eNorssin puheenjohtaja vaihtui Oulun keätseminaarissa
Puheenjohtajan terveiset!
eNorssin kevätseminaari
Norssionpen päivä Ari Myllyviita
Yliopistoyhteistyön kehittäminen Oulun normaalikoulun lukiossa 52
Musiikin taikaa ja suuria unelmia Finlandia-talon lavalla
Kansainvälinen yliopistokoulujen konferenssi Jyväskylässä
Jyväskylän normaalikoulu mukana Erasmus+ Teacher Academy -hankkeessa
30 tapaa harjoitella opettajuutta luokanopettajaharjoittelussa
KePeTun katsaus tuen uudistukseen harjoittelukouluverkostossa
Kielitietoisen opetuksen työryhmä – tärkeä tehtävä opetussuunnitelman muutoksissa
Edustajana Nuorten parlamentissa Eduskunnassa 20.3.26
Laatutekoja harjoittelukoulujen lukioista
eNorssi-verkoston tutkoke-ryhmä
Joensuun terveisiä filosofian opiskelusta
ASPnet, Unesco-lähettiläät
Normaalikoulut eli norssit ovat yliopistojen harjoittelukouluja. Norssien päätehtävinä on laadukkaan perusopetuksen toteuttamisen lisäksi ohjatun opetusharjoittelun järjestäminen, tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminta sekä täydennyskoulutus.
Sirius on Suomen harjoittelukoulujen yhteistyöverkosto eNorssin neljä kertaa vuodessa julkaisema verkkolehti, jonka tavoitteena on tehdä näkyväksi harjoittelukouluissa ja harjoittelukouluverkostossa tapahtuvaa monipuolista toimintaa. Samalla Sirius tarjoaa väylän myös eri yhteistyötahojen ajankohtaisten artikkelien julkaisuun.
Kun sinulle tulee mieleen jutun aihe esimerkiksi omaan työhösi, tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaan tai yhteistyöhön eri yhteistyötahojen kanssa, ole yhteydessä Siriuksen toimittajiin.
Toimittajat:
Perttu Ervelius perttu.ervelius@helsinki.fi
Pasi Kurttila pasi.kurttila@oulu.fi
Julkaisija: eNorssi-verkosto
Taitto: Elisa Serave elisa.serave@gmail.com
eNorssi-verkoston puheenjohtaja
eNorssi-verkoston projektivastaava Pasi Kurttila pasi.kurttila@oulu.fi eNorssi-verkoston projektivastaava Perttu Ervelius perttu.ervelius@helsinki.fi
Sari Ahola sari.ahola@oulu.fi
Projektivastaavien terveiset
Tällä kertaa terveisiä kirjoittelee heinäkuun lopussa projektivastaavan tehtävän jättävä Pasi.
Toimintavuosi aloitettiin syyskuun alussa, kun eNorssiväki kokoontui syysseminaariin Joensuuhun. Samalla aloitettiin uudenlainen seminaarirytmitys, jonka mukaan syysseminaari painottuu työryhmätyöskentelyyn, ja kevätseminaari puolestaan enemmän täydennyskoulutustyyppiseen ohjelmaan. Syysseminaarin työryhmäpainotteinen ohjelma sai kiitosta osallistujilta, ja työryhmien työskentelyvuosi lähti seminaarissa hyvin käyntiin. Kiitos tästä Joensuun seminaarin järjestelyistä vastanneille. Syyslukukauden alussa tapahtui myös muutoksia eNorssin organisaatiossa, kun Perttu Ervelius aloitti projektivastaavan työt Pasi Kurttilan työparina. Samalla Sampo Forsström päätti pitkän ja ansiokkaan työrupeamansa verkoston projektivastaavan tehtävässä.
Kuluneen vuoden aikana työryhmät ovat jälleen toimineet aktiivisesti, ja työskentelyn näkyvimpinä tuloksina on julkaistu useita julkaisuja sekä muuta materiaalia. Tammikuussa julkaistiin Suomen ainedidaktisen tutkimusseuran Ainedidaktisia tutkimuksia -sarjassa kokoomateos Tutkivaa opettajuutta harjoittelukouluissa. Julkaisu on ensimmäinen normaalikoulujen tuottama JUFO-vertaisarvioitu kokoomateos, ja näin ollen hieno päänavaus tällä foorumilla. Lähes samoihin aikoihin julkaistiin Kehittyvä pedagoginen tuki -työryhmän työstämät oppimista ja koulunkäynnin tukea käsittelevät ohjauskortit. Materiaali on saanut paljon positiivista palautetta sitä hyödyntäneiltä. Kevään eNorssi-seminaarissa julkaistiin Ohjatun harjoittelun ohjaus ja ohjaajakoulutus-työryhmän julkaisu 30 tapaa harjoitella opettajuutta luokanopettajaharjoittelussa, ja ITK-konferenssissa puolestaan TVT-työryhmän uusin julkaisu Oppimis- ja toimintaympäristöjen kehittäminen harjoittelukouluissa V – Tilat ja tekniikka pedagogiikan kehittämisen tukena. Uutena julkaisutapana kuluvana vuotena on aloitettu käytäntö, jossa jokainen työryhmä vuorollaan esittelee vuoden toimintaansa myös Sirius-lehden artikkeleissa.
Myös muu toiminta on ollut aktiivista. Jo edellä mainittujen julkaisujen lisäksi työryhmät ovat työstäneet erilaisia tukimateriaaleja oman työryhmänsä aihealueista, ohjatun harjoittelun palautekyselyä on kehitetty yhteistyössä Opettajankoulutuksen kansallisen tietovarannon (FinTED) kanssa, ja yhteistyötä tärkeiden sidosryhmien, kuten Opetushallituksen kanssa, on pidetty yllä. Lisäksi uusia, toimintaa tukevia rahoitusmalleja on kartoitettu ja niitä pyritään hyödyntämään jatkossa. Verkosto ja sen tekemä työ on ollut näkyvästi esillä eri foorumeilla, kuten BETT-messuilla Lontoossa sekä ITK-konferenssissa Tampereella.
eNorssin kevätseminaari pidettiin Oulussa huhtikuun puolivälin tienoilla. Seminaarin ohjelma oli sovitun rytmityksen mukaisesti täydennyskoulutuspainotteinen, ja tapahtuma oli suunnattu erityisesti sellaisille harjoittelukoulujen opettajille, jotka eivät aikaisemmin ole olleet eNorssin tapahtumissa. Laadukkaan ohjelman äärelle kokoontui lähes sata norssilaista eri puolelta Suomea. Seminaarin ohjelma ja järjestelyt saivat osallistujilta erittäin hyvää palautetta. Kiitos tästä Oulun seminaariorganisaatiolle. Oulun seminaarissa saatiin kuulla myös uusista muutoksista verkoston organisaatiossa. Viimeiset kaksi vuotta eNorssin puheenjohtajana toiminut Oulun normaalikoulun johtava rehtori Sari Ahola luovutti seminaarissa puheenjohtajuuden Rauman normaalikoulun johtavalle rehtorille Juha Ståhlbergille. Kiitos Sarille upeasta työstä ja onnittelut Juhalle puheenjohtajuudesta! Samassa yhteydessä otettiin käyttöön uusi käytäntö, ja puheenjohtajan lisäksi verkostolle nimettiin myös varapuheenjohtaja. Varapuheenjohtajana aloitti johtava rehtori Heidi Östring Tampereen normaalikoulusta. Projektivastaavana viimeiset neljä vuotta toiminut Pasi Kurttila jättää tehtävänsä kuluvan toimintavuoden jälkeen, ja seminaarissa julkistettiin myös hänen seuraajansa. Elokuusta lähtien Perttu Erveliuksen työparina projektivastaavan tehtävässä toimii Janne Nissinen Tampereen normaalikoulusta. Onnittelut Jannelle!
Kuluneet neljä vuotta eNorssin projektivastaavan tehtävässä ovat olleet antoisaa aikaa, ja niihin on mahtunut monta mukavaa hetkeä. Mieleenpainuvimpana yksittäisenä tapahtumana nousee esille vuosi sitten Jyväskylässä pidetty eNorssin 25-vuotisjuhlaseminaari. Oli hienoa tavata verkoston kehitykselle merkityksellisiä kollegoita vuosien varrelta ja jakaa yhteisiä muistoja. Seminaarissa konkretisoitui eNorssin kasvutarina 2000-luvun alusta tähän päivään.
Neljä vuotta sitten tehty päätös siirtyä kahden projektivastaavan malliin avasi mahdollisuuden työskennellä työparina alkuun Sampon, ja viimeisen vuoden Pertun kanssa. Yhteistyö kanssaan on ollut sujuvaa, palkitsevaa ja hedelmällistä. Kahden projektivastaavan malli tukee myös työskentelyn jatkuvuutta tilanteissa, joissa toinen projektivastaavista vaihtuu. Tällä on verkoston sujuvan toiminnan kannalta suuri merkitys.
eNorssin toiminnan kannalta keskeisiä toimijoita ovat harjoittelukoulujen rehtorit, eNorssin puheenjohtaja ja johtoryhmä, projektivastaavat sekä eri työryhmät.
Toiminnan tapa etenee mainitsemisjärjestyksessä ohjaavasta ja mahdollistavasta kohti toimeenpanevaa, ja verkoston toiminnan näkyvän tuloksen tekevät käytännössä työryhmät. Eri toimijoiden yhteistyö ja yhteisen etenemissuunnan hahmottaminen on edellytys sille, että työryhmät voivat tehdä monipuolista ja laadukasta kehittämistyötä omilla osa-alueillaan. Sujuva yhteistyö eri toimijoiden välillä on ollut yksi eNorssin vahvuuksista koko sen olemassaolon ajan. On ollut hienoa olla mukana yhtenä yhteistyön tekijänä niissä eri rooleissa, joissa olen verkostossa saanut olla lähes 25 vuoden aikana. Keväällä 2025 julkaistussa eNorssi 25 vuotta -teoksessa kirjoitin, että eNorssi-verkoston tulevaisuus näyttäytyy tällä hetkellä hyvänä. Hyvillä mielin voi todeta, että nuo sanat pitävät edelleen paikkansa. Ihmiset vaihtuvat, mutta työ jatkuu.
Hyvää loppukevättä ja leppoisaa kesää koko eNorssi-verkostolle ja Siriuksen lukijoille!
Kuva : Merja Kivelä
eNorssin puheenjohtaja vaihtui
Oulun kevätseminaarissa
Oulun normaalikoulun johtava rehtori Sari Ahola luovutti kevätseminaarissa eNorssin puheenjohtajuuden
Rauman normaalukoulun johtavalle rehtorille Juha
Ståhlbergille. Kiitos Sarille hienosta työstä eNorssi-verkostossa ja onnittelut Juhalle!
Suuret kiitokset koko eNorssi-verkostolle luovuttaessani puheenjohtajan pestin eteenpäin! On ollut ilo työskennellä osaavien ja innokkaiden ihmisten kanssa. Verkostossamme on voimaa!
Kesää odotellen, Sari
Kuva: Merja Kivelä
Puheenjohtajan terveiset!
Aurinkoisen keväinen tervehdys länsirannikolta ja Raumalta. Minulla on ilo ja pieni sopiva annos tervettä jännitystä aloittaa eNorssi -verkoston johtoryhmän puheenjohtajana.
Ajattelin alkuun kertoa lyhyesti, miten tähän on tultu. Aloitin Norssi-taipaleeni Turun normaalikoulussa musiikin aineenopettajana vuonna 2007. Viihdyin tehtävässä pari vuotta tai ainakin sen verran, että uskalsin lähteä “ihan hetkeksi käymään” Raumalla. Tiedättehän nämä akateemiset lyhyet visiittikäynnit. Ne kestävät helposti noin 17 vuotta ja enemmänkin. Raumalla tie vei opettajan työstä hallintoon, ensin vararehtoriksi, sitten perusopetuksen rehtoriksi ja nyt johtavaksi rehtoriksi. Matkan varrella on saanut huomata, että vaikka tehtävä muuttuu, yksi asia pysyy. Norssityö on ennen kaikkea yhdessä tekemistä.
eNorssi -verkosto tuli minulle tutuksi jo ensimmäisenä Rauman vuotena, kun pääsin, vähän vahingossa, kevätseminaariin ja osallistuin ohjattu harjoittelu -työryhmään. Se oli niitä hetkiä, joista ei enää palata entiseen. Ensimmäinen seminaari teki vahvan vaikutuksen. Erityisesti se energia, joka syntyy, kun saman pöydän ääreen kokoontuu joukko ihmisiä, joita yhdistää halu kehittää opetusta, oppimista ja opettajankoulutusta.
Tämä kokemus on toistunut useaan kertaan. Seminaareista ei ole lähdetty kotiin pelkästään muistiinpanojen kanssa, vaan ennen kaikkea uuden ajattelun ja tekemisen energian kanssa.
Vuosien varrella olen saanut olla mukana useissa verkoston työryhmissä ja hankkeissa. Se on mahdollistanut kehittämistyötä omassa koulussa, mutta ennen kaikkea osana tätä verkostoa. Ja ehkä juuri siinä on eNorssin ydin. Kukaan ei kehitä yksin, vaan yhdessä.
Kuva: Merja Kivelä
eNorssi -verkoston tavoitteet ovat kunnianhimoisia mutta samalla hyvin konkreettisia. Haluamme vahvistaa yhteistyötä, jakaa pedagogista asiantuntijuutta ja kehittää materiaaleja, jotka oikeasti tukevat arkea. Samalla panostamme vahvasti tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaan, henkilöstön osaamisen vahvistamiseen, verkoston näkyvyyteen sekä digitaalisiin yhteistyömuotoihin. Onneksi emme ole unohtaneet sitäkään, että hyvät ideat syntyvät usein kahvikupin tai viinilasin äärellä.
Nämä verkoston painotukset näkyvät myös yliopistojen harjoittelukoulujen tuoreessa strategiassa, joka on, kuten sanotaan, juuri saatu uunista ulos. Strategia nojaa vahvasti tutkimusperustaisuuteen ja opettajien asiantuntijuuden vahvistamiseen. Se tähtää kestävän, oppivan ja osallistavan yhteiskunnan rakentamiseen. Strategiatyössä on hyödynnetty sekä opettajankoulutuksen että peruskoulun visiota, ja on hienoa nähdä, että oma strategiamme keskustelee näiden kanssa erinomaisen luontevasti.
Strategiamme määrittelee, miten vahvistamme tutkimusperustaisuutta, tuemme opettajien asiantuntijuutta ja rakennamme siltaa opettajankoulutuksen ja opetuksen kehittämisen välille kohti kestävää, oppivaa ja osallistavaa yhteiskuntaa. Harjoittelukoulut ovat tässä työssä keskeisessä roolissa. Harjoittelukoulujen toiminnassa yhdistyvät luontevasti teoria ja käytäntö. Olemme korvaamaton osa opettajankoulutuksen tiedeyhteisöjä, opetusharjoitteluja sekä lukio- ja perusopetusta. Me emme ainoastaan seuraa kehitystä, vaan myös kehitämme.
Tulevaisuuden koulussa korostuvat vuorovaikutus, yhteisöllisyys, hyvinvointi ja ajattelun taidot. Toisin sanoen kaikki ne asiat, joita ei voi täysin automatisoida, ainakaan vielä.
Olen todella innoissani siitä, että saan jatkaa verkostotyötä uudessa roolissa. Minulla on vahva tahtotila vahvistaa harjoittelukoulujen asemaa ja lisätä niiden näkyvyyttä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tässä työssä eNorssi- verkosto on keskeinen, ellei peräti korvaamaton toimija.
Lopuksi haluan todeta, että tämä verkosto ei ole vain rakenteita, strategioita tai hankkeita. Tämä verkosto on te, ihmiset, jotka uskaltavat kokeilla, kehittää ja jakaa osaamistaan.
Yliopiston harjoittelukoulujen strategian slogania mukaillen:
Kohti kestävää tulevaisuutta, oppien ja ohjaten.
Juha
Tutkoke-symposium
Perinteiseen tapaan eNorssin kevätseminaarin yhteydessä järjestettiin Tutkoke-symposium, joka avasi seminaariviikon ajatuksia virittävällä ohjelmalla. Oulun normaalikoululla järjestetty symposium kokosi osallistujat opetuksen, oppimisen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden äärelle kevätseminaarin teeman Ajattelen, siis opin hengessä. Päivän aikana ajattelua lähestyttiin sekä koulun arjen taitona että kykynä tarkastella maailmaa kriittisesti, luovasti ja vastuullisesti.
Symposiumin avasi Oulun normaalikoulun perusasteen rehtori Riku Välitalo, joka johdatti kuulijat ajattelun taitojen pariin. Hän käsitteli ajattelua opetuksen ja oppimisen ytimenä: taitona, jota voidaan harjoitella, ohjata ja tehdä näkyväksi koulun arjessa. Välitalo nosti esiin kriittisen, luovan ja välittävän ajattelun kokonaisuuden. Vahva ajattelu ei ole vain päättelyä tai tiedon arviointia, vaan siihen kuuluu myös kyky nähdä vaihtoehtoja, kohdata toisia ihmisiä ja rakentaa ymmärrystä yhdessä.
Seuraavaksi tutkimuksesta ja tulevaisuuden näkymistä puhui Oulun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori, professori Matti Latva-aho. Hänen esityksensä liikkui henkilökohtaisista koulutuspolun kokemuksista tämänhetkisiin tutkimuksen suuriin suuntiin. Latva-aho kuvasi, miten yksittäiset opetta-
Symposiumin avasi Oulun normaalikoulun perusasteen rehtori Riku Välitalo
Kuva: Pasi Kurttila
jat ja kannustavat kohtaamiset voivat vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaiselle alalle ihminen suuntautuu ja millaiseksi hänen suhteensa oppimiseen rakentuu.
Samalla hän avasi tutkimuksen ajankohtaisia painopisteitä, kuten digitaalisuutta, tekoälyä, ilmastonmuutosta, luonnon monimuotoisuutta sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä.
Päivän kolmannessa pääpuheenvuorossa Oulun yliopiston professori Kari Alenius tarkasteli sotia, kriisejä, konflikteja ja polarisaatiota historian näkökulmasta. Hän muistutti, etteivät konfliktit synny tyhjästä, vaan niiden taustalla vaikuttavat mielikuvat, ryhmärajat, identiteetit ja tavat tulkita maailmaa. Alenius kuvasi, kuinka vastakkainasettelu rakentuu usein hyvän ja pahan jyrkkien asetelmien varaan ja kuinka propaganda pyrkii vahvistamaan viholliskuvia. Historialliset esimerkit osoittivat, että kärjistynyt ajattelu voi johtaa pitkäkestoisiin yhteiskunnallisiin seurauksiin. Koulun näkökulmasta esitys nosti esiin kriittisen ajattelun, historian ymmärtämisen ja vaikuttamisen keinojen tunnistamisen merkityksen ajassa, jossa sodan, rauhan ja informaatiovaikuttamisen rajat eivät aina ole selviä.
Iltapäivällä osallistujat jakaantuivat kuuntelemaan rinnakkaisesityksiä, joissa esiteltiin harjoittelukoulujen tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistyötä eri puolilta eNorssi-verkostoa. Esitysten aiheet kuvasivat verkoston laajuutta: mukana oli esimerkiksi tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamista, tiimiohjausta ja tiimiopettajuutta, projektioppimista, mediakasvatusta, kieltenopetusta, tekoälyn hyödyntämistä, liikunnan ja hyvinvoinnin yhteyksiä sekä oppimisen tuen ja arvioinnin kysymyksiä. Rinnakkaisesitykset toivat päivän mukavasti käytännön tasolle.
Tutkimuksesta ja tulevaisuuden näkymistä
puhui Oulun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori, professori Matti Latva-aho
Kuva: Pasi Kurttila
eNorssin kevätseminaari
Kuva: Merja Kivelä
Ke 15.4.2026
Varsinainen eNorssin kevätseminaari avattiin keskiviikkona Oulun yliopiston Saalastinsalissa. Johtava rehtori Sari Ahola toivotti osallistujat tervetulleiksi ja sitoi seminaarin teeman Ajattelen, siis opin osaksi harjoittelukoulujen yhteistä työtä. Avauksessa oli myös henkilökohtainen sävy, sillä päivä oli hänen viimeisensä eNorssin puheenjohtajana. Oulun yliopiston rehtori Arto Maaninen nosti esiin opettajan työn vaativuuden ja opettajankoulutuksen jatkuvan kehittämisen tarpeen. Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä puolestaan korosti eNorssi-verkoston ainutlaatuisuutta sekä Oulun kaupungin, yliopiston ja normaalikoulun yhteistyön merkitystä opetuksen kehittämisessä.
