Etiketti 2/2022

Page 38

MITÄ KUULUU?

Sivistyksen miehiä 38 2/ 22

Heikki Koski toimi Alkon pääjohtajana vuosina 1982-1994. Hänellä oli keskeinen rooli suomalaisen alkoholijärjestelmän kehittämisessä. TEKSTI PEKKA VÄNTTINEN I KUVA ESSI LYYTIKÄINEN

Heikki Koski lukee samanaikaisesti

useampaa kirjaa, jopa kolmea. Useimmiten pöydällä on käännöskirjallisuutta, viimeisimpinä Colson Whiteheadin ja Zadie Smithin uutuudet. ”Niiden rinnalla luin Meri Valkaman teoksen ja se oli erinomainen. Yritän siis kotimaistakin lukea. Myös historia ja elämäkerrat kiinnostavat, kuten Antti Tuurin teos Paavo Talvelasta. Juuri hän loi 1930-luvun alussa Alkon apulaisjohtajana myymäläverkoston Ruotsin mallin mukaisesti”, kertoo Koski. Neljä vuosikymmentä myöhemmin, kun Heikki Koskesta tuli Alkon vähittäismyyntijohtaja vuonna 1975, yhtiö oli kasvanut konserniksi. Vähittäismyyntimonopolin ohella siihen kuului teollisuutta tehtaineen, maan hotelli- ja ravintolaelinkeinosta omistuksessa oli vajaat kymmenen prosenttia, oli viranomaistehtäviä ja tutkimusta. Rajamäen hiiva ja etikat edustivat biotekniikan osaamista. Määritelmä valtio valtiossa ei välttämättä ollut kaukaa haettu. Tai kuten Heikki Kosken ruotsalainen kollega yhtiötä nimitti: Alko Unlimited. ”Se 1970-luvun loppu oli Alkossakin pysähtyneisyyden aikaa, ei ollut

edellytyksiä uudistuksille. Suomessa oltiin keskiolutkrapulassa ja osa ihmisistä ajoi keskioluen myynnin palauttamista Alkoon. Jako linjan tiukentajien ja vapauttajien välillä oli selvä. Sanoinkin, että Alkon kannattaa pitää matalaa profiilia. Osallistuimme keskusteluun, mutta varoin provosoimasta”, Koski muistelee.

Määritelmä valtio valtiossa ei välttämättä ollut kaukaa haettu. Tai kuten Heikki Kosken ruotsalainen kollega yhtiötä nimitti: Alko Unlimited. Pääjohtajakauden alkaessa

vuonna 1982 Suomi oli muutoksessa. Vuosikymmenen puolivälissä tulivat itsepalvelumyymälät, jotka miellyttivät paitsi asiakkaita, niin myös lisä-

sivät henkilökunnan työn kiinnostavuutta. Myyminen muokkautui palveluksi. Kulutus miedontui ja monipuolistui. Mutta tulossa oli suurempikin muutos. Pääjohtajalla oli viisautta varautua ajoissa. ”Noin 1980-luvun puolivälissä kävi selväksi, että Euroopan yhdentyminen tulee vaikuttamaan myös Alkoon. Monopolit tulisivat olemaan iso kysymys. Vuonna 1989 kutsuin pohjoismaiset kollegat Helsinkiin, päätimme yhdessä valmistautua ja kokoontua aina tarvittaessa. 1990luvun alussa päätettiinkin, että vähittäismyyntiä lukuun ottamatta Alkon monopolit puretaan. Se prosessi kohti EU:ta onnistui, siitä voin sanoa olevani ylpeäkin”, Koski sanoo. Ura yhtiössä oli alkanut edellisellä

vuosikymmenellä. Vuonna 1975 reilu kolmikymppinen, Porin kaupunginjohtajana tuolloin ollut Koski sai tarjouksen suomalaisen sosiaalipolitiikan kummisedältä Pekka Kuuselta. Kiinnostaisiko pesti Alkon palveluksessa? ”Mietin ja ilmoitin, että en ole valmis lähtemään Porista”, muistaa Koski. Pian paikalle tuotiin suostuttele-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Etiketti 2/2022 by Alko Oy - Issuu