Sirius eNorssi-verkoston lehti
Sirius - tähtitaivaan kirkkain kiintotähti
Normaalikoulut eli Norssit ovat yliopistojen harjoittelukouluja. Norssien tehtävänä on perusopetuksen lisäksi järjestää ohjattua opetusharjoittelua.
Norsseissa tapahtuu monipuolista tutkimus-, kokeiluja kehittämistoimintaa.
Siriuksen tavoitteena on tehdä tätä toimintaa tunnetuksi.
Toimittaja: Sanna Isopahkala sanna.isopahkala@staff.uta.fi
Haluaisitko esitellä omaa jatkotutkimustasi tai muuta tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa?
Tai haluaisitko kirjoittaa yhteistyöstä normaalikoulujen kanssa?
Oletko käynyt mielenkiintoisella koulutusmatkalla, josta voisit raportoida?
Lähetä tekstisi meille!
Toimittaja: Olli-Pekka Salo olli-pekka.salo@norssi.jyu.fi
Yhteystietoja
eNorssi-verkoston puheenjohtaja Heikki Ervast heikki.ervast@ulapland.fi
eNorssi-verkoston projektivastaava Sampo Forsström: sampo.forsstrom@uef.fi
SIRIUS: siriusenorssi@gmail.com
Julkaisija: eNorssi-verkosto
HARREn puheenjohtaja Heikki Happonen: heikki.happonen@uef.fi
Toimittajalta
Vietimme syksyn eNorssi-seminaaria Turussa aurinkoisessa säässä. Varsinaista seminaaria ennen oli TutKoKesymposium, jossa normaalikoulujen lehtorit esittelivät omaa tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaansa.
Seminaaripäivien aiheena oli Demokratian tuulet - koulutuskeskustelu myötä- ja vastatuulessa. Aihetta käsiteltiin monesta näkökulmasta ja niitä näkökulmia tuomme esille tässä Siriuksessa.
Tämänkertainen Sirius on siis seminaarinumero. Kuvien ja juttujen myötä seminaaritunnelmiin pääsevät nekin, jotka eivät tällä kertaa olleet paikan päällä.
Kevään seminaarijärjestelyistä ei vielä ole tiedotettu, mutta jäämme odottamaan eNorssin johtoryhmän päätöstä sen suhteen. Paljon mielenkiintoista on myös verkostossamme meneillään.
Kannattaa jäädä kuulolle!
Sanna Isopahkala
Miten paljon päivissä on elämää vai elämässä päiviä?
Ovatko opettajankouluttajat mestarien mestareita vai orjien orjia, kysyi keskiviikon avausluennolla Turun yliopiston professori ja Tulevaisuuden teknologioiden laitoksen johtaja Erkki Sutinen.
- Jokainen tietää, miten paljon sähköposti orjuuttaa meitä. Teknologia ylipäätään orjuuttaa meitä, Sutinen pohtii.
Hänen mukaansa teknologian välineiden hallitseminen ei toteudu kovin hyvin ja siksi tulevaisuusorientoituneisuus on meillä kaikilla jännittynyt.
Tulevaisuuden teknologian olemusta pohtiessaan Sutinen puhui notkeudesta ja resilienssistä.
- Voidaan puhua elastisuudesta ja nestemäisyydestä, joka täyttää sen koko tilan mihin mennään. Tulevaisuus on aina ollut epävarmaa, mutta nyt me tiedetään entistä paremmin että se on epävarmaa.
Sutinen muistuttaa, että uudenlaiset teknologiat tulevat aina “pyytämättä ja yllättäen.”
Miten siinä vauhdissa voi pysyä notkeana ja rentona?
Mitä se vaatii organisaatiolta, joka kouluttaa opettajia?
- Kun mietitään tulevaisuutta, osa miettii, että se on aika ja osa mieltää sen paikaksi.
Sutisen mukaan meillä ihmisillä on tietty mielikuva elämän rakenteesta, ja se on loppuun asti suunniteltu, ja siitä ei poiketa.
- Olen aika huolissani siitä, että meidän elämä on niin paikkaan ja aikaan sidottua. Jos opiskeluaika on sitä, että pitää opiskella 55 pistettä vuodessa tai valmistua nuorena, aika paljon jää kokematta.
Sutinen on kokenut omalla työurallaan, että opiskelijat ovat aika turvallisuushakuisia.
- Me nähtiin se myös siinä,
kun järjestettiin kahden viikon kesäkoulu ympäri Suomen. Yksi saksalainen opiskelija kysyi, voiko Suomessa mennä uimaan järveen. Kun vesi oli ruskeaa, hän pohti, että syövyttääkö se ihoa.
Turvallisuuden varmistelun sijaan Sutinen kehottaa opettajankouluttajiakin haastamaan itseään elämään epävarmuudessa. Se voi tuntua isolta vaatimukselta, nimittäin monien kokemuksen mukaan työelämä jo tällä hetkellä on jatkuvaa muutosta. - Resilienssi ei paljon näy
opetussuunnitelmien suunnittelussa. Muuttumisen varaa ei juuri ole, kaikenlaista notkeutta tarvitaan ja sitä, että voidaan elää epävarmuudessa, Sutinen rohkaisee.
Mikä on sitten teknologian rooli epävarmassa ajassa?
- Teknologia on vahva hyvässä ja pahassa, se auttaa meitä kehittämään toimintaa, Sutinen sanoo. Hän maalaa kielikuvan, jonka mukaan maailma on kuin kylä, ennen kylässä kaikki tiesi
toistensa asiat. Nyt sama tapahtuu teknologian avulla globaalisti.
- Kysymys kuuluu, onko mitään tapaa suojella yksityisyyttä? Ei varmaan yhtään tapaa. Silloin täytyy miettiä, miten eletään niin, että yksityisyyttä ei ole.
Sutinen uskoo, että mitään mikä nyt on, ei tarkoita että se on tulevaisuudessa. Teknologian pitäisi tukea sitä, että pääsee käsiksi syvimpään. Se vaatii rohkeutta.
Miten paljon päivissä on elämää.
Se on paljon tärkeämpää, kuin miten paljon elämässä on päiviä.
puhuttelevalla kertomuksella.
- Pidin tämän luennon hyvän ystäväni muistolle. Kun juttelin hänen poikansa kanssa, poika kertoi, että hänen äitinsä ei koskaan välittänyt siitä, mitä muut ajattelee. Ei koskaan antanut sen estää mitään.
Lisäksi Sutinen jakaa kuulijoille poisnukkuneen ystävänsä elämänasenteen: - Miten paljon päivissä on elämää. Se on paljon tärkeämpää, kuin miten paljon elämässä on päiviä.
