Issuu

Kasvun paikka

12 Teema

Kasvua odotetaan ja vaaditaan nyt kaikkialla – niin taloudessa, teknologiassa, yhteiskunnassa kuin osaamisessa. Mutta mitä oikeastaan pitäisi kasvattaa?

Kannen kuvat Valokuvataiteilija Johannes Romppanen ja kuvankäsittelijä Astrid Lindroos kuvasivat lehden kansiin ylioppilaskunta AYY:n puheenjohtajan Joona Lipposen sekä kestävän muotoilun professorin İdil Gaziulusoyn. Heitä haastateltiin lehden pääartikkeliin, jossa näkökulmia kasvuun esittelee myös taloustieteen professori Otto Toivanen. Lue lisää sivulta 12 alkaen.

Esa Kapila

Sisältö 5 6 8

Avauksia Ilkka Niemelä ja kestävän kasvun perusta: koulutus, tutkimus, innovaatiot. Nyt Pieniä uutisia, isoja asioita. Nyt Designs for a Cooler Planet ja muita näyttelyitä.

Teema / Kasvun paikka 12 Teema Kasvu on nyt kaikkialla – mutta mitä me oikein kasvatamme? 19 Tieteestä lyhyesti Sijoittamisesta on tullut suomalaisten arkea; Sähköpotkulaudat vakiintuivat osaksi liikennettä. 20 Mukana matkassa Aallon kampus on tuhansien eliölajien koti. 28 Kuka Pietu Korhonen suunnittelee ääniä elokuviin. 32 Yrittäjyys Aalto Inventors -ohjelma kasvattaa suunnannäyttäjiä teknologia-alalle. 35 Tieteestä lyhyesti Näätäeläinten elinympäristöt kartalle; Fotoniikan keksintö vangitsee valon sirulle miljooniksi kierroksiksi. 36 Kohtaaminen Heya Kwon toi karaoken kampukselle.

8 Nyt

Designs for a Cooler Planet ja muita näyttelyitä.

Kuva SuperC-projektista, joka on mukana näyttelyssä. Tutkijat pyrkivät kehittämään huoneenlämmössä toimivan suprajohteen. Mallintamisessa he käyttävät apunaan muun muassa perinteisen japanilaisen Kagome-korin kudontakuviota. Lue lisää SuperC-hankkeesta sivulta 40 alkaen.

38 Kumppanuus Saabin ja Aalto-yliopiston yhteistyössä yhdistyvät huippututkimus ja käytännön tarpeet. 40 Tieteestä Tutkijat aikovat löytää huoneenlämmössä toimivan suprajohteen, vaikka sitä ei nykytiedon mukaan ole olemassa. 44 Vierailulla Bernhard Schölkopf on näköalapaikalla tekoälyn mullistaessa tiedettä ja yhteiskuntaa. 45 Juhlaa Promootioissa vihittiin 17 uutta kunniatohtoria. 46 Väitöksiä Arsi Ikäheimonen ja älypuhelin masennuksen hoidossa; Kata Fodor ja kestävät ruokavaliot; Manila Kodali ja sairauden tunnistaminen arjen puhetallenteista. 48 Arjen valintoja Ghassem Gozaliasl, onko yhteyden kaipuu kirjoitettu tähtiin? 50 Avainlukuja Yliopiston tuloksia ja sijoituksia.

Jaakko Kahilaniemi

20 Mukana matkassa Aallon kampus on tuhansien eliölajien koti.

Toukokuussa kampuksella kukkivat vanhat omenapuut, jotka ovat peräisin Otaniemen kartanon ajoilta.

Kuvat: Johannes Romppanen

Tekemässä

4 4

Touko Miikkulainen

Touko Miikkulainen on Aalto-yliopistossa maiste rintutkintoaan viimeistelevä kuvittaja ja graafikko, jota kiinnostavat erityisesti kuvituksen poliittiset mahdollisuudet ideoita välittävänä ja avaavana tekijänä. Miikkulainen kuvitti lehden pääartikkelin ja on aiemmin käsitellyt ilmastokriisin kuvittamista muun muassa kandidaatin opinnäytetyössään. ”Viime aikoina elämäni keskeinen kasvu on liittynyt koiramme turkkiin, joka piti hänen kauhukseen leikata talven jäljiltä kesäkuntoon. Toivo paremmasta maailmasta on myös sellainen asia, jota koetan kaikin voimin kasvattaa kriisiytyvän maailmantilanteen keskellä. Talouskasvun ehdottomuuteen suhtaudun vähintään varauksella.”

Tiina Forsberg

Tiina Forsberg kirjoitti lehden pääartikkelin Kasvu on nyt kaikkialla – mutta mitä me oikein kasvatamme? Hän työskentelee tiedetoimittajana Aalto-yliopiston viestinnässä. Kolmen lapsen äitinä ja häpeilemättömän laiskana kotipuutarhurina kasvu saa hänen arjessaan monia muotoja. Eniten hän nauttii kasvun seuraamisesta: kitkemisen sijaan tomaatit, kukat ja muut kasvit saavat rehottaa vapaasti ja vallattomina. ”Kasvu ei aina vaadi ponnistelua; joskus riittää, että antaa tilaa.”

Julkaisija Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut Päätoimittaja Viestintäpäällikkö Anitta Pirnes Toimituspäällikkö Paula Haikarainen Ulkoasu & kuvatoimitus Dog Design Kansi Johannes Romppanen Tämän numeron avustajat Matti Ahlgren, Amanda Alvarez, Tiina Aulanko-Jokirinne, Ahti Brummer, Aava Eronen, Tiina Forsberg, Riikka Haikarainen, Terhi Hautamäki, Sarah Hudson, Minna Hölttä, Susanna Jaarmo, Katrina Jurva, Jaakko Kahilaniemi, Esa Kapila, Kalle Kataila, Anna Kerttula-Fonseca, Anne Kosola, Tuomas Kärkkäinen, Katja Lahti, Joonas Lehtovaara, Andreas Liapis, Astrid Lindroos, Pinja-Emilia Lämsä, Juuli Miettilä, Touko Miikkulainen, Liivia Pallas, Tiiu Pohjolainen, Kristian Presnal, Gavin Pugh, Marjukka Puolakka, Mikko Raskinen, Johannes Romppanen, Katja Rönkkö, Sedeer el-Showk, Outi Törmälä, Akseli Valmunen, Nita Vera, Enni Äijälä Osoite PL 11 000, 00076 Aalto Puhelin 09 470 01 / 050 314 1545 Verkossa aalto.fi/magazine Sähköposti magazine@aalto.fi Osoitteenmuutokset crm-support@aalto.fi Painatus PunaMusta, 2026 Painos 6 000 (suomenkielinen) & 6 000 (englanninkielinen) Osoitelähde Aalto-yliopiston alumni- ja kumppanuusrekisteri (CRM) Tietosuojailmoitukset aalto.fi/fi/ palvelut/tietosuojailmoitukset ISSN 1799-9324 painettu ISSN 2323-4571 verkkojulkaisu

PEFC/02-31-151 PEFC-sertifioitu Tähän tuotteeseen käytetty puu on kestävästi hoidetuista metsistä www.pefc.fi

Kalle Kataila

Tarvitsemme uutta luovaa tutkimusta

Näemme parhaillaan Suomessa sen, mitä syntyy, kun panostukset uutta luovaan tutkimukseen todella kantavat hedelmää.

Taloustieteen professori Otto Toivanen pohtii tässä lehdessä, mitä kestävä kasvu tarkoittaa. Toivasen mielestä sellainen kasvu on mahdollista vain, jos teemme asioita fiksummin kuin aiemmin – ja juuri siksi koulutus ja innovaatiot ovat kaiken kasvun edellytys. Suomessa tapahtuu parhaillaan jotakin poikkeuksellista: valtio pyrkii nostamaan tutkimus- ja kehitysmenot neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Se on historiallinen valinta – ja samalla testi. Onko Suomella rohkeutta kohdentaa panokset niin, että ne todella nostavat tuottavuutta, vaurautta ja hyvinvointia? Suomessa tutkimus- ja kehitysrahoitus on painottanut jo olemassa olevien ratkaisujen kehittämistä, mikä ei yksin riitä. Tuottavuuden kasvu syntyy nimenomaan uusista ideoista, teknologiasta ja osaamisesta, mikä edellyttää panostuksia tutkimukseen. Ilman uutta luovaa tutkimusta ja koulutusta tuottavuusloikka jää pahasti puolitiehen. Parlamentaarinen T&K-rahoitus lakia valmistellut työryhmä arvioi, että neljän prosentin tavoite tutkimus- ja kehitysmenoihin vaatii joka vuosi 9 000 uutta osaajaa, joista noin 2 000 on tohtoreita. Ilman koulutettuja osaajia julkisen rahan vipuvaikutus jää syntymättä. Yliopistoille tarvitaan ennustettava ja pohjoismaiselle tasolle yltävä perusrahoitus, jotta voimme pitää kiinni koulutuksen laadusta ja samalla Suomen kyvystä kasvattaa seuraavan sukupolven osaajia. Valonpilkahduksiakin on. Näemme parhaillaan Suomessa myös sen, mitä syntyy, kun panostukset uutta luovaan tutkimukseen todella kantavat hedelmää. Pääkaupunkiseudusta on tullut kvanttiteknologian alalla yksi maailman johtavista osaamiskeskittymistä. Tämä kokonaan uusi toimiala ei olisi syntynyt ilman jo 1960-luvun lopulla alkaneita panostuksia fysiikan perus ilmiöiden tutkimukseen Teknillisessä korkeakoulussa ja sittemmin Aallossa. Kvanttialan esimerkki osoittaa, että syväteknologia vaatii aikaa, pitkäjänteistä rahoitusta ja tiivistä yhteistyötä tutkijoiden ja teollisuuden välillä. Kaupallinen menestys syntyy harvoin nopeasti, mutta kun se syntyy, vaikutus on mittakaavaltaan suuri. Vahva tiede mahdollistaa radikaalit innovaatiot, mutta kasvu syntyy lopulta käytännön sovelluksista ja markkinoille pääsystä. Juuri tällaisia siltoja haluamme Aallossa rakentaa: viime vuosina olemme panostaneet tutkijoiden innovaatiokoulutukseen ja mutkattomaan kaupallistamisprosessiin, jottei yksikään kasvun siemen jäisi hyödyntämättä. Aallosta ponnistaneet yritykset – kuten Relex, Iceye ja IQM – osoittavat, että vahva tieteellinen perusta, rohkeus kokeilla ja yrittäjyyden taidot voivat muodostaa nopean kasvun ketjun. Ilkka Niemelä Aalto-yliopiston rehtori

Avauksia

Matti Ahlgren

AaltoQ20-kvanttitietokone on otettu käyttöön opetuksen, tutkimuksen ja uuden teknologian kehittämisen alustana. Kyseessä on Suomessa ainutlaatuinen ja kansainväli sestikin harvinainen yliopiston omistama huipputason kvanttitietokone. Kvanttiteknologian arvioidaan mullistavan esimerkiksi tietoliikennettä, energiatehokkuutta ja tieteellistä tutkimusta. Samalla Suomen kvanttiteknologia-ala tarvitsee vuoteen 2035 mennessä lähes 3 000 uutta osaajaa. AaltoQ20:n avulla koulutetaan tulevaisuuden kvanttiosaajia ja tehdään tutkimusta, joka ei ole mahdollista useimmilla kaupallisilla kvanttitietokoneilla. Opiskelijat pääsevät käyttämään konetta osana opintojaan, mikä on maailmallakin harvinaista. ”Q20 on aivan viimeisintä teknologiaa ja rakennettu nimenomaan suorittamaan kvanttilaskentaa”, sanoo projektia johtanut professori Tapio Ala-Nissilä. Kvanttitietokoneessa on 20 kubittia eli kvanttibittiä. Tutkijat ovat jo hyödyntäneet sitä muun muassa kvanttilaskentaalgoritmien ja kvanttikoneoppimisen tutkimuksessa. Kone rakennettiin Suomen Akatemian rahoituksella. Aallossa aikanaan perustetut kvanttilaskentayritys IQM ja erittäin matalan lämpötilan tutkimuslaitteistojen valmistaja Bluefors toimittivat siihen osia. Q20 on osa Suomen kansallista kvanttilaskentainfrastruktuuria FiQCI:tä, jota hallinnoivat Aalto-yliopisto, VTT ja CSC – Tieteen tietotekniikan keskus.

Mikko Raskinen

Yliopisto sai oman kvanttitietokoneen

Uusi energiasiirtymän osaamiskeskus Aalto-yliopisto saa yhteensä yhdeksän miljoonan euron lahjoitukset ABB:ltä, Fortumilta, St1:ltä ja Walter Ahlströmin säätiöltä energiasiirtymän tutkimuksen ja koulutuksen vahvistamiseen. Lahjoituksilla perustetaan neljä uutta professuuria sekä käynnistetään uusi Energiasiirtymän osaamiskeskus (House of Energy Transition). Aallossa työskentelee jo yli 40 energia-alan professoria tutkimusryhmineen, mikä tekee siitä Suomen suurimman energia-alan tutkimuskeskittymän. Uuden osaamiskeskuksen tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä eri tieteenalojen välillä sekä tuottaa ratkaisuja energiajärjestelmän uudistamiseen. ”Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio. Mikään yksittäinen keksintö ei riitä, vaan koko energiajärjestelmä pitää miettiä uusiksi”, sanoo osaamiskeskusta johtava professori Annukka Santasalo-Aarnio. ABB:n lahjoitus on 1,5 miljoonaa euroa, ja sillä perustetaan tehoelektroniikan professuuri. Fortumin 1,5 miljoonan euron lahjoitus kohdistuu energiastrategian professuuriin, jonka tehtävänä on tunnistaa energiamurroksen keskeisiä haasteita ja tukea niiden ratkaisemista. St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa energiastrategian sekä uusien energiateknologioiden professuureihin. Walter Ahlströmin säätiön 3 miljoonan euron lahjoituksella perustetaan kestävän teollisuuden professuuri. Lahjoittajien yhteisenä tavoitteena on vauhdittaa kestävää energiasiirtymää ja vahvistaa Suomen kilpailukykyä. Yliopisto käynnistää professuurien rekrytoinnit ja osaamiskeskuksen toiminnan vuoden aikana.