Sari Ahola toivotti osallistujat tervetulleiksi
Kuva: Pasi Kurttila
Avausten jälkeen
Opetushallituksen terveiset eNorssi-verkostolle toi
Jarkko Niiranen
Kuva: Pasi Kurttila
Avausten jälkeen
Opetushallituksen terveiset eNorssi-verkostolle toi Jarkko Niiranen, joka katsoi koulua pitkällä aikavälillä ja laajassa yhteiskunnallisessa kehyksessä. Hänen viestinsä oli, ettei koulun tehtävä rajaudu osaamisen tuottamiseen, vaan siihen kuuluu myös hyvinvoinnin, osallisuuden, toimijuuden ja tulevaisuuden rakentamisen tukeminen. Niiranen nosti esiin Peruskoulu 2045 -työn, jossa koulun kehittämistä tarkastellaan muun muassa teknologisen muutoksen, ekologisen kriisin ja yhteiskunnallisen eriytymisen näkökulmista. Lisäksi esillä olivat arvioinnin kehittämisen ajankohtaiset kysymykset sekä tiedolla johtamisen merkitys. Koulutuspulssin kaltaiset koosteet kokoavat tutkimustietoa, rekisteriaineistoja ja kentän kokemuksia, jotta koulutuksen tilannekuvaa voidaan rakentaa aiempaa monipuolisemmin. Harjoittelukouluilla on tärkeä rooli siinä, miten tutkimusperustainen tieto, pedagoginen kehittäminen ja koulun arki saadaan kohtaamaan.
Seuraavaksi kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan dekaani, professori Maija Lanas vei seminaarin teeman koulun toimintakulttuurin tasolle. Hän lähestyi ajattelemisen ja oppimisen tukemista psykologisen turvallisuuden näkökulmasta: millaisessa yhteisössä lapsi ja aikuinen uskaltavat kysyä, erehtyä ja ilmaista myös keskeneräisiä ajatuksia. Lanas muistutti, ettei psykologinen turvallisuus tarkoita vaatimustason laskemista tai jatkuvaa samanmielisyyttä. Hyvässä toimintakulttuurissa on turvallisuuden tunne ja kunnioittava puhumisen tapa, mutta myös tilaa haastamiselle. Erityisen tärkeäksi tämä tulee silloin, kun lapsi haastaa aikuista. Aikuisen tehtävänä on yrittää kuulla myös sitä, mitä lapsi ei vielä osaa sanoittaa, ja kantaa vastuuta tunneilmapiiristä vaikeissakin tilanteissa.
Lounaan jälkeen tutkijatohtori Tiina Törmänen pysähtyi oppimismotivaation kysymyksiin. Hän muistutti, että motivaatio ei ole oppilaan pysyvä ominaisuus, vaan se rakentuu tilanteissa, aiempien kokemusten,
sosiaalisen ympäristön ja oppilaan omien tulkintojen kautta. Siksi opettajan tehtävä ei ole vain herättää kiinnostusta, vaan myös rakentaa ilmapiiriä, jossa oppilas voi kokea pystyvyyttä, osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Törmänen korosti myös motivaation säätelyä: oppilas tarvitsee keinoja jatkaa työskentelyä silloinkin, kun tehtävä tuntuu vaikealta tai oma kiinnostus horjuu. Opettaja voi tukea tätä mallintamalla säätelystrategioita ja suuntaamalla huomiota ymmärtämiseen pelkän suoriutumisen sijaan.
Professori Kirsi Tirri jatkoi oppimisen ydinkysymysten äärellä ja pohti, mikä nykytutkimuksen valossa tukee koululaisen oppimista. Esitys liikkui elinikäisen oppimisen, inkluusion, lahjakkuuden ja kasvun ajattelutavan teemoissa. Tirri muistutti, että oppimisen tukeminen edellyttää oppilaiden erilaisuuden tunnistamista, mutta myös varovaisuutta liian pysyvien tulkintojen tekemisessä. Oppilaan käsitys omista kyvyistään rakentuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ja siksi opettajan palautteella, odotuksilla ja tavalla puhua oppimisesta on suuri merkitys. Kasvun ajattelutavan näkökulmasta epäonnistuminen ei ole osoitus kyvyttömyydestä, vaan osa oppimista.
Iltapäiväkahvien jälkeen seminaariohjelma jatkui edellisten puhujien paneelikeskustelulla. Tiina Törmäselle ja Kirsi Tirrille suunnattuja kysymyksiä oli voinut lähettää etukäteen, ja niitä nousi esiin myös keskustelun aikana. Paneelissa palattiin aamupäivän teemoihin käytännön koulutyön näkökulmasta: miten oppilaiden motivaatiota voidaan tukea, millainen rooli arvioinnilla on, miten lahjakkuutta tunnistetaan ja mitä digitalisaatio merkitsee oppimiselle. Keskustelussa korostui, että koulun kehittämisessä tarvitaan tutkimustietoa, mutta samalla on varottava ratkaisuja, jotka kaventavat oppimisen pelkäksi mittaamiseksi tai lisäävät opettajien välistä kilpailua. Digitalisaatiostakin puhuttiin ennen kaikkea välineenä.
Tiina Törmänen pysähtyi oppimismotivaation kysymyksiin.
Kuva: Pasi Kurttila
Paneelikeskustelun jälkeen projektikoordinaattorit Perttu Ervelius ja Pasi Kurttila esittelivät eNorssi-verkoston toimintaa ja ajankohtaisia kuulumisia. Samalla lavalle kutsuttiin kiitettäväksi väistyvä puheenjohtaja Sari Ahola. Verkoston uutena puheenjohtajana aloittaa Rauman normaalikoulun johtava rehtori Juha Ståhlberg ja varapuheenjohtajana Tampereen normaalikoulun Heidi Östring. Myös he kävivät lavalla esittäytymässä ja kertomassa ajatuksiaan verkoston tulevasta työstä. Tilaisuudessa esiteltiin lisäksi johtoryhmän jäsenet, jotka kertoivat, mikä heille on eNorssi-verkostossa erityisen tärkeää. Pasi Kurttila on jäämässä tehtävästä sivuun, ja elokuussa uutena projektivastaavana aloittaa Tampereen normaalikoulun lehtori Janne Nissinen, josta tulee Perttu Erveliuksen työpari. eNorssin esittely päättyi yhteiseen tietovisaan, jonka voitti tuore varapuheenjohtaja Heidi Östring. Verkoston tuntemus näytti siis olevan hyvällä tolalla.
Seminaaripäivä huipentui yhteiseen iltatilaisuuteen ravintola Rauhalassa. Päivän aikana oli kuultu tutkimukseen perustuvia puheenvuoroja, pohdittu koulua monesta suunnasta ja keskusteltu tulevaisuuden opettajuudesta. Illan aikana ohjelmaa täydensivät erilaiset musiikkiesitykset, ja illallinen tarjosi luontevan mahdollisuuden jatkaa keskusteluja vapaammin sekä kohdata kollegoita eri harjoittelukouluista.
Kuva: Merja Kivelä
Kuva: Merja Kivelä
Torstai 16.4.2026
Torstaiaamu käynnistyi Saalastinsalissa lauluyhtye Vivahteen musiikillisella aamunavauksella. Sen jälkeen seminaariohjelma jatkui ajattelutaitojen parissa, kun Oulun normaalikoulun lehtorit Kirsi Valta-Hulkkonen ja Eerika Virranmäki sekä Oulun yliopiston yliopistonlehtori Anne Pellikka tarkastelivat ajattelutaitojen merkitystä opetuksessa. Puheenvuoro jäsensi ajattelutaitoja muistamisesta ja ymmärtämisestä kohti analysointia, arviointia ja uuden luomista. Käytännön esimerkit osoittivat, miten samaa oppisisältöä voidaan käsitellä hyvin eri tasoilla: tehtävä voi jäädä käsitteiden tunnistamiseen, mutta se voi myös ohjata oppilasta perustelemaan, arvioimaan ja rakentamaan omaa ajatteluaan eteenpäin. Esitys muistutti, että vaativammat ajattelutaidot eivät synny opetukseen sattumalta, vaan ne edellyttävät tietoisesti suunniteltuja tehtäviä ja pedagogisia valintoja.
Kuva: Perttu Ervelius
Professori Petteri Pietikäinen tarkasteli puheenvuorossaan eurooppalaista sivistysperinnettä 2020-luvun maailmassa. Hän muistutti, ettei demokratia, sananvapaus tai kansalaisoikeudet ole maailmassa itsestäänselvyyksiä, mutta vaikeat ajat eivät myöskään merkitse sivistyksen katoamista. Pietikäisen mukaan eurooppalaisen sivistysperinteen vahvuuksiin kuuluu kyky tarkastella kriittisesti myös omaa historiaa ja kulttuuria.
Lounaan jälkeen ohjelma jatkui tulevaisuusnäkymillä opettajuuteen, kun tutkijatohtori Päivi Nilivaara ja väitöskirjatutkija Minna Kesti johdattelivat osallistujia tulevaisuusajattelun äärelle. Osuus alkoi aktivoivasti: yleisö sai liikkua salissa nelikentässä, jonka akseleina olivat toivottu ja ei-toivottu sekä todennäköinen ja epätodennäköinen tulevaisuus. Harjoitus teki näkyväksi, ettei tulevaisuus ole yksi valmis ennuste, vaan joukko vaihtoehtoja, joihin tämän hetken valinnat vaikuttavat. Puheenvuorossa tarkasteltiin myös koulun ja opettajuuden muutosta epävarmassa ajassa. Keskeiseksi nousi tulevaisuusresilienssi, joka ei tarkoita vain selviytymistä, vaan kykyä uudistua, ymmärtää muutosta ja säilyttää toivo silloinkin, kun kehityssuunnat ovat ristiriitaisia.
Kahvien jälkeen seminaariväki kokoontui vielä kuulemaan Oulun normaalikoulun alakoulun kuoron esitystä. Musiikki toi torstai-iltapäivään lämpimän ja yhteisöllisen päätöksen. Ennen varsinaisia päätössanoja kuultiin myös terveiset Vaasasta, jossa seuraava eNorssin seminaari järjestetään 2.–3.9.2026. Vaasan edustajat toivottivat verkoston tervetulleeksi seuraavaan yhteiseen kohtaamiseen. Kevätseminaarin päätössanat lausui Oulun normaalikoulun lukion rehtori
Pasi Hieta
Kevätseminaarin päätössanat
lausui Oulun normaalikoulun lukion rehtori Pasi Hieta.
Kuva: Perttu Ervelius
Norssinopen päivä
Norssinopen päivä -juttusarja kertoo normaalikoulun lehtoreiden työpäivästä. Kuten tiedämme, työpäivään mahtuu usein sekä opetusta, ohjausta, palavereita ja monenlaista tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistyötä. Norssin opettaja: haluatko kirjoittaa Norssinopen päivä -jutun Siriukseen?
Lähetä teksti ja kuvia ehdolle osoitteeseen pasi.kurttila@oulu.fi tai perttu.ervelius@helsinki.fi
Ari Myllyviita
Helsingin yliopiston
Viikin normaalikoulu, lukio, kemian ja matematiikan lehtori
Ei mikään normaalipäivä luvassa, mutta normaali aamuherääminen oli klo 6. Aamulääkkeiden jälkeen oli vuorossa yön aikana tulleiden sähköpostien, Teams-viestien ja Facebook-päivityksien läpikäyntiä. Aamukahvi ja päivän oppituntien pikainen läpikäynti. Ennen kouluun lähtöä ehti käyttää parisen tuntia sensorointiin.
Olen YTL:n nimittämä kemian sensori. Kahdesti vuodessa edessä on noin 250 kemian ylioppilaskokeen läpikäynti ja pisteytys. Sensorointiprosessiin liittyy ”laadunvalvonnan näkökulmasta” ns. 2-sensorointikierros, jossa sensorit antavat toiselle 5 koetta tarkistettavaksi ja yhteisen näkemyksen luomiseksi. Tavoitteena on yhteensovittaa tulkintoja ja erilaisten vastauksien arviointiperusteita. Itse olen koettanut paneutua aina tehtäväkohtaiseen työskentelyyn, jolloin vastauksien arviointi on samankaltaista. Tämä 2-sensorointiprosessi on tärkeä, ja tuo hieman toisenlaista työskentelyä oman toimintamallin sekaan (koko kokeen sisällön läpikäynti).
Matkalla Kruunuvuorenrannasta Viikkiin vie päivästä ja päivän ajankohdasta riippuen 45-60 minuuttia. Matkalla ehtii pelailla kännykälle esim. Pokemon-peliä, lukea teksti-tv:n päivän uutiset sekä selailla Facebookin ja LinkedInin päivityksiä. Perillä sopivasti niin, että ehtii luokkaan avaamaan diasarjan, kurssikurssin sivun sähköisestä oppikirjasta ja virittää esitystekniikka kuntoon.
Klo 11:15-12:30 oli lukion kemian kurssi, jossa mikrotason ilmiöitä, molekyyleja ja malleja. Aiempina tunteina oli paneuduttu atomimalleihin ja niiden historiaan sekä orbitaaliteoriaan. Oli siis pohdittu ja selvitetty atomien elektroniverhon rakennetta. Tällä kertaa tutkittiin, miten nämä teoriat ja mallit selittävät ilmiöitä (erilaisia yhdisteitä), ionisaatioenergioita, elektroniaffiniteettia, erilaisia hapetuslukuja. Lopputunnista koottiin ajatuksia opetusta, piirrettiin uudet kuvat atomin rakenteesta, vertailtiin näitä atomimallien piirroksia kurssina alussa piirrettyihin atomimalleihin.
Pidemmän välitunnin – lukion ruokatunti – aikana oli tilaisuus haukata jotain suupalaa.
Klo 13:15-14:30 oli vuorossa lukion kemian kurssin oppitunti, joka käsitteli kemiallista tasapainoa. Kyseinen kurssi on matemaattisin kaikista lukion kemian kursseista, sen vuoksi monelle myös hankala. Vaikka matemaattiset yhtälöt ovat loppujen lopuksi helppoja, matematiikan osaamisen soveltaminen aiheuttaa aina vaikeuksia. Tämä on yksi syy, miksi tällä kurssilla on runsaasti laskennallisia tehtäviä. Ennen tunnin loppua kehotin pukemaan seuraavalle oppitunnille hieman vanhemmat farkut, koska teemme kokeellisia töitä ja käytössä on mm. erilaisia happoja (kemiallisen tasapainon analysointi ja Le Chatelierin periaatteen toimivuus).
Kemian luonne kokeellisena luonnontieteenä sekä mahdollistaa että toisaalta pakottaa luomaan konteksteja, joissa nähdään erilaisia ilmiöitä.
Oheisen kuvan mukaista reaktiota on tunnilla käsitelty kemialle tyypilliseen tapaan eri tasoilla (Johnstonen kolmio): makrotasolla, jossa reaktiossa tapahtuu värimuutos, mikä sitten selitetään submikrooppisella tasolla tapahtuvalla kemiallisella reaktiolla (dityppidioksidin hajoamisena typpidioksidiksi) ja reaktioyhtälönä symbolisella tasolla. Tunnin teemaa ja teorioita pystyin sitten yhdistämään kemian teollisuuteen ja ammoniakin valmistukseen. Tässäkin yhteydessä eri tasot saavat oman tulkinnan.
Toisen oppitunnin jälkeen oli sitten siirryttävä Helsingin Messukeskukseen. Tällä kertaa taksilla. Matkalla oli taas hyvää aikaa selata viestejä ja Facebook- ja LinkedIn —päivityksiä.
Messukeskuksessa oli menossa Kemian päivät ja Suomalaisten kemistien seuran kemian opetuksen jaosto oli järjestänyt oman seminaarin. Itse en ehtinyt opetuksen vuoksi alun luentoja kuuntelemaan. Yleensä olen osallistunut näihin tapahtumiin, koska niistä saa aina jotain uutta pohdittavaa ja asiaa omille oppitunneille. Iltapäivästä seminaarissa oli paneelikeskustelu tekoälyn käytöstä koulussa. Paneelissa on mukana kemian opettaja, Opetushallituksen virkamies ja Aksela kemian laitoksen opettajankoulutusyksiköstä.
Paneelin vetäjä Pernaa tiesi minun kirjoittaneen tekoälyä koskevan artikkelin eNorssin oppimisympäristöjulkaisuun (joka ilmestyy muutaman päivän päästä ko. päivästä) ja mainitsi asiasta ja pyysi minulta kommenttia ja kysymystä panelisteille.
Kemian opetuksen jaoston seminaari päättyi palkintojen jakoon, jossa minulla oli kunnia olla pokkaamassa Vuoden kemian tiedekasvattajan kunniakirjan. Ko. palkintoa jaettiin nyt ensimmäisen kerran ja Kemian opettajankoulutusyksikön 25-vuotisen taipaleen kunniaksi. Tämän jälkeen oli tilaisuus vaihtaa kuulumisia muiden läsnäolleiden kemian opettajien kanssa. Mukana joukko omia entisiä opetusharjoittelijoita.
Klo 16.00 alkoi Kemian opetuksen jaoston vuosikokous. Kokous ei kärsinyt väenpaljoudesta kuten em. seminaari. Jotenkin on vapaaehtoistoimintaan osallistuminen menettänyt viehätystään ja kiinnostavuuttaan. Kokouksessa kuitenkin pohdittiin laajasti tulevaa toimintaa, yhteistyötä mm.
MAOL:in ja MAOL:in paikallisten
kerhojen kanssa, osallistumisen tukemista kansainvälisiin konferensseihin ja Kemian seuran markkinointia kemian opettajaksi opiskeleville.
Kokouksen jälkeen oli vielä tilaisuus istahtaa opettajakouluttajakollegan kanssa hetkeksi ja vaihtaa tuoreet kuulumiset kevään kuvioista, mm. olemme molemmat CheSSE ER -hankkeessa (Erasmus-hanke kemikaaliturvallisuudesta koulussa) tiiviisti mukana.
Syksyllä pidettäviin Kemian opettajankoulutusyksikön 25-vuotisjuhliin mennessä pitäisi saada valmiiksi Kemian opettajakoulutusta tukeva oppikirja, johon kummallakin on osioita kirjoitettavana.
Päivä ei ollut ihan tyypillinen, mutta norssiopen päivään kuuluvat oppituntien lisäksi monet sellaiset tehtävät ja asiat, joita tavallisissa kouluissa opettajille kuulu, ei nämä eivät koske vain opetusharjoitte-
EPEP-hanke
Opetushallituksen Team Finland Knowledge-ohjelman rahoittaman EPEP-hankkeen tavoitteena on ollut suunnitella ja toteuttaa kestävän kehityksen tavoitteita käsittelevä kurssi osallistuvien yliopistojen liikunnan opetussuunnitelmiin. Toisena tavoitteena on ollut konkretisoida kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista liikunnan opetuskäytännöissä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi uinti- ja hengenpelastustaitojen koulutuksen kehittämistä osana liikunnanopettajakoulutusta. Lisäksi tavoitteisiin on kuulunut lisätä liikuntaa opettavien opettajien koulutukseen ymmärrystä monimuotoisuuteen, tasa-arvoon ja hyvinvointiin liittyvistä teemoista sekä lisätä monimuotoisia lähestymistapoja liikunnanopetuksessa niin suomalaisessa, kuin tansanialaisessa opettajankoulutuksessa. Hankkeessa on mukana kaksi yliopistoa Suomesta (Oulu ja Itä-Suomi) sekä kaksi yliopistoa Tansaniasta (Dar es Salaam ja Zanzibar). Yliopisto-opettajia hankkeessa on ollut mukana Suomesta kahdeksan ja Tansaniasta n. 15 sekä satoja opettajaopiskelijoita (aktiivisesti yhdeksän, kaiken kaikkiaan tavoittavuus n. 300 opettajaopiskelijaa). Kestävästi liikkeelle -kurssin on suorittanut hankkeen myötä n. 100 opiskelijaa Suomessa ja uintikoulutuksen (8h) Tansaniassa 40 opettajaopiskelijaa.
EPEP-projektikertomus
Oululaiset luokanopettajaopiskelijat
Annika Mäkipörhölä & Saara Pesonen
Manner-Tansanian katukuvaa.
Kuva: Saara Pesonen
Tammikuun 13. päivänä suuntasimme Tansaniaan Empowering Physical Education -hankkeen merkeissä. Matkaan lähtivät Itä-Suomen yliopistosta liikuntakasvatuksen opettajankouluttaja Tuomas Korhonen, mukanaan kolme luokanopettajaopiskelijaa; Lumi Tuunainen, Hiski Ikonen ja Juho Pasonen. Oulun yliopistosta matkaseurueeseen kuuluivat Oulun normaalikoulun opettajat Niina Loukkola (hankekoordinaattori), Anu Malm, Liisa Koponen, Jani Polvinen ja Aleksi Tanner. Lisäksi me, Oulun yliopiston luokanopettajaopiskelijat Saara Pesonen ja Annika Mäkipörhölä. LiiKe Sports and Development ry:n toiminnanjohtaja Ari Koivu sekä kestävän kehityksen asiantuntija Miia Hautakangas osallistuivat myös yh-
teistyöhömme Tansanian päässä. Yhteistyökumppanimme Tansaniassa olivat University of Dar es Salaam (UDSM) sekä State University of Zanzibar (SUZA).
