Lämmin kiitos tuestasi ja siitä, että olet mukana muutoksessa! Yhdessä rakennamme tulevaisuutta.
Merkki muutoksestA! -varainhankintakampanjan tavoitteena on saada 1 500 lahjoittajaa ja kerätä 30 miljoonaa euroa tukemaan Aalto-yliopiston opetusja tutkimustoimintaa. Kun kampanja käynnistyi yli kaksi vuotta sitten, tiesimme tavoitteiden olevan kunnianhimoisia. Nyt on hienoa nähdä, että yhteisö on lähtenyt laajasti mukaan ja haluaa tukea Aaltoa. Työ on tärkeämpää kuin koskaan, ja sen vaikutukset ulottuvat pitkälle kampanjan päättymisen jälkeen.
On ollut ilo huomata, että monet aiemmat lahjoittajat ovat palanneet takaisin, koska ovat nähneet lahjoitustensa vaikutukset käytännössä. Samalla on ollut hienoa saada mukaan uusia lahjoittajia, sekä yksityishenkilöitä että organisaatioita. Jokainen euro on tärkeä ja vahvistaa yhteistä viestiä: Otaniemessä tapahtuu merkittäviä asioita, jotka rakentavat perustaa huomisen kestävälle kasvulle.
Lahjoitusten vaikutukset ulottuvat yksilöistä koko yhteiskuntaan. Niillä mahdollistetaan esimerkiksi opiskelijavaihtoja ja panostuksia opiskelijoiden hyvinvointiin. Kun opiskelijat voivat hyvin ja kehittyvät, heidän osaamisensa hyödyttää työelämää, yrityksiä ja koko Suomea.
Tutkimukseen kohdennetut lahjoitukset luovat pohjaa uusille innovaatioille ja läpimurroille. Niistä syntyy uusia yrityksiä, työpaikkoja ja ratkaisuja yhteiskunnan suuriin haasteisiin.
Vuoden 2026 loppuun jatkuva Merkki muutoksestA! -kampanja on alku uudelle matkalle, jossa rakennamme pitkäjänteistä lahjoittamisen kulttuuria ja kerromme entistä laajemmin Aallon vaikutuksista yhteiskunnassa.
Toivotan kaikki nykyiset ja tulevat lahjoittajat lämpimästi tervetulleiksi Otaniemen kampukselle. Haluamme tavata teitä, kertoa toiminnastamme ja tehdä yhteistyötä.
On myös ilo kutsua kaikki kampanjaan lahjoittaneet yhteiseen kiitosjuhlaan 3. kesäkuuta 2027. Silloin juhlistamme sitä, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan.
Camilla Wardi
Aalto-yliopiston lahjoittajasuhteiden päällikkö
”Kun opiskelijat voivat hyvin ja kehittyvät, heidän osaamisensa hyödyttää työelämää, yrityksiä ja koko Suomea.”
Kuva: Kalle
Kataila
Vielä ehdit mukaan
muutokseen
Merkki muutoksestA!-varainhankintakampanja etenee kohti loppusuoraa. Yhteisömme merkittävän tuen ansiosta yhteinen tavoitteemme – 1 500 lahjoittajaa ja 30 miljoonaa euroa vuoden 2026 loppuun mennessä – tulee täyttymään. Tämä saavutus on vahva osoitus siitä, mitä voimme saada aikaan yhdessä.
Vielä ehdit mukaan rakentamaan kanssamme toiveikkaampaa tulevaisuutta. Jokainen lahjoitus, suuri tai pieni, voi olla alku oivallukselle, joka muuttaa maailmaa.
Lahjoittamaan pääset helposti QR-koodin kautta tai osoitteessa: aalto.fi/lahjoita
Kaikki kampanjaan lahjoittaneet saavat kiitokseksi opiskelijoidemme kehittämän Shimmering Wood -pinssin sekä kutsun kiitosjuhlaan 3. kesäkuuta 2027 Dipoliin, Espooseen. Lähetämme kutsun kaikille kampanjaan osallistuneille tuonnempana, mutta päivän voi jo merkitä kalenteriin.
Kampanjaan kuuluu helppo ja hauska testi, jonka avulla voit löytää omat hyvät syysi lahjoittaa. Aloita testi kuvaamalla QR-koodi puhelimellasi.
Kuva: Merkki muutoksestA! -kampanjasta
Kohtaamisia
Otaniemessä
Rehtorin ilta lahjoittajille 27. lokakuuta 2025 tarjosi mieleenpainuvia elämyksiä, innostavia keskusteluja ja lämminhenkisiä kohtaamisia runsaalle 60:lle paikalla olleelle merkittävälle Aallon tukijalle.
Tilaisuudessa ikuistettiin lahjoittajien nimikirjoitukset satelliitin paneeliin. Lahjoittajat pääsivät myös ihailemaan virtuaalisesti päätähuimaavia maisemia korkealta tuulivoimalan katolta, heittämään löylyä virtuaalisaunassa, tutustumaan Marsiorakennuksen korkean teknologian studiotiloihin ja luomaan musiikkia omien liikkeidensä pohjalta.
Miksi lahjoittaa?
Vaikuttavuus
Lahjoituksesi mahdollistaa läpimurtoja tieteessä ja kasvattaa tulevaisuuden osaajia. Vaikutus ulottuu kampukselta koko yhteiskuntaan.
Arvovalinta
Lahjoittaminen on teko yhteisen tulevaisuuden puolesta. Se kertoo, että haluat olla mukana ratkaisemassa maailman suuria haasteita.
Verovähennysoikeus
Hyvä teko kannattaa myös verotuksessa. Voit tukea sinulle tärkeää asiaa taloudellisesti järkevällä tavalla.
Yhden kalenterivuoden aikana Aalto-yliopistolle tehdyt vähintään 850 euron lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia. Lahjoituksen voi tehdä useassa erässä kalenterivuoden aikana. Yksityishenkilöille vähennysoikeuden yläraja on 500 000 euroa. Organisaatioille vähennyksen yläraja on 250 000 euroa.
Kuva: Kalle Kataila
Rehtori Ilkka Niemelä ja lahjoittajien allekirjoitukset ”matkalla avaruuteen”.
Lahjoituksista tuloksiin
Kuva: Mika Huisman
Elämyksiä ja tapahtumia!
Suomen Messusäätiön lahjoituksen ansiosta
Kauppakorkeakouluun perustetaan elämys- ja tapahtumaliiketoiminnan professuuri. Tapahtumateollisuus on vahvasti kasvava ala, jolla on merkittävä rooli suomalaisessa elinkeinoelämässä.
Suomi esiin
Tapahtumateollisuus kasvaa voimakkaasti myös globaalisti, ja eri maat kilpailevat messuista, konferensseista ja muista tapahtumista. Yrityksille tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden esitellä innovaatioitaan ja tuotteitaan.
”Kansainvälisten tapahtumien järjestäminen
Lahjoituksen arvo on 3,1 miljoonaa euroa, ja se mahdollistaa alan akateemisen tutkimuksen ja koulutuksen 20 vuodeksi. Elämys- ja tapahtumaliiketoiminnan professori toimii Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella.
Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki iloitsee merkittävästä lahjoituksesta, joka vahvistaa suomalaista tutkimusta ja opetusta tärkeällä alalla, joka on tähän asti ollut yliopistotasolla vähäisesti edustettu.
”Alalla voisi olla huomattavasti nykyistä suurempi merkitys Suomelle. Olemme erittäin iloisia siitä, että lahjoittaja on nähnyt juuri Kauppakorkeakoulussa ne valmiudet ja työkalut, joilla alaa voidaan viedä Suomessa eteenpäin”, Korkeamäki sanoo.
Suomen Messusäätiön tavoitteena on vahvistaa suomalaista teollisuutta, kauppaa ja muuta elinkeinoelämää sekä tehdä kotimaista tuotantoa tunnetuksi. Säätiö on myös pitkään tukenut tapahtumateollisuuden kehittämistä alan järjestöjen kautta.
”Toivomme, että professuuri tuottaa elämysja tapahtumateollisuusalalle ja sen yrityksille laajasti tietoa, jota voidaan hyödyntää alan kehittämisessä. Kyseessä on Suomessa merkittävä ja kasvava toimiala”, Suomen Messusäätiön hallituksen puheenjohtaja
Pauliina Tenhunen sanoo.
Suomessa tuo laajalti näkyvyyttä sekä Suomelle että suomalaisyrityksille. Toivomme, että professuuri vahvistaa pitkällä aikavälillä Suomen roolia kansainvälisenä tapahtumajärjestämisen ympäristönä ja tuo samalla Suomeen tietoa alan kehityksestä muualla maailmassa”, Tenhunen toteaa.
Tehtävään haetaan kansainvälisesti ansioitunutta kovan tason osaajaa, joka edistää tapahtuma- ja elämysalan opetusta, huippututkimusta ja näkyvyyttä. Opetusja tutkimustyön ohella professori toimii asiantuntijana alan toimijoille, viranomaisille, päättäjille ja medialle.
”Toivomme, että professuuri tuottaa elämys- ja tapahtumateollisuusalalle ja sen yrityksille laajasti tietoa, jota voidaan hyödyntää alan kehittämisessä. Kyseessä on Suomessa merkittävä ja kasvava toimiala.”
”Haemme ulospäin suuntautunutta henkilöä, jolla on kyky ja halu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen”, Korkeamäki kertoo.
Professorin työ näkyy tutkimuksen ohella opinnäytetöiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjauksessa, mikä tuo alalle uutta korkeasti koulutettua työvoimaa.
”Meillä on korkeat odotukset professuurin suhteen, eikä ole epäilystäkään, etteivätkö ne täyttyisi!”, Tenhunen sanoo.
Kohtaamisista oivalluksiin
Aallossa tekniikka, talous ja taide kohtaavat luontevasti yhteisellä kampuksella, jonka keskellä Kauppakorkeakoulu sijaitsee.
Tämä luo erinomaiset puitteet yhteistyölle yli korkeakoulurajojen.
”Monitieteisyys on meille valtava kilpailuetu verrattuna moniin eurooppalaisin kauppakorkeakouluihin, jotka toimivat itsenäisesti.
Vaikka Aalto on vasta 16 vuotta vanha, yhdessä tekemisen eetos on jo vahva osa meidän DNA:tamme ja se on suuri rikkaus”, Korkeamäki sanoo.
Yhteistyö Aallon eri korkeakoulujen välillä on arkipäivää: Kauppakorkeakoulussa on yhteisprofessuureja sekä tekniikan että taiteen ja suunnittelun alojen kanssa. Käynnissä on myös laajoja, eri teemoihin rakentuvia hankkeita, joihin osallistuu tutkijoita eri puolilta yliopistoa.
Tapahtumateollisuus Suomessa
Alan liikevaihto nousi vuonna 2024 ennätystasolle, noin kolmeen miljardiin euroon, jatkaen pandemian jälkeistä kasvua.
