Pohjalaisia
Heidi Rantanen Timo HeikkalaYksilön ja yhteiskunnan suhde on ollut aina monimutkainen. Mikä määrittää meidän tapaamme elää ja ajatella? Vallankäyttäjät, uskonnot, moraalikäsitykset? Kuinka paljon kohtalomme on muiden käsissä?
Leevi Madetojan vuonna 1924 ensi-iltansa saanut Pohjalaisia-ooppera onnistuu edelleen koskettamaan nykyihmistä. Kolminäytöksinen ooppera kertoo voimakkaan tarinan vallasta, vapauden kaipuusta ja rakkaudesta. Vahvan ja romanttisen musiikin siivittämänä teos luo pakahduttavan linkin Suomen itsenäistymisen historiasta aina tähän päivään. Tunnetut pohjalaiset kansansävelmät, kuten Tuuli se taivutti koivun larvan ja Enkä minä hurjan luontoni tähären, kaikuvat läpi Madetojan mestariteoksen vieden katsojan perinteiseen, samalla kun ajaton näyttämöllepano tuo teoksen lähelle tässä ja nyt. Oopperaklassikon kapellimestarina toimii pohjalainen kapellimestari AnnaMaria Helsing, joka on toiminut lukuisten johtavien pohjoismaisten orkesterien ja
oopperatalojen kapellimestarina. Teoksen ohjaa vaikuttavaista oopperaohjauksistaan tunnettu Anna Kelo. Oopperaa tähdittävät mm. Jussi Vänttinen, Saara Rauvala, Päivi Pylvänäinen, Sauli Tiilikainen, Johannes Vatjus sekä Riikka Rantanen. Orkesterina teoksessa toimii Vaasan kaupunginorkesteri ja kuorona Vaasan oopperayhdistyksen kuoro. Vaasan kaupunginteatterin 80-juhlavuoden ooppera saa ensi-iltansa Romeo-näyttämöllä 14.1.2023.
Leevi Madetoja
POHJALAISIA
u Ensi-ilta 14.1.2023
u Kapellimestari: Anna-Maria Helsing (vier.) u Ohjaaja: Anna Kelo (vier.)
u Lavastaja: Janne Vasama (vier.) u Pukusuunnittelija: Paula Varis u Koreografi: Annika Sillander (vier.) u LIPUT 54 / 52 € (sis. eteispalvelumaksu)
Suurmusikaali West Side Story jatkaa ohjelmistossa kevätkaudella
Rantanen Linus Lindholm
West Side Story hurmaa kaupunginteatterin Romeo-näyttämöllä läpi näytäntökauden, aina kevääseen 2023 saakka.
1950-luvun New Yorkiin sijoittuva musikaali kertoo vaikuttavan tarinan kahdesta nuorisojengistä Jetseistä ja Sharkeista. Suurkaupungin sykkeessä kahden vastakkaisen jengin nuoret Maria ja Tony kohtaavat eikä mikään voima voi estää heitä rakastumasta.
Klassikkomusikaalin pyörteissä nähdään valovoimainen joukko näyttelijöitä ja tanssijoita. Pääparina Marian ja Tonyn
rooleissa musikaalissa vuorottelevat upeat Sarah Nedergård ja Jussi Lukács (vier.) sekä Sofia Arasola (vier.) ja Petteri Hautala. Teoksen rakastettujen musikaalisävelmien, kuten Maria, Tonight, America ja Somewhere, pariin sinut johdattaa muhkea 12-henkinen orkesteri. Suurien tunteiden, upean musiikin ja villin tanssin juhlaa nähdään Romeonäyttämöllä 1.4.2023 saakka.
Fredrika R.
Heidi Rantanen Linus LindholmVaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä saa helmikuussa ensi-iltansa Fredrika Runebergin elämää tarkasteleva vahva ja vaikuttava draama Fredrika R.
