

Sirius
eNorssin tutkoke-toiminnan tiedotuslehti

Tässä numerossa muun muassa:
• Tutki, kokeile ja kehitä
• Lapsi opetussuunnitelman keskiössä
• Laaja-alainen osaaminen
• Koulun pirulliset dilemmat
• Asiaa arvioinnista
• 15-vuotias eNorssi-verkosto
• Savonlinnan iPeda-seminaari
• Uusia tohtoreita
• Uusia julkaisuja
Sirius - tähtitaivaan kirkkain kiintotähti
Alkutalven pimeyteen on syttynyt uusi tähti, Sirius. Sirius on Suomen eNorssiverkoston uusi, valoisa julkaisu.
Normaalikoulut eli Norssit ovat yliopistojen harjoittelukouluja. Norssien tehtävänä on perusopetuksen lisäksi järjestää ohjattua opetusharjoittelua. Norsseissa tehdään myös monipuolista tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Siriuksen tavoitteena on tehdä tätä toimintaa tunnetuksi.
Toivomme, että Sirius saa valaista opetus- ja kasvatusalan henkilöstöä koko maassa. Toivomme, että julkaisumme avulla samoista asioista kiinnostuneet opettajat ja kouluttajat löytävät toisiaan ja luovat uusia yhteyksiä.
Julkaisemme mielellämme Siriuksessa myös sinun tekstejäsi. Jos haluat kirjoittaa mistä tahansa tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminnasta ja/tai yhteistyöstä eNorssin tai normaalikoulujen kanssa, ota meihin yhteyttä.
Sanna Isopahkala sanna.isopahkala@uta.fi Olli-Pekka Salo olli-pekka.salo@norssi.jyu.fi

Syksyn eNorssi-seminaarissa yli 100 opettajankouluttajaa
Sanna Isopahkala
eNorssi-verkoston syysseminaari järjestettiin 9.–11.9 Tampereella.
Samalla juhlittiin verkoston 15 vuoden ikää ja esiteltiin normaalikouluissa tapahtuvaa tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa.
Keskiviikon luento-osuudessa puhuivat emeritaprofessori Lea Pulkkinen Jyväskylästä, professori Marita Mäkinen Tampereelta ja dosentti Jari Salminen Helsingistä.
Iltapäivä omistettiin normaalikouluissa tapahtuvalle tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminnalle.
Tämän vuosittain järjestettävän Tutkoke-symposiumin tavoitteena on esitellä harjoittelukouluissa tapahtuvaa tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa.
Esityksiä tänä vuonna oli yhteensä 12 ja lisäksi järjestettiin posterinäyttely.
Omia hankkeitaan oli esittelemässä lehtoreita lähes kaikista harjoittelukouluista.
Aiheissa korostuivat pedagogiikan muutos yksin tekemisestä yhdessä tekemiseen, opetusteknologian mahdollisuudet sekä hyvinvointi koulussa.


Tilaisuuden avasi Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön johtaja Risto Honkonen, joka esitteli Tampereella tapahtuvaa tutkimustoimintaa.


Lapsi opetussuunnitelman keskiössä
Olli-Pekka Salo
Psykologian professori emerita
Lea Pulkkinen esitti eNorssin 15-vuotisjuhlaseminaarissa oman kriittisen puheenvuoronsa koulu-hypetykseen otsikolla
Katoaako lapsi koulusta, millaisena näemme lapsen?
Pulkkisen mukaan kouluhypetys näyttäytyy yhteiskunnassa muun muassa PISA-tulosten glorifiointina ja tehokkuusajattelun korostamisena.
Pulkkinen nosti uusista OPSperusteista 10 periaatetta, joiden pohjalta hän päätyi toteamaan, ettei lapsi suinkaan ole kadonnut koulusta, vaan lapsi on nostettu uudella tavalla esiin.
OPS-perusteissa perusopetuksen tehtävä on määritelty holistisesti eli se nähdään opetuksen ja kasvatuksen kokonaisuutena.
Perusteissa korostetaan myös oppilaiden ja huoltajien roolia esimerkiksi opetuksen suunnittelussa.
Pulkkisen mukaan opetussuunnitelmaperusteissa näkyy lasta kunnioittava lapsikäsitys ja arvokasvatuksen merkitys. Oppimiskäsityksessä puolestaan korostuu vuorovaikutus ja lasten aktiivisuus.

Pulkkinen nosti esiin myös laajaalaisen osaamisen alueet ja opetuksen eheyttämisen monialaisilla opintokokonaisuuksilla, sillä oppiminen ei ole pelkästään tietojen omaksumista, vaan monipuolista kasvua ja kehittymistä.
Pulkkisen mukaan ops-uudistus
tulee tarpeeseen, sillä eri indikaattorit osoittavat, etteivät lapset kaikilta osin voi hyvin koulussa.
Noin puolet oppilaista kokee, etteivät he tule kuulluiksi, sillä opettajat eivät ole kiinnostuneita heidän kuulumisistaan eivätkä rohkaise mielipiteen ilmaisuun.
Koulupudokkaiden ja erityistä
tukea tarvitsevien oppilaiden määrä on jatkuvassa kasvussa. Myös oppilaiden osaamisen taso ja asenteet koulutyöhön ovat heikentyneet. Lisäksi kiinnittyminen kouluun on heikompaa ja oppilaiden arvioinnit työrauhasta ovat kielteisempiä kuin muissa
OECD-maissa.
Pulkkinen esitteli tutkimustuloksia, joiden mukaan esim. ryhmäkoko ei vaikuta koulusta pitämiseen. Suurempi vaikutus on vaikkapa opettajien työaikamallilla, joista kokonaistyöaika korreloi parhaiten koulusta pitämisen kanssa.