Ensimmäinen osuus matkastamme sijoittui Dar Es Salaamin miljoonakaupunkiin, jossa aloitettiin Sustainable Movement -kurssin pilotointi- ja esittelyvaihetta. Ennen kun pääsimme kunnolla alkuun, oli kuitenkin luvassa useita virallisia tervehtimisiä ja tutustumista yliopistoon sekä henkilökuntaan. Jaoimme Suomesta kerättyjä liikuntavälinelahjoituksia Dar Es Salaamin yliopistolle, josta ne sijoitettiin eteenpäin paikallisille yhteisöille. Olosuhteet haastoivat meitä Suomen paukkupakkasista saapuneita, kun lämpötila oli +37 celsiusastetta ja ilmastointilaitteet kampuk-
Kurssikokonaisuuden työstöä ja pilotointia työpajojen merkeissä
Kuva: Niina Loukkola.
sella kiinni sähkökatkoksen vuoksi. Saimme matkan aikana huomata, että sähkökatkokset ovat hyvin arkipäiväisiä Tansaniassa.
Kestävän liikunnan aiheet alkoivat Miian ammattitaitoisella esittelyosuudella, jonka ansiosta monimutkaiset aiheet saatiin avattua ja tuotua esille tansanialaiseen kontekstiin soveltuen. Kurssin pilotointi alkoi työpajoilla, joissa käsittelyssä olivat liikunnan näkökulmiin peilaten kestävän kehityksen keskeiset teemat; sukupuolten tasa-arvo, yhdenvertaisuus sekä ympäristönäkökulmat. Näitä työstimme monipuolisin työskentelytavoin niin yhdessä keskustellen, pohtien, pelaten, näytellen kuin leikkienkin. Osa opetuksesta tapahtui tietysti ulkona; kuumuudesta huolimatta meininki oli katossa, eräs yliopiston tohtori heitti korkokenkänsä puun alle ja liittyi mukaamme peleihin! “Team Joensuu” oli luonut upean kurssikokonaisuuden, jonka sisältöjä hyödyntäen yhteistyökoulut pääsevät jatkossa jalkauttamaan tätä uudenlaista kurssimuotoa Tansanian kontekstiin. Erityisen mieleenpainuvia olivat huikeat keskustelut, pohtiessamme keinoja lisätä tyttöjen osallistumismahdollisuuksia koululiikunnassa.
Seuraavina päivinä työ jatkui meidän, “Team Oulun”, valmistelemilla uinnin alkeisopetuksen sisällöillä. Yllätyksemme ei olisi voinut olla suurempi, kun aamulla saapuessamme Physical Education and Sport Sciences -yksikön tiloihin, vastassa oli sadanviidenkymmenen opiskelijan joukko, jotka olivat tulossa meidän alkeisuinnin teorialuennollemme. Melkoinen tapa aloittaa yliopistoluennoitsijan ura! Kaikki siirtyivät luennolta kampuksen uima-altaalle seuraamaan käytännön harjoitusosuutta, osa altaassa uiden ja osa opetusta reunalta seuraten. Saimme kokea paljon hauskoja hetkiä, jakaa tärkeää vesiturvallisuustietoutta, mutta myös ennen kaikkea, oppia tansanialaista huomaavaisuutta, elämänasennetta sekä yhteisöllisyyttä. Viimeistään tässä vaiheessa huomasimme, kuinka tärkeällä ja vaikuttavalla matkalla olimme.
Sansibarille, projektin toiseen tukikohtaan suuntasimme hieman tiputellen, “Team Joensuu” edellä ja viikonlopun päätteeksi “Team Oulu” perässä. Sansibarilla vastassa oli meille lopulta varsin tutuksi tullut, uudenlainen matkustustyyli: lava-auton lava. Ensimmäinen Sansibarin päivä sisälsi Panje-projektiin tutustumista ja vierailuja paikallisissa kouluissa. Panje-projekti on sansibarilainen uinninopetukseen keskittyvä projekti, joka tarjoaa ilmaista uinninopetusta paikallisille lapsille ja nuorille. Kouluvierailuilla pääsimme seuraamaan ja osallistumaan valtion yläkoulun ja lukion liikuntatunneille sekä tutustumaan valtion alakouluun.
Tansaniassa erot yksityisten ja valtion koulujen välillä ovat merkittävät. Kouluille veimme tuliaisina Suomesta kerättyjä liikuntavälineitä ja Oulun Normaalikoulun oppilaiden kirjoittamia kirjeitä, jotka otettiin vastaan suurella ilolla. Vierailujen jälkeen alkuviikon ohjelma keskittyi Sustainable Movement -kurssin pilottivaiheeseen, joka pyörähti jälleen työpajojen merkeissä käyntiin.
Pääsimme projektityön ohessa vierailemaan
Chumben saarella, jossa sijaitsee yksi Itä-Afrikan monimuotoisimmista koralliriutoista. Saaren kaikki tuotot käytetään meriensuojeluun, metsänsuojeluun sekä ympäristökasvatukseen. Tutustuimme niin saaren luontoon kuin paikalliseen ympäristökoulutukseenkin, mutta erityisesti korallien suojeluun.
Uinnin alkeisopetus -luennon tunnelmia
Dar Es Salaamin yliopistossa.
Kuva: Anu Malm
Työpajojen onnistuneen jalkauttamisen jälkeen jatkettiin jälleen uinnin alkeistaitojen sekä vesiturvallisuuden teemoin viimeiset päivät. Dar Es Salamissa olimme opettaneet jo uimataitoisia opiskelijoita, mutta Sansibarilla pääsimme työskentelemään hyvin vähän uineiden opiskelijoiden kanssa. Lisähaasteena toimi suuri kielimuuri, sillä englannin kielen taito valtaosalla näistä opiskelijoista oli hyvin heikko. Altaassa toimimme tehokkaana opetustiiminä yhdessä paikallisten opiskelijoiden, Yusran ja Kazolen kanssa, joihin pääsimme tutustumaan elokuussa 2025 heidän vieraillessaan luonamme Suomessa, osana hanketta. Toisen uintipäivän päätteeksi jokainen opiskelija oli rohkaistunut uimaan ja sukeltamaan, kaikki mukana olleet olivat hymyssä suin. Suomalaisten nenänpäät saattoivat punoittaa loppureissun ajan, muistona altaalla porottaneesta auringosta. Reilut kaksi viikkoa Tansaniassa vierähtivät uskomattoman nopeasti ja pian projektin päätös olikin jo käsillä. Projektin tavoitteena oli voimaannuttaminen liikunnan kautta: saimme omin silmin todistaa voimaantumista paitsi tansanialaisissa liikunnan opiskelijoissa, myös jokaisessa matkamme jäsenessä ja kokea sen itsessämme!
Uinnin opetusta Yusran ja Kazolen kanssa.
Kuva: Liisa Koponen
Yliopistoyhteistyön kehittäminen
Oulun normaalikoulun lukiossa
Pekka Vaaraniemi, lehtori, Oulun normaalikoulu
Pasi Hieta, lukion rehtori, Oulun normaalikoulu
Norssi, yliopiston koulu
Oulun normaalikoulu, tutummin Oulun Norssi, on yliopiston koulu, jonka juuret ulottuvat 1600-luvulle saakka. Ihan niin pitkään Norssi ei ole ollut yliopiston koulu, mutta yli 60 vuotta kuitenkin. Osana yliopistoa normaalikoululla on tärkeä tehtävä paitsi opettajankoulutuksessa, myös tutkimus-, kokeilu ja kehittämistoiminnan mahdollistajana ja toimijana.
Normaalikoulun ja yliopiston eri osastojen välillä on perinteisesti ollut runsaasti yhteistyötä, jota lukiolaki edellyttää kaikilta lukioilta. Viime vuosikymmenellä tehtyä yhteistyötä on dokumentoitu FT Kari Pekka Lapinojan vuonna 2018 tekemään selvitykseen. Yhteistyön muotoja oli tuolloin monia, mutta toisaalta raportissa todettiin, että yhteistyö oli koordinoimatonta ja monet opettajat eivät olleet tietoisia tehdystä yhteistyöstä.
Muutto luo paremmat edellytykset yhteistyölle
Norssin lukio muutti elokuussa 2024 Oulun yliopiston pääkampukselle Ympäristötietotaloon. Tämä on antanut yliopiston sisällä tapahtuneelle yhteistyölle aivan uutta puhtia ja ainutlaatuisen hyvät puitteet. Lukio on paitsi organisaationa osa yliopistoa, nyt myös fyysisesti osa yliopistoa. Opiskelijat ovat jo lukioaikanaan konkreettisesti osa yliopistoyhteisöä, ja lyhyet välimatkat mahdollistavat monia sellaisia yhteistyön muotoja, jotka eivät muuten olisi mahdollisia.
Heti muuton jälkeen syksyllä 2024 eri tiedekunnista tuli joitakin yhteistyöehdotuksia. Lukuvuoden 20242025 tavoitteeksi asetettiin, että lukio luo aloitteellisesti ja aktiivisesti kontakteja kaikkiin yliopiston tiedekuntiin. Lukuvuoden 2025-2026 tavoitteena on ollut luoda kontaktien pohjalta konkreettisia yhteistyön muotoja. Työhön on myös resursoitu työaikaa. Toimintaa koordinoi lehtori Pekka Vaaraniemi tukenaan lukion rehtori ja opettajista koostuva lukiotiimi.
Tavoitteena molemminpuolisesti hyödyttävä yhteistyö
Yhteistyömuotoja pohdittaessa on pyritty löytämään ratkaisuja, jotka hyödyttäisivät lukiota ja sen opiskelijoita ja luonnollisesti myös yliopiston toimijoita, ja jotka olisivat kestävällä pohjalla niin, että toiminnalla olisi jatkuvuutta. Jotta edellä mainitut asiat olisivat mahdollisia, yhteistyömuotojen täytyy olla molemmin puolin hyödyttäviä. Lukio hyötyy yliopiston valtavasta osaamisesta ja tietovarannosta, ja lukiolaiset saavat hyvän ymmärryksen korkeakouluopinnoista ja oman yliopiston tutkimustoiminnasta jo lukioaikanaan. Yliopiston näkökulmasta hyödyt tulevat ovat opiskelijarekrytoinnin ja markkinoinnin näkökulmista. Tätä näkökulmaa on pohdittu yhdessä yliopiston hallinnon sekä strategia- ja tiedepolitiikan yksikön kanssa. Yhteistyön hedelmänä syntyy uusia toimintatapoja, joita yliopisto voi hyödyntää laajemmin lukioyhteistyössä.
Jotta yhteistyöllä olisi jatkuvuutta, yhteistyön muotoja on pyritty sitomaan mahdollisimman paljon lukion jokapäiväiseen toimintaan. Esimerkiksi tutkijavierailuja on sidottu lukion opintojaksojen sisältöihin ja aikatauluihin niin, että vierailut vaativat mahdollisimman vähän erillisiä järjestelyjä. Niille on siis jo valmiiksi olemassa aika, paikka ja osallistujat. Esimerkkinä mainittakoon Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun professorin vierailut yhteiskuntaopin opintojaksolla.
Toki myös monia erillisiä tapahtumia ja vierailuja on järjestetty. Toiminta on lähtökohtaisesti monimuotoista, koska yliopiston tiedekuntien tarpeet ja hyödylliseksi koetut toimintatavat ovat monenlaisia. Kuten sanottua, yhteistyön perustana ovat molemminpuolisesti hyödylliset toimintamuodot, win-win -tilanteet.
Käytännön toimintamuotoja
Lukiolaisille on pyritty löytämään mielenkiintoisia vierailumahdollisuuksia eri tutkimusyksiköihin. Opiskelijat ovat käyneet mm. biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnan laboratoriossa sekä tutustuneet lääketieteen tekniikan ja terveystieteiden tutkimusyksikköön Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Vierailuun osallistuneet opiskelijat saivat kattavan perehdytyksen mm. sairaalafyysikon työhön, mutta myös tietoa erilaisista kuvantamismenetelmistä sekä tähän liittyvästä tutkimuksesta ja kehitystyöstä. Lukion opiskelijoille tarjoutui myös käytännön mahdollisuus kokeilla, miten tietokonetomografialaitteisto toimii ja miten kuvantamista käytännössä tehdään.
Sairaalafyysikko, Norssin alumni Mikael Brix perehdyttää lukiolaisia tietokonetomografiaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa lääketieteen tekniikan ja terveystieteiden tutkimusyksikössä.
Yhteistyössä Humanistisen ja Luonnontieteellisen tiedekunnan kanssa lukiolaisille on rakennettu niin kutsuttu luentosalkku, jonka myötä lukion opiskelijoille avautuu mahdollisuus käydä tutustumassa tiedekuntien tarjoamiin luentoihin. Luonnontieteellinen tiedekunta on laajentanut tätä tarjontaa omille opiskelijoilleen suunnattuihin tuutortupiin, joissa myös lukion opiskelijat voivat käydä asiantuntijan avustuksella harjoittelemassa esimerkiksi koeviikon kokeisiin ja ylioppilaskirjoituksiin. Luonnontieteellinen tiedekunnan kanssa on ideoitu myös nk. tiedeaamu lukion toisen vuosikurssin opiskelijoille. Lisäksi on työstetty Luonnontieteellisen tiedekunnan yhteistyömahdollisuuksia kuvaava esittelykirje, joka on välitetty kaikille Oulun alueen lukioille.
Yhteistyötä on rakennettu myös Oulun yliopiston tutkijakoulun kanssa. Tutkijakoulu organisoi yliopistossa tehtävää väitöskirjatutkimusta ja yhteistyön tavoitteena olisi mahdollistaa tutkijoiden väitöstutkimusten esittelyä soveltuville lukion opintojaksoille. Tämän
Oulun yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun kyberturvallisuuden professori Kimmo Halunen puhumassa lukiolaisille kyberturvallisuudesta ja sen tutkimuksesta ja koulutuksesta Oulun yliopistossa.
myötä lukiolaisille avautuisi tilaisuus päästä kuulemaan eri tieteenalojen ajankohtaisesta tutkimuksesta ja väitöskirjatutkija pääsisi esittelemään ja mahdollisesti harjoittelemaan tutkimuksensa esittämistä ennen varsinaista väitöstilaisuutta.
Hyötyjä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia
Normaalikoulun ja yliopiston yhteistyön kehittämisessä on kysymys uudenlaisen toimintakulttuurin kehittämisestä lukioiden ja yliopiston välille. Jatkokehittämisessä täytyy jatkuvasti huomioida toimintamallit, joita yliopisto voi laajemminkin hyödyntää lukioiden kanssa. Yliopiston henkilöstön asiantuntemus lukiolaisten ajatuksista ja maailmasta laajentuu, mikä helpottaa tiedeviestintää ja auttaa kohdentamaan sitä kohderyhmän mukaisesti. Lukiolaisten tavoittaminen helpottuu.
Oulun yliopistossa tehdään monella alalla maailman huippututkimusta, ja on tärkeää, että Pohjois-Suomen nuoret tuntevat oman alueensa yliopiston toimintaa ja osaavat arvostaa sitä. Oulun normaalikoulun lukiolaisten kannalta sijainti yliopiston pääkampuksella antaa mahdollisuuden olla konkreettinen osa yliopistoyhteisöä jo lukioaikana. Tavoitteena on, että lukiolaisilla on mahdollisimman matala kynnys hakeutua korkeakouluopintoihin, kun yliopistomaailma on tullut tutuksi jo osana lukio-opintoja. Korkeakoulutuntemus myös vähentää virhevalintojen todennäköisyyttä ensimmäistä opiskelupaikkaa valittaessa.
Oli odotettavissa, että toimiva yliopistoyhteistyö vaikuttaa myönteisesti lukion hakijamääriin. Lukion esittelytilaisuuksissa onkin ollut runsaasti mielenkiintoa esimerkiksi sitä kohtaan, että pystymme hyödyntämään yliopiston laboratoriotiloja. Keväällä 2025 Oulun Norssin lukio oli koko maassa kuudenneksi suosituin yleislinjan lukio, kun verrataan hakijamäärää aloituspaikkoihin.
Sen sijaan hieman yllättävää on ollut yliopistoyhteistyön merkitys alumnitoiminnan kannalta. Yhteistyötä kehitettäessä monet Norssin alumnit ovat olleet innolla järjestämässä tilaisuuksia entisen opinahjonsa opiskelijoille, ja myös nykyiset opiskelijat ovat luvanneet olla mukana tässä työssä tulevaisuuden opiskelu- ja työpaikoissaan. Normaalikoulu on jo vuosia tehnyt aktiivista alumnityötä, ja yliopistoyhteistyöstä on löytynyt tähän työhön uusi ulottuvuus.
Olemme saaneet aikaan kohtuullisen paljon kohtuullisen lyhyessä ajassa. Keskeinen haaste jatkossa on toiminnan vakiinnuttaminen niin, että parhaista toimintamuodoista tulee luonteva osa lukion ja yhteistyökumppaneiden toimintakulttuuria. Uusia mahdollisuuksia voi olla olemassa esimerkiksi yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa, tai yliopistoyhteistyön ympärille muodostuvassa lukioverkostossa. Näiden haasteiden ja mahdollisuuksien parissa työskentelemme päivittäin jatkossakin, tavoitteena kaikkia osapuolia hyödyttävien toimintatapojen löytäminen ja jalostaminen.
Varissuon Iloiset Puhaltajat:
Musiikin taikaa ja suuria unelmia
Finlandia-talon lavalla
Tomi Oravala ja Susanna Mäkinen
Turun normaalikoulun tiloissa raikaa riemukas puhallinmusiikki. Kyseessä on Varissuon Iloiset Puhaltajat eli VIP-orkesteri, joka on syksystä 2021 alkaen muuttanut monen varissuolaisen lapsen elämää. Se, mikä alkoi rohkeana, villinä ja kunnianhimoisena ideana, huipentui tänä keväänä esiintymiseen yhdellä Suomen arvostetuimmalla lavalla.
Kuva: Aapo Alare
Visiosta todeksi: Soittamisen iloa kaikille!
Turun normaalikoulun musiikinopettajat Tomi Oravala ja Susanna Mäkinen halusivat lisätä musiikin harrastamisen mahdollisuuksia Varissuon lähiössä. Näin syntyi Monikulttuurinen musiikkikasvatus ry., joka perusti VIP-orkesterin syksyllä 2021. Hankkeen taustalla oli selkeä visio: tarjota laadukas maksuton musiikkiharrastus jokaiselle lapselle taustasta tai perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Kun hanke alkoi, kiinnostus oli valtavaa – mukaan olisi halunnut peräti 98 lasta. Tämä osoitti, että matalan kynnyksen toiminnalle oli huutava tarve.
Lopulta noin 25 innokasta 9–13-vuotiasta oppilasta aloitti matkansa huilujen, klarinettien, saksofonien, trumpettien, baritonitorvien ja pasuunoiden parissa. Toiminnan aloituksen mahdollistivat Suomen Kulttuurirahastolta ja Taiteen keskustoimikunnalta saadut apurahat, joilla hankittiin soittimet ja palkattiin ammattitaitoiset opettajat ensimmäiseksi toimintavuodeksi.
Koko hankkeen ajan merkittävässä roolissa on ollut myös Turun normaalikoulu. Koulun johto on alusta asti tukenut orkesterin toimintaa poikkeuksellisen vahvasti: koulu on muun muassa antanut käyttöön harjoitustilat, tukenut soitinhankintoja ja mahdollistanut opettajien sekä oppilaiden joustavan irtautumisen kouluarjesta esiintymistilaisuuksiin.
Enemmän kuin harrastus:
Silta eri kulttuurien välille
VIP ei ole pelkkä orkesteri, vaan se on yhteisöllinen hanke, joka kehittää alueen nuorten hyvinvointia, kulttuurista osaamista, itseilmaisua ja yhteistyötaitoja. Turun normaalikoulun oppilaat puhuvat yli 50 eri äidinkieltä, ja musiikki onkin osoittautunut loistavaksi
tavaksi yhdistää eri taustoista tulevia lapsia ja nuoria. Orkesteri opettaa sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä –taitoja, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
Erityisen tärkeää hanke on ollut tyttöjen harrastusmahdollisuuksien kannalta. Koska harjoitukset pidetään koulun tutuissa ja turvallisissa tiloissa, se on mahdollistanut osallistumisen myös niille lapsille, joiden kulttuuritaustassa kodin ulkopuoliset harrastukset on usein rajattu juuri koulun ympäristöön.
Kaiken ytimessä on kuitenkin musisoinnin riemu ja ilo. Yhteiset hauskat hetket harjoituksissa, bussimatkoilla ja keikoilla luovat muistoja loppuelämäksi. Välillä tulevia esiintymisiä jännitetään yhdessä, mutta siitä selvitään tukemalla toisia ja saadaan taas uusia, tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Yhteisen tekemisen myötä orkesterista on monelle soittajalle löytynyt myös uusia ystäviä. Kiinnostus toimintaa kohtaan on kasvussa positiivisten kasvu- ja oppimiskokemusten seurauksena.