Teksti ja kuvat: Sanna Isopahkala
- Rohkeasti, uskaltaen ja riskejä ottaen. Me puhutaan aina riskien välttämisestä tai niiden hallinnasta. Käännetään toisin päin, riskejä pitää ottaa, professori kannustaa. Sutinen päättää luentonsa hyvin
Demokratian tuulet sata
vuotta sitten - sisällissota
norssikaupungeissa
Kirjoitus on lyhennelmä Markku
Kuorilehdon esitelmästä Turun
TutKoKe-symposiumissa 29.8.2018
Esitykseni sisällissodasta alkaa omista henkilökohtaisista lähtökohdistani. Isoäitini kertoi sedästään oululaislähtöisestä ja Jyväskylässä asuneesta runoilija-kirjailija Juhani Siljosta lapsuudessani. Siljo asui pitkiä aikoja Jyväskylän opettajaseminaarin lähellä lankonsa Jyväskylän seminaarinlehtori Martti Airilan ja sisarensa Miilin luona, siis samalla paikalla Älylässä kuin nykyinen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan talo sijaitsee.
Airila perusti myöhemmän Jyväskylän yliopistonkirjastona tunnetun Jyväskylän tieteellisen kirjaston ja Juhani Siljo oli kyseisen kirjaston ensimmäinen palkattu virkailija, joka järjesti myös nykyisen yliopistokirjaston
peruskokoelman. Siljo ja hänen sisarensa kirjoittivat myös monia kirjoituksia ja runoja sisällissodasta. Isoäitini täti Miili Airila sanoitti muun muassa Jyväskylän vapaussodan sankarivainajien hautajaislaulun.
Kirjailija Siljo lähti sotaan Jyväskylästä jämsäläisten joukkoihin. Hän taisteli historianopettaja-kirjailija Lauri Haarlan komppaniassa. Siljo haavoittui panssarijunan luodeista Oriveden asemakylän taisteluissa ja joutui punaisten vankina Tampereen Johanneksen koulun Punaisen ristin sairaalaan. Häntä kävi tapaamassa sairaalassa muun muassa urheilumies Tahko Pihkala.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi isoäitini sedän, runoilija Juhani Siljon syntymästä tasan 130 vuotta ja kuolemasta 100 vuotta. Myös monien muiden suomalaisten sukulaisten kuolemasta joko
sisällissodan rintamilla, terrorissa tai vankileireillä tulee kuluneeksi sata vuotta. Siljo edustaa iältään varsin tyypillistä sisällissodan uhria, mutta on toinen menehtyineistä kirjailijoista Algot Untola-Maiju Lassilan rinnalla.
Tämä sukuni historiaan liittyvä sisällissotatapahtuma syöpyi erittäin kiinnostavana nuoreen mieleeni yli kolmekymmentävuotta sitten. Vuonna 1985 lähdin 16-vuotiaana tutkimaan sukuani, koska tämä sukuni vaihe oli yksi niistä asioista, mitä halusin tutkia. Sukututkimusharrastus ohjasi myöhemmin historian ja teologian yliopisto-opintoihin ja opettajaksi Oulun normaalikouluun.
Näin voisi sanoa, että opettajuuteni juuret ovat ainakin osittain sadan vuoden takaisessa Suomea henkisesti ja taloudellisesti jakaneessa sisällissodassa. Ilman sisällissotaa en ehkä seisoisi tässä.
Tämän päivän esitykseni otsikointi on peräti hankala kysymys, koska sadan vuoden jälkeen opettajankoulutusjärjestelmä on muuttunut täysin. Opettajaseminaarit on lakkautettu ja koulutus siirtyi
yliopistoihin, mutta useiden näiden seminaarien seuraajiksi syntyi uusia normaalikouluja. Sisällissodan aikana Suomessa oli ainoastaan Helsingin Suomalainen normaalilyseo ja Helsingin Ruotsalainen normaalilyseo, mutta muita normaalikouluja ei ollut. Joidenkin koulujen juuret saattavat olla kuitenkin hyvin pitkällä menneisyydessä, kuten Oulun normaalikoululla, sillä se edeltäjäkoulujensa jatkumona historia ulottuu 1600-luvulla asti.
Turku normaalikoulun historiaa sata vuotta sitten on löydettävissä luovutetun Karjalan alueelta Käkisalmesta.
Epähistoriallisesti tässä esitelmässä käsittelen nykyisten normaalikoulukaupunkien mennyttä elämää sadan vuoden takaisessa sisällissodassa, vaikka normaalikoulut ovat vasta myöhemmin perustettuja.
Käsittelen esityksessäni enimmäkseen niitä paikkakuntia sisällissodassa, missä nykyiset normaalikoulut sijaitsevat. Hiukan aluksi kerrataan sisällissodan taustaa, miten suomalaiset joutuivat veli veljeä vastaan sisällissodassa.
Agraarinen Suomi murtui vähitellen 1800-luvun
loppupuolella siirtymällä yhä enemmän teollistuvaan ja kaupungistuvaan yhteiskuntaan. Kaupungeissa monet tehtaat ja palvelut vetivät yhä enemmän ihmisiä työskentelemään uudenlaisiin työtehtäviin. Jo 1800-luvulla ryhdyttiin kiinnittämään huomiota työoloihin ja palkkaukseen.
Syntyi työväenliike porvarillisesti ajattelevien liikkeiden rinnalle. Se vaati lyhempiä työaikoja ja parempaa palkkaa niin maaseudulla kuin kaupungeissa, mutta paikoin työväenliike radikalisoitui vaatimaan uudistuksia kovemmalla kädellä. Myös talonpojat järjestyivät omaksi puolueekseen oululaisen ja Oulun normaalikoulun edeltäjäkoulun oppilaan Otto Lindgrénin (myöh. Karhi) johtamana.
Voimakkaat venäläistämistoimien vaikuttamana nuoria miehiä lähti maailmansodan aikana sotilaskoulutukseen Saksaan Preussilaiseen jääkäripataljoona 27:ään. Esimerkiksi Helsingin normaalilyseon kasvatteja
suuntasi Saksaan 24 ja Oulun Norssin edeltäjästä Oulun reaalilyseosta 19 oppilasta.
Ensimmäinen maailmansota, Venäjällä tapahtuneet kaksi vallankumousta ja Suomen itsenäistyminen johtivat suomalaiset uudenlaiseen poliittiseen asemaan. Kahtiajaon siemenet oli kylvetty jo paljon aikaisemmin yhteiskunnan monien ongelmien ratkaisemattomuudessa ja poliittisella epäluulolla. Lisäksi ahdinkoa lisäsi monien elämän ahtaaksi vienyt ja alati yltyvä elintarvikepula.
Työväenliike ja porvarillisesti ajattelevat varustautuivat jo vuoden 1917 vuoden puolella.
Tulevan presidentin, Pehr
Evind Svinhufvudin johtama itsenäisyyssenaatti laati ja antoi eduskunnalle itsenäisyysjulistuksen 4. joulukuuta 1917.