Uudesta opetussuunnitelmasta nousee Pulkkisen mukaan monia kehittämistarpeita esim. arvokasvatukseen ja vuorovaikutukseen liittyen.
Nämä edellyttävät muun muassa opettajan itsekasvatusta, opetusta ja kasvatusta koskevaa koulutusta, yhteistyötä ja yhteistä vastuuta. Pulkkinen korosti, ettei kasvatusta ja opetusta voi eriyttää.

”Koulussa kaikilla on yhteinen vastuu lapsesta huolehtimisesta.”

Pulkkinen korosti voimakkaasti kansainvälisiin tutkimuksien pohjalta koulun tarjoaman harrastustoiminnan hyvinvointivaikutuksista.
Oppilaat suhtautuvat myönteisemmin kouluun ja he saavat kehittää
työskentelytaitoja. Oppituntien ulkopuolinen toimintaa parantaa myös toverisuhteita ja edistää koulumenestystä.
”Koulun toimintakulttuuria tulee kehittää oppilaiden osallisuuden vahvistamiseksi, kouluun tyytyväisyyden lisäämiseksi ja oppimisen motivaation vahvistamiseksi.”

eNorssin puheenjohtaja Mikko Ripatti kiittää psykologian professori emerita Lea Pulkkista ajatuksia herättäneestä esityksestä.

Laaja-alainen osaaminen opetussuunnitelman ydintä
Olli-Pekka Salo
Professori Marita Mäkinen avasi puheenvuorossaan laaja-alaisen osaamisen roolia opetussuunnitelmauudistuksessa.
Mäkisen mukaan koulunpito tarvitsee päivitystä, koska maailma muuttuu ja sitä kautta oppilaiden tulevaisuudessa tarvitsemat osaaminen ja yleissivistyksen sisältö muuttuvat.
Tämän vuoksi on tarpeen pohtia opetuksen sisältöä, pedagogiikkaa ja toimintakulttuuria.
Mäkinen esitti laaja-alaiselle osaamiselle viisi ops-metaforaa sekä niihin liittyvän pedagogisen tausta-ajattelun.
Mäkinen kuvasi opetussuunnitelmaa maratonreittinä, fine dining –ravintolana, rakennusprojektina, high tech –huoltoasemana ja matkana galaksiin.
Metaforien taustalla ovat erilaiset näkemykset opetuksen tehtävästä.
Ensimmäisessä korostuu oppiaineen hallinta ja toisessa itsensä toteuttaminen.
Kolmannessa paino on oppimisen prosesseissa, neljännessä korostuu yhteiskunnan muutos ja viimeisessä ekologinen eheys.

Uusi opetussuunnitelma nojaa useaan pedagogiseen ihanteeseen, joista vahvimpia ovat ekologinen eheys ja yhteiskunnan muutos.
Opsin toteuttaminen vaatii Mäkisen mukaan opettajia tiedostamaan pedagogista toimintaansa ja haastaa tulkitsemaan oppiaineen hallintaa uudella tavalla.
Uudistus haastaa myös opettajankoulutuksen, sillä se edellyttää muun muassa didaktiikan uudelleen tulkintaa sekä monitieteistä yhteistyötä.
”Kokonaisuutena opetussuunnitelma -uudistus on haasteellinen toteuttaa, mutta onnistuessaan se avaa Suomelle uuden tuotteen koulutusvientiin.”


Kyllä ei ole helppo muuttaa koulua
Olli-Pekka Salo
Dosentti, yliopistonlehtori Jari Salminen Helsingin yliopistosta puhui
Tampereen eNorssi-seminaarissa koulun uudistamisen haasteista kasvatuksen historian valossa otsikolla Koulun pirulliset dilemmat.
Salminen aloitti raflaavalla lainaukselta yhdysvaltaiselta amiraali Hyman G. Rickoverilta, joka vuonna 1983 eräässä lounaspuheessa totesi koulun muuttamisen olevan yhtä helppoa kuin hautausmaan siirtäminen.
Salminen esitti huolensa tämän päivän koulun kehittämiskeskustelusta, jota hän kuvasi kakofoniseksi, sillä se perustuu pääosin subjektiivisiin kannanottoihin, eikä tutkimukseen.
Muutosta vaaditaan, mutta ei esitetä, miten se pitäisi toteuttaa tai resursoida.
Muutoksen vaatijat eivät myöskään ota kantaa siihen, miten toimintoja tulisi uudelleen organisoida, mitä pitäisi poistaa tai miten painotuksia olisi arvotettava ja rajattava.

