Exploring the Variety of Random Documents with Different Content
perämiehen kanssa järjissään; se istui kajuutan katolla ja kirosi saarnaajaa ja sinistä nauhaa, jonka oli saanut kaulaansa.
Kun laiva vihdoin oli kiinnitetty laituriin, oli liian myöhäistä alkaa lastia purkaa ja miehistö jäi istumaan kannelle, heittäen ikäviä katseita kaupungin valoihin. Heidän ilonsa, kun laivuri ilmoitti, että saisivat vieraansa kanssa mennä kävelemään, olikin sentähden rajaton ja he hyppivät kuin koulupojat.
"Parempaa seuraa on heidän mahdoton saada", tuumi laivuri, joukon lähtiessä liikkeelle. "Kun ajattelen mitä kaikkea hyvää tämä mies on saanut aikaan ainoastaan neljässä päivässä, niin oikein minä häpeän."
"Lienee kai parasta, että teette perämiehen hänestä laivallenne", sanoi
George. "Teistä tulisi mainio pari."
"Hänellä on kalliimpi kutsumus", vastasi laivuri kunnioittavasti.
Huomattuaan perämiehen kasvojen ilmeen, poistui hän huoaten.
Perämies nojautui mastoa vastaan ja kun laivassa ei enää muuta kuullut kuin herra Hutchins ja aina vaan herra Hutchins, vaipui hän synkkiin mietteisiin, kunnes miehistö palasi.
"Herra Hutchins tulee jälestäpäin", huusi laivapoika. "Hän lupasi vaan mennä tervehtimään erästä vanhaa ystäväänsä."
"Minkä nimisessä kapakassa?" kysyi perämies ivallisesti.
"Ellette voi olla puhumatta pahaa, George, niin on parasta, että tukitte suunne", sanoi laivuri ankarasti. "Mikä on teidän ajatuksenne herra Hutchinsista, pojat?"
"Auliimpaa miestä ei koskaan ole löytynyt", vastasi Dan, miehistön vanhin, vakaumuksella.
"Parempaa ihmistä en koskaan ole nähnyt", lisäsi toinen.
"Joko nyt kuulette?" sanoi laivuri ihastuneena.
"Kyllä, kyllä minä nyt kuulen", vastasi perämies.
"Hän on kristitty", sanoi poika. "Minäkään en ennen tiennyt, mitä kristitty on, vaan kun tapasin hänet, selkeni asia minulle heti. Mitä luulette hänen antaneen meille?"
"Antaneen teille?"
"Kokonaisen punnan kontantissa", sanoi poika. "Kultarahan jokaiselle. Niin, katsokaas, sellaisia ne ovat ne kristityt. Toivoisin vaan tuntevani useampia heitä."
"Tämän veroista en eläissäni ole kuullut", huudahti laivuri ihastuksissaan.
"Ja niin kauniisti, kun hän sen teki", sanoi Dan vanhus. "'Kas tässä, pojat, minulta ja laivurilta', sanoi hän, 'kiittäkää häntä yhtä paljon kuin minuakin'."
"Niin, älkää nyt tuhlatko rahojanne", sanoi laivuri. "Minä teidän asemassanne panisin ne pankkiin, — sehän olisi jo koko kaunis pohjaraha."
"Toivon hänen saaneen ne rehellisillä keinoilla", huomautti perämies.
"Tietystikin", huudahti laivuri. "Teillä on kova, tunteeton sydän, George. Olisittepa ollut hiukankin tunteellisempi, olisitte ehkä saaneet osanne tekin."
"Vieköön piru hänen kolikkonsa", sanoi perämies. "Ihmettelen mistä hän on saanut ne ja mitä hän tarkoittaa, sanoessaan niiden olevan yhtä paljon teiltä kuin häneltäkin. Te ette juuri rahoja lahjoittele."
"Hän varmaan tarkoittaa", sanoi laivuri vaatimattomasti, "että minä olen tällaiset ajatukset hänen sydämeensä saattanut. Niin, kyllä nyt on parasta, että menette kojuunne, pojat. Työ alotetaan kello neljältä huomisaamuna."