Juuli Miettilä

LOISTOUUTINEN

milj. €

Marsiossa tapahtuu

Aallon rahastoista käytettiin tutkimukseen ja opetukseen vuonna 2025

Aalto Ahaa -tapahtumasarja uteliaille

Sukella pintaa syvemmälle ja lähde tutkimusmatkalle tieteeseen ja taiteeseen. Kaikille avoimilla luennoilla kolme asiantuntijaa kertoo näkökulmiaan valituista teemoista. Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa tiistaisin kello 17.00–18.30. 6.10. Kasvun tulevaisuus 10.11. Kvanttimullistus ja uusi aikakausi

Aalto-yliopisto Junior Tiedeteatteri

Lapset pääsevät tutustumaan kiinnostaviin tieteen ja taiteen ilmiöihin tutun aikuisen seurassa ja kokeilemaan asioita myös itse. Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa perjantaisin kello 15.30–17.00. 2.10. Meren uudet aarteet 27.11. Luonnon supervoimat Katso tarkemmat sisällöt ja aiempien tapahtumien tallenteet verkosta: aalto.fi/marsio

Keskus vauhdittaa radikaalia luovuutta Aalto-yliopiston uusi Radikaalin luovuuden keskus vahvistaa luovuuden roolia tutkimuksessa, opetuksessa ja käytännön yhteistyössä yritysten ja muiden kumppaneiden kanssa. Kyse ei ole yhdestä rakennuksesta, vaan koko yliopiston läpäisevästä toimintatavasta tuoda yhteen eri alojen osaaminen ja synnyttää uudenlaisia ratkaisuja aikamme suuriin haasteisiin, kuten ilmastokriisiin, eriarvoisuuteen ja työelämän murrokseen. Viiden vuoden määräaikainen keskus tarjoaa yhteistyökumppaneille mahdollisuuden testata uusia ideoita ja toimintatapoja ilman välitöntä kaupallista painetta. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun koordinoimaa keskusta tukee Amerin Kulttuurisäätiö. Syksyllä 2026 Aalto-yliopiston kampukselle avautuu myös uusi yhteisöllinen työtila Tila. Se kokoaa yhteen luovien alojen freelancereita, yrittäjiä, taiteilijoita, opiskelijoita ja tutkijoita.

TexFoam on biopohjainen eristevaahto, joka valmistetaan kierrätetyistä tekstiilikuiduista.

Esa Kapila

Designs for a Cooler Planet -näyttely 1.9.–30.10.2026 Aalto-yliopiston vuoden suurin näyttely näyttää tietä tulevaisuuteen. Esillä on yli 20 käytännön ratkaisua, kokeilua ja ideaa tutkijoilta sekä opiskelijoilta. Päänäyttelyn lisäksi ohjelmassa on lukuisia tapahtumia ja rinnakkaisnäyttelyitä. • Esillä Otaniemen kampuksella Marsio-rakennuksessa, Otakaari 2, Espoo. Ma–to 7.45–21.00 | Pe 7.45–20.00 | La–su suljettu. Vapaa pääsy. • Osa Helsinki Design Weekin sekä Euroopan komission Uusi eurooppalainen Bauhaus -hankkeen ohjelmistoa. helsinkidesignweek.com new-european-bauhaus.europa.eu/index_en Lue lisää

”Hylkymekon” materiaali on peräisin 1600-luvulla uponneesta laivasta. Oulun edustalta löytyneen hylyn konservointiurakasta jäi yli puunkappaleita, joista Aalto-yliopiston tutkijat muokkasivat tekstiilikuitua Ioncell®-menetelmällä. Lankaa ei ole valkaistu tai värjätty, vaan väri on suoraan hylystä. Aallon neulestudiossa lehtori Anna-Mari Leppisaari suunnitteli ja neuloi langasta kaksi identtistä mekkoa. Toinen on esillä Designs for a Cooler Planet -näyttelyssä Marsiossa ja toinen Oulun taidemuseossa Huomisen vaatekaappi -näyttelyssä 27.9.2026 saakka.

Anne Kinnunen

Hanna Klie: Frames.

Rinnakkaisnäyttely Aalto ARTS Grad Show 2026 esittelee Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmistuvien opinnäytetöitä. Näyttely on esillä 3.9.–7.10.2026 Väre-rakennuksessa, Otaniementie 14, Espoo. Konsta Klemetin valokuvasarjasta Finnish Royalty: The kings and queens of Finland’s drag scene.

Näytös26 järjestettiin Lasipalatsin aukiolla Helsingin ydinkeskustassa. Muotinäytöksen lavalla nähtiin Aalto-yliopiston nuorten suunnittelijoiden tuoreita mallistoja.

Jesper Dolgov

Mikko Raskinen

Sasu Takko: Ihokas-mallisto

Kuvan teosten tekijät (myötäpäivään): Kirsikka Heiskari, Carla Rotenberg, Chien-Chi Kuo, Robert Hedengren, Sesilia Pirttimaa.

Artefakti on Aalto-yliopiston Contemporary Design -maisteri ohjelman vuosittainen lopputyönäyttely, jossa on teoksia materiaalikokeiluista ja käsityöstä kestävään ja kriittiseen muotoiluun. Näyttely on osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa ja esillä 3.–9. syyskuuta 2026, Puristamo, Kaapelitehdas (Kaapeliaukio 3, Helsinki).

Material Flow -näyttely esitteli Fiskars Biennaalin yhteydessä Aalto-yliopiston sisustusarkki tehtuurin opiskelijoiden teoksia, kuten huonekaluja ja valaisimia. Näyttely tarkasteli materiaalien mahdollisuuksia kokeellisen suunnittelun, materiaali tutkimuksen ja käsityötaidon kautta. Klara Sjelvgrenin Maa-sivupöytien materiaali on terrakotta.

Kasvua vaaditaan kaikkialla – taloudessa, teknologiassa, yhteiskunnassa ja osaamisessa. Mutta mitä oikeastaan pitäisi kasvattaa? Tämä numero tarkastelee kasvua hyvinvoinnin, kestävyyden ja tulevaisuuden näkökulmista – aina vihreämmästä kampuksesta ajatuksiin siitä, miten voimme elää maapallon rajojen puitteissa.

12 Teema Kasvu on nyt kaikkialla – mutta mitä me oikein kasvatamme? 19 Tieteestä lyhyesti Sijoittamisesta on tullut suomalaisten arkea; Sähköpotkulaudat vakiintuivat osaksi liikennettä. 20 Mukana matkassa Aallon kampus on tuhansien eliölajien koti. 28 Kuka Pietu Korhonen suunnittelee ääniä elokuviin. 32 Yrittäjyys Aalto Inventors -ohjelma kasvattaa suunnannäyttäjiä teknologia-alalle. 35 Tieteestä lyhyesti Näätäeläinten elinympäristöt kartalle; Fotoniikan keksintö vangitsee valon sirulle miljooniksi kierroksiksi. 36 Kohtaaminen Heya Kwon toi karaoken kampukselle.

TEEMA

Kasvun paikka

Mitä me oikein kasvatamme? Siitä puhutaan nyt kaikkialla: hallitus tavoittelee sitä, yritykset lupaavat sitä ja yliopistoilta odotetaan ratkaisuja sen saavuttamiseksi. Kasvun uskotaan ratkaisevan velkaantumisen, kilpailukyvyn ja lopulta koko hyvinvointivaltion tulevaisuuden. Mutta mitä kasvulla tarkoitetaan – ja millaista kasvua tavoitellaan? Teksti Tiina Forsberg Kuvitus Touko Miikkulainen

Kasvun paikka

14 Taloustieteilijälle kasvu tarkoittaa tuotta-

vuutta, uusia innovaatioita ja yhteiskunnan kykyä rahoittaa hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Kestävän muotoilun tutkijalle jatkuvan kasvun ajatus taas näyttäytyy ongelmallisena rajallisella planeetalla. Nuorelle opiskelijalle koko keskustelu kasvusta tuntuu etäiseltä, kun samaan aikaan kasvaa myös epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta. Kasvusta puhuttaessa keskeinen kysymys ei ehkä enää olekaan se, miten saisimme sitä lisää – vaan mitä olemme ylipäätään kasvattamassa.

Kasvu ei ole itseisarvo

Professori Otto Toivanen ei syö enää lakritsia. Siitä hän sai tarpeekseen lukion jälkeen työskennellessään Turussa lakritsitehtaalla, tulevaisuuttaan pohtien. Päämäärää ei tuntunut löytyvän, mutta onnellisten sattumusten kautta hänestä tuli lopulta taloustieteilijä. Alan kirja oli nimittäin ainoa, joka ei nukuttanut pääsykokeisiin lukiessa. Toivanen pääsi opiskelemaan, ja lakritsin syönti sai jäädä. Turusta Toivanen suuntasi jatko-opintoihin ja tutkijaksi maailmalle, kunnes hänet houkuteltiin takaisin kotimaahan kymmenisen vuotta sitten. Loppu on historiaa, sillä Toivanen on esimerkiksi ollut mukana perustamassa taloustieteen tutkimuskeskus Helsinki GSE:tä vuonna 2018, vuonna 2025 Toivanen nimettiin Aalto-professoriksi. Lakritsitehtaalla hioutunut suunnitelma toimi siis hyvin. Taloustieteen professorina hän tarkastelee kasvua ja ennen kaikkea sen puutetta nykySuomen lannistuneen ilmapiirin kautta: ihmiset ovat varovaisia, tulevaisuuteen suhtaudutaan pessimistisesti ja kuluttajina säästämme mieluummin kuin käytämme rahaa. Moni kokee, että suunta on ennemmin huonompaan kuin parempaan. ”Tämänhetkiset taloudelliset resurssimme eivät vastaa toiveeseemme siitä, millaista elämää haluamme viettää, millaista elämää

haluamme tarjota vanhuksillemme ja jälkikasvullemme, tai miten ylipäätään haluamme osallistua tähän maailman menoon”, hän sanoo. Siksi tarvitaan kasvua. Kasvu ei kuitenkaan ole itseisarvo, Toivanen painottaa. ”Kysymys on siitä, mitä kasvu mahdollistaa. Jos se mahdollistaa meille paremman hyvinvoinnin – ja nimenomaan hyvinvoinnin, ei elintason – niin on vaikea nähdä, että moni asia olisi tavoiteltavampaa kuin se.” Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan AYY:n puheenjohtaja Joona Lipponen sanoo, että keskustelussa sekoittuvatkin usein talouskasvu ja hyvinvoinnin kasvu. Moni nuori kysyy, miksi materiaalista vaurautta pitäisi kasvattaa loputtomasti, jos samaan aikaan ympäristön kantokyky on koetuksella. ”Kun puhumme kasvusta, niin mistä oikein puhumme? Puhummeko hyvinvoinnin vai materiaalisen vaurauden kasvusta? Monet ajattelevat, että nämä ovat synonyymejä, ja talouden kasvu väistämättä parantaa hyvinvointia – mutta onko se näin?” Lipposenkin oli lukion jälkeen vaikea löytää suuntaansa, mutta kiinnostus maantietoon ja yhteiskuntaoppiin sekä ”sinnittely” läpi pitkän matikan toivat hänet lopulta rakennetun ympäristön opintoihin Aaltoon. Nyt nuorella puheenjohtajalla riittää kysyntää. Kandiksi vuosi sitten keväällä valmistuneen Lipposen mukaan on kaikkien etu, että vastuuta saaneet käyttävät aikaansa vaikuttamiseen – opiskella ehtii kyllä myöhemminkin.

Rajallisella planeetalla

Kun kestävän muotoilun professori İdil Gaziulusoy kuulee sanan kasvu, hän ajattelee kasveja. Hänen kotinsa on paljon enemmän kuin vain ihmiskoti: siellä asuu paitsi kaksi kissaa, se on myös tulvillaan kasveja, ”suoranainen viidakko”. Eniten kasveissa häntä kiehtoo niiden kyky kasvaa loputtomasti.

Taloustieteen professori Otto Toivanen

” Kysymys on siitä, mitä kasvu mahdollistaa. Jos se mahdollistaa meille paremman hyvinvoinnin – ja nimenomaan hyvinvoinnin, ei elintason – niin on vaikea nähdä, että moni asia olisi tavoiteltavampaa kuin se.”

Kasvun paikka

16 ”Me ihmiset vain lakkaamme jossain vaiheessa kasvamasta. Tietenkin jokaisella puullakin on elinkaarensa, mutta ne, kuten kaikki kasvit, jatkavat kasvuaan niin kauan kuin ovat olemassa.” Toisin kuin Toivanen, Gaziulusoy tiesi jo kuusivuotiaana, että hänestä tulee vielä professori. Kymmenisen vuotta sitten Australian Melbournessa työskennellyt turkkilaistaustainen Gaziulusoy tunsi halua palata tähän maailmankolkkaan, joten tuntui uskomattomalta sattumalta, että hänen korkeatasoiseksi tietämässään Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa avautui juuri oikean alan professuuri. Kasvulla on Gaziulusoylle toinenkin positiivinen merkitys, voihan sitä ajatella yksilöiden henkisen kasvun kautta. Samaan hengenvetoon hän jatkaa, että ihmisilläkin on asioita, joiden emme halua kasvavan: kukaan tuskin toivoo vaikkapa surunsa tai syöpänsä kasvavan. Myös ajatus talouden loputtomasta kasvusta on vaikea: kestävän muotoilun tutkijana hän tunnistaa, että emme voi kasvaa loputtomasti rajallisella planeetalla. Otto Toivanen ymmärtää kasvuun kohdistuvan kritiikin ja sanoo siihen löytyvän paljon hyviä syitä, ympäristövaikutukset eivät vähäisimpiä. Hän kuitenkin toteaa, että esimerkiksi Suomessa kasvun puute voi jatkuessaan johtaa koko hyvinvointivaltion rapautumiseen. Taloustieteessä kasvulla tarkoitetaan usein tuottavuuskasvua: sitä, että samoilla resursseilla saadaan aikaan enemmän tai parempia asioita – tai että sama lopputulos saavutetaan aiempaa pienemmillä resursseilla. Toivasen mukaan tämä kytkeytyy vihreän kasvun mahdollisuuksiin: palveluvaltaistuva talous, uusiutuva energia ja kiertotalous voivat pienentää jalanjälkeä, vaikka kaikkea ei voi irrottaa materiaalisuudesta. Gaziulusoy haastaa tätä: vaikka tehokkuus ja teknologia voivat vähentää ympäristökuormitusta, pelkkä ”enemmän samaa fiksummin”

ei ratkaise kaikkea, jos materiaalinen kulutus jatkaa kasvuaan. Keskustelua vaikeuttaa myös globaali eriarvoisuus. Samalla kun osa maailmasta pohtii kasvun rajoja, monissa maissa talous kasvu on edelleen välttämätöntä perus tarpeiden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. ”Kansallisvaltioihin perustuva järjestelmä ohjaa maita puolustamaan ensisijaisesti omia etujaan, vaikka monet kestävyyshaasteet ovat luonteeltaan maailmanlaajuisia. Heikommassa asemassa olevien intressit eivät nouse yhteiselle pöydälle”, Gaziulusoy sanoo. Myös Joona Lipponen sanoo nykyisen järjestelmän nojaavan liian vahvasti oletukseen talouden jatkuvasta kasvusta. Samalla Lipponen kokee, että hänen ympärillään – etenkin nuorilla – on vahvistunut tunne, ettei suunta voi jatkua ennallaan. ”Monilla nuorilla on pyrkimys muuttaa järjestelmää fundamentaalisesti sen sijaan, että vain muokattaisiin kasvupohjaa kestävämmäksi. Eivät nämä täysin sulje toisiaan pois, mutta jossain määrin valinta on tämä: ohjataanko talouskasvun rakenne tukemaan kestävyyttä vai muutetaanko koko järjes telmää”, Lipponen pohtii. İdil Gaziulusoyn mukaan vaihtoehtoisista talousmalleista, kuten vakaasta taloudesta tai kohtuutaloudesta, puhutaan edelleen varovaisesti, koska niille ei ole vielä syntynyt poliittisesti uskottavaa polkua. Siksi kestävää

AYY:n puheenjohtaja Joona Lipponen

”Kun puhumme kasvusta, niin mistä oikein puhumme? Puhummeko hyvinvoinnin vai materiaalisen vaurauden kasvusta? Monet ajattelevat, että nämä ovat synonyymejä, ja talouden kasvu väistämättä parantaa hyvinvointia – mutta onko se näin?”

kasvua ei synnytetä pelkästään teknologian tai yksittäisten poliittisten päätösten kautta, vaan se vaatii myös täysin uudenlaista yhteistä käsitystä siitä, millaista kehitystä pidämme tavoiteltavana, hän sanoo.

