Exploring the Variety of Random Documents with Different Content
17. Näkinkengät ne rannalla karskui ja helisi heisipuut.
Kuka rantoja riemuiten kulkee?
Niin kulje, kulje ei muut —
Siell' impeni armahin astuu näkinkengillä keikuttain.
Häll' oli niin valkea jalka, sen kerran ma nähdä sain.
18. Vait! Hän nukkuvi nurmella.
Käkönen kukkuvi kaukana,
Tuuloset vienot tuomipuun tuoksuja kantelee, haavehet hienot marjasuun nauruja narrailee, nauruja impeni nuoren. Vait!
Vait! Hän nukkuvi valveillaan.
Kesä se kukkuvi
kulmillaan.
Kesä se laihoja
tähkäpäin
täysin jo lakoilee, lempi kaihoja
kypsyttäin
rintoja raukaisee, rintoja impeni nuoren.
Vait!
19. Sua katselen silmin ma huikaistuin kuin kaunista sateenkaarta, sua silmäni sulkien muistelen kuin merenlaskija lehtosaarta.
Sua katson ma hiljaa henkien kuin kuvaa äitini armaan ja uskon, ett' enkelit lapsuuden nyt lähellä liikkuvat varmaan.
20. Jo lapset laivoja veistää, jo karkelot kyliltä soi, kevät laulaen lehtoja astuu ja kumpuja kullervoi.
Suvituuli jo Suomehen saapui, puki nuoriksi nurmet ja puut
— oi, joutuos impeni nuori, jo häitänsä viettävi muut!
21. Oi poimikaamme, oi poimikaamme tien varsien vaapukoita!
Kas kuinka ne kauniina heloittaa, kas kuinka ne viittoen vilkuttaa, kuka hennoisi heittää noita!
Oi poimikaamme, oi poimikaamme, kesä kestihin kutsuvi meitä!
Ken ties, koska … toisti me juhlitaan. Pian synkeä syksy on peittävä maan ja kylvävä kyyneleitä.
Oi poimikaamme, oi poimikaamme, nyt kerrankin kyllin siksi! Oi, syökäämme hampahin syntisin! Oi, kootkaamme kourihin, helmoihin nyt talvenkin tarpehiksi!
22. Yöperhonen nuori se nukkui lepän lehdellä yksikseen. Mut näkki se aaltoja souti, näki perhosen päällä veen.
Heräs äkkiä nukkuja hento — kas, laineilta laulua soi. Se rintahan riemukkaasen niin kummaa kaihoa loi.
Ja perho se lentää ja lentää. Mihin häipynyt hämyhyn lie!
Mut näkki se aaltoja soutaa ja Ahdille anteja vie.
23. Emo etsien huoneesta huoneesen käy, mut häntä, oi häntä ei missään näy.
Oi, minne emon lintunen lensi?
He verhosivat ikkunat uutimiin, ja katu kuusenlehvillä peitettiin.
Miksi, miksi on nyt kaikki niin hiljaa?
Oli sitten niinkuin kukkasilla kuljettu ois, kuin kallista jotakin ois kantaneet he pois.
Oi, miksi kaikki ihmiset itkee?
Ne sanoi hänen matkalle lähteneen, mut miksi lapsen laskivat he yksikseen, ma miks en hältä hyvästiä saanut?
Ja äiti se huoneesta huoneesen käy, mut häntä, oi häntä ei missään näy.
Oi, minne emon lintunen lensi?
24. Miks tuli mun äkkiä kylmä nyt? On niinkuin päiv' olis päättynyt.
Hall' oli niin lämpimät kätöset, oi, ethän sa impeni pettänyt, et?
Oi, ethän sa jääksi mun muutuvan sois?
Mut miksi sa kuitenkin läksit pois?
Näkinkenkiä. (1898.)
1. Me kuljemme kaikki kuin sumussa täällä ja kuulemme ääniä kuutamo-yön, me astumme hyllyvän sammalen päällä ja illan on varjoa ihmisen syön.
