Skip to main content

PDF GeeLeaf

Page 1

Cane Corso Club Finland ry jäsenlehti ­ nro 3, 2018

Haastattelussa Katariina Valikainen & Helmi LUKIJAN PALSTA Pantterista sohvaperunaksi Eturistiside

Muistoja Erkkarista PETOJAHTI CCCF ry SYYSKOKOUS

Kuvia yhdistyksen Mätsäristä Hyvinkäältä

Koiran hyvinvointi Pentu tulee taloon

CCCF ry;n LEIRI - mitä siellä tehtiin Vaatetilausta suunnitteilla Kalenteria ensivuodelle


TOIMITTAJAN TERVEHDYS Kiitos taas teille, jotka olette tavalla tai toisella mukana lehden valmisteluissa. Ei meitä montaa ole hahahaaa. Ainakin minä ja Cindy ja kivasti kuormitetaan tuota hallitusta, jotta saadaan oikeat asiat lehteen.

Kesä alkaa kääntyä hyvää vauhtia syksyyn ja monessa kodissa etsitään lämpimämpää vaatetta jo päälle. Useissa talouksissa mietitään jo myös sille karvakaverillekin sadeasuja ja talvimantteleita. Hyvä niin, sillä syksy on märkää aikaa, ainakin yleensä ja talvella saattaa olla koviakin pakkasia. Minkälaisia vaatteita ostatte? Itse huomasin taas tilanneeni netistä koirille vaatteita, vaikka niin kovasti olen päättänyt etten osta enää yhtään. No, mutta onpahan manttelia jos toistakin ja kun alennusmyynnistä sai ja kokoja löytyi hyvin (75-80cm).

Hyvää syksyä jokaiselle ja talvikin ehtii tulla ennen seuraavaa lehteä. Edelleen otamme lisää auttavia käsiä toimitukseen, jos ei taittohommiin, niin ainakin juttuja tekemään ja niitä oikolukemaan. terkuin Marja Gee

On tullut nähtyä lähiaikoina corson pentuja siellä ja täällä, niin syttyi ajatus, että pistetään lehteen "pentu tulee taloo"-juttu. Ei varmastikaan tuossa ole mitään uutta niille, jotka koirien kanssa ovat tottuneet olemaan ja monet pennut totuttaneet. Mutta niille, joilla ensimmäinen pentu - ehkä jotain tiedonjyvää saattaa jäädä sinne mieleenkin... ja jos ei, niin juttu on lehdessä kuitenkin. Lukijalta saatiin postia eturistisidevammasta. Kiitos siitä. Tätä lukiessani, ajattelin etsiä tietoa jostain tutkimuksesta ja löysinkin sellaisen, josta otettu paljon "lukijalta postia" jutun jälkimaininkeihin.

Lehden sisältö 2. 3. 4. 6. 11. 14. 15. 16. 18.

Toimittajan tervehdys ja lehden sisältö CCCF ry Hallitus Corsopolitan Mediatiedot Koiranpentu tulee taloon Haastattelussa Katariina Valikainen Jäsenasioita Post - It LUKIJAN PALSTA - Pantterista sohvaperunaksi KOIRAN HYVINVOINNIN PERUSTA - eturistiside ja polvinivel 19. Hyvinkään mätsäristä kuvia 20 CCCF SYYSKOKOUS 21. Petojahti 23. Katselmuksia Erkkarista 26. Cane Corso, rotu, ulkomuoto 28. Vaatetilausta 29. Kalenteriasiaa 30. Corsopolitan tiedottaa 31. PEVISA - Mikä se on? 33. Leiristä

Ihanaa, saatiin yhdistyksen jäseneltä haastattelu hänen ja Helmi-Corson yhteisistä jutuista. Kannattaa lukea ajatuksella. Tästä voi monikin (toivottavasti) innostua ja jatkaa samoja jälkiä tulevaisuuteen. Tätä kirjoittaessani on vielä yhdistyksen järjestämä leiri pitämättä. Kuvia ja toivottavasti juttua saadaan joltain leiriläiseltä, jotta näemme kuinka hauskaa ja osaavaista porukkaa siellä on ollut, sillä siellähän on paikalla vieraileva kouluttajakin jakamassa taitojaan. CCCF ry:n Syyskokouskin pidetään ja siitä lehdessä ihan oma infonsa. Lukekaa ja selailkaa nettilehti kannesta kanteen. Se hyvä puoli siinä on, että se on helppo ottaa matkalle mukaan, mikäli kännykässä saatte linkin auki.

2


Cane Corso Club Finland ry hallitus Puheenjohtaja Titta Luoto

cc.club.finland@gmail.com

Varapuheenjohtaja Anna Hansen

logobon@hotmail.com

Sihteeri Siiri Touronen

cc.sihteeri@gmail.com

Jäsensihteeri Sari Nygren

cc.jasensihteeri@gmail.com

Jäsen Cindy Laakkonen

cindy.niemi@gmail.com

Pentuvälittäjä Heidi Porttikallio

cc.pentuvalittaja@gmail.com

Rahastonhoitaja Jenni Mäkelä (yhdistyksen ulkopuolinen)

3


Alustavat Corsopolitanin ilmestymiset: 19.12.2018, aineistot 23.11. mennessä 19.3.2019, aineistot 26.2.2019 mennessä Yhteydenotot, materiaalit/aineistot ja juttuvinkit osoitteeseen cccfry.corsopolitan@gmail.com

4


5


Koiranpentu tulee taloon

6


Pelästynyt pentu voi oppia pelkäämään esimerkiksi lapsia tai muita koiria.