Kenen kasvua tavoitellaan?

Ennen kuin kiistelemme siitä, miten kasvattaa, pitää kysyä, mitä tarkalleen on tarkoitus kasvattaa – vaurautta, palveluja, osaamista, luottamusta vai hyvinvointia? Otto Toivanen huomauttaa, että kasvusta käytävä keskustelu törmää väistämättä nope asti arvoihin. Heti kun joku alkaa määritellä ”turhaa kulutusta”, hän samalla asettaa omat arvonsa muiden yläpuolelle: se, mikä yhdestä näyttää tarpeettomalta, voi olla toiselle merkityksellistä. Siksi keskustelu hyvästä elämästä ja kestävästä tulevaisuudesta muuttuu helposti henkilökohtaiseksi. Toivasen mukaan vaikeinta kasvukeskustelussa ei olekaan ajatus resurssien tehokkaammasta käytöstä, vaan päätös siitä, mitä koko yhteiskunnassa pidetään tärkeänä. ”Taloustieteilijän tehtävä on arvioida erilaisten valintojen seurauksia ja kertoa, millaisia kompromisseja niihin liittyy. Politiikka taas ratkaisee, miten yhteiset resurssit lopulta jaetaan”, Toivanen sanoo. Myös İdil Gaziulusoy toteaa, ettei ole olemassa yhtä universaalisti ”toivottavaa” tulevaisuutta, koska ihmiset arvostavat erilaisia asioita. Siksi tulevaisuutta ei pitäisikään rakentaa ylhäältä annettuna mallina, vaan yhteisenä kuvitteluna ja neuvotteluna siitä, millaisessa maailmassa haluamme elää. Pelkkä tieto ei kuitenkaan vielä synnytä muutosta: ilman yhteistä mielikuvitusta muutokselle ei löydy suuntaa eikä omistajuutta. ”Tiede kyllä kertoo, kuinka huonolla tolalla asiat maailmassa ovat, mutta se ei automaatti sesti synnytä muutosta, tarvetta toimia, siihen tarvitsemme myös luovia käytäntöjä.”

Kasvun paikka

18 Joona Lipponen hakeutui ylioppilaskunnan toimintaan halusta toimia opiskelijayhteisön hyväksi. Kiinnostus osallistua laajempaan keskusteluun on herännyt, kun hän on ymmärtänyt, ettei nuorten ääni kuulu yhteiskunnassa, eikä nuoria kutsuta päätöksiä tekevien pöytään. ”Kyse ei ole nuorten kiinnostuksen puutteesta vaan rakenteellisesta ongelmasta: nuoriin suhtaudutaan helposti vähättelevästi. Toisaalta nuoret itse oppivat ajattelemaan, ettei heidän vielä kuulu ottaa tilaa tai käyttää ääntään. Mutta itse olen tajunnut, että me kuulumme siihen pöytään, ihan sama keitä muita siellä on”, Lipponen toteaa. Hän painottaa, että nuorten näkökulman puuttuminen kasvusta käytävästä keskustelusta on yhteiskunnalta menetetty mahdollisuus: nyt tehtävät päätökset vaikuttavat eniten niihin sukupolviin, jotka elävät seurausten kanssa täällä pisimpään. Nuorille on annettava tilaa osallistua keskusteluun. Otto Toivasen mukaan ei ole olemassa ihmelääkettä siihen, että nykyiset nuoret pääsevät osallisiksi kasvusta. Tärkeintä on varmistaa, että koulutusjärjestelmä toimii niin hyvin kuin rajallisilla resursseilla on mahdollista – eikä vain opetuksen laadun osalta, vaan myös siinä, ohjataanko nuoret heille sopivimmille opintopoluille. Yhtä lailla tarvitaan kuitenkin päätöksiä, jotka eivät siirrä tämän päivän kustannuksia tulevien aikuisten maksettavaksi, olipa kyse luonnonvaroista, eläkejärjestelmästä tai yhteiskunnan rakenteista.

Millaista kasvua tarvitsemme?

Kasvusta puhuttaessa kysymys ei siis ole vain siitä, saadaanko jotain ”lisää”, vaan millaisin ehdoin kasvu on kestävää ja mitä päätämme ylipäätään kasvattaa: taloutta, kulutusta vai hyvinvointia. Lipposen mielestä toivottava kasvu on ennen kaikkea hyvinvoinnin kasvua – sellaista, jonka merkityksen ihmiset voivat määritellä myös itse. Hän muistuttaa, että jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset, planeetta ei kestäisi. Käytännössä tämä tarkoittaa kasvun irrottamista kulutuksesta ja osaamisen suuntaamista ratkaisuihin, jotka vahvistavat luonnon monimuotoisuutta ja oikeudenmukaisuutta, kuten monissa Aallon startupeissa jo tehdään. Lipponen toivoo myös, että innovaatiokenttä avautuu laajemmalle tekijäjoukolle: ekosysteemi painottuu nyt muutamille aloille, vaikka potentiaalia on läpi koko korkeakoulukentän, myös esimerkiksi taiteissa. Taloustieteen professori taas näkee vihreän kasvun mahdollisuutena hyvinvoinnin lisäämiseen kaikkialla – ei vain Suomessa. ”Uskon, että voimme rakentaa maailman, jossa yhä useammalla, myös heikommassa asemassa olevilla, menee paremmin ja

” Mitä ja kenen hyväksi innovoimme? Innovaatio ei ole sama asia kuin uusien teknologioiden loputon kehittäminen: vaarana on ’teknologia teknologian vuoksi’.”

Kestävän muotoilun professori İdil Gaziulusoy

hyvinvointi kasvaa, samalla kun rasitamme maapalloa vähemmän. Se on mahdollista vain, jos teemme asioita fiksummin kuin aiemmin. Siksi koulutus ja innovaatiot ovat kaiken kasvun edellytys”, Toivanen toteaa. Innovaatioista puhuttaessa olennaista on İdil Gaziulusoyn mukaan kysyä, mitä ja kenen hyväksi innovoimme. Hän sanoo, että innovaatio ei ole sama asia kuin uusien teknologioiden loputon kehittäminen: vaarana on ”teknologia teknologian vuoksi”. Yhteiskunta tarvitsee myös sosiaalisia innovaatioita – olemassa olevien voimavarojen luovaa yhdistelyä, jonka tuloksena syntyy uusia toimintatapoja ja instituutioita. Suomella on tässä vahva perinne, aina hyvinvointivaltiota myöten, Gaziulusoy sanoo. Jos kasvu siis tarkoittaa parempaa koulutusta, ekologisesti kestävämpiä ratkaisuja ja innovaatioita, jotka mahdollistavat meidän kuvitella toisenlaisia tulevaisuuksia, harvalla on mitään sitä vastaan. Vaikeammaksi keskustelu muuttuu silloin, kun kasvu tarkoittaa lisää kulutusta, lisää kiirettä ja lisää painetta tehdä vielä enemmän vähemmillä resursseilla. Kasvusta käytävä keskustelu on paljon enemmän kuin pelkkää puhetta taloudesta. Se on keskustelua arvoista ja siitä, millaista elämää pidämme tavoittelemisen arvoisena – paitsi itsellemme myös tuleville sukupolville.

Joonas Lehtovaara

Uusi fotoniikan läpimurto vangitsee valon sirulle miljooniksi kierroksiksi

Sähköpotkulaudat vakiintuivat osaksi kaupunkiliikennettä

Andreas Liapis / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston ja Antwerpenin yliopiston laaja tutkimus osoittaa, että sähköpotkulaudat, kaupunkipyörät ja muut jaettavat mikroliikkumisen palvelut ovat vakiintuneet osaksi kaupunkien liikennejärjestelmiä eri puolilla maailmaa. Tutkijoiden mukaan kuntien ja valtioiden tulisi ohjata kehitystä aktiivisesti sen sijaan, että mikroliikkumista pidettäisiin ohimenevänä ilmiönä. Tutkimuksessa kartoitettiin mikroliikkumisen palveluita 52 maassa Euroopasta Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä muun muassa Japaniin, Saudi-Arabiaan ja Uuteen-Seelantiin. Palvelut ja liiketoimintamallit monipuolistuvat nopeasti: sähkö potkulautojen ja kaupunkipyörien rinnalla yleistyvät tavarapyörät ja sähkömopot. ”Mikroliikkumisesta on tullut kiinteä osa kaupunkien liikennettä ympäri maailmaa”, sanoo Aalto-yliopiston liikennetekniikan professori Miloš N. Mladenović. Tutkimuksen mukaan sähköpotkulautoja on tarjolla erityisen paljon Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, kun taas Tanskassa painottuvat kaupunkipyörät. Tutkijoiden mukaan suomalaiskaupunkien kannattaisi hyödyntää katujen peruskorjauksia kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen tukemiseen. Pysäköinti on yksi mikroliikkumisen suurimmista haasteista. Tutkimuksen mukaan täysin vapaa pysäköinti on yhä yleisin malli, mutta sen rinnalle ovat yleistymässä GPS-pohjaiset virtuaaliasemat eli niin sanotut drop zone -alueet. Tutkijoiden mukaan ne vähentävät tehokkaasti jalkakäytäville jätettyjen sähköpotkulautojen aiheuttamia ongelmia. Vuonna 2025 Suomessa säädettiin laki, joka antaa kunnille mahdollisuuden myöntää lupia mikroliikkumisen operaattoreille. Tutkijat pitävät muutosta tervetulleena, mutta korostavat, että esimerkiksi pysäköintiä, nopeusrajoituksia ja turvallisuus vaikutuksia koskevaa sääntelyä ja seurantaa tarvitaan edelleen lisää.

Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa on mukana Aalto-yliopiston tutkijoita, on kehittänyt uuden menetelmän, jonka avulla atominohuita van der Waals (vdW) -materiaaleja voidaan hyödyntää aiempaa tehokkaammin fotoniikka- ja kvanttilaitteissa. Tutkimus avaa mahdollisuuksia nopeampiin ja energiatehokkaampiin siruihin. Van der Waals -materiaalit koostuvat yhden tai muutaman atomikerroksen paksuisista rakenteista, joilla on poikkeuksellisia optisia ja elektronisia ominaisuuksia. Niiden hyödyntämistä on kuitenkin vaikeuttanut materiaalien äärimmäinen hauraus: tavanomaiset nanovalmistusmenetelmät voivat vaurioittaa niiden rakennetta. Tutkijat ratkaisivat ongelman päällystämällä materiaalin ohuella alumiinikerroksella ennen työstöä. Tämä ”mikroskooppinen haarniska” suojaa herkkää materiaalia nanovalmistuksen aikana ja mahdollistaa erittäin tarkkojen rakenteiden valmistamisen ilman merkittäviä vaurioita. Menetelmällä valmistettiin pieniä kiekkomaisia rakenteita, joissa valo voi kiertää miljoonia kertoja lähes ilman häviöitä. Jokaisella kierroksella katoaa vain noin miljoonasosa valosta. Tutkijoiden mukaan suorituskyky on noin tuhat kertaa parempi kuin aiemmissa vdW-resonaattoreissa. Koska valo pysyy rakenteessa poikkeuksellisen pitkään, sen vuorovaikutus materiaalin kanssa voimistuu merkittävästi. Tutkijat havaitsivat esimerkiksi harmonisten kerrannaisten tuottamisen tehostuneen jopa 10 000-kertaiseksi aiempiin ennätyksiin verrattuna. Läpimurto voi vauhdittaa uudenlaisten fotonisten piirien, kvanttivalon lähteiden ja erittäin herkkien optisten sensorien kehitystä. Tutkimus osoittaa myös, että aiemmin liian hauraina pidettyjä mate riaaleja voidaan nyt käyttää tehokkaina fotoniikan rakennuspalikoina.

Maailman ohuin Aalto-yliopiston logo on tehty kerrostamalla atomisen ohuita van der Waals -materiaaleja.

Tieteestä lyhyesti

Mukana matkassa

Pioneereja, pörriäisiä ja pystypökkelöitä

Aalto-yliopiston kampus on tuhansien eliölajien koti. Luonto elpyy ja kukoistaa lempeällä hoidolla ja kasvurauhalla. Teksti Minna Hölttä Kuvat Jaakko Kahilaniemi

Mukana matkassa

Harvassa paikassa maisemanhoito törmää yhtä moneen historian kerrokseen kuin Espoon Otaniemessä. Kampukselta löytyy pronssi- ja rautakauden muinaismuistoalue sekä satojen vuosien kartanohistoriasta muistuttava lehmuskuja. On ikoniset rakennukset, Alvar ja Aino Aallon laatima asemakaava – sekä valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön asema. Fiksu suunnittelija toimii luonnon kanssa eikä sitä vastaan, sanoo Minttu Somervuori, Aalto-yliopiston kiinteistöyhtiön (ACRE) viherrakentamisen asiantuntija. Harkittu tuuppaus oikeaan suuntaan, paljon kasvu rauhaa ja lempeä hoito tekevät ihmeitä. Myös uudisrakennusten, pikaratikka kiskojen ja ihmisvirtojen keskellä.

Otaniemessä niittyjen istutus torjuu luontokatoa samalla, kun se tukee nurmialueiden ja kuntan kanssa avointen elinympäristöjen strategiaa.

Hiekkaa ja paahdetta

Kuivassa, karulta näyttävässä hiekkamaassa suikertaa siellä täällä tummanvihreitä, matalia kasvinalkuja. Kangasajuruoho siinä tekee pioneerityötä uuden Marsio-rakennuksen ja vanhana päärakennuksena tunnetun Otakaari 1:n väliin viime syksynä perustetulla paahdeniityllä. Niityt ovat Suomen runsaslajisimpia ja samalla uhanalaisimpia elinympäristöjä. Niiden väheneminen iskee kovaa erityisesti pölyttäjiin, joista lähes kaikki luonnonkasvit ja valtaosa viljelykasveistakin ovat riippuvaisia. Otaniemessä niittyjen istutus torjuu luontokatoa samalla, kun se tukee nurmialueiden ja kuntan kanssa avointen elinympäristöjen strategiaa. Myös kaikki kampuksen nurmialueiden paikkakylvöt tehdään kukkivien kasvien siemensekoituksilla. Suurten puiden varjossa nurmikaunokaiset valaisevat maisemaa ja houkuttelevat perhosia. Ravinteikkaassa maaperässä kangasajuruoho ja muut luonnonniittykasvit jäisivät auttamatta nopeakasvuisempien kilpailijoiden jalkoihin. Siksi Marsion niityn kasvualustaan sekoitettiin hiekkaa espoolaisen datakeskuksen työmaalta. Toukokuun aurinko paistaa korkealta. Auringon lämmittämiin hiekkapainaumiin syntyy öisin oma mikroilmastonsa, jossa hyönteiset mielellään yöpyvät. Marsion niityn kylvöä varten lähialueiden kallioilta kerättiin esimerkiksi kalliohatikan, tuoksusimakkeen ja ketokäenmintun siemeniä; merenrannoilta muun muassa keltamaidetta, purtojuurta ja tahma-ailakkia.