Miehistö poistui keulapuolelle ja laivuri ja perämies menivät nukkumaan. Lamppu jäi kajuutan pöydälle palamaan, laivuri sanoi hyvää yötä perämiehelle ja nukkui muutaman minuutin perästä kuin lapsi.
Kello 4:ltä heräsi perämies ja huomasi laivurin seisovan saarnaajan kojun ääressä. Lamppu seisoi yhä pöydällä ja paloi, vaikkakin päivänvalo jo selvästi paistoi ikkunasta.
"Ei ole vielä tullut takaisin?" kysyi perämies, huomattuaan vieraan kojun tyhjäksi.
Laivuri pudisti alakuloisena päätään ja viittasi pöydälle. Perämies seurasi sormen osoitusta ja näki pienen nahkapussin ja sen vieressä neljä ja puoli penceä kuparirahaa, sekä suuren joukon vaskinappeja.
"Siinä oli 23 puntaa rahtirahoja, tuossa pussissa, Lontoosta lähtiessämme", sanoi laivuri kun hän vihdoin sai puhelahjansa.
"No mihin luulette niiden kadonneen?" kysyi perämies ja puhalsi lampun sammuksiin.
"En voi aavistaakaan", vastasi laivuri. "Olen aivan sekaisin päästäni.
Vei… herra Hutchins ei vielä ole tullut takaisin."
"Hän varmaan on saanut esteen, eikä ole tahtonut enää yöllä häiritä teitä", sanoi perämies, lihaksenkaan hänen kasvoillaan värähtämättä. "Mutta luulenpa hänen voivan hyvin, missä hän sitten lieneekin. Älkää olko hänen tähtensä rauhaton."
"On merkillistä, minne hän on mennyt", tapaili laivuri, "erittäin merkillistä."
"Hutchins on erinomaisen avokätinen", sanoi perämies. "Hän antaa miehistölle, suuremmatta ansiotta, viisi puntaa, ehkä hän nyt teitäkin auttaa takaisin tultuaan."
"Menkää ja käskekää miehistö tulemaan tänne", sanoi laivuri, heittäytyen sohvalle ja tirkistellen nappiläjää edessään.
Perämies totteli ja muutaman minuutin kuluttua tuli hän takaisin miesten kanssa, jotka osanotolla kuuntelivat laivurin kertomusta vahingostaan.
"Se on salaisuus, jota ihmisjärki ei pysty selvittämään sir", sanoi vanha Dan, "eikä maksa vaivaa yrittääkään sitä."
"Niin, se on niitä salaisuuksia, jotka eivät koskaan näe päivän valoa", lisäsi kokki vakuuttaen.
"Mielelläni en ketään syyttäisi", sanoi laivuri, "mutta minun täytyy. Ainoa, joka on voinut ottaa rahat, on herra Hutchins."
"Mitä? — Tämä pyhä mieskö?" huudahti Dan. "Muuta kuin nauraa, en taida sellaiselle ajatukselle."
"Sitä ei hän olisi voinut tehdä", sanoi poika. "Hän oli aivan liian hurskas."
"Hutchins on ottanut nämä 23 puntaa", sanoi laivuri päättävästi, "eli sanokaamme 18, sillä viisihän minä saan takaisin."
"Nyt taidatte erehtyä sir", vastasi Dan.
"Kas niin, antakaa rahat takaisin", sanoi laivuri ankarasti.
"Ei, suokaa anteeksi, sir, sitä me emme tee", sanoi kokki omasta ja toisten puolesta, asettaen toisen jalkansa kajuutan rappusten alimmalle astuttavalle. "Veli Hutchins antoi meille rahat siksi, että lauloimme niin hyvin psalmeja. Niin hän sanoi, emmekä me olleet velvolliset uskomaan, etteivät rahat olleet rehellisesti ansaittuja. Eihän meillä, pojat, ollut mitään syytä epäillä sitä, eihän?"
"Miten se olisi voinut tulla kysymykseenkään", vastasivat kaikki esimerkiksi kelpaavalla yksimielisyydellä.
