bouvier Suomen Bouvier ry Finska Bouvier des Flandres rf
1/2019 sanomat
Tässä numerossa Lehden tiedot 3 Puheenjohtajan pulinoita 4 Jäsenmaksu 5 Erikoisnäyttelyn tuomarin esittely 6 2018 Palkitut 8 Vuoden hakukoira 11 Vuoden HTM -koira 12 Vuoden PK-koirankasvattaja 16 Vuosikokouksen pöytäkirja 20 Toimintakertomus 2018 23 JTK toimintakertumus, tuloslaskema 28 Toimintasuunnitelma 2019 30 Talousarvio 2019 31 Luustokuvausten tukeminen 32 Luonnetesti 33 Yhteystiedot 34 Erikoisnäyttely 38 Toimittajan pöydältä:
Helmikuussa juhlimme Sulon 10-vuotis juhlia ystävien kera. Toivottavasti pappa on meidän ilona vielä pitkään. Toistaiseksi vauhtia eläkeläisellä riittää. Nauttikaa koiristanne <3 Piia ja pojat 2
Kuva MiikKuvaan / Miikku Pietilä
Tämä talvi on ollut meillä varsin erilainen. Treeneissä ei juuri ole taukoa pidetty, kun sain päähäni yrittää urakoida juniorille rally-toko tuloksia tänä vuonna useasta luokasta. Hyvältä näyttää tällä hetkellä! Maaliskuun alussa meillä on jo RT1 ja AVOsta 2 tulosta. Lisää vaan treeniä ja kohti ylempia luokkia, hauskan pitoa unohtamatta.
Bouviersanomat
Bouviersanomat aineisto-ohjeita:
Taitto/ Piia Heinilä / Makseri Lehden aineisto ja aineistoa koskeavat kysymykset: piia@makseri.com
2019 lehtien aineiston aikataulut 1/2019 - aineistopäivä 22.2.2019 2/2019 - aineistopäivä 15.5.2019 3/2019 - aineistopäivä 15.8.2019 4/2019 - aineistopäivä 15.11.2019
Ilmoitushinnat 2019 Mustavalkoinen: Aukeama 100 e 1 sivu 60 e 1/2 sivu 35 e 1/4 sivu 20 e 4-väri : Takasivu 100 e
Lehteen painettavien kuvien resoluutio suositus on 300 dpi.
Julkaisija: Suomen Bouvier ry Painopaikka: Lightpress, Kaarina Avustavat toimittajat: Jeanette Blom, Merja Kiiski, Marjaana Lohivirta, Tiina Rissanen, Sirpa Römpötti, Susanne Schmitz, Taija Tikander ja Minna Tuominen
Usein kännykkäkuvien koko ei riitä värikuvien painossa. Kuvat on hyvä lähettää suoraan sellaisenaan, kuin ne tulevat digikamerasta. Muista pyytää kuvaajalta lupa kuvan käyttöön, jos se ei ole sinun itsesi ottama. Tilanteesta riippuen myös kuvassa olevilta henkilöiltä on syytä lupa pyytää. Mainitse myös erikseen, jos kuvaa ei saa käsitellä. Usein on tarpeen rajata kuvia ja muuttaa ne mustavalkoiseksi painettavaa lehteä varten. Kuvaana nimi on hyvä laittaa tiedoston nimeen.
Kansikuvassa:
Brezel von der Ruppy "Rinkeli"
Kuvaaja: Susanna Mustola
e nncom a i ir eri.
.
n tee
a.
n n o ks aisu n ka a k @ma ehde a julk
yä l piia isen tka via oi päät avalko een, . a u k v ä t s im Kuhettäkä ärikuva vimii mus oston nmen ym
ja lä tettu v uva to mi tied iran ni o äk ni ko ralla ännykk aajan meen e Kam nen k ta kuv aa ni i tt li nol Kirjo yös lai Kun m t Voi
3
Puheenjohtajan pulinoita Kevättä on jo ilmassa, lumisista keleistä ja paukkupakkasista huolimatta. Bouvier on siitä(kin) mainio koira, että talvikelit sopii sille täydellisesti, kylmä keli ei pahemmin hetkauta ja lumessa on ihana kieriskellä. Ainoa haitta lumesta on turkkeihin tarttuvat lumipallot ja tassupaakut, niistä syntyy sulaessaan pieniä lätäköitä lattioille ja joskus pahimpia lumipalloja sulatellaan suihkussa lenkin jälkeen. Mutta emäntä on lätäköistä huolimatta tyytyväinen, kun koirien turkit pysyy puhtaana.
bouvier ei ole BIS-pallilla näyttelyn jälkeen. Pääasia että pääsemme tapaamaan toisiamme ja koiriamme, näyttely antaa sille loistavat puitteet. Tervetuloa mukaan nauttimaan bouviereista, hyvästä tunnelmasta ja luvassa on muutakin mukavaa kuin kehäesiintymiset!
Aurinkoista kevättä kaikille, Jeanette
Vuosikokous pidettiin ilman suurempia yllätyksiä. Hallituksen kokoonpano pysyi samana jo kolmatta vuotta, myös jalostustoimikuntaan saatiin erovuoroisten tilalle täydennystä. Vuoden Koira-kilpailun palkinnot jaettiin kokouksessa, aina vaan ilahduttaa että bouvierilla harrastetaan ja tehdään tuloksia niin monessa lajissa. Onnittelut kaikille kisaan osallistuneille hienoista tuloksista! Kevään päätapahtuma on yhdistyksen järjestämä erikoisnäyttely. Toivomme runsaslukuista osallistumista, muistakaa että tärkeintä ei ole voittaminen vaan osallistuminen! Ei tarvitse olla huippuhandleri tai kehäkettu, eikä haittaa vaikka oma
Kuva: Piia Heinilä
4
Suomen Bouvier r.y:n jäsenmaksu 2019 Tänä vuonna emme lähetä erillisiä jäsenlaskuja postitse, vaan löydät tilisiirtolomakkeen alta. Vuosikokouksessa päätettiin, että jäsenmaksut pysyvät ennallaan. Eli varsinainen jäsen 30€, perhejäsen 15€ ja kasvattajan ilmoittama pennunostaja jäsen 10€. Lokakuun 2018 jälkeen loppuvuodesta liittyneet jäsenet ovat vapautetut maksusta vuonna 2019. Maksaessasi jäsenmaksua käytä viitenumeroa 30070. Lisää myös viestikenttään maksamasi jäsenen nimi ja jäsenlaji (varsinainen jäsen/perhejäsen). Jäsensihteerin sähköpostiosoite on: jasensihteeri.bouvier@gmail.com
Ilmoitelkaa myös sähköpostiosoitteitanne, niin saamme päivitettyä jäsenrekisteriä. Aurinkoista kevättä Terveisin Jäsensihteeri IBAN
Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer
TILISIIRTO. GIRERING
Saaja Mottagare
Maksajan nimi ja osoite Betalarens namn och adress
Allekirjoitus Underskrift
Tililtä nro Från konto nr
OSUUSPANKKI FI5254330220000943 Suomen Bouvier r.y
BIC
OKOYFIHH Suomen Bouvier r.y:n jäsenmaksu 2019 Merkitse kenttään jäsenen nimi ja jäsenlaji: (varsinainen jäsen 30€ / perhejäsen 15 €)
Viitenumero Ref. nr
30070
Eräpäivä Förfallodag
15.04.2019
Euro
€
Maksu välitetään saajalle maksujenvälityksen ehtojen mukaisesti ja vain maksajan ilmoittaman tilinumeron perusteella. Betalningen förmedlas till mottagaren enligt villkoren för betalningsförmedling och endast till det kontonummer som betalaren angivit.
5
Esittelyssä Erikoisnäyttelyn 2019 tuomari Susanne Schmitz Hei bouvier ystävät. Kiitos kutsustanne tulla arvostelemaan näyttelyynne, olen todella iloinen siitä! Nimeni on Susanne Schmitz, eläin- ja erityisesti koirarakas ihminen jo yli 50 vuotta. Intohimoani seuraten minusta tuli eläintarhan työntekijä, ja tänä päivänä olen vastuussa Kölnin eläintarhan Etelä-Amerikkalaisten apinoiden osastosta. Asun kauniilla Eifelin alueella Saksassa, missä autan miestäni Rolandia ylläpitämään koirakoulutuskeskusta ja lemmikkihotellia ”Tannenhoffia”.