Nykypäivän lyhytjänteistä, poukkoilevaa kehittämistä
Salminen vertasi peruskoulun huolelliseen valmistelutyöhön, mikä johti erinomaiseen tulokseen.
Salmisen mukaan koulun kehittämisen näkökulmat ovat tällä
hetkellä hyvin kapea-alaisia, eikä koulun kokonaisvaltaisuutta ymmärretä.
Toisaalta koulun kehittämistä vaikeuttavat useat vastakkaiset pyrkimykset, dilemmat, joita Salminen on käsitellyt tarkemmin muutaman vuoden takaisessa kirjassaan (Salminen 2012*).
* Salminen, J. (2012). Koulun pirulliset dilemmat. Helsinki: Teos.

Jari Salminen saa esityksenä jälkeen konkreettisia kiitoksia eNorssi-verkoston koordinaattorilta Mikko Horilalta.

Opiskelijat hallitsevat ainesisällöt; miten toimintakulttuurin laita?
Sanna Isopahkala
Otsikon kysymyksen esitti eNorssi-seminaarissa puhunut Tampereen kaupungin perusopetuksen aluejohtaja Päivi Ikola.
Hän puhui siitä, mitä Tampereen kaupungin rehtorit odottavat vastavalmistuneelta opettajalta.
- Toivoisimme ennen kaikkea, että heillä on rohkeutta kokeilla uutta ja epäonnistua, Ikola sanoi.
Ikola kannusti normaalikouluja olemaan rohkeasti aikaansa edellä.
- Odotamme kaupungin kouluissa myös, että vastavalmistuneet opettajat osaavat toimia yhdessä ja jakaa työtä.
Itsekin johtajana toimiva Ikola puhui paljon myös johtajuudesta.
- Sanoisin, että Suomen tärkein johtaja on rehtori. Rehtorin tehtävä on tukea opettajia, mutta se on myös toisinpäin. Kyllä opettajien pitää myös tukea rehtorin työtä.
Muuttuvaan maailmaan Ikolalla oli lohdullinen näkemys: Opettajuuden ei tarvitse muuttua vain nyt, se muuttuu koko ajan.


Tampereen kaupungin perusopetuksen aluejohtaja Päivi Ikola kertoi normaalikoulujen väelle, mitä tulevat työnantajat odottavat vastavalmistuneelta opettajalta.

Arviointi ops-uudistuksen kriittinen piste
Olli-Pekka Salo
Yksi uusien opetussuunnitelmaperusteiden keskeisiä uudistuksia on arviointikäsityksen muuttuminen. Keskiöön nousee oppimista tukeva arviointi, josta
Jyväskylän normaalikoulun lehtori
Pirjo Pollari puhui eNorssiseminaarin esityksessään.
Arviointi vaikuttaa voimakkaasti opetus- ja opiskelumenetelmiin.
”Arviointi on se kenttä, jossa taistelu opetussuunnitelman uudistamisesta joko voitetaan tai hävitään”.


Pollari selvensi arviointitapoihin liittyviä käsitteitä (ks. kuvio) ja keskittyi formatiiviseen eli oppimista edistävään arviointiin. Pollari puhui palautteen merkityksestä ja esitteli hyvän palautteen kriteerejä muun muassa Wigginsiin* (2012) pohjautuen. Pollarin mukaan hyvä palaute
• pohjautuu tavoitteisiin ja kriteereihin
• on selkeää, oppijaystävällistä ja -kohtaista
• suuntaa eteenpäin, auttaa tulevaa, eikä käske vaan perustelee (miksi?)
• on ajankohtaista ja jatkuvaa
• on tasapainoista, eikä vain negatiivista ja/tai virhekeskeistä
• on reilua ja johdonmukaista


Pollarin mukaan harjoittelukoulujen tulisi jo nyt lisätä arviointikoulutusta opettajaharjoittelijoiden opetussuunnitelmiin, sillä uudet opetussuunnitelmat ovat voimassa, kun he siirtyvät työelämään.
Harjoittelukoulujen tulisi myös järjestää täydennyskoulutusta opettajille. Lisäksi harjoittelukouluissa tulisi kokeilla ja kehittää formatiivisen arvioinnin hyviä käytäntöjä.
- ”Kiireiset opettajat tarvitsevat erilaisia oikeita käytännön esimerkkejä kollegoilta, joihin he voivat samaistua ja joilta he voivat saada uskoa ja innostusta, että tämä toimii ja kannattaa”, Pollari totesi Blackiin ja Wiliamiin* (1998, 15–16) viitaten.
* Black, P. & Wiliam, D. 1998. Inside the black box: Raising standards through classroom assessment. London: King's College London School of Education.
* Wiggins, G. 2012. Seven Keys to Effective feedback. Educational Leadership 70 (1), 10–16.

Kuvamuistoja Tampereen seminaarista





Tutki, kokeile ja kehitä!
Sanna Isopahkala ja Olli-Pekka Salo
eNorssi-verkosto on jo vuosia järjestänyt tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa esille tuovan symposiumin noin kerran vuodessa.

Vuoden 2015 symposiumissa Tampereella oli kolme teemaryhmää:
1) Yhteisöllisyys pedagogiikan lähtökohtana,
2) Opetusteknologian mahdollisuudet ja muuttuva pedagogiikka” sekä
3) Mistä hyvinvointia kouluuun?

