4/2016
Suomen Bouvier ry Finska Bouvier des Flandres rf
VUODET VAIHTUU Taas on vuosi kulunut ja neljä numeroa lehteä julkaistu. Aikaisen ulkoasun vakiinnuttamisen jälkeen sisältöäkin on päästy hyvän aikaa hiomaan tai ainakin monipuolistamaan. Entistä enemmän jäsenistön omat kiinnostukset ja kertomukset ovat tulleet esille – mikä onkin erittäin hieno suunta.
Bouviersanomat Kuralankatu 7 A as. 4, 20540 Turku Päätoimittaja: Niklas von Schöneman niklas.vonschoneman@gmail.com Vuonna 2017 ilmestyy neljä numeroa: Lehti 1/2017 - aineistonpäivä 13.3.2016 Lehti 2/2017 - aineistonpäivä 29.5.2016 Lehti 3/2017 - aineistonpäivä 14.8.2016 Lehti 4/2017 - aineistonpäivä 13.11.2016
Tällä kerta kuvailmaisu pääsee oikeuksiinsa lehden ollessa loistokkaasti värillinen. Tosin palstatilaa haukkaa ison palan ilmoitusluontoiset asiat. Niillä on kuitenkin paikkansa, sillä haluamme mahdollisimman paljon osallistujia Vuoden Koira -kisoihin sekä jäseniä paikalle vuosikokoukseen valitsemaan yhdistyksen suuntaa tulevaksi toimintajaksoksi. Tutustukaa kutsuihin ja osallistukaa!
Aineiston toimitus: suomenbouvier@gmail.com Ilmoitushinnat:
• • • • •
aukeama 100 euroa 1-sivu 60 euroa ½-sivua 35 euroa 1/4-sivua 20 euroa nelivärinen, takasivu 100 euroa
Jäsenalennus ilmoituksista -50 %. Vain etukäteen maksetut ilmoitukset julkaistaan.
Ensi vuonna Sanomat pyrkii tutkailemaan rotua ja koiriamme entistä tarkemmin. Katsomme menneisyyteen historian esittelyn myötä, tutustumme nykytilaan monelta kantilta ja mietimme tulevaisuutta, lähinnä jalostuksen sekä terveyden lähtökohdista. Aika saattaa olla myös kypsä hienovaraiselle visuaaliselle virkistykselle…
Julkaisija: Suomen Bouvier Ry Painopaikka: Lightpress, Kaarina Kannen taitto: Mika Ursin, Interesting Marketing Kansi: Käpy, kuvaajana Merja Kiiski
Pysykää sivuilla!
1
NYT ON TAAS AIKA OSALLISTUA VUODEN KOIRA -KILPAILUUN!
Tulokset Minnalle: minski.tuominen@gmail.com tai yhdistyksen kotisivuilta löytyvän lomakkeen avulla 22.1.2017 mennessä. Tarkemmat säännöt kotisivuilla ja tässä lehdessä. Palkintoja useissa kategorioissa: BH-kokeen hyväksytysti suorittaneet koirakot (kunniakirja) FI MVA, FI KVA, FI TVA, FI AVA arvon saavuttaneet koirat Kansainvälisen muotovalion (C.I.B) arvon saavuttaneet koirat Kansainvälisen näyttelyvalion (C.I.E) arvon saavuttaneet koirat Vuoden agility-, näyttely-, palvelus-, pelastus-, tottelevaisuus-, veto-, rallytoko-, vesipelastus-, HTMkoiratanssi- ja freestylekoiratanssikoiran Vuoden etsintäkoe- jälki-, haku-, suojelu-, viesti- ja erikoisjälkikoiran Vuoden palveluskoirakasvattajan Vuoden näyttelyveteraanin, näyttelypennun ja näyttelykasvattajan Vuoden palveluskoiratulokkaan MM–kisoissa menestyneet Voidakseen osallistua on koiran omistajan oltava Suomen Bouvier ry:n jäsen. Vuoden Koira -kilpailussa otetaan huomioon ne tulokset, jotka: - tulokset tehneen koiran omistaja itse ilmoittaa kirjallisesti - ja kertoen mitä Vuoden Koira -kilpailun palkintoa/ palkintoja tuloksilla halutaan tavoitella. Tulokset lähetetään määräpäivään mennessä Suomen Bouvier ry:n ilmoittamalle tulosten vastaanottajalle. Määräpäivä ja tulosten vastaanottaja kontaktitietoineen kerrotaan vuosittain jäsenlehdessä ja yhdistyksen kotisivulla. Kokouksen yhteydessä jaetaan kunniakirjat myös PK- lajien ja tokon rotumestareille (omistajan ei tarvitse ilmoittaa). Lisäksi hallitus voi harkintansa mukaan palkita myös muut vuosikokousta edeltäneen vuoden aikana positiivista julkisuutta rodulle tuoneet koirat / henkilöt.
2
TÄSSÄ LEHDESSÄ 6
Aluekoulutuspäivä Säkylässä Syksyllä ehdittiin vielä treenata rallytokoa, agilityä sekä koiratanssia
9
Käpymiähe kuulumissii Käpy on moderni koira-ajattelija
12 Koirakokin parhaat keksit ja herkut Koirakokki itse esittelee kirjaansa ja tarjoaa pari herkullista reseptiä 15 Jalostuksen tavoiteohjelma ja PEVISA hyväksytty Jalostustoimikunnan viimeisimmät kuulumiset ja Kennelliiton päätökset 21 Vuosikokous 2017 Vuosikokouskutsu ja esityslista julki 23 Kaksi luonnetestiä yhden hinnalla Miltä tuntuu olla samassa luonnetestissä toimitsijana ja testattavana 30 Vuosikokouksessa palkittavat Yhdistys valitsee taas vuoden menestyjät – säännöt kertauksessa
Vakiot 1
Pääkirjoitus
4
Pietu
5
Puheenjohtajan pulinat
20 Uudet jäsenet 40 Alamittaiset 41 Yhteystiedot
3
PIETU?
4
PUHEENJOHTAJAN PULINOITA Vuoden viimeinen pulinapalsta ja aika tehdä jonkinlaista yhteenvetoa kuluneesta vuodesta, näin yhdistyksen näkökulmasta. Jonkin verran on menty vastatuuleen, lähinnä jalostuksen tavoiteohjelma ja rodun Pevisa on aiheuttanut työtä sekä tiukkaa kirjeenvaihtoa Kennelliiton kanssa. Lokakuussa pidettiin ylimääräinen yleiskokous, jossa jäsenistö sai tuoda oman näkemyksensä esille ja päätettiin, minkä sisältöisenä yhdistys vie esitystä eteenpäin. JTO ja Pevisa ovat tätä kirjoittaessa Kennelliitossa käsittelyssä, katsotaan saako tarina jatkoa. Positiivisia asioita on onneksi kertynyt vuoden aikana ihan mukavasti. Yksi on se, että yhdistyksen jäsenmäärä on pienessä nousussa, mikä on erityisen hieno asia! Toinen on tietysti se, että pienestä yhdistyksestä löytyy innostuneita tekijöitä monenlaiseen tapahtumaan ja olemmekin pystyneet pitämään monipuolista toimintaa yllä, vaikka se ei aina ihan helpolla suju. Iso kiitos kuluneesta vuodesta kaikille yhdistyksen toimi-henkilöille ja myös muille talkoisiin osallistuneille! Harrastustoimintaa kun tarkastelee Koiranetin tilastojen valossa, voi todeta, että näyttelykäynnit ovat pysyneet aika lailla viime vuoden tasolla. Koetuloksia on kaiken kaikkiaan vähemmän kuin 2015,
mutta hyvänä asiana voi nostaa esille sen, että lajikirjo on laaja; harrastaminen on todella monipuolista. Positiivisiin asioihin kuuluu myös rodun ensimmäinen vesipelastuksen valionarvo sekä se, että Suomella oli taas edustaja bouvierien IPO MMkisoissa. Ensi vuonna tilastot näyttävät toivon mukaan vielä paremmilta. Nyt on aika virittäytyä joulun viettoon, rauhallista ja lämmintä tunnelmaa teille kaikille toivoen! Jeanette
5
ALUEKOULUTUSPÄIVÄ SÄKYLÄSSÄ 25.9.2016 Tekstit: Minna Tuominen Kuvat: Minna Tuominen ja Marja-Liisa Tuominen Syksyllä päätettiin laittaa kasaan koulutuspäivä bouviereille aiheina rallytoko, koiratanssi ja agility. Paikaksi valikoitui Iso-Vimman urheilukeskus Säkylässä. Ainakin omasta mielestäni paikka oli varsin viihtyisä, koulutus oli metsän reunalla luistelukaukalossa. Jään tilalla oli ruohoinen hiekka ja pään päällä riippui lukuisat suuret lamput, varsin erikoinen tunnelma siinä paikassa. Koulutukseen osallistui kolme ihmistä ja neljä bouvieria.
Päivä alkoi koiratanssilla, johon meitä opasti Reetta Järvenpää. Itse olin kovasti kiinnostunut juuri koiratanssista, koska muut lajit ovat itselleni entuudestaan tuttuja. Koiratanssi vaikuttaa hauskalta ja monipuoliselta lajilta missä vain taivas on rajana, jos vain oma luovuus riittää ohjelman kehittämiseen. Pienen innostuksen kipinän sain, saa nähdä saadaanko Velhon kanssa vapaaohjelma aikaiseksi! Tanssailun jälkeen pidettiin ruokatauko. Siirryimme ruokailemaan läheiseen vanhaan päiväkotiin, joka on toiminut paikallisen 4H-kerhon tilana. Kaukalon epätodellinen tunnelma jatkui herkutellessamme idyllisessä päiväkodissa, oli minikokoisia huonekaluja ja tietty polvenkorkeudella olevat lavuaarit. Nostalgiaa lisäsi teoriatuokio rallytokosta, oli liitutaulukaaviot ja kaikki! Seuraavaksi oli vuorossa siis rallytokoa ja agilityä Marja-Liisa Tuomisen opastuksella. Rallytokokylttejä oli toistakymmentä erilaista laitettu muutamaksi lyhyeksi radaksi. Agilityesteitä oli hypyt, putki, kepit ja pituus lyhyenä ratana. Rally ja agi ovat omille koirilleni tuttuja, joten niiden kanssa ei itselläni ollut isompia paineita. Velho osaa ja tekee hienosti aina, ja tällä kertaa huithapeli-tytönheitukka Lunakin yllätti minut positiivisesti ja jaksoi
6
keskittyä rallytokoonkin tosi hyvin. Agility Lunalta sujuu, mutta rally on ollut neidistä turhan tylsää puuhaa. Tällä kertaa tehtiin rallykyltit innokkaasti lähes yhteen putkeen, uskomatonta, mutta mahtava juttu!
