KODINKONEET KEITTIÖÖN 2016
2
LAATUA JA PERINTEITÄ Gorenje on valmistanut laadukkaita kodinkoneita jo yli 60 vuoden ajan. Yhtiö on sitoutunut omien teknologioiden kehittämiseen sekä tuotantoprosessiensa jatkuvaan parantamiseen. Gorenjen toiminnan lähtökohtina ovat slovenialaiset perinteet ja eurooppalaiset arvot, ja näin se onkin onnistunut säilyttämään asemansa yhtenä Euroopan johtavista kodinkoneiden valmistajista. Olemme ylpeitä jokaisesta tehtailtamme lähtevästä tuotteesta, koska tiedämme, että ne on valmistettu ja testattu tiukkojen eurooppalaisten ympäristönsuojelustandardien mukaisesti.
RUUANLAITTO Kalusteisiin asennettavat uunit Mikroaaltouunit Kahvikoneet Keittotasot Liesituulettimet
ASTIAT Integroitava astianpesukone
KYLMÄLAITTEET Kalusteisiin asennettavat
3 7 9 10 12 16
20 23
24 27
TEKNISET TIEDOT Piirustukset
28
SISÄLTÖ
3
Paras leivänpaistaja
HYVÄÄ, PAREMPAA, PARAS LEIVÄNPAISTAJA Ei ole mitään parempaa kuin vastaleivotun leivän tuoksu. Se johtuu kenties siitä, että monet yhdistävät leivän mukaviin hetkiin perheen kanssa tai muihin arkisiin tilanteisiin. Leivän historia ulottuu kivikaudelle, ja tällä sivulla haluamme auttaa hyvän pohjoismaisen leipäperinteen levittämisessä, jotta voimme yhdessä saada enemmän irti uuneistamme. W W. W
www.gorenje.fi
#parasleivanpaistaja
Paras leivänpaistaja
Löydät kaikkea täydellisen ruisleivän reseptistä vaivaus- ja nostatusvinkkeihin.
Seuraa Paras leivänpaistaja Instagrammissa ja inspiroidu resepteistä, leivontavinkeistä ja maukkaista leipäkokemuksista.
Seuraa Paras leivänpaistaja Facebookissa ja inspiroidu resepteistä, leivontavinkeistä ja maukkaista leipäkokemuksista.
4
UUNIT
Paras leivänpaistaja
Paras leivänpaistaja
Uuden sukupolven kalusteisiin asennettavat uunit Uunimme yhdistävät modernia tekniikkaa ja designia perinteisten kiviuunien ominaisuuksiin. Pyöreät muodot jakavat lämmön tasaisesti ruoan kaikille puolille, ja samalla erityinen MultiFlow 360° -järjestelmä mahdollistaa paistamisen viidellä eri tasolla samanaikaisesti.
Klassisten ja modernien ominaisuuksien yhdistelmä tekee uunista välttämättömän kaikille, jotka haluavat täydellisen tuloksen joka kerta - varsinkin heille, jotka haluavat leivistään niin täydellisiä, että siihen tarvittaisiin perinteinen kiviuuni. Siksi sanomme olevamme paras leivänpaistaja.
HomeMade
BigSpace
Gorenje -uuneissa on erityiset, patentoituun HomeMadejärjestelmään perustuvat, pyöristetyt seinät ja katto. Myös järjestelmän harkitusti sijoitettu lämpöelementti parantaa kuuman ilman kiertoa uunissa. Tämä muotoilu yhdistettynä MultiFlow 360o -järjestelmään takaa, että ruoka ruskistuu tasaisesti juuri niin kuin haluat, riippumatta sillä millä tasolla ja millaisella pellillä sitä kypsennetään. Ruoasta tulee sekä mehukasta että rapeaa! Gorenje -uunien älykäs muotoilu yhdistettynä lukuisiin uutuustoimintoihin takaa täydelliset tulokset, joilla voit kilpailla jopa todellisten mestarikokkien kanssa.
Uuneissa, joiden käyttötilavuus on 75 litraa, ruokaa voidaan kypsentää jopa viidellä tasolla. Tällaisessa uunissa voit paistaa ongelmitta vaikkapa 9 kilon kalkkunan! Kompaktit uunimme, joiden tilavuus on 53 litraa, soveltuvat myös täydellisesti suurempien lihakimpaleiden paistamiseen sekä leivonnaisten tai pizzojen tasaiseen paistamiseen neljällä eri tasolla. Innovatiivisen, tasaisen ilmankierron ansiosta uunit soveltuvat täydellisesti myös esimerkiksi tomaattien tai omenoiden kuivaamiseen. Gorenjen laitteissa suorituskyky käy käsi käydessä energiatehokkuuden kanssa: myös kaikkein suurimmat uunimme ovat markkinoiden taloudellisimpia.
Täydellinen plussa!
Erityisen tilava uuni
UUNIT
5
ProCook
Erittäin ammattimainen, harvinaisen yksinkertainen Olipa kyseessä pyrolyysi- tai monitoimiuuni, perinteinen kypsennys tai mikroaaltojen tai höyryn käyttö kypsennyksessä – selkeä pistematriisinäyttö ja suurikokoinen, keskitetysti sijoitettu käyttönuppi tekevät uunin käytöstä vaivatonta ja mahdollistavat sen säätämisen täydellisesti toiveidesi mukaan. Voit joko luottaa esiasetettuihin Auto- tai Simple-ohjelmiin tai tehdä itse omat asetuksesi käyttämällä erittäin monipuolisia, mutta silti helppokäyttöisiä PRObake. Uutta STEPbake-järjestelmää käyttäen voit nyt jakaa ruoanlaiton useampiin vaiheisiin.
AirSteam
Pyrolyysipuhdistus
Gorenje combi-höyryuunissa on kaikki tavanomaisen 60cm kokoisen uunin edut, mukaan lukien suurikokoinen BigSpace -sisätila sekä kaikki höyryuunin edut. Tavanomaisten ohjelmien ja Multiflow 360° lisäksi uunissa on höyrytysohjelma yhdistettynä kiertoilmaan, ja Multi Steam 360° jakaa höyryn tasaisesti uuniin. Yhdistelmä tarjoaa mahdollisuuden valmistaa herkullista ja terveellistä ruokaa nopeasti säilyttäen ruoan maun, vitamiinit ja ravintoaineet.
Gorenje -uunien huippumallit on varustettu myös pyrolyysitoiminnolla, joka mahdollistaa uunin pitämisen tahrattoman puhtaana uskomattoman yksinkertaisella tavalla: kuumentamalla uuni jopa 500 °C:n lämpötilaan. Muita valmisteluja ei tarvita: uunin sisäosa, paistopellit ja lankaohjaimet on pinnoitettu uudella, äärimmäisen kestävällä emalilla, mikä merkitsee sitä, että voit jättää ne uuniin pyrolyysipuhdistuksen ajaksi.
Ruoanlaittoa höyryllä kuten tavallisessa uunissa
FastPreheat nopea esilämmitys
Miellyttävän nopea, säästää aikaa ja energiaa Nopea esilämmitystoiminto kuumentaa uunin 200 ˚C:seen vain kuudessa minuutissa ja säästää näin 30 % aikaa. Tämä toiminto on käytännöllinen, kun valmistetaan esilämmitettyä uunia vaativaa ruokaa. Valo- ja äänimerkki kertovat, kun lämpötila on sopiva.