Näistä 11:sta senaatin jäsenestä Svinhufvud ja Onni Talas opiskelivat Helsingin normaalilyseossa. Vuonna 1888 lakkautetussa ja Hämeenlinnan lyseoksi muuttuneessa Hämeenlinnan normaalilyseossa
ehtivät senaattoreista opiskella
Juhani Arajärvi ja E. N. Setälä sekä
Oulun Norssin edeltäjäkoulussa, silloisessa Oulun ruotsalaisessa klassillisessa lyseossa opiskeli
Arthur Castrén. Heikki Renvall opiskeli Turun lyseossa. Kuitenkin 11:sta jo pelkästään neljällä itsenäisyyssenaatin jäsenestä oli lyseotausta Oulussa.
Jo vuoden 1917 aikana koko maassa tilanne oli kireä, mutta vuoden 1918 alkaessa varustautuminen, aseistariisumiset, yhteenotot ja taistelut sekä terrori alkoivat. Joensuussa suojeluskuntalaiset riisuivat venäläiset ja punakaartilaiset aseista tammikuun 25. päivänä jatkaen tätä puhdistustoimintaa myös muualle maaseutupitäjiin Pohjois-Karjalassa. Punaisten johtaja August Wesley ehti paeta maaseudulle ennen suojeluskuntalaisten saapumista.
Näin Joensuu säilyi varsinaisten taistelutoimien ulkopuolelle.
Savonlinna pyrki rauhan asialle, sillä kaupungissa punaiset ja valkoiset tekivät sopimuksen ja sovinnon. Samalla riisuttiin venäläiset aseista, koska
Savonlinna oli liikenteellinen solmukohta. Aseet päätyivät kätketyksi lopulta kaupugissa sijainneeseen kaivoon.
Turun punakaarti kuului Suomen radikaaleimpiin kaarteihin.
Se aloitti vallankumoukseen pyrkivän toiminnan jo 27. tammikuuta, kun pääkaupungissa oltiin hereillä vasta seuraavina päivinä. Punalippu nostettiin Helsingin työväentalon salkoon vallankumouksen alkamisen merkiksi 28. tammikuuta, kun Kullervo Manner totesi kansanvaltuuskunnan ottaneen senaatin vallan.
Helsingin normaalilyseossa jo syksyllä 1917 oli ajan tapahtumat kuohuttaneet oppilaita. Varsinkin konventin puheenjohtaja Bobi Sivén ja varapuheenjohtaja, kirvesmiehen poika Eero A. Wuori edustivat molemmat eri puolia – valkoisia ja punaisia. Koulunkäynti Helsingissä lopetettiin kolmen viikon päästä kevätlukukaudella sen alkamisesta.
Etenkin kahdeksasluokkalaiset harjoittivat vakoilutoimintaa ja aseellisia harjoituksia.
Norssilaiset tuhosivat
käsikranaatilla muun muassa punaisten panssariauton. Helsinki jäi aluksi punaisten puolelle ja rintamalinjat kaikkosivat kauas Hämeeseen, mutta saksalaisten saapuessa sodan loppuvaiheessa kaupungista tuli valkoinen.
Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla ryhdyttiin samanaikaisesti riisumaan venäläisiä aseista. Heti alusta alkaen molempien puolien terrori iski eri puolilla Suomea vakavinakin iskuina niin toisen puolen aktiiveihin kuin syyttömiin sivullisiin. Esimerkiksi Oulun normaalikoulun edeltäjäkoulun entinen oppilas, Lopen kirkkoherra J. H. Tuori murhattiin sairasvuoteeseensa kotonaan, kun pappilaan tuli ulkopaikkakuntalainen punakaartilainen lentävä osasto.
Jyväskylä jäi sivuun suurimmista taisteluista, vaikka kaupungissa oli aineksia suurempaankin yhteenottoon, sillä kaupungissa valkoisten ja punaisten välit kiristyivät äärimmilleen. Varsinkin seminaarinlehtorit, heidän perheensä ja muut valkoisiin kuuluvat jyväskyläläiset edistivät kaupungissa valkoista ilmapiiriä. Punaisilla oli varsin vankkoja
tukikohtia valkoisten selustassa. Etenkin Oulu ja Tornio olivat merkittäviä punakaartin keskuksia. Helmikuun alussa Oulussa käytiin ankarat taistelut kaupungin hallinnasta. Valkoisten ja punaisten rauhanneuvottelut menivät myttyyn. Mannerheim lähetti komentajaksi Ouluun Hans Ignatiuksen. Valkoisten kahta tykkiä komensi everstiluutnantti, myöhempi tykistökenraali Vilho Petter Nenonen.
Oulun valtauksen yhteydessä suurin osa Oulun normaalikoulun edeltäjäkoulun – Oulun keskikoulun - opettajista ja rehtori Veikko Pakarinen taistelivat valkoisten puolella, kun rintamalinjat olivat keskellä kaupunkia.
Samaan taistelurintamaan ryhtyivät myös kolmannen luokan oppilas Akseli Inkala yhdessä ekaluokalla olleen pikkuveljensä Oskari Inkalan kanssa. Akselista tuli myöhemmin Oulun normaalilyseon rehtori ja hänen pikkuveljensä päätyi Oulun lyseon rehtorin tehtäviin. Oulun normaalikoulun entinen lyseorakennus oli taistelujen keskellä koko Oulun valtauksen
ajan. Samasta korttelista paloivat kaikki muut rakennukset mukaan lukien liikuntasali, mutta kivikoulu säilyi.
Rovaniemellä toimi pieni punakaarti. Se lähti etenemään kohti Kemiä, kunnes se kohtasi Kemin punakaartin Tervolassa taisteluissa suojeluskuntaa ja kahdeksaa Ruotsin kautta tullutta Saksan jääkäriä vastaan. Tätä taistelua kutsutaan nimellä Tervolan kahakka.
Rauma jäi kuulumaan punaisten hallitsemaan etelään. Helsinkiläiset ja turkulaiset punakaartilaiset pyrkivät valtaamaan länsirannikkoa. Helmikuun
7. päivänä saapui Raumalle
Tampereen punakaartilaiset. Sodan edetessä huhtikuulle punaiset yrittivät evakuoida
Rauman kaupungin onnistumatta siinä, koska rautatieyhteydet Tampereen suuntaan olivat katkaistu valkoisten Tampereen valtauksen vuoksi. Lopulta kaupunki päätyi valkoisille.
Saksan jääkärien, jääkäripataljoona 27:nnen etujoukko saapui
Suomeen 18. helmikuuta. Varsinainen pääjoukko tuli
Suomeen 25. helmikuuta. Kenraali Mannerheim ja hänen esikuntapäällikkönsä Gösta Theslöf ottivat vastaan valkoisten puolelle tulevan ja Arcturuslaivalla saapuvan pataljoonan.