Paikalle tulleet koirat ohjaajineen olivat innostuneita ja motivoituneita tutustumaan erilaisiin harrastuslajeihin koirien kanssa.
Tässä Marja-Liisan mietteet päivästä:
Itse ohjasin tutustumista niin agilityn kuin rally-tokon saloihin. Kävimme kahvittelun lomassa läpi lajien perusasioita, jotta kentälle takaisin suunnatessa jokaisella oli pieni tieto siitä mitä on tulossa.. Lyhyet harjoitukset em lajien parissa sujuivat kivasti ja mikä tärkeintä kaikilla oli hauskaa.
”Säkylässä pidettyä bouvierien päivää saatiin viettää auringon paisteessa eikä ihan vieressä olleelta Pyhäjärveltä puhaltanut tuulta. Puitteet olivat siis mainiot.
Omasta puolestani toivon, että jokainen ohjaaja koirineen sai kipinän agilitysta tai rally-tokosta tai vaikka molemmista. Ja etsisi seuran tms missä lajia voi harjoitella.”
Näissä koulutuksissa melkein parhain anti on mielestäni siinä, että saa jutella mukavien ihmisten kanssa, ja mistäs muusta kuin bouviereista.
7
Osallistujien ajatuksista tässä Maaritin kommentit: ”Kiitos tästä koulutuspäivästä. Oli erittäin hauska päivä ja tuli paljon uusia asioita mietittäväksi. Tuli tutustuttua 3 eri harrastus lajiin. Ehkäpä ruvetaan Nettan kanssa harjoittelemaan agilityä, tuntui mukavalta lajilta, kun vain itse oppii ohjaamaan koiraa eteenpäin :) Osallistujia olisi saanut olla enemmänkin ainakin ilmat suosi ulkonaliikkumista.”
Ja Johannan mietteitä päivästä Eppupojun kanssa: ”Osasto ’ei osaa mittään’ Humppilasta kiittää järjestäjiä todella mukavasta päivästä! Kivaa oli, uutta opittiin ja takaluukussa on aika hiljaista, kun juuri kotipihaan saavuttiin. Iso kiitos!”
8
KÄPYMIÄHEN KUULUMISSII Teksti ja kuvat: Merja Kiiski
Morjes,mää oon Käpy. Käpymiäs, Käkkyrä, Käpsy, Ukkeli ja mitä niit lempinimmii sit onka. Virallinen nimi on Kotitontun Amu Aamukehrä ja oon kotosin Tikkakoskelt. Syntyny 16.1.2006,eli mää täytän sit jo 11-vuotta jos vaan elonpäivii piisaa. Äippäkoira on Erika (Ewex Emilia Wilen) ja iskä Kurre (Naavaparran Yliveto) josta toi mun nimiki juontaa. Me asutaan kaksistaan ton mun emännän, Merjan kans Aurassa mistä se osti talon 2011. Me viihdytään ”töllillä” tosi hyvin ko on oma paikka ja mää saan olla pihalla vappaasti. Mää oon muuten tosi lunki tyyppi mut oman pihan ja työmaan vahtiminen on mulle tosi tärkeetä. Mää oon pikkupo-
jasta asti ollu Merjan kans joka päivä sen työmaalla mukana ja vahdin sitä tonttia ihan työkseni. Kellään ei oo asiaa portin sisäpuolelle, ko mää oon vahdis. Merja sit ohjeistaa tulijan ja sit mää voin rentoutuu. Tosin mun kyl tarvii kaikki pakut ja kärryt tutkii, et mitä kamoja ne asiakkaat tuo. No, välil mul mennee vähä yli se tarkastus ja tos kerran mää purin kupariputkii vähä liian kovin ja mult lohkes oikee yläkulmuri sil seurauksel, et se jouduttiin ottaan pois. Must on hauskaa kiusata asiakkaita ja pelotella niitä. Sit mää kuiteski kerjään rapsutuksii, ko mennään konttoriin tekemään hyvityksii.
9
Ei toi Merja kyl mitenkä pärjäis ilman mua. Ei töis eikä vappaalla. Se voi huoletta jättää mun tehtäväks työmaan vahtimisen ja luottaa siihen, et mää kyl ilmotan jos joku on portilla. Portti on kyl ain kiinni, ko ollaan töis, ko mää tuppaan vahtimaan ohimenevää tietäki innostuksissani. Meil, on semmonen saumaton yhteistyö vähä joka asias ko ollaan ain kaksisteen. Merja ain sannooki, et meil on mein omat kotkotukset ja kuviot. Ollaan ain yhes ja mää saan olla joka hommas mukana. Parast on se, ko mää pääsen kuormurin kyytiin hanttimiäheks. Siin mää makoilen petil ja tarkkailen tilanteit ja kattelen maisemii. Uni välil yllättää mut sit mää käperryn hanttimiähen penkin taakse nukkumaan.
10
Ollaan me kaikkii koirapuolen juttuiki opeteltu ja omaks iloks harrastettu. Hakua ollaan treenattu ja mää oppisin rullailmasunki aika helpost vaiks ens tuntus, ettei siit tul mittää. Jälkee ollaan vähä tehty ja EK:n osaalueit opeteltu. MEJÄ on mun lemppari, ko mul on toi nenätyöskentely ollu ain tosi helppoo. ID-jälkeeki on tehty ja seki on kivaa. Nyt ollaan keskitytty Nose Workiin yhen tutun kans ja se on kans tosi mukavaa aivojumppaa. Parin lapukkatytön kans me hajustellaan ja sit mennään mettälenkil yhes treenin päätteeks. Kaikkee ollan ton Merja kans treenailtu ja opeteltu mut viralliset sessiot on jääny tekemättä. Omaks iloks vaan ollaan kaikkee touhuiltu.
Mää oon kyl tosi taitava vähä joka asias mut kyl mun tärkein homma on olla ton Merja kaverina. Se sannoo mua ain mielenterveysterapeutikseen ko mun edeltäjäst Peikost (Hauwaskan Benedictus 1996-2004) se joutus luopumaan sillai yllättäin munuaiskasvaimen vuoks ja oli päättäny ettei ennää ota koiraa ko se oli niin raskas kokemus. No ei se pärjänny ilman koiraa ja melkein sairastu itekki. Onneks mää sit syntysin ja mää oon ”Ei koskaan ennää koiraa”-koira. Meil on Merjan kans tosi mukavaa yhes. Pitkii mettälenkkei, yhteisii juttui ja kaikkee kivaa. Mää saan olla ain mukan joka paikas mihen koiran vaan voi viedä ja oon tehny rotua tunnetuks
monel ihmisel ja nähny iteki montaalai. Merja ain sannoo et mun piänes koiran pääs on nii pal tiatoo ja viisaut ettei monel ihmiselkä ol. Näit mun ajatelmii täs nyt siks, et kyl koiral on ihan miälettömän hyvä vaikutus ihmisen elämään. Ja hyväl ihmissuhteel on suuri merkitys koiral, et se saa ellää hyvän ja rikkaan elämän. Kaikkee hyvvää kaikil ja pitäkää huolta toisistanne. Rauhaisaa Jouluu ja Onnee vuodel 2017 toivottellee: Käpy Kurrenpoika Kotitonttu ja emäntäns Merja
11
KOIRAKOKIN PARHAAT KEKSIT JA HERKUT Teksti ja kuvat: Jarmo Österman
Harrastukset vievät helposti mukanaan. Eräänä päivänä huomaa omistavansa sata piparkakkumuottia ja parikymmentä silikonivuokaa. Puhumattakaan autotallin kaappien hyllyillä tursuavista kymmenistä leikekirjoista, jotka ovat täynnä ruokaohjeita. Koirakokin parhaat keksit ja herkut on jatkoa edelliselle teokselleni Koirakokin parhaat reseptit. Kirja tekee kunniaa monitaitoiselle koiralle – niin virkakoirille kuin monenlaisille harrastuskoirille. Kun tutustuin koiran tehtäviin ja listasin niitä, tuntui siltä, että koiranviroille asettaa rajat vain ihmisen mielikuvitus. Lisäksi on olemassa mitä moninaisimpia koiraharrastuksia.
12
Toivonkin, että mahdollisimman moni löytää tämän kirjan avulla omalle koiralleen uudenlaista tekemistä. Koira, jolla on työ tai tehtävä, on onnellinen koira. Kannessa poseeraava Millikoirani toimii koulussa kaverikoirana ja ottaa siellä upeasti kontaktia nuoriin ja varhaisnuoriin. Kirjassa on ohjeita koirankeksien ja herkkujen valmistamiseen. On herkkupaloja, koulutusmakupaloja ja kakkuja. Kaikki yli viisikymmentä reseptiä on muokattu koirille sopiviksi ja suunnittelussa on huomioitu yleisimmät allergiat. Olen vähentänyt lisäaineet ja muut ylimääräiset ainesosat minimiin. Tehdään parasta mahdollista lemmikille ilman kompromisseja.
Koirakokin parhaat keksit ja herkut esittelee myös koiran aistien toimintaa. Ja kirjassa on oma osionsa myös huikeiden koirasynttäreiden järjestämiseksi. Tämänkin kirjan teossa nelijalkaisina avustajina toimi kotilieden ja kokin vieressä käpälä tanassa vainun saanut brittisetterilabradorimiksaus Milli apunaan pitkäkarvainen saksanpaimenkoira Fio. Kaksijalkaisten
avustajieni ja ystävieni koiria on käytetty maistelutuomareina. Koirankeksi ei ole ruuan korvike. Koska koiria on kovin erikokoisia, voi sama keksi olla yhdelle makupala ja toiselle kokonainen lounas. Herkku on silloin tällöin paikallaan, kunhan sen määrä sovitetaan koiran energiantarpeeseen. Kukaan ei varmastikaan halua syöttää parasta kaveriaan ylipainoiseksi.