Pitää uunin täydellisen puhtaana
MeatProbe-lihalämpömittari Aina täydellinen paistotulos
Lihan sisälämpötilaa valvova MeatProbe-lihalämpömittari huolehtii koko prosessista ja kytkee lisäksi päälle hälytyksen oikeaan aikaan.
6
UUNIT
GentleClose
Elegantti ja hiljainen luukun sulkeutuminen Kevyt kosketus riittää sulkemaan uunin luukun pehmeästi, hiljaisesti ja elegantisti. Tämä käyttömukavuutta parantava ominaisuus perustuu täysin uudenlaisiin luukun saranoihin. Täydellisyyteen hiottu GentleClose -järjestelmä on yksi keittiön kalustuksen tyylikkäimmistä ratkaisuista. Täydellisesti suunnitellut rakenteet takaavat myös laitteiden pitkän käyttöiän.
PerfectGrill
Tehokkaat ja turvalliset lämpöelementit Lämpöelementtien tarkoin harkittu sijoittelu auttaa omalta osaltaan saavuttamaan täydelliset paistotulokset. Suuri ja pieni infrapunavastus on piilotettu palovammojen ehkäisemiseksi uunin koveraan kattoon, missä niihin ei voi koskea vahingossa. Koska lämpövastukset on asennettu eri korkeuksille, uuni lämpenee tasaisesti ja aina optimaalisesti. Näin uuni on tehokkaampi ja turvallisempi käyttää. Useimmissa malleissa ylälämpövastusta voi laskea alaspäin puhdistamisen helpottamiseksi.
AquaClean
Yksinkertainen ja kätevä puhdistus Koska kaikkien uusien Gorenje-uunimallien emalipinnoite on uusittu, myös AquaClean-toimintoa on kehitetty merkittävästi. AquaClean on mainio apu uunin sisätilan puhdistuksessa. Kaada puoli litraa vettä uunipellille ja kytke AquaClean-toiminto päälle. Tulokset näkyvät jo 30 minuutin kuluttua koko uunin pinnalla ja uunipelleillä. Tahrat ja rasvat pehmenevät ja ne voidaan pyyhkiä pois helposti.
Teleskooppikiskot Avulias liukutoiminto
Kokonaan ulosvedettävät teleskooppikiskot kolmessa tasossa Pehmeästi liikkuvien teleskooppikiskojen avulla kaikkien tasojen prosesseja voidaan tarkkailla vaivattomasti. Tyhjennys ja puhdistus sujuvat turvallisemmin ja helpommin. Pyrolyyttisen puhdistuksen ajaksi ne tulee poistaa uunista. 242140 sopii BOP637E14XG BO617E11XA BO637E25XG
471093 sopii GS778X og GS778X GP779X og GP779B GP527X € 140
UUNIT
GS778X Kalusteisiin asennettava uuni - Höyry
462809 Mitat (KxLxS): 59,5 × 59,5 × 54,6 cm
A+
Ruostumaton teräs
Yleistä Energialuokka1: A+ Energiankulutus: 0,71 kWh (kiertoilmalla), 0,94 kWh (ylä- ja alalämmöllä) Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 3,4 kW Johto pistokkeella Uuni combined_steam+bigspace - 75 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Elektroninen toimintojen ohjaus ProCook SilverMatte Kaksoisvalaistus DynamiCooling UCD-uuninluukku Erikoisohjelmat: Step by Step, SlowBake, Jugurtti, Kuivaustoiminto Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia GentleClose Lapsilukko
Energialuokka
Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: two_level_full_pullout Uuniritilä Höyrypannu Rei’itetty uunipelti höyryttämiseen 1 syvä emaloitu uunipannu Matala ruostumaton teräspannu X2 Lihalämpömittari MultiFlow 360º Höyryvoimakkuus: 1200 W Vesisäiliön tilavuus: 1,3 l Höyrykypsennys, Höyry - kuumailma PureSteam MultiSteam 360º Decalcination PerfectGrill
GS778B Kalusteisiin asennettava uuni - Höyry Matta musta
Yleistä Energialuokka1: A+ Energiankulutus: 0,71 kWh (kiertoilmalla), 0,94 kWh (ylä- ja alalämmöllä) Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 3,4 kW Johto pistokkeella Uuni combined_steam+bigspace - 75 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Elektroninen toimintojen ohjaus ProCook SilverMatte Kaksoisvalaistus DynamiCooling UCD-uuninluukku Erikoisohjelmat: Step by Step, SlowBake, Jugurtti, Kuivaustoiminto Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia GentleClose Lapsilukko
€ 1.699
GP779X
Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi
462807 Mitat (KxLxS): 59,5 × 59,5 × 54,6 cm
A+
Ruostumaton teräs
Yleistä Energialuokka1: A+ Energiankulutus: 0,69 kWh (kiertoilmalla), 0,94 kWh (ylä- ja alalämmöllä) Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 3,4 kW Johto pistokkeella Uuni Monitoimiuuni - 73 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Elektroninen toimintojen ohjaus ProCook SilverMatte Kaksoisvalaistus DynamiCooling UltraCoolDoorQuadro+ Erikoisohjelmat: Step by Step, SlowBake, Jugurtti, Kuivaustoiminto Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia GentleClose Lapsilukko
Energialuokka
Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: 1 X ritilä, two_level_ full_pull-out Uuniritilä 1 syvä emaloitu uunipannu Matala ruostumaton teräspannu X2 Lihalämpömittari MultiFlow 360º Pyrolyysipuhdistus PerfectGrill
€ 1.399 1
Suhteellinen virrankulutus asteikolla A+ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).
7
462810 Mitat (KxLxS): 59,5 × 59,5 × 54,6 cm
A+
Energialuokka
Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: two_level_full_pullout Uuniritilä Höyrypannu Rei’itetty uunipelti höyryttämiseen 1 syvä emaloitu uunipannu Matala ruostumaton teräspannu X2 Lihalämpömittari MultiFlow 360º Höyryvoimakkuus: 1200 W Vesisäiliön tilavuus: 1,3 l Höyrykypsennys, Höyry - kuumailma PureSteam MultiSteam 360º Decalcination PerfectGrill
€ 1.699
GP779B
Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi Matta musta
Yleistä Energialuokka1: A+ Energiankulutus: 0,69 kWh (kiertoilmalla), 0,94 kWh (ylä- ja alalämmöllä) Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 3,4 kW Johto pistokkeella Uuni Monitoimiuuni - 73 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Elektroninen toimintojen ohjaus ProCook SilverMatte Kaksoisvalaistus DynamiCooling UltraCoolDoorQuadro+ Erikoisohjelmat: Step by Step, SlowBake, Jugurtti, Kuivaustoiminto Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia GentleClose Lapsilukko
462808 Mitat (KxLxS): 59,5 × 59,5 × 54,6 cm
A+
Energialuokka
Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: 1 X ritilä, two_level_ full_pull-out Uuniritilä 1 syvä emaloitu uunipannu Matala ruostumaton teräspannu X2 Lihalämpömittari MultiFlow 360º Pyrolyysipuhdistus PerfectGrill
€ 1.399
8
UUNIT
GP527X
Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi
462779 Mitat (KxLxS): 59,5 × 59,5 × 54,6 cm
A+
Ruostumaton teräs
Yleistä Energialuokka1: A+ Energiankulutus: 0,69 kWh (kiertoilmalla), 0,94 kWh (ylä- ja alalämmöllä) Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 3,4 kW Johto pistokkeella Uuni Monitoimiuuni - 73 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Elektroninen toimintojen ohjaus IconTouch SilverMatte Valaistus DynamiCooling UltraCoolDoorQuadro+ Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia GentleClose Lapsilukko Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: 1 X ritilä
Uuniritilä 1 syvä emaloitu uunipannu Matala ruostumaton teräspannu X2 MultiFlow 360º Pyrolyysipuhdistus PerfectGrill Pyrolyysi
BO637E25XG
509048 Mitat (KxLxS): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm
Kalusteisiin asennettava uuni
€ 1.099
Essential Line Ruostumaton teräs
Yleistä Energialuokka1: A Energiankulutus: 0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä) Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 3,3 kW Johto pistokkeella Uuni Monitoimiuuni - 67 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Mekaaninen ohjaus IconLed Pop out vääntimet SilverMatte TouchFree Inox Catalytic oven side Valo DynamiCooling Tiivis 2-lasinen luukku Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia GentleClose Lapsilukko 1
Energialuokka
A
Energialuokka
Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: Osittain ulosvedettävät teleskooppikannakkeet yhdellä tasolla Uuniritilä 1 syvä emaloitu uunipannu Matala ruostumaton teräspannu X2 Taitettava grillivastus helppoa puhdistusta varten PerfectGrill
Suhteellinen virrankulutus asteikolla A+ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).
