Vuosikertomus ja yritysvastuuraportti 2025


![]()


Minkä vesi erottaa, sen Finferries yhdistää
Ympäristövaikutukset Vastuu
Hyvä hallintotapa

Toimivien liikenneyhteyksien ylläpitäminen tuhansien järvien ja saarien maassa vaatii lauttoja, losseja ja yhteysaluksia. Suomen Lauttaliikenne-konsernin aluksilla kuljetetaan vuosittain miljoonia ajoneuvoja ja matkustajia. Liikennöimme herkässä meri- ja järviluonnossa, ja haluamme tehdä sen luontoa kunnioittaen.
Suomen Lauttaliikenteellä ja Suomen Saaristovarustamolla on yhteinen johto. Maaorganisaation toimistot sijaitsevat Turussa ja Savonlinnassa. Lauttojen, lossien ja yhteysalusten käyttäjät tuntevat konsernin aputoiminimellä Finferries.
Suurin asiakkaamme on reittien kilpailutuksesta vastaava Lounais-Suomen elinvoimakeskus ja Ahvenanmaalla Ahvenanmaan maakuntahallitus. Muita asiakkaitamme ovat muun muassa yksityistiekunnat ja aluskalustoa vuokraavat toimijat.
Suomen Lauttaliikenne vastaa sekä lautta-, lossi- että yhteysalusliikenteestä kautta Suomen yhteensä 51 reitillä. Palvelemme matkustajiamme yli 350 ammattilaisen voimin.
Suomen Lauttaliikenne Oy:n osakkeet omistaa kokonaisuudessaan Suomen valtio. Konserniin kuuluu lisäksi Suomen Lauttaliikenteen 100-prosenttisesti omistama Suomen Saaristovarustamo Oy ja 50-prosenttisesti omistama Ahvenanmaalla toimiva Ålands
Suomen Lauttaliikenne on tutkitusti luotettava yhteistyökumppani, joka nykyaikaistaa toimintaansa ja uudistaa kalustoaan turvallisuuden jatkuvaksi kehittämiseksi sekä vesistöjen kuormituksen vähentämiseksi.
Olemme uudistuva, tehokas ja vastuullinen vesiliikenteen osaaja. Tuotamme laadukkaita ja luotettavia asiakaskokemuksia uutta ympäristöystävällistä teknologiaa hyödyntäen.
Minkä vesi erottaa, sen Finferries yhdistää – vas-


Yhtiöllemme vuosi 2025 oli uudistumisen, kasvun ja määrätietoisen kehittämisen aikaa. Toimimme yhteiskunnallisesti kriittisessä roolissa – yhdistämme ihmisiä ja elinkeinoelämää vesistöjen yli, joka päivä, kaikissa olosuhteissa. Kulunut vuosi osoitti jälleen, että pitkäjänteinen strategiatyö, vahva operatiivinen osaaminen ja sitoutunut henkilöstö tuottavat tulosta. Brändiuudistus – näkyvä askel kohti tulevaisuutta
Lokakuussa käynnistimme konsernin brändiuudistuksen. Keltaiset aluksemme maalataan vaiheittain valkoisiksi, ja uudeksi pääväriksi valitsimme
sini–vaaleansinisen sävyn symboloimaan puhdasta vettä, kirkasta ilmaa ja kestävää tulevaisuutta. Uudistus ei ole vain visuaalinen muutos, vaan viesti suunnastamme: moderni, vastuullinen ja teknologisesti edistyksellinen vesiliikenne.
Ensimmäisinä uusissa väreissä aloittivat Parainen–Nauvo-reitin lautta-alukset Altera ja Elektra sekä Nauvo–Korppoo-reitin lossit L-197 ja L-198.
Kohti päästötöntä liikennettä
Strategiamme mukaisesti jatkoimme panostuksia ekologisuuteen ja alusten sähköistämiseen. Reittimme kulkevat herkissä saaristo- ja järviympäristöissä, mikä velvoittaa meitä toimimaan suunnannäyttäjänä ympäristövastuussa.
Tavoitteemme on vähentää konsernin päästöjä 94 % vuoteen 2035 mennessä verrattuna vuoden 2016 tasoon. Pitkän aikavälin päämääränämme on käytännössä päästötön liikenne. Katsantokaudella onnistuimme vähentämään CO₂-päästöjä merimailia kohti 19,0 % verrattuna vuoden 2016 tasoon – ennätyksellinen tulos, joka vahvistaa valitsemaamme suuntaa.
Merkittävä yksittäinen toimenpide oli lautta-alus Stellan konvertointi akku-hybridikäyttöiseksi. Muutostyön myötä aluksen polttoaineenkulutus ja päästöt alenevat arviolta noin 50 %. Muutostyöt tehtiin katsantokauden aikana, mutta alus aloitti liikennöinnin reitillä helmikuussa 2026. Tämä on merkittävä askel kohti tavoitteitamme, sillä L/A Stellan liikennöimä Korppoo–Houtskari-reitti on yhtiömme pisin reitti.
Investoimme määrätietoisesti akkusähköisiin aluksiin, maasähköratkaisuihin sekä energiatehokkuutta parantaviin teknologioihin. Syksyllä liikennöinnin aloittavat ensimmäiset Järvi-Suomen uudet lossit, ja Pellingin reitille valmistuu sähkökäyttöinen lossi –konkreettinen askel kohti vuoden 2035 tavoitetta.
Kasvua uusille markkinoille
Huhtikuussa avasimme uuden luvun yhtiömme historiassa, kun Helsingin Kruunuvuorenrannan reitti käynnistyi 1.4.2025. Yhteysalus ms Kökar aloitti liikennöinnin reitillä, ja samalla reittimäärämme kasvoi 50:stä 51:een. Uusi reitti toi meidät vahvemmin pääkaupunkiseudun markkinaan ja vahvisti asemaamme valtakunnallisena toimijana.
Lisäksi konsernin osakkuusyhtiö Axferries operoi Ahvenanmaan saaristoliikenteen neljällä pääreitillä, mikä syventää yhteistyötämme maakunnan kanssa ja tukee elinvoimaista saaristoa.
Järvi-Suomen kilpailutusta koskenut valitus hylättiin markkinaoikeudessa, minkä jälkeen allekirjoitimme lokakuussa Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen (entiseltä nimeltään Varsinais-Suomen ELY-keskus) kanssa 20 vuoden sopimuksen 12 lossireitin operoinnista. Tämä vahvistaa asemaamme myös sisävesiliikenteessä ja luo pohjaa pitkäjänteiselle kaluston kehittämiselle.
AxYards – strateginen investointi tulevaisuuteen
Katsantokauden aikana Ahvenanmaan maakuntahallitus ja Suomen Saaristovarustamo Oy allekirjoittivat aiesopimuksen uuden telakkayhtiön, AxYards, perustamisesta. Jos hanke toteutuu, niin kyseessä on ensimmäinen Suomeen yli kolmeenkymmeneen vuoteen perustettava uusi allastelakka.
Telakan tavoitteena on turvata sekä Ahvenanmaan että konserniimme kuuluvien yhtiöiden tulevat telakoinnit, vahvistaa huoltovarmuutta ja mahdollistaa uuden, ympäristöystävällisen aluskaluston rakentaminen kotimaassa. Hanke on strategisesti merkittävä koko suomalaiselle meriklusterille.
Hankkeen toteuttamisen edellytyksenä on kuitenkin liiketoimintasuunnitelma, joka osoittaa toiminnan olevan taloudellisesti kannattavaa ja pitkällä aikavälillä kestävää. Päätökset etenemisestä tehdään huolellisen markkina-analyysin, investointilaskelmien sekä riskien arvioinnin perusteella.
Asiakastyytyväisyys ja kulttuurimuutos
Toteutimme vuosittaiset asiakas- ja henkilöstötutkimukset yhteistyössä Bondata Group Oy:n kanssa. Asiakastutkimuksessa saavutimme mittaushistoriamme korkeimman arvosanan: 9,06 asteikolla 1–10. Tämä on osoitus palvelun laadusta ja henkilöstömme ammattitaidosta.
Yhteysalusten varausjärjestelmä, jolla on jo yli 30 000 käyttäjää, sai erinomaiset arviot helppokäyttöisyydestään. Digitaalisten palveluiden kehittäminen on keskeinen osa strategiaamme.
Henkilöstötutkimuksessa työnantajan kokonaisarvosana nousi 4,9:ään, mikä on 0,2 yksikköä enemmän kuin edellisvuonna. Kulttuurimuutos näkyy arjessa yhä vahvemmin: avoimuus, itseohjautuvuus ja vastuunkanto ovat vakiintumassa toimintatapojemme ytimeen. Turvallisuus ja laatu säilyvät kaiken tekemisemme perustana.
Kiitos luottamuksesta
Asiakastutkimuksessa saavutimme mittaushistoriamme korkeimman arvosanan: 9,06 asteikolla 1–10. Tämä on osoitus palvelun laadusta ja henkilöstömme ammattitaidosta.
Haluan esittää lämpimät kiitokseni matkustajillemme, sopimusasiakkaillemme, omistajillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä koko henkilöstöllemme kuluneesta vuodesta. Rakennamme yhdessä turvallista, palveluhenkistä ja ympäristöystävällistä vesiliikennettä – infrastruktuuria, joka mahdollistaa elävän saariston ja toimivan Suomen. Työmme jatkuu määrätietoisesti kohti vuotta 2035 ja lähes päästötöntä liikennettä.
Håkan Fagerström
Toimitusjohtaja
Suomen Lauttaliikenne -konserni
31.12.2025
Suomen Lauttaliikenne -konsernin reiteillä liikkuvat alukset luokitellaan kolmeen alus tyyppiin: lautta-aluksiin, yhteysaluksiin ja losseihin.
LAUTTA-ALUKSET – 7 REITTIÄ
1 Parainen–Nauvo
2 Korppoo–Houtskari
3 Korppoo–Norrskata
4 Hailuoto
Y h TEYSALUKSET – 12 REITTIÄ
8 Kotka–Pyhtää-reitti: Otava
9 Velkuan reitti: Kaita
10 Paraisten reitti: Viken
11 Houtskarin reitti: Finnö
LOSSIT – 32 REITTIÄ
20 Barösund, Inkoo
21 Eskilsö, Kaskinen
22 Hämmärönsalmi, Rymättylä
23 Högsar, Nauvo
24 Högsåra, Kemiönsaari
25 Keistiö, Iniö
26 Kivimo, Houtskari
27 Kokkila, Halikko
28 Mossala, Houtskari
29 Nauvo–Korppoo
30 Palva, Velkua
31 Pellinki, Porvoo
5 Kasnäs–Hiittinen
6 Iniö–Kustavi
7 Houtskari–Iniö
12 Iniön lisäreitti: Kivimo
13 Nauvon eteläinen reitti: Falkö
14 Nauvon poikittainen reitti
15 Nauvon pohjoinen reitti: Innamo
16 Utön reitti: Utö
17 Hiittisten reitti: Jurmo
18 Rymättylän reitti: Isla
19 Kruunuvuorenrannan reitti: Kökar
32 Saverkeit, Houtskari
33 Skagen, Iniö
34 Skåldö, Tammisaari
35 Vartsala, Kustavi
36 Velkuanmaa, Velkua
37 Våno, Parainen
38 Alassalmi, Vaala
39 Kietävälä, Puumala
40 Hanhivirta, Enonkoski
41 Hirvisalmi, Juuka
42 Hätinvirta, Puumala
43 Koivukanta, Savonlinna
44 Kortesalmi, Kuopio
45 Kuparonvirta, Mikkeli
46 Kyläniemi, Ruokolahti
47 Lamposaari, Lappeenranta
48 Puutossalmi, Vehmersalmi
49 Rongonsalmi, Puumala
50 Räisälä, Kemijärvi
51 Tappuvirta, Savonlinna
Yhtiön osakkuusyhtiö Ålands Skärgårdsrederi Ab:n pääreitit Ahvenanmaalla.