He seurasivat kokkia kannelle, nojautuivat laivan syrjään ja katselivat kaiholla paikkaa, jossa viimeisen kerran olivat nähneet hyväntekijänsä. Surullisen aavistuksen valtaamina, etteivät koskaan enää tapaisi hänen kaltaistansa ihmisystävää, hajaantuivat he kukin suunnalleen ja valmistautuivat päivän töihin.
NAIS-ASE
Pitkä kesäpäivä oli lopussa ja hämärä alkoi vähitellen muuttua pimeydeksi. Kuunari "Sinikellon" laivuri lähestyi hitaasti satamaa, perämiehensä seuraamana. Molemmat olivat käyneet ravintolassa syömässä, jonka ohessa ei juomaverojakaan unohdettu, ja laivurin itsetietoisuus, joka selvänäkin oli kyllin huomattava, ei suinkaan ollut laskenut portterin mukana. Hän astui mahtavasti kuunariinsa, mutta kääntyi yhtäkkiä perämieheensä, joka juuri aikoi seurata esimerkkiä ja nosti varottavasti leveän kätensä suulleen.
"Mitä se oli kun minä sanoin?" kysyi hän hiljaa, mutta kiivaasti.
"Niiden molempien poliisienko kurittamisesta?" arvasi perämies, hiukan hämillään.
"Ei", vastasi toinen ankarasti. "Kuulkaa!"
Perämies kuunteli. Kanssista kuului pidäteltyjä miesten ääniä ja hopealle helähtävää tyttöjen naurua.
"No, sepä peijakasta", sanoi perämies, huomaten velvollisuudekseen jotakin sanoa.
"Ja tällaista vielä senjälkeen, millä heitä varotin", sähisi laivuri.
"Kuulitteko mitä minä sanoin heille, Jack?"
"En koskaan ole kuullut mehevimpiä kirouksia ja uhkauksia", todisti perämies.
"Ja kuitenkin on niitä nyt täällä, vastoin kaikkia minun kieltojani. Kaiken sen jälkeen mitä sanoin heille. Kaikkein uhkausten jälkeen, kuin minä… minä käytin."
"Käytitte", toisti perämies.
"He ovat käyneet kutsumassa tuota naisväkeä tänne. Te muistatte, Jack, mitä sanoin tekeväni, jos he sen tekisivät?"
"Lupasitte syödä suolatta koko joukon", kertasi perämies palvelushaluisena.
"Minä teen parempaa, Jack", sanoi laivuri, hetkisen synkkänä mietittyään. "Mikä estää meidän päästämästä irti laivaa ja ottamasta mukaan koko 'sakkia'?"
"Jos minun ajatukseni haluatte tietää", sanoi perämies, "niin miehistölle ette suurempaa iloa voisi millään tehdä."
"Saadaanpa nähdä", vastasi laivuri merkitsevällä silmäniskulla. "Koittakaapas nyt toimia hiljaa, Jack."
Käyden itse edellä, hyvällä esimerkillä, hyppäsi laivuri laiturille ja irroitti köydet, jotka yhdistivät mitään pahaa aavistamattomat vieraat syntymäkaupunkiinsa. Laiva alkoi heikon maatuulen painamana hiljalleen erota laiturista.
Laivuri tarttui peräsimeen. Halkaisijan kitinä, perämiehen sitä vetäessä ylös, houkutteli kanssin luukkuun pörröisen pään, jonka omistaja, huudahdettuaan jotakin tovereilleen, hyppäsi kannelle ja katseli hämmästyneenä ympärilleen.
"Auttakaa työssä", huusi laivuri, kun toisetkin miehet ryntäsivät kannelle. "Keulapurje ylös!"
"Pyydän anteeksi, sir", sanoi yksi joukosta, kohteliaammin kuin koskaan eläissään, "mutta…"
"Auttakaa perämiestä", ärjäsi laivuri kuivasti.
"Sem, yritäppäs liikkua", huusi perämies. "Nopsemmat ajatukset."