Tutkimusta ja uutta teknologiaa
Orkesteritoiminta on herättänyt myös tutkimuksellista kiinnostusta. Muun muassa Turun AMK:n Master Schoolin kulttuurihyvinvoinnin opiskelijan jatkotutkimus ja Turun yliopiston musiikin pitkän sivuaineen opiskelijoiden tutkimukset ovat tuottaneet mielenkiintoista dataa orkesterin vaiheista.
VIP oli mukana myös innovatiivisessa virtuaaliteknologiahankkeessa yhteistyössä Kotikunnas-säätiön kanssa. Yhdistys tuotti 360-konserttivideoita orkesterin esityksistä vanhuksille, jotka eivät pysty enää itse osallistumaan yhteisölliseen toimintaan. Musiikillinen elämys viedään heidän luokseen virtuaalilasien kautta.
Mieleenpainuvia esiintymisiä ja ylpeyttä herättävää yhteistyötä
Vuosien varrella VIP on kerryttänyt esiintymiskokemusta lukuisissa upeissa tapahtumissa ympäri maakuntaa, ja yhteistyö Turun kaupungin kanssa on tiivistynyt merkittävästi. Orkesteri valittiin mukaan Turun kaupungin kulttuurin kärkihankkeeseen, josta saatu tuki turvasi toiminnan rahoituksen kokonaisen vuoden ajaksi. Tämä hanke huipentui ikimuistoiseen esiintymiseen Turun linnassa järjestetyssä päätöstapahtumassa.
Yksi orkesterin ehdottomista kohokohdista on ollut yhteistyö Turun filharmonisen orkesterin (TFO) kanssa. Ammattimuusikot ovat vierailleet VIPin harjoituksissa kertomassa työstään, jakamassa oppejaan ja kannustamassa nuoria. Tämä huipentui ”Pieni alkusoitto” -yhteisesiintymiseen Turun konserttitalolla TFO:n lämmittelijänä. Nuoret soittajat saivat lisäksi kutsun jäädä seuraamaan illan sinfoniakonserttia. Tämä yhteistyö saa jatkoa keväällä 2026.
VIP on viihdyttänyt yleisöä muun muassa Varissuo-viikolla, Turun Lasten musiikkijuhlilla sekä Turun päivän arvokkaassa päätapahtumassa Vanhalla Suurtorilla. Akateemista juhlahumua koettiin Turun yliopistolla kasvatustieteellisen tiedekunnan juhlassa. Lisäksi orkesteri on vienyt musiikin iloa muihin oppilaitoksiin suosituilla Töttöröö-koululaiskonserteillaan, joita on järjestetty Aurassa, Liedossa ja Salossa.
Finlandia-talon huipennus
Orkesterilla on meneillään jo viides toimintavuosi ja se tekee tiivistä yhteistyötä Turun konservatorion kanssa, joka maksaa tällä hetkellä opettajien palkat. Matka on vienyt soittajia pienistä koulukonserteista ja ikäihmisten palvelutaloista valtakunnallisille puhallinmu-
siikkipäiville. Orkesterin tähän mennessä suurin hetki koettiin kuitenkin keväällä 2026.
VIP-orkesteri kutsuttiin esiintymään Finlandia-taloon Suuri kasvatuskeskustelu -foorumiin. Esiintyminen merkittävässä tapahtumassa, jonka järjestäjinä toimivat muun muassa Suomen Kulttuurirahasto, OAJ, Elinkeinoelämän keskusliitto ja Lastensuojelun keskusliitto, oli lapsille ainutkertainen elämys. Se osoitti Varissuon lapsille ja nuorille, että ahkeran työn ja yhteishengen avulla elämässä on kaikki mahdollista!
Kansainvälinen yliopistokoulujen konferenssi Jyväskylässä
Heidi Mouhu ja Anna Veijola
International Association of Laboratory Schools (IALS) -yhteisön vuotuinen konferenssi kokosi 130 osallistujaa ympäri maailmaa Jyväskylän normaalikoululla 21.–23.4.2026. Konferenssin järjestettiin ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella ja sen teemana oli ”Teaching for Tomorrow: Research-Based Practice and Global Collaboration in Laboratory Schools”.
Konferenssi toi yhteen opettajia, rehtoreita, tutkijoita ja professoreja yliopistojen tutkimus- ja opetusharjoitteluyhteistyökouluista 32 maasta tutkimaan tulevaisuuteen suuntautuvia koulutuksen toimintatapoja. Tämän vuoden konferenssin teema korosti tutkimukseen perustuvan pedagogiikan, opettajankoulutuksen sekä harjoittelun kehittämisen merkitystä tiiviissä yhteistyössä koulujen ja yliopistojen välillä. Konferenssissa tutustuttiin suomalaiseen koulusysteemiin sekä kouluvierailujen että keynote-puhujien kautta.
Kouluvierailuilla tutustuttiin paitsi Jyväskylän normaalikoulun, myös Jyväskylän kaupungin kouluihin.
Keynote-puhujina kuultiin Koulutuksen tutkimuslaitoksen apulaisprofessori Najat Ouakrim Soiviota, joka avasi suomalaisen koulujärjestelmän perusteita ja toi esiin uusinta tutkimustietoa koulutuksen ja oppimistulosten arvioinnista sekä Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksen johtaja Sirpa Eskelä-Haapasta, joka tarkasteli suomalaisen opettajankoulutuksen juuria, nykytilaa sekä tulevaisuutta.
Keynote-esitysten lisäksi konferenssissa kuultiin yli 50 esitystä ja työpajaa sekä tutustuttiin tutkimus-, kokeilu- ja kehitystoimintaan postereiden kautta. Konferenssi toimi foorumina, jossa oli mahdollisuus jakaa ajatuksia ja peilata omia käsityksiä ja toimintatapoja kansainvälisessä kontekstissa, edistää kansainvälistä yhteistyötä sekä tarkastella, miten tutkimusyhteistyö, käytännönläheinen oppiminen ja pedagoginen innovaatio voivat muovata koulutusta alati muuttuvassa globaalissa ympäristössä.
Voit tutustua IALSin toimintaan IALSin verkkosivulla https://www.ialslaboratoryschools.org sekä sosiaalisen mediaan kanavalla https://facebook.com/ internationalassociationoflaboratoryschools
Kuva: Heidi Mouhu
Jyväskylän normaalikoulu
mukana kyberturvallisuuteen keskittyvässä Erasmus+ Teacher Academy -hankkeessa
Heidi Mouhu
Kyberturvallisuus ja siitä huolehtiminen haastaa sekä opettajia että oppijoita. Digitaaliset työvälineet ja ympäristöt ovat osa jokapäiväistä arkea niin opetuksessa kuin vapaa-ajallakin. Yksilön vastuulla on muun muassa osata suojata sekä oma että muiden henkilötiedot, tunnistaa verkon uhkia ja huolehtia omasta tietoturvallisesta toiminnastaan.
Jyväskylän normaalikoulu on mukana tammikuussa 2026 alkaneessa kolmivuotisessa Cybersecure teaching Erasmus+ Teacher Academy -hankkeessa, jonka tavoitteena on parantaa opettajien, oppilaiden ja opiskelijoiden sekä opetusharjoittelijoiden kyberturvallisuusosaamista. Mukana on kouluja seitsemästä Euroopan maasta, Suomesta Jyväskylän normaalikoulu ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Hankkeen ensimmäinen onsite-tapaaminen oli helmikuussa Jyväskylässä Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoimana, jolloin tutustuttiin mukana olevien maiden oppilaitosten kyberturvallisuusopetukseen ja kartoitettiin puuttuvia osasia. Hankkeen seuraava työskentelyviikko järjestettiin maaliskuussa Setúbalissa, Portugalissa, jossa kartoitettiin olemassa olevaa opetusmateriaalia ja alettiin tuottaa uutta materiaalia. Viimeisin työskentelyviikko oli St. Pöltenissä, Itävallassa, jossa valmisteltiin kyselyt kyberturvallisuusosaamisesta oppilaille, opiskelijoille ja opettajille ja suunniteltiin kyberturvallisuusosaamisen arviointia.
Hankkeessa luodaan 3 opintopisteen kyberturvallisuuteen keskittyvä MOOC-kurssi ja järjestetään kaksi 2 opintopisteen koulutusviikkoa tarkoituksena lisätä valmiuksia opettaa kyberturvallisuutta sekä kansainvälistä yhteistyötä. Kohderyhmänä ovat opettaja ja oppijat, koulut ja opettajankoulutusohjelmat, koulun johto ja ICT-koordinaattorit.
Voit seurata hanketta sekä hankkeen nettisivujen kautta https://cybersecureteaching.eu/ että sosiaalisen mediaan kanavilla
30 tapaa harjoitella opettajuutta luokanopettajaharjoittelussa
Heidi Mouhu
Ohjatut opetusharjoittelut ovat olennainen osa opettajankoulutusta. Ohjatuissa harjoitteluissa teoria ja käytäntö kohtaavat, kun opettajaksi opiskeleva pääsee harjoittelemaan opettajuutta käytännössä oikeassa koulussa oikeiden oppilaiden kanssa. Tavoitteena on, että harjoittelujen aikana tulevaisuuden opettajalle muodostuu melko kattava käsitys opettajan työstä ja siihen liittyvistä olennaisista kysymyksistä.
Julkaisun verkkosivu https://enorssi.fi/ohjausjulkaisu2026/
Yliopistojen opettajankoulutuslaitokset määrittävät itsenäisesti opetussuunnitelmansa tavoitteineen ja sisältöineen. Yliopistolaki 558/2009 §88 määrittää vain ”Yliopistoon, jossa järjestetään opettajankoulutusta, kuuluu opetusharjoittelua ja opettajankoulutuksen kehittämistä varten tarpeellinen määrä harjoittelukouluja.” Vaikka opettajaopintojen keskeiset tavoitteet ja sisällöt ovat varsin yhtenäiset, harjoittelut on kukin yksikkö rakentanut omalla tavallaan.
Riitta Harjula ja Anna-Mari Kyyrä Jyväskylän normaalikoulusta kiinnostuivat aiheesta ja ohjaajakoulutus moduuli 3:en ”Ohjattu harjoittelu ja siihen liittyvän tutkimustiedon hyödyntäminen” kehittämistehtävänään perehtyivät eri harjoittelukoulujen luokanopettajakoulutusten ohjattuihin opetusharjoitteluihin ja vertailivat niitä. Kehittämistehtävän tuotos julkaistiin juuri ennen eNorssin kevätseminaaria eNorssin julkaisusarjassa sähköisenä julkaisuna.
Riitta Harjula
riitta.h.harjula@jyu.fi
Anna-Mari Kyyrä
anna-mari.kyyra@norssi.jyu.fi
KePeTun katsaus tuen uudistukseen harjoittelukouluverkostossa
Tuen uudistus on laittanut meidät opettajat ja opettajankouluttajat sekä tätä kautta meillä harjoittelukouluissa myös opetusharjoittelijat reflektoimaan yhä aktiivisemmin opetusryhmissä tarvittavaa ja annettavaa tukea ja sen vaikutusta. Luokkahuoneisiin astelee joka oppitunti joukko erilaisilla vahvuuksilla varustettuja erilaisista lähtökohdista saapuvia oppilaita, joista voisiko sanoa jopa jokainen kasvavana lapsena tai nuorena tarvitsee monenlaista tukea. Oppituntien tulee sisältää tuttuja rutiineja, ennakoituja struktuureja, monipuolisuutta, monikanavaisuutta. Opetuksen tulee olla kielitietoista ja vastata oppilaiden tarpeita sekä edistää kaikille yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Että tähän kaikkeen pystytään mahdollisimman hyvin vastaamaan, ei ole ihme, että uuden lain myötä tuen resurssit pyritään kohdistamaan ensisijaisesti ryhmiin jokaoppituntiseen tavalliseen kouluarkeen. Jos taas tämä moninainen ryhmissä tarjottu tuki ei riitä, lähdetään tämän yksittäisen oppilaan kohdalla tekemään arviota ja suunnitelmaa oppilaskohtaisen tuen tarpeesta ja toteutuksesta.
eNorssin Kehittyvä pedagoginen tuki - työryhmä on jo perustamisestaan lähtien ollut aktiivisesti kehittämässä normaalikoulujen verkostoa, jossa on pystytty jakamaan ja kehittämään harjoittelukoulujen oppimisen ja koulunkäynnin tuen käytänteitä. Kehittyvä pedagoginen tuki -työryhmä, KePeTu, on toiminut tuen uudistuksen taustalla hankkien tietoa ja pitäen yllä keskustelua laki- ja opetussuunnitelmauudistuksesta sekä kehittämällä työryhmän ja harjoittelukoulujen yhteistä tietämystä tuen uudistuksen laatimi-
seen käytetyn viime vuoden ja tämän pian päättyvän siirtymävuoden ajan. Tämän lukuvuoden alusta eli elokuusta alkaen koko perusopetuksessa on alettu puhua ja toimia ryhmäkohtaisten tukimuotojen ja oppilaskohtaisten tukitoimien käsitteiden mukaisesti. Työryhmämme toiminta on tavoittanut jo kaikki harjoittelukoulut, sillä KePeTun aktiivisesti toimivaan työryhmätyöskentelyyn on saatu jäseniä kaikista harjoittelukouluista. Työryhmä on koonnut vuosien saatossa eNorssin nimissä jo runsaasti tukeen liittyvää materiaalia sivustolleen, joista viimeisimpänä tuen postereita ja ohjattujen harjoittelujen ohjaustyöhön sekä täydennyskoulutukseen soveltuvia ohjauskortteja. Ohjauskortit ovat kolmiosainen materiaali, josta valmiina ja kaikkien saatavilla on jo Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt sekä Ryhmäkohtaiset tukimuodot –ohjauskortit. Ensi lukuvuoden aikana sarja kasvaa vielä kolmannella osalla, kun saamme koottua ohjaus- ja koulutusmateriaalia myös oppilaskohtaisista tukitoimista. Uusimmat materiaalit ovat herättäneet kiinnostusta myös norssiverkoston ulkopuolella, kun esimerkiksi Educa-messuilla ensimmäistä kertaa toteutuneella eNorssin messuosastolla saimme mahdollisuuden esitellä toimintaamme sekä tuotettuja tukeen liittyviä materiaalejamme.
Kokosimme tämän kevään aikana myös kuulumisia tuen uudistukseen liittyen harjoittelukouluverkostostamme, mistä seuraavaksi koontia.
Harjoittelukouluissa viimeisten kahden lukuvuoden aikana toteutuneet työyhteisöjen koulutustuokiot ja -tilaisuudet sekä tuen uudistuksen sisäänajo ovat tuoneet kouluarkeen mukanaan tai nyt näkyväksi monia hyviä käytänteitä. Yhteistyön vahvistuminen ja pedagogisten keinojen jakaminen ovat innoittaneet opetushenkilöstöjä kokeilemaan rohkeasti erilaisia pedagogisia ratkaisuja kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi. Koulutukset ja yhteiset keskustelut ovat vahvistaneet tietoisuutta tuen muodoista ja mah-
dollistaneet monipuolisten kokemusten jakamisen. Näiden toteuttamiseen on koottu ja valmistettu materiaalia, mikä on jäänyt henkilöstön ja opetusharjoittelujen käyttöön. Tuen uudistus on lisännyt keskustelua myös oppimista edistävän arvioinnin teemoihin. Opetusharjoittelijoiden ohjaus oppimisen ja koulunkäynnin tuesta on lisääntynyt koko perusopetuksessa, myös yläkouluissa ja lukioissa, jotka ehkä tavallisemmin saivat omaan työhönsä kohdennettua oppimisen tukeen liittyvää koulutusta aiemmin harvemmin. Ohjatuissa harjoitteluissa kaikille opettajiksi opiskeleville opiskelijoille on järjestetty luentoja ja ryhmäohjauksia, joissa on keskitytty erityisesti oppimisen edellytyksiä tukeviin opetusjärjestelyihin sekä ryhmäkohtaiseen tukeen. Toimintakulttuuri on muuttunut niin, että tuki kuuluu kaikille, ei vain erityisopettajille.
Luokkahuoneisiin on voitu ripustaa tuen uudistuksen postereita ja opettajilla sekä opetusharjoittelijoilla on käytössään tukitoimien tsekkauslistoja, joiden avulla pystytään helpommin pääsemään uudistuksen ytimeen; millaisia tukimuotoja kyseinen opetusryhmämme tarvitsee, mitä tukikeinoja luokassa jo hyödynnetään ja mitä olisi vielä tarkoituksenmukaista kokeilla. Tämä työmuoto on nähty erityisen hyvänä ja monipuolisena keinona tutustua erilaisiin ryhmää tukeviin tukimuotoihin. Monissa harjoittelukouluissa ja aineryhmätai luokka-astetiimeissä on ohjatuissa harjoitteluissa ollut nyttemmin mahdollisuus tiiviimpään opettajien väliseen käytännön yhteistyöhön. Erityisopettaja- ja aineen- tai luokanopettajaharjoittelijat ovat saaneet yhteisohjausta ja opettaneet yhdessä. Opiskelijoilta saatu palaute on ollut myönteistä. Erityisen arvokkaana on nähty opetuksen suunnitteluvaihe, jossa toisen harjoittelijan näkökulma on painottanut esimerkiksi luokkahuonetilanteiden strukturointia ja toisen oppiainekohtaisia lähtökohtia. Yhteistyön on nähty rikastuttavan molempien osaamista.
Onnistunut yhteistyö opettajien välillä vaatii sekä yhteistä jakamista että aikaa yhteiseen suunnitteluun. Erilaiset yhteisopettajuuden toteutustavat ovat mahdollistaneet hyväksi havaittujen käytänteiden jakamista, kun opettajat ovat yhdessä opettamisen ohessa pohtineet luokan vahvuuksia ja tuen tarpeita sekä
ryhmässä parhaiten toimivia ja tarpeellisia oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyjä. Yhdessä on helpompi löytää ja toteuttaa myös uusia keinoja tukea oppilaiden motivaatiota ja oppimista, tasata omaa työkuormaa sekä pitää yllä ja edistää työhyvinvointia. Keskeisinä teemoina yhteisissä keskusteluissa ovat olleet oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt, erilaiset yhteisopettajuuden mallit sekä ryhmäkohtaisen tuen toteuttaminen. Konkreettiset esimerkit ja yhteiset keskustelut ovat auttaneet opettajia syventämään ymmärrystä siitä, miten eriyttäminen, kielitietoinen opetus ja joustavat ryhmittelyt voivat tukea kaikkien oppilaiden oppimista. Yhdessä on päästy myös selkeyttämään uusien käsitteiden käyttöä. On avattu konkreettisesti, mitä ryhmäkohtaiset tukimuodot ovat ja kuinka näitä yleistä tukiopetusta, opetuskielen tukiopetusta ja erityisopettajan antamaa opetusta muun opetuksen yhteydessä voidaan toteuttaa. Kuvassa 1 näämme konkreettisen tavan käydä yhteistä keskustelua opetusryhmälle sopiviksi ja tarpeellisiksi koetuista tukimuodoista. Opettajat ovat tuen uudistuksen myötä lisänneet yhteistyön määrää myös luokkien välillä. Yhteisopettajuudessa eri tavoin opettaneet opettajat ovat kokeneet tärkeäksi, että lukujärjestystekniset asiat tukevat tarkoituksenmukaisesti yhteistyötä.
Kuluneena lukuvuonna harjoittelukouluihin on saatu lisäresurssia ryhmäkohtaiseen tukeen palkkaamalla kouluille yleistä tukiopetusta osaltaan mahdollistavia resurssiopettajia, opetuskielen tukipetusta tarjoavia kielellisiä tukiopettajia sekä lisää erityisopettajia. Lisäresurssi mahdollistaa joustavamman tuen järjes-
tämisen jo varhaisemmassa vaiheessa. Opettajien yhteistyö on tämän myötä monipuolistunut, mikä on ilahduttanut niin oppilailta, huoltajia, opetushenkilöstöä sekä opetusharjoittelijoita. Opettajat ovat kiitelleet mahdollisuudesta ryhmien joustavaan jakamiseen ja laajempaan eriyttämiseen ja sen myötä saaneet jopa uudenlaista motivaatiota ja jaksamista työhön. Uudenlaisista opetuskäytänteistä ja yhteisopettajuuden tavoista on lisäksi jaettu tietoa opetushenkilöstöille ja opetusharjoittelijoille ohjattujen harjoittelujen ohessa.
Ryhmäkohtaisen tuen myötä resurssi- ja erityisopettajien lisäksi luokan- ja aineenopettajan kanssa yhteistyötä opetusryhmissä tekevät nyt myös kielelliset tukiopettajat eli kietu-opettajat. Kielelliset tukiopettajat tukevat oppilaiden opetuskielen hallintaa ja työskentelevät sekä ryhmässä yhteisopettajana että pienemmän vaihtuvan ryhmän kanssa erillisessä tilassa.