€ 599
BOP637E14XG
Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi Essential Line Ruostumaton teräs
473812 Mitat (KxLxS): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm
A
Energialuokka
Yleistä Energialuokka1: A Energiankulutus: 0,87 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä) Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 3,3 kW Johto pistokkeella Uuni Monitoimiuuni - 65 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Mekaaninen ohjaus IconLed Pop out vääntimet SilverMatte TouchFree Inox Valo DynamiCooling Nelinkertainen lasiovi kaksinkertaisella eristyksellä (UltraCoolDoorQuadro) Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia GentleClose Lapsilukko
Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: 1 X ritilä Uuniritilä 1 syvä emaloitu uunipannu Matala ruostumaton teräspannu X2 Pyrolyysipuhdistus PerfectGrill Pyrolyysi
BO617E11XA
545539 Mitat (KxLxS): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm
Kalusteisiin asennettava uuni Essential Line Ruostumaton teräs
Yleistä Energialuokka1: A Energiankulutus: 0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä) Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 3,3 kW Johto pistokkeella Uuni Monitoimiuuni - 67 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Mekaaninen ohjaus Pop out vääntimet SilverMatte TouchFree Inox Valo DCS - Dynamic Cooling System Tiivis 2-lasinen luukku Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia GentleClose Lapsilukko Paisto usealla korkeudella samaan aikaan
€ 899
A
Energialuokka
Peltien kannattimet: 1 X ritilä Uuniritilä 1 syvä emaloitu uunipannu Matala ruostumaton teräspannu X2 PerfectGrill
€ 499
UUNIT
GCS773X Combi-/steam oven
462870 Mitat (KxLxS): 45,5 × 59,5 × 54,6 cm
A+
Ruostumaton teräs
Yleistä Energialuokka1: A+ Energiankulutus: 0,62 kWh (kiertoilmalla), 0,82 kWh (ylä- ja alalämmöllä) Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 2,6 kW Johto pistokkeella Uuni combined_steam_compact - 51 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Elektroninen toimintojen ohjaus ProCook SilverMatte Kaksoisvalaistus DynamiCooling UCD-uuninluukku Erikoisohjelmat: Step by Step, SlowBake, Jugurtti, Kuivaustoiminto Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia GentleClose Lapsilukko
Energialuokka
Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: one_level_full_pullout Uuniritilä Höyrypannu Rei’itetty uunipelti höyryttämiseen 1 matala emaloitu leivinpelti Lihalämpömittari MultiFlow 360º Höyryvoimakkuus: 1200 W Vesisäiliön tilavuus: 1,3 l Höyrykypsennys, Höyry - kuumailma PureSteam MultiSteam 360º Decalcination PerfectGrill
GCS773B Combi-/steam oven
462884 Mitat (KxLxS): 45,5 × 59,5 × 54,6 cm
A+
Matta musta
Yleistä Energialuokka1: A+ Energiankulutus: 0,62 kWh (kiertoilmalla), 0,82 kWh (ylä- ja alalämmöllä) Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 2,6 kW Johto pistokkeella Uuni combined_steam_compact - 51 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Elektroninen toimintojen ohjaus ProCook SilverMatte Kaksoisvalaistus DynamiCooling UCD-uuninluukku Erikoisohjelmat: Step by Step, SlowBake, Jugurtti, Kuivaustoiminto Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia GentleClose Lapsilukko
Mikro-/monitoimiuuni
462879 Mitat (KxLxS): 45,5 × 59,5 × 54,6 cm
Ruostumaton teräs
Yleistä Energialuokka1: A Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 3 kW Johto pistokkeella Uuni Mikro-yhdistelmäuunit - 50 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Elektroninen toimintojen ohjaus ProCook Invertteritekniikka Sekoitinteknologia SilverMatte Kaksoisvalaistus DynamiCooling Erikoisohjelmat: Step by Step, SlowBake, Jugurtti, Kuivaustoiminto Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: 1 X ritilä Uuniritilä 1 matala emaloitu leivinpelti 1
Energialuokka
Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: one_level_full_pullout Uuniritilä Höyrypannu Rei’itetty uunipelti höyryttämiseen 1 matala emaloitu leivinpelti Lihalämpömittari MultiFlow 360º Höyryvoimakkuus: 1200 W Vesisäiliön tilavuus: 1,3 l Höyrykypsennys, Höyry - kuumailma PureSteam MultiSteam 360º Decalcination PerfectGrill
€ 1.699
GCM712X
9
€ 1.699
GCM712B Mikro-/monitoimiuuni
462880 Mitat (KxLxS): 45,5 × 59,5 × 54,6 cm
Matta musta MultiFlow 360º PerfectGrill
Suhteellinen virrankulutus asteikolla A+ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).
€ 1.349
Yleistä Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Nimellisteho: 3 kW Johto pistokkeella Uuni Mikro-yhdistelmäuunit - 50 l Erittäin suuri paistopinta-ala HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin Elektroninen toimintojen ohjaus ProCook Invertteritekniikka Sekoitinteknologia SilverMatte Kaksoisvalaistus DynamiCooling Erikoisohjelmat: Step by Step, SlowBake, Jugurtti, Kuivaustoiminto Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia Paisto usealla korkeudella samaan aikaan Peltien kannattimet: 1 X ritilä Uuniritilä 1 matala emaloitu leivinpelti MultiFlow 360º
PerfectGrill
€ 1.349
JUURI MAKUSI MUKAISELLA KAHVILLA! Kahvinkeitin
Mausta elämääsi juuri makusi mukaisella kahvilla! Kalusteisiin asennettavat Gorenje -kahvinkeittimet tarjoavat erinomaisen suorituskyvyn yhdistettynä teknisesti kehittyneisiin, mutta silti helppokäyttöisiin toimintoihin. Kahvin lisäksi laitteella voidaan keittää kuumaa vettä teetä ja muita kuumia juomia varten.