Miehet katselivat neuvottomina toisiaan, mutta huomasivat kuitenkin parhaaksi ryhtyä toimiinsa. Silloin kuului kauhistuksen huuto kanssista. Tytöt olivat vasta nyt käsittäneet asemansa ja juoksivat pelästyneinä kannelle, saadakseen, jos suinkin mahdollista autettua asemaansa.
"Mitä?" kiljasi laivuri, teeskennellen kummastusta. "Naisväkeä laivalla — kaiken senjälkeen kuin olen varoittanut teitä, miehet. Se ei voi olla mahdollista, — varmaankin uneksun."
"Viekää takaisin meidät", rukoilivat tyttölapset, välittämättä hänen tylystä puheestaan. "Kääntykää ympäri ja viekää takaisin meidät, kapteeni."
"Mahdotonta", vastasi laivuri. "Nyt näette, mikä on seuraus tottelemattomuudesta. Vetäkää isopurje ylös, kuuletteko te!"
"Emme koskaan tee sitä toista kertaa", huusivat tytöt, huomatessaan pimeän meren edessään, kuunarin pujahtaessa sataman suusta. "Viekää takaisin meidät."
"Ei tule kysymykseenkään", vastasi laivuri kiusottelevasti.
"Tämä on laitonta, sir" virkkoi Ephraim Biddle juhlallisesti.
"Mitä? Laitonta? Lähteä matkalle omalla laivallaan?" ihmetteli laivuri. "Mistä minä tiesin noiden täällä olevan? En kierrä ympäri, en! Maatkoot kuten ovat sänkynsä valmistaneet."
"Eivät he mitään sänkyjä ole valmistaneet", sanoi George Scott. "Totisesti on väärin rankaista tyttöjä meidän rikoksistamme."
"Suu kiinni", tiuskasi laivuri.
"Se on laitonta", totesi Biddle. "Jos he olisivat matkustajia, niin tällä lailla ei ole oikeutta kuljettaa sellaisia. Jos he taas vasten tahtoaan ovat tulleet poisviedyiksi, on se ryöstöä. Luin juuri eräänä päivänä sanomalehdestä miten eräs nuori mies oli saanut seitsemän vuotta vankeutta naisen ryöstöstä. Ottakaa huomioon, kapteeni, kolme kertaa seitsemän on… kolme kertaa seitsemän on… kolme kertaa seitsemän on… on… on enemmän, kuin halusta istuisittekaan kiinni, kapteeni."
"Tyhmyyksiä" sanoi laivuri "löytyyhän niitä salamatkustajia jotka piiloutuvat laivaan, saadakseen vapaan matkan. Ensi satamassa lasken heidät maalle, — Plymouth'issa."
Kuului kolme sydäntäsärkevää, haikeaan itkuun päättyvää huudahdusta.
"On parasta, että menette kojuun, lapset", sanoi Biddle, miehistön vanhin.
"Miksette pakota hänet viemään meidät takaisin?" sanoi harmissaan Jenny Evans, pisin tytöistä.
"Emmehän me sitä voi tehdä, ystäväiseni", vastasi Biddle. "Se olisi vastoin lakia. Vai olisiko sinusta hauskaa nähdä meidät raudoissa."
"Samantekevää", vastasi miss Evans, valmiina itkuun, "kun vaan pääsemme pois täältä. George, vie meidät kotiin."
"Minä en voi", vastasi Scott alakuloisena. "Sitten saat katsella toista tyttöä itsellesi", sanoi miss Evans riidanhaluisena. "Minusta ei sinun vaimoasi koskaan tule. Miten kauan vankeutta luulet saavasi, jos pakottaisit laivurin kääntymään ympäri?"
"Vähintäinkin kuusi kuukautta", vastasi Biddle, Scottin puolesta.
"Kuusi kuukautta kuluu yhdessä tuokiossa", sanoi miss Evans ja pyyhki kyyneleet silmistään.
"Sehän olisi vaan tervetullut lepoaika", lisäsi miss Williams houkuttelevasti.