Esityksiä teemaryhmissä oli yhteensä 13 ja esittäjiä oli lähes kaikista Suomen normaalikouluista. Symposiumin tavoitteena on tehdä näkyväksi normaalikouluissa tapahtuvaa tutkoke-toimintaa.
Päivän anti oli monipuolinen ja osallistujat kokivat esitykset antoisina.
Seuraavissa jutuissa esittelemme muutamia vuoden 2015 symposiumin esityksiä.





Yhteistoiminnallisuus inspiroi sävellyttämisessä
Yksi Tutkoke-symposiumin esittäjistä oli Jyväskylän normaalikoulun opettaja Henna Suomi.
Hän esitteli symposiumissa sävellyttämisprojektia, jonka hän toteutti keväällä 2015.
Projektin lähtökohtana oli “oma luominen kuuluu kaikille.”
- Tällaisessa projektissa luottamuksen syntyminen tärkeää, jotta lapset uskaltavat sanoa omia ideoita ääneen, Suomi kertoo.
Projektilla oli musiikillisten tavoitteiden lisäksi selkeät kasvatukselliset tavoitteet, kuten lasten kykyuskomuksien tukeminen oman musiikin luojina.
- Huomasinkin, että oma luominen merkityksellistä oppilaille.
”Projekti
perustui yhteistoiminnallisuuteen ja onnistunut ryhmäjako olikin työskentelyn onnistumisen edellytys.”

Kouluhyvinvointi
kolmasluokkalaisen silmin
Mikä koulussa on merkityksellistä lapselle? Sitä halusivat selvittää
Jyväskylän normaalikoulun opettaja
Marita Kontoniemi halusi yhdessä
Aino Hannulan (Itä-Suomen yliopisto) ja Kreeta Niemen (Jyväskylän yliopisto).
Tutkijat halusivat antaa oppilaille mahdollisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi valokuvien kautta.
- iPadit eivät vielä tuolloin olleet vallanneet kouluamme. Oppilaat saivat viikon ajaksi digikameran, jolla he kuvasivat haluamiaan asioita koulupäivän aikana.
”Merkityksellisin tä lapsille näyttävät olevan toimivat, turvalliset ja lämpimät ihmissuhteet.”
Tutkimusaineistossa näkyy, että lapset olivat kuvanneet eniten sosiaalisia suhteita.
- Miten minut nähdään ja miten minä voin todellistua koulun arjessa - se on merkityksellistä, Kontoniemi kuvailee hankkeen tuloksia.


Flipped learning
Marika Toivola (Rauman normaalikoulu) esitteli matematiikassa paljon käytetty
Flipped classroom eli käänteisen luokkahuoneen menetelmästä astetta pidemmälle viedyn version flipped learningin.
Toivola korosti, että kyseessä ei ole pelkkä menetelmä, vaan kokonainen oppimiskulttuurin muoto, jossa opettaminen ja opiskelu nähdään kokonaan uudessa valossa.
Opettajan tehtävä on totuttaa oppilaat omaehtoiseen ja omaaloitteeseen opiskeluun, mikä tukee valinnanvapautta pedagogisessa mielessä. Itseohjautuva oppilas ei kuitenkaan voi oppia ilman yhteisöä, vaan oppimisen säätely tapahtuu yhteistoiminnassa muiden kanssa.



https://www.youtube.com/watch?v

eNorssi ennen, nyt ja tulevaisuudessa
Sanna Isopahkala
Tampereella järjestetty eNorssi-verkoston syysseminaari oli samalla verkoston 15-vuotisjuhla. Seminaarissa entiset puheenjohtajat ja projektivastaavat kertoivat omia kokemuksiaan ja muistojaan verkoston luomisen alkuajoilta.
eNorssi-verkoston puheenjohtajista paikalla olivat Vesa Toivonen ja Mikko Ripatti. Jo eläkkeelle jäänyt Timo Lappi, verkoston ensimmäinen puheenjohtaja ja alullepanija ei päässyt paikalle.
- Verkoston aloittaessa toimintansa Opetus- ja kulttuuriministeriö odotti meiltä vahvaa roolia tieto- ja viestintätekniikan
kehittämisessä koulussa, Tampereen normaalikoulun johtava rehtori Vesa Toivonen muisteli.
TVT olikin alkuaikoina merkittävä osa-alue verkoston toimintaa, kuten edelleenkin.


Vesa Toivonen oli eNorssi-verkoston historian toinen puheenjohtaja. Hän työskentelee Tampereen normaalikoulun johtavana rehtorina.
Savonlinnan normaalikoulun johtava rehtori Mikko Ripatti jätti eNorssin puheenjohtajan tehtävät syksyn 2015 aikana.


Kuluneina 15 vuotena TVT:n rinnalle on syntynyt myös ainutlaatuinen ohjaajakoulutuksen järjestelmä, opetussuunnitelmayhteistyö AVIen ja Opetushallituksen kanssa sekä verkoston omaa tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa.
- eNorssi-verkoston voima on siinä, että meillä on valmius lähteä mukaan ministeriön ja muiden yhteistyökumppaneiden hankkeisiin. Olemme luotettava ja aikaansaava kumppani, Toivonen totesi tyytyväisenä.
Nyt puheenjohtajuuden jättänyt Savonlinnan normaalikoulun johtava rehtori Mikko Ripatti muisteli puheenvuorossaan sosiaalisen median hyökyaaltoa, joka hänen toimivuosiaan on värittänyt.
- Verkostossa toimiessa toiset ihmiset ja heidän kanssaan toimiminen on kuitenkin koko ajan ollut tärkeintä, Ripatti summasi.