BALTON SIKAHYVÄT KEKSIT 100 g sika-nautajauhelihaa 50 g pekonirouhetta 4 dl spelttijauhoja 2 dl perunasosetta 1 porkkana 1 omena Kuumenna paistinpannu ja lisää jauheliha ja pekonirouhe. Paista noin neljä minuuttia kypsäksi. Soseuta liha, öljy ja loraus vettä tehosekoittimessa. Sekoita kulhossa jauhot, perunasose ja jauhelihasose taikinaksi. Lisää omena- ja porkkanaraaste. Kaulitse taikina ohueksi levyksi tuplaleivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista keksejä 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Leikkaa pizzaleikkurilla paloja taikinasta, kun paistoaika on yli puolen välin. Anna keksien valmistua jäähtyvässä uunissa yön yli. PS. Pekonin myynti on kasvanut viime vuosina Yhdysvalloissa ja yhtenä syynä pekonihimoon voi olla matalahiilihydraattisten dieettien suosio. Pelkkä rapea siansivu ei enää riitä sikäläisille pekonifaneille, sillä rapakon takana myydään jo pekonijäätelöä, pekonivodkaa, pekonidonitseja ja pekonihammastahnaa.
13
MARLEYN MAKSAHERGGU (broilerinmaksapalat) 500 g jauhettua broilerinmaksaa 1 kananmuna 3 dl puolikarkeita vehnäjauhoja ½ dl kauraleseitä 1 dl tattarijauhoja loraus piimää Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Sekoita ainekset keskenään hyvin voideltuun uunivuokaan tai leivinpaperille uuninpellille. Paista taikinaa uunissa 20 minuuttia ja leikkaa sitten paloiksi. Käytä palat leikattuna vielä 175-asteisessa uunissa noin 20 minuutin ajan, jotta niistä tulisi rapeita. PS. Maksa ruskistuu sisältämänsä sokerin ansiosta helposti, joten pannua ei pidä päästää kovin kuumaksi.
14
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA JA PEVISA HYVÄKSYTTY Teksti: Jonna Merimaa
Suomen Bouvier r.y.:n ylimääräisessä yleiskokouksessa 2.10.2016 päätettiin bouvierien jalostuksen tavoiteohjelman ja PEVISA-ohjelman hyväksymisestä. Ohjelmat laadittiin vuosille 2017– 2021. Jalostuksentavoiteohjelma hyväksyttiin esityksen kaltaisena. Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta ehdotti Pevisaan röntgenkuvaus ikärajan muuttamista 18 kuukaudeksi aiemman 12 kuukauden sijaan. Esitys päätyi äänestykseen ja äänestyksen perusteella päätettiin säilyttää ikäraja 12 kuukaudessa. Rotujärjestön yleiskokous ei hyväksynyt myöskään esitettyä lonkka- ja kyynärniveldysplasian raja-arvojen C ja 1 asettamista. Sen jälkeen kun rotujärjestön yleiskokous on tehnyt päätöksen Jalostuksen tavoiteohjelman eli JTOn ja PEVISAn esityksistä, toimitetaan rotujärjestön esitykset Kennelliittoon jalostustieteellisen toimikunnan hyväksyttäviksi. Päätös nyt käsiteltyinä olleista ohjelmista tuli 23.11.2016 ja Kennelliitto päätti hyväksyä esitykset sellaisenaan, ainoastaan kaihikohtaan tuli tarkennus, että ”muu vähämerkityksellinen kaihi” ei sulje koiraa jalostuksesta.
PEVISA-ohjelma hyväksyttiin esitetyn 5 vuoden sijasta ainoastaan vuodeksi eteenpäin. Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta pyytää rotujärjestöä edelleen käsittelemään uudelleen röntgenkuvausikärajan nostamista tuohon mainittuun 18 kuukauden ikään ja raja-arvojen asettamista lonkka- ja kyynärrniveldysplasiatuloksille. Mikäli rotujärjestö ei tule edelleenkään hyväksymään Jalostustieteellisen toimikunnan esittämiä muutoksia PEVISA-ohjelmaan, tulee rotujärjestön perustella rodun terveystilanteeseen nojaten, miksi jalostustieteellisen toimikunnan esitystä ei hyväksytä. Näin ollen PEVISA on uudelleen käsiteltävänä seuraavassa vuosikokouksessa. Jalostuksen tavoiteohjelma vuosille 2017–2021 sekä PEVISAohjelma ajalle 1.1.–31.12.2017 on esillä Suomen Bouvier r.y.:n nettisivuilla. Jalostustoimikunnan puolesta, Jonna Merimaa
15
Ote JTT:n pöytäkirjasta 9/2016
JALOSTUSTIETEELLISEN TOIMIKUNNAN KOKOUS 9/2016 Kokousaika: Tiistai 8.11.2016 klo 17:00 Kokouspaikka: Suomen Kennelliiton toimisto, Espoo Paikalla:
Kirsi Sainio, puheenjohtaja Säde Hohteri Tuire Kaimio Juha Kallio Nina Menna Esa Ojanen Maija Päivärinta Maaret Tapio Anu Lappalainen, toimikunnan ulkopuolinen asiantuntija Katariina Mäki, toimiston asiantuntija Päivi Rantasalo, sihteeri
98. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS JTT:n päätös 8.11.2016 (9/2016): Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. _____________________________________________________ 102.7 Esitys bouvierin JTO:ksi ja rodun PEVISA-ohjelman jatkuminen; liite Toimikunnan kokous 1/2016 on käsitellyt esitystä bouvierin JTO:ksi, mutta sitä ei hyväksytty. Rodulla ei tällä hetkellä ole hyväksyttyä JTO:ta. JTT:n päätös 1.3.2016 (2/2016): Toimikunta hyväksyy bouvierille seuraavan rotukohtaisen PEVISA-ohjelman: Pentujen vanhemmista pitää olla ennen astutusta annettu lonkkakuvauslausunto ja kyynärnivellausunto sekä astutushetkellä voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 24 kk vanhempi. Perinnöllistä kataraktaa sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Astutushetkellä koiralla tulee olla koulutustunnus palvelus- tai pelastuskoirakokeesta tai loppuun suoritettu luonnetesti tai MH-luonnekuvaus. Myös Kennelliiton tallentama IPO-FH-tulos hyväksytään. Ohjelma on voimassa 1.7.- 31.12.2016. Päätös annetaan hallitukselle ja valtuustolle tiedoksi, koska rodun PEVISA-ohjelmaa on jatkettu puolella vuodella, vaikka rodulla ei ole PEVISA-säännön edellyttämää hyväksyttyä JTO:ta. Rotujärjestö Suomen Bouvier r.y. esittää ylimääräisen yleiskokouksensa 2.10.2016 päätöksellä PEVISAohjelman jatkamista kaudella 2017 - 2021 nykyisin ehdoin. Rotujärjestö esittää myös yleiskokouksensa hyväksymän JTO:n Kennelliiton hyväksyttäväksi. Esittelijän huomioita 8.11.2016 (9/2016): Bouvierin aiempi JTO on hyväksytty toimikunnan kokouksessa 12/10 ja ohjelma oli voimassa vuoden 2015 loppuun. Kokouksen 1/2016 kirjaamat JTO-kommentit ovat liitteenä. Rodun JTO on toimitettu myös muodossa, jossa näkyvät tehdyt korjaukset (toimisto toimittaa pyynnöstä). Vastustamisohjelmaa koskeva esitys on käsitelty rotujärjestössä PEVISA-säännön (valtuusto 30.11.2008) mukaisesti. Kokouksessaan 1/2016 toimikunta suositteli rodun lonkka- ja kyynärkuvausalaikärajan nostamista 18 kk:een.
Ote JTT:n pöytäkirjasta 9/2016
Rotujärjestön yleiskokous ei hyväksynyt rtg-kuvausiän nostamista 18 kk:een eikä lonkka- ja kyynärniveldysplasian raja-arvojen C ja 1 asettamista. JTT:n toimiohjeen (hallitus 7.4.2016) kohdan 7 mukaan Hallitus on myöntänyt toimikunnalle itsenäisen päätösoikeuden seuraavissa toimikunnan toimialaan liittyvissä asioissa: rotukohtaiset PEVISA-ohjelmat Toimikunnan päätöksestä voi valittaa toimiohjeen kohdan 15 mukaisesti hallitukselle. Rodun tuloksia lausuntovuoden mukaan: HD Vuosi 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Yhteensä
A 5 22 3 10 11 4 55
B 3 6 8 9 8 1 35
C 6 4 2 3 3 3 21
D 0 2 0 4 1 0 7
E 0 0 0 0 0 0 0
Vuosi 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Yhteensä
A 36% 65% 23% 38% 48% 50% 47%
B 21% 18% 62% 35% 35% 12% 30%
C 43% 12% 15% 12% 13% 38% 18%
D 0% 6% 0% 15% 4% 0% 6%
E 0% 0% 0% 0% 0% 0% 0%
ED Vuosi 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Yhteensä
0 6 33 12 23 22 8 104
1 0 2 1 1 0 0 4
2 1 0 0 1 0 0 2
3 0 0 0 0 0 0 0
Yhteensä 7 35 13 25 22 8 110
Vuosi 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Yhteensä
0 86% 94% 92% 92% 100% 100% 95%
1 0% 6% 8% 4% 0% 0% 4%
2 14% 0% 0% 4% 0% 0% 2%
3 0% 0% 0% 0% 0% 0% 0%
Silmät
Yhteensä 14 34 13 26 23 8 118
Ote JTT:n pöytäkirjasta 9/2016 Vuosi 2011 2012 2013 2014 2015 2016
Tutkittu Terveitä 14 10 37 34 18 16 27 24 36 33 13 12
Diagnoosi Distichiasis, todettu Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia Gonioskopia, epävirall. tulos, laminae todettu Gonioskopia, epävirall. tulos, terve Kaihin laajuus, kohtalainen Kaihin laajuus, lievä Katarakta, jonka sijaintia ei ole määritelty, epäilyttävä Kortikaalinen katarakta, todettu Lasiaisen rappeuma, todettu Makroblepharon, todettu PHTVL/PHPV, sairauden aste 1 Posterior polaarinen katarakta, todettu PRA, epäilyttävä RD, geograafinen, todettu RD, multifokaali, todettu Sarveiskalvon dystrofia/degeneraatio, stromaalinen Silmämuutosten vakavuus, lievä Silmämuutosten vakavuus, vakava Silmätarkastus ja gonioskopiatutkimus, laminae todettu Silmätarkastus ja gonioskopiatutkimus, terve
Esiintymiä 5 128 2 1 2 2 1 2 1 1 2 3 1 1 1 1 7 1 2 8
Koiria 5 106 1 1 2 1 1 1 1 1 2 2 1 1 1 1 7 1 1 8
Rotujärjestön esitys sisältää sen, että kaikki kaihimuodot rajaisivat koiran jalostuksesta. Jalostustieteellinen toimikunta on kokouksessaan 10/2013 todennut, että silmätarkastuslomakkeeseen on lisätty uusi merkintä ”Muu kaihi”. Diagnoosi tarkoittaa perinnöllistä kaihia, jonka merkitys jalostuksessa on pieni ja sen selitteenä järjestelmässä näkyy ”muu vähämerkityksellinen kaihi”. Asiasta päätettiin seuraavasti: JTT:n päätös 12.11.2013 (10/2013): Toimikunta toteaa, että silmätarkastustulos ”muu kaihi/katarakta” ei millään rodulla sulje koiraa jalostuksesta. Ehdoksi voidaan korkeintaan asettaa, että tällainen koira on paritettava kaihin osalta terveen koiran kanssa. Asiasta lisätään tieto rotukohtaisiin erityisehtoihin ja siitä tiedotetaan rotujärjestöjä. Koirarekisteriohjeen kohta 7.5 ”Kennelliiton yleisen jalostuksen tavoiteohjelman vastainen jalostuskäyttö” rajoittaa kaikilla roduilla huonoimman tutkimustuloksen saaneiden koirien käyttöä jalostukseen seuraavasti: Jos kasvattaja on toiminut Kennelliiton yleisen jalostuksen tavoiteohjelman vastaisesti parittamalla keskenään isän/emän ja jälkeläisen tai täyssisarukset, jolloin yhdistelmän sukusiitosprosentti on aina vähintään 25, tai käyttämällä jalostukseen koiraa, jolla on Kennelliiton hyväksymissä virallisissa terveystutkimuksissa asteikon huonoin tulos, voidaan pentue rekisteröidä vain EJ-rekisteriin. Terveystutkimuksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä lonkkaniveldysplasiaa, kyynärniveldysplasiaa, polvilumpioluksaatiota ja spondyloosia koskevia tutkimuksia. Kasvattajan nimiin tai koiralle voidaan merkitä tästä syystä yksi pentue EJ-rekisteriin. Rodussa olisi varaa rajoittaa tiukemmin lonkka- ja kyynärniveldysplastisten koirien jalostuskäyttöä. Rodulle lasketaan myös lonkkaniveldysplasian BLUP-indeksi, jota tulisi hyödyntää vian vastustamisessa.