Arvo on samaa suuruusluokkaa kuin lääke- tai kaivosteollisuuden ja suurempi kuin tekstiiliteollisuuden.
Suomessa toimii noin 3 500 tapahtuma-alan yritystä, joista valtaosa on pk-yrityksiä. Alalla työskentelee vakituisesti noin 24 500 ja tilapäisesti jopa 175 000 henkilöä.
Suomessa järjestetään vuosittain tuhansia yleisö-, yritys- ja kulttuuritapahtumia, jotka tuovat asiakkaita majoitus- ja ravintolatoiminnan, liikenteen sekä vähittäiskaupan aloille.
Aalto-yliopiston messuosasto on suosittu kohde Studia-messuilla. Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma järjestetään vuosittain Helsingin Messukeskuksessa. Vuonna 2025 se saavutti ennätysyleisön, yli 19 000 kävijää.
Katsaus lahjoittajille
Kuva: Mikko Raskinen
Kohti muutosta lahjoittajien tuella
Lahjoitusvaroilla perustetut
professuurit tuovat Aalto-yliopistoon sekä uusia tutkimusavauksia että opetusta. Kaksi professoria kertoo, mitä he ovat ensimmäisten vuosien aikana saaneet aikaan ja mikä työssä innostaa juuri nyt.
Omistajuuden edelläkävijä
Samuli Knüpfer aloitti vuonna 2022 maailman ensimmäisenä omistajuuden professorina. Kauppakorkeakouluun perustettu professuuri syntyi yli sadan lahjoittajan tuella. Sitä tukivat merkittävillä lahjoituksilla muiden muassa Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Saastamoisen säätiö.
Mistä olet erityisen ylpeä työssäsi?
”Tunnen erityistä ylpeyttä Aalto Ownership Lab -tutkimuskeskuksesta, joka pureutuu yritysten omistajuuteen ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen.”
Olen iloinen myös Personal Finance -kurssin suosiosta. Kaikille aaltolaisille avoin kurssi tavoitti jo sen toisena vuonna yli 400 opiskelijaa. Kurssilla käsitellään esimerkiksi säästämistä, sijoittamista, lainanottoa, asunnon hankintaa ja vakuuttamista. On hienoa, että taloustaidot kiinnostavat nuoria yli korkeakoulurajojen. Lisäksi on palkitsevaa huomata, että omistajuudesta keskustellaan Suomessa nyt aivan eri tavalla kuin vielä muutama vuosi sitten. Yhteiskunnassa pohditaan aiempaa enemmän, mitä omistajuus tarkoittaa ja miksi on tärkeää, että Suomi on hyvä paikka omistaa.”
Mikä tutkimus innostaa sinua juuri nyt?
”Uusin tutkimukseni tarkastelee suomalaisia perheyrityksiä ja niihin liittyviä sitkeitä
Samuli Knüpferin tuore tutkimus tarkastelee suomalaisia perheyrityksiä.
myyttejä. Suomessa 73 prosenttia yrityksistä on perheyrityksiä, ja suuri osa taloudellisesta toiminnasta tapahtuu niissä.
Perheyritykset ovat keskimäärin kannattavampia ja vakavaraisempia kuin muut yritykset, ja ne investoivat keskimääräistä enemmän. Ne ovat myös merkittäviä työllistäjiä etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Talouskasvun puute on vakava ongelma. On Suomen kohtalon kannalta ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, minkälaisissa yrityksissä kasvua syntyy.”
Mitä uutta Aalto-yhteisö on opettanut sinulle?
”Aalto on inspiroiva yhteisö. Otaniemen kampus on täynnä fiksua ja energistä porukkaa, jolla on halu muuttaa maailmaa.
Monialaisuus rikastuttaa kaikkien tekemistä. Kun kaksi eri alojen ihmistä kohtaa kampuksella, yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi.”
Aalto Ownership Lab on tutkimuskeskus, jossa tarkastellaan yritysten omistajuutta ja sen yhteiskunnallista merkitystä. Keskus tuottaa helposti ymmärrettäviä ja relevantteja havaintoja omistajuuden tilasta Suomessa ja maailmalla. Se tarjoaa omistajuuteen liittyvää opetusta ja käy aktiivista yhteiskunnallista vuoropuhelua.
Kestävyyden rakentaja
Luana Dessbesell työskentelee apulaisprofessorina Aallon Bioinnovaatiokeskuksessa, joka tukee metsäpohjaisten innovaatioiden kehitystä ja kaupallistamista. Hänen professuurinsa perustettiin Jane ja Aatos Erkon säätiön tekemällä lahjoituksella vuonna 2023.
Mistä olet erityisen ylpeä työssäsi?
”Kun tulin Suomeen, en tuntenut paikallista tutkimusympäristöä tai eurooppalaisia rahoituskanavia. Kolmessa vuodessa olen kuitenkin hankkinut noin kolme miljoonaa euroa tutkimusrahoitusta ja perustanut monitieteisen tutkimusryhmän.
Ryhmässämme työskentelee tällä hetkellä yhdeksän tohtoriopiskelijaa ja kolme tutkijatohtoria.
Tutkimuksessa ja opetuksessa pyrin laajentamaan kestävyyden ajattelua kohti kokonaisvaltaista näkemystä, jossa huomioidaan samanaikaisesti ekologiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset näkökulmat.”
Mikä tutkimus innostaa sinua juuri nyt?
”SciSustain-hankkeessa kehitämme teollisuuskumppaneiden kanssa menetelmiä ja työkaluja, jotka auttavat pakkausmateriaali-innovaatioita etenemään nopeammin ideasta markkinoille.
Uudet mittarit auttavat tunnistamaan teknologioiden riskit ja pullonkaulat jo kehitystyön
alkuvaiheessa. Samalla ne tuovat kokonaisvaltaisen kestävyyden osaksi innovaatioiden arviointia.
Hanke tukee sekä metsäalan suuryrityksiä että startupeja bioinnovaatioiden skaalaamisessa teolliseen mittakaavaan.”
Mitä uutta Aalto-yhteisö on opettanut sinulle?
”Olen päässyt kulkemaan sellaisia siltoja pitkin, joita professorit ennen minua ovat rakentaneet eri korkeakoulujen välille.
Nyt tehtäväni on johdattaa uusia tutkijoita näille silloille ja etsiä yhdessä uusia yhteistyön muotoja.
Opiskelijat ovat kaikki erilaisia, ja juuri se on heidän supervoimansa. Ohjaajana pyrin tukemaan näitä yksilöllisiä vahvuuksia, jotta he voivat edetä kohti omia tavoitteitaan. Olen myös oppinut olemaan hieman jämäkämpi, mikä auttaa opiskelijoita viemään työtään määrätietoisemmin eteenpäin.”
Bioinnovaatiokeskus on monitieteinen tutkimus- ja oppimiskeskus, jossa kehitetään uraauurtavia teknologioita ja innovaatioita vauhdittamaan siirtymää kohti kierto- ja biotaloutta sekä edistämään kestävää talouskasvua Suomessa. Keskuksen sydän on monitieteinen tohtorikoulu, jossa ovat mukana kaikki Aallon kuusi korkeakoulua. Toiminta käynnistyi vuonna 2021 Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella.
Luana Dessbesellin vetämässä tutkimushankkeessa edistetään uusien pakkausmateriaalien kaupallistamista.
Kuva: Kristina
Muotoilu
rakentaa siltoja
ihmisen ja teknologian välille
Mikael ”Miklu” Silvanto etsii muotoilun keinoin uusia tapoja tehdä ihmisen ja teknologian yhteispelistä entistä saumattomampaa. Opiskelijoita hän rohkaisee yhdistämään ajatteluunsa vanhoja viisauksia.
Ouran muotoilujohtaja Mikael ”Miklu” Silvanto toimii Aallossa työelämäprofessorina.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun työelämäprofessori Miklu Silvanto kehittää työssään uusia toimintatapoja muotoilun alalle ja haluaa ymmärtää ihmisyyttä teknologian tarjoamien mahdollisuuksien rajapinnassa. Hänestä ajattelu terävöityy erityisesti tiimityössä.
Ouran muotoilujohtajana hän vastaa älysormusten käyttäjäkokemuksesta ja visuaalisesta suunnittelusta. Oura-sormukset keräävät käyttäjänsä terveystietoja samaan tapaan kuin aktiivisuusrannekkeet tai sykemittarit.
Ura maailman huippubrändien, kuten Applen, Airbnb:n ja Bang & Olufsenin parissa on opettanut Silvannolle, että parhaat ratkaisut syntyvät yhteistyöstä.
”Muotoilu on yksi tehokkaimmista tavoista luoda arvoa teknologialle. Kun insinöörit ja muotoilijat ymmärtävät toistensa työn arvon ja merkityksen, syntyy parempia ratkaisuja.”
Silvannon osa-aikainen työelämäprofessuuri
Kuva: Mona Salminen
Aalto-yliopiston muotoilun laitoksella on perustettu lahjoitusvaroin. Sen ovat mahdollistaneet Supercell, Kone, Marimekko ja First Fellow.
Työssään Silvantoa ajaa eteenpäin uteliaisuus ja halu työskennellä mahdollisen ja mahdottoman rajoilla.
”Monissa tärkeimmistä projekteistani on tehty sellaista, mitä ei aiemmin ole voitu teknologisesti toteuttaa. Oppiminen ja uusien oivallusten vieminen seuraavaan projektiin on työn tärkein polttoaine.”
Tekoälyä ja vanhaa viisautta
Silvanto haluaa innostaa opiskelijoita oivaltamaan muotoilun voiman uuden luomisessa.
”Lukukauden alussa puhuin uusille maisteriopiskelijoille sanasta filosofia, joka tarkoittaa viisauden rakkautta. Viisaus on asioiden jäsentämistä, pelkistämistä ja selkeyttämistä. Jos haluamme menestyä uusien teknologioiden kanssa, meidän on yhdistettävä ajatteluamme vanhoihin viisauksiin.”
Tekoäly muuttaa myös muotoilun prosesseja. Silvantoa huolettaa, että muotoilijat eivät tartu riittävän ajoissa ja aktiivisesti sen mahdollisuuksiin.
”Tekoäly on jättimäinen ilmiö ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksessa. Siksi muotoilijoiden osallistuminen tekoälyratkaisujen kehittämiseen on elintärkeää.”
Tie tulevaisuuteen rakennetaan osaamisella
Tie- ja päällystetekniikan yritysten ja yhdistysten 400 000 euron yhteislahjoitus varmistaa, että alan opetus ja tutkimus jatkuvat Insinööritieteiden korkeakoulussa.
Kadut, tiet ja moottoritiet ovat yhteiskunnan toiminnan perusta. Hyväkuntoiset väylät varmistavat ihmisten ja tavaroiden turvallisen ja sujuvan liikkumisen sekä ovat keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta ja toimintakykyä.
