Savonian Sanomat 1/2020

Page 4

Savonia yksi parhaista TEKSTI JOUNI VORNANEN

| KUVAT MIKKO LAPPALAINEN

Rehtori Mervi Vidgrén kertomassa henkilökunnalle, miksi Savonia sai Parhaat Työpaikat -palkinnon.

S

avonia-ammattikorkeakoulu palkittiin helmikuun puolessa välissä Helsingissä järjestetyssä gaalassa Parhaat Työpaikat –palkinnolla. Tämä on ensimmäinen kerta, kun korkeakoulu tai muu oppilaitos saa kyseisin palkinnon.

Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Päivi Diov selventää tunnustuksen taustoja. Hyvässä työpaikassa avainasemassa ovat vuorovaikutussuhteet. Työntekijät luottavat organisaation johtoon, nauttivat työkavereiden kanssa työskentelystä ja ovat ylpeitä työstään.

Savonian rehtori Mervi Vidgrén on ylpeä koko henkilöstöstä. Ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna palkinnon saaminen on erityinen kunnia. Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut tavoitteeksi, että korkeakoulut ovat Suomen parhaita työpaikkoja. Olemme ottaneet haasteen tosissamme, nyt tämä työ kantaa hedelmää.

– Työntekijäkokemuksia mitataan vuosittain Trust Index -henkilöstötutkimuksella viidellä dimensiolla: uskottavuus, oikeudenmukaisuus, kunnioitus, ylpeys ja yhteishenki. Tulosten purkukeskustelut käydään tiimeissä ja yhdessä päätetään kehittämiskohteista.

4 1 / 2 0 2 0 Savonian Sanomat

Savonian johtamiskulttuuri on vahvas-

ti arvopohjainen. Henkilöstö osallistui laajasti arvojen luomiseen Neemo-menetelmällä. Metodi on uniikki valokuvataiteeseen sekä valokuvaukseen perustuva fasilitointimenetelmä, joka rakentaa luottamusta ja tuo taiteellista ajattelua työskentelyyn. Diovin mukaan näin syntyvät yhteiset arvot ja arvotarinat. – Savoniassa arvot pyritään ankkuroimaan arjen käytäntöihin ja toimintaperiaatteisiin. Ne näkyvät niin kehityskeskusteluissa tai vaikkapa henkilöstön itse luomissa yhteisten tilojen pelisäännöissä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Savonian Sanomat 1/2020 by Savonia UAS - Issuu