Ote JTT:n pöytäkirjasta 9/2016 Esittelijän päätösesitys 8.11.2016 (9/2016): Toimikunta tarkistaa onko bouvierin JTO korjattu ja täydennetty toimikunnan päätöksen 1/2016 mukaisesti ja päättää ohjelman hyväksymisestä sekä voimassaolokaudesta. Mikäli JTO hyväksytään, hyväksyy toimikunta rodulle seuraavan rotukohtaisen PEVISA-ohjelman: Pentujen vanhemmista pitää olla ennen astutusta annettu lonkkakuvauslausunto ja kyynärnivellausunto sekä astutushetkellä voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 24 kk vanhempi. Perinnöllistä kataraktaa sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Diagnoosi ”muu vähämerkityksellinen kaihi” ei kuitenkaan sulje koiraa jalostuksesta. Astutushetkellä koiralla tulee olla koulutustunnus palvelus- tai pelastuskoirakokeesta tai loppuun suoritettu luonnetesti tai MH-luonnekuvaus. Myös Kennelliiton tallentama IPO-FH-tulos hyväksytään. Ohjelma on voimassa 1.1.2017 - ??. Toimikunta pyytää rotujärjestöä käsittelemään uudelleen rtg-kuvausiän nostamisen 18 kk:een ja raja-arvojen hyväksyminen. Rotujärjestöä muistutetaan siitä, että PEVISA-säännön mukaan rotujärjestön tulee tiedottaa jäsenistölleen hyväksytystä rotukohtaisesta PEVISA-ohjelmasta mahdollisimman nopeasti, tehokkaasti ja kattavasti. Rotujärjestön on seurattava PEVISA-ohjelman vaikutusta ja rodun kehitystä päivittämällä JTO-ohjelma asianmukaisesti ja toimitettava uusi JTO-esitys jalostustieteelliselle toimikunnalle ennen seuraavan PEVISAohjelman vahvistamista. JTT:n päätös 8.11.2016 (9/2016): Bouvierin korjattu JTO hyväksytään ja ohjelma on voimassa kauden 2017 – 2021. Toimikunta hyväksyy rodulle seuraavan rotukohtaisen PEVISA-ohjelman: Pentujen vanhemmista pitää olla ennen astutusta annettu lonkkakuvauslausunto ja kyynärnivellausunto sekä astutushetkellä voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 24 kk vanhempi. Perinnöllistä kataraktaa sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Diagnoosi ”muu vähämerkityksellinen kaihi” ei kuitenkaan sulje koiraa jalostuksesta. Astutushetkellä koiralla tulee olla koulutustunnus palvelus- tai pelastuskoirakokeesta tai loppuun suoritettu luonnetesti tai MH-luonnekuvaus. Myös Kennelliiton tallentama IPO-FH-tulos hyväksytään. Ohjelma on voimassa 1.1.2017 – 31.12.2017. Toimikunta pyytää rotujärjestöä käsittelemään uudelleen rtg-kuvausiän nostamisen 18 kk:een ja rajaarvojen hyväksyminen. Rotujärjestön tulee perustella rodun terveystilanteeseen nojaten, jos toimikunnan esitystä ei hyväksytä. Rotujärjestöä muistutetaan siitä, että PEVISA-säännön mukaan rotujärjestön tulee tiedottaa jäsenistölleen hyväksytystä rotukohtaisesta PEVISA-ohjelmasta mahdollisimman nopeasti, tehokkaasti ja kattavasti. Rotujärjestön on seurattava PEVISA-ohjelman vaikutusta ja rodun kehitystä päivittämällä JTOohjelma asianmukaisesti ja toimitettava uusi JTO-esitys jalostustieteelliselle toimikunnalle ennen seuraavan PEVISA-ohjelman vahvistamista.
Päivi Rantasalo toimikunnan sihteeri
Kiitokset kasvattajille
UUDET JÄSENET
Kasvattajat ovat avainasemassa pennunostajien saamisessa yhdistystoiminnan piiriin ja aktiivisiksi vaikuttajiksi rodun parissa.
Varsinaisjäsenen: Heidi Siipola, Rauma
Suomen Bouvier ry. kiittää uusia jäseniä lisänneitä kasvattajia - Peikkonevan ja Kotitontun kenneleitä!
20
ESITYSLISTA 5.3.2017
VUOSIKOKOUS 2017 Aika Paikka
Sunnuntai 5.3.2017 klo 12.00 Lohjan ABC-asema, os. Hossanmäentie 1, Lohja
1. Kokouksen avaaminen. 2. Kokouksen järjestäytyminen. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys. 5. Tarkastetaan kokousedustajien valtakirjat. 6. Jaetaan Vuoden Koira-palkinnot. 7. Esitellään yhdistyksen ja jalostustoimikunnan vuoden 2016 toimintakertomukset sekä yhdistyksen tilit ja toiminnantarkastajien lausunto. 8. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille kuluneelta toiminta- ja tilikaudelta. 9. Päätetään vuoden 2017 jäsenmaksuista. 10. Vahvistetaan yhdistyksen ja jalostustoimikunnan toimintasuunnitelmat ja yhdistyksen talousarvio vuodelle 2017. 11. Valitaan hallituksen puheenjohtaja. 12. Valitaan erovuoroisten tilalle uudet hallituksen jäsenet. Valitaan kaksi varajäsentä. Erovuorossa ovat Minna Tuominen, Tiina Rissanen, Tiina Paavola ja Merja
21
Kiiski. Lisäksi valitaan yksi hallituksen jäsen yhdeksi vuodeksi kesken toimintakauden eronneen Merja Paanasen tilalle. 13. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa. 14. Valitaan uudet jalostustoimikunnan jäsenet erovuoroisten tilalle. Erovuorossa ovat Minna Tuominen ja Anna Juvonen. 15. Valitaan edustajat Suomen Palveluskoiraliiton kokouksiin. 16. Esitys Bouviereiden PEVISA-ohjelmaksi vuosille 2018–2022 ja siitä päättäminen. 17. Käsitellään muut esille tulevat asiat. 18. Kokouksen päättäminen. Tervetuloa! Hallitus Mahdollisesta etäosallistumismahdollisuudesta ilmoitetaan myöhemmin yhdistyksen kotisivuilla. ---------------------------------------------PEVISA-esitys vuosille 2018–2022 Pentujen vanhemmista pitää olla ennen astutusta annettu lonkkakuvauslausunto ja kyynärnivellausunto, sekä astutushetkellä voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 24 kk vanhempi. Perinnöllistä kataraktaa sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Diagnoosi ”muu vähämerkityksellinen kaihi” ei kuitenkaan sulje koiraa jalostuksesta. Kuvaushetkellä koiran tulee olla 18 kuukautta täyttänyt. Lonkkakuvaustuloksen tulee olla A, B tai C. Kyynärnivelkuvauksen tuloksen tulee olla 0 tai 1. Astutushetkellä koiralla tulee olla koulutustunnus palvelus- tai pelastuskoirakokeesta tai loppuun suoritettu luonnetesti tai MH-kuvaus. Myös Kennelliiton tallentama IPO-FH-tulos hyväksytään. Ohjelma astuu voimaan 1.1.2018.