Korkeatasoinen opetus ja tutkimus varmistavat, että Suomessa on jatkossakin teiden suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon tarvittavaa huippuosaamista. Suomen vaativat ja ainutlaatuiset tieolosuhteet korostavat kotimaisen tutkimuksen merkitystä.
Lahjoitus turvaa opetuksen jatkumisen opiskelijoiden osaamisen kannalta keskeisillä kursseilla. Samalla vahvistetaan tutkimusta palkkaamalla uusia tutkijatohtoreita ja tohtorikoulutettavia.
Lahjoituksen tekivät Asfalttikallio, GRK
Suomi, INFRA ry, NYNAS, Ramboll Finland, SKOL ry ja Suomen Tieyhdistys. Väylävirasto tukee alaa tilaustutkimuksen muodossa. ”Pidämme ensiarvoisen tärkeänä, että infra-alan keskeisen osa-alueen,
väylätekniikan, opetus ja tutkimus säilyvät ja kehittyvät myös yliopistotasolla”, sanoo SKOL ry:n kehityspäällikkö Matti Kiiskinen Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani
Kari Tammi kiittää lämpimästi kaikkia lahjoittajia merkittävästä tuesta.
”Tie- ja päällystetekniikan osaamista tarvitaan myös tulevaisuudessa, jotta voimme vastata esimerkiksi ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin sekä kehittää uusia materiaaleja ja kustannustehokkaampia rakentamistapoja”, Tammi toteaa.
Aalto-yliopiston uusi tie- ja päällystetekniikan alan professuuri vauhdittaa kehitystä.
”On hienoa, että voimme säilyttää perinteisen professuurin Aallossa ja samalla varmistaa, että saamme jatkossakin alalle uusia osaajia. Tutkimuksen kautta vaikutamme siihen, että pystymme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin”, sanoo Paavo Syrjö, INFRA ry:n toimitusjohtaja.
Kuva: Väylävirasto
Vahva sijoitus tekoälyyn
Julkinen ja yksityinen rahoitus yhdistyvät ELLIS-instituutissa, jossa kehitetään tekoälyn tulevaisuuden ratkaisuja.
Rehtori Ilkka Niemelä, ELLIS-instituutin johtaja Samuel Kaski, tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie ja Åbo Akademin vararehtori Reko Leino leikkaamassa instituutin avajaisnauhaa.
Kuva: Matti Ahlgren
Aalto-yliopiston koordinoima Suomen
ELLIS-instituutti on osa eurooppalaista tekoälyn huippututkimuksen verkostoa. Alkuvuodesta 2025 toimintansa aloittanut instituutti keskittyy erityisesti koneoppimisen perustutkimukseen – alaan, joka muokkaa laajasti tieteen ja yhteiskunnan kehitystä.
ELLIS (European Laboratory for Learning and Intelligent Systems) kokoaa yhteen tutkijoita, yliopistoja ja yrityksiä kehittämään tekoälyn uusia perusteita. Suomessa instituutti on kaikkien yliopistojen yhteinen aloite, jonka tavoitteena on vauhdittaa tutkimus-, kehitysja innovaatiotoimintaa sekä parantaa ihmisten ja koneiden välistä yhteistyötä.
Perustutkimuksesta vaikuttavuutta
ELLIS-instituutissa rakennetaan uusia teoreettisia ja matemaattisia perusteita, jotka tekevät koneoppimisesta entistä luotettavampaa ja sovellettavampaa.
Tutkimuksen vaikutukset ulottuvat pitkälle: uudet menetelmät tukevat tieteen edistystä, synnyttävät uusia osaamisalueita ja tarjoavat yrityksille mahdollisuuksia kehittää innovaatioita.
Yhteistyö yritysten kanssa ja huipputason laskentaresurssit, kuten LUMI-supertietokone, tekevät Suomesta myös houkuttelevan kohteen alan huippuosaajille.
Lahjoitukset mahdollistavat kasvun ELLIS-instituutin perustaminen on esimerkki julkisen ja yksityisen rahoituksen yhteistyöstä. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee hanketta 40 miljoonalla eurolla, ja yksityiset lahjoitukset mahdollistavat erityisesti uusien professuurien perustamiseen.
Peter Sarlinin perustaman Foundation PS -säätiön 10 miljoonan euron lahjoitus mahdollistaa huipputason tutkijoiden rekrytoinnin Suomeen. Lahjoitukset myös lisäävät Suomen vetovoimaa kansainvälisessä tekoälykilpailussa.
”Toimintamme on käynnistynyt vauhdilla, ja ensimmäiset rekrytoinnit on tehty. Tekoälyn hyötyjen leviäminen laajasti yrityksille ja koko yhteiskuntaan vaatii juuri näitä osaajia ja terävintä tutkimusta”, sanoo instituutin johtaja, professori Samuel Kaski. ”Vaikutusten skaalaaminen edellyttää myös merkittäviä yksityisiä sijoituksia, ja tässä Peter Sarlin toimii visionäärisenä esimerkkinä nykyisille ja tuleville kumppaneillemme.”
Katsaus lahjoittajille
Peter Sarlin
Kuva: Elina Simonen
Kesätyöt avaavat tien puolijohdealalle
SemiSummer-hanke tarjoaa opiskelijoille kesätyöpaikkoja puolijohteiden tutkimuksen parissa.
Yritysten lahjoitusten ansiosta opiskelijat pääsevät tutustumaan nopeasti kasvavaan teknologiaalaan jo opintojensa aikana.
Puolijohteet ovat nykyaikaisen elektroniikan perusta. Näistä materiaaleista valmistetut mikrosirut ja komponentit mahdollistavat esimerkiksi älypuhelimet, tietokoneet, anturit, sähköautot sekä monia energia-, terveys- ja liikennejärjestelmien ratkaisuja. Alan merkitys kasvaa nopeasti, ja samalla kasvaa uusien osaajien tarve.
SemiSummer-hanke tarjoaa opiskelijoille kesätyöpaikkoja Aalto-yliopiston tutkimusryhmissä. Opiskelijat työskentelevät kesän ajan esimerkiksi mikro- ja nanotekniikan, materiaalitutkimuksen ja elektroniikan kehittämisen parissa. Samalla he saavat ensikosketuksen tutkimustyöhön ja puolijohdeteollisuuden uramahdollisuuksiin.
Kesätyöt järjestetään yritysten tekemien lahjoitusten turvin. Opiskelijat pääsevät työskentelemään tutkimusryhmissä, vierailemaan yrityksissä ja näkemään paikan päällä, miten alaan liittyviä tuotteita valmistetaan.
SemiSummer vahvistaa myös yliopiston ja teollisuuden yhteistyötä. Yritykset pääsevät tutustumaan tulevaisuuden osaajiin, ja opiskelijat näkevät konkreettisesti, millaisia uramahdollisuuksia puolijohdeteollisuus tarjoaa. Monelle kesä tutkimusryhmässä on ensimmäinen askel kohti alaa – joko tutkimuksen tai teollisuuden parissa.
Vuonna 2025 hanketta tukivat puolijohdealan yritykset Applied Materials, Okmetic, Murata Electronics, Bosch Sensortec, Kyocera Technologies ja Canatu.
Kuva: Susanna Jaarmo
Datatalouden huippuosaaminen vahvistuu
Mikkelin alueella
Datataloudessa hyödynnetään digitaalisia alustoja ja sähköisesti tallennettua tietoa uusien tuotteiden, palvelujen ja toimintamallien luomisessa. Professuuri tuo osaamista siihen, miten tietoa voidaan kerätä, käsitellä ja hyödyntää entistä tehokkaammin. Tavoitteena on tukea yritysten uudistumista ja kehittää julkisia palveluita.
Professuuri keskittyy erityisesti datan hyödyntämiseen innovaatiotoiminnassa ja päätöksenteossa sekä lisäarvoa tuottavien toimintatapojen kehittämisessä.
Viisivuotinen työelämäprofessuuri sijoittuu Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun tuotantotalouden laitokselle. Professori työskentelee sekä Xamkin Mikkelin-kampuksella että Aalto-yliopistossa. Tavoitteena on tuoda yhteen akateeminen tutkimus ja käytännön työelämän tarpeet.
Professuuri perustetaan lahjoitusvaroin,
Näkymä Mikkelin kaupungin ylle Naisvuorelta.
Uusi datatalouden työelämäprofessuuri syventää Aalto-yliopiston ja KaakkoisSuomen ammattikorkeakoulun (Xamk) yhteistyötä.
Datatalousosaaminen tukee Mikkelin alueen elinkeinoelämää ja julkisia palveluita.
ja sitä ovat tukeneet Xamkin lisäksi Disec Oy, Mikkelin kaupunki, Pienyrityskeskuksen tukisäätiö sekä Osuuskauppa Suur-Savo.
”Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!
Työelämäprofessuuri on pitkäjänteinen yhteishanke, jolla rakennetaan datatalouden osaamispohjaa Suomen menestymiseksi”, sanoo Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen Datatalouden merkitys kasvaa kaikilla toimialoilla ja data on olennainen osa yritysten arkea ja arvonluontia.
”Professuuri syventää Aalto-yliopiston ja Xamkin kumppanuuden pitkää kehityskaarta, jossa on jo vuosia tehty tiivistä tutkimuksen ja koulutuksen yhteistyötä. Datatalouden teemaan rakentuva uusi yhteistyö on tässä ajassa merkittävä panostus alueellamme”, sanoo Xamkin rehtori Heikki Saastamoinen.
Kuva: Jonne Vaahtera / Mikkelin kaupunki
Lahjoittajatarinat
Kuva: Henri Vogt
70-vuotispäiväni
ilman lahjapaketteja
– valintana merkkipäiväkeräys
Nykyajan seniorilla on jo kaikkea, mitä normaaliin elämään tarvitaan. Ja jos jotain puuttuu, sen voi hankkia itse. Siihen ei tarvita merkkipäivälahjoja.
Edellisten sukupolvien 50-, 60- ja 70vuotislahjat, kuten seinäkellot, kynttilänjalat ja maljakot, täyttävät monien kaappeja ja ullakoita. Yksikin lisää on jo ongelmajätteeseen verrattavaa.
Silti vierailla tuntuu olevan kummallinen sosiaalinen pakko tuoda juhliin lahja, ikään kuin korvauksena kestityksestä.
Merkkipäiväkeräys on tähän oiva ratkaisu. Ainakin omalla kohdallani se toimi loistavasti. Järjestin 70-vuotispäiväni kunniaksi keräyksen, josta kertyneen summan lahjoitin Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoululle.
Oma lukkarinrakkauteni kemiaa kohtaan syttyi jo lapsuudessa, kun tein 12-vuotiaana kokeita kotilaboratoriossani. Teknillisestä korkeakoulusta sain hyvät opit pitkälle työuralle kemian teollisuuden ja tutkimuksen parissa.