Ensimmäinen bouvierimme ”Djanga Casa de Mandingos” tuli perheeseemme Hollannista vuonna 1989. Perustin kennelimme ”Du Grand Bijou” kaksi vuotta sen jälkeen ja aloitin kasvattamisen briardeilla, joita meillä oli viisi pentuetta. Vuodesta 2002 lähtien olen kasvattanut bouviereja, ja kasvatuksen aloitin Sveitsissä syntyneellä bouvierilla nimeltä ”Hayat Zielebacherhof”. Siitä lähtien olemme saaneet iloita monista pentueista, ja meidän B2 pentueemme ryömiskelee tällä hetkellä pentulaatikossamme. Viimeiset 12 vuotta olen toiminut kennelneuvojana ja bouvierien ulkomuototuomarina, ardennienkarjakoirien tuomarina olen toiminut kuusi vuotta. Nykyään kotonamme asuu kolme bouvieria ja kolme affenpinseriä. Odotan innolla tapaamistanne pian Suomessa! Parhaat terveiset Saksasta, Susanne Schmitz 26.11.2018
6
Hi Bouvier Friends, thank you for the invitation to your show, I am so happy about that ! My name is Susanne Schmitz, an animal and especially dog lover for more than 5 decades. Following my passion I became a Zookeeper and today I`m responsible for the habitat of the South American Monkeys in Cologne Zoo. I live in the beautiful Eifel in Germany where I help to manage the dog training facility and pet hotel "Tannenhof" from my husband Roland. Our first Bouvier from Holland "Djanga Casa de Mandingos" joined our family already in 1989. I established our kennel
" Du Grand Bijou" two years later, starting with the breeding of Briards. We had 5 litters. Ever since 2002 I have been breeding Bouvier des Flandres starting with "Hayat Zielebacherhof" from Switzerland. Since then we have had the joy of many litters and our B2 litter is currently crawling around in our whelping box. For the past 12 years I am a kennel advisor and became a judge for Bouvier des Flandres and Bouvier des Ardennes 6 years later . At that time 3 Bouvier des Flandres and also 3 Affenpinscher live together with us. I am looking forward to meet you all soon to a lively exchange in Finnland ! Best wishes from Germany Yours Susanne Schmitz
7
2018 palkitut Vuoden näyttelykoira 2018
1. Bandeloos Dirty Diana om. Kirsi Kaunisto 116 pist. 2. Tail Adventurer Cadillac om. Kati Lehtonen 105 pist. 3. Puvepapan Pumpernikkeli om. Jori Reinikari 101 pist. 4. Bandeloos Billie Jean om. Kirsi Kaunisto 96 pist. 5. Sarol One of the Best om. Jenny Kira 94 pist. 6. Grey Tetis Sorbona om. Kirsi Kaunisto 73 pist. 7. Brezel von der Ruppy om. Marjaana Lohivirta 63 pist. 8. Briland's Oompa Loompa om. Kristiina Kraemer 29 pist. 9. Briland's Modesty Blaise om. Kristiina Kraemer 18 pist. 10. Boufort Beata in a Loup of Love om. Jeanette Blom 17 pist.
Vuoden näyttelyveteraani 2018 1. Bovenop Darlene Conley om. Kirsi Kaunisto 113 pist. 2. Fanny van de Kuanyhoeve om. Marjaana Lohivirta 31 pist.
Vuoden näyttelypentu 2018 1. Grey Tetis Sorbona om. Kirsi Kaunisto 55 pist. 2. Sarol In My Dreams om. Elina ja Michka Hoffrén 42 pist. 3. Sarol I am Infinity Ingrid om. Jenny Kira 30 pist. 4. Briland's Piece of Hurrigane om. Kati Lehtonen 13 pist. 5. Briland's Oompa Loompa om. Kristiina Kraemer 11 pist.
8
Vuoden etsintäkoekoira 2018
1. Kotitontun Emmi om. Sirpa Römpötti/Timo Poikonen 30 p.
Vuoden jälkikoira 2018
1. Hauwaskan Deborah om. Saija Mattila 18 pist. 2. Kotitontun Darra ohj. Sirpa Römpötti/Timo Poikonen 9 pist. 3. Kotitontun Emmi ohj.Sirpa Römpötti/Timo Poikonen 3 pist. 4. Boufort Burning Love om. Jeanette Blom 1 pist.
Vuoden hakukoira 2018 1. Seonse Öötotatota Antero om. Tiina Rissanen 3 pist.
Vuoden suojelukoira 2018 1. Peikkonevan Lord Luhtavilla om. Katriina Neva 5 pist.
Vuoden viestikoira 2018
1. Kotitontun Darra ohj. Sirpa Römpötti/Timo Poikonen 20 p.
Vuoden erikoisjälkikoira 2018 1. Hauwaskan Deborah om. Saija Mattila 22 pist. 2. Peikkonevan Lady Likusteri om. Katriina Neva 6 pist.
Vuoden palveluskoira 2018
1. Hauwaskan Deborah om. Saija Mattila 40 pist. 2. Kotitontun Emmi ohj. Sirpa Römpötti/Timo Poikonen 33 p. 3. Kotitontun Darra ohj. Sirpa Römpötti/Timo Poikonen 29 p. 4. Peikkonevan Lady Likusteri om. Katriina Neva 6 pist. 5. Peikkonevan Lord Luhtavilla om. Katriina Neva 5 pist. 6. Seonse Öötotatota Antero om. Tiina Rissanen 3 pist.
Vuoden PK-kasvattaja 2018 1. Kennel Kotitontun Sirpa Römpötti 62 pist. 2. Kennel Hauwaskan Saija Mattila 46 pist. 3. Kennel Peikkonevan Katriina Neva 14 pist.
Vuoden PK-tulokas 2018 1. Seonse Öötotatota Antero om. Tiina Rissanen 3 pist. 2. Boufort Burning Love om. Jeanette Blom 1 pist.
Vuoden tokokoira 2018
1. Kotitontun Dahlia om. Hannele Mäkelä 7 pist. 2. Seonse Zuper Pallo om. Tiina Rissanen 3 pist. 3. Boufort Auwo in a Loup of Love om. Taija Tikander 3 pist.
Vuoden rallytokokoira 2018 1. Kotitontun Dahlia om. Hannele Mäkelä 37 pist.
2. Drovin Demi om. Heini Hartikainen 15 pist. 3. Seonse Ällösöpö Ällis-Tytti om. Laura Lehto 9 pist. 4. Exåress Xtraordinary om. Minna Tuominen 8 pist.
Vuoden HTM-koiratanssikoira 2018 1. Brezel von der Ruppy om. Marjaana Lohivirta 51 pist. 2. Kotitontun Dahlia om. Hannele Mäkelä 12 pist.
BH-kokeen suorittaneet Seonse Öötotatota Antero om. Tiina Rissanen Puvepapan Pastori Silli om. Tarja Sirola
Muut palkittavat koirat C.I.E Tail Adventurer Cadillac om. Kati Lehtonen
C.I.E
Briland's Modesty Blaise om. Kristiina Kraemer
C.I.E
Bandeloos Dirty Diana om. Kirsi Kaunisto
C.I.E
Enzo Lynn V. Rijn En Ijsselland om. Ritva Siren
FI KVA
Kotitontun Darra ohj. Sirpa Römpötti/Timo Poikonen
9
IPO rotumestari 2018
Rodun ensimmäinen nosework-tulos
FH rotumestari 2018
Bouviereille positiivista julkisuutta tuotu koiratanssin arvokisoissa
Peikkonevan Lord Luhtavilla om. Katriina Neva Hauwaskan Deborah om. Saija Mattila
PAEK rotumestari 2018
Kotitontun Emmi ohj. Sirpa Römpötti/Timo Poikonen
PAJÄ rotumestari 2018
Kotitontun Darra ohj. Sirpa Römpötti/Timo Poikonen
Kuva: Piia Heinilä
10
Seonse Zuper Pallo om. Tiina Rissanen
Brezel von der Ruppy om. Marjaana Lohivirta
Vuoden 2018 hakukoira: Antero (Seonse Öötotatota Antero) Teksti ja kuva: Tiina Rissanen
Antero esittäytyy eli miten lopulta päädyimme kisaamaan Anteron kanssa aloitimme hakuilun ihan pikkupentuna. Se onkin ollut meidän molempien mielestä harrastuksista mitä parhain. Sen sijaan hakukokeeseen kuuluvaan toiseen osaan, tottelevaisuusosioon olen jostain syystä onnistunut hankkimaan rimakauhun. Erityisesti seuraamisliike on ollut mielestäni tosi vaikea opettaa niin, että olisin siihen aina ja kaikissa tilanteissa tyytyväinen, erityisesti silloin kun itse jännitän. Ennen varsinaiseen hakukokeeseen osallistumista täytyy ensin suorittaa käyttäytymiskoe (BH-koe), jonka tottelevaisuusosiossa on pitkääkin pidempi seuraamisosuus. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa iloisesti treenattiin maastoa ja tottistakin, mutta pelkkä ajatus BH-kokeesta nosti sydämen sykettä niin, että korvissa kohisi.