Kun miehet eivät kuitenkaan katselleet asiaa samassa valossa, selittivät tytöt, että heillä ei ole mitään tekemistä raukkojen kanssa ja kömpivät keulaan purjeiden alle itkemään kovaa kohtaloansa. Hetken seisoivat miehet ympärillä ja koettivat kömpelösti lohdutella, mutta saivat pian tarpeekseen nuhteista ja hävyttömyyksistä ja vetäytyivät noloina kojuihinsa.
Kun ylimmäiset humalat olivat haihtuneet laivurin päästä, alkoi häntä vähän arveluttaa tekonsa, vaan kun oli myöhäistä asiaa enää auttaa, päätti hän kestää leikin loppuun ja jäi varmuuden vuoksi itse peräsimeen.
Yö oli kirkas ja tuuli heikko. Vähitellen kuitenkin alkoivat esineet käydä selvemmiksi koittavassa päivänvalossa ja yht'äkkiä pistivät tytöt esiin alakuloiset päänsä purjeiden välistä ja hengittivät halveksivasti aamun raitista meri-ilmaa ja keskusteltuaan hetkisen innokkaasti keskenään nousivat he ylös, lähestyivät laivuria ja tirkistelivät häntä ajattelevan näköisinä.
"Se tulee käymään kuin tanssi", sanoi miss Evans, ojentautuen täyteen pituuteensa ja katsellen pilkallisesti suuttunutta miestä.
"Hänhän on kuin pieni poika", lisäsi miss Williams urhoollisesti.
"Synti, ettemme ennen tulleet sitä ajatelleeksi", tuumi miss Davies. "Miehistö ei luultavasti hänen avukseen tule?"
"Ei tule kysymykseenkään", sanoi miss Evans halveksivasti. "Ja jos tulee, saavat osansa hekin."
Tytöt menivät matkaansa ja laivuri seurasi otsa rypyssä heidän toimiaan. Keittiöstä otettiin kaksi harjaa ja luuta. Laivuri päästi syvän huokauksen, nähdessään miss Evansin nousevan lastiruumasta toisessa kädessä ämpäri valkoista maalia, toisessa tervapytty.
"Pitäkää varanne, tytöt", varoitti miss Evans.
"Pankaa pois nuo tavarat", sanoi laivuri käskevällä äänellä.
"Tuskimpa", vastasi miss Evans kiusottelevasti. "Kasta paremmin harjasi", jatkoi hän kääntyen miss Davies'iin. "Muistakaa: terva ja piki, vetää merimiestä liki!"
Nauru seurasi vanhaa sananpartta, ja tervaa ja maalia tippuvat harjat käsissään marssivat naissankarit täydessä sotarintamassa laivurin eteen.
Laivurin sydän pamppaili kurkussa ja kirkasten kamalasti kutsui hän uskollista miehistöään avuksi.
Miehet kömpivät hitaasti kannelle ja katseltuaan hetkisen kummissaan tyttöjen hankkeita, työnsivät he Ephraim Biddlen esiin.
"Ottakaa noilta harjat pois", käski laivuri mahtavasti.
"Pysykää erillänne tästä asiasta", sanoi miss Evans yli olkansa.
"Muuten saatte, jotta tiedätte", lisäsi miss Williams verenhimoisena.
"Ottakaa niiltä harjat pois, kirkui laivuri ja vetäytyi vaistomaisesti taaksepäin, välttääkseen miss Evansin liiallista tuttavuutta tekevää harjaa.
"En ymmärrä miten me voisimme sekaantua tähän asiaan, sir", sanoi
Biddle nöyrällä kunnioituksella.
"Mitä?" kysyi laivuri ihmeissään.
"Rikkoisimme lakia jos toisten toimituksia häiritsisimme", sanoi
Biddle ja kääntyi tovereihinsa. "Rikkoisimme pahasti."
"Älkää hassutelko", sanoi laivuri kiivaasti. "Harjat pois niiltä, kuuletteko? Terva on minun ja väri myöskin.";
"Kyllä te ne saatte", sanoi miss Evans rauhoittavasti.