Koulutuksen rahoitus on tänä päivänä ongelmissa osana laajempaa julkisen talouden kriisiä. Samaan aikaan asiantuntijoilta vaaditaan entistä syvällisempää osaamista tuotteista ja prosesseista, jotka ovat monimutkaisempia kuin koskaan aiemmin. Monet vihreän teknologian teemat metsä- ja kemianteollisuudessa, joita kannatin jo 40 vuotta sitten, ovat viime aikoina nousseet yhä keskeisemmiksi. Silti kehitystyötä ja tietotaitoa tarvitaan vielä valtavasti, jotta metsiemme luonnonvaroja opitaan jalostamaan ja hyödyntämään kustannustehokkaasti vihreiksi kemikaaleiksi ja uusiksi raaka-aineiksi. Tulevaisuuden osaajia tarvitaan enemmän kuin koskaan.
Omat lapseni ovat insinöörejä ja ekonomeja, ja lähipiirissä on paljon muitakin akateemisia kansalaisia, joten ymmärrys koulutuksen merkityksestä on vankka. Monella Aallon alumnilla tilanne on varmasti paljolti samanlainen. Siksi uskon, että merkkipäiväkeräyksille on hyvät edellytykset, ja että yhä useampi voisi valita ne lahjojen sijaan.
Eero Seuna
Kirjoittaja on kemiantekniikan diplomi-insinööri Teknillisestä korkeakoulusta 1980. Hänellä on pitkä työura kemianteollisuuden parissa Suomessa ja ulkomailla.
Merkkipäiväkeräys on vaihtoehto juhlapäivien kunnioittamiseen. Ota yhteyttä: lahjoittajasuhteet@aalto.fi, niin kerromme lisää.
Kuva: Eero
Seunan kotialbumi
Sijoittamisen oppeja kouluihin
OP Uusimaan lahjoitusten
turvin Aalto-yliopisto Junioriin on kehitetty Juniorpörssioppimisalusta yläkoulujen ja toisen asteen työpajoihin.
Toimintaa on laajennettu myös alakoulujen Taloustuokioihin.
Aalto-yliopisto Juniorin Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoissa innostetaan koululaisia oppimaan sijoittamisesta ja pohtimaan omaan rahankäyttöön liittyviä asioita.
Vuonna 2025 OP Uusimaa lahjoitti Aaltoyliopisto Juniorille 60 000 euroa. Lahjoituksen avulla Junior palkkasi koordinaattorin kehittämään Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoja sekä käynnisti uuden digitaalisen Juniorpörssioppimisalustan rakentamisen.
Sijoita tulevaisuutesi -työpajat tavoittivat syksyn 2025 aikana 1 730 lasta ja nuorta. Työpajoja kouluilla ohjanneet Juniorin
Tilda Hyttinen ja Nuutti Torkki kertovat:
”On hienoa päästä motivoimaan, inspiroimaan ja innostamaan nuoria. Työmme on tärkeää, jotta mahdollisimman monella nuorella
olisi samat eväät säästämiseen ja sijoittamiseen, eikä kukaan jättäisi aloittamatta siksi, että ei ole tietoa.”
OP Uusimaan uuden lahjoituksen avulla Junior on jatkanut sijoitus- ja talousaiheisia työpajoja peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa kevään 2026 aikana.
Lahjoitus on myös mahdollistanut 3.–6.-luokkalaisille suunnatut Taloustuokiotyöpajat. Keväällä 2026 alkaneet Taloustuokiot ovat pelillisiä opetuskäyntejä, joilla tutustutaan rahan käyttöön, säästämiseen ja ostamiseen.
”Lämmin kiitos OP Uusimaalle Aaltoyliopisto Juniorin toiminnan vaikuttavasta tukemisesta. Uuden lahjoituksen ansiosta voimme innostaa yhä useampia lapsia ja nuoria talouden teemoihin”, sanoo Aaltoyliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.
Jättiloikka kävijämäärissä
Vuonna 2025 Aalto-yliopisto Juniorin toiminta keräsi ennätykselliset noin 55 000 osallistujaa. Työpajoihin, tapahtumiin ja muihin toimintoihin osallistuneiden määrä kasvoi edellisvuodesta noin 22 000:lla.
”Viime vuoden aikana koordinoimme neljää eri hanketta, joiden kautta kouluihin vietävään toimintaan osallistui yhteensä noin 12 000 oppilasta. On selvää, että ilman lahjoittajia emme yltäisi tällaisiin huippulukuihin”, sanoo Aalto-yliopisto Juniorin vt. päällikkö Pilvi Saaristo.
Kuva: Heidi Simppala
Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoja kouluilla ovat ohjanneet Aalto-yliopiston opiskelijat Tilda Hyttinen ja Nuutti Torkki.
Yli 60 vuotta yhdessä:
”Nuorille eväitä tulevaisuuteen”
Lahjoitus Aalto-yliopisto Juniorille on Salli ja Keijo Suilalle sydämen asia. Oman elämän raskaat menetykset ja usko koulutukseen ohjasivat heidät tukemaan lasten ja nuorten tulevaisuutta.
Pohjanmaalta kotoisin oleva pariskunta kohtasi toisensa Laihialla, jossa Salli kävi lukiota ja asui kortteerissa, sillä kotipitäjässä Jurvassa ei ollut lukiota. Myöhemmin tiet kohtasivat uudestaan Helsingissä, jossa Keijo opiskeli Kauppakorkeakoulussa ja Salli työskenteli sairaanhoitajana Lastenklinikalla.
Keijo valmistui ekonomiksi 1968 ja aloitti työuransa Unileverillä, jossa hän eteni markkinointijohtajaksi. Myöhemmin ura jatkui
Sinebrychoffilla varatoimitusjohtajana, jonka jälkeen alkoi yli 13 vuoden työrupeama Hollannissa Huhtamäen makeisteollisuuden globaalien toimintojen toimitusjohtajana. Jäätyään eläkkeelle Finnairin pääjohtajan tehtävästä hän toimi useita vuosia hallitustehtävissä Suomen talouselämässä.
”Olen syntynyt Laihialla ja siinä on ensimmäinen taloudenoppini”, Keijo naurahtaa ja lisää, että Kauppakorkeakoulu antoi hyvät lähtökohdat työuralle.
Elämän käänteet muuttivat näkökulmaa Salli on työskennellyt sairaanhoitajana lasten teho-osastolla, kouluterveydenhoitajana sekä myöhemmin muun muassa kriisityössä nuorten parissa.
1970-luku toi kuitenkin pariskunnan elämään syvän surun.
”Meillä oli kolme lasta, jotka kuolivat synnynnäiseen sydänlihasrappeumaan. 1970-luku oli meille henkisesti äärettömän raskas, mutta jotenkin siitä on päästy yhdessä eteenpäin”, Keijo sanoo.
”Hyvän asian, kuten Aalto Juniorin, kanssa on ilo olla mukana”, sanovat Keijo ja Salli Suila.
Koska omia lapsia ei enää ole, ajatus nuorten tukemisesta on saanut erityisen merkityksen.
Pariskunnan lahjoitus Aalto-yliopisto Juniorille kohdentui erityisesti talous- ja kauppatieteisiin liittyvien sisältöjen kehittämiseen.
”On tärkeää, että lapset ja nuoret oppivat ymmärtämään taloutta ja yhteiskunnallisia asioita. Ilman tervettä taloutta ei voida rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa”, Keijo sanoo.
Parhaimmillaan Aalto-yliopisto Junior voi sytyttää nuorelle kipinän tulevaisuuteen. Sallille tällainen hetki oli lapsuudessa nähty valkolakki:
”Olin pikkutyttönä vappuyönä kellottelemassa eli lehmänkelloja helisyttelemässä, kun kylätiellä tuli vastaan kyläkauppiaan hammaslääkäripoika ylioppilaslakki päässään. Sillä hetkellä tiesin, että minäkin haluan olla ylioppilas.”
Lahjoittamalla Aalto-yliopisto Juniorille tuet tulevaisuuden tekijöiden innostamista tieteen, taiteen, teknologian ja talouden aloilla.
Kuva: Marjukka
Puolakka
Nuorten tulevaisuuden tukena
Erkki ja Kaija Rautiainen työskentelivät vuosikymmenet ulkomailla koneenvalmistuksen ja tekstiilitaiteen parissa. Kun tuli aika antaa takaisin, he päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta.
Erkki Rautiainen aloitti tuotantotalouden opinnot Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1967. Kaija Rautiainen opiskeli tahollaan käsityönopettajaksi. Nuoret kohtasivat toisensa Helsingissä KY-talon jonossa vapun edellä 1973.
Pariskunta avioitui 1976, jonka jälkeen tutalaisen diplomi-insinöörin ja tekstiilitaiteilijan yhteinen tie vei maailmalle, ensin Brasiliaan ja sitten Kanadaan.
Toimittuaan pari vuosikymmentä suurten yritysten johtotehtävissä Erkki sai tilaisuuden alkaa yrittäjäksi. Hän osti kanadalaisen yhtiökumppaninsa kanssa Allied Blower -yrityksen, joka työllisti neljässä valmistusyksikössään 100–150 ihmistä ja oli markkinajohtaja Länsi-Kanadassa.
”Pyöritimme Alliedia yli 15 vuotta, kunnes 2013 myimme yrityksen sen toimivalle johdolle ja jäin pois aktiivisesta työelämästä. Yrittäjyys oli koko urani parasta aikaa”, Erkki kertoo.
Kaija Rautiainen on tehnyt uraa kuvakudoksiin erikoistuneena tekstiilitaiteilijana, joka ammentaa aiheensa luonnosta. Kangaspuut ja muut kudontatarvikkeet ovat kulkeneet pariskunnan muutoissa mukana, ja Brasiliassa Kaija muun muassa piti kudontakursseja paikallisille portugalin kielellä. Myös Kanadassa oma taide ja kurssien pito jatkuivat.
Suomeen Rautiaiset palasivat muutama vuosi sitten. Pitkän kansainvälisen uran päätteeksi he haluavat antaa takaisin ja tukea yrittäjyyden ja tekstiilisuunnittelun tulevaisuutta.
Aalto-yliopiston uusi, Erkki ja Kaija Rautiaisen nimeä kantava rahasto tukee yrittäjyyden ja johtamisen opetusta, tutkimusta ja vaikuttavuutta tuotantotalouden laitoksella. Rahasto tukee myös tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta sekä siihen liittyvää innovointia ja kehittämistä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.
”Työuramme kansainvälisellä kentällä ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa uraansa aloittavia nuoria eteenpäin”, Rautiaiset kertovat.
Lisätietoja Nimikkolahjoituksista ja -rahastoista: Helena Salminen lahjoittajasuhteet@aalto.fi
Kuva: Mikko Raskinen
Oppiminen kantaa eteenpäin
Aallon alumni Heli Bergström haluaa testamenttilahjoituksellaan tukea Aalto-yliopiston tohtorikoulutuksen kehittämistä.