lapsen äiti, joka treenasi kahdella koiralla useampaa lajia ja osallistui tämän tästä menestyksekkäästi kokeisiin. Aloin väkisinkin miettiä, että ei kisaaminen nyt ehkä niin vakavaa ole. Niin sitten ilmoittauduin ensin BH-kokeeseen ja lopulta syksyllä varsinaiseen hakukokeeseen, jotka molemmat menivät hyvin. Joku saattaisi sanoa, että jo oli aikakin kun koira ehti jo täyttää 7v. Seuraaminen ei ehkä ollut niin täydellistä kuin olisin mielessäni toivonut, mutta tuomarien kommentteja kuunnellessa, taisi mennä sekin paremmin kuin mitä itsestäni tuntui. Seonse Öötotatota Antero ja Tiina Rissanen
Joka kevät päätin, että ensi kesänä otan itseäni niskasta kiinni ja menemme kokeeseen. Joka syksy totesin, että ei sitten mentykään, mutta varmasti ensi kesänä. Kävin hakukoulutuksissa ja kouluttajat alkoivat kysellä, jotta missä vaiheessa ajattelit kokeeseen. Viime kesänä asiaan viimein tuli ratkaiseva muutos. Samaan hakuryhmään sattui useampi kokeisiin rennosti suhtautuvaa kaveria. Pikkuhiljaa heidän suunnitelmiaan ja patisteluaan kuunneltuani kauhuni alkoi rakoilla. Suurin muutoksen aiheuttaja oli treenikaveri, kolmen pienen
11
Vuoden 2018 HTM-koira: Rinkeli (Brezel von der Ruppy)
Teksti: Marjaana Lohivirta
Rinkeli täällä taas kirjoittelee, kiitos vaan yhdistyksen myöntämästä HTM-pokaalista ja rodulle positiivisen julkisuuden tuojan kunniakirjasta. Aloitin koiratanssiurani freestyle-lajilla, starttasin kaksi kertaa ja vuoden 2017 lopulla sain avoimesta luokasta kilpailuoikeuden voittajaluokkaan. 2018 helmikuussa oli tulossa Vantaalle kaksipäiväiset kisat ulkomaalaisine tuomareineen ja niinpä emäntä alkoi pohtia sinne ilmoittautumista. Ihan uuden voittajaluokan freestyle-ohjelman tekemiseen aika oli kuitenkin liian lyhyt ja suomalaisen biisin mukaan tehty valmis avoimen luokan ohjelma ei olisi ulkomaalaiselle kovinkaan valaiseva kokemus, joten emäntä sai hullun idean alkaa harjoitella koiratanssin meille vieraampaa HTM-lajia (heelwork to music) eli seuraamista musiikin tahdissa. Erona freestyleen, hooteeämmässä on tiettyjä seuraamispositioita, joissa koiran pitää liikkua mieluiten eri suuntiin ja eri nopeuksilla ja vieläpä osata siirtyä positiosta toiseen jollain kätevällä tavalla. Näihin siirtymisiin voi käyttää freestylestä tuttuja temppuja, joita HTM-ohjelmassa saa olla 25%. Aloimme siis harjoitella ja olihan minulla jo hallussa vasemmalla seuraaminen ja vähän oikeallakin sekä ohjaajan jalkojen välissä oleminen. Niistä kokosimme alokasluokan HTM-ohjelman ja ilmoittauduimme kisoihin. Tykästyin todella tähän uuteen lajiin, koska siinä ei tarvitse lähteä emännän vierestä mihinkään, päinvastoin pitää seurata tiiviisti lähellä. Vantaalla starttasimme lauantain kisoissa 12
ja saimme kunniamainintaan oikeuttavat pisteet eli seuraavana päivänä olisimme voineet startata avoimessa luokassa, mutta siinä ei olisi ollut mitään järkeä, joten teimme saman alokasluokan ohjelman vielä sunnuntainakin. Emäntä vähän riehaantui ja innosti yleisön taputtamaan musiikin tahtiin ja saatiin tanssia loppuohjelma rytmikkään taputuksen säestämänä. Tarkkuus vähän kärsi, kun meinasin itsekin vähän alkaa keulia, mutta saatiin ohjelma kunnialla loppuun. Tuloksena molempina päivinä KUMA ja luokkavoitto. Treenasimme pari positiota lisää ja maaliskuussa oli avoimen luokan vuoro. Emäntä ajatteli, että käydään vaan tekemässä tulos, mutta isännän kanssa sovittiin, että voitto otetaan kotiin ja näin myös tapahtui. Saimme myös KUMA:n eli menolipun voittajaluokkaan. Ja taas piti harjoitella lisää positioita ja miettiä uutta ohjelmaa…. Valtakunnallisena koiranpäivänä 24.4 esiinnyimme Helsingin ydinkeskustassa Narinkkatorilla Kennelliiton järjestämässä tilaisuudessa. Vedettiin avoimen luokan ohjelma pariin kertaan ja lisäksi esittelimme erilaisia temppuja. Huhtikuun lopussa lähdimme kuudella positiolla korkkaamaan voittajaluokkaa ja onnistuimme hienosti, vaikka kaulapannastani tipahti ruusukoriste kesken ohjelmaa ja emäntä meinasi ihan riehaantua rokkiteemaohjelman pyörteissä. Minä tein tarkkaa työtä ja tuloksena oli voittajaluokan kunniamaininta eli SERTI ja
kuinka ollakaan, luokkavoitto. Seuraavana viikonloppuna olisi kisat ihan kotinurkilla, joten emäntä oli ilmoittanut meidät sinnekin, joten pääsimme heti viikon kuluttua kehään uudestaan. Lisäjännitystä kisaan saimme heti aamusta, kun minulla alkoi juoksu. Normaalistihan juoksunartut eivät saa osallistua, mutta nämä kisat sattuivat olemaan edustusjoukkuekarsinnat, joten voittajaluokkaan sai osallistua ihan viimeisenä, vaikka olikin juoksu. Ihan kisojen viimeisimpänä koirakkona siis starttasimme ja saimme suorituksen tehtyä. Koko muu HTM:n voittajaluokka oli aamupäivästä asti odottanut meidän tulostamme ja emäntä sanoikin, että jos tämän oikein pahasti mokaamme, juoksemme suoraan autoon kehästä ja lähdemme kotiin…
mutta onneksi ei tarvinnut, vaan kehdattiin jäädä palkintojen jakoon. Jännitys alkoi pikkuhiljaa tiivistyä, kun tuloksia luettiin. Meitä ei mainittu kuin vasta kolmanneksi tulleiden jälkeen, mikä sattuikin tarkoittamaan sitä, että tulimme toisiksi ja saimme vielä tästäkin kisasta sertin. Emäntä ei ollut ajatellut mitään edustusjoukkueasiaa, kun emme olleet koskaan aikoneetkaan edes kokeille HTM-lajia tai edustusjoukkueeseen pyrkimistä. Nyt kuitenkin jotkut alkoivat kysellä, haetaanko PM-joukkueeseen mukaan ja ilmeisesti jossain mielenhäiriössä emäntä näpytteli anomuksen menemään. Kesä ajeltiin matkailuautolla pitkin Keski-Eurooppaa ja käytiin pokkaamassa parit cacibit näyttelyistä. Elokuussa tuli tieto, että olimme päässeet edustusjoukkueen varakoirakoksi. Minä en tuosta sen enempää ymmärtänyt muuta kuin sen, että päästiin treenailemaan kivojen kavereiden kanssa ja sain harjoitella paljon ja sehän tietysti tarkoittaa sitä, että saa paljon kehuja ja karkkeja. Meillä on esimerkiksi sellainen pinkki penaali, joka aina silloin tällöin lentää esille jostain ja saan käydä hakemassa sen emännälle aukaistavaksi. Penaalin sisällä on jotain erikoisherkkua, jota kuulemma saa, kun ymmärtää, mitä emäntä haluaa minun tekevän. Välillä taas harjoitellaan naksuttimen avulla joitain yksityiskohtia, joita HTM:ssä riittää. Silloin nameja saa usein. Sitten pitää myös harjoitella sitä, ettei aina jokaisen askeleen jälkeen tulekaan karkkeja, vaan pitää tehdä monta juttua peräkkäin ilman palkkaa ja odottaa kärsivällisesti. Aloimme harjoitella PM-kisoja varten uutta ohjelmaa ja kisasimme sillä SM-kisoissa lokakuussa. Ja kuinka ollakaan taas, kisa
13
sattui olemaan juoksuni aikana, joten jouduin odottamaan koko päivän hallin ulkopuolella ja pääsin suorittamaan vasta päivän viimeisinä. Paikalle piti kuitenkin saapua jo varhain eläinlääkärin tarkastusta varten. Emme yltäneet ihan parhaimpaan suoritukseen ja loppu ohjelmasta meni improvisoimiseksi, koska en jostain syystä suostunut olemaan jalkojenvälipositiossa toista kertaa, eikä emäntä halunnut väkisin yrittää saada minua pysymään siellä. Saimme kuitenkin ihan muutaman desimaalin sertistä olevan tuloksen ja sijoitus oli kahdeksas. PM-kisoja varten emäntä päätti sitten vaihtaa musiikin ja ottaa avoimen luokan musiikkimme, Sia:n Cheap Thrills-kappaleen ja muokata ohjelmasta sopivan kokonaisuuden. Hienon kisavuoden 2018 huipennus oli Helsingin PM-kisat. Perjantaina meillä oli kehääntutustumiset, musiikin sound check ja eläinlääkärin tarkastus. Kaikki kivat treenikaverikoirat ihmisineen olivat paikalla ja olin tosi iloisella mielellä. Emäntää taisi vähän jännittää, miten viikonlopun häli14
nä messukeskuksessa vaikuttaisi minuun, mutta olin ihan cool koko kisojen ajan. Osasin jopa käydä tarpeilla koirien ulkoilutusalueella, vaikka yleensä olen sellainen hienohelma, etten voi käydä liian likaisessa vessassa. Lauantaina alkoi varsinaiset kisat avajaisilla ja saimme muun joukkueen mukana elvistellä avajaisissa. Niitä varten minullekin oli hommattu Suomi-loimi ja -panta sekä sinivalkoinen hihna. Avajaisten jälkeen olikin heti meidän vuoromme eli emäntä vaihtoi äkkiä vaatteita ja sitten me varakoirakkona saimme esiintyä lämmittelijöinä eli nollakoirakkona ihan kisan ensimmäisinä. Yleisössä oli paljon porukkaa heti aamusta ja kaikki suoritukset myös lähetettiin netin välityksellä kaikille halukkaille kotiin asti. Oli kiva fiilis ja olimme molemmat täysillä mukana, emäntä erityisesti tuntui syttyvän ison yleisön edessä ja siitä minäkin sain virtaa. Ohjelma sujui niin hyvin, kuin vaan mahdollista ja raikuvien aplodien ja kannustushuutojen saattelemina poistuimme kehästä syömään kisasuorituksesta luvattuja erikoisherkkuja, jotka aina odottavat rasiassa jossain läm-
Kuva: Jukka Pätynen
mittelyalueella. Kun tulimme kehästä, muu joukkue tuli kehumaan hienosta avaussuorituksesta ja sellainen kannustus oli kyllä kiva juttu…emäntä taisi siinä vähän kyynelehtiäkin, koska on sellainen itkupilli. Minä söin rasiasta löytyneet namit ja otin rennosti. Suomi sai joukkuehopeaa molemmissa lajeissa ja mekin saimme palkintojenjaossa hienon HTM-hopearuusukkeen. Sunnuntaina oli finaalien vuoro ja meidän esiintymisemme oli ihan viimeisenä eli saimme esiintyä koko kisojen viimeisinä yleisön taputtaessa musiikin tahtiin. Siinä oli jotain ihan maagisen hienoa ja olimme molemmat tosi innoissamme kehässä. Palkintojenjakotilaisuus alkoi heti esiintymisemme jälkeen, joten emäntä vaihtoi taas pikaisesti edustusasuun ja kun muu joukkue oli jo tepastellut kehään, juoksimme emännän kanssa perään samalla kun luikertelin Suomi-loimen sisälle. Ehdimme kuitenkin juuri ajoissa ja saimme olla mukana juhlimassa Suomen HTM-pronssia ja freestylen kultaa! Minä en niistä palkinnoista sen enempää välitä, parasta on, että treenejä on ja niistä tulee paljon karkkeja. Innolla jaksan hinkata positioita
ja harjoittelemmekin omassa keittiössä, pihalla ja lenkeillä pieniä juttuja joka päivä. Kivoja ovat myös treenit vieraissa halleissa ja tietenkin kisat, koska tiedän, että niissä voi saada ihan älyttömän hienon annoksen herkkua. Emäntä aina vähän jännittää kisoissa ja saattaa joskus innostuksissaan vähän riehaantua. Minä teen työtä käskettyä ja yritän pitää emännän kurissa. Isännän kanssa käydään strategiakeskusteluja ja nuo ihmiset väittävät minun niistä jotain ymmärtävän. Sitä en teille kerro, ymmärränkö, mutta sen lupaan, että jatkossakin hommat hoidetaan just niin hyvin, kuin vaan osataan. Kirjoittajasta: Rinkeli on 4-vuotias Saksassa syntynyt bouviernarttu Brezel von der Ruppy. Harrastaa koiratanssin molempia lajeja IPO:a harrastavien sukulaistensa ihmetykseksi. Kisamaksuja Rinkeli tienaa arkena koirakoulutyössä ja ihailevia katseita esiintymällä erilaisissa tilaisuuksissa. Sihteerinä toimii tälläkin kerralla emäntä Marjaana Lohivirta, jonka kanssa Rinkeli työskentelee, treenaa, esiintyy ja kilpailee.