7


8


9


10


KÄYTTÖVALIOARVON SAANUT HELMI aka EAGLEMOUNT BONFILIA ja omistaja/ohjaaja Katariina Valikainen Haastattelussa Katariina Valikainen Isot onnittelut Corsopolitanilta huikeasta saavutuksesta rodun kanssa. Helmi on siis ensimmäinen KVAn (käyttövalioarvon) saanut Cane Corso Suomen historiassa. Loistavaa. Kiitos, että lupauduit tähän pieneen haastatteluun. Esitämme muutamia kysymyksiä yleisesti harrastukseen liittyen, sekä teidän yhteiseen matkaanne Helmin kanssa. Minkä ikäinen helmi oli kun aloitte harrastamaan FH jälkeä? Noin 2­vuotias. Aiemmin olin tehnyt sen kanssa jonkin verran metsäjälkeä. Miten kuvailisit Helmin luonnetta ja mitä luonteen piirrettä pitäsit tärkeimpänä harjoitusten onnistumisessa? Jos jäljestyksen kannalta ajatellaan, niin Helmin vahvuus on luontaisesti keskittynyt, maavainuinen jäljestystyyli. Kuinka usein treenaatte lajia ja minkä pituisia jäljet keskimäärin ovat? Hyvin vaihtelevasti, esim. tällä kaudella treenasin alkukesästä ehkä 3 viikkoa ja sitten olikin 1.5 kuukauden tauko ja nyt säiden viilennyttyä olen taas treenannut. Silloin kun treenaan, niin ehkä keskimäärin 3 kertaa viikossa. Mutta tosiaan, minulla ei ole mitään kiveen kirjoitettua treenirytmiä vaan ihan tilanteen mukaan treenaan. Pyrin katsomaan koiran työskentelystä, mitä ja millaista treeniä se milloinkin tarvii. FH2­koejäljet ovat kilometrin mittaisia. Treeneissä jäljen pituudet vaihtelevat suuresti 50 metristä kilometriin, tilanteen mukaan. Ja tietenkin aina koiran osaamistason mukaan. Eli ei voida antaa samaa ohjetta aloittelevalle kuin FH2­koetasoiselle koiralle, se on itsestäänselvä asia. Millä tasolla teet harjoitukset esim. verrattuna kokeeseen? Olen sitä mieltä, että kokeenomaisuus pitää olla koiralle tuttu juttu jo ihan treeneistä. Tällöin koiran ei tarvi ihmetellä kokeessa, että miksi jäljeltä ei löydykään ruokaa tai miksi ei tule palkkaa esineen ilmaisusta jne jne. Teen esim tuomarille ilmoittautumisesta koiralle tutun rutiinin treeneissä. En myöskään käytä juuri lainkaan ruokaa jäljellä ihan alkuopetusta lukuunottamatta. Luon koirille korkean motivaation esineisiin ja niistä palkkaan reilusti, mutta totutan koirat myös siihen että välillä palkkaa ei tulekaan. Pari kolme viikkoa ennen koetta testaan koiran tason tekemällä kokeenomaisen treenin. Siten tiedän mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomio koetta edeltävissä treeneissä. Koetta edeltävät jäljet ajan aina samanikäisinä mitä ne ovat kokeessa eli FH­kokeessa 3h vanhoina ja pyrin saamaan vieraita jäljentekijöitä tai ainakin vieraan hajuiset esineet. Myöskään harhajälkiä ei saa unohtaa. Koetta edeltävänä päivänä teen yleensä lyhyen motivoivan jäljen, esim. suora jälki jossa vain yksi esine. Palkkaan koiran aina viimeisestä esineestä frisbeen/pallon heittelyllä ja kannettuaan lelunsa autolle koira saa siellä päivän ruokansa. Onko ollut vaikeaa löytää se oma tyyli yhteiseen tekemiseen?, entä miten palkitset Helmin ja mistä hän motivoituu eniten? Ei ole ollut vaikeaa löytää omaa tyyliä, olen aina ollut "tunteella toimiva" ja teen sen mukaan mikä itsestä tuntuu parhaalle. Koirasta kyllä näkee jäljellä hyvin nopeasti mikä tyyli toimii, jos vain itse haluaa huomioida koiran "kertomat" asiat. Palkitsen koirani kehuen kunnolla ja leikkien ja Helmille myös makupalat ovat mieluisia. Ja tuo edellä mainittu "loppupalkka autolla" eli päivän ruoka.

11


Mikä on ollut suurin haasteenne lajissa? Varmaankin koepaikkojen saaminen, mutta nykyään sekin on järjestynyt, kun talkoilen itse fh­kokeissa jälkiä tehden, niin sitä kautta saan myös koepaikkoja. Oletko itse harrastanut lajia kauan? En ole ennen Helmiä treenannut peltojälkeä. Tutustuessani nykyiseen mieheeni, hän houkutteli minut peltojäljelle. Minusta se oli typerän näköistä ruuan viljelyä pellolle, enkä silloinkaan heti innostunut vaan vasta seuraavan vuoden puolella. Aiemmin, kuin myös edellisten koirien kanssa olin treenannut metsäjälkeä eli jäljestys sinänsä oli mulle tuttua puuhaa. Minkä ikäisenä kävitte ensimmäisessä FH kokeessa ? Heti samana kesänä, kun Corsot saivat pk­oikeudet, 2014. Helmi oli silloin 5­vuotias. BH­koe oltiin käyty pari vuotta aikaisemmin. Helmi sai heti ensimmäisessä kokeessa FH1­koulutustunnuksen, mutta emme kuitenkaan tuolloin jatkaneet sen pidemmälle, vaan seuraavan kerran osallistuimme FH­kokeeseen vasta reilun parin vuoden päästä, vuonna 2016. Minkä ikäinen Helmi oli saavuttaessaan KV-arvon ? 9­vuotias. KVA­arvoon vaaditaan kolme ykköstulosta FH2­luokassa kahdelta eri tuomarilta ja kahdelta eri kaudelta. Lisäksi pitää olla näyttelystä vähintään laatumaininta "hyvä". Helmin kanssa käytiin heinäkuussa näyttelyssä veteraaniluokassa ja se sai "erinomaisen", joten sen tuloksen myötä Helmi sai käyttövalion arvonsa. Harrastaako Helmi muita lajeja ja koska tiesit, että Helmissä on ainesta juuri tähän lajiin ja päätitte lähteä kilpailemaan? Ei harrasta enää mitään muuta. Nuorempana toki harrasteltiin muutakin, esim. tokon alokasluokassa käytiin yhden kerran junnuikäisenä ja saatiin ykköstulos. Mieheni on osallistunut sen kanssa myös muutamaan vetohiihtokisaan nuorempana eli sitäkin lajia tuli harrastettua ja helppo oli käydä myös AD­koe suorittamassa hyväkuntoisen koiran kanssa. Puruja treenattiin useampi vuosi, siinä oli ylä­ ja alamäkiä ja eri maalimiehiä eri tyyleineen. Itsekin tuolloin olin aloittelija lajin parissa. Periaatteen vuoksi kävin sitten jossain vaiheessa kokeessakin ja jälki ja tottis sujuivatkin yli 90 pisteen arvoisesti, mutta suojeluosuus epäonnistui joten sieltä ei saatu tulosta. Jäljestys on Helmille se laji, jossa se on kaikkein parhaimmillaan. Kyllä siitä näki jo heti alkuvaiheessa, että sillä on hyvät jälkikoiran ominaisuudet. Mitä sanoisit rodusta yleisesti harrastuskaverina? Koirat on yksilöitä ja ohjaajan omasta osaamisestakin on hyvin paljon kiinni. Kokeilemalla varmaan löytyy jokaiselle koirakolle sopiva harrastus, olipa se sitten jokin virallinen koelaji tai vaikkapa metsässä samoilu. Minkälaiselle harrastajalle rotu mielestäsi sopisi? Ei liian "totiselle" harrastajalle. Tarkoitan siis näitä harrastajia, jotka pistävät koiran kiertoon heti, jos se ei olekaan täydellinen heidän tarkoituksiinsa. Ymmärrän kyllä joissain tapauksissa senkin, mutta Corson päätarkoitus on kuitenkin mielestäni olla laumansa uskollinen vartija. Siinä sivussa sen kanssa voi myös harrastaa eri lajeja jos haluaa ja koiralla on tarpeelliset ominaisuudet.

12


Olisiko sinulla antaa joitain vinkkejä rodun parissa harrastaville tai harrastusta suunnitteleville? Jonkinverran kuulee näistä epäluuloista rotua kohtaan, mutta neuvoisin ettei niiden kannata antaa vaikuttaa itseensä. Keskittyy vain omaan tekemiseensä/koiraansa ja kyllä ne epäluulot kaikkoaa kun ihmiset näkevät hyvin toimivia Corsoja harrastuksissa. Eikähän niiden muiden harrastajien tarvi Corsoista tykätä, riittää kun itse tykkää. Kiitos Katariina. Toivotamme paljon hyviä onnistumisia ja huippuhetkiä teidän yhteiselle taipaleelle. Tästä on hyvä jatkaa. Hyvät Lukijat - kannattaa uskoa siihen omaan koiraan ja omaan intuitioonsa. Sitten vaan eteenpäin.