KAHVINKEITIN
GCC800X Kahvinkeitin
438723 Mitat (KxLxS): 45,5 × 59,5 × 40,5 cm
GCC800B Kahvinkeitin
Ruostumaton teräs
Matta musta
Kalusteisiin sijoitettava, leveys 60 cm Vesisäiliön tilavuus: 1,8 litraa: 1,8 l Papusäiliön tilavuus: 200 g 6 kahvivaihtoehtoa Painikkeet LCD näyttö Ajastin Kellonajan näyttö Virtakytkin Säädettävä kahvimylly Valmistus: Papu- ja jauhettu kahvi Automaattinen capuccino toiminto Anticalc -kalkinpoisto-ohjelma Mahdollisuus valmistaa kaksi kupillista yhtä aikaa Maidonvaahdotin Yksilölliset asetukset kahvin reseptin mukaisesti Kuumavesisprinkleri Kahvin lämpötilan, lämpimän veden ja höyryn yksilöllinen säätö Pump pressure: 15 bar
Kalusteisiin sijoitettava, leveys 60 cm Vesisäiliön tilavuus: 1,8 litraa: 1,8 l Papusäiliön tilavuus: 200 g 6 kahvivaihtoehtoa Painikkeet LCD näyttö Ajastin Kellonajan näyttö Virtakytkin Säädettävä kahvimylly Valmistus: Papu- ja jauhettu kahvi Automaattinen capuccino toiminto Anticalc -kalkinpoisto-ohjelma Mahdollisuus valmistaa kaksi kupillista yhtä aikaa Maidonvaahdotin Yksilölliset asetukset kahvin reseptin mukaisesti Kuumavesisprinkleri Kahvin lämpötilan, lämpimän veden ja höyryn yksilöllinen säätö Pump pressure: 15 bar
€ 2.299
UWD1400X Lämpölaatikko
452090 Mitat (KxLxS): 14 × 59,5 × 56,5 cm
438732 Mitat (KxLxS): 45,5 × 59,5 × 40,5 cm
€ 2.299
UWD1400B Lämpölaatikko
Superior Line Ruostumaton teräs
Superior Line Matta musta
Valaistu virtanappula Tilavuus: Tilaa 6 kattaukselle tai 20 lautaselle (28 cm läpimitta) tai 80 kahvikupille tai 40 teekupille Lämpötila 30-85 C Ulosvedettävät kiskot Viileä etuosa
Valaistu virtanappula Tilavuus: Tilaa 6 kattaukselle tai 20 lautaselle (28 cm läpimitta) tai 80 kahvikupille tai 40 teekupille Lämpötila 30-85 C Ulosvedettävät kiskot Viileä etuosa
€ 699
11
452113 Mitat (KxLxS): 14 × 59,5 × 56,5 cm
€ 699
ÄLYKKÄITÄ IDEOITA VAIVATTOMAAN RUOANLAITTOON Keittotasot
Kaikki eivät ole harjaantuneita kokkeja. Gorenje on vastannut tähän haasteeseen ja kehittänyt valikoiman innovatiivisia ruoanlaittovälineitä. Ne auttavat saavuttamaan paljon enemmän vähäisilläkin tiedoilla, nopeammin ja huomattavasti alhaisemmalla energiankulutuksella.
KEITTOTASOT
PowerBoost Supreme Älä kanna huolta kiireestä PowerBoost Supreme kuumentaa kattilan äärimmäisen tehokkaasti ja lyhentää huomattavasti odotusaikaa. 2 litraa vettä alkaa kiehua 4,2 minuutissa, mikä tarkoittaa todellista ajan säästöä.
XpandZone Flex induction zone XpandZone mahdollistaa ruoanlaiton lähes induktiotason koko pintaa käyttäen. Kun XpandZone-tila on aktivoituna, keittotason vasemman- tai oikeanpuoleiset keittoalueet yhdistetään yhdeksi suureksi keittoalueeksi. Yhdistetyt keittoalueet tuovat enemmän tilaa ja lisää vapautta ruoanlaittoon. Ne mahdollistavat suurempien keittoastioiden tai useampien pienempien keittoastioiden käytön, jotka voidaan sijoittaa mihin tahansa kohtaan yhdistettyä keittoaluetta.
BoilControl
StayWarm
Pitää vaaditun lämpötilan estäen ruoan ylikiehumisen tai ylikypsymisen
Pitää ruoan lämpötilan tasaisena
Säätää automaattisesti kypsennystehoa. Keittotaso aloittaa toimintansa suurimmalla teholla ja säilyttää tämän jälkeen vaaditun lämpötilan estäen ruoan ylikiehumisen tai ylikypsymisen.
13
StayWarm-toiminto pitää ruoan lämpötilan tasaisesti 70 ˚C:ssa, kunnes on aika tarjoilla ateria. Ruoan maku ja lämpötila säilyvät siihen asti, kun se tarjoillaan.
14
KEITTOTASOT
GIT95XC Induktiotaso
448739 Mitat (KxLxS): 5 × 90,3 × 52 cm
Musta
Yleistä Induktio keittotaso, PowerBoost Supreme, SuperSilent, SmartControl, StopGo, säätöjen nopea palautus, Sulatus, Lämpimänäpito toiminto, BoilControl - minimoi ylikiehumisen, ChildLock Nimellisteho: 11,1 kW Keittotaso Viistohiottu/teräs renus _product/cooking/hob/cooking_areas/ count/5hw-boost-g5 edessä vasemmalla: Ø 18 cm, 1,85/3 kW, keskellä edessä: Ø 18 cm, 1,85/3 kW, takana vasemmalla: Ø 18 cm, 1,85/3 kW, takana keskellä: Ø 18 cm, 1,85/3 kW, takana oikealla: Ø 26 cm, 2,6/3,7 kW SuperSilent Toimintojen ohjaus: SmartControl ExtremePower lisää induktioalueen tehoa PowerBoost Supreme Ajastin StopGo, säätöjen nopea palautus
GIS77SC Induktiotaso
448758 Mitat (KxLxS): 5 × 77,3 × 52 cm
Musta StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C SoftMelt, pitää lämpötilan +42 °C BoilControl - minimoi ylikiehumisen Lapsilukko Ylikuumenemissuoja suojaa tason elektroniikkaa vaurioitumiselta Jälkilämmön merkkivalo ChildLock
€ 1.499
475392 Mitat (KxLxS): 5 × 77 × 51 cm
Yleistä Induktio keittotaso, PowerBoost Supreme, SuperSilent, SmartControl, IQcook sensor, IQboil, iqfry, iqgrill, iqpro, IQsteam, StopGo, säätöjen nopea palautus, Sulatus, Lämpimänäpito toiminto, BoilControl - minimoi ylikiehumisen, ChildLock, SliderTouch Nimellisteho: 7,4 kW Keittotaso Viistohiottu/teräs renus 4 induktiolevyä edessä vasemmalla: Ø 21 cm, 2,3/3,7 kW, edessä oikealla: Ø 18 cm, 1,85/3 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,4/2,2 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 1,85/3 kW SuperSilent Toimintojen ohjaus: SmartControl SmartSense-turvatoiminto SliderTouch ExtremePower lisää induktioalueen tehoa PowerBoost Supreme
ISC735CSC Induktio keittotaso
Sisältää sensorit: 2 IQboil, IQpro, IQfry, IQgrill IQsteam, höyrykeittäminen IQpro, hidas keittäminen IQgrill, grillaus IQfry, friteeraus IQboil, keittäminen runsaassa vedessä Ajastin StopGo, säätöjen nopea palautus StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C SoftMelt, pitää lämpötilan +42 °C BoilControl - minimoi ylikiehumisen Lapsilukko Ylikuumenemissuoja suojaa tason elektroniikkaa vaurioitumiselta Jälkilämmön merkkivalo ChildLock
€ 1.399
541243 Mitat (KxLxS): 6,1 × 77 × 51 cm
Advanced Line Musta
Musta