22
KAKSI LUONNETESTIÄ YHDEN HINNALLA Tekstit: Niklas von Schöneman Kuvat: Minna Tuominen
Luonnetesti on itselleni aina vuoden tapahtumakalenterin ehdoton kohokohta. Saman päivän aikana näkee liudan erilaisia karvakuonoja sekä vaihtelevia suorituksia. Kotiin vietäväksi jääkin usein paljon uusia havaintoja koirien käytöksestä eri tilanteista ja paljon vinkkejä arjen toimintaan oman koiran kanssa. Osallistun mahdollisuuksien mukaan parinkin yhdistyksen testeihin – usein apukäsinä, mutta välillä myös katsojana. Suosittelen lämpimästi vierailua joko Bouvierien vuosittaiseen testiin tai tarkistamaan Virkusta mistä löytyy lähin tapahtuma. Hyvin todennäköistä on, että paikallisyhdistyksenne tai joku toinen rotu järjestää luonnetestin aikaajoin lähettyvillä. Tänä vuonna Bouvier yhdistyksen testi oli Mustanojan koululla Pöytyällä syyskuun alussa. Tapahtuma jää varmasti mieleen, kaksijakoisen kokemuksen myötä: ensimmäinen päivä radalla avustajana ja toinen jännittämässä oman koiran testiä. Mikä testi se olikaan? Luonnetesti aiheena vaatisi oman artikkelisarjansa, jotta sen pystyisi tyhjentävästi selittämään sitä tuntemattomalle. Kuitenkin pari nopeata sel-
vennystä sen tarkoituksesta ja kulusta lienee paikallaan. Palveluskoiraliitto määrittelee luonnetestin seuraavasti: ” Luonnetestin tarkoitus on kerätä aineistoa koiran käyttäytymisestä tilanteissa, joissa koiran hermostoa rasitetaan. Yksittäisen koiran testitulos
23
kuvaa näin koiran luonteenominaisuuksia sekä yksilönä että rodulle tyypilliseen ja ihannetestitulokseen verrattuina. Testitulosta voidaan hyödyntää myös koulutuskelpoisuuden arviointiin. Testituloksia yhdistelemällä saadaan tietoa rodulle tyypillisestä luonteesta.” Toki on tärkeätä muistaa, ettei testi ole vain harrastajia tai jalostusvalintoja varten. Kaikki koirat ja erityisesti omistajat hyötyvät saaduista havainnoista. Tilanteet ja rasitus ovat poikkeuksellisia, eikä niille ole syytä normaalisti ’muuten vaan’ altistaa koiraansa. Mutta yllättäviä käänteitä saattaa arjessakin tulla vastaan, jolloin näihin voi olla tavallaan varautunut. Mahdolliset haastavat tilanteet voi niistä tietävä omistaja ennakoivasti, joko tarkoituksella välttää tai koettaa lieventää niiden vaikutuksia.
24
Vaikka kyseessä on testi, josta tulee tulos ja annetaan pisteitä, niin oleellisempia ovat tapahtumat radalla sekä niistä tehdyistä tulkinnoista muodostuva profiili, luonnekuva. Pelkkä pisteiden tuijotus ei kerro läheskään tarpeeksi koirasta - käyttötarkoituksesta huolimatta. Googlaamalla löytyy runsaasti kirjoituksia testistä, osa asiallisia osa taas hyvinkin tunneperäisiä. Viralliset arvosteluohjeet ovat paras lähtökohta testin ymmärtämiseen. Yksistään ne kuitenkin jäävät hieman etäisiksi. Parhaiten luonnetestin salat aukeavat kun menee paikalle katsomaan niitä. Lyhyessä ajassakin on mahdollista nähdä hyvin erilaisia suorituksia ja kuulla miten niitä on arvosteltu. Tämä sanallinen palaute on mielestäni se merkittävin osio. Paperille ja Koiranettiin toki jäävät osa-alueet eriteltyinä, mutta niiden sisälle mahtuu
aina vaihtelua. Perustelut ja tulkinnat tulevat julki ainoastaan tuomarien ne kertoessa. Viimeistään oman koiran testin kohdalla on videokameralle tai puhelimelle tarvetta kuvaamaan myös arvostelu eikä vain itse rataa! Useimmat tuomarit vieläpä antavat selkeitä vinkkejä mitä kannattaisi tehdä, huomioida tai välttää jatkossa. Luonnetestin sääntökirjamääritelmä nostaa esiin yhden usein unohtuvan faktan: testitulos kuvaa koiraa yksilön lisäksi muihin samanrotuisiin ja ihanneprofiiliin nähden. Esimerkiksi bouvierin kuuluu olla ’bouviermainen’ eikä käyttäytyä kuin vaikkapa malinois tai leonbergi. Rodun tulosten keskiarvot sekä taannoin päivitetty ihanne löytyvät yhdistyksen sivuilta. Tulosten suhteuttamisessa on tärkeää ottaa huomioon myös omistaja, lähipiiri, asuinpaikka sekä harrastukset. Kaikkien täytyy sopia toisilleen kuin palaset palapeliin. Näiden muuttujien myötä pistemäärä menettää merkitystä entisestään. Niin hienolta kun 300pst koira saattaisi kuulostaa, harva sellaista tarvitsee. Usein kuuluu mainittavan bouvierien olevan hyvässä tasapainossa rauhallisen kotikoiran ja harrastusraketin välillä.
Avustajia tarvitaan Kaikki isommat tempaukset vaativat aina innokkaita järjestäjiä ja varsinkin tapahtumapäivä apukäsiä. Luonnetestiin vapaaehtoiseksi ilmoittautumista ei liiemmälti tarvinnut itselleen perustella. Olisin joka tapauksessa ollut katsomossa, niin miksei saman tien radallakin. Pääsin myös ohkaisesti osalliseksi jo testin suunnitteluvaiheessa, mikä lavensi käsitystäni tapahtuman kulusta entisestään. Päivä alkoi perinteiseen tapaan liian aikaisella herätyksellä, läikytetyllä aamukahvilla ja unisten koirien kiikuttamisella hoitopaikkaan. Tyypillisen kiireen ja navigointihässäkän saattelemana saavuimme kuitenkin ajoissa koululle, jossa testi pidettiin. Pelkän tehtävänjaon sijaan saimme pienen aamujumpankin järkätessämme rataa hieman uusiksi tuomarien haluamaan muotoon. Esimerkiksi kolinatynnyri on heidän mielestä mukavampi hakea 10 kuin 50 metrin päästä ja helpompi rullata tasaisella kuin ylämäkeen. Säätämisen tuskasta huolimatta oli opettavaista nähdä miten ja millä perustein hyvä testirata rakentuu. Sain taas kerran soviteltua itselleni lokoisan homman. Yksin
25
puskassa koko päivän peltorit päässä kyykkiminen saattaisi toisaalta muodostua hieman pitkäveteiseksi. Onneksi tapahtumien tahti oli tiivis ja pienoinen paine osua oikeaan väliin oman tempun kanssa piti mukavasti hereillä. Leppoisasta ilmapiiristä huolimatta, en kuitenkaan omalla huolimattomuudella tai vastaavalla toilailulla halua vaikuttaa testattavien koirien suoritukseen. Jo perinteeksi muodostunut keittolounas ja pikaiset kahvikipaisut rytmittivät päivää juuri sopivasti. Ennekuin ehti edes kunnolla huomata kellonlyömää, oli viimeinen kierros käyty. Mukavan ajanvietteen lisäksi avustajana toimiminen on palkitsevaa: tämän lähemmäksi itse testiä ei pääse. Aitiopaikalta on erittäin hyvä seurata koirien reaktioita, varsinkin kun tietää kokoajan tarkalleen mitä tulee tapahtumaan ja koska. Tämä paikan, tuomarien ja testin kulun tuntemus auttoi sunnuntaina pitämään stressitason edes jotenkin hallussa ja keskittymisen omassa tekemisessä.
26
Hieman pehmeä Kauan odotettu ja pelättykin päivä oli koittanut. Oli aika mennä luonnetestiin oman koiran, Saulin, kanssa. Tietysti tätä oli setvitty, mietitty ja kauhisteltu runsain mitoin etukäteen. Alkuun keskustelu pyöri pisteiden ympärillä, kunnes testin ydin tuli tutummaksi ja oma karvakaveri varttui. Myöhemmin huomio kiinnittyi enemmän tiettyihin osioihin – niihin jotka olisivat helppoja ja niihin jotka ovat haastavia. Sanallinen arvostelu alkaa usein ”tuliko yllätyksiä” tyylisellä kysymyksellä. Omat odotukset pyörivät ihan ookoon ja täysfiaskon välillä. Sauli ei välttämättä tykkää vieraista ihmisistä liiemmälti, se tarkastaa tulijan, muttei ole kiinnostunut. Taistelutahtoa pitäisi löytyä, mutta omituisen tuomarin kanssa leikkiminen voisi olla outoa. Hieman pehmeälle koiralle jää helposti kurjat muistot mieleen, mitenköhän se menisi tutkimaan tynnyriä tai uskaltaa kulkea haalarin ohi. Suurimmat arvoitukset olivat emännän puolustaminen
ja erityisesti seinässä yksin olo - kummastakin voisi tulla esille melkein mitä vaan. Viimeistään lauantai-iltana hiipi mielenperukoille orastava kauhu kelkasta. Muutamalle päivällä nähdylle koiralle se oli lähestulkoon ylitsepääsemätön este. Uudet yllättävät tilanteet, räminät ja omituiset häkkyrät eivät muutenkaan ole Saulin suosiossa. Esimerkiksi kodin kokoontaitettava pyykkiteline on kuin suoraan jostain koirapainajaisesta. Omaa odotustasoa korjattiin siihen, että kunhan selvitään läpi tästä. Kuitenkin ohjaajan stressi ja jännitys saattaa helpostikin tarttua koiraan, nyt tarvittiin kylmää päätä. Aamuhärdelin ja kasvavan hermostuksen kyydittämä joukko siirtyi tuomiopaikalle. Edeltävät koirat katseltiin sekavin tuntein, kohta oli meidän vuoro. Saulin veljen tultua testistä aikamme koitti. Olin taas keplotellut itselleni helpoimman homman eli
suorituksen taltioinnin. Tosin päätös perustui järkeilyyn siitä, kumman omistajista ollessa narun päässä olisivat koiran reaktiot mahdollisimman aidot. Valinta ei kohdistunut minuun. Testi alkoi perusjutuilla: sirun tarkistus, tervehdykset tuomareille ja koiran taustat kerrattiin pikaisesti. Saulikin kävi iloisesti morottamassa vieraat ja väänsi leikkiä heidän kanssa, hieno alku, ehkä loppukin menee hyvin. Tämä mielikuva särkyi aika pian kelkan toimesta. Se oli kamala. Toki arvelimme sen pahimmaksi haasteeksi, mutta oli raastavaa katsella kun toisella oli niin kurjaa. Hienoisen ihmettelyn jälkeen rastilta päästiin kuitenkin jatkamaan. Haalari ja tynnyri menivät enempi vähempi samassa sumussa ja pimeään huoneeseen en vieläkään nähnyt. Puolustuksessa taas tuli seuraava pienehkö yllätys - omituisella keppihiipparilla ei ollut mitään asiaa emän-
27
nän luokse! Loppuun enää laukaukset, tuomarit vetäytyivät miettimään keskenään ja sekavat omistajat voivottelemaan toisilleen. Arvostelukin meni suurin piirtein oletetulla lailla, ainakin radalla nähtyjen tapahtumien mukaan. ”Oliko oman koiran näköinen” – kysymykseen oli pakko vastata, että olihan se. Pari tulkintaa kuitenkin hieman kihersi itseäni. Kovuudeksi merkattiin Pehmeä, hitaasta toipuminen negatiivisista kokemuksista. Totta on, että Sauili muistaa ikävät jutut turhankin hyvin, mutta noinko pahasti asia olisi. Vielä ihmeellisempää oli Erittäin Vilkas arvio. Olisikin tuo edes vilkas! Olemme nähneet useita erittäin vilkkaita koiria luonnetesteissä eikä meidän omastamme voi puhua niiden kanssa edes samassa lauseessa. Toki tuomarit selittivät ja perustelivat näkemyksensä hyvin, jolloin tulkinnan
28
ristiriidat saattoivat olla ainoastaan omistajan omassa päässä. Viralliset paperit kourassa reissuryhmä lähti kohden luonnonpuiston rentoutuslenkkiä koirille ja Lemunportin palkintomakkaraperunoita ohjaajille. En lopulta tiedä kummalle testi oli haastavampi koiralla vai omistajille. Mutta nyt se oli tehty. Yhdistyksenkin näkövinkkelistä testiviikonloppu oli menestys. Kaksi päivää täynnä koiria, mukaan lukien kolme bouvieria Siggen ja Jaakon myötä sekä tuomareiden kiitokset niin järjestelyistä kuin talkooporukastakin. Toivottavasti ensivuoden testissä nähdään lisää puppeleita ja myös lukijoita katsomossa, sillä tapahtuman antia ei voi kehua liikaa. Kulunutta levyarvostelujen vakioläppää lainaten: TJEU eli tsekkaa jos et usko.