”Olen Fredrika Runeberg, tämän kuuluisan kansallisrunoilijan vaimo. Runebergistä kyllä varmaan jokainen tietää, mutta minut yhdistetään siihen torttuun, joita vielä tänäkin päivänä kauppojen hyllyille ilmestyy alkutalvesta. Voin kertoa teille, että resepti ei ollut minun.
Olen paljon enemmän kuin yksi leivonnainen. Siksipä juuri kirjailija Anneli Kanto ja ohjaaja Heini Tola halusivat kirjoittaa minusta näytelmän. Siitäkin on jo monta vuotta ja siksi olenkin hyvin iloinen, kun tämä teos saa toisen tulemisensa ammattiteatteriin eli Vaasan kaupunginteatteriin kevätkaudella 2023. Erityisen iloinen olen tästä, sillä synnyinhän minä Pohjanmaalla, Pietarsaaressa, kuten aviomiehenikin, vaikka meidät yhdistetään
Porvooseen, jonne muutimme vuonna 1837. Minusta on sangen hauskaa, että näytelmän kirjoittajat eivät ole suhtautuneet minuun riutuvana kansalliskirjailijan vaimona, eivätkä ole asettaneet miestäni jalustalle. Ei sinne päinkään. Railakkaasti tuulettavat. Vaikka kaikki perustuukin historiallisiin faktoihin, on tekijöillä ollut reipasta fiktiota ja huumoriakin mukanaan. Tästä tyylistä ainakin minä pidän. Kaikkein tärkein ajatukseni, josta pidän, yhä vielä ja tänäkin päivänä on: Eteenpäin, on vain tie eteenpäin. Tie tasa-arvoisempaan maailmaan…sen täytyy kulkea sitä kautta, että jokaisen on saatava oppia ja tietoa. Naisten on kuljettava eteenpäin.”
Näytelmän ohjaa Heini Tola , joka on käsikirjoittanut näytelmän yhdessä Anneli
Kannon kanssa.
Teoksen lavastajana ja pukusuunnittelijana vierailee Maria Antman. Äänimaailman näytelmään suunnittelee Niklas Nybom . Nimiroolissa nähdään viime näytäntökauden Colorado Avenuen Dollari-Hannana hurmannut Tiia Ollikainen. Fredrika R. saa ensi-iltansa Julia-näyttämöllä 18.2.2023.
Heini Tola ja Anneli Kanto
FREDRIKA R.
u Ensi-ilta 18.2.2023 u Ohjaus: Heini Tola (vier.) u Lavastus- ja pukusuunnittelu: Maria Antman (vier.) u Äänisuunnittelu: Niklas Nybom u LIPUT 28 / 26 € (sis. eteispalvelumaksu)
VAASAN KAUPUNGINTEATTERI
Ȱ Pitkäkatu 53, 65100 VAASA ć vkt@vaasa.fi µ vaasankaupunginteatteri.fi \ Vaasankaupunginteatteri H @vaasankaupunginteatteri
Lipunmyynti
Lippukassa 06 325 3961 • vkt@vaasa.fi Avoinna arkisin klo 11-13.30 ja 14-17, lauantaisin klo 12-14.30 ja 15-17. Esityspäivinä palvelemme esityksen alkuun saakka.
Ryhmämyynti (ma-pe) 040 703 7714 ryhmamyynti@vaasa.fi Ryhmämyynti sekä erilaisten tilaisuuksien suunnittelu asiakkaan kanssa.
Liput verkosta netticket.fi/ vaasankaupunginteatteri
Muut jälleenmyyntipisteet www.netticket.fi/myyntipisteet
Varattujen lippujen lunastus
Yksittäisten lippujen lunastus viimeistään 1 viikko ennen esitystä. Vierailuesitysten ja konserttilippujen osalta vain lunastus, ei ennakkovarauksia. Ryhmälippujen lunastus viimeistään 4 viikkoa ennen esitystä. Laskutuslisä 5,50 €.
Meillä käyvät Tyhy-maksutavat!
Maksuvälineinä käyvät Smartum, Tyky-Online –kortti, Eazybreak, Edenred ja ePassi.