Katsantokauden aikana Suomen Lauttaliikenne arvioi toimintaansa liittyviä ilmastoriskejä ja luontovaikutuksia. Yhtiö laati eettiset toimintaperiaatteet (code of conduct) ja päivitti hankintapolitiikkansa.
Luontovaikutusten arviointi
Biologinen monimuotoisuus ja ekosysteemit on tunnistettu yhdeksi Suomen Lauttaliikenteelle olennaiseksi kestävyysteemaksi. Liikennöinti tapahtuu herkässä saaristo- tai järviympäristössä, jossa esiintyy myös uhanalaisia tai suojeltuja lajeja, kuten saimaannorppa ja lukuisat lintulajit.
Luontovaikutukset arvioitiin koko toimitusketjun osalta. Etenkin metallien ja polttoaineiden hankinnalla, mukaan lukien kaivostoiminta ja öljynporaus, on hyvin suuria vaikutuksia.
Päähuomio kiinnitettiin liikennöintiin ja sen paikallisiin mahdollisiin vaikutuksiin. Kunkin reitin osalta tarkistettiin niiden sijoittuminen merkittävien luontokohteiden suhteen. Merkittäviksi luontokohteiksi
luokiteltiin kansallispuistot, luonnonsuojelualueet, Natura 2000 -alueet ja saimaannorpan pesimäalueet. Yhteensä 28 reittiä eli useampi kuin joka toinen sijoittuu Natura 2000 -alueelle tai alle 3 km:n etäisyydelle siitä. Yhteensä 17 reitin läheisyydessä on muu luonnonsuojelualue. Reitit ulottuvat kolmen – Saaristomeren, Itäisen Suomenlahden ja Linnansaaren – kansallispuiston alueelle tai välittömään läheisyyteen.
Ympäristöön, eliölajeihin ja ekosysteemeihin vaikuttavat haitallisesti lauttaliikenteen melu, potkurieroosio sekä mahdolliset öljy- tai kemikaalivuodot. Kasvihuonekaasupäästöt voimistavat ilmastonmuutosta, joka on yksi suurimmista globaaleista luontokadon ajureista.
Tärkeimmät Suomen Lauttaliikenteen keinot luontovaikutusten pienentämiseksi ovat ympäristöonnettomuuksien ehkäiseminen ja siihen liittyvä riskinhallinta, metallien kulutuksen vähentäminen
alusten konversioilla sekä lauttaliikenteen sähköistäminen, joka alentaa niin kasvihuonekaasupäästöjä kuin liikenteen melutasoa.
vastuullisuuden johtaminen
Osana yhtiön vastuullista johtamista Suomen Lauttaliikenne laati yhtiölle eettiset toimintaperiaatteet. Niissä korostetaan lakien ja säädösten noudattamista, ihmisoikeuksia, vastuuta turvallisuudesta ja ympäristöstä sekä luottamuksellisuutta ja tietoturvaa. Vastaavat periaatteet kirjattiin alihankkijoita ja muita sopimuskumppaneita velvoittaviin ohjeisiin. Katsauskauden aikana päivitettiin yhtiön hankintapolitiikka, jossa korostetaan myös hankintojen vastuullisuutta ja eettisten toimintatapojen tärkeyttä.
EU:n Omnibusin myötä yritysten vastuullisuusvelvoitteita kevennettiin. Suomen Lauttaliikenne ei enää kuulu pakollisen vastuullisuusraportoinnin piiriin, ja yhtiö jatkaa vapaaehtoista raportointia vastuullisuudestaan.
Saimaannorppa

▸ Latinankielinen nimi pusa saimensis
▸ Elää vain Saimaan vesistössä
▸ Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs
▸ Erittäin uhanalainen, kanta 530 yksilöä
▸ Poikaspesät lumikinoksissa järven jäällä
▸ Uhkina kalanpyydykset, ilmastonmuutos, ympäristöhäiriöt
▸ Lautta-alus Sternan muutostyöt valmistuivat. Työt sisälsivät matkustamon ja kahvilan rakentamisen sekä hissin ja esteettömän WC-tilan toteuttamisen.
▸ Virtuaalivaijeriprojektin kehitystyötä jatkettiin.
▸ Yhteysalus Kaitaan asennettiin katalysaattori päästöjen vähentämiseksi.
▸ Lautta-alus Auroran ohjauskahvojen vaihtoon liittyvä projekti valmistui.
▸ Yhtiö käynnisti projektin kaikkien reittien aikataulujen siirtämiseksi uuteen sähköiseen aikataulujärjestelmään osana NAP-liikkumispalvelukatalogia.
▸ Yhtiö aloitti pientuulivoimalan tuotantomahdollisuuden kartoittamisen energiaomavaraisuuden turvaamiseksi.
▸ Järvi-Suomen 12 lossireitin sähköistämisprojekti käynnistettiin. Konversiotyöt toteutetaan yhtiön käyttöönsä vuokraamalla Teknolan telakalla Savonlinnassa.
▸ Yhtiö aloitti sähkövinssivetoisen lossin konversiotyöt, alus aloittaa liikennöinnin Pellingin reitillä syksyllä 2026.
▸ Yhtiö jatkoi konsernin tietoturvanhallinnan vahvistamista NIS2-direktiivin ja kyberturvallisuuslain vaatimusten mukaiseksi.
▸ Yhtiö uudisti kollaboraatioympäristöt SharePoint-pilvisiirtymän myötä sekä kehitti identiteetin- ja pääsynhallintaa kokonaisvaltaisesti.
▸ Yhtiö valmistautui palkka-avoimuusdirektiivin vaatimuksiin.
▸ Yhtiö käynnisti laajan brändiuudistuksen loppuvuodesta, jonka myötä uusi visuaalinen ilme otettiin käyttöön viestinnässä sekä vaiheittain osalla aluksista.

Ympäristövaikutukset
Suomen Lauttaliikenne on sitoutunut vähentämään vesistöalueiden kuormittamista eri keinoin esimerkiksi noudattamalla sertifioitua ISO 14001 -ympäristöhallintajärjestelmää. Myös henkilöstön koulutuksessa ja perehdytyksessä painotetaan ympäristöasioiden merkitystä.
Yhtiön kehittämä laatu- ja ympäristöjärjestelmien interaktiivinen verkkokurssi on kaikille uusille työntekijöille tärkeä osa työhön perehdytystä. Konkreettiset ympäristötavoitteet huomioidaan myös yhtiön palkitsemisjärjestelmässä. Koneistoa säästävä ajotapa sekä päästöjen ja melun minimointi ovat osa jokapäiväistä toimintaamme. Yhtiön kaikilla reiteillä käytetään ympäristöystävällisesti tuotettua vihreää sähköä. Reittien aikataulusuunnittelussa pyritään ottamaan aina mahdollisuuksien mukaan ympäristöasiat huomioon.
Yhtiön jätteidenlajittelusuunnitelmalla ja selkeällä ohjeistuksella varmistetaan, että ongelmajätteet käsitellään asianmukaisesti. Jätteiden, öljyn ja likave sien käsittelyyn käytetään luotettavia alihankkijoita, jotka sitoutuvat sopimuksen mukaiseen toimintaan ja läpinäkyvään dokumentointiin. Tehokkaalla huoltoohjelmalla saadaan pidennettyä alusten elinkaarta.
Ympäristötyö toiminnan kehittämisen ytimessä
Yhtiön tärkein ympäristötavoite on vesiliikenteen hiilijalanjäljen pienentäminen Suomen ympäristöta voitteiden mukaisesti. Tavoite on haastava ja vaatii yhtiöltä uusinta ympäristöystävällistä tekniikka, jota hyödynnetään sekä uusissa aluksissa, että vanhempien alusten modernisointiprojekteissa. Katsantokauden aikana yhtiön CO2-päästöt merimailia kohti pienenivät

Ympäristölupauksemme
▸ Vähennämme päästöjä minimoimalla polttoaineenkulutusta ajokoulutuksen ja teknisten ratkaisujen avulla.
▸ Ylläpidämme ja kehitämme alusten turvallisuusjärjestelmää, jotta voimme turvata ympäristön myös mahdollisissa poikkeustilanteissa.
▸ Vähennämme ympäristön kuormitusta suosimalla aluksissa kestäviä materiaaleja.
Ympäristötavoitteemme
▸ Kaluston jatkuva uudistaminen päästöjen vähentämiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi.
▸ CO2-päästöjen pienentäminen, vertailuvuosi on 2016.
▸ Taloudellisen ajamisen ylläpitokoulutuksia jatketaan yhtiön omassa simulaattorissa.
▸ Ei yhtään vakavaa ympäristövahinkoa.