15
Vuoden PK-koirakasvattaja 2018: Kennel Kotitontun Teksti: Sirpa Römpötti
Niin paljon se antaa, niin paljon se ottaa – ajatuksia kasvattamisesta. Paljon se ottaa… Pentueen suunnittelu lähtee yleensä liikkeelle arvioimalla nartun hyviä ja huonoja puolia. Onko hyviä puolia enemmän kuin huonoja? Onko huonoissa puolissa joku, mikä ehdottomasti hylkää nartun pois käytöstä? Hylkäävinä ominaisuuksina pidän terveydellisiä ongelmia. Toki niitäkin pitää puntaroida sen mukaan, onko todennäköistä, että se periytyy. Auttaako, jos uros on terve niiltä osin eli onko tiedossa mikä on periytymismekanismi? Luonne on toinen tarkkaan puntaroitava asia. Arkuus kaikissa muodoissaan, on
mielestäni iso ongelma. Esim. ääniaran koiran kanssa eläminen on todella raskasta ja surullista. Saati sitten, mitä se merkitsee koiralle itselleen. Jatkuvaa pientä tai isompaa stressiä. PK-koiraa ajateltuna se sulkee sen pois siitä harrastuksesta, mihin se on alun perin tarkoitettu. PK-kokeessa testataan tottelevaisuusosion aikana koiran reagoiminen ampumiseen ja sen reagoidessa siihen, hylätään suoritus. Ja vaikka ei hylättäisikään, hyvin harvoin ampumiseen reagoiva koira kykenee työskentelemään kuultuaan laukaukset. Kun on päädytty ratkaisuun jatkaa nartulla sukua, alkaa uroksen valinta. Pohdinta,
Emmi ja äffät F- pennut ovat kennel Kotitontun viides sukupolvi ja kuudespentue Kuva Tiina Rissanen
16
minkälainen uros sille sopii? Mitä ominaisuuksia haluan pyrkiä lisäämään? Tämä on oma haasteensa. Suomessa kanta on hyvin pieni ja niin kyllä itse asiassa on tilanne muuallakin maailmassa. Suomalaisen koiran terveys ja luonnenäyttötulokset näet KoiraNetistä, mikäli sille on tehty viralliset terveystutkimukset ja hankittu luonnenäyttö (PK-koetulos, pelastuskoirakoetulos, luonnetesti tai se on käytetty MH-kuvauksessa) No riittääkö tämä? Mielestäni ei. Parasta on nähdä kyseinen yksilö ihan elävänä omassa ympäristössään ja mielellään vielä vieraammassakin ympäristössä. Ainahan tämä ei ole mahdollista. Harva lähtee ulkomaille ensin tutustumaan urokseen ja sitten erikseen astutusreissulle. Joskus on käynyt niin, että esim. luonnetestitulos ja koira livenä nähtynä eivät ole ollenkaan vastanneet tosiaan. Ihan sama Kuva: Tiina Rissanen
voi käydä toki noiden muidenkin tulosten kanssa. Pieni kanta asettaa haasteen myös siihen, että samaa koiraa ei kannata käyttää montaa kertaa. Näin ei pääse näkemään mitä yksilö jättää itsestään, mitä ominaisuuksia se periyttää. Vahvankin yksilön takaa saattavat isovanhempien heikkoudet pompata esiin. Sittenpä on päästy niin pitkälle, että on valittu sillä hetkellä ja niillä tiedoilla mitä saatavilla on, paras mahdollinen uros isäksi tuleville pennuille. Aletaan odottaa nartun juoksun alkua. Se alkaa sitten kun alkaa, mutta tärppipäivät eivät odota lomaa. Liikkeelle on lähdettävä, kun aika on. Kuinka moni työnantaja mahtaa ymmärtää tämän? Toiveikkaana lähdetään astuttamaan. Joskus se sujuu kuin tanssi, parikymmentä minuuttia ja homma on selvä. Entäpä sitten, kun ei se sujukaan niin? Ollaanko progesteronitestin arvoista huolimatta väärään aikaan liikkeellä? Onko nartussa joku vika, kun ei se anna astua? Sama uroksessa, miksi se ei astukaan? Taas päästään pohtimaan mitä tehdään? Astutuksen onnistuttua pääsee jännittämään tärppäsikö? Odottavan aika on todella pitkä. Lopulta ultra näyttää, että pentuja on tulossa. Alkaa seuraava jännityksen paikka. Milloin synnytys alkaa ja meneekö kaikki hyvin? Ja jälleen täytyy kiusata sitä työnantajaakin. Käykö, jos soitankin joku päivä etten pääse töihin, koska koirani synnyttää?
17
Synnytys on ohi ja sinulla on kahdeksan suloistakin suloisempaa pientä bouvierin pentua. Miten emä mahtaakaan hoitaa niitä? Tuleeko maitoa? Imevätkö kaikki? Muutama yö tulee valvottua ja vahdittua tilannetta. Onneksi useimmiten kaikki menee tässä kohti hyvin, mutta ei se mikään itsestään selvyys ole ja on varauduttava siihen, että pentulaatikossa tarvitaan apua. Sitten on vihdoin aika etsiä uusille bouvierin aluille omat kodit. Rotumme ei ole mikään valtarotu PK-harrastuksen tai oikeastaan minkään muunkaan harrastuksen parissa. Kuitenkin haluan vaalia rodun alkuperää, mikä tarkoittaa, sitä että toivon työskentelyominaisuuksien säilyvän. Sanoohan rotumääritelmäkin näin:” Bouvierin tulee ehdottomasti aina soveltua työkoiraksi. Kaikki soveltuvuutta heikentävät ominaisuudet katsotaan virheiksi” Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Rotumme parissa on todella vähän PK-lajien harrastajia, joten kaikkia pentuja et 18
mitenkään saa harrastaviin koteihin. Mitä nämä ominaisuudet sitten tuovat tullessaan? Palveluskoiralta vaaditaan sitkeyttä – kestävyyttä tehdä töitä pitkäkestoisesti, voimaa ja yleensäkin halua työskennellä. Näinpä tällainen yksilö yleensä haastaa omistajaansa hieman voimakkaammin ja sitkeämmin. Ja tämä taas vaatii omistajalta hieman enemmän johdonmukaisuutta, että saadaan asiat vietyä perille. Nämä ominaisuudet tuovat usein myös mukanaan sen, että yksilö tarvitsee jotain tekemistä purkaakseen energiaansa, jota siihen on tarkoituksella tulevia tehtäviä varten yritetty saada. Jos ei energiaa pureta mihinkään järkevään, purkaa pentu ja myöhemmin aikuinenkin, sen väistämättä johonkin hölmöilyyn, joka sitten koetaan ongelmakäyttäytymisenä. Näykitään, purraan, hypitään vasten, vedetään hihnassa, rähjätään vastaantuleville koirille ja pahimmassa tapauksessa myös ihmisille.