Väliaikatarjoilut ja ruokailut
Ravintola Kulma 040 631 2511 ravintola.kulma@compass-group.fi
Romeo-salissa on induktiosilmukka. Liikuntaesteisille on sisäänkäynti Pitkäkadun puolelta.
Seitsemän koiraveljestä -
koiramainen tulkinta Aleksis Kiven klassikkoromaanista
Heidi Rantanen Agency North / Mauri Kunnas Vaasan kaupunginteatterin 80-juhlavuoden viimeinen ensi-ilta koittaa Romeo-näyttämöllä 23.3.2023, kun ensi-illassa nähdään koko perheen musiikkinäytelmä Seitsemän koiraveljestä.
Seitsemän koiraveljestä elää kotonaan Jukolan talossa huoletonta elämää, laiskotellen ja pelaten kiekkoa kaiket päivät. Heidän elämäntapojensa seurauksena on kotitalo kuitenkin jäänyt pahasti rempalleen. Eräänä päivänä veljekset yhdessä tuumin päättävät muuttaa tapansa ja marssivat ulos kotipihansa portista aapiset kourissaan opettelemaan sivistyneempää ja kunnollisempaa elämää. Vaan ei ota oppi mennäkseen Jukolan veljesten paksuihin kalloihin! Niinpä veljekset löytävät itsensä toinen toistaan hullunkurisempia käänteitä täynnä olevalta seikkailulta, joka vie heidät Lukkarin väkituvasta aina Impivaaraan korpeen saakka!
Seitsemän Koiraveljestä on Mauri Kunnaksen samannimisen kirjan pohjalta tehty vauhdikas koiramainen tulkinta Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä.
Lastennäytelmän ohjaajana vierailee Aleksis Meaney (vier.) ja musiikista vastaa teatterin oma kapellimestari Sauli Perälä. Teatterin uudet taiteelliset suunnittelijat, pukusuunnittelija Emilia Eriksson ja lavastaja Mika Haaranen, suunnittelevat teokseen puvut ja lavastuksen.
Mauri Kunnas SEITSEMÄN KOIRAVELJESTÄ
u Dramatisointi: Johanna Sorjonen u Ohjaus: Aleksis Meaney (vier.) u Sävellys ja musiikkivastuu: Sauli Perälä u Pukusuunnittelu: Emilia Eriksson u Lavastus: Mika Haaranen u Koreografia: Seppo Välinen u LIPUT 28 / 26 / 20 € u Perhelippu: 4 hlöä / 85 € (max. 2 aikuista)
Puhtaana käteen –farssi jatkaa naurattamista
RantanenHeidi
Vaasan kaupunginteatterissa syyskaudella hurmannut farssi Puhtaana käteen jatkuu ohjelmistossa aina 13.5.2023 asti!
Poskettomassa farssissa Erkki Lehtinen on vaimoltaan salaa tehtaillut sosiaalitukia keksittyjen henkilöiden nimissä ja sotkenut vyyhteen myös vuokralaisensa Visan. Mitä tapahtuu, kun Erkin ovikello soi
ja sosiaalitarkastaja Jaatinen tulee tarkastuskäynnille? Erkillä ja Visalla riittää tekemistä, kun he yrittävät estää totuutta paljastumasta, yhä pöljemmin keinoin ja selityksin.
Vaasan kaupunginorkesteri: Elämältä saamme kaiken
Kristian Veikkolainen Olena TokarVaasan kaupunginorkesterin keväässä kuullaan raikkaina tulkintoina klassikoita, mutta myös yllättäviä uusia löytöjä. Ohjelmiston runsaudensarvesta löytyy ammennettavaa jokaiselle musiikin ystävälle, ja orkesterin edessä nähdään ja kuullaan huikeita lahjakkuuksia.
Vaasan oma kaupunginorkesteri on ylikapellimestarinsa Tomas Djupsjöbackan johdolla rakentanut monipuolisen kevätkauden, jossa konsertit ovat täysipainoisen innostavia kokonaisuuksia.