19 % verrattuna vuoteen 2016, joka on mittaushistorian suurin vuotuinen muutos.
Yhtiö jatkoi katsantokauden aikana tärkeää ympäristötyötä. Yhtiö teki päätöksen pientuulivoimaloiden ja akkupakettien hankinnasta kahteen lauttarantaan Varsinais-Suomessa sekä Pellingin lossin kapasiteetin nostamisesta, sähköistämisestä ja lossin muuttamisesta vinssivetoiseksi.
Osana EU:n Interreg Central Baltic 2021–2027-ohjelman rahoittamaa REISFER-hanketta aloitettiin lauttaalus Stellan konversio akkuhybridialukseksi. Konversio valmistui tammikuun 2026 aikana.
Högsarin lossin vaijerivetokokeilu jatkui hyvien kokemusten saattelemana. Yhteysalus Kökar aloitti liikennöinnin 1.4.2025 Kruunuvuorenrannan reitillä Helsingissä käyttäen vähäpäästöistä biopolttoainetta.
Yhtiön modernisoidussa alussimulaattorissa jatkettiin uusien kuljettajien kouluttamista sekä hätä- ja poikkeustilannekoulutuksia.
Yhtiö menestyi Järvi- Suomen lossiliikenteen kilpailutuksessa, jonka yhteydessä 12 lossireittiä modernisoidaan ympäristöystävällisemmiksi. Konversiotyöt
aloitettiin katsantokauden aikana kahden lossin osalta. Neljä ensimmäistä konvertoitua lossia aloittavat liikennöinnin vuoden 2026 aikana.
Aluksilla luovuttiin kertakäyttöastioiden käytöstä ja hankittiin henkilöstöltä tulleen kehitysehdotuksen johdosta keraamiset astiastot vähentämään jätteiden määrää. Lautta- ja yhteysaluspaikoille tullaan asentamaan sähköautojen latauspisteitä kannustamaan henkilöstöä hankkimaan ympäristöystävällisempiä kulkuneuvoja. Yhtiö järjesti lauttarantojen siivouskampanjan toukokuussa, johon henkilöstö osallistui aktiivisesti.
Katsantokauden aikana yhtiön CO2-päästöt merimailia kohti pienenivät 19 % verrattuna vuoteen 2016, joka on mittaushistorian suurin vuotuinen muutos.
Suomen Lauttaliikenne on toiminnassaan sitoutunut noudattamaan turvallisuuden jatkuvan kehittämisen periaatetta.
Toimivien turvallisuusjärjestelmien avulla ylläpidetään alusten toimintavarmuutta ja matkustajien turvallisuutta sekä ehkäistään ympäristövahinkoja. Yhtiö sitoutuu kehittämään merenkulun turvallisuutta. Katsantokauden aikana yhtiön öljyntorjunta- ja yhteysalus Jurmo osallistui kesäkuussa öljyntorjuntaharjoitukseen ja yhteysalus Rosala II elokuussa keskisuureen meripelastusharjoitukseen. Yhtiön lautta-alus Elektra oli mukana viranomaisten joulukuussa järjestämässä varautumisharjoituksessa. Yhtiö on myös mukana hankkeissa, joissa teknologiaa hyödynnetään meriliikenteen turvallisuuden ja ympäristöystävällisyyden parantamiseen. Yhtiön alkoholimittauslaitteet olivat katsantokauden aikana päivittäisessä käytössä kaikilla yhtiön aluksilla.
Yhtiö hallitsee mahdollisten onnettomuuksien riskejä lautta- ja yhteysaluksillaan noudattamalla kansainvälisen ISM-koodin (International Safety Management Code) mukaista turvallisuus- ja ympäristöjohtamisjärjestelmää. Yhtiön jokaiselle vapaasti liikkuvalle alukselle on päivitetty aluskohtainen turvallisuusmanuaali ISM-koodin mukaisesti. Yhtiö on omaehtoisesti kehittänyt turvallisuusjohtamisjärjestelmän (LTJ) myös losseille. Sertifioimaton LTJ-järjestelmä pohjautuu ISM-koodiin.
Sisäinen auditointi suoritetaan vapaasti liikkuvilla aluksilla ISM-koodin mukaisesti vuosittain ja losseilla vapaaehtoisen LTJ-järjestelmän mukaisesti vähintään kolmen vuoden välein. Yhtiön pyrkimyksenä on kuitenkin auditoida kaikki lossipaikat kahden vuoden välein. Yhtiön ja alusten turvallisuusjärjestelmän toteutumista valvotaan myös ulkoisilla viranomaistarkastuksilla.
Kaikki katsantokauden aikana auditoidut alukset todettiin viranomaisauditoinneissa turvallisuusmääräysten mukaisiksi.

Yhtiön poikkeamaraportointijärjestelmän avulla läheltä piti -tilanteisiin reagoidaan nopeasti. Yhtiön turvallisuus- ja laatupäällikkö raportoi vakavista poikkeamista vastuuviranomaisille, yhtiön turvallisuudesta vastaavalle johtajalle ja toimitusjohtajalle, joka puolestaan vie poikkeamaraportit tarvittaessa eteenpäin hallituksen käsiteltäväksi ja tiedoksi. Poikkeamaraportit tutkitaan ja tarvittaessa tehdään tarvittavat toimeenpiteet ja tiedotetaan alusväkeä. Poikkeamaraportteja kirjoitettiin ennätysmäärä ja ne jaettiin alusväelle luettaviksi uudella tavalla.
Tietoturva
Yhtiö on huomioinut Euroopan geopoliittisen tilanteen aiheuttaman kasvavan kyberuhan tehostamalla kyberturvatoimia ja parantamalla kykyä suojautua kyberturvallisuusuhkia vastaan. Uusien teknologioiden avulla yhtiö tunnistaa haavoittuvuudet paremmin ja poikkeamiin reagoidaan nopeammin. Yhtiön tietoturvaa parannetaan ja kehitetään jatkuvasti.
Ammattitaidon kehittäminen räätälöidyllä koulutuksella
Yhtiön vastuulla on lossinkuljettajan todistuksen myöntäminen. Yhtiön kehittämä lossinkuljettajan tutkinto
sisältää opetusmateriaalin, tentin, perehdytysvaiheen, syventävän kertauskoulutuksen sekä simulaattoriharjoituksen yhtiön omassa simulaattorissa. Lossinkuljettajan koulutusta kehitettiin entistä monipuolisemmaksi kokonaisuudeksi.
Polttoainekulutuksen vähentämiseksi panostetaan henkilöstön lisäkoulutuksessa taloudellisen ajamisen (ECO-driving) koulutukseen, jonka suurin osa vakituisesta ajohenkilöstöstä on käynyt. ECO-driving-koulutusten kertaukset järjestetään yhtiön omassa simulaattorissa yhdistettyinä hätä- ja poikkeustilannekoulutukseen. Omaa simulaattoria on hyödynnetty ahkerasti ajoharjoittelussa uusien työntekijöiden osalta oman ajokouluttajan johdolla.
Onnistuminen turvallisuustavoitteissa
Yhtiö onnistui katsantokauden turvallisuustavoitteissa. Yhtään vakavaksi luokiteltavaa onnettomuutta ei tapahtunut. Yhtiö jatkoi hätä- ja poikkeustilanteiden koulutusta. Katsantokauden aikana ei sattunut yhtään vakavaa työtapaturmaa.

Turvallisuuslupauksemme
▸ Turvallisuus on neljästä arvostamme olennaisin ja keskeinen osa jokapäiväistä toimintaamme.
▸ Alustemme sertifioituja (ISM) ja niitä täydentäviä vapaaehtoisia turvallisuusjohtamisjärjestelmiä (LTJ) päivitetään jatkuvan kehittämisen periaatetta noudattaen.
▸ Kehitämme valmiuttamme vastata hätä- ja poikkeustilanteisiin säännöllisillä sisäisillä harjoituksilla ja aina mahdollisuuksien mukaan myös viranomaisharjoituksilla.
Operoinnin turvallisuustavoitteet
▸ Ei yhtään vakavaa onnettomuutta.
▸ Hätä- ja poikkeustilanteiden koulutusta omassa simulaattorissa jatketaan ja kehitetään poikkeustapahtumien pohjalta.
▸ Hankitaan Savonlinnan toimipisteeseen oma koulutussimulaattori.
▸ Ei vakavampia työtapaturmia. Vähemmän työtapaturmia kuin edellisenä vuonna.
Suomen Lauttaliikenne -konserni työllistää yli 350 henkilöä eri puolilla Suomea. Henkilöstö on toimintamme keskiössä, ja tavoitteemme on olla vastuullinen, luotettava ja vetovoimainen työnantaja. Uudessa strategiassamme yhteisöllisyys on keskeinen arvo, ja sitä on vahvistettu määrätietoisesti kulttuurimuutoksen yhteydessä.
Sisäinen viestintä ja henkilöstön osallistaminen
Henkilöstöä kuullaan aktiivisesti päätöksenteon tukena. Tätä varten hyödynnämme säännöllisiä lyhyitä kyselyitä sekä osallistamme henkilöstöä erilaisiin työryhmiin. Avoin vuoropuhelu esihenkilöiden, johdon ja henkilöstön välillä on osa arkipäivän johtamiskäytäntöjä.
Henkilöstön tyytyväisyyttä ja henkilöstöjohtamisen onnistumista seurataan henkilöstötutkimuksilla sekä säännöllisillä kehityskeskusteluilla. Kulttuurimuutoksen myötä henkilöstötyytyväisyyttä on mitattu aiempaa tiheämmin. Henkilöstötutkimuksen vastausprosentti oli vuonna 2025 60 prosenttia (2024, 68 %). Työnantajan kokonaisarvosana nousi jälleen ja oli 4,9 asteikolla 1–6. Kokonaisarvosana on noussut 0,5 yksikköä kahden vuoden aikana. Viiden vuoden vertailussa henkilöstötutkimuksen mukaan olemme kehittyneet erityisesti näillä alueilla:
– johto perustelee päätöksensä hyvin
– yhteistyö johdon ja henkilöstön välillä toimii hyvin
– yrityksessämme panostetaan henkilöstön hyvinvointiin
– tiedottaminen on avointa yrityksessämme
– henkilöstöä kuunnellaan riittävästi toiminnan kehittämisessä
Reittien sijainti eri puolilla Suomea korostaa sujuvan sisäisen viestinnän merkitystä. Pääasiallisena viestin täkanavana toimii kaksikielinen intranet, jossa julkais taan ajankohtaisia koko yhtiötä koskevia asioita. Katsantokauden aikana jatkettiin koko henkilöstölle suunnattuja kuukausittaisia virtuaalisia aamukahvi tilaisuuksia. Tilaisuuksissa käsitellään ajankohtaisia teemoja laaja-alaisesti, ja henkilöstöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä etukäteen tai tilaisuuden aikana. Tilaisuudessa on myös livelähetys, jossa esitellään yhtiön eri reittejä sekä toimintaympäristöjä.

Henkilöstöllä on jatkuva mahdollisuus tehdä kehitysehdotuksia, jotka johto käsittelee ja ottaa huomioon päätöksenteossaan. Johtoryhmän kokousten yhteenvedot jaetaan säännöllisesti koko henkilöstölle.
Yhteistyö vuoropuhelu
Yhtiössä käydään säännöllistä vuoropuhelua neljä kertaa vuodessa henkilöstön valitsemien edustajien kanssa. Henkilöstön valitsemat edustajat voivat tehdä henkilöstön esittämiä aloitteita vuoropuheluun käsiteltäväksi. Yhtiö ja luottamushenkilöt kehittävät ja ylläpitävät yhdessä työyhteisön kehittämissuunnitelmaa. Tieto vuoropuhelussa käsitellyistä asioista jaetaan koko henkilöstölle.
Työturvallisuuden kehittämissuunnitelma vastaa lakisääteistä työsuojelun toimintaohjelmaa, jonka toteutumista seuraa ja jonka ylläpidosta vastaa työsuojeluorganisaatio. Työturvallisuusasiat käsitellään säännöllisesti yhtiön johtoryhmässä, ja keväällä 2024 käynnistyi yhteistoiminta uuden