Uusi puheenjohtaja Tapio Heino katsoi tulevaisuuteen turvallisin mielin.
- eNorssissa me tunnemme toisemme, meillä on yhteinen kieli ja yhteisissä kokoontumisissa pääsemme heti asiaan.
Tulevista suuntaviivoista Heino mainitsi kansainvälisyyden.
- Opetuksen ja koulutuksen kehittämisessä olkaamme etujoukoissa tulevaisuudessakin, Heino kannusti.


Kuvamuistoja Tampereen
eNorssi-seminaarista










Norssien uudet tohtorit:
Kirsi-Liisa Koskinen-Sinisalo
Sanna Isopahkala
Norssien tohtoreista tuorein on Tampereen yliopiston normaalikoulun 1.-6. luokkien rehtori Kirsi-Liisa Koskinen-Sinisalo.
Hän väitteli 27.11.2015 aiheesta Pitkä tie- Maahanmuuttajasta opettajaksi Suomeen.
Maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyvät kysymykset ovat olleet viime aikoina näkyvästi esillä ajankohtaisessa keskustelussa.
Yksi tärkeä pohdinnan aihe on, miten maahanmuuttajat työllistyvät Suomessa.
Tämä näkökulma tulee esille myös KL Kirsi-Liisa Koskinen-Sinisalon väitöstutkimuksessa, jonka tavoitteena on selvittää, miten luokanopettajaksi pätevöityminen nivoutuu maahanmuuttajaopettajien elämänkulkuun heidän itsensä kertomana.
- Kiinnostukseni maahanmuuttajaopettajia kohtaan vankistui omien kokemusteni myötä opettaessani heille lukemisen ja kirjoittamisen opettamiseen liittyviä teemoja. Yhden tällaisen tiukan viikonloppurupeaman päätteeksi maahanmuuttajaopettajat alkoivat miettiä ääneen omia mahdollisuuksiaan saada vakituinen työpaikka koulutuksen jälkeen, tuore tohtori muistelee.
Väitöstutkimuksen aineisto koostuu kolmestatoista elämäntarinasta. Tutkimuksen lähestymistapa on narratiivis-elämäkerrallinen.

Tutkimuksessa todetaan, että maahanmuuttajaopettajat ovat kouluttautumishalukkaita ja pystyvät järjestämään muut elämän osa-alueet siten, että opiskelu on mahdollista.
Ahkerakaan kouluttautuminen ei kuitenkaan suoraviivaisesti takaa työnsaantia.
- Aiheen myötä olen laajentanut ajatteluani moninaisuudesta yleensä. Olen myös entistä enemmän ruvennut miettimään, saavatko opettaja-opiskelijat riittävästi eväitä hyvin erilaisista taustoista tulevien oppilaiden ja kollegoiden kohtaamiseen, Koskinen-Sinisalo pohtii.

”Maahanmuuttajaopettajien ohjautuminen oikeille koulutuspoluille ja mielekkäille työurille edellyttää muun muassa tulijoiden todellisten taitojen nopeaa tunnistamista ja kouluttautumisen suunnitelmallisuutta.”
Tutkimuksen pohdintaosuudessa nostetaan esille tarve kehittää maahanmuuttajaopettajien täydennyskoulutusta siten, että he opiskelisivat enemmän yhdessä muiden opettajaksi opiskelevien kanssa.
Tämä mahdollistaisi vuoropuhelun, josta molemmat osapuolet hyötyisivät.


Kirsi-Liisa Koskinen-Sinisalo on syntynyt Kiikalassa ja hän on suorittanut kasvatustieteiden lisensiaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Syksystä 2015 lähtien hän on toiminut perusasteen apulaisrehtorina Tampereen yliopiston normaalikoulussa.
Koskinen-Sinisalon väitöskirja ilmestyi sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 2112, Tampere University Press, Tampere 2015. ISBN 978-951-44-9959-3, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1606, Tampere University Press 2015. ISBN 978-951-44-9960-9, ISSN 1456-954X.
http://tampub.uta.fi.
Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa: https://verkkokauppa.juvenes.fi, tai e-mail: verkkokauppa@juvenesprint.fi.
Lisätietoja: kirsi-liisa.koskinen-sinisalo@uta.fi

Kirsi-Liisa Koskinen- Sinisalo väitteli tohtoriksi Tampereella 27.11.2015. Kustoksena toimi professori Marita Mäkinen.