Rakastetuista klassikoista kuullaan paljon Wolfgang Amadeus Mozartin ja Felix Mendelssohnin musiikkia, sillä orkesteri sopii wieniläisklassismiin ja varhaisromantiikkaan kuin nakutettu. Muista orkesterikirjallisuuden kulmakivistä mainittakoon Vaasassa harvoin kuullut Camille Saint-Saënsin sellokonsertto solistinaan Jan-Erik Gustafsson (pe 21.4.) ja Antonín Dvořákin Uudesta maailmasta -sinfonia (la 1.4.).
Mozartin oma lempiteos, suuri puhallinserenadi Gran Partita, tuo orkesterin takarivin taiturit valokeilaan torstaina 16.2.
Toisaalta aikamme musiikkia ja yllätyksiäkin tarvitaan. Monityylisessä maailmassamme uusi orkesterimusiikki saa vaikutteita mitä kiinnostavimmista suunnista, kuten voi kuulla esimerkiksi Anna Clynen Shakespearen maailmasta ammentavasta Sound and Fury -teoksesta (la 11.2.) tai György Ligetin Hampurin-konsertosta (to 23.2.).
Konsertit ovatkin ehkä enemmän kuin koskaan matka yli vuosisatojen, ja eri aikakausien teoksia yhdistellään ja törmäytetään korvia
kutkuttavasti. Klassikoihinkin löytyy virkistäviä näkökulmia, kun tulkinnoissa niistä on pudistettu pölyt pois.
Hyvä esimerkki tästä kuullaan torstaina 16.3., kun kaksi nuorta kilpailuvoittajaa, Maj Lind -kilpailun vastikään voittanut puolalaispianisti Piotr Pawlak ja Panulakapellimestarikilpailun vuoden 2021 voittaja Nathanaël Iselin kohtaavat Mozartin A-duurikonserton parissa.
Koko perhe kutsutaan tutustumaan orkesterin soittimiin Sergei Prokofjevin iki-ihanan Pekka ja susi -musiikkisadun esityksellä toukokuussa (to 11.5.), kertojana tuttu televisiokasvo Sinikka Sokka. Kevyen musiikin ystäviä hellitään vapun aatonaattona (la 29.4.), jolloin solistiksi saapuu samettiääninen Pepe Willberg. Elämältä kaiken sain, voi konsertin jälkeen todeta.
Sokerina pohjalla maaliskuussa toteutetaan taas yleisön musiikkitoiveita konserttimestari Maano Männin johdolla (la 11.3.) ja ehdotuksia otetaan vastaan tammikuun puoleen väliin saakka. Toivekonsertti jatkaa suosituksi osoittautunutta lauantai-iltapäivien matineasarjaa, jossa konsertit alkavat jo klo 15.
Tervetuloa Vaasan kaupunginorkesterin konsertteihin, joissa toiveet, haaveet ja odotukset muuttuvat soivaksi todellisuudeksi!