Opetuskielen tuki tukee tiedonalakohtaisen kielen kehittymistä. Esimerkiksi monet historian abstraktit käsitteet tai merkitykseltään hankalasti ymmärrettävät verbit toistuvat teksteissä aiheesta riippumatta. Jos näiden tiedonalakohtaisten käsitteiden ymmärtäminen on puutteellista, on oppilaan vaikea hahmottaa niiden ympärille rakentuvaa laajempaa kokonaisuutta. Opetuskielen tuen tunneilla on hyvät edellytykset panostaa tiedonalakohtaisen kielen ymmärtämiseen.
Tiedonalankohtaiseen kieleen panostaminen tukee samalla myös yleisen kielitaidon kehittymistä ja sanavaraston laajentumista. Lisäksi opetuskielen tuki on lisännyt monen oppilaan kielellistä toimijuutta ja vahvistanut siten oppijaminäkuvaa. Etenkin erillisessä tilassa toimiminen madaltaa osallistumiskynnystä, kun oppilaiden ei tarvitse murehtia, että heidän esittämänsä kielelliset tarkennukset keskeyttävät muun ryhmän oppimisen. Tällöin oppilaat osallistuvat aktiivisesti esimerkiksi varmistamalla ovatko ymmärtäneet käsitteen oikein tai tarkistamalla kahden kirjoitusasultaan toisiaan muistuttavan sanan sisällöllisen
merkityseron. Opetus on siten hyvin vuorovaikutteista. Käytössä olevia keinoja opetuskielen tukiopetuksessa ovat esimerkiksi keskeisten käsitteiden löytäminen ja avaaminen, kuvatuetut materiaalit, kuvitetut käsitekortit, kielitietoisuus, toisto, oppikirjasarjojen selkokieliset tekstit, kokeet pienemmässä ryhmässä, mahdollisuus kysyä kieleen liittyviä kysymyksiä, muistiinpanotekniikoiden ja koekysymyksiin vastaamisen mallintaminen tehostetusti, struktuuri, tavoitteiden ja tunnin kulun läpikäynti, yhteiset säännöt, pieni ryhmäkoko, rauhallinen opiskeluympäristö sekä istumapaikka lähellä opettajaa. Nämä tuen käytännöt ovat tuttuja myös useista luokkahuoneista ja erityisopettajan sekä resurssiopettajan käytänteistä; nähdäänhän tuki nykyisin kokonaisuutena, laadukkaana perusopetuksena.
Tuen uudistuksen myötä myös konsultatiivinen sairaalaopetuspalvelu tuli osaksi kaikkien koulujen tukipalveluja. Palvelun tarkoitus on osaltaan lisätä opettajien osaamista ja tukea oppimisympäristöjen kehittämistä monialaisen yhteistyön rakenteita kehittämällä. Usein juuri oppilaat, joilla havaitaan psyykkistä oirehdintaa tai jotka haastavat käytöksellään, koetaan opettajan työssä kuormittavana ja keinoja puuttua näihin olisi hyvä saada lisää. Konsultatiivinen sairaalaopetuspalvelu on antanut opetushenkilöstöille yhteistyön mahdollisuuden sekä esimerkiksi työkaluja ymmärtää käyttäytymisen taustalla olevia tekijöitä sekä esimerkkejä siitä, miten toimia ratkaisukeskeisesti näissä vaativissa opetus- ja vuorovaikutustilanteissa sekä tehdä oppilasasian suhteen monialaista yhteistyötä.
Harjoittelukoulut ovat vahvistaneet muutoinkin yhteistyötä omien hyvinvointialueittensa sekä kaupunkiensa kanssa. Suurin osa harjoittelukouluista on saanut solmittua sopimukset oman kaupunkinsa kanssa, minkä perusteella kunkin koulun oppilaaksiottoalueen oppilaat voivat lähtökohtaisesti aina opiskella omassa lähikoulussaan huolimatta oppimisen tai koulunkäyn-
nin tuen tarpeesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että myös harjoittelukouluissa erityisopettajat pystyvät tarjoamaan myös oppilaskohtaisia tukitoimia eli myös erityisopettajan/erityisluokanopettajan opetusta pienryhmissä tai erityisluokassa. Oppilaskohtainen tuki toteutetaan kouluissa kunkin yksittäisen oppilaan oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnin ja suunnitelman perusteella joko osittain tai kokonaan pienryhmäopetuksena. Aiemmin enemmän tukea tarvitsevat oppilaat opiskelivat enemmän erityisopettajan kanssa erillään. Nyt pyrkimys on siihen, että oppilaat opiskelevat mahdollisuuksiensa mukaan omassa perusopetusryhmässään hyödyntäen kaikkia ryhmäkohtaisia tukimuotoja esimerkiksi saaden erityisopettajan tuen ryhmässään. Tarpeen tullen voidaan aina siirtyä pienempään ryhmään.
Pienryhmäopetuksessa työskentelevät erityisopettajat/erityisluokanopettajat pyrkivät työskentelemään pienryhmissä mahdollisimman joustavin järjestelyin. Joustavan pienryhmän ajatuksena on tarjota pienryhmäopetusta oppilaskohtaisena tukena niin, että oppilaat ovat lähtökohtaisesti aina jonkin perusopetusryhmän oppilaita, mutta joustava pienryhmä tarjoaa tukea sen verran, mistä tuen tarpeen arvioinnin kautta on oppilaskohtaisesta tuesta suunnitelmaan kirjaten päätetty. Toisaalta joustavasta pienryhmästä on helppo siirtyä opiskelemaan tai se mahdollistaa perusopetusryhmän toimintaan osallistumisen ja sinne ryhmäytymisen aina, kun se on oppilaalle mahdollista. Tuen uudistuksen myötä erityisopettajien määrä harjoittelukouluissa on kasvanut, kun tarvittavien oppilaskohtaisten tukitoimien lisäksi oppilailla on aina oikeus saada erityisopettajan opetusta muun opetuksen yhteydessä ryhmäkohtaisena tukimuotona.
Yhdessä olemme ottaneet tärkeitä askelia kehittäen kaikille yhteisiä norsseja ja oppimista tukevia yhteisöjä, joissa jokaisella on mahdollisuus onnistua.
Loppuun vielä opetusharjoittelijan ajatuksia kuluneelta kahdelta lukuvuodelta:
“Ohjatuissa harjoitteluissa tuen uudistus on näyttäytynyt luontevana osana koulun toimintakulttuuria. Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt huomioidaan opetuksen suunnittelusta lähtien. Ryhmäkohtaiset tukimuodot ja oppilaskohtaiset tukitoimet ovat osa ohjattujen harjoittelujen arkea. Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistuksen myötä asetettu näkyvämmäksi ohjatuissa harjoitteluissa. Oppilaiden oppimista ja opiskelua tuetaan jatkuvasti – ei vain tuen tarpeen ilmetessä. Tuen uudistus ohjaa luontaisesti opiskelijaa toimimaan harjoittelussa yhdessä muiden kanssa ja siirtyessään työelämään hän on jo tottunut työskentelemään yhdessä muiden opettajien kanssa. Laadukasta perusopetusta toteutetaan yhdessä.”
Kielitietoisen opetuksen työryhmä
– tärkeä tehtävä opetussuunnitelman muutoksissa
eNorssin Kielitietoinen opetus -työryhmä
Hanna Virhiä-Särkäs ja Katri Takko
Kielitietoisen opetuksen merkitys kasvaa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä, ja sen myötä myös Kielitietoinen opetus -työryhmän rooli vahvistuu. Työryhmä pyrkii ylläpitämään keskustelua kielitietoisuudesta opetusharjoittelussa, ohjaamaan opiskelijoita ja kouluttamaan opettajia kielitietoiseen opetukseen. Tavoitteena on vahvistaa kielitietoisia opetustapoja ja tehdä kaikkien aineiden opettajat tietoisiksi niistä. Ryhmä kehittää suomi toisena kielenä -opetusta ja maahanmuuttajatausteisten oppilaiden mahdollisuuksia edetä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä kohti yhdenvertaisuutta.
Kielitietoinen opetus oppimisen tuen uudistuksessa
Oppimisen tuen uudistus korostaa kielitietoista toimintakulttuuria, jonka tarkoituksena on varmistaa oppilaiden yhdenvertaiset mahdollisuudet oppia opetuskielellä. Kielitietoisuus nähdään opetuksen järjestelynä, joka tukee kaikkien oppilaiden oppimisen edellytyksiä.
Uudistuksessa korostuu myös opetuskielen tukiopetus, joka on yksi kolmesta ryhmäkohtaisen tuen muodosta ja perustuu kielitietoisen opetuksen periaatteisiin.
Työryhmä on ollut mukana laatimassa ohjauskortteja, jotka tukevat ohjaavia opettajia. Ohjauskorteista löytyy valmiita kysymyksiä, joilla ohjata opiskelijaa kiinnittämään huomiota opettamansa ryhmän tarpeisiin
1.8.2026 voimaan tuleva S2- ja S1-oppimäärien osittainen opetussuunnitelmapäivitys
S2- ja S1-oppimääriä koskeva osittainen opetussuunnitelmauudistus ei tässä vaiheessa puutu oppiaineiden tavoitteisiin tai sisältöihin. Perusteiden päivityksessä korostuu yhteistyö huoltajien, oppilaiden ja kieliyhteisöjen kanssa opetussuunnitelman laatimisvaiheessa sekä toteutuksessa. eNorssin Kielitietoinen opetus -työryhmä antoi tarkkaan harkitun lausunnon opetussuunnitelman perusteista lokakuussa lausuntovaiheessa. Tammikuussa lopulliset perusteet julkaistiin, ja niissä oli huomioitu monien lausunnonantajien ajatukset.
Elokuussa 2026 voimaan tuleva opetussuunnitelman osauudistus täsmentää S1- ja S2-oppimäärien roolia. Uudistus korostaa, että molemmat ovat suomen kielen ja kirjallisuuden oppimääriä. Oppilaalle tulee valita se oppimäärä, joka parhaiten tukee hänen oppimistaan. Huoltajat tekevät edelleen oppimäärän valinnan, mutta koululla on vahva rooli ohjatessaan huoltajia sopivan oppimäärän valintaan.
Keskeisimmät muutokset suomen kielen opetussuunnitelmassa
1) S2-opetus rajataan tarkoituksenmukaisemmin
Tavoitteena on oppilaiden siirtyminen S1-oppimäärään. S2-oppimäärä on jatkossa tarkoitettu nimenomaan oppilaille, joilla on merkittäviä puutteita suomen kielessä. Aiemmin hyvin monenlaisen kielikirjon oppilaita ohjautui ja “unohtui” S2-oppimäärään. Koulun tulee pohtia ja kirjata, miten ja kuinka usein tarkastellaan oppimäärän tarkoituksenmukaisuutta jokaisen oppilaan kohdalla. Perusteissa korostetaan nivelvaiheiden (esikoulusta kouluun ja 6. luokalta yläkouluun) tärkeyttä. Työryhmä muistuttaa, että nivel-
vaihe ei välttämättä ole aina paras vaihe, koska moni muukin asia muuttuu usein nivelvaiheessa. Oleellista on kuitenkin, että koulut miettivät itselleen sopivan tavan säännölliseen oppimäärän tarkistukseen.
On muistettava, että opetuskielen tukiopetus on kaikkien oppilaiden oikeus eli oppilaalla ei tarvitse olla valittuna S2-oppimäärää saadakseen tarvitsemansa tuen muiden oppiaineiden käsitteiden ja tekstien ymmärtämiseen. S2-opetuksen tehtävä ei myöskään ole olla muiden oppiaineiden opettaja, vaan S2 on suomen kielen ja kirjallisuuden oppimäärä omine tavoitteineen ja sisältöineen.
2) Opettajien välinen yhteistyö ja koulun toimintakulttuuri korostuvat
Opetussuunnitelman perusteiden päivityksen (2026) mukaan laadinnassa otetaan huomioon paikalliset kieliin ja kulttuuritaustoihin liittyvät erityiskysymykset ja kuvataan, miten opetus järjestetään. Opetuksen järjestäjä päättää ja kuvaa opetussuunnitelmassa:
• miten oppilaiden kielet, kielelliset valmiudet ja kulttuurinen tausta otetaan huomioon opetuksen järjestämisessä ja koulutyössä ja miten opetus käytännössä järjestetään,
• minkälaisin toimenpitein oppilaiden kieli- ja kulttuuri-identiteettien kehittymistä tuetaan,
• miten maahanmuuttotaustaisten oppilaiden siirtyminen suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän opiskelusta suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärään tapahtuu,
• järjestetäänkö oman äidinkielen opetusta sekä miten tiedotetaan huoltajia sen merkityksestä ja saatavuudesta ja
• käytetäänkö maahanmuuttotaustaisen oppilaan oppimisen tukena suunnitelmaa opintoja varten.
Koulutuksen järjestäjän päätettävät asiat vaativat yhteistyötä ja sitouttavat kaikki opettajat toimimaan yhdessä. S2-opettajalla on keskeinen rooli, mutta hän ei voi toimia ilman muiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Oppimäärän muutosvaiheessa korostuu erityisesti S2- ja S1-opettajien välinen yhteistyö. Tavoitteena on, että oppilas aloittaa opiskelun erillisessä S2-ryhmässä, vähitellen siirtyy opiskelemaan S1-ryhmään integroituna samanaikaisopettajana toimivan S2-opettajan tuella ja lopulta vaihtaa S1-oppimäärään saaden edelleen opetuskielen tukiopetusta tarpeen mukaan.
Työryhmän rooli koulutuksen muutoksissa
Kielitietoinen opetus -työryhmä toimii aktiivisesti erityisesti harjoittelukoulujen tukena uudistusten keskellä. Työryhmä
• kokoaa ja jäsentää tietoa opetussuunnitelman ja tuen muutoksista,
•
• tekee yhteistyötä eri Normaalikoulujen välillä parhaiden toimintatapojen löytämiseksi,
•
• tarjoaa käytännön esimerkkejä ja työkaluja opetuksen arkeen ja erityisesti opetusharjoittelun ohjaukseen,
•
• tukee kouluja kielitietoisuuden lisäämiseksi opetuksessa ja
•
• valmistelee ja kokoaa koulutusmateriaalia opetusharjoittelijoiden ohjaamista ja opettajien täydennyskoulutuksia varten.
Valmistava opetus ja lisävalo eivät toteudu
Normaalikouluissa
Työryhmä on useita kertoja nostanut esille vakavan huolen siitä, että Normaalikoulut eivät voi järjestää valmistavaa opetusta ja jäivät ulkopuolelle myös ns. lisävalon toteutuksesta. Normaalikoulut eivät saa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain mukaisia valmistavan opetuksen ja lisäopetuksen valtionosuuksia, joten käytännössä Normaalikoulut eivät tätä opetusta järjestä.
Normaalikoulut ovat opetusharjoittelujen järjestäjinä ja ohjaajina merkittävässä roolissa uusien opettajien ammattitaidon kehittämisessä. Valmistuvat opettajat työllistyvät eri puolille Suomea ja hyvin monenlaisiin toimintaympäristöihin, jolloin kielitietoisen opetuksen ja erityisesti myös hyvin heikolla kielitaidolla olevien oppilaiden opettaminen on monelle työelämässä arkipäivää. Valmistavan ja lisävalmistavan oppilaiden opettaminen on erinomaista harjoittelua kaikkien oppilaiden kielitaidon huomioimiseen. Tällainen harjoittelu ja siihen ohjauksen saaminen olisivat erittäin tärkeitä tulevaisuustaitoja.
Työryhmä jatkaa edelleen työtä valmistavan ja ainakin lisävalmistavan opetuksen saamiseksi myös Normaalikoulujen rahoitukseen.
Kaikki Normaalikoulut ovat mukana hakemassa Opetushallituksen hankeavustusta suomi/ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -opetuksen (S2) kehittämiseksi. Kielitietoinen opetus -työryhmä on tässä aktiivinen toimija. Hanke vahvistaisi valtakunnallisesti yhdenmukaisia käytäntöjä ja loisi kouluille paremmat edellytykset vastata uudistuksen tavoitteisiin.
Edustajana Nuorten parlamentissa Eduskunnassa 20.3.26
Teksti ja kuvat
Oona Kotanen 9D
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Nuorten parlamentti on nuorille mahdollisuus tavata ministereitä ja kansanedustajia, sekä esittää kysymyksiä ajankohtaisista asioista. Perjantaina 20.3.26 Nuorten parlamentti kokoontui 14. kerran.
Osallistumassa oli 350 nuorta eri puolelta Suomea. Parlamentti huipentui kyselytuntiin, jossa nuoret esittivät kysymyksiä ministereille. Tampereen yliopiston normaalikoulusta osallistumaan pääsi kolme nuorta. Oppilasedustajina toimivat Tähti Salonen ja Elias Kuoso, toimittajaoppilaana Oona Kotanen sekä opettajana Minna van Nunen. Koulun parlamenttikerhossa valmistauduttiin Eduskuntapäivään eri tavoin: kysymyksiä laadittiin, niistä äänestettiin, webinaariin ja tiedotustilaisuuteen osallistuttiin myös. Normaalikoulussa oppilailla oli huolta nuorten mielenterveydestä, ja aiheeseen liittyvä kysymys leikkauksien vaikutuksesta mielenterveyspalveluihin päätyikin kyselytunnille oppilasedustaja Salosen esittämänä.
Nuorten
Tapahtumarikas aamupäivä valiokunnissa ja lehdistötilaisuudessa
Päivä eduskunnassa ei kuitenkaan koostunut pelkästään suoratoistetusta kyselytunnista, vaan siihen kuului myös paljon muuta. Oppilasedustajat kokoontuivat aamulla valiokuntatyöskentelyssä.
Salonen pääsi keskustelemaan 17-vuotiaiden nuorten ajokortin poikkeuslupauudistuksista liikenneja viestintävaliokunnassa, jota johti Jouni Ovaska (kesk.). Kuoso puolestaan keskusteli poliisin ja koulun yhteistyöstä hallintovaliokunnassa Mauri Peltokankaan (ps) johdolla. Toimittajaoppilas Kotanen osallistui lehdistötilaisuuteen, jossa nuoret nostivat aiheeksi hallituksen leikkaukset, tekoälyn sekä 17-vuotiaiden ajokortin poikkeusluvan. Lehdistötilaisuudessa vastaamassa olivat kansanedustajat Sofia Virta (vihr.), Miko Bergbom (ps), Pia Lohikoski (vas.) ja Niina Malm (sdp).
17-vuotiaiden ajokortin poikkeuslupa puhututti Nuorten parlamenttia
Koska poikkeusluvasta puhuttiin paljon, kysyin oppilasedustaja Saloselta tarkemmin liikenne- ja viestintävaliokunnan tapahtumista. Valiokunnassa päädyttiin lopputulemaan, että yöajokieltoa ei pitäisi ottaa käyttöön. Myös uudet tiukemmat perustelut ajokortin poikkeusluvan saamiseksi ovat nuorten mielestä kohtuuttomia. ”Uudet perustelut ovat liian vaativia”, Salonen toteaa. Uusissa määritelmissä julkisilla kulkeminen tulee kestää vähintään 1,5 tuntia, jotta poikkeuslupa voidaan myöntää. ”Toinen perustelu poikkeusluvalle oli se, että vähintään neljä kertaa viikossa on pakollista menoa, jonne tarvitsee ajaa”, Salonen lisää.
Täysistunnon kyselytunnilla liikenne- ja viestintäministeri Ranne perusteli poikkeusluvan tiukentamista nuorten ajamilla liikenneonnettomuuksilla. ”Jotta jokainen nuori tulisi kunnossa ja hengissä kotiin jokainen päivä”, Ranne vastasi.
Ohjelma jatkui iltapäivän henkilökohtaisiin kansanedustajatapaamisiin
Iltapäivällä osallistujat saivat tavata oman vaalipiirinsä kansanedustajia. Normaalikoulun oppilaat tapasivatkin henkilökohtaisesti Lotta Hamarin (sdp), Jouni Ovaskan (kesk.) ja Pauli Kiurun (kok.) sekä Sakari Puiston (ps) avustajan Tanja Heiskasen. Iltapäivällä oppilaat saivat paremman käsityksen siitä, mitä kansanedustajan työviikkoon todella kuuluu sekä, millaista työ avustajana on. Kansanedustajatapaamiset herättivätkin muun muassa Salosessa intoa ryhtyä tulevaisuudessa kansanedustajaksi. ”Aloin miettimään päivän jälkeen, että haluaisin ehkä kansanedustajaksi, koska pidin eduskunnassa toimimisesta ja iltapäivän tapaamisista”, Salonen kertoo.