Yleistä Induktio keittotaso, PowerBoost Supreme, SuperSilent, SmartControl, XpandZone, Lämpimänäpito toiminto, BoilControl - minimoi ylikiehumisen, ChildLock, SliderTouch Nimellisteho: 7,4 kW Keittotaso Viistohiottu 4 inductions zones edessä vasemmalla: Ø 19×22 cm, 2,3/3,7 kW, edessä oikealla: Ø 19×22 cm, 2,3/3,7 kW, takana vasemmalla: Ø 19×22 cm, 2,3/3,7 kW, takana oikealla: Ø 19×22 cm, 2,3/3,7 kW XpandZone: Flex induction zone SuperSilent Toimintojen ohjaus: SmartControl SliderTouch ExtremePower lisää induktioalueen tehoa PowerBoost Supreme
GIS78XC Induktiotaso
Ajastin StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C BoilControl - minimoi ylikiehumisen Ylikuumenemissuoja suojaa tason elektroniikkaa vaurioitumiselta Jälkilämmön merkkivalo ChildLock
€ 1.349
Yleistä Induktio keittotaso, PowerBoost, SuperSilent, AllBoost, BridgeZone, StopGo, säätöjen nopea palautus, ChildLock Nimellisteho: 7,2 kW Keittotaso Viistohiottu tason reuna 4 induktiokeittoaluetta edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/2 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 2,3/3 kW BridgeZone SuperSilent Toimintojen ohjaus: Pyöreä SliderTouch ExtremePower lisää induktioalueen tehoa AllBoost Ajastin StopGo, säätöjen nopea palautus
Jälkilämmön merkkivalo ChildLock
€ 1.199
KEITTOTASOT
ISK66USC Induktio keittotaso
561645 Mitat (KxLxS): 6 × 60 × 51 cm
Essential Line Musta
Yleistä Induktio keittotaso, PowerBoost Supreme, Ohjaustyyppi, BridgeZone, Lämpimänäpito toiminto, ChildLock Nimellisteho: 7,2 kW Keittotaso Viistohiottu tason reuna 4 induktio keittoaluetta edessä vasemmalla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, edessä oikealla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, takana vasemmalla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, takana oikealla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW XpandZone: Flex induction zone Toimintojen ohjaus: Slider control SliderTouch ExtremePower lisää induktioalueen tehoa PowerBoost Supreme Ajastin StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C Lapsilukko
ECI600RT Induktio keittotaso
IS656SC Induktio keittotaso
15
545549 Mitat (KxLxS): 6 × 59,5 × 51 cm
Musta ChildLock
€ 1.149
545600 Mitat (KxLxS): 5,5 × 59,5 × 51 cm
Yleistä Induktio keittotaso, PowerBoost Supreme, Ohjaustyyppi, BridgeZone, Lämpimänäpito toiminto, ChildLock Nimellisteho: 7,2 kW Keittotaso Viistohiottu 4 induktio keittoaluetta edessä vasemmalla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, edessä oikealla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, takana vasemmalla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, takana oikealla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW XpandZone: Flex induction zone Toimintojen ohjaus: Slider control SliderTouch ExtremePower lisää induktioalueen tehoa PowerBoost Supreme Ajastin StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C Lapsilukko
ECT610SC Keraaminen keittotaso
Essential Line Musta
Essential Line Musta
Yleistä Induktio keittotaso, PowerBoost, SuperSilent, AllBoost, ChildLock Nimellisteho: 6,8 kW Keittotaso 4 induktiokeittoaluetta edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/1,9 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 1,9/2,1 kW SuperSilent Toimintojen ohjaus: Sensor touch control Touch control ExtremePower lisää induktioalueen tehoa AllBoost Ajastin Jälkilämmön merkkivalo ChildLock
Yleistä BoilControl - minimoi ylikiehumisen, ChildLock Nimellisteho: 6,5 kW Keittotaso Viistohiottu 4 HiLight-keittoaluetta edessä vasemmalla: Ø 21 cm, 2,3 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 1,8 kW Toimintojen ohjaus: Sensor touch control Touch control BoilControl - minimoi ylikiehumisen Lapsilukko Ylikuumenemissuoja suojaa tason elektroniikkaa vaurioitumiselta Jälkilämmön merkkivalo ChildLock
€ 619
ChildLock
€ 1.099
464537 Mitat (KxLxS): 5,4 × 59,5 × 51 cm
€ 499
AUTTAVA KÄSI YLHÄÄLTÄ Liesituulettimet
Gorenjen liesituulettimet tarjoavat kaksi ominaisuutta yhdessä laitteessa - ne ovat upeasti muotoiltuja ja teknisesti edistyksellisiä laitteita. Ihanteellinen kumppani moderniin elämäntapaan – tekee asuinympäristöstä terveellisemmän, poistaa tehokkaasti pahat hajut ja toimii hiljaisesti ja luotettavasti. Gorenjen liesituulettimet on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista ja ne takaavat parhaan käyttäjäkokemuksen niin liesituuletinta käytettäessä kuin puhdistettaessa.
18
LIESITUULETTIMET
AdaptAir
Invertterimoottori
Automaattinen toiminta Gorenje -liesituulettimet saavat keittiösi tuntumaan siltä kuin sinne olisi lisätty uusi ikkuna. Niiden tehokkuus, moderni ilmastointiteknologia, hiljainen käyttöääni ja useat nerokkaat toiminnot pitävät mitä lupaavat. Automaattisessa toimintatilassa anturi tunnistaa liesituuletinta ympäröivän ilman epäpuhtaudet tai höyryn. Kun anturi aktivoituu, liesituuletin reagoi automaattisesti ja säätää imutehon vastaamaan ilmassa olevien epäpuhtauksien määrää. Keittiösi ilma pysyy aina raikkaana.
Älä anna melun pilata mukavaa tunnelmaa Keittiö on usein kodin sydän, jonka merkitys ulottuu kauas ruoanvalmistuksen ulkopuolelle. Älä anna melun pilata mukavaa tunnelmaa. Valitse Gorenje -liesituuletin energiaa säästävällä harjattomalla moottorilla, alhaisemmalla melutasolla ja A+ -energiatehokkuudella. Melua voidaan vähentää entisestään käyttämällä sileitä ilmastointiputkia, joilla on riittävä läpimitta, ja tarvittaessa asentamalla putkiin äänieristys.
P.A.S.
PowerBoost
Gorenje-liesituulettimien vallankumouksellinen P.A.S. järjestelmä ei tyydy poistamaan käryä vain liesituulettimen keskiosan kautta vaan kohdistaa imutehoa myös tuulettimen reunoille. Tämä vähentää virrankulutusta ja melua sekä parantaa imutehoa.
Aktivoimalla PowerBoost-toiminnon saat poistettua välittömästi keittoastiasta nousevan ylimääräisen höyryn. Valituissa Gorenje -liesituulettimissa on portaaton SlideTouch-tehonsäätö ja kaksi lisätehoasetusta (PowerBoost).