VAASAN KAUPUNGINORKESTERIN kevät 2023
µ vaasankaupunginorkesteri.fi \ VaasaCityOrchestra H @vaasacityorchestra
to 26.1. klo 19.00
Timantteja tuhkasta kamarikonsertti la 11.2. klo 15.00
Ääntä ja vimmaa joht. Tomas Djupsjöbacka sol. Maria Włoszczowska, viulu to 16.2. klo 19.00
Mentorien matkassa musiikin johto Sirkka-Liisa KaakinenPilch, viulu; Ole Kristian Dahl , fagotti to 23.2. klo 19.00
Hampurilaiset sävelmät joht. Tomas Djupsjöbacka sol. Jukka Harju, käyrätorvi la 11.3. klo 15.00
Toivekonsertin paluu joht. Maano Männi to 16.3. klo 19.00
Matkalla tähtiin joht. Nathanaël Iselin sol. Piotr Pawlak, piano la 1.4. klo 15.00
Mahdollisuuksien maa joht. Tomas Djupsjöbacka sol. Eneko Iriarte Velasco, klarinetti pe 21.4. klo 19.00
Kevätsinfonia Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit, Korsholman musiikkijuhlat joht. Henri Sigfridsson sol. Jan-Erik Gustafsson, sello la 29.4. klo 15.00
Elämältä kaiken sain joht., sol. Eero Saunamäki, saksofoni, laulu sol. Pepe Willberg, laulu la 6.5. klo 14.00
Jorma Panulan kapellimestarikurssin matinea maksuton to 11.5. klo 18.00 Pekka ja Susi joht. Maria Itkonen kertoja Sinikka Sokka la 20.5. klo 11.00 & 13.00 Sininen pallo joht. Jaakko Jauhiainen sol. Tuomo Rannankari, laulu, kitara Vaasan musiikkiluokkien lapsikuoro Liput: u 30 € Peruslippu u 25 € Eläkeläiset, työttömät, Vaasan kaupungin työntekijät u 10 € Opiskelijat, lapset. u Kamarikonsertit 19 / 15 / 5 €.
VAASAN KAUPUNGIN MUSEOT
kevät 2023
µ vaasankaupunginmuseot.fi
\ KuntsiMuseoMuseum
\ TikanojanTaidekotiMuseum
\ PohjanmaanMuseo
\ VanhanVaasanmuseo
\ vaasantaidehalli
H @vaasankaupunginmuseot
Kuntsin modernin taiteen museo
u Vuoden nuori taiteilija 2022 Emma Jääskeläinen: At Her Fingertips, 1.10.2022–29.1.2023
u Kristian Krokfors: Forever Young, 1.10.2022–29.1.2023
u Kokoelma Swanljung 23.2.–20.8.2023
Tikanojan taidekoti
u Näyttämöllä 16.9.2022–12.3.2023
u Kokoelmanäyttely: Sävyjä 1920-luvun paletilta 16.9.2022–19.11.2023
u Kaarina Heikinheimo: 5+ huonetta 31.3.–24.9.2023
Pohjanmaan museo
u Albert Wiking: We Have A Dream 4.11.2022–9.4.2023
u Pohjalainen Taiteilijaliitto ja Vaasan Taiteilijaseura: Kontakti 28.4.–10.9.2023
u Terranovan uudistettu luonnontieteellinen perusnäyttely
Vaasan taidehalli
u Terhi Nieminen & Iris Kärkkäinen: Sodium Roadium, 5.11.–12.2.2023
u Heidi Kilpeläinen: Land of Dreams 18.2.–16.4.2023
u Johanna Pisto ja työryhmä 22.4.–11.6.2023
u Saku Soukka: Scope 17.6.–20.8.2023
Muutokset ohjelmassa ovat mahdollisia.
Museon pääsylipulla päivän aikana kaikkiin kohteisiin! Vaasan kaupungin museoissa riittää ihasteltavaa ja koettavaa koko päiväksi. Museon pääsylipulla (10 € / 6 €) pääsee yhdellä maksulla saman päivän aikana kaikkiin toimipisteisiin.
Lue lisää museoiden Facebooksivuilta ja nettisivulta vaasankaupunginmuseot.fi.
Meillä käy museokortti!
Alueelliset ja paikalliset taiteilijat esille
Pauliina Pääkkönen Olli PokelaVaasan kaupungin museoissa avautuu kevään aikana viisi uutta näyttelyä. Näyttelysaleissa nähdään nykytaidetta, värikkäitä tekstiiliveistoksia sekä erityisesti alueellisia ja paikallisia taiteilijoita.
Helmikuussa Kuntsin modernin taiteen museossa avautuu laaja näyttely Lars Swanljungin (1944–2022) nykytaiteen kokoelmasta. Vaasalaissyntyinen taiteenkeräilijä ehti kerätä yli 900 teoksen kokoelman, joka keskittyy suomalaiseen ja pohjoismaiseen nykytaiteeseen. Swanljung hankki teoksia sekä kansainvälisesti tunnetuilta että nuorilta ja lupaavilta taiteilijoilta. Kokoelma on lahjoitettu Vaasan kaupungille.