Osa jääkärikoulutuksen saaneista siirtyi valkoisten sijasta punaisten puolelle, kuten oululainen Leo Mäkelin, joka sittemmin loikkasi Neuvostoliittoon. Jääkärien vastaanottoseremoniassa pidettiin paraati Vaasassa ja Oulun normaalikoulun edeltäjäkoulun oppilas, eversti myöhempi Gösta Theslöf piti jääkäreille puheen.
Sisällissodan suurin taistelu, Tampereen valtaus alkoi
Aitolahdella 22. maaliskuuta, kun valkoiset piirittivät punaisten hallussa olevaa kaupunkia. Tampere oli vahvasti työläisten ja tehtaiden kaupunki ja vahvin punaisten linnake. Maaliskuun 28. päivänä taistelut Tampereella kulminoituvat Kalevankankaan hautausmaalla, mutta valkoiset eivät pystyneet murtamaan punaisten vastarintaa.
Huhtikuun 3. päivänä valkoiset pääsivät etenemään ja saivat itäpuolisen osan Tamperetta. Paria päivää myöhemmin myös
keskikaupunki päätyi valkoiselle ja 6. huhtikuuta punaiset antautuivat
Pispalassa. Tampereella punaisten tappio päätyi raskaisiin taisteluihin, ihmishenkien menetykseen ja suureen vankimäärän.
Saksalaisten rooli sisällissodassa ja hiukan sen jälkeen oli merkittävä. Saksalaiset Rüdiger von Goltzin joukot nousivat maihin Hangossa ja etenivät kohti Helsinkiä. Leppävaaran sotilaat saavuttivat 11. huhtikuuta ja seuraavana päivänä ne olivat jo Tikkurilassa ja Malmilla. Tämän jälkeen
saksalaisjoukot ja Helsingin suojeluskunta valtasivat Helsingin.
Tämä Helsingin valtaus
Tampereen rinnalla oli valkoisille merkittävimpiä saavutuksia ja punaisille suurimpia tappioita. Von Goltzin saksalaiset joukot lähtivät etenemään 19.4. kohti pohjoista saapuen Hämeenlinnaan seitsemän päivää myöhemmin. Kun valkoinen armeija ja saksalaiset kohtasivat, saattoi valkoiset ratsastaa voitonparaatissa Helsingissä.
sotatoimet päättyivät.
Kaoottisuus ja mielivalta kuvaavat ehkä sadan vuoden takaista suomalaista yhteiskuntaa sisällisodan teoissa ja tuhoissa. Punaisten hallitsemilla alueilla ja kaupungeissa punakaarti oli ottanut valkoisen puolen vankeja muun muassa Raumalla, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Helsingissä. Ehkä kuuluisin punaisen terrorin tappamat veljekset ovat arkkitehtimetsänhoitajaveljekset Valter, William ja Ivar Thomé, jotka opiskelivat nuoruudessaan Oulun normaalikoulun edeltäjäkoulussa Oulun ruotsalaisessa lyseossa.
Sodan jälkiselvittely ei kuitenkaan päättynyt, sillä valkoisten lentävät osastot ja kenttäoikeudet teloittivat vielä monilla paikkakunnalla punaisia koston kierteessä. Myös yksitäisten ihmisten suorittamia surmatekoja toista osapuolta kohtaan tehtiin monilla paikkakunnalla kostomielessä.
Sodan viimeiset punaiset joukot antautuivat Pyhtäällä 5. toukokuuta ja
Lisäksi vankileireillä oli kymmeniä tuhansia vankeja, näistä suurimmat olivat Tammisaari, Suomenlinna ja Hennala. Muun
muassa Oulun keskikoulun myöhempi rehtori ja Oulun normaalikoulun historian ensimmäinen naisrehtori Elli Lempa työskenteli Suomenlinnan vankileirillä valkoisten puolella.
Sisällissodan tappiot koskivat myös koulua ja oppilaita. Sotasurmattietokannan perusteella kansankoulunopettajia menehtyi sisällissodassa molemmilta puolin yhteensä 44 miesopettajaa.
Näistä 26 murhattiin, mestattiin tai ammuttiin vankileirillä molemmin puolin. Loput kaatuivat tai kuolivat sodassa saamiinsa vammoihin. Murhatuksi tuli myös yksi valkoisen puolen kansakoulunopettatar Kuopiosta.
Lisäksi murhattiin yksi valkoisiin kuulunut kansakouluntarkastaja Tyrvännöllä. Heidän rinnalla kuoli viisi opettajaa, mutta heistä ei tiedetä, olivatko he kansakoulunopettajia vai oppikoulunopettajia. Osa näistä viidestä opettajasta oli taustaltaan saksalaisia tai venäläistä alkuperää. Osa tunnustautui valkoiseksi tai punaiseksi tai aatteellista taustaa ei tiedetä. Heistä myös yksi oli naisopettaja.
Sodassa kuoli myös kolme kiertokoulunopettaja ja yksi kansanopiston opettaja sekä ammattiopettajia. Koulunjohtajista ja rehtoreista näyttäisi kaatuneen vain yksi yhteiskoulun johtaja.
Kansakoulujen oppilaita kuoli yksi punaisiin kuulunut tyrväntöläinen poika Tampereella 14-vuotiaana ja yksi valkoisiin kuulunut kaukolalainen 17-vuotias Jääskessä, mutta varmasti oli muitakin, koska osa katosi joukkohautoihin tai kuoli nimettömänä, kuten eräs tamperelainen valokuvattu poika. Sisällissodassa menehtyneiden poikien esikuvaksi kohosi helsinkiläis-liminkalainen Onni Kokko, jota muisteltiin vapaaehtoisena sankarina vielä monia vuosikymmeniä eri lehdissä.
Lyseolaisia eli oppikoululaisia menehtyi ainakin 69 nuorta. Näistä kahdeksan murhattiin ja lopuista suurinosa kaatui tai kuoli muulla tavalla. Yhteiskoululaisia menehtyi 33 ja keskikoululaisia kuoli kolme, joista kaksi murhattiin. Lisäksi sodassa kuoli muilla nimikkeillä olevia oppilaita, koska mukana oli myös ammattioppilaita. Ylioppilasnimikkeellä kuoli yli sata.
Seminaarilaisia menehtyi sisällissodassa ainakin 18 henkilöä.
Seminaarilaiset olivat kaikki valkoisten puolella, ja he lähes kaikki kaatuivat taistelutilanteissa.
Heti sotavuonna ja vuonna
1919 ilmestyi jyväskyläläisen seminaarinlehtori F. A. Hästeskon vaimon, Elsa Heporaudan kirjoittama kolmiosainen
Sankaripoikia-teos. Tässä kirjassa esitellään valkoisella puolella sisällissotaan osallistuneet ja menehtyneet nuoret, kun punaisten nuorten historia jäi monen perheen ja suvun katkeroituneeseen muistitietoon.