Normaalikoulun edustajat pitivät päivästä, koska se avasi sekä uusia näkökulmia että uramahdollisuuksia. Myös nuoria mietityttävät ajankohtaiset asiat olivat hyvin esillä keskusteluissa. ”Päivä täytti kaikki odotukseni ja jopa ylitti ne”, Salonen ylistää. Päivä oli onnistunut, ja Salonen suositteleekin Nuorten parlamenttia oppilaille, ”jos on yhtään kiinnostunut politiikasta, lukee uutisia tai eduskunnassa toimiminen kiinnostaa, kannattaa osallistua”. Parlamentissa on myös oiva mahdollisuus astua toimittajan kenkiin, ja osallistua lehdistötilaisuuteen.
harjoittelukoulujen lukioista Laatutekoja
Lukioiden laatutyöryhmän työn lähtökohtana on sujuva arki. Se on ennustettavissa koko kouluyhteisölle ja yhteiset sopimukset tekevät siitä laadukkaan. Tänä lukuvuonna laatutyössä olemme keskittyneet erityisesti oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarkasteluun ja ideointiin.
Jokaisen lukiolaisen oppimispolku on omanlaisensa, ja apua koulutyöhön on saatavilla niin opiskelijoille kuin opettajillekin tarvittaessa. Tähän tekstiin laaturyhmä on koonnut jokaisesta harjoittelukoulusta yhden tai kaksi esimerkkiä kuluneen lukuvuoden laatuteoista.
Turun normaalikoulu:
Pieni opas oppimisen haasteiden tunnistamiseen ja tukemiseen
Tuen uudistaminen lukiossa korostaa aineenopettajan roolia opiskelijoiden oppimisen ja opiskelun tukijana. Tämän ns. ryhmäkohtaisen tuen on tarkoitus lisätä oppimisen saavutettavuutta ja lisätä opiskelijoiden yhdenvertaisuutta oppimistilanteissa. Aineenopettajilla on vahva asiantuntijuus oman oppiaineen pedagogiikasta. Pieni opas oppimisen haasteiden tunnistamiseen ja tukemiseen - korttiviuhka on tehty erityispedagogisesta näkökulmasta avuksi sellaisiin opettajan pedagogisiin ratkaisuihin, joista kaikki opiskelijat hyötyvät, mutta jotka ovat osalle opiskelijoista välttämättömiä.
Viuhka on nimensä mukaisesti pieni opas. Kaikkea saatavissa olevaa tietoa ei voi mahduttaa tällaiseen matalan kynnyksen tukimateriaaliin. Viuhkassa on 12 korttia. Kolmessa ensimmäisessä kortissa on tiivistettynä kaikkia hyödyttävät TOP 10 -tuen keinoa, Eriyttäminen pähkinänkuoressa ja Oppimista tukevan oppitunnin resepti. Loput yhdeksän korttia kokoavat vinkkejä siitä “mistä tunnistan” ja “miten tuen” erilaisia oppimisen haasteita. Mukaan valikoituivat hahmottamisen ja toiminnanohjauksen vaikeudet, ahdistuneisuus ja sosiaalinen jännitys, keskittymisen ja tarkkaavaisuuden haasteet, autismin kirjon piirteet, lukivaikeus, opiskelijan äidinkieli muu kuin suomi ja matemaattiset vaikeudet. Vaikka kortit on nimetty näin, tuen toteuttamiseen ei tarvita tietoa mahdollisista diagnooseista, olennaista on opettajan havainto oppimisen haasteesta, haasteen tunnistaminen ja tuen tarjoaminen.
Näiden korttien toivotaan antavan opettajalle vinkkejä oppimista tukeviin pedagogisiin ratkaisuihin sekä tuen suunnitteluun ja toteuttamiseen yhteistyössä opiskelijan, muiden aineenopettajien ja erityisopettajan kanssa.
Joensuussa lukion opiskelijoiden ja opettajien käsitystä omasta koulusta ja sen kehityskohteista on kartoitettu kyselyillä. Laatutyön tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää toimintakulttuuria tekemällä hiljaista tietoa näkyväksi. Jokapäiväisistä asioista, kuten poissaoloista, arvioinnista tai itsenäisestä suorittamisesta on kirjoitettu laatukriteerien mukaisia toimintaohjeita, joiden tavoitteena on opiskelijan näkökulmasta en-
nustettavuus ja läpinäkyvyys oppiaineesta tai opettajasta riippumatta. Yhdessä sovitut toimintatavat, niistä muistuttaminen ja tapojen päivittäminen ovat jatkuvaa laatutyötä toimintaympäristössä, jota muutokset, kuten tekoäly, haastavat.
Jyväskylän normaalikoulu:
Perinteinen paperikalenteri tulee avuksi ajanhallintaan ja opintojen suunnitteluun
Jyväskylän normaalikoulu on laatinut tulevaa lukuvuotta varten opiskelijan paperikalenterin, jonka tavoitteena on auttaa lukiolaista oman oppimisen omistajuudessa. Kalenteri ohjaa nuorta ajanhallinnassa, omien tavoitteiden asettelussa sekä opintojen suunnittelussa ja seurannassa. Siinä on myös vinkkejä oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen sekä pitkäjänteiseen ja tehokkaaseen opiskeluun. Se sisältää ohjeistuksia esimerkiksi poissaoloista, tekoälyn käytöstä ja opiskelijakunnassa toimimisesta.
Opiskelijat ovat olleet aktiivisesti mukana kalenterin suunnittelussa alusta lähtien, joten heidän toiveensa on pystytty toteuttamaan erinomaisen hyvin, mikä parantanee kalenterin käytettävyyttä. Kuvitus on opiskelijoiden käsialaa. He ovat myös laatineet kalenteriin erilaisia viihdyttäviä tehtäviä. Kalenterointi sekä tavoitteiden asettelu ja arviointi tulevat osaksi ryhmänohjaustuokioita ja opintojaksojen aloituksia ensi syksystä alkaen.
Oulun normaalikoulu:
Yliopistoyhteistyöllä lisää opetuksen laatua
Oulun normaalikoulun lukiossa opetuksen laatua on parannettu yliopistoyhteistyönä erityisesti sen jälkeen, kun lukio muutti syksyllä 2024 yliopiston pääkampukselle. Yliopistoyhteistyön kontaktit on rakennettu systemaattisesti eri tiedekuntiin niin, että syntyy pysyviä, molemminpuolisesti hyödyttäviä toimintamalleja. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi tutkijavierailujen sitomisena suoraan opintojaksoihin sekä opiskelijoiden laboratoriovierailuina ja mahdollisuutena osallistua yliopiston luennoille ja ohjattuihin tukitilaisuuksiin, mikä tuo opetukseen ajankohtaista tutkimustietoa ja autenttisia oppimisympäristöjä.
Viikin normaalikoulu:
Tuen ja ryhmänohjaajan käsikirjat opettajien työn apuna
Viikissä ollaan laajentamassa ns. Tuen käsikirjaa koskemaan entistä selkeämmin myös lukiota. Se lisää tuen rakenteiden läpinäkyvyyttä ja helpottaa erityisesti henkilöstön yhteistyötä ja työnjakoa opiskelijoiden tukemiseen liittyvissä kysymyksissä. Tuen saamista helpottamaan on tiivistetty erityisopettajan, opon ja ryhmänohjaajan yhteistyötä. Jokaisella lukioryhmällä on oma nimetty erityisopettaja ja opinto-ohjaaja. Tämä lisää opiskelijoiden saaman tuen jatkuvuutta ja matalan kynnyksen ohjausta sekä vahvistaa opiskelijoiden kokonaisvaltaista tukemista. Lisäksi on laadittu erillinen ryhmänohjaajan käsikirja, joka yhtenäistää käytäntöjä, tukee ryhmänohjaajien työtä ja vahvistaa opiskelijoiden ohjauksen laatua.
Lyhyen matematiikan opetuksessa on toteutettu aineenopettajaparin yhteisopettajuutta. Tämä on mahdollistanut joustavan eriyttämisen, nopean tuen opiskelijoille sekä opetuksen laadullisen kehittämisen. Yhteisopettajuus on koettu hyödylliseksi sekä opiskelijoiden että opettajien näkökulmasta.
Tampereen normaalikoulun lukio:
Painopisteinä ohjauksen kehittäminen sekä hyvinvointi ja osallisuus
Tampereen yliopiston normaalikoulun lukiolla on kuluvana lukuvuonna laatutyössä keskitytty erityisesti ohjauksen monipuoliseen kehittämiseen. Lukuvuoden aikana olemme lisänneet resurssia opinto-ohjaukseen, erityisopetukseen ja tukiopetukseen. Joulukuussa 2025 päättyneen Opetushallituksen tukeman oppimisen tuen hankkeen, TuKeVan myötä olemme voineet kehittää S2 opetuksen tukea, miten parhaiten voidaan käyttää kielimalleja kriittisen ajattelun ja oppimisen tukena erityisesti S2-opiskelijoiden apuna. Opinto-ohjauksessa on hyödynnetty pienryhmäopetuksesta saatuja kokemuksia keväältä 2025. Olemme kokeilleet erilaisia malleja erityisopettajan ja aineenopettajan välisen yhteistyön kehittämiseen sekä pilotoineet erityisopettajaharjoittelun mallia lukiossa.
Hyvinvointi ja osallisuus ovat olleet lukuvuoden yksi painopisteistä. Joukko lukion opettajia on ollut yhteistyössä Tampereen yliopiston kasvatustieteiden Kasvun yksikön tutkijoiden kanssa Study Well -pilottitutkimuksessa. StudyWell -pilotissa keskitytään lukiolaisten arjen hyvinvointiin, hankkeen myötä oppitunneilla on esimerkiksi vahvistettu vuorovaikutusta. Lisäksi olemme selvittäneet mm. lukiolaisten jaksamista ja siihen vaikuttavia tekijöitä syksyllä julkaistun kouluterveyskyselyn pohjalta. Opinto-ohjaajat ovat
tehneet lukiolaisille kyselyn, jossa on etsitty koulumme tuloksiin vaikuttavia tekijöitä. Kyselyn lisäksi opinto-ohjaajat pitävät opiskelijoille pienryhmissä keskusteluja, joiden pohjalta saamme tarkentavaa tietoa opiskelijoidemme hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä.
Helsingin normaalilyseo:
Opiskeluhyvinvointia tukevan toiminnan kehittäminen
Opiskeluhyvinvoinnin kehittämisessä on panostettu myös opiskelijoiden kokemusten ja tarpeiden kartoittamiseen. Opiskeluhuoltoryhmä (OHR) ja opinto-ohjaajat ovat yhdessä luoneet toimintamallin, jonka avulla selvitetään, millaiset asiat herättävät ajatuksia ja mahdollisia huolia opintopolun alkuvaiheessa. Työ käynnistettiin kyselyllä, jonka pohjalta muodostettiin pienryhmiä. Näissä noin kahdeksan opiskelijan ryhmissä keskusteltiin teemoittain esiin nousseista aiheista. Ryhmät kokoontuivat erillisinä ajankohtina, ja keskustelujen tavoitteena oli syventää ymmärrystä opiskelijoiden kokemuksista sekä tunnistaa tuen tarpeita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Ensi lukuvuonna yhtenä kehitystoimenpiteenä otetaan uutena käyttöön niin sanottu Help-tunti, joka on palkitettu lukujärjestykseen. Kyseessä on kerran viikossa järjestettävä aamupalahetki, jossa opiskelijoilla on mahdollisuus kohdata opiskeluhuoltoryhmän jäseniä sekä tarvittaessa eri oppiaineiden opettajia. Jokaisella tapaamiskerralla on oma teema, jonka ympärille keskustelu rakentuu. Toiminnan tavoitteena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus keskusteluun, vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä tukea opiskelijoiden hyvinvointia arjessa.
Lähijohtaminen ja toimintakulttuuri kehittämisen keskiössä
Vaasassa on kuluneen vuoden aikana tarkasteltu laatutyötä lähijohtamisen ja lukion toimintakulttuurin johtamisen näkökulmasta. Yhteisön osaamisen kehittämistä on korostettu oppivan organisaation toimintamalleihin pohjautuen. Rakenteita on tarkastettu tuoden tavoitteita esiin ja samalla työstetty olemassa olevia prosessikuvauksia. Vuoden aikana johtoryhmä on keskittynyt uuden strategian luomiseen ja tämän myötä tulevien muutosten suunnitteluun. Henkilöstö on arvioinut omaa osaamistaan niin kehityskeskusteluissa kuin kyselyn avulla. Osaamisen arvioinnissa on pääpaino ollut oppimisen tuen jalkauttamisessa.
Laatutyö on keskittynyt olemassa olevien käytänteiden tarkasteluun siten, että koko henkilökunta on tietoinen niin toimintakulttuurista kuin myös käytänteiden taustalla olevista päätöksistä. Näin ollen on panostettu siihen, että kaikki sitoutuvat toimimaan samojen ja läpinäkyvien käytänteiden puitteissa.
eNorssi-verkoston
tutkoke-ryhmä tutkimusperustaisen
opettajankoulutuksen
Kuvat ja teksti
Olli-Pekka Salo, tutkoke-työryhmän puheenjohtaja
asialla
Tutkimusperustaisuutta pidetään yhtenä suomalaisen opettajankoulutuksen kulmakivenä ja siksi tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminta (tutkoke) on ollut keskiössä lähes koko eNorssi-verkoston historian ajan.
Tutkoke-ryhmä on vuosien saatossa saanut aikaan muutaman vakiintuneen toimintatavan. Niistä ulospäin näkyvin on tämä Sirius-lehti, joka tekee harjoittelukoulujen tutkoke-työtä näkyväksi. Lisäksi eNorssin kevätseminaarin yhteydessä järjestetään tutkoke-symposium, jossa kutsuttujen puhujien lisäksi harjoittelukoulujen opettajat saavat mahdollisuuden esitellä omia tutkimuksiaan, kokeilujaan tai kehittämistyötään. Tänä keväänä Oulussa pidettiin 17 symposiumesitystä.
Tutkoke-ryhmä on ollut aktiivinen ja koko olemassaolonsa ajan, mutta varsinainen jät tiaskel julkaisutoiminnassa otettiin tänä lukuvuon na, kun ryhmän pitkään tavoittelema vertaisarvioitu Jufo-tasoinen julkaisu toteutui. Tammikuussa julkaistiin Suomen ainedidaktisen tutkimusseuran (SATS) Ainedidaktisia tutkimuksia -sarjassa 13 artikkelin kokoelma Tutkivaa opettajuutta harjoittelukouluissa. Kirjan toimittivat eNorssin tutkoke-ryhmäläiset Juha Mikkonen (Oulun normaalikoulu), Juuso Pursiainen (Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu) ja Olli-Pekka Salo (Jyväskylän normaalikoulu). Lisäksi kirjoittajien joukossa oli useita tutkoke-ryhmän entisiä ja nykyisiä jäseniä. SATS toivoo jatkossakin tiivistä yhteyttä tutkoke-ryhmän kanssa. Noora Nampajärvi (Lapin yliopiston harjoittelukoulu) toimii AD-seuran hallituksessa eNorssin edustajana.
Tänä lukuvuonna tutkoke-ryhmän työlistalla on ollut muun muassa tutkoke-strategian laatiminen ja harjoittelupalautelomakkeen päivittäminen. Kumpaakaan niistä ei saatu vielä valmiiksi tänä lukuvuonna. Tutkoke-strategian laatimisen pohjaksi kaavailemamme Yliopiston harjoittelukoulujen strategia 2026–2030 julkaistiin huhtikuussa, ja siinä verkoston tutkimusperustaisuuden vahvistaminen on nostettu yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi. Tämä antaa työryhmällemme hyvät eväät mielekkään ja tarkoituksenmukaisen tutkoke-strategian laatimiseen.
Harjoittelukoulujen valtakunnallinen harjoittelupalautelomake oli tarkoitus päivittää alkukevääseen mennessä yhteistyössä FinTEDin kanssa, mutta työn edetessä huomasimme, että päivittämisen sijaan on syytä miettiä palautelomakkeen tarkoitusta ja käyttökelpoisuutta laajemmin opettajankoulutuksen kentässä. Siksi etenemme maltilla ja teemme tiivistä yhteistyötä FinTEDin kanssa miettien, miten saisimme kerättyä sellaista aineistoa, joka palvelisi niin tutkimusta kuin harjoittelukoulujen kehittämistyötä. Palautekyselyn työstämiseen nivoutuu myös Opettajankoulutusfoorumissa tehtävä opettajankoulutuksen laadunvarmistuksen designtyö. Jatkamme tämän parissa kesäkuun alussa.
Lisäksi olemme visioineet verkostolle tutkoke-moduulia, jonka jokainen harjoittelukouluun töihin tuleva opettaja suorittaisi ensimmäisten työvuosiensa aikana ohjaajakoulutuksessa käytössä olevien moduuleita vastaavalla tavalla. Näin tuettaisiin ja ylläpidettäisiin jokaisen harjoittelukoulun opettajan tutkivaa työotetta koko harjoittelukouluverkoston kattavalla yhteisellä toimintatavalla.
eNorssi-verkostolla oli viitisentoista vuotta sitten harjoittelukoulujen opettajista koostuva asiantuntijarekisteri, jonka saavutettavuus ja käytettävyys ei kuitenkaan ollut toivotunlainen. Nyt tavoitteena on
luoda sellainen asiantuntijarekisteri, joka olisi helposti löydettävissä ja jota päivitettäisiin tasaisin väliajoin.
Työryhmä pyrkii myös tekemään toteuttamiskelpoisia ehdotuksia tutkoke-toiminnan resurssointiin niin, että verkostoon syntyisi yksiköissä jotakuinkin yhtenäinen toimintatapa tukea tutkoke-työtä. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa harjoittelukoulujen roolia yliopiston kouluina, mikä edellyttää tiiviimpää yhteyttä tutkijayhteisöön ja rohkeita ehdotuksia laitosrajojen ylittämiseen.
Kaikkien edellä mainittujen asioiden työstämistä on tarkoitus jatkaa ensi lukuvuonna Vaasan syysseminaarissa sekä muutamassa yksipäiväisessä etänä toteutettavassa työseminaarissa.
Jokaisessa harjoittelukoulussa työskentelee vähintään yksi tutkoke-koordinaattori ja useimmissa yksiköissä on myös oma tutkoke-ryhmä. Koordinaattorit ja työryhmät edistävät tutkoke-toimintaa paikallisesti omassa koulussa ja pyrkivät lisäksi vahvistamaan yhteistyötä niin tiedekunnan kuin laajemmin emoyliopiston tasolla.
Joensuun terveisiä filosofian opiskelusta
Valtakunnallinen Sokrates-väittelykilpailu järjestettiin Nuorten filosofiatapahtuma Nufitin yhteydessä 30.1.-31.1.2026. Nufitin järjestää Helsingin nuoret ajattelijat ry (Henna ry).
Väittelykilpailun finaalissa kisasivat vastakkain Otaniemen lukio Espoosta ja Tulliportin normaalikoulun lukio Joensuusta. Finaalin väittelyn aihe oli ”Yhteiskunnassa täytyy tavoitella yhtä yhteistä hyvää.” Tiukan kilpailun voiton vei lopulta Tulliportin normaalikoulu.
Kilpailujoukkueessa väittelivät Oskari Kettunen, Oiva Kontkanen, Artemis Mikkonen, Jarkko Pulkkinen sekä varajäsenenä Tia Hartikainen.
Voittotunnelmia Helsingistä. Kuva: Virpi Hassinen
Väittelykilpailuun osallistui kaikkiaan 21 joukkuetta 19 eri lukiosta.
Norssin väittelyjoukkue harjoitteli viikoittain kokoontuvassa väittelykerhossa äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Virpi Hassisen johdolla ja filosofian ma. lehtori Johan K. Holmaksen opastuksella.
Myöhemmin kevättalvella Joensuun Tulliportin normaalikoulun lukion Etiikka-moduulilaiset tarttuivat
ONNELLISUUDEN pariin filosofian historian saatossa. Monia saattoi nimittäin askarruttaa, ei vain se, että Suomi on toistuvasti World Happiness Report eli Maailman onnellisuustutkimuksessa kärkimaa, vaan se, ettei saisi olettaa, että tyytyväisyys ja onnellisuus olivat tutkimuksen tavoin perusteltuja ja niiden ymmärrys siten nykyaikaista. Siksi 15 opiskelijan ryhmässä tutustuttiin saatavilla oleviin kirjallisuusviitteisiin ja perehdyttiin eri aikakausien tietämyksen valossa erityiseen aiheeseen - viisautta etsien ja järkeä käyttäen.
Alla se ainoa dia, mistä onnellisuus löytyy englantilaiselta nobelistilta Russellilta.
”Oli mielenkiintoista selvittää Sokrateksen ajatuksia onnellisuudesta.”
”Oli ihan mukava tehdä ja herätti omia näkemyksiä onnellisuudesta.”
”Oli mielenkiintoista tutustua onnellisuuteen eri näkökulmista. Kokemus avasi uusia näkökulmia aiheeseen.”
”Oli erittäin mielenkiintoista tehdä aiheesta, jota ei usein tehdä filosofian tunneilla.”
”Epikuroksen näkemys onnellisuuteen on mielestäni hyvin pätevä. Hänen opetuksensa ovat, tietämykseni mukaan, itsestäni sopivia hyvän elämän tavoittelemiseen. Tiedonhaku oli hieman hankalaa: pitää löytää hyvät lähteet ja sovitella niitä yhteen, jotta teksti olisi ainakin jokseenkin totuudenmukaista.”