Kangasajuruoho on Marsion edustan kaukaisin tulokas: se saapui Kirkkonummen Porkkalanniemeltä. Paikallinen alkuperä helpottaa kasvien sopeutumista ja varmistaa, että taantuvat lajit säilyvät kaupungissa. Kangasajuruoho on harjunsinisiipien ja muurahaissinisiipien elinehto: kyseiset perhoset munivat ainoastaan kangasajuruohon kukkiin ja kuoriutuvat toukat syövät vain sen lehtiä. Heinä-elokuussa ilmestyvät vaalean punaiset ja violetit kukat houkuttelevat perhosten lisäksi kimalaisia ja mehiläisiä. Ravinnon lisäksi pörriäiset ja muut Otaniemen asukit tarvitsevat pesäpaikkoja. Jo lyhyen lentomatkan säteeltä löytyy lupaavia vaihtoehtoja.

Lahosta elämää

Punatiilisten rakennusten takana, pienen metsän reunassa, seisoo muutaman metrin korkeudelta katkaistu kuusi. Syysmyrskyssä kaatunut lajitoveri repäisi sen juuret puolittain irti, ja kuusi sai jäädä paikalleen vähitellen lahoavana pystypökkelönä. Ensimmäisinä pökkelön valtaavat yleensä kukkajäärät, jumit ja monet muut lahopuukovakuoriaiset. Niiden tekemissä käytävissä pesivät erakkomehiläiset ja petopistiäiset. Pökkelöistä pitävät myös monet lintulajit, kuten uhanalaistuneet hömötiaiset.

Ossinlammen rannalle on istutettu euroopanpensaskoivuja. Taimet eivät tarvitse erillistä kastelua ja puut jäävät täysikasvuisinakin alle kolmemetrisiksi.

Marsio-rakennuksen viereisen niityn kasvualusta on tarkoituksella karu ja hiekkainen, jotta kangasajuruoho ja muut luonnon niittykasvit pärjäisivät nopeakasvuisempia kilpailijoitaan vastaan.

Mukana matkassa

Kaksi heikkokuntoista lehmusta päätyivät kampuksen keskelle rakennettuun lahopuutaideteokseen, jonka rehevä ilme vaihtuu vuodenaikojen mukaan.

Otaniemessä vaalitaan lahopuujatkumoa, jossa noin kolmasosa puista on vastikään kuolleita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa pitkälle lahonneita. Kaikki kaatuneet puut jätetään maastoon ja maisemoidaan.

Neljännes Suomen metsälajeista, noin 5 000 lajia, tarvitsee elääkseen lahopuuta. Luonnonmetsissä kuollutta puuta on neljännes, talousmetsissä siitä vain murto-osa. Ei siis ihme, että sadat suomalaiset metsälajit ovat nykyään uhanalaisia. Lahopuulla elävät sieni- ja hyönteislajit muuttuvat lahoamisen edetessä. Siksi on tärkeää, että metsäalueella esiintyy eri puulajien eri lahoamisen vaiheessa olevia puunrunkoja. Otaniemessä vaalitaan lahopuujatkumoa, jossa noin kolmasosa puista on vastikään kuolleita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa pitkälle lahonneita. Kaikki kaatuneet puut jätetään maastoon ja maisemoidaan. Kuusesta katkaistu pökkelö edustaa aivan jatkumon alkupäätä. Ystävällinen metsuri on

sahannut sen yläreunaan lepakkoloven, joka tarjoaa päiväpiilon ja levähdyspaikan Otaniemessä viihtyville lepakoille. Alueen halki liikkuu myös liito-oravia, joita pesii ainakin läheisellä Laajalahden luonnonsuojelualueella. Suomi on uhanalaisen liito-oravan läntisin asuinpaikka. EU:n alueella liito-oravaa tavataan vain Suomessa ja Virossa. Arkaa yöeläintä ei helposti bongaa, mutta puiden tyveltä löytyvät keltaiset papanat kertovat sen vierailuista. Jatkumon loppupäässä lahopuu muuttuu humukseksi sienten ja kääpien avustuksella. Näin ravinteet ja hiili palaavat kiertoon uusille eliösukupolville.

Lehdosta lammelle

Puiden varjossa ruoho kasvaa rehevän korkeana, ja korsien välistä pilkottaa sudenmarjan lehtiä. Ne paljastavat, että ollaan yhdessä Otaniemen lehtomaisista metsistä. Kangasmetsän ja lehtometsän tärkein ero löytyy maaperän pinnasta. Kangasmetsässä maa-ainekset muodostavat selkeitä kerroksia; lehdoissa eloperäinen aines ja kivennäismaa ovat sekoittuneet mullaksi. Juuri ravinteikas, miedosti hapan multa tekee lehdoista suomalaisen luonnon aarre aitan, jossa sekä lajimäärä että yksilötiheys ovat metsämaista kaikkein suurimpia. Otaniemessä kasvaa myös monin paikoin harvinaisia pähkinäpensaita, joiden lehdet tuottavat hajotessaan lisää arvokasta lehtomultaa. Puiden vaaliminen oli tärkeä osa jo Alvar Aallon suunnittelufilosofiaa. Aalto painotti luonnon ja rakennetun ympäristön harmonista kokonaisuutta ja rinnakkaiseloa. Otaniemen nykyinen puustostrategia kunnioittaa Aallon perintöä, mutta sen pitää ratkoa myös isoja haasteita. Niistä merkittävimpiä ovat ilmastonmuutoksen tuomat ongelmat: lämpötilan nousu, kuivuus, tuulet ja tuhohyönteiset. Ongelmat piinaavat eniten mäntyjä ja kuusia. Lahopuun lisääminen voi auttaa torjumaan tuholaisia, sillä varsinkin kuusta piinaavaa kirjanpainajaa metsästävät petohyönteiset lisääntyvät juuri lahopuussa. Uusissa istutuksissa suositaan kuitenkin lajeja, jotka kestävät paremmin muuttuvia olosuhteita. Niihin kuuluu esimerkiksi Ossinlammen rannalla kasvava euroopanpensaskoivu, Euroopan viimeisen jääkauden jäännelaji.

Mukana matkassa

Aallon kampuksen maisemanhoidon nykyfilosofia: sopeutuminen, resurssiviisaus ja luonnon omien prosessien huomioiminen.

Lahopuu muuttuu lopulta humukseksi sienten ja kääpien avustuksella, jolloin ravinteet ja hiili palaavat kiertoon uusille eliösukupolville.

Pikkuruinen Ossinlampi sijaitsee kampuksen pohjoisosassa ja on tärkeä sekä alueen luonnon monimuotoisuudelle että opiskelija kulttuurille.

20-senttiset taimet tulivat Arboretum Mustilasta, jonka missiona on tulevaisuuden puiden ja kasvien koekasvatus ja tutkiminen. Koivut istutettiin vuonna 2024 pieniin ryhmiin lammen ympäristöön. Asiantuntijat valitsivat kasvupaikan niin, etteivät taimet tarvitse erillistä kastelua. Ravinteita tulokkaat saavat lahoamaan jätetyistä koivunrungoista. Euroopanpensaskoivu jää täysi kasvuisenakin alle kolmemetriseksi ja sopii siksi hyvin myös rakennusten läheisyyteen. Se edustaa hyvin Aallon kampuksen maisemanhoidon nykyfilosofiaa: sopeutumista, resurssiviisautta ja luonnon omien prosessien huomioimista. Juuri sen Minttu Somervuori haluaisi kaikkien ymmärtävän. ”Puutarhanhoito voi ylläpitää staattista tilaa, mutta luonto muuttuu ja on jatkuvassa liikkeessä.”

Kampuksen luontotyön periaatteita • Maaperän elinvoiman parantaminen • Metsien uudistaminen myös sukkessiopohjaisesti eli niiden luonnollista kehitystä mukaillen, ei vain yksittäisinä istutuksina • Kaupunkipuuston ja suurten maisemapuiden hyvinvoinnista ja tulevista puusukupolvista huolehtiminen • Paikallisia lajeja suosivat istutukset nurmialueilla ja niityillä • Vieraslajiriskien minimointi oman kasviaineksen lisäämisen avulla • Korjausvelan lyhentäminen ja voimaperäisen hoidon korvaaminen lempeällä ohjauksella • Ammattilaisten tiivis yhteistyö ja ammattiylpeyden vahvistaminen • Vanhojen tapojen haastaminen tutkitulla tiedolla ja rohkeat kokeilut • Yhteisöllinen oppiminen, uteliaisuus ja toimijuus osana luontotyön kulttuuria.

Pietu Korhonen toteuttaa lavastusta äänen keinoin Kun äänisuunnittelija Pietu Korhonen asteli toukokuussa pitkin Cannesin elokuvajuhlien punaista mattoa, kerta ei ollut hänelle ensimmäinen. Jälleen salamavalot räiskyivät, ja samppanja virtasi. Kotiintuomisena oli Kultaisen palmun pääpalkinto elokuvasta Fjord. Teksti Tiiu Pohjolainen Kuvat Akseli Valmunen

Helsingissä, rujolla teollisuusalueella sijaitsevassa studiossaan Pietu Korhonen laskeskelee tämänvuotisen osallistumisensa ranskalaisille elokuvajuhlille olleen ainakin viides. ”Onhan se överiä – festivaalin maailma on niin erilainen kuin mihin on elokuvatyöläisen arjessa tottunut”, Korhonen naurahtaa. ”Elokuva saa kymmenen minuutin mittaiset aplodit, työryhmää kuljetetaan pitkin palatsin käytäviä kattoterassille, ja matkalla Mel Gibson tulee kättelemään ja onnittelemaan.” Ensimmäisillä Cannesin kerroilla Korhonen muistelee olleensa hämillään kaikesta ympärillä tapahtuvasta. ”Mietin, mitä ihmettä oikein edes teen siellä. Melkein hävetti.” Ensimmäiset osallistumiset Cannesin elokuvajuhlille osuvat Korhosen opiskeluaikoihin silloisessa Taideteollisessa korkeakoulussa (nykyisin Aalto-yliopisto). Niihin, kuten myös paljolti Korhosen uraan äänisuunnittelijana, on vaikuttanut elokuvataiteen opinnot yhtä aikaa aloittanut ohjaaja Juho Kuosmanen.

Musiikin perässä

Elokuvatyöläisen arki on kaikkea muuta kuin glamouria, sanoo äänisuunnittelija Pietu Korhonen.

Ennen äänisuunnitteluopintojen aloittamista Pietu Korhonen oli ehtinyt käydä vuoden mittaisen radio- ja tv-alan opistokoulutuksen Tuusulassa. Sinne parikymppinen nuori mies oli päätynyt osin musiikkiharrastuksen, osin intohimoisen elokuvakiinnostuksen siivittämänä. ”Miltei kaikilla elokuva-alan ääni- ihmisillä taitaa olla jonkinlainen musatausta”, Korhonen miettii. Opistovuoden aikana osoittautui, että Korhonen on kotonaan äänen parissa. ”Tuntui, että minähän hiffaan tämän touhun, ja se tuntuu vieläpä hauskalta.” Sekin hänelle selvisi Tuusulassa, että Suomessa elokuvan äänisuunnittelua opetetaan peräti korkeakoulutasolla. Opistossa kurssikaveri kehotti pyrkimään kouluun. ”Kokeilin, ja pääsin. En tiennyt oikein mistään mitään, eikä minulla ollut minkäänlaisia kontakteja alalle.”

U K A

Opiskelut Taideteollisessa korkeakoulussa tarkoittivat nopeasti myös elokuvien tekoa. ”Minulla kävi hyvä tuuri, pääsin heti töihin. Toimin harjoittelijana ja assistenttina. Tutustuin uusiin ihmisiin ja sain töitä, jotka poikivat lisää töitä.” Aluksi Korhonen oli kuvauksissa puomittajana, eli käyttämässä mikrofonia. Hiljalleen hän siirtyi äänittäjän tehtäviin, eli vastuulliseksi tekijäksi kuvauspaikalla. ”Sitten alkoi tulla äänisuunnittelijan töitä. Ensin tehtiin lyhytelokuvia, ja lopulta pääsin tekemään pitkiä elokuvia”, äänisuunnittelija kertoo studionsa uumenissa.

Melkein oma ensemble

Elokuva- ja lavastustaiteen osastolla Korhonen vastasi Kuosmasen ohjaaman Kestomerkitsijät-lyhytelokuvan (2007) äänistä. Elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlien opiskelija elokuvien sarjassa kolmannen palkinnon vuonna 2008. Samaan opiskelijaelokuvien Cinéfondation-kilpasarjaan lähetettiin pari vuotta myöhemmin myös Juho Kuosmasen lopputyöelokuva Taulukauppiaat (2010). Elokuva voitti pääpalkinnon. Kun silmäilee Taulukauppiaiden tekijä luetteloa, löytää Korhosen ja Kuosmasen lisäksi lukuisia nimiä, jotka toistuvat liki kaikissa Juho Kuosmasen elokuvissa: leikkaa jana Jussi Rautaniemi, tuottajana Jussi Rantamäki, kuvaajana J-P Passi. Samat tekijät löytyvät muun muassa elokuvien Hymyilevä mies ja Hytti nro 6 lopputeksteistä. Kun ensemblessä on mukana samoja tekijöitä, ohjaajan tai äänisuunnittelijan ei aina tarvitse aloittaa tutustumisesta. ”Kun on tehnyt monta leffaa yhdessä, tuntee toisen aivoituksia ja tietää, mistä toinen tykkää ja miten on hyvä toimia. Elokuvan tekeminen Juhon kanssa on tavallaan seikkailemista, aina kuitenkin tehdään jotain uudenlaista ja tutkitaan sitä, mikä on mahdollista.”

Kuka

30 Kuosmasen ohjaamat Hymyilevä mies (2016) ja Hytti nro 6 (2021) ovat palkittuja elokuvia sekä kotimaassa että ulkomailla. Niidenkin matkassa äänisuunnittelija Pietu Korhonen on päätynyt palkittavaksi Cannesiin. Aivan kuten tehdessään äänisuunnittelun Aki Kaurismäen viimeisimpään elokuvaan Kuolleet lehdet.

Elokuvan ääni on rakennettua

Äänisuunnittelija vastaa elokuvan äänimaailman kokonaisuudesta. Me katsojat usein ajattelemme, että elokuvan äänet tarkoittavat musiikkia ja dialogia. Pietu Korhosen töissä musiikki ei kuitenkaan soi pääosassa. ”Minusta on kiinnostavaa, miten äänellä pystyy vaivihkaa kertomaan kohtauksen tai päähenkilön tunteista.” Hän muistuttaa katsojia siitä, että jokaisessa elokuvassa koko äänimaailma on rakennettu, ja se on aina tekijänsä näköinen ja kuuloinen. Kaikki, mitä elokuvassa kuulemme, on siellä tarkoituksella kertomassa jotakin asiaa. ”Kyse voi olla todella pienestä asiasta, joka tekee suuren muutoksen kohtauksen sisälle ja vie katsojan aivan lähelle päähenkilöä.” Mieluisinta omassa työssään Korhoselle on erilaisten atmosfäärien rakentaminen. ”Tykkään tehdä äänien kautta elokuvan maailman tai tietyn lokaation uskottavaksi. Minulle se tarkoittaa lavastamista siinä mitä muukin lavastaminen on. Minä vain toteutan lavastusta äänen keinoin.” Kun valkokankaalla näkyy vaikkapa muutaman henkilön kohtaus toimistossa, kuvaustilanteessa siitä on tallennettu vain dialogi. ”Mutta kaikki, mitä näyttelijät kuvassa tekevät – askeleet, vaatteiden kahina, tavaran kolahtaminen pöytään – on äänityöryhmän tekemää ääntä. Yhtä lailla ympärillä kuuluva kaupungin jyly tai nurkan takana käytävä hiljainen keskustelu, on elokuvaan varta vasten rakennettu. Elokuvan ääni on niin paljon muutakin kuin musiikkia,” Korhonen korostaa.