vuoden pituinen ja toimikunta kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa. Maaliskuun aamukahvitilaisuudessa työsuojelutoimikunnan jäsenet kävivät esittäytymässä henkilöstölle ja kertomassa omista vastuualueistaan. Työsuojelun yhteistoimintaa rytmittämään kehitettiin työsuojelun vuosikello, josta käy ilmi vuoden aikana käsiteltävät asiat.
Katsantokauden aikana yhteen kokoukseen liittyi tutustuminen saaristotien lautta- ja lossipaikkoihin sekä yhteysaluksiin Viken, Innamo ja Finnö. Lisäksi työsuojeluvaltuutetut suorittivat itsenäisesti työpaikkakäyntejä omilla vastuualueillaan. Työpaikkakäyntejä helpottamaan otettiin käyttöön raportointilomake, jota valtuutetut voivat käynnin yhteydessä täyttää. EcoOnline - Chemical Manager -kemikaalihallintaohjelmistoa kehitettiin ottamalla käyttöön toimipaikkakohtainen varastoiden inventointi ja seuranta.
Vakavia työtapaturmia ei katsantokauden aikana sattunut, ja tapaturmataajuus laski hieman. Yleisimpiä työtapaturmia olivat edelleen liukastumiset, joihin on pyritty vaikuttamaan muun muassa työjalkineuudistuksilla. Työpaikkaselvitykset ja työsuojelutarkastukset toteutettiin yhteistyössä työterveyshuollon ja aluehallintoviraston kanssa, ja tarkastukset painottuivat uusille reiteille, Kruunuvuorenrannan reitillä ja Hiittisten reitillä liikennöiville aluksille.
Yhtiö tarjoaa lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi työhyvinvointia tukevia palveluja, kuten työfysioterapeutin ja työpsykologin palvelut. Työterveyshuollon tavoitteena on tukea työntekijöiden terveyttä sekä työja toimintakykyä työuran eri vaiheissa.
Poissaolojen kehitystä seurataan säännöllisesti ja käytössä ovat varhaisen tuen sekä työhön paluun mallit. Pitkän aikavälin tavoitteena on sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähentäminen. Katsantokauden aikana sairauspoissaoloprosentti oli 3,8 prosenttia, mikä alittaa asetetun 4,0 prosentin tavoitteen.
Henkilöstön hyvinvointia tuetaan myös kulttuuri-, hieronta-, hammashoito- ja liikuntaeduilla. Henkilöstöedun arvo on vuositasolla 400 euroa.
Syksyllä 2025 lanseerattiin yhtiön ensimmäinen liikuntakampanja, jossa henkilöstöä kannustettiin liikkumaan matalalla kynnyksellä keräten liikuntapisteitä. Kampanjaan osallistui lähes 130 työntekijää ja kampanjan aikana työntekijät saivat kerättyä yli 33 000 liikuntapistettä (10 minuutin suorituksesta sai 1 liikuntapisteen). Kampanjassa palkittiin eniten liikuntapisteitä keränneet työntekijät sekä aktiivisin tiimi.
Koulutus ja perehdyttäminen
Henkilöstön koulutustausta vaihtelee tehtävien kelpoisuusvaatimusten mukaan. Lautta- ja yhteysalusten henkilöstön osalta vaatimukset ulottuvat kotimaanliikenteen laivurista vahtiperämieheen sekä koneenhoitajasta ylikonemestariin.
Lossihenkilöstölle on kehitetty oma lossinkuljettajan tutkinto, joka sisältää opetusmateriaalin, tentin, perehdytysvaiheen ja syventävän kertauskoulutuksen. Koko henkilöstöä koskevassa työyhteisön kehittämissuunnitelmassa huomioidaan osaamistarpeet, teknologinen kehitys sekä hybridialusten ja sähkötekniikan lisääntymisen mukanaan tuomat koulutusvaatimukset.
Ennen aluksella työskentelyn aloittamista työntekijät perehdytetään tehtäviinsä, ja perehdytys dokumentoidaan. Alusten henkilökunta osallistuu säännöllisesti ensiapukoulutuksiin ja pelastusharjoituksiin. Katsantokauden aikana koulutustunteja kertyi yhteensä 3312 tuntia. Uutena koulutuksena järjestettiin lossinkuljettajille kohdennettua huoltotyöntekemisen koulutuksia.
Muutostilanteissa tavoitteena on varmistaa henkilöstön riittävä tiedonsaanti, osaamisen kehittäminen ja sujuva siirtyminen uusiin toimintamalleihin. Erityistä huomiota kiinnitetään muutosten ennakointiin, perehdytykseen ja esihenkilöiden rooliin henkilöstön tukemisessa esimerkiksi uusien teknologioiden, hybridialusten ja digitalisaation käyttöönotossa.
Yhtiössä esihenkilötyön kehittäminen on keskeinen osa vastuullista henkilöstöjohtamista. Tavoitteenamme on varmistaa, että jokaisella esihenkilöllä on tarvittavat valmiudet johtaa tiimejään oikeudenmukaisesti, johdonmukaisesti ja yhtiön arvojen mukaisesti. Katsantokauden aikana esihenkilöille on järjestetty muun muassa valmentavan johtamisen koulutusta sekä yhtiön toimintatapoja ja ohjeistuksia on käyty läpi esihenkilöinfoissa.
Hyvä esihenkilötyö nähdään yhtiössä keskeisenä tekijänä henkilöstön sitoutumisessa, hyvinvoinnissa ja toiminnan tuloksellisuudessa
Rekrytointi
Rekrytoinnin tavoitteena on varmistaa konserniin osaava, turvallisuussitoutunut, palveluhenkinen ja motivoitunut henkilöstö, jolla on hyvä paikallistuntemus. Tavoitteena on myös tasapainoinen ikärakenne ja sukupuolijakauma sekä myönteisen työnantajakuvan vahvistaminen.
Katsantokauden aikana yhtiö käynnisti työnantajamielikuvakampanjan, jonka keskiössä ovat yhtiön omat työntekijät. Sosiaalisen median kanavissa on julkaistu työntekijöiden henkilötarinoita, joissa he kertovat työstään, sen merkityksestä sekä työn parhaista puolista. Näiden tarinoiden tavoitteena on lisätä avoimuutta, tuoda esiin yhtiön arkea ja vahvistaa kuvaa yhtiöstä vastuullisena ja houkuttelevana työnantajana.
Työehtosopimukset
Katsantokauden aikana koulutustunteja kertyi yhteensä 3312 tuntia. Uutena koulutuksena järjestettiin lossinkuljettajille kohdennettua huoltotyöntekemisen koulutuksia.
Konsernin kaikki työntekijät, ylintä johtoa lukuun ottamatta, kuuluvat työehtosopimusten piiriin. Yhteistyö ammattiliittojen kanssa perustuu jatkuvaan vuo ropuheluun ja neuvotteluun. Ydintoiminnan kehittäminen edellyttää tiivistä yhteis työtä eri liittojen kanssa.

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
Suomen Lauttaliikenne on sitoutunut edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäisemään syrjintää kaikessa toiminnassaan. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on osa työyhteisön kehittämissuunnitelmaa.Koska lauttaliikenne on perinteisesti miesvaltainen ala, rekrytoinnissa pyritään lisäämään naisten osuutta merihenkilöstössä. Tarvittaessa voidaan soveltaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaista positiivista erityiskohtelua.
Yhtiö huolehtii myös kansalliskielellisten oikeuksien toteutumisesta. Kielilain vaatimukset täyttyvät niin sisäisessä kuin ulkoisessa viestinnässä, ja molempien kansalliskielten käyttö on osa yhtiön kielistrategiaa.
henkilöstötyytyväisyyden kehitys
vastausprosentti 60 % 68 % 66 %
Kokonaisarvosana työnantajalle, skaala 1–6 4,9 4,7 4,4
Lähde: Bondata Group Oy
Palkka-avoimuusdirektiiviin valmistautuminen aloitettiin ja Suomen Lauttaliikenne seuraa palkkatasa-arvon toteutumista säännöllisesti. Palkkakartoituksen avulla selvitetään, ettei Suomen Lauttaliikenteen palveluksessa olevien samaa tai samanarvoista työtä tekevien ihmisten välillä ole perusteettomia palkkaeroja.
Katsantokauden aikana yhtiö käynnisti työnantajamielikuvakampanjan, jonka keskiössä ovat yhtiön omat työntekijät.
Työtapaturmataajuus
14 16 16 13 17
Työtapaturmataajuus = (työtapaturmien määrä x 1 000 000) / tehdyt työtunnit. Tilastossa ovat mukana työssä sattuneet tapaturmat. Lähde: If vahinkovakuutusyhtiö 02/2026.

henkilöstötavoitteemme
▸ Palaute- ja kehityskeskusteluprosessit ovat toimivia ja dokumentoituja.
▸ Henkilöstön osaamista kehitetään tavoitteellisesti ja tarvittaessa räätälöidyillä koulutuksilla.
▸ Sairauspoissaoloprosentti on enintään 4,0 prosenttia.
Sukupuoli
Naiset 37 (9,51 %) 35 (9,59 %)
Miehet 352 (90,49 %) 330 (90,41 %) Yhteensä
Ikäryhmä vuotta
kesto keskimäärin, vuotta
Sairauspoissaoloprosentti/teoreettinen
laatu

johdon sukupuolijakauma
Suomen Lauttaliikenne -konsernin työehtosopimukset
Suomen Lauttaliikenne Oy Työehtosopimukset
Lossit ja maaorganisaatio
Lautta-alukset
Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n sekä Julkisten ja Hyvinvointialojen Liitto JHL ry:n ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n välinen lauttaliikennettä (lossit) koskeva työehtosopimus
Suomen Lauttaliikenne Oy:n ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n, Suomen Konepäällystöliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen lauttaväkeä koskeva työehtosopimus
Suomen Saaristovarustamo Oy Työehtosopimukset

Suomen Lauttaliikenne haluaa vastuullisena toimijana esimerkillään edistää sitä, että lautta-, lossi- ja yhteysalusliikenteessä suosittaisiin palvelutuotantoa, joka parhaalla mahdollisella tavalla vastaa sidosryhmien ja ympäristön tarpeisiin.
Omistajan lisäksi Suomen Lauttaliikenne-konsernin keskeisiä sidosryhmiä ovat palvelun tilaajat, palveluja käyttävät loppuasiakkaat, tavaran- ja palveluntoimittajat sekä kunnat, joukkoliikennettä harjoittavat yhtiöt, logistiikka-alan yritykset sekä pelastus- ja muut viranomaiset. Paikallisten sidosryhmien aikataulutoiveita kuunnellaan mahdollisuuksien mukaan.
Palvelun tilaaja Lounais-Suomen elinvoimakeskus on yhtiön suurin asiakas, jonka kanssa käydään vuoropuhelua säännöllisesti.
Yhtiö jatkoi katsantokauden aikana aktiivista vuorovaikutusta sidosryhmien kanssa. Pääsiäisenä jaettiin jo toistamiseen osalla reiteistä pääsiäismakeisia
matkustajille, toukokuussa yhtiön maaorganisaatio siivosi Varsinais-Suomessa sijaitsevien reittien lauttarantoja. Yhtiö järjesti perinteeksi muodostuneen vastuullisuuskampanjansa valtakunnallisena heijastinpäivänä 1.10.2025 kaikilla reiteillään. Turun toimistossa järjestettiin marraskuussa Lapset mukaan töihin -päivä, jolloin henkilöstön lapsilla oli mahdollisuus tutustua toimistotyöhön.
Katsantokauden aikana yhtiön kehittämään varausjärjestelmään lisättiin maksutoiminto, joka helpottaa matkustajien matkan maksamista yhtiön ainoalla maksullisella reitillä Saariston Rengastiehen kuuluvalla Houtskari-Iniö reitillä.
Sertifioitua ja dokumentoitua laatua
Yhtiön ISO 9001 -laatujärjestelmä ja ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä auditoidaan vuosittain sekä maaorganisaatiossa että aluksilla. Sertifioitu laatujärjestelmä osoittaa, että yhtiö pyrkii ylläpitämään ja kehittämään palvelujen laatutasoa järjestelmällisesti. Ympäristöjärjestelmän avulla voidaan dokumentoidusti varmistaa,

että ympäristö otetaan huomioon kaikessa yhtiön toiminnassa.
Laatujärjestelmän auditoinnissa nousseet kehityskohteet huomioidaan dokumentoidusti.
Laatu- ja ympäristöjärjestelmät auditoitiin katsantokauden aikana, ja auditoinnin painopistealueena oli turvallisuuskulttuurin tehokas hallinta. Yhtiön katsantokaudelle asettamat laatutavoitteet saavutettiin suurelta osin. Yhtiön laatu- ja ympäristöjärjestelmässä operoinnin toimintavarmuuden tavoitteeksi on asetettu palvelusopimuksen mukainen toiminta, ja sen mittariksi on asetettu käytettävyysprosentti. Käytettävyysprosentti lasketaan seuraavalla kaavalla: Käytettävyysprosentti = ((teoreettinen liikennöintiaika (h) – liikennekatkokset (h)) / teoreettinen liikennöintiaika (h). Liikennekatkoksella tarkoitetaan tilannetta, jolloin reitin liikennetilanteessa on teknisestä viasta tai sääolosuhteista johtuva tai ennakolta suunniteltu katkos. Katsantokauden käytettävyysprosentti oli 99,89.
Yhtiön asiakastutkimukseen, joka on vuosittain käynnissä heinäkuun ajan yhtiön jokaisella reitillä, vastasi 6552 matkustajaa. Matkustajat antoivat yhtiön toiminnalle ennätyskorkean kokonaisarvosanan 9,06 asteikolla 1–10. Yhtiön hallitus on asettanut jokaiselle reitille arvosanatavoitteeksi vähintään 8,0. Vastaajat kertoivat avoimessa palautteessa arvostavansa henkilökuntaa, turvallisuutta ja asiakaspalvelua.