Ensimmäinen sisällissodassa
kaatunut Saksan jääkäri oli Turun normaalikoulun edeltäjäkoulun
Käkisalmen yhteiskoulusta vuonna 1913 ylioppilaaksi päässyt Lauri Pelkonen. Hän oli osallistui muun muassa Misse-joen taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa.
Jääkäri Pelkonen kaatui
Luumäen Taavetin kahakassa 21. tammikuuta.1918 lappeenrantalaista järjestyskaartia vastaan käydyssä taistelussa. Lauri Pelkonen lähti Saksasta noin parinkymmenen jääkärin kanssa 2. joulukuuta 1917
saapuen jääkärien etujoukoissa Merikarvialle. Jääkäri Lauri
Pelkosen muistoksi pystytettiin myöhemmin Taavetin Marttilanja Jäärinteiden risteykseen muistomerkki vuonna 1933.
Sisällissodasta alkoi myös sodan tutkimus ja muisteleminen. Tätä muistelemista jokainen sukupolvi on tehnyt eri tavoin, koska sodan hyväksyttävä nimikin on vaihdellut vapaussodasta kapinaan, luokkataistelusta kansalaissotaan ja sisällissotaan. Tällä hetkellä historiantutkimuksessa puhutaan sodasta nimellä sisällissota, mutta yhtälailla kansalaisten keskuudessa vapaussota ja muut nimet ovat yhä käytössä.
Sodan muistamisessa kouluilla on ollut oma merkityksensä, koska koulu ja opettajankoulutus kylvää myös jokaiselle sukupolvelle aikansa käsityksen sisällissodasta ja sen merkityksestä.
Näin myös tapahtui heti sodan jälkeen, kun vuonna 1918 Jyväskylän seminaarin seminaarinlehtorit julkaisivat laajan valkohenkisen yli 300-sivuisen artikkelikokoelman sodasta Keskisuomalaiset
sotapolulla. Siinä julkaistiin myös sukulaiseni Martti Airilan kokoama luettelo keskisuomalaisista sodassa kuolleista valkoiselta puolelta ja kirjoitti myös kirjaan artikkeleita. Monissa kouluissa kiinnitettiin myös seinille sisällissodassa valkoisten puolella kuolleiden muistolaattoja, koska varsinkin oppikoululaiset olivat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta valkoisia. Sota kosketti niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin
Viime sodat olivat käännekohtana opettajankoulutuksessa ja yhteiskunnassa, sillä Suomi lähti uudenlaisen kasvun ja kehityksen tielle 1940-luvun lopulta lähtien. Yhä useampi hakeutui opettajanuralle alati vaivaavan opettajapulan siivittämänä. Seminaareissa koulutettavien kansakoulunopettajien koulutus muuttui ja keskittyi keskeisimpien kaupunkien opettajakoulutuslaitoksiin. Peruskoulu-uudistuksessa syntyivät normaalikoulut.
Yhtä jalkaa syntyi suomalainen hyvinvointivaltio perustanaan huippuluokkaa edustava opettajankoulutus. Kansa myös yhdistyi opettajankoulutuksessa
sotien jälkeen, sillä nyt yhtä lailla niin valkoisten kuin punaisten perilliset pääsivät ja saattoivat tasa-arvoisesti opiskella yliopisto-opintoja ja opettajaksi parlamentaarisessa ja demokraattisessa Suomessa, mutta tällä kaikella on ollut kallis sisällissodan historian hinta.
Terveisiä teemaseminaareista
Keskiviikon TutKoKe-teemaryhmät
pidettiin Turun normaalikoululla Varissuolla. Teemaryhmien aiheet on lueteltu alla.
Kriittinen ajattelu ja keskustelutaidot, Hannu Juuso
Muutosjohtaminen – demokratian haasteet koulurakentamisessa, Veli-Matti Hakanen
Uusi lukiolaki – mitä mietteitä herättää, Markku Kuorilehto ja Marko Van de Berg
Lempeään kansalaisaktiivisuuteen monella kielellä Yk++ , Heidi Viljamaa, Hanna Kankare, Pia Lintunen
Demokratiakasvatus musiikinopetuksessa, Minja Koskela
Historian ja yhteiskuntaopin oppiminen monikulttuurisessa oppimisympäristössä, Juha Vänttinen
SKILLOON - Opettajan ja oppijan voimaannuttavan kehittämisen ympäristö, Jaana Seikkula-Leino, Mirva Jalo
Monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttaminen ja laaja-alaisen osaamisen vahvistaminen käyttäen tutkivaa ja osallistavaa oppimista designsuuntautunutta pedagogiikkaa (DOP) toteuttamalla, Anja Huurinainen-Kosunen,
Sirkku Myllyntausta, Päivi Okkonen-Sotka
Menetelmiä osallisuuden tukemiseen opetuksessa ja ohjauksessa, Reetta Niemi
Kuuntelukasvatus koko koulun tasollakuuntelukävely, Olli-Taavetti Kankkunen
Opetusteknologia musiikin opetuksessa; toiminnallinen musiikkipaja, Tomi Oravala
Monimuotoisuus ja kielitietoisuus koulussa; käytännön esimerkit ja ratkaisut, Katri Takko ja Susanna Nera
Uskontojen välinen dialogi ja kulttuuritulkkien merkitys koulun arjessa; Daut Gerxhalija , Samran Khezri, Abdisalam Ismael, Pekka Karjalainen, Mirjam Virtanen
Modernit materiaalien työstömenetelmät; Laserleikkuri, 3D–tulostus, Pasi Nurmi ja Pessi Salmela
Koulurakentamisen pedagogiset lähtökohdat- Turun normaalikoulun peruskorjattuun rakennukseen tutustuminen, Veli-Matti Hakanen
Kaks10 56 - Yhteisopettajuuden pedagogiikkaa kehittämässä. Mikko Horila, Tuomo Tammi
Teemaryhmien lisäksi Turussa kokoontui jatkotutkimusryhmä.
Ryhmä on kokoontunut nyt kahdessa symposiumissa ja osallistujat ovat kokeneet ryhmän tapaamiset merkittävänä.
Jatkotutkimusryhmässä oli seuraavat esitykset:
- Sosiaalisen tuen piirteet eri tavalla kiinnittyneiden opettajaopiskelijoiden kokemana, Marjamaa, K., Pyhältö, K. & Järvenoja, H.
- Kuinka kehittää reflektoivia opetuksen ammattilaisia: Luokan opettajaopiskelijoiden ryhmäreflektio opetusharjoittelun alkuvaiheen välineenä, Outi Tiainen
- The problem-solving process as part of professionals’ boundary work in preschool to school transition, Laura Rantavuori
- Pedagogisia kokeiluja matemaattisen ajattelun kehittämiseen, Tiina Yrjänheikki ja Anita Haataja
Monien todellisuuksien koulu
Siirtolaisuusinstituutin
toimitusjohtaja
Tuomas Martikainen
puhui yhteiskunnan ja samalla koulun monimuotoistumisesta otsikolla Mikä ihmeen superdiversiteetti? Monimuotoisuuksien luokkahuoneessa.