Kirjoita Siriukseen
Haluaisitko esitellä omaa jatkotutkimustasi tai muuta tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa? Tai haluaisitko kirjoittaa yhteistyöstä normaalikoulujen kanssa? Oletko käynyt mielenkiintoisella koulutusmatkalla, josta voisit raportoida?
Lähetä tekstisi meille osoitteisiin sanna.isopahkala@uta.fi olli-pekka.salo@norssi.jyu.fi

Norssien uudet tohtorit: Marika Paavilainen
Olli-Pekka Salo
Syyskuun lopussa Jyväskylässä väitteli Normaalikoulun lehtori
Marika Paavilainen, joka väitöskirjassaan Inlärning och behärskning av svenskans verboch adjektivböjning samt negationens placering hos finska grundskoleelever tarkastelee, miten yläkoululaiset hallitsevat ruotsin verbien ja adjektiivien taivutuksen sekä kieltosanan sijoittamisen lauseisiin. Lisäksi työssä tutkittiin, mitä muotoja oppilaat käyttävät oikeiden muotojen sijaan ja opitaanko eri kielioppi-rakenteet siinä järjestyksessä kuin niin sanottu prosessoitavuusteoria ennustaa.
Tutkimusmateriaali on kerätty käyttämällä suullisia testejä. Ruotsin kielen oppimista yläkoulussa on Suomessa tutkittu aiemmin vain vähän.
Tutkimus antaa tietoa rakenteiden hallinnasta, niissä esiintyvistä tyypillisistä virheistä sekä eri rakenteiden vaikeudesta suhteessa toisiinsa. Tietoa voi hyödyntää esim. opetuksessa ja oppi-kirjojen laadinnassa.
Kieliopin opetuksen voi esim. aloittaa helpommilla rakenteilla ja kiinnittää myöhemmin enemmän huomiota haastavampiin rakenteisiin. Oppikirjatekstien olisi hyvä sisältää myös vaikeampia muotoja ja rakenteita.


Marika Paavilainen on kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1997 Lapuan lukiosta. Hän on suorittanut FM-tutkinnon vuonna 2003 ja FL-tutkinnon vuonna 2010 Jyväskylän yliopistossa.
Marika Paavilainen on työskennellyt opettajana Jyväskylän yliopiston kielikeskuksessa ja projektitutkijana Svenska litteratursällskapet i Finlandyhdistyksessä. Tällä hetkellä hän toimii ruotsin lehtorina
Jyväskylän normaalikoulun yläkoulussa ja lukiossa.
Paavilaisen väitöskirja on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston JYX-julkaisuarkistossa verkossa ja ostettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä: myynti@jyu.fi.
E-kirjana: http://urn.fi/URN:ISBN:978-95139-6295-1
Lisätietoja: Marika Paavilainen, marika.paavilainen@norssi.jyu.fi
Kuva: Linda Saukko-Rauta

Kirjaesittely: Monilukutaito - Kaikki kaikessa

Tampereen yliopiston
normaalikoulussa tapahtuvaa tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa esitellään yksikön omassa julkaisussa Monilukutaito kaikki kaikessa (toim. Tapani Kaartinen).
Julkaisu sisältää 13 artikkelia monilukutaidosta eri näkökulmista tarkasteltuna. Artikkelit ovat syntyneet yhteistyössä Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden yksikön (EDU) tutkijoiden kanssa.
Kirja on vapaasti ladattavissa
TamPubissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta201510082343

Kirjaesittely: Kohti uutta
Jyväskylän normaalikoulun yläkoulu-lukio täytti syksyllä 2015 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin koulun tutkimus-, kokeiluja kehittämistoimintaa esittelevä kirja Kohti uutta – 100 vuotta koulun kehittämistä Jyväskylän normaalikoulussa (toim. Olli-Pekka Salo & Marita Kontoniemi).
Julkaisu sisältää 18 artikkelia, joissa käsitellään koulun muuttuvaa toimintakulttuuria. Kirjoittajina on koulun opettajien lisäksi mm. opetusneuvos Irmeli Halinen Opetushallituksesta sekä opettajankoulutuslaitoksen ja ainelaitosten tutkijoita.
Kirjaa voi tiedustella Jyväskylän yliopiston verkkokaupasta. Kirjan julkistamistilaisuus oli juhlaviikolla la 3.10.


Monilukutaito kuvataiteessa
Sanna Isopahkala
Uusi opetussuunnitelma on innostanut normaalikoulujen opettajia useisiin monilukutaitoon liittyviin opetuskokeiluihin.
Helena Sieppi Tampereen normaalikoulusta toteutti yhdessä luokanopettajaksi opiskelevien kanssa projektin, joka keskittyi monilukutaitoon kuvataiteessa.
- Monilukutaito on aika oleellinen osa kuvataidetta, sillä olemme koko ajan tekemisissä kuvien, kuvioiden , merkkien kirjainten, tekstien kanssa, Sieppi huomauttaa.
Projektin aikana Siepin luokassa oli yhtä aikaa kolme myös kuvataiteen opettajaksi valmistuvaa luokanopettajaa.
- Käytimme lähtökohtana tulevaa opetussuunnitelmaa; kokonaisuudet, laaja-alainen oppiminen ja kyllä meitä kaikkia kiinnosti se, miten kuvan lukemista voisi tehostaa ja käyttää oppimisessa, Sieppi kertoo projektin alkuvaiheista.
Kokeilun myötä Siepin luokassa syntyi esimerkiksi uudenlainen tapa pitää koe niin, että kuvat ovat koko ajan pyörimässä seinillä.
Ohjaavana opettajana Sieppi on kokenut, että kokeiluhankkeilla on suuri rooli oman työn kehittämisen kannalta.
- Tutkimus voi olla pieni ja koskettaa suppeaa asiaa, mutta on autenttinen ja siitä voi ainakin jotain johtopäätöksiä vetää, hän huomauttaa.
Kuvataidetta opettavana Sieppi on aina käyttänyt opetuksessa kuvaa ja pyytänyt oppilaita piirtämään minkä tahansa kysymyksen tai sisällön kohdalla.