Palautteiden avulla yhtiö kehittää entisestään toimintaansa.
Matkustajilla on mahdollisuus antaa palautetta yhtiön kaikista reiteistä asiakaspalautejärjestelmän kautta, joka löytyy kolmella kielellä sekä yhtiön verkkosivuilta että yhtiön mobiilisovelluksesta. Palautejärjestelmän toimivuutta seurataan sisäisesti, ja tavoitteena on käsitellä saapunut palaute kolmen arkipäivän sisällä.
Katsantokauden aikana palautteiden keskimääräinen käsittelyaika oli noin 24 tuntia. Kaikki palautteet vastauksineen käsiteltiin katsantokauden aikana Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa käydyissä sopimuskokouksissa.
kehitys 2021–2025
Lähde: Bondata Group Oy
Asiakkaiden antamien kokonaisarvosanojen kehitys.
Skaala 1–10.
Laatulupauksemme
▸ Erotumme kokonaisvaltaisesti laadukkaimpana palvelun tuottajana.
▸ Täytämme palvelusopimuksiemme vaatimukset joka päivä.
▸ Pyrimme aina ympäristöä säästävään ja asiakkaita parhaiten palvelevaan palvelutuotantoon.
▸ Asiakastutkimuksesta saatavan arvosanan tulee olla jokaisella reitillämme vähintään 8,0.
▸ Asiakaspalautteet käsitellään 3 arkipäivän kuluessa.

Aktiivista vuorovaikutusta sidosryhmien kanssa
Pääsiäisenä jaettiin jo toistamiseen osalla reiteistä pääsiäismakeisia matkustajille, toukokuussa ma aorganisaatio siivosi Varsinais-Suomessa sijaitsevien reittien lauttarantoja. Yhtiö järjesti perinteeksi muodostuneen vastuullisuuskampanjansa valtakunnallisena heijastinpäivänä 1.10.2025 kaikilla reiteillään.

Turun toimistossa järjestettiin marraskuussa Lapset mukaan töihin -päivä, jolloin henkilöstön lapsilla oli mahdollisuus tutustua toimistotyöhön.

Sidosryhmät
palvelun tilaaja
Loppukäyttäjät
Lähipalvelulautakunnat
Alusten vuokraajat henkilöstö
Omistaja
hR-sidosryhmät / työmarkkinajärjestöt
Tavaran- ja palveluntoimittajat
Media viranomaiset
Muut alan toimijat
Kaikille sidosryhmille
Yhteydenpitofoorumit / rajapinnat / viestintäkanavat
Sopimuskokoukset elinvoimakeskuksen kanssa, puhelut, sähköposti, selkeästi määritetyt yhteyshenkilöt, automatisoitu liikennetiedotelista
Asiakaspalvelu aluksilla, verkkosivut, mobiilisovellus, asiakastyytyväisyyskyselyt, päivittäisen palautteen käsittely, julkiseen keskusteluun osallistuminen, suora kontakti, yhteysalusten varausjärjestelmä, uutiskirjeiden lähetys
Tarpeenmukaiset tapaamiset, päivittäiset palautekanavat, selkeästi määritellyt yhteyshenkilöt
Tapaamiset, tarpeenmukainen viestintä, selkeästi määritetyt yhteyshenkilöt
Esihenkilötyö kentällä, etukäteen suunnitellut henkilöstökokoukset intranet, kehityskeskustelut, virtuaaliset aamukahvitilaisuudet, henkilöstötutkimukset, whistleblowing-kanava, muut kyselyt
Yhtiökokoukset, säännölliset tapaamiset ja raportointi, selkeästi määritetyt yhteyshenkilöt
Säännölliset tapaamiset, yhteistoiminta, TES-neuvottelut, seuranta ja päivittäinen viestintä
Säännölliset tapaamiset ja yhteydenpito, määritetyt yhteyshenkilöt
Verkkosivut, lehdistö- ja liikennetiedotteet, haastattelupyynnöissä avustaminen, sähköposti, suora kontakti
Alan sääntöjen yhteinen kehittäminen, työpajat, seminaarit
Säännölliset seminaarit, alan messut, yhteydenpito pohjoismaisten toimijoiden kanssa
Yhtiön vuosikertomus- ja yritysvastuuraportti

Sidosryhmien odotukset
Palvelusopimusten noudattaminen, laadukas ja kilpailukykyinen toiminta, avoin ja ajantasainen viestintä
Turvallinen, asiakaslähtöinen palvelukokemus, selkeät ja ajantasaiset viestintäkanavat
Jokapäiväinen peruspalvelu, aikataulujen toimivuus
Luotettava ja joustava yhteistyökumppani
Luotettava työnantaja, hyvä tiedonkulku, alansa edelläkävijä
Strategisen intressin toteuttaminen, vastuullinen, läpinäkyvä ja kustannustehokas toiminta
Yhteistyömallin kehittäminen, yhteisiä sopimuksia noudattava ja alaa kehittävä työnantaja
Luotettava ja vastuullinen yhteistyökumppani
Selkeästi määritetty yhteyshenkilö, materiaalin jakaminen, raportit ja oikeellinen tieto
Turvallisuudesta tinkimätön toimija, määritetyt yhteyshenkilöt
Kokemusten jakaminen, alan tulevaisuuden visioiminen
Vuosittainen raportointi yhtiön toiminnasta
Hyvä hallintotapa
Suomen Lauttaliikenne edistää toiminnassaan tehokasta resurssien käyttöä ja tuottaa kestävää taloudellista arvoa omistajalleen ja sidosryhmilleen. Yhtiö kehittää palvelutasoaan ja laatua pitkäjänteisesti.
Taloudellisen vastuun johtaminen ja hyvä hallinnointitapa
Suomen Lauttaliikenteen keskeiset taloudelliset, määrälliset ja laadulliset tavoitteet määrittää yhtiön hallitus. Hallitus valvoo yhteiskuntavastuun johtamista ja riskienhallintaa seuraamalla yhtiön toimintaa ja johdon raportointia. Oikeellisuus varmistetaan sekä ulkoisella tilintarkastuksella että ulkopuolisen toimijan suorittamalla sisäisellä tarkastuksella. Asetettujen tavoitteiden kehitystä seurataan säännöllisesti myös yhtiön johtoryhmässä.
Taloudellinen tulos saavutetaan vastuullisin ja eettisin keinoin. Hyvä hallinnointitapa, avoin viestintä ja vuoropuhelu sidosryhmien kanssa tukevat yhteiskunnallisesti ja ympäristön kannalta kestävää toimintaa. Konsernin yhtiöiden päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia ja yhtiöissä yhtiöjärjestystä. Suomen Lauttaliikenne noudattaa myös valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston antamia ohjeistuksia.
vastuullisuus osana palkitsemisjärjestelmää
Toimitusjohtajan ja johtoryhmän kannustinjärjestelmästä sekä eläkejärjestelyistä päättää yhtiön hallitus.
Yhtiö noudattaa Valtioneuvoston omistajapoliittista periaatepäätöstä 23.5.2024.
Yhtiön johtoryhmän palkkiot perustuvat kiinteään vuosipalkkaan sekä vuosikohtaiseen tulospalkkioon ja kolmen vuoden pitkän tähtäimen tulospalkkioon.
Tulospalkkioista päättää yhtiön hallitus. Johdon tavoitteissa otetaan tulosvastuun lisäksi huomioon yritysvastuu ja muut hallituksen määrittelemät tavoitteet. Yhtiön johtoryhmän jäsenillä ei ole muusta henkilökunnasta poikkeavia eläkejärjestelyjä lakisääteisen eläkevakuutuksen lisäksi.
Palkitsemisjärjestelmä koskee koko henkilöstöä, jonka työsuhde on tilikauden aikana kestänyt yli kuusi kuukautta ja on voimassa palkkion maksuhetkellä.
Henkilöstön tulospalkkioista päättää hallitus. Lisäksi esihenkilöt voivat esittää toimitusjohtajalle kertaluon teista palkitsemista työntekijälle, joka on toiminut erityisen esimerkillisesti.
Yleishyödyllisen toiminnan tukeminen
Yleishyödyllistä tukea annetaan vähäisessä määrin. Tukea voidaan myöntää, mikäli tuettavan tahon tai tapahtuman katsotaan edustavan tai kehittävän yleisesti yhtiön toimialaa, merenkulun turvallisuutta tai vesistöalueiden ympäristön suojelua. Myös paikallisia oppilaitoksia voidaan tukea, jos niissä annettava koulutus liittyy meren kulkuun tai muutoin yhtiön toimialaan. Sponsoritukea ei anneta tahoille, joiden toiminnassa yhtiön ylin johto tai hallituksen jäsenet ovat aktiivisesti mukana.

vastuulliset hankinnat
Suomen Lauttaliikenne -konserni arvostaa hyviä suhteita sekä toimivaa yhteistyötä tavaran- ja palveluntoimittajien kanssa. Toimittajien valinnassa pääpaino on tuotteiden ja palveluiden hinta-laatusuhteella, toimitusvarmuudella, toimittajan vastuullisuudella ja palvelualttiudella. Toimittajien on myös täytettävä tilaajavastuulain asettamat vaatimukset ja oltava riittävän vakavaraisia toimitusriskien minimoimiseksi.
verot maksetaan Suomeen
Suomen Lauttaliikenne -konsernin verojalanjälki kuvaa Suomen valtiolle vuonna 2025 tilitettyjä veroja. Välittömien ja välillisten verojen lisäksi verojalanjälkeen kuuluvat henkilöstöön liittyvät veronluonteiset maksut sekä työntekijöiden palkasta pidätetyt ennakonpidätykset.
Konserni ottaa liiketoimintaratkaisuissaan verovaikutukset huomioon, muttei harjoita aggressiivista verosuunnittelua eikä hyödynnä kansainvälisten ulottuvuuksien mahdollisuuksia verosuunnittelussa. Verojen minimointitavoitteen sijaan veroratkaisut tehdään
Konserniin kuuluvat yhtiöt maksavat verot omista tuloksistaan. Konsernin yhtiöiden välisissä veloituksissa noudatetaan aiheuttamisperiaatetta. Tuloveroja tasataan poistoeron muutoksella.
Konserni noudattaa verojen maksamisessa, keräämisessä, tilittämisessä ja raportoinnissa Suomen lainsäädäntöä. Konsernilla ei ole toimipisteitä ulkomailla. Liiketoiminnan tuloksesta maksetaan verot 100-prosenttisesti Suomeen. Myös verojalanjälki osoittaa, että lähes 100 prosenttia veroista maksetaan Suomeen.
Suomen Lauttaliikenne -konsernilla on paikallista merkitystä vakaana työnantajana, joka tarjoaa sekä pitkäaikaisia työsuhteita että lyhyempiä kausiluontoisia työsuhteita. Työllistämisen paikallinen vaikutus osoittaa, että yhtiö on usealla paikkakunnalla merkittävä työllistäjä ja tarjoaa työuria myös kaupunkikeskittymien ulkopuolella.