Superdiversiteetin käsite, jolla pyritään alleviivaamaan nykyyhteiskunnan ennennäkemätön kompleksisuus, korvaa monet etnisyyteen ja kulttuurien moninaisuuteen liittyvät käsitteet. Tuomas Martikainen käänsi tämän käsitteen osuvasti mahtimoninaisuudeksi.
Kun nykyisin puhutaan maahanmuutosta, on yleisellä tasolla vaikea sanoa mitään yksilötason tilanteesta, sillä ei ole kahta samanlaista maahanmuuttajaa. Siksi
olisi hyvä pyrkiä välttämään liiallisia ennakko-oletuksia.
Ulkomaalaistaustaisessa väestössä on yhä enemmän toisen sukupolven, Suomessa syntyneitä ulkomaalaistaustaisia henkilöitä (2017, n. 10% ikäluokasta). Martikaisen mukaan onkin todettava, että menossa on tosiasiallinen, huomionarvoinen väestöllinen muutos, joka nykytrendien mukaan voimistuu koko ajan.
Muunkielisiä on vuodesta 2012 alkaen ollut enemmän kuin ruotsinkielisiä ja tässä ryhmässä on tapahtunut selkeä väestörakenteen muutos.
Ikärakenne on nuorentunut, ero suurten kaupunkien ja muun maan välillä on edelleen kasvamassa ja odotettavissa on paljon kahden kulttuurin perheitä.
Ulkomaalaistaustaisten eri sukupolvet näkevät lähtömaansa hyvin eri tavoin. Siinä missä ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajat vertailevat
nykyistä kotimaataan entisen kotimaan tilanteeseen, nuorille vanhempien kotimaa näyttäytyy usein jonakin myyttisenä. Heille tärkeämpää onkin identiteettipolitiikka.
Kysymys identiteetistä on viime vuosina noussut hyvin julkiseen keskusteluun esimerkiksi Koko
Hubaran ja Maryan Abdulkarimin kannanottojen myötä.
“Tulevaisuudessa oppilaiden erilaisuus taustoissa kasvaa ja kohtaamme aiempaa vähemmän itsestäänselvyyksiä.”
Superdiversiteetti näkyy luonnollisesti koululuokassa, joka on yhteiskunta pienoiskoossa.
On kuitenkin hyvä muistaa, että tämä yhteiskunta on erilainen eri puolilla maata.
Tulevaisuudessa oppilaiden erilaisuus taustoissa kasvaa ja kohtaamme aiempaa vähemmän itsestäänselvyyksiä.
Kouluilla on oma tehtävä, mutta yhteiset päämäärät tulevat uudelleen määriteltäviksi ja siksi on erityisen tärkeä pohtia, miten moninaisuuden kanssa toimimista voisi tukea.
Teksti: Olli-Pekka Salo Kuva: Sanna Isopahkala
Kielitietoisuus opetuksen ytimessä
Jenni Alisaari ja Heli Vigren puhuivat kielitietoisuuden merkityksestä koulutuskeskustelussa. He esittelivät Opetusja kulttuuriministeriön rahoittamaa DivEd-hanketta, jonka tavoitteena on kehittää kieli- ja kulttuuritietoisen toimintakulttuuria ja osaamista niin opettajankoulutuksessa kuin kouluissa.
DivEd-hankkeen taustalla on kielellisesti vastuullisen opetuksen viitekehys (Lucas & Villegas, 2011), jonka keskiössä ovat asenteet (esim. kielellisen moninaisuuden arvostaminen) sekä tiedot ja taidot, jotka koskevat esimerkiksi oppijoiden kielellisiä taustoja, luokassa käytettävän kielen aiheuttamien haasteiden tunnistamista sekä tietoa toisen kielen oppimisen periaatteista ja tämän tiedon soveltamista.
Vuoden 2014 opetussuunnitelmaperusteiden mukaan jokainen opettaja on kielellinen malli. Mitä tämä
voisi käytännössä tarkoittaa?
Alisaaren ja Vigrenin mukaan kielitietoisuuden ulottuvuuksia ovat monikielisyyden tukeminen, tieto oppiaineiden kielestä (eli tiedostaa ero koulun kielen ja arjen kielen välillä) sekä tieto kielistä ja niiden rakenteista. Tähän voisi vielä lisätä tiedon kielestä viestinnän välineenä ja toiminnan ohjaajana.
Käsitys kielestä ja kielenosaamisesta on muuttunut voimakkaasti, eikä kielenopetuksessa välttämättä enää tavoitella puhtaasti tavoitekielistä keskustelua, vaan pikemmin monikielistä viestintää (translanguaging, ks. esim. García & Wei 2014), jossa kielenkäyttäjät hyödyntävät kaikkia osaamiaan kieliä.
Kielitietoinen opetus on todella tärkeää, koska sillä on keskeinen merkitys syrjäytymisen ehkäisyssä, kun ajatellaan esimerkiksi poikien lukutaitoa tai toisen sukupolven maahanmuuttajia. Kielitietoinen opetus lisää
myös yhdenvertaisuutta, sillä ”opiskelukielitaidon hallinta on keskeistä koulutuksen oikeudenmukaisuuden ja laadun sekä koulumenestyksen takana” (Euroopan neuvosto).
”Kielitietoisella
opetuksella on keskeinen merkitys syrjäytymisen
ehkäisyssä.”
Alisaari ja Vigren peräänkuuluttavat kielitietoisuuden näkymistä opettajan ja opettajankouluttajan pedagogisena käytänteenä. Heidän mukaansa kielitietoisuuden tulisi näkyä opiskelijoiden tuntisuunnitelmissa ja opiskelijoita tulisi ohjata käyttämään kielitietoisia käytänteitä.
Teksti: Olli-Pekka Salo Kuva: Sanna Isopahkala
Luettavaa ja katsottavaa DivEd-hankkeen kotisivut: dived.fi Kielitietoista opetus kaikille -video: https://www.youtube.com/channel/ UCnoaSGKECrcqANo1k-ZPcmg García, O. & Li Wei. 2014. Translanguaging: Language, Bilingualism and Education. New York: Palgrave Macmillan.
Lucas, T. & Villegas, A. M. 2011. A framework for preparing linguistically responsive teachers. Teoksessa T. Lucas (toim.) Teacher preparation for linguistically diverse classrooms: A resource for teacher educators. New York, NY: Routledge., 55–72.
Ilmaista koulutusta kielitietoisuudesta
DivEd on kieli- ja kulttuuritietoisen opettajuuden ja opettajankoulutuksen kehittämishanke, ja sen rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Hankkeen tavoitteena on kieli- ja kulttuuritietoisen toimintakulttuurin ja osaamisen edistäminen sekä opettajankoulutuksessa että perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opettajien parissa.