Tekstiilitaidetta viidessä huoneessa Vaasalainen, palkittu tekstiilitaiteilija Kaarina Heikinheimo tuo maaliskuun lopulla upeissa väreissä leiskuvat teoksensa Tikanojan taidekotiin. Näyttelyn nimi 5+ huonetta kertoo, että teoksia on esillä viidessä näyttelysalissa ja taiteilijan uran viideltä vuosikymmeneltä. Heikinheimon
suurikokoiset tekstiiliveistokset koristavat monia julkisia tiloja kotikaupungin lisäksi laajalti.
Kesäksi Pohjanmaan museossa avautuu Pohjalaisen Taiteilijaliiton ja Vaasan Taiteilijaseuran yhteinen ryhmänäyttely Kontakti 28.4. alkaen.
— Näyttelyohjelmistoa rakennetaan vuosittain monipuoliseksi kokonaisuudeksi ja alueen omat taiteilijat ovat tärkeitä nostaa esille. Kuraattoriksi kutsuttu Aura Seikkula tuo toivottavasti uuden näkökulman meille tuttuihin taiteilijoihin, kertoo näyttelypäällikkö Maaria Salo
Vaasan taidehallissa nähdään Heidi Kilpeläisen videoinstallaatio Land of Dreams sekä Johanna Piston ja työryhmän toteuttama interaktiivinen taidenäyttely, jossa kävijöillä on oma toiminnallinen roolinsa.
Kuorolaulu täyttää Vaasan
Kristian Heberg, Ilkka Nyqvist Cata PortinKeväinen Vaasa täyttyy jälleen kuorolaulusta, kun Vaasan Kuorofestivaali XXIX järjestetään 29. kerran 18.–21.5.2023. Pääkonserteissa on monipuolisesti mukana suomalaisia huippukuoroja ja festivaalilla kuullaan myös ruotsalaisen säveltäjän Jacob Mühlradin kansainvälisen tilausteoksen kantaesitys.
Kuorofestivaali tuo Vaasaan pääesiintyjinä muun muassa helsinkiläisen Kamarikuoro Kampin Laulun sekä Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miehet.
Kampin Laulu on ollut mukana tilaamassa uutta kuoroteosta ruotsalaiselta Jacob Mühlradilta ja teoksen tilanneet kuorot kantaesittävät teoksen neljällä eri mantereella toukokuussa 2023.
Lastenkonsertteja ja uutta mieskuoro-ohjelmistoa Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miehet on toiminut vuodesta 2017 lähtien Suomen Mieskuoroliiton taiteellisen johtajan Paavo Hyökin johdolla.
Periodiluonteisesti toimivan kuoron tarkoituksena on tarjota taitaville mieskuorolaulajille ja mieskuorojen johtajille ammattimainen työympäristö, jonka hedelmiä kuullaan vuosittain harjoitusperiodien yhteydessä järjestettävissä konserteissa ympäri Suomea. Vuonna 2023 Liiton Miehet
nauhoittaa ja julkaisee uuden äänitteen, jonka kaikki kappaleet ovat ensilevytyksiä. —Levyn julkaisukonsertti on Vaasan kuorofestivaaleilla 19.5.2023, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja, Kristian Heberg Vaasassa kuullaan myös Sininen Pallo -konserttikokonaisuus, jossa lastenmusiikkitekijänä palkitun Tuomo Rannankarin kanssa lavalle nousevat Vaasan kaupunginorkesteri sekä Vaasan musiikkiluokkien lapsikuoro. Kuorofestivaalin ohjelmisto on tälläkin kertaa monipuolinen ja ohjelmistosta löytyy myös kevyempää tunnelmaa sekä pääkonserteista että myös festivaali-iltamista, jotka viime keväänä olivat yleisömenestys Villa Sandvikenissa. Pääkonserttien lipunmyynti alkaa tammikuussa 2023.