Mestarin opissa

Opintojensa jälkeen Korhonen siirtyi työskentelemään maineikkaan foley-artisti Heikki Kossin yritykseen. H5 Film Sound -yrityksessä vierähti miltei vuosikymmen äänileikkaajana ja äänisuunnittelijana. ”Heikin kanssa sain tehdä valtavat määrät pääasiassa ulkomaisia elokuvia, toki myös kotimaisia tuotantoja. Siinä pääsi tekemään äänitehosteita suuren maailman tuotantoihin, kuten Brad Pittin tähdittämään elokuvaan Ad Astra.” ”Ammattitaitoni kasvoi kohisten sinä aikana, kun työskenneltiin Heikin kanssa samassa studiossa.” Kossin siirtyessä työskentelemään Yhdysvaltoihin Pietu Korhonen osti tältä studion, ja syntyi miehen nykyinen yritys, Usva Sound. Sen ensimmäinen äänisuunnittelutuotanto oli Aki Kaurismäen niin ikään palkittu Kuolleet lehdet.

Fjord eli Vuono

Kaksi vuotta sitten Pietu Korhosen puhelin soi. Linjalla oli elokuvayhtiö Aamun tuottaja Jussi Rantamäki, joka kertoi pian käynnistyvästä kansainvälisestä yhteistuotannosta. Fjord-elokuvan ohjaisi romanialainen Cristian Mungiu. Kiinnostaisiko projekti? Äänisuunnittelijan ei kauaa tarvinnut harkita, sillä Mungiu on vaikuttanut Korhosen elokuvalliseen ajatteluun vahvasti. Ensimmäisen kerran ohjaajan kädenjälki iski liki parikymmentä vuotta sitten. ”Cristianin elokuva 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää oli minulle todella päräyttävä elokuva äänityön osalta.” Vuonna 2007 ilmestynyttä elokuvaa katsottiin ja analysoitiin usein opiskelukavereiden kesken. ”Muistan, kuinka erityisesti äänityyppien kanssa ihasteltiin, miten elokuvassa voikin olla niin rikas, mutta realistisen kuuloinen äänimaailma.” Kun Pietu Korhonen tuli valituksi Mungiun elokuvan äänisuunnittelijaksi, olo oli kuin voittajalla. Romanialaisohjaaja paljastui todella vaativaksi. Lopullisen elokuvan mitta kasvoi puolella tunnilla alkuperäissuunnitelmasta. Töitä oli paljon. ”Se, että Cristian on huumorintajuinen ja mielettömän ystävällinen henkilö, helpotti työtaakkaa”, Korhonen kuvailee viimevuotista urakkaa. ”Ymmärtääkseni Fjord oli myös romanialaisille tekijöille ensimmäinen tämän mittaluokan kansainvälinen yhteistuotanto”, hän summaa. Kansainvälinen yhteistyö ei ole aina pelkkää nohevaa eteenpäinmenoa etäkokousten äärellä. Romaniassa on totuttu yhden laiseen työkulttuuriin, joka poikkeaa pohjoismaisesta tavasta tehdä elokuvaa. Fjordin yhteinen tekemisen tapa löytyi viimeistään siinä vaiheessa, kun kuvaukset olivat ohi, ja Korhonen singahti Bukarestiin. Sieltä vuokrattiin studio, jossa ohjaaja ja äänisuunnittelija saattoivat kuvaleikatun materiaalin ääressä rakentaa yhdessä äänimaailmaa haluamaansa suuntaan. Lopputuloksena syntyi Norjaan sijoittuva draamaelokuva romanialais-norjalaisesta maahanmuuttajaperheestä, joka joutuu paikallisen oikeusjärjestelmän tarkkailtavaksi. Elokuvaa tähdittävät Renate Reinsven ja Sebastian Stan. Pukusuunnittelusta vastaa Kirsi Gum. Fjord voitti Cannesin elokuvafestivaalin Kultaisen palmun toukokuussa 2026. Fjord tullaan näkemään myöhemmin Suomessa teatterilevityksessä, mutta siinä vaiheessa äänisuunnittelija Pietu Korhonen on jo uuden projektin kimpussa. Eurooppa laisessa yhteistuotannossa, jonka työnimi on Dream Come True / Haaveista totta, on mukana myös muita tuttuja tekijöitä: ohjaajana Juho Kuosmanen, Elokuvayhtiö Aamun tuottajana Suomesta Jussi Rantamäki, kuvaajana J-P Passi, pukusuunnittelijana Kirsi Gum ja leikkaajana Jussi Rautaniemi.

Pietu Korhonen

On myös

/ Keski-Uudenmaan aikuiskoulutuskeskus Adultassa radio- ja tv-alan opintoja. / Äänisuunnittelun opintoja elokuva- ja lavastustaiteen osastolla Taideteollisessa korkeakoulussa 2004–2011. / Kymmenisen vuotta äänileikkaajana ja äänisuunnittelijana yrityksessä H5 Film Sound Oy. / Oma yritys, Usva Sound Oy, vuodesta 2022. / Äänisuunnittelu Juho Kuosmasen ohjaamiin elokuviin: Kestomerkitsijät, 2007; Kaupunkilaisia, 2008; Taulukauppiaat, 2010; Hymyilevä mies, 2016; Hytti nro 6, 2021. / Äänisuunnittelu muiden muassa seuraaviin ulkomaisiin elokuviin: Den svenska torpeden (Swedish Torpedo / Nainen ja meri), ohj. Frida Kempff, 2024; Olivia, ohj. Sofía Petersen, 2025, Argentiina. / Äänisuunnittelu dokumenttielokuvaan Karaokeparatiisi, ohj. Einari Paakkanen, 2022. / Äänisuunnittelu Aleksi Salmenperän elokuvaan Isänpäivä, 2026 sekä televisiosarjaan L/Over, 2026.

/ Entinen kitaristi. Teini-ikäisenä kiinnostui konemusiikista. ”Oli niin siistiä, kun kotiin hankittiin tietokone ja sain vain itsekseni väsäillä musiikkia.” Kitara säilyi elämässä parikymppiseksi asti, mutta nykyään aika ei oikein riittäisi harrastamiseen. / Vähän nörtti. ”En osaa koodata, mutta pystyn kyllä tekemään monia tietoteknisiä asioita. Ei studiotyöskentelyssä tarvitse nörtti olla, mutta kyllä se auttaa.” / Hollantilaisen jalkapallon kannattaja. Kaikki johtaa vuoteen 1989, kun Suomi pelasi MM-karsinnoissa Hollantia vastaan. ”Faija vei katsomaan matsia Olympiastadionille. Siitä lähtien Hollanti on ollut Suomen rinnalla suosikkijengini.” / Mieluusti hiljaisuudessa. ”Kun olen kotona, tuskin koskaan laitan musiikkia soimaan. Luonnossa kulkeminen on rauhoittavaa, kun voin vain antaa korvieni levätä.”

Yrittäjyys

Kvanttiosaajista tulevaisuuden yrittäjiä Aalto Inventors -ohjelma kasvattaa suunnannäyttäjiä teknologia-alalle.

Teksti Gavin Pugh Kuvat Ahti Brummer

Kvanttiteknologiaan keskittyneen Inventorsryhmän osallistujat kokoontuivat huhtikuussa 2026 esittelemään projektejaan A Grid -rakennukseen Aaltoyliopiston kampuksella.

Kansainvälisen talouspolitiikan keskuksen ECIPEn raportti loppuvuonna 2025 aiheutti Suomen tiedeyhteisössä riemunkiljahduksia: Helsingin seutu nostettiin siinä maailman kahden merkittävimmän kvanttiteknologian innovaatioekosysteemin joukkoon. Espoon Otaniemi on ollut pitkään tämän kehityksen keskus. Kaikki alkoi jo 1960-luvulla, kun professori Olli V. Lounasmaa perusti Teknillisen korkeakoulun (nykyisin Aalto-yliopisto) uraauurtavan kylmälaboratorion. Vuosikymmenten panostus ultramatalien lämpötilojen perustutkimukseen loi perustan, jolta on kasvanut maailman tunnetuimpia kvanttiteknologiayrityksiä. Otaniemen uteliaisuuden ja innovatiivisuuden ilmapiirin inspiroimana Aalto-yliopisto onkin pyrkinyt viime vuosina kehittämään uusia tapoja

tunnistaa syväteknologian tutkijoiden ideoita, joilla on kaupallista potentiaalia. Yksi tuoreista avauksista on Aalto Inventors -ohjelma. Aalto-yliopiston alumni Myungji Suh oli mukana perustamassa ohjelmaa vuonna 2025. Nyt hän työskentelee syväteknologian tutkijoiden parissa, jotta voi auttaa väitöskirjatutkijoita paremmin tunnistamaan tutkimuksensa liiketoimintapotentiaalin. ”Olen ylpeä saadessani työskennellä näiden tutkijoiden kanssa. Pidän upeana saavutuksena, jos onnistumme vain kylvämään heidän mieleensä ajatuksen, joka herättää myöhemmin oivalluksen oman yrityksen perustamisesta”, Suh sanoo.

Mikä kvanttikohortti?

Aalto Inventors on nyt käynnissä toista vuotta. Huhtikuussa 2026 työnsä sai päätökseen ohjelman

kvanttiteknologiaan keskittynyt ryhmä, niin sanottu kvantti kohortti. Kohortilla tarkoitetaan tässä yhteydessä samassa valmennuksessa etenevää ryhmää. Niitä on ollut tähän mennessä kuusi eri aloilta, kuten biomateriaaleista, tekoälystä ja mikroelektroniikasta. Kvanttiryhmässä oli mukana väitöskirjatutkijoita eri puolilta Suomea. Monet heistä osallistuvat Aallon koordinoimaan Quantum Doctoral Education Pilot -tohtorikoulutusohjelmaan (QDOC). Kvanttialan sisältöä Inventorsohjelmaan suunnittelivat yhdessä Suhin kanssa Aallon yrityssuhdepäällikkö Juho Pirinen ja ohjelman asiantuntija Elettra Virtanen. Jokainen osallistujaryhmä käy läpi hieman erilaisen, mutta pääpiirteissään kahdeksanosaisen ohjelman. Sen aikana kuullaan alan

Yrittäjyys

Kurssin osallistujat saivat todistuksensa InstituteQ:n johtajalta, Aalto-yliopiston fysiikan professorilta Jukka Pekolalta.

johtavia asiantuntijoita, perehdytään pääomasijoittamiseen, immateriaalioikeuksiin ja asiakastarpeiden tunnistamiseen sekä keskustellaan tutkijataustaisten yrittäjien kanssa. Näitä teemoja käsitellään harvoin osana perinteistä tohtorikoulutusta.

”Tutkimuksesi ansaitsee enemmän”

Kaikista opiskelijoiden projekteista ei ole tarkoituskaan tulla oman alansa uusia yksisarvisia. Sen sijaan osallistujat joutuvat pohtimaan kysymyksiä, jotka jäävät tutkimus laboratorioissa usein huomiotta. He oppivat, ettei hyvä idea yksin riitä, vaan on löydettävä ensimmäiset asiakkaat, rakennettava liiketoimintamalli ja arvioitava tulonlähteitä. Lisäksi on osattava kertoa selkeästi, mitä ongelmaa ollaan ratkaisemassa ja miksi ehdotettu ratkaisu on tarpeellinen. ”Tutkimuksesi ansaitsee enemmän kuin pelkän tieteellisen artikkelin”, tiivistää Myungji Suh ohjelman epävirallisen moton. ”Sen kuuluu muuttaa maailmaa, luoda työpaikkoja ja auttaa ihmisiä – pelastaa henkiä tai tehdä planeetasta vihreämpi.” Hän ei kuitenkaan halua vähätellä tieteellisen julkaisemisen merkitystä. Pikemminkin opiskelijoita kannustetaan tarkastelemaan tutkimustaan myös akateemisen maailman ulkopuolelta. Tieteellinen artikkeli voi kuvata läpimurron, mutta hyvin toteutettu liiketoimintaidea tuo sen laboratoriosta osaksi arkea, ennen kuin joku muu ehtii tehdä sen. ”On vain hyvä asia, että tutkijat ovat aiempaa enemmän tekemisissä yritysmaailman kanssa. He tunnistavat usein ensimmäisinä, mihin ala on menossa, joten mikseivät he

voisi hyötyä siitä myös itse”, sanoo väitöskirjatutkija Clemens Lindner Jyväskylän yliopistosta. Moni kvanttikohortin osallistuja myöntää, ettei yrittäjyys ollut aiemmin käynyt mielessä. ”Maailmassa on valtavasti ongelmia, joiden olemassaolosta emme edes tiedä. Juuri niistä voi syntyä uusia markkinoita startup-yrityk sille”, sanoo Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Alina Helena Sánchez Gallardo. Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Christa Schauman korostaa verkostojen merkitystä. ”Tämän ryhmän kautta syntyy yhteyksiä ihmisiin, jotka muuten olisivat hajallaan eri puolilla maata.

Kvanttiryhmän kehittelemiä liikeideoita • Kumppanuusalusta yrityksille, jotka haluavat hyödyntää kvanttilaitteistoja, sekä tutkijatohtoreille, jotka osaavat käyttää niitä • Luonnonilmiöiden simulointia palveluna, jossa kvanttitietokoneilla mallinnetaan monimutkaisia fysikaalisia ilmiöitä • Kvanttimekaniikkaan perustuvia tietoturvaratkaisuja • Konsultointia kvanttivirheiden korjaukseen • Kvanttiosaamisen kehitysalusta: kursseja, jotka auttavat käyttäjiä työllistymään omille aloilleen

Samalla voi kokeilla, millaista yhteistyö olisi käytännössä mahdollisten tulevien liikekumppanien kanssa.”

Kvanttibuumi tarvitsee tekijöitä

Suomessa eletään kvanttiteknologian voimakasta kasvuvaihetta. Viimeisten kolmen vuoden aikana useat suomalaiset startupit ovat nousseet kansainvälisesti merkittäviksi toimijoiksi eri osa-alueilla. Kehitystä tapahtuu niin algoritmeissa, laitteistoissa, tekoälyn ja kvanttiteknologian yhdistämisessä kuin fotoniikassakin. Vaikka ala on perinteisesti ollut Yhdysvaltain ja Kiinan kaltaisten suurvaltojen hallitsema, Suomi menestyy poikkeuksellisen hyvin. ”Minuun teki suurimman vaikutuksen se, kuinka suuresti opiskelijat ja tutkijat ovat kiinnostuneita yrittäjyydestä kvanttiteknologian parissa. Tunnelma on aivan erilainen kuin silloin, kun itse olin opiskelija 25 vuotta sitten, ja se on erittäin rohkaisevaa”, sanoo IQM Quantum Computersin perustajajäsen ja yhteiskuntasuhdejohtaja Juha Vartiainen, joka antoi palautetta osallistujien loppuesityksistä. ”Olen vähitellen vakuuttunut siitä, että vahvat ekosysteemit rakentuvat askel askeleelta: ihmiset jakavat osaamistaan, tukevat toisiaan ja auttavat seuraavaa sukupolvea löytämään oman polkunsa.”