DivEd-hankkeen kautta on mahdollista tilata kieli- ja kulttuuritietoisuuskouluttaja kouluun. Koulutus on täysin maksutonta yhteistyöyliopistojen lähialueiden kouluille.
Opettajan osaamisen määrittelyä
OVET-hankkeen hankepäällikkö
Anu Warinowski puhui tulevaisuuden opettajuudesta ja sen edellyttämistä kompetensseista.
OVET-hanke on Opetusja kulttuuriministeriön kärkihanke, jonka tarkoituksena on kehittää opettajan osaamisen malli (osahanke 1), valtakunnallisesti yhtenäinen luokanopettajakoulutuksen soveltuvuuskoe, joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2020, (osahanke 2) sekä koulutuksen vaikuttavuuden malli (osahanke 3).
Warinovski keskittyi puheenvuorossaan opettajan osaamisen malliin, jonka kehittämisen tavoitteena on tunnistaa opettajan työssä tarvittavat osaamisen alueet, joita tulisi arvioida jo opiskelijavalintaprosessissa.
Malli perustuu tutkimuskirjallisuuteen ja se jäsentää opettajan työssä tarvittavan ydinosaamisen,
tiedot ja taidot.
OVET-hankkeen malli kattaa neljä ulottuvuutta. Ensiksikin se kattaa opettajan työtä suuntaavan ja tukevan osaamisen (niin tiedolliset kuin ei-tiedolliset osaamisalueet). Toiseksi malli kattaa havaitsemisen, tulkinnan ja päätöksenteon prosessit eli opettajan tilannekohtaiset taidot. Lisäksi malli huomioi opettajan työn käytännöt ja oppilaiden oppimistulokset.
”Opettaminen on tärkeää tulevaisuustyötä.”
Lopuksi Warinovski totesi opettamisen olevan tärkeää tulevaisuustyötä, sillä tänä kesänä opintoihin valitut voivat opettaa vuoteen 2065 asti ja heidän oppilaansa voivat olla työelämässä vielä 2100-luvulla.
Teksti: Olli-Pekka Salo Kuva: Sanna Isopahkala
Peruskoulun puolustuspuhe
Seminaariperjantain avauksena
kuultiin Turun normaalikoulun musiikin lehtori Minja Koskelan ”vuoden kantaaottavin aamunavaus”. Koskela esitti huolensa peruskoulun tulevaisuudesta leikkausten ja säästöjen jälkeen.
Koskela palautti mieleen, että suomalaisen koulutuksen kivajalkana ovat sivistys, yhdenvertaisuus ja demokratia, jotka ovat olleet peruskoulun synnyn taustalla. Vuonna 1972 aikaansaatua kaikille ilmaista, tasaarvoista ja osallistavaa peruskoulu Koskela pitää talvisotaakin suurempana ihmeenä.
”Peruskoulu on talvisotaakin suurempi ihme.”
Koskela korosti, että koulutuksesta säästäminen ei säästä vaan lisää eriarvoisuutta ja nuorten pahoinvointia. Koulutukseen panostaminen on investointi tulevaisuuteen, sillä OECD:n
koulutusraportin mukaan koulutus on kasvupolitiikan ytimessä. Heikentynyt osaaminen on suorassa yhteydessä bkt:n laskuun.
Leikkaukset ovat johtaneet valtionosuuksien pienenemiseen, mikä on lisännyt eriarvoisuutta kuntien välillä. Varhaiskasvatuksessa ryhmäkoot ovat kasvaneet, perusopetuksessa on tehty henkilöleikkauksia, lukiossa kurssitarjonta on kaventunut ja taiteen perusopetuksen maksut ovat nousseet.
Koskela totesi, että koululla on keskeinen rooli yhteiskunnan kasvavassa moninaistumisessa, sillä se lisää yhteiskunnallista tasaarvoa ja yhdenvertaisuutta. Se on myös ilmeinen keino edesauttaa sopeutumista ja kotoutumista. Tämä edellyttää kuitenkin kielenoppimisen ja kulttuurisen dialogin tukemista ja opettajien täydennyskouluttamista.
Suomalainen koulutusihme ei Koskelan mukaan ole mikään
tilapäinen kärkihanke, vaan pitkäjänteinen prosessi. Koulutuksen demokratisoinnista pitää puhua edelleen, ja koulussa tulee mahdollistaa dialogi ja antaa tilaa identiteetin ilmaisemiselle, mikä puolestaan ehkäisee syrjäytymistä ja radikalisoitumista.
”Demokraattinen koulu maksaa itsensä takaisin.”
Vaikka talousnäkökulma on tärkeä sen ei tulisi jyrätä muita ulottuvuuksia (ks. esim. Nussbaum 2010).
Koskela korosti, että peruskoulu tarvitsee puolustajia, sillä peruskoulu lisää sivistystä, yhdenvertaisuutta ja demokratiaa. Demokraattinen koulu tuottaa hyvinvointia ja maksaa itsensä takaisin. Luettavaa
Minja Koskelan blogi: https://www. lily.fi/blogit/bluestocking Nussbaum, Martha (2010). Not for profit: why democracy needs the humanities. Princeton, N.J: Princeton University Press.
Resilienssi tulevaisuustaitojen
Turun normaalikoulun
kasvatti Pauli Aalto-Setälä puhui eNorssin osallistujille tulevaisuusoppimisesta. AaltoSetälä tunnetaan Aller Median toimitusjohtajana ja hän hoitaa parhaillaan Turun yliopistossa kaksivuotista sivutoimista työelämäprofessuuria.
ytimessä ja osallistuminen. Lisäksi yritys hyötyy henkilöstön monimuotoisuudesta. Tutkimus on esimerkiksi osoittanut, että kulttuurisesti keskimääräistä monimuotoisempien yritysten innovaatiot ovat johtaneet myös keskimääräistä parempiin tuottoihin.
Tällä hetkellä puhutaan maailman kiihtyvästä teknologisoitumisesta ja digitalisoitumisesta, mutta Aalto-Setälä korosti, että
teknologia on vain yksi tekijä tulevaisuuden rakentamisessa. ”Teknologia on vain yksi tekijä tulevaisuuden rakentamisessa.”
Automatisoitumisen myötä rutiininomaiset työt katoavat, mutta toisaalta tulevaisuudessa tarvitaan ihmisiä, joilla on dataosaamista, jotka ymmärtävät kauppaa ja taloutta ja/tai joilla on analytiikan ja matematiikan taitoja. Myös arkkitehtuuri ja insinöörityö sekä myynti ovat Aalto-Setälän mukaan tulevaisuuden aloja.
Hyvät digitaidot eivät sellaisenaan riitä, vaan digiaikana johtamisen laatu on entistä merkittävämpää.