Työllisyyden verovaikutus
Kunta veronalainen ansio Ennakonpidätys
Oheisessa kartassa esitetään Suomen Lauttaliikenne -konsernin maksamista palkoista pidätettyjen ja tilitettyjen verojen suhteellinen jakautuminen henkilön asuinpaikan mukaan alueittain.
Kaikki yhteensä
Tilikauden verot (t EUR)
Tilikaudelta maksettavat välittömät verot
Tilikaudelta maksettavat välilliset verot
verojalanjälki suhteutettuna liikevaihtoon (t EUR)
Tilikaudelta tilitettävät verot
Tilikaudelta maksettavat välittömät verot
Kiinteistöverot 0 %
Tuloverot 19,6 %
Muut verot 1,8 %
Työnantajamaksut 78,6 %
Tilikaudelta maksettavat välittömät verot (t EUR)
Suomi
Suomi %
Konsernin liikevaihto 74 698
Tilikaudelta maksettavat välittömät verot
Tilikaudelta maksettavat välilliset verot
Tilikaudelta tilitettävät
Liikevaihdosta syntynyt veroja 39,6 %
Tilikaudelta maksettavat välilliset verot (t EUR)
Suomi Ruotsi
valmisteverot
*) Kyseessä on vero palvelusta, jolle ei ole kotimaista tarjoajaa.
Tilikaudelta tilitettävät verot (t EUR)
Verojalanjälkiraportointi sisältää tiedot Suomen Lauttaliikenne Oy:stä ja Suomen Saaristovarustamo Oy:stä.
Verot on esitetty suoriteperusteisesti. Numeeriset tiedot kattavat koko konsernin toiminnot lukuunottamatta osakkuusyhtiön tietoja, ja ne sisältävät kaikki olennaiset verolajit. Tilikaudelta maksettavat välittömät verot perustuvat kirjanpitoon. Tilikaudelta maksettavien välillisten verojen määrä on tuotettu laskennallisesti kulujen tai kulutuksen perusteella. Poikkeuksena vakuutusmaksuvero, joka perustuu vakuutuksenmyyjän antamaan tietoon.
Raportoitaviin lukuihin ei sisälly: jäteverot (määrä ei selvitettävissä, ei olennainen), omien toimitilojen sähkö- ja energiaverot (eivät olennaisia).
Yhtiön alusliikenteeseen liittyvät polttoaineostot ovat valmisteverottomia ja huoltovarmuusmaksuttomia (perustuen lakiin nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta, 9:4§). Tämän vaikutus konsernin verojalanjälkeen on merkittävä.
Tilikaudelta tilitettävät verot sisältävät palkoista perittävien ennakonpidätysten lisäksi palkasta perittävät eläke-ja sosiaaliturvamaksut. Raportin tiedot ovat tilintarkastamattomia.


▸ Suomen Lauttaliikenne Oy allekirjoitti 6.10.2025
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa sopimuksen koskien ”Maantielauttaliikennepalvelu Järvi-Suomi 2026–2047” -kilpailutusta.
▸ Ahvenanmaan maakuntahallitus (ÅLR) ja Suomen Saaristovarustamo Oy allekirjoittivat 30.10.2025 aiesopimuksen telakkayhtiö AxYardsin perustamisesta.
▸ KPMG suoritti investointiprojektien hallintaan liittyvän tarkastuksen, jonka tavoitteena oli arvioida investointien hallintaa ja johtamista keskeisten vaiheiden osalta sekä niihin liittyviä prosesseja ja kontrolleja.
▸ Ålands Skärgårdsrederi Ab, Axferries, voitti kilpailutuksen liittyen Ahvenanmaan saaristoliikenteen pääreitteihin kaudella 2025-2026 + optio 2027. Sopimus allekirjoitettiin 8.1.2025.

Axferries voitti kilpailutuksen liittyen Ahvenanmaan saaristoliikenteen pääreitteihin kaudella 2025-2026 + optio 2027. Laivakauppa toteutettiin Ahvenanmaan maakuntahallituksen kanssa huhtikuussa.
Yhteysalus ms Kökar aloitti huhtikuussa liikennöinnin Kruunuvuorenrannan reitillä Helsingissä.
▸ Yhteysalus ms Kökar aloitti 1.4.2025 liikennöinnin Kruunuvuorenrannan reitillä Helsingissä.
▸ Akkusähkölossin L-197 konversiotyöt valmistuivat ja lossi aloitti liikennöinnin Nauvo–Korppoo-reitillä perjantaina 4.4.2025.
▸ Vuoden 2025 yhtiökokouksessa 10.4.2025 vahvis tettiin yhtiön tulos ja myönnettiin vastuuvapaus hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikau delta 1.1.–31.12.2024. Yhtiön hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Håkan Modig sekä jäseniksi Matias Knip, Noora Neilimo-Kontio, Kari Patrakka ja Kaarina Soikkanen.

▸ Lautta-alus Sterna siirtyi 11.4.2025 Kustavi–Iniöreitille Parainen–Nauvo-reitiltä, jossa alus toimi vara-aluksena.
▸ Saaristotien varrelle Parainen–Nauvo, Nauvo–Korppoo ja Korppoo–Houtskari-reiteille asennettiin 16.4.2025 sähköiset infonäytöt.
▸ Axferries toteutti 30.4.2025 laivakaupan Ahvenanmaan maakuntahallituksen kanssa. Kaupan myötä lautat M/S Knipan, M/S Skarven, M/S Viggen ja M/S Ådan siirtyivät Axferriesien omistukseen. M/S Alfågeln siirtyi Axferriesin omistukseen myöhemmässä vaiheessa.

▸ Investointien rahoitusta varten Ålands Skärgårdsrederin Ab:n omistajat (Suomen Lauttaliikenne Oy:n 100 %:sti omistama Suomen Saaristovarustamo Oy ja Ahvenanmaan maakuntahallitus) sijoittivat yhtiön SVOP-rahastoon. Lisäksi yhtiö nosti vieraan pääoman ehtoista lainaa.
▸ Saariston Rengastie avattiin 9.5.2025, joilloin reitillä otettiin käyttöön Finferriesin sähköinen varausjärjestelmä täydennettynä maksutoiminnolla.
▸ Yhtiön maaorganisaatio jalkautui osalle yhtiön Varsinais-Suomessa sijaitsevista reiteistä siivoamaan lauttarantoja ympäristövastuullisuuskampanjan puitteissa, joka järjestettiin 8.5.–9.5.2025.
▸ Yhtiö osallistui yhteisständillä Axferriesin kanssa 22.5.2025 järjestettyyn Maritime Day 2025 -merenkulkualan messuille Maarianhaminassa.
▸ Yhtiön ISO 9001 ja ISO 14001 -laatu- ja ympäristöjärjestelmät auditoitiin. Auditoinnissa löydettiin kaksi lievää poikkeamaa. Yhtiö sai positiivista palautetta liittyen jatkuvaan parantamiseen.

Yhtiön maaorganisaatio siivosi lauttarantoja ympäristövastuullisuuskampanjan puitteissa toukokuussa.
▸ Vuoden reitiksi 2025 valittiin Kuparonvirran lossiretti Järvi-Suomessa.
▸ Yhtiön eettiset toimintaperiaatteet julkaistiin yhtiön intranetissä ja toimittajaohjeet (Supplier Code of Conduct) yhtiön kotisivuilla. Ohjeet perustuvat YK:n, ILO:n ja OECD:n yritystoimintaa ohjaaviin periaatteisiin.
▸ Yhtiön jokavuotinen asiakastutkimus toteutettiin yhdessä Bondata Group Oy:n (entiseltä nimeltään Innolink Research Oy) kanssa yhtiön kaikilla reiteillä. Yhtiö sai mittaushistoriansa korkeimman arvosanan, 9,06.
▸ Yhtiön henkilöstötutkimus toteutettiin yhteistyössä Bondata Group Oy:n kanssa elo-syyskuussa.
▸ Yhtiö allekirjoitti 21.10.2025 Turun Seudun Osuuspankin kanssa rahoitusratkaisun. Uusi 79 miljoonan euron rahoitusjärjestely sisältää vihreän lainan investointeihin sekä tililimiitin, pankkitakauslimiitin ja määrä aikaislainan konsernin yleisiin rahoitustarpeisiin.
Vuoden reitiksi 2025 valittiin Kuparonvirran lossiretti Järvi-Suomessa.

▸ Yhtiön vastuullisuuskampanja järjestettiin jo kolmatta vuotta valtakunnallisena heijastinpäivänä keskiviikkona 1.10.2025.
▸ Lapset mukaan töihin päivä järjestettiin Turun toimistolla perjantaina 21.11.2025.
▸ Yhtiön visuaalisen ilmeen uudistus käynnistettiin lokakuussa.Lautta-alukset Altera ja Elektra sekä lossit L-317, L-197 ja L-198 maalattiin yhtiön uusiin väreihin, ja alukset palasivat liikenteeseen loppuvuodesta. Tytäryhtiö Axferries toteutti oman visuaalisen ilmeen muutoksen maaliskuusta alkaen.

▸ Ensimmäisten lossien sähköistämisprojektit käynnistettiin Teknolan telakalla Savonlinnassa.
Olennaiset tapahtumat tilikauden 2025 jälkeen
Yhtiö menestyi kilpailutuksessa Yhteysalusliikennepalvelu Parainen 2026-2028. Uuden sopimuksen myötä yhtiö jatkaa liikennettä yhteysalus Vikenillä Paraisten reittialueella.
Uudistettu lautta-alus Stella palasi liikenteeseen Korppoo–Houtskari-reitille helmikuussa 2026.

Yhtiön vastuullisuuskampanja järjestettiin jo kolmatta vuotta valtakunnallisena heijastinpäivänä lokakuussa.

Ensimmäisten lossien sähköistämisprojektit käynnistettiin Teknolan telakalla Savonlinnassa.