Valion arvosäännöt -> https://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/valionarvosaannot_201 8.pdf

Kuvissa Katariina Valikainen, koiransa Helmin aka FI KVA, EAGLEMOUNT BONFILIA kanssa 13


Cane Corso Club Finland ry:n jäseneksi liittyminen: Varsinainen jäsen: Jäsen­t Perhejäsen: maksu Kannatusjäsen:

Kasvattajan liittämä uusi jäsen:

20€ 1 0€ 30€ 1 0€

Haet mitä tahansa edellä mainituista jäsenyyksistä, niin täytä aina ensin jäsenhakemus (myös kasvattajan liittämä uusi jäsen täyttää). Täytä alla pyydetyt tiedot hakeaksesi jäsenyyttä ja lähetä tiedot jäsensihteerille osoitteeseen cc.jasensihteeri@gmail.com, otsikolla JÄSENHAKEMUS. Saat vastauksena sähköpostiisi maksutiedot, jolloin maksamisen jälkeen olet oikeutettu yhdistyksen jäsenyyteen. Nimi: Syntymävuosi: Lähiosoite: Postinumero ja postitoimipaikka: Puhelinnumero: Voimassa oleva sähköpostiosoite: HUOM. Jäsenhakemus on täytettävä ja lähetettävä ennen maksua. Olet yhdistyksen jäsen vasta, kun hallitus on hyväksynyt jäsenhakemuksesi. Säilytät jäsenyytesi maksamalla vuosittain jäsenmaksun ajoissa. Mikäli jäsenmaksusi on yli kaksi (2) kuukautta myöhässä, sinun katsotaan yhdistyksen sääntöjen mukaan eronneen yhdistyksestä. Varsinaisen jäsenen kanssa samassa taloudessa asuva voi liittyä perhejäseneksi. Aikuisella perhejäsenellä on samalla lailla äänioikeus yhdistyksen kokouksissa kuin varsinaisellakin jäsenellä. Perhejäsenen tiedoiksi riittää nimi, syntymävuosi ja sähköpostiosoite. Kannatusjäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö tai rekisteröitynyt yhdistys. Myös kannatusjäseneksi liittyminen edellyttää jäsenlomakkeen täyttämistä ja hallituksen hyväksynnän. Kannatusjäsenellä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Rekisteriin kerätään pakollisina tietoina yhdistyslain (503/1 989) 11 §:n vaatimat henkilötiedot eli jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka. Lisäksi kerätään yhteystiedot (postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite). Jäsenrekisteriin kirjattavat tiedot saadaan jäsenen omalla ilmoituksella tai jäsenyyttä hakevan henkilön ilmoituksella jäsenhakemuslomakkeen kautta. Yhdistys pyytää jäseniään päivittämään yhteystietonsa aina niiden muuttuessa, osoitteeseen cc.jasensihteeri@gmail.com. Tietoja tarvitaan mm. jäsenlehden ilmestymistä ja yhteydenpitoa varten jäsenasioissa mm. jäsenmaksut. Mikäli yhteystietoja ei ole päivitetty yhdistykseen, niin yhdistys ei voi taata jäseninfojen tavoittavan jäsentään. Liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudesta päättää yhdistys laillisessa kokouksessa.

14


POST-IT VINKKI

ä ä . K a ts o t y y p i s a LISTA elit koiralt t t ja a a it ita, jotka sioista, jo a io s a t a s ä li n e ii s Te sti: onko e is aikaasi t t t ii r ä t k s a ä a ä t s s n sitten li os on, nii J ? n a ia vat tois muistutta iinsa. is o t t ö n n ällä pyy yhdistäm sinua ja a ll o a a t i k annat s T U LE ä ll e h lä lemaan ii, että u p t p s o ö a y ir m o K un k , se oppii ä ll ä av aan t t m e il t s o ä lu ä s it u p i. Salaisu s k a n n a tta a e s k o lu lellinen o ta u s h u s n t o u k in ikävelyyn m helpomm m e r n o ja hieno n o lo u t e s luok telu. it jo r a ih t k k o n ta -H AN KIKO

IRA.F I-

"Vuosia jatkuva epätietoisuus mitä saa tehdä ja mitä ei ja tästä aiheutuva pitkäkestoinen stressitila on huomattavasti suurempi eläinsuojelurikkomus kuin viiden sekunnin napakka vaatiminen, kun pentu ensimmäisen kerran vastustaa ohjaajan sille asettamia sääntöjä." - Mia Skogster 15


LUKIJAN PALSTA

Pantterista sohvaperunaksi Kirjoittaja on Corsopolitanin jäsen ja lukija. Hän kertoo omin sanoin, kuinka heille kävi, kun corso alkoi ontumaan Tarina alkaa.. Ison koiran alkaessa ontumaan, on heti hakeuduttava lääkäriin. Tämän me opimme kantapään kautta.

Tulee leikkausaamu, paastoten koiruus lähtee matkaan ja ihan kuin hän ymmärtäisi, kun hänelle kerrotaan mikä on päivän meininki. Hyppää kiltisti autoon ja lähtee reippain mielin matkaan. Itselläni pääsi itku ja sitä hän kovin ihmetteli.

Oli ihan normi viikonloppu, ihana lenkki metsässä ja koirat vapaana, niin kuin aina. Ihan pennusta tämä juokseminen ja leikkiminen on kuulunut koiriemme elämään, kuitenkin aina on turvallisuus ja olosuhteet huomioon otettu.

Hoitaja ottaa koiran vastaan, ja sanoo meille heipat, ”teitä ei täällä tarvita, me pärjätään kyllä” – se jäi kaikumaan korviin. Menee koko päivä ja oli määrä iltapäivällä klo 16 mennä koiruutta hakemaan. Saavumme vastaanotolle. Hoitajan avustuksella, paareilla nukkuva koira kannetaan autoon, näin saadaan pitkä kotimatka sujumaan takuuvarmasti paremmin, eikä mitään yllättävää pääse matkalla tapahtumaan.

Mutta mitä tapahtui? Miten tapahtui? Milloin tapahtui? Kaikki nämä kysymykset jäävät ilman vastausta. Lenkin jälkeen koira alkaa ontua vasenta takajalkaa… no ehkä pieni nyrjähdys tai venähdys, ajattelimme. Otetaan iisisti pari päivää, kyllä se siitä - ja näin kävikin, ontuminen loppui muutaman päivän sisällä. Kunnes taas parin viikon päästä, sama jalka ilmassa ja ontuminen selvää ja kävely näyttää todella vaikealta, antaa väännellä ja käännellä jalkaa, todella outoa, mutta alamme huolestua.

Leikkaus on mennyt odotetusti eli sääriluun yläosaan on tehty kaareva sahaus ja luun yläosa käännetty uuteen asentoon (TPLO). Tällä tavoin ortopedi on saanut muutettua polven kuormitusta niin, että eturistisidettä ei enää tarvita polvea tukemaan. Siirretty osa on kiinnitetty paikoilleen metallilevyllä ja ruuveilla. Jalan luutumisprosessi voi alkaa ja katse kuuden viikon päähän. Huh, miten tästä selvitään - on taas ensimmäisiä ajatuksia. Jalan leikkaushaava on peitetty laastarilla, jonka voi poistaa 3 (kolmen) päivän kuluttua. Haava ei vuoda, eikä sille tehdä mitään. Valvotaan vain ettei koira ala haavaa nuolemaan. Kauluri käytettävä aina, kun ei itse päästä häntä valvomaan.