QDOC & InstituteQ Quantum Doctoral Education Pilot Programme (QDOC) on Aalto-yliopiston koordinoima tohtorikoulutuksen pilottiohjelma, joka on osa Suomen Akatemian rahoittamaa kvanttialan lippulaivaa (Finnish Quantum Flagship). Molemmat toimivat InstituteQ:n alla. InstituteQ on Suomen kansallinen kvantti-instituutti. Se koordinoi kvanttialan tutkimusta, koulutusta, yritysyhteistyötä ja innovaatioita Suomessa. Jäsenorganisaatioihin kuuluvat Aalto-yliopisto, CSC – Tieteen tietotekniikan keskus, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT.

Näädän, kärpän ja lumikon elinympäristöt kartalle koko Suomessa Aalto-yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimus on ensimmäistä kertaa kartoittanut näädän, kärpän ja lumikon elinympäristöt koko Suomen laajuudelta. Lentolaserkeilaukseen ja kymmenen vuoden lumijälkiaineistoon perustuva tutkimus tarjoaa uudenlaista tietoa siitä, miten metsien rakenne ja maasto vaikuttavat näätäeläinten esiintymiseen. Tulokset osoittavat selviä eroja lajien välillä. Näätä viihtyy tiheissä, monikerroksisissa ja varttuneissa metsissä. Kärppä hyödyntää sekä metsäisiä että avoimempia ympäristöjä, kun taas lumikon esiintyminen liittyy ennen kaikkea maanpinnan kasvillisuuteen ja myyräsaaliin saatavuuteen. Lumikko elää lähempänä maanpintaa ja on erikoistunut myyriin, joten ravinnon saatavuus voi olla tärkeämpi tekijä kuin metsärakenne. Tutkimuksen taustalla on huoli lajien voimakkaasta taantumisesta. Luonnonvarakeskuksen mukaan kärpän kanta on vähentynyt noin 84 prosenttia, lumikon noin 70 prosenttia, ja myös näädän kannat ovat laskeneet etelässä, vaikka Pohjois-Suomessa on paikoin kasvua. Muutokset voivat vaikuttaa ekosysteemeihin laajasti, esimerkiksi myyräkantojen kasvuun ja sitä kautta metsätalouden taimikkotuhoihin. Uusi tutkimus osoittaa, että koko maan kattava paikkatieto mahdollistaa aiempaa tarkemman ymmärryksen lajien elinympäristöistä. Tutkijoiden mukaan seuraavaksi tarvitaan lisää tietoa esimerkiksi myyräsykleistä, ilmastosta ja metsien aluskasvillisuudesta, jotta taantumisen syitä voidaan ymmärtää paremmin ja lajeja suojella tehokkaammin.

Suomalaisista on tullut sijoittajakansa, osoittaa Aalto-yliopiston ja Pörssisäätiön tutkimus. Vuonna 2023 jo 47 prosenttia suomalaisista kotitalouksista sijoitti osakkeisiin tai rahastoihin, kun vuonna 2009 osuus oli alle neljännes. Suomalaisten omistamien osakkeiden ja sijoitusrahastojen arvo kasvoi samalla ajanjaksolla 41 miljardista eurosta 101 miljardiin euroon. Tutkimus perustuu koko väestön kattavaan rekisteriaineistoon, minkä ansiosta sijoittamista voitiin tarkastella aiempaa tarkemmin. Tulosten perusteella Suomi kuuluu sijoittamisen yleisyydessä Euroopan kärkeen: vertailussa edelle menee vain Ruotsi. Kauppakorkeakoulun omistajuuden professori Samuli Knüpferin mukaan tutkimus murtaa käsitystä suomalaisista varovaisina säästäjinä. Sijoittamisesta on tullut osa arkea ilman suuria valtion ohjaustoimia. Kehityksen taustalla voivat olla esimerkiksi sijoitusaiheisten sisältöjen lisääntyminen mediassa, pankkien kilpailu sijoittaja-asiakkaista, osakesäästötilin käyttöönotto ja talousosaamisen vahvistuminen kouluissa. Vaikka sijoittaminen on yleistynyt nopeasti, varallisuus jakautuu epätasaisesti. Vuonna 2023 kotitalouksien sijoitussalkkujen mediaaniarvo oli 8 732 euroa, kun taas sijoitussalkkujen keskiarvo oli 75 035 euroa. Sijoituksillaan vähintään miljoonan euron varallisuuden kartuttaneita oli yhteensä 9 775. Nämä sijoitusmiljonäärit omistivat yksinään 43 prosenttia koko sijoitusvarallisuudesta. Yli 10 miljoonan euron sijoitusvarallisuus oli 492 ihmisellä. Tutkimuksen mukaan sijoittaja on keskimäärin muuta väestöä vanhempi, useammin mies ja korkeasti koulutettu, mutta myös naisten osuus sijoittajista kasvaa jatkuvasti.

Pinja-Emilia Lämsä

Myytti säästötilikansasta murenee

Näätäeläimiä tavataan lähes koko maassa. Niiden elinympäristöissä on kuitenkin tutkimuksen mukaan selkeitä eroja.

Tieteestä lyhyesti

Tuomas Kärkkäinen

Kohtaaminen 36

Hauska tavata, Heya Kwon! Maisteriopiskelija haluaa tuoda enemmän laulua kampukselle. Karaokemökissä laulamaan pääsee kuka vain, jännittämättä.

Mistä syntyi idea rakentaa karaokehuone kampukselle?

Olin yllättynyt, kun tajusin Suomeen muutettuani pari vuotta sitten, että karaoke on täällä iso juttu. Luulin, että se olisi sitä vain Aasiassa. Aloimme suunnitella noraebang (norae 노래 laulu, bang 방 huone) -karaokemökkiä kampukselle muutaman korealaisen ystäväni kanssa, ja saimme sille yliopiston Sustainability Action Booster -apurahan viime vuoden lopussa. Saimme mukaan myös muita aaltolaisia: esimerkiksi mökin äänieristys rakennetaan Aallossa kehitetyistä myselium-paneeleista ja Circular Foams -puukuituvaahdosta, ja ne on tehty yhdessä vapaaehtoisten kanssa työpajoissa. Karaokelaitteet saimme lainaan entisten aaltolaisten perustamasta Singa- yrityksestä. On myös hauskaa, että pystyimme rakentamaan tämän saunamökin runkoon.

Teksti Katja Rönkkö Kuva Nita Vera

Meidän tavoitteemme on tuoda kampukselle karaoke, missä ei ole painetta alkoholin juomiselle eikä esiintymiselle, jolloin voi laulaa yksin tai ystävien kanssa ilman yleisön painetta. Huoneen voi varata käyttöönsä kuka vain aaltolainen. Tämä on myös tietääksemme Suomen ainoa noraebang-karaokemökki.

Mitä itse laulat mieluiten?

Tykkään räpätä! Lisäksi olen laulanut muutamassa K-pop-biisissä. Intohimoni musiikkiin alkoi karaokesta ja kun muutin Koreasta Yhdysvaltoihin, on laulaminen aina yhdistänyt minut korealaiseen kulttuuriin ja muistuttanut juuristani. Yritän myös oppia paremmin suomea, jotta voisin laulaa suomenkielisiä biisejä. Minulle on suositeltu ainakin Juice Leskisen kappaleita, mutta en tiedä yhtään, mitä niissä sanotaan, joten pitää ottaa sanoituksista selvää!

Mitä haluat tuoda Suomeen korealaisesta karaokekulttuurista?

Suomessa lauletaan yleensä baareissa, kun taas Koreassa lauletaan enemmän yksityisissä tiloissa, yksin, perheen tai parin ystävän kanssa. Suomessa karaoke on usein julkista esiintymistä muille, ja siinä pitää olla rohkeutta laulaa yleisön edessä. Koreassa karaokeen liittyy Suomea harvemmin alkoholi, ja siellä on myös monia lapsille sopivia karaokehuoneita. Monet lapset aloittavatkin karaokeharrastuksen noraebang-huoneissa jo pieninä.

Heya Kwon (vasemmalla) ja ystävät Harvey ja Yejin keksivät muuttaa saunamökin rungon karaokemökiksi kampukselle.

Noraebang-karaokemökki sijaitsee kampuksella A-Bloc-kauppakeskuksessa K-Marketin sisäänkäynnin lähellä. Mökki on myös osa Designs for a Cooler Planet -näyttelyn oheisohjelmaa. Lue lisää näyttelystä sivulta 8.

Kumppanuus

Osaamista, joka kestää aikaa Saabin ja Aalto-yliopiston yhteistyö yhdistää huippututkimuksen ja käytännön tarpeet – ja kouluttaa samalla tulevaisuuden osaajia. Teksti Susanna Jaarmo, Anne Kosola Kuvitus Juuli Miettilä

Tänä vuonna vietetään Saab–Aalto-yhteistyön 10-vuotisjuhlaa, ja allekirjoitettu jatkosopimus jatkaa yhteistyön aina vuoteen 2036 asti. Näiden kahden sopimuskauden aikana Saabin kokonaispanostus yhteistyöhön nousee yli 30 miljoonaan euroon. Tämä kertoo pitkäjänteisestä sitoutumisesta yrityksessä, joka valitsee tarkasti strategiset yliopistokumppaninsa.

Pitkäjänteisyys ratkaisee

Yhteistyö perustuu yhteiseen näkemykseen: merkityksellinen innovaatio vaatii aikaa. ”Saabilla tavoittelemme syvällistä ymmärrystä meille keskeisistä teknologioista. Nopeaa uudistumista tarvitaan, mutta todellinen innovaatio rakentuu vahvalle osaamiselle, eikä sitä voi kiirehtiä,” sanoo Saab Finlandin tutkimus- ja teknologiajohtaja Petteri Alinikula. ”Saab on tunnettu investoinneistaan tuote kehitykseen, ja Aallolle yhteistyö merkitsee mahdollisuutta olla mukana kehittämässä huipputason teknologiaa. Tutkijamme pääsevät myös hyödyntämään yrityksen laajoja kansain välisiä verkostoja”, sanoo Sähkötekniikan korkeakoulun dekaani, professori Jussi Ryynänen. Tutkimusaiheisiin kuuluvat muun muassa kvanttiteknologia, antennit, tutkat ja satelliitit, akustiikka, sensorit sekä koneoppiminen. Yhteistyö on tuottanut uusia teknologioita teollisuuden käyttöön, kymmeniä yhteisjulkaisuja ja useita patentteja. Valmistuneet tohtorit ovat myös työllistyneet hyvin Saabille vastuullisiin esihenkilö- ja tutkimustehtäviin.

Tohtoritason tutkimusyhteistyötä

Yhteistyön ytimessä on tohtorikoulutus. Yrityskumppani tuo yliopistolle ratkaistavaksi ainutlaatuisia teknologia- ja liiketoiminnan haasteita, ja opiskelijat saavat suoran kosketuksen teollisuuden tarpeisiin. Saab–Aalto-yhteistyössä on samanaikaisesti käynnissä 6–8 väitöskirjahanketta, joissa on mukana noin 30 professoria, tutkijaa ja opiskelijaa. Yritys ja yliopisto järjestävät vuosittain myös yhteisen tutkimuspäivän. Suurin osa tohtorikoulutettavista työskentelee Saabin palveluksessa ja käyttää tyypillisesti yhden päivän viikossa yritysprojekteihin. Noin 80 prosenttia työajasta kuluu tutkimukseen Aalto-yliopistossa. Malli yhdistää onnistuneesti akateemisen huipputason ja liiketoiminnan tarpeet – ja mahdollistaa osaamisen suoran hyödyntämisen teollisuudessa.

10 vuotta yhteistyötä lukuina 10 valmistunutta tohtoria 16 valmistunutta maisteria 10 patenttihakemusta noin 70 tieteellistä artikkelia 8 käynnissä olevaa väitöstutkimusta 5 tutkijatohtorien WASP-hanketta (Wallenbergin tekoälyn, autonomisten järjestelmien ja ohjelmistojen tutkimusohjelma) noin 40 alumnia työskentelee Saabilla 2 nimikkoluentosalia Aalto-yliopistossa

80 vuotta Suomessa / / /

Saab toiminut Suomessa vuodesta 1946. Osa ruotsalaista kansainvälistä teknologiayritystä. Toiminta keskittyy puolustuksen, turvallisuuden ja yhteiskunnan suojan ratkaisuihin.

Suomessa painopisteenä erityisesti tutkimus, järjestelmäkehitys sekä yhteistyö yliopistojen ja teollisuuden kanssa. Työllistää Suomessa 290 henkilöä neljällä paikkakunnalla.

Tieteestä

”Tätä on ihmiskunnan pakko yrittää” SuperC-konsortio aikoo löytää huoneenlämmössä toimivan suprajohteen, joka toisi valtavat energiansäästöt. Millaista on etsiä materiaalia, jota ei vielä nykytiedolla ole olemassa? Teksti Terhi Hautamäki Kuvitus Tuomas Kärkkäinen

Mieluummin tutkimuskohde, jonka merkitys on todella selkeä, vaikka onnistuminen ei ole varmaa, kuin jokin, millä on pienempi merkitys mutta onnistuminen on varmaa. Tämä on Aallon teknillisen fysiikan professorin Päivi Törmän ajatus työstään. Hän johtaa kansainvälistä konsortiota, joka koettaa vuoteen 2033 mennessä ratkaista yhden fysiikan suurista haaveista: löytää huoneenlämmössä toimivan suprajohteen. ”Halusin tässä vaiheessa uraani ja elämääni tehdä jotain, millä on todella iso merkitys. Mietin, mistä itselläni on syvällistä osaamista ja näyttöjä ja mikä olisi toisaalta äärimmäisen tärkeää maailmalle.” Suprajohtavuus on kvantti-ilmiö, jossa sähkövastus ja energiahävikki katoavat, kun materiaali jäähdytetään äärimmäisen mataliin lämpötiloihin. Sitä hyödynnetään esimerkiksi suurissa magneeteissa, lääketieteellisessä kuvantamisessa ja kvanttilaitteissa. Suprajohtavuus löydettiin yli sata vuotta sitten, ensin elohopeasta, mutta yhä sen saavuttaminen vaatii paljon energiaa, kalliita laitteistoja ja uusiutumattomia luonnonvaroja kuten heliumia, jonka avulla elektronit jäähdytetään lähelle absoluuttista nollapistettä. Yleisimmin suprajohteena käytetään niobiumia ja sen seoksia. Läpimurrolla olisi valtava merkitys tieto- ja viestintätekniikassa, jonka globaalia energian-

kulutusta se voisi vähentää jopa 25 prosentin verran. Tarve on polttava datakeskusten ja tekoälyn aikana. Uusia suprajohteita voitai siin käyttää myös esimerkiksi lääketieteen kuvantamislaitteissa, leijuvissa junissa sekä kvanttiteknologioiden ja fuusioenergian kehitystyössä.