Oppitunnin aikana ja hieman seuraavan puolella tulosta syntyi uusia ajatuksia ja yllä olikin esitetty muutamia mietteitä, miten filosofiailtapäivä lukiolaisia sitten kiinnosti. Projektorista heijastuen avausdialla oli koottu etiikan jättiläisiä yhden määreen kera teemasta: Aristoteles, Epikuros tai Sartre - tutumpina sekä Epiktetos, Nietzsche tai Nozick - oudompina, jotta filosofian historian anti tavoitti nuorta ihmettelijää.
Etiikan opettaja Holmas ohjeisti säästäväisyyden periaattein ilmaisemaan olennaisia asiasisältöjä aiheesta, jolloin yhteen diaan tuli mahdutettua vain ne huomiot, jotka riittivät vakuuttamaan ”onnettomammankin”, että onnellisuutta on etsitty ja hyvin myös löydetty - jo vuosituhansia sitten antiikin filosofiasta.
Koko teematunti liittyy osaprojektina 23.4.25.4. välillä järjestettävään UEF:n ScFest-tiedefestivaalitapahtumaan, missä lukiossa Unescon kansainvälistä filosofiapäivää (21.11.2025) oli jo vietetty viime syksynä - vaalien sitä filosofian perinnettä, mistä saa myös nauttia kouluelämän ulkopuolella, siis varsinaisessa omassa elämänfilosofiassaan - kukin.
Päivä näytti tekijöilleen onnistuneelta ja löytöjä on esillä Itä-Suomen yliopiston tiedepuiston Educa-talossa huhtikuun mainittuina päivinä. Ettei vain, jos esitettäisiin, EU-Suomessa onnellisuuspäivää vielä joskus vietettäisiin ”mielenkiitoa” vaalien.
Unesco ASPnet, Unesco-lähettiläät
ja kansallinen yhteistyö sekä norssien
oppilaiden yhteinen webinaari
Riitta Harjula, Johanna Jaakkola, Mia Koivuniemi, Sari Muhonen, Päivi Mustalampi ja Minna Törrönen
Kaikki normaalikoulut ovat osa kansallista ja kansainvälistä UNESCO ASPnet-verkostoa. Suomessa Unesco-kouluja on noin 60 kappaletta ja maailmassa lähes 10 000 koulua 167 maassa. Toiminnan keskiössä ovat ihmisoikeus-, maailmanperintö- ja ympäristökasvatus, globaalikasvatus ja työ Agenda2030:n tavoitteiden edistämiseksi. Toiminnan koordinoimisesta vastaa Opetushallitus yhteistyössä Pariisin Unesco ASPnet -toimiston ja Suomen Unesco-toimikunnan kanssa.
Tässä artikkelissa kerromme norssien oppilaiden yhteisestä webinaarista sekä esittelemme
Unesco-lähettilästoimintaa Tampereella ja Jyväskylässä, joissa on panostettu lähettilästoiminnan ohjaamiseen koulun omasta resurssista
OPH:n hankerahoitusten päätyttyä.
Norssien oppilaiden webinaari
Norssien oppilaiden webinaari on hieno, jo perinteeksi muodostunut mahdollisuus tavata norssilaisia halki Suomen ja vaihtaa ajatuksia. Torstaina 12. Helmikuuta 2026 norssien oppilaita kokoontui Unesco-webinaariin pohtimaan aihetta Kierrätys kouluissamme. Saimme webinaariin osallistujia lähes kaikista harjoittelukouluista ja niin alakoulusta, yläkoulusta kuin lukiostakin.
Ennen webinaaria oppijoilla oli ennakkotehtävä, jossa selvitettiin oman koulun kierrätystoimintaa tutkien ja haastatellen. Mia Koivuniemi alusti aihetta ja oppijat vastasivat muutamiin väittämiin ja Mentimeter-kysymyksiin.
Tämän jälkeen jakauduttiin breakout-roomeihin luokka-asteen mukaan. Oppilaat esittäytyvät ja keskustelivat fasilitaattorin avustamana kierrätyksestä omassa ryhmässään. Oppijat toivat esiin monipuolisia, toimivia ideoita kierrätysinnon lisäämiseen ja kierrätyksen näkyvyyden ylläpitämiseen ja nostamiseen. Tässä on lukiolaisten ehdotuksia:
Unesco-lähettilästoimintaa Jyväskylässä
Jyväskylän normaalikoululla alakoulun osalta Unesco-lähettiläiden toiminta starttasi syksyllä 2025. Hakemusten perusteella saatiin viisi innokasta viidesluokkalaista lähettilästä, jotka jatkavat myös tulevana vuonna ja opastavat samalla uusia lähettiläitä.
Lähettiläät ovat tehneet esittelyvideon Unesco-koulutoiminnasta ja lähettiläiden tehtävistä. Lähettiläät toimivat kahdessa eri verkostossa: Suomen harjoittelukoulujen verkostossa ja paikallisessa Junesco-verkostossa. Lisäksi yhteistapaamisia on ollut yläkoulun ja lukion lähettiläiden kanssa. Syksyllä 2025 he pääsivät tutustumaan muihin lähettiläisiin Tampereella PAX-verkoston tapaamisessa. Norssien yhteisessä webinaarissa tutustuttiin lähettiläisiin eri harjoittelukouluista ja kevään aikana on tarkoitus vierailla Junesco-verkoston toisessa alakoulussa Tikkalassa yhteisen teemapäivän merkeissä.
Lukuvuoden 2025-26 aikana alakoulun lähettiläät nostivat teemaksi kierrättämisen ja lajittelun. Sama teema oli aiheena myös webinaarissa (ks. edellä), jota varten oppilaat kartoittivat oman koulun lajittelumahdollisuudet ja haastattelivat rehtoria sekä keittiöhenkilökuntaa. Aiheesta innostuneena tehtiin vielä kartoituskysely koulumme oppilaille ja suunnitteilla on tiedon lisäämistä aiheesta omalla koululla. Lähettiläät selvittivät ja järjestivät myös oppilaiden ulottuville metallin ja lasin kierrätysmahdollisuuden.
Jyväskylän yliopiston normaalikoulun lukiossa on 13 Unesco-lähettilästä. Lukiossamme lähettiläitä rekrytoidaan lukuvuoden alussa erilaisten tiedotuskanavien kautta (esim. Wilma-viestit, Instagram, koulun info-tv). Lisäksi lukuvuoden alussa lähettiläät käyvät 1.vsk ryhmänohjaustuokioissa kertomassa toiminnasta ja rekrytoimassa uusia lähettiläitä. Toivomme lä-
hettiläiltä sitoutumista toimintaan koko lukioajaksi ja toimintaan osallistumisesta saa opintopisteitä. Yläkoulun puolella lähettiläitä on viisi. Toiminta pohjautuu vapaaehtoisuuteen ja osallistumisesta saa todistuksen peruskoulun päätteeksi.
Toimimme lähettiläiden kanssa monissa eri verkostoissa (Suomen Unesco-lähettiläät, JUNESCO-verkosto, eNorssiverkosto) ja osallistumme lähi- ja etätapaamisiin aktiivisesti. Syyskuussa osallistuimme lukion lähettiläiden kanssa OPH:n Unesco-päiville Helsingissä. Yläkoulun lähettiläät vierailivat syksyllä PAX-verkoston järjestämässä lähettilästapaamisessa Tampereella. Tammikuussa lukiolaiset osallistuivat lähettiläiden lähipäiviin Mäkelänrinteen lukiolla. Toukokuussa osallistumme yläkoulun ja lukion lähettiläiden kanssa lähettiläsverkoston tapaamiseen Vaasassa.
Yhteistyö oman koulun sisällä, ala- ja yläkoulun sekä lukion lähettiläiden kanssa on tiivistä. Järjestämme yhteisiä tapahtumia ja kokoonnumme kaksi kertaa vuodessa suunnittelemaan yhdessä oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa toimintaa läpi kolmen kouluasteen. Olemme järjestäneet myös pikkujoulut koko lähettiläsporukalle ja huhtikuussa on juhlallinen kokoontuminen uusien lähettiläshuppareiden julkistamisen kunniaksi. Eri ikäisten lähettiläiden kohtaaminen ja yhteistyö on ollut erittäin antoisaa!
Lukuvuoden aikana olemme järjestäneet monenlaista toimintaa koulullamme. Syksyllä JUNESCO-verkosto valitsi yhteiseksi teemapäiväksi YK:n Maailman kaupunkien päivän. Koulullamme rakennettiin legoista unelmien kaupunkia. Meillä oli kaksi rakennuspistettä, toinen lukiolaisille ja toinen yläkoululaisille. Kaupunkeja rakennettiin kestävän kehityksen periaatteiden ja ratkaisujen mukaan. Viikon rakentelun jälkeen saimme kouluumme vieraaksi arkkitehdin, joka arvioi kaupungit ja niiden ratkaisujen toimivuuden. Kaupunkiteema näkyi viikon ajan mm. Infotauluilla koulunväen valo-
Kuva: Päivi
Mustalampi
Maailman kaupunkien päivä
kuvissa eri kaupungeista sekä kaupunkiteemaisessa visassa. JUNESCO-verkoston koulujen yhteistyönä toteutettiin Jyväskylän keskustassa lähettiläiden toimesta katugallupia siitä, millainen olisi hyvä kaupunki elää ja asua. Marraskuussa yliopistolla vietettiin kansainvälistä SDG4-konferenssia, jossa JUNESCO-verkoston koulut esittelivät tuotoksiaan Maailman kaupunkien päivästä.
Lukuvuoden aikana olemme viettäneet muitakin YK:n juhlapäiviä, kuten Suvaitsevaisuuden päivää, Lapsen oikeuksien päivää, YK:n päivää, Maailman vessapäivää sekä Minna Canthin päivää osana rasismin vastaista viikkoa. Pelasimme luokan- ja ryhmänohjaustuokioissa Minna Canth-aiheista Kahootia ja keräsimme aulassa julisteeseen kommentteja siitä, mihin asioihin Minna Canth puuttuisi nykypäivänä. Keväällä vietämme vielä kansainvälistä Jazz-päivää sekä toukokuussa luonnon monimuotoisuuden päivää.
Unesco-toiminnasta elämyksiä, uusia ystäviä ja opintopisteitä Tampereella
Tampereen yliopiston normaalikoulun lukiossa UNESCO-lähettiläitä on kymmenen. Lähettiläitä rekrytoidaan lukuvuoden alussa Wilma-viesteillä ja 2 vuosikurssin Unesco-lähettiläiden vierailuilla ensimmäisen vuoden lukiolaisten ryhmänohjaustuokioissa. Lähettiläänä toimiminen edellyttää kolmen vuoden sitoutumista toimintaan. Tällöin opiskelija saa kaksi opintopistettä.
Unesco-lähettiläät pääsevät vuosittain erilaisiin lähija etätapaamisiin Suomen Unesco-lähettiläiden, PAX- ja JUNESCO-verkoston sekä enorssiverkoston kanssa. Syksyllä Pax-verkoston ja Jyväskylän alueen Junesco-verkostosta vieraili opettajia ja lähettejä ala- ja yläkoulusta Tampereella yhteensä yli 60. Tutustuimme Tampereeseen, kävimme Muinais-DNA-näyttelyssä Vapriikissa ja lähettiläät vaihtoivat ajatuksia ja tutustuivat toisiinsa sekä pohtivat hyvää tulevaisuutta vuonna 2050. Lähettiläät pääsivät pohtimaan omien koulujensa kierrättämistä norssien välisessä webinaarissa. Lukiolaiset ideoivat kierrätystoria ja keräyskampanjoita vähävaraisten hyväksi. Syyskuussa lähettiläät osallistuvat kansainvälisyyspäiville ja OPH:n järjestämille UNESCO-päiville Helsingissä ja hyödyntävät päivien antia omalla lukiolla lokakuun kampusrallissa.
Kampusrallissa tutorit, opiskelijakunnan hallitus, UNESCO-lähettiläät, joskus myös aineenopettajaharjoittelijat pitävät pieniä työpajoja koko lukiolle. Pajojen sisältö liittyy sosiaaliseen, kulttuuriseen, ekologiseen ja ekonomiseen kestävään kehitykseen. Tavoitteena on myös tutustua uusiin lukiolaisiin. Opettajat ovat jakaneet lukiolaiset Kampusrallia varten noin 18 opiskelijan ryhmiin, joissa on eri vuosikurssien opiskelijoita sekaisin. Ryhmät kiertävät kampusalueella eri pisteillä. Tänä vuonna pisteillä oli mm. viittomakielen työpaja, runojen ja taideteosten tekemistä luonnonmateriaaleilla aiheesta rauha, ihmisoikeus-Aliasta ja Unesco-Kahoot, liikuntaa, tanssia ja kestävän tulevaisuuden työpaja. Joistakin pajoista sai herkkupalkintoja.
Lähettiläät suunnittelevat ja toteuttavat vuoden mittaan vähintään kaksi YK:n juhlapäivää. Tänä vuonna olemme juhlineet lukutaidonpäivää, onnellisuuden päivää, runouden päivää ja tulemme viettämään jazz-päivää. Lukutaidon päivänä infotaululla oli opettajien kirjavinkkauksia ja eri oppitunneilla luettiin oppiaineisiin liittyvää kirjallisuutta ainakin tunnin alussa. Onnellisuuden päivänä Unesco-lähettiläät, opot ja erityisopettaja tarjosivat aamukahvit ja lähettiläät keräsivät post it- lapuille lukiolaisten onnellisuuden aiheita. Lukiomme somessa oli eri kielten tunneilla tehtyjä sanapilviä siitä, mikä tekee lukiolaiset onnellisiksi. Runouden päivänä lukiolaiset saivat osallistua runokilpailuun, jonka aiheena olivat kevät tai norssi. Parhaimmat runot palkittiin herkuin. Jazz-päivänä on luvassa välitunneilla Kahoot-visa jazzista ja tanssia jazzin tahtiin. Tampereen lähettiläät vierailivat syksyllä mm. Rapolan linnavuorella ja Eemil Aaltosen museossa, Kari Suomalaisen sarjakuvien museossa sekä Verdin Don Carlos oopperassa.
Teemme aktiivisesti yhteistyötä norssin yläkoulun lähettiläiden kanssa. Nuoret vaihtavat ideoita ja innostavat toisiaan toimimaan kestävän tulevaisuuden
edistämiseksi. Tänä vuonna yläkoulun 8.-luokan lähettiläitä tuli aamupäiväksi seuraamaan lukion opetusta. Lukiomme innostui yläkoululaisten tekemästä yhteisötaideteoksesta rauhan puolesta. Lukion lähettiläät opastivat kuvataiteen tunneilla lukiolaisia tekemään yhdessä Yhdenvertaisuus-taideteoksen.
Unesco-lähettiläiden mielestä toiminnassa parasta on tutustua uusiin ihmisiin ja päästä erilaisiin tapahtumiin. Unesco-toiminta mahdollistaa yhdessä tekemisen ja paremman maailman tavoittelemisen.
eNorssin Unesco ASPnet-sivusto: UNESCO-koulutoiminta - eNorssi
OPH:n Unesco ASPnet-sivusto: Unesco ASPnet -koulut Suomessa | Opetushallitus
OPH:n Unesco ASPnet-käsikirja: UNESCO-käsikirja-uusi-logo.pdf
OPH:n Unesco ASPnet-lähettiläiden opas: Unesco-ASPnet-lähettiläiden-opas-final.pdf
Kansainvälinen Unesco ASPnet-sivusto: UNESCO Associated Schools Network | UNESCO
Etäopetus ja etäyhteyksiä hyödyntävä opetus osana ohjattua opetusharjoittelua ja valmiusharjoittelua
Tampereen yliopiston normaalikoulussa toteutettiin lukuvuonna 2025–2026 etäopetusta ja etäyhteyksiä hyödyntävää opetusta kokeileva harjoitus kaikilla ikätasoilla perusopetuksen alakoululaisista lukiolaisiin. Harjoitus oli osa ohjatun opetusharjoittelun opintojaksoja aineen-, erityis- ja luokanopettajaopiskelijoille.
Harjoitus palveli useampaa näkökulmaa:
a) opettajankoulutusnäkökulmasta opettajaopiskelijat kehittivät valmiuksiaan toteuttaa etäyhteyksiä hyödyntävää opetusta ja/tai etäopetusta
b) oppijat, opettajat ja opettajaopiskelijat kehittivät valmiuksiaan toimia etäopetuksen kontekstissa erilaisissa häiriö- ja poikkeusolosuhteissa
c) oppijoiden, opettajien ja opettajaopiskelijoiden digitaalinen osaaminen vahvistui.
Etäyhteyksiä hyödyntävällä opetuksella tarkoitamme tässä opetustilannetta, jossa oppilas tai opiskelija on valvotusti koulussa ja saa etäyhteydellä opetusta esimerkiksi toisesta koulusta oman lähikoulunsa luokkaan. Etäopetuksella tarkoitamme tässä opetustilannetta, jossa oppilas tai opiskelija opiskelee kotona tai muussa valitsemassaan sijainnissa kuin lähikoulussaan ja opetusta annetaan hänen sijaintiinsa etäyhteyden välityksellä.
Toteutuksessa huomioitiin nykylainsäädännön lähtökohdat. Etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen ja etäopetukseen on sovellettava toistaiseksi lähiopetuksen lainsäädäntöä. Lainsäädännön antamat mahdollisuudet toteutustapoihin eroavat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kesken. Perusopetus on vahvasti lailla turvattu ja säädelty yhteiskunnan lähipalvelu (huomioitavaa mm. opettajan valvontavastuu, kouluruokailun järjestäminen) ja toteutus perusopetuksen oppilaiden kanssa oli tehtävä normaalin lähikoulupäivän sisällä.
Kuva: Pipsa Sassila
Lukion opinnoissa puolestaan on nykylainsäädännönkin puitteissa mahdollista toteuttaa osa opinnoista myös itsenäisesti tai muutoin kuin lähiopiskeluna ja harjoitus oli mahdollista toteuttaa etäopetuksena. Erilaisia etäopetus- ja verkko-opetusratkaisuja toteutetaankin lukiokoulutuksessa ilman poikkeusolosuhteita jatkuvasti eri koulujen yhteistyönä ja kunkin lukion opetustarjontaa laajentamaan. Voimassa olevissa opetussuunnitelmien perusteissa POPSissa on kirjaus etäyhteyksiä hyödyntävästä opetuksesta perusopetuksessa ja LOPS mainitsee etäopetuksen, nykylainsäädännössä näitä opetuksentapoja ei kuitenkaan erikseen tunnisteta.
Tausta:
Miksi harjoittelimme etäopetusta ja etäyhteyksiä hyödyntävää opetusta oppilaiden, opiskelijoiden ja opetusharjoittelijoiden kanssa?
1) Väestökehityksen vaikutukset ja tarve kouluttaa opettajia toimimaan erilaisissa toimintaympäristöissä
Tampereen yliopiston normaalikoulussa päätettiin ottaa etäopetusta ja etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen harjoittelu osaksi aineen-, erityis- ja luokanopettajaopiskelijoiden ohjatun opetusharjoittelun jaksoja lukuvuonna 2025–2026, jotta opettajaopiskelijat saisivat valmiuksia myös etäopetuksen ja etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen toteuttamiseen. Vaikka Pirkanmaa on mainittu väestöennusteissa yhtenä mahdollisesti vähiten lasten määrän vähenemisestä kärsivänä alueena, Tampereella koulutettavat opettajat voivat työllistyä Suomessa laajasti ja ensimmäinen työpaikka voi hyvinkin löytyä kasvukeskuksen ulkopuolelta. Etäopetusta hyödynnetään toisaalta myös kaupunkiseutujen sisällä opetustarjonnan yhteistyössä.
Väestökehityksen trendi haastaa opetuksenjärjestäjiä erityisesti kasvukeskusten ulkopuolella ja lasten määrän vähenemisestä on julkaistu erilaisia selvityksiä jo useamman vuoden ajan. Itla julkaisi vuonna 2026 tuoreen ennusteen lapsimäärän kehityksestä Suomessa vuoteen 2050 saakka. Ennusteen mukaan kehitys on alueellisesti eriytyvää, mutta kyseessä on kuitenkin valtakunnallinen trendi. Vain Pirkanmaa, Uusimaa ja Varsinais-Suomi säästyisivät Itlan ennusteen mukaan lasten määrän merkittävältä vähenemiseltä, muissa maakunnissa lasku voi olla lyhyellä aikavälillä jyrkkääkin. Esimerkiksi Kainuussa lasten määrä voi ennusteen mukaan jopa puolittua lähivuosikymmenten aikana. Samaa trendiä ja alueellista eriytymistä tuo esiin
OKM:n 2026 julkaisema Väestökehityksen haasteita perusopetuksen järjestämisessä tarkastelevan työryhmän loppuraportti. Oppilasmäärän ennustetaan vähenevän prosentuaalisesti eniten Kymenlaaksossa (38 %), Etelä-Savossa (35 %) ja Kainuussa (34 %) ja koko maan laajuisesti keskimäärin noin 17 % vuodesta 2023 vuoteen 2040 mennessä. Epävarmuustekijöitäkin on, maahanmuuton vaikutuksia ja globaalisti muiden kehityskulkujen vaikutuksia on vaikea ennustaa.