Paljon se antaa… Miksi tehdä tätä hommaa? Mikä voisi olla mieltä lämmittävämpää, kun se tilanne jolloin oikea koira ja oikea ihminen kohtaavat. Heistä muodostuu koiraneliniän kestävä pari, kumpikin nauttii toisensa seurasta. Kenties harrastetaan yhdessä tai sitten vaan nautitaan arjen askareista. Ei pidä unohtaa myöskään sitä, miten kiva pentujen kasvua ja kehitystä on seurata. Lisäksi olen tavannut aivan ihania
ihmisiä matkan varrella. Osasta on tullut jopa todella hyviä ystäviä. Yksin tämä ei välttämättä olisi kovinkaan mielekästä, mutta on ilo pohtia näitä asioita yhdessä toisen kasvattajan kanssa ja tietää, että voi melkein milloin vain soittaa ja kysyä: Mitä mieltä ole tästä? Miten tekisit tässä tilanteessa?
19
PÖYTÄKIRJA
VUOSIKOKOUS 2019 Aika Paikka
Lauantai 16.2.2019 klo 12.00 Motelli Pentinkulma, Turunväylä 52, Urjala
1. Kokouksen avaaminen. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2. Kokouksen järjestäytyminen. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Timo Stenroos, sihteeriksi Johanna Valtanen, pöytäkirjan tarkastajiksi Saija Mattila ja Katriina Neva, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Kokouskutsu on ollut yhdistyksen verkkosivuilla www.suomenbouvier.fi, lisäksi kokouskutsu on ollut yhdistyksen lehdessä 4/2018. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouksen osallistujaluettelo on pöytäkirjan liitteenä (liite 1.). Lisäksi kaksi jäsentä osallistui kokoukseen Skype-yhteyden välityksellä ilman puhe- ja äänioikeutta. 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys. Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys ilman muutoksia. 5. Tarkastetaan kokousedustajien valtakirjat. Tarkistettiin kokousedustajien valtakirjat. Valtakirjoja oli 2 kpl. 6. Jaetaan Vuoden Koira-palkinnot. Vuoden Koira-palkitsemiset tehtiin liitteen mukaisesti (liite 2.) 7. Esitellään yhdistyksen ja jalostustoimikunnan vuoden 2018 toimintakertomukset sekä yhdistyksen tilit ja toiminnantarkastajien lausunto. Kuultiin esittelyt yhdistyksen ja jalostustoimikunnan toimintakertomukset vuodelle 2018. Lisäksi kuultiin selonteko yhdistyksen taloudesta vuodelle 2018 ja toiminnantarkastajien lausunto.
20
8. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille kuluneelta toiminta- ja tilikaudelta. Päätettiin vahvistaa yhdistyksen tilinpäätös vuodelle 2018 ja myöntää hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille vastuuvapaus kuluneelta toiminta- ja tilikaudelta. 9. Päätetään vuoden 2019 jäsenmaksuista. Hallitus esitti vuoden jäsenmaksuiksi: •
Varsinainen jäsen 30 €
•
Perheenjäsen 15 €
•
Kasvattajan ilmoittama pennunostajajäsen 10 €
Päätettiin pitää jäsenmaksut hallituksen esityksen mukaisesti ennallaan. Keskusteltiin mahdollisen erillisen liittymismaksun käyttöön ottamisesta jatkossa. 10. Vahvistetaan yhdistyksen ja jalostustoimikunnan toimintasuunnitelmat ja yhdistyksen talousarvio vuodelle 2019. Esiteltiin yhdistyksen ja jalostustoimikunnan toimintasuunnitelmat ja käytiin tulevan vuoden toiminnasta keskustelua, mm. tiedottamisesta ja sosiaalisen median aktiivisuudesta, esim. Facebook-sivusta. Esiteltiin yhdistyksen talousarvio vuodelle 2019 ja päätettiin hyväksyä se esityksen mukaisesti, alijäämäisenä. 11. Valitaan hallituksen puheenjohtaja. Kokous ehdotti hallituksen puheenjohtajaksi Jeanette Blomia. Muita ehdotuksia ei ollut. Valittiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi Jeanette Blom. 12. Valitaan erovuoroisten tilalle uudet hallituksen jäsenet. Valitaan kaksi varajäsentä. Erovuorossa olivat Minna Tuominen, Tiina Rissanen, Aino Sivonen ja Merja Kiiski. Erovuoroiset ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä. Valittiin erovuoroiset hallituksen jäsenet jatkamaan hallituksessa: Minna Tuominen, Tiina Rissanen, Aino Sivonen ja Merja Kiiski. Varajäseniksi valittiin Saija Mattila ja Päivi Orilähde-Stenroos. 13. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa. Toiminnantarkastajiksi Marjaana Lohivirta ja Tarja Sirola, varatoiminnantarkastajiksi Kristiina Kraemer ja Katriina Neva. 14. Valitaan uudet jalostustoimikunnan jäsenet erovuoroisten tilalle. Erovuorossa ovat Minna Tuominen ja Katriina Neva. Katriina Neva on käytettävissä edelleen. Ehdotettiin: Kati Lehtonen, Katriina Neva ja Kristiina Kraemer. Kokous äänesti asiasta, äänet jakautuivat seuraavasti: Kati Lehtonen 3, Katriina Neva 11 ja Kristiina Kraemer 10. Valittiin jalostustoimikuntaan Katriina Neva ja Kristiina Kraemer. (liite 3.)
21
15. Valitaan edustajat Suomen Palveluskoiraliiton kokouksiin. Edustajia saadaan yksi alkavaa 50:ä jäsentä kohden, eli yhteensä kolme (3). Kokous ehdotti: Jonna Merimaa, Katriina Neva ja Timo Stenroos. Valittiin kokousedustajiksi Jonna Merimaa, Katriina Neva ja Timo Stenroos. 16. Valitaan Suomen Bouvier ry:n edustaja ja varajäsen Suomen Kennelliiton valtuustokaudelle vuosille 2020-2022 sekä edustaja Suomen Kennelliiton yleiskokoukseen 24.11.2019 Kokous ehdotti edustajaksi Jonna Merimaata, varajäseneksi Jeanette Blomia. Valittiin Suomen Bouvier ry:n edustajaksi Jonna Merimaa ja varajäseneksi Jeanette Blom Suomen Kennelliiton valtuustokaudelle vuosille 2020-2022 sekä Jonna Merimaa edustajaksi Suomen Kennelliiton yleiskokoukseen 24.11.2019. 17. Käsitellään muut esille tulevat asiat. Keskustelua uroslistasta Kokous keskusteli yhdistyksen uroslistasta ja siihen liittyvistä käytännöistä, etenkin siitä, miten uroksen ilmoittaminen listalle tapahtuu. Kokous ohjasi hallitusta ja jalostustoimikuntaa toimimaan yhteistyössä uroslistan käytäntöihin ja päivittämiseen liittyvistä käytännöistä ja säännöistä. Keskustelua koulutuksesta Kokous keskusteli koulutustapahtumista, ja ehdotettiin esimerkiksi luentoa/koulutusta aiheesta: koiran liikkeen ja kivun havaitseminen sekä koiran ruokinta ja lisäaineet. Ravitsemukseen liittyvät aiheet koettiin tärkeiksi ja haastaviksi, koska aihetta voidaan lähestyä monen eri periaatteen ja näkökulman kautta. Keskusteltiin myös mahdollisesta yhteistyöstä eri rotujärjestöjen välillä koulutustapahtumien suhteen. Lisäksi keskustelua käytiin tapahtumien järjestämisen käytännöistä ja siitä, lisäisikö järjestämisen innokkuutta, jos järjestäjälle voidaan korvata esim. kulukorvauksia tai korvata kuluja muulla kompensaatiolla, kuten maksuttomalla osallistumisella. Kokouksen kanta oli, että otetaan tapahtumia järjestämisessä huomioon tapahtuman luonne, järjestämisen vaativuus ja tarkastellaan tapahtumia tapauskohtaisesti. 18. Kokouksen päättäminen. Kokouksen puheenjohtaja päätti kokouksen klo 13.40.
22
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 Hallitus kokoontui toimintakaudellaan 9 kertaa. Kokoukset käytiin yhtä lukuun ottamatta SKYPE-yhteyden välityksellä. Järjestäytymiskokous pidettiin heti vuosikokouksen jälkeen paikanpäällä, mutta siihenkin oli mahdollista osallistua SKYPEllä. Asioita on kokousten lisäksi käsitelty Facebookissa hallituksen omassa ryhmässä sekä sähköpostitse. Yhdistyksen hallituksen jäsenet olivat kokouksissa paikalla seuraavasti: Jeanette Blom, puheenjohtaja 9 kertaa Merja Kiiski, varapuheenjohtaja 9 kertaa Sirpa Römpötti, sihteeri 9 kertaa Tiina Rissanen 9 kertaa Johanna Valtanen 8 kertaa Niklas von Schöneman 8 kertaa Minna Tuominen 6 kertaa Aino Sivonen 6 kertaa Tiia Nurminen 5 kertaa Varajäsenet: Päivi Orilähde-Stenroos 0 kertaa Saija Mattila 0 kertaa Toimikuntien kokoonpanot Jalostustoimikunta: Jonna Merimaa, puheenjohtaja Katriina Neva, sihteeri Marjaana Lohivirta Minna Tuominen Koe- ja kilpailutoimikunnat: PK-asiat Sirpa Römpötti, Piukku Lankinen ja Jeanette Blom Luonnetestiasiat Merja Kiiski PEKO-asiat Tarja Sirola Rallytoko- ja agilityasiat Minna Tuominen
Luonnekuvaus- ja paimennusasiat Tiina Rissanen TOKO-asiat Heini Hartikainen Näyttelytoimikunta Marita Satukangas, Johanna Valtanen, Minna Tuominen ja Aino Sivonen Pentuvälittäjänä toimi Heini Hartikainen Rahastonhoitajana toimi Merja Kiiski Kirjanpitäjänä toimi Ulla Sirenius Jäsensihteerinä toimi Johanna Mickelsson 8.2018 asti ja sen jälkeen Taija Tikander Bouvier Sanomat ilmestyi 4 kertaa. Päätoimittajana ja taittajana toimi Piia Heinilä, Makseri. Yhdistyksen www.suomenbouvier.fi nettisivuja ylläpiti Johannes Lahti Epävirallisen keskustelufoorumin on tarjonnut yhdistyksellemme Dogsports-online Oy Ab Ltd. Vuoden 2018 lopussa jäsenmäärä oli 141, joista perhejäseniä 17, ainaisjäseniä 4 ja kunniajäseniä 3. Varsinaisia jäseniä näistä oli 117. Lehden postituslistalla oli loppuvuodesta ilmaispostituksia 41 kpl, joista ulkomuototuomareille lähetetään sähköpostilla linkki lehden sähköiseen versioon. Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Lohjan ABC:llä 17.2. Paikalla oli 13 jäsentä. Facebook livestreamin välityksellä kokousta seurasi kolme jäsentä.