Päätämme viedä koiran näytille eläinlääkäriin; jalka kuvataan ja karu on diagnoosi, ristiside poikki ja vaatii välitöntä leikkausta. Iskee kaikki maailman tunteet päälle ja tulee vielä eläinlääkäriltä palautetta toiminnastamme eli koira olisi pitänyt heti jo muutama viikko taaksepäin tuoda vastaanotolle, kun ontuminen alkoi. Apua!, ei auta, kuin katsoa peiliin. Myös hieman nivelrikkoa oli jo alkanut kertyä nivelen pintaan.

Koira alkaa heräillä vasta myöhään illalla ja itku on kova, valitusta ja ujellusta, sydäntäni särkee. Kipulääkitys on oltava kova ja kohdillaan kahden viikon ajan, näin auttaa parantumisprosessin käynnistymisessä.

Leikkausaika varataan ja se tulee pian. Leikkaukseen asti käymme vain ihan pihapiirissä tekemässä tarpeet ja vältämme liiallista rasitusta. Tämäpä onkin koiralle uutta ja outoa, miksen pääse ontuen lenkille?

Pissatukset pihalla sujuu yllättävän hyvin kolmella jalalla, koira pitää leikattua jalkaa ilmassa, mutta laskee sen tarvittaessa maahan.

16


Tikit poistetaan kahden viikon kuluttua, kivuttomasti ja haava tosi siisti. Koira sai luvan käyttää jalkaa heti mutta ylösnousut vaativat alkuun hieman apua, muuten homma hoitui hyvin. Koiruus oppi hyvin pian, että lenkit ovat hyvin lyhyitä eikä sisällä saanut riehua.

Varmasti se koko keissin vaikein juttu oli tuo liikunnan rajoittaminen, sillä pantterin nopeudella juokseva, ketterä corsomme, ei yhtäkkiä päässyt itsekseen lattialta ylös. Ei saanut ryntäillä eikä pomppia, portti laitettu eteiseen ja kun lähdimme kotoa, hän jäi pienempään tilaan.

Kuusi viikkoa kului ja oli tullut aika lähteä röntgeniin varmistamaan, että luutuminen on lähtenyt käyntiin - olihan se. Upeeta! Röntgenkuvasta näimme millainen titaanijalka kotonamme nyt asuu, metallilevy ja ruuvit jäävät jalkaan loppuelämäksi.

Nyt mennään jo elokuuta pitkällä ja hyvillä mielin odotamme lähestyvää syksyä ja aikaa, kun saa taas pantterin lailla kirmailla uudella titaani polvella.

Olemme pikku hiljaa lisänneet liikuntaa ja hän pääsee jo yksin välillä vähän irrottelemaan vapaana, mutta kaverin kanssa juoksut vapaana on vielä kielletty.

Hyvää ja liikunnallista syksyä kaikille ”corsottimien ” omistajille! -MP.-

Päivät vaihtelevat, koiruus saattaa vaikka aamulenkille lähtiessä hieman linkuttaa, kuuluu kuulemma kuvioon. Leikkaus tehtiin huhtikuussa ja aina lokakuulle asti voi näitä ns. huonoja päiviä tulla.

Toimitus kiittää kirjoittajaa jutusta. Onneksi teillä on nyt jo kaikki hyvin ja toivottavasti kaikki niin pysyykin. Tässä saimme tiivistetysti lukea mitä voi ontuminen tuottaa tai kuinka tärkeää on konsultoida eläinlääkäriä koiran ontumisesta.

Loppuun voisin todeta, että kaikki meni tosi hyvin. Ortopedi, joka koiramme leikkasi, onnistui upeasti, jalassa ei näy jälkeäkään ja se palautuu ihan normaaliksi.

Mainospuheitta, kannatan myös vakuutusta, sillä monet operaatiot ovat erittäin kalliita.

Onneksi oli vakuutus, sillä leikkaus oli kallis.

Terveiset ja tsempit MP. sinne kotiin "pantterille" Mikäli jollekin on sattunut samantapaista ja olisi halukas kirjoittajan kanssa asiasta/leikkauksesta jutella, niin toimituksesta saat kirjoittajan luvalla yhteystiedot.

***

***

***

17

***


ETURISTISIDE JA POLVINIVEL

- takaristiside on eri kuin eturistiside - on nivelside - ilman ristisidettä niveleen tulee löysyyttä -> nivelrikkoa syntyy - yleisimpiä polvivammojen syitä - linjana polven sisällä, säären etuosasta reiden takaosaan - vakauttaa polven toimintaa ja estää sen vääntymistä äkillisissä tilanteissa - estää polvea ojennettaessa sääriluun liikkumisen liian eteen reisiluuhun nähden - yleisempi kuin takaristisiteen repeämä - usein nivelkierukka vaurioituu eturistisidevamman yhteydessä -> repeämä, irtopalat - polvinivel sisältää: nivelkierukat (ulompi ja sisempi), jotka sijaitsevat sääriluun ja reisiluun välissä - toimivat ottamalla vastaan iskuja, toimien paineen tasaajana, suojaten rustoja ja nivelen toimintaa - ilman kierukoita muodostuu nopealla aikataululla nivelrikkoa (luu vs luu = kuormitus) - eturistisidevamma voi tapahtua yhtäkkisesti (tapaturma esim. jalan vääntyminen juoksussa) - voi syntyä myös hitaasti rappeutumalla (pieni tapaturma, jota ei juurikaan huomaa – koira käyttää jalkaa) - kiinnitä huomioita koiran jalankäyttöön -> astuminen – varaako painoa jalalle vai astuuko vain esim. varpailla -> käveleekö kokonaan kolmella jalalla - kiinnitä huomiota koiran yleistilanteeseen -> ontuu aina silloin tällöin, polvikipua tunnustellessa, jäykkyyttä -> haluttomuutta liikuntaan tai leikkimiseen, istuu ns. toisella kankulla ja vaikeuksia nousta siitä -> polvi naksuu, haluttomuuta/vaikeuksia nousta autoon - kuuleman mukaan eturistisiteen repeytymistä ei voida ennustaa perintötekijöiden kautta - Leikkaustekniikat jaetaan kolmen pääperiaatteen mukaan: nivelensisäisiin menetelmiin, nivelen ulkoisiin menetelmiin ja osteotomia-menetelmiin, joissa eturistisiteen tarpeellisuutta vähennetään muuttamalla koko polven biomekaniikkaa (Asplund, 2008).

Ensimmäisessä kuvassa: Sininen on eturistiside, punainen on polvikierukka eli meniski ja vihreä on takaristiside. Toinen yksinkertainen kuva havainnollistaa proteesilla (piirretty) TPLO-menetelmää 2 1 18


- TPLO-menetelmässä sääriluu katkaistaan ja tuetaan uuteen asentoon levyn ja ruuvien avulla, jolloin eturistiside jää tarpeettomaksi. TTA-menetelmässä sääriluun harjannetta siirretään eteenpäin, jolloin nivelen biomekaniikassa päästään samaan tilanteeseen kuin TPLO-menetelmässä. Kun koira varaa jalalle painoa, kulkevat voimat polvilumpion suoran siteen mukaisesti, jolloin eturistisiteen ei tarvitse kestää painoa. (Asplund, 2008.) Leikkauspotilailla ennuste on hyvä 85 – 90 %:ssa tapauksista. Kuntoutushoito kotona on parantumisen A ja O. Kuntoutushoitoina suositellaan mm. vesiallashoitoa ja laserhoitoa, tulehdus/kipulääkitystä tarpeen mukaan sekä ruokavaliota ja nivelravintovalmisteiden käyttöä. Kuvien ja tekstin lähde: Lisensiaatin tutkielma, Laura Asplund, 2008. Viikin tiedekirjasto