Vaasan Kuorofestivaali XXIX u 18.-21.5.2023 u Osta liput Kuorofestivaalin konsertteihin: netticket.fi u Katso ohjelma vaasa.fi/kuorofestivaali
Kahden päivän aikana 12 keikkaa Ritzissä
ELD
Kaksipäiväinen musiikkitapahtuma Feasta Band Maraton soi Ritzissä 19.–20.5.2023. Toista kertaa järjestettävässä Feasta Band Maratonissa kuullaan yhteensä 12 keikkaa paikallisilta muusikoilta. Yhden illan aikana Ritzin lavalle nousee kuusi paikallista bändiä tai artistia. Puoli tuntia kestävän keikan jälkeen esiintyjä ja tunnelma vaihtuvat. Lisämausteena kuullaan myös kuoroesiintyminen, sillä bändimaraton järjestetään samaan aikaan Kuorofestivaalin kanssa.
— Viime kevään tapahtuma oli onnistunut ja sai kiitosta esiintyjiltä sekä yleisöltä. Saimme myös hyödyllistä tietoa jatkoa ajatellen, kertoo tapahtumakoordinaattori Max Bäckman
Eri musiikkityylejä soittavat bändit ja artistit voivat ilmoittautua mukaan. Omaa musiikkiaan tekevät bändit kiinnostavat erityisesti. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Ritzin ja Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistys Volumen kanssa.
Feasta Band Maraton u 19.-20.5.2023 klo 18–22.30 u Ilmoittautumiset ja lisätiedot: vaasa.fi/feasta
Poimintoja tapahtumista / Plock ur evenemang
Poimintoja tapahtumista Vaasassa, kevät 2023
Plock ur evenemang i Vasa, våren 2023
27.1.2023
Euroviisuristeily / Eurovisionskryssning Aurora Botnia 18.2.2023
Irina Björklund Ritz 25.2.2023
Jääkäriparaati Jägarparad Vaasan tori Vasa torg 6.-10.3.2023
Festival of Emotions Draama-sali Dramasalen 10.3.2023
Geoff Tate – Empire 30th Anniversary Tour 2022 Ritz
11.3.2023 Gimme Abba! Ritz
1.4.2023
Gubbrockarna: The Good Times Ritz 20.–24.3.2023 Energy Week 30.3.2023
ONEVIOLIN Ritz 14.4.2023 Tuure KilpeläinenKevätaika Ritz
15.–16.4.2023
Kansainvälinen koiranäyttely Internationell hundutställning Botniahalli / Botniahallen 18.–21.5.2023 Vaasan Kuorofestivaali Vasa Körfestival 19.–20.5.2023 Feasta Band Maraton Ritz
17.6.2023
Vaasa Festival: Nightwish Lemonsoft Stadion 14.–15.7.2023 Bigday Summer Festival
26.7.–2.8.2023
Korsholman Musiikkijuhlat Musikfestspelen Korsholm
3.–5.8.2023 Vaasa Festival 10.8.2023 Taiteiden yö Konstens natt 19.8.2023
Gyllene Tider Lemonsoft Stadion 24.8.2023
Puolustusvoimien sotilasmusiikin Marssi seitsemään ihmeeseen –kiertue / Försvarsmaktens militärmusikturné Marssi seitsemään ihmeeseen, Vaasan Sähkö Areena Vasa Elektriska Arena
26.7.–2.8.2023
Korsholman Musiikkijuhlat Musikfestspelen Korsholm
Taiteiden yötä vietetään 10.8.2023!
Ilmoittaudu jo nyt mukaan suosittuun karnevaalikulkueeseen: vaasa.fi/taiteidenyo. Konstens natt firas 10.8.2023!
Anmäl dig redan nu till det populära karnevalståget: vasa.fi/konstensnatt
Kulttuurikaveri lähtee seuraksi eri-ikäiselle
Puuttuuko kaveri, jonka kanssa käydä museoissa, taidenäyttelyissä, teatterissa, musiikkiesityksissä tai muualla lähiympäristössä?