OKM:n (2026) perusopetusta ja väestökehitystä tarkasteleva loppuraportti esittää useita toimia väestökehityksen haasteisiin vastaamiseksi, mm. kuntien välisen yhteistyön tiivistämistä, valmistavan opetuksen kehittämistä sekä opettajakelpoisuuksien tarkastelua. Opettajankoulutukselle loppuraportti esittää toimiksi mm.:
• Vahvistetaan yhteistä käsitystä siitä, mitkä ovat erityisen keskeiset osaamisalueet ja sisällöt opettajien peruskoulutuksessa, ja vahvistetaan niiden yhtenäisempää painotusta/huomioimista opettajankoulutuksessa. Väestökehitykseen liittyen opettajakoulutukselta edellytetään tulevaisuudessa opettajien pedagogisen osaamisen vahvistamista monikielisessä yhteiskunnassa ja etäyhteyksiä hyödyntävässä opetuksessa.
• Selvitetään koko perusopetuksen kattavan opettajankelpoisuuden tarvetta, lähtökohtina nykyiset kelpoisuudet ja opettajankoulutukset. Tarkastellaan samalla mahdollista toteutustapaa yliopistojen näkökulmasta. Selvitetään myös eri korkeakoulujen välisen ristiinopiskelun mahdollisuuksia ja kannusteita sekä perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteyttä.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi (2026) julkaisi huhtikuussa 2026 selvityksen etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen toteuttamisesta perusopetuksessa. Selvitys laadittiin liittyen nykyisen hallitusohjelman kirjaukseen: Hallitus arvioi etäopetuksen hyödyntämisen mahdollisuuksia nykyistä laajemmin perusopetuksessa tarkkarajaisesti säädettynä esimerkiksi valinnaisten kielten opetuksessa. Selvitys linkittyi myös OKM:n väestökehityksen haasteita selvittävään työhön. Karvin (2026) selvityksen mukaan kokemukset etäyhteyksiä hyödyntävästä opetuksesta olivat opetuskentällä vielä varsin niukkoja. Opetustapaa oli kuitenkin jossain määrin hyödynnetty opetustarjonnan turvaamiseksi tai kelpoisen opettajan saamiseksi.
Karvin (2026) selvitys esittää myös useita jatkotoimia, joita ovat mm.
• Etäyhteyksin opiskelevaa oppilasta valvovan henkilön kelpoisuus, virkavastuu ja tehtävät tulee määritellä nykyistä selkeämmin.
• Koulunkäynninohjaajan tehtävät ja vastuut etäyhteyksin toteutetussa opetuksessa tulee määritellä selkeästi
• Lyhytkestoisten kokeiluhankkeiden lisäksi tarvitaan myös tutkimusperusteista, pitkäjänteistä kehittämistyötä etäyhteyksin toteutetun opetuksen kehittämiseksi ja edistämiseksi.
Osaamistarpeiden osalta Karvin (2026) selvitys toteaa mm.
• Etäyhteyksin toteutettu opetus tulee nähdä kiinteänä osana jokaisen opettajan pedagogista osaamista.
• Opettajankoulutukseen tarvitaan enemmän digipedagogiikkaa erilaisten oppimistilanteiden toteuttamiseksi.
2) Koulutuksen huoltovarmuuden takaamisessa etäopetuskyvykkyyden ylläpitäminen on yksi keino
Valtioneuvoston periaatepäätös: Yhteiskunnan turvallisuusstrategia julkaistiin vuonna 2025. Dokumentti painottaa kokonaisturvallisuuden mallia ja edellyttää myös koulutussektoria varautumaan erilaisiin poikkeusolosuhteisiin, jotta varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä korkeakoulutuksen häiriötön jatkuminen voitaisiin taata. Kasvatus- ja koulutuspalvelujen roolia painotetaan peruspalvelun ylläpitäjänä. Ko. palvelujen merkitys nähdään keskeisenä väestön psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä sekä tukipilarina edistämässä yksilöiden kykyä käsitellä ja kohdata erilaisia häiriö- ja poikkeustilanteita. Kasvatus- ja koulutuspalvelut ikäluokat nähdään merkittävänä paitsi oppimisen ja hyvinvoinnin, myös kansakunnan henkisen ja sosiaalisen eheyden edistäjinä ja ne ovat keskeisessä roolissa henkisen kriisinkestävyyden vahvistamisessa.
Koronapandemian aikana hyppy lähiopetuksesta etäopetukseen tapahtui lähestulkoon yhdessä yössä. Etäopetus otetiin poikkeusolosuhteissa käyttöön valtakunnallisesti turvallisuussyistä. Etäopetuskyvykkyyden harjoittelu ja valmiuden ylläpitäminen on varmasti jatkossakin yksi tapa varautua erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin. Onkin tärkeää ylläpitää etäopetuskyvykkyyttä osana koulujen valmiusharjoittelua siinä missä harjoittelemme muitakin varautumisen keinoja, kuten tiloista poistumista, sisälle suojautumista tai sähköpulaan varautumista.
Valmistelut, toteutus ja kokemukset luokanopetuksesta
Etäopetusharjoitukseenvalmistautumisessa koulumme TVT-opettajat olivat keskeisessä roolissa. He varmistivat, että laitteissa oli tarvittavat ohjelmat ja antoivat muille opettajille suosituksia siitä, millaisilla ohjelmilla olisi järkevin edetä. Alakoululla on kaikilla oppilailla käytössään omat iPadit. Jotta harjoitus saatiin mahdollisimman hyvin toteutettua, kaikille vuosiluokille hankittiin riittävä määrä kuulokkeita. Alakoulussa etäopetuskokeilussa käytettiin pääsääntöisesti ohjelmistona Zoomia ja Qridiä. Opettajaopiskelijat saivat ohjausta etäopetukseen valmistautumisesta yhteisessä koulutuksessa aineenopettajaopiskelijoiden kanssa. Luokanopetuspuolella etäopetusharjoittelu tuotiin osaksi opetusharjoittelua ja tunneilla tehtävät kokonaisuudet suunniteltiin yhdessä luokanlehtorin avustuksella. Opiskelijoille haluttiin antaa kokemus sekä etäopettamisesta että näkemys oppilaan toimimisesta luokassa etäopetuksen aikana. Luokanlehtorin tehtäväksi jäi ohjata oppitunnit.
Alakoulussa etäopetusvalmiutta harjoiteltiin viikon aikana. Jokainen luokka sai itse valita sopivan ajan kohdan harjoitukselle. Kaikki oppilaat olivat normaalisti koulussa ja harjoitus toteutettiin koulupäivän aikana. Harjoitus toteutettiin pariharjoituksena niin että toinen pareista piti tuntia etäyhteydellä ja toinen avusti ja seurasi luokassa, parit vaihtoivat rooleja toiselle tunnille.
Alkuopetuksen luokilla 1–2 harjoitus toteutettiin etäyhteyksiä hyödyntävänä opetuksena. Toinen opetusharjoittelijoista ohjasi luokkaa videoyhteyden välityksellä läheistä luokasta. Tehtävät tehtiin pääsääntöisesti Qridillä, jolloin tehtäviin päästiin osallistumaan qr-koodilla. Tehtävän valmistuttua oppilas kävi näyttämässä tekemänsä tehtävän etäyhteydellä opettavalle opetusharjoittelijalle.
3.–6. -luokkalaisilla harjoitus toteutettiin etäopetuksena. Oppilaat olivat omassa luokassaan ja opetusharjoittelija opetti etänä läheisestä luokasta. Oppilaat liittyivät tunnille Zoomilla ja he tekivät myös tehtäviä Qridissä. Muutama luokka innostui kokeilemaan erilaisia tapoja toteuttaa etäopetusta. Eräs luokka halusi kokeilla edellä mainitun tunnin lisäksi, oppituntia niin että oppilaat hajaantuivat ympäri koulua ja saivat opetuksen omalle laitteelle etänä. . Yksi luokista halusi harjoitella vuorovaikutustaitoja etäyhteyden välityksellä. Harjoitus toteutettiin Zoomissa, jossa leirikouluun liittyviä vuorovaikutustaitoja harjoiteltiin breakout roomeissa.
Opettajat kokivat kokeilun hyväksi ja toivoivat tälle jatkoa. Harjoittelun aikana laitteet toimivat hyvin ja tarvittaessa teknistä tukea oli saatavilla.
Opetusharjoittelijat kokivat hyväksi, että pääsivät näkemään opetuksesta molemmat puolet, niin oppilaiden näkökulmasta kuin opettajan näkökulmasta. Ohjelmistojen käyttämisestä saatiin hyvää kokemusta opettajan roolissa. Opetusharjoittelijoilla oli kokemusta itse osallistumisesta etäopetukseen, mutta ei niinkään kuinka tuntia vedetään opettajan roolissa.
Opetusharjoittelijat kokivat etäoppitunnin suunnittelun aivan erilaiseksi ajoittaa ja toteuttaa lähiopetukseen verrattuna. Opetusharjoittelijat toivoivat kokeilulle jatkoa. Koettiin, että pidemmästä harjoituksesta olisi enemmän hyötyä.
Tampereen korkeakouluyhteisön kuvapankki,
Kuva: Essi Kannelkoski
Valmistelut, toteutus ja kokemukset aineenopetuksessa
Aineenopetuksen etäopetusvalmiutta selvitettiin aineen- ja erityisopettajille suunnatulla kyselyllä. Kyselyn tulosten mukaan kokemusta etäopetusmenetelmin toteutetusta opetuksesta oli 82 % opettajakunnasta. Pandemia-aikana opiskelijaroolissa oli ollut 12 % vastanneista opettajista.
Opettajien etäopetukseen liittyvää alustaosaamista löytyi vastauksista monipuolisesti. Yleisin pandemia-aikana käytetty etäopetusalusta oli Microsoft Teams, jota oli käyttänyt noin 40 % vastaajista. Muita käytettyjä alustoja olivat esimerkiksi Zoom, Studeo, GoogleMeet sekä Moodle.
Aineenopetuksen etäopetuskyvykkyyden harjoitus päätettiin keskittää Teams-alustaan, jotta tarvittavat yhdenmukaiset ohjeistukset sekä tuki voitaisiin tehokkaasti järjestää. Ennakkokyselyn mukaan 96 % opettajista on järjestänyt Teams-kokouksen ja 86 % opettajista kertoi osaavansa jakaa näyttöä kokouksessa. Osaamisen taso oli ennakkokyselyn mukaan varsin hyvä.
Ennakkokyselyn vapaasanaosion avulla kerättiin lisätieto- ja käyttäjätukitarpeita. Toiveet keskittyivät Teams-taitojen perehdytykseen sekä yhteisten etäopetusperiaatteiden määrittelyyn. Tällaisia olivat esimerkiksi linjaus siitä, vaaditaanko opiskelijaa avaamaan kameraa oppitunnilla tai millaisia tietoturva-asioita tulee etäopetuskokeilussa huomioida.
Ennen etäopetuspäivää pidettiin aineenopetuksen oppilaille ja opiskelijoille luokan- ja ryhmänohjaajan tuokiolla Teams-treenit. Osana treeniä oppilaiden ja opiskelijoiden kannettavat tietokoneet käynnistettiin uudelleen, jotta kaikki mahdolliset päivitykset asentuisivat koneille. Tuokiolla myös varmistettiin, että
kaikilta löytyy kuulokemikrofonit ja että kaikki osaavat liittyä Teams-kokoukseen, avata kameran ja mikrofonin sekä jakaa tarvittaessa tiedostoja.
Aineenopetuksessa harjoitus toteutettiin yhden koulupäivän aikana, 11.2.2026. Tavoitteeksi aineenopettajien etäopetusharjoitukselle asetettiin:
• Kehittää ja ylläpitää valmiutta etäopetukseen ja etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen ja –opiskeluun
• Jokainen oppilas /opiskelija ja opettaja osallistuu harjoitukseen ja päivän aikana kaikki harjoitustunnit pidetään etäyhteyksin
Yläkoulun koulupäivä oli normaalin lukujärjestyksen mukainen koulupäivä. Oppilaat olivat koulussa ja lukujärjestykseen merkityssä opetustilassa ja liittyivät sieltä alustalle. Opettaja tai oppitunnilla opettajaroolissa oleva harjoittelija lähetti opetuksen toisesta tilasta. Luokissa oli osin opettaja ja koulunkäynninohjaaja varmistamassa työrauhaa sekä antamassa lähitukea oppilaille. Erityisopettajien rooli päivän aikana oli työskennellä joko ryhmäkohtaisena tukena etäopetuksessa tai oppilaskohtaisen tuen oppilaiden kanssa lähiopetuksessa.
Lukiolaiset opiskelivat etänä toimintasuunnitelman kirjauksen mukaisesti 11.2.2026. Jokaisella opiskelijalla oli oman lukujärjestyksensä mukainen etäopiskelupäivä. Lukiolla opiskelevat neljännessä periodissa pääsääntöisesti toisen ja ensimmäisen vuoden opiskelijat suuri osa abeista tässä vaiheessa lukuvuotta kevään kirjoituksiin. Koululounasta ei ollut tarjolla etäopiskelupäivänä, sillä lukiolaisen koululounas määräytyy lähiopetuspäivien mukaan. Lyhyiden kielten preliminäärikoe pidettiin aikataulun mukaisesti lähikokeena lukiolla.
Kuva 1. Aikataulutaulukko yläkoulun etäopetuspäivän suunnittelusta, ohjatun harjoittelun harjoitustunnit keltaisella.
Neljäs periodi on harjoitteluperiodi aineen- ja erityisopetuksen harjoittelijoille. Lukion osalta ohjaava opettaja ja opetusharjoittelija olivat etäopetuskokeilun aikana pääsääntöisesti samassa tilassa lukiolla. Harjoittelijoiden kanssa oli valmistauduttu etäopetukseen yhteisellä koulutuksella ja monissa oppiaineissa oli vielä pidetty erikseen kyseisen oppiaineen oma etäopetuksen ryhmänohjaus.
Kokemuksia aineenopetuksen etäopetusharjoittelun onnistumisesta kerättiin opettajille suunnatulla kyselyllä. Kokemuksia kartoittaneeseen kyselyyn vastanneista opettajista 85 % oli aineenopettajia, joista 67 % oli osallistunut kokeiluun yläkoulussa. Kokonaisarvosanaksi kokeilulle opettajat antoivat keskiarvopistemäärän 3,4 (asteikolla 1–5). Kokeilussa koettiin
toimivaksi mm. tekniikka, pedagogiset ratkaisut, opiskelijoiden sekä oppilaiden osaaminen ja osallistuminen sekä ohjeiden noudattaminen. Ennalta pidettyjen harjoitusten pohjalta oli helppoa toteuttaa etäopetusta. Yläkoulun työrauhan ylläpitämiseen käytetty Stoppi-toiminta oli vastausten mukaan oivallinen.
Toisaalta kehitettävää vielä on. Esimerkiksi Teamsin ja verkon toiminta oli osin epävarmaa, virran saanti luokissa oli haasteellista ja muutamilla oppilailla olivat opiskelutarvikkeet kotona tai tietokoneen akku loppu. Oppilaiden keskittymisessä on vielä kehitettävää. Haasteeksi koettiin toiminnallisuuden lisääminen verkko-opetukseen.
Opetusharjoittelijoilta kysyttiin myös palautetta kokeilusta. Kaikkiaan 40 harjoittelijaa vastasi kyselyyn, vastaajista 30 oli aineenopettajaharjoittelijoita, joista 17 osallistui harjoitukseen yläkoulussa ja 13 lukiolla. Valtaosa palautetta antaneista koki saaneensa riittävästi ohjausta ja etukäteistietoa etäopetusharjoituksen toteuttamisesta. Harjoittelijat antoivat etäopetusharjoitukselle kokonaisarvosanan 3,83 asteikolla 1–5.
Aineenopettajaharjoittelijat kokivat oppineensa yleisesti etäopetuksen käytänteitä, ideoita toteutukseen ja yleisiä teknisiä taitoja. Esimerkiksi Teamsin toiminnoista opittiin, miten voidaan jakaa aineistoa ruudulla, miten kuunnellaan luettua tekstiä jakamalla ääntä. Havaittiin, että etäopetus ei ole sama asia kuin lähiopetus. Etäopetuksessa on tarpeellista huomioida monta käytännön asiaa, esim. milloin johonkin kysymykseen voi vastata reaktiolla, milloin oppijoiden kamerat on tarpeen pitää auki ja miten lisätä oppilaiden ja opiskelijoiden osallistumista ja vuorovaikutusta. Oppitunnin struktuurilla on merkityksensä etäopetuksessakin.
Osa harjoittelijoista pohti, millaisissa tilanteissa voisivat hyödyntää etäopetustaitojaan opettajan työssä.
Osa antoi esimerkkejä opettajan tehtävistä ja oppilaitoksista, joissa etäopetus on jo käytössä yhtenä opetuksen muotona. Osa harjoittelijoista yhdisti etäopetustaidot etäkokouksiin ja niissä tarvittaviin taitoihin. Kokeilu oli selkiyttänyt ja avannut etäopetuksessa huomioitavia seikkoja ja ajattelua siitä, millaiset menetelmät voisivat toimia vuorovaikutuksellisina ja oppimista innostavina.
Harjoittelijat olivat samaa mieltä ohjaavien opettajien antamien vastausten kanssa, mitkä asiat toimivat kokeilussa. Tekniikka on pääsääntöisesti toiminut, oppilaat / opiskelijat olivat ennalta valmistautuneet kokeiluun. Ohjaavan opettajan kanssa huolellisesti hiottujen suunnitelmien kera, oppitunnin toteutus tuntui helpolta.
Etäopetuksen yleinen haaste on oppimisyhteisön muodostaminen. Tämä nousi myös kokeilussamme esille. Haasteeksi koettiin mm. oppilaiden / opiskelijoiden vähäinen aktiivisuus, etänä oli haastavaa hallita luokassa olevien oppilaiden toimintaa ja oppimista.
Opiskelijat ja oppilaat eivät avanneet kameroita aina, vaikka sitä pyydettiin. Vuorovaikutuksen lisääminen mainittiin tarpeellisena kehittämisen kohteena. Kasvokkaisessa opetuksessa on luonnollisesti helpompaa aistia ja havaita oppimistilanteen tunnelmaa ja tunteita sekä kokea yhteisöllisyyttä.
Harjoittelijat toivoivat tulevaisuudessa lisää opetusta etäopetuksesta, vieläkin tarkempia ohjeistuksia ennalta ja tilakysymysten tarkempaa huomioimista.
Palautteessa nähtiin tarpeelliseksi antaa enemmän myös ennakkovalmennusta oppilaille ja opiskelijoille. Valtaosa toivoi etäopetuskokeilun sisällyttämisen jatkamista osaksi ohjattua opetusharjoittelua myös tulevaisuudessa.
Miten
tästä eteenpäin?
Tampereen yliopiston normaalikoulussa etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen ja etäopetuksen harjoittelu on tarkoitus sisällyttää aineen-, erityis- ja luokanopettajaopiskelijoiden ohjatun opetusharjoittelun opintojaksoille sekä osaksi perusopetuksen ja lukion lukuvuotta myös jatkossa. Kuluvan lukuvuoden toteutuksessa pyrimme antamaan opettajaopiskelijoille perusvalmiudet etäopetuksen ja etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen toteuttamiseen ja oppijoille tarvittavan välineistön hallintaan. Jatkossa on olennaista suunnata kehittämistyötä vielä vahvemmin etäopetuksen pedagogiikkaan osana opettajankoulutusta ja ottaa tutkimusperustaisuus vahvemmin mukaan.
Harjoittelukoulujen verkosto kattaa koko Suomen ja yhdessä meillä on paitsi kattavasti tietoa eri alueiden tarpeista, myös mahdollisuus kattaa ohjattuun opetusharjoitteluun tulevien opettajaopiskelijoiden ikäluokat valtakunnallisesti. Yhteisiä pilotointeja opetuksen, kasvatuksen ja opettajankoulutuksen kehittämiseksi tehdään jo paljon eri aihealueilla, etäopetus ja etäyhteyksiä hyödyntävä opetus voivat olla yksi yhteisen pilotoinnin osa-alue osana opettajankoulutuksen kehittämistä.
Lähteitä:
Hongisto, P., Kalalahti, M. & Varjo, J., (2025), Etäopetus perusopetuksen järjestämisessä KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiö. Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisut; nro 124
Itla (2026), Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Kuinka monta lasta on Suomessa vuonna 2050? https://itla.fi/ennuste-lasten-maarasta/ (Luettu 10.2.2026)