***

***

***

***

KUVIA YHDISTYKSEN JÄRJESTÄMÄSTÄ MATCH SHOWSTA HYVINKÄÄLLÄ 2.6.2018 Harmi kun emme saaneet Corso-esittelystä yhtään kuvaa, sillä sellainenkin pidettiin. Päivä oli todella kuuma ja hyvä tuottokin saatiin yhdistykselle. Kiitos kaikille osallistujille, niin vierailijat kuin yhdistyksen tiimoiltakin. Terkuin (ja kuvat) Marja & Cindy

19


CCCF ry SYYSKOKOUS 13.10.2018 klo 13:00 Osoitteessa Lintumäentie 142, Nurmijärvi

Aiheina mm. erovuoroiset Olisitko halukas tekemään yhdistyksessä hommia, tule ja osallistu hallituksen kokoonpanoon. Lisää infoa tulee lähempänä ajankohtaa

20


PETOJAHTI Kirjoittanut Krista Back

Kilpailuissa juostaan kolme kierrosta, joista huonoin kierros tiputetaan pois pisteytyksessä. Koira, joka saa nopeiten säkin kiinni, saa 10pistettä, seuraava koira saa 9 pistettä jne. Kahden kierroksen pisteet lasketaan yhteen ja isoim­ man pistemäärän saanut koira voittaa luokkansa.

Petojahti on hauska harrastus, jossa koira saa toteuttaa luonnollista saalisviettiään turvallisesti ja hallitusti. Petojahdin perusperiaate on hyvin yksinkertainen. Kone vetää narua, jonka päässä on säkki ja koiran tehtävä on ottaa säkki kiinni mahdollisimman nopeasti.

Kilpailuluokkia on 5 ja luokat menee painon mukaan. Laji perustuu koiran saalisviettiin, mahdollisimman nope­ aan reaktioon ja myöskin rohkeuteen käydä isoon ”saaliiseen” kiinni.

1. Luokka 2. Luokka 3. Luokka 4. Luokka 5. Luokka

Petojahti treeneissä opetellaan koiran lähetystä ja nopeaa reaktiota lähtemään säkin perään. Laji sopii usealle koiralle.

0 – 25.9 kg. 26 – 35.9 kg. 36 – 50.9 kg. +51 kg. seniorit (+8v) ja pennut (max 6kk).

1.Lähtö Koira saa lähteä kun säkki lähtee liikkeelle. Koiran, handle­ rin ja säkin paikka ovat kaikille samat. Koirasta saa pitää fyysisesti kiinni.

Etelä – Suomen Työkoiraharrastajat ry.n treeneihin on kaikki koirat tervetulleita. Ei haittaa vaikkei koira ole sosi­ aalinen, sillä treeneissä/ kilpailuissa vain yksi koira suorit­ taa kerralla ja muut koirat odottavat vuoroaan autoissa.

2. Vieheen pysäyttäminen Tarkoitus on, että koira kunnolla pysäyttää karkaavan säkin. Ei siis riitä, että koira juoksee säkin päältä tai rinnalle.

Treeneissä koira viedään lähtöalueelle ja lähettäjä antaa koneen käyttäjälle merkin, kun koiran ohjaaja on valmis. Säkin lähtiessä liikkeelle, koiran ohjaaja päästää koirasta irti, kun koira saa pysäytettyä säkin, koneen käyttäjä sam­ muttaa vedon ja muut treenaajat (kopparit) varmistavat et­ tei koira lähde alueelta pois.

3. Tulos Petojahdin tulos on pysäyttämiseen kulunut matka, joka merkataan erillisillä merkeillä. Etelä – Suomen Työkoiraharrastajat ry pitää petojahti­ treenejä pääsääntöisesti Hyvinkäällä. ESTH pitää tilauk­ sesta myös lajiesittelyä petojahdista esim rotupäivillä.

Kilpailuna, Petojahti ei ole koirien nopeusjuoksukilpailu vaan kisa, jossa koiran tulee pysäyttää karkaava viehe mahdollisimman nopeasti. Petojahtirata on n. 80 metriä pitkä ja alussa pedolla on n. 5 metrin etumatka. "Hyvä" koira siis saa sen nopeammin kiinni ja hiukan hitaampi joutuu juoksemaan pidemmälle.

www.tyokoiraharrastajat.fi

Tule tutustumaan lajeihin koiran kanssa tai ilman. Kaikki koirakot ovat tervetulleita!

Sälinkään kenttä, Mäntsälä 21


Kuvat: Etelä-Suomen työkoiraharrastajat ry

22


Katselmuksia Bullmastiffit & Mastiffit erikoisnäyttelystä Hyvinkäältä 25.8.2018

Tietoa löytyy myös linkin takaa: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmNayttely.aspx?Id=1 0962&R=343 Lähde: https://ilmoittautuminen.kennelliitto.fi/tulospalvelu/frmTuloksetRyhma.aspx?N=1 0962&R=1 &RO=11 0 23


Verlaine ERI1 PU1 SA, ROP, VET ROP, BISVET-2 kuva: Tomi Jakosuo

om. Alex Kravt

Maxento La Mamba Nera ROP + KP, BIS2-pentu Om. Jarkko Liedevaara

24


Super Play's Doña Adelina ERI 1 , PN1 , SA, VSP, SERT

Om. Janette Tiala

Fortunate Sangue Magnifica ERI1 PU2 SA, SERT, MVA Om. Ingeborg Österlund ja Christina Pesonen