Suomen bouvier ry & Bouviersanomat toivottaa jäsennille Hyvää Joulua & Vuotta 2016
VUOSIKOKOUKSESSA PALKITTAVAT Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä: Kaikki edellisen kauden aikana BH-kokeen hyväksytysti suorittaneet koirakot (kunniakirja) FI MVA, FI KVA, FI TVA, FI AVA arvon saavuttaneet koirat Kansainvälisen muotovalion (C.I.B) arvon saavuttaneet koirat Kansainvälisen näyttelyvalion (C.I.E) arvon saavuttaneet koirat Vuoden agility-, näyttely-, palvelus-, pelastus-, tottelevaisuus-, veto-, rallytoko-, vesipelastus-, HTM-koiratanssi- ja freestylekoiratanssikoiran Vuoden etsintäkoe- jälki-, haku-, suojelu-, viesti- ja erikoisjälkikoiran Vuoden palveluskoirakasvattajan Vuoden näyttelyveteraanin, näyttelypennun ja näyttelykasvattajan Vuoden palveluskoiratulokkaan MM–kisoissa menestyneet Kullekin edellä mainitulle palkinnolle löytyy oma pistelaskusääntönsä. Tässä mainitut yleiset edellytykset palkituksi tulemiselle koskevat kaikkia sääntöjä, vaikka ei sitä niissä erikseen mainittaisikaan. Voidakseen osallistua on koiran omistajan oltava Suomen Bouvier ry:n jäsen. Vuoden Koira -kilpailussa otetaan huomioon ne tulokset, jotka - tulokset tehneen koiran omistaja itse ilmoittaa kirjallisesti - ja kertoen mitä Vuoden Koira -kilpailun palkintoa/ palkintoja tuloksilla halutaan tavoitella. Tulokset lähetetään määräpäivään mennessä Suomen Bouvier ry:n ilmoittamalle tulosten vastaanottajalle. Määräpäivä ja tulosten vastaanottaja kontaktitietoineen kerrotaan vuosittain jäsenlehdessä ja yhdistyksen kotisivulla. Kokouksen yhteydessä jaetaan kunniakirjat myös PK- lajien, tokon ja agilityn rotumestareille (Omistajan ei tarvitse ilmoittaa). Lisäksi hallitus voi harkintansa mukaan palkita myös muut vuosikokousta edeltäneen vuoden aikana positiivista julkisuutta rodulle tuoneet koirat / henkilöt. Suomen Bouvier ry 27.11.2016
30
VUODEN AGILITYKOIRA Palkinto jaetaan yhdistyksen vuosikokouksessa edellisen kauden agilitykisojen tulosten perusteella koira/ohjaajaparille, jonka näillä säännöillä laskettu pistemäärä on suurin. Mikäli kaksi koirakkoa päätyy tasapisteisiin, palkinnon saaja ratkaistaan parhaiden sijoitusten määrän mukaan. Se, jolla on korkeimpia sijoituksia enemmän voittaa. (esim. 3 voittoa ja toisella 2 voittoa) Pistelaskusäännöt: Tulokset lasketaan kymmenen (10) parhaan kilpailusuorituksen mukaan. Tulosten pitää olla virallisista agilitykilpailuista. Tuloksen tulee olla vähintään hyväksytty tulos. Tulokseen lasketaan parhaiden sijalukujen määrä vain kahden koirakon mennessä tasapisteisiin. Pisteet
I luokka
II luokka
III luokka
0
9
12
15
1-5
6
9
12
6-10
4
7
10
11-15
2
5
8
16 -yli
1
3
6
Lisäksi seuraavista sijoituksista: Bouvierien Agility Suomenmestaruus 1. sija 7p. 2. sija 6p. 3. sija 5p. 4. sija 4p. 5. sija 3p.
Piirinmestaruus
Suomenmestaruus 1. sija 20p. 2. sija 16p. 3. sija 12p. 4. sija 8p. 5. sija 6p.
Pohjoismaiden mestaruus 1. sija 35p. 2. sija 30p. 3. sija 20p. 4. sija 15p. 5. sija 10p.
1. sija 10p. 2. sija 9p. 3. sija 8p. 4. sija 6p. 5. sija 4p.
Maailmanmestaruus 1. sija 50p. 2. sija 40p. 3. sija 30p. 4. sija 25p. 5. sija 20p. Suomen Bouvier ry:n hallitus pitää itsellään oikeuden näiden sääntöjen muuttamiseen. 17.10.2008
31
VUODEN NÄYTTELYKOIRA Vuoden näyttelykoira-tuloksia laskettaessa huomioidaan enintään seitsemän (7) parhaan näyttelyn tulos. Näyttelytulosten tulee olla saavutettu rotukehässä vähintään kolmelta (3) eri tuomarilta. Kaikki pisteet jaetaan näyttelyn koiramääristä riippumatta, olipa näyttely missä maassa tahansa. Skannatut arvostelulomakkeet on lähetettävä kilpailuun osallistumisen yhteydessä, mikäli näyttely on pidetty ulkomailla. Näyttelytulosten pisteytys: Bouvierien erikoisnäyttely: Suomen, Belgian, Hollannin ja Ranskan bouvieryhdistyksien järjestämien erikoisnäyttelyiden tulokset pisteytetään seuraavasti: ROP: 20 pistettä, VSP: 19 pistettä, PU2/PN2: 13 pistettä, PU3/PN3: 12 pistettä, PU4/PN4: 11 pistettä. Kansainväliset koiranäyttelyt: Kaikkien maiden kv-näyttelyiden tulokset pisteytetään seuraavasti: BIS1: 23 pistettä, BIS2: 22 pistettä, BIS3: 21 pistettä, BIS4: 20 pistettä, BIS5: 19 pistettä RYP1: 17 pistettä, RYP2: 16 pistettä, RYP3: 15 pistettä, RYP4: 14 pistettä, RYP5: 5 pistettä ROP: 11 pistettä, VSP: 10 pistettä, PU2/PN2: 9 pistettä. PU3/PN3: 8 pistettä, PU4/PN4: 7 pistettä Kaikkien rotujen näyttelyt: Kaikkien maiden kaikkien rotujen näyttelyiden tulokset pisteytetään seuraavasti: BIS1: 21 pistettä, BIS2: 20 pistettä, BIS3: 19 pistettä, BIS4: 18 pistettä, BIS5:17 pistettä RYP1: 15 pistettä, RYP2: 14 pistettä, RYP3: 13 pistettä, RYP4: 12 pistettä, RYP5: 3 pistettä ROP: 8 pistettä, VSP: 7 pistettä, PU2/PN2: 6 pistettä. PU3/PN3: 5 pistettä, PU4/PN4: 4 pistettä Ryhmänäyttelyt: Kaikkien maiden ryhmänäyttelyt pisteytetään seuraavasti: BIS1: 17 pistettä, BIS2: 16 pistettä, BIS3: 15 pistettä, BIS4: 14 pistettä, BIS5: 13 pistettä RYP1: 13 pistettä, RYP2: 12 pistettä, RYP3: 11 pistettä, RYP4: 10 pistettä, RYP5: 1 pistettä ROP: 6 pistettä, VSP: 5 pistettä, PU2/PN2: 4 pistettä. PU3/PN3: 3 pistettä, PU4/PN4: 2 pistettä Lisäpisteet: SA: 1 piste, VARASERT: 1 piste, SERT: 2 pistettä, VARACACIB: 3 pistettä, CACIB: 4 pistettä Voitettu titteli: 1 piste, vahvistettu valionarvo: 1 piste Vuoden Näyttelyveteraani kilpailu säännöt Vuoden näyttelykoira-tuloksia laskettaessa huomioidaan enintään seitsemän (7) parhaan näyttelyn tulos. Näyttelytulosten tulee olla saavutettu rotukehässä vähintään kolmelta (3) eri tuomarilta. Kaikki pisteet jaetaan näyttelyn koiramääristä riippumatta, olipa näyttely missä maassa tahansa. Skannatut arvostelulomakkeet on lähetettävä kilpailuun osallistumisen yhteydessä, mikäli näyttely on pidetty ulkomailla.