23
Vuoden koira 2017 kilpailun tulokset Vuosikokouksessa palkittiin Vuoden koirakilpailuissa menestyneet bouvierit, niiden ohjaajat ja kasvattajat. Vuoden Näyttelykoira 1. Bandeloos Dirty Diana, Kirsi Kaunisto 126p. 2. Cadillac, Kati Lehtonen 108p. 3. Exåress Åver the Edge, Eija Leinonen 90p. 4. Jade, Kristiina Kraemer 74p. 5. Brezel von der Ruppy, Marjaana Lohivirta 45p. 6. Peikkonevan Kaarlenvaltikka, Sirpa Mänty 19p. Vuoden Näyttelyveteraani 1. Bovenop Darlene Conley, Kirsi Kaunisto 159p. 2. Fanny van de Kuanyhoeve, Marjaana Lohivirta 48p. Vuoden Freestylekoiratanssikoira 1. Brezel von der Ruppy, Marjaana Lohivirta 15p.
Kuva: Sirpa Römpötti
24
Vuoden HTM-koiratanssikoira 1. Kotitontun Adalmiina, Hannele Mäkelä 18p. Vuoden Tokokoira 1. Kotitontun Dahlia, Hannele Mäkelä 31p. 2. Seonse Årvokki, Heini Hartikainen 13p. Vuoden Rally-tokokoira 1. Kotitontun Dahlia, Hannele Mäkelä 39p. 2. Drovin Demi, Heini Hartikainen 17p. 3. Exåress Xtraordinary, Minna Tuominen 15p. 4. Seonse Årvokki, Heini Hartikainen 5p. Vuoden Agilitykoira 1. Ainoainen Synovia, Minna Tuominen 33p. Vuoden Hakukoira 1. Sida-Ya von der Eysa, Birgitta Blom 2p. Vuoden Jälkikoira 1. Hauwaskan Deborah, Saija Mattila 6p. Vuoden Erikoisjälkikoira 1. Hauwaskan Deborah, Saija Mattila 60p. Vuoden Pelastuskoira 1. Hosky van het Gieldre Hof, Tarja Sirola 8p. Vuoden Viestikoira 1. Kotitontun Darra, Sirpa Römpötti & Timo Poikonen 16p. Vuoden Etsintäkoekoira 1. Kotitontun Emmi, Sirpa Römpötti & Timo Poikonen 3p. Vuoden PK-tulokas 1. Kotitontun Emmi, Sirpa Römpötti & Timo Poikonen 3p. Vuoden PK-koira 1. Hauwaskan Deborah, Saija Mattila 66p. 2. Kotitontun Darra, Sirpa Römpötti & Timo Poikonen 13p. 3. Kotitontun Emmi, Sirpa Römpötti & Timo Poikonen 3p.
Vuoden PK-kasvattaja 1. Hauwaskan, Saija Mattila 76p. 2. Kotitontun, Sirpa Römpötti 19p. BH-kokeen suorittaneet Kotitontun Dahlia, Hannele Mäkelä Peikkonevan Don Loihi, Sirpa Mänty Boufort Burning Love, Jeanette Blom Kotitontun Emmi, Sirpa Römpötti Hauwaskan Eleonora, Jonna Merimaa Seonse Åriginelli, Minna Vainionpää Puvepapan Unelmasäleikkö, Taija Mäkelä Ranskalaisten rotujen Maailman mestaruus FH-jäljellä Hauwaskan Deborah, om. Saija Mattila
Rotumestarit
Rallytoko: Exåress Xtraordinary, om. Minna Tuominen Suojelu: Jaakko High Five van Aqualand, om. Timo Stenroos Haku: Jaakko High Five van Aqualand, om. Timo Stenroos Jälki: Hauwaskan Deborah, om. Saija Mattila FH-jälki: Hauwaskan Deborah, om. Saija Mattila Suomen Muotovaliot Sida-Ya von der Eysa, om. Birgitta Blom, ohj. Jeanette Blom Peikkonevan Kaarlenvaltikka, om. Sirpa Mänty Kansainvälinen näyttelyvalio Mörrimöykyn Aamurusko, om. Antero Aarnio Suomen Palveluskoiraliitto ry:n kevät- ja syyskokouksissa yhdistyksen edustajina toimivat Jonna Merimaa, Katriina Neva, Timo Stenroos ja Saija Mattila.
Suomen Kennelliitto ry:ssä yhdistystämme edustivat Katriina Neva ja Jonna Merimaa. IPO MM-kisarahastosta tuetut tapahtumat Luento kisajännityksestä järjestettiin 18.3. Lohjan ABC:llä. Luennoitsijana oli Psykologi, suursnautseriharrastaja ja moninkertainen Suomen IPO MM edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Emma Hietarinta. Tilaisuus oli jäsenille maksuton. Tottelevaisuuskoulutus Mikkelissä 5.4. Kouluttajana toimi Riikka Pulliainen ja järjestäjänä Heini Hartikainen. Osallistumismaksu oli Suomen Bouvier ry jäsenille halvempi. Peltojälkileiri 11.-13.5. Inkoossa Kouluttajana oli Aivo Oblikas Virosta ja järjestelyistä vastasi Saija Mattila. Osallistumismaksu oli Suomen Bouvier ry:n jäsenille halvempi. Metsäjälkikoulutus 16.-17.6. Hämeenkyrössä, jota ei tuettu MM-rahastosta valmiiksi edullisen hinnan takia. Koulutus oli jatkoa vuonna 2017 järjestetylle koulutukselle. Koulutukseen sai toki osallistua vaikka ei edellisenä vuonna ollutkaan mukana. Kouluttajana toimi Pauli Hasu ja järjestelyistä vastasivat Sirpa Römpötti & Timo Poikonen Osallistumismaksu oli Suomen Bouvier ry:n jäsenille halvempi. Aluetoiminta 5.8. oli Kymenlaaksossa Bouvier-treffit. Tapahtuman organisaattorina toimi Taija Tikander ja kouluttajana Hannele Mäkelä.
25
PK-rotumestikset kisattiin 1.-2.9. Hämeenkyrössä. Kisan vastuullisena järjestäjänä toimi Kyröskosken Käyttökoirat ry, jolle maksettiin kisan järjestämisestä. Mukana olivat bouviereiden lisäksi airedalenterrierit, beauceronit ja briardit. Lauantaina lajeina olivat etsintäkoe ja FH, sunnuntaina haku ja jälki.
Kuva: Sirpa Römpötti
Ohjelmassa oli tottistreeniä ja kahvittelua. Osallistujilta perittiin pieni maksu. Rallytokoa ja agilityä Säkylässä 30.9. Minna Tuomisen toimiessa järjestäjänä ja Marja-Liisa Tuominen oli kouluttajana. Tapahtuma oli jäsenille ilmainen Nosework 1-luokan hajutesti (eukalyptus) järjestettiin 5.4. Espoossa. Järjestäjä ja testaaja Marjaana Lohivirta. Osallistumismaksu oli Suomen Bouvier ry:n jäsenille halvempi. Luonnetesti Urjalassa 5.6. Osallistumismaksu Suomen Bouvier ry:n jäsenille oli halvempi. Testi oli täynnä (kahdeksan koiraa). Osallistujista kaksi oli bouviereita. MH-kuvaus järjestettiin Kuopiossa 13.-14. 10. yhteistyössä neljän muun rotujärjestön (Barbet Finland ry, Suomen Tanskandoggi ry, Shetlanninlammaskoirat ry sekä Suomen Serrat ry) kanssa. Kuvaus oli järjestävien yhdistysten jäsenille edullisempi. Testi oli täynnä molempina päivinä eli kaikkiaan siihen osallistui 20 koiraa joista kolme oli bouviereita.
26
FH- mestaruuden voittivat Saija Mattila & Hauwaskan Deborah, Etsintäkokeen Sirpa Römpötti ja Timo Poikonen & Kotitontun Emmi. Haussa ei ollut kisaamassa bouviereita, jäljen mestaruuden voittivat Sirpa Römpötti ja Timo Poikonen & Kotitontun Darra, toiseksi tulivat Saija Mattila & Hauwaskan Deborah. Kaikkiaan bouviereita oli lauantaina mukana kaksi ja sunnuntaina kolme. IPO-rotumestaruus ratkottiin vielä 3.11. Vihdissä. Mestaruuden voitti Katriina Neva & Peikkonevan Lord Luhtavilla, toiseksi tulivat Sirpa Mänty & Peikkonevan Don Loihi. Kokeen vastuullisena järjestäjänä Luoteis-Uudenmaan Käyttökoirat Hupparikuvakisa järjestettiin jotta saataisiin huppariin uusi kuva. Kisan voittaja sai itselleen ilmaisen hupparin. Kuvia tuli useita viideltä eri osallistujalta. Huppareita tilattiin kaikkiaan vähän yli 40 kpl. Yhdistys maksoi Jeanette Blommin osallistumisen Koiraexpoon 3.2.2018. Sen lisäksi hän osallistuin pj:n ominaisuudessa Kennelliiton rotujärjestöpäivään 22.9.2018.