25


ROTU, ulkomuoto Cane corsoja on aivan viime vuosikymmeniin asti kasvatettu nimenomaan käyttötarkoituksen mukaan. Tästä johtuen ulkomuodossa on paljon vaihtelevuutta. Suomen populaatiossa ulkomuodon monimuotoisuus ja laadun vaihtelevuus on selkeästi nähtävissä. Ensisijainen syy on ollut tuontikoirat, jotka vielä viime vuosina olivat enemmistö populaatiosta. Koiria on tuotu useasta maasta ja eri kasvattajilta. Yhtenäisen rotutyypillisen ulkomuodon saavuttamiseksi onkin jalostukseen käytettävien koirien valinta tehtävä huolellisesti. Terveen työkoiran rakenne tulee säilyttää. Leimaa antavin piirre cane corson ulkomuodossa on pää ja ilme, jotka erottavat sen muista roduista. On toivottavaa, että kasvattajat pyrkivät mahdollisimman rotutyypillisiin, tasapainoisiin ja terverakenteisiin koiriin välttäen äärityyppejä pään muodossa, koossa, massiivisuudessa ja nahan määrässä. Ulkomuodon keskeisenä jalostustavoitteena on saada oikea rotutyyppi vallitsevaksi. Suomalaisen pienen populaation ongelmana on yhä se, että näyttelyissä rodun edustajia on paikalla usein vain yksi tai muutama. Rotutyypin arvioiminen saattaa olla varsin hankalaa tuomareille, jotka eivät tunne rotua hyvin. Tämä ei anna parhaita mahdollisia edellytyksiä arvostelulle. Suomessa rotujärjestö on järjestänyt tuomareille kolme koulutusta, joissa yhtenä rotuna on ollut cane corso. Koulutusta pyritään järjestämään jatkossakin. Ulkomuodossa tulisi erityisesti kiinnittää huomiota rotumääritelmän kohtiin, jotka koskevat päätä ja runkoa: TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Runko on noin 11 % pidempi kuin säkäkorkeus. Pään pituus on lähes 36% säkäkorkeudesta. Kuonon pituus on 34% pään kokonaispituudesta. Rintakehän korkeus on 50% säkäkorkeudesta ja yhtä suuri kuin raajan korkeus kyynärpäähän. PÄÄ: Lyhytkalloinen. Pään kokonaispituus on 36% säkäkorkeudesta. Kallon ja kuonon ylälinjat ovat lähes yhdensuuntaiset. Pään ympärys, mitattuna poskipäiden kohdalta, on enemmän kuin kaksinkertainen pään kokonaispituuteen verrattuna, myös nartuilla. Nahka on päässä kiinteää ja tiivistä; pehmeää ja sileää. KALLO-OSA: Edestä katsoen leveä ja kevyesti kaareutunut. Sivusta katsoen se muodostaa epäsäännöllisen kaaren, joka otsan takaa on lähes tasainen niskakyhmyyn asti. Otsauurre syvä ja näkyvä. Ylhäältä katsoen pää näyttää neliömäiseltä, johtuen ulkonevista poskien luista ja niitä peittävistä voimakkaista lihaksista. Otsaontelo hyvin kehittynyt. Otsapenger on hyvin korostunut, johtuen hyvin kehittyneestä ja ulkonevasta otsaontelosta ja selvistä kulmakarvojen kaarista. KUONO: Hyvin leveä ja voimakas. Kuonon leveys tulee olla lähes yhtä suuri sen pituuden kanssa, joka on lähes 34% pään kokonaispituudesta. Kuonon pituus on enemmän kuin 50% kallon pituudesta. Johtuen kuonon sivulinjojen yhdensuuntaisuudesta ja täyteläisyydestä sekä leukojen leveydestä, kuono-osa on neliömäinen ja tasainen. Kuonon selkä on suoraviivainen ja melko tasainen. Kuonon alalinjan määrittää ylähuulet. HUULET: Melko tiiviit. Edestä katsoen ylähuuli muodostaa ylösalaisin olevan U:n ja sivusta katsottuna ovat kohtuullisen riippuvat. Ylähuulet peittävät alaleuan ja muodostavat kuonon alalinjan. LEUAT: Leuat ovat hyvin leveät, vahvat ja paksut, yläleuka hiukan lyhyempi (lievä alapurenta, tasapurenta sallittu). Alaleuka melko kaareva. Etuhampaat tiiviissä suorassa linjassa. POSKET: Posket täydet ja tunnistettavat. HAMPAAT: Valkoiset, isot, täydelliset määrältään ja kooltaan. Alaleuan etuhampaat ylittävät vain hiukan (n. ½ cm) yläetuhampaat, joten purenta on lievä alapurenta (tasapurenta sallittu). SILMÄT: Silmät ovat keskikokoiset koiraan kokoon verrattuna, soikeat, hiukan ulkonevat, eteenpäin katsovat. Silmäluomet tiiviit, joissa reunan pigmentointi musta. Kovakalvo ei näkyvissä. Kolmas silmäluomi voimakkaasti pigmentoitunut. Silmäterä mahdollisimman tumma, karvapeitteen värin mukaan. Ilme älykäs ja tarkkaavainen. 26


KORVAT: Keskikokoiset suhteessa koiran päähän ja kokoon; peittää ohut ja sileä karvoitus, 20 kolmionmuotoiset, tyvestä leveät ja pyöreät, melko paksut. Selvästi kulmakaarien yläpuolelle kiinnittyneet, riippuvat, kärki poskien tasalla. Litteät ja hiukan ulospäin kääntyneet. Korvat on aiemmin typistetty tasasivuisen kolmion muotoisiksi (Suomessa typistyskielto). RUNKO: Kompakti, vahvarakenteinen ja erittäin lihaksikas. Rungon pituus on 11 % suurempi kuin säkäkorkeus, sallittu poikkeama ± 1 % YLÄLINJA: Selkälinja on suora, kuitenkin lantion kohdalta hieman kupera. RINTA: Leveä, hyvin viisto ja avoin, hyvin lihaksikas. Leveys 35% säkäkorkeudesta, rintalastan kärki samalla korkeudella olkanivelen kanssa. Sivulta katsoen rinta on ulkoneva eturaajoihin nähden ja hiukan kupera RINTAKEHÄ: Tilava, kylkiluut pitkät ja hyvin kaareutuneet. ALALINJA JA VATSA: Rintalasta on kalteva, pitkä, leveä ja sivusta katsottuna se muodostaa puolikaaren, joka kohoaa vähitellen kohti vatsaa. Vatsa ei ole kuopalla eikä löysä, sivusta katsottuna se nousee rintalastasta nivusiin pehmeästi kaareutuen. HÄNTÄ: Melko korkealle kiinnittynyt, tyvestään paksu ja eikä liian kapeneva kärkeä kohden, venytettynä ei liian paljoa yli kintereen. "Levossa" häntä alhaalla. Muuten koiran liikkuessa vaakatasossa tai jonkin verran selkälinjan yläpuolella, mutta ei kuitenkaan koskaan kiertyneenä tai pystyssä. Häntä on aiemmin typistetty neljännen nikaman kohdalta (Suomessa typistyskielto). RAAJAT - ETURAAJAT: Pystysuorat sekä edestä että sivusta katsottuna. Raajan korkeus kyynäränkohdalta on 50% säkäkorkeudesta. Raajat suhteessa koiran kokoon, vahvat ja voimakkaat. TAKARAAJAT: Ovat pystysuorat edestä katsottuna. Oikeassa suhteessa koiran kokoon nähden, vahvat ja voimakkaat. LIIKKEET: Askeleet pitkät, ravi maatavoittava. Ravi toivotuin liikuntamuoto NAHKA: Melko paksua ja tiivistä. Kaula ilman riippuvaa kaulanahkaa. Pää ei ryppyinen. KARVAPEITE - KARVA: Karva lyhyttä, mutta ei pehmeää. Kiiltävää, jäykkää, hyvin tiivistä, ohut aluskarva, joka paksunee talvella (mutta ei koskaan tule esiin päälikarvan lomasta). Keskimääräinen karvan pituus 22.5 cm. Säkän kohdalta, takapuolen päältä, reisien takaosasta sekä hännän tyvestä karvan pituus noin 3 cm, muodostamatta kuitenkaan hapsuja. Kasvattajien tulisi suhtautua kriittisesti käyttämänsä jalostusmateriaalin virheisiin ja niiden periytyvyyteen. Tuomareiden mahdollinen heikko rotutuntemus mahdollistaa valioitumisen sellaisenkin koiran kohdalla, jolla on hylkäävä virhe. VIRHEET: Kaikki poikkeamat rotumääritelmän kaikista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen. VAKAVAT VIRHEET: Yhdensuuntaiset tai liian erisuuntaiset kuonon ja kallon ylälinjat; osittainen pigmentinpuute kirsussa; leikkaava purenta tai voimakas alapurenta; kiertynyt tai vaakasuora häntä; jatkuva peitsaus; annetun säkäkorkeuden ylitys tai alitus. HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Yhtenevät kallon ja kuonon ylälinjat; täydellinen pigmentinpuute kirsussa; selvästi kovera tai kyömy kuononselkä; yläpurenta; osittainen tai täydellinen pigmentinpuute silmäluomissa, herasilmä, karsastus; hännättömyys tai lyhyt häntä (typistetty tai synnynnäinen); keskipitkä, pehmeä tai hapsuinen karvapeite; kaikki rotumääritelmässä mainitsemattomat värit; suuret valkoiset läiskät. 27


Vaatetilausta tulossa Paljon on tullut kyselyjä, että tilataanko jäsenistölle vaatteita ja koska. Luvattu ollaan, mutta mietitty hiukan mitä, mistä ja koska.