32
Veteraanit saavat pisteitä seuraavasti: BIS-VET 1: 10 pistettä, BIS-VET 2: 9 pistettä, BIS-VET 3: 8 pistettä, BIS-VET 4: 7 pistettä, BIS-VET5 : 6 pistettä Veteraaniluokassa laatumaininnalla erinomainen sijoittunut koira saa pisteitä seuraavasti: VEK 1 = 5 pist. VEK 2 = 3 pist. VEK 3 = 2 pist. VEK 4 = 1 pist. Edellisten lisäksi koiralla on mahdollisuus saada lisäpisteitä seuraavasti ROP-veteraani : 6 pistettä VSP-veteraani: 4 pistettä Muut lisäpisteet annetaan samoin, kun Vuoden Näyttelykoira kilpailussa. Vuoden veteraani-kilpailussa kilpaileva koira ei voi samanaikaisesti kilpailla rodun vuoden näyttelykoiran tittelistä. Veteraanin sijoittuessa PU/PN luokassa lasketaan myös PU/PN-luokan sijoituksesta vuoden näyttelykoirakilpailun mukaisesti lasketut pisteet mukaan vuoden veteraani kilpailuun. Vuoden Näyttelypentu kilpailun säännöt Vuoden pentu-kisan pisteet lasketaan enintään viidestä (5) virallisten näyttelyiden pentuluokasta tai epävirallisesta pentunäyttelystä. Skannatut arvostelulomakkeet on lähetettävä kilpailuun osallistumisen yhteydessä. Pentujen kilpailuluokissa sijoittuneet saavat pisteitä seuraavasti: PEK 1 = 5 pist. PEK 2 = 3 pist. PEK 3 = 2 pist. PEK 4 = 1 pist. Edellisten lisäksi koiralla on mahdollisuus saada lisäpisteitä seuraavasti ROP-pentu 6 pist. VSP-pentu 4 pist. Kunniapalkinnolla palkitut pennut, jotka eivät ole sijoittuneet ROP- tai VSP-pennuksi, saavat 2 lisäpistettä. Vuoden näyttelypentu-kilpailuun osallistuminen ei estä koiraa osallistumasta myös vuoden näyttelykoira-kilpailuun, jos koira saman kalenterivuoden aikana täyttää yhdeksän kuukautta ja siirtyy virallisiin näyttelyluokkiin. Vuoden näyttelykasvattaja Kasvattaja osallistuu Vuoden näyttelykasvattaja-kilpailuun jos hän on esittänyt kilpailuvuoden kuluessa kunniapalkinnolla palkitun kasvattajaryhmän tai hänen neljä kasvattiaan vähintään kahdesta eri yhdistelmästä ovat saaneet pisteitä Vuoden näyttelykoira tai vuoden näyttelyveteraani-kilpailussa. Kasvattaja saa 10 pist. jokaisesta esitetystä kunniapalkinnolla palkitusta kasvattajaryhmästä, joita huomioidaan enintään 5 kappaletta. Lisäksi lasketaan mukaan enintään neljän parhaan kahdesta eri yhdistelmästä olevan kasvatin tulokset, jotka ovat mukana vuoden näyttelykoira tai vuoden näyttelyveteraani-kilpailussa. Tämä sääntö on hyväksytty käyttöön Suomen Bouvier ry:n hallituksen kokouksessa 29.6.2014.
33
VUODEN ETSINTÄKOE-, JÄLKI-, HAKU-, SUOJELU-, VIESTI-, ERIKOISJÄLKI- JA PALVELUSKOIRA Kukin kaudella kilpaillut koira saa pisteitä virallisista kotimaisista palveluskoirakokeista ja lisäksi lisäpisteitä edustuskilpailuista. Pistelaskuun hyväksytään koiran kuusi (6) parasta tulosta oheisen taulukon mukaan laskettuna, tuloksen saamiseksi täytyy saavuttaa koulutustunnus. Koiran tuloksia ilmoitettaessa täytyy selkeästi kertoa mihin kaikkiin kilpailuihin ilmoittaja haluaa koiran osallistuvan tuloksillaan. Peruspisteet: ALO 1 = 3 pist ALO 2 = 2 pist ALO 3 = 1 pist AVO 1 = 6 pist AVO 2 = 4 pist AVO 3 = 2 pist VOI 1 = 10 pist VOI 2 = 8 pist VOI 3 = 6 pist Erikoisjäljen peruspisteet: PAEJ1 1 = 6 pist PAEJ1 2 = 4 pist PAEJ1 3 = 2 pist PAEJ2 1 = 10 pist PAEJ2 2 = 8 pist PAEJ2 3 = 6 pist Kaikki seuraavat ovat lisäpisteitä: CACIT = 10 pist
VaraCACIT = 5 pist
Palveluskoirien SM-kisat: 1. sija = 25 pist 2. sija = 23 pist 3. sija = 21 pist 4. sija = 19 pist 5. sija = 17 pist 6. sija = 15 pist 7. sija = 13 pist 8. sija = 11 pist 9. sija = 9 pist 10.sija= 7 pist
34
Palveluskoirien pohjoismaiset mestaruuskisat / bouvierien MM-kisat: 1. sija = 30 pist 2. sija = 28 pist 3. sija = 26 pist 4. sija = 24 pist 5. sija = 22 pist 6. sija = 20 pist 7. sija = 18 pist 8. sija = 16 pist 9. sija = 14 pist 10.sija= 12 pist Bouvierien Suomen PK-rotumestaruuskisat: lajeittain kilpailuluokan mukaan ALO / AVO 1. sija = 3 pist 2. sija = 2 pist 3. sija = 1 pist VOI 1. sija = 6 pist 2. sija = 4 pist 3. sija = 2 pist Vuoden PK-kasvattaja: Kasvattaja voi ilmoittaa kilpailuun enintään kuuden (6) kasvattamansa koiran tulokset yllä olevien pisteytysten mukaisesti, kultakin koiralta hyväksytään mukaan kolme parasta kilpailutulosta. Koirien kasvattajan täytyy olla jäsen mutta kasvattien omistajien ei. Ulkomaalaisten tulosten todentamiseksi täytyy ilmoituksen mukana lähettää kopio kilpailukirjasta. Vuoden PK-ohjaajatulokas: Kilpailuun voivat osallistua ainoastaan ensimmäisellä bouvierillaan kilpailevat. Pisteet lasketaan yllä olevan vuoden PK-koira pisteytyksen mukaan. Vuoden PK-tulokas Bouvier joka aloittaa kilpailu-uransa ensimmäisessä lajissaan. Pisteet lasketaan yllä olevan vuoden PK-koira pisteytyksen mukaan. Tämä sääntö on hyväksytty käyttöön Suomen Bouvier ry:n hallituksen kokouksessa 29.6.2014.
35
VUODEN PELASTUSKOIRA Kultakin koiralta lasketaan mukaan kuluneen kauden aikana suoritetuista kokeista kuusi (6) parasta tulosta seuraavan pisteytyksen mukaan PEHA (pelastushaku), PEJÄ (pelastusjälki) ja PERA (pelastusraunio) A= 4 pist
B=8pist
Soveltuvuuskoe RH-E = 2 pist IPOR haku, IPOR raunio, IPOR jälki RH-FL-A = 6 pist RH-FL-B = 10 pist RH-T A = 6 pist RH-T-B = 10 pist RH-F A = 6 pist RH-F-B = 10 pist Edustuskisoista jaetaan lisäpisteitä seuraavasti IPOR MM-kisat (haku, raunio, jälki): 1. sija = 35 pist 4. sija = 20 pist
2. sija = 30 pist 5. sija = 15 pist
3. sija = 25 pist 6. sija = 10 pist
Pelastuskoirien SM-kisat 1. sija = 25 pist 4. sija = 12 pist
2. sija = 21 pist 5. sija = 9 pist
3. sija = 18 pist 6. sija = 6 pist
Tämä sääntö on hyväksytty käyttöön Suomen Bouvier ry:n hallituksen kokouksessa 21.10.2012 VUODEN VETOKOIRA Vuoden Vetokoira-kilpailussa palkitaan vetolajeissa parhaiten menestynyt bouvier. Pistelaskussa huomioidaan tulokset VUL:n ja SPKL:n virallisista luokista (ei harrastusluokasta) valjakkohiihdossa, koirajuoksussa sekä koirapyöräilyssä. Sijoitus
Pisteet
1.
10
2.
8
3.
6
MM-kilpailut, muut kansainväliset kilpailut, VUL:n ja SPKL:n SM-kilpailut ja piirinmestaruuskilpailut oikeuttavat kaksinkertaisiin pisteisiin yllä olevan taulukon mukaan. Lisäksi kilpailija saa yhden pisteen jokaisesta kilpailustaan sijoituksesta riippumatta (mukaan lukien harrastusluokka). Tasapis-
36
teissä huomioidaan paremmat sijoitukset, ja mikäli sijoituksetkin menevät tasan, palkinto jaetaan molemmille. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Tämä sääntö on hyväksytty käyttöön Suomen Bouvier ry:n hallituksen kokouksessa 24.10.2010 ja se astuu voimaan 1.1.2011. VUODEN VESIPELASTUSKOIRA Kukin kaudella kilpaillut koira saa pisteitä virallisista kotimaisista vesipelastuskokeista ja lisäksi lisäpisteitä piirimestaruuskokeista sekä SM-kilpailuista. Pistelaskuun hyväksytään koiran kuusi (6) parasta tulosta. Peruspisteet: SOVE1 = 1 pist ALO 1 = 3 pist ALO 2 = 2 pist ALO 3 = 1 pist AVO 1 = 6 pist AVO 2 = 4 pist AVO 3 = 2 pist VOI 1 = 10 pist VOI 2 = 8 pist VOI 3 = 6 pist Piirimestaruuskokeet: VOI 1 = 12 pist VOI 2 = 10 pist VOI 3 = 8 pist Vesipelastuskoirien SM-kilpailut: 1. sija = 25 pist 2. sija = 23 pist 3. sija = 21 pist 4. sija = 19 pist 5. sija = 17 pist 6. sija = 15 pist 7. sija = 13 pist 8. sija = 11 pist 9. sija = 10 pist 10. sija = 9 pist 11. sija = 8 pist 12. sija = 7 pist Tämä sääntö on hyväksytty käyttöön Suomen Bouvier ry:n hallituksen kokouksessa 28.9.2014.
37
VUODEN TOKOKOIRA Palkinto jaetaan edellisen kuluneen kalenterivuoden Toko-kokeiden tulosten perusteella koira/ohjaajaparille, jonka oheisen pistetaulukon mukaan saavuttama pistemäärä on suurin. Jos pisteet menevät tasan, ylemmässä luokassa kilpaileva voittaa. Jos koirakot ovat samassa luokassa, voittaa se, jolla on enemmän ykköstuloksia, jos ykköstuloksia on yhtä monta, voittaa se, jolla on parempi ykköstulos jne. Mukaan lasketaan enintään viisi (5) parasta virallisista tottelevaisuuskokeista saavutettua tulosta. Peruspisteet: ALO 1-tulos = 3 pist ALO 2-tulos = 2 pist ALO 3-tulos = 1 pist AVO 1-tulos = 5 pist AVO 2-tulos = 3 pist AVO 3-tulos = 2 pist VOI 1-tulos = 8 pist VOI 2-tulos = 7 pist VOI 3-tulos = 5 pist EVL 1-tulos = 12 pist EVL 2-tulos = 10 pist EVL 3-tulos = 8 pist Kaikki seuraavat ovat lisäpisteitä: Koulutustunnus TK 1 = 3 pist TK 2 = 5 pist TK 3 = 8 pist TK4 = 12 pist CACIT = 10 pist Bouvierien mestaruustoko: Jos ykköstulos, 1. sija = 7 pist, 2. sija = 5 pist, 3. sija = 3 pist Jos muu tulos, 1. sija = 3 pist., 2. sija = 2 pist., 3. sija = 1 pist Piirinmestaruus (EVL): 1. sija = 15 pist, 2. sija = 10 pist. , 3. sija = 5 pist Suomen mestaruus (EVL): 1. sija = 20 pist, 2. sija = 15 pist, 3. sija = 10 pist. Suomen Bouvier ry:n hallitus pitää itsellään oikeuden näiden sääntöjen muuttamiseen. 26.9.2009
38
VUODEN RALLYTOKOKOIRA Mukaan lasketaan 5 parasta tulosta. Alokas: 70-80 p: 1 pist - 81-90 p: 2 pist - 91-100 p: 3 pist Avoin: 70-80 p: 3 pist - 81-90 p: 4 pist - 91-100 p: 5 pist Voittaja: 70-80 p: 5 pist - 81-90 p: 6 pist - 91-100 p: 7 pist Mestari: 70-80 p: 7 pist - 81-90 p: 8 pist - 91-100 p: 9 pist Koulutustunnus: 2 pist Pisteiden mennessä tasan korkeammassa luokassa kilpaileva voittaa. Jos luokka on sama, paremmat luokkasijoitukset saanut voittaa. Tämä sääntö on hyväksytty käyttöön Suomen Bouvier ry:n hallituksen kokouksessa 27.11.2016.