Kulttuuritarjontaan perehtyneet vertaisohjaajat, eli kulttuurikaverit ovat Vaasan kaupungin kulttuuripalveluiden kouluttamia vapaaehtoisia, joita kuka tahansa voi pyytää seuraksi eri kulttuurikohteisiin. Kaveria voi kysyä nuorelle, iäkkäämmälle, opiskelijalle, perheelliselle tai yksineläjälle sekä maahanmuuttajataustaiselle.
Kulttuurikaveri toimii joko yksityisen henkilön sekä mahdollisen avustajan tai pienen ryhmän apuna. Myös uutta kulttuurikaveri-kurssia suunnitellaan kevääksi 2023, sillä kiinnostusta vapaaehtoistyöhön on paljon. Kurssit järjestetään yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin Vaasan SPR:n suomalaisen jaoston ja kansalaisopisto Alman kanssa.
Varaa kulttuurikaveri SPR:n Vaasan suomalaisen osaston kautta: puh. 044 7631066, kirsi.wik@sprvaasa.fi
En kulturkompis som sällskap för
personer i olika åldrar
Saknar du en kompis att gå tillsammans med på museum, konstutställningar, teater, konserter eller någon annanstans i närmiljön?
Kamrathandledare som är förtrogna med kulturutbudet, dvs. kulturkompisar är frivilliga som är utbildade av Vasa stads kulturtjänster, och vem som helst kan be dem som sällskap till olika kulturobjekt. Du kan be om en kompis för en ung person, en senior, en studerande, någon som har familj eller bor ensam
och för någon med invandrarbakgrund. Kulturkompisen är till hjälp antingen för en privatperson och en eventuell assistent eller för en liten grupp. Även en ny kulturkompis-kurs planeras våren 2023, eftersom intresset för frivilligarbete är stort. Kurserna ordnas i samarbete med Finlands Röda Kors finska avdelning i Vasa och medborgarinstitutet Alma. Boka en kulturkompis via FRK:s finska avdelning i Vasa: tfn 044 763 1066, kirsi.wik@sprvaasa.fi
Teatteriesitysten tekstitystä voi jatkossa seurata omalta mobiililaitteelta
Vaasan kaupunginteatteri ja Wasa Teater ovat ottaneet käyttöön Subtitle Mobilesovelluksen, joka tarjoaa tekstityksen valittuihin teatteriesityksiin.
Sovellus mahdollistaa uuden tavan seurata näytösten tekstitystä omalta mobiililaitteelta. Maksuttoman sovelluksen voi ladata omaan älypuhelimeen sovelluskaupasta ja näytöskohtaiset koodit löytyvät teatterien verkkosivuilta tai paikan päältä ennen näytöksen alkua. Wasa Teaterilta on myös mahdollista lainata mobiililaitetta teatterinäytöksen ajaksi. Subtitle Mobile- sovellus on kotimaisen Loitsut-yrityksen käsialaa.
Lisätietoa tekstitetyistä teatterinäytöksistä löydät teatterien verkkosivuilta: vaasankaupunginteatteri.fi wasateater.fi
enhet
Vaasan kaupunginteatteri och Wasa Teater använder applikationen Subtitle Mobile som erbjuder textning av valda teaterföreställningar.
Applikationen möjliggör ett nytt sätt att följa textningen av föreställningarna på den egna mobila enheten. Den avgiftsfria applikationen kan laddas ner till den egna smarttelefonen från en applikationsbutik och föreställningsspecifika koder finns på teatrarnas webbsidor eller visas på plats innan föreställningen börjar. På Wasa Teater kan du även låna en mobil enhet för teaterföreställningen. Applikationen Subtitle Mobile har tagits fram av det inhemska företaget Loitsut.
Mer information om teaterföreställningar med textning finns på teatrarnas webbsidor: vaasankaupunginteatteri.fi wasateater.fi
I fortsättningen kan du följa textningen av teaterföreställningar på din mobila