Älykkäästi kohdistettu imuteho
Erityisen voimakas tuuletus
LIESITUULETTIMET
GHI92X Saareketuuletin
471053 Mitat (KxLxS): 5 × 89,8 × 54,5 cm
A+
Ruostumaton teräs ja musta lasi Energialuokka: A+ Valotehokkuusluokka: A Rasvasuodatuksen erotusasteen luokka: D Virtausdynaamisen hyötysuhteen luokka: A Vuosittainen energian kulutus: 44,6 kWh Elektroninen SliderTouch Toiminnan merkkivalo Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin AdaptTech: Automaattinen ilmankierto TouchFree Inox Jatkuva ilmastointi ReFresh Ajastin PowerBoost toimintoja: 2 Tehostetun ilmavirran asento (PowerBoost 2) - hormiinliitäntä : 691 m³/t P.A.S. järjestelmä Valaistus: LED Himmennystoiminto Valo: 2 × 7 W Tuuletustehojen lukumäärä: 9 Imuteho max.: 464 m³/t Äänitaso (max.): 60 dB(A)re 1 pW
GHV92B Asennus seinään
Poistoputken läpimitta: 15 cm 1 moottori Moottorityyppi: Invertterimoottori Suodattimen merkkivalo ilmoittaa, milloin on aika puhdistaa suodatin tai vaihtaa aktiivihiilisuodatin Pestävä alumiini polyuretaanilla Varusteet Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen): 415601 - € 59
€ 1.249
471060 Mitat (KxLxS): 45 × 89,8 × 37,1 cm
A+
Ruostumaton teräs ja musta lasi Energialuokka: A+ Valotehokkuusluokka: C Rasvasuodatuksen erotusasteen luokka: C Virtausdynaamisen hyötysuhteen luokka: A Vuosittainen energian kulutus: 44,6 kWh Elektroninen SliderTouch Toiminnan merkkivalo Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin AdaptTech: Automaattinen ilmankierto TouchFree Inox Jatkuva ilmastointi ReFresh Ajastin PowerBoost toimintoja: 2 Tehostetun ilmavirran asento (PowerBoost 2) - hormiinliitäntä : 713 m³/t P.A.S. järjestelmä Valaistus: LED Himmennystoiminto Valo: 1 × 7 W Tuuletustehojen lukumäärä: 9 Imuteho max.: 464 m³/t Äänitaso (max.): 59 dB(A)re 1 pW 1
Energialuokka
Energialuokka
Poistoputken läpimitta: 15 cm 1 moottori Moottorityyppi: Invertterimoottori Suodattimen merkkivalo ilmoittaa, milloin on aika puhdistaa suodatin tai vaihtaa aktiivihiilisuodatin Pestävä alumiini polyuretaanilla Varusteet Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen): 415601 - € 59
Suhteellinen virrankulutus asteikolla A+ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).
€ 1.049
GHT92X Asennus seinään Ruostumaton teräs ja musta lasi Energialuokka: A+ Valotehokkuusluokka: B Rasvasuodatuksen erotusasteen luokka: D Virtausdynaamisen hyötysuhteen luokka: A Vuosittainen energian kulutus: 44,6 kWh Elektroninen SliderTouch Toiminnan merkkivalo Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin AdaptTech: Automaattinen ilmankierto TouchFree Inox Jatkuva ilmastointi ReFresh Ajastin PowerBoost toimintoja: 2 Tehostetun ilmavirran asento (PowerBoost 2) - hormiinliitäntä : 691 m³/t P.A.S. järjestelmä Valaistus: LED Himmennystoiminto Valo: 1 × 7 W Tuuletustehojen lukumäärä: 9 Imuteho max.: 464 m³/t Äänitaso (max.): 60 dB(A)re 1 pW
GHV62B Asennus seinään Ruostumaton teräs ja musta lasi Energialuokka: A+ Valotehokkuusluokka: B Rasvasuodatuksen erotusasteen luokka: C Virtausdynaamisen hyötysuhteen luokka: A Vuosittainen energian kulutus: 44,6 kWh Elektroninen SliderTouch Toiminnan merkkivalo Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin AdaptTech: Automaattinen ilmankierto TouchFree Inox Jatkuva ilmastointi ReFresh Ajastin PowerBoost toimintoja: 2 Tehostetun ilmavirran asento (PowerBoost 2) - hormiinliitäntä : 713 m³/t P.A.S. järjestelmä Valaistus: LED Himmennystoiminto Valo: 1 × 7 W Tuuletustehojen lukumäärä: 9 Imuteho max.: 464 m³/t Äänitaso (max.): 59 dB(A)re 1 pW
19
471052 Mitat (KxLxS): 5 × 89,8 × 45 cm
A+
Energialuokka
Poistoputken läpimitta: 15 cm 1 moottori Moottorityyppi: Invertterimoottori Suodattimen merkkivalo ilmoittaa, milloin on aika puhdistaa suodatin tai vaihtaa aktiivihiilisuodatin Pestävä alumiini polyuretaanilla Varusteet Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen): 415601 - € 59
€ 879
471058 Mitat (KxLxS): 45 × 59,5 × 37,1 cm
A+
Energialuokka
Poistoputken läpimitta: 15 cm 1 moottori Moottorityyppi: Invertterimoottori Suodattimen merkkivalo ilmoittaa, milloin on aika puhdistaa suodatin tai vaihtaa aktiivihiilisuodatin Pestävä alumiini polyuretaanilla Varusteet Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen): 415601 - € 59
€ 899
HOHTAVAN PUHTAAT ASTIAT VAIVATTOMASTI Astianpesukoneet
Ruoanlaitto ja ruokailu perheen tai ystävien kanssa on mukavaa - astioiden pesu ei niinkään. Gorenjen astianpesukoneet auttavat sinua tässä ikävässä urakassa, niin että sinulle jää enemmän aikaa miellyttäville asioille. Astioistasi tulee tahrattoman puhtaita, vaikka ruoanjäämät olisivat kuivuneet tai pinttyneet niihin kiinni. Astianpesukoneiden sisäosa on suunniteltu siten, että niihin mahtuu mahdollisimman paljon astioita. Sanomattakin on selvää, että Gorenjen astianpesukoneet ovat myös ystävällisiä niin ympäristölle kuin perheesi taloudellekin.
22
ASTIANPESUKONEET
Tilaa 17 kattaukselle
Steel
XL-kokoluokan astianpesukone, jossa on yllättävän tilava sisusta Gorenje-valikoimassa on XL-kokoluokan astianpesukone, jossa on yllättävän tilava sisusta. Sen kolmeen tasoon mahtuu jopa 17 henkilön astiat samaan aikaan! Koneen sisustassa on täysin uudenlainen koritasojen ja suihkuvarsien asettelu, ja laite on 86 senttimetriä korkea. Vakiomittainenkin astianpesukoneemme pystyy pesemään huikeat 17 kattausta yhdellä kertaa! Gorenjeastianpesukoneiden pesu- ja huuhtelutulokset ovat lisäksi erinomaisia.
Tärkeät osat terästä Gorenje-astianpesukoneiden kahdeksan tärkeintä osaa on valmistettu korkealaatuisesta ruostumattomasta teräksestä. Tätä huolella valittua materiaalia ei käytetä vain ulkokuoressa ja koritasoissa vaan myös lämmittimessä, suihkuvarsissa, kaukalossa, suodattimissa, ylätason suihkuputkessa ja jopa astian-pesukoneen tukijaloissa. Teräksen korkea laatu pidentää laitteen käyttöikää, mikä näkyy myös Gorenje-laitteiden takuuajoissa.
Säädettävät korit
Korkeus 86 cm
Korit voi säätää kolmessa tasossa Gorenje -astianpesukoneen todella helppokäyttöinen kolmen tason korijärjestelmä on säädettävissä niin, että saat tehokkaasti pestyä epätavallisen kokoiset keittovälineet, esimerkiksi suuret kattilat, suuret lautaset ja korkeat jalalliset lasit. Säätöjärjestelmää voi käyttää korin kummastakin reunasta käsin, mikä tekee käytöstä erityisen helppoa. Astianpesukoneen sisustan saa nopeasti mukautettua käyttäjän tarpeisiin.