Digiajan johtamisessa korostuvat tiimityö, osallistaminen
Tulevaisuuden työtä muokkaavia teknologioita on monenlaisia. Arkisimpia niistä ovat erilaiset mobiiliratkaisut ja pilvipalvelut. Elinkeinoelämässä entistä merkittävämpiä tulevat olemaan kehittyneet tuotantoteknologiat, uudet energialähteet ja -ratkaisut, bioteknologia
sekä ihmis-konehybridit.
Aalto-Setälä puhui paljon
GAFA-yhtiöistä (Google, Apple, Facebook, Amazon) ja niiden roolista tietoverkkojen hallitsijoina. Internetin synnyn ja samoihin aikoihin tapahtuneen Berliinin muurin murtumisen myötä oli mahdollisuus demokraattisen, avoimen viestinnän läpimurtoon.
Erityisen keskeiseksi tulevaisuudentaidoksi AaltoSetälä nosti resilienssin eli selviytymis- ja sopeutumiskyvyn ennakoimattomissa, yllättävissä muutostilanteissa. Hän käytti esimerkkinä SPR:n kriisiryhmän toimintaa.
”Tulevaisuuden työssä tarvitaan ennen
kaikkea resilienssiä.”
Tämä ei kuitenkaan toteutunut, vaan digimaailma on nykyisin pääosin GAFAyhtiöiden hallinnoima.
Aalto-Setälän mukaan tulevaisuuden työssä tarvittavia taitoja ovat muun muassa kriittinen ajattelu, tiimitaidot ja empatia, itsensä johtamisen taito sekä digitaidot.
Näiden taitojen oppimisella on keskeinen rooli perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa.
Operaatio onnistui, koska häiriöön oli valmistauduttu, tiimissä vallitsi keskinäinen luottamus ja työ oli jaksotettu mielekkäästä.
Teksti: Olli-Pekka Salo Kuva: Sanna Isopahkala
Koulun uudistamista
mutu-tuntumalla
Helsingin normaalilyseo historian ja yhteiskuntaopin lehtori Marko van den Berg kysyi esityksessään, mihin koulureformit perustuvat.
Kun on puhuttu lukion uudistamisen tarpeesta, julkisessa keskustelussa on van den Bergin mukaan esiintynyt vakiintuneita ”yleisiä totuuksia”, joita ovat muun muassa seuraavat:
o lukio on jäänyt ajastaan jälkeen o lukion tarjoama tieto on pirstaleista o lukio perustuu liikaa ulkoa opitun tiedon toistamiseen o osaamispohja on murenemassa o lukiolaiset kokevat yhä enemmän stressiä o oppiaineiden yhteistyötä ja ilmiölähtöistä opetusta lisäämällä saavutetaan parempia tuloksia
Lukiouudistuksen myötä Opetusja kulttuuriministeriö lupaa oppimistulosten paranevan ja yleissivistyksen laajanevan. Nämä totuudet ja lupaukset eivät van den Bergin mukaan kestä kriittistä tarkastelua, sillä ne eivät perustu tutkittuun tietoon,
vaan ovat pikemminkin toiveita siitä, miten asioiden tulisi olla.
Tutkimus on pääasiassa keskittynyt peruskoululaisten osaamiseen, ja vaikka PISAtulosten heikkenemisestä voi olla huolissaan, on muistettava, että suomalaisten koululaisten osaaminen on kansainvälisessä vertailussa edelleen huippuluokkaa.
Ruotsissa tutkimusta tehnyt van den Berg varoitti seuraamasta naapurin esimerkkiä kouluuudistuksissa, sillä parin viime vuosikymmenen aikana ruotsalainen koulu on kiihtyvä reformitahdin myötä kriisiytynyt.
Kun Ruotsissa vuonna 1991 siirryttiin valtiojohtoisesta koululaitoksesta kunnallisjohtoiseen ja kun samoihin aikoihin pedagogiikassa otettiin suunnannäyttäjäksi konstruktivismi (usein äärimuodossaan), koulujen väliset erot alkoivat kasvaa,
oppimistulokset heikentyä ja opettajan ammatin arvostus laskea.
van den Bergin mukaan suomalaisessa kouludiskurssissa on yhtymäkohtia ruotsalaiseen vastaavaan, joka lopulta johti sekavasti valmisteltuihin ja toteutettuihin reformeihin, joissa oppilaiden itseohjautuvuus ja autonomia vietiin äärimmilleen.
Tutkimus (esim. Kirchner & van Merrienboer 2013) on kuitenkin osoittanut, että esimerkiksi monisuorittaminen heikentää oppimistuloksia ja tiedonhaun ja tiedonarvioinnin oppiminen tarvitsee tukea. Opettajia tarvitaan edelleen myös esimerkiksi kertomaan, millainen tieto on merkityksellistä ja miksi.
Kattavassa meta-analyysien synteesissään John Hattie (2009) on todennut, että tärkeimpiä tekijöitä hyvien oppimistulosten taustalla ovat hyvä opettajaoppilas-suhde sekä riittävä ohjaus. van den Bergin mukaan tulevan lukiouudistuksen ongelmana on se, että huolellisesti tutkitun tiedon sijaan hanke perustuu visioille, toiveille ja epämääräisille
kuvauksille lukion nykytilasta. Sen sijaan, että uudistus rakentuisi vahvalle tutkimukselliselle pohjalle, vannotaan jatkuvan kehityksen nimeen ja on siirrytty suunnittelu-uskosta visiouskoon (Simola 2015).
Lukiota pitää van den Bergin mukaan ilman muuta uudistaa, mutta ennen johtopäätösten tekoa olisi syytä tehdä laajaalainen analyysi tilanteesta.
Uudistustyössä olisi mietittävä laajempia yhteiskunnallisia tekijöitä ja huomioitava koulutuksen kytkeytyminen yhteiskuntaan monin eri tavoin.
Uudistuksia ei pidä tehdä uudistamisen vuoksi, vaan siksi, että siihen on tarvetta.
Teksti: Olli-Pekka Salo Kuva: Sanna Isopahkala
Luettavaa
Hattie, J. A.C., 2009. Visible learning: A synthesis of over 800 meta-analyses relating to achievement. London: Routledge. Kirchner, P. A. & van Merrienboer, J. J. 2013. Do learners really know best? Urban legends in education. Educational Psychology 48 (3), 169–183. Simola, H. 2015. Koulutusihmeen paradoksit. Tampere: Vastapaino.
eNorssi-seminaarin materiaalit
Turun eNorssi-seminaarin
luentomateriaalit ja TutKoKeteemaryhmien esitykset ovat nähtävillä oheisen
linkin takana niiltä osin, kuin esitysten pitäjät ovat antaneet materiaalinsa jakoon.
http://www.enorssi.fi/enorssiverkosto/asiakirjoja-1/2018-2019/ demokratian-tuulet-
koulutuskeskustelumyota-ja-vastamaessa