VUODEN HTM- JA FREESTYLEKOIRATANSSIKOIRA Mukaan lasketaan kolme parasta tulosta. Pisteytys on sama sekä HTM- että Freestylekoiratanssissa, ja molemmista lajeista valitaan vuoden koiratanssikoira erikseen. Laatuarvosanat: erinomainen 12 pist erittäin hyvä 9 pist hyvä 6 pist tyydyttävä 3 pist välttävä 1 pist (puutteellinen ja hylätty - ei pisteitä). Kunniamaininta ALO 3 pist, AVO 6 pist, VOI 9 pist Koiratanssivalio 15 pist (sekä Suomi että muut maat) (Koiratanssissa ei jaeta koulutustunnuksia). SM 1 12 pist - SM 2 8 pist - SM 3 6 pist - SM 4 4 pist - SM 5 2 pist - SM 6 1 pist Vuoden koiratanssisäännöt on hyväksytty Suomen Bouvier yhdistyksen hallituksen kokouksessa 29.6.2014.
39
ALAMITTAISET
Viimeinen tilaisuus!
Hienoakin hienomman vuosikirjan painos ehtikin jo loppua, mutta uunituoretta bouvier kalenteria vuodelle 2017 on vielä muutamia kappaleita jäljellä. Tilaa heti omasi! Tilaustuotteiden suhteen kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä usein niitä tuotetaan vaan rajoitettu määrä. Joskus on jopa hyödyllistä kysellä itseään kiinnostavista aiheista tai
tuotteista etukäteen. Tällöin yhdistys saa ideoita mahdollisista tuotteista ja ainakin tilausmäärät osuvat oikealle tasolle. Tämä varmistaa saatavuutta sekä usein vaikuttaaa edukkaasti loppulliseen hintaan.
Historian lehtien havinaa?
Yksin tällaiseen haasteeseen ei tarvitse Onko juuri sinulla joku huikaiseva kasku tarttua vaan pelkästään idea, vinkki tai rodun historiasta tai uskomattoman hieno valokuva? Haluatko kenties kertoa ainutlaa- yksittäinen kuvakin riittää keskustelun tuisen tarinan bouvierisi edesottamuksista? avaukseksi. Ota yhteyttä toimitukseen ja jaa nämä! Haemme ensi vuodelle lehteä varten katsauksia rodun menneisyyteen, joista olisi tarkoitus rakentaa pidempi juttu tai peräti sarja artikkeleja.
40
Helpoiten saat meidät kiinni sähköpostilla osoitteesta: suomenbouvier@gmail.com
HALLITUS Puheenjohtaja Jeanette Blom Yhdysvuorentie 14 21290 Rusko 050 307 2717 jeanette.blom@kotikone.fi Varapuheenjohtaja, Rahastonhoitaja Merja Kiiski Tapiolantie 30 21340 TORTINMÄKI 0400 651 124 merja.kiiski@pp1.inet.fi Sihteeri Minna Tuominen Loventie 229a 21560 Ollila 050 386 3871 minski.tuominen@gmail.com Jäsen Tiina Paavola Hakalanpolku 37 07190 Halkia 050 354 8966 tiina_paavola@hotmail.com
Johanna Valtanen Vaarantie 6 31640 HUMPPILA 040 571 9347 johanna.valtanen@live.com Sirpa Römpötti Joenkulmantie 234/45 39100 Hämeenkyrö sirpa.rompotti@gmail.com Varajäsenet Saija Mattila Tryykintie 22 21860 AUVAINEN 050 371 1516 saijamattila.SM@gmail.com Päivi Orilähde-Stenroos Haapaniemenrinne 1 B 8 02940 ESPOO 040 825 9202 paivi.os1@gmail.com KOE- JA KILPAILUTOIMIKUNTA
Tiina Rissanen Launatanpohja 22 70940 Jännevirta tiiina.rissanen@iki.fi 050 305 5035
Luonnetestiasiat Merja Kiiski Tapiolantie 30 21340 TORTINMÄKI 0400 651 124 merja.kiiski@pp1.inet.fi
Niklas von Schöneman Kuralankatu 7 A as. 4 20540 Turku 044 534 2198 niklas.vonschoneman@gmail.com
PK-asiat Sirpa Römpötti Joenkulmantie 234/45 39100 Hämeenkyrö sirpa.rompotti@gmail.com
41
Jeanette Blom Yhdysvuorentie 14 21290 Rusko 050 307 2717 jeanette.blom@kotikone.fi
RALLYTOKO-asiat
Piukku Lankinen Kuoppamäenkuja 3 B 11 20400 Turku pirkko.lankinen@lemmikkipalstat.net
Tiina Paavola Hakalanpolku 37 07190 Halkia 050 354 8966 tiina_paavola@hotmail.com
PEKO-asiat Tarja Sirola 040 7073898 tarja.sirola4@gmail.com TOKO-asiat Hannele Mäkelä Jokitie 4 49220 SILTAKYLÄ 050 545 6650 hannelem1@gmail.com
Susanna Kirjava susanna.e.miettinen@gmail.com 050 551 1164
MH-LUONNEKUVAUS -asiat Tiina Rissanen Launatanpohja 22 70940 Jännevirta tiiina.rissanen@iki.fi 050 305 5035 JALOSTUSTOIMIKUNTA
PAIMENNUS-asiat
Jonna Merimaa Laihontie 15 48700 KOTKA jonna.merimaa@kolumbus.fi
Tiina Rissanen Launatanpohja 22 70940 Jännevirta tiiina.rissanen@iki.fi 050 305 5035
Minna Tuominen Loventie 229a 21560 Ollila 050 386 3871 minski.tuominen@gmail.com
AGILITY-asiat
Anna Juvonen Helsinki kennel@judgementdays.net 040 5739460
Minna Tuominen Loventie 229a 21560 Ollila 050 386 3871 minski.tuominen@gmail.com
42
Marjaana Lohivirta Vesikansantie 256 03100 NUMMELA 050-300 7151 marjaana.lohivirta@kolumbus.fi
NÄYTTELYTOIMIKUNTA
RAHALIIKENNE
Anna Juvonen Helsinki kennel@judgementdays.net 040 5739460
Rahastonhoitaja Merja Kiiski Tapiolantie 30 21340 TORTINMÄKI 0400 651 124 merja.kiiski@pp1.inet.fi
Tiina Paavola Hakalanpolku 37 07190 Halkia 050 354 8966 tiina_paavola@hotmail.com LEHTI Bouviersanomat Niklas von Schöneman 044 534 2198 niklas.vonschoneman@gmail.com Lehden aineisto suomenbouvier@gmail.com Ilmoitushinnat (Jäsenet -50%) Mustavalkoinen: Aukeama 100 e 1 sivu 60 e 1/2 sivu 35 e 1/4 sivu 20 e 4-väri : Takasivu 100 e Vain maksetut ilmoitukset julkaistaan. Laita kopio kuitista materiaalin mukaan WWW SIVUT Tiina Rissanen bouvier.sivupaivitys@gmail.com
Pankkiyhteydet FI52 5433 0220 0009 43 DLA-tili (jalostustili) FI58 5433 0220 0148 03 Tilille maksetaan erikseen mainitut DLAkampanjoiden tuotot. Lahjoituksia otetaan vastaan.Maininta “lahjoitus” tiedonantoja-kenttään PENTUVÄLITYS Päivi Orilähde-Stenroos Haapaniemenrinne 1 B 8 02940 ESPOO 040 825 9202 paivi.os1@gmail.com Pentulista löytyy yhdistyksen nettisivuilta www.suomenbouvier.fi JÄSENASIAT Jäsensihteeri Johanna Mickelsson Kirkkoesplanadi 37 21600 Parainen 050 5904874 jasensihteeri.bouvier@gmail.com Jäsenmaksut 2016 Varsinainen jäsen 30 e Perhejäsen 15 e Kasvattajan ilmoittama pennunostajajäsen 10 e
43
ALUEYHDYSHENKILÖT Keski-suomi Tiina Rissanen Launatanpohja 22 70940 Jännevirta tiiina.rissanen@iki.fi 050 305 5035 Kotka / Pyhtää / Hamina seutu Jonna Merimaa Laihontie 15 48700 KOTKA jonna.merimaa@kolumbus.fi Kouvolan seutu Tiina Marsala Tähteenkatu 18 45700 KUUSANKOSKI 040-705 0554 2hoitavainen@gmail.com Oulu Päivi Kekkonen Kellonpellontie 10 A 4 90520 Oulu 040-526 7283 paivim.kekkonen@gmail.com Pohjanmaa Minna Vainionpää Alasippolantie 3 62100 LAPUA 040 753 5964 minna.vainionpaa@netikka.fi
44
Tampere Susanna Kirjava susanna.e.miettinen@gmail.com 050 551 1164 Uusimaa Marjaana Lohivirta Vesikansantie 256 03100 NUMMELA 050-300 7151 marjaana.lohivirta@kolumbus.fi Varsinais-suomi Minna Tuominen Loventie 229a 21560 Ollila 050 386 3871 minski.tuominen@gmail.com Pääkaupunkiseutu Tiina Paavola Hakalanpolku 37 07190 Halkia 050 354 8966 tiina_paavola@hotmail.com
KANSI3