"Jos me koskisimme heihin", sanoi Biddle innokkaasti, "olisi se suoraa lain rikkomusta. Ja sitäpaitsi saisimme varmasti naamamme kauniiksi! Kaikki mitä nykyisissä olosuhteissa saatamme tehdä, on katsella vieressä, että työ käy kunnollisesti."
"Kunnollisesti!" kirkui laivuri, hyppien raivosta ja kääntyi kannelle tulevaan perämieheen. "Ottakaa harjat pois noilta hulluilta ihmisiltä, Jack."
"Ellette pahastu", vastasi perämies, "tahtoisin kernaasti olla sekaantumatta koko juttuun."
"Mutta se ei ole minun tahtoni", vastasi laivuri ankarasti. "Ajakaa pois ne!"
"Miten se on mahdollista?" kysyi perämies täysin oikeutetulla kummastuksella.
"Käsken teidän ajamaan pois nuo ihmiset", sanoi laivuri. "Keinot saatte keksiä itse."
"Minä en toisten edestä nosta kättäni naista vastaan", vastasi perämies päättävästi. "Velvollisuuksiini ei kuulu antaa maalata naamaani tervalla ja öljyväreillä!"
"Mutta velvollisuuksiinne kuuluu totella minua", sanoi laivuri koroittaen ääntänsä, "jokaisen teistä. Onhan teitä viisi miestä perämiehen kanssa ja tyttöjä on vaan kolme. Mitä te pelkäätte?"
"Aijotteko viedä meidät kotiin?" keskeytti miss Evans.
"Menkää h—ttiin!" kirkasi laivuri kiukuissaan.
"Kysyn teiltä kolme kertaa", sanoi miss Evans päättävästi. "Yksi käännättekö laivan? Kaksi — käännättekö laivan? Kolme — — -"
Syvän hiljaisuuden vallitessa astui hän pari askelta taaksepäin, voidakseen paremmin tähdätä, samalla kun kumppaninsa asettuivat kumpikin puolelleen vihollista.
"Pitäkää varanne tytöt, ettei hän saa tartutuksi harjoihin", sanoi miss Evans. "Jos hän siinä sittenkin onnistuu, on toisten lyötävä varsilla. Älkää välittäkö vaikka se vähän koskeekin."
"Ottakaa peräsin minuutiksi, Jack", sanoi laivuri vaaleana, mutta päättävästi.
Perämies tarttui vastahakoisesti peräsimeen ja laivuri, koittaen mahdollisimman paljon salata pelkoaan, lähestyi miss Evans'ia ja yritti katseellaan masentaa hänet. Ihmiskatseen voima on tunnettu ja miss Evans osoitti, miten hyvin hän ymmärsi vaaran, työntämällä harjansa kohti laivurin naamaa. Yritys epäonnistui, kiitos ja kunnia laivurin vikkelille säärille, joiden avulla hänen onnistui hypähtää syrjään. Mutta samassa silmänräpäyksessä putosi valkoiseen maaliin kastettu harja hänen niskaansa. Laivuri parahti, kääntyi ympäri, vaan huomattuaan voiton mahdollisuudet hyvin pieniksi, lähti laputtiin, kuin koulupoika. Läpi keittiön, ympäri kantta kiiruhti hän eteenpäin raivoisain kostavien harjojen edellä, kunnes vihdoin ähkyen, väsyneenä, hyppäsi laivan syrjälle ja siitä köysiä pitkin mastoon.
"Pelkuri!" huusi miss Evans uhaten aseellaan.
"Tule alas", kirkui miss Williams. "Tule alas ja ole mies!"
"Hänen kanssaan ei maksa vaivaa tuhlata kallista aikaa", sanoi miss Evans, vielä kerran vedottuaan mastossa istuvan laivurin miesmäisyyteen. "Hän pääsi karkuun. Kastetaan harjat uudestaan."
Äsken vielä pakahtuakseen nauranut perämies kävi yht'äkkiä totiseksi kuin patsas. Harjat kastettiin juhlallisen hiljaisuuden vallitessa ja miss Evans astui rohkeasti perämiehen eteen.