Vuoden alusta lähtien yhdistys tuki terveytutkmuksia (viralliset kyynärnivel-, lonkka- ja selkäkuvaukset 50 eurolla tutkittua koiraa kohti) Jalostustililtä. Tuki maksettiin kahdelle sitä hakeneelle. BH-kokeen suorittaneille jaettiin niin sanottu ”Kisakannustin” eli lupaus maksaa ensimmäisen PK- tai pelastuskokeen osallistumismaksu hakemusta vastaan. Tätä jäsenetua hyödynsi kaksi hakijaa.
Pentuvälityksen toimintakertomus 2018
Tammikuussa välityksessä oli vielä yksi pentue joka syntynyt vuonna 2017. Muutoin vuonna 2018 välityksessä on ollut yhteensä kuusi pentuetta ja lisäksi yksi pentue, jonka odotetaan syntyvän 01/2019.
Kuva: Jani Heinilä
Tiedusteluja rodusta on tullut puhelimitse yksi ja yksi sähköposti, jossa oltiin kiinnostuneita tarjoamaan koti bouvierille. Ardennienkarjakoirien kasvattajista on tullut sähköpostitse yksi tiedustelu.
Kiitokset pennunostajat jäseniksi vuonna 2018 liittäneille! - -
K e n n e l A a v e k a r h u n , M i n n a Tu o m i n e n Ta i j a M ä k e l ä
27
JALOSTUSTOIMIKUNNAN
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 Jalostustoimikunta käsitteli ja keskusteli asioista Facebook-ryhmässään kuluneen toimintakauden aikana. Jalostustoimikunnan kokoonpano: Jonna Merimaa (puheenjohtaja), Katriina Neva (sihteeri), Marjaana Lohivirta ja Minna Tuominen Jalostustoimikunta ylläpiti jalostusuroslistaa.
Suomen Bouvier r.y. - Finska Bouvier des Flandres r.f.
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Tuotot Kulut
1.1.2017-31.12.2017
7 798,90 -13 034,84
4 377,60 -9 219,66
Tuotto-/Kulujäämä
-5 235,94
-4 842,06
Varainhankinta Tuotot
3 732,00
3 961,40
Tuotto-/Kulujäämä
-1 503,94
-880,66
2,68
28,02
47,00
40,00
-1 454,26
-812,64
Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot Yleisavustukset Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
28
1.1.2018-31.12.2018
Suomen Bouvier r.y. - Finska Bouvier des Flandres r.f.
TASE VASTAAVAA
31.12.2018
31.12.2017
64,05
207,38
105,90 0,00 105,90
430,80 110,00 540,80
Rahat ja pankkisaamiset
7 442,10
8 490,23
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
7 612,05
9 238,41
VASTAAVAA YHTEENSÄ
7 612,05
9 238,41
31.12.2018
31.12.2017
9 060,41 -1 454,26 7 606,15
9 873,05 -812,64 9 060,41
Vieras pääoma Lyhytaikainen Siirtovelat Lyhytaikaiset velat yhteensä
5,90 5,90
178,00 178,00
Vieras pääoma yhteensä
5,90
178,00
VASTATTAVAA YHTEENSÄ 7 612,05 Suomen Bouvier r.y. - Finska Bouvier des Flandres r.f.
9 238,41
Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Siirtosaamiset Lyhytaikaiset saamiset yhteensä
VASTATTAVAA Oma pääoma Edellisten tilikausien voitto (tappio) Tilikauden voitto (tappio) Oma pääoma yhteensä
Tilinpäätöksen liitetiedot Oman pääoman muutokset Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden ylijäämä/alijäämä Oma pääoma yhteensä
2018
2017
9 060,41 -1 454,26 7 606,15
9 873,05 -812,64 9 060,41
29
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Vuosikokous pidetään lauantaina 16.2.2019 klo 12.00 Paikka Motelli Pentinkulma, Turuntie 52, Urjala Luonnetesti järjestetään Pöytyällä 24.-25.8.2019. Tuomareina Carita Koskinen ja Riitta Lehmuspelto. PK-rotumestaruuskisa pyritään järjestämään viimevuosien tapaan yhdessä 3-4 muun rodun kanssa. TOKO-rotumestaruuskisa on myös suunnitelmissa järjestää. PK-koulutusta on mahdollista järjestää yhdistyksen tukemana. Erikoisnäyttely järjestetään 26.5.2019 Urjalassa, Vilpolan kentällä. Tuomariksi on kutsuttu Susanne Schmitz, joka kasvattaa bouviereita kennelnimellä ”du Grand Bijou”. Alueellinen toiminta Pidetään yllä aluetoimintaverkostoa ja kannustetaan aktiiviseen toimintaan, tapahtumia tuetaan rahallisesti. Julkaisutoiminta Yhdistyksen jäsenlehti Bouvier-sanomat ilmestyy neljä kertaa vuodessa. WWW-sivut toimivat osoitteessa www.suomenbouvier.fi. Terveys ja luonneJalostustoimikunta antaa oman toimintasuunnitelmansa vuodelle 2019. Virallisia luustokuvauksia tuetaan jalostustililtä niin kauan kuin varoja riittää. Jalostuspäivän järjestäminen on työn alla.
Jalostustoimikunnan toimintasuunnitelma vodelle 2019 Vuonna 2019 jalostustoimikunnan tehtäviin kuuluu mm: - Jalostuspäivän järjestäminen - Jalostusuroslistan ylläpitäminen - Terveystietojen keruuta jatketaan terveyskyselyllä - Tuomarikollegion järjestäminen tarvittaessa - Vuosikirjan 2017-2018 kokoaminen ja julkaisu - Ajankohtaisten jalostusta ja kasvatusta ja jalostusta koskevia artikkeleiden julkaisu Bouvier-sanomissa. - Muut mahdolliset hallituksen määräämät työt 30
Talousarvio 2019 TUOTOT
Erikoisnäyttely 1500,00 Luonnetestit 1120,00 PK-päivät 0 PK-tuotot 550,00 Mätsärituotot 0 Tarvikemyynti ja postitus 1290,00 Tarvikemyynti ja postitus, jalostust. 34,00 Ilmoitusmyynti 100,00
Yhteensä
4594,00
VARAINHANKINTA 3600,00 300,00 150,00
Yhteensä
4050,00
YLEISAVUSTUKSET
TUOTOT YHTEENSÄ
Erikoisnäyttely 1800,00 Luonnetestit 800,00 PK-päivät 0 Pk-kulut 1000,00 Terveystutkimukset 5 x 50,00 250,00 Tarvikeostot ja postitus 850,00 Tarvikeostot ja postitus, jalostust. 14,00
Yhteensä
4714,00
MUUT KULUT
Jäsenmaksut, varsinaiset jäsenet Jäsenmaksut, perhejäsenet Jäsenmaksut, pennunostajat
KULUT
50,00
8694,00
Julkaisukulut 1700,00 Lehden toimitus 400,00 Tuomarikoulutus 200,00 Postikulut, hallinto 300,00 Aluetoimintaraha 6 x 80,00 480,00 Konttoritarvikkeet, hallinto 50,00 Pankkikulut 60,00 Kirjanpitokulut 250,00 Jäsenmaksut 450,00 Vuosikokouspalkinnot 300,00 Vuosikokouskulut 180,00 Muut kulut 100,00 ATK-ohjelmat Jäsenrekisteri 400,00
Yhteensä
4870,00
KULUT YHTEENSÄ 9584,00
TULOS: TUOTOT-KULUT -890,00
31
Jalostustili ja luustokuvausten tukeminen Vuosikokouksessa 17.2.2018 päätettiin että DLA-tilin varat (jatkossa Jalostustili) kohdennetaan tukemaan bouviereiden luustokuvauksia. Rodun PEVISA määrittää lonkka- ja kyynärkuvaukset pakollisiksi jalostuskoirille. Ainoastaan jalostuskoirien kuvaaminen ei kuitenkaan riitä, jos haluamme tietoa koko rotumme terveystilanteesta. . Bouviereiden 1.1.2017 voimaan astunut jalostuksen tavoiteohjelma suosittaa vähintäänkin jalostuskoirille myös selkäkuvausta. Toivottavaa olisi, että nekin Bouviereiden omistajat, joiden koiraa ei olla ajateltu jalostuskäyttöön, aktivoituisivat kuvaamaan koiransa, jotta saisimme kattavammin tietoa rodun tilanteesta. Suomen Bouvier ry. tukee bouviereiden VIRALLISIA kyynärnivel-, lonkka, ja selkäkuvauksia 50 eurolla tutkittua koiraa kohti. Yhdistyksen maksaman korvauksen edellytyksenä on koiran omistajan Suomen Bouvier ry:n jäsenyys, sekä että koira on alle 8 vuoden ikäinen kuvausajankohtana. Ennen kuin korvaus voidaan maksaa, tulee kaikkien edellä mainittujen tutkimusten olla virallisesti lausuttuna ja tutkimustulos olla nähtävissä Suomen Kennelliiton Koiranet- jalostustietokannassa. HUOM!! Selkäkuvauksissa koiran tulee olla vähintään 24 kk ikäinen, kun lonkka- ja kyynärnivelkuvissa riittää 18 kuukauden ikä. Luustokuvauksia tuetaan, niin kauan kuin DLA-tilin varoja on jäljellä. Päätös on astunut voimaan 17.2.2018 alkaen. Tukea voi hakea koirille joille kaikki ehdot täyttyvät tämän päätöksen voimaantulon jälkeen. Jalostustoimikunta/Hallitus
32
LUONNETESTI PÖYTYÄLLÄ 24.-25.8.2019 Tuomareina Carita Koskinen ja Riitta Lehmuspelto, paikkana vanha tuttu Kyntäjäntupa.