Nyt on hyvä hetki yrittää

SuperC perustuu yhteistyön voimaan. Tavoite on niin suuri, että yksi tutkimusryhmä ei sitä ratkaise. Vaikka aiemmat yritykset eivät ole tuoneet tulosta, nyt edellytyksiä parantavat huomattavasti etenkin koneoppimismenetelmät ja uudet teoreettiset lähestymistavat, kuten kvanttigeometria, johon Törmän oma tutkimus liittyy. Törmä sovelsi vuonna 2015 kvanttigeometriaa niin sanottuihin litteisiin energiavöihin perustuviin suprajohteisiin. Litteä vyö on kvanttimaailman tila, jossa elektronit eivät liiku ollenkaan, ja tämä mahdollistaa supra johtavuuden korkeammassa lämpötilassa. Materiaali, jossa olisi tällaisia litteitä vöitä, on yksi lupaava mahdollisuus. Millaista on etsiä jotain, mitä ei nykytiedolla vielä ole olemassa? Kiehtovaa ja jännittävää, sanoo Törmä. Työ ei ole pelkkää kaukaiseen maaliin tähtäämistä vaan normaalia tieteellistä työtä, jossa edetään välietappien kautta, syntyy

Tieteestä

uusia tutkimustuloksia ja julkaistaan artikkeleita. Törmä kiittelee suomalaisten säätiöiden avarakatseisuutta, kun ne lähtivät ensimmäisenä rahoittamaan hanketta. ”Tieteessä on vähän väliä otettu edistysaskeleita, kun on yritetty riskialttiita ja haastavia juttuja. Vaikka tämä ei onnistuisi, ihmiskunnan täytyy ilman muuta yrittää.”

Kokeita kylmälaboratoriossa

Vaikka päämääränä on materiaalin toimivuus huoneenlämmössä, kokeellisessa tutkimuksessa pitää mennä ultramataliin lämpötiloihin. Aalto-yliopiston kylmälaboratoriossa voidaan jäähdyttää näytteitä lähelle absoluuttista nollapistettä sekä tutkia näin kvantti-ilmiöitä ja ymmärtää suprajohtavuuden mekanismeja paremmin. Professori Pertti Hakonen on kylmälaboratorion tieteellinen johtaja ja vetää SuperC:n kokeellista tutkimusta Aallossa. Hänen ryhmänsä keskittyy kahden hiilen muodon, grafeenin ja grafiitin, suprajohtaviin ominaisuuksiin. ”Grafiitissa on hilavirheitä, ja käsitys on se, että jotkin niistä mahdollistavat suprajohtavuuden. Koetamme selvittää, missä tilanteessa grafiitissa on suprajohtavuutta ja missä lämpötilassa se ilmenee.” Hilavirheet ovat poikkeamia grafiitin tavallisesta kiderakenteesta, ja niillä on merkittävä vaikutus grafiitin fysikaalisiin ominaisuuksiin. Grafeeni on vuonna 2004 löydetty, erittäin kestävä hiilen muoto, joka koostuu atomin

paksuisesta hiiliatomiverkosta. Atomin paksuinen tarkoittaa olemattoman ohutta ja melkein läpinäkyvää, joten ilman mikroskooppia sitä ei näe. Valmistus on hyvinkin konkreettista: yksi menetelmä on kuoria grafiitista kerroksia teipin avulla. Yksi kvanttimaailman ihmeistä on se, että kun kaksi grafeenilevyä laitetaan päällekkäin siten, että ylempi on yhden asteen verran vinossa toiseen nähden, syntyy suprajohde. Tämän löysi vuonna 2018 MIT:n professori Pablo Jarillo-Herrero. Vuonna 2020 Päivi Törmän ja Jyväskylän yliopiston professorin Tero Heikkilän ryhmät osoittivat, että kvanttigeometria voi osin selittää tätä ilmiötä. ”Lisäksi meillä on intressiä muutaman kerroksen grafeeninäytteisiin, joissa olisi erityinen pinoamisjärjestys”, Hakonen kertoo. Vielä ei voi tietää, mistä uusi suprajohde löytyy. 1980-luvulla kehitettiin nestetypen lämpötilassa (–196°C) toimivia keraamisia suprajohteita, joiden käyttöä ovat hidastaneet tekniset ja taloudelliset haasteet. Viime aikoina on paineen avulla päästy korkeisiin lämpötiloihin, mutta sekin on käytännön sovelluksissa hankalaa. Vaikka fysiikan Graalin maljaa etsitään, Hakoselle tämä on projekti muiden joukossa. ”Tieteellinen työ motivoi aina, mutta tässä motivoi se, että pitää yhdistää kaikennäköistä osaamista: hallita teoriaa ja materiaalitiedettä, materiaalien räätälöintiä ja mittaamista matalissa lämpötiloissa. Tässä on monta haastavaa aspektia, mutta kun on pitkään tehnyt töitä, näitä pystyy hallitsemaan.”

”Tieteessä on vähän väliä otettu edistysaskeleita, kun on yritetty riskialttiita ja haastavia juttuja. Vaikka tämä ei onnistuisi, ihmiskunnan täytyy ilman muuta yrittää.” Teknillisen fysiikan professori Päivi Törmä

Kone löytää materiaaleja

Suprajohteiden tutkimus on neulan etsintää heinäsuovasta. Luonnossa on noin sata alkuainetta, mutta mahdollisten yhdistelmien määrä nousee miljardeihin. Tässä koneoppiminen tulee apuun. Kun algoritmia koulutetaan laskennallisten suprajohteiden tietokannoilla, se voi sen jälkeen tarkastella jopa satojen miljoonien aineiden rakenteita ja ennustaa suprajohteita. Ehdotuksia on jo tuhansia, ja kaksi on synte tisoitu laboratoriossa. YRu3B2 ja LuRu3B2 ovat eräänlaisia metalleja, joita ei siis ole ollut ennen olemassa. Nämä toimivat yhden kelvinasteen lämpö tilassa – kaukana huoneenlämmöstä – mutta tulos on uraauurtava näyttö koneoppimisen mahdollisuuksista. Väitöskirjatutkija Kaja Hiorth työskentelee Törmän tutkimusryhmässä ja kehittää koneoppimismenetelmiä, joilla lasketaan suprajohtavuuden kannalta olennaisia ominaisuuksia kuten supranestepainoa. ”Ennen väitöstyötä olin Aallossa vaihto- opiskelijana, jolloin Suomi ja tutkimusryhmä tulivat tutuiksi. Pidin kovasti tästä paikasta ja yliopistosta, mikä ratkaisi päätöksen jäädä. Bonusta oli se, että Päivillä oli hyvin kiinnostava projekti”, Hiorth kertoo. Tällä hetkellä koneoppimisen avulla löytyy konventionaalisia suprajohteita eli niitä, joiden suprajohtavuus jo ymmärretään. Läpimurtoa pitänee kuitenkin hakea ei-konventionaalisista. Niille ei vielä ole teoriaa, joitakin tutkimusideoita kuitenkin. ”Ensi alkuun hyödynnämme kokeellista dataa materiaaleista, jotka ovat suprajohtavia mutta joihin konventionaalinen teoria ei toimi. Tällöin niissä täytyy olla jotain ei-konventionaalista.”

Hiorth sanoo, että tavoite on valtava, mutta hän nauttii myös tehtävistä matkan varrella, päivittäisestä työstä ohjelmoinnin ja ongelmanratkaisun parissa. ”Suprajohteet voisivat mullistaa teknologian ja vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutokseen. Mutta en voi vain joka päivä kävellä kotiin pettyneenä, koska en ole vielä ratkaissut ilmaston lämpenemistä. Jokainen askel eteenpäin on tärkeä, ja yritän keskittyä siihen.”

SuperC Tavoitteena on löytää huoneenlämmössä ja normaalipaineessa toimiva suprajohde vuoteen 2033 mennessä. Konsortiossa on mukana 14 tutkimus ryhmän johtajaa ja yli 80 tutkijaa neljästä maasta. Aalto-yliopisto koordinoi hanketta. Tutkimusta rahoittavat muun muassa Jane ja Aatos Erkon säätiö, Kavli-säätiö, Keele-säätiö, Magnus Ehrnroothin säätiö, Klaus Tschira Stiftung, Kevin Wells, Fortumin ja Nesteen säätiö, InstituteQ, Suomen Tiedeseura, Aalto Science Institute ja Aalto-yliopisto. Osa SuperC:n tutkijoista on mukana myös Simons-säätiön suprajohta vuushankkeessa, jossa Päivi Törmä on varajohtaja.

tulisi o i s o Tämä aktalaaf taittaa i tikoks

SuperC-projekti on esillä Designs for a Cooler Planet -näyttelyssä 1.9.–30.10.2026 Marsiossa Aallon kampuksella, Otakaari 2, Espoo.

Ahti Brummer

Vierailulla

Heli Sorjonen

Bernhard Schölkopfille kunniatohtorin arvo Koneoppimisen pioneeri ja ELLIS-verkoston perustajajäsen sanoo, että Euroopan kilpailukyky rakentuu inhimillisen huippuosaamisen varaan. Hänet vihittiin kunniatohtoriksi Aalto-yliopiston tekniikan promootiossa. Teksti Amanda Alvarez

Bernhard Schölkopf on näköala paikalla tekoälyteknologian mullistaessa tiedettä ja yhteiskuntaa. Panokset ovat suuret: kyse ei ole vain energiankulutuksesta ja laskentatehosta, vaan myös mahdollisista työpaikkojen menetyksistä. Hänen mukaansa on elintärkeää ymmärtää, mitä tekoäly pystyy tekemään, miten se toimii ja mitkä ovat sen rajoitukset. ”Käytän itsekin tekoälytyökaluja, mutta varovaisesti”, Schölkopf sanoo. ”Niihin liittyy suuria mahdollisuuksia, joita alamme vasta pikku hiljaa ymmärtää – ja ymmärrys on ratkaisevaa.” Schölkopfin pitkä ura koneoppimisen parissa kattaa monenlaisia aiheita. Hän on tutkinut hahmon tunnistuksessa käytettävien mene telmien matemaattisia perusteita sekä perehtynyt kausaalisuuteen eli siihen, miten koneet voivat ymmärtää syy–seuraussuhteita. Tämä on koneille haastavaa, sillä niiden on erotettava pelkät

yhteydet eli korrelaatiot taustalla olevista syistä. Hän on ollut myös mukana merkittävissä tieteellisissä läpimurroissa. ”Rakensimme eksoplaneettojen valokäyriä kuvaavan kausaalimallin ja löysimme joukon näitä Aurinkokunnan ulkopuolella kiertäviä planeettoja. Yhdestä niistä tuli myöhemmin ensimmäinen elinkelpoisella vyöhykkeellä sijaitseva eksoplaneetta, jolla havaittiin vettä.”

Huippuosaajat ratkaisevat kilpailun

Tutkimusmenestyksen taustalla ovat Schölkopfin mukaan ennen kaikkea huipputason tiimit. ”Kaikkein tärkein tekijä on huippuosaaminen kaikilla tasoilla: kandidaattiopiskelijoista tohtori koulutettaviin, tutkijatohtoreihin ja professoreihin”, hän sanoo. Näiden osaajien houkutteleminen Eurooppaan on yksi ELLIS- verkoston tavoitteista.

”Euroopan kilpailukyky tekoälyssä rakentuu sellaisten työpaikkojen luomiselle, jotka houkuttelevat johtavia tutkijoita, ja juuri tässä Suomen ELLIS-instituutti on onnistunut.” Schölkopf sanoo arvostavansa yhteistyötä suomalaisten kollegoiden kanssa, sillä hänen mukaansa Aallolla ja suomalaisella tekoälytutkimuksella on poikkeuksellisen vahva asema. Seuraavan suuren tekoälyn läpimurron Schölkopf uskoo syntyvän, kun nykyisten mallien hyödyntämät massiiviset, mutta passiiviset, havaintoaineistot yhdistyvät todelliseen vuorovaikutukseen ja kausaalisuuden ymmärtämiseen. Tekoäly, joka ymmärtää syy–seuraussuhteita, voisi hänen mukaansa auttaa myös meitä ihmisiä ymmärtämään itseämme paremmin.

Bernhard Schölkopf on yksi Euroopan johtavista tekoäly tutkijoista ja tietojenkäsittelytieteen professori ETH Zürichissä. Schölkopf toimii tieteellisenä johtajana ELLIS-instituutissa sekä Max Planck -instituutissa Tübingenissä Saksassa, ja hän on yksi ELLIS-verkoston (European Laboratory for Learning and Intelligent Systems) perustajajäsenistä. Schölkopf on tukenut Suomen ELLIS-instituutin perustamista ja sitä kautta vahvistanut Aalto-yliopiston asemaa sekä eurooppalaisessa että suomalaisessa tekoälytutkimuksen kentässä.

Juhlaa

Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria

Kauppakorkeakoululle kymmenen uutta kunniatohtoria

Aalto-yliopiston tekniikan korkeakoulut myönsivät kunniatohtorin arvon seitsemälle merkittävälle tieteen ja tekniikan vaikuttajalle. Kunniatohtorit vihittiin 12. kesäkuuta 2026 tekniikan alan tohtoripromootiossa. Kunniatohtorin arvo on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi osoittaa, ja promootio on yliopiston arvokkain juhlatilaisuus.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun 17. promootiota juhlistettiin 21.–23. toukokuuta 2026. Maistereiden ja tohtoreiden lisäksi Kauppakorkeakoulussa promovoitiin kymmenen kunniatohtoria sekä riemumaistereita ja -tohtoreita, jotka promovoitiin maistereiksi ja tohtoreiksi viisikymmentä vuotta sitten eli vuonna 1976.

Aalto-yliopiston tekniikan kunniatohtorit 2026:

Kauppakorkeakoulun kunniatohtorit 2026:

• Professori Frede Blaabjerg, Aalborg University, Tanska • Professori emerita Synnöve Carlson • Elinvoimajohtaja Mervi Heinaro, Espoon kaupunki • Toiminnanjohtaja Jari Jokinen, Tekniikan akateemiset TEK • Professori Alan Organschi, Yale University, Yhdysvallat • Professori Thomas Rosenau, BOKU University Wien, Itävalta • Professori ja tutkimusjohtaja Bernhard Schölkopf, Max Planck Institute, ELLIS Institute Tübingen ja ETH Zürich, Sveitsi

• Professori W. Robert Knechel, University of Florida, Yhdysvallat • Professori Xueming Luo, Temple University, Yhdysvallat • Professori George Mailath, University of Pennsylvania, Yhdysvallat • Professori Claus Munk, Copenhagen Business School, Tanska • KTM, kanslianeuvos Arto Mäenmaa • Tasavallan presidentti Alexander Stubb • Hallitusammattilainen Sanna Suvanto-Harsaae • Hallitusammattilainen Salla Vainio • Professori emeritus Gyula Vastag, Ludovika University of Public Service, Budapest, Unkari • Professori emerita Eleanor Westney, MIT Sloan School of Management, Yhdysvallat; Schulich School of Business, Kanada

Väitöksiä Aalto-yliopistosta valmistuu vuosittain yhteensä noin 260 tekniikan, kauppatieteiden, taiteen ja filosofian tohtoria. Eniten tohtorin väitöksiä syntyy tekniikan aloilta.

Tohtoriohjelmat on suunniteltu suoritettavaksi neljässä vuodessa päätoimisesti opiskellen tai kahdeksassa vuodessa sivutoimisesti opiskellen.