"No, no, tytöt", sanoi tämä, puoleksi rukoilevasti. "Älkää hassutelko enempää."
"Mitä me emme tekisi?" kysyi herkkä miss Evans ja nosti harjaansa.
"Tiedätte kyllä mitä tarkoitan", vastasi perämies kiireesti. "Minä en voi tehdä mitään."
"No sitten me autamme teitä", sanoi miss Evans. "Antakaa laivan kääntyä ympäri."
"Te tottelette määräystä, Jack", kuului laivurin ääni ylhäältä.
"Teille se kylläkin on mahdollista, kun siellä istutte, levossa ja rauhassa", vastasi perämies harmistuneena. "Mutta minä en aijo antaa tervata itseäni teidän tähtenne. Tulkaa alas ja ottakaa peräsin laivallanne."
"Tehkää velvollisuutenne Jack", huusi laivuri, pyyhkien nenäliinalla kasvojaan. "Eivät ne teihin uskalla koskea."
"Te vaan ärsytätte heitä", huusi perämies kiukkuisena. "Minä en pidä perää — tulkaa itse hoitamaan sitä."
Hän hyppäsi sivulle, kun kärsimättömän miss Evansin harja tuli liian lähelle, tarttui köysiin ja kiiruhti ylös kapteeninsa jälkeen. Biddle, joka seisoi lähimpänä, katsoi totisena päällysmiehiinsä ja tarttui peräsimeen.
"Ettehän te tahdo tehdä pahaa vanhalle Biddlelle, tytöt?" sanoi hän mahdollisimman mairittelevasti.
"Emme tietystikään", vastasi miss Evans.
"Ei terva mitään pahaa tee", selitti miss Williams.
"Se päinvastoin virkistää", sanoi kolmas. "Yksi… kaksi…"
"Ei auta", sanoi perämies, kun Ephraim samassa oli hänen vieressään.
"Meidän täytyy antaa myöten."
"Antakoon piru", kirkui laivuri. Mutta sitten näytti joku ajatus pälkähtäneen hänen päähänsä, otsansa laskeutui syviin ryppyihin ja hän alkoi kiivetä alaspäin.
"All right", sanoi hän, kun miss Evans oli valmiina vastassa kannella.
"Minä käännän ympäri."
Hän tarttui peräsimeen, kuunari nousi ylös tuuleen ja miehistö oli valmiina kiinnittämään purjeet toiselle puolelle.
"Ja nyt pojat", sanoi laivuri hyväntahtoisesti hymyillen, "voitte viedä nuo roskat pois kannelta, niin, harjat voitte viskata vaikka yli syrjän, ne kuitenkin ovat jo kelvottomia."
Puhuen huolimattomasti, vaikkakin ääni vähän värähdellen, tunsi hän ahdistusta rinnassaan, nähdessään miten miss Evans osoitti miehet takaisin.
"Te pysytte paikoillanne", sanoi tyttö käskien. "Me heitämme ne kyllä itsekin pois lakattuamme niitä tarvitsemasta. — Mitä sanoitte, kapteeni?"
Laivuri olisi kernaasti uudistanut sanansa, mutta silloin kohosi miss Evansin harja. Sanat kuolivat hänen huulilleen, ja katsahdettuaan toivottomasti perämieheen, perämiehestä miehistöön ja taas tyttöihin, näki hän parhaaksi tyytyä kohtaloonsa. Kiusallisen hiljaisuuden vallitessa saattoi hän tytöt takaisin kotirantaan.
KAKSI YHTÄ VASTAAN
"Sankari hän on, sankari sanan täydessä merkityksessä", sanoi kokki ja tyhjensi likavesiastian yli syrjän.
"Mikä — mikä hän on", kysyi laivuri.
"Mikä?! Sankari tietysti", vastasi kokki hyvin pitkään ja selvästi. "Sankari tässä maallisessa maailmassa, mies, josta koko miehistö saa ylpeillä."
"En luullut häntä uimariksi", sanoi laivuri ja katseli uteliaasti kömpelörakenteista, keski-ikäistä miestä, joka istui lastiruuman luukulla ja katseli tylsämielisestä laivan kantta.