Heli Bergström on pitkän linjan johtajuuden kehittäjä, valmentaja ja tutkija. Digitaalisen liiketoiminnan yliopettajan työssään Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (Xamk) hän edistää tekoälyn hyödyntämistä johtamisessa ja opetuksen kehittämisessä.
Tekoälyssä häntä viehättää sen hallittu ennakoimattomuus ja vauhdikas kehitys – jatkuva liike, joka haastaa oppimaan uutta.
Sama ajatus on siivittänyt Bergströmin omaa uraa. Hän on suorittanut kaikki yliopisto-opintonsa aikuisiällä työn ohessa. Tekniikan lisensiaatiksi hän valmistui Teknillisestä korkeakoulusta ja tekniikan tohtoriksi Aalto-yliopistosta. Väitöstutkimuksessaan hän tarkasteli asiantuntijatyön sujuvuutta ja asiantuntijoiden johtamista.
”Aikuisiällä opiskelu on todella antoisaa, koska oppiminen kytkeytyy suoraan käytäntöön. En ole tehnyt opintoja vain tutkintoa varten, vaan kehittääkseni työtäni ja osaamistani.”
Tohtorikoulutus uudistumisen ytimessä Testamenttilahjoitus on Bergströmille arvoja vaikuttavuusteko.
”Haluan, että omaisuuteni tukee pitkäjänteistä kehitystä, jolla on aitoa merkitystä yhteiskunnalle. Tohtorikoulutus on uuden tiedon ja uudistumisen moottori, mutta se
myös kasvattaa ajattelun laatua, syvää asiantuntijuutta ja kykyä ratkaista monimutkaisia ongelmia.”
Väitöstutkimus vahvisti hänen käsitystään siitä, kuinka tärkeää tutkijan työssä ovat selkeät käytännöt, hyvä ohjaus ja yhteisöllisyys.
”Kun tohtorikoulutusta kehitetään, vaikutukset eivät näy vain tutkijan arjessa, vaan tutkimuksen laadussa, työelämän uudistumisessa ja koko Suomen osaamispohjassa.”
Koulutus on Bergströmille sydämen asia. Hän on itse rahoittanut opintonsa jo lukioajoista lähtien ilman taloudellista turvaverkkoa.
”Toivon, että tohtoriopinnot olisivat tulevaisuudessa entistä saavutettavampia taustasta riippumatta. Samalla on tärkeää kehittää tutkintoa monimuotoisemmaksi ja joustavammaksi sen korkeasta laadusta tinkimättä.”
Testamenttilahjoitus yliopistolle on teko paremman tulevaisuuden puolesta. Lisätietoja lahjoittamisesta: Nora Rahnasto lahjoittajasuhteet@aalto.fi
Kuvitus: Ilona Partanen
Uudet avaukset
Kuva: Kalle
Kataila
Tutkimuksesta ratkaisuiksi
Aalto-yliopiston uusi Innovation School auttaa tutkijoita viemään ideansa laboratoriosta yhteiskunnan käyttöön –ja tarjoaa uuden lahjoituskohteen vaikuttavalle työlle.
Aalto-yliopistossa syntyy vuosittain lukuisia tieteellisiä läpimurtoja. Vain osa niistä etenee käytännön sovelluksiksi, tuotteiksi tai yrityksiksi. Tähän haasteeseen vastaa uusi Innovation School -kokonaisuus, joka kokoaa yhteen koulutuksen, tuen ja verkostot, joiden avulla tutkimusideoista rakennetaan kestäviä innovaatioita. Tavoitteena on vahvistaa koko innovaatioketjua perustutkimuksesta kaupallistamiseen.
Kokonaisuuden ydin on Aalto Inventors -ohjelma, joka tarjoaa tutkijoille valmiuksia tunnistaa tutkimuksensa sovellusmahdollisuuksia ja kehittää niitä eteenpäin. Ohjelmassa perehdytään muun muassa liiketoimintaajatteluun, immateriaalioikeuksiin ja rahoituspolkuihin sekä rakennetaan yhteyksiä yrityksiin ja muihin kumppaneihin.
Innovation Postdoc -polku puolestaan tarjoaa tutkijatohtoreille mahdollisuuden keskittyä tutkimustulosten jatkokehittämiseen ja kaupallistamiseen. Ohjelma tukee lupaavien ideoiden viemistä kohti käytännön ratkaisuja tarjoamalla aikaa, resursseja ja asiantuntijatukea.
Tavoitteena on muuttaa tutkimuskulttuuria: innovaatiot ja vaikuttavuus ovat luonteva osa tutkijan työtä. Kun yhä useampi idea kehittyy käytännön ratkaisuiksi, syntyy uusia yrityksiä, yhteistyötä ja ratkaisuja jopa globaaleihin haasteisiin.
Innovation School tarjoaa lahjoittajille mahdollisuuden olla mukana rakentamassa tätä muutosta. Tuki kohdistuu suoraan tulevaisuuden osaajiin ja ideoihin – ja auttaa varmistamaan, että suomalainen huippututkimus näkyy myös maailmaa muuttavina innovaatioina.
Tutkimuslähtöinen startup-yritys Arivin Therapeutics kehittää ratkaisuja antibioottiresistenssiä vastaan.
Lue lisää Innovation Schoolista. Lisätietoja lahjoittamisesta: lahjoittajasuhteet@aalto.fi
Kuva: Mikko Raskinen
Luovuudesta kilpailuetua ja uutta ajattelua työelämään
Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskus tuo eri alojen osaajat yhteen ja tekee luovuudesta konkreettisen työelämätaidon.
Uusi Radikaalin luovuuden keskus vahvistaa luovuuden roolia tutkimuksessa, opetuksessa ja käytännön yhteistyössä yritysten ja muiden kumppaneiden kanssa. Kyse ei ole yhdestä rakennuksesta, vaan koko yliopiston läpäisevästä toimintatavasta: tavoitteena on tuoda yhteen eri alojen osaaminen ja synnyttää uudenlaisia ratkaisuja aikamme monimutkaisiin haasteisiin.
Radikaali luovuus tarkoittaa kykyä ylittää totutut rajat ja yhdistää eri tieteenaloja ennakkoluulottomasti. Aallossa tämä näkyy esimerkiksi taiteen, tekniikan ja talouden yhteistyönä. Keskus tarjoaa alustan, jossa tutkijat, opiskelijat ja kumppanit voivat kokeilla, yhdistää osaamistaan ja kehittää ideoita ilman valmiita vastauksia tai ennalta määriteltyjä tuloksia. Luovuus on innovaatioiden lähde ja yksi tärkeimmistä työelämätaidoista. Keskuksen tavoite on tehdä siitä kaikille mahdollinen konkreettinen taito, jota voi myös kehittää. Radikaalin luovuuden halutaan sisältyvän jokaisen Aallon opiskelijan opintoihin, mikä tuo parhaimmillaan tuhansia uudenlaiseen ajatteluun kykeneviä osaajia työelämään. Yksi esimerkki työn laajuudesta on kaikille avoin ja maksuton verkkokurssi Sukellus radikaaliin luovuuteen, joka julkaistiin marraskuussa 2024. Kurssi tavoitti vuodessa yli 20 000 oppijaa ja tekee luovuuden kehittämisestä saavutettavaa laajalle yleisölle. Radikaalin luovuuden verkkokurssilla on lähes 70 kumppania, joista suurin osa on yrityksiä.
Luovuus näkyy tutkimuksessa ja käytännössä
Keskuksen tekemä tutkimus vahvistaa
Aalto-yliopiston poikkitieteellistä yhteistyötä luovuuden hyödyntämisessä ja uudenlaisen ajattelun edistämisessä. Esimerkiksi monitieteisessä Business Finlandin rahoittamassa LuovaLoikka-hankkeessa on kehitetty tapoja tunnistaa ja kehittää yritysten luovuutta sekä osoittaa sen yhteys taloudelliseen menestykseen. Tutkimushankkeeseen osallistui useita suomalaisia suuryrityksiä.
Kansainvälistä näkökulmaa keskukseen tuo vieraileva professori Mark Runco, joka on yksi maailman johtavista luovuustutkijoista.
Hänen professuurinsa toteutui Amerin Kulttuurisäätiön myöntämin lahjoitusvaroin. Runco on rakentanut yhteistyötä Aallon eri korkeakoulujen välillä ja vahvistanut tutkimuksen kansainvälisiä verkostoja.
”Radikaalin luovuuden keskus toimii sillanrakentajana sekä yliopiston sisällä että yliopiston ja yhteiskunnan välillä.
Yritysten ja yhteiskunnallisten kumppaneiden kanssa toteutettavat kokeilut ja yhteishankkeet auttavat viemään tutkimustietoa käytäntöön ja synnyttämään uusia, radikaaleja innovaatioita”, sanoo Riikka Mäkikoskela, keskuksen johtaja.
Keskus on Aalto-yliopiston uusi varainhankinnan kohde. Sen avulla yliopisto pyrkii vahvistamaan asemaansa kansainvälisenä suunnannäyttäjänä luovuuden tutkimuksessa ja hyödyntämisessä – sekä rakentamaan kansallista kilpailukykyämme pitkälle tulevaisuuteen.
Lisätietoja lahjoittamisesta Radikaalin luovuuden keskukselle: Raila Tapio lahjoittajasuhteet@aalto.fi
Kuva: Lina Jelanski
Radikaali luovuus tarkoittaa kykyä ylittää totutut rajat ja yhdistää eri tieteenaloja ennakkoluulottomasti.
Monialainen kandiohjelma kutsuu muutoksentekijöitä
Syksyllä 2027 alkava uusi kandidaattiohjelma sai vauhdikkaan lähdön kahden miljoonan euron lahjoituksesta – lahjoittajina
Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila.
Aalto-yliopiston uusi monialainen kandiohjelma yhdistää uraauurtavalla tavalla tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua. Ohjelma kasvattaa tulevaisuuden muutoksentekijöitä, joilla on monipuolista asiantuntemusta ja intoa tarttua aikamme suuriin haasteisiin. Ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027. Erityistä ohjelmassa on se, että opiskelija päättää vasta ensimmäisen opiskeluvuoden
lopussa, valmistuuko hän tekniikan vai kauppatieteiden kandiksi. Kandiopintojen jälkeen opiskelija voi pyrkiä useisiin Aallon tekniikan, kauppatieteiden tai taiteen ja suunnittelun maisteriohjelmiin.
Englanninkielinen ohjelma vastaa maailman ja työelämän murrokseen, jossa korostuu monipuolisen osaamisen, verkostojen ja eri alojen yhteistyön merkitys.
Aalto-yliopiston monitieteinen kandidaattiohjelma
Uusi avaus, joka yhdistää tekniikan, talouden sekä taiteiden ja suunnittelun opintoja.
Englanninkieliseen ohjelmaan valitut nuoret päättävät vasta ensimmäisen opiskeluvuoden lopussa, miltä alalta he valmistuvat.
Mukaan haetaan lahjakkaita opiskelijoita, joita kiinnostavat laaja-alaiset yhteiskunnalliset ilmiöt. Käynnistyy syksyllä 2027, jolloin ohjelmassa aloittaa 60 opiskelijaa.