Täydellinen valinta uuden sukupolven keittiöihin Plussaa keittiöille, joissa on ergonominen työtason korkeus! Kalusteeseen asennettava stianpesukone on saatavissa 86 cm:n korkuisena, eli se on täydellinen valinta uuden sukupolven keittiöihin, joissa on uusi ergonominen työtason korkeus. Tässä neljä senttimetriä vakiokorkeutta korkeammassa mallissa on myös enemmän tilaa koneen sisällä.
ASTIANPESUKONEET
23
XL
GDV664XL Integroitava astianpesukone
489838 Mitat (KxLxS): 86 × 59,6 × 55,9 cm
A++ Energialuokka1: A++ Yleisohjelmaa käytettäessä Energiankulutus kWh/ohjelma4: 0,95 kWh Pesutulos3: A Kuivaustulos3: A Kattausta: 15 Vedenkulutus: 9,4 l Normaaliohjelman kesto: 225 min Energian kulutus/v2: 270 kWh Vedenkulutus/v2: 2646 l Äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW Yleistä Ohjelmien lukumäärä: 11 Pikapesu Hygieniaohjelma Ohjelma herkille astioille Ekopesu TurboDrying Jäljellä olevan ajan ilmaisin Ohjelman loppumisen merkkivalo Viivästetty käynnistys 24 tuntiin asti Itsepuhdistuva suodatin Huoltodiagnostiikka Puhdasvesisensori
GV62315 Integroitava astianpesukone
A
Pesutulos
A
Integroitava astianpesukone
Kuivaustulos
Täydellinen ylivuotosuoja Allas ruostumatonta terästä Tehopuhdistusalue: 3 Suihkuvarsien lukumäärä: 2 Pesukorien lukumäärä: 3 Yläkorin korkeus säädettävissä Kahva pesukorissa Korkeuden säätö edestä: Korkeuden säätö edestä Korkeus säädettävissä: 50 mm Astianpesukone toimitetaan ilman kuvan etulevyä
€ 1.549
489862 Mitat (KxLxS): 82 × 59,6 × 55,9 cm
A+++ Energialuokka1: A+++ Yleisohjelmaa käytettäessä Energiankulutus kWh/ohjelma4: 0,83 kWh Pesutulos3: A Kuivaustulos3: A Kattausta: 14 Vedenkulutus: 9,4 l Normaaliohjelman kesto: 225 min Energian kulutus/v2: 236 kWh Vedenkulutus/v2: 2646 l Äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW Yleistä Ohjelmien lukumäärä: 11 Pikapesu Hygieniaohjelma Ohjelma herkille astioille Ekopesu TurboDrying Jäljellä olevan ajan ilmaisin Ohjelman loppumisen merkkivalo Viivästetty käynnistys 24 tuntiin asti Itsepuhdistuva suodatin Huoltodiagnostiikka Puhdasvesisensori
Energialuokka
A
Pesutulos
Energialuokka
A
Pesutulos
A
Kuivaustulos
Huoltodiagnostiikka Puhdasvesisensori Täydellinen ylivuotosuoja Allas ruostumatonta terästä Suihkuvarsien lukumäärä: 2 Pesukorien lukumäärä: 2 Yläkorin korkeus säädettävissä Kahva pesukorissa Korkeuden säätö edestä: Korkeuden säätö edestä Astianpesukone toimitetaan ilman kuvan etulevyä
€ 749
Suhteellinen virrankulutus asteikolla A++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 Arvioitu vuotuinen kulutus (220 pesukertaa). 3 Pesu- ja kuivaustulos asteikolla A (erinomainen) – G (huono). 4 Energiankulutus pesukertaa kohden käytettäessä vakiotestiä ja normaaliohjelmaa sekä koneen ollessa yhdistettynä kylmävesiliitäntään. Todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön mukaan. 1
A
Kuivaustulos
Täydellinen ylivuotosuoja Allas ruostumatonta terästä Tehopuhdistusalue: 3 Suihkuvarsien lukumäärä: 3 Pesukorien lukumäärä: 3 Kahva pesukorissa Korkeuden säätö edestä: Korkeuden säätö edestä Korkeus säädettävissä: 50 mm Astianpesukone toimitetaan ilman kuvan etulevyä
481550 Mitat (KxLxS): 81,5 × 59,8 × 55 cm
A++ Energialuokka1: A++ Yleisohjelmaa käytettäessä Energiankulutus kWh/ohjelma4: 0,93 kWh Pesutulos3: A Kuivaustulos3: A Kattausta: 12 Vedenkulutus: 11 l Normaaliohjelman kesto: 185 min Energian kulutus/v2: 266 kWh Vedenkulutus/v2: 3080 l Äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW Yleistä Pesulämpötilat: 40, 50, 55, 60, 65 °C Ohjelmien lukumäärä: 10 Pikapesu Esihuuhtelu Ohjelma herkille astioille Ekopesu Tehopesu QuickIntensive Jäljellä olevan ajan ilmaisin Ohjelman loppumisen merkkivalo Viivästetty käynnistys 24 tuntiin asti Itsepuhdistuva suodatin
Energialuokka
GDV674X
€ 1.499
VITAMIINEIN SUOJELIJAT Jääkaapit
Vaikka niitä ei käytetäkään ruoanlaittoon, Gorenjen jääkaapit muodostavat jokaisen keittiön keskipisteen. Niiden tehtävä on yksinkertainen – varmistaa, että lempiruokasi on aina saatavilla. Mutta Gorenjen jääkaapit osaavat paljon enemmän. Ne on varustettu älykkäillä teknologioilla, jotka jäljittelevät luonnossa vallitsevia olosuhteita pitääkseen ruokasi pidempään tuoreena, maistuvana ja täynnä terveellisiä ravintoaineita. Jääkaappien sisäosa on suunniteltu huolellisesti takaamaan käyttäjälle paras mahdollinen näkyvyys sekä runsaasti tilaa suurempienkin ruokamäärien säilytykseen. Ja mikä parasta, Gorenjen jääkaapit ovat tunnettuja hiljaisesta ja taloudellisesta toiminnastaan sekä vakuuttavasta kestävyydestään.
26
KYLMÄLAITTEET
NoFrost
LED-valodiodeja
Estää huurteen kerääntymisen Huurtumaton-teknologia estää huurretta kerääntymästä ruokien pinnalle ja pakastimen seiniin, mutta se myös säilyttää ruoat saman muotoisina kuin ne olivat pakastimeen laitettaessa. Etsimäsi ruoka-aineen löytäminen on tämän parannuksen ansiosta helpompaa, ja ruoat säilyttävät laatunsa, värinsä ja arominsa – ja saat koko pakastimen tilan hyödynnettyä tehokkaasti. Tehokkaan ilmankierron ja kosteudenpoiston yhdistelmä säästää myös kokonaan pakastimen sulattamisen vaivalta ja jääkertymien raapimiselta.
Täysin valaistu jääkaappi / pakastin Suurimmassa osassa Gorenje-jääkaappi-pakastimia on huolella suunniteltu LED-valaistusjärjestelmä, joka käyttää erittäin tehokkaita LED-valodiodeja. Diodit on sijoitettu nerokkaasti juuri oikeisiin paikkoihin, jotka takaavat koko sisustan optimaalisen valaistuksen. LED-valot ovat myös tunnettuja pitkästä käyttöiästään ja suunnattomasta energiatehokkuudestaan. Joissain malleissa on lisäksi päivänvaloa simuloiva valkoinen halogeenivalaistus, jonka ansiosta näet jääkaapin sisällön vieläkin selkeämmin!