"Se hän ei olekaan", sanoi kokki, "ja se juuri hänet ainakin minun silmissäni tekee kahta vertaa sankarillisemmaksi."
"Riisuiko hän vaatteensa?" kysyi perämies.
"Ei riepuakaan", vastasi kokki ylpeästi. "Ei edes hattua, sillä se upposi."
"Sinä valehtelet kokki", sanoi sankari ja irroitti silmänräpäykseksi katseensa kannesta.
"Otitko sitten housusi pois, George?" kysyi kokki innokkaasti.
"Heitin hattuni laiturille", murisi George.
"Joka tapauksessa hyppäsit tyttö raukan jälkeen heti, kuin oikea englantilainen, eikö totta?"
Ei kuulunut vastausta.
"Eikö totta?" toisti kokki itsepintaisesti.
"Pitikö minun sitten hypätä kuin kiinalaisen?" ärjäsi George kiukkuisena.
"Se on vaan kainoutta", sanoi kokki, kääntyen toisiin kasvojen eleellä, ikäänkuin hänellä olisi ollut joku merkillinen eläin näytettävänään. "Ei hän edes kärsi puhuttavan siitä. Ja kuitenkin oli mies vähällä hukkua, eikö totta? Vaan samassa sattui tulemaan joku hinaajalaiva, miehet löivät koukun suoraan hänen housunsa takapuoliin ja vetivät molemmat ylös. Nouse ylös ja näytä housusi takapuolet niille, George."
"Jos minä nousen ylös", sanoi George, ääni kiukusta vapisten, "koituu kuuma hetki sinulle, poikaseni."
"Eikö hän ole kaino?" ihmetteli kokki. "Oikein nautinnolla kuuntelee häntä. Ihan samanlainen oli hän vedestä maalle päästyään, kun väkijoukko alkoi hyväillä ja taputella häntä."
"Eikö hän pitänyt siitä?" kysyi perämies.
"No niin. Oltiin ehkä liian innostuneita", myönsi kokki. "Eräs ukko, joka ei tungoksessa voinut päästä lähelle, taputti häntä kepillä
päähän, mutta se oli vaan hyvässä tarkoituksessa."
"Olen ylpeä sinusta, George", sanoi laivuri sydämellisesti.
George murisi.
"Minä kirjoitan hallitukselta mitalin hänelle", sanoi laivuri.
"Löytyykö todistajoita, kokki?"
"Tuhansia", vastasi puhuteltu. "Mutta minä ilmoitin heille jo hänen nimensä ja osotteensa. Kuunari Johan Henry Limehousesta on hänen osotteensa", sanoin minä "ja George Cooper on hänen nimensä."
"Lörpöttelet aivan liiaksi", sanoi nyt sankari, "sinä viheliäinen, vinosilmäinen rajasuutarin penikka."
"Kuulkaa nyt taas hänen kainouttaan", sanoi kokki etevämmän hymyllä. "Hän ihan halkee häveliäisyydestä, sen hän tekee.
Olisittepa vaan nähneet, kun se nuori herra otti hänen förttikraafinsa."
"Otti hänen… minkä?" kysyi laivuri uteliaasti.
"Hänen förttikraafinsa… portterettinsa… muotokuvansa", selitti kokki. "Se oli joku nuori, sanomalehteen kuvia ottava herra. Georgesta näpsähytti hän juuri kun tämä likomärkänä vedettiin hinaajaan, toisen kun hänen kasvonsa olivat kuivatut ja vielä kolmannen kun George seisoi ja kirosi miestä, joka kysyi, oliko hänen vaatteensa kovin kastuneet."
"Ja sinä sanoit hänelle minun nimeni ja osoitteeni", sanoi George, kääntyen ympäri ja puiden nyrkkiään. "Sen sinä teit."
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a vast collection of books, ranging from classic literary works to specialized publications, self-development books, and children's literature. Each book is a new journey of discovery, expanding knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system, we are committed to providing a quick and convenient shopping experience. Additionally, our special promotions and home delivery services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and personal growth!