Opiskelijat valmistuvat tekniikan tai kauppatieteiden kandidaateiksi, jonka jälkeen he voivat pyrkiä Aallon maisteriohjelmiin.
Matti Alahuhta muistuttaa, että kansainvälisessä kilpailussa keskeinen tekijä on se, mistä maasta löytyy parhaimpia yliopistoja, jotka myös ymmärtävät liiketoiminnan murroksia.
Kuva: Heli Sorjonen
”Uskon, että kandiohjelma tulee vaikuttamaan merkittävästi siihen, miten Suomi menee eteenpäin.”
SARI BALDAUF
Suomi nousuun
Elinkeinoelämän vaikuttajat
Matti Alahuhta ja Sari Baldauf toivovat, että uuden kandiohjelman opiskelijat saapuvat Aaltoon täynnä intoa, uteliaina ja avoimin mielin.
Entä millainen on Suomi, jota lahjoituksella halutaan rakentaa?
”Osaava, oppimisenhaluinen, eteenpäin katsova”, Matti Alahuhta sanoo.
Sari Baldauf lisää listaan vielä sanan rohkea. Hän uskoo, että ohjelman opiskelijat muodostavat kansainvälisen verkoston, josta voi parhaimmillaan seurata uusien ideoiden ja yritysten aalto.
”Ohjelmaan varmaankin pyrkivät nuoret, jotka ovat kunnianhimoisia ja haluavat ratkaista maailman isoja kysymyksiä eri tehtävissä yhteiskunnassa. Kontaktit ovat erityisen arvokkaita, kun siirrytään työelämään”, Baldauf sanoo.
”Uskon, että kandiohjelma tulee vaikuttamaan merkittävästi siihen, miten Suomi menee eteenpäin.”
Valmiina uuteen avaukseen Idea monialaisesta kandidaattiohjelmasta on elänyt Aalto-yliopiston perustamisesta lähtien. Nyt aika on kypsä. Ohjelmassa on tiivis, vuosikurssimainen opiskelumalli ja vahva oppimisen tuki.
Kaikki Aallon kuusi korkeakoulua ovat osallistuneet ohjelman luomiseen, ja sen
Sari Baldauf uskoo, että ohjelman opiskelijat tulevat muodostamaan kansainvälisen verkoston, josta on monenlaista hyötyä.
kehittämisessä on käyty myös aktiivista vuoropuhelua työelämän edustajien kanssa. Kokeneet yritysjohtajat Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila ovat kukin tehneet ohjelmaan 500 000 euron lahjoituksen. Ohjelma on saanut myös muita merkittäviä lahjoituksia ja tukijoita taakseen. Jotta ohjelma voidaan toteuttaa koko laajuudessaan, yliopisto kutsuu uusia lahjoittajia sijoittamaan tulevaisuuden muutoksentekijöiden koulutukseen. Tavoitteena on kerätä uuden kandiohjelman kuusivuotiseen pilottivaiheeseen lahjoituksina 5,4 miljoonaa euroa. Yliopisto rahoittaa itse loput 3,2 miljoonaa euroa ohjelman pilottivaiheen kokonaiskuluista.
Suomi tarvitsee kasvua ja sen rakentajia. Tuotantotalouden laitos on kouluttanut näitä osaajia jo 60 vuoden ajan.
Vuonna 1966 Teknillisen korkeakoulun koneosastolla käynnistyi opetus, jonka vaikutukset ulottuvat Suomen varhaisista yksisarvisyrityksistä tämän päivän menestyvään liiketoimintaan.
Aluksi tuotantotalouden opetuksen ja tutkimuksen keskiössä olivat koneet ja tuotannon organisointi. Sittemmin teknologia on digitalisoitunut, mutta ydin on säilynyt: kyky yhdistää teknologia, liiketoiminta ja ihmiset toimivaksi kokonaisuudeksi. Tuotannonohjaus ja työpsykologia ovat sittemmin kehittyneet tuotannon ja palvelujen sekä ihmisten ja tiedon johtamiseksi.
1990-luvulla rinnalle nousi kolmas painopiste, teknologiayrittäjyys. Samalla laitoksen tutkimus nousi kansainväliselle huipputasolle.
”Olimme ensimmäisiä, jotka opettivat yrittäjyyttä systemaattisesti, ja monet opiskelijoistamme sekä alumneistamme ovat perustaneet yrityksiä. Käytännössä lähes kaikissa suomalaisissa yksisarvisyrityksissä alumnimme ovat olleet joko perustajajäseniä tai varhaisimpia sijoittajia”, sanoo laitoksen johtaja Jens Schmidt
Nyt yritysten uudistamisen ja yrittäjyyden rinnalle on noussut skaalautuminen eli startupien kasvu suuryrityksiksi ja kasvun aktiivinen johtaminen.
Laitoksen ajattelussa korostuu laaja-alaisuus. Emeritusprofessori Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarja on täyttänyt Aallon suurimman luentosalin jo 20 vuoden ajan. ”Tänään laitoksessamme työskentelee kolme filosofia. Se kertoo kulttuurista, jossa laajaalainen ajattelu on aina ollut arvossaan.”
Juhlavuoden teemana kasvu Myös Prodeko-kilta juhlii 60-vuotista taivaltaan. Vuonna 1966 perustetusta tutalaisten ammattiainekerhosta kasvoi vuonna 1989 ainejärjestö, joka yhdistää opiskelijat, alumnit ja yritykset tiiviiksi verkostoksi.
Juhlavuoden teemana on intohimo kasvuun ja konkreettiset teot sen edistämiseksi.
”Suomen keskeinen haaste on talouskasvun puute. Sekä laitoksella että Prodekossa käynnistämme useita konkreettisia toimenpiteitä auttaaksemme Suomea kasvu-uralle.”
Tuotantotalouden alumnien aloitteesta perustettu Prodeko-rahasto tukee alan huippuosaamisen kehittämistä ja tulevien sukupolvien teknologiayrittäjyyttä.
”Juhlavuosi on hyvä hetki tehdä yhdessä jotain merkityksellistä. Lahjoittamalla Tuotantotalouden Prodeko-rahastoon olet mukana rakentamassa osaamista, joka kantaa pitkälle.”
Prodeko-killan 60-vuotisjuhlallisuudet käynnistettiin yhdessä Prodekon jäsenten ja alumnien sekä tuotantotalouden laitoksen henkilöstön kanssa.
Tule mukaan tukemaan tuotannon ja talouden huippuosaamisen kehittämistä ja teknologiayrittäjyyttä.
Tekemisen meininkiä
Opiskelijakulttuuri syntyy yhdessä tekemällä. Aaltoyliopiston ylioppilaskunnan (AYY) puheenjohtaja Joona Lipposen mukaan lahjoittajien tuki auttaa opiskelijoiden potentiaalia kasvamaan teoiksi.
Kun Joona Lipponen aloitti rakennetun ympäristön opintonsa Aallossa syksyllä 2020, ensimmäinen viikko teki heti vaikutuksen. Tutorit pitivät huolta fukseista ja yhteisö otti tulijat lämpimästi vastaan.
Kokemus innosti mukaan opiskelijatoimintaan, jossa Lipponen on ollut muun muassa tutor, fuksikapteeni, jäynäkilpailun ylituomari, Otacruisen järjestäjä sekä AYY:n opiskelijaedustaja ja talousjohtokunnan jäsen.
”Minua on motivoinut hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki. Asiat tehdään kunnolla, mutta ei liian vakavasti.”
Yksi Lipposen teekkarielämän kohokohdista on ollut fuksiwappu.
”Siinä oli tiettyä taikaa. Yhteinen fiilis ja yllätykset tekivät fuksiwapusta ainutlaatuisen.”
Lipponen valmistui tekniikan kandidaatiksi keväällä 2025 ja jatkaa nyt Urban Studies and Planning in Real Estate Economics -maisteriohjelmassa. Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen monitieteinen ohjelma kokoaa yhteen tulevaisuuden kaupunkisuunnittelijoita ja -kehittäjiä.
Opiskelijamäärät kasvavat
Kuva: Kalle Kataila
Joona Lipponen wapputunnelmissa muiden AYYaktiivien kanssa.
Vuoden 2026 alussa Lipponen aloitti AYY:n puheenjohtajana.
”Näen AYY:n perustana, joka auttaa jokaista Aallon opiskelijaa löytämään itselleen merkityksellisen, opintoja tukevan yhteisön.”
Samalla hän nostaa esiin opiskelijoiden arjen realiteetit. Opiskelijamäärät kasvavat, mutta yliopiston rahoitus ei kasva samassa tahdissa.
”Lahjoitusten avulla voidaan varmistaa, että opetuksen laatu säilyy korkeana ja että me nykyiset ja tulevat opiskelijat saamme hyvän koulutuksen.”
Lipponen pitää tärkeänä myös Yrittäjyys ja innovaatiot -lahjoituskohdetta, joka mahdollistaa muun muassa apurahoja opiskelijoille ja tohtorikoulutettaville ideoiden kehittämiseen, prototyyppien tekemiseen ja varhaiseen kiihdytykseen.
”Monilla meistä on valmistuessaan opintolainaa, jolloin työpaikka tuo varmuutta ja yrittäjyys voi jäädä kokeilematta. Aallossa on valtavasti potentiaalia, jota Suomella ei ole varaa jättää käyttämättä.”
Tulevaisuudelta Lipponen toivoo merkityksellistä työtä kaupunkien, yhteiskunnan ja ihmisten parissa.
”Haluan jatkossakin tehdä asioita kunnianhimoisesti, mutta pilke silmäkulmassa.”
Tukemalla yrittäjyyttä ja innovaatioita kannustat opiskelijoitamme yrittäjyyteen ja edistät uraauurtavaa tutkimusta.
Shaking up Tech innostaa nuoria tekniikan
pariin
Vuosittain järjestettävä tapahtuma rohkaisee nuoria naisia ja sukupuolivähemmistöjä hakeutumaan tekniikan alalle.
Shaking up Tech -tapahtuma tarjoaa ammatinvalintaa pohtiville nuorille mahdollisuuden tutustua tekniikan opintoihin ja uramahdollisuuksiin sekä tavata opiskelijoita, tutkijoita ja alan ammattilaisia.
Päivän aikana osallistujat kuulevat puheenvuoroja, osallistuvat työpajoihin ja pääsevät kokeilemaan käytännössä, millaista työskentely voi olla.
Vuonna 2018 ensimmäisen kerran järjestetty tapahtuma syntyi tarpeesta madaltaa kynnystä hakeutua alalle, jota kaikki eivät koe omakseen. Vaikka suomalaiset nuoret naiset menestyvät matematiikassa ja luonnontieteissä, heidän kiinnostuksensa tekniikan opintoihin on usein vähäistä.