”Lienee kiistämätöntä, että kuvien osuus on viime vuosina lisääntynyt suuresti, mutta monilukutaitoon kuvien osalta ei ole kiinnitetty huomiota. Netin vaikutus lienee oppimista tukevaa.”

Sieppiä ja opiskelijoita kiinnosti myös lapsiin kohdistuneet mainokset.
- Oli mielenkiintoista keskustella nuorten kanssa siitä, miten he kokivat, että heihin vaikutetaan mainonnan avulla.

Mobiilioppimisen iPedapäivillä ennätysmäärä osanottajia
Sanna Isopahkala
Savonlinnan normaalikoulu järjesti 5.-6.11.2015 kolmannen kerran perusasteelle tarkoitetun mobiilioppimisen iPedakoulutuspäivät.
Yksi luennoitsijoista ja osallistujista oli tutkija ja kasvatustieteen tohtori Jari Laru Oulun yliopistosta.
- iPeda-päivillä oli varsin hyvä kattaus kollegoita, joita olen tähän saakka tavannut vain sosiaalisen median puolella. Oli todella hienoa nähdä kasvokkain, Laru kiittelee.

Jari Laru osallistui iPedaan luenntoitsijana.

iPedaan osallistui noin 140 opettajaa ja asiantuntijaa eri puolilta Suomea.
- Näillä mobiilioppimisen täydennyskoulutuspäivillä on hyvin suuri merkitys. Vaikka tutoriaaleja, verkostoja ym. itsenäistä opiskelua tukevia mahdollisuuksia on olemassa, on kohdennetut koulutukset edelleen tarpeellisia useimmille opettajille, Laru huomauttaa.

Videobloggaaja Sonja ”Soikku” Hämäläinen yhdessä iPedan järjestäneen tiimin kanssa.

Professorillakin voi säilyä tuntuma
koulun arkeen
Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, ja haluamme taata heille mahdollisimman hyvät valmiudet astua turvallisesta kouluympäristöstä maailmalle.
Professorina ja opettajankouluttajana koen tärkeänä, että minulla säilyy tuntuma kasvatuksen ja opetuksen arkeen.
Tähän meille tarjoutuu todella hyvä tilaisuus normaalikouluissa, jotka ovat tärkeä osa yliopistoa. Oman opetuksensa ja työnsä innokkaina kehittäjinä normaalikoulun opettajat ovat mitä mainioin kumppani. Suunniteltaessa ja kehittäessä opetusta he tarttuvat uusiin haasteisiin pelkäämättä, mutta suhtautuvat kuitenkin kriittisen ymmärtäväisesti tutkijan ehdotuksiin.
Parhaimmillaan yhteistyöstä kehkeytyy pidempi projekti, jossa testataan ja kehitetään ideoita eteenpäin.
Tämän myötä olemme myös voineet kehittää opettajankoulutuksessa omia opintojaksoja paremmin palvelemaan ja sitomaan teoriaa ja käytäntöä.

Ilman yhteistyötä normaalikoulun kanssa tutkijoiden arki ja opetus voisi liidellä irrallisena saarekkeena siitä ympäristöstä, johon opiskelijamme suuntautuvat valmistumisensa jälkeen.
Lapset, nuoret ja kaikki normaalikoulussa työskentelevät kasvattavat minua kokonaisvaltaisesti ja henkilökohtaisesti ihmisenä, mutta myös ammatillisesti, ei pelkästään tutkijana, vaan myös opettajana ja kasvattajana.
Itselleni parhaat oppimistilanteet syntyvät keskusteluissa ja jopa väittelyissä oppilaiden kanssa – mikään ei opeta niin paljon kuin pohdinnat ja ristiriitaiset ajatukset, joita poukkoilee niin nuorten kuin aikuistenkin mielessä.
Iloa tuo, jos lapset ja nuoret saa innostumaan.

Antoisia ovat hetket, joissa yhdessä opettajaksi opiskelevien ja opettajien kanssa olemme suunnitelleet, toteuttaneet ja testanneet opetuskokonaisuuksia yhdessä.
Olen päässyt kokemaan urani hienompia hetkiä, kun nuoret ovat johdattaneet minut vapaaajallaan useita tunteja työstämänsä opetusvideon pohjalta pelimaailmaan.
Tätä tuotosta olen hyödyntänyt opetuksessa opettajankoulutuksessa ja esityksissä ympäri maailmaa.
Usein on kritisoitu sitä, että tutkimukset ja niiden tulokset eivät jalkaudu käytäntöön. Normaalikoulun väen kanssa tehdyssä yhteistyössä tämäkin mahdollistuu.

”Kansainvälistä huomiota laajalti saaneet yliopistojen yhteydessä olevat harjoittelukoulut ovat helmi meille yliopistossa työskenteleville tutkijoille. ”

Meillä on suomalaisessa koulutusjärjestelmässä jotain ainutlaatuista, mitä monilla muilla mailla ei ole ja jota on ulkomailla suitsutettu paljon.