Nyt olisi tarjolle tullut ja pian saatavilla naisten ja miesten malleissa t‐paitaa ja huppareita vetoketjulla. Tarjolle tulee myös pitkiä huppareita. Paidat ja hupparit on saatavana isolla selkälogolla tai pienemmällä rintaan tulevalla logolla. Pipojakin tulossa, luonnollisesti logolla nämäkin.

Alustavasti meille on tarjottu sivustoa, jonne kaikki meille tarjolle tulevat tuotteet tulevat oman salasanan taakse. Sinne tulee hinnat ja eri logokoot, kaikki tuotteet ja niiden värit sekä painomateriaalit (värit tai heijastava). Tuotteita tulee muitakin, kuin vain nuo edellä mainitut. Jokainen, joka haluaa, tekee sinne oman tilauksensa, maksaa sen ja saa painotalosta tilatut tuotteensa suoraan postipakettina itselleen.

Asiasta tiedotetaan jäsenille, kun tilaus‐ ym. sovitut asiat saadaan lyötyä satavarmasti lukkoon. Näistä kaikista enemmän, toivottavasti hyvinkin pian.

28


KALENTERI 2019 Kiinnostaisiko teitä, hyvät jäsenet, ensivuoden *Cane Corso 2019* seinäkalenteri - Mikäli kiinnostusta löytyy, niin jatketaanko viimevuotista perinnettä! Voit osallistua kalenterin tekemiseen / kuukausikuviin lähettämällä meille Cane Corsostasi vaakakuvan – huomioidaan kuitenkin, että mielellään kesäkuvaa kesälle ja joulukuvaa joulun aikaan.. Jokaisella on mahdollisuus osallistua – ei pelkästään jäsenillä. Raati valitsee sähköpostilla tulleista kuvista 30–40 kuvaa äänestykseen. Tämä äänestys toteutetaan facebookissa (fb - Cane Corso Club Finland ry) viikolla 48 eli ma 26.11. – su 2.12. välillä. Käy vaikuttamassa. Eniten tykkäyksiä saaneet kuvat pääsevät kalenterikuviksi

OHJEET ALLA 1. - Ottamasi ja sähköpostiin lähettämäsi kuvan tulee olla vaakakuva. 2. - Mahdollisimman hyvä ja terävä, alkuperäinen kuva (ei somekuvaa) 3. - Jokaisen lähettämäsi kuvan mukana tulee tulla kuvaajan ja koiran omistajan tiedot eli kuvaajalta ja koiran omistajalta pitää olla käyttölupa kuvan käyttöön. Vastuu kuvan väärinkäytöstä on siis kuvan lähettäjällä. Huomioi, että lähettämällä kuvasi, annat yhdistykselle oikeuden käyttää kuvaasi CCCF ry:n julkaisuissa. 4. - Lähetä siis vain oma kuvasi. 5. - Toimita kuva (1 kuva/koira) osoitteeseen cc.club.finland@gmail.com 6. - Kuvan tulee olla lähetettynä viimeistään su 18.11.2018 mennessä. Raati aloittaa 19.11. alkaen valinnat eli ne valitsee 30-40 kuvaa, jotka tulee teille äänestykseen, tykättäväksi, facebookiin. KALENTERIEN TILAUKSET: Tilataan heti painotalosta, kun kuvat on valittu ja tilataan vain se määrä, mitä tilauksia tulee. Kalenteritilaukset voi tehdä jo ennakkoon mutta vain 7.12.2018 asti. Uusintatilausta tehdään, mikäli kalentereita halutaan lisää. Tilaukset osoitteeseen CCCF ry:n sihteerille cc.sihteeri@gmail.com. Saat paluupostissa vahvistuksen tilauksestasi sekä tilinumeron jonne kalenterit maksaa. Kalenterin ä tekemisest hinnasta, e sista tule sekä tilauk m iä yös vielä viest varmasti ndClub Finla Cane Corso . fb-sivulle

Joulu tulee voisiko tässä olla pikkujoulu- tai joululahjavinkki ‼

Kalenterin tekijänä painotalo saattaa sivuuttaa jonkin/joitakin kuvia, mikäli niillä ei ole resoluutiota tarpeeksi painettavaksi. Tarkista siis kuvasi kestävyys (kestää hyvin esim. tulostuksen A4-kokoon).

29


Corsopolitan tiedottaa Lehti tarvitsee tekijöitä. Olisitko se sinä Olisitko valmis tekemään lehteen juttuja liittyen Corsoihin? Lehden toimitus toimii erittäin vähäisellä kapasiteetilla ja tekijöiden aika ei riitä kaikkiin juttuihin, tapahtumiin ja lehden taittoihin. Mikäli pystyt auttamaan, ihan vapaaehtoistyönä, neljä (4) kertaa vuodessa edes toimittajana, niin sekin auttaisi meitä erittäin paljon. Pitkät välimatkat eivät ole esteenä, sillä sähköpostit kulkee ja puhelimet toimii. Ota suoraan yhteyttä toimitukseen, osoitteeseen cccfry.corsopolitan@gmail.com - Marja -

Näillä lehdillä ollaan menty vuodesta 2017. Viisi lehteä on tehty. Lehden 1/2017 työstin itse kaikkineen päivineen mutta onneksi sain Cindyn mukaan touhuihin vuoden 2017 joululehdestä alkaen. Se määrä, mitä yhdessä tehdään, ei ole se koko jutun ydin, vaan se vertaistuki, jota saa toiselta lehden valmistuksessa. Cindy juoksee pitkin maita ja mantuja valokuvien perässä sekä tekee juttuja lehtiin. On se opetellut jo taittoakin :) Itse teen sitä samaa, toki vuorotyöläisenä jää ne juoksemiset vähemmälle. Enemmän ne jutut ja tarinat sekä puhelinyhteydet ovat se minun juttu lehden taittamisesta puhumattakaan. Tämä ei ole ihan "peace of cace" mutta mukavaa ja valitettavasti myös aikaa vievää. Kiitokset lukijoille, sillä muutamilta on tullut mieltälämmittävää palautetta. Kiitos ja kumarrus!

30


Pikainen “infopläjäys”

PEVISA (rotuna Cane Corso) *Mikä on Pevisa

Se on jalostuksen tavoiteohjelma eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma ja sen avulla pyritään ehkäisemään koirilla esiintyviä erityisen perinnöllisiä vikoja ja sairauksia.

*Miksi sitä tarkastellaan

Siinä kootaan yhteen cane corsoista se oleellinen tieto mm. taustat ja nykytila sekä rodun jalostuksen suunnittelussa ja toimeenpanossa tarvittavista taustatekijöistä. Tässä tapauksessa olisi suositeltavaa, että myös me Corsojen omistajat/kasvattajat täyttäisimme aina aika-ajoin terveyskyselyä, jotta saataisiin tästä ihanasta rodustamme mahdollisimman paljon terveystietoa yleisellä tasolla. Näin saisimme myös tietoomme yhteisesti sen, mikä Corsojen yleisin ”vaiva”/yleisimmät ”viat”, ovat.