Teksti Marjukka Puolakka

Väitöskirjat voivat olla tieteidenvälisiä, jolloin niihin voi sisältyä osia toisilta tutkimusaloilta, vaikkapa tekniikan väitöskirjaan taiteesta tai päinvastoin.

Tohtoriopiskelijoita on noin 3 600, he edustavat yli 90:ää eri kansallisuutta, ja kolmasosa heistä on väitöskirjatutkijoita, jotka työskentelevät Aallossa.

Väitöskirjat verkossa: aaltodoc.aalto.fi shop.aalto.fi

Kestävät ruokavaliot ihmiselle ja planeetalle

Puhe paljastaa Parkinsonin taudin

Vauraiden länsimaisten kaupunkien ruokahuolto on vaativa suoritus, johon liittyy myös merkittäviä kielteisiä seurauksia, kuten ympäristöhaittoja, puutteellisia terveysvaikutuksia, epäreiluja kauppakäytäntöjä ja epäeettisiä viljelymenetelmiä. Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. Fodor lähestyy aihetta muotoilun näkökulmasta ja osoittaa, että ruokaan liittyvät tilat ovat murroksessa. Esimerkiksi supermarketeissa on salaattibaareja, kokkikouluja ja kahviloita samalla, kun perinteisiä kassapisteitä korvataan digitaalisilla maksutavoilla. Fodorin mukaan muutosta voitaisiin ohjata nykyistä vahvemmin yhteisen hyvän suuntaan esimerkiksi lyhentämällä ruokaketjuja ja vähentämällä kerta käyttöpakkausten määrää. Tutkimus nostaa esiin myös sen, että ruokatilojen suunnittelua ohjaavat osin vanhentuneet mallit. Keittiöiden tilankäyttö perustuu yhä pitkälti sata vuotta vanhaan, Frankfurtin keittiöksi kutsuttuun malliin. Se palvelee suuren perheen kotitaloutta, joka syö yhdessä kotiäidin valmistamaa päivällistä. Sen sijaan esimerkiksi valtaosa helsinkiläisistä asuu nykyisin yksin. Suunnittelussa tulisi huomioida paremmin yhteiskunnan muutoksia, on kyse sitten asumisesta, ruokaketjuista tai jätehuollosta. Väitöskirja esittelee joukon suunnitteluperiaatteita ja käsitteellisiä työkaluja, jotka tekevät kaupunkien ruokaympäristöihin liittyvistä kysymyksistä lautasen ja planeetan välillä konkreettisempia niin päättäjille kuin luovien alojen ammattilaisillekin.

Puhe ei kerro vain sanojen merkitystä, vaan voi välittää tietoa myös puhujan terveydentilasta. Parkinsonin taudissa äänen voimakkuus usein heikkenee ja äänen painetaso on tyypillisesti noin 2–4 desibeliä matalampi kuin terveillä. Manila Kodali tutki väitöstyössään, miten puheen akustisia piirteitä voidaan hyödyntää terveydentilan arvioinnissa koneoppimisen avulla. Hän kehitti järjestelmän, joka tunnistaa äänen voimakkuuden ja painetason arkiympäristössä tallennetusta datasta, kuten puhelinkeskusteluista. Arjen puhetallenteet ovat tutkimukselle haastavia, sillä ne ovat kalibroimattomia: niistä puuttuu keskeinen akustinen tieto eli alkuperäisen signaalin amplitudi. Tästä huolimatta koneoppimismalli saavutti lupaavia tuloksia. Se tunnisti äänen voimakkuusluokan jopa 86 prosentin tarkkuudella ja arvioi äänen painetason noin kahden desibelin tarkkuudella. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun äänen painetasoa on arvioitu koneoppimisen avulla terveyteen liittyvässä yhteydessä. Aiempi puheeseen perustuva Parkinson-tutkimus on keskittynyt pääasiassa terve–sairas-jaotteluun, mutta Kodalin tavoitteena oli tunnistaa myös taudin eri vakavuusasteita. Tulokset osoittivat, että monologi- ja lukutehtävät soveltuvat tähän paremmin kuin yksittäisten vokaalien tai lauseiden toistaminen. Tutkimus luo vankan pohjan mobiilisovelluksille, jotka tunnistavat terveydentilan varhaisia muutoksia arjen puheen perusteella. Erityisesti äänen painetason tunnistaminen puhetallenteista on merkittävä edistysaskel kohti älypuhelinpohjaisia terveydenseurantatyökaluja.

Kata Fodor 27.3.2026: Kitchen think-over: Framing food system challenges through design in affluent Western cities

Manila Kodali 6.2.2026: Speech-based classification and regression studies on vocal intensity and severity level of Parkinson’s disease

Väitöksiä

Älypuhelin avuksi masennuksen hoitoon

Nita Vera

Puhelin taskussa, älysormus sormessa ja aktiivisuusranneke ranteessa: arjessa mukana kulkevat laitteet keräävät lähes tauotta tietoa käyttäjästään. Tämä tieto voi auttaa masennusoireiden seurannassa ja ennustamisessa.

Älylaitteet keräävät tietoa ihmisen liikkumisesta, unesta, viestittelystä ja jopa sosiaalisen median käytöstä. Näistä digitaalisista jäljistä voidaan tunnistaa myös muutoksia mielenterveydessä. ”Jos esimerkiksi liikkumisessa tai unen määrässä tapahtuu muutoksia, ne voivat kertoa terveydentilan muutoksista. Sama pätee vaikkapa someaktiivisuuteen tai yölliseen puhelimen käyttöön”, sanoo Arsi Ikäheimonen, joka tutki väitöstyössään digitaalisen fenotyypityksen käyttöä masennuksen hoidossa. Digitaalinen fenotyypitys yhdistää data-, käyttäytymis- ja lääketieteitä. Siinä hyödynnetään älylaitteiden arjessa keräämää dataa ihmisen käyttäytymisen, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja terveydentilan tutkimiseen.

Tietoa potilaan arjesta

Mielenterveyden häiriöt ovat suuri maailman laajuinen ongelma, joka aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja kuormittaa yhteiskuntaa myös taloudellisesti. Häiriöiden arviointi perustuu pitkälti vastaanotolla tehtäviin haastatteluihin sekä kyselylomakkeisiin. ”Vastaanottokäyntien välillä voi kulua viikkoja tai jopa kuukausia, eikä terveydenhuollon ammattilaisella ole tarkkaa tietoa potilaan arjesta käyntien välillä. Digitaalinen fenotyypitys tuo tähän uuden työkalun, kun älylaitteet keräävät käyttäjästään jatkuvaa tietoa arkielämän ympäristössä.” Tutkimusala on vielä nuori, ja sen kehitystä on hidastanut yhteisten käytäntöjen puute. Ikäheimosen väitöstyö paikkaa tätä aukkoa. Hän esittää standardoidun ohjelmiston ja dataohjautuvan

työnkulun käyttäytymisdatan analysointiin. ”Tämä parantaa tutkimusten toistettavuutta ja vertailtavuutta. Avoimesti saatavilla oleva ohjelmisto ja konkreettinen ohjeistus tekevät käyttäytymis analyysistä selkeämpää ja läpinäkyvämpää sekä helpommin lähestyttävää myös uusille tutkijoille.”

Koneoppimismallit tunnistavat muutoksia

Ikäheimonen tarkasteli työssään, miten älypuhelimilla kerättyä dataa voidaan hyödyntää masennusoireiden seurannassa ja ennustamisessa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä HUS Psykiatriakeskuksen kanssa ja siihen osallistui 164 vapaaehtoista, joista osa oli avohoitopotilaita ja osa terveitä verrokkihenkilöitä. ”Tulokset osoittavat, että älypuhelindataan perustuvat koneoppimismallit pystyvät ennustamaan masennusoireiden muutoksia. Samalla havaittiin, että yksilön omat käyttäytymismuutokset ennustivat vointia paremmin kuin ihmisten väliset erot. Tämä korostaa yksilöllisten ennustemallien ja pitkittäisseurannan merkitystä.” Ikäheimonen korostaa, että digitaalinen fenotyypitys ei korvaa perinteisiä mielenterveyden arviointimenetelmiä, vaan täydentää niitä. ”Parhaimmillaan se auttaa tunnistamaan varhaisia ennusmerkkejä esimerkiksi masennuksen puhkeamisesta, jolloin tilanteeseen voidaan puuttua ajoissa.”

Arsi Ikäheimonen 13.2.2026: Advancing research methodologies in digital phenotyping for mental health

Arjen valintoja

Ghassem Gozaliasl, onko yhteyden kaipuu kirjoitettu tähtiin? Astrofysiikan tutkijatohtori työskentelee Aalto-yliopiston High-performance computing -tutkimusryhmässä ja käyttää James Webb -teleskooppia tutkiakseen, miten galaksit ovat muodostuneet viimeisen 12 miljardin vuoden aikana. Teksti Sarah Hudson Kuva Outi Törmälä

Miten avaruus valloitti sydämesi?

Rakastuin avaruuteen ensimmäisen kerran, kun olin hyvin pieni. Minusta tuntui, että tähdet eivät olleet sattumanvaraisia. Ne olivat minulle kuin kartta, piilotettu kieli, geometria, joka odotti lukijaansa. Toisen kerran rakastuin avaruuteen yhdeksänvuotiaana. Siihen aikaan Iranissa oli vaarallista omistaa tiettyjä kirjoja. Mutta uteliaisuuteni oli suurempi kuin pelkoni. Piilotin kiellettyjä kirjoja vanhaan saviuuniin, joka oli peitetty mullalla. Palasin lukemaan niitä öisin. Myöhemmin minusta tuli fysiikan opettaja ja työskentelin syrjäisissä kylissä Savalan-vuoren lähistöllä. Makasin usein vuorenrinteellä ja katselin yöllistä tähtitaivasta, jossa Linnunrata kaartui loputtomana yläpuolellani. Tuntui kuin olisin voinut melkein koskettaa tähtiä.

Nyt olet tutkinut avaruutta vuosia – oletko yhä rakastunut?

Lukiossa fysiikanopettajani kysyi kerran, mitä haluaisin opiskella yliopistossa. Vastasin, että haluan opiskella jotain, missä ei ole rajoja – jotain, mistä en koskaan saa tarpeekseni. Nyt minulla on tohtorintutkinto sekä fysiikassa että tähtitieteessä, ja tiedonjanoni on edelleen valtava.

Tutkit galaksiryhmiä James Webb -teleskoopilla. Mitä meidän pitäisi ymmärtää niistä?

Kuvittelemme usein galaksien olevan kuin yksinäisiä, pimeässä kelluvia saaria. Todellisuudessa maailmankaikkeus on paljon elävämpi ja verkottuneempi. Useimmat galaksit eivät ole eristyksissä, vaan ne kuuluvat ryhmiin. Pienet ’perheet’ muodostavat suurempia naapurustoja, joita kutsutaan superklustereiksi. Niitä sitovat yhteen näkymättömät gravitaatiovoimat. Kun tarkastelemme maailmankaikkeuden arkkitehtuuria, paljastuu hämmästyttävä totuus: muodostumisen ja evoluution mallit toistuvat mittakaavasta toiseen, vaikka voimat ja olosuhteet ovat täysin erilaisia. Kaasu, pimeä aine ja galaksit virtaavat kosmisen verkon säikeitä pitkin, törmäävät ja yhdistyvät, muodostaen yhä suurempia ja monimutkaisempia rakenteita. Ajan myötä ne kasvavat, sulautuvat ja muuntuvat kosmisiksi jättiläisiksi, joita nykyään havaitsemme. Atomien ja molekyylien tasolla hiukkasia ei sido toisiinsa painovoima vaan perustavanlaatuiset voimat, kuten vahva ja heikko ydinvuorovaikutus, sähkömagneettinen vetovoima sekä kemialliset sidokset. Silti tässäkin yksinkertaiset yksiköt liittyvät

yhteen, muodostavat atomeja, sitten molekyylejä ja lopulta soluja – rakenteita, jotka vuorovaikutuksen ja evoluution kautta synnyttävät elämää.

Mitä galaksien synty voi opettaa meille itsestämme?

Monissa kulttuureissa on muinaisia symbolisia perinteitä, joissa ajatellaan, että kaikki asiat ovat salaisesti yhteydessä toisiinsa. Energia ja aine eivät ole olemassa irrallaan, vaan suhteessa toisiinsa. Ihmisen mittakaavassa yksilöt muodostavat perheitä, yhteisöjä, yhteiskuntia ja sivilisaatioita. Meitä ei sido yhteen gravitaatio tai sähkömagneettinen voima, vaan tunneperäiset, sosiaaliset ja kulttuuriset siteet: rakkaus, luottamus, merkityksellisyys ja jaettu tarkoitus. Näin paljastuu yhteyden universaali arkkitehtuuri. Galaksiryhmien tutkiminen ei siis ole vain astrofysiikkaa. Se on kurkistus kosmiseen suunnitelmaan, sellaiseen, joka kuiskaa syvällisen totuuden: halu yhdistyä, sitoutua ja muuttua joksikin suuremmaksi kuin osiensa summa ei ole vain inhimillinen. Se on kirjoitettu tähtiin.

Avaintietoa Aallosta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Yliopistoyhteisöömme kuuluu

16 000 5 200 446

Meiltä valmistui vuonna 2025

266 2 797 tohtoria

työntekijää, joista

maisteria (sis. myös diplomi-insinöörit, arkkitehdit, maisema-arkkitehdit) ja

1 938 kandidaattia.

opiskelijaa ja

on professoreita.

Vuonna 2025 järjestimme yli

Olemme Suomen

750 21 413

jatkuvan oppimisen kurssia, joihin osallistui

suurin patenttien hakija ja listan ainoa yliopisto. (PRH 2025)

oppijaa (kasvua 25 % vuoteen 2024)

Jatkuvan oppimisen opetustarjontaan kuuluvat Aalto University Executive Educationin täydennyskoulutus ja MBA-ohjelmat, avoin yliopisto, kesäkoulu ja FiTech-verkostoyliopisto.

51 %

Aallon kansainvälisistä valmistuneista työllistyy Suomeen.

Tarjoamme

53 000 m2 tiloja yrityskäyttöön. Kampuksella toimii jo

170 yritystä.

Alumnien perustamien yritysten yhteenlaskettu arvo on yli

30 miljardia €

yhteenlaskettu vuotuinen liikevaihto yli

3 miljardia €

Yli

Lähes

tukijaa on jo osallistunut Merkki muutoksestA! -kampanjaamme.

tieteellisistä julkaisuistamme kuuluu omalla tieteenalallaan siteeratuimman

1 500

10 %

ja ne työllistävät Suomessa noin

15 000 ihmistä.

16 %

joukkoon maailmassa.

Aalto-yliopisto Juniorin toimintaan osallistui vuonna 2025 yhteensä

55000 lasta, nuorta, opettajaa ja vanhempaa eri puolilta Suomea.

Olemme yksi Euroopan kansainvälisimmistä yliopistoista: yhteisössämme on jäseniä yli

120 maasta

Merkki muutoksest

On aika toimia. Sijoita tulevaisuuteen, josta voit olla ylpeä. Lahjoita ja tule mukaan rakentamaan Aallosta kestävien innovaatioiden globaalia edelläkävijää.

aalto.fi/merkkimuutoksesta