Ne ovat koululaisille tarjottava ilmainen lämmin ateria, ilmainen peruskoulutus, hyvät opettajat, korkeatasoinen opettajankoulutus ja normaalikoulut; yliopistojen opettajayksiköiden yhteydessä olevat koulut.
Nämä ovat niitä asioita, joita ei pidä lähteä ajamaan alas, ja joihin ei saisi enää minkäänlaisia säästötoimia kohdistaa.
Nämä ovat asioita, joiden tulisi saada enemmän tunnustusta niin yliopistojen kuin opetus- ja kulttuuriministeriön ja hallituksen toimesta!

Kaunis kiitos erityisesti
Savonlinnan normaalikoulun väelle tästä mahdollisuudesta olla mukana koulun arjessa.
Rauhallista joulunodotusta
kaikille! Professori Kati Mäkitalo-Siegl, Itä-Suomen yliopisto

Oululaista opettajankoulutusta esillä
EAPRIL2015- konferenssissa
Heikki Kontturi
Useita oululaiseen opettajankoulutukseen liittyviä tutkimushankkeita oli esillä marraskuussa Luxemburgissa järjestetyssä EAPRIL2015- konferenssissa.
Oululainen professori Sanna Järvelä piti myös yhden kolmesta konferenssin keynoteista. Oulun normaalikoulun lehtori Heikki Kontturi esitteli väitöskirjaansa presentation & discussion -sessiossa otsikolla The occurance and promotion of self-regulated learning.
EAPRIL eli European Association for Practitioner Research on Improving Learning tukee käytännön läheisen oppimisen tutkimuksen kautta koulujen ja koulutuksen kehittämistä.
Yhteisöön kuluu tutkijoita, opettajia, opettajankouluttajia, suunnittelijoita ja muita käytännön toimijoita kaikilta kouluasteilta (varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin) ja yrityksistä.

Yksi tämän vuoden kuumista aiheista EAPRIL:ssa oli oppimisen arviointi. Suomen OPS-uudistuksessakin painottuvalle formaalille arvioinnille haetaan tehokkaita muotoja ympäri Eurooppaa.
Erityisesti niissä maissa, joissa kouluja rankataan viranomaisten toimesta, on formaalin arvioinnin hyödyntäminen ollut vähäistä.
Muita vahvasti esillä olleita alueita olivat oppimisen itsesäätely, oppimismotivaatio, yhteisöllinen oppiminen ja oppimisen tukemisen eri muodot. Tutkimukset oli pääsääntöisesti toteutettu koulutyöskentelyn ohessa.
Tiedonaloista luonnontieteiden osuus tuli vahvimmin esille.
Konferenssin idea on kuitenkin oppimisen ilmiöiden yleisessä tarkastelussa eikä niinkään esimerkiksi matematiikkaan kohdistuvan didaktiikan kehittämisessä.
Yksi osa EAPRIL-konferenssia on myös Best research and practice project award -kilpailu. Siinä palkinnon saa yksi laadukkaasti tutkimusta ja käytäntöä yhdistänyt projekti.
Pari vuotta sitten kilpailun finaaliin ylsi Oulun normaalikoululla vuosina 2011-2013 toteutunut UBIKO-hanke.

Heikki Kontturi :
”Suosittelen EAPRIL-konferenssin ottamista jokaisen tutkivan opettajan ohjelmaan heti, kun oma tutkimus on kuvattavissa esimerkiksi posterin muodossa.
Konferenssi on kuin luotu meille tieteen ja käytännön rajapinnassa toimiville opettajille. Tieteellinen vaatimustaso ei ole yhtä kova kuin puhtaasti oppimistutkimukseen keskittyville tutkijoille tarkoitetuissa konferensseissa (esim. EARLI), mutta jokainen seulan läpäissyt esitys on kuitenkin antoisa puheenvuoro koulutuksen ja oppimisen tutkimusperustaiseen kehittämiseen.
EAPRIL tarjoaa hyvän kansainvälisen foorumin suomalaiselle opettajankoulutukselle ja eNorssin tutkoke-toiminnalle.”
EAPRIL2016-konferenssi pidetään Portugalissa ja 2017 ollaan EteläSuomessa Hämeenlinnassa.


Tulevia tapahtumia
- eNorssin kevätseminaari ja Norssiope.fi-päätösseminaari
Helsingissä 27.–29.4.2016 - Oppilaskuntatapaaminen Helsingissä 18.–19.1.2016 - Verkko-opetuksen kehittämisseminaari Helsingissä 25.1.2016
- Norssiope.fi-hankkeen koordinaattoritapaaminen 15.–16.2.2016 - TutKoKe-koordinaattorien tapaaminen Jyväskylässä keväällä 2016 - Harjoittelukyselytyöryhmän kokoontuminen keväällä 2016 - Ohjaajakoulutuksen ryhmän kokoontuminen keväällä 2016 - Harjoittelukoulujen jatko-opiskelijoiden kesäkoulu Vaasassa kesäkuussa 2016 - SUHO:n kesäpäivät Raumalla heinäkuussa 2016
- eNorssin syysseminaari ja TutKoKe-symposium 31.8.–2.9.2016