Lautta-alukset Altera ja Elektra sekä lossit L-317, L-197 ja L-198 maalattiin yhtiön uusiin väreihin loppuvuodesta.
Toiminnan kehittyminen ja tuloksellisuus
Konserni saavutti tavoitteensa tilikaudella. Konsernin liikevaihto oli 91,90 miljoonaa euroa (74,39 miljoonaa euroa), ja yhtiön liikevaihto oli 56,04 miljoonaa euroa (54,28 miljoonaa euroa). Konsernin liikevoitto oli 14,71 miljoonaa euroa (24,07 miljoonaa euroa), ja yhtiön liikevoitto oli 11,24 miljoonaa euroa (15,53 miljoonaa euroa). Konsernin liikevoittoprosentti oli 16,0 % (32,4 %), ja yhtiön liikevoittoprosentti oli 20,3 % (28,6 %). Konsernin tilikauden voitto oli 11,29 miljoonaa euroa (16,01 miljoonaa euroa), ja yhtiön tilikauden voitto oli 7,59 miljoonaa euroa (8,86 miljoonaa euroa). Konsernin investoinnit olivat 29,58 miljoonaa euroa (15,93 miljoonaa euroa), ja yhtiön investoinnit olivat 26,11 miljoonaa euroa (8,27 miljoonaa euroa).
Toiminnan kehittymiseen ja tuloksellisuuteen liittyviä tilikauden olennaisia tapahtumia on selostettu vuosikertomuksen sivuilla 32–35
Konsernin ja yhtiön edellisen tilikauden liikevoittoon ja tulokseen vaikutti positiivisesti liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjattu riita-asiasta saatu vahingonkorvaus.
Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä
Konsernin johto ennustaa liikevaihdon pysyvän vuonna 2026 samalla tasolla. Tämän jälkeen liikevaihdon odotetaan hieman laskevan, kun Hailuodon silta valmistuu ja yhtiön palvelusopimus Hailuodon liikenteestä päättyy.
Selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta
Yhtiö huolehtii ympäristövastuullisuudesta ja tulee vähentämään entisestään päästöjä energiaa kulut tavissa aluksissaan, mihin päästään yhtiön eri kehityshankkeilla.
Arvio toiminnan merkittävistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä

Yhtiön toimialalla odotetaan useita kilpailutuksia lähivuosina. Mikäli yhtiö menestyy tulevissa kilpailutuksissa, ne vaativat laajoja kalustoinvestointeja ja rahoitusta. Rahoitusjärjestelyjen onnistumisella ja korkotasolla on merkittävä vaikutus yhtiön taloudelliseen tilanteeseen.
Euroopan geopoliittinen tilanne saattaa vaikuttaa yhtiön huolto- ja ylläpitotoimintaan.
Yhtiö huolehtii ympäristövastuullisuudesta ja tulee vähentämään entisestään päästöjä energiaa kuluttavissa aluksissaan, mihin päästään yhtiön eri kehityshankkeilla.

Arvio taloudellisesta asemasta ja tuloksesta
Viime vuosien laajoista investoinneista huolimatta konsernin taloudellinen asema pysyy hyvänä.
Euroopan geopoliittisella tilanteella saattaa olla vaikutuksia yhtiön kannattavuuteen.
henkilöstö
Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä oli vuonna 2025 konsernissa 451 (398) ja yhtiössä 287 (283). Konsernin henkilöstöpolitiikkaa ja lukuja käsitellään konsernin yritysvastuuraportissa.
henkilöstön palkitseminen
Konsernin palkat ja palkkiot olivat vuonna 2025 kokonaisuudessaan 27,12 miljoonaa euroa (24,06 miljoonaa euroa), yhtiön 16,39 miljoonaa euroa (16,14 miljoonaa euroa). Hallituksen jäsenten saamat palkkiot,
toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkat ja tulospalkkiot on eritelty liitetiedoissa. Vuonna 2025 maksettu toimitusjohtajan tulospalkkio oli 36 prosenttia vuosiansiosta (24 prosenttia). Vuonna 2025 maksettu johtoryhmän tulospalkkio oli 31 prosenttia vuosiansiosta (25 prosenttia).
Ympäristö
Tilikautena 2025 konsernissa ei tapahtunut ympäristöhaittoja aiheuttaneita vahinkoja. Aluksiin ostettiin tilikauden 2025 aikana noin 8,1 miljoonaa litraa vähärikkistä polttoöljyä (8,3 miljoonaa litraa). Konsernin ympäristötavoitteisiin kuuluu polttoaineenkulutuksen vähentäminen seurannan ja asennekoulutuksen avulla. Sähkölauttoihin ja niiden rantojen infraan kului tilikauden 2025 aikana vihreää sähköä yhteensä 5,5 GWh (4,8 GWh). Konserni raportoi ympäristötavoitteestaan, toimenpiteistään ja ympäristöpolitiikastaan konsernin yritysvastuuraportissa.
Riita-asiat
Yhtiön entinen työntekijä on haastanut yhtiön oikeuteen liittyen työsopimuksen päättymiseen.
hallituksen esitys voittoa koskeviksi toimenpiteiksi
Tilinpäätöksessä emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 30 283 209,23 euroa, josta tilikauden tulos on 7 588 980,94 euroa, kertyneet voittovarat 20 314 751,12 euroa ja sijoitetun vapaan pääoman rahastossa 2 379 477,17 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että tilikauden tuloksesta jaetaan osinkoa 250 000,00 euroa osaketta kohden eli 5 000 000,00 euroa ja loput tilikauden tuloksesta siirretään kertyneisiin voittovaroihin.
Yhtiön osakkeet
Yhtiön osakepääoma on 1 000 000,00 euroa, joka jakaantuu 20 osakkeeseen. Kaikki osakkeet omistaa Suomen valtio. Yhtiön ohjauksesta vastaa valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto.
Yhtiö on antanut 100 %:sti omistamalleen tytäryhtiö Suomen Saaristovarustamo Oy:lle markkinaehtoista lainaa investointeja varten yhteensä 3,5 miljoonaa euroa.
Yhtiökokouksessa 10.4.2025 yhtiön tilintarkastajaksi valittiin Oy Tuokko Ltd, päävastuullisena tarkastajana KH T Janne Elo.

Tunnuslukujen laskentakaavat:
Liikevoitto, %
Liikevoitto
Liikevaihto

x 100 x 100 x 100
Konsernin ja yhtiön tilikauden liikevoittoon ja tulokseen vaikutti positiivisesti liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjattu riita-asiasta saatu vahingonkorvaus.
Yhtiökokouksessa 10.4.2025 yhtiön hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Håkan Modig sekä jäseniksi Kaarina Soikkanen, Matias Knip, Noora Neilimo-Kontio ja Kari Patrakka.
Hallitus on kokoontunut tilikauden aikana 13 kertaa. Hallituksen jäsenten osallistumisprosentti kokouksiin oli 98,5 prosenttia.

Håkan Modig
Hallituksen puheenjohtaja

Noora Neilimo-Kontio
Hallituksen jäsen
Talous- ja varatoimitusjohtaja, Caruna Oy

Kaarina Soikkanen
Hallituksen jäsen

Kari Patrakka
Hallituksen jäsen
Myynti- ja projektijohtaja, Stoors Ab

Matias Knip
Hallituksen jäsen
Johtava asiantuntija, Valtioneuvoston kanslia
Johtoryhmään kuuluivat 1.1.2026 toimitusjohtaja Håkan Fagerström, talousjohtaja
Johanna Eramo, liikenne- ja työsuojelujohtaja
Niklas Heikkonen, tekniikka- ja projektijohtaja
Mathias Karlsson, kaupallinen johtaja Henrik Kulovaara, turvallisuus- ja liikennejohtaja Pasi Roos ja henkilöstöjohtaja Jonna Suvanto.