FreshZone
CrispZone jossa HumidityControl
Hedelmät, vihannekset ja liha säilyvät tuoreina paljon pidempään Innovatiivinen muotoilu mahdollistaa kylmän ilman syöttämisen suoraan erityiseen viilennyslokeroon. Tässä lokerossa on jääkaapin alhaisin lämpötila, minkä ansiosta hedelmät, vihannekset ja liha säilyvät tuoreina paljon pidempään.
Vihannekset säilyvät tuoreina ja rapeina Jotkin vihanneslajikkeet menettävät kiinteytensä ja rapeutensa, jos niitä säilytetään väärissä kosteusolosuhteissa. Vihanneslaatikon kosteusolosuhteita voidaan säätää helposti muuttamalla tuuletusaukkojen kokoa kätevän liukusäätimen avulla. CrispZone-vihanneslaatikko on vedettävissä kokonaan ulos, jolloin lokeron sisällön näkee tarkasti.
KYLMÄLAITTEET
GDC67178FN
Kalusteisiin asennettava jääkaappi-pakastin
312787 Mitat (KxLxS): 177,5 × 54 × 54,5 cm
A++
Valkoinen
Yleistä Energialuokka1: A++ Energian kulutus/v2: 230 kWh Jääkaapin käyttötilavuus: 200 l Pakastimen käyttötilavuus: 60 l Luokitus-: 4 Lämpötilan nousuaika: 13 h Pakastusteho kg/vrk: 7,5 kg/vrk Äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW Kompressorien lukumäärä: 1 Mahdollista sammuttaa jääkaappi erikseen Elektroninen ohjaus LED-näyttö Jäähdytyspuhallin Valaisin tyyppi: LED-valo Hälytysääni oven jäädessä auki Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaihdettavissa Jääkaappi SuperCool FreshZone 5 lasihyllyä 1 puolikas lasihylly 3 siirreltävää lasihyllyä
GDR66178 Kalusteisiin asennettava jääkaappi Valkoinen
Yleistä Energialuokka1: A+ Energian kulutus/v2: 148 kWh Jääkaapin käyttötilavuus: 325 l Äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW Kompressorien lukumäärä: 1 Elektroninen ohjaus Eco -ohjelma säätää säilytyslämpötilan pakasteille sopivaksi ja säästää sähköä LED-näyttö Jäähdytyspuhallin Valaisin tyyppi: LED-valo Hälytysääni oven jäädessä auki Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaihdettavissa Jääkaappi CrispZone jossa HumidityControl: tilava vetolaatikko, jossa ilmankosteudensäätely 6 lasihyllyä 1 puolikas lasihylly 4 siirreltävät lasihyllyt 2 vihannesvetolaatikkoa
Energialuokka
Ulosvedettävä SnackBin 2 vihannesvetolaatikkoa Pullohylly kiinteillä pidikkeillä Pulloteline Munakotelo: 1×12 Pakastin NoFrost DualAdvance FastFreeze 1 jääpalamuotti Pakastus: 1 laatikko Säilytys: 2 laatikkoa
€ 1.499
GDC67178F
Kalusteisiin asennettava jääkaappi-pakastin
312758 Mitat (KxLxS): 177,5 × 54 × 54,5 cm
A++
Valkoinen
Yleistä Energialuokka1: A++ Energian kulutus/v2: 230 kWh Jääkaapin käyttötilavuus: 221 l Pakastimen käyttötilavuus: 61 l Luokitus-: 4 Lämpötilan nousuaika: 15 h Pakastusteho kg/vrk: 9 kg/vrk Äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW Kompressorien lukumäärä: 1 Elektroninen ohjaus Eco -ohjelma säätää säilytyslämpötilan pakasteille sopivaksi ja säästää sähköä LED-näyttö Jäähdytyspuhallin Valaisin tyyppi: LED-valo Hälytysääni oven jäädessä auki Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaihdettavissa Jääkaappi SuperCool FreshZone 5 lasihyllyä 1 puolikas lasihylly 3 siirreltävää lasihyllyä
€ 1.299
Energialuokka
CrispZone jossa HumidityControl: tilava vetolaatikko, jossa ilmankosteudensäätely Pullohylly kiinteillä pidikkeillä Munakotelo: 1×12
€ 1.099 1
Energialuokka
Ulosvedettävä SnackBin 2 vihannesvetolaatikkoa Pullohylly kiinteillä pidikkeillä Pulloteline Munakotelo: 1×12 Pakastin FastFreeze 1 jääpalamuotti Pakastus: 1 laatikko Säilytys: 2 laatikkoa
409134 Mitat (KxLxS): 177,5 × 54 × 54,5 cm
A+
27
Suhteellinen virrankulutus asteikolla A++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 Virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. Todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.
28
PIIRUSTUKSET
min 550
20
min 560
555 583-590 595 555
579 597
547 567 600
min 550 min 560
GS778X GS778B GP779X GP779B GP527X
BOP637E14XG BO637E25XG BO617E11XA 48 10 min 550
20 103
20
129 451 455
450 446 0-3 555
546
min 560 450-455
455
446 595
546 566 min 450
GCS773X GCS773B GCM712X GCM712B
GCC800X GCC800B
min 550 min 560
20
UWD1400X UWD1400B
4
20
PIIRUSTUKSET
29
770-775
900-905 520
520 46
min 20
46
min 20 50
50
min 40
min 40
R10
488-490
min 600
488-490
R10
min 600
min 50
min 50 748-750
858-860
GIT95XC
GIS78XC
GIS77SC
GIS77SC UPOTUSMITAT
770 510-515
510
57
min 20
600
min 50
61-65
60
min 40
R10
488-490
50
min 600
490
560
min 600
min 50 700-750
ISC735CSC
ISK66USC
510
20
595
min 40
60
R10-12 50 510 min 40
600
R10-12 50 600 510
595
56490
595
600
20
min 600 6
IS656SC 490 UPOTUSMITAT 516
560
min 600 56
min 600
13 6
13 6
60 50
6
516
56
R10-12
20
490 516 60
560
min 40
IS656SC
560
13 6
30
PIIRUSTUKSET
595-600 510-515 51
min 20 55-60
min 40
R10
488-490
min 600
min 50 558-560
ECI600RT
510
595-600
6
min 55
510-515
50
R10-12 510
47
min 20
min 40
R10
600
R10-12
488-490
min 600
510
min 50 558-560
50
min 55
51-55
min 55
50 600
560
595
50 600
560
20
490 516
6
min 600
50
20
595
min 600 6
490 516ECT610SC UPOTUSMITAT min 600 13 6
GHI92X
GHT92X
GHV92B
GHV62B
13 6
490 516
560
50
R10-12
ECT610SC
20
595
13 6
PIIRUSTUKSET
1229 550
596
min 863 860-910 min 570 600 133-183 49
50-105
GDV664XL
GDC67178FN
GDV674X
GDC67178F
550
598
820-870 682-710 815 min 580 min 600 75 105
46 105
GV62315
570
GDR66178
31
FI - 05/2016. SAP code 570309. Oikeus paino- ja kuvavirheisiin pid채tet채채n.
www.gorenje.fi