Positiivinen kupla
Tuotantotalouden diplomi-insinööri Sara Ikonen oli mukana rakentamassa kokonaisuutta alusta lähtien. ”Halusimme luoda tapahtuman, jossa tekniikan ala näyttäytyy helposti lähestyttävänä ja monipuolisena”, hän kertoo.
”Oli hienoa nähdä, miten positiivisesti yritykset suhtautuivat tapahtuman tukemiseen. Monet tukijat ja puhujat olivat kokeneita naisia tekniikan alalla, ja heidän tarinansa tekivät suuren vaikutuksen.”
Rakennustekniikan diplomi-insinööri
Karola Salminen on ollut mukana tapahtumassa jopa viisi kertaa eri rooleissa.
Salmisen mukaan erityisen tärkeää oli kohdata ihmisiä, joihin pystyi samaistumaan, sekä päästä kokeilemaan työtä käytännössä:
Päivän aikana nuoret pääsevät kokeilemaan käytännössä, millaista työskentely tekniikan alalla voi olla.
”Yksi mieleenpainuvimmista asioista itselleni osallistujana oli työpaja, jossa rakennettiin mobiilisovellus. Vaikka se ei suoraan liittynyt omaan alaani, se oli hauska ja opettavainen kokemus. Workshopit ovatkin tapahtuman suola.”
Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä useiden tekniikan alan yliopistojen kanssa, ja se tavoittaa samana päivänä satoja nuoria eri puolilla Suomea. Pelkästään Aalto-yliopiston kampuksella osallistujia on vuosittain 300–400.
”Tapahtuma luo positiivisen kuplan, jossa nuoret pääsevät tutustumaan mahdollisuuksiin ja saavat henkistä valmiutta hakea teknisille aloille”, sanoo Karola Salminen.
Tue tekniikan alan monimuotoisuutta
Tukesi avulla katamme osallistumiseen liittyviä kustannuksia ja mahdollistamme sen, että sadat nuoret pääsevät mukaan maksutta.
Kuva: Matti Ahlgren
Aalto-yliopiston rahastojen vuosikertomus 2025
Kuva: Mika Huisman
Sisältö
36 Avaintietoa Aalto-yliopistosta
37 Rahan lähteet ja käyttö
38 Katsaus vuoteen 2025
42 Aalto-yliopiston rahastojen hallinto
43 Sanasto
44 Liite 1: Aalto-yliopiston rahastojen talous 2025
44 Rahastojen uudet lahjoitukset ja käyttö
44 Rahastot taseessa
45 Rahastokohtaiset erittelyt
50 Rahastojen sijoitusvarallisuus
Avaintietoa Aalto-yliopistosta
Kuusi korkeakoulua
Insinööritieteiden korkeakoulu: energiaja konetekniikka, rakennettu ympäristö, rakennustekniikka
Kauppakorkeakoulu: johtaminen, laskentatoimi ja yritysjuridiikka, markkinointi, rahoitus, taloustiede, tieto- ja palvelujohtaminen
Kemian tekniikan korkeakoulu: biotuotteet ja biotekniikka, kemia ja materiaalitiede, kemian tekniikka ja metallurgia
Perustieteiden korkeakoulu: matematiikka ja systeemianalyysi, neurotiede ja lääketieteellinen tekniikka, teknillinen fysiikka, tietotekniikka, tuotantotalous
Sähkötekniikan korkeakoulu: elektroniikka ja nanotekniikka, sähkötekniikka ja automaatio, informaatio- ja tietoliikennetekniikka
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu: arkkitehtuuri, elokuvataide, taide ja media, muotoilu
Vuonna 2025
16 184
tutkinto-opiskelijaa (laskennallinen FTE-luku)
Henkilöstöä
4 809
heistä professoreita 412
Meiltä valmistui 266 tohtoria,
2 797 maisteria ja
1 938 kandidaattia.
Poimintoja kansainvälisistä yliopistovertailuista
1.
Suomen yliopistojen ykkössija QS World University Rankings 2025
8.
maailmassa taiteen ja muotoilun alalla QS World University Rankings 2025
Kansainvälisen akateemisen henkilöstön osuus 49 %
Yli
100 000 alumnia
27.
maailmassa meritekniikan alalla ShanghaiRanking’s Global Ranking of Academic Subjects 2025
51.
kansainvälisin
yliopisto maailmassa Times Higher Education 2025
65.
maailmassa kauppaja taloustieteiden alalla THE World University Rankings 2025 by Subject
87.
maailmassa tietotekniikan alalla THE World University Rankings 2025 by Subject
Rahan lähteet ja
käyttö
Lähteet 481 M€
55 % 263 M€
Valtionrahoitus (OKM)
22 % 108 M€
Suomen Akatemian, Business Finlandin ja EU:n rahoitus
Käyttö 481 M€
66 % 318 M€
Käyttö 148 M€
Henkilöstö
Rahan lähteet ja käyttö yliopistotoiminnassa 2025. Sisältää yliopistotoiminnan koko yliopistokonsernissa, mukaan lukien Aalto EE. Tilakustannukset perustuvat sisäisiin tilaveloituksiin.
9 % 42 M€
Lahjoitusten ja sijoitustuottojen käyttö
8 % 38 M€
Yritysrahoitus
6 % 30 M€
Muu rahoitus ja voittovarojen käyttö
20 % 96 M€
Muut kulut*
* Sisältää muun muassa ostetut palvelut, matkakulut ja aineet ja tarvikkeet.
8 % 38 M€
Poistot
6 % 29 M€
Tilat
Aalto-yliopiston rahastojen tehtävänä on hallinnoida saatuja lahjoituksia ja varmistaa yliopiston pääoman säilyminen sukupolvien yli. Rahastoista saatava rahoitus kattaa noin 9 % Aalto-yliopiston varsinaisen toiminnan budjetista. Tämä turvaa korkealaatuisen tutkimuksen ja koulutuksen jatkuvuutta sekä tasapainottaa julkisen rahoituspohjan heikkenemistä.
Lue lisää rahastoista seuraavilta sivuilta.
Katsaus vuoteen 2025
Lahjoittajat ovat tärkeä osa Aalto-yliopistoyhteisöä. Lahjoitukset edistävät yliopiston tehtävää ja vahvistavat pitkän aikavälin taloudellista kestävyyttä.
Aalto-yliopiston rahastojen tehtävänä on hallinnoida saatuja lahjoituksia ja varmistaa yliopiston pääoman säilyminen sukupolvien yli. Rahastojen käyttöä ohjaa yliopiston hallituksen määrittämä käyttöpolitiikka ja vuosittaisen käytön taso perustuu rahastojen sijoitussalkun pitkän aikavälin tuotto-odotukseen. Rahastoista saatavan rahoituksen vaikutus yliopiston tutkimukseen ja koulutukseen on merkittävä, kattaen noin 9 % Aalto-yliopiston varsinaisen toiminnan budjetista. Rahoitus turvaa korkealaatuisen koulutus- ja tutkimustoiminnan jatkumista ja tasapainottaa yliopiston julkisen rahoituspohjan heikkenemistä.
Sulkeissa olevat luvut viittaavat vuoteen 2024
Lahjoitukset Aalto-yliopistolle 2025
Lahjoitukset M€
Lahjoitussitoumuksia 12 M€
Saatuja lahjoituksia 9,3 M€
Lahjoittajaa kpl / yht. 820 kpl
Yritykset 42 kpl
Säätiöt 20 kpl
Julkisyhteisöt ja yhdistykset 17 kpl
Yksityiset 741 kpl
Vuonna 2025 Aalto-yliopiston rahastoihin saatiin 9 (7) miljoonaa euroa uusia lahjoituksia, joista 7 (4) miljoonaa euroa tulouttavia ja 2 (3) miljoonaa euroa oli pääomittavia tai hybridejä lahjoituksia. Lahjoitukset kirjattiin sidottuihin rahastoihin. Lahjoituksista 55 % kohdennettiin tekniikan alalle, 8 % kauppatieteisiin, 6 % taiteeseen ja suunnitteluun ja 31 % yliopistolle yleisesti.
Lahjoituksista 24 % kohdennettiin Aaltoyliopiston pitkän aikavälin kehittämiseen sekä taloudellisen kestävyyden ja riskinsietokyvyn parantamiseen, 68 % Aalto-yliopiston tutkimuksen ja taiteen keihäänkärkiin akateemiset tehtävät mukaan lukien ja 7 % opetuksen sekä nykyisten ja tulevien kykyjen tukemiseen. Vuonna 2025 lahjoittajien lukumäärä oli 820 (540), mikä on 52 % enemmän kuin vuonna 2024.
Lahjoitukset lahjoittajaryhmittäin %
Yritykset 13,2 %
Julkisyhteisöt ja yhdistykset 17,6 %
Säätiöt 33,6 %
Lahjoituskohteet %
Työelämäprofessuurit 5,0 %
Professuurit 1,1 %
Tohtorikoulutus 5,8 %
Muu tutkimus ja opetus 88,1 %
Yksityiset 35,7 %
Vuonna 2025 Aalto-yliopiston rahastoista käytettiin yliopiston varsinaiseen toimintaan 42 (41) miljoonaa euroa. Yleisestä yliopistorahastosta käytettiin 32 (32) miljoonaa euroa koulutukseen ja tutkimukseen yliopiston sisäisen rahoitusmallin mukaisesti. Summa vastaa esimerkiksi noin 210 professorin palkkakustannuksia vuodessa. Sidotuista rahastoista käytettiin 8 (7) miljoonaa euroa. Merkittävimpiä käyttökohteita olivat professuurit ja työelämäprofessuurit, tekniikan korkeakoulujen kehittäminen, Bioinnovaatiokeskuksen toiminta sekä opiskelijoille suunnatut stipendit ja apurahat.
Vuoden 2025 lopussa rahastojen varallisuuden arvo oli 1 591 (1 498) miljoonaa euroa, josta sijoitusvarallisuus oli 1 572 (1 480) miljoonaa euroa ja kassavarallisuus 20 (19) miljoonaa euroa.
Varat & Oma pääoma
Varat 1 591 M€
Sijoitusvarallisuus 1 572 M€
Kassavarallisuus 20 M€
Rahamarkkinat 23
Valtionlainat 70
Yrityslainat ja kehittyvien markkinoiden lainat 257
Osakesijoitukset 942
Hajauttavat strategiat 280
Tulouttavien rahastojen kassavarallisuus 21
Yliopiston pitkän aikavälin kehittämistä rahoittavan yleisen yliopistorahaston arvo oli 1 480 (1 391) miljoonaa euroa. Rahasto koostui 200 (200) miljoonan euron lahjoituksista, 532 (532) miljoonan euron valtion vastinrahoituksesta ja 748 (658) miljoonan euron kertyneestä sijoitustuotosta sisältäen 280 miljoonan euron kertyneen yliopistoinflaation ja 468 miljoonan euron kertyneen reaalituoton.
Sidottujen rahastojen arvo vuoden 2025 lopussa oli 89 (84) miljoonaa euroa. Sidotuista rahastoista rahoitetaan tietyn rajatun kohteen tämänhetkisiä ja pitkän aikavälin kehittämistarpeita. Sidotuista rahastoista 21 (19) miljoonaa euroa oli tulouttavia ja 68 (65) miljoonaa euroa pääomittavia ja hybridirahastoja.
Oma pääoma 1 591 M€
Yleinen yliopistorahasto 1 480 M€
Sidotut rahastot 88 M€
Vapaat rahastot 23 M€
Lahjoitukset yliopistorahastoon 200
Valtion vastinrahoitus 532
Sijoitustoiminnan kertyneet tuotot 748
Tulouttavat rahastot 20
Pääomittavat ja hybridirahastot 68
Vapaat rahastot 23
Aalto-yliopiston rahastojen pitkäaikainen pääoma sijoitetaan rahoitusmarkkinoille. Vuoden 2025 lopussa sijoitussalkun keskimääräinen vuosituotto toiminnan alusta, vuodesta 2010 lähtien, oli 6,0 % kulujen jälkeen. Vuonna 2025 kokonaistuotto oli 8,5 % (11,2 %) kulujen jälkeen. Sijoitussalkun markkina-arvo vuoden lopussa oli 1 572 (1 480) miljoonaa euroa.
2025 katkaisi yhdysvaltalaisten osakkeiden pitkän ylituoton jakson, kun muun maailman osakkeilla oli paremmat olosuhteet matalampien lähtöarvostusten ja geopoliittisen myllerryksen vuoksi. Rahapolitiikan näkymät vakautuivat, kun
inflaatio jatkoi laskua, vaikka pysyi Yhdysvalloissa jonkin verran koholla. Pelot Yhdysvaltain laskusuhdanteesta osoittautuivat turhiksi, sillä investoinnit tekoälyyn liittyviin datakeskuksiin kompensoivat loppuvuodesta yhdysvaltalaisten kotitalouksien hidasta kulutusta. Pääomasijoitukset jatkoivat sopeutumistaan uuteen korkeamman korkotason sijoitusympäristöön ja jäivät positiivista tuotoista huolimatta selvästi listatusta markkinasta. Sekä osakkeista että salkun hajauttavista strategioista saatiin vuonna 2025 hyvät tuotot, kun taas muiden salkun osien panos oli vähäisempi.
Aalto-yliopiston rahastojen sijoitusvarallisuus
Kestävän sijoitustoiminnan kokoanisvaltaista toteutusta jatkettiin vuonna 2025. Aalto-yliopiston rahastot arvioi ja lisää valikoidusti sijoituksia strategioihin, jotka pyrkivät hyödyntämään siirtymää kohti kestävämpään yhteiskuntaa. Tällä hetkellä nämä sijoitukset edustavat 4 % sijoitussalkun arvosta.
Aalto-yliopisto edistää vastuullisen sijoittamisen periaatteita toimialalla keskustelun ja verkostojensa kautta sekä noudattamalla raportointistandardeja. Aalto-yliopisto on FINSIF:n ja SBAI:n jäsen ja allekirjoittanut vastuullisen sijoittamisen periaatteet (Principles for Responsible Investing, PRI). Lisätietoa Aalto-yliopiston sijoitustoiminnan hiili-intensiteetistä ja muista vastuullisuutta kuvaavista mittareista on saatavilla sijoitustoiminnan vastuullisuusraportissa verkkosivuillamme.
Aalto-yliopiston rahastojen hallintoa ohjaa varainhankintapolitiikka (Fundraising Policy), sijoitusstrategia (Endowment Strategy) ja sijoitusvarallisuuden käyttöpolitiikka (Endowment Spending Policy).
Varainhankintaohjeessa määritellään yliopiston käytännöt koskien lahjoittajasuhteita ja -viestintää, lahjoitusprosessia, lahjoitusvarojen hallinnointia sekä lahjoituksiin liittyviä rooleja ja vastuita.
Sijoitusstrategiassa määritellään yliopiston tavoitteet ja käytännöt rahastojen sijoitusten hallinnoinnissa, kattaen myös vastuullisuusnäkökulmat. Sijoitusvarallisuuden käyttöpolitiikan periaatteiden mukaisesti määritellään rahastojen käytön taso yliopiston varsinaisen toiminnan tukemiseksi. Ennalta määritelty käyttöpolitiikka tekee rahastojen tulevan käytön arvioinnista selkeää ja läpinäkyvää, tukien yliopiston operatiivista vuosisuunnittelua ja lahjoittajaviestintää sekä asettaa sijoitusstrategialle selkeän tavoitteen, mukaan lukien sijoitussalkun strategisen riski- ja tuottoprofiilin.
Yleinen yliopistorahasto
Lue lisää varainhankintapolitiikasta.
Sidotut rahastot Pääomittavat
Sidotut rahastot Hybridit
Käytön enimmäistaso on 2,5 % salkun arvosta. Reaalituottotavoite on 3,0 % ja pitkän aikavälin tavoite pääoman reaalikasvulle on 0,5 %. Pitkän aikavälin reaaliarvon tavoite parantaa todennäköisyyttä reaaliarvon säilymiseen.
Kiinteän reaalituoton sääntö: kiinteä tuotto on 5 %, josta 2,5 % on pääoman inflaatiosuojausta ja 2,5 % rahaston arvosta on käytettävissä.
Kiinteän nominaalituoton sääntö: pääoman kiinteä nominaalituotto on 5 % ja pääoma käytetään ennalta määriteltynä aikana.
Sidotut rahastot Tulouttavat Koko pääoma käytetään, ei tuottoa (ei sijoiteta osana sijoitussalkkua).
Sanasto
Aalto-yliopiston rahastot
Yliopistolle lahjoitettu varallisuus, jonka tuottoa ja pääomaa käytetään yliopiston tarkoituksen edistämiseen.
Hybridirahasto
Rahasto, joka koostuu lahjoituksista korvamerkittyyn käyttöön ennalta määrätyksi ajaksi, jonka aikana pääoman tuotto ja itse pääoma käytetään. Näiden rahastojen pääoma sijoitetaan rahoitusmarkkinoille osana yliopiston sijoitussalkkua. Esimerkkinä lahjoitusprofessuurirahasto, joka mahdollistaa 20-vuotisen tenure track -professuurin avaamisen.
Kassavarallisuus
Tulouttavien rahastojen lyhyeen ja keskipitkän aikavälin käyttöön tarkoitettuja varoja hallinnoidaan osana kassavarallisuutta.
Käyttöpolitiikka
Määrittelee kuinka paljon Aalto-yliopiston rahastoista voidaan ohjata rahoitusta yliopiston varsinaiseen toimintaan.
Lahjoitus
Lahjakirjalla tai verkkolomakkeella annettu vastikkeeton suoritus yliopiston toiminnan tukemiseen.
Pääomittava rahasto
Rahasto, jossa pääoman reaalituottoa käytetään rahaston tarkoitukseen ja pääoman reaaliarvo säilytetään yli ajan. Näiden rahastojen pääoma sijoitetaan rahoitusmarkkinoille osana sijoitussalkkua.
Sidottu rahasto
Lahjoitusrahasto, jolla on lahjoittajan antama korvamerkintä tai käyttörajoitus.
Sijoitussalkku
Pääomittavien ja hybridirahastojen pitkäaikaiset varat sijoitetaan rahoitusmarkkinoille tuottamaan reaalituottoa.
Sisäinen rahoitusmalli
Yliopiston käyttämä resurssien allokointimalli, jolla ohjataan valtionrahoitus ja yleisen yliopistorahaston käyttö yliopiston tutkimusja koulutustoimintaan.
Tulouttava rahasto
Rahasto, joka koostuu lahjoituksista yliopiston tämänhetkisiin tarpeisiin lyhyellä käyttöhorisontilla. Varoja hallinnoidaan osana yliopiston kassavarallisuutta.
Valtion vastinrahoitus
Vuosibudjetin ulkopuolinen julkinen rahoitus yliopiston rahastojen pääomaan..
Vapaa rahasto
Rahasto, joka on perustettu yliopiston hallituksen päätöksellä yliopiston kertyneistä, varsinaisen toiminnan voittovaroista tiettyä käyttötarkoitusta varten.
Varainhankinta
Prosessi lahjoitusten keräämiseksi yliopistolle.
Yleinen yliopistorahasto
Rahasto, joka koostuu valtion vastinrahoituksesta, lahjoituksista ilman käyttörajoituksia ja kertyneistä sijoitustuotoista. Kertyneet tuotot sisältävät inflaatiokorjauksen, jolla pääoman arvo säilytetään yli ajan ja reaalituoton, jota käytetään yliopiston rahoittamiseen käyttöpolitiikan mukaisesti.
Liite 1: Aalto-yliopiston rahastojen talous 2025
Rahastojen
uudet lahjoitukset ja käyttö M€
Rahastot taseessa M€
sijoitustuottojen rahasto
Sijoitustoiminnan tulos tilivuodelta
Sidotut rahastot (pääomittavat ja hybridit)
65
Sidotut rahastot (tulouttavat) 20 19
Vapaat rahastot (hallituksen päätöksellä)
* Pääoma 733 M€ ja kertyneet tuotot 748 M€, josta 280 M€ inflaatiosuojausta ja 468 M€ reaalituottoa.
ja ympäristötekniikan tohtorikoulutuspilotit rahasto
Perustieteiden korkeakoulun rahastot
Pääomittavat ja hybridit (*)
työelämäprofessuurirahasto*
Tulouttavat
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun rahastot
Pääomittavat ja hybridit (*) AI in Design PoP rahasto*
Humanitäärisen arkkitehtuurin työelämäprofessuurirahasto*
vierailijaprofessuurirahasto*
Professori Nils Erik Wickbergin rahasto
Tulouttavat Elokuvataiteen
KYVYT - RAHASTOT
Yliopistonlaajuiset lahjoitusrahastot
Tulouttavat
Kauppakorkeakoulun rahastot
Pääomittavat
Tulouttavat
Opiskelijoiden
Tekniikan koulutusalan rahastot
Pääomittavat
Alumnirahasto
Kemian tekniikan korkeakoulun rahastot
Pääomittavat
Sähkötekniikan koulukohtaiset rahastot
Pääomittavat
Strömberg Ab:n rahasto
Tulouttavat
Insinööritieteen koulukohtaiset rahastot
Pääomittavat
Perustieteiden korkeakoulun rahastot
Pääomittavat
Shaking up Tech rahasto
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun rahastot
Pääomittavat
* Hybridirahasto: pääoman tuotto ja itse pääoma käytetään.
Rahastojen sijoitusvarallisuus M€
* Aalto-korkeakoulusäätiö sijoittaa vain rahastoihin, joiden kotipaikka on sitoutunut automaattiseen verotietojen vaihtoon OECD:n (CRS) tai Yhdysvaltojen (FATCA) raportointistandardien mukaan.