Ilmoittautuminen bouvierit 1.8. mennessä,muut 2.-11.8. klo. 22.00 mennessä. Etusija bouviereilla. Osallistumismaksu bouvierit 40 €, muut 60 €.Tili FI52 5433 0220 0009 43.Viite 30083. Varaa paikkasi soittamalla,saat lisäohjeet ja salasanan ilmoittautumiseen. Tiedustelut ja paikkavaraukset: Merja Kiiski merjat@gmail.com 0400 651124
TERVETULOA :)
Kuva: Minna Tuominen 33
Yhteystiedot HALLITUS
Puheenjohtaja Jeanette Blom Yhdysvuorentie 14, 21290 Rusko 050 307 2717 jeanette.blom@kotikone.fi Varapuheenjohtaja, Rahastonhoitaja Merja Kiiski Tapiolantie 30, 21340 Tortinmäki 0400 651 124 merja.kiiski@pp1.inet.fi Sihteeri Sirpa Römpötti Joenkulmantie 234/45, 39100 Hämeenkyrö 040 523 1582 sirpa.rompotti@gmail.com Jäsenet Tiina Rissanen Launatanpohja 22 , 70940 Jännevirta 050 305 5035 tiina.rissanen@iki.fi Niklas von Schöneman 044 534 2198 niklas.vonschoneman@gmail.com Johanna Valtanen Vaarantie 6, 31640 Humppila 040 571 9347 johanna.valtanen@live.com Aino Sivonen Koivulahdentie 121, 81200 Eno aa.sivonen@opaasi.fi
34
Minna Tuominen Loventie 229a, 21560 Ollila minski.tuominen@gmail.com Tiia Nurminen Evitskogintie 420, 02520 Lapinkylä 040 756 2009 tiiaknurminen@gmail.com Varajäsenet Saija Mattila Tryykintie 22, 21860 Auvainen 050 371 1516 saijamattila.SM@gmail.com Päivi Orilähde-Stenroos Haapaniemenrinne 1 B 8, 02940 Espoo 040 825 9202 paivi.os1@gmail.com
KOE- JA KILPAILUTOIMIKUNTA LUONNETESTI-asiat
Merja Kiiski Tapiolantie 30, 21340 Tortinmäki 0400 651 124 merja.kiiski@pp1.inet.fi
MH-LUONNEKUVAUS-asiat
Tiina Rissanen Launatanpohja 22, 70940 Jännevirta 050 305 5035 tiina.rissanen@iki.fi
PAIMENNUS-asiat
Tiina Rissanen Launatanpohja 22, 70940 Jännevirta 050 305 5035 tiina.rissanen@iki.fi
PK-asiat
Sirpa Römpötti Joenkulmantie 234/45, 39100 Hämeenkyrö 040 523 1582 sirpa.rompotti@gmail.com Jeanette Blom Yhdysvuorentie 14, 21290 Rusko 050 307 2717 jeanette.blom@kotikone.fi Piukku Lankinen Kuoppamäenkuja 3 B 11, 20400 Turku pirkko.lankinen@lemmikkipalstat.net
PEKO-asiat
Tarja Sirola 040 7073898 tarja.sirola4@gmail.com
RALLY-TOKO-asiat
Minna Tuominen Loventie 229a , 21560 Ollila 050 386 3871 minski.tuominen@gmail.com
AGILITY-asiat
Minna Tuominen Loventie 229a , 21560 Ollila 050 386 3871 minski.tuominen@gmail.com
TOKO-asiat Heini Hartikainen 0442425293 heini.hartikainen@hotmail.com
JALOSTUSTOIMIKUNTA Jonna Merimaa Laihontie 15, 48700 Kotka jonna.merimaa@kolumbus.fi Kristiina Kraemer Vähämäki 4, 21360 Lieto as 044 589 7575 brilands20@hotmail.com Katriina Neva Lehtirannankuja 52, 03790 Vihtijärvi 040 7590084 katriina@peikkonevan.fi Marjaana Lohivirta Vesikansantie 256, 03100 Nummela 050-300 7151 marjaana.lohivirta@kolumbus.fi
NÄYTTELYTOIMIKUNTA Minna Tuominen Loventie 229a, 21560 Ollila 050 386 3871 minski.tuominen@gmail.com
Marita Satukangas Sorvankaari 4 C 14, 01900 Nurmijärvi 041-4363 639 marita.satukangas@saunalahti.fi Johanna Valtanen Vaarantie 6, 31640 Humppila 040 571 9347 johanna.valtanen@live.com Aino Sivonen Koivulahdentie 121, 81200 Eno aa.sivonen@opaasi.fi
35
JÄSENASIAT Jäsensihteeri
Taija Tikander 040 7326140 jäsensihteeri.bouvier@gmail.com Jäsenmaksut 2019 Varsinainen jäsen 30 e Perhejäsen 15 e Kasvattajan ilmoittama pennunostajajäsen 10 e
LEHTI
Bouviersanomat Piia Heinilä www.makseri.com Lehden aineisto: piia@makseri.com Ilmoitushinnat (Jäsenet -50%) Mustavalkoinen: Aukeama 100 e 1 sivu 60 e 1/2 sivu 35 e 1/4 sivu 20 e 4-väri : Takasivu 100 e Vain maksetut ilmoitukset julkaistaan. Laita kopio kuitista materiaalin mukaan.
WWW-SIVUT
Johannes Lahti johannes.lahti@gmail.com
36
PENTUVÄLITYS Heini Hartikainen 0442425293 heini.hartikainen@hotmail.com Pentulista löytyy yhdistyksen nettisivuilta www.suomenbouvier.fi
RAHALIIKENNE Rahastonhoitaja
Merja Kiiski Tapiolantie 30 21340 TORTINMÄKI 0400 651 124 merja.kiiski@pp1.inet.fi Pankkiyhteydet FI52 5433 0220 0009 43 Jalostustili FI58 5433 0220 0148 03 Tilille maksetaan erikseen mainittujen kampanjoiden tuotot. Lahjoituksia otetaan vastaan. Maininta “lahjoitus” tiedonantoja-kenttään.
ALUEYHDYSHENKILÖT Keski-suomi
Pohjanmaa
Kymenlaakso/ Itäinen Uusimaa
Uusimaa
Pohjois-suomi
Varsinais-suomi
Heini Hartikainen 0442425293 heini.hartikainen@hotmail.com
Taija Tikander taija. tikander@outlook.com 0407326140
Päivi Huhtamäki 0504304472 Saaristokatu 37, 92100 Raahe huhtamakipaivi@gmail.com
Kuva: Piia Heinilä
Minna Vainionpää Alasippolantie 3, 62100 Lapua 040 753 5964 minna.vainionpaa@netikka.fi Marjaana Lohivirta Vesikansantie 256, 03100 Nummela 050-300 7151 marjaana.lohivirta@kolumbus.fi Minna Tuominen Loventie 229a, 21560 Ollila 050 386 3871 minski.tuominen@gmail.com
37
Erikoisnäyttely 2019 26.5.2019 Urjala, Huhdin Vilpola osoite: Pajantie, 31700 Urjala as Arvostelu alkaa klo 10.00 Bouvier ja ardennienkarjakoira Tuomari: Susanne Schmitz, Saksa Arvosteluluokat, viralliset: jun, nuo, avo, käy, val, vet, kasv, jälk Epäviralliset: pennut 5-7 kk, pennut 7-9 kk, turistit Ilmoittautuminen: 28.4.19 mennessä osoitteeseen: Aino Sivonen, Koivulahdentie 121, 81200 Eno. Tai sähköpostilla aa.sivonen@opaasi.fi Tai sähköisellä ilmoittautumislomakkeella, joka löytyy yhdistyksen kotisivuilta. Tiedustelut: aa.sivonen@opaasi.fi Ilm. maksu 35 €, saman om. 2. jne koira 30 € (edellyttää yhtä täysihintaista koiraa), pennut ja veteraanit 25 €, turistit 20 €, yli 10-v vet. ilmaiseksi, tili FI52 5433 0220 0009 43/Suomen Bouvier ry, viite 2985. Maksukuitti tulee liittää ilmoittautumisen mukaan, ilmoittautuminen Kennelliiton näyttelyihin ilmoittautumislomakkeella.
”Ilmoittaessasi koirasi näyttelyyn sitoudut noudattamaan Suomen Kennelliiton voimassa olevia näyttelysääntöjä sekä niitä täydentäviä ohjeita ja rokotusmääräyksiä. Ilmoittautuminen on sitova.”
Näyttelyssä palkitaan lisäksi bouvierit, joilla on paras pää, parhaat liikkeet ja paras turkki. 38
Palvelemme: Arkisin 10-20 • La 10-16 • Su 12-16
Seuraa meitä somessa! lemmikkitarvikepetola @elaintarvikepetola
Eläintarvikeliike Petola Biolinja 20, 20750 Turku Puh: 040 682 2200 Sähköposti: info@petola.fi
WWW.PETOLA.FI
39
2