*Miksi siitä on hyötyä Corsomaailmassa

Pevisa sisältää muun muassa pentujen rekisteröintiin liittyviä ehtoja terveystutkimuksista Pevisa määrittelee rotukohtaisia ehtoja joiden tarkoituksena on määritellä rajat terveyteen liittyvissä asioissa.

Näitä ehtoja on : • mikäli pentueen vanhemmilla on tietyissä Kennelliiton virallisissa terveystutkimuksissa asteikon huonoin tulos, voidaan pennut rekisteröidä vain EJ-rekisteriin. Näitä tutkimuksia ovat lonkka- ja kyynärnivelkuvaus, polvilumpiotutkimus sekä spondyloosikuvaus • liian läheistä sukua keskenään olevien vanhempien jälkeläiset voidaan rekisteröidä vain EJrekisteriin (isä/emä yhdistettynä jälkeläiseen tai täyssisarukset yhdistetty keskenään, tällöin pentujen sukusiitosasteen on aina vähintään 25%) • kahta merleväristä koiraa ei saa parittaa keskenään • kahta töpöhäntäistä (T-box-mutaation aiheuttama töpöhäntä) ei saa parittaa keskenään.

PEVISA-ohjelmissa määritellään, onko jalostuskoirien kertatutkimus riittävä vai pitääkö

seulontatutkimus uusia säännöllisesti. Luustotutkimukset tehdään tyypillisesti vain kerran koiran elinaikana, kun taas esimerkiksi silmä- ja sydäntutkimukset ovat voimassa vain rajoitetun, rotukohtaisesti määritetyn ajan. Koira voidaan todeta terveeksi tutkimushetkellä, mutta se voi sairastua myöhemmin, ja siksi jalostukseen käytettävien koirien tutkimuksille on näissä sairauksissa määritelty tietty voimassaoloaika. Kasvattaja voi perustellusta syystä anoa etukäteen poikkeuslupaa koiran jalostuskäytölle, jos jompikumpi pentueen vanhemmista tai yhdistelmä ei täytä jalostukseen käytön ehtoja. Kasvattaja voi myös yhden kerran rekisteröidä FI-/ER-rekisteriin sellaisen pentueen, jossa vanhemmilla ei astutushetkellä ole PEVISA-ohjelman mukaisia terveystutkimustuloksia, mutta vanhemmat ovat saaneet ohjelman ehdot täyttävät tulokset astutuksen jälkeen. Koiralle voi rekisteröidä vain yhden tällaisen pentueen (koskee sitä vanhempaa, joka ei astutushetkellä täyttänyt PEVISA-ehtoja). PEVISA-ehdot koskevat myös ulkomaisen uroksen jalostuskäyttöä. Koirakohtaiset indeksit löytyvät Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä. 31


Koiran vähimmäisikä tutkimushetkellä: Lonkkakuvaushetkellä koiran tulee olla täyttänyt 1 2 kk, joillakin roduilla 1 8 kk (ks. oheinen taulukko). Kyynärkuvaushetkellä koiran tulee olla täyttänyt 1 2 kk, joillakin roduilla 1 8 kk (ks. oheinen taulukko). Polvitutkimushetkellä koiran tulee olla täyttänyt 1 2 kk. Selkäkuvaushetkellä koiran tulee olla täyttänyt LTV-lausuntoa varten 1 2 kk ja SP-lausuntoa varten 24 kk. Sydäntutkimushetkellä alaikäraja on yleensä 1 2 kk, mutta voi vaihdella roduittain (ks. oheinen taulukko). Muiden pakollisten tutkimusten suorittamiselle ei ole annettu yleistä vähimmäisikää (rotukohtaisia ikärajoja voi olla). Ellei rotukohtainen PEVISA-ohjelma aseta tiukempia vaatimuksia, on jalostuskäytön raja-arvona: Lonkkaniveldysplasian aste D, kyynärniveldysplasian aste 2, patellaluksaation aste 3 ja spondyloosin aste SP3.

Merkintöjen selitykset: X Molemmilta vanhemmilta vaaditaan kyseinen tulos ennen astutusta Lonkkasarakkeessa voidaan kuvauspakon lisäksi ilmoittaa mahdollinen raja-arvo sekä vähimmäisikä kuvaushetkellä kuukausina, mikäli se on joku muu kuin 1 2 kk Kyynärsarakkeessa voidaan kuvauspakon lisäksi ilmoittaa mahdollinen raja-arvo sekä vähimmäisikä kuvaushetkellä kuukausina, mikäli se on joku muu kuin 1 2 kk Silmäsarakkeessa voidaan tutkimuspakon lisäksi ilmoittaa lausunnon voimassaoloaika kuukausina sekä jalostuksesta poissulkevat silmäsairaudet. Rotukohtainen erityisehto (Cane Corso): Lonkkakuvaustuloksen D saanut koira voidaan parittaa vain tuloksen A tai B saaneen koiran kanssa ja kyynärkuvaustuloksen 1 saanut koira vain tuloksen 0 saaneen koiran kanssa. Ulkomaisia uroksia koskeva poikkeus: Ei vaadita silmätutkimustulosta. (Päivitetty 1 3.5.201 4) Kuinka saan koiralleni virallisen terveystutkimuksen? Lisätietoa tutkimuksista löydät:

https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/koiran-terveystutkimukset

Jalostukseen käytettäville koirille on rotukohtaisia terveystutkimuksiin liittyviä ehtoja (PEVISA). Tarkista oman rotusi vaatimukset:

https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/pentueen-rekisterointi/pevisa-ja-muut-rekisterointiin-vaikuttavat-ehdot

HUOM! Uudet PEVISA- ja JTO-ohjeet tulevat voimaan 1 .1 .201 9 alkaen

https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/uudet-pevisa-ja-jto-ohjeet-voimaan-11 201 9-alkaen

Kannattaa lukaista lisää Pevisasta Kennelliiton sivuilta

32


Cane Corso Club Finland ry:n vuosittaisesta leiristä kuulumisia. Tämän vuoden syysleiri Lieksan Ruunaan leirikeskuksessa on nyt sitten taputeltu päätökseen syyskuun ja lokakuun vaihteen viikonloppuna. Corsopolitanista emme sinne päässeet, sillä ajomatka oli hiukan turhan pitkä mutta Sari Nygren otti meille sieltä valokuvia. Leirillä oli vierailevana kouluttajana Teija Tarkkanen. Lyhyesti ja ytimekkäästi kuulumisia leiriltä: "Tottista, hakua, esineruutua, corsosprinttiä sekä kouluttajan ohjeiden mukaan opettelemista. Älyttömän kivaa ja se kouluttaja oli huippu. Kaikkiaan meitä oli siellä seitsemän ja kouluttaja sekä tietty koirat". Hyvin intensiivistä menoa ja jokaiselle on varmasti löytynyt omaa aikaa. Kuvat kertokoot ilosta ja hauskuudesta corsojen parissa.

Päivi ja Hella

Neea ja Miina 33


Igor Janna ja Igor

Falco 34


Noora ja Hilu

Hilu

Jazz 35


Tässä lehdessä oli nyt taas vaikka mitä. Mitäs laitetaan joululehteen? Nyt on lukijoiden vuoro olla aktiivisia ja lähettää juttua mistä vaan, kunhan toinen osapuoli on CaneCorso. Kiitos Lehtiterveisiä kaikille lähettää Luka (yläkuvat) & Viri (alakuvat)

Kuvat Marja Granbom

Kuvat Cindy Laakkonen


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
PDF GeeLeaf by Riia Maria - Issuu