Mut ääntä jos kaksi yhtehen laulan yön helmassa toistansa huhuilevaa ja varjoa kaksi jos toistansa kaulaa se sentään, se sentään on ihanaa!
2. Rauha.
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen, kuin kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut. Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat ja toivot ja touot muut.
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää.
3.
Sua odotin lasna ma laineilla, kun kuuhut lahtea kultas, sua odotin silloin, kun ensi murhe mun eloni kukkia multas.
Sua odotin silloin, ja sittemmin sua odotin kertaa monta, ja istun ja odotan vieläkin — voi tyttöä vallatonta!
Hän kulkevi vain minun kupeellain ja vierellä käy ja vilkkuu, mut häntä kun kosken, hän häilähtää ja kutria heittää ja ikkuu.
4. Kultainen kirja.
Kai ihmettelet, miks iloinen niin tänään ma olen ja nuori, miks loitolle lämpöä säteilen kuin päivän paahtama vuori.
Elä imehdi tuota, oi armahain!
Mull' ollut on juhla suuri, olen elänyt suuren ma sunnuntain elon arkien keskellä juuri.
En tiedä, saatatko uskoa, mut kaukana olen ma käynyt, minä palajan pitkältä matkalta, vaikk' en ole väsähtäynyt.
Ja tiedä en, uskotko impyein, unet mull' oli suuret ja summat: minä kanssa auringon liiton tein ja kuun kera kirjat kummat.
Minä lupasin mieleni nuoren tään aina auki, auki sen pitää, aina pitää sen sepposen selällään enkä peittää päivältä mitään.
Ja päivä se lupasi paistettaan ja kuu lupas kuutamoansa halki elämän pitkän ja onnekkaan, joka lauha ois laskussansa.
Ne kirjat ne kätkin ma rintaani mun, mut ei vielä, ei vielä ne riitä, niin kauan kuin, impeni puhtahin, sun puumerkkisi puuttuu siitä.
Sano, tahdotko nimes sä kirjoittaa sen kultaisen kirjan alle? Sano, tahdotko valani vahvistaa, valan päivälle, taivahalle?
5. Olen kyllin jo etsinyt totuutta, ole sinä minun totuuteni, ole sinä minun päiväni ohjaaja, unenantaja yölliseni.
Vai tahdotko olla mun valheeni? Sekö enemp' on mielehes sinun?
Ole vaan, ole vaan tosi, valhe tai mikä muu, kun vaan olet minun!
6. Niin kauas kuin silmä kantaa —.
Niin kauas kuin silmä kantaa sua yksin, yksin ma näin, niin kauas kuin aatos antaa olet ollut mun mielessäin.
En muista ma päivää, en yötä, jona ollut et muistossa mun, en tehnyt ma tekoa, työtä, jota tehnyt en tähtesi sun.
Sinä annoit oikean, väärän, sinä ohjasit eloni tien, sinä määräsit matkani määrän, ja sun kanssani sinne ma vien.
Ja kun perillä ollaan me milloin ja jos kaikki ei mielestäs ois siellä niin hyvää silloin — niin syyttaös itseäsi
7. Antohius ja Kleopatra.
Antonius, maailman pylväs, tuli rantahan Egyptin maan, tuli uhmari tuhansin urhoin sadun valtoa valloittamaan.
Kleopatra, kaunis ja viekas, oli valtias Egyptin, sysikutrinen, säihkyväsilmä — tuli impysin tuhansin.
— "Oi terve, sa Egyptin päivä" — Antonius riemulla huus — "suo olla mun aalto se illan, johon painat sa purppurasuus!"
— "Niin olkohon, maailman pylväs" — Kleopatra vastasi näin — "mut olkohon ääressä maljain, ilon soidessa, seppelpäin.
Siis terve, sa Egyptin vieras, min maineen tuuli jo toi! Nyt kestiten kilpailkaamme, mitä Rooma ja Egypti voi."
Antonius, maailman pylväs, pidot toimitti uljaimmat, kalat kultaiset, kuohuvat viinit, sadat heelmät ja hekkumat.
Kleopatra, kaunis ja viekas, hänen vierellä söi ja joi,
mut kun tuli vuoronsa hälle, vain maljan yhden hän toi.
Ja sen viiniä täytellen kaasi.
Mut salaa pohjahan sen hän pudotti puuntavan helmen heloposkena hymyillen.
— "Mitä annoit, sa Egyptin käärme?" — Antonius kauhulla huus — "Miks huuleni hurmeessa palaa, jota suuteli purppurasuus?"
— "Vain helmen yhden ja pienen" — Kleopatra vastasi näin — "mut jos minun rintani avaat, niin löydä et sydäntäin."
Antonius, maailman pylväs, tuns silmänsä himmenevän, tuns kiertävän viekkahan viinin — ja maailman unhotti hän.
Ja vuodet ne vierii ja vierii.
Mut kaulaten kaksin on vaan Antonius, Egyptin orja, ja herratar Egyptin maan. 8.
Suo, että sun helmahas peitän minä raskahan, sairaan pään, suo, että sun helmahas heitän minä mieleni murheen tään.
Maa on niin autio, tyhjä, sinä yksin täys kuni yö, min taivaalla tähtöset tuikkii, min varjoissa valtimot lyö.
Oi, yöni hellä ja hiljainen, sinä yöni suuri ja tumma, ota helmahas päivän uupunut laps mun on niin kammo ja kumma.
9. Kuka on hän?
Kuka on hän? Kuiskeko kuutamo-yön, maan haltia, metsien haave, vai lauluko laulajan rinnasta vain ja henkeni yöllinen aave?
En tiedä, mut aave jos ollut hän lie, niin johtanut ei hän harhaan, ja jos oli laulu hän rinnastain, niin lauloin ma lauluni parhaan.
10. Sua tahtoisin ottaa ma leuan alta ja taivuttaa sua taaksepäin ja suudella suustasi ilkeät sanat, joill' armotta raatelet sydäntäin.
Mut noin sua, noin sua enimmän lemmin, sinä impynen yön, sinä hämärän laps, kun kulmas on musta ja mutrussa huuli ja naurusi räiskyy ja häilyvi haps!
11. Piru tuli mun luokseni.
Piru tuli mun luokseni pyydellen: "Suo mulle aartehet sydämen!"
— Tulit liian myöhään, ystäväin. Surun ruoste jo runteli sydäntäin.
Piru hymyten vastasi: "Ruoste vie vain raudan ja vasken, mut kultia lie."
— Tulit liian myöhään, ystäväin.
Ivan harakat hyppi jo sydämessäin.
Piru hymysi vaan: "Jos kullat vei, iva älysi helmiä ottanut ei."
— Tulit liian myöhään, ystäväin. Kävi ihanin impi mun sydämessäin.
Piru silloin kirosi kimmahtain: "Se lempo se eelleni ehtii ain!
Se lempo se puhdasta tekee vaan!" — Ja pois hän laukkasi vihoissaan.
12. Metsäntähti.
Minä metsäntähteä rakastin ja kaunis on metsän kukka.
Hän oli niin nuori ja valkoinen, mut häll' oli tumma tukka.
Hän oli niin hieno ja valkoinen, mutt häll' oli viisas mieli.
Ja jos hän hulluja huokasikin, niin kertonut ei sitä kieli.
Ken metsäntähteä rakastaa, sen viepi metsän hukka, ja metsä jos ei sitä veisikään, niin viepi sen tumma tukka.
Hän on niin viisas ja valkoinen ja sievä kuin sisilisko. Mut häntä kun kutsut kullakses, niin sulle hän on vaan — sisko!
13. Omenankukat.
Mun onneni kukkii kuin omenapuu kevät-öissä valoisissa, kun kuusten latvat ne punertuu ja immet on unelmissa.
Ne yöt pari ympäri helluntain, ne yöt on suuret ja syvät, ja silloin, jos ei tule tuuli vain, niin kypsyvät heelmät hyvät.
Oi, antaos taivas tyyntä nyt, jos sitten sa annatkin muuta! Oi, varjele, Luojani vakainen, nyt orvon omenapuuta!
14. Oli mieleni paimenpojaksi, oli kummuille, kunnahille. Minä tahdoin torvea toitottaa salon kuusille kuunteleville.
Ja sitten ma toivoin, ett' tyttönen
tulis laulaen saloa syvää, ja mitä minä sitten toivoinkaan, se oli niin herkkää, hyvää.
Ja tyttö se tulikin laulaen, mut tullut ei se hyvä. Ja torvea kyllä ma toitotan, mut kuule ei korpi syvä.
15. Hanhipaimen.
Minä paimenlauluja laulaisin, jos oikea paimen ma olisin, mut mistä se oikean sävelen saa, joka hanhia paimentaa?
Toki sentään ma toitotan torvehein: "Hoi hanhisein, ah impyein!"
Mut mistä se oikean sävelen saa, joka hanhia paimentaa?
16. Onnen orja.
En, enhän noita ma ymmärrä
sun temppujas, tyttöni sorja, sen ymmärrän vaan, että ijäti mä olen lempesi, leikkisi orja.
Sinä taiteesi turhaan tuhlailet. Mitä tarpeen on keikailu, keima? Ei pakohon sentään se päästä voi, kenen otsall' on onnen leima.
Joka ovella kiinni se otettais, joka kylässä kysyttäis tälleen: "Mist' onnen orja, sa karkasit?" — Minut luoksesi tuotais jälleen.
17. Sun naurusi. Sun naurusi, oi sitä lemmin ma niin kuin laulua illan rastaan, kun aurinko kumpuja kultailee ja käkönen kukkuvi vastaan. Sun naurusi päilyvi, päärlyilee, sun naurusi soi ja helkkää. Ken kerran naurusi kuuli sun, sen aina se rinnassa välkkää.
Sun naurusi, oi sitä pelkään ma niin kuin teuras puukon terää. Kehen kerran se sattui naurusi sun, niin eipä se hevillä herää. Sun naurus on hellä ja hirmuinen, on ilkein ja ihanaisin, sun naurusi hurmata, surmata voi kun jällehen kuulla sen saisin!
18. Sinä olet kuin kuplanen alla jään, joka kierii ja kulkee ja läikkyy, Sinä olet kuin kummulla kaste yön, joka kulkijan askelta säikkyy.
Elä pelkää, kukkanen kummullas, en tule ma ryskävin tuulin, ja jääsi jos särkeä tahdonkin, sen särjen ma lämpimin huulin.
Minä otan sun kuplasi kultaisen, kuin äitini suukko se oisi, minä juon ne kastehet kauniin yön, kuin ehtoollisviiniä joisin.
19. Indiaani.
Minä olen kuin metsien indiaani, sinä valkoinen, jonk' olin ma ryöstänyt majahan maani, joka jätti sen.
Minä juoksen ja uin ja tahdon kiini taas valkoisein.
Tuost' astunut pieni on mokkasiini yli sammalein.
Hän täst' on tullut ja tuosta mennyt, sen tiedän vain. Mut mist' on tullut ja minne mennyt mun armahain? 20. Irma-impi.
Ja kansa kaikki rauhassa makas majoissaan, mut murhe oli rinnassa kuninkahan, ja suuri on kuninkaiden murhe.
— "Mun orhini valkeat te valjastakaa kuus!" — näin kuningas se keskiyöllä orjillensa huus.
Se yö oli kaunis ja kalpee.
Ja kuningas se kulkevi vaunuissaan, mut murhe istui vierellä kuninkahan, ja suuri on kuninkaiden murhe,
Kas, kaviot ne kopsaa ja liikkuvi maa, mut Irma-impi rauhassa makas majassaan. Se yö oli kaunis ja kalpee.
— "Oi äitini, kuule, kuinka jyrisevi tie!
Oi äiti, äiti, heräjä, se ukkonen lie!" — Niin suuri on kuninkaiden murhe,
— "Sa nuku, nuku rauhassa, lapsi levoton!
Jos ukkonen se onpi, se kohta ohi on." —
Se yö oli kaunis ja kalpee.
— "Oi äitini, katso, kuinka välkkyvi tie!
Oi äiti, äiti, heräjä, se sotajoukko lie." — Niin suuri on kuninkaiden murhe.
— "Oi, peitä, peitä kasvosi, tyttöni mun. Jos kuningas se onpi, niin tuli turma sun," —
Se yö oli kaunis ja kalpee.
Ja kansa kun aamulla kävi katsomaan, niin tyhjä oli tölli ja emo suruissaan.
Oi, suuri on kuninkaiden murhe!
Mut kaviot kun kopsaa ja maa kun jyrisee, niin kansa Irma-immestä vielä laulelee.
Oi, suuri on kuninkaiden murhe!
21. Lohdutus.
Hän imi, hän puri, hän puristi mun ja hylkäs kuin omenan kuoren.
Hän juonut on mahlan mun maljastain, hän syönyt on syömeni nuoren.
Kun vihata häntä ma voisin ees!
Mut ei ota tuhka tulta.
Yks sentään lohdutus mulla on: sait myrkkyä myös sinä multa.
22. Ihme. Hän oli jo kuollut ja kuopattu ja nukkui jo nurmen unta.
Kesä kukkinut oli hänen haudallaan ja talvi jo satanut lunta.
Mut on kuin haudat ne aukeis taas, elo henkisi hankia pitkin,
ja on kuin liikkuisi ristinpuu, min alle ma impeni itkin.
Kas, ilmassa kutreja leijailee, kas, kaukana huntuja häilyy!
Hän, hän se on itse, mun impyein, hän kuololta, kuololta säilyy.
Minä hangelle lankean polvillein, Minä armahan syliini suljen.
Ja katso! Kun nousen, on muuttunut maa, ja kukkien yli ma kuljen.
23. Sua katson vaan, sua katson vaan, sua katselen silmät veessä. Tää onneni on niin outo ja uus, sen että ma vapisen eessä.
Kun sydän on auki, on kiinni suu, mun henkeni hehkuu ja halaa. Sua katson ja säästän ja silitän vaan kuin kerjuri leivänpalaa.
Minä, joka en nauttinut onnestain kuin sieltä ja täältä murun! Tää pöytä mulleko katettu ois? ois tullutko loppu surun?
24. Salaisuus.
Minä tahtoisin olla kuin valmu aron polttavan aavikolla ja koota kansoja juurellein — tai tuoksuta vain kuin valmu yön helmassa, yksiksein.
Ja jos minä oisin palmupuu aron aavalla polttavalla, niin tiedänpä, kelle lempein ain ois suoja mun lehväni alla.
Ja jos minä öisin valmu vaan, unen tuoksuja turhinkin, niin tiedänpä, yli kenen tumman silmän ma tuoksuta tahtoisin.
25. Kun omena on kypsä, se putoaa, mut ensin se punan saapi. Tuo puna, tuo puna sinun poskillas, mitä mulle se ennustaapi?
Kun hongat huokaa, se sateen tuo, mut ensin ne huokaa syvään. Tuo huokaus, huokaus sun rinnastas, mitä mulle se tietää hyvää?
26. Oli mullakin pikku ylpeytein, nyt on mulla orjan mieli.
Sua silmihin katsoa tohdi en, vaan katselen maahan ja mairittelen.
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a vast collection of books, ranging from classic literary works to specialized publications, self-development books, and children's literature. Each book is a new journey of discovery, expanding knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system, we are committed to providing a quick and convenient shopping experience. Additionally, our special promotions and home delivery services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and personal growth!