Lauttaliikenne Oy
rahavirta
Suomen Lauttaliikenne Oy
Investointien rahavirta
Käyttöomaisuuden ja osakkeiden ostot
Sijoitukset korkorahastoon/ Nostot
Rahoituksen rahavirta
Laina
1.1.–31.12.2025
1. Yhtiön tiedot
▸ Yhtiön virallinen nimi on Suomen Lauttaliikenne Oy, yhtiö käyttää myös aputoiminimeä Finferries.
▸ Yhtiön kotipaikka on Turku ja yhtiön kaikki osakkeet omistaa Suomen valtio.
2. Konsernin tiedot
Konserniyritykset ja omistusosuudet
▸ Suomen Saaristovarustamo Oy, 100 %
▸ Ålands Skärgårdsrederi Ab, 50 %
▸ Yhtiöt on yhdistetty hankintamenomenetelmällä. Sisäiset liiketapahtumat sekä saamiset ja velat on eliminoitu.
3. Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet
3.1. Arvostusperiaatteet
Konserniliikearvo
Aineettomat
Käytettynä ostetut alukset
Kalturit
Kalturien peruskunnostukset
Alusten ja potkurilaitteistojen peruskunnostus
Toimistokalusteet, ajoneuvot
5 vuotta 5 vuotta 5 vuotta
Muut koneet ja kalusto 3 vuotta 3 vuotta 3 vuotta 3 vuotta
Muu käyttöomaisuus 5 vuotta 5 vuotta 5 vuotta 5 vuotta
Yhtiön tilinpäätös on laadittu Suomen tilinpäätössäännösten mukaisesti (FAS). Tilinpäätös on esitetty euroissa. Tilikausilla 2020-2025 hankittujen käyttöomaisuushyödykkeiden hankintamenoa, määrältään 44.803.392,08 euroa (emoyhtiö) 49.881.568,43 euroa (konserni), osalta evl- poisto on tehty noudattaen poistojen verohuojennuslain sallimaa enimmäispoistoprosenttia. Jos yhtiö olisi noudattanut verotuksessa tavanomaisesti hyväksyttäviä enimmäispoistoprosentteja, olisi tilikauden tulos ennen veroja ollut 2.655.809,29 euroa suurempi yhtiössä ja 3.005.617,23 euroa suurempi konsernissa. Taseeseen merkittyjen aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden hankintamenosta on vähennetty suunnitelman mukaiset poistot. Hankintamenoon on luettu hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuneet muuttuvat menot. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden taloudellisen pitoajan perusteella. Poistot on tehty hyödykkeen käyttöönottokuukaudesta alkaen.
Rahoitusomaisuuteen kuuluvat arvopaperit on esitetty hankintahintaan.
Alusten telakoinnit kirjataan vuosikuluksi samoin kuin sellaiset kunnostus- ja korjaustyöt, jotka eivät merkittävästi pidennä kaluston käyttöikää.
3.2. Eläkejärjestelyt
▸ Yhtiön eläkejärjestelmä on toteutettu lakisääteisen TyEL-vakuutuksen avulla. Lisäturva on hoidettu vanhojen työntekijöiden osalta lisäeläkevakuutuksella.
4. Tuloslaskelman liitetiedot
4.1. Liikevaihdon erittely maantieteellisesti Konserni
Osakkuusyhtiön kahvilatuotot on vuonna 2025 esitetty osana konsernin liikevaihtoa, vertailuvuosi korjattu vastaavasti
kahvilatuotot
Vaikutus rahoituslaskelmaan Myynnistä saadut maksut + / Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut
4.2. Materiaalit ja palvelut
Konserni
Emoyhtiö
ja tarvikkeet yhteensä
4.3. henkilöstöä ja toimielinten jäseniä koskevat liitetiedot
Soikkanen
Hallituksen palkitsemisesta päättää yhtiökokous. Vuoden 2025 varsinaisen yhtiökokouksen mukaisesti maksettavat palkkiot olivat: Puheenjohtaja 2.800 euroa/kk, alkaen 1.5.2025 (aiemmin 2.500 euroa/kk) Hallituksen jäsen 1.400 euroa/kk, alkaen 1.5.2025 (aiemmin 1.200 euroa/kk) Kokouspalkkio kustakin hallituksen kokouksesta ja valiokunnan kokouksesta 600 euroa/kokous
johdon palkat ja palkkiot
ja luontoisedut
Toimitusjohtajalle ei makseta lisäeläkettä. Toimitusjohtajan irtisanomisaika on 6 kk, erilliskorvaus yhtiön irtisanoessa 6kk.
Johtoryhmä, maksetut palkat ja luontoisedut
aikana, keskim.
Tilikauden lopussa yhtiön palveluksessa oli
4.5. p oistot ja arvonalennukset
4.6. Rahoitustuotot ja -kulut
4.7. välittömät verot
Poistoeron muutoksesta erotettu laskennalliseen verovelkaan
5.1. Käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset sijoitukset eli pysyvät vastaavat
Maa-alueet Hankintameno
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
5.2.
Saaristovarustamo Oy, omistusosuus 100 %
Paraisten Puhelin Oy
Saamiset konserniyhtiöiltä
Saamiset muilta
5.5. Oman pääoman muutokset
5.6. Laskelma jakokelpoisista varoista 31.12.
5.7. Tilinpäätössiirtojen kertymä
Tilinpäätössiirtojen kertymä yhtiössä muodostuu
5.8. p itkäaikaiset velat
Emoyhtiön pitkäaikaiset lainat erääntyvät myöhemmin kuin 5 vuoden kuluttua.
5.9. Lyhytaikaiset velat
Siirtovelkoihin sisältyy loma-ja vastikepalkkavelka sivukuluineen sekä muita normaaliin liiketoimintaan liittyviä jaksotuksia. Maksuvalmiuden varmistamiseksi yhtiölle on avattu tilikauden aikana tililimiitti 4.000.000 euroa.
6.1. Annetut vakuudet, vastuusitoumukset ja muut vastuut
vuokravastuu
Vastuusitoumukset samaan konserniin kuuluvan yrityksen puolesta
Maksuvalmiuden varmistamiseksi yhtiölle on avattu tilikauden aikana tililimiitti
Myönnetyn limiitin kokonaismäärä
Suomen Lauttaliikenne Oy:n hallituksen päätösten mukaisesti korkojohdannaissopimuksia käytetään vain rahalaitoslainojen korkoriskin hallinnan välineenä ja suojaustarkoituksessa. Suojauksen avulla vaihtuvakorkoisten euromääräisten lainojen korkomaksut vaihdetaan osittain kiinteäkorkoisiksi. Yhtiöllä olevien rahalaitoslainojen vaihtuvista koroista suojataan keskimäärin n. 50 %:ia, jolloin liiketoimintojen tuloksen herkkyys korkomuutoksille on hallituksen hyväksymällä tasolla. Korkojohdannaissopimusten kertyneet korot kirjataan tulokseen samanaikaisesti suojattavien lainasopimusten korkojen kanssa. Korkojohdannaissopimusten käypiä arvoja ei kirjata kirjanpitoon vaan ne käsitellään suojaavina taseen ulkopuolisina erinä. Johdannaisen tulosvaikutukset realisoituvat lainan voimassaoloaikana vastaaville tilikausille kuin lainoista maksettavat korot. Suojauksen tehokkuus on luotettavasti määritettävissä ja suojauksen odotetaan olevan täysin tehokas koko suojaussuhteen voimassaoloajan. Johdannaissopimusten avaintiedot esitetään seuraavassa (positiivinen arvo on ilmoitettu yhtiön näkökulmasta):
Konserni
Koronvaihtosopimukset (swap)
Nimellispääoma
Emoyhtiö
Turussa, 12.3.2026
Håkan Modig Hallituksen puheenjohtaja
Noora Neilimo-Kontio Hallituksen jäsen
Kaarina Soikkanen Hallituksen jäsen
Matias Knip Hallituksen jäsen
Kari Patrakka Hallituksen jäsen
Håkan Fagerström Toimitusjohtaja
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Helsingissä
Oy Tuokko Ltd Tilintarkastusyhteisö
Janne Elo KHT
Luettelo käytetyistä tilikirjoista ja niiden säilytystavoista
Yhtiön pääkirjanpito sekä reskontat on tehty Netvisor-nimisessä kirjanpitojärjestelmässä. Pysyvien vastaavien ja poistojen laskentajärjestelmä on tilikauden aikana ollut Kasperi-järjestelmässä.
Päiväkirja
Pääkirja
Sähköisessä muodossa
Sähköisessä muodossa
Myyntireskontra Sähköisessä muodossa
Ostoreskontra Sähköisessä muodossa
Käyttöomaisuus Sähköisessä muodossa
Palkkakirjanpito Sähköisessä muodossa
Tasekirja Sidottu tasekirja
Liitetietotositteet Tositteet 1−4
Netvisor:
Automaattiset tilinpäätöskirjaukset
Jaksotukset
Järjestelmän muodostamat
Kassa
Käyttöomaisuuden poistot
Muut
Myyntilasku
Myyntisuoritus
Ostolasku
Ostosuoritus
Palkkatositteet
Palkkojen jaksotukset
Pankki
Tuodut tapahtumat

TILINTARKASTUSKERTOMUS
Suomen Lauttaliikenne Oy:n yhtiökokoukselle
T Tilinpäätöksen tilintarkastus
Lausunto
Olemme tilintarkastaneet Suomen Lauttaliikenne Oy:n (y-tunnus 2199546-5) tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2025. Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös, jossa konsernin tuloslaskelma osoittaa voittoa 11.228.300,61 euroa, antaa oikean ja riittävän kuvan yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset.
L Lausunnon p perustelut
Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkemmin kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa. Olemme riippumattomia yhtiöstä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme tilintarkastusta ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet l ausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
T Tilinpäätöstä koskevat hallituksen ja toimitusjohtajan velvollisuudet
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta siten, että se antaa oikean ja riittävän kuvan Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä.
Hallitus ja toimitusjohtaja ovat tilinpäätöstä laatiessaan velvollisia arvioimaan yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat, jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuteen perustuen. Tilinpäätös laaditaan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos yhtiö aiotaan purkaa tai sen toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin.
T Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus on korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia , jos niiden yksin tai yhdessä voisi kohtuudella odottaa vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella.
Hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa ja säilytämme ammatillisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi:
▪ Tunnistamme ja arvioimme väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvat tilinpäätöksen olennaisen virheellisyyden riskit, suunnittelemme ja suoritamme näihin riskeihin vastaavia tilintarkastustoimenpiteitä ja hankimme lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän t arkoitukseen

Electronically signed / Sähköisesti allekirjoitettu / Elektroniskt signerats / Elektronisk signert / Elektronisk underskrevet www.vismasign.com
https://sign.visma.net/fi/document-check/0688df1f-7b27-49cd-87ac-98ab2cb7e2dc
soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Riski siitä, että väärinkäytöksestä johtuva olennainen virheellisyys jää havaitsematta, on suurempi kuin riski siitä, että virheestä johtuva olennainen virheellisyys jää havaitsematta, sillä väärinkäytökseen voi liittyä yhteistoimintaa, väärentämistä, tietojen tahallista esittämättä jättämistä tai virheellisten tietojen esittämistä taikka sisäisen valvonnan sivuuttamista.
▪ Muodostamme käsityksen tilintarkastuksen kannalta relevantista sisäisestä valvonnasta pystyäksemme suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta emme siinä tarkoituksessa, että pystyisimme antamaan lausunnon yhtiön sis äisen valvonnan tehokkuudesta.
▪ Arvioimme sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuutta sekä johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden ja niistä esitettävien tietojen kohtuullisuutta.
▪ Teemme johtopäätöksen siitä, onko hallituksen ja toimitusjohtajan ollut asianmukaista laatia tilinpäätös perustuen oletukseen toiminnan jatkuvuudesta, ja teemme hankkimamme tilintarkastusevidenssin perusteella johtopäätöksen siitä, esiintyykö sellaista tap ahtumiin tai olosuhteisiin liittyvää olennaista epävarmuutta, joka voi antaa merkittävää aihetta epäillä yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa. Jos johtopäätöksemme on, että olennaista epävarmuutta esiintyy, meidän täytyy kiinnittää tilintarkastuskertomuksessam me lukijan huomiota epävarmuutta koskeviin tilinpäätöksessä esitettäviin tietoihin tai, jos epävarmuutta koskevat tiedot eivät ole riittäviä, mukauttaa lausuntomme. Johtopäätöksemme perustuvat tilintarkastuskertomuksen antamispäivään mennessä hankittuun tilintarkastusevidenssiin. Vastaiset tapahtumat tai olosuhteet voivat kuitenkin johtaa siihen, ettei yhtiö pysty jatkamaan toimintaansa.
▪ Arvioimme tilinpäätöksen, kaikki tilinpäätöksessä esitettävät tiedot mukaan lukien, yleistä esittämistapaa, rakennetta ja sisältöä ja sitä, kuvastaako tilinpäätös sen perustana olevia liiketoimia ja tapahtumia siten, että se antaa oikean ja riittävän kuvan
Kommunikoimme hallintoelinten kanssa muun muassa tilintarkastuksen suunnitellusta laajuudesta ja ajoituksesta sekä merkittävistä tilintarkastushavainnoista, mukaan lukien mahdolliset sisäisen valvonnan merkittävät puutteellisuudet, jotka tunnistamme tilint arkastuksen aikana.
M Muut raportointivelvoitteet
Muu informaatio
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat muusta informaatiosta. Muu informaatio käsittää toimintakertomuksen. Tilinpäätöstä koskeva lausuntomme ei kata muuta informaatiota.
Velvollisuutenamme on lukea muu informaatio tilinpäätöksen tilintarkastuksen yhteydessä ja tätä tehdessämme arvioida, onko muu informaatio olennaisesti ristiriidassa tilinpäätöksen tai tilintarkastusta suoritettaessa hankkimamme tietämyksen kanssa tai vaik uttaako se muutoin olevan olennaisesti virheellistä. Velvollisuutenamme on lisäksi arvioida, onko toimintakertomus laadittu noudattaen siihen sovellettavia säännöksiä.
Lausuntonamme esitämme, että toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintakertomus on laadittu noudattaen siihen sovellettavia säännöksiä
Jos teemme suorittamamme työn perusteella johtopäätöksen, että toimintakertomuksessa on olennainen virheellisyys, meidän on raportoitava tästä seikasta. Meillä ei ole tämän asian suhteen raportoitavaa.
https://sign.visma.net/fi/document-check/0688df1f-7b27-49cd-87ac-98ab2cb7e2dc

Muut lausunnot
Puollamme tilinpäätöksen vahvistamista. Hallituksen esitys taseen osoittaman voiton käyttämisestä on osakeyhtiölain mukainen. Puollamme vastuuvapauden myöntämistä emoyhtiön hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle tarkastamaltamme tilikaudelta.
Helsingissä, 24 päivänä maaliskuuta 2026
Oy Tuokko Ltd Tilintarkastusyhteisö
[allekirjoitettu sähköisesti]
Janne Elo KHT
Electronically signed / Sähköisesti allekirjoitettu / Elektroniskt signerats / Elektronisk signert / Elektronisk underskrevet

Oy Tuokko Ltd Paciuksenkatu 25, 00270 Helsinki
https://sign.visma.net/fi/document-check/0688df1f-7b27-49cd-87ac-98ab2cb7e2dc

www.vismasign.com

pääkonttori
Lemminkäisenkatu 59 20520 Turku
Suomen Lauttaliikenne -konsernIi
järvi-Suomen alue Inkilänkatu 31 57220 Savonlinna
puhelinvaihde: 0207 118 750 Email: etunimi.sukunimi@ finferries.fi