydestä voi löytyä juuri se yksi merkityksellinen tähti”, Ismo Alakärppä kertoo.

Aurinko Tony Peltonen, Alkemia Kultasepät

”Aurinko-sormuksen sanoma viittaa siihen valoon ja voimaan, joka on meissä jokaisessa”, Tony Peltonen muistuttaa.

Elias Narsakka, Festive

”Auréa on säde valoa, joka kietoutuu lämpimästi ympärille kuin ensimmäinen, hiljainen hetki”, Elias Narsakka kuvailee.

Voittaja Auréa
KUVA JOEL NARSAKKA

MAINOS: SANDBERG

Säihkettä järkevään hintaan

Kun olet löytänyt mieleisesi Sandberg-sormusmallin, sen hinta voidaan säätää sopivaksi valitsemalla budjettiisi mahtuvat kivet.

Pihistä

Toivomuslähde

V-942k 0,30ct G-vs 2415 €

Taivaanranta

V-384k 0,29ct G-vs 1770 €

Taivaanranta

M-285w-syn 1,00ct emer. D/E-vvs/vs1 lab grown 1815 €

Kukkaniitty

M-833k 0,08ct G-vs 1330 €

Aurinkotuuli

V-450Bk 0,31ct G-vs 1760 €

Kastepisara

M-35k-syn 2,00ct E-vvs2-idexex lab grown 2550 €

Allianssi V-725w alk 0,27ct G-vs 1750 €

Taivaanranta M-246k-syn 1,50ct oval E-vvs2-exex lab grown 2060 €

Taivaanranta V-391k-syn 1,00ct E-vvs2-idexex lab grown 2190 €

Vertaile hintoja

Isot timantit tuovat näyttävyyttä, mutta vaativat myös panostusta kukkarolta – erityisesti laadukkaiden luonnontimanttien kohdalla. Valitsemalla pienemmät kivet tai synteettiset eli laboratoriotimantit voit laskea kokonaisuuden hintaa huomattavasti tinkimättä sormuksen laadusta. Sandberg-timanttikoruesittelyissä eri puolilla Suomea pääset vertailemaan ja kokeilemaan laajaa kotimaista valikoimaa, jotta löydät juuri omaan makuusi sopivan sormuksen. Sandberg.fi

Panosta

Toivomuslähde

V-1743k 0,75/keski 0,50ct pear H-vs2-exex 4990 €

Taivaanranta

V-385k keskik. 0,70ct H-vs2-3ex + 0,50ct G-vs 5750 €

Taivaanranta

M-285w 1,00ct emer. H-vs2-exex 6950 €

Kukkaniitty

M-882k 0,34ct G-vs 2280 €

Allianssi T-22k keskik. 0,30ct H-vs2-3ex + 0,48ct G-vs 4030 €

Kastepisara M-35k 1,01ct H-vs2-3ex 8150 €

Allianssi T-1w alk 1,20ct G-vs 4050 €

Taivaanranta

M-246k 1,00ct oval H-vs2-exex 7950 €

Taivaanranta V-381k 1,00ct H-vs2-3ex 8150 €

Eleganttia rentoutta

Värikkään kukkameren keskellä virolaisen ritarikartanon suojissa juhlittiin loisteliaasti Danin ja Sandran rakkautta.

Teksti Tanja Hakala Kuvat Vickan O. Photography

Tyylin avaimet

Valokuvaus Vickan O. Photography

Hääsisällöntuotanto WowbyVeera

Miljöö Ritarikartano Kumna Mõis, Viro

Kukat Bloom Deco

Kalusteet Funrent

Purjeteltta ja valot Comfy Events

Kynttilänjalat ja piensomistus

Vuokraamo Lumous

Häämekko Modecan Adore, Vieno

Hiukset ja meikki

Prime Beauty Studio, Tallinna

Kynnet Fyme

Helmikaulakoru Sandran äidin

Smokki Turo

1. Historiallisen kartanon vaaleus antoi upean näyttämön seremonialle ja suurille kukkasomistuksille. Murretut punaisen eri sävyt, pastellivärit ja ripaus vihreyttä loivat luksuksen tuntua rennolla otteella, mukaillen hääjuhlan kantavaa teemaa. Seremoniamestarina toimi parin läheinen ystävä Elastinen eli Kimmo.

2. Purjekangasteltta toimi täydellisenä juhlatilana kartanon puutarhassa. Valot, tanssilattia ja runsaat kukkasomisteet loivat satumaisen tunnelman.

Pukukoodivinkki!

Black tie optional

Iltapainotteisten häiden seremonia alkoi kello 17, joten monilla olikin yllään tämän pukukoodin mukainen smokki. Myös tumma puku oli ok, jotta vieraiden ei tarvinnut ostaa tai vuokrata smokkia vain tätä tilaisuutta varten. Naiset pukeutuivat pitkiin mekkoihin.

Dani valitsi hääasukseen mustan smokin. Vihkimisen suorittaneella Danin lapsuudenystävällä Kimmolla oli seremonian ajan valkoinen smokkitakki.

Ajattomuus ja vähäeleisyys toteutuivat upeasti Sandran tyylissä tuoden runsaaseen kukkien väriloistoon sopivaa kontrastia. Kaiken kruunasi äidiltä lainattu helminauha.

Kaasojen asujen sävyt soljuivat kauniina erottuen sopivasti juhlavieraiden eleganssista. Pionikimput ja toisiinsa vahingossa sopivat kampaukset viimeistelivät lookit.

Valokuvaajan silmin

Valokuvaus on rakkaustarinaa

”Sandran ja Danin hääpäivä oli kuin kukkiva satu. Täynnä valoa, liikutusta ja aitoa rakkautta. Erityisesti mieleeni jäi se, kuinka heidän välisensä yhteys säteili ympärille ja kosketti kaikkia läsnäolijoita. Kuvaajana sain olla todistamassa juhlaa, mikä oli yhtä aikaa herkkä ja unohtumattoman kaunis.”

Victoria Olonen on helsinkiläinen hääja muotokuvaukseen erikoistunut valokuvaaja. Elokuvallinen, luonnonvaloa hyödyntävä ja tunteikas kuvaustyyli on hänelle ominaista. Victorialle on tärkeintä, että kuvista välittyy aitous ja yhteys ihmisten välillä.

Victoria rakastaa hetkiä, joissa valo, liike ja tunne kohtaavat. Hääpäivissä häntä kiehtoo hetkien ainutlaatuisuus – hän ei ohjaa liikaa vaan antaa tilanteiden elää etsien sen, mikä tuntuu todelta. Hääkuvaus on Victorialle enemmän kuin dokumentointia, se on tapa kertoa rakkaustarina valon ja herkkyyden kautta.

Inspiraationa toimivat elokuvat, musiikki ja arjen pienet kauniit välähdykset. Victoria haluaa, että kuvat koskettavat: että ne jäävät elämään ja tuntuvat vielä vuosienkin päästä.

Victoria Olonen

Victoriaolonen.com @vickan.o_photography

Häätarinat

Monipäiväiset häät antavat rakkaudelle enemmän aikaa hengittää: juhla ei ole vain yksi ohikiitävä hetki vaan useiden päivien mieleenpainuva tapahtumaketju, jonka äärelle ystävät ja perheet kokoontuvat luomaan uusia yhteisiä muistoja.

Vuolaana tulvivat tunteet

Essin ja Viljamin hääpäivänä Vaasassa sattui yhtä lailla mokia kuin täydellisiä onnistumisiakin. Kaikkein eniten yllätti suurten tunteiden valtava määrä.

Teksti Tanja Hakala Kuvat Agnetha Lesch Visuals

Essi & Viljami

Vihkiminen Vaasan kirkossa ja juhlat Villa Sandvikenissa Vaasassa. Essi, 27, on radiojuontaja ja Viljami, 35, toimii mainostoimistoyrittäjänä.

”Kaikki unelmat alkoivat tulla toteen Viljamin tavattuani.”

Jotenkaan siihen ei osannut yhtään varautua. Että miten kokonaisvaltaista kaikki siinä hetkessä heti olikaan, Viljami toteaa.

– Juuri niin! Koska me molemmat jännitimme etukäteen, että jos hääpäivänä ei tunnukaan sellaiselta? Essi lisää.

Mutta aivan saman tien, heti lauantaiaamun koittaessa, molemmat huomasivat olevansa tunteiden vallassa. Mitään ei tarvinnut pakottaa, vaan hääpäivä teki sen pyytämättä. Tunnemylläkkä kietoi molemmat otteeseensa.

– Kumpikin meistä mietti, miten etuoikeutettuja olemme päästessämme viettämään meidän juhlaamme kaikkien rakkaidemme kanssa.

”Hänen kanssaan haluan naimisiin”

Häät-lehden Instagram-tiliä seuranneille Essin ja Viljamin hääsuunnitelmat ovat tulleet jo osaltaan tutuiksi. Heille Häät-median kanavat tarjosivatkin oivallisen avun suunnittelun varrelle.

– Meillä ei ollut mitään kokemusta isojen juhlien, saati häiden järjestämisestä. Häät. fi oli meille tosi tärkeä inspiraation lähde, mutta myös konkreettinen apuväline. Tehtävälista aikajärjestyksessä oli paras apu!

Häät ylipäätään olivat Essille unelma lapsesta lähtien.

– Kaikki unelmat alkoivat tulla toteen Viljamin tavattuani. Hänestä ajattelin, että tämän ihmisen kanssa minä tahtoisin mennä naimisiin.

– Tapailun alussa juteltiin elämän suuria haaveita, joten keskusteltiin luonnollisesti myös häistä, Viljami kertoo.

Lappi, Helsinki, Vaasa?

Alussa oli ajatuksia häistä ulkomailla, mutta Helsingin kautta ne täsmentyivät Vaa-

Tyylin avaimet

Essi

Hääpuku Pronovias, White Dress Stockmann

Huntu Poirie Bridal, White Dress Stockmann

Kengät ASOS

Korvakorut Thomas Sabo, Salkari

Bilemekko Helena Ahti­Hallbergin kilpatanssipuku

Hiusten väri ja leikkaus

Ida K, The One Table Hiustenpidennykset

B’long Hair, IdHAIR Finland

Kampaus ja meikki

Minna Nurminen, Cava Hair & Make­up

Kynnet Ana, La Bohém Studio Helsinki

Ihonhoito Ines, Nordic Med Spa Lash lift ja kulmat

Jenny, Facade Helsinki

Viljami

Puku ja rusetti Pukuvuokraamo

Kavaljeeri

Kengät Vagabond

Juhlapaikka ja catering

Villa Sandviken

Hääkimppu ja viehe Wasaflorist

Rusketus Tan by Lotta

Painotuotteet pari teki itse

Illan artisti EMI

Valokuvaus

Agnetha Lesch Visuals

Videokuvaus Jussi Kivimäki

Juhlavieraita 95

Suunnittelun alkumetreillä molempia hetken aikaa ihmetytti rahanmenon

määrä.

saan. Essi on kotoisin Vaasasta ja Viljami Rovaniemeltä.

– Olen aina tykännyt Vaasasta ja se tuntui eksoottiselta, Lapin sijaan, joten päätin ehdottaa sitä Essille. Silloin saisimme helpommin isovanhemmat mukaan, erityisesti Essin puolelta. Se oli meille hyvin tärkeää, että kaikki rakkaat pääsevät paikalle. Helsingissä asuva pari järjesti siis juhlat Vaasaan etänä. Suunnittelun aikana Essi oli joka toinen viikko kaupungissa silloisessa radiojuontajan työssään. Tekemistä helpotti myös Essin vanhempien sijainti Vaasassa.

– He ehdottivat meille Villa Sandvikenia. Essille tämä oli hyvin tuttu paikka, mutta hän ei ollut osannut aikaisemmin nähdä sitä häiden näkökulmasta. Kävimme katsomassa paikkaa ja totesimme, että se on ihan täydellinen – juuri sitä mitä ajattelimme haluavamme hääjuhlalta!

Maksavatko häät näin paljon?

Suunnittelun alkumetreillä molempia hetken aikaa ihmetytti rahanmenon määrä.

–Tajuttiin aika pian, ettei 20 000 euroa riitä mihinkään! Ruoka, valokuvaaja, juhlapaikka lohkaisevat heti ison siivun.

– Häämatka siihen vielä! Mietittiin, että millä rahalla ihmiset häitä oikein järjestää?

Essi ja Viljami alkoivat säästää rahaa, sillä he eivät halunneet ottaa lainaa. Suunnitelmallisuuden avulla hääkassa kasvoi. Lopulta palveluntarjoajia valitessa hinta ei ollut se määrittävin tekijä, mutta maalaisjärki pidettiin mukana.

– Ei valittu kalleinta, mutta ei halvintakaan. Pidettiin kulut järkevinä ja itse esimerkiksi vuokrasin puvun, sillä tuntui turhalta ostaa yhtä päivää varten uusi, Viljami täsmentää.

Stressi kasvaa riidaksi?

Pari kuukautta ennen häitä turhautuminen hiipi Essin mietteisiin. Työt ja muu arki yhdistettynä yksityiskohtia tulvivaan hääsuunnitteluun alkoi hetkittäin olla liikaa.

– A lkoi vähän jopa ärsyttämään Viljamin turhankin leppoisa suhtautuminen kaikkeen, Essi myöntää.

Jotta homma ei luisunut riidaksi, pari istui alas ja kävi läpi mitä pitää tehdä ja milloin. Tehtävänjako auttoi ja Essinkin alkoi olla helpompi hengittää. Täsmäapuna toimi puhelimen jaetut muistiinpanot, joihin molemmat kirjasivat muistettavia ja hoidettuja asioita. Viikko ennen omia häitä he olivat vieraina ystävien häissä, sekin auttoi.

– Tuli huomioitua omia juhlia varten asioita tehokkaasti!

– Onneksi meillä oli viikko vapaata ennen omia häitä, se helpotti stressiä.

Kolmen päivän elämys

Juhla oli jaettu kolmeen osaan, joista lauantai loisti kirkkaimpana. Perjantain harjoitusillallista varten oli varattu merenrantaravintolan yläkerta. Tämä oli odotettu kokoontuminen, sillä molempien perheet tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa kunnolla.

– He asuvat eri puolilla Suomea ja tämä oli ensimmäinen tilaisuus kaikille nähdä toisensa.

Hääviikonloppu huipentui sunnuntain puutarhajuhliin Essin lapsuudenkodissa. Helteisenä päivänä puutarhassa esiintyi dj ja tarjoilut pitivät nälän ja janon poissa. Seurustelun ja syömisen jälkeen oli luvassa yllätys, nimittäin risteily Vaasan edustalla. Kaikki saivat mahdollisuuden viettää vielä aikaa yhdessä ja keinua hääkuplan aalloilla.

Vähän sinne päin

Hääpäivänä kaikki sujui sekä hyvin että vähän sinne päin. Aivan kuten missä tahansa juhlissa. Aamun kutkuttavat hetket tuntuivat koko kehossa, ja kun kaikki rakkaat olivat lähellä, olo oli molempien mielestä ainutlaatuinen. Kahden kuvaajan ansiosta Essin ja Viljamin laittautumishetkistä saatiin taltioitua upeita kuvia. Mutta juuri kun kuvaamisen oli tarkoitus alkaa, Essi tajusi kukkien unohtuneen floristin luokse.

– Olin unohtanut delegoida asian. Siellä kukat odottivat noutamista ja maksamista liikkeessä. Ei ollut ketään, joka voisi asian hoitaa, ja menin paniikkiin! Lopulta meikkaajani soitti puolisolleen, joka kävi hakemassa ja maksamassa kukat meidän puolesta, Essi naurahtaa.

Häiden aikana kuultiin ennätykselliset 15 puhetta.

Sulhanenkin unohtui

First look -kuvausten jälkeen Essi lähti kaasojen kanssa kohti kirkkoa. Pihalla oli jo paljon juhlaväkeä, joten heidän piti odottaa ajellen vielä hetki, jotta pääsisivät sisään huomaamatta. Samalla Viljami soitti Essille.

– Kysyin Essiltä oliko kuka tulossa hakemaan minua juhlapaikalta, koska olin siellä tekemässä viime hetken järjestelyitä. Kävi ilmi, että ei kukaan, oltiin unohdettu järjestää koko kyyti minulle! He tulivat sitten hakemaan minut paikalle viitisen minuuttia ennen vihkimisen alkua. Kolmas isompi moka tapahtui yöruoan kanssa. Se kun unohdettiin laittaa tarjolle. Essi alkoi juhlien jo ollessa lähellä loppua ihmetellä ruoan tuoksua, mutta mitään syötävää jatkoilla ei näkynyt.

– Kunnes tajusin, että meidän piti muistaa nostaa esille itse tilaamamme ruoka. No u nohdettiin! Jaettiin yöpala ihmisille mukaan, kun he olivat jo lähdössä, Essi nauraa.

Parhaimmillaankin juhlat ovat siis täynnä inhimillisiä virheitä, jotka lopulta eivät tietenkään pilaa häitä, vaan tekevät siitä elämänmakuisen ja ikimuistoisen.

Viisitoista puhetta

Nyt kun pari muistelee kesäisiä häitään, mielen valtaa pieni haikeus, mutta enemmänkin myös ylpeys. Ylpeys siitä, että juhlat olivat niin upeat ja kaikki rakkaat pääsivät paikalle. Tunnelataus päivään kiteytyi hienolla tavalla siinä, kun häiden aikana kuultiin ennätykselliset 15 puhetta. – Se oli meille iso yllätys. Kuulostaa suurelta määrältä, mutta jokainen puhe oli tärkeä ja paikallaan juuri siinä hetkessä.

Essiä ja Viljamia kosketti erityisesti se, että niin monelle tuo tuntui oikealta paikalta sanoa juuri ne sanat, joita oli miettinyt. Puheissa soljui huumori eikä kyyneleiltä tietenkään vältytty.

– Kaikki nämä puheet antoivat meistä paljon myös kaikille kuulijoille. Olemme niin onnellista tästä.

Valokuvaajan silmin Vahvaa luottamusta

”Essin ja Viljamin hääpäivässä oli lämmin ja rakkaudentäyteinen tunnelma. Heidän välinen yhteytensä näkyi kauniisti pienissä katseissa ja hetkissä, ja se välittyi vahvasti myös kameran linssin läpi.

Myös vieraiden puheet olivat kauniita ja tunteikkaita – niistä välittyi, kuinka läheinen ja lämmin suhde parilla on heidän läheisiinsä. Essin ja Viljamin kanssa työskentely oli meille todella mieluisaa – he olivat sydämellisiä ja helposti lähestyttäviä. Välillämme oli vahva luottamus, joka teki työskentelystä luontevaa alusta loppuun asti. On aina erityistä kuvata paria, jonka välinen rakkaus ja lämpö näkyy ulospäin niin selkeästi.

Agnetha ja Jussi ovat aviopari ja he työskentelevät yhdessä videokuvaaja­valokuvaaja­parina. Heille on tärkeää kunnioittaa kaikkia kuvaamalla huomaamattomasti, jotta hääpari pystyy keskittymään tärkeään päiväänsä sataprosenttisesti. Kahden kuvaajan ansiosta he voivat olla eri paikoissa samaan aikaan, mikä on kätevää erityisesti alkuvalmisteluiden ja vihkimisen aikana.

”Valokuvaajina meille merkityksellisintä on päästä taltioimaan juuri tällaisia aitoja ja herkkiä hetkiä, ja olemme onnekkaita ja otettuja että olemmekin saaneet olla mukana lukuisten hääparien tärkeimpänä päivänä jo 16 vuoden ajan.”

Agnetha Lesch ja Jussi Kivimäki @agnethalesch Leschvisuals.com

MAINOS: NH COLLECTION HELSINKI GRAND HANSA

Elämäntarinanne uusi luku alkaa täällä

NH Collection Helsinki Grand Hansa kutsuu hääparit aloittamaan elämäntarinansa uuden luvun Helsingin sydämeen. Historiallisten arvorakennusten suojissa, kauniisti entisöityjen juhlasalien loistossa syntyy nyt uusia tarinoita: teidän omanne.

Teksti ja kuvat NH Collection Helsinki Grand Hansa Hääpuvut Niinatar

Hotellin ainutlaatuiset juhlatilat, huippuluokan tarjoilu, suomalaisesta saunaperinteestä ammentava spa ja tasokkaat majoituspalvelut luovat täydelliset puitteet elämänne tärkeimmälle juhlalle. Kaikki yksityiskohdat hoituvat vaivattomasti: hääpakettiin sisältyvät suunnittelupalaveri ja hovimestarin henkilökohtainen palvelu hääpäivänä takaavat, että järjestelyt soljuvat samalla valssin eleganssilla kuin itse juhla.

Menneen ja tulevan juhlava kohtaaminen

NH Collection Helsinki Grand Hansa muodostuu kolmesta historiallisesta rakennuk-

sesta, joissa arkkitehtien Armas Lindgrenin ja Wivi Lönnin kädenjälki näkyy yhä yksityiskohdissa. Keväällä 2024 avatun hotellin restauroinnissa on kunnioitettu historiaa, mutta samalla luotu nykypäivän toiveisiin vastaavia tiloja.

Historiallinen Ballroom on loistelias juhlasali, jonka kristallikruunujen alla on tanssittu häävalssia jo vuosisadan ajan. Tarinan mukaan sodan aikaan pommitukset rikkoivat suuret ikkunat, mutta sirpaleet kerättiin pois ja hääväki jatkoi juhlia kuin mitään ei olisi tapahtunut osoituksena rakkauden kaikkivoipaisuudesta ja elämän jatkuvuudesta. Ballroomin arvokas tunnelma, korkeat ikkunat ja pieteetillä entisöidyt yksityiskohdat tekevät siitä täydellisen näyttämön elämänne juhlaan.

Historiallisen salin yläpuolella sijaitsee Presidenttisviitti, yksi hotellin upeimmista majoitustiloista. Sviitti tarjoaa ylellisen, rauhallisen paikan hääparille vetäytyä hetkeksi juhlan keskellä tai järjestää pienen, intiimin häävastaanoton omassa yksityisessä ympäristössään. Parvekkeelta avautuu näkymä suoraan Ballroomiin ja sieltä käsin hääpari voi kohottaa maljan juhlaväen kanssa. Lämminhenkisiin ja tunnelmallisiin tilaisuuksiin sopii legendaarinen Socis, taiteilijoiden ja kulttuuriväen entinen kohtauspaikka ja baari, joka avautui vuoden 1952 Helsingin Olympialaisiin. Secret Garden on puoliavoin, vehreä sisäpiha keskellä Helsinkiä, jossa voi järjestää vihkimisen tai tyylikkään cocktailhetken ennen juhlan alkua.

NH Collection Helsinki Grand Hansa

Historiallista eleganssia ja modernia mukavuutta Helsingin sydämessä.

Ainutlaatuiset juhlatilat:

Ballroom – 100 hlö banquet

Socis – 60 hlö banquet

Secret Garden – 100 hlö cocktail

Laadukas häämenu ja hotellin oma patisserie

224 perinteisen skandinaavisen estetiikan ja modernin mukavuuden yhdistävää huonetta ja sviittiä

Usva by Terhen Spa, inspiroitunut suomalaisesta sauna- ja hoitoperinteestä

Kupoli Cocktail Bar, Helsingin kuumin kattobaari ja cocktailkoulujen koti

Hansa Café Bar & Brasserie, ranskalaisvaikutteista ruokaa suomalaisin juurin

@nhcollectionhelsinkigrandhansa @hansacafe_bar_brasserie @kupolibar

@usvaspahelsinki

Nh-collection.com

Ranskalaista eleganssia kotimaisista aineksista

Hansa Cafén Bar & Brasserien keittiössä yhdistyvät ranskalainen klassinen gastronomia ja suomalaiset raaka-aineet. Keittiön ruokafilosofia nojaa laatuun, kansainvälisen keittiön tekniikoihin ja kotimaisiin makuihin, jotka jäävät mieleen pitkään juhlan jälkeenkin. Hotellin oma patisserie ja leipurimestari loihtivat juhlapöytään toiveiden mukaiset kakut ja makeat herkut, jotka kruunaavat aterian.

Hääyön lumoa ja aamun kuplivaa onnea

Hääjuhlan jälkeen on aika vetäytyä omaan rauhaan. Hääpakettiin kuuluu hääyö tyylikkäässä Deluxe-huoneessa, jossa yhdistyvät historiallinen tunnelma ja nykyaikainen mukavuus. Jokainen huone on uniikki, ja vaihtoehtoja löytyy Premium- ja Grand Studio -luokista aina 163-neliöiseen Presidenttisviittiin. Hääyö saa varmasti omannäköiset puitteet. Aamulla odottaa kaupungin parhaaksi kehuttu runsas aamiainen, jonka voi ha-

Hääpakettiin sisältyy yöpyminen elegantissa Deluxe-huoneessa. 224 huoneen ja sviitin hotellissa koko juhlaväki voi majoittua saman katon alle. Kuva Presidenttisviitistä.

lutessaan nauttia myös huoneessa – kuplivan kera, tietenkin. Saman katon alta löytyy majoitustiloja myös häävieraille, jolloin kaikki voivat nauttia juhlan tunnelmasta yhdessä aamuun asti ja aloittaa viikonloppuaamun rennolla brunssilla.

Hemmotellen uuteen aikaan

Häävalmistelujen keskellä hetki rauhaa tekee hyvää. Usva by Terhen Spa ammentaa inspiraationsa suomalaisesta saunaperinteestä ja pohjoisen luonnon rytmistä. Spa tarjoaa day spa -hoitoja ja saunaterapiarituaaleja, kuten Bathe like a Finn, joka vie osallistujat syvälle suomalaisen hoitokulttuurin ytimeen.

Suomalaisessa kansanperinteessä saunominen liittyy elämän suuriin käännekohtiin. Morsiussauna on tärkeä, ikiaikainen siirtymäriitti ennen avioliittoa. Modernisoitu, ohjattu elämys vaikkapa polttariseurueelle tarjoaa lempeän tavan hiljentyä, puhdistautua ja valmistautua elämän uuteen lukuun yhdessä tärkeimpien ystävien kanssa.

Tyylikkäimmät polttarit

Helsingin kattojen yllä

Kun juhlahumu saa alkaa jo ennen hääpäivää, tarjoaa arvorakennuksen ikonisessa tornissa sijaitseva Kupoli-cocktailbaari siihen täydellisen ympäristön. Helsingin kuumimman cocktailbaarin baarimestarien johdolla osallistujat oppivat juomakulttuurin saloja, sekoittavat itse cocktaileja ja saavat mukaansa reseptit kehittääkseen taitojaan kotona. Tunnelma Helsingin kattojen yllä tekee kokemuksesta ikimuistoisen polttaripäivän huipennuksen.

Ammattitaidolla ja vaivattomasti

NH Collection Helsinki Grand Hansassa häävarauksen hintaan sisältyy aina hääsuunnittelupalaveri, jossa varmistetaan, että jokainen yksityiskohta on mietitty rakkaudella. Lisäksi pakettiin kuuluu hovimestarin palvelu juhlapäivänä, pöytien kattaus ja sommittelu toiveiden mukaan, kankaiset liinat ja servietit, AV-laitteiston käyttö sekä tilan siivous.

1. L oisteliaan Ballroomin kristallikruunujen alla on tanssittu häävalssia jo vuosisadan ajan – myös Eino Leinon elämäkertaelokuvan Runoilija ja muusa hääkohtaukset ikuistettiin täällä.

2. L asikatteinen, puoliavoin Secret Garden on urbaani keidas Helsingin ytimessä, jossa vehreys ja boheemi tunnelma luovat rennon mutta tyylikkään juhlaympäristön.

3. Usva by Terhen Span hemmottelevat hoidot vievät kohti uutta elämänvaihetta. Ohjattu saunotus tai pohjoisen luonnosta inspiroitunut day spa -hetki tarjoaa rauhaa ja rentoutumista ennen suurta päivää.

4. Hansa Café Bar & Brasserien korkeatasoisen keittiön jokainen annos on kuin taideteos. Klassisesta ranskalaisesta keittiöstä ja laadukkaista kotimaisista raaka-aineista inspiroitunut juhlamenu ja patisserien luomukset viimeistelevät juhlan tyylillä.

5 Entinen taiteilijoiden ja kulttuuriväen kokoontumispaikka Socis hurmaa tunnelmallaan ja taideaarteillaan. Intiimi tila kutsuu juhlimaan elämän merkityksellisimpiä hetkiä läheisimpien kanssa.

2.

Anna & Eemil

Seremonia ja hääjuhla

Hirvihaaran Kartanossa. Anna, 27, on taiteilija ja opiskelija, Eemil, 28, ketjukoordinaattori.

Väriloistoa torstaihäissä

Annan ja Eemilin monipäiväisessä hääjuhlassa tehtiin videoita, muistettiin jokaista vierasta kirjeellä ja kisattiin aarrejahdissa.

Teksti Tanja Hakala Kuvat Sanni Hirvonen

Anna ja Eemil suunnittelivat hääjuhlaansa huvikseen jo vuonna 2023 syksyllä, vaikka menivät kihloihin vasta seuraavan vuoden huhtikuussa. Sysäys suunnittelulle oli juhlapaikaksi valikoitunut Hirvihaaran Kartano.

– Eräs tuttu oli mennyt siellä naimisiin. Näin kuvia paikasta ja tykästyin sen persoonallisuuteen ja väreihin heti. Lisäksi Hirvihaaran sijainti oli sopiva, noin tunti Helsinkiin, ja sinne pystyi majoittumaan. Se oli siinä! Hääsuunnittelua ennen kihlaustakaan, Anna nauraa.

Kirjeitä kaikille rakkaille

Kihlojen jälkeen vuonna 2024 suunnitteluaikaa jäi vielä vuosi ja kaksi kuukautta, mutta aika lailla kaikki oli selvillä heti alkumetreillä. Juhlien järjestäminen oli lähinnä kivaa eikä juurikaan stressaavia joitain tiettyjä osa-alueita lukuun ottamatta. Pari päätti nimittäin kirjoittaa jokaiselle 70 vieraalle kirjeen käsin pöytiin odottamaan. – A luksi se tuntui stressaavalta, mutta aloitimme hyvissä ajoin. Tehtiin siitä lopulta Annan kanssa leikkimielinen kisa, että

kumpi saa kirjeet nopeammin valmiiksi ja voitto tuli minulle! Eemil naurahtaa. Molemmat kuvailevat miten liikuttavaa oli katsoa vieraiden reaktioita heidän lukiessa kirjeitään – korvaamatonta.

Monipäiväinen elämys

Juhliminen alkoi keskiviikkona, kun kartanolle saapui pieni joukko läheisiä, joiden k anssa pari nautti illallista ystävien musiikkiesityksiä kuunnellen sekä tunnelmaan virittyen. Koska juhlapaikalla pystyi yöpymään, kaikki oli kätevän lähellä ja vaivatonta. Torstaina juhlittiin kunnolla häitä ja perjantaiaamu vietettiin yhteisellä aamupalalla.

Riitoja häät eivät aiheuttaneet.

– M inä olisin halunnut videokuvaajan, mutta siitä meillä oli eri näkemykset ja hinta liian korkea, Anna mainitsee.

Siksi häihin hankittiin kolme 2000-luvun videokameraa, joista Annan ystävät ottivat päävastuun. Anna ja Eemil listasivat hetkiä, mitä he tahtoivat videolle, ja ystävät pitivät huolen, että ne tulivat taltioitua. Kamerat olivat vieraiden pöydissä, ja ihmiset haastattelivat toisiaan ja jättivät videoviestejä.

– Ajattelimme, että tehdään sitten ihan kunnon kotikutoisesti tämä. Halusimme

Tyylin avaimet

Anna Hääpuku Heidi Tuisku

Huntu White Dress

Kengät Tamaris

Kihlasormus Laatukoru

Vihkisormus Holmasto

Korvikset Dear Anna

Bilemekko Asos

Hiukset Tuuli Hoppi, Tuulitekeetukkaa

Meikki Anna teki ammattilaisena itse

Kimppu Bohemian Bloom

Eemil

Smokki Räätälistudio BQ

Taskuliina Annan hääpuvun kankaasta

Kengät Stockmann

Sormus Laatukoru

Kukkaviehe Bohemian Bloom

Valokuvaaja Sanni Hirvonen

Juhlavieraita 71

Hääbudjetti 28 000 euroa

1. “Jotain sinistä” toteutui näissä häissä vallattoman ihanasti kaasojen ja morsiamen puvuissa.

2. Satumaisen söpö kakku toisti juhlien sävyjä.

3. Anna teki ammattilaisena meikkinsä itse.

4. Sulhasen taskuliina tehtiin morsiuspuvun jämäkankaasta.

5. Anna kirjoi pöytänumerot itse ja hitsasi niiden telineet.

”Valitsemalla torstai hääpäiväksi häihin käytettävä rahamäärä väheni tuhansilla.”

myös, että jokainen häävieras sanoo kameralle jotain, Eemil lisää.

Videosta tuli arvokas muisto, jota pari kokoontui katsomaan perheidensä kanssa Annan editoitua materiaalit.

Tuhansien säästöjen torstai

Valitsemalla lauantain sijaan torstai hääpäiväksi häihin käytettävä rahamäärä väheni tuhansilla.

– L ähetimme Save the date -kortit vuotta aiemmin. Ajankohta oli juhannuksen jälkeinen viikko, ja kaikki meidän vieraat pääsivät paikalle. Moni kiitteli jälkeen, että olipa kiva, kun häät oli keskellä viikkoa ja itselle jäi vielä kesäviikonloppu vapaaksi, pari sanoo.

Torstai teki myös sen, että palveluntarjoajia oli helpommin saatavilla kuin kiireisinä kesälauantaina. Pari sai juuri ne tekijät, jotka halusi. Muun muassa valokuvaaja Sanni Hirvosen.

– Hänen tyylinsä oli juuri sopiva meille ja hän oli vapaana, täydellistä!

Eemilin yllätti oikeastaan vain se, miten paljon budjetista lohkaistiin hääkuvaukseen.

– En yksinkertaisesti ollut yhtään perillä valokuvauksesta ja sen hinnoittelusta. Siitä ihmetys. Kyllä sen nyt ymmärtää, kun omakohtainen kokemus on takana.

Värikäs häämekko tietenkin

Näissä häissä räiskyi ihanasti parin lookit. Anna oli tiennyt jo pitkään, että tahtoisi pukunsa olevan off shoulder -mallinen. Jotenkin hän halusi myös räväyttää.

– Huntu tulisi olemaan valkoinen, joten aloin pohtia mekkoa värikkäänä mutta valkoiselle pohjalle. Kahlasin Pinterestiä ja photoshoppasin kuvia. Tiesin, ettei haluamaani mekkoa saa valmiina mistään, joten päädyin ajoissa Heidi Tuiskun juttusille.

Sinisiä kuvioita valkoisella pohjalla mekkoon piti saada. Annalle olisi kelvannut

1. Tekokukkia pari etsi vuoden ajan Vintedistä ja Tori.fistä. Niillä koristeltiin seremonia ja hääparin pöytä. Bloom Decon vuokrakukilla somistettiin vieraiden pöydät, ja kaasojen kimppuja hyödynnettiin myös koristelussa.

2. Annan upean vision häämekosta toteutti taidokkaasti Heidi Tuisku.

3. Hääruoka oli herkullista ja kauniisti sommiteltua.

4. Kaunis sininen väri näkyi läpi hääjuhlan asusteista somistukseen.

Valokuvaajan silmin

Viileä päivä, lämmin rakkaus

”Annan ja Eemilin hääpäivä oli upea! Se oli täynnä tunnetta aamun valmisteluista aina iltabileisiin saakka. Jokainen yksityiskohta oli harkittu ja hiottu sekä täynnä parin omaa aitoutta ja omaperäisyyttä. Päivästä huokui heidän innostuksensa häiden suunnitteluun, vieraiden huomioimiseen ja ennen kaikkea heidän rakkautensa toisiaan kohtaan.

Vaikka kesäkuinen päivä oli viileä, tunnelma oli lämmin, ja sitä oli ilo ja kunnia olla valokuvaamassa. Suuri kiitos Annalle ja Eemilille, että sain olla mukana tässä päivässä!”

Sanni Hirvonen on helsinkiläinen valokuvaaja, joka rakastaa luonnonvaloa, aitoja hetkiä ja ihmisten välisiä tarinoita.

Sanni Hirvonen Sannihirvonen.com @sannihphoto

”Se oli siinä! Hääsuunnittelua ennen kihlaustakaan.”

vaikka puuvillakangas, kunhan visio toteutuisi. Lopulta Heidi löysi täydellisen satiinikankaan, mistä teetettiin lopulta myös sulhasen ja bestmanin taskuliinat jämäkangasta hyödyksi käyttäen.

Eemilille teetettiin smokki Räätälistudio

BQ:ssä.

– Olen kaksi metriä pitkä, joten smokin teettäminen oli melkeinpä ainoa vaihtoehto. Halusin James Bond -tyyliin valkoisen takin ja mustat housut. Asusta tuli täydellinen.

Upea häätiimi ja kaoottinen aarrejahti

Kolmen bestmanin ja neljän kaason tiimi oli vastuussa päivän kulusta.

– Kaikille oli jaettu omat tehtävät hyvissä ajoin ja jopa pilkkua viilaten, joten jännittää ei tarvinnut. Yhteinen ystävämme, kaa-

so Ida oli meille uskomaton vinkkipankki ja häidemme selkäranka. Hän toimi niin seremoniamestarina kuin koordinaattorinakin – kaikki soljui hänen ja muun tiimin ansiosta niin hienosti.

Juhlassa ja seremoniassa esiintyivät parin musikaaliset ystävät, lisäksi puheita oli yhteensä 10.

– A nna päätti oman puheensa lauluesitykseen, mikä oli minulle totaalinen yllätys, Eemil kertoo.

Muuta ohjelmaa tarjoilivat häälehti ja kertakäyttökameroilla käytävä kisailu. Illalla suoritettiin aarrejahti, mihin pyydettiin kahdeksan vapaaehtoista. Heidän tehtävänään oli hakea mahdollisimman nopeasti eri esineitä ja jokaisen kierroksen jälkeen yksi tippui pois.

– Tunnelma leikin aikana oli mahtavan kaoottinen!

Häät.fi – Löydä inspiraatiota kymmenistä muista häätarinoista: haat.fi/haatarinat

MAINOS: THE TERWA – NORDIC HIDEAWAY

Destination wedding Suomessa

Vain tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitsee ennennäkemätön juhlapaikka The Terwa – Nordic Hideaway, missä järjestetään ylellisen elämykselliset usean päivän häät.

Teksti Tanja Hakala Kuvat The Terwa

Yksityinen niemi Lopella, Kaartjärven rannalla ja kolme päivää rajattomasti elämyksiä. The Terwa on ainutlaatuinen hääkohde, jossa suomalaisen luonnon rauha ja huolella suunniteltu ylellisyys yhdistyvät. Täällä voit kokea destination weddingin ilman matkaa kauas. Ajomatkaa Hel-

singistä, Turusta ja Tampereelta on vain reilu tunti.

Rauhan tunne läsnä

Historiallinen kartanomiljöö 1600-luvulta, hoidetut puistot ja Kaartjärven vesiraja muodostavat rauhallisen ja harkitun kokonaisuuden. Entisen maatilan polut ja kivirakenteet kuljettavat kävijän läpi mennei-

den aikojen, ja uudet rakennukset sulautuvat saumattomasti osaksi vanhaa rakennusperinnettä. Hääaamu valkenee hiljaa niemellä. Järvi on tyyni, ilmassa odotuksen utuista tuntua. Ympärillä puhdas, Suomen syleilevän k aunis luonto. Ei kiirettä mihinkään, sillä kaikki on kävelymatkan päässä. Hääelämys on alkanut jo edellisenä päivänä perheiden

ja häätiimien saapuessa paikalle. Harjoitusillallinen ja järvikylpylän lempeät löylyt antoivat unohtumattoman alun kolmen päivän hääjuhlalle. Luonnollisesti täällä voi järjestää myös yhden tai kahden päivän häät.

Täydellistä yksityisyyttä

Täällä voi juhlia rakkautta juuri niin isosti tai intiimisti kun haluaa. The Terwa tarjoaa

kokonaisen niemen yksityiseen käyttöön: seremonia ulkona, juhla veden äärellä, harjoitusillallinen tähtien alla, viinimaistelua ja herkullinen brunssi. Vieraille on tilaa viipyä, nauraa ja juhlia – kaikki vain muutaman askeleen päässä toisistaan. Suomalaista destination weddingia siis parhaimmillaan. Ja mikä parasta, aivan kaikki järjestetään täällä alusta loppuun laadukkaiden yhteistyö-

kumppanien kanssa. Teille jää toiveista kertominen ja rakkauden juhlastanne nauttiminen. Kun varaatte koko niemen käyttöönne, a lueella olette vain te, ei ketään muita.

Elegantti ja ainutlaatuinen häätunnelma

Kymmenen hehtaarin kokoisella niemellä seesteisyys ja luksus kohtaavat. Täältä ei

Täällä voi juhlia rakkautta juuri niin isosti tai intiimisti kun haluaa.

tarvitse poistua ollenkaan häiden aikana, juhlapaikka nimittäin tarjoaa aivan kaikki mahdollisuudet harjoitusillallisesta esimerkiksi kaasojen saunailtaan, vihkimiseen ja lähtöpäivän brunssiin.

Seremonia voidaan toteuttaa ulkona aivan veden äärellä luonnon syleilyssä ja ilta jatkuu Kartanon suojissa, missä historian kaiku yhdistyy viimeisteltyyn, kutsuvaan sisustukseen lumoavasta juhlasomistuksesta puhumattakaan. Kokonaan järvelle avautuva terassi lasiovineen luovat taianomaisen näyttämön juhlille. Kaiken kruununa on tyylikkyyttä tihkuva, tunnelmallinen viinikellari.

Isommat, yli 60 hengen häät pidetään historiallisessa mutta kokonaan peruskorjatussa Navetassa, mikä tarjoaa tunnelmalliset puitteet jopa 300 ihmiselle. Navetta, juhla-alueen sydän, mukautuu sekä perinteisiin että moderneihin hääjuhliin. Täällä pöytäruokailukin järjestyy noin 200 vieraalle, ja korkea parvi, esteetön juhlatila, laadukas äänentoisto sekä ko rkealuokkainen Rôtisseurs-tason keittiö takaavat vaivattomat ja näyttävät juhlat.

Vieraita ulkomailta

Juhlapaikka on helposti saavutettavissa myös kansainvälisiä vieraita ajatellen, sillä matka Helsinki-Vantaan lentokentältä kestää tunnin ja alueelle voi laskeutua helikopterilla. Koska vieraat voivat majoittua juhlapaikalla ja viipyä monta päivää, on kokemus heille sekä helppo että ainutlaatuinen. Ja kun monet häävieraat majoittuvat niemellä, yhteisöllisyys korostuu hienolla tavalla. Majoittujille voi järjestää monipuolista ohjelmaa alkaen sup-lautailusta päättyen sukelluselämykseen kartanon ammattitaitoisen henkilökunnan avulla.

Yöpyminen on osa elämystä: hääpari ja vieraat voivat jäädä viettämään yhteistä viikonloppua ilman kiirettä lähteä kotiin. Tämä tekee The Terwasta harvinaisen – paikan, joka tarjoaa mahdollisuuden jopa kolmen päivän mittaiseen hääunelmaan.

The Terwa – Nordic Hideaway Rautakoskentie 421, Loppi +358 40 049 0922

@theterwanordic

Theterwa.fi

Elämysten juhlapaikka

Valitse oma tilasi häiden luonteen ja vierasmäärän mukaan.

Tila Kuvaus

NavettaTäydellinen häätila, jos suunnittelet näyttävää hääjuhlaa luonnon ympäröimässä kartanomiljöössä.

KartanoHistoriallinen sisustus ja näkymä Kaartjärvelle tekevät siitä yhden Suomen romanttisimmista häätiloista.

KarsinaKammityyppinen takkatupa ja sauna pienemmille hääillallisille tai juhlan jatkoille. Erikoisruokaelämys Carnivore järjestetään täällä, saatavilla myös vegenä.

PäämajaSoveltuu hääviikonlopun ohjelmaan, valmisteluihin tai kick offeihin.

Viinikellari Tunnelmallinen, kiviseinäinen tila intiimille hääillalliselle tai rennolle tastingille

JärviSpa Täydellinen paikka hääparille tai lähimmille ystäville rentoutumiseen ennen juhlapäivää. Poreamme, sähkösauna ja puulämmitteiset rantasauna ja palju, avanto/järvi

Maisematupa Hääaamun valmisteluihin, alkudrinkkipaikaksi tai pienelle hääillalliselle.

Väentupa Historiallinen rakennus (3mh+oh+k+kh+wc) tarjoaa intiimin ympäristön hääparin lähimmille ystäville, kuten kaasoille ja bestmaneille. Toimii hienosti hääaamun valmistautumistilana.

Venevaja Hääsviitti veden päällä panoramalasiseinin, oma wc ja suihku.

Kapasiteetti (hlöä)

60–300, istuen noin 200

20–60

noin 25

noin 25

10–15 hlöä

10–30 hlöä

10–30 hlöä

majoittuu 6+2 hlöä

Keskustori, Tampere
Keskuskatu 6, Helsinki
Matkus, Kuopio
Mall of Tripla, Helsinki
varaa aika myymälään
Turo Brand Stores turo.fi

Anna & Miika

Rakkauden rannalla

Turun saaristossa

Meren äärellä vietetyt rakkausjuhlat olivat täynnä liikuttavia yksityiskohtia kertoen kaunista tarinaa myös menneistä sukupolvista.

Tuottaja Tanja Hakala Kuvat Anssi Koskinen Photography

TAPASIMME TOISEMME Turussa, kun Anna oli palannut vaihdosta kirjoittamaan gradua. Kihloihin menimme heti alkuvuodesta 2024 lomamatkalla, kahdestaan rannalla illalla tähtien valossa.

MORSIAN JA KAASOT suunnittelivat häät. Sulhanen ei osallistunut, mutta suunnitteli yllätyksenä häämatkan Sansibariin ja Serengetiin. Yhteistyö sujui hyvin. Bestman tuli viikkoa ennen häitä mukaan ja oli juontajana. Kaasot briiffasivat hänelle aikataulun.

OHJELMAN SUHTEEN kaasot saivat melko vapaat kädet. Anna oli suunnitellut tutustumisleikin ja cocktail-tilaisuuden

sekä yhden kaason kanssa aarteenmetsästyksen pöytäkunnittain. Päivässä oli puheita ja hääparille yllätyksenä kaksi leikkiä, sulhasen ryöstö ja arvausleikki. Vierailta oli kysytty ilmoittautumisen yhteydessä, mikä biisi saisi heidät tanssilattialle, ja nämä laulut soitettiin häissä.

TEIMME ITSE AIKA PALJON, kuten suunnittelimme paperituotteet. Sadat kukka-asetelmat pöydissä ja valokuvakaaressa olivat Annan äidin tekemiä. Vihkimisen jälkeen ilmaan heitetyt kuivakukat oli nekin itse tehty. Kaaso askarteli nenäliinoja vihkiseremoniaan. Pihastamme piti kaataa puu, joten hyödynsimme sen oksaa ja teimme siitä pöytänumeroita. Pöydät

nimesimme Turun saariston saarien mukaan, joissa olimme purjehtineet.

MEILLÄ OLI HIRVEÄN KIVAA kaasojen kanssa häitä tehdessä. Kävimme Latviassa ostamassa alkoholit häihin ja vaikka se ei ehkä lopulta tullut halvemmaksi, niin kivaa oli!

MEITÄ EI YLLÄTTÄNYT suunnittelussa juuri mikään. Aika paljon tekemistä oli lopussa, se kannattaa huomioida. Ainoa pettymys oli kampaus: en käynyt koek ampauksessa, joten lopputulos ei ollut ihan sitä mitä toivoin. Se harmittaa vieläkin.

Tyylin avaimet

Anna

Häämekko Maggie Sottero

Sormus itse suunniteltu, Malmin Korupaja

Meikki Mandarine Turku Kimppu Flör

Miika Puku Tiger of Sweden Kalvosinnapit perintönä isoisältä

Miesten vieheet Flör

Kukka-asetelmat Annan äidin tekemät

Hääkakku MBakery Häävieraita 56

Hääbudjetti reilu 20 000 e

JUHLAAN TUOTIIN MENNYTTÄ

A IKAA mukaan. Kakun koriste oli Annan äidin ja isän hääkakusta. Kakkuottimet Annan ja Miikan kihlajaislahja. Aulassa oli sukutaulu isovanhempiin asti ja kuvina käytetty heidän hääkuvia. Istumajärjestys taas oli kirjoitettu morsiamen lapsuudenkodin vanhoihin ikkunoihin.

HERKULLINEN SAARISTOLAISILLALLINEN tarjoiltiin pöytiin social

Valokuvaajan silmin

Päivä kaikille aisteille

”Huolelliset valmistelut, arvokas kartanotunnelma ja täydellinen sää loivat puitteet päivälle, joka tullaan muistamaan pitkään. Lämpimän tunnelman lisäksi mieleen jäivät poikkeuksellisen tyylikäs häämekko, ensiluokkainen ruoka sekä loppuillan auringonlasku, mikä oli yksi koko kesän komeimmista. Kiitos vielä A + M!”

Anssi Koskinen on hääkuvaaja, joka tarjoaa dokumentaarista hääkuvausta koko Suomessa yli 150 juhlan kokemuksella. Erikoisuutena on hybridikuvaus, jonka tuloksena hääpäivästä jää muistoksi sekä perinteiset valokuvat että elokuvamainen video.

Anssi Koskinen Anssikoskinen.fi @anssikoskinenphotography

dining -tyyliin jaettavina annoksina. Alkuruokana oli erilaisia kaloja, pääruokana lammasta ja iltapalana Annan juuret huomioiden Lappeenrannan tyyliin vety tai atomi sekä jäätelöbuffet. Vihkimisen jälkeen oli myös cocktail-tilaisuus, missä siemailtiin nimikkodrinkkejä ja tarjoiltiin pientä suolaista.

PURJEHDUS LIITTYI muutenkin hääkesään. ”Heti häistä lähdimme minimoonille

kolmestaan kissan kanssa ja purjehdimme kaksi viikkoa.” Pääkohde oli Myrskyluoto, jolla myös Myrskyluodon Maijasta kertova sarja on kuvattu. Tämä tunnuskappale soitettiin, kun Anna käveli vihkipaikan näköalatasanteelle.

Annan ja Miikan vihkiminen ja juhlat järjestettiin Airisniemen Kartanolla. Anna, 32, työskentelee asiantuntijana, ja Miika, 38, on lääkäri.

Alexandra & Mikko

Vihkiminen Helsingin Tuomiokirkossa, juhlat Valkoisessa Salissa. Alexandra, 31, on ilmastoasiantuntija ja Mikko, 34, ohjelmistoarkkitehti.

Rakkauden paraati

Alexandran ja Mikon rakkauden kulkua juhlittiin Helsingissä poikkeuksellisen persoonallisella, tyylikkäällä ja riemukkaalla tavalla.

Teksti Tanja Hakala Kuvat Sander Vill

”Vieraamme tulivat meidän elämämme eri vaiheista, joten oli koskettavaa nähdä heidät kaikki yhdessä.”

Maaliskuinen New York vuonna 2020, juuri ennen pandemiaa. Alexandra, tuttavallisemmin Lexi, ja Mikko kohtasivat tuolloin deittisovelluksessa. He ihastuivat toisiinsa heti. Mikko oli komea, rauhallinen ja hyvä kuuntelija. Lexi ystävällinen, hauska ja kaunis. Niin he toisensa näkivät ja kokivat. Koko maailman pysyessä yllättäen suljettuna, juuri toisiinsa tutustuneet viettivät paljon aikaa yhdessä. – Pian huomasimme asuvamme toisistamme vain kahden korttelin päässä.

Nepalista Harlemin kodin rappusille Kahden vasta tutustuneen välillä vallitsi luja kansainvälinen parisuhde. Lexin työ vei hänet paikkoihin, joissa tarvittiin humanitaarista apua. Eräänä päivänä elämä toi eteen muuttopäätöksen Nepaliin.

– Mikko liittyi mukaani muutamaksi kuukaudeksi. Vaelsimme Himalajalla ja nautimme paikallisesta ruoasta. Saimme lukuisia kansainvälisiä ystäviä.

Kaukosuhteesta tuli arkea. Thaimaa, Washington, Nepal, New York… – Häissä monet nauroivat, että eivät koskaan oikeasti tienneet missä päin maapalloa olimme!

Etäsuhdetta piti vaalia suunnitelmallisuudella. Siihen molemmat panostivat. He sopivat tarkasti, milloin seuraavaksi nähdään.

– Siksi oli ihanaa joskus yllättää toinen vierailulla, kortilla tai karkkilaatikolla. Muistutuksena siitä, että ikävä on todella suuri. Helppoja vuodet eivät olleet.

– Seikkailunhaluisina silti nautimme nähdä maailmaa yhdessä. Jokainen yhteinen hetki tuntui erityiseltä. Uskomme vahvasti, että juuri siksi toimimme niin hyvin yhdessä. Osaamme olla rauhallisia ja joustavia, tuli eteen sitten mitä tahansa.

Suhde syveni entisestään vuonna 2024 ja koki mullistavan muutoksen Mikon kosiessa Lexiä heidän Harlemissa sijaitsevan asuntonsa portailla arkiaamuisen kauppareissun jälkeen.

Suomen lumo

Suurkaupungin huminaan elämänsä ainakin toistaiseksi rakentanut pari tasapainotteli häiden sijainnin kanssa. Suomi vai Yhdysvallat?

Tyylin avaimet

Alexandra

Mekko Jenny Yoo

Kengät Sam Edelman

Hiukset Afro-Finhair Salon

Meikki Gitta Kruusaa

Korvakorut Olive & Piper

Kihlasormus Berlinger

Vihkisormus Karaat

Mikko

Smokki Sam Cerruti

Custom Trailors, Bangkok

Kihlasormus Cartier

Kengät Bloomingdale’s

Catering Olo Catering

Bilebändi Glow Up

Valokuvaus Sander Vill

Kukat Pukinmäen Puutarha

Somisteet Hurmaava Hattara

Painotuotteet Vistaprint

Kakku pH7

Vieraslahja katajasta tehdyt lasinaluset

Häävieraita 120

Ajatukset muovautuivat Suomen ainutlaatuisuuden ja Mikon juurten suuntaan. – L exin perhe ja ystävät pääsivät näkemään, missä minä olen kasvanut. Moni kutsumamme ei ollut milloinkaan käynyt Suomessa tai edes Pohjoismaissa – oli hienoa esitellä heille maa häidemme kautta, Mikko kertoo.

Kaunis ajatus kantoi myös Lexin kotimaahan: pari järjesti saman vuoden huhtikuussa pienen tilaisuuden Yhdysvalloissa niille, jotka eivät päässeet matkustamaan.

Tuhansien kilometrien pituinen mannerten väli ei estänyt huumaavan upeiden ja tunteikkaiden juhlien järjestämistä. Pari suunnitteli häät itse saaden valtavasti apua Mikon vanhemmilta ja Suomessa asuvilta ystäviltä. Juhlapaikka antoi itsestään myös paljon samoin kuin catering-yritys, sillä he auttoivat paria kaikin tavoin.

– Olemme tästä äärimmäisen kiitollisia.

120 hengen hääseurue

ja New Orleans

-tyylinen jazzbändi soittaen marssi second line -paraatihengessä halki Helsingin keskustan.

Intiimiä tunnelmaa tihkuen

Helpointa parille oli hahmotella, millaisen vision ja ilmapiirin he juhlalleen halusivat. Intiimit, muodolliset black tie -häät kaupunkiympäristössä. Tässä kiteytyi molempien toive.

– On ihanaa nähdä kaikki smokeissa ja pitkissä iltapuvuissa, tällaiset juhlat ovat niin tyylikkäitä.

Tätä visiota taidokkaalla tavalla pehmensi häiden mieletön tunnelma, ilon pirskahdukset poikkeavien ohjelmanumeroiden muodossa ja vieraiden heittäytyminen. Mikä teki kaikesta vielä merkityksellisempää ja ainutlaatuista, oli se, miten Mikko ja Lexi pitivät kaikista huolta. Moni vieraista ei nimittäin tuntenut juhlista ketään. Tämä johtoajatuksena hääviikko oli myös v ieraille täynnä ohjelmaa, ihanaa sellaista.

Viikko aikaa yhdessä

–

Suurissa häissä ei aina ehdi jutella kaikkien kanssa. Meille tämä oli tapa viettää vieraidemme kanssa aikaa, olihan heistä osa matkustanut pitkän matkaa takaa täysin outoon maahan.

Häitä edeltävänä viikonloppuna morsian matkasi laivalla Tallinnaan polttareihin ystäviensä kanssa.

– K iersimme vanhaakaupunkia ja päätimme illat karaokessa.

Pitkin viikkoa oli rentoja irrallisia tapaamisia, kuten saunominen Allas Sea Poolissa sekä kokoontumisia ravintoloissa, baareissa ja kahviloissa. Perheillallinen järjestettiin Kappeliin.

– Torstaina järjestimme welcome partyn Gillet Barissa, johon osallistui yli 80 ihmistä. Sen jälkeen veimme osan vieraista kokeilemaan suomalaista karaokea, ja moni sanoi sen olleen reissun kohokohta. Perjantaina järjestimme yksityisen risteilyn Helsingin saaristossa. Sää oli sateinen, mutta siitä huolimatta yli 40 ihmistä osallistui ja nautti täysillä. He oppivat suomalaisesta historiasta ja maantieteestä sekä saivat viettää aikaa kanssamme. Hääpäivää edeltävänä iltana järjestimme pienen harjoitusillallisen perheillemme ja häätiimillemme. Kaiken organisointi oli toki haastavaa ja ajoittain stressaavaa, sen Lexi ja Mikko myöntävät. Mutta kaikki oli sen arvoista, he halusivat palavasti antaa kaikille hienon kokemuksen ajasta Suomessa ja heidän rakkausjuhlassaan. – Olemme niin kiitollisia siitä, että kaikki viihtyivät ja lopputulos oli onnistunut.

Valokuvaajan silmin

Henkisiä yhteyksiä ja suurta luottamusta

”Olen kuvannut häitä vuodesta 2016 alkaen. Minulle tärkeintä kuvissa on aina ollut tunne. Haluan, että kuvia katsoessa tulee olo, kuin olisit itse kokemassa kyseisen hetken.

Hääpäivänä minulle merkityksellisiä ovat ihmiset – etsinkin kuvausten aikana jatkuvasti ihmisten välisiä vuorovaikutustilanteita, eleitä ja muita ohikiitäviä hetkiä. Lexin ja Mikon häät olivat täynnä tunteita ja ehdottomasti vahvin tunne tuli yhteen kokoontumisesta. Ystäviä ja sukulaisia 17 eri maasta saapui juhlistamaan rakkautta, miten valtava ilo! Rakastan kansainvälisissä häissä sitä, että usein eri maissa asuvilla ihmisillä on aivan uuden tyylinen henkinen yhteys ja luottamus, ja kun päästään kokoontumaan yhteen tilaan, se ilo ja riemu on käsin kosketeltavissa.

Hääkuvauksen kesto Lexin ja Mikon hääpäivänä oli 14 tuntia ja koko sen ajan syntyi hetkiä yhä uudelleen. Heti hotelliin saapuessa tuli upea tunne: onpa uskomatonta päästä todistamaan tämä päivä, kuvauksesta puhumattakaan.”

Sander Vill on erikoistunut hääkuvauksiin Suomessa sekä ulkomailla. Tie kuvaajana vie hänet tulevaisuudessa muun muassa Viroon, Italiaan, Espanjaan ja Norjaan Suomen lisäksi.

Sander Vill IG @sandervillphotos Sandervill.com

Paraati läpi pääkaupungin

Tutustuminen etukäteen pohjusti upealla tavalla tulevaa yhteisöllistä spektaakkelia. Kukaan ei nimittäin tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan vihkimisen jälkeen. Kello yhdeltä alkanut vihkiminen jätti aikaa käytettäväksi, sillä illallinen alkoi vasta viideltä Valkoisessa Salissa.

Se olikin uskomaton näky, aivan kuin elokuvista, kun 120 hengen hääseurue ja New Orleans -tyylinen jazzbändi soittaen

Mikä teki kaikesta vielä merkityksellisempää ja ainutlaatuista,
oli se, miten Mikko ja Lexi pitivät kaikista huolta.

marssi second line -paraatihengessä halki Helsingin keskustan valkoiset lautasliinat käsissä heiluen. Liikenne pysähtyi paraatin ylittäessä Senaatintorin. Ohikulkijat olivat ällistyneitä ja kuvasivat tilannetta haltioissaan.

–

Tämä oli meille erityinen ja ainutlaatuinen tapa kunnioittaa molempien kulttuureja ja taustoja.

Second line ulottuu New Orleansin mustien yhteisöjen naapuruston juhliin. Alun perin paraateja järjestettiin yhteisön jäsenten kunniaksi, nykyään second line voidaan yhdistää myös hääjuhlaan. Paraati siis johdattaa vieraat häävastaanotolle. Perinteisesti hääpari kulkee kärjessä ja muut tulevat perässä. Vieraat ovat se second line, sillä he ovat juhlimassa ja tukemassa hääparin rakkautta.

– Tiesimme heti tahtovamme tämän, sillä perheeni on New Orleansista kotoisin. Onneksi Mikon äidin kautta löysimme bändin ja ohjelman kasaan koonneen voimahenkilön Vesa Watanenin.

Kulttuurien rikkautta

Monikulttuurisuus solahteli luonnollisella tavalla juhlien kulkuun, tietenkin. Vihkimisen jälkeen seurasi jumping the broom -perinne. Papin aviopariksi julistamisen jälkeen Lexi ja Mikko hyppäsivät koristellun luudan yli. Tapa vie pitkälle historiaan: mustat orjuutetut amerikkalaiset eivät saaneet mennä naimisiin, joten he hyppäsivät luudan yli vihkimistä symboloidakseen.

– Päätimme tehdä saman, sillä se on yhteys Lexin kulttuuriperintöön. Luudan yli hyppääminen merkitsee myös uuden alun aukenemista. Suomalaisista perinteistä vastaanotolla pidettiin pieni tietovisa ja hääleikki, mikä ei ole kovin tavallista amerikkalaisissa häissä.

– Meillä oli myös karkkibuffet, joka on melko yleinen suomalaisissa häissä, täynnä meidän suosikkimakeisiamme Suomesta ja Yhdysvalloista. Vaikka se ei ole perinne, tarjosimme kansainvälisille vieraille suomalaisia juomia kuten lonkeroa, Minttua, Jaloviinaa ja Salmaria – se oli hauskaa!

Pöytiin tarjoillun illallisen makupaletissa liittoutuivat tietenkin Suomi ja Amerikka. Maa-artisokkakeittoa ruisleivän kera, pääruoka pohjoismaiseen tyyliin valmistettuna kalalla, lihalla tai kasviksilla, kakku taas perinteinen pirskahdus Suomen kesästä mansikan ja kermavaahdon muodossa. Yöpala sinetöi amerikkalaisherkkujen sinfonian: miniburgereita ja grilled cheese -leipiä.

Rakkaiden tekemä juhla Vihreän ja valkoisen sävyt olivat hienovaraisesti häiden teemana, yksinkertaisuus ja luonnollisuus harkittua. Kukat olivat pelkästään valkoisia. Morsian oli aina haaveillut orkideakimpusta, kaasoille taas suunniteltiin elegantit kallakimput. Sama kukka nähtiin bestmanien rintapielissä. Kynttilät sinetöivät juhlatilan upeuden kaiken keskiössä ollen rakkaus ja ystävyys. Visio tunnelmasta oli kutakuinkin täydellisen onnistunut.

– Me halusimme häissä tuntuvan siltä, kuin kaikki olisivat vanhoja ystäviä keskenään. Vieraamme tulivat meidän elämämme eri vaiheista, joten oli koskettavaa nähdä heidät kaikki yhdessä.

Juhlia oli järjestetty huolella etänä ja nähty paljon vaivaa. Itse hääpäivänä pari halusi vain nauttia.

– Valkoisen Salin ja Olo Cateringin henkilökunta kuljetti juhlamme niin upeasti. Häätiimimme taas oli todellinen sankarijoukko pitäen kaiken aikataulussa. Emme olisi onnistuneet ilman heitä.

Yhteisiä seikkailuja kohti

Tällä hetkellä pari asuu New Yorkin kotiaan Stella-koiransa kera, siellä missä kaikki alkoi, arjestaan nauttien. Maailman seikkailut kohisevat pinnan alla, suunnitelmia on paljon. Chile näyttää seuraavalta todennäköiseltä kohteelta.

– Olen viettänyt siellä paljon aikaa. Palan halusta näyttää Mikolle maan, mikä merkitsee minulle todella paljon.

Häät.fi – Löydä lisää inspiraatiota kymmenistä muista häätarinoista: haat.fi/haatarinat

Yksikivinen, sivutimanteilla VEGA alk 1 299,-

Halo: SIRIUS alk 1 399,Yksikivinen, ovaalihionta ELECTRA alk 1 199,Trilogy MAIA alk 1 799,Yksikivinen, briljanttihionta POLARIS alk 1 199,-

Fenia-mallisto saatavilla kaikista Kultajousen myymälöistä sekä verkkokaupasta www.kultajousi.fi.

Vuoden Hääkuva 2026

Vuoden Hääkuva 2026 -finalistit julkaistaan 19. tammikuuta. Äänestä suosikkiasi Häät.fissä ja voita timanttiriipus!

Vuonna 2026 uudistuneessa

Vuoden Hääkuva -finaalissa näkyy kaksi teemaa, jolloin parrasvaloissa ovat sekä potrettikuvat että dokumentaariset kuvat.

Hääkuvaajille suunnatussa Vuoden Hääkuva -kilpailussa hääpari ja kuvaaja voivat yhdessä sopia kilpailuun osallistumisesta, ja kuvaaja lähettää kilpailutyöt säännöissä annettujen ohjeiden mukaan ja valitsemallaan teemalla.

Kilpailuun ilmoitettujen kuvien joukosta jatkoon pääsevät teokset valitsee esiraati, johon on kutsuttu hääalan vaikuttajia. Raadin puheenjohtajana toimii tuottaja Tanja Hakala Häät-mediasta. Esiraadissa ovat lisäksi Kirsi Tasala, Ella Rask, Hanna-Stina

Seppänen, Jenny Aarrekangas, Elias Narsakka, Iina Salonen, Inka Keteli ja Viveka Uuskoski. Kukin raadin jäsen suorittaa äänestyksen sähköisesti ja toimii itsenäisesti eikä t iedä kuvaajien nimiä suosikkejaan valitessaan. Yleisöäänestykseen selviää esiraadin valitsemat viisi potrettikuvaa ja viisi dokumentaarista kuvaa. Finaalissa suosikkiaan äänestäneiden kesken arvotaan upea Festiven Venus-timanttiriipus. 10 finalistin joukosta suosituimmaksi äänestetty kuva on k ilpailun voittaja eli Vuoden Hääkuva 2026. Vuoden Hääkuva -kilpailun tarkoituksena on tehdä alan taitavimpien ammattilaisten työtä tunnetuksi suomalaiselle yleisölle ja nostaa esiin erityisesti sellaisia hääaiheisia kuvia, joita häitään suunnittelevat parit rakastavat.

Vuoden 2026 finaalissa on esillä potretteja ja dokumentaarisia kuvia.
3. sija: Keskellä Heinikön, Jami Ivanoff
VOITTAJA Vuoden Hääkuva 2025: Lupaus Kesänkijärvellä, Emmi Laaksonen
2. sija: Maailman laidalla, Anni Tapio

Edellisessä numerossa

Häiden muistilista

Hääbudjetti

Upeasti uniikit hääkutsut Näin säästät hääpuvun hankinnassa

6 x hääkampaus

Timanttien hiontamuodot

6 x paras koristeluidea

Alkumaljaksi kuohuviiniä

Hääpäivän aikataulu

Kaason muistilista

Häätreeni mielelle

Avioehto

Häämatka Suomessa

Lue Häät-näköislehdestä 2/2025 osoitteessa Issuu.com/haatfi

Suunnittele

Häiden

suunnitteluopas

Häätiimi on hääparin salainen supervoima. Suunnitelkaa yhdessä ja sopikaa jokaiselle mielekkäät ja motivoivat tehtävät. Vinkkejä löydätte tästä oppaasta!

Häävuosi 2026

Merkitse kalenteriin suunnitelmia ja muistiinpanoja teidän hääprojektinne etenemisestä. Kirjaa ylös myös teille tärkeät tapahtumat, vuosipäivät ja koetut tunteet!

Nimipäivä

Syntymäpäivä

Vuosipäivä

Date night

Kosinta

Kihlaus

Häämessut

Vihkipaikka

Hääpaikka

Catering

Hääkakku

Häiden juomat

Hääkuvaus

Hääohjelma

Kuljetukset

Hääasu

Sormukset

Avioliiton esteiden tutkinta

Sukunimi

Avioehto

Häätiimi

Häälahjatoiveet

Hääkutsut

Hääkukat

Hääkoristeet

Meikki ja kampaus

Huomenlahja

Hääyö

Häämatka

Leikkaa ja siirrä tehtäviä niiden päivien kohdalle, jotka asetat tavoitteeksi niiden valmistumiselle tai milloin saat ne valmiiksi.

HeinäkuuElokuuSyyskuuLokakuuMarraskuuJoulukuu

Suunnittele

Juhla

alkaa rannalta

Vesi vetää puoleensa – suomalaiset rakastavat, juhlivat ja vihitään sen äärellä. Tunnelma on taattu, mutta suunnittelu vaatii tarkkuutta.

Teksti Sari Yli-Salomäki Kuvat Susanna Nordvall

Olipa hääunelmanne maaseudulla tai kaupungin sykkeessä, etelässä tai pohjoisessa, tietyt tekijät vaikuttavat aina hääpaikan valintaan.

Asettakaa hääpaikalle reunaehdot

Juhlatilan valinta vaatii usein paljon taustatyötä ja aikaa. Lähde liikkeelle Häät.fi Hääpalvelut -hakemistosta, josta löydät satoja juhlatiloja ja catering-yrityksiä eri puolilta Suomea. Jotta teille sopivien paikkojen rajaaminen on mahdollista, ihan ensimmäiseksi on päätettävä ainakin neljä asiaa:

• M inkä tyyliset puitteet juhlalle haluamme?

• Kuinka paljon vieraita kutsumme?

• Juhlimmeko lähellä kotia tai olemmeko valmiita matkustamaan kauemmaksikin?

• Pa ljonko olemme valmiit käyttämään rahaa?

• M illoin haluamme juhlia?

Käy tutustumiskäynnillä

Kuvat ja esitteet eivät kerro kaikkea. Kun potentiaalisia paikkoja on listalla enää muutama, lähtekää tutustumaan ja kartoittamaan tilan mahdollisuuksia ja palveluita tarkemmin.

Fiilistelkää myös paikan tunnelmaa ja henkilökunnan kommunikointia teidän kanssanne, sillä onnistunut juhla syntyy lopulta vain toimivalla yhteispelillä.

Hyödynnä ammattilaisten kokemus

Kokeneita ammattilaisia löytyy sellaisten juhlatilojen taustalta, joissa vietetään useita, jopa kymmeniä häitä vuodessa. He osaavat kertoa paikan mahdollisuuksista ja hyväksi havaituista käytännöistä. Heillä on myös arvokkaita vinkkejä muista alueen palveluista, joita saatatte tarvita ja joista heillä on entuudestaan hyviä kokemuksia. Jos juhlatila itse ei tarjoa pitopalvelua, teille mieluisan cateringin löytyminen on avainasemassa. Osa juhlapaikoista hyväksyy

vain omia kumppaneitaan catering-palvelun toteuttajiksi.

Kohti lopullista valintaa

Yleensä ainakin yksi vaihtoehdoista lopulta ’kolahtaa’ ja silloin valinta tuntuu helpolta. Ota vielä tarkistuslistalle ennen lopullista varausta:

• Sisältääkö tilavuokra loppusiivouksen tai onko se saatavilla

• Koristelu- ja purkuajat

• Kylmälaitteiden käyttö

• Juhlien lopetusaika

• R ajoitteet koristeluissa, esimerkiksi kynttilöiden polttaminen

Tehkää selkeä sopimus

Kun päätös juhlatilasta on tehty, tehkää selkeä kirjallinen sopimus, johon on mahdollisimman yksiselitteisesti koottu kaikki juhlaanne vaikuttavat asiat kuten tilat, aikataulut, lisäpalvelut ja -laitteet sekä henkilökunta.

KUVA SUSANNA NORDVALL

Hääpaikka veden äärellä

The Terwa – Nordic Hideaway on puhtaan Kaartjärven rannalla sijaitseva ylellinen hääpaikka, jossa kartanotunnelma, ainutlaatuinen historia, järviluonto ja lähiruoka yhdistyvät tarkkaan harkituksi kokonaisuudeksi. Tutustu ja ihastu: Theterwa.fi

Huomioi

1. Kulkuyhteydet rantaan tai saareen: miten vieraat kulkevat ja onnistuuko ruoan ja koristeiden toimitukset?

2. Varmista turvallisuus: laiturit ja kulkureitit helppokulkuisia myös korkokengissä?

3. Rannoilla tuulee voimakkaammin: pysyvätkö koristeet tai teltat paikallaan?

Keski-Suomen sydämessä, Jyväskylässä Päijänteen rannalla sijaitseva Savutuvan Apaja kutsuu juhlimaan hääpäivää luonnon rauhaan. Uniikit juhlatilat, kuvankaunis perinnemiljöö ja vuodenaikojen kauneus ovat ihastuttaneet häävieraita jo 40 vuoden ajan.

Savutuvanapaja.fi

Vanhasta sahasta remontoitu upea 60 hengen juhlatila Kivilinna sijaitsee Pomarkussa, Satakunnassa tarjoten myös majoitustiloja. Järvelle avautuva iso terassi tuo lisätilaa juhlijoille. Ainutlaatuisen tyylikäs kokonaisuus täydentyy lumoavalla hirsisellä rantasaunalla. Kiilholmankartano.fi

4. Seremonia ja hääkuvaus: löytyykö paikkoja vihkiseremonialle ja hääpotreteille, joissa vesielementti saadaan upeasti taustalle?

5. Ohjelma: voiko veden läheisyyttä hyödyntää osana häiden ohjelmaa? Kuljetukset tai hääparin saapuminen vettä pitkin, vihkiseremonia, lyhtyjä rannalle, iltasauna…

Radalla Resort – täyden palvelun häät järvimaisemassa. Kartanon eleganssia, juhlat jopa 100 hengelle ja majoitus 80+ vieraalle saman katon alla. Radallaresort.fi

Mieti nämä ensin

Ota huomioon ennen juhlapaikan valintaa:

1. Fiilis ja budjetti

2. Vierasmäärä

3. Varatkaa riittävän ajoissa

4. Catering

5. Miettikää ruokaa osana kokonaisuutta

6. Tunne – morsian Joanna

– Lue Joannan muut vinkit jutusta Hääpaikka ABC.

Häät.fi – Löydä juhlatilat ja catering-palvelut Hääpalvelut-hakemistosta Haat.fi/haapalvelu.

Suunnittele

Löydä oma tyyli juhlapäivään

Tärkeintä oman tyylin löytämisessä on tunne, josta syntyy myös sopiva määrä juhlavaa itsevarmuutta.

Teksti Tanja Hakala

Mikä tyyli puhuttelee sinua?

Sulhasen pukeutumisessa ei ole yhtä oikeaa kaavaa. Asun tulisi heijastaa persoonaa – olipa olo parhaimmillaan klassisessa puvussa, rennossa pellavassa tai modernissa värissä.

Klassikko: tumma puku, valkoinen paita ja huolella valitut asusteet. Ajaton ja varma valinta – myös hääkuviin.

Rento luonnonystävä: vaaleat sävyt, pellava ja mukavuus etusijalla. Solmionkin voi halutessaan jättää pois.

Moderni tyylitaituri: selkeät leikkaukset ja rohkeampi väri, kuten oliivinvihreä. Taskuliina tai kello viimeistelee lookin.

Boheemi seikkailija: kuviollinen paita, vintagekengät ja liivi ilman takkia – kaavoja rikotaan luvan kanssa.

Juhlien herrasmies: smokki tai tumma juhlapuku, erityisen näyttävä iltajuhliin.

Juhlavuus ja oma persoona

Lähde liikkeelle itsestäsi: mistä pidät, missä tunnet itsesi hyvännäköiseksi? Hae inspiraatiota trendeistä, mutta älä kopioi niitä, jos ne eivät ole sinun juttusi. Jos asussaan ei viihdy, se myös näkyy.

Ota huomioon myös miljöö, eli missä häänne pidetään. Mitään ei ole ”pakko” pukea ylleen, mutta on hyvä idea jutella puolison kanssa, millaisia toiveita hänellä on ja toimivatko ne yhdessä sinun toiveidesi kanssa. Vaikka oma tyyli on tärkeä, juhlapaikka, tavoiteltu tunnelma ja puolison look on hyvä huomioida. Kun kokonaisuus on linjassa, lopputulos näyttää luonnostaan yhtenäiseltä.

Ole rohkea – ja ajoissa!

Sovituksiin kannattaa ottaa mukaan ystävä tai puoliso, jotka antavat rehellisiä mielipiteitä ja näkevät sinut eri silmin kuin sinä itse. Muista asusteet sukista taskuliinaan ja kalvosinnapeista muihin koruihin – pienet yksityiskohdat personoivat puvun. Jos tiedät heti, mikä tyyli sopii sinulle, valitse rohkeasti juuri se.

Aloita kuitenkin ajoissa, sillä et halua jättää vaatetusvalintoja kalkkiviivoille. Viime t ippaan jättäminen voi tuoda mukanaan ongelmia: jos esimerkiksi pukuun pitäisi tehdä muutoksia, niitä ei välttämättä enää ehditä tehdä. Säästyt turhalta stressiltä, kun hoidat tyyliasiat kuntoon riittävän aikaisin.

Häät.fi – Lue lisää sulhasen tyylistä osoitteessa Haat.fi/sulhasen-puku

Valitsin rohkeuden värini

”Mietin miltä tahdon näyttää kuvissa, joita katselen loppuelämäni. Siksi halusin olla sopivasti vähän erilainen. Valitsin pukuni väriksi viininpunaisen, sillä se on rohkeuden värini.”

– Tommy

Lue juttu Tommyn ja Sandran häistä Häät-näköislehdestä 1/2024: Issuu.com/haatfi

Huomioi nämä

1. Ole oma itsesi. Älä pue yllesi roolia, josta et pidä.

2. Kunnioita valinnoilla hääjuhlan luonnetta.

3. Varmista vaatteiden istuvuus pari viikkoa ennen häitä.

KUVA ANSSI
KUVA MARIA HEDENGREN
Muista

MAINOS: KAVALJEERI

Kun juhlapuku tekee vaikutuksen

Olipa kyse häistä tai muusta juhlasta, palkittu asiantuntija Kavaljeeri auttaa löytämään asun, joka istuu täydellisesti ja erottuu edukseen.

1

Vuokrapuvut

Vuokrapuku on helppo ja edullinen ratkaisu juhlaan: valmis kokonaisuus takista ja housuista aina asusteisiin asti. Pakettiin voi sisältyä paita, kengät, solmio/ rusetti/plastron, vyö tai olkaimet, taskuliina ja kalvosinnapit. Lisäksi saatavilla hattuja, pukukoruja ja muita yksityiskohtia. Vuokra-aika on yleensä 4–5 päivää, hinnat noin 110–220 € kokonaisuudesta riippuen.

2

Myyntipuvut

Myyntipuku sopii, kun tarvitset oman puvun tuleviin juhliin. Kavaljeerin valikoima koostuu uniikeista puvuista ja asusteista, joita ei löydy muualta. Myymälästä saat heti mukaan rusetteja, solmioita, vöitä, olkaimia, kenkiä ja kuivakukkavieheitä. Puvut ovat eri sävyissä ja kuoseissa, ja pienet ompelutyöt onnistuvat paikan päällä. Valikoima elää jatkuvasti, joten jokainen löytää jotakin ainutlaatuista.

3

Mittatilauspuvut

Mittatilauspuku tarjoaa täydellisen istuvuuden ja yksilölliset yksityiskohdat. Asiakas valitsee kankaat, vuoren, napit ja leikkaukset, jolloin puvusta tulee juuri omaan tyyliin sopiva. Prosessi alkaa mittojen otolla ja päättyy loppusovitukseen. Valikoimassa on myös mittatilauspaitoja ja liivejä, jotka voidaan sisällyttää tilaukseen. Ratkaisu, kun halutaan juhlapuku, joka istuu kuin toinen iho.

Kavaljeeri – juhlapukeutumisen asiantuntija

• Laaja valikoima: vuokra-, myyntija mittatilauspuvut, myös näiden yhdistelmävaihtoehdot

• Vuokrapuvuissa runsaasti värejä ja kuoseja, kattavat paketit juhlaan

• Myyntipuvut uniikkeja sävyjä ja kuoseja

• Laaja rusettivalikoima

• Asiakaspalvelu saanut paljon kiitosta – asiakas on aina keskiössä

• Valittu Vuoden 2024 sulhaspalveluksi valtakunnallisessa Vuoden hääyritys -äänestyksessä

• Asiakkaina laajasti eri yhteiskuntaluokkien edustajia, juhlaseurueiden lisäksi mukana myös tunnettuja esiintyjiä ja mediakasvoja

Kavaljeeri

Itsenäisyydenkatu 18 Tampere

info@kavaljeeri.com

050 5702307

@kavaljeeri Kavaljeeri.com

KUVA ISTOCK

MAINOS: VESTON

6 x eleganssia hääseurueelle

Pukuliike Vestonin koulutetut asiantuntijat tekevät hääpuvun etsinnästä vaivatonta. Valikoima on todella monipuolinen sekä värikäs. Myymälöistä löydät osto- ja vuokrapukuja sekä korjausompelupalvelut. Kaikki tarvittava on saman katon alla.

1

Valkoinen smokkitakki mustilla yksityiskohdilla on nappivalinta tyylitietoiselle sulhaselle, joka hallitsee klassisen juhlapukeutumisen. Kuuluu Vestonin myyntimallistoon.

4

Vaaleanvihreä puku tuo sulhasen tyyliin rentoutta, raikkautta ja maanläheistä harmoniaa kesäisen luonnon kanssa.

2

Uutuussmokki hienostuneesta, kevyesti hohtavasta kerman sävyisestä kankaasta asusteineen antaa sulhaselle trendikkään ja huolitellun häätyylin.

5

Sulhasen syvän vihreä puku erottuu edukseen yksinappisella leikkauksellaan, joka korostaa linjakkuutta ja juhlan eleganssia.

3

Teksturoitu juhlapuku, musta liivi ja plastron – tällä asulla rohkeampi sulhanen voi tuoda juhlaan ripauksen rokkia tyylikkäästi.

6

Kaksiriviset puvut ovat jälleen suuressa suosiossa. Beige väri on ihanan kevyt kesäjuhlaan! Puvun yksityiskohdat sekä huoliteltu istuvuus tekevät kokonaisuudesta ajattoman ja arvokkaan.

Näin onnistut

• Sulhaset etsivät nyt erityisesti vaaleita pukuja, mutta tummat sävyt kuten mustat smokit pysyvät ajattomina klassikkoina.

• Vartalon malli ratkaisee, sopiiko yksi- vai kaksinappinen takki parhaiten – oikea leikkaus korostaa vartalon parhaita puolia.

• Kankaan kiilto vaikuttaa juhlavuuteen: kartanomiljöössä kiiltävä pinta toimii, luonnonläheisiin häihin sopii rouheampi materiaali.

• Etukäteen hankitut asusteet voivat hankaloittaa valintaa – ne kannattaa ostaa vasta, kun kokonaisuus on päätetty.

• Pinterest-kollaasi auttaa asiantuntijaa hahmottamaan, millaista tyyliä sulhanen tavoittelee.

• Morsian tai bestman mukaan ostoksille – heiltä saa rehellisiä mielipiteitä ja tukea.

• Sulhasen kannattaa pohtia etukäteen, kumpi sopii paremmin: vuokraus vai osto.

• Vuokrapukujen laajasta valikoimasta löytyy erikoisempiakin värejä ja malleja, joita ei ehkä käyttäisi myöhemmin. Vuokraus on ekologinen valinta. Vuokrapukuun voidaan tehdä lyhennysmuutoksia esim. hihoihin ja lahkeisiin. Hinta vuokraukselle on max noin 300 € / 5 vrk.

• Ostopukuun voidaan tehdä laajempia muutoksia, jolloin lopputulos istuu täydellisesti. Hinta täytenä pakettina noin 800–1000 €, eli kolminkertainen vuokraukseen verrattuna.

Pukuliike Veston

Helsinki – Tampere – Kuopio

Varaa aika sovitukseen! Veston.fi @pukuliikeveston

Bestmanin muistilista

Bestman on sulhasen tärkein tukipilari. Sujuva yhteistyö hääparin ja muun häätiimin kanssa on avain onnistuneeseen juhlapäivään.

Koonnut Sari Yli-Salomäki Kuvat Maria Hedengren

Bestmanin rooli alkaa jo ennen hääpäivää: hän tukee sulhasta järjestelyissä, koordinoi polttarit ja hoitaa ne käytännön asiat, joista on sulhasen kanssa sopinut. Hääpäivänä hän huolehtii sormuksista, aikatauluista ja sulhasen mielenrauhasta hääparin luottohenkilönä toimiessaan.

Ennen häitä

• Järjestää tai koordinoi polttarit

• Tukee sulhasta hääjärjestelyissä ja esimerkiksi asun valinnassa

• Pitää yhteyttä kaason ja muiden järjestelyihin osallistuvien kanssa

• Huolehtii omasta pukeutumisestaan

• Osallistuu harjoituksiin ja suunnittelupalavereihin

• Varmistaa, että sulhasella on kaikki tarvittava (esim. sormukset, puvut)

• Toimii sulhasen luottohenkilönä ja henkisenä tukena

Hääpäivänä

• Auttaa sulhasta pukeutumisessa ja auttaa purkamaan jännitystä

• Huolehtii sormuksista ja tuo ne seremoniaan

• Koordinoi aikatauluja ja varmistaa, että päivän ohjelma etenee suunnitellusti

• Pitää yhteyttä häätiimin, palveluntarjoajien ja hääparin välillä

• Huolehtii etukäteen sovituista tehtävistään

• Huolehtii sulhasen ja hääparin yllättävistäkin tarpeista päivän aikana

• Valmistelee hääparin toiveiden mukaan puheen tai muuta ohjelmaa

• Varmistaa, että hääpari ja vieraat viihtyvät

Isoveli, paras mies

”Isoin vastuu taisi olla järjestää unohtumattomat polttarit koko viikonlopuksi, Janne summaa tehtäviään.

Hääpäivänä koin kunniakkaimpana ja hienoimpana tehtävänä huolehtia sormuksista ja ojentaa ne vihkimisessä hääparille perheiden ja tuttavien edessä.”

– Janne, bestman

Häät.fi – Lue Jannen roolista pikkuveljen bestmanina: Haat.fi/artikkeli/haaparin-luottotyypit-isoveli-ja-suunnannayttaja-bestmanina

YllätäHaluatko näyttää ystävällesi, kuinka tärkeä hän on sinulle? Tee hääaamusta ikimuistoinen ja anna sulhaselle kirje, jossa kerrot, mitä hän merkitsee sinulle ja miksi bestmanin rooli on ollut sinulle erityinen ja arvokas.

Suunnittele

Teidän näköinen siviilivihkiminen

Siviilivihkiminen on vapauttava vaihtoehto perinteiselle kirkolliselle seremonialle – yksinkertainen, mutta täynnä mahdollisuuksia!

Teksti Sonja Civil

Siviilivihkiminen tarjoaa äärettömän määrän mahdollisuuksia tehdä tilaisuudesta omannäköinen ja merkityksellinen. Vihkimisen voi toteuttaa virastossa, juhlapaikalla, mökillä, ravintolassa tai luonnon helmassa: metsässä, rannalla, puutarhassa tai vaikka tunturin laella. Lue Häät-lehden vinkit persoonallisen siviilivihkimisen luomiseen!

Vihkivalat ovat ehkä kaunein tapa tuoda vihkimiseen henkilökohtaisuutta. Ne voivat olla romanttisia lupauksia, huumorilla maustettuja toteamuksia arjesta tai lyhyitä lauseita, jotka kiteyttävät parisuhteen ytimen.

Runot ovat klassinen valinta vihkiseremoniaan. Ne voivat olla klassisia rakkauslyriikoita, omia tekstejä tai vaikkapa läheisten esittämiä yllätyksiä.

Musiikki luo tunnelman – oli kyse sitten elävästä soitosta, laulusta tai tarkkaan vali-

tusta soittolistasta. Hääpari voi astella paikalle lempikappaleensa tahtiin, ja vihkimisen jälkeen soitettava kappale voi toimia siirtymänä juhlatunnelmaan. Esimerkiksi akustinen kitara tai jousikvartetti voivat tehdä hetkestä erityisen. Runonlausunta tai musiikkiesitys vihkimisen lomassa antaa tilaisuudelle hengähdyshetken ja korostaa sen juhlavuutta! Puheet ovat lämmin ja yhteisöllinen tapa juhlistaa vihkimistä. Puheet voivat olla kepeitä ja humoristisia tai syvällisiä ja herkkiä – tärkeintä on, että ne tulevat sydämestä. Sormusten vaihto on vihkimisen konkreettisin hetki, ja sen ympärille voi rakentaa pienen symbolisen rituaalin. Esimerkiksi käsien sitominen nauhalla eli ’handfasting’, yhteisen kynttilän sytyttäminen tai puun istuttaminen voi kuvata liiton syntymistä ja kasvua.

Muista nämä siviilivihkimisestä

1. Avioliiton esteiden tutkinta. Siviilivihkimisen kohdalla tutkintapyyntö tehdään Digi- ja väestötietoviraston eli DVV:n sivuilla sähköisesti, ja tutkinnan valmistumiseen tulee varata aikaa vähintään seitsemän vuorokautta. Jos hääparin toinen osapuoli on jonkin muun maan kansalaisen, aikaa tutkintaan täytyy varata enemmän. Todistus esteiden tutkinnasta on voimassa neljä kuukautta.

2. Uusi sukunimi. Mikäli vihittävät tai toinen heistä haluaa vaihtaa sukunimensä vihkimisen yhteydessä, uusi nimi tulee ilmoittaa esteiden tutkintapyyntöä lähettäessään. Jos molemmat pitävät nykyiset nimensä, mitään ei tarvitse tehdä. Tutustu sukunimiohjeisiin etukäteen!

3. Vihkiajat. Aika siviilivihkimiseen varataan DVV:n sähköisestä ajanvarauspalvelusta. Jos haluatte vihkimisen

So

This Is Love

”Häissämme oli Disney-teema, joka näkyi vahvasti jo vihkimisessä. Kävelin vihkipaikalle Tuhkimosta tutun So this is love -kappaleen soidessa. Yhteisen sukunimen paljastushetkeä varten olimme harjoitelleet Dip Kiss -poseerausta ja se kannatti, sillä saimme upean kuvan lisäksi ihanan muiston.

Päädyimme siviilivihkimiseen, sillä emme kokeneet kirkollista vihkimistä omanamme. Yllätyin, kuinka paljon vihkikaavaa sai personoida.”

– Julia, morsian 2025

virka-ajan ulkopuolella, lähettäkää DVV:lle pyyntö heidän sivuiltaan löytyvällä lomakkeella tai vapaamuotoisesti sähköpostitse.

4. Kaksi todistajaa. Vihittäessä tulee olla hääparin lisäksi paikalla kaksi vähintään 15-vuotiasta todistajaa. Nämä voi saada myös virastosta, mikäli haluatte vihkimisen aivan kaksin.

Häät.fi – Lue täältä siviilivihkimisen kaava. Haat.fi/artikkeli/siviilivihkimisen-ei-tarvitse-olla-nopeasti-naimisiin-ruokatunnilla-tilaisuus

MAINOS: DUNI

Hääkattaus, joka hurmaa

Dunin vastuullisesti valmistetuilla tuotteilla luot hääkattausten herkän ja kauniin tunnelman – jokainen yksityiskohta kertoo rakkaudesta.

1

Kertakäyttöastiat

Häihin sopivat kertakäyttötuotteet, jotka näyttävät hyvältä, kestävät menossa ja säästävät siivousvaivalta. Valitse laadukkaita kertakäyttöastioita ja juomatarvikkeita, joilla nostat juhlat uudelle tasolle.

5

Pöytäkynttilät

Luo tunnelma Dunin RAL-sertifioiduilla, korkealaatuisilla kynttilöillä. Valitse lämpökynttilöistä perinteisiin pöytäkynttilöihin ja kruunukynttilöihin. Saatavilla monessa koossa, värissä sekä materiaaleissa, ja monella myös Joutsenmerkki.

2

Everbloom

Everbloom-kuosi tuo kesähäihin keveyttä, väriä ja luonnon kauneutta. Kukka-asetelmat eri korkeuksilla, pastellisävyt ja ilmavat yksityiskohdat luovat romanttisen ja kutsuvan tunnelman. Täydellinen valinta hääjuhlaan, jossa halutaan juhlia rakkautta kesän heleydessä.

6

Rose Glory Ylellinen ja hienostunut Rose Glory -hääkattaus viimeistellään kauniilla lautasliinataitteluilla. Dunisoft-lautasliinat ovat erittäin paksua kankaanomaista materiaalia, jonka ansiosta teet helposti näyttäviä taitoksia, joista tavallisilla paperilautasliinoilla voi vain haaveilla!

3 Glamour Luo juhlapöytään näyttävyyttä eri tasoilla. Yhdistä erikorkuisia kynttilöitä ja kukka-asetelmia esimerkiksi erikokoisissa maljakoissa tuodaksesi kattaukseen eloa ja syvyyttä. Viimeistele kokonaisuus Glamour-lautasliinoilla, jotka lisäävät ripauksen juhlan tuntua ja tyylikkyyttä.

7

Yksiväriset Juhlapöydän ilmeellä on väliä. Dunin kattaukset yhdistävät tyylin, toimivuuden ja vastuullisuuden, jotta voit keskittyä juhlimaan. Bio Dunisoft® – uusiutuvista materiaaleista valmistettujen lautasliinojen laaja värivalikoima tekee jokaisesta kattauksesta tyylikkään.

Dunin tuotteilla juhlapöytäsi loistaa – Duni.fi

4

Jukka Rintala

Jukka Rintalan ja Dunin yhteistyössä luoma mallisto – ylellistä kotimaista designia. Huippusuunnittelijan eksklusiiviset kattaustuotteet tuovat juhlapöytään ripauksen glamouria ja eleganssia. Upeat kuosit ja sävyt tekevät vaikutuksen – täydellinen valinta häihin.

8 Wedding Elegance Luo mieleenpainuva unelmiesi juhlapöytä laadukkailla ja kauniisti viimeistellyillä Dunin Wedding Elegance -tuotteilla. Yhdistä lautasliinat, pöytäliinat ja kattaustarvikkeet yhtenäiseksi kokonaisuudeksi – helposti ja vaivattomasti.

Suunnittele

Laboratoriotimantit haastavat perinteiset luonnontimantit

Uusi tulokas korumarkkinoilla tarjoaa saman kauneuden ja kestävyyden murto-osalla hinnasta, mikä tekee niistä houkuttelevan vaihtoehdon niin vihki- kuin juhlakoruihin.

Teksti Sari Yli-Salomäki

1. Vaihtoehto luonnontimanteille

Synteettiset timantit eli laboratoriotimantit tulivat korumarkkinoille vasta 2010-luvulla eli ne ovat verrattain uusi tulokas korujen ikiaikaisessa maailmassa. Ne valmistetaan tehtaissa ja hiotaan sitten korukiviksi. Laadultaan ne ovat aivan yhtä loistavia, kauniita ja kestäviä kuin luonnossa miljoonien vuosien prosessissa syntyneet, maaperästä löytyvät timantit. Fysikaaliset ja optiset ominaisuudet vastaavat luonnontimantteja eikä synteettistä timanttia voi varmuudella erottaa luonnontimantista kuin merkinnän tai erittäin edistyneen teknologian avulla.

2. Loistokkuutta edullisemmin

Laboratoriotimanttien suurin ero luonnontimantteihin löytyy niiden arvosta. Laboratoriotimanttien hinta on sukeltanut nopeasti murto-osaan luonnontimanttien arvosta, ja hintojen ennustetaan edelleen laskevan. Pientenkin laboratoriotimanttien hinta on enää alle viidennes luonnontimantin arvoon verrattuna, ja hintaero vain kasvaa, mitä suuremmasta timantista on kysymys. Alempi hinta tarjoaa mahdollisuuden valita koruihin näyttäviä ja samalla kestäviä kiviä aikaisempaa edullisemmin.

Häät.fi – Etsi lisää sormuksia Sormuskoneesta: Haat.fi/sormuskone

3. Ekologinen vaihtoehto vai energiasyöppö?

Laboratoriotimantit syntyvät hallituissa olosuhteissa ilman kaivostoiminnan haittavaikutuksia. Niitä markkinoidaan usein ekologisina, mutta osa väitteistä on liioiteltuja. Todellinen ekologisuus riippuu tuotantoketjun läpinäkyvyydestä ja käytetystä energiasta, sillä niiden tuotanto vaatii erittäin paljon energiaa.

Laboratoriotimantit voivat olla ekologisempi vaihtoehto, jos tuotanto perustuu uusiutuvaan energiaan. Sertifikaattien puute kuitenkin vaikeuttaa kuluttajan varmaa valintaa.

Laboratoriotimanttisormus kotimaiselta valmistajalta

Malmin Korupajan samppanjakultaisissa sormuksissa säihkyvät laboratoriotimantit.

Siro yksikivinen Lumea radiant-hiotulla 1,00 ct timantilla 1900 €. Summer-rivisormus baguette-timantein 1850 €. Korupaja.fi

Kotimaiset Design Lancetta -sormukset myös edullisilla laboratoriotimanteilla –harvinaisissa väreissä, budjettisi mukaan. Löydät sormukset kultasepänliikkeistä sekä custom made -palvelun ja koko malliston showroom-verstaalta. Designlancetta.fi

Siro-kokoelman sormukset ovat harkiten muotoiltuja ja huolella Suomessa valmistettuja, kauniita minimalistisia koruja pohjoismaiseen makuun. Tutustu mallistoon Helsingin Showroomilla, Annankatu 13, tai verkossa: Macorjewellery.com

Korkeila Helsinki luo koruja pohjoismaisen estetiikan hengessä – ajattomuuden ja kestävien arvojen ohjaamana. Inspiraationa ovat asiakkaiden tarinat ja merkitykselliset hetket, luonnon kauneus ja selkeät linjat. Korkeilahelsinki.fi

Laboratoriotimanttien laatuluokittelu murroksessa

Tähän asti laboratoriotimanttien laatuluokittelu on vastannut luonnontimanttien luokittelua, mutta maailman johtava gemmologinen auktoriteetti Gemological Institute of America (GIA) luopui 4C-luokittelusta lokakuussa 2025 ja siirtyi yksinkertaisempaan Premiumja Standard-luokitteluun. Alin laatuluokka ei saa arvosanaa lainkaan.

GIA:n mukaan 4C-järjestelmä on

suunniteltu luonnontimanttien monimuotoisuutta varten, ei massatuotettujen synteettisten kivien arviointiin, ja muutos auttaa kuluttajia ymmärtämään eron aidon geologisen harvinaisuuden ja teollisesti tuotetun timantin välillä. Muilta luokittelijoilta, muun muassa International Gemological Institutelta (IGI) saa edelleen 4C-sertifikaatteja myös laboratoriotimanteille.

Rakkauden suurimmat hetket ansaitsevat ikuisen sormuksen. Kultaseppä Torkkelin laboratoriotimanttisormukset yhdistävät vastuulliset materiaalit, ajattoman muotoilun ja mestarillisen käsityön. Koru, joka kantaa rakkauden voimaa. Torkkelijewellery.com

Sirossa Gloria-sormuksessa 3,00 ct ovaali laboratoriotimantti loistaa nelikrappanaisessa istutuksessa. Suokon ainutlaatuisen Timanttihaun avulla löydät unelmiesi timantin satojen tuhansien vaihtoehtojen valikoimasta. Suokko.fi

Suunnittele

Näin säilytät sormustesi säihkeen

Oikein hoidettuna kihla- ja vihkisormuksesi säilyvät kauniina ja kestävät läpi vuosikymmenien.

Sormukset kannattaa puhdistaa kotona viikoittain, lue vinkit alta. Vie timanttisormus aika ajoin myös kultasepälle tarkistettavaksi.

Puhdistus kotona

Nestemäinen astianpesuaine, lämmin vesi, pehmeä hammasharja ja pehmeä liina riittävät.

Liota sormusta hetken lämpimässä saippuavedessä, jotta lika ja rasva pehmenevät.

Harjaa varovasti etenkin timantin ja istutuksen ympäriltä, sillä sinne kertyy eniten likaa.

Taputtele kuivaksi nukkaamattomalla liinalla tai talouspaperilla.

Älä käytä vahvoja puhdistusaineita, kuten klooria tai valkaisuaineita, jotka voivat vahingoittaa metallia ja kiveä.

Hoito ja käyttö

Vältä kosmetiikan kuten käsivoiteiden, hiuslakan ja hajusteiden joutumista sormukseen. Ne kerääntyvät metallin ja t imanttien pinnoille ja himmentävät kiiltoa.

Pinttynyt lika voi myös ärsyttää ihoa ja aiheuttaa tulehduksen.

Hyvä nyrkkisääntö on, että korut puetaan päälle viimeisenä ja riisutaan ensimmäisenä. Riisu kaikki korut pois yöksi.

Säilytä sormusta erillään muista koruista, mieluiten pehmeässä korurasiassa, jotta se ei naarmuunnu.

Vältä kovia kolhuja ja hankausta sekä u rheilutilanteita, joissa sormus voi vau r ioit ua. Älä tee puutarhahommia sormukset sormissa, erityisesti siro runko voi naarmuuntua ja taipua helposti. Timantti on kova, mutta sen istutus voi löystyä.

Ammattilaisen huolto

Vie sormus kultasepälle säännöllisesti esimerkiksi kerran vuodessa. Ammattilainen tarkistaa, että timantin istutus on tiukka eikä kivi pääse irtoamaan.

Kultaseppä voi poistaa pinttyneen lian ja palauttaa metallin kiillon, mikä ei onnistu kotikonstein.

Valkokultasormuksen pinnan alkuperäinen vaalea kiilto voidaan tarvittaessa palauttaa uusimalla rodinointi.

Näin lasket hääjuomien menekin

Onnistunut juomatarjoilu syntyy oikean määrän lisäksi kutsuttujen vieraiden tuntemuksesta, jotta kaikki voivat nauttia tarjoilusta päivällisen ja ohjelman lomassa.

Juomien menekki häissä

Juoma Arvio per hlö

60 hengen häät

Huomioita

Kuohuviini1–2 lasia9–12 pulloaMaljapuheisiin ja alkumaljoihin, muista alkoholiton vaihtoehto

Valkoviini2 lasia15–18 pulloaSopii kala- ja kasvisruokien kanssa

Punaviini2 lasia15–18 pulloaSopii liha- ja pastaruokien kanssa

Olut 2–3 tölkkiä120–180 tölkkiä Suosittu erityisesti illan aikana

Siideri / lonkero1 tölkki60 tölkkiäVaihtoehto oluelle

Alkoholiton juoma 2 lasia12–18 litraaMehu, limonadi, kivennäisvesi

Vesi 3–4 lasia18–24 litraaOltava aina saatavilla läpi juhlan

Korut puetaan päälle viimeisenä ja riisutaan ensimmäisenä.

Huomioi

Yleinen nyrkkisääntö on laskea noin 5–6 juomaa per henkilö koko illalle sisältäen viinit, oluet ja muut juomat.

Huomioi kutsuvieraidenne ikäjakauma ja juomatottumukset – esimerkiksi kaveripiiri saattaa suosia olutta ja siideriä, kun taas vanhempi väki viiniä.

Laske lapset pois alkoholijuomien menekistä.

Alkoholiton vaihtoehto on tärkeä kaikissa tilanteissa.

Vettä kannattaa varata reilusti, juomapiste on erityisen tärkeä kuumana kesäpäivänä.

KUVA HELGA GOLUBEW

MAINOS: KORKEILA HELSINKI

Timanttiopas – Ainutlaatuista loistoa

Timantit ovat luonnon tarinoita, hioutuneet mestarien käsissä ja valikoituneet tunteella. Korkeila Helsingin opas näyttää, mistä timantin kauneus ja arvo syntyvät: laadusta, harvinaisuudesta ja yksilöllisyydestä.

GIRDLE DIAMETER

TABLE SIZE

CROWN ANGLE

CROWN HEIGHT

GIRDLE

PAVILION DEPTH

PAVILION ANGLE

Karaatti kertoo timantin painosta, mutta todellinen näyttävyys syntyy myös muodosta ja hionnasta. Yksi karaatti (1,00 ct) vastaa 200 milligrammaa. Suuremmat kivet ovat harvinaisempia ja arvokkaampia, mutta kauneus perustuu tasapainoon: karaattipaino, hionta ja mittasuhteet yhdessä. Korkeila Helsingillä timantti valitaan paitsi koon, myös sen mukaan, miten se istuu koruun ja heijastaa kantajansa persoonallisuutta.

Väri kertoo timantin sävystä – kuinka väritön tai sävytetty kivi on. GIA:n asteikko ulottuu D-luokan kirkkaasta aina Z-luokan havaittavaan sävyyn. Arvostetuimmat timantit ovat kylmiä ja kirkkaita. Korkeila Helsingillä sinua autetaan löytämään väri, joka sopii tyyliisi ja korusi viestiin.

Kirkkaus mittaa timantin puhtautta – sen sisäisiä piirteitä ja pinnan ominaisuuksia. Useimmat sulkeumat ovat mikroskooppisia ja näkymättömiä paljaalle silmälle. GIA:n asteikko ulottuu virheettömästä (Flawless, FL) selvästi sulkeumia sisältävään (Included, I). Korkeila Helsingillä valitaan vain timantteja, jotka näyttäytyvät puhtaina, säteilevinä ja elinvoimaisina.

*Oranssit nuolet kuvaavat valon heijastumista

Hionta on timantin sielu – ainoa neljästä C:stä, joka on ihmisen muovaama. Se määrittää miten timantti heijastaa, taittaa ja sädehtii. Suuri karaattimäärä tai korkea väriluokitus ei riitä, jos hionta on heikko – pienempi, mutta taitavasti hiottu timantti voi loistaa upeammin. Korkeila Helsinki luottaa vain hiomoihin ja toimittajiin, jotka täyttävät korkeimmat vaatimukset mittasuhteiden, symmetrian ja kiillotuksen osalta, jotta jokainen timantti herää eloon valossa.

4C-järjestelmä antaa meille kielen, jonka avulla voimme kertoa timantin tarinan, mutta yksikään sertifikaatti ei voi täysin välittää timantin olemusta. Siksi Korkeila Helsinki yhdistää asiantuntemuksen henkilökohtaiseen ohjaukseen ja auttaa sinua löytämään juuri sen timantin, joka heijastaa paitsi laatua, myös sinua: sinun tyyliäsi, tarinaasi ja arvojasi. Korkeilahelsinki.fi

Suunnittele

Ihanan hääihon salaisuus

Ihonhoito ei ole pikamatka vaan maraton. Tarkastele ihon tilannetta jo noin vuosi ennen hääpäivää, mikäli mahdollista. Muista matkan varrella sallia itsellesi lempeyttä ja kiireettömiä hetkiä.

Iho reagoi elämän haasteisiin, kohtele itseäsi siis lempeästi aina, mutta erityisesti hektisen juhlasuunnittelun pyörteissä. Tarkastele onko perusjutut kunnossa: puhdistus, kosteutus ja suojaus. Rutiinit on helppo ottaa aamuun ja iltaan mukana, sillä ne vievät vain hetken. Jos et ole varma, miten juuri sinun ihoasi tulisi puhdistaa ja hoitaa, käänny ihonhoidon ammattilaisen puoleen. Näin tuotevalinnat menevät kerralla maaliin etkä tuhlaa rahojasi tai ihosi kuntoa kokeiluihin.

Ravinnolla iso vaikutus

Sen sijaan, että lähtisi uusimaan jokaista tuotettaan ja ottamaan tehohoitoja toisensa

Teksti Tanja Hakala Kuvat Unsplash

jälkeen, on hyvä pysähtyä ensin elämän perusasioiden äärelle. Nukutko hyvin? Juotko vettä kolme litraa päivässä? Entä stressitasot – onko sinulla elämässä levon hetkiä ja aikaa pysähtyä?

Tärkeää on myös ravinto. Puhdas ja terveellinen ruoka antaa parhaat mahdolliset lähtökohdat ihon uusiutumiseen. Sillä iho uusiutuu koko ajan, voimakkaimmillaan yön aikana. Hyvät rasvat, antioksidantit ja proteiinit näyttelevät isoa osaa ihon hyvinvoinnissa.

Yhteinen hemmottelumatka Kasvojen lisäksi ihoa on hyvä hoitaa muu-

Häät.fi – Löydä kauneuspalvelut läheltäsi: haat.fi/haapalvelu

altakin. Muista kosteuttaa erityisesti kädet, sillä niitä kuvataan ja ihastellaan päivän aikana paljon hääsormusten vuoksi. Viimeistelkää molemmilta siis myös kynnet ja kiinnittäkää huomiota kulmakarvojenkin siistimiseen.

Ihonhoidosta ja hyvinvoinnista kannattaa tehdä yhteinen matka suunnittelun varrelle. Käykää hoidoissa yhdessä ja yhdistäkää niihin vaikka hemmotteluhieronnat. Saatte samalla vaalittua rauhan hetkiä ja läheisyyttä kiireiden keskellä.

Muista, että myös ilo ja rakkaus näkyvät kasvoilla. Luota siis myös omaan olotilaasi hääpäivän tullen.

Kauniin ihon kolme parasta

1. Puhdista

• Yön jäljiltä iholta puhdistetaan kuollut ihosolukko, hiusten ja liinavaatteiden jättämät likajäänteet.

• Päivän jälkeen iho putsataan meikeistä, saasteista, pölystä, liasta…

• Jos ihoa ei puhdista, sen luonnollinen toiminta heikentyy. Tuloksena sameutta, epäpuhtauksia, pintakuivuutta.

• Vesi ei puhdista, se virkistää. Käytä ihollesi sopivia puhdistusaineita- ja laitteita. Vältä liian emäksisiä eli liian peseviä tuotteita. Jos ihoa kiristää pesun jälkeen, se on merkki liian emäksisestä puhdistustuotteesta.

2.Kosteuta

• Aamuisin iho kaipaa voiteelta suojausta ja kosteutusta. Tarkista, että voiteessa on aurinko- ja sinivalosuoja, jos työskentelet paljon päätteellä ja puhelimella.

• Iltaisin tuhdimpi yövoide, missä rakennusaineet ihon uusiutumisprosessiin.

• Huom! Kasvovesi puhdistuksen jälkeen tasapainottaa ihon pH:n ja valmistelee ihon vastaanottamaan seerumit sekä voiteet.

3. Suojaa

• Aurinko aiheuttaa iholle muutoksia väistämättä, kuten pigmenttiläiskiä ja juonteita.

• Käytä siis aurinkosuojausta myös pilvisinä päivinä.

MAINOS: KAUNEUSSALONKI SILKKI

Hehku hääpäivänä – näin valmistelet ihosi juhlaan

Täydellinen ja kestävä häämeikki syntyy hyvinvoivalle iholle. Kauneussalonki Silkin Virpi, Anna-Kaisa ja Titta kertovat vinkkinsä kauniille iholle.

Pari viikkoa ennen häitä on yleensä kaikkein kiireisintä. Juuri tuolloin on tärkeää pysähtyä ja rentoutua. Nauttia myös valmistautumisesta juhliin kaiken organisoinnin keskellä. Silkin ammattilaiset suunnittelivat kauneuskalenterin hääpäivään huipentuen.

Ihonhoidon kauneuskalenteri

Häihin aikaa 12–6 kk Varatkaa ajat kosmetologille kasvohoitoon – molempien iho on yhtä tärkeä! Kartoitetaan ihon tilanne ja tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma. Samalla valitaan myös kotiin sopivat tuotteet.

Tavoitteena saada iho kirkkaaksi ja tasapainoiseksi sekä kosteutetuksi vahvuutta unohtamatta, jolloin se kestää myös mahdollista juhlajärjestelyjen stressiä. Sarjahoito aloitetaan, mikäli iholla on enemmän haasteita kuten akne tai ruusufinni.

Häihin aikaa 1–2 kk

Tehdään perusteellisempi hoito. Esimerkiksi kirkastava C-vitamiinihoito, timanttihionta tai ihonpuhdistus ja syväkosteuttava hoito ovat hyviä. Jos häät ovat kesällä, joten muistathan suojata ihosi joka päivä auringolta. Tehdään kulmille ja ripsille haluttaessa kestovärjäykset, kestotaivutukset ja/tai laminoinnit.

Häihin aikaa 1–2 viikkoa Kerran tai kaksi moniaistillinen, tehokosteuttava Gua Sha & Glow -hoito.

Gua Sha & Glow – täydellinen hoito hääparille

Kauneussalonki Silkin Guasha & Glow -hoito jopa pariin kertaan ennen juhlapäivää viimeistelee ihonhoidon askeleet. Hoito sisältää puhdistuksen, kuorinnan, mindfulness-hieronnan, gua sha -käsittelyn ja hoitonaamion. Lopputulos on raikkaampi, kirkkaampi ja kosteutettu iho, joka toimii täydellisenä pohjana häämeikille. – Intensiivinen hoito herättelee ihon korostaen kasvonpiirteitä. Tahdomme hääparin tuntevan ihonsa luonnollisen kauneuden, ja luonnonkosmetiikkatuotteet tuoksuineen tarjoavat hyvin kokonaisvaltaisen kokemuksen, kertoo kosmetologi Virpi Santahuhta Kauneussalonki Silkistä.

Kauneussalonki Silkissä Porissa sinut vastaanottavat Virpi, Anna-Kaisa ja Titta.

Kauneussalonki Silkki, Pori Salonkisilkki.fi @salonkisilkki

Suunnittele

Alusvaatteiden ABC

Hääpäivän juhlalook perustuu juhlapukuun sopivalle ja itsevarmuutta tukeville alusvaatteille, jotka valitaan hyvissä ajoin.

Näkymätön osa hääpäivän lookia ovat alusvaatteet, mutta silti ne ovat koko tyylin perusta. Hääpuku vaatii ehdottomasti tuekseen oikeanlaiset, oikeankokoiset ja laadukkaat alusvaatteet. Kun alla on varmasti hyvät alusvaatteet, mekko tai puku laskeutuu kauniisti. Budjetista kannattaa

TOP 5 vinkit

1. Ole ajoissa – keskustele alusvaatteista jo hääpukua sovittaessa. Asiansa tunteva myyjä antaa sinulle neuvot ja voit lähteä alusvaatteiden hankintaan asiantuntevaan liikkeeseen.

2. Hääpäivä on pitkä – valitse mahdollisimman mukavat alusvaatteet, joissa voit hengittää ja liikkua vapaasti.

3. Sovita alusvaatteet hääpuvun kanssa heti kun mahdollista.

4. Pohdi tahdotko hääyöksi oman, erityisen setin.

5. Pidä alusvaatteita päälläsi ennen hääpäivää – näin varmistut, että ne eivät liu’u pois päältä tai hierrä.

siis varata heti alussa osa alusvaatteille. Älä jätä rintaliivien ja pikkuhousujen tai muiden ostamista viime hetkeen, vaan suunnittele kokonaisuus puvun tai mekon kanssa hyvissä ajoin. Näin voit sädehtiä upean itsevarmana hääpäivänäsi päästä varpaisiin ja pinnan alta!

Nudea alle

”Minä valitsin nudet, kevyesti muotoilevat shortsit hääpuvun alle. Niissä lahje esti reisien yhteen hankautumisen. Valkoiset saattavat kuultaa puvusta läpi, joten paras vaihtoehto onkin oman ihon väriset alusvaatteet.” – Iida, morsian 2025

Itsevarmuusbuusti

Sädehtivä olo lähtee jo puvun alta. Kun saat yllesi laadukkaat, huolella valitut ja täydellisesti istuvat alusvaatteet, itsevarmuutesi nousee. Huolehdi, että saat asiantuntevaa palvelua. Varmin valinta on kääntyä erikoisliikkeen ammattilaisen puoleen.

Hääaamun kuvaukset

Varaa mahdollisia valmistautumiskuvia varten itselle ja hääseurueelle silkkisen ihanat aamutakit – ne jäävät teille myös muistoksi.

Millainen alusvaatebudjetti?

Alle 50 €

50–100 €

Yli 100 €

Kysely tehtiin Instagramissa syyskuussa 2025. Seuraathan @haatfi-kanavia Instagramissa ja Tiktokissa!

KUVA TEEMU TOIKKA PHOTOGRAPHY KUVA

Näin onnistut häiden DIY-projekteissa

DIY-koristeet voivat olla hääparille ihana tapa jättää oma kädenjälkensä juhlaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että omatoimiset, Do It Yourself -projektit voivat viedä yllättävän paljon sekä aikaa että budjettia. Kokosimme 6 testattua vinkkiä DIY-hääkoristeiden toteutukseen.

Teksti Sonja Civil

1

Valitse teema ja väripaletti ajoissa. Yhtenäinen linja helpottaa hankintoja ja vähentää hutiostoksia, jotka tietenkin nostavat kokonaisbudjettia. Kun konsepti on selkeä, materiaalit löytyvät usein läheltä — esimerkiksi kotoa, kirpputoreilta tai lainaksi ystäviltä. Vinkki: Tee Pinterest-taulu tai moodboard, jossa näkyvät valitut sävyt, muodot ja materiaalit.

4

Panosta koristelussa valoon – suuri vaikutus pienellä budjetilla. Valosarjat, lyhdyt ja kynttilät muuttavat tilan tunnelman edullisesti ja uudelleenkäytettävästi. Vuokraa, lainaa perheenjäseniltä, tai yhdistä kierrätysmateriaaleihin: lasipurkkilyhdyt ja paperivarjostimet syntyvät nopeasti. Vinkki: Muista paloturvallisuus sekä sopivat pidikkeet kynttilöille, ja varmista juhlapaikalta säännöt elävän tulen käyttöön.

2

Suunnittele budjetti. Listaa tärkeimmät projektit, niihin tarvittavat tuotteet ja materiaalit määrineen ja arvioi kustannukset sekä tuntimäärä, joka toteuttamiseen kuluu. Vinkki: Tee aikataulu ja priorisoi, kaikkia projekteja ei tarvitse tehdä itse. Varaa 20–30 % ylimääräistä sekä budjettiin että aikaan.

5

Testaa etukäteen. Tee protokappale jokaisesta projektista ajoissa, jotta mahdollisille muutoksille on aikaa. Kaikki DIY-projektit eivät mene ykkösellä maaliin! Muista myös kärsivällisyys, hutiloiden tulee usein vain sotkua. Vinkki: Aloita ajoissa ja tee varsinkin isommat projektit valmiiksi jo häitä edeltävinä kuukausina. Pyydä apujoukkoja talkooiltoihin – yhdessä työ sujuu nopeammin ja samalla voitte palaveerata häistä.

3

Kierrätä, lainaa ja vuokraa. Ekologisin ja budjettiystävällisin koristelu syntyy hyödyntämällä olemassa olevaa. Somistevuokraamoilla on usein hyvä valikoima, ja netin hääkirppiksillä tyylikäs ja ajankohtainen tavara liikkuu hyvin. Vinkki: Kysy tavaroita lainaan hääporukalta tai paikallisista Facebook-ryhmistä – se säästää luontoa, rahaa ja varastoinnin vaivaa.

6

Personoi pienillä, merkityksellisillä yksityiskohdilla. Teidän oma tarina ja henkilökohtaisten pikkusilausten tuominen koristeisiin luo sielukkuutta hääjuhlaan. Vinkki: Harkitkaa vieraslahjojen tarpeellisuus tarkkaan, ellei teillä ole loistavaa ideaa, joka oikeasti tulee vieraille käyttöön.

Häät.fi – Poimi täältä ohjeita tee-se-itse-projekteihin: Haat.fi/teemat/teema/tee-se-itse/

FREEPIK
UNSPLASH
KUVA UNSPLASH
KUVA MARINA ROTKUS
KUVA UNSPLASH
KUVA PINJAS PHOTOGRAPHY

Suunnittele

Hääleikit 2020-luvulla

Taipuvatko hääleikkien klassikot enää nykypäivän tyylikkäisiin ja yksilöllisyyttä alleviivaaviin juhliin? Valitsetteko te perinteisiä ohjelmanumeroita vai moderneja vaihtoehtoja – mikä sopii juuri teille? Vai jätättekö leikit väliin kokonaan?

Teksti Sonja Civil

Perinteiset hääohjelmat tuovat juhlaan tuttuja ja odotettuja hetkiä, kuten kenkäleikki, jossa hääpari paljastaa hauskoja yksityiskohtia suhteestaan, tai morsiamen ryöstö, jossa sulhanen joutuu lunastamaan puolisonsa takaisin tehtävää suorittamalla.

Modernit versiot puolestaan kääntävät asetelman yleisön suuntaan: vieraat voivat arvailla kenkäleikissä, suorittaa vapaaehtoisia salatehtäviä tai osallistua kuvabingoon, jossa kamerat tallentavat juhlan tunnelmat.

Ohjelmaideoita

Myös perinteinen kimpun ja sukkanauhan heitto saa uuden muodon, kun tilalle tulee sangollinen yllätyksiä, joista jokainen voi napata itselleen hauskan palkinnon. Yhteiset tehtävät, kuten aarteenetsintä, korostavat yhdessä tekemistä ja yllätyksellisyyttä.

Näin perinteet ja nykyaikaiset ideat täydentävät toisiaan: vanhat ohjelmanumerot luovat juhlaan perinteistä tunnelmaa, kun taas modernit versiot tekevät juhlista osallistavia ja persoonallisia.

Tämä leikki oli hitti meidän häissä

”Ensimmäinen hääleikkimme oli kaasojen vetämä vieraiden esittelyleikki. He olivat kirjoittaneet erilaisia väittämiä lapuille, joita he näyttivät vieraille, ja vieraiden tuli nostaa käsi ylös, mikäli väittämä koski heitä.

Nostettujen käsien perusteella meidän piti arvata, mikä näitä vieraita yhdistää.

Helpompia väittämiä olivat ’omistaa lemmikin’, ’sukua sulhaselle tai morsiamelle’ ja ’tutustunut sulhaseen tai morsiameen yhteisen harrastuksen kautta’. Vaikeampia taas olivat ’on istunut sulhasen harrasteauton kyydissä’, ’käyneet morsiamen tai sulhasen kanssa lomareissulla’ sekä ’harrastaa sienestystä/marjastusta’.

Leikki oli superhauska, ja kaikki vieraat taisivat päästä nostamaan kätensä vähintään kerran!” – Iida, morsian 2025 @rva_karjalainen

Häät.fi

Poimi lisää vinkkejä hääleikkeihin: Haat.fi/artikkeli/haaleikkeja-juhlatunnelman-rentouttamiseen

Sopiiko perinteinen ohjelma vai moderni versio teille?

Kimpun ja sukkanauhan heitto

Perinteisesti morsian heittää hääkimpun naimattomille naisvieraille, ja kimpun napannut on seuraava naimisiin menijä. Sulhanen etsii morsiamen sukkanauhan mekon alta ja heittää sen vuorostaan naimattomille miesvieraille.

”Hittijuttuja ovat esimerkiksi pienet karkki- ja sipsipussit”

Perinteinen kenkäleikki

Kaaso tai bestman esittää hääparille kysymyksiä teemalla ”kumpi teistä”, ja hääpari vastaa selät toisiaan vasten istuen hääkenkiä nostamalla, kumpaan hääparin osapuoleen väittämä osuu parhaiten.

Morsiamen ryöstö

Bestman tai muut sulhasen ystävät ’ryöstävät’ morsiamen, ja sulhanen saa vaimonsa takaisin suorittamalla tehtävän, kuten kirjoittamalla ja esittämällä runon tai laulun. Samaan aikaan ryöstäjät yleensä hemmottelevat morsianta hääjuhlapaikan ulkopuolella.

Nykyajan häissä voitte

heittää mitä vaan

Unohtakaa tylsät rajaukset siitä, kuka saa ottaa esineitä kiinni! Kootkaa sangollinen lempijuttujanne hääpäivään: hittijuttuja ovat esimerkiksi pienet karkki- ja sipsipussit, koirankeksit lemmikkinne terveisinä, kurkkupastillit sekä paperilaput, joilla voi lunastaa piccolo-pullon kuohuvaa baarista.

Salatehtävät

Jokaisen vieraan paikalle on sujautettu ennen juhlan alkua salatehtävä, joka tulee suorittaa hääjuhlan aikana.

Modernit salatehtävät

Laittakaa salatehtävät purkkiin kaikkien saataville, suorittaminen on vapaaehtoista. Vieraat palauttavat lapun nimellä erilliseen purkkiin, jotta myöhemmin näette, kuka teki minkäkin hauskan jutun. Nolaus ei ole nykypäivää, pitäkää tehtävät kevyinä ja henkilökohtaisina.

Kenkäleikki toisin päin

Vieraat arvaavat, kumpaa hääparista väittämä koskee, ja vastaukset annetaan yleensä pöytäkohtaisesti joko saman tien kylteillä tai vastaus kirjataan vastauslomakkeeseen. Seremoniamestari juontaa kilpailun, ja voittajalle on tietenkin tarjolla palkinto!

Hääbingo

Jokaiselle vieraalle on jaettu ennen juhlan alkua omalle paikalle ennalta määrätty hääbingo, jossa on häistä löytyviä tai siellä tapahtuvia asioita. Niitä todistamalla ja ruksaamalla voi saada bingon. Yleensä ensimmäinen bingon huutanut palkitaan.

Yhteinen tehtävä hääparille

Hääparin tehtävä voi olla muutakin kuin esiintyminen: tärkeintä on yllätyksellisyys ja luonteiden huomiointi. Vieraille voi myös antaa yhteisen tehtävän, esimerkiksi aarteenetsinnän, jossa juhlatilaan piilotetuista kirjaimista muodostuva salasana avaa karkkibuffetin tai baarin.

Häät.fi – Poimi neuvoja häiden ohjelman suunnitteluun: Haat.fi/haiden-ohjelma

”Nolaus ei ole nykypäivää”

Kuvabingo

Perustakaa pilvipalveluun kansio vieraiden kuville ja jakakaa linkki QR-koodina, tai laittakaa pöytiin kertakäyttö-/ digikameroita. Jakakaa kuvatehtäviä: esim. hääparin suukko, hauskin look, tanssi, koristeet, auringonlasku, kippistely. Lapsille kannattaa antaa omat tehtävät, heidän näkökulmansa voi yllättää suloisesti!

”Vieraille voi myös antaa yhteisen tehtävän, esimerkiksi aarteenetsinnän”
KUVA UNSPLASH
KUVA TEEMU TOIKKA PHOTOGRAPHY

Suunnittele

Hääviikko askel askeleelta

Kun pidätte häiden aluspäivien kalenterin väljänä, huolehditte toistenne hyvinvoinnista ja delegoitte tehtäviä muillekin, hääviikosta tulee rento ja juhlapäivästä nautinnollinen.

Ota tästä käyttöösi hääviikkoa varten kattava muistilista ja konkreettiset vinkit, jotka auttavat teitä pitämään viikon hallinnassa ja juhlatunnelman korkealla. Muista tallentaa viikon hauskimmat hetket kuviksi, jotta muistot jäävät elämään pitkään.

Tee asiat etukäteen ja laadi aikataulu

• Hoida kaikki, mikä ei ole pakollista hääviikolla, jo aiemmin.

• Listaa ja siirrä häätiimin kalenteriin asiat, jotka on pakko tehdä hääviikolla (esim. koristelu, kukat, pöytäkartta, hääpuvun sovitus, tavaroiden pakkaus, vuokratuotteiden noudot).

• Suunnitelkaa hääviikon aikataulu hyvissä ajoin.

Varaudu muutoksiin

• Hääviikolla tulee väistämättä yllätyksiä, jätä kalenteriin väljyyttä tilanteiden selvittämiseen

• Varaudu tekemään nopeita päätöksiä ja varaa aikaa palveluntarjoajien kanssa kommunikointiin.

Vähentäkää stressiä

• Luottakaa intuitioon ja hoitakaa kaikki epävarmuutta aiheuttavat asiat hyvissä ajoin pois päiväjärjestyksestä. Hääviikolla niihin voi olla liian myöhäistä enää vaikuttaa.

• Jos stressi kasvaa liian suureksi, puhu tunteistasi läheisille sen sijaan, että pitäisit kaiken sisälläsi.

Huolehtikaa hyvinvoinnista ja pysähtykää yhdessä

• Sopikaa pelisäännöt levosta ja nukkumaanmenoajoista ja pitäkää niistä kiinni.

• Syökää, juokaa vettä ja nukkukaa riittävästi.

• Ottakaa hääviikolle myös päiviä vapaaksi ja järjestäkää joka päivälle pieni aktiviteetti, joka ei liity häihin (esim. spa-hetki, lempisarja, kävelyretki).

• Jutelkaa odotuksistanne hääpäivälle.

• K irjoittakaa toisillenne kirjeet hääaamuksi – niistä t ulee ihania muistoja.

Briiffatkaa häätiimi

• Ohjeistakaa tiimi ja apulaiset tärkeimpiin tehtäviinsä jo ennen hääviikkoa.

• Huomioikaa häätiimin hyvinvointi – myös he tarvitsevat lepoa, herkkuja ja kehuja

• Järjestäkää somisteet ja paperituotteet pöydittäin laatikoihin, joissa on kuva tai piirros koristelusta – näin apukädet tietävät heti mitä tehdä.

Vältä omia tehtäviä

• Ä lkää suunnitelko itsellenne mitään konkreettisia tehtäviä hääviikonlopulle.

• Delegoikaa rohkeasti: vuokratuotteiden noudon, kauppareissun tai hääkakun hakemisen voi hoitaa joku muu.

Ohita säästressi

• Ä lkää tuijottako sääennusteita liikaa.

• Suunnitelkaa vaihtoehtoiset toteutukset ulko-osuuksille ja hyväksykää ajatuksissanne molemmat vaihtoehdot – näin säätä ei tarvitse pelätä eivätkä yllätykset pilaa tunnelmaa.

Keskity olennaiseen

• Muistakaa, että tärkeintä on se, että saatte toisistanne puolisot.

• Ä lkää suorittako muiden takia, vaan tehkää niin kuin itsestä tuntuu oikealta.

Ota etäisyyttä

”Suunnittele hääviikkoon jokaiselle päivälle vähintään yksi mieluinen aktiviteetti, johon mielelläsi keskityt mutta joka ei liity millään tavalla häihin.”

– Nora, morsian 2023

Hemmottele tiimiä

Näyttäkää häätiimillenne, miten rakkaita he ovat ja kuinka paljon arvostatte heidän apuaan. Ripotelkaa pieniä yllätyksiä viikon varrelle, järjestäkää maistuvat talkootarjoilut, halatkaa lämpimästi, kehukaa ja kiittäkää päivän päätteeksi.

KUVA FREEPIK

6 x hääkimppu

Kaunis hääkimppu täydentää häälookin yhdessä muiden asusteiden kanssa ja kertoo kantajansa persoonasta. Esittelemme kuusi erilaista hääkimppua – poimi suosikkisi muodoista, väreistä ja kukkalajeista.

1

Rönsyilevän boho. Niittykukkamainen, rönsyilevän rento hääkimppu jatkaa suosiotaan 2020-luvun morsianten käsivarsilla. Muotoon on helppo yhdistää sesongin mukaisia kukkia sekä esimerkiksi kuivakukkia.

4

Kuivakukkakimppu. Tämä kimppu antaa todella tilaa persoonallisille valinnoille ja säilyy kauniina häiden jälkeenkin. Kuivakukkia löytyy mitä ihanimmin värein värjättyinä, ja suuret, näyttävätkin kimput ovat kevyitä kantaa.

2

Modernin minimalistinen. Hääkimpun voi koostaa vain yhtä kukkaa käyttäen. Tyylikkään kallaliljakimpun trendikästä viininpunaista värimaailmaa ja selkeälinjaisuutta korostaa tasamittaan leikatut paljaat kukan varret.

5

Värien iloa.

Lempivärejäsi tai häiden teemavärejä on helppo tuoda mukaan häälookiin värikkäällä hääkimpulla. Testaa vuodenaikaan sopivia väriyhdistelmiä, kokonaan pastellista kimppua tai kehitä yllättäviä väriyhdistelmiä.

3

Klassisen pyöreä. Tiiviiksi, symmetrisen pallomaiseksi muodoksi sidottu kimppu on ajaton valinta. Usein kimppu sidotaan perinteisistä kukista kuten ruusuista, pioneista tai morsiusharsosta, mutta muutkin lajit sopivat.

6

2020-luvun muoto. Hääkimppu voi olla kaarevakin! Trendikkäät orkideat yhdessä kimpun ilmavuuden kanssa luovat herkän mutta näyttävän vaikutelman. Ennustamme kaarevaa kimppua tulevien vuosien trendikkäimmäksi valinnaksi.

Täydellinen hääkimppuni

”Halusin hääkimpun, joka huokuu eleganssia ja ajattomuutta ja jonka värimaailma olisi hillitty ja neutraali. Minulle tärkeintä oli, että kimppu erottuisi yksinkertaisuudellaan ja kauneudellaan. Floristimme Mirjan valitsemat upeat kallaliljat ja vihreä punarevonhäntä vastasivat toiveisiini täydellisesti. Kimpun hinta oli noin 200 euroa, mutta se sisältyi osaksi laajempaa hääkukitusta.” – Veera, morsian 2025

Häät.fi

Tiedätkö milloin pioneja on saatavilla? Lue hääkukkien sesongeista. Haat.fi/ artikkeli/milloin-pionittai-leinikit-on-saatavillahaakimppuun

KUVA JENNI TUOMINEN PHOTOGRAPHY
KUVA UNSPLASH
KUVA UNSPLASH
KUVA UNSPLASH
KUVA PINJA’S PHOTOGRAPHY
KUVA YUKA MIYATAKE

6 x upea häämatkasaari

Onko teidän valintanne kulttuuri, karun kaunis luonto vai paratiisimaiset rannat?

Intiimit saaret tarjoavat mahdollisuuden irtautua arjesta ja keskittyä toisiinsa ainutlaatuisessa ympäristössä.

1

Islanti. Tämä saarivaltio on paratiisi seikkailunjanoisille ja luonnon upeutta arvostaville. Vierailetpa täällä mihin aikaan vuodesta tahansa, kokemus on mykistävä. Dramaattiset maisemat tulivuorineen ja vesiputouksineen vetävät sanattomaksi. Turvallinen ja helppo maa ei ole edullisimmasta päästä, mutta sujahtaa hyvällä suunnittelulla myös budjettimatkailijan kohteeksi.

3

Irlanti. Dublinin kiehtovaa kaupunkisykettä on vaikea vastustaa. Pubikulttuuri, historialliset linnat ja kirkot sekä vahva musiikkikenttä vievät rakkausmatkalaiset ikimuistoiseen seikkailuun. Nummet ja merenrantakalliot tuovat lomaan seesteisen luontokokemuksen, jota et löydä mistään muualta maailmasta.

2

Madeira. Huumaavan vehreä ja jylhä saari on tunnettu läpi vuoden vallitsevasta leudon lämpimästä kelistä. Ruokakulttuuri, upein maisemin varustellut majoituskohteet ja Madeiran levadat eli patikointireitit ja lukuisat puutarhat tuovat häämatkalle sopivasti virikkeitä.

4

Malediivit. Pienistä saarista koostuvan Malediivien jokainen lomakeskus toimii omalla saarellaan kuin alleviivaten, että lomalla saa vain olla ja nauttia eikä tarvitse mennä minnekään. Kun useimmiten majapaikkana toimii oma rantahuvila saarella tai laguunin ylle pylväille rakennettu villa, ylellinen etäisyys muihin lomanviettäjiin ja täydellinen rauha vain teille kahdelle on taattu.

KUVA MIIKA HÄMÄLÄINEN
KUVA JOHANNA LEHTINEN
KUVA SARI YLI-SALOMÄKI
KUVA SARITA PIRHONEN

5

Spetses. Intiimin pieni Spetses sijaitsee Kreikassa, parin tunnin lauttamatkan päässä Ateenasta. Saarella autot eivät ole ollenkaan sallittuja, täällä sukellatte siis todelliseen rauhan ja romantiikan tyyssijaan. Spetses on tunnettu kuninkaallistenkin häiden juhlapaikkana. Matka saaren ympäri on vain 26 kilometriä.

Santorini. Vuodesta toiseen häämatkalaiset hurmaava Kreikan Santorini ei petä auringonlaskuillaan. Saari on kestosuosikki ja näin ollen myös toisinaan turistien määrä valtava. Ajoita häämatka tänne kevääseen tai syys-lokakuulle, jolloin on rauhallisempaa.

Lempikohteitani

Milloin häämatkalle?

Häämatka heti häiden jälkeen 33 %

Ensin minimoon, myöhemmin häämatka 33 %

Häämatka vasta myöhemmin 32 %

Ei kumpaakaan 2 %

Kysely tehtiin Instagramissa kesäkuussa 2025. Seuraathan @haatfi-kanavia Instagramissa ja Tiktokissa!

KUVA JOHANNA LEHTINEN

Parhaat hääpalvelut

Tunnelmalliset häät Krapihovissa

Juhlahovimestarimme tiimeineen huolehtii kaikesta –suunnittelusta toteutukseen!

Vuodenajan tunnelmaa mm. häämenussa, somistuksessa ja kukissa.

VARAA VIIDEN VUODENAJAN HÄÄT: kohtaamisia.krapi.fi

MUKAAN

Rantatie 2, 04310 Tuusula • Puh. (0)9 274 841 • www.krapi.fi

Häät Kartanon Tallilla

Vanhaan hevostalliin restauroidussa juhlatilassa kopisivat ennen arvokkaiden ratsujen kaviot. Nyt on juhlavieraiden askelten ja tärkeiden hetkien vuoro

• jopa 150 hengen juhliin + 100 kesäterassilla

• tila käytössä perjantaista sunnuntaihin

• tilaan voi tuoda oman cateringin

Varaa suosittu Kartanon Talli häihin ja juhliin, vain tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

KYTAJA.FI Kytäjäntie 755, Hyvinkää

tirajewellery

iitakuvaa Kuvat:

VIETÄ HÄÄT MESTARITALLILLA

Helsingin Töölössä Taivallahden rannalla sijaitseva Mestaritalli on arvostettu juhlapaikka, joka tarjoaa upeat puitteet hääjuhlien viettoon. Keskustan tuntumassa meren äärellä oleva ravintolakokonaisuus luo merellisellä miljööllään unohtumattoman tunnelman, jollaista on vaikea löytää toista Helsingistä.

Räätälöimme herkulliset ruoka- ja juomatarjoilut toiveidenne mukaan ikimuistoisten hetkien luomiseksi.

Tutustu ja varaa tilat: mestaritalli.fi/haat

Merikannontie 6, 00260 Helsinki

KOE ELÄMÄSI TÄRKEIN PÄIVÄ SUOMENLINNASSA

Bastion Bistro tarjoaa ainutlaatuisen häiden viettopaikan historiaa pursuavassa Suomenlinnassa. Laadukkaista aineksista loihdittu ruoka ja talon uniikki ympäristö tekevät päivästäsi taatusti ikimuistoisen.

Suomenlinnan kirkko sijaitsee aivan ravintolamme vieressä, minkä lisäksi vihkiminen voidaan halutessanne järjestää suojaisalla sisäpihallamme. Myös muihin Suomenlinnan juhlatiloihin on mahdollista varata herkulliset Catering-palvelut Bastion Bistrosta.

Tutustu ja kysy lisää: bastionbistro.fi/juhlat-ja-haat

Suomenlinna C8, 00190 Helsinki

K ai Tallberg kultaseppä Tallberg KUlTaSePÄNlIIKe

Ikimuistoiset häät

Helsingin sydämessä

Ravintola Töölössä järjestämme unelmienne hääjuhlat toiveidenne mukaan.

Tunnelmallinen ravintolasalimme tarjoaa upeat puitteet jopa 120 hengen juhlaan ja lumoavassa juhlasalissamme mahtuu juhlimaan 450 häävierasta.

ravintola-toolo.fi Tutustu lisää:

Seuraavat Häät-lehdet

Uutta inspiraatiota painettuna taas lokakuussa 2026 ja tammikuussa 2027! Muista myös nauttia aiemmin ilmestyneiden numeroiden maksuttomista näköislehdistä, tutustu osoitteessa: Haat.fi/nakoislehti

Hääalan ammattilainen!

Kerro tuotteistasi ja palveluistasi hääpareille! Tee mainosvaraus seuraaviin Häät-lehden numeroihin tai käytä tehokkaita sähköisiä kanavia (Häät.fi, uutiskirje tai some). Tutustu vaihtoehtoihin osoitteessa Pro.haat.fi

Soita ja kysy lisää! 044 3781154 / Sanna Laaksonen 045 8009985 / Maria Niinivuori haatpro@editus.fi

HYVÄ LUKIJA

Kun katsot OJL Originals- ja OJL Nevé -sormuskokoelmiamme, huomaat, että jokainen koru on suunniteltu yhtenäisen muotoilufilosofiamme mukaisesti. Kaikki sormukset ovat yhteensopivia keskenään, riippumatta siitä, minä vuonna ne on luotu tai mistä raakaaineista ne on valmistettu. Tämä suunnitteluperiaate varmistaa, että valitessasi minkä tahansa sormuksen, se täydentää muita korujasi saumattomasti. Jatkamme tätä perinnettä, koska tiedämme, että sinä, kuten monet muutkin asiakkaamme, palaavat luoksemme aina uudelleen. Vaikka emme tiedä, milloin tapaamme seuraavan kerran, mutta kun se hetki koittaa, jatkamme siitä, mihin viimeksi jäimme – nyt ja tulevaisuudessa.

Vuosien kokemuksiemme perusteella uskallamme väittää, että niin sormus kuin persoona kohtaavat aina täydellisesti – ja tämä on asiakaspalvelumme punainen lanka, nyt ja tulevaisuudessa.

Joka vuosi valmistamme monia kokoelmiemme koruja, luomme uniikkeja yksilöllisiä koruja, sekä uudelleenmuotoilemme ja jalostamme asiakkaidemme nykyisiä koruja. Meidän palvelumme ei myöskään rajoitu vain omiin asiakkaisiimme – teemme korujen korjauksia myös muille kulta sepänliikkeille Suomessa.

Voit luottaa siihen, että kaikissa omissa kokoelmissamme käytetty kulta ja muut jalometallit ovat 100 % pohjoismaista, kierrätettyä ja puhdistettua – usein peräisin suoraan asiakkaidemme omista vanhoista koruista.

Olemme perheyritys toisessa sukupolvessa, ja kaikki korut valmistetaan omassa kultaseppien ateljeessamme Porissa. Jokainen sepistämme on koulutettu oppisopimuksella, ja he ovat kasvaneet osaksi brändiämme vuosikymmenten varrella.

Henkilökuntamme pysyvyys on yksi vahvuuksistamme. Esimerkiksi taidekaivertajamme on vastannut kihla- ja vihkisormustemme päivämääräkaiverruksista aina vuodesta 1988 alkaen – tuoden jokaiseen koruun oman taidokkaan kosketuksensa.

Valmiiden myymäläkorujemme toimitusaika on 0 minuuttia – ne ovat heti saatavilla. Uniikkikorujen ja uudelleenmuotoilujen toimitusaika on noin 4–8 viikkoa, riippuen kaudesta. Tarjoamme aina sinulle ajallaan huolellisesti valmistetun korun, joka heijastaa juuri sinun persoonallisuuttasi.

Vastasinko kysymyksiisi? Unohdinko jotain? Jos jokin jäi epäselväksi tai janoat lisätietoja, älä epäröi ottaa yhteyttä – ratkaistaan asiat yhdessä.

Ystävällisin terveisin, Olli Johan Lindroos ja koko OJL Tiimi

@O lli J Ohan l indrOOs

TÄMÄ ON OJL ORIGINALS

SORMUS KIDE

Kokoelman sormukset ovat omistettu yksinomaan luonnontimanteille.

Vuoden Kaunein Sormus 2012

Vuoden Kaunein Sormus 2016

NYT JA TULE

NYT JA TULE

Kaikki OJL Originals- ja OJL

Kaikki OJL Originals- ja OJL

Olli Johan Lindroosin luomaa ainut yhtenäistä ajattoman designin filosofiaa, jossa

Olli Johan Lindroosin luomaa ainut yhtenäistä ajattoman designin filosofiaa, jossa

ON SINUN

ON SINUN

TÄMÄ ON OJL NEVÉ LAB SORMUS

MOON N´ BACK

Kokoelma on omistettu yksinomaan lab grown -timanttikoruille.

To the Moon n’ back!

VAISUUDESSA

VAISUUDESSA

NEVÉ Lab-kokoelmien korut noudattavat laatuista OJL Originals trilogian kokoelmien kaikki sormukset ovat yhteensopivia keskenään.

NEVÉ Lab-kokoelmien korut noudattavat laatuista OJL Originals trilogian kokoelmien kaikki sormukset ovat yhteensopivia keskenään.

Nevé Say Nevé!

Nevé